Haluaisitko ilahduttaa muita, muttet ehkä keksi keinoja siihen? Toisten ilahduttaminen saattaa aluksi tuntua myös haastavalta ja teennäiseltä, sillä kulttuurissamme se ei ole yleistä. Kuitenkin, jo pienillä teoilla voimme jakaa positiivisuutta; he, ketkä saavat positiivisuuttamme osakseen huomaamattaan usein jakavat sitä myös eteenpäin — miksipä siis ei?
Tässä muutama vinkki, joilla piristät sekä omaa että jonkun toisen päivää varmasti!
1. Lähetä ystävälle viesti ja kerro, miksi juuri hän on hyvä ja tärkeä.
2. Leivo jotain herkkua ja vie ystävälle yllätyksenä maistiaisia.
3. Kuuntele ihmistä, jolla on vaikeaa. Yritä olla arvostelematta tai neuvomatta, kuuntele vain.
4. Osta kukkia, laita ne kauniisti maljakkoon ja lähetä kuva siitä tervehdyksen kera rakkaillesi. Ehkä voisit yllättää ja viedä oikean kimpun myös ystävän oven taakse.
5. Innostu aktiviteetista, jota kumppanisi (tai ystäväsi) ehdottaa, vaikka inhoaisit sitä oikeasti. Ehkä huomaat, että se voi ollakin hauskaa.
6. Kun lähdet ulos, hymyile tutuille ja tuntemattomille — hymy tarttuu. Hymyily kohottaa myös omaa mielialaasi, kokeile!
”Universumi” ei ole tuolla jossain, se on sinussa, sinä. Sanon Sydänjuttu -kirjassani, että se, millainen suhde meillä on itseemme, määrittää meidän elämää kaikkein eniten. Ja sanon nytkin.
Ulkoinen todellisuutemme heijastaa AINA sitä, mitä sisällämme tapahtuu. Eikä mutaa vyöry elomme tuulettimeen siksi, että olisimme huonoja vaan siksi, että oppisimme arvostamaan ja löytämään myötätuntoa itseämme kohtaan KAIKESSA mitä tapahtuu. Elämässä tapahtuu kaikenlaista ihan kamalaakin välillä, eikä se tarkoita, että mikään on mennyt pieleen. Päin vastoin. Elämä tarjoilee KOKO AJAN tilaisuuksia voimautua, ja siitä on kyse myös silloin, kun tapahtuu kurjuuksia ja tuntuu pahalta.
Kun opimme voimautumisen välineitä, saamme vaikeuksien sisältämän energialatingin käyttöömme. Totuus meistä ei ikinä ole häpeämme, alemmuuden tunteemme, epävarmuutemme tai arvottomuuden kokemus. Itsensä kanssa voi oppia lempeästi voimautumaan, ja se avaa elämän hyvän virtauksen ja rohkeuden kulkea omaa sydänpolkuaan.
Jos haluat toteuttaa itseäsi, löytää “elämäntehtäväsi”, kirkastaa suuntaasi, voida paremmin arjessasi ja vastaanottaa elämän hyvää, sinun tarvitsee tietoisesti alkaa kohdella itseäsi hyvin arjessa ja käytännössä, alkaen nyt.
Se, mitä elämässämme tapahtuu tai ei tapahdu on suorassa suhteessa siihen, millainen suhde meillä on itseemme. Kaikki siis palaa siihen, kuinka täällä elämässä pötkytelemme itsemme kanssa.
Niin usein luulemme, että uusi ihana koti, keittiöremontti, seksikäs ja viisas kumppani, entistä seksikkäämpi, hoikempi, viisaampi itse, kohentuva ura, parempi suhde lapsiin tai vanhempiin, menneisyyden haavojen selättäminen, surusta yli pääseminen, eksästä toipuminen, oikeiden psykologisten ja henkisten juttujen oivaltaminen sitten joskus vihdoin tuo meille sen, mitä haluamme kokea. Jos olis enemmän fyrkkaa, vähemmän huolia, enemmän ystäviä, vähemmän sotkuja, enemmän viisautta, vähemmän fiksaamattomia haavoja, enemmän terveyttä, SITTEN olisin onnellinen ja elämä ois kivaa.
Sori mutta ei.
Elämän hyvän kokemiseen ei ole mitään ehtoja, koukkuja, odottelemisia eikä ansaitsemisia. Jokainen noista ylläolevista esimerkeistä on peitetarina sille, että juuri nyt ei tarvitsisi kohdella itseään hyvin, ottaa elämästään vastuuta ja ottaa elämän hyvää vastaan (koska sittenhän ei enää voisi valittaa ja piileskellä). Nuo ajatukset ja uskomukset perustuvat kohtaamattomaan, alitajuiseen arvottomuuden kokemukseen.
Homma toimii niin, että kun alkaa tunnistaa, millaisia ehtoja itselleen ja hyvän kokemiselle on tietoisesti ja tiedostamattaan asettanut, vapautuu vastaanottamaan hyvää. Elämääsi ja suhdetta itseesi muuttaa eniten se, miten olet itsesi kanssa arjessa ja käytännössä. Tämä on isoin, tajunnanräjäyttävin oivallus, jonka olen löytänyt ja jota voin kellekään tarjota. Kun asiakkaani tämän sisäistävät, kaikki muuttuu. Näin on ollut omallakin kohdallani, ja jotta toisten ei tarvitsisi ährätä tämän kanssa niin kovin, rakastan jeesata muita matkallaan.
Sydänpoluillaan hyvinvoivasti ja menestyksekkäästi kulkeminen ja elämästä nauttiminen alkaa siitä, että alat kohdella itseäsi arjessasi huomioivasti, arvostavasti ja hellästi, HETI NYT. Sinun ei siis tarvitse AJATELLA itsestäsi kritiikittä, sättimättä, hellästi eikä superarvostavasti just nyt. Se on monelle liian iso vaatimus heti kättelyssä. On olennaista tietää, että sisäinen olo alkaa muuttua, kun alamme toimia uudella tavalla (ensin ihan pienesti), eikä toisinpäin.
Universumi / kosmos ei ole tuolla jossain mietiskelemässä, millä kauhalla se sinulle annostelisi jotain ihanaa tai huttua tuulettimeen. KAIKKI energiat, jotka elämääsi ilmaantuvat ovat omiasi, voimautumistasi palvelemassa. Eli se, millä kauhalla itse itsellesi annostelet käytännön ja arjen tasolla, on se, mitä vastaanotat ja miten elämässä voimaannut. Vaikeuksissa kyse ei koskaan olet siitä, ettet ansaitsisi hyvää, vaan siitä että oivaltaisit oman mistään riippumattoman arvosi kaikessa. Ja tätä voi oppia!
Äitienpäivä lähestyy. Se saa minut pohtimaan omaa vanhemmuuttani. Olen vanhempi kuudelle lapselle. Minulla on kolme biologista, synnyttämääni lasta ja kolme lasta, joiden vanhemmaksi olen syntynyt parisuhteeni kautta.
Olen äiti, äitipuoli tai väti miksi bonuslapseni minua kutsuvat. Joskus pohdin myös vanhemmuuttani kummilapsiini. Heillä kaikilla viidellä on elämässäni merkityksellinen paikka, vaikka suhteeni heihin jokaiseen ovat hyvin erilaiset.
Vanhemmuuden pohdintoja
Välillä koen syvää epäonnistumista vanhemmuudessani ja välillä taas iloitsen miten hyvin tehtävässäni olen suoriutunut. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat, sitä enemmän joutuu vanhempana silmätysten asioiden kanssa, joissa on mennyt metsään ja jotka ovat toimineet. Jokaisen lapsen omalla persoonallisuudella ja yksilöllisyydellä on myös tähän vaikutuksensa.
Terapeutin työssäni näen, miten vastuullista on vanhemmuus. Lähes kaikki vanhemmat aiheuttavat traumoja lapsilleen. Toisten vanhempien aiheuttamat traumat ovat syvyydeltään todella syviä ja toisten helposti paranevia pintanaarmuja.
Vanhemman tehtävä on vastata lapsen tarpeisiin
Se, miten syvän trauman on vanhempana aiheuttanut, liittyy ihmisen perustarpeisiin.
Onko lapsi saanut syötävää, peseytyä, levätä riittävästi?
Moni vanhempi ajattelee, että näissä olen onnistunut, mutta jotkut tietävät ja jotkut eivät edes tiedä, että näissä ei ole onnistuttu.
Sitten on ihmisen toisenlaisia tarpeita.
Tarve tulla kuulluksi, rakastetuksi, nähdyksi omana itsenään ja tarve kokea olla turvassa.
Tässä kohtaa jokainen vanhempi voi tuntea piston itsessään. Trauman syvyys riippuu siitä, millainen lapsi on ominaisuuksiltaan ja miten syvästi nämä tarpeet on ohitettu, laiminlyöty, mitätöity. Syvyyteen vaikuttaa myös onko lapsella ollut korvaava aikuinen tai aikuisia, jotka ovat paikanneet oman vanhemman tai vanhempien aiheuttavia ”haavoja tai naarmuja”? Jos on ollut, niin hyvä.
Irtipäästäminen ja lapsista luopuminen
Kerron yleisesti, että parisuhde on tärkein ihmissuhteeni. Monella tämä aiheuttaa hämmennystä.
Eikö lapsesi merkitse sinulle kaikkea?
Laitatko kumppanisi lastesi edelle?
Lapseni ovat minulle äärimmäisen tärkeitä ja rakkaita kaikki biologisuudestaan riippumatta. Silti koen, että lapset eivät ole tiivis osa minun koko elämääni. Koen, että tehtäväni on päästää heistä irti.
Uskon tämän johtuvan vahvasti siitä, että olen ollut vanhempi uusperheessä. Uusperheellisenä joudun jakamaan lapseni monen vanhemman kesken. Päästän heitä etäämmälle itsestäni, vietän pidempiä aikoja erossa heistä. Harjoittelen heidän irtaantumistaan minusta ja aloitteluaan omaan itsenäiseen elämäänsä aikuisuudessa.
Olen joutunut myös kuoleman kautta luopumaan yhdestä lapsestani. Kuolema pakotti minut irtipäästämisen äärelle. Nyt se meni toisinpäin. Jossain vaiheessa oma kuolemanikin saapuu ja se tekee etäisyyden vanhemmuuteeni.
Kaksi lapsistani asuvat jo omillaan ja opettelevat aikuisuutta. Ensi vuonna kaksi ovat jo täysi-ikäisiä ja kaikki ovat jo murrosiän äärellä, kasvamassa aikuisuuteen, irrottautumassa vanhemmista. Lapsen tarkoitus on ottaa irtiotto vanhemmistaan (kaikista vanhemmista) ja vanhemman tehtävä on päästää irti.
Lapsi saa aikuisena päättää, miten lähelle tai lähellä vanhempi saa olla. Lapsi määrittelee rajansa. Vanhempi määrittelee omansa. Rajat kuuluu olla. Niin silloin kuin lapsi on pieni, murrosikäinen tai jo aikuinen. Vanhempana en omista lapsiani. He ovat omansa ja he valitsevat myös suhteemme syvyyden, läheisyyden ja etäisyyden.
Minkälaisen etukäteisperinnön annan?
Vanhempana annan lapsille trauman tai traumoja, etukäteisperintönä monenlaisia juttuja; tunteita, tapoja, arvomaailmaa, uskomuksia, perinteitä. He päästävät aikanaan irti monesta niihin liittyvästä, jotta voivat elää itsensä näköistä elämää. Tai he valitsevat säilyttää jotakin mikä on heille todella merkityksellistä. Koko perintöni ei ole kelvollista.
Toivon, että olen vanhempana pystynyt antamaan mahdollisimman hyvän ennakkoperinnön. Vain aika ja tulevaisuus näyttää olenko tehnyt kaiken riittävän hyvin. Vanhempana minun on tunnettava oman vanhemmuuteni mokat ja korjata, jos moka on ollut iso. Sallia samalla itselleni pienet mokat, koska olen vanhempanakin ihan vain ihminen.
Vanhemmuus on parhaimmillaan vastaamista syvimpiin tarpeisiin
Parhaimmillaan olen onnistunut vanhempana, kun olen läsnä ihmisenä ihmiselle. Annan rakkautta. Asetan rajoja. Olen turva ja kannattelija, kun lapsen omat voimat eivät riitä. Iloitsen, kannustan ja näytän kaikki tunteet sekä otan kaikki tunteet vastaan. Tämä vanhemmuuden tehtävä ei pääty milloinkaan.
Äitiyteen mahtuu monia tunteita. Vaikeista hetkistä ja tunteista riippumatta, maailmassa ei ole mitään sen suurempaa kuin äidin rakkaus. Muistathan, Sinä riität❤️
Tämä kirjoitus voi triggeröidä. Suosittelen sen lukemista jos voimaantuminen jollain tapaa kiinnostaa sinua.
Kirjoitan lämmöllä ja sillä suoruudella, joka mielestäni uupuu isossa osin siitä maailmasta, jossa elämme. Maailmasta, jossa opettelemme hyvällä tavalla myötätuntoisuutta, huomaamatta, että ilman voimaa ei ole todellista myötätuntoakaan.
Ajassa, jossa valheellisuus ja mukavuus estävät meitä aidosti koskettumasta siitä keitä olemme. Ajassa, jossa emme edelleenkään ole löytäneet tasapainoista tapaa olla omassa voimassamme miehinä ja naisina. Pelkäämme voimaa, elämme uhreina, välttelemme todella kokemasta voimattomuuttamme ja yritämme moni samaan aikaan kokea olevamme voimakkaita.
Kaikki syntyvät samasta paikasta, puuttuvasta kontaktista aitoon voimaamme.
Kirjoittamani ei välttämättä koske sinua. Tai ilmene kohdallasi esittämässäni muodossa. Niin tai näin, voi silti olla olennaista kysyä tämän tekstin kautta; mikä on sinun suhteesi voimaan?
Kastroimisen kulttuuri
Olen vuosia seurannut sitä miten ihmiset reagoivat voimaan. Minä mukaan lukien. Kun joku ilmentää sitä, voi olla varma, että jokin reagoi siihen, sillä se on niin vierasta. Joissain se herättää voimattomuutta, kateutta, alemmuutta ja uhriutta. Samat asiat tuntuvat olevan taustalla silloinkin kun se herättää vihaa, halveksuntaa ja arvostelua. Joissain se herättää ihailua, joka kuitenkin perustuu siihen, ettei heissä (muka) itsessään ole voimaa. Eli voimattomuuteen. Muutamissa se herättää inspiraatiota, joka tarkoittaa sitä, että jokin todellinen heissä, voima, on tullut kosketetuksi.
Meissä voi herätä viha sellaista ihmistä kohtaan, joka uskaltaa olla olemassa ja ottaa maailmasta sen mitä hän haluaa. Etenkin jos se on rehellistä ja avointa. Aivan kuin salaa ja piilossa ottaminen olisi parempi asia. Jo pelkkä sana, ottaminen, herättää monessa halua kyseenalaistaa koko juttu. Ottaminen on paha. Se on kuitenkin vain yksi voimankäytön muoto.
Sen voi tehdä toisista piittaamatta ja varkain. Tai rehellisesti, kertoen maailmalle keitä olemme ja mitä haluamme. Jokainen voi sitten itse kertoa haluaako osallistua. Voimankäyttökin kuulostaa sanana joltain pelottavalta ja väkivaltaiselta.
Tosiasiassa jokainen meistä kuitenkin käyttää voimaansa, toiset tietoisesti ja toiset ilman tietoisuutta.
Saatamme halveksua tuota rehellistä voimaa toisessa. Jos kyseessä on mies, hän voi olla ************. Nainen leimataan ***********, jos hän uskaltaa olla aloitteellinen, voimakas ja rehellinen siitä, että hänkin haluaa olla rehellisesti olemassa, seksuaalisuuksineen päivineen. Päivän trendi tuntuu olevan, että kutsutaan kaikkia sellaisia narsisteiksi, jotka ovat joskus saaneet meidät tuntemaan jotain ikävää.
Miehuus ja naiseus
Paikka, josta reaktiot kumpuavat on jalkojemme välissä. Kun joku uskaltaa olla olemassa, se muistuttaa meitä siitä kuinka olemme kastroineet itsemme ja toisemme, pyrkien nyt kaikin keinoin välttelemään sitä, että joku muistuttaisi tästä kohdasta. Kyvytön, munaton, arvoton, ruma. “En ole edes kunnon mies” tai “en ole yhtä hyvä kuin muut naiset.” Nämä ovat muutamia niistä sanoista, jotka kuvaavat kokemusta siitä kun olemme vailla luontaista voimaamme, ilmentyneenä koko olemuksessamme, aina sinne jalkoväliin saakka. Voima on yhtä arvokkuuden kanssa.
Ymmärrän hyvin kuinka pahalta tuntuu kokea näin. Se on hemmetin herkkä kohta, ihmis olemuksemme haavoittuvin paikka. On kuin joku muistuttaisi jostain, jota haluamme vältellä enemmän kuin mitään muuta. Ei ihme, että reagoimme siihen joskus voimakkaasti. Sitä voimakkaammin mitä kipeämpää siellä on.
Osa meistä elää niin etäällä kontaktista kehoonsa, ettemme edes tiedä näistä tapahtumista. Tiedämme niistä usein vain sen kautta, että jokin ulkoinen tuo meidät kosketuksiin sen kanssa mitä meissä tapahtuu kehossa ja tunnetasolla. Ja silloin usein vihastuttaa. Valitettavan moni ei salli tätä vihaakaan, joka olisi aidosti koettuna ovi voiman luokse. Monille meistä se ainoa ovi.
Kuinka moni maskimme piilottaa sitä, että emme ole omassa voimassamme ja siten koemme arvottomuutta miehinä ja naisina?
Voima on aina olemassa
Voima ei koskaan katoa meistä vaikka menetämme tietoisen kosketuksen siihen. Siksi aihe on poikkeuksellisen tärkeä. Kun sitä ei eletä avoimesti ja suoraan, siitä puuttuu sen luontainen integriteetti, kauneus ja avoimuus. Myötätunto ja voima esimerkiksi ovat äärimmäisen lähellä toisiaan. Mutta ilman toista toinenkaan ei ole täysi. Myötätunnosta tulee sympatiaa ja voimasta kovuutta. Ne muuttuvat valheellisiksi versioiksi itsestään.
Kun voimaa ei eletä suoraan, se ilmenee voimattoman roolina, uhriutena, hallitsemattomina purkauksina, pyrkimyksenä haalia sitä, epärehellisenä vallankäyttönä, vailla yhteistä sopimusta olevana hallitsemisena, manipulaationa, selän takana panetteluna, kastroimisena, arvosteluna ja älyllisenä, emootionaalisena sekä fyysisenä alistamisena. Tai alistumisena.
Voimansa kadottaminen ja kieltäminen ovat suosiossa. Se vaikuttaa myös sellaisten ilmiöiden takana kuten masennus, merkityksettömyys, suunnan puute ja pinnallisuus. Selvää on myös se, että maailmassa pärjäävät tällä hetkellä hyvin ne, jotka käyttävät voimaa häikäilemättä. Kun me, valtaosa, annamme hallinnan omasta elämästämme toisille, he voivat käyttää sitä haluamallaan tavalla.
Antamalla vastuun ja voimamme jollekin taholle, on se sitten poliittinen järjestelmä, opettaja tai puoliso, me ihan konkreettisesti siirrämme tuolle taholle jotain, joka voimistaa sitä. Jos olisimme sen verran hereillä, että näkisimme miten tämä vaikuttaa tai uskoisimme energeettiseen ilmiöön edes älyllisesti, lakkaisimme antamasta voimamme. Silloin maailma muuttuisi.
Koemme toiset voimakkaina ja itsemme voimattomina kun oma voimamme jähmettyy
On totta, että moni meistä on kokenut, että meihin on käytetty voimaa tavalla, joka ei ole ollut ok. Ei ihme, että olemme oppineet vierastamaan koko asiaa. Väkivaltaa todella tapahtuu.
Usein kokemus toisen voimankäytöstä, ylemmyydestä ja omasta alemmuudesta syntyy siitä, etten ole kosketuksissa omaan voimaani. Tämä on uhriuden ydin. Toisen näkemykset tuntuvat aina puskevan omiemme yli, kun emme kuuntele omiamme yhtä tosissaan. Toisen ehdotukset tulevat yli rajojemme jos emme ilmaise sitä mitä itse haluamme tai emme halua. Jos suostumme järjestelyihin, jotka tuntuvat huonoilta ilman, että ilmaisemme edes itsellemme täysin rehellisesti kuinka se sapettaa, olo on vääjäämättä se, että ylitsemme kävellään.
Mitä pidempään ylläpidämme tällaista tilaa sisällämme, sitä rumemmaksi voima sisällä muuttuu. Ensin se patoutuu ja paineistuu, sitten se alkaa märkiä ja lopulta se jähmettyy metallin kaltaiseksi tunnottomuudeksi tai kumimaiseksi turtuudeksi. Harmitus, vitutus, viha, katkeruus ja lopulta vetäytyminen omasta kehostaan sekä tunnemaailmastaan.
Moni ihminen on tyytyväinen ja ihan hyvä ihminen ilman voimaansa. Koemme iloa, inspiraatiota, onnea ja vahvuuttakin. En kuitenkaan usko, että mikään näistä on täysin kokonaista ilman tätä kapasiteettia olla avoin ja suora siitä mitä olemme tässä ja nyt. Voimaa olla olemassa. Joillekin meistä voima on ominaisempi elementti olemuksessamme, luonteessamme, kuin toisille. Heille, joilla näin on, sen pois sulkeminen on kuin sulkisi pois suurimman osan itseään.
“Mrrrr.. mulle ei kettuilla!” on tärkeä vaihe monelle.
Voima ja viha
En ole tavannut toistaiseksi yhtään ihmistä, joka ei olisi joutunut kosketuksiin oman vihansa kanssa silloin kun halutaan voiman kanssa kosketuksiin. Vihan ympärillä taas on kokonainen joukko ilmiöitä, joihin se liittyy. Katkeruus, vallankäyttö, kylmyys, tuominta, manipuloiminen, alistaminen, kosto, väkivaltaiset impulssit, ylenkatsominen, arvostelu ja halveksunta, muutamia ilmiselviä mainitakseni.
Jos lähestymme voimaa tietoisesti, vihan salliminen ei tarkoita sitä, että alamme käyttäytyä vihaisesti toisia tai itseämme kohtaan. Se tarkoittaa sitä, että tutustumme siihen sallimalla itsemme tuntea sen. Hengittämme sitä, antaen yllä mainituille ilmiöille tai muulle meissä heräävälle tilaa. Olemme rehellisiä itsellemme siitä, pieni pala kerrallaan.
Jos emme ole aiemmin sallineet itsemme olla voimassa, saatamme hyvin joutua käymään läpi tyypillisen soturi/soturitar vaiheen, jossa puolustamme koko ajan omia rajojamme ja näkemyksiämme. Sallitaan se. Mutta muistetaan samalla, että yleisesti ottaen (lukien pois ne tilanteet, joissa voimamme oikeasti väkivalloin murretaan) kukaan muu kuin me itse ei ole vienyt tai vie voimaamme. Me olemme se, jota vastaan taistelemme. Tuo taistelu on usein aluksi tarpeen, jotta voimme astua niistä kiltin tytön tai pojan, miellyttäjän, asiallisen, toimeliaan ja kunnollisen rooleistamme ulos.
Jotta voimaan voi päästä käsiksi on oltava valmis sanomaan “ketä kiinnostaa olla hyvä ihminen? Ole mieluummin totta!” Sen myötä pääsemme kosketuksiin sen kanssa, että tämä voima on hyvä. Se on se osa meissä, joka tekee meistä suoria, autenttisia, rehellisiä ja voimaantuneita olemaan sellaisia hyviä ihmisiä, joita oikeasti olemme, ilman hyväksi tekeviä rooleja, jotka pitävät meitä etäällä itsestämme.
Jos olemme joskus kokeneet, että meitä on alistettu tahtomattamme, oli syynä sitten ulkoinen voimankäyttö tai se tyypillisin, eli oman voimamme nielaisu, ainoa tapa saada voimaan kontakti on sallia se mikä silloin jäi sallimatta. Ne luontaiset reaktiot siihen, että koemme jonkun painavan meitä tahtoonsa. Saatamme parhaillaan muistuttaa raivokasta eläintä kun alamme sulattamaan vuosia syväjäädytyksessä olleita voimavarojamme. Säkkituolit ja kodin isot tyynyt on hyvä asettaa toiseen virkaan ja vedellä niitä rehellisesti turpaan. Silloin ymmärrämme myös sen, että jokaisessa meissä on väkivaltaa. Ne, jotka tiedostavat sen ovat niitä, jotka hallitsevat sen.
