Jos maailma olisi ideaali paikka, kukaan meistä ei joutuisi kohtaamaan asioita, jotka ovat liian isoja käsiteltäväksi. Kenenkään ei tarvitsisi kulkea yksin sumussa, sydän pahasti syrjällään tai sielu itseltä kadoksissa. Kukaan eikä mikään pääsisi haavoittamaan haurasta sisintämme tavalla, joka vaikuttaa koko ihmisen persoonaan ja loppuelämän kulkuun. Silti monelle meistä näin tapahtuu.
Elämä kolhii meitä kokemuksin, jotka saattavat rikkoa jotakin pysyvästi sisällämme. Ehkä meistä ei enää koskaan tule samaa ihmistä, mutta se ei onneksi tarkoita, ettemmekö voisi nousta pystyyn. Rankimmistakin elämänkokemuksista on mahdollista selviytyä ja syvistä haavoista parantua.
Henkisistä haavoista paraneminen on usein pitkä ja kivulias prosessi. Sen varrelta voi kuitenkin löytää jotain odottamattoman arvokasta. Puhutaan traumaperäisestä kasvusta, jolla tarkoitetaan ihmisen kykyä muuttua ja kasvaa vaikeiden elämänkokemusten seurauksena.
Psykoterapeutti ja tutkija Soili Poijula kirjoittaa kirjassaan Resilienssi, että trauman kokeneet ja siitä selvinneet tuntevat usein olevansa aikaisempaa haavoittuvampia, mutta samaan aikaa vahvempia. Kasvu ei siis tarkoita kärsimyksen puuttumista. Useimmilla meistä kipu, suru ja tuska kulkevat käsi kädessä paranemisen kanssa.
Tässä 5 tapaa, joilla traumoista toipuminen voi vahvistaa omaa sisintä:
1. Elämän pieniä asioita oppii arvostamaan uudella tavalla. Rankkojen elämänkokemusten seurauksena perspektiivi arkeen usein muuttuu. Asioita ei ota enää niin usein itsestäänselvyytenä ja on helpompi tuntea kiitollisuutta kaikesta siitä hyvästä, mitä omassa elämässä on.
2. Omat kamppailut ja sisäiset kasvupolut avaavat näkemään uusia mahdollisuuksia. Silmät voivat avautua monella tavalla. Ehkä oma kutsumus löytyykin vanhan ammatin sijaan niiden asioiden parista, jotka ovat auttaneet itseä selviytymään. Tai ehkä paranemisprosessin mukanaan tuomat muutokset saavat aikaan muutoksia myös muilla elämän osa-alueilla.
3. Ymmärrys itsestä, elämästä ja sen merkityksellisyydestäsyvenee. Monille traumoista toipuminen tarkoittaa henkisen kasvun polkua, jonka seurauksena omat uskomukset ja maailmankatsomus muuttuvat. Pitkältä ja pimeältä tuntuvan elämänjakson jälkeen se, mikä on itselle tärkeää, kirkastuu. Omaa sisäistä ääntään ei enää halua sivuuttaa.
4. On helpompi päästää toinen ihminen lähelle ja tuntea syvää yhteyttä. Myös ymmärrys ja myötätunto muita ihmisiä kohtaan usein kasvaa. Sydän on auki ja tunnistaa heidät, jotka suunnistavat sielun pimeässä yössä.
5. Usko itseen ja omaan selviytymiseen vahvistuu. Kun on viimein löytänyt omat palasensa kasaan, tietää, että toi elämä eteen mitä tahansa, siitäkin on mahdollista selviytyä.
Kiirehdin hakemaan lapset päiväkodista, pyörähdän ruokakaupassa, tulemme kotiin ja ryhdyn laittamaan perheelle ruokaa. Hetken päästä ulko-ovi käy ja mieheni tulee kotiin. Hän huikkaa tervehdyksen ovelta ja katoaa työhuoneen uumeniin. Kun ruoka on valmista syömme pikaisesti yhdessä, jonka jälkeen työhuone ja siellä odottava tietokone kutsuvat jälleen. Hoidan lasten iltapuuhat ja kun saan heidät viimein nukkumaan, on hetki aikaa rentoutua ennen kuin sänky kutsuu ja sama rumba käynnistyy seuraavana aamuna kello kuusi.
Meillä asui kahden kerroksen väkeä. Minä ja lapset asutimme yläkertaa ja mieheni majaili alakerrassa omiin juttuihinsa uppoutuneena. Yleensä kohtasimme vain ruokapöydässä ja iltasella, kun olin jo päivän väsyttämä ja valmis painumaan yöpuulle. Mieheni ei ymmärtänyt, miksi en päästänyt häntä enää kovin usein lähelle. Itsekin ymmärsin, mikä kaikki oli ollut pielessä vasta sen jälkeen, kun lusikat oli laitettu jakoon ja olin löytänyt rinnalleni uuden kumppanin.
Kaipuu syvälliseen yhteyteen
Kun oivalsin, mikä minulle on parisuhteessa kaikkein tärkeintä, yritin selittää sitä miehelleni. Puhuin siitä, kuinka paljon kaipasin syvällistä kohtaamista, sellaista todellista yhteyttä ja läheisyyttä. Halusin puhua muustakin kuin lapsista, ja työstä ja kaiken maailman arkipäiväisyyksistä. Halusin tuntea, että toinen on henkisesti läsnä, kun puhun tärkeistä asioista. Halusin katsoa silmiin ja nähdä että toinen on oikeasti siinä minua varten eikä valovuosien päässä omissa ajatuksissaan. Halusin tuntea olevani kiinnostavampi kuin tietokoneen ruudun kautta avautuva virtuaalimaailma. Olin nääntymäisilläni sydänten välisen yhteyden puutteeseen.
Pitkässä parisuhteessa on vaarana käydä niin, että aito läsnäolo ja pienet huomaavaisuudet unohtuvat. Toinen on läpikotaisin tuttu ja aina siinä. Ei viitsitä nähdä enää vaivaa suhteen eteen ja kuvitellaan, että kaikki on hyvin niin kauan kun ei riidellä. Pikkuhiljaa henkinen etäisyys kasvaa ja todellista kohtaamista ei enää tapahdu. Etenkin naisille parisuhteeseen hivuttautunut tunneyhteyden puute on iso syy eroon. Asia on saattanut kalvaa vuosia ja siitä on yritetty keskustella puolison kanssa, mutta tuloksetta. Lopulta yksinäisyys kasvaa niin suureksi, että on mieluummin oikeasti yksin kuin yksinäinen parisuhteessa.
Mitä opin tästä kaikesta?
