Me kaikki kaipaamme elämäämme suurta rakkautta – mutta pystymmekö ottamaan sen vastaan, kun se tulee kohdalle?

Minun sydämeni on särkynyt monta kertaa vuosien varrella, mutta nyt se tapahtui ihan kirjaimellisesti. Pari kuukautta sitten sain vakavan diagnoosin, sydämeni oli pahasti sairas. Järkytystä seurasi häpeä: minä, joka opetan ihmisille elinvoiman ja nautinnon salaisuuksia, olenkin nyt itse aivan romuna. Päätin, että en jää sen häpeän alle, vaan jaan avoimesti tilanteeni.

Kerroin sairaudestani vetämälläni kurssilla ja Facebookissa. Elämäni suurimpia yllätyksiä oli se, kuinka paljon sydämellistä palautetta sain. Sadat ihmiset kommentoivat postaustani, lähettivät minulle viestejä, soittelivat, pysäyttelivät minua kadulla halatakseen, antoivat vilpittömästi tukensa ja jakoivat rakkauttansa.

Yllättävä oppiläksy

Tajusin että tämä olisi yksi suurimmista oppiläksyistä, mitä olen elämässäni saanut: Minä olen aina tottunut pärjäämään itse, lapsuudessa, kaveripiirissä, töissä, avioliitossa. Olen pitänyt itseni pohjimmiltaan yksinäisenä sutena, vähän erillisenä, valmiina reagoimaan ja valppaana, jotta selviytyisin mistä vain.

Voi kuinka sydämeni oli kaivannut lepoa ja antautumista. Ja nyt päätin sen tehdä, ottaa vastaan kaiken hyvän, rakkauden ja avun, mitä ihmiset minulle tarjosivat. Minä antauduin.

Tässä tuoksinassa olen myös opetellut rakastamaan itse itseäni aivan uudella tavalla, lempeästi ja kaiken sallivasti.

Lopulta hyväksyin että mitä tahansa minulle tapahtuukin, olkoon se vaikka kuolema, minä uskon että se on tarkoitettu ja jollakin tavalla minulle hyväksi.

Ihme

Uskon että tämä rakkauden vastaanottaminen ja sille antautuminen sai aikaan sen että sairaalassa tarkemmissa tutkimuksissa kaikkien yllätykseksi sydämestäni ei löytynyt mitään. Kaikki oli hyvin. Koin, että se oli ihme!

Me naiset olemme hyviä antamaan rakkautta, auttamaan ihmisiä ympärillämme, mikä on hieno asia, mutta sen täytyy olla tasapainossa vastaanottamisen kanssa. Muuten olemme kuin kuivunut lähde, joka yrittää kärsien juottaa janoisia viimeisillä pisaroillaan. Entäpä jos olisimme maljoja, jotka ovat niin täynnä, että ne pursuavat kuplien yli rakkautta ja runsautta.

Rakkautta voimme imeä kaikkialta ympäriltämme ja sisältämme. Sitä on luonnossa, tähtitaivaalla, toisten ihmisten silmissä ja kosketuksessa, omassa kosketuksessamme, sitä on jokaisessa solussamme, missä tahansa kunhan vaan pysähdymme ja herkistymme hetkeen. Antaudumme tälle elämän ihmeelle, joka on läsnä koko ajan.

Uuden edessä

Minun toipumiseni ei ole ollut ihan suoraviivaista. Olin tsempannut niin paljon, että mieleni ja kehoni romahtivat, vaikka uutiset olivat hyviä. Elämän oppitunnit ja kasvu eivät aina tule siinä paketissa kuin toivoisimme, mutta nyt tuntuu, että olen uuden edessä. Se on jotain pehmeää ja kimmeltävää ja jotakin, joka ei pelkää pimeyttä. Olisiko se rakkautta?

 

Kuva: Stanisa Martinovic/ Dreamstime


Lämpimästi tervetuloa nautinnollisille ja voimauttaville kursseilleni sekä valmennukseen. Lisätiedot löydät nettisivuiltani täältä

 

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
🎅 Kuuntele ILMAISEKSI 30 päivää äänikirjoja – tarjous koskee myös aiemmin Storytelia kokeilleita! ⭐️ Voimassa 31.12. saakka!
Tarjous vain tästä!
close-image