Uusi työtehtävä jännittää, opintojen aloitus aiheuttaa epävarmuutta tai tuleva esiintyminen saa pohtimaan omaa osaamista. Epävarmuus uuden edessä on normaalia ja kuuluu ihmisyyteen. Mutta entä jos tunne ei koskaan väisty? Entä jos ajatus omasta osaamattomuudesta kalvaa eikä väisty, vaikka todisteita päinvastaisesta tulee yhä uudelleen?
Siinä kohtaa puhutaan huijarisyndroomasta. Se ei ole vain hetkellistä epävarmuutta, vaan sitkeä ajatusmalli, joka ei väisty hyvien onnistumisen kokemusten myötä.
Menestyvän Relove-kierrätysvaatekonseptin perustaja, yrittäjä Noora Hautakangas kuvaa kamppailuaan huijarisyndrooman kanssa Johanna Elomaan kirjoittamassa elämäkerrassa Noora Hautakangas – huijarisyndroomasta huolimatta (Bazar/Hidasta elämää, 2025):
“Pian joku sanoo ääneen sen, mitä varjo kuiskii korvaani: kaikki on onnenkantamoista. Taas kerran pelkkää valtavaa vahinkoa. Huijasin kaikkia. Ja herranjumala, jonain päivänä minä jään vielä kiinni.”
Mikä huijarisyndrooma oikeastaan on?
Erikoispsykologi Satu Pihlaja kuvaa kirjassa huijarisyndroomaa ajatusvinoumaksi. Siitä kärsivä ei kykene sisäistämään omaa osaamistaan tai saavutuksiaan. Sen sijaan hän uskoo, että on päätynyt asemaansa sattumalta, liiallisen työnteon avulla – tai jopa muita huijaamalla.
Tyypillisiä ajatuksia voivat olla:
”Olen huono.”
”En oikeasti osaa.”
”Muut luulevat minun olevan pätevä, mutta kohta paljastun.”
Nämä ajatukset voivat hiipiä jokapäiväisiin tilanteisiin: palavereihin, tapaamisiin, sähköpostin kirjoittamiseen. Ihminen ei löydä rauhaa, vaan joutuu todistelemaan jatkuvasti itselleen ja muille, että on riittävä ja osaava.
Ero tavalliseen epävarmuuteen
Jokainen meistä kokee joskus epävarmuutta. Uusi tilanne voi herättää kysymyksen: ”Selviänkö tästä?” Usein tunne hälvenee, kun saa kokemusta ja onnistumisia.
Huijarisyndroomassa epävarmuus ei kuitenkaan väisty. Se jää pysyväksi taustameluksi ja vääristää käsitystä itsestä. Ihminen ei usko omiin onnistumisiinsa, vaan selittää ne tuurilla, liialla vaivannäöllä tai muiden hyväntahtoisuudella. Tämä kuluttaa voimia ja voi estää tarttumasta uusiin mahdollisuuksiin.
Mistä huijarisyndrooma kumpuaa?
Pihlajan mukaan huijarisyndrooman taustalla voi olla lapsuuden ja nuoruuden kokemuksia, esimerkiksi: huomion tai palautteen puute, mitätöidyksi joutuminen tai varjoon jääminen, kokemus siitä, ettei oma panos ole ollut merkityksellinen.
Aikuisena huijarisyndrooma aktivoituu usein suurissa käännekohdissa – uuden työn alkaessa, ylennyksen jälkeen, opiskelupaikan saamisen myötä tai palatessa vanhempainvapaalta työelämään. Huijarisyndrooma kytkeytyy erityisesti suorittamiseen ja näyttämisen paikkoihin.
Miksi huijarisyndrooma olisi tärkeä tunnistaa?
Huijarisyndrooma ei ole vain harmitonta epävarmuutta. Se voi estää tekemästä asioita, joissa voi päästä kehittymään ja haastamaan itseään. Ihminen, joka jatkuvasti epäilee kykyjään, saattaa esimerkiksi jättää hakematta työpaikkaa, johon hän olisi täysin kykenevä.
Ensimmäinen askel on tunnistaa tämä: huomaanko toistuvasti ajattelevani, etten osaa – vaikka näyttöjä osaamisesta on? Seuraava askel on pysähtyä kyseenalaistamaan nämä ajatukset: onko tämä totta vai ajatusvinouma?
Toimi huijarisyndroomasta huolimatta
Huijarisyndrooma ei määritä ihmistä lopullisesti. Kun sen tunnistaa, siihen voi alkaa suhtautua lempeän kriittisesti ja omia ajatuksia voi alkaa kyseenalaistaa. Oman osaamisen sisäistäminen ja realistisen palautteen vastaanottaminen auttavat vähitellen murentamaan vääristyneitä uskomuksia.
Noora Hautakangas on omassa elämässään huomannut, mikä voima on sillä, että uskaltaa puhua asiasta:
“Sen jälkeen kun aloin puhumaan huijarisyndroomasta avoimemmin muiden yrittäjien kanssa, ymmärsin, miten moni kamppailee samanlaisten ajatusten kourissa. Tällainen vertaistuki on äärimmäisen tärkeää. Myönteisen palautteen kuuleminen toiselta ”huijarilta” on erityisen uskottavaa.”
Huijarisyndrooma ei ole lopullinen tuomio – se on mielen tapa, jota voi muuttaa. Jokaisella on oikeus tuntea itsensä osaavaksi, riittäväksi ja omalle paikalleen kuuluvaksi.