Ehkä kaikkien tärkein oivallukseni liittyi omiin tarpeisiini. Erityisherkkänä ihmisenä kaipaan parisuhteelta ennen kaikkea merkitykselliseltä tuntuvaa yhteyttä. Elämyshakuisuuteni puolestaan tarkoittaa sitä, että en kestä yhtä ja samaa rutiinia kovin pitkään. Sen tähden olen pyrkinyt luomaan elämääni mahdollisimman paljon vapautta ja vaihtelua. Järjestämällä itselleni sopivasti virikkeitä, pysyn tyytyväisempänä ja se hyödyttää myös parisuhdettani. Omasta itsestä huolehtiminen, utelias suhtautuminen elämään ja halukkuus kehittyä ihmisenä pitävät mieleni virkeänä ja tekevät minusta mukavamman elämänkumppanin.
Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin ymmärsin myös rehellisen kommunikaation tärkeyden. Jos en pysty puhumaan tunteistani ja tarpeistani, syntyy turhia väärinkäsityksiä, turhautuneisuutta ja pettymyksiä. Pienistäkin harmituksista kasvaa ajan mittaan iso möykky, kun niitä lakaisee riittävästi maton alle. Oli pakko opetella puhumaan entistä enemmän ja ilmaisemaan vaikeitakin tunteita senkin uhalla, että syntyy riitaa.
Riitely on itse asiassa ihan hurjan tärkeää ja se voi olla jopa parisuhdetta vahvistava asia, kunhan sen hoitaa fiksusti. Riidellessä täytyy muistaa muutama sääntö, jotta riidat eivät hajota suhdetta:
Muista puhua toista kunnioittavasti myös riidellessä. Ei haukkumista eikä iskuja vyön alle.
Kerro miltä sinusta tuntuu ja mitä kaipaisit sen sijaan, että syyttelet.
Pysy asiassa. Älä kaiva riidellessä kaikkia menneisyyden kaunoja esiin.
Kuuntele ja pyri ymmärtämään myös toisen näkökulma.
Kysy jos et ymmärrä. Älä oleta tietäväsi mitä toinen ajattelee tai tarkoittaa.
Ole valmis tunnustamaan myös omat virheesi ja pyytämään anteeksi.
Jos tuntuu siltä, ettet pysty hillitsemään itseäsi, vihellä peli hetkeksi poikki ja palaa asiaan, kun olet rauhoittunut.
Tunne itsesi ja ymmärrä historiasi
Kun opettelet tuntemaan itsesi ja ymmärrät historiaasi, osaat paremmin selittää myös kumppanillesi, miksi toimit kuten toimit ja mitä tarvitset.
Nykyisessä suhteessani minulle on ensisijaisen tärkeää säilyttää kontakti kumppaniini. Arki latistaa välillä hyvänkin suhteen, mutta sen voi aina puhaltaa uudelleen henkiin kun kummallakin on tahtoa ylläpitää yhteyttä. Olen huomannut, että kun tunneyhteys säilyy, pitkäkään suhde ei muutu tylsäksi, vaan parisuhteesta voi löytää aina uusia ulottuvuuksia ja syvyyttä. Hyvin pienilläkin asioilla voi saada toisen tuntemaan itsensä tärkeäksi ja rakastetuksi. Tässä muutamia ideoita:
Tarjoa apua pyytämättäkin.
Kuuntele ja ole oikeasti läsnä kun toinen puhuu sinulle.
Osoita olevasi kiinnostunut kumppanistasi.
Ota välillä taukoa arjesta ja yllätä kumppanisi jollain pienellä romanttisella eleellä.
Kerro kumppanillesi, että hän on sinulle tärkeä.
Selvitä, millaiset asiat ovat kumppanillesi tärkeitä rakkauden osoituksia. Arvostaako hän erityisesti rakkauden sanoja, tekoja, laatuaikaa, yllätyslahjoja vai kosketusta? Osoita rakkautta sellaisilla tavoilla, jotka ovat hänelle merkityksellisiä.
Läheisyyden ylläpitäminen vaatii uskallusta olla haavoittuvainen. Niissä hetkissä, kun uskallat paljastaa sydämesi, piilee mahdollisuus syvään yhteyteen ja rakkauteen.
TOIMITUKSEN VINKKI: Miten saada kadotettu yhteys takaisin?
Yhteyden puute parisuhteessa johtaa usein puhumattomuuteen ja riitoihin – lopulta jopa suhteen päättymiseen. Parisuhteen keskustelukortit auttavat avaamaan keskusteluja ja rakentamaan yhteyttä uudelleen. Kortit sopivat hyvin sekä tutustumisvaiheeseen että pidempään suhteeseen. Pakan 45 korttia nostattavat esiin teemoja menneisyyden opeista, tästä hetkestä sekä tulevaisuuden toiveista.
Nämä kortit ovat Teille, jotka…
…haluatte vaalia suhdettanne
…haluatte tutustua toisiinne yhä uudelleen ja syvemmin
Oletko huomannut tilanteita, jossa ilmapiiri vaihtuu ikään kuin taikaiskusta, jonkun tullessa paikalle? Tai miettinyt miksi koet olosi kireäksi tai huonoksi jossain vuorovaikutustilanteessa ilman mitään erityistä syytä? Kenttäteoria voi antaa selityksiä näille psykologisille ilmiöille.
Kenttäteoria on psykologi Kurt Lewinin (1890-1946) kehittelemä psykologinen teoria, joka tutkii yksilön ja ympäristön vuorovaikutusmalleja. Lewin sai idea fysiikasta. Siitä miten magneetin positiota muuttamalla paperille laitettujen rautahippujen asetelma muuttuu. Lewin päätteli, että me ihmiset muodostamme erilaisia kenttiä, joissa psykologiset voimat ilmenevät.
Minulle tämän teorian näkökulma vuorovaikutustilanteista ja niiden dynamiikoista oli tajunnan räjäyttävä: mitä minulle tapahtuu eri tilanteissa eli kentissä? Miten minun kokemukseni ja käyttäytymiseni kertovat kokonaisuudesta eli siitä kentästä, jossa olen mukana?
Olen usein kokenut, että keveästi alkanut juttelu on voinut yhtäkkiä vaihtua kireäksi, jopa aggressiiviseksi sanojen vaihdoksi. Ikään kuin jotain olisi yhtäkkiä muuttunut kuin salamaniskusta. Minussa tuo kokemus usein aiheutti tunteen, että minä tein jotain väärin tai minä tunsin syyllisyyttä, koska muutuin vihaiseksi. Kenttäteoria on tuonut armollisuutta tuohon retroflektioon, itseeni kohdistuneeseen aggressioon. Kenties emme ole pystyneet muiden tilanteessa olleiden kanssa keskustelemaan jostain arasta aiheesta. Tai kenties joku on sanonut jotain, joka aiheutti hänessä aggressiota, joka sitten vaikutti kenttään.
Kenttäteorian ytimessä on ajatus, että jokainen meistä pyrkii rentoutumaan erilaisissa kentissä, tuntemaan olonsa turvalliseksi. Ja se, millaisena tämä pyrkimys näyttäytyy, vaihtelee suuresti. Jos tunnemme olomme kentässä turvattomaksi, voimme pyrkiä luomaan turvallisuutta jähmettymällä, hyökkäämällä tai kertomalla vitsin. Meillä jokaisella on omat tapamme selviytyä. Ja toki useinhan me voimme kokea olomme rennoiksi. Voimme vaan olla ja nauttia tilanteesta sekä seurasta.
Me olemme osa lukuisia eri kenttiä: yhteiskunta, toimiala, työpaikka, tiimi, perhe, parisuhde jne. Jokainen kenttä on ainutlaatuinen dynamiikaltaan. On selvää, että toimimme eri lailla parisuhdekentällä kuin esimerkiksi töissä. Usealla meistä on kokemuksia, joissa olemme ikään kuin aistineet kentän ilmapiirin, tunnelman. Tunnelma voi olla kireä, lämmin tai mitä tahansa. Usein emme tarvitse yhtään sanaa, vaan kehomme aistii tunnelman välittömästi.
Kenttäteorian avulla saamme mielestäni kiehtovan näkökulman elämään: mikä tahansa käyttäytyminen, ilmentymä kentässä, kertoo myös siitä, millainen kenttä on. Näin hahmoterapiassa esimerkiksi nähdään mielen ongelmat: ne eivät ole virheitä, vaan sopeutumiskeinoja vallitsevaan kenttään. Terveitä reaktioita epäterveisiin kenttiin.
Tulemalla tietoiseksi kentästä ja omasta toiminnastamme siinä, voimme saada myötätuntoa omaa ja toisten käytöstä kohtaan.
Brittiläinen hahmo- eli gestalt-terapeutti Malcolm Partlett kuvailee kenttäteoriaa 5 periaatteen kautta:
1) Järjestäytyminen – Kaikki ovat yhteydessä toisiinsa. Mikään ei ole sattumaa. Se mikä voi näyttäytyä merkityksettömältä meille, on merkityksellistä toisesta näkökulmasta.
2) Samanaikaisuus – Kaikki on tässä ja nyt. Vallitsevassa kentässä tapahtuvaa käytöstä selittää kaikki läsnä olevat vaikutteet.
3) Erityisyys – Jokainen tilanne ja ihminen on ainutlaatuinen. Olosuhteet eivätkä henkilöiden näkökulmat ole koskaan aivan samankaltaisia, vaikka aika ja paikka olisivatkin samat.
4) Muuttuva prosessi – Asiat ja ihmiset ovat jatkuvassa muutoksessa. ”Et voi astua kahdesti samaan virtaan.” Ajoitus ratkaisee.
5) Mahdollinen merkitys – Kaikki kentän osat ovat osa kokonaisuutta. Pienintäkään osaa ei voi sivuuttaa.
Voit miettiä omissa kentissäsi seuraavaa:
Mitä sinussa tapahtuu? Mitä tunnet? Mitä se voi kertoa kentästä?
Mitä sinä tuot kenttään?
Mitä huomaat muissa? Kuka puhuu? Kuka vaikenee? Kuka on läsnä? Kuka katsoo muualle?
Mitä huomioita teet ympäristöstä? Tilasta?
Millaisia tunteita, käyttäytymistä sinä huomaat vallitsevassa kentässä?
Kuva: Pexels.com
Miksi joku ärsyttää tai ihastuttaa – ja mitä se kertoo sinusta? Mitä kiellät itseltäsi mutta sallit muille? Tai toisinpäin? Tutustu Julle Takasen laatimiin Valot ja varjot minussa -itsetuntemuskortteihin:
Näyttelijä Satu Silvo pohtii kipuja ja pelkoja elämässään. 20 vuotta sitten tapahtunut rinnekoneonnettomuus vaikuttaa kehossa vieläkin.
”Meillä kaikilla on kehossa kaikenlaisia jälkiä läpi elämän, myös henkisesti ja solutasolla”, Satu sanoo.
Vaikka Satu tunnustautuu tuliseksi hurjapääksi, lempeyden kautta hän kokee löytäneensä sisäistä rauhaa. Tässä Satun 4 vinkkiä tasapainoon:
Liikunta ja meditointi tasapainottavat. ”Mä teen paljon meditatiivista työtä, iyengarjoogaa, liikun metsässä ja pyöräilen sähköpyörällä. Ne kaikki purkaa vääränlaisia jännitteitä kehosta.”
Mene kohti pelkojasi. ”Pelkoa ja kipua kohti lempeydellä.”
Luota siihen, että löydät vastauksen. ”Jos sul on se kysymys, et miten mä löydän sen, mikä mua voi auttaa, niin se tulee vastaan. Mä oon siitä satavarma. Mut sit sitä täytyy tahtoa niin että on valmis siihen muutokseen. Usein pelon ongelma on se, et mitä jos tää onnistuukin, mitä jos tää pelko lähtee, mitä jos mä saankin sen uuden elämän, niin onks musta siihen.”
Älä lannistu. ”Ei kannata masentua, et en mä nyt tommoseen pysty. Ei pystykään suorilta käsin. Pitää harjoitella ja uskaltaa, mennä niitä pelkoja kohti, jos epäonnistuukin.”
Yksi työelämän ja työnhaun tärkeimmistä taidoista on osata kertoa itsestään ja myydä osaamistaan ja intohimoaan oikeisiin paikkoihin – joissa sitä tarvitaan.
Kutsumuksesi on siellä, missä intohimosi kohtaa maailman tarpeet.
– Aristoteles-
Mutta miten kertoa itsestään, kun se tuntuu vaikealta tai itsekehulta? Olemmehan oppineet, ettei itsestään pidä pitää mitään numeroa. Tässä on kyse kuitenkin rehellisyydestä: tuleva työnantajasi tai asiakkaasi haluaa kuulla kuka olet ja mitä voisit auttaa häntä.
