Sivu 97 – Hidasta elämää

Ahdistaako? – Psykoterapeutin 5 vinkkiä ahdistuksen hetkeen

Tämä teksti on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Suomen ev.lut. kirkon kanssa ja se on syntynyt yhteisestä kiinnostuksesta suomalaisten henkiseen hyvinvointiin.

Kirjoittaja Elisabeth Falck on pari- ja perhepsykoterapeutti, perheneuvoja, pappi, uusperheneuvoja ja työnohjaaja, joka on kärsinyt ahdistuneisuushäiriöstä.

Hidasta elämää -lukijoiden kuvauksia ahdistuksesta:

Raskaalta taakalta, joka estää näkemästä sitä, mikä on hyvin.

Ahdistus puristaa rinnasta, itkettää, ajatukset ei oo positiivisia, ja olo on kokonaisuudessaan kurjaa.

Ahdistus kuristaa kurkkua ja painaa rintaa. Tulevaisuudessa ei näy valoa.

Minunkin ahdistuneisuuteni oli toivoton mielenmaisema, jossa ei ollut kevättä, ei mullasta puskevia tulppaaneja, ei vaalean vihreiden lehtien alkuja, eikä jäästä kuoriutuneen veden lämpenevää välkettä. Silloin mietin: Miten kestää loputon synkkä paino rinnan päällä? Kauhun kurkkua kuristavat kädet? Sisäinen piinaava ja väsymätön nakerrus, joka vie lopulta hengen? – Siltä se nimittäin tuntui. Käännekohtana oli psykoterapeuttini jämäkkä mutta lempeä lause: ”Ahdistukseen ei voi kuolla.”

1. Ahdistuksen keskellä älä yritä karkuun vaan ole utelias: kysy itseltäsi kysymyksiä

Ahdistus on outo vieras. Se ei lähde käskemällä. Sitä ei pysty työntämään ovesta ulos, koska silloin ahdistus kasvaa isommaksi kuin oviaukko ja täyttää pelottavalla koollaan mielemme kaikki huoneet. Olen oppinut antamaan ahdistukseni olla. Nykyisin tiedän, että sen vierailu ei kestä ikuisesti. Myös asiakkaitteni kanssa pohdimme:

Millainen ja minkä näköinen tämä vieraasi on?
Mikä on ahdistuksen viesti sinulle?
Mistä ahdistuksesi neuvoo sinua keskustelemaan itsesi kanssa?

2. Tutkaile, onko menneisyydessäsi jotain, mikä on kertynyt painolastiksi

Ahdistus saattaa viedä meidät omille epämukavuusalueillemme. Siksi sen viestiä voi olla hankala kuulla. Läpikäymättömät menetykset, elämänkriisit ja traumat alkavat vaatimaan huomiota. Nehän ne usein siellä istuvat rinnan päällä tai vääntävät vatsan pohjaa kieroon. Rikotuksi tai jätetyksi tulemisen käsittely tekee kipeää. Usein siihen tarvitsee rinnalla kulkijan. Se on kuitenkin jokaiselle ainutkertainen polku kulkea: tulla vapaaksi ja eheämmäksi.

3. Kuuntele, pyytääkö ahdistus tekemän jonkin muutoksen elämässäsi

Omassa elämässäni ahdistukseni sanoma on ollut usein kutsu elämänmuutokseen. Siihen, että en voi enää ohittaa itseäni, omia tarpeitani ja halujani. Vaikeimpia välttämättömiä muutoksia ovat olleet ne, joiden keskellä olen ollut tietoinen, että valinnoillani satutan rakkaitani. Silti minulla on jo monia merkityksellisiä kokemuksia siitä, kun kuuntelen ahdistukseni viestiä, tulee muutos minua vastaan. Sen käteen uskallan tarttua jo rohkeammin. Muistan kiittää muutoksesta ennen kuin ahdistus jää. Muutos ja minä jatkamme elämää.

4. Haasta huoliasi

Myös liika huoli saa ahdistuksen muodon. Huolehdimme niin kovasti kaikesta muusta, että oma elämämme jää sivurooliin. Liika huolehtiminen liittyy asioihin, joihin emme voi vaikuttaa, vaikka kuinka haluaisimme. Liika huolehtiminen ei auta niitä ihmisiä, joita haluaisimme tukea. Liika huolehtiminen on ahdistuksen kasvualusta. Mitä tehdä? Voit kantaa huolta toisesta ihmisestä, esimerkiksi omasta lapsesta, mutta et voi elää hänen puolestaan. Hyvääkin tarkoittava ahdistus lisää usein rakkaittemme ahdistusta. Pitkässä matkassa heitä auttaa eniten se, että pidät itsestäsi huolta. Riittävän tasapainoisena aikuisena voit olla heille vahva ja turvallinen syli silloin, kun he sitä sinulta tarvitsevat. Toisin sanoen: vaihda mullat, anna itsesi kasvaa ja kukkia. Näetkö, miten kaunis olet! Silloin huolesi asioista ja rakkaistasi kasvaa realistisiin mittoihin.

5. Älä jää kokemuksesi kanssa yksin

Ahdistuneena voi joutua sen harhan nielaisemaksi, ettei kukaan kuitenkaan minua jaksa. Ei kestä psyykkistä särkyäni. Parempi olla yksin ja poissa. Ei rasita muita. Sellainen poissaolo vie ihmisen mennessään. Kynnys kasvaa avun pyytämiseen ja ihmisten ilmoille menemiseen.

Ollessani ahdistunut en haluaisi jäädä yksin, mutta usein jätän itseni yksin. Luulen myös, että muut jättävät minut yksin. Siinä kohtaa noppa voi heittää sinut juuri siihen ruutuun, missä lukee; mene suoraan ja vain suoraan työterveyteen, lääkärille tai psykoterapeutille. Ammattilaisena ajattelen, että ketään ahdistunutta ei saisi jättää yksin. Ahdistunut tuntee sisällään toiveen, jonka moni nuori on sanonut ääneen näiden vaikeiden aikojen keskellä vanhemmilleen: ”Tuuthan hakemaan mut. Ottaisit syliin, kainaloon, saisin hetken olla taas pieni ihminen, huoleton ja turvassa.”

Rakkaimmat ystäväni tietävät, että riittävän pitkä hiljaisuuteni on merkkinä siitä, että nyt ei kannata soittaa, mutta voi laittaa tekstarin ja kysyä, missä mennään. Usein sen jälkeen pian tapaamme. Eräs läheiseni on perustanut whatsappiin rescue-piirin. Siihen hän on kutsunut muutaman tärkeän ystävänsä. Vaikeina hetkinä toivon-dialogit tuovat lohtua nettiavaruuden verkostoissa.

Kun olen ollut ahdistunut, en ole oikeastaan koskaan tarvinnut runsaita sanoja. Hiljainen lähellä olo, pitkä halaus ja ehkä toteamus ”ei hätää, oot turvassa” riittää.

Mutta me ihmiset olemme kovin erilaisia. En toivo sinulle sitä, mitä toivoisin itselleni. Vaan sitä, mitä juuri sinä kaipaat ja tarvitset ahdistuksesi hetkinä. Mutta muista, älä jää, äläkä jätä itseäsi yksin. Joskus on helpointa puhua sellaiselle ihmiselle, jota et tunne. Joka kuuntelee ja ottaa vastaan. Joka sietää ja kestää syvää ahdistustasi niin, että hämmästelet: voiko näinkin olla?

Älä jää yksin! Ilmainen Walk in -terapia on matalan kynnyksen terapiavastaanotto 16-29-vuotiaille, johon pääsee ilman ajanvarausta ja anonyymisti. Kyseessä on kertaluonteinen keskusteluapu, jossa pyritään yhdessä haarukoimaan tärkein ongelmasi, löytämään ratkaisuvaihtoehtoja ja palauttamaan uskoasi parempaan tulevaisuuteen. Lyhytterapiassa sovelletaan ratkaisukeskeiseen psykologiaan perustuvia menetelmiä. Päivystäjillä on kaikilla lyhytterapeutin tai psykoterapeutin koulutus. Palvelun tarjoaa Suomen ev. lut. kirkko. LUE LISÄÄ TÄÄLTÄ.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä teksteistä:

5 merkkiä, joista tiedät puolisosi olevan ahdistunut, vaikka hän ei sitä sano – Ahdistunut yrittää usein piilottaa kokemuksensa

Ahdistus pitää kiinni ajatuskehässä, vaikka juuri hellittäminen helpottaisi – Näin opit hellittämään ajatuksistasi

Tämän tekstin sinulle tarjosi Suomen ev.lut. kirkko.

Haavoistaan ja traumoistaan ei tarvitse päästä eroon voidakseen rakastaa ja ottaa vastaan rakkautta

Miten usein luulemme, että meidän täytyy osata jotenkin täydellisesti eheytyä ja suorittaa itsestämme rakastettavampi versio, jotta ihmissuhteemme voisivat vihdoin ”onnistua”! Mutta mitä jos eheytyminen onkin sitä, että haavojaan oppii hyväksymään ja tunnistamaan ilman, että täysin ohjautuu niiden kautta – esimerkiksi valitsemalla aina uudestaan itselleen epäsopivia kumppaneita? Rakkaudellisuus ja eheytyminen ei ole sitä, että itsensä pitää pörhistää johonkin ihmeelliseen säkenöintiin vaan sitä, että opit sallimaan itsesi olla juuri missä kulloinkin olet: sydänmuussissa, surussa, huonoissa viboissa. Silloin niille ei tarvitse niin paljon hoivaajaa ja validointia ulkopuoleltaan. Alkaakin kypsyä aikuiseksi, joka ei tarvitse pelastajaa vaan tasavertaisia kumppaneita.

Sallimisen / hyväksymisen energia itsessään on se minkä kautta vedät puoleesi. Jos et salli runttuenergioitasi vaan vastustat itseäsi ja ajattelet, että sinun PITÄISI olla iloisempi ja hyvinvoiva voidaksesi vastaanottaa rakkautta, vedät puoleesi hommeleita sen uskomuksen mukaisesti, eli runttaavasti.

Näethän eron? Pointti ei ole, että et olisi ihminen joka on välillä luonnollisesti ihan hajalla vaan että et niin kovin vastustaisi omaa inhimillisyyttäsi. Rakkaudellisuus itseä kohtaan on myös ja nähdäkseni ennen kaikkea sitä, että saat olla kokonainen, saat kannatella ja hyväksyä sitä kaikkea mikä ei tunnu hyvältