Harva tunnistaa vahvuutensa ja heistäkin suurin osa on väärässä – Tunnetko omat vahvuutesi?

Jos koet, että et tunnista omia vahvuuksiasi, niin olet todennäköisesti oikeassa. Tutkimusten mukaan vain noin neljäsosa ihmisistä tunnistaa ne – ja heistäkin suurin osa on väärässä. Onko siis ihme, että moni kipuilee, väsyy tai uupuu työssään, vaikka olisi hyvä siinä mitä tekee?

Uutuuskirjassaan 12 väärää ajatusta työelämästä (Bazar/Hidasta elämää, 2025) positiivisen organisaatiopsykologian, HR:n ja rekrytoinnin huippuasiantuntijat Johanna Huhtamäki ja Saana Rossi nostavat esiin omien vahvuuksien tunnistamisen ja niiden käyttöön ottamisen tärkeyden työelämässä. Seuraavat kysymykset ja vastaukset perustuvat kirjaan.

Johanna Huhtamäki ja Saana Rossi

Miksi omien vahvuuksien tunnistaminen kannattaa?

Vahvuuksiensa parissa toimivat työntekijät ovat kuusi kertaa sitoutuneempia ja kolme kertaa todennäköisemmin tyytyväisiä elämäänsä kuin ne, jotka eivät pääse hyödyntämään vahvuuksiaan. Tutkimukset osoittavat, että vahvuuksien käyttäminen lisää onnellisuutta, hyvinvointia ja resilienssiä. Vahvuuksiinsa tukeutuvat ihmiset liikkuvat enemmän, tekevät terveellisempiä valintoja ja kokevat itsensä elinvoimaisemmiksi. Vahvuuksien käyttö on yhdistetty myös suurempaan onnellisuuteen ja parempaan mielenterveyteen.

Myös organisaatiotasolla vaikutukset ovat merkittäviä: vahvuuslähtöinen lähestymistapa lisää työn merkityksellisyyden kokemusta, tuottavuutta ja kannattavuutta.

Mikä tekee vahvuudesta vahvuuden?

Yksilön keskeisiä vahvuuksia kutsutaan ydinvahvuuksiksi. Ne ovat ominaisuuksia, jotka tekevät meistä ainutlaatuisia. Kun toimimme ydinvahvuuksistamme käsin, tekeminen tuntuu luontevalta, vaivattomalta ja usein myös energisoivalta.

Vahvuus ei kuitenkaan ole vahvuus kaikissa tilanteissa. Esimerkiksi sinnikkyys voi äärimmillään kääntyä pakkomielteeksi ja sosiaalinen älykkyys ylianalysoinniksi. Siksi vahvuudet ovatkin voimavaroja vain silloin, kun onnistumme käyttämään niitä tasapainoisesti.

Mitä eroa on vahvuudella ja osaamisella?

On tärkeää ymmärtää ero osaamisen ja vahvuuden välillä. Jonkin asian vahvakaan osaaminen ei välttämättä tuota iloa tai anna energiaa. Pelkkä osaamisen hyödyntäminen voi uuvuttaa, jos se ei perustu vahvuuksiin. Vahvuus sen sijaan on ominaisuus, joka on itselle luontaista ja tuntuu energisoivalta. Se ei ainoastaan tuota tuloksia, vaan myös iloa. Vahvuudet ovat usein osa identiteettiämme ja persoonaamme.

Vahvuus ei välttämättä ole sama asia kuin se, missä loistat. Esimerkiksi musiikista nauttiminen ei automaattisesti tarkoita, että musikaalisuus on vahvuus. Nautinnollisen kokemuksen taustalla oleva vahvuus voi olla esimerkiksi luovuus, rohkeus tai kyky oppia uutta. Samoin vaikkapa jalkapallosta innostuminen voi kertoa vahvuudesta tiimityöskentelyssä eikä pelkästään urheilullisuudesta.

Miten omat vahvuudet voi löytää?

Mistä omien vahvuuksien etsiminen kannattaa aloittaa? Seuraavat kysymykset auttavat alkuun:

  • Mitkä ovat intohimosi?
  • Mistä asioista nautit eniten?
  • Mitä teet tekemisen ilosta?
  • Mikä energisoi sinua?

Nämä kysymykset eivät anna suoraa vastausta, mutta niiden kautta löytyy hyviä vihjeitä. Vahvuutesi paljastuu, kun löydät syyn siihen, miksi nautit jostakin tekemisestä ja miksi innostut juuri tietystä asiasta. Lähes kaikki käyttävät vahvuuksiaan vähintään vapaa-ajallaan, koska asiat, joissa vahvuutemme pääsevät käyttöön, vetävät luontaisesti puoleensa ja niissä on helppo kehittyä hyväksi.

Osaaminen vai vahvuudet – kumpi on tärkeämpää?

Kumpi on tärkeämpää: olla äärimmäisen osaava ja hyvä vai olla energisoitunut? 12 väärää ajatusta työelämästä -kirjassa kysytään.

Saana Rossi ja Johanna Huhtamäki vastaavat: ”Osaamista tarvitaan jatkossakin, mutta todellinen kasvu ja aito menestys syntyvät, kun uskallamme rakentaa elämäämme ja tulevaisuuttamme vahvuuksistamme käsin – syventämällä ja rikastamalla sitä, mikä on luontaisesti vahvaa ja elävää meissä.”


12 väärää ajatusta työelämästä on kirja sinulle, joka…

… et enää halua tyytyä keskinkertaisuuteen, vaan etsit tapoja kukoistaa elämässäsi ja työssäsi.
… tunnet, että jatkuva ongelmien ratkominen ei riitä, vaan haluat käyttää energiaasi vahvuuksien hyödyntämiseen.
… kaipaat työhösi merkitystä, iloa ja aitoutta – ja haluat johtaa itseäsi tavalla, joka tukee omaa hyvinvointiasi.
… haluat murtaa vanhentuneet työelämän myytit ja löytää tilalle tuoreempia näkökulmia.
… haluat luoda organisaatioita, joissa ihmisyys, merkityksellisyys ja hyvinvointi kulkevat käsi kädessä menestyksen kanssa.

Kurkkaa kirja TÄSTÄ.

Yksin pärjäämisen ihanne on työelämän suuri harha – Kukaan ei loista ilman muita

Rakastamme yksilösankareita niin työssä kuin muussa elämässä. Niitä, jotka puskevat eniten, näkyvät eniten ja erottuvat muista. Nostamme heitä jalustalle ja ihailemme heidän erinomaisuuttaan. Työelämässä palkitsemisen logiikka tukee tätä ajatusta: bonukset ja kiitokset tulevat yleensä omista tuloksista ja harvemmin siitä, miten hyvin sait muut loistamaan.

Yksin pärjäämisen ihanne on kuitenkin suuri harha. Harva saavutus nimittäin on todella vain yhden ihmisen käsialaa, vaikka se meille niin tarjoiltaisiinkin. Urheilijalla on valmentajansa ja taustatiiminsä, muusikolla tuottajat ja soittajat, asiantuntijalla kollegat, jotka sparraavat, antavat palautetta ja tuovat uusia näkökulmia. Kukaan ei loista tyhjiössä.

Ihmisen kolmas perustarve – yhteenkuuluvuus

Itsemääräämisteoria (Self-Determination Theory) on yksi tutkituimmista motivaatioteorioista. Sen mukaan meillä on kolme psykologista perustarvetta: autonomia, kyvykkyys ja yhteenkuuluvuus. Työelämä on oppinut arvostamaan erityisesti kahta ensimmäistä, autonomiaa ja kyvykkyyttä, mutta kolmas jää usein varjoon.

Silti juuri yhteenkuuluvuus on se perusta, jolle kaikki muu rakentuu. Kun tunnemme kuuluvamme joukkoon ja olemme osa jotain suurempaa, uskallamme käyttää osaamistamme, opimme uusia asioita ja löydämme merkitystä vaikeisiinkin päiviin. Yksinäisyys taas syö voimavaroja, tekee esteistä jyrkempiä ja lisää turvattomuuden tunnetta.