Työnhaussa usein helpoimman kuuloinen, mutta todellisuudessa vaikein kysymys, on kertoa
itsestään lyhyesti. Millä saat rekrytoijan vakuuttumaan sinusta persoonana ja osaamisestasi
minuutissa? Jos saat vastapuolen nauramaan, olet jo pitkällä! Eräs Giganttiin hakeva työnhakija aloitti taitavasti räätälöimänsä esittelyn näin: ”Se nyt olisi vain tyhmää olla palkkaamatta minua.”
Valmistaudu viimeisen päälle
Onnistuneesta itsensä esittelystä puolet on valmistautumista. Mieti aina tilanne ja räätälöi
muistikirjaasi ranskalaisin viivoin esittelysi pääkohdat. Työnhakijana esittelysi eli pitchauksesi
koostuu kahdesta osasta: oma esittelysi ja kysymyksesi työnantajalle/rekrytoijalle.
Puhelussa luontevinta on kysyä itse miettimäsi kysymykset ensin ja sen jälkeen kertoa enintään
minuutin verran itsestään. Haastattelussa taas oma napakka esittely on tiivistetty vastaus ”Kerro hieman itsestäsi omin sanoin” -kysymykseen.
Mitä vahvempi ja näkyvämpi brändi sinulla on vaikkapa sosiaalisessa mediassa, sen
houkuttelevampi työnhakija olet. Aktivoidu siis somessa! Kirjoita blogia, verkotu laajasti,
keskustele alan sivustoilla.
Harjoittele. Äänitä oma pitchauksesi ja tarkastele, olisiko äänenkäytössäsi ja rytmissäsi
parantamisen varaa.
Aloita nykyhetkestä
Kerro ensin, miksi haet tehtävää: ”Haen teille uravalmentajaksi, koska olette Suomen paras
valmennusyritys ja teillä on samankaltainen intohimo auttaa asiakkaita kuin minulla.”
Miten työnantaja tai asiakas HYÖTYY sinun palkkaamisestasi:
”Rekrytointitaustani ansiosta pystyn välittämään asiakkaillenne tuoreimmat työnhaussa erottumisen keinot, sekä valmentamaan käytännön tarinoilla. Sosiaalisuuteni sekä sosiaalisen median aktiivisuuteni näkyy laajana verkostona, jonka avulla myyntityöni teillä tulee olemaan helppoa.”
Tiivistä osaamistaustasi numeroina: ”Aiemmin toimin 11 vuotta rekrytointi – ja
henkilöstönkehittämistehtävissä valmennusalan kansainvälisissä suuryrityksissä.”
Ole rohkea
Hyvä esittely jää mieleen. Kerro jokin persoonasi ominaisuus!
”Olen kotoisin Pohjanmaalta ja minulla on sanottu olevan sisua pienen kylän verran. Työkaverini kutsuivat minua empaattiseksi duracell-tehopakkaukseksi.”
Kerro jokin hakemaasi työtehtävään liittyvä vahvuutesi pienen käytännön tarinan muodossa.
”Organisointikyvystäni kertoo kolmessa kuukaudessa järjestämäni hyvinvointifestivaali, joka keräsi 800 osallistujaa ja huipputason palautteet.”
Ehdota tapaamista rohkeasti.
Monet headhunterit arvostavat oma-aloitteista hakijaa, joka näyttää aktiivisen työskentelytapansa ehdottamalla itse haastattelua. On eri asia väittää olevansa aloitteellinen kuin olla työnhakuprosessissa aloitteellinen.
Se, miten haet töitä kertoo siitä, miten teet töitä.
Kiteytä asiasi lopuksi
Työnhakijan pitchauksen kuusi vaihetta:
1. Miksi haet tehtävää? Mikä tehtävässä ja yrityksessä motivoi?
2. Miksi sinut kannattaa palkata? Mitä työnantaja hyötyy sinusta?
3. Osaamisesi, vahvuutesi ja kokemuksesi tehtävän näkökulmasta.
4. Persoonan vahvuutesi.
5. Tarina yhdestä vahvuudesta, joka työnantajaa kiinnostaa.
6. Ehdota tapaamista.
Kaikessa myyntityössä on hyvä muistaa perussääntö: Facts tell, stories sell – faktat puhuvat,
tarinat myyvät.
Nämä hissipuhevinkit toimivat sovelletusti kaikkeen myyntityöhön, jossa pitää esittää asiansa
napakasti, mutta myyvästi!
Ps. Tuoreimmasta kirjastani Omaa tehtävää etsimässä – löydä vahvuutesi ja intohimosi saat käytännön työkalut ja rohkaisun työelämän muutokseesi! Tilatessasi kirjan suoraan minulta tuet kirjailijaa suoraan ja saat halutessasi omistuskirjoituksen!
Lue lisää, miten voisin auttaa sinua rakentamaan itsellesi onnellista työelämää.
Tämä teksti on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Suomen ev.lut. kirkon kanssa ja se on syntynyt yhteisestä kiinnostuksesta suomalaisten henkiseen hyvinvointiin.
Teksti: Terapeutti, pappi ja tietokirjailija Miia Moisio
Ihan tavallisessa perusarjessa, ilman kriisejä, on tavallisesti paljon liikkuvia osia. On työ, kodinhoitojutut, harrastukset, kivat viikonloppumenot. Sitten vielä saattaa olla lasten arkiasiat, parisuhde, lemmikkieläimet, mökki, vanhenevat vanhemmat. Niin ja ystäviäkin olisi ihana nähdä. Huhhuh.
Saako uupua? Ei ehkä saisi tai voisi eikä olisi aikaa uupua, mutta uupuu. Tavalliseen elämään voi uupua, todellakin. Tavallisessa elämässä voi olla kauhea määrä kuormitustekijöitä, jotka syövät jaksamispankkia vähän huomaamattakin.
Uupumus on tänä päivänä enemmän kuin tavallista. Moni miettii ihan ääneen, että miksi en saa mitään aikaiseksi. Miksi herään aamuyöstä enkä saa enää nukuttua, sydän muljahtelee, hikoiluttaa enkä pysty keskittymään sellaisiin asioihin, joihin ennen pystyin uppoutumaan. On ärtymystä eikä liikunnasta meinaa palautua vaan se väsyttää lisää. Eikä tee mieli nähdä ketään vaan tekisi mieli lähteä pariksi viikoksi yksin sellaiseen paikkaan, missä kukaan ei vaadi tai pyydä mitään.
Et ole saamaton, laiska, vanhentunut yhtäkkiä sata vuotta tai masentunut (sitäkin voi olla) vaan vä-sy-nyt. Ja sitten seis. Jos mieli tajuaa, että nyt on tosi kyseessä ja uupumus uhkaa, kannattaa pysähtyä heti. Olen nähnyt liian monta tarinaa, jossa vauhti kiihtyy siinä vaiheessa, kun pitäisi levätä. Mitä väsyneempi ja uupumusta lähempänä on, sitä kovempaa mieli huutaa: ”Mut ku on pakko jaksaa, kuka nää hommat muuten hoitaa!”. Ja mieli myllää, analysoi, murehtii ja valvottaa.
Jos ei suostu pysähtymään, kun jo vähän uuvuttaa, voi tulla seinä vastaan ja todellinen romahdus, joka laittaa arvot ja tekemisen tahdin ihan uusiksi. Toipumisen tie voi olla pitkä ja kivinen.
Aina ei ole helppo keksiä toimivia ratkaisuja. Mitä uupuneempi on, sitä huonommin mieli taipuu olemaan arkiluova. Uhriutuminen sen sijaan onnistuu usein aika hyvin. Marttyyri ei edes halua apua silloin, kun on pipo kireällä ja marssitahti älyttömän kova.
Hektisessä arjessa on keksittävä ne keinot, joilla voi jaksaa vuosia tasaisen hyvin.Yksin pärjäämisen eetos alkaa olla vanhanaikainen juttu. Ole kekseliäs ja rohkea. Harjoita läsnäolon taitoja pontevasti, hae ammattiapua ja karsi kalenterista kaikki turha – joka ei ole oma harrastus tai kahdenkeskinen aika kumppanin kanssa – karsi kaikki turha arkisälä.
Joskus voi pysähtyä ja todeta mielessään: ”Sielurippeeni, tulkaa takaisin minun kehooni.” Sillä arjen uupumuksessa on usein kyse siitä, että levittää itsensä pieniksi palasiksi pitkin maailmaa. Silloin tällöin on hyvä palauttaa oma itse takaisin kotiin ja tunnustella vähän, kuka minä olen, mitä tunnen, mitkä oikeasti ovat jaksamiseni rajat ja mitä tarvitsen.
Mennä sirpaleiksi
ja löytää omat palansa.
Sitten liimata kasaan
vain omat palansa,
ei muiden.
Tulla kauniimmaksi
kuin koskaan.
Minuksi.
– Sanna Wikström
Tämän tekstin sinulle tarjosi Suomen ev.lut. kirkko.
Julkkisyrittäjä Juha Larm kertoo yrittäneensä elää ulkoisesti täydellistä elämää noin 10 vuotta sitten. Mikään ei tuntunut riittävän ja täydellisen elämän tavoittelu alkoi uuvuttaa. Näin Juha kuvailee tuota ajanjaksoa:
”Sain paljon aikaan ja olin silloin joskus hyvässä kunnossa, mutta en nauttinut mistään. Piti olla tietty rasvaprosentti ja tarpeeksi rahaa tilillä, sellaset vaatteet ja tällaset asiat… Kaikki ulkoset asiat oli tärkeämpiä kuin sisäiset.”
Lopulta uupumus syveni niin, että Juhan lähimuisti meni. Hän marssi työterveyslääkärin paikkeille ja sai yllättävän neuvon. Lääkäri määräsi hänelle lääkkeeksi meditaatiota.
”Se oli alkuun shokki”, Juha sanoo.
Tuosta hetkestä alkoi kuitenkin muutos. Nämä asiat Juha on oivaltanut uupumuksen jälkeen:
Sinä riität juuri noin. ”Sinä riität on ehkä klisee, mutta se on viesti, jota ei koskaan voi sanoo tarpeeks. Että ihmiset oikeesti ymmärtäis katsoa sinne sisimpäänsä rakkaudellisesti. Vaan todeta, hyväksyä ja arvostaa sitä. Sitten kun se jonkinlainen oivallus syntyy, ni sit ulkonenkin alkaa näyttää hyvältä, eikä siltä että mikään ei riitä.”
Rakasta itseäsi. ”Rakkaus muuttaa kaiken. Alitajuisesti toteutin sellaista, että kun teen kaikkii näitä asioita, niin musta tulee rakkauden markkinoilla arvokas, mä löydän sen oikean elämääni tai tapahtuu jotain maagista niinn kuin elokuvissa. Mutta sehän ei tapahdu, ennen kuin voi rakastaa itteensä ja muita ehdoitta. Se on hemmetin vaikeeta, mut jos sitä kohti pyrkii niin on jo paljon lähempänä sellasta rakkauden kokemusta, mikä kestää.”
Kiitollisuuden merkitys. ”Kiitollisuus on hyvä työkalu siihen et oppii arvostamaan ja hyväksymään itseään kaikkine puolinensa. Kun kohtaa itsensä lempeästi, voi löytää uusia puolia ja kohdata itsensä uteliaasti, et hei minkälainen mä oonkaan. Sehän on aika mahtavaa tää elämä.”
Löydä oma tapasi hiljentyä. ”Meditaatio on sitä että alat luopua, ainakin niistä haitallista jutuista. Ehkä tuut eka vähän tietoseks ja sitten voit luopua. Onhan se vähän semmosta oman ohjelmoinnin purkamista. Toisaalta ei meditaatio oo ainoo keino. Meille suomalaisille luonto on tosi lähellä, luonnossa ajan viettäminen on sama asia. Siellä pitäisi olla aistit hereillä ja tietosesti läsnä. Nykyään kaikilla on puhelimet kädessä ja podit korvilla, ei se läsnäolo oo se juttu vaan pikemminkin häiriöiden lisääminen.”
Kuuntele sisintäsi. ”Kuuntelemalla omaa sisäistä maailmaa jotain tasapainoisempaa alkaa ilmetä ja jännästi se ulkonenkin kiire alkaa asettuu aloilleen. Niin kauan kuin ollaan ton ulkoisen maailman vaatimuksissa ja siellä suoriutumisessa, niin se saa sellasen vauhtisokeuden aikaan. Ihminen ei löydä rauhaa, ennen kuin rauhan löytää sisältään. Ei se tuu ennenku sinne sisälle uskaltaa kattoo ja pysähtyy.”
Olo itsen kanssa on kuin ruusutarha. Se ei voi kukoistaa, ellei sitä ravitse. Ihan sama juttu myös ihmissuhteissa: usein haemme turvaa toisista – ja paradoksaalisesti, jos olemme kovin turvattomia, olemme taipuvaisia turvattomiin kiintymyssuhteisiin myös aikuisuudessa. Eheyttävä, aikuinen ihmissuhde kysyy sisäisen turvan rakentamista sekä erikseen että yhdessaä.
Itsearvostus ja turva alkavat syntyä, kun alamme tehdä vaikka aivan minimaalisia asioita päivittäin itsemme hyväksi. Aktivoi parasympaattista hermostoasi ja hoivaa itseäsi lempein toimin.
