Muistan millainen ”maapallo onkin pyöreä” -hetki se oli itselleni, kun oivalsin että ”rakkauden pitäisi tuntua rakastavalta, ainakin suurimman osan ajasta”. Nyt kirjoitettuna se näyttää vähän liiankin itsestäänselvältä, että tietysti.
Mutta silloin kun on sisällä suhteessa, jossa on hemmetin paljon tunnetta, toiveita ja myös pelkoja, ei ole aina kovinkaan helppo nähdä siihen ihan lähelle. Parhaimmillaan hyvä ja turvallinen parisuhde on elämässä voimavara, kuin turvasatama. Se ei ole tietenkään täydellinen, virheetön tai erheetön. Mutta sanotaanko näin, että se tuntuu enemmän kuin pitkään lämmittävältä takkatulelta kuin metsäpalolta.
Vuoristoratamaisuudella tarkoitan itse jatkuvaa, intensiivistä kovaa ja korkealta -tyylistä menoa, jossa ollaan vuoroin taivaissa, vuoroin helvetissä. Ja joskus ne taivasmomentitkin alkavat jäädä aika lyhyiksi.
Vuoristoradan kyydissä on niin paljon vauhtia, että sitä kaikkea ei kerkeä oikein jäsentämään.
Kun kysyn yksilöterapiassa tällaisessa tilanteessa olevalta asiakkaalta, että onko suhteessa miten pitkiä tasaisia aikoja, on vastaus usein jotain sen tyylistä, että ehkä muutama viikko saattaa olla tasaista. Joillakin taas vuoristorata on viikottaista. Tämä on kenelle tahansa hemmetin kuormittavaa.
Miksi suhteeseen tulee sitten vuoristorataa, ja voiko sille tehdä jotakin?
Aloitetaan siitä, että sille voi tietysti olla monia syitä että suhde tuntuu jatkuvalta vuoristoradalta.
Kyseessä voi olla esimerkiksi:
- turvattomat kiintymystyylit negatiivisessa luupissa
- traumakiintymyssuhde
- ristiriidat joita ei ole pystytty käsittelemään turvassa
- kummallakin tai toisella defensiivinen tila päällä
- tunnetta on, mutta kapasiteettia asioiden käsittelyyn vaillinaisesti
- suhteen muu kriisiytyminen ja siitä seurannut reaktiivisuus
Voiko vuoristoratamaisuudelle sitten tehdä jotakin? Nyt ollaankin vaativamman kysymyksen äärellä. Joskus voidaan ja paljonkin. Joskus taas on niin, että valitettavasti ei.
Tässä muutamia kysymyksiä joita voisi tsekata:
- Haluavatko kummatkin vilpittömästi työstää suhdedynamiikkaa turvallisemmaksi?
- Onko kumpikin valmis tarkastelemaan omaa puolta ja katsomaan miten se vaikuttaa yhteiseen?
- Onko kummallakin vilpitön halu kuulla ja ymmärtää toisen kokemusta ja tulla vastakkainasettelusta yhteistyöhön?
- Onko kumpikin valmis ja halukas avaamaan toiselle omia syvempiä tarpeita ja toiveita?
- Onko kumpikin valmis ja halukas rakentamaan suhdetta, jossa kummankin tarpeet tulisivat kunnioitetuksi?
Nämä ovat mielestäni hyviä kysymyksiä, joita kannattaa ihan rauhassa pohtia. Turvallinen suhdedynamiikka luodaan meinaan yhdessä. Yksi elämän realiteetti on kuitenkin se, että kaikkien ihmisten kanssa ja kaikissa tilanteissa, se ei ole mahdollista.
Siihenkin syyt voivat olla moninaiset. Mutta muistathan sen, että toisen halu tai kapasiteetti käsitellä mm. tunteita ja tarpeita suhteessa, ei kerro sinun rakastettavuudestasi.
Toisen kapasiteetti ja suhdetaidot eivät koskaan kerro sinun riittävyydestäsi.
Ajattelen, ehkä hiukan romanttisestikin, että ”oikean ihmisen kanssa oikeaan aikaan” – voi kokea sen että kumpikin sekä tahtoo että kykenee. Ja laittaa myös ne kädet multaan, eikä vaan puhu sitä.
Pitkissä parisuhteissa on toki vaiheita, jolloin on haastavampaa, mutta kummallakin on vilpitön halu löytää tie toisen luo.