Meidät on rakennettu yhteyteen. Aivomme rauhoittuvat vasta, kun koemme tulevamme nähdyiksi ja hyväksytyiksi. Hermostomme tarvitsee turvaa voidakseen toimia optimaalisesti.

Energia tarttuu – halusit tai et

Uudempi tutkimus tuo tähän vielä toisen näkökulman: ihmissuhde-energia. Jokainen kohtaaminen työpäivän aikana joko lisää energiaa tai vie sitä. Kyse ei ole persoonasta tai karismasta, vaan tavasta olla vuorovaikutuksessa. Siitä kuuntelemmeko, annammeko tilaa ja osoitammeko arvostusta.

Positiivinen energia ei myöskään pysähdy yksin meihin. Se leviää eteenpäin, jopa kolmen ihmisen päähän. Kun kohtelemme jotakuta arvostavasti, hänen on helpompi kohdata seuraava ihminen samalla tavalla, ja niin syntyy ketju, joka voi muuttaa koko työyhteisön ilmapiiriä.

Kyse ei siis lopulta ole vain siitä, mitä minä yksin saan aikaan vaan siitä, millaista energiaa synnytän ympärilleni.

Mitä voit tehdä jo tänään?

On helppoa puhua yhteistyön merkityksestä, mutta todelliset muutokset syntyvät pienistä teoista. Tässä muutama asia, joita voit kokeilla jo tänään:

Kuuntele kunnolla. Kun kollega puhuu, laske kännykkä kädestä ja ole läsnä.

Sano kiitos ääneen. Älä odota palautekeskustelua. Kun huomaat hyvän teon, sano siitä heti.

Katso peiliin päivän päätteeksi. Milloin annoit energiaa, milloin ehkä imuroit sitä muilta?

Nosta esiin yhteinen onnistuminen. Kun projekti onnistuu, muista mainita, kenen ansiosta.

Ole inhimillinen. Pieni huumori, lämmin sana tai vilpitön kysymys voi olla toiselle päivän pelastaja.

Lopuksi

Työelämä kertoo mielellään tarinoita yksinäisistä sankareista. Mutta jokaisen saavutuksen taustalla on myös aina muita ihmisiä, rakenteita ja tukea.

Ehkä tärkeämpää kuin yksin selviäminen onkin se, että emme jätä toisiamme yksin. Yhteys toisiin tekee meistä vahvempia, luovempia ja kestävämpiä. Yksin emme jaksa kovin pitkälle, mutta yhdessä pystymme kantamaan paljon enemmän kuin arvaammekaan.

Tästä ja monesta muusta aiheesta lisää teoksessa 12 väärää ajatusta työelämästä. Kirja on sinulle, joka…

… etsit tapoja kukoistaa elämässäsi ja työssäsi.
… haluat käyttää energiaasi vahvuuksien hyödyntämiseen.
… kaipaat työhösi merkitystä, iloa ja aitoutta – ja haluat johtaa itseäsi tavalla, joka tukee omaa hyvinvointiasi.
… haluat murtaa vanhentuneet työelämän myytit ja löytää tilalle tuoreempia näkökulmia.
… haluat luoda organisaatioita, joissa ihmisyys, merkityksellisyys ja hyvinvointi kulkevat käsi kädessä menestyksen kanssa.

Kirjan löydät TÄÄLTÄ.

Masennuksen hoito on nopeuslaji – Tärkeintä on masennuksen pitkittymisen ja kroonistumisen estäminen

Kaupallinen yhteistyö lääkärikeskus Recurorin kanssa. Teksti: psykiatrian erikoislääkäri Joel Holmén.

Tehokas ja jopa viikossa ratkaisevia tuloksia tarjoava magneettistimulaatio (rTMS) mullistaa masennuksen hoitoa. Tulisiko sen siis korvata psykoterapeuttiset hoidot, joita on hyödynnetty masennuksen hoidossa jo vuosisadan ajan? Psykiatrian erikoislääkäri Joel Holmén kertoo oman näkemyksensä.

Viime vuodet ovat olleet psykiatristen hoitojen kehityksessä vauhdikkaita. Magneettistimulaatiohoidot (rTMS) ovat mullistaneet masennuksen hoitoa perin pohjin. rTMS auttaa parhaimmillaan päivien sisällä hoitojakson aloituksesta, ja jopa 50–70 % hoidetuista masennuspotilaista on saanut hoidoista hyödyn, joka on näkynyt työ- ja toimintakyvyn parantumisena.

Maailmalla uusimmat hoitokäytännöt ovat niin toimivia, että jopa 80 % potilaista toipuu vaikeissakin tapauksissa, ja haittavaikutukset ovat olleet muihin hoitoihin verrattuna vähäiset.

Recurorillakin saatavilla oleva nopeutettu hoito voidaan toteuttaa viidessä arkipäivässä, ja sen vaikutus on merkittävästi nopeampi kuin monet muut psykiatriset hoitokeinot.

Mielenterveyden hoidossa on nähtävissä suuria muutoksia tulevaisuudessa, ja voidaankin kysyä: Miten tämä vaikuttaa nykyisiin ensilinjassa oleviin hoitoihin, kuten psykoterapiaan? Korvaako rTMS tulevaisuudessa psykoterapian?

Korvaako magneettistimulaatio tulevaisuudessa psykoterapian?

Jotta kysymykseen voisi vastata, on keskeistä ymmärtää, että psykiatriassa ei ole kovinkaant tarkkoja keinoja arvioida, mikä hoitomuoto toimii kenellekin yksilöllisesti.

Itse pyrin potilaan parhaaseen mahdolliseen toipumiseen ottamalla kaikki keinot käyttöön. Ajattelen kaikkein tärkeintä olevan masennuksen pitkittymisen ja kroonistumisen estäminen.

On aivan eri asia hoitaa muutamia viikkoja tai kuukausia jatkunutta masennustilaa kuin jo useita kuukausia tai jopa vuosia jatkunutta. Tässä suhteessa masennushoito on nopeuslaji, ja parasta olisi, että hoitavalla lääkärillä olisi käytössään kaikki tehokkaat vaihtoehdot heti ja etupainotteisesti. Toivoisin, että hoidossa puhuttaisiin enemmän päivistä ja viikoista kuin kuukausista ja vuosista. Pitkällä aikavälillä säästettäisiin sekä rahaa että inhimillistä kärsimystä.

”Ajattelen tärkeintä olevan masennuksen pitkittymisen ja kroonistumisen estäminen.”

Lääketieteessä puhutaan monesti ylihoidosta. Urallani psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa en ole sellaiseen luksusongelmaan törmännyt. Tämä johtuu vuosikausia kutistuneista resursseista erikoisalallamme.

Suurin huoleni on, että hyvät hoitomuodot asetetaan säästöpaineissa keskinäiseen “kilpailutilanteeseen”, jolloin ne vievät resursseja toisiltaan. Tosiasiallisesti mielenterveyspotilaat tarvitsevat tehokkaan hoidon toipuakseen nopeasti, ja tämän takaa tulevaisuudessa varmasti kaikkien eri hoitomuotojen kirjo, oli kyse sitten psykoterapiasta, neuromodulaatiohoidoista tai lääkehoidoista.

Joudumme kuitenkin mitä todennäköisimmin pärjäämään jatkossakin niukkojen resurssien kanssa psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa, eikä kaikkia hoitoja pystytä tarjoamaan kaikille. Siksi on syytä tunnistaa hoitojen oikea-aikaisuus ja kohdennus.

Nyt valtioneuvoston asettama terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto Palko suosittelee rTMS-hoitoa yksilöllisestä oirekuvasta riippumatta kaikille, jotka ovat jo käyneet kaksi tuloksetonta lääkehoitoa läpi. Kela taas voi kuntoutuspsykoterapiaa pohdittaessa todeta, ettei psykoterapia ole oikea-aikaista, jos potilas ei ole saanut masennusoireisiin hoitoa tai kyseessä ei ole kuntoutus. Joskus myös psykoterapiassa voi tulla vaiheita, joissa oirekuva on päässyt niin vaikeaksi, ettei kuntoutus tunnu tuottavan toivottua tulosta. Tällöin voi olla syytä pysähtyä, arvioida tilannetta ja tehostaa hoitoa esimerkiksi rTMS-jaksolla, jotta jo käynnissä oleva psykoterapia pääsisi etenemään.

rTMS:n ja psykoterapian roolit masennuksen hoidossa

rTMS:n ja psykoterapian rooleja masennuksen hoidossa voisi verrata kohtalaisen osuvasti jäänmurtajan ja luotsiveneen rooleihin. rTMS murtaa jäänmurtajan tavoin liikkeellelähdön esteet, eli avaa väylän, josta suunnata väljemmille vesille. Psykoterapeuttinen työstö ohjaa luotsiveneen tavoin masentuneen ohi karikoiden kohti uutta kurssia, sellaiseen elämään, jossa masennusta aiheuttavat tekijät on minimoitu.

rTMS-hoito on biologinen hoitomuoto, joka kohdistuu masennuksen oireisiin eikä luonnollisesti vaikuta ympäristöön liittyviin tai psykologisiin tekijöihin masennuksen taustalla. Psykoterapeuttisella työstämisellä puolestaan pureudutaan juuri niihin taustatekijöiden muutoksiin, joihin mikään biologinen hoitomuoto ei suoraan pysty vaikuttamaan. rTMS-hoito voi kuitenkin avata mahdollisuuksien ikkunan, josta käsin psykoterapeuttinen työstäminen pääsee jouhevasti liikkeelle. Keskeistä onkin eri hoitomuotojen saumaton jatkumo jatkuvan ja täydellisen toipumisen takaamiseksi.

Sanoisin, että jos rTMS korvaa psykoterapian, olemme epäonnistuneet tehtävässämme. Potilaamme ansaitsevat saada molemmat hoitomuodot käyttöönsä. Vastaan siis alussa esittämääni kysymykseen kielteisesti: rTMS ei tule korvaamaan psykoterapiaa, vaan päinvastoin ne tulevat täydentämään toisiaan – mitä saumattomammin, sen parempi!

Oletko miettinyt, ettei rakkaus ehkä kuitenkaan ole sinua varten? – Ajatus saattaa kummuta särkyneestä sydämestä, joka on jäänyt vähän suppuun

Eräs nuori asiakkaani päätyi tapailukumppaninsa kanssa eroon. Hän kertoi, kuinka oli työreissulta väsyneenä kotiin tullessa ryöpsähtänyt lohduttomaan itkuun nähtyään rakastuneen kämppiksensä kuherrusjälkiä yhteisessä kodissa. Ruusut ja suklaat olivat tuntuneet iskulta omaan riutuvaan sydämeen. Asiakkaani kertoi ajatelleensa, ettei kenties voisi saada kaikkea. Olihan hänellä kuitenkin ihan hieno työelämä.

Haastoin asiakastani lempeästi: ”Kuulostaa, että olet hulahtamassa rakkauselämäsi suhteen uhritarinaan. Sinulla on sydänsurua ja menetyksen kipua, ja nyt ajattelet, ettet voi saada kaikkea? Mitä tekemistä näillä asioilla on keskenään? Saatathan tavata elämäsi tyypin ensi viikolla. Mutta luultavasti et, jos elelet jossakin mentaalistoorissa siitä, että sureminen ja yhden ihmisen menettäminen tarkoittaa, ettet voi tulla rakastetuksi.”

Pointtasin, että surua ja vaikeita tunteita voi kannatella ja suostua elämään läpi ilman itsensä huonontelua ja uhriuden stooria. Olemme tehneet asiakkaani kanssa sessioissamme somaattisia harjoituksia myötätuntoisessa pöhinässä, jotta kaikille tunteille olisi tilaa olla juuri mitä ne ovat.

Asiakkaani on sen jälkeen surrut levollisemmin. Myttyfiiliksille on tullut lupa ilman, että ne kertoisivat mitään asiakkaani arvosta, rakastettavuudesta tai romantillisista näkymistä. Reilun kuukauden päästä sessiostamme asiakastani oli pyydetty treffeille pulkkamäkeen. Hommelille oli tilaa, kun suru sai olla puhdas tunne ilman jumiuttavaa tarinaa.

Ilman tunnetaitoja suru tai muut tunteet voivat tuntua loputtoman pelottavilta soilta, joista yritämme usein päästä vain eroon. Alamme paeta, syytellä ja väistellä. Jos tunteen kaari ei saa kulkea kokonaan lävitsemme vaan alamme älyllistää tai alaspainaa sitä, emme myöskään saa sen tärkeää viestiä käyttöömme.

On harhaa, että suru, masennus, vihaisuus, katkeruuden olot tai ahdistus kertoisivat siitä, että jokin on pahasti pielessä. Kun sydämemme särkyy, pintaan pukkaa usein vanhoja, aiemmin kohtaamattomia tuskia, jotta ne voisivat tulla rakkaudellisesti kohdatuiksi ja vapautua.

Sureminen on eri asia kuin surun kantaminen, sen vallassa eläminen ja sen myötä ohjautuminen. Surua ei tarvitse eikä voi suorittaa. Se on perustunne ja ilmaantuu kehiin, kun joudumme luopumaan. Suru täytyy vain elää läpi. Jos sen antaa olla kasvun seremoniamestari, se syventää sydämen ymmärrystä ja tekee tilaa uudelle kuin hiljalleen kiveä sivelevä vesi.

Ajattelen, että rakkaus itsessään mahdollistaa vaikeatkin kuviot, jotta voisimme oivaltaa, ettei kenties mikään ole mennyt pieleen. Haasteelliset kokemukset ja menetykset avaavat väylää itsenäistymiseen ilman polarisoivaa vastakkainasettelua. Surussa on usein uhriuden vaiheita, mutta voimme lopulta kasvaa ulos kitkeryydestä ja epäoikeudenmukaisuuden tunteista. Suhteissa ja elämässä tapahtuu mitä tapahtuu, mutta on olennaista, autammeko itseämme eteenpäin vai jäämmekö nurkkaan murisemaan.

Uhriutuminen on tapa väistää surua ja kuuluu selviytymiskeinoihin. Joskus uhriudumme menetyksen kokemuksista ja pettymyksistä, kun meillä ei ole riittävästi turvallista tunnepeilausta niiden läpikäymiseen. Kysyy valtavasti sinnikyyttä (ja hyvää apua) purkaa uskomus, ettei kukaan voi auttaa meitä ja elämämme on aina vain tällaista huttua tai ettemme voi saada haluamaamme. Ajatus siitä, ettei rakkaus ehkä kuitenkaan ole meitä varten, saattaa kummuta särkyneestä sydämestä, joka on jäänyt vähän suppuun. Sieltäkin on tie ulos: kärvistellä, suostua siihen mitä tapahtui ja sytyttää sydämen tuli uudelleen.

Kuva: Unsplash


Voimauttavat kirjani, kurssini, terapeuttisen valmennukseni ja parityöskentelyn löydät TÄÄLTÄ.

Mitä hyötyä on meditoinnista? – Rauhoittaa yliaktiivisen harmoston, parantaa resilienssiä + 7 muuta syytä

Yksi tärkeimmistä hyvinvointipäätöksistä on antaa aikaa ja tilaa itselle. Tässä 9 tutkittua syytä, miksi jokaisen olisi hyvä meditoida.

Säännöllisellä meditoinnilla on valtavasti elämänlaatua parantavia vaikutuksia:

1. Hermoston tasapainotus

Meditointi auttaa rauhoittamaan yliaktiivisen hermoston ja laskee kehon stressitasoja. Se aktivoi parasympaattista hermostoa, joka vastaa kehon palautumisesta ja rentoutumisesta. Tämä tarkoittaa alhaisempaa sykettä, parempaa verenpainetta ja kehon yleistä tasapainoa.

2. Tunnesäätelyn parantaminen

Meditointi vahvistaa aivojen alueita, kuten etuaivokuorta ja mantelitumaketta, jotka vastaavat tunteiden säätelystä. Tämä tekee sinusta joustavamman stressaavissa tilanteissa, auttaa käsittelemään vaikeita tunteita ja lisää empatiaa.

3. Vähemmän stressiä ja ahdistusta

Meditointi vähentää kehon stressihormonin, kortisolin, tuotantoa. Tämä auttaa lievittämään ahdistusta ja ennaltaehkäisemään stressiperäisiä sairauksia, kuten unettomuutta ja ruoansulatusongelmia.

4. Keskittymiskyvyn ja muistitoimintojen vahvistuminen

Meditointi harjoittaa mieltä keskittymään ja pysymään läsnä hetkessä. Se parantaa tarkkaavaisuutta ja kognitiivisia kykyjä, kuten työmuistia, mikä tukee niin opiskelua kuin työtehoa.

5. Parempi unenlaatu

Meditaatio auttaa kehoa ja mieltä rauhoittumaan, mikä voi vähentää univaikeuksia ja lisätä syvän unen määrää. Hyvin nukuttu yö taas parantaa mielialaa, energiaa ja immuunipuolustusta.

6. Itsetuntemuksen syventyminen

Meditointi opettaa sinua kuuntelemaan omia ajatuksiasi ja tunteitasi ilman tuomitsemista. Tämä lisää itsetuntemusta ja auttaa tekemään tietoisempia valintoja elämässä.

7. Kehon ja mielen yhteyden vahvistuminen

Meditointi lisää tietoisuutta kehon tuntemuksista, mikä voi auttaa tunnistamaan jännityksiä ja kipuja ajoissa. Tämä edistää kokonaisvaltaista terveyttä ja auttaa ylläpitämään hyvää oloa.

8. Onnellisuuden ja hyvinvoinnin lisääntyminen

Meditointi lisää serotoniinin ja endorfiinien, eli hyvän olon hormonien, tuotantoa. Se auttaa myös luomaan positiivisemman ajattelutavan ja lisäämään tyytyväisyyttä elämään.

9. Parempi resilienssi elämän haasteisiin

Meditointi kehittää kykyä sopeutua muuttuviin tilanteisiin ja vastoinkäymisiin. Se antaa välineitä kohdata vaikeita hetkiä tyynemmin ja löytää ratkaisuja ilman ylireagointia.

Aloita meditointi jo tänään: 

– Löydät Hidasta elämää -sovelluksen sisästä Hetki itselle -äänipalvelun, josta löytyy yli sata meditaatiota eri tarpeisiin. 

– Hetki itselle -palvelun kaikki sisällöt (myös workshopit) saat käyttöösi 8,90€/kk tai 79€/vuosi. Voit hankkia tilauksen sovelluksen sisästä.

– Meditaatiot on teemoitettu Hetki itselle -palvelussa seuraavasti:

Lataa maksuton Hidasta elämää -sovellus TÄSTÄ. Voit hankkia tilauksen sovelluksen sisästä.

Jos etsii varmuutta asioissa, joissa sitä ei ole mahdollisuutta saada, jää helposti ahdistuksen vangiksi

Olen pohtinut paljon epävarmuutta työni äärellä. Autismipiirteisyyden ytimessä, monen pintapuolisen oireen taustalla on vaikeus sietää epävarmuutta.

Voimakkaat reaktiot rutiinien muutoksiin, korostunut tarve järjestykselle, mustavalkoinen ajattelu sekä vaatimuksista kieltäytyminen kumpuavat usein juuri tästä vaikeudesta autismikirjoon liittyvissä PDA (Pathological Demand Avoidance) -tyyppisissä oirekuvissa.

Neurotyypillisemmillä ihmisillä epävarmuuden sietokyky liittyy tutkitusti persoonallisuuteen ja yksilöllisiin eroihin negatiivisten tunteiden kokemuksessa. Toiset kokevat luontaisesti enemmän negatiivisia tunteita, kuten alakuloa, pelkoa ja ahdistusta. Epävarmuuden sietokyky on liitetty erityisesti ahdistuneisuuden tunteeseen.

Näin epävarmuus ja ahdistus liittyvät yhteen

Epävarmassa maailmassa heiluva puska voi merkitä nälkäiselle ihmiselle joko mahdollisuutta tai uhkaa: jänisateriaa tai saalistajaa. Ahdistuksen tunne toimii kompassina epävarmuuden edessä. Ahdistus tuntuu ristivetona, joka ohjaa lähestymään, mutta samaan aikaan olemaan varovainen. Sen tuottama fysiologinen tila on ylivirittyneisyys, joka valmistaa nopeaan toimintaan. Kaniini pitää pyydystää tai saalistajaa on päästävä karkuun.

Siinä missä autismipiirteiset kuormittuvat epävarmuudesta aivojen joustamattomuuden vuoksi, neurotyypillisemmillä erot epävarmuuteen suhtautumisessa liittyvät enemmän siihen, nähdäänkö epävarmuus uhkana vai mahdollisuutena. He, jotka pystyvät suhtautumaan epävarmuuteen mahdollisuutena, kykenevät sietämään sitä paremmin, kun taas epävarmuuden uhkana tulkitsevilla se laukaisee herkemmin katastrofiajatuksina ilmenevää tulevaisuudesta huolehtimista.

Epävarmuuden sietokyky on keskeinen tekijä myös monen ahdistuneisuushäiriön taustalla. Yleisessä ahdistuneisuudessa elämän epävarmuus tuottaa jatkuvaa ja kuormittavaa tulevaisuudesta huolehtimista; huolehtiminen on epätoiminnallinen tapa pyrkiä saamaan varmuuden tunnetta epävarmuuden tilalle.

Myös pakko-oireisessa häiriössä pakkotoiminnot palvelevat samaa tarkoitusta; ne tuottavat keinotekoista varmuuden tunnetta taustalla olevan epävarmuuden tunteen tilalle. Sosiaalisessa ahdistuksessa tilanteisiin liittyvä epävarmuus tuottaa voimakkaampaa jännittämistä. Jännittäminen on sitä voimakkaampaa, mitä enemmän tilanteeseen liittyy epävarmuutta – jos emme esimerkiksi tiedä, kuka tulee paikalle tai mitä tilanteessa tulee tapahtumaan.

Varmuuden hakeminen voi johtaa ahdistuksen voimistumiseen

Kirjoitin kirjassani Rohkaisukirja ujoille, että epävarmuus kuuluu elämään. Kukaan ei voi ennustaa, mitä huominen tuo tullessaan. Kun etsimme varmuutta asioissa, joissa sitä ei ole mahdollisuutta saada, jäämme helposti ahdistuksen vangiksi.

Esimerkiksi googlaamalla tämänhetkisiä oireitamme, emme koskaan saa lopullista varmuutta siihen elämän luonteeseen kuuluvaan epävarmuuteen, että joku päivä voimme sairastua vakavasti. Totean kirjassa myös, että elämään väistämättömästi liittyvään epävarmuuteen olisikin parempi pyrkiä muodostamaan suhdetta mieluummin vaikka kynttilän liekin kuin tietokoneen ruudun äärellä.

Epävarmuus ei ole virhetila

Monesti suhtaudumme epävarmuuteen kuin se olisi jonkinlainen virhetila, joka koskee vain meitä. Todellisuudessa epävarmuus on elämään liittyvä luonnon laki ja kaikille yhteinen kokemus, josta ei voi koskaan päästä kokonaan eroon.

Voimme kuitenkin vaikuttaa siihen, miten suhtaudumme epävarmuuteen. Voimme valita, annammeko epävarmuuden lamaannuttaa vai pyrimmekö tekemään parhaan mahdollisen päätöksen epävarmuuden tunteesta huolimatta.

Epävarmuutta ei voi poistaa elämästä, sillä se kuuluu elämän luonteeseen. Sen sijaan voimme pyrkiä rakentamaan kypsempää suhdetta epävarmuuteen ja pyrkiä reagoimaan siihen rakentavammin:

1.Harjoittele pysähtymistä epävarmuuden äärelle. Kun huomaat murehtivasi huomista, kokeile pysähtyä, hengittää rauhassa ja maadoittua tähän hetkeen. Usein pelkkä huomion siirtäminen takaisin nykyhetkeen helpottaa oloa välittömästi ja läsnäolon säännöllinen harjoittaminen vähentää lopulta murehtimistaipumusta.

2.Näe epävarmuus myös mahdollisuutena. Epävarmuus ei ole vain uhka, vaan se sisältää myös uusia mahdollisuuksia. Kun opit suhtautumaan epävarmuuteen avoimemmin, epävarmuus voi muuttua tilaisuudeksi kasvuun tai johonkin odottamattoman hyvään.

3.Muista, että pahimmat pelkomme toteutuvat harvoin. Katastrofiajatusten uhkakuvat ovat usein liioiteltuja. Todellisuus osoittautuu useimmiten paljon lievemmäksi kuin suurimmat pelkomme. Lisäksi sinulla on todennäköisesti paljon enemmän selviytymiskykyä kuin, mitä arvioit epävarmuuden hetkellä.


Jos epävarmuus sosiaalisissa tilanteissa tuntuu tutulta, kurkkaa Jonin Rohkaisukirja ujoille.

10 syytä, miksi sinun kannattaa kertoa hänelle, että tykkäät hänestä

1. Koska saattaa olla, että hänkin tykkää sinusta

Entisen yläasteelaisten luokkajuhlassa selviää, että 15 vuotta aiemmin Tiina tykkäsi Terosta, mutta ei uskaltanut sanoa mitään, koska epäili Teron tykkäävän jostain toisesta (vaikka Tero menetti yöunensa juurikin Tiinaa ajatellen). Älä ole kuten Tero ja Tiina, vaan kerro ihastuksellesi tunteistasi. Se on ainoa keino, jolla saat vastauksen siihen ruokahalun ja yöunet pois vievään kysymykseen “tykkääköhän sekin musta”.

2. Vaikka et saisi vastakaikua tunteillesi, todennäköisesti imartelet ja nostat hänen itseluottamustaan

Ei ole jokapäiväistä saada kuulla, että joku tykkää sinusta. Sellaista osaa arvostaa korkealle. Kun avaa sydämensä, mutta saa pakit, se tuntuu pahalta. Vastapuoli ei silti koe sinua nolona, vaan mitä ilmeisimmin on otettu saamastaan huomiosta. Ehkä jopa pelastat hänen päivänsä. 98% tapauksessa uskallustasi kohdellaan arvostavasti. On tunnistettavaa, kuinka isosta ja herkästä asiasta on kysymys. Rohkeutesi on ihailtavaa.

3. Nostat omaa itseluottamustasi, koska teet jotain itsellesi tärkeää, vaikka se pelottaa suunnattomasti

Voit katsoa itseäsi peiliin ja todeta, että seurasit omaa sydäntäsi etkä hylännyt itseäsi. Menit kohti sitä mikä pelottaa, koska tiesit sen itsellesi tärkeäksi. Epävarmuus asiasta selkenee, koska valitsit piiloutumisen sijaan toimia. Riippumatta siitä, saatko tunteillesi vastakaikua, voit kokea ylpeyttä itsestäsi. Teit jotain, mikä ei todellakaan ole kaikkien teekuppi. Moni pakenee ja vaikenee, sinä valitsit toisin.

4. Voimistat teollasi yleistä hyvää

Tykkäämisen tunnustamisessa ei ole mitään pahaa, päinvastoin. Elämme maailmassa, joka tuuttaa meille jatkuvalla syötöllä väkivaltaa, sortoa, ahneutta, ilkeyttä ja eripuraa. Sen keskellä on huutava tilaus kokemuksille, joiden ytimessä on kaipaus aitoon yhteyteen ja rakkauteen. Tunnustamalla tunteesi ääneen, edistät osaltasi tällaista ilmastoa. Väitän, että se on meille tärkeämpää, kuin yksikään uutinen maailmanpolitiikasta tai sodasta. Se, että uskallamme sanoa toisillemme herkkiä ja hyviä asioita.

5. Ymmärrät selkeämmin, että pystyt kohtaamaan vaikeita asioita

Kun teet jotain itsellesi vaikeaa ja suoriudut siitä, ymmärrät, että sinulla on kyky mennä läpi asioista, jotka eivät ole helppoja. Tykkäämisen tunnustaminen on niin vaikea rasti, että jos sen selvittää, kykenee myös moneen muuhun. Vaikka jokin pelottaa ja tuntuu vaikealta, pystyt silti selviämään siitä. Eikä lopputulos lopeta elämääsi tai määrittele identiteettiäsi.

6. Olet esimerkillinen

Otamme valtavasti vaikutteita muista ihmisistä. Se, että sanoitat ääneen tunteesi ihastuksellesi, on jotain mistä lukemattomat muut ihmiset unelmoivat omalla kohdallaan. Se, että sinä todella teet sen, osoittaa heille sen, että se on mahdollista myös heille. Toisinaan kaipaamme rohkaisua ja tönäisyä. Se tulee siitä, että näemme muiden ihmisten tekevän asioita ja selviävän niistä. Voit toimia esimerkkinä jollekin, minkä seurauksena joku toinen uskaltaa kurottaa kohti kaipaamaansa yhteyttä ja rakkautta.

7. Herkistät omaa havainnointikykyäsi ja ruokit luovuuttasi

Kun tunnustaa tykkäävänsä, on äärimmäisen herkillä ja haavoittuvaisena. Tällainen voimistaa myös kokemusta itse elämästä. Tunnet herkemmin ja aistit tarkemmin ympäristöä. Jos haluat, tämän nousevan herkkyyden voi purkaa luovaan tekemiseen, joka puolestaan synnyttää virtausta mielen ja kehosi välillä. Kun tunteet ovat piripinnassa, niiden kanssa on mahdollista tanssia ja seilata ilman, että ne rikkovat sinua. Päinvastoin, saat aistia ihmisenä olemisen ihmettä ja ihanuutta. Kanavoida virtausta luovaan tekemiseen.

8. Otat askeleen lähemmäs toista ihmistä

Avatessasi sydämesi, avaat myös haarniskasi. Teet selväksi toiselle ihmiselle, että olet auki ja avoin. Otat tietoisen riskin, että sinua haavoitetaan, mutta luotat siihen, että niin ei tapahdu. Kun kerrot tykkääväsi toisesta, otat valtavan askeleen lähemmäs toista ihmistä ihmisenä.

9. Sukellat syvemmälle itseesi

Kun otamme askeleita lähemmäs muita, sukellamme salakavalasti myös syvemmälle itseemme. Se hetki, kun kerrot tunteistasi, voi opettaa suunnattoman tärkeitä asioita itsestäsi. Saatat huomata, että kykenet vaikeassakin tilanteessa olemaan rauhassa, hengittämään ja pitämään itsesi kasassa. Voit olla itsesi puolella ja pitää itse itseäsi kädestä kiinni (ehkei kuitenkaan konkreettisesti, koska toinen saattaa hämääntyä moisesta), vaikka pelottaa.

10. Valitset pelon sijaan rakkauden

Tähän ei lisättävää.


Sen lisäksi, että kannattaa uskaltautua kertomaan toiselle, että tykkäät, muitakin hankalia ja tärisyttäviä tunnetiloja kannattaa opetella sietämään. Tutustu aiheeseen lisää Harri-Pekan kirjassa Sattuu ihan helvetisti – Opi sietämään kipeitä tunteita -kirjasta.

Huijarisyndrooma ei ole vain epävarmuutta – miksi usko omiin kykyihin horjuu?

Uusi työtehtävä jännittää, opintojen aloitus aiheuttaa epävarmuutta tai tuleva esiintyminen saa pohtimaan omaa osaamista. Epävarmuus uuden edessä on normaalia ja kuuluu ihmisyyteen. Mutta entä jos tunne ei koskaan väisty? Entä jos ajatus omasta osaamattomuudesta kalvaa eikä väisty, vaikka todisteita päinvastaisesta tulee yhä uudelleen?