Tee itsellesi lista asioista, jotka ilahduttavat, hoivaavat ja rentouttavat sinua. Isoista ja pienistä jutuista. Vaikka elämässäsi olisikin joku ihana, hoivaava henkilö, voimaantuneisuus ja sisäinen turva nousevat vain siellä, missä otat itse koppia tarpeistasi.
Kaikki itsensä hoivaaminen ei välttämättä aktivoi parasympaattista hermostoa. Silloin kun on yli- tai alivirittynyt, kannattaa keskittyä jonkin aikaa rauhoittaviin ja rentouttaviin puuhiin. Ja vaikka olisi miten väsynyt ja alivireinen, itseään kannattaa auttaa liikkeelle ja hoivata sen sijaan, että vain makaisi hyytyneenä sohvalla.
Parasympaattista hermostoa aktivoivat mm. syvään hengittäminen niin, että uloshengitys on hiukan sisäänhengitystä pidempi. Muita tapoja voivat olla mindfulness-harjoitus, kehollisen, turvallisen kosketuksen vastaanottaminen kuten hieronta, terapeuttinen kohtaaminen auttajan kanssa, lempeä liikunta kuten rauhallinen kävely luonnossa tai yin-jooga tai pehmeä venyttely. Muita hoivaavia puuhia voivat olla esimerkiksi saunominen, aamukahvin juominen rauhassa pihalla, päiväkirjan kirjoittaminen, lukeminen, luovat puuhailut, ihanasti kokkaileminen, rakkaiden lähellä oleminen rauhassa, meditoiminen tai levollinen fiilistely.
Meditaatio- tai mindfulness – harjoitus ei välttämättä yksistään riitä sisäisen turvan luomiseen (vaikka se rauhoittaakin), jos turvattomuutta on paljon. Päin vastoin se saattaa lisätä dissosiatiivista kokemusta eli omasta kehosta ja tunteista alitajuisesti poispäin pyrkimistä. Jos tunnistaa itsessään turvattomuutta, kannattaa itselleen tarjota meditaation tai läsnäoloharjoitusten lisäksi muutakin maadoittavaa hoivaa. Suosittelen monille asiakkailleni pientä ”parasympaattisen aktivaation sekvenssiä”: ensin kehon kautta rauhoittumista ja lisäksi esimerkiksi lukemista, kirjoittamista, maalaamista ja levollista pötköttelyä. Vaikka aikaa olisi vain hitusen, voit silti tehdä pienen kävelyn ja lukea kotvasen. Älä hepuloi, jos olo ei heti rauhoitu – muistathan, että alitajuisesti saatat vastustaa turvaan saapumista, koska se tarkoittaa myös kohtaamattomien tunteiden ja tarpeiden esiin kuplimista.
Jos huomaat, että itsesi hoivaaminen sisältää vähän itsesäälisiä viboja: ”tässä mä nyt juon tätä kahvia parvekkeella yksinäni, kun mun rakkauselämä on niin onnetonta”, kannattaa lähteä purkamaan näitä oloja auttajan kanssa. Itsensä hoivaamisen pointti ei ole kivuta mihinkään yksinäiseen norsunluutorniin jossa ei saisi tarvita ketään tai mitään.
2. Vaikka ahdistaa, pelottaa tai hämmentää, auta itseäsi pysähtymään
Ahdistus, raskaat olot ja vaikeat tunteet liittyvät myös hermostoon. Ne voivat olla kroonistuneita fysiologisia tiloja ja siksi pysähtymisen ja lepäämisen opettelu voi tuntua haastavalta. Tässä hetkessä läsnä olemisen kokemus on yhtä kuin olla läsnä kehossaan. Joillain meistä tuota kokemusta ei ole juuri lainkaan.
Omien tunteidensa kanssa varhain yksin jääminen voi olla hermostoon syvästi vaikuttanut kokemus, joka näkyy rajoittavien uskomusten, epävarmuuden, paahtamisen, pakenemisen tai toistuvan, syvän ahdistuksen tai avuttomuuden tunteen kautta.
Turvattomuus voi syntyä myös traumojen seurauksena tai uudelleen aktivoituessa. Tarvitsemme itsemme hoivaamista erityisesti silloin kun olemme tolaltamme – eli usein juuri kun siihen ryhtyminen tuntuu vaikeimmalta.
3. Pyydä apua
Moni meistä uskoo huomaamattaan, että jos saisi sellaista mitä kaipaa: parisuhteen, paremman työn tai vastavuoroisempia ihmissuhteita, saisi kokea enemmän turvaa. Mutta enää ei tarvitse odotella. Kun on hädissään, kujalla, sydän muussina, peloissaan ja epävarmuuksissaan, ei tarvitse yksin kestää.
Yksinpärjäämisen selviytymiskeino tuottaa usein uskomusta, ettei kukaan voi auttaa. Se näkyy arjen asioissakin: itse pitäisi saada kannettua sohva, ruokapöytä ja kokovartalopeili ylimpään kerrokseen ja mieluiten kaikki samalla kertaa. Kynnys avun pyytämiseen tai hakemiseen voi olla suuri, ja luottamuksen syntyminen viedä aikaa. Eheyttävintä on saada ihan uusi, korjaava kokemus: ”saan jeesausta ja opin auttamaan itseäni.”
Avun pyytämisessä kannattaa lähteä liikkeelle matalimmalla mahdollisella kynnyksellä. Keneltä elämässäsi voisit ensin pyytää apua ihan pienessä asiassa – vaikka jossakin käytännön kommervenkissä? Kenelle voisit avata vähän enemmän sisäisyyttäsi ja syvimpiä kuulumisiasi?
Kun oppii ensin pyytämään apua ja avaamaan ihanaa, inhimillistä haavoittuvuuttaan eli omaa itseään pienissä asioissa, sisäinen turva alkaa kasvaa ja silloin esimerkiksi myös terapeuttisen avun hakeminen helpottuu. Ketään ei ole tuomittu elämään pelossa, ahdistuksessa tai siipiliiskassa koko elämäänsä, eikä myötätuntoon ja turvaan itsensä kanssa tarvitse osata (eikä usein voikaan) löytää ilman tukea, apua ja rakkautta. Vaikka olisit ihan puhki ja muussina, olisiko joku, jonka puoleen voisit kääntyä? Tai huomatessasi haaveilleesi ”tulevasta elämästä” vaikka miten kauan, olisiko mahdollinen ajatus, että jumit voisivat lähteä liikkeelle kun lähdet itse liikkeelle?