Voimaansa ei tarvi kasvaa ilman kasvamiseen liittyviä ilmiöitä. Moni meistä pelkää voimaansa ja harjoitellessa sen sallimista, voimme tippua monta kertaa voimattomuuden kuoppaan. Saatamme kuulla niiden samojen syyllistävien ja mitätöivien äänien vyöryvän ylitse, jotka ovat aiemminkin auttaneet painamaan voiman alas ja auttaneet meitä pysymään voimattomina.
Jos tarpeen, laita rappukäytävän seinään lappu, jossa kerrot kotoasi kuuluvan huudon olevan vain sitä, että opettelet olemaan voimakas sisäisen tuomarisi edessä.
On myös varsin todennäköistä, että ylilyöntejä syntyy ilmaisussa. Vinkkini on, että kun alat sallia voimaan liittyviä ilmiöitä itsessäsi, annat itsesi ensisijaisesti arjen keskellä tuntea sen mitä tunnet sen sijaan, että purkaisit jotain itsestäsi (muista; säkkituoli odottaa kotona), hengität pari kertaa ennen kuin sanot mitään ja kun puhut, puhu itsestäsi ja kokeile tarkistaa, oletko yhteydessä tunteisiisi kun puhut. Älä pidätä itseäsi kokemasta vaan hengitä sen kanssa. Mutta älä myöskään pura painetta elävään kohteeseen.
Maailma toden totta kaipaa pehmeyttä. Voima on mielestäni kuitenkin se elementti, joka on vääristynyt eniten. Ja koska se on voimaa, sen vääristyminen on vaarallista. Näemme sen kaikkialla maailmassa. Voima elää kaikkialla mutta vain harvassa paikassa sellaisena kauniina, elävöittävänä, yhteisestä hyvästä ja integriteetistämme huolenpitävänä elementtinä, jota se pohjimmiltaan on.
Maailma ei kaipaa enempää voimaansa pidätteleviä miehiä tai naisia, jotka pysyvät poikina ja tyttöinä sisällään sen vuoksi. Me tarvitsemme kypsyviä ja luontaisissa voimavaroissaan kasvavia yksilöitä, jotka kykenevät toimimaan itsenäisesti yhdessä. Älä siis anna voimaasi enää vahingossa pois tai osallistu varpaillaan elämisen ja toisten vastuuttamisen kulttuuriin. Ole sen sijaan riittävän voimakas ollaksesi olemassa ja hanki tukea itsellesi jos sinulla on voiman kanssa haasteita.
Laita jakoon jos joku postissa on sinulle totta. Kiitos kun luit.
Tämä nimeltä mainitsematon erityisajanjakso on ollut minulle erityisen antoisaa ja puhuttelevaa aikaa. Olin ehtinyt kaivata pysäytystä ja jotain muutosta – elämäni kun tuntui olevan jonkun muun käsissä kuin omissani.
Enkä nyt puhu hengellisessä mielessä, vaan tarkoitan sitä, että työ ja muut velvoitteet veivät elämästäni niin ison osan, ettei enää ollut aikaa liikunnalle, ei harrastuksille, ei millekään kivalle. Arki hiipi hyvin täydeksi pikkuhiljaa. Ehkä sinullekin on saattanut käydä niin?
Olen tullut tietoiseksi siitä, miten helposti sielu levittyy pisaroiksi pitkin maailmaa. En tiedä, onko tämä erityisherkille tyypillisempää kuin jonkun muun temperamenttityypin omaavalle ihmiselle, luulen, että on. On ollut puhuttelevaa tajuta itsestä näin iso juttu. Koenkin pakottavaa tarvetta lopettaa hiljakseen hiipinyt ahtauden tunne ja saada tilaa.
Pisaroina maailmalla oleva sielu levittyy kaikkeen siihen, mihin huomio tietoisesti tai tiedostamatta suuntautuu. Oma oloni tulee tuosta siltä kuin olisin painekattilassa. Koko olemus tuntuu levottomalta, ärtyneeltä ja poukkoilevalta.
Näillä keinoilla voi sielun pisarat koota takaisin omaan kotiin:
1. Maadoita itsesi: mene metsään, luonnon äärelle. Tömistele maata, halaa puita. Etsiydy veden ääreen. Saat juuret takaisin maahan kiinni. Juurtuneena on helpompi olla läsnä ja hoitaa arjen pakolliset askareet.
2. Nuku riittävästi. Uni rauhoittaa ylivirittynyttä hermostoa ja laskee stressitasoja. Jos ei nuku, on koko ajan vähän kuin muurahaisia sisällä. Itse asiassa uni on yksi tärkeimpiä asioita, kun ihmisen hyvinvointia ajattelee. Univaikeuksista kärsivät tietävät tämän hyvin.
3. Syö säännöllisesti ja kehoa ravitsevasti. Liian matala verensokeri ja säästöliekillä eläminen tekevät ihmiselle ”mielenkiintoisia temppuja”.
4. Liiku joka päivä edes parikymmentä minuuttia.
5. Tee käsilläsi jotain konkreettista: nikkaroi, kasvata kukkia, maalaa, tee käsitöitä, kokoa palapelejä…ja kaiken mitä teet, tee niin, ettei huomiosi vaella koko ajan jossain muualla vaan palauta huomiosi uudelleen ja uudelleen siihen, mitä olet tekemässä. Aisti, älä niinkään ajattele sitä, mitä teet.
6. Harjoita läsnäolotaitoja säännöllisesti. Läsnäolotaitoja voi harjoittaa kuten edellä kuvasin: tekemisen tilassa, mutta niitä voidaan harjoittaa myös ei-tekemisen muodossa eli meditaatioharjoittamisen avulla. Itse suosin kehomeditaatio-harjoittamista, jossa käydään läpi kaikki kehonosat yksi kerrallaan ja palautetaan vaeltavaa mieltä takaisin kehon ja hengityksen tarkkailuun.
7. Valitse tarkkaan ne asiat, joihin haluat keskittyä. Kaikkea kivaa ei voi valita. Jos työsi tai muu arkitekemisesi on sielua ”hajottavaa”, muista palautua ja tuoda sielunkappaleet takaisin sinne, mihin ne kuuluvat – joka päivä. Itsestä etääntyminen tapahtuu nimittäin aika huomaamatta ja kulkeminen takaisin voi olla pitkä tie.
8. Keskity hyviin ihmissuhteisiin. Miksi antaisit sielureppanasi niille, jotka vievät energiaasi eivätkä tuo sitä?
9. Aseta rajat joka hetki. Jos haluaa voida hyvin, on täysin välttämätöntä tiedostaa omat rajat. Älä uhraa itseäsi äläkä luovu rajoistasi aina sopivan tilaisuuden tullen. Saat sanoa ei, usein saat nukkua yön yli ja miettiä, haluatko tai jaksatko lähteä johonkin mukaan. Ja jos et osaa asettaa rajoja, mieti, ohjaako sinua syyllisyys tai jonkin muu ”pakkovaikutin”, joka kuluttaa voimavarojasi. P.S. Yleensä ihan itse rikomme omia rajojamme.
10. Vetäydy yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen (jos et ole jo muuten liian yksinäinen) ja palauta itsesi oman ytimesi läheisyyteen. Kun ihmisellä on kosketus omaan ydinolemukseensa, voi hän yleensä aika hyvin, tietää, kuka on ja mitä haluaa. Pieni ja yksinkertainen keino on esimerkiksi asettua selinmakuulle ja asettaa kädet sydämen tai rintakehän päälle ja hengittää käsiä kohti. Omia sielunkappaleita voi mielessään koota takaisin sinne, mihin ne kuuluvat –sinun kehoosi ja mieleesi. Jossain syvällä voi samalla aistia rauhaa ja sisäistä hiljaisuutta.
Viime viikolla alkoivat tutut stressioireet. Huomasin illalla sohvalla istuessani sydämen muljahtelevan ja hengitystä ahdistavan. Ne ovat kehoni tapa kertoa ylirasituksesta. Oireet helpottavat kunhan lepään riittävästi ja teen jotain mieluisaa. Ymmärsin kuormittaneeni mieltäni liikaa pohtiessani maailman tilannetta.
Uutiset, sosiaalinen media ja netin keskustelupalstat eivät ennenkään ole olleet mitään positiivisten asioiden äänitorvia, mutta nyt tuli todella mitta täyteen uutisten ja netissä vellovien epäystävällisten väittelyiden osalta. Medialta ei voi välttyä ja tärkeistä asioista on hyvä pysyä kärryillä, mutta itseään kannattaa suojata liialliselta ikävien asioiden tulvalta.
Olen saanut kuluneen parin kuukauden aikana yhteydenottoja monilta erityisherkiltä ihmisiltä. Arjessa on nyt tavallista enemmän haasteita, etenkin perheellisillä oma aika on ollut kortilla, voi olla isokin huoli pärjäämisestä ja lisäksi meitä on pommitettu joka suunnasta huolestuttavilla uutisilla.
Herkkä ihminen kuormittuu siitäkin syystä, että hän aistii myös toisten tunteet ja kantaa empaattisena huolta. Herkkä pohtii monia asioita joskus liiallisuuteenkin saakka. Jos tähän pyörään jää pyörimään ja unohtaa itsestä huolehtimisen, hermosto voi jäädä yliaktiiviseen tilaan.
Jossain vaiheessa keho alkaa ilmoitella mielen kuormasta ja ylikierroksista mm. kiihtyneenä sydämen sykkeenä, rytmihäiriöinä, ruoansulatusvaivoina, univaikeuksina, päänsärkynä ja ärtyneisyytenä. Tunteet saattavat ailahdella laidasta toiseen, ajatukset pyörivät hyrränä päässä ja lepo ei virkistä. On hyvä osata tunnistaa ylikuormittuneisuus ja pysähtyä ajoissa pitämään itsestään huolta. Mistä sitten voisi olla apua? Oloaan voi rauhoittaa mm. seuraavin tavoin.
Hengitä syvään
Syvään hengittäminen on yksi nopeimmista tavoista saada hermostonsa rauhoittumaan. Kiertäjähermo eli vagushermo on tärkein parasympaattinen hermo. Parasympaattinen hermosto on kehomme rauhoittava hermosto, jota voi aktivoida tietoisesti. Syvä ja rauhallinen hengitys aktivoi vagushermoa.
Käytä ääntä
Sisälle patoutunutta tunnetta ja hermostunutta energiaa voi purkaa äänen avulla. Yhdistämällä pitkään uloshengitykseen ”huu”- tai ”vuu” –ääneen, voi rauhoittaa itseään. Joskus kunnon karjuminenkin helpottaa kummasti. Se voi auttaa saamaan jumiin jääneet tunteet virtaamaan ja lopulta itkun tulemaan ulos. Itku puhdistaa.
Liiku maltillisesti
Moni saattaa hoitaa stressiään liikkumalla vimmaisesti. Rankka liikuntasuoritus kuitenkin vain lisää stressiä. Kuormittuneena kannattaakin harrastaa palauttavaa, matalatehoista liikuntaa, kuten kävelylenkki luonnossa tai kevyt joogaharjoitus.
Pidä kiinni järkevästä unirytmistä
Säännöllinen vuorokausirytmi auttaa kehoa rauhoittumaan iltaisin. Järkevästä unirytmistä kannattaa pitää kiinni. Rutiinit ylipäätään tuovat elämään rakennetta ja hallinnan tunnetta. Tietty päivärutiini, samanlaisina toistuvat ja ennakoitavat asiat auttavat luomaan turvallisuuden tunnetta ja pysymään toimintakykyisenä stressaavissakin tilanteissa.
Jätä alkoholi ja kahvi vähemmälle
Väsymystä voi olla houkuttelevaa lääkitä kahvilla ja levottomuutta alkoholilla. Näin kuitenkin ajaudutaan ojasta allikkoon, sillä molemmat juomat vaikuttavat hermostoon kiihdyttävästi. Niitä siis kannattaa vähentää tai välttää kokonaan, jos käy jo valmiiksi ylikierroksilla.
Pidä taukoa medioista
Vältä median liiallista seuraamista. Negatiivisen informaation tulva on tällä hetkellä entistäkin suurempi. Olo rauhoittuu, kun sulkee laitteet ja keskittyy tekemään jotain mieluisaa, maadoittavaa ja palauttavaa.
Pyri olemaan itsellesi armollinen
Etenkin monet hyvin herkät ihmiset ovat erityisen hyviä vaatimaan itseltään paljon. Nyt on aika hellittää ja pyrkiä vähemmän täydelliseen suoritukseen. Vaatisitko vaikkapa parasta ystävääsi pärjäämään stressitilanteessa kuin yli-ihminen? Tuskin. Anna siis itsellesikin sama armo.
Nauti kaikesta kauniista
Maailma on täynnä kauneutta ja erityisherkillä on erityinen kyky nähdä se, sekä luoda kauneutta ja harmoniaa ympärilleen. Nauti siitä. Ihastele uuteen kasvuun heräävää luontoa, kuuntele lintujen iltakonserttia, nauti taiteesta ja musiikista. Helli aistejasi kaikella hyvältä tuntuvalla.
Kiitollisuuden harjoittaminen auttaa lisäämään onnen tunteita ja tuo helpotusta vaikeisiinkin hetkiin. Kiitollisuutta voi harjoitella tietoisesti etsimällä pieniä ilon aiheita tai hyvän hippusia ympäriltään. Kiitollisuutta voi ammentaa myös sisältä käsin kiinnittämällä huomiota siihen, mikä tekee itselle hyvää ja ravitsemalla tuota tunnetta.
Yksi yleisimmin käytetyistä tavoista harjoittaa kiitollisuutta on kirjoittaa päiväkirjaa. Voit esimerkiksi joka ilta ennen nukkumaanmenoa kirjoittaa ylös asioita, joista olet kiitollinen tänään. Aina kiitollisuuden aiheita ei tule mieleen heti, vaan joskus niitä pitää vähän houkutella.
Tässä 3 muuta helppoa kirjoitusharjoitusta, joiden avulla voit vahvistaa kiitollisuuden ja hyvän olon tunteita:
1. Löydä ilon aiheita ympäriltäsi. Katso ympärillesi. Mitä näet? Mitä kuulet? Mitä haistat? Mitä tunnet? Mitä ilon aiheita löydät ympäriltäsi? Voit myös mennä ulos tarkkailemaan. Kirjoita lista asioista, jotka tuottavat sinulle iloa tässä hetkessä.
2. Kiitä itseäsi. Mistä voisit kiittää tai kehua itseäsi tänään? Missä olet onnistunut? Mitä olet tehnyt hyvin? Huom! Sen ei tarvitse olla mitään suurta. Kirjoita kiitoskirje itsellesi. Voit puhutella itseäsi niin kuin puhuisit hyvällä ystävälle.
3. Herätä rakkaus sinussa. Mitä rakkaus sinulle tarkoittaa? Miten osoitat rakkautta itseäsi kohtaan? Kirjoita 5 min. tajunnanvirtaa otsikolla Rakkautta on… Ympyröi tekstistä 5 sinulle intuitiivisesti tärkeintä sanaa ja muotoile niiden pohjalta itsellesi lempeä runo tai tsemppiviesti. Laita se näkyvälle paikalle, josta se palautuu mieleesi mahdollisimman usein.
Nämä ja 42 muuta kirjoitusharjoitusta löydät Sielun sopukoita -kirjoituskorteista. Kortit ovat kaksipuoleiset: toisella puolella on Sielun sopukoita -runo, toisella puolella voimaannuttava kirjoitusharjoitus.
Tänään teki mieleni alkaa kirjoittaa äitiydestä. Se on itselleni sekä rakas että kipeä teema. Tiedän, että äitiys on tuota monelle muullekin.
Minulle äitiys oli iso haave jo teini-ikäisenä. Haaveeni toteutui: minulla on kaksi maailman rakkainta lasta, teini-ikäistä poikaa. Aika on mennyt siivillä enkä oikein voi käsittää, että pikkunyyteistä on kohta kasvanut aikuisia miehiä. Onneksi lapseni ovat saaneet olla terveitä.
Minun on helppo jakaa äitiyteni kahteen ajanjaksoon: avioliiton aikaiseen ja avioliiton jälkeiseen aikaan. Avioliiton jälkeistä aikaa olen elänyt vähän enemmän kuin niin sanotun ehjän perheen äitiyden aikaa. Nyt olen hetken aikaa opetellut uusperheen äitinä olemista. Joskus tulee vielä aika, kun olen kotoa pois muuttaneiden lasten äiti ja kuka tietää – ehkä joskus vielä isoäitikin.
Äitiys muuttuu, kun lapset kasvavat ja itsekin kasvaa (suuntaan ja toiseen). Äitiys on valtavan vastuullinen tehtävä. Vauvapaketin mukana saa paitsi iloa, myös pelkoja ja syyllisyyttä. Äitiys avaa itsessä puolia, joita ei ehkä olisi löytynyt ilman lapsia. Lapsi on ankara peili ja omien vanhojen haavojen raapija. Ainakin itse olen saanut katsoa kipujani, ja katson edelleen, joita lapseni minussa nostavat pintaan.
Äitiyteen voi liittyä monia kipeitä asioita. Minä tiedän niistä vain osan. Lämmin ajatus sinulle jolle äitiyteen liittyy jotain kipeää ja satuttavaa. Olen pahoillani, jos et ole saanut kokea äitiyttä toiveistasi huolimatta, olet menettänyt sen joka teki sinusta äidin tai oma äitisuhteesi on tai oli satuttava.
Minusta on tärkeää tehdä itsensä kanssa niin paljon henkistä työtä, että lopulta pystyy, ihan aidosti, antamaan anteeksi itseä satuttaneelle vanhemmalle, antaa anteeksi se ettei tämä pysty tai pystynyt koskaan pyytämään anteeksi. On lupa surra kaikkea sitä, mitä vaille on jäänyt.
Itselleenkin on tärkeää antaa anteeksi. Omassa vanhemmuudessa on hyvä olla armollinen. Itseltään ei pidä kuitenkaan sallia mitä tahansa käytöstä suhteessa lapsiin. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus aloittaa ikään kuin alusta, jos siihen on tarvetta.
Haluaisin nostaa lipun salkoon, ei niinkään äideille, vaan äidillisyydelle. Sille voimalle joka luo ja ylläpitää elämää. Sille joka on rakkautta, luovuutta ja lempeyttä. Se joka ottaa syliin sen, jota on satutettu, sen joka kaipaa henkistä tai fyysistä syliä ja sen sisäisen lapsen, jota on haavoitettu. Siitä huolimatta onko ”oikeasti” äiti.
Hidasta elämää-kirjasarjassa on ilmestynyt (Otava, 2018) teos Lasten oppeja äideille. Teos on ihana, hersyvä ja syvällinen kirja, jossa yksitoista Hidasta elämää-heimon äitiä kertoo tarinoita siitä, mitä lapset ovat heille opettaneet.
Vieraskynän kirjoittaja on Suomen World Vision -järjestön markkinointipäällikkö. World Vision on yksi Suomen suurimmista kehitysyhteistyöjärjestöistä ja itsenäinen osa maailman suurinta kummilapsijärjestöä, World Visionia. Järjestö suojelee lapsia ja puolustaa heidän oikeuksiaan Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa.
”Auttamisen ilo” ei ole vain tyhjä sanapari, vaan se, että voi antaa itsestään muille ja on mukana tekemässä jotain merkityksellistä, tuo elämään paljon iloa ja sisältöä.
Olen pöytälaatikkorunoilija, mindfulness-harjoittaja sekä kummilapsijärjestö Suomen World Visionin työntekijä ja intialaisen Tara-tytön kummi. Universumin vuoronvaihto tönäisi minut matkailualalta töihin hyväntekeväisyysjärjestöön.
Toisten auttaminen hellii sielua
En ajattele, että kaikkien tulee vaihtaa työpaikkaa tai muuttaa koko elämänsä auttaakseen muita. Kaikille se ei tunnu oikealta tai ei ole mahdollista, mutta mikäli sinulla on siihen voimavaroja, ole rohkea tekemään enemmän muiden ihmisten hyväksi. Voin kertoa kokemuksesta, että se kannattaa ja tekee myös sinusta itsestäsi onnellisemman. Voit mennä mukaan paikalliseen vapaaehtoistoimintaan tai etsiä muita vaihtoehtoja auttaaksesi heitä, jotka ovat avun tarpeessa. Voit esimerkiksi osallistua Tekojen tiistai – tempaukseen tai katsoa millaisia urapolkuja järjestömaailma tarjoaa. Monesti käynnistät ketjureaktion, jossa apua saanut päätyy lopulta auttamaan muita ja maailma paranee entisestään.
Monissa maailman uskonnoissa ja elämänkatsomuksissa lähimmäisestä huolehtiminen ja heikommassa asemassa elävien tukeminen näyttelevät keskeistä roolia. Kutsuttiinpa sitä Kultaiseksi säännöksi tai yhdeksi neljästä hyveellisestä idusta kiinalaisfilosofin ihmisnäkemyksen opissa. Myös buddhalaisuudessa myötätunto ja viisaus kuuluvat erottamattomasti yhteen. Näiden ohjeiden avulla tavoitellaan muun muassa hyvää elämää. Tuskinpa vanha viisaus puhuu palturia, sillä muiden auttaminen usein hellii sielua ja vie sinut lähemmäksi omaa onneasi ja mielenrauhaa.
Kun autat toista ihmistä, kosketat hänen elämänsä lankaa kultaisella virkkuukoukulla ja se jättää myös sinuun itseeni hyvän olon.
Auttaminen on sielun aurinkokenno. Hyvän tekeminen lataa akkusi.
Monelle auttaminen on jo ehkä osa ammattia tai elämänasennetta, mutta osalle toisten auttaminen jää taka-alalle, kun omasta arjesta selviytymisen vie voimia. Hyväksy myös se, ettei aina ole sinun hetkesi auttaa muita, mutta älä jää jumiin siihen ajatukseen. Joskus se hetki tulee ja se on juuri sinun aikasi ojentaa auttava kätesi. Vähän kuin universumin määräämä vuoronvaihto. Ole herkkä tuulen kääntymiselle ja pidä silmällä tuota vuorolistaa.
Auttaminen voi kokemukseni mukaan myös antaa energiaa. Se voimaannuttaa, kun tekojesi kautta jonkun toisen ihmisen huominen on parempi.
On kunnia olla mukana suuressa tehtävässä, auttamassa muita. Tuntuu myös hyvältä kuulua porukkaan, joka jakaa samat arvot ja kohdata myötätuntoisia ihmisiä työssään. Meitä on yli 14 000 suomalaista, jotka muutamme äärimmäisessä köyhyydessä elävien kehitysmaiden lasten elämää päivittäin. Suomalaisten tuella autamme 500 000 lasta ja aikuista.
Upeaa ajatella, että niin monella ihmisellä on sydäntä välittää kaukana asuvasta lapsesta ja uskoa hänen tulevaisuuteensa. Hyvän tekeminen tekee hyvää.
Uskon, että tietyt vanhat tavat jäävät päälle siksi, että elämä ikäänkuin vain hujahtaa. Emme pysähdy emmekä huomaa.
Suuri tarkastelun paikka olisi mm. lapsen muuttaessa pois kotoa: Miten hän itse haluaa elää tai olla elämättä? Usein elämä kuitenkin vain vie mennessään. Uutta tulee, mutta vanha pysyy tiukasti mukana. Tavat, kotoa omaksutut uskomukset jne.
Tämä kysymys, joka jokaisen on kysyttävä itseltään, on niin suuri, että se nousee pintaan usein vasta paljon myöhemmin. Ja usein vasta kärsimyksen kautta; silloin kun vanha ei ole toiminut enää pitkään aikaan.
Roolien voima
Vaikka lapsi muuttaa omilleen, hän voi yhä henkisesti olla vanhempiensa ”alaisuudessa” ja tuntea olevansa jollain lailla näille velkaa. Kuviota edesauttaa lahjat ja taloudellinen side: kun lapsella ei ole muuta vastalahjaa, hänen täytyy vastineeksi olla mahdollisimman hyvä lapsi.
Roolit ovat niin voimakkaat, etteivät ne katkea itsestään ilman taloudellista sidettäkään. Pienelle lapselle vanhemman hyväksyntä on korkeinta valuuttaa. Siitä syntyy luonnollinen jatkumo, joka päättyy vasta lapsen henkiseen aikuistumiseen. Tämän prosessin viimeistely voi kuitenkin viedä vuosikymmeniä. Ei riitä, että on vapaa (kuten jokainen meistä on). Oma vapaus on myös oivallettava. Otettava se haltuun.