Siinä kohtaa puhutaan huijarisyndroomasta. Se ei ole vain hetkellistä epävarmuutta, vaan sitkeä ajatusmalli, joka ei väisty hyvien onnistumisen kokemusten myötä.

Menestyvän Relove-kierrätysvaatekonseptin perustaja, yrittäjä Noora Hautakangas kuvaa kamppailuaan huijarisyndrooman kanssa Johanna Elomaan kirjoittamassa elämäkerrassa Noora Hautakangas – huijarisyndroomasta huolimatta (Bazar/Hidasta elämää, 2025):

“Pian joku sanoo ääneen sen, mitä varjo kuiskii korvaani: kaikki on onnenkantamoista. Taas kerran pelkkää valtavaa vahinkoa. Huijasin kaikkia. Ja herranjumala, jonain päivänä minä jään vielä kiinni.”

Mikä huijarisyndrooma oikeastaan on?

Erikoispsykologi Satu Pihlaja kuvaa kirjassa huijarisyndroomaa ajatusvinoumaksi. Siitä kärsivä ei kykene sisäistämään omaa osaamistaan tai saavutuksiaan. Sen sijaan hän uskoo, että on päätynyt asemaansa sattumalta, liiallisen työnteon avulla – tai jopa muita huijaamalla.

Tyypillisiä ajatuksia voivat olla:

”Olen huono.”
”En oikeasti osaa.”
”Muut luulevat minun olevan pätevä, mutta kohta paljastun.”

Nämä ajatukset voivat hiipiä jokapäiväisiin tilanteisiin: palavereihin, tapaamisiin, sähköpostin kirjoittamiseen. Ihminen ei löydä rauhaa, vaan joutuu todistelemaan jatkuvasti itselleen ja muille, että on riittävä ja osaava.

Ero tavalliseen epävarmuuteen

Jokainen meistä kokee joskus epävarmuutta. Uusi tilanne voi herättää kysymyksen: ”Selviänkö tästä?” Usein tunne hälvenee, kun saa kokemusta ja onnistumisia.

Huijarisyndroomassa epävarmuus ei kuitenkaan väisty. Se jää pysyväksi taustameluksi ja vääristää käsitystä itsestä. Ihminen ei usko omiin onnistumisiinsa, vaan selittää ne tuurilla, liialla vaivannäöllä tai muiden hyväntahtoisuudella. Tämä kuluttaa voimia ja voi estää tarttumasta uusiin mahdollisuuksiin.

Mistä huijarisyndrooma kumpuaa?

Pihlajan mukaan huijarisyndrooman taustalla voi olla lapsuuden ja nuoruuden kokemuksia, esimerkiksi: huomion tai palautteen puute, mitätöidyksi joutuminen tai varjoon jääminen, kokemus siitä, ettei oma panos ole ollut merkityksellinen.

Aikuisena huijarisyndrooma aktivoituu usein suurissa käännekohdissa – uuden työn alkaessa, ylennyksen jälkeen, opiskelupaikan saamisen myötä tai palatessa vanhempainvapaalta työelämään. Huijarisyndrooma kytkeytyy erityisesti suorittamiseen ja näyttämisen paikkoihin.

Miksi huijarisyndrooma olisi tärkeä tunnistaa?

Huijarisyndrooma ei ole vain harmitonta epävarmuutta. Se voi estää tekemästä asioita, joissa voi päästä kehittymään ja haastamaan itseään. Ihminen, joka jatkuvasti epäilee kykyjään, saattaa esimerkiksi jättää hakematta työpaikkaa, johon hän olisi täysin kykenevä.

Ensimmäinen askel on tunnistaa tämä: huomaanko toistuvasti ajattelevani, etten osaa – vaikka näyttöjä osaamisesta on? Seuraava askel on pysähtyä kyseenalaistamaan nämä ajatukset: onko tämä totta vai ajatusvinouma?

Toimi huijarisyndroomasta huolimatta

Huijarisyndrooma ei määritä ihmistä lopullisesti. Kun sen tunnistaa, siihen voi alkaa suhtautua lempeän kriittisesti ja omia ajatuksia voi alkaa kyseenalaistaa. Oman osaamisen sisäistäminen ja realistisen palautteen vastaanottaminen auttavat vähitellen murentamaan vääristyneitä uskomuksia.

Noora Hautakangas on omassa elämässään huomannut, mikä voima on sillä, että uskaltaa puhua asiasta:

“Sen jälkeen kun aloin puhumaan huijarisyndroomasta avoimemmin muiden yrittäjien kanssa, ymmärsin, miten moni kamppailee samanlaisten ajatusten kourissa. Tällainen vertaistuki on äärimmäisen tärkeää. Myönteisen palautteen kuuleminen toiselta ”huijarilta” on erityisen uskottavaa.”

Huijarisyndrooma ei ole lopullinen tuomio – se on mielen tapa, jota voi muuttaa. Jokaisella on oikeus tuntea itsensä osaavaksi, riittäväksi ja omalle paikalleen kuuluvaksi.

Yrittäjä, Relove-kierrätyskonseptin kehittäjä, entinen Miss Suomi ja media-ammattilainen Noora Hautakangas kertoo oman tarinansa Johanna Elomaan kirjassa Noora Hautakangas – huijarisyndroomasta huolimatta (Bazar/Hidasta elämää, 2025). Löydät kirjan TÄÄLTÄ.

Luontoyhteyden vaaliminen on helppo hyvinvointiteko

Kun on kasvanut luonnon keskellä, metsässä seikkaillen ja marjoja popsien, järvellä polskien ja monenlaisia metsän eläimiä ihmetellen, luulisi luontoyhteyden säilyvän läpi elämän. Sisäinen tarve rauhoittua luonnon äärelle ja kunnioittava luontosuhde varmasti säilyykin, mutta arjen viedessä mennessään voi yhteys luontoon jäädä taka-alalle.

Kun päivät kuluvat seinien sisällä, matkat taitetaan autolla tai julkisilla kulkuneuvoilla ja vapaa-aika hurahtaa arjen asioita hoidellessa, voi aika luonnon äärellä jäädä hyvin vähäiseksi. Arjen keskellä, kun tahti puuskututtaa, niskoja kiristää ja päätä jomottaa, ei tule useinkaan ajatelleeksi, että hetki luonnossa voisi olla paras lääke tunkkaiseen oloon.

Luonnossa yhteen sointuvat värit, luonnon kauniit muodot ja metsän asukkien äänet saavat pysähtymään hetkeen, aistimaan ympäristöä. Luonto tarjoaa huomaamatta mahdollisuuden päästä pois oman pään sisästä tai suorittamasta arjen askareita. Sanon usein, että silloin, kun on eniten kiire, nimenomaan tulisi kävellä työmatkat tai poiketa illalla polulle. Pieni hidastaminen maksaa itsensä hyvinvointina takaisin, mikä taas tuo lisää virtaa tiukkoihin tilanteisiin. Huomaat, että eihän juuri tässä hetkessä ole kiire mihinkään.

Miten sitten vaalia luontoyhteyttä? Jos metsään pääseminen on liian monen mutkan takana, voi luontoon pysähtyä muinkin tavoin. Hetki rannalla veden liplatusta katsellen tai lenkki rauhallisemmalla polulla ovat hyviä tapoja rauhoittaa mieltä ja kehoa. Myös kaupungin laitamilta voi löytää paikkoja, joissa maadoittua ja pysähtyä hetkeksi osaksi ympäröivää luontoa. Ehkä osa viikon harrastuskerroista voisi tapahtua raittiissa ulkoilmassa eri vuodenaikoja ihmetellen?

Rohkeimmat yhteyden etsijät ehkä hieman halaavat vastaan tulevaa, jykevää ja kaiken nähnyttä vanhaa puuta — kannattaa kokeilla, metsässä se onnistuu salaa muiden katseilta. Luonto on tehokas lääke stressiin, ahdistukseen ja väsymykseen. Luonto on helposti saavutettavissa, eikä siitä nauttiminen maksa mitään. Kun ymmärtää luonnon terapeuttisen vaikutuksen, myös arvostus tätä puhdasta kauneutta kohtaan kasvaa ja halu huolehtia ympäristöstä lisääntyy. Olemme osa luontoa, olemme osa sen kauneutta.