Ehkä nyt ei tarvitsekaan itse tietää, osata ja pystyä mitään, vaan ottaa vain yksi askel.
(Teksti on ote kirjastani Sydänvoimaa muutokseen).
Lämpimästi tervetuloa voimauttavan uutuuskirjani pariin. Sydänvoimaa muutokseen löytyy täältä:
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
Konfliktit eivät luultavasti ole kenellekään mieluisia. Silti olemme takuulla kaikki kohdanneet elämässä ja suhteissamme tilanteissa, joissa asiat, mielipiteet ja näkemykset ajautuvat ristiriitoihin. Konflikti ei aina tarkoita ilmiriitaa. Konflikti voi leijua ilmassa, vaikkei sitä kukaan sanoisi ääneen. Ja paradoksaalisesti, halu välttää konfliktia hinnalla millä hyvänsä saattaa ajaa sisäiseen konfliktiin.
Harva meistä on saanut nähdä rakentevia malleja konfliktien käsittelystä. Tästä syystä konflikteihin liittyy herkästi alitajuisia uskomuksia ja pelkoja. Varsinkin jos konflikteissa pelkäämme hylätyksituloa, yksinjäämistä tai tärkeälle ihmiselle pettymyksen tuottamista, voi hyvin olla että yritämme hinnalla millä hyvänsä pitää yllä rauhaa.
Lapsuuden kokemuksemme, kiintymyssuhde mallimme, tunnelukkomme ja toki ihan oma persoonallisuutemme vaikuttaa siihen, miten tyypillisesti reagoimme konflikti tilanteissa. On ihan viisasta pysähtyä reflektoimaan, miten hyvin alitajuiset mallit ovat palvelleet vai olisiko tarpeen löytää lisää keinoja olla terveellä tavalla itsensä puolella ja myös toista kohtaan kunnioittava?
4 tyypillistä tapaa miten reagoimme konflikteissa
Toisen tai olosuhteiden syyttäminen ilman itsereflektiota tai vastuunottoa
Välttäminen – jos siitä ei puhuta, ehkä se menee pois itsestään
Itsensä syyllistäminen ja häpeä – joka saattaa johtaa tarpeettomaan anteeksipyytelyyn ja alistumiseen
Halu tehdä yhteistyötä ja ratkaista tilanne viimeiseen asti – joka saattaa johtaa ylisopeutumiseen ja joustamiseen.
Yleensä reagoiminen alitajuisten mallien mukaan ei ole pitkäkestoisesti toimiva taikka eheyttävä tapa – kenellekään. Konfliktien käsittelyyn tarvitaan sisäistä rakastavaa aikuisuutta, johon mahtuu rajat, tarpeet ja tila tulla kuulluksi ja nähdyksi. Ehkä tarvitaan myös lempeää jämäkkyyttä. Kykyä ottaa vastuu omasta osuudestaan.
Otsikko lupaa paljon, mutta on samalla myös totta. Tunteen validointi eli toisen ihmisen kokemuksen hyväksyminen ja todesta ottaminen on suhdetaito, jonka sinäkin voit oppia. Ja mikä hienointa: Sinun ei validoidessasi toisen kokemusta edes tarvitse luopua omasta mielipiteestäsi. Riittää, että haluat osoittaa halusi ymmärtää aidosti toisen asemaa.
Ihmiset jotka luontaisesti ovat lahjakkaita validoimaan toisen henkilön tunteita, pärjäävät hyvin hankalissakin vuorovaikutustilanteissa ja pystyvät säilyttämään tunneyhteyden toiseen ihmiseen myös silloin, kun erimielisyydet ovat isoja. Sinäkin ehkä tunnet tällaisen henkilön? Hän on se, jonka lähellä on yleensä hyvä ja helppoa olla, koska sinun ei tarvitse varoa sanojasi. Koet lämpöä ja hyväksyntää silloinkin, kun kerrot sinulle ehkä hävettävästä asiasta tai käyttäydyt huonosti. Validaation vastakohtia ovat mitätöinti ja toisen kokemuksen väheksyntä tai huomiotta jättäminen. Tämä johtaa yleensä siihen, että toinen kokee vain enemmän haavoittuneisuutta ja pahimmillaan riita yltyy.
Validoimalla toiselle hänen tunnekokemustaan osoitamme arvostusta häntä kohtaan. Meidän ei tarvitse silloin juuttua tuloksettomaan väittelyyn tai valtataisteluun siitä, kumman kokemus on enemmän oikeassa, koska molempien tunne on totta ja sallittua. Validoimalla siis osoitamme toiselle että hänen kokemuksensa on tärkeä ja totta. Samalla huomaamme, että meidän on itsekin helpompi olla tilanteessa empaattisempia. Tämä tuottaa hyvää mieltä molemmin puolin ja voi olla hyvin vahvistava kokemus suhteelle.
Voimme siis osoittaa välittävämme toisesta ihmisestä, vaikka emme jakaisikaan kaikkia mielipiteitä tai tunteita hänen kanssaan. Voimme myös rakastaa toista ihmistä, vaikka ajatuksemme eivät kaikessa kohtaisi. Voimme haluta ymmärtää toisen tunnetta silloinkin, vaikka mielemme väittäisi vastaan. Se ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi luovuttaa omista mielipiteistämme, se tarkoittaa sitä, että voimme kunnioittaa toisen kokemusta samalla lailla kuin omaamme. Kun vähennämme tuomitsevuutta, teemme tilaa ymmärrykselle ja hyväksynnälle. Me ihmiset emme ole joko-tai, vaan sekä-että.
Muistathan myös validoida omaa itseäsi. Ota siis omat tunteesi todesta ja anna niiden ilmentyä itsessäsi kuten ne haluavat. Sinulla on oikeus tunteisiin ilman että syyllistät niistä itseäsi. Jos lähdet tappelemaan tunteitasi vastaan tai jaat niitä oikeiksi tai vääriksi teet vain hallaa itseäsi kohtaan. Halaathan siis tunteitasi ja óta ne rakkaudella vastaan silloinkin, kun se vaatii vähän enemmän.
Kun haluat vahvistaa validointitaitojasi:
Harjoittele provosoimattomuutta.
Pyri näkemään se hyvä tarkoitus mikä toisen käyttäytymisen takana on.
Pidä mielessä että ihminen ei ole sama kuin tunteensa.
Muista pitää myös omat rajasi, tuhoavaa käytöstä ja tekoja ei pidä hyväksyä, mutta tapahtunutta voi tarkastella tunteiden laannuttua.
Kun on tiukka paikka, kysy itseltäsi mitä rakkaus sanoisi?