Joidenkin elämässä koittaa tietynlainen vapaus siinä vaiheessa, kun omat vanhemmat kuolevat. Se on kauhistuttavan myöhään. Ihmisen ei tarvitse olla suvun vanhin päättääkseen asioistaan sataprosenttisesti tai voidakseen herättää pientä pahennusta 😉. Olemme vastuussa itsestämme ja onnellisuudestamme. Mitä aikaisemmin tuon vastuun otamme, sen parempi kaikille. Uhraten annettu ei ole aitoa antamista, se ei tule sydämestä.
5 vinkkiä ja oivallusta
1. Mennyt ei sanele tulevaa
Vaikka ennen olisi ollut mitä, tulevaisuus on auki. On täysin itsestämme kiinni, haluammeko toistaa menneisyyttä, vai kenties vaihtaa levyä. Vaikka jotkin perinteet voivat olla herttaisia, eivät nekään välttämättä palvele omia tarpeitamme juuri nyt. Huomaa vapautesi. Älä toimi säälistä, vaan ainoastaan ilosta.
2. Vaihtokauppa seis
Lastenhoitoapua, remonttiapua, rahaa, lahjoja? On hyvä istua alas ja miettiä, mitä annamme vastineeksi. Miellytämmekö, olemmeko ikäänkuin ostettavissa? Vaikenemmeko negatiivisista asioista turvataksemme toimivan diilin? Näin ei todellakaan aina ole, mutta silloin kun on, sitä on vaikea huomata.
Olemme oikeudenmukaisia: lahja herättää saajassaan luontaisen velvollisuudentunteen. Siksi lahjoista on voitava myös kieltäytyä. On muitakin henkilöitä, joiden kanssa löytää toimiva yhteistyö kuin omat vanhemmat. Joskus raha voi olla puhtaampi ja vilpittömämpi vaihdon väline kuin liiallinen sietäminen tai maton alle lakaisu.
3. Keskustelu lähentää, ei loitonna
Jos ajattelemme, että vaalimme läheistä suhdetta vanhempaan välttämällä vaikeita aiheita, olemme väärässä. Möykky on välissä, kunnes puhumme siitä. Ja koska harvoin puhumme, möykky jää väliin ikuisiksi ajoiksi. Pienikin möykky on möykky. Sen sanominen suoraan, että äiti, älä huolehdi asioistani tai isä, älä aina käännä kaikkea vitsiksi, on pieni, mutta iso asia. Vain puhumisen kautta voit näyttää, kuka olet ja mitä tarvitset. Se tekee suhteesta läheisemmän ja aidomman.
4. Sinun elämä ja minun elämä
On tärkeää, että vanhempi ja aikuinen lapsi elävät täysin omia elämiään. Usein vanhempi luuleekin näin olevan, ja kokee aikuisen lapsen suostuvan ehdotuksiin tai miellyttävän omasta halustaan. Kun aikuinen lapsi sallii elämien voimakkaan linkittymisen, vanhempi voi ajatella, että tämä kaipaa tai tarvitsee sitä. Kyseessä voi kuitenkin olla myös pelko sanoa suoraan.
Henkiseen itsenäistymiseen liittyy aina pieni eroamisen tuska, kun dynamiikka muuttuu, ja lapsi nousee aikuisen kanssa samalle viivalle omine rajoineen. Se on kuitenkin ainoa tie ehjään, kahden aikuisen suhteeseen.
5. Ei pakko ymmärtää
Jokaisella ihmisellä on oma totuutensa. Ei ole tarpeen ymmärtää täysin toistemme ajatusmaailmaa. Avoimuus lähentää totuuden tasolle, mutta se ei tarkoita, että toinen myös ymmärtäisi tai vastaisi tuohon totuuteen haluamallamme tavalla. Joskus ratkaisu on pelkkä se, että huomaamme, ettemme puhu samaa kieltä. Ensin se voi sattua, mutta pitkän päälle se auttaa pääsemään eteenpäin.
Erilaisuuden hyväksyminen voi olla jumalattoman vaikeaa silloin, kun toivomme löytävämme yhteisen sävelen. Joskus tuo sävel löytyy vasta toisella tasolla, kun palat on ensin aseteltu uusiin järjestyksiin. Tämä toinen taso on entistä aidompi ja pysyvämpi. Vähemmän ehdollinen. Sellainen, jota mikään ei vie pois. Sen nimi on Hyvä kaiken takana.
6. Myönnä totuus itsellesi
Toisen muuttaminen on mahdotonta. Parempi onkin myöntää itselleen, miten usein tai pitkään kyseistä henkilöä voi nähdä niin, että se tuntuu hyvältä (pätee kaikkiin ihmissuhteisiin). Jos se on kerran vuodessa, niin se on kerran vuodessa. Se on surullista, mutta totta. Vapaus tekee hyvää mille tahansa ihmissuhteelle. Sen kautta voi myös löytää oman vilpittömän halunsa jakaa asioita.
Kuinka ihmissuhteen käy?
Rajojen myötä jotkin ihmissuhteet paranevat ja jotkin loittonevat. Jotkin vaikuttavat ensin loittonevan, mutta palaavat myöhemmin takaisin positiivisesti muuttuneina. Silloin niin on tarkoitettu. Tie rakkauteen kulkee aitouden kautta, eikä oikoteitä ole. Kun sallimme itsellemme hyvän olon ja totuuden, hellymme ennen pitkää.
Sydän aukeaa, kun sille antaa rakkautta. ❤️
❤️:lla Riikka
Lisää minusta ja palveluistani löydät alta tai täältä.
Näinä aikoina moni meistä skannaa ja puntaroi nykyistä elämäntilannettaan suhteessa maailman tapahtumiin. Hyvä näin, sillä nyt jos koskaan on täydellinen aika muutoksiin. Niihin muutoksiin jotka ovat ehkä jo kuplivat sisällämme mutta joihin kiireisen arjen keskellä tai muusta syystä oli vaikea hahmottaa tai tarttua, toivotun muutoksen aikaansaamiseksi.
Yksi parhaita tapoja tutkia sisäistä minää laajemmin on vaellella metsässä, jopa niin että sinne eksyy. Silloin kuulo-, tunto- ja näköaistit virittyvät uudelle taajuudelle ja kokemus on sen mukainen. Metsässä emme ole koskaan yksin. Silti, kukaan ei häiritse meitä vaan saamme kokea yhteyden suurempaan sekä itseemme. Jaan tässä oman viimeisimmän metsäkokemukseni saldon.
Korvasienimetsälle
Huhtikuun loppupuoli, Kaarinassa, Varsinais-Suomessa. Tarkoitukseni oli mennä etsimään korvasieniä. Pysäytän auton 110-tien varteen, intuitiivisesti valittuun kohtaan ja lähden kävelemään metsätielle, ilman keruuvälineitä, jotka unohdin auton takapaksiin.
Aurinko paistoi poutaisena ja mieleni oli avoin, olin vasta herännyt pitkien yöunien jälkeen. Tämä on optimi mielentila luonnossa käyskentelyyn, sillä näin aivomme ’antavat’ luonnon puhua, näyttää peilikuvaa ajatuksistamme, viitoittaa mieltämme niin, että löydämme jotain uutta.
Metsätiellä havahduin kevään tuoksuihin, joita en tarkemmmin osannut määrittää, paitsi että tuoksu oli raikas ja eloisa, lämpötila oli hiukan viileä varjoisissa kohdissa joka ryyditti tätä tuoksukokemusta. Auringonvalon säikeet valaisivat varjoisia tienpätkiä kauniisti, kuin elämän mahdollistajan eli Auringon, eli Rakkauden lasersäteinä.
Yhtäkkiä ohitseni leijaili sitruunaperhonen. Ihastelin sen kepeyttä ja huolettomuutta nauttia päivästä. Inspiroiduin samankaltaiseen tunnelmaan ihastellen perhosen siipien läpikuultavuutta ja heleän vihertävänkeltaista väriä.
Kaksoisolento veden pinnalla
Lähdin ylämäkeen, jonka mäntyvoittoisella rinteellä näkyi valuvaa vettä. Chillaillen kapusin tutkimaan sen alkulähdettä. Mäen päältä paljastui pieni, suon ympäröimä lampi. Mieleni teki pulahtaa sinne heti, mutta olin juuri edellisiltana käväissyt meressä saunomisen yhteydessä joten oloni oli puhdas ja tyydyin ihastelemaan tätä kaunista löytöä.