Millainen yhteys sinulla on luontoon? Kaipaatko aikaa luonnossa?

Mitätöitkö tiedostamattasi itseäsi? – Näin se näkyy käytännössä

Itsensä mitätöiminen tapahtuu usein tiedostamatta, mutta sillä on lopulta pitkäaikaisia seurauksia. Tämä on toki tuttua allekirjoittanellekin. Itseni pienentäminen oli sellaista jatkuvaa pientä ”himmaamista” – etten vaan olisi liikaa. Ja sillä oli tietysti seurauksensa, ennenkaikkea minulle itselleni.

Itse koen, että isoimmat seuraukset liittyivät ihmissuhteisiin ja rakkauteen. Se toi lopulta elämään varsin paljon ahdistusta, sillä kokoajan sai vähän jännittää, että mikä minussa olisi viallista. Häpesin monia täysin inhimillisiä tunteita ja tarpeitani. Pidin niitä itsessäni jotenkin heikkouksina, jotka olisi pitänyt korjata. Yritin liikaa etsiä toisesta ihmisestä varmistusta sille, että olenko rakastettava. Ja vaikka se on täysin inhimillistä, se kuitenkin lähti siitä ajatusvääristymästä, että minun täytyy vääntää itseäni mutkalle saadakseni sen ”palkinnon”.

Seurauksena koin oloni vaan entistä ahdistuneemmaksi. 

Mitätöinti sanoo alitajuisesti:

“Minun kokemuksellani ei ole väliä”

Terve itse arvostus ei ole koskaan kenenkään yläpuolelle asettumista. Se ei ole myöskään suodattamatonta räiskyntää. Mutta kyllä täällä ihminen oman tilansa ja paikkansa saa ottaa, ja antaa sen siten myös toisillekin. Se ei ole ylimielisyyttä, kuten monesti ehkä pelkäämme.

Terve itsearvostus on oman kokemuksen arvostamista ja lopulta se on myös TEKOJA jotka tuovat elämäämme selkeyttä ja merkityksellisyyttä. 

Tiedän todella hyvin että terve itsearvostus ei ole mikään sormien napsautus temppu, varsinkin jos taustalla on sydämen särkymisiä ja ehkä jo lapsuuden kodissa opittuja selviytymisrooleja. 

Mitätöitkö itseäsi?

  • Väheksyt tai tuomitset tunteitasi ja tarpeitasi
  • Mitätöit omia rajojasi etkä pysy niissä
  • Yrität äkkiä päästä eroon vaikeista tunteista kuulematta onko niillä jotain kerrottavaa
  • Et pysähdy kuuntelemaan mitä oikeasti tarvitsisit tai mikä tuntuu sinulle oikealta
  • Jos on kohdannut elämänsä varrella paljon mitätöintiä (ja varsinkin itselle merkityksellisiltä henkilöiltä) alkaa mitätöinti sisäistymään ja kääntyy itsensä mitätöinniksi.

Pysähdy hetkeksi miettimään, että mitä seurauksia itsesi mitätöinnillä on pitkällä aika välillä? Esimerkiksi puolen vuoden päähän tai vuoden päähän?

Entä mitä taas terve itsearvostus voisi tuoda elämääsi? Mitä ehkä uskaltasit? Mitä putoaisi pois?

Voimaantumisen muistilista

  • Minulla on oikeus kertoa tarpeistani ja toiveistani: silloinkin kun toinen pitää niitä liiallisina ja silloinkin kun itse ajattelen etten saisi tarvita
  • Minulla on oikeus kieltäytyä asioista jotka eivät tunnu itselle hyvältä tai omien arvojen mukaiselta
  • Minulla on oikeus puolustaa ja selittää käyttäytymistäni sekä pysähtyä tunnustelemaan milloin se on viisasta ja milloin on parempi antaa olla
  • Minulla on oikeus tehdä omat valintani elämässä, vaikka ne eivät olisi tyypillisiä tai jonkun olisi niitä vaikea ymmärtää
  • Minulla on oikeus pyytää tukea ja apua, ja ymmärtää että muilla on oikeus kieltäytyä – se ei tarkoita että minussa olisi jotain vikaa
  • Minulla on oikeus tuntea mitä tunnen – tunteet eivät määritä minua ihmisenä. Ymmärrän, että vaikka tunteeni ovat ok, ne eivät oikeuta minua toimimaan ilkeästi tai aggressiivisesti
  • Minulla on oikeus tehdä virheitä, oppia, pyytää anteeksi ja muuttaa mielipidettäni
  • Minulla on oikeus kasvuun, se ei tee aiemmasta itsestäni huonoa tai väärää

Katso kirjoitajalta myös: Parisuhteen keskustelukortit.

Näin erityisherkkyys näkyy parisuhteessa – Lempeät vinkit molemmille osapuolille

Erityisherkkyys (HSP, Highly Sensitive Person) voi näkyä parisuhteessa monin tavoin, sekä vahvuuksina että haasteina. Jokainen erityisherkkä on tietenkin yksilö, mutta yleisiä piirteitä löytyy.

Tätä teemaa ja näitä kysymyksiä voi yhtä hyvin tarkastella, vaikket olisi juuri nyt itse suhteessa. Itsetuntemus auttaa tulevaisuutta ajattelen ja tietoisuuden lisääntyminen vaikuttaa siihen, miten suhtautua itseen, herkkyyten ja mahdolliseen parisuhteeseen.

Elaine Aron on tutkinut paljon erityisherkkyyttä myös parisuhteen näkökulmasta (Erityisherkkä ja parisuhde). Olen myös itse erityisherkkä ja tällä hetkellä parisuhteessa, joten kirjoitan myös omiin kokemuksiini pohjautuen.

Herkän vahvuudet parisuhteessa

  • Syvä tunteiden kokemus: erityisherkkä eläytyy vahvasti, mikä voi usein tuo suhteeseen lämpöä, myötätuntoa ja läheisyyttä.
  • Empatia ja kuuntelutaito: herkkä osaa huomioida toisen tunnetiloja hienovaraisesti ja olla tukena.
  • Hienovaraisten vivahteiden huomaaminen: esimerkiksi äänensävyt, eleet ja pienetkin muutokset toisen käytöksessä tulevat huomatuiksi. Tämä voi vahvistaa yhteyttä ja auttaa ratkaisemaan ristiriitoja ennen kuin ne kasvavat suuriksi.
  • Sitoutuneisuus ja syvyys: moni erityisherkkä ei viihdy pinnallisessa suhteessa, vaan hakee aitoa läheisyyttä ja merkityksellistä yhdessäoloa.

Mahdolliset haasteet

  • Ylikuormittuminen: arjen kiireet, jatkuva yhdessäolo tai riidat voivat kuormittaa herkkää enemmän kuin kumppania. Hän saattaa tarvita enemmän omaa tilaa ja palautumisaikaa.
  • Ristiriitojen voimakas kokeminen: pienetkin erimielisyydet voivat tuntua hyvin raskailta ja viedä energiaa.
  • Tarve rauhalle ja turvallisuudelle: erityisherkkä voi välttää konflikteja, mikä voi joskus johtaa asioiden patoamiseen.
  • Ylihuolehtiminen tai yliajattelu: herkkä saattaa analysoida kumppanin sanomisia tai eleitä enemmän kuin toinen tarkoittaa.
  • Kyllästyminen: erityisherkät ovat keskimäärin muita pitkästyneempiä suhteissaan. Tylsistymisen taustalla on se, että herkkä jää suhteessa usein kaipaamaan merkityksellisyyttä ja syvällisiä keskusteluja – ilman tätä yhteyttä, etenkin elämyshakuinen herkkä helposti pitkästyy.