Miten oppia tunnetaitoja aikuisena? Tunnekarttakirjaan täytettävien tehtävien avulla voit oppia ymmärtämään ja säätelemään tunteitasi. Katso kirja täältä.
Tiedän mitä on pettää ja tulla petetyksi. Kummastakin on jo aikaa pitkän aikaa, mutta muistan edelleen raastavan kivun, joka kumpaankin puoleen liittyy. Ja omalla kohdallani silti petetyksi tuleminen sattui lujasti enemmän. Omalla kohdalla se tuntui kuin maa olisi vedetty jalkojen alta. Olo oli aivan murskattu.
”Miksi?”- on kysymys jota moni petetyksi tullut miettii. Enkö ollut riittävä? Onko minussa jotain vikaa? Onko joku toinen ”parempi”?
Se miksi ihminen pettää voi johtua monista syistä, eikä yhtä ainoaa vastausta useinkaan ole.
Tyypillisimpiä syitä pettämiselle ovat:
Jännitteen haku – salaisuus ja ”kiellettävyys” voi tuntua tuovan kipinää ja tämä voi toimia harhautuksena mm. oman suhteen haasteiden käsittelyn sijaan
Jokin toinen kohtaa tavalla jota on kaivannut, mutta ei ole ehkä osannut pyytää – ”Se näki minut naisena, ei vain äitinä”
Alitajuiset haasteet sitoutua tai käsitellä jotain parisuhteen vaihetta /haastetta
Trauman toisinto: jos on itse kasvanut ympäristössä jossa pettäminen on ollut läsnä, voi tästä tulla malli rakkaudesta (”rakkaus on draamaa”)
Jokin oma identiteetti kriisi. Pettäminen vie niin paljon energiaa että jotain omaa kasvun aluetta tai kipuilua ei ”kerkeä” huomaamaan
Suhde jossa on tuntuu epätyydyttävältä ja sen sijaan että työstäsi suhdetta/päättäisi suhteen, etsii tarpeilleen täytettä muualta
Pettäminen on hyvin latautunut aihe, joka sisältää paljon tunteita. Vihaa, pettymystä, syvää loukkaantumista, häpeää, hylätyksi tulon kokemusta, jne. Ja taas se joka oli uskoton kokee tyypillisesti syyllisyyttä, häpeää ja hyvin ristiriitaisia tunteita.Parasta vastalääkettä pettämiselle on itsereflektio taidot, rehellinen kommunikaatio omista tunteista ja tarpeista sekä parina yhdessä selkeiden pelisääntöjen sopiminen.
Tänä päivänä on toki monenlaisia suhde muotoja, joissa on yhdessä sovittu suhteen avoimuudesta. Tämä kirjoitus käsittelee oletuksena monogamista suhdetta jossa pettäminen on toisen selän takana tapahtunutta.Se minkä kukakin mieltää pettämiseksi on toki tärkeä kysymys sekin, sillä tämän asian saatamme kokea hyvin eritavoin. Ei voi siis liiaksi korostaa selkeän kommunikaation merkitystä. Mikä on suhteessa ok ja mikä ei? Älkää jääkö oletuksien varaan. Selkeys on hemmetin hot. Ja myös edellytys turvan kokemukselle.
On täysin normaalia että pitkässä ja hyvästäkin suhteessa oleva voi kokea vetoa toista kohtaan, mutta ei sille vetovoimalle oikeastaan tarvitse tehdä yhtään mitään. Jos ihastumisia tulee usein, voi olla hyvä reflektoida mistä se kertoo? Onko ihastus jonkinlainen pakopaikka vai tärkeä viesti, että kaipaisit jotain elämääsi lisää? Ihastumisen tunteiden nousua ei voi estää, mutta voimme valita: lähdenkö ravitsemaan tätä vai annanko sen kulkea lävitseni ja olla mitenkään ruokkimatta asiaa. Mutta itseään ei kannata syyllistää siitä. Osa siitä, on ihan biologiaa. Mutta me olemme paljon enemmän kuin biologiamme ja kykenemme ihmisinä tekemään valintoja.
Tämä ihana joululimppu on vaarassa tulla syödyksi jo ennen joulua. Senpä vuoksi kehittelin taikinassa sen verran suuren, että sain valmistettua siitä kerralla kolme keskikokoista limppua.
Ohje on ihanan helppo. Aineet vain yhdistetään ja sekoitetaan. Vaivaamista ei tarvita. Pähkinät voi korvata myös siemenillä. Pähkinöitä voit puolestaan varioida käyttämällä omia lempi pähkinöitäsi. Useimpia pähkinöitä löytyy kaupasta valmiiksi rouhittuina tai voit vaihtoehtoisesti murskata pähkinät kotona morttelin avulla, kuten minä tein.
Olen leipurina fiilistelijä. Eli lisäilen jauhoja ja mausteita aina maun mukaan, silmämääräisesti. Joten tee sinäkin niin. Maistele taikinaa ja korjaile makuja, jotta saat mieleisesi makumaailman. Huomaa, että taikinan maut laimenevat hieman paiston aikana.
Ps. Tämä limppu on muuten myös aivan ihana joululahja vieminen ystäville tai sukulaisille.
GLUTEENITON KARPALO-JOULULIMPPU
1L piimää
0,5 dl oliiviöljyä
3 tl ruokasoodaa
7,5 dl gluteenitonta jauhoseosta
2,5 dl mantelijauhoja
1 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
2 dl Teff-jauhoja
1 dl rouhittuja saksanpähkinöitä
1 dl rouhittuja manteleita
2,5 dl kuivattuja karpaloita
1 dl hunajaa
2-3 tl suolaa
mausteeksi kanelia ja neilikkaa maun mukaan
VAIHE 1) Sekoita piimä, oliiviöljy sekä hunaja taikinakulhossa
VAIHE 2) Sekoita toisessa kulhossa kaikki loput aineet
VAIHE 3) Yhdistä kuivat aineet piimäseokseen ja sekoita hyvin. Maista taikinaa ja lisäile suolaa, makeutta ja mausteita mieleiseksi. Taikinan tulee olla koostumukseltaan löysän muovailtavaa, eli lisäile jauhoja, kunnes taikina on sopivan ”löysän notkeaa” koostumukseltaan
VAIHE 4) Muotoile uunipellille kolme limppua ja paista leivinpaperilla vuoratun uunipellin päällä, 180 asteessa, noin 1h. Tarkista leipien kypsyys hammastikulla (kun tikkuun ei jää enää taikinaa ja pinta on rapean tuntuinen, leivät ovat valmiita).