Veden pinnasta tosin ihastelin turkoosinsinistä taivasta ja mielikuvitukseni ei voinut olla näkemättä omaa kaksoisolentoani, sillä muinaissuomalaisten kaikkeuskäsityksen mukaan aliseen eli varjomaailmaan pääsee muun muassa veden pyörteistä ja pohjattomista soista.
Lammen toisella puolella oli kallio, jonka seinämiä komistutti kallioimarre-esiintymä, erittäin elinvoimaisena. Sen keräämiseen, sillä mausteeksi käytettävä osa on juurakko, tarvitaan maanomistajan lupa joten luonnollisesti jätin suosikkimausteeni kasvamaan, osaksi isompaa ekosysteemiä. Kiipesin kuitenkin kymmenmetrisen kallion päälle ja jäin istuskelemaan sinne.
Koitin meditoida mutta havaitsin taianomaisen kepeän liikkeen oikella puolellani. Metsäjänis hyppeli rauhassa minua kohti. Jähmetin itseni paikalleni jotten säikäyttäisi tätä uljasta eläintä joka ketterästi eteni vierelleni. Siihen hän nousi seisomaan, muutaman metrin päähän meikäläisestä. Jänis nousi mutkitta seisomaan ja heilutteli kauniita, takaa musta-valkoisia korviaan.
Yhdessä nautimme tästä hetkestä pienen tovin. En tiedä mitä jäniksen mielessä liikkui mutta minua tämä spesiaali hetki muistutti intuition voimasta, uuden lupauksesta ja tasapainosta. Jäniksen vahvasti feminiininen energia muistutti minua tarpeestani tutkia sisäistä maailmaani ja rentoutua tässä hetkessä.
Baba nam keva lam
Sulava kiipeämiseni kallion päälle yhdessä jäniksen kohtaamisen kanssa loi tasapainoisen yhteyden mielen ja kehoni välille. Istuuduin alas ja aloitin meditaation. Lausuin mielessäni ’Baba nam, keva lam’ -mantraa joka vapaasti suomennettuna tarkoittaaa ’kaikki on rakkautta’. ’Baba nam’ sisäänhengittäessä, ’keva lam’ uloshengittäeessäni, toistuvasti, sopivan ajan, kunnes aurinkonpaiste sai otsalleni hikikarpaloita ja havahduin niitä pyyhkiessäni olevani jossain, missä en ollut koskaan ennen käynyt.
Paikka ja mielentilani lähenteli nirvanaa. Mielenrauhani ja auringonvalo yhdessä saivat kaikki metsän materiaalin ja värit näyttämään täydelliseltä ’maailmalta’. Meditaatio osoittautui vahvaksi ja rentouttavaksi.
Jatkoin vapaata vaelteluani ja löysin vihdoin hakkuualueen, joilta korvasieniä voi löytää parhaiten. Muistelin ystäväni neuvoa siitä kuinka hakkuualueen tulee olla parivuotinen, eikä heinikkoa saa vielä olla kehittynyt, jotta korvasieniä löytyisi. Hiekkainen maaperä ja kanervikko lupasivat hyvää mutta korvasieniä ei vaan löytynyt. Mietin, että olikohan maaperän tila jo edennyt korvasienten nousemisesta seuraavaan, sillä männyn taimia oli näkyvissä, joka taitaa olla merkki siitä että mahdolliset korvasienet tältä alueelta on kerätty jo vuosi tai kaksi sitten.
Sieniä näköpiirissä
Jatkoin matkaani ja metsä osoittautui yhä satumaisemmaksi. Kuljin maagisten kallioiden välistä, ihastelin runsaslukuista poronpallerojäkälää, joka kasvoi kuohkeina mattoina kallioilla, ja löysin metsäpolkuja, jotka olivat selvästi peurojen aikaansaamia. Polkujen reunamilta löysin pari kourallista korvasieniä, hehkuvan elinvoimaisina. Nappasin sienet lippiksen sisään sillä keruuvälineet jäivät autooni.
Jatkoin tepastelua, lippis kourassaan ja kuulin kuinka orava männynlatvassa piti erikoista ääntä. En tiedä, mistä tämä ääni kertoi, mutta oravan näkeminen muistuttaa minua aina siitä, että elämäntilanteiden muutoksia varten meidän ihmistenkin on hyvä pitää säästöjä, aivan kuten oravat fikkaavat sieniä puihin ja tammenterhoja ja käpyjä vararavinnoksi ties minne!
Sitruunaperhonen lipui taas ohitseni, hymähdin. Tunsin olevani autuaassa zen-mielentilassa. Jatkoin matkaani, joka piti sisällään lukuisia kohtaamisia, muun muuassa kimalaisen ja taivaanvuohen kanssa.
Konnan näköinen kivi
Kaikella, jota metsästä löytää, on tärkeä osa isossa kokonaisuudessa, ja ainakin meikäläisen oli vaikea olla havaitsematta muun muuassa mustikanlehtien sisältämää ravinnepitoisuutta, puolukan lehtien kauniin syvää vihreää väriä, mäntyjen tuottamien eteerisiä öljyjä ja käsittämättömän komean, konnaa näöltään muistuttavan ison kivilohkareen spirituaalista symboliikkaa: syvää yhteyttä maahan ja veteen jotka ovat molemmat oleellisia aineksia kaikenlaiseen elämään. Konnat kuvastaa myös elämän harmoniaa ja balanssia. Fengshuissa konnat edustavat väkevästi myös onnea, menestystä ja yltäkylläisyyttä.
Tällainen oli viimeisin metsäretkeni, jolla eksyin ja löysin vaikka mitä, ennen kaikkea syvempiä kerroksia itsestäni. Samalla oivalsin, että nykyisestä maailmantilanteesta huolimatta minun ei tarvitse muuttaa omassa elämässäni mitään, vaan antautua elämän vietäväksi, entistä rennommin.
Takaisin autolle ja kotiin kokkaamaan
Löysin tieni takaisin autolleni parin tunnin jälkeen, sillä olin onnellisesti eksyksissä 1-tien ja 110-tien välissä, tietoisesti. Muista sinäkin eksyä turvallisesti, niin että löydät takaisin minne oletkaan menossa, toivon mukaan uudistuneena ihmisenä.
Kotona valmistin korvasienistä kermaisen muhennoksen johon pilkoin joukkoon omalta tontiltani kerättyä kallioimarretta ja nautin sen maailman rakkaimman henkilön, oman vaimoni seurassa, höyrytetyn tankoparsan kera, auringonlaskua ihastellen.
Huomaa, että korvasienet ovat käsittelemättömänä tappavan myrkyllisiä ja oikein käsiteltynä herkullista, harvinaista sesonkiherkkua.
6 rkl oliiivöljyä
1/2 purjosipuli, ohuiksi renkaiksi leikattuna
2 kynttä valkosipulia, kuorittuna ja raastettuna
1tl timjamia
10cm pätkä puhdistettua kallioimarteen juurta, veitsellä hienonnettuna
2 kourallista esikäsiteltyinä korvasieniä (keitetty 2 x 5 minuuttia runsaassa vedessä, vesi välissä vaihtaen ja hyvin huuhdellen) hiekattomaksi pestynä
merisuolaa ja mustapipuria myllystä
1 dl vettä (tai koivunmahlaa, jos sinulla sattuu olemaan)
2 dl kermaa (HUOM. Kookoskerma toimii myös yllättävän hyvin!!)
1/2 ruukkua persiljaa, hienonnettuna
Paista sipuleita ja timjamia oliiviöljyssä muutaman minuutin ajan, kunnes ne pehmenevät sekä maultaan että tekstuuriltaan. Lisää joukkoon sienet ja kallioimarre, kuullota vielä hetki. Lisää sitten joukkoon korvasienet, suola ja pippuri. Anna maustua muutaman minuutin ajan ja kaada joukkoon vesi ja (kookos)kerma. Anna kerman kiehua kasaan kunnes kokonaisuus on mehevä muhennos. Sekoita lopuksi joukkoon vielä persilja.
Tarjoa keitetyn parsan tai paahtoleivän kera. Nauti kiitollisena jokamiehenoikeuksistamme.