Hyvinvoivan parisuhteen kannalta

Herkän kannattaa olla avoin ja kertoa avoimesti tarpeistaan: tilasta, palautumisesta ja tavasta käsitellä asioita rauhassa. Lisäksi toimiva viestintä auttaa esimerkiksi sopimaan ja käsittelemään riidat lempeästi ja rauhallisesti.

Herkkyys voi olla suhteelle valtava voimavara – se tuo suhteeseen syvyyttä, lämpöä ja kyvyn kokea rakkautta hyvin intensiivisesti.

On tärkeää, että kumppani nimenomaan ymmärtää herkkyyden luonteen, eikä näe sitä “ylireagointina”. Puolison ei myöskään kannata heti pelästyä herkän avoimuutta, suuria tunteita ja intensiivisyyttä, vaan olisi hyvä sallia herkän olla sellainen kuin on.

Lisäksi toiselta osapuolelta tarvitaan kärsivällisyyttä, empatiakykyä ja aitoa halua tutustua herkkyyden moniin ominaisuuksiin. Pienet asiat merkitsevät herkälle paljon. Läsnäololla, huomionosoituksilla, kosketuksella, äänenpainolla, katseilla ja sanavalinnoilla on suuri merkitys.

Kun alun tunnemyrskystä selviää, herkän kanssa on mahdollisuus aitoon, merkitykselliseen ja syvään parisuhteeseen. Me herkät annamme toiselle paljon sekä tarjoamme hyvin rikasta ja värikästä elämää. Ja koska rakastamme läheisyyttä ja toisen huomioimista, erityisherkkä harvoin jättää ketään kylmäksi!

Meiltä erityisherkiltä saa usein sellaista rakkautta ja lämpöä, jonka syvyyttä ei voi ymmärtää, ellei sitä itse koe.

Vinkkejä erityisherkälle itselleen

  1. Tutustu itseesi. Itsetuntemus on jälleen lähtökohta kaikelle.
  2. Tunnista oma kuormitusrajasi – kun alat väsyä, pyydä taukoa ajoissa, ettei ärtymys kasva.
  3. Pidä huolta palautumisesta – varaa säännöllisesti aikaa yksinoloon, luontoon tai rauhoittaviin rutiineihin.
  4. Harjoittele sanoittamista – kerro kumppanille, mitä tunnet ja tarvitset (“Tarvitsen hetken hiljaisuutta”, “Voitko halata?”)
  5. Unohda överiempatia. Erota omat tunteet toisen tunteista – herkkyys imee helposti kumppanin mielialat, joten muistuta itseäsi, että kaikki tunteet eivät ole sinun vastuullasi.
  6. Anna armoa itsellesi – herkkyys ei ole heikkoutta, vaan luonteenpiirre, jossa on paljon vahvuuksia.
  7. Luota itseesi ja intuitioosi.
  8. Puhu avoimesti herkkyydestäsi äläkä yritä olla jotain muuta.
  9. Uskalla heittäytyä äläkä pelästy, jos alun huuman jälkeen tunteet hieman viilenevät.
  10. Älä tyydy. Ansaitset vain parasta.

Vinkkejä kumppanille

  1. Kysy tarpeista – sen sijaan, että arvailet, kysy: “Mitä tarvitset nyt, rauhaa vai juttelua?”
  2. Anna tilaa – älä tulkitse vetäytymistä torjunnaksi, vaan ymmärrä sen olevan palautumiskeino.
  3. Puhu lempeästi – herkkä reagoi voimakkaasti sanojen sävyyn, joten rauhallinen puhetapa helpottaa ristiriitojen selvittämistä.
  4. Vältä vähättelyä – “Älä ylireagoi” tai “Olet liian herkkä” satuttavat. Sen sijaan tunnusta kokemus: “Ymmärrän, että tämä tuntuu sinusta isolta.”
  5. Arvosta herkkyyttä – näe, että kumppanisi tarkkanäköisyys, empatia ja syvä läsnäolo ovat lahjoja suhteelle.

Yhteinen muistilista

  1. Sopikaa palautumisajasta – esimerkiksi ilta, jolloin toinen saa olla rauhassa ja toinen touhuaa omiaan.
  2. Luokaa “turvapaikka” – paikka tai tapa, johon voitte palata riidan aikana (esim. “otetaan 10 minuutin tauko ja jatketaan rauhassa”)
  3. Muistakaa sanoa hyvät asiat ääneen – erityisherkkä kokee helposti raskaammin negatiiviset hetket, joten myönteisen huomioiminen tasapainottaa.
  4. Juhlistakaa pientäkin hyvää – herkälle pienet hetket voivat olla suuria, joten antakaa arvoa niille.

Haluatko apua erityisherkkyytesi kanssa? Tutustu Annukan Lempeämpi valmennukseen ja lataa maksuton Herkkyys voimavaraksi -työkirja. 

Kurkkaa myös Annukan kirja Matka itsesi puolelle .

Terapeutti vastaa: Miksi yhteisvanhemmuus narsistisen ihmisen kanssa ei toimi?

Kolmannessa Terapeutti vastaa -tekstissäni vastaan Instagram-tilini ( @jenni_kiviniemi ) seuraajalta tulleeseen kysymykseen satuttaviin ja narsistisiin suhteisiin liittyen: Miksi yhteisvanhemmuus narsistisen ihmisen kanssa ei toimi?

Aluksi on tärkeä tiedostaa yhteisvanhemmuuden perustuvan ajatukseen, jossa molemmat vanhemmat toimivat lapsen edun mukaisesti ja pystyvät tekemään yhteistyötä.

Narsistisen vanhemman kanssa tämä ei toimi, koska hän asettaa omat tarpeensa ja kontrollinhalunsa lapsensa edun edelle.

Tässä kolme selittävää tekijää miksi yhteisvanhemmuus narsistisen ihmisen kanssa ei toimi:

1. Ensinnäkin, narsistinen vanhempi ei kykene tasavertaiseen yhteistyöhön, koska hän toimii vallan ja kontrollin, ei lapsen hyvinvoinnin lähtökohdista.

Tätä voi olla haastava ymmärtää sekä hyväksyä, jos pohjalla vaikuttaa naiivi ja virheellinen ajatus, että jokainen ihminen pyrkii hyvään ja haluaa toiminnallaan hyvää.

2. Vanhempia kannustetaan usein viranomaisten taholta pyrkimään keskustelemaan rakentavasti keskenään erityisesti lapsiin liittyvistä asioista.

Tässä ohitetaan se fakta, ettei narsistisia piirteitä omaava vanhempi yleensä näe tai koe tarvetta keskustella toisia huomioiden, vaan hän ajaa omaa etuaan keinoja kaihtamatta.

Narsistinen vanhempi ei myöskään pidä sovituista asioista kiinni, hän kääntää omia tekojaan toisen vanhemman syyksi ja harrastaa jatkuvaa häikäilemätöntä manipulointia sekä toisen vanhemman, lasten ja viranomaisten suuntaan.

3. Lapsi joutuu helposti vallankäytön välineeksi, koska narsistinen vanhempi huomaa kuinka helppoa toista vanhempaa on kontrolloida ja satuttaa lapsen kautta/avulla.

On äärimmäisen tärkeää ymmärtää, että perinteinen ajatus hyvästä yhteisvanhemmuudesta ei ole lapsen edun mukaista, jos toinen vanhemmista kuvaa toisessa vanhemmassa olevan narsistisia piirteitä sekä kuvaa hänen käyttävän väkivaltaa ja erityisesti henkistä väkivaltaa ja pystyy osoittamaan tätä myös todeksi.


Lisää tietoa narsismista ja narsistisista suhteista toipumisesta löydät kirjastani Toivu satuttavasta suhteesta!

10€ OSTOSRAHAA etukoodilla OSTOSRAHA10 (yli 45€ tilauksiin) 
PUOTIIN
close-image
KORTTIPAKAT OSTA 3 MAKSA 2
PUOTIIN
close-image
PÄÄSIÄISETU: MATKAHUOLLON TOIMITUSKULUT  3,90€
PUOTIIN
close-image
ILMAINEN toimitus Matkahuollolla yli 30€ tilauksiin 
PUOTIIN
close-image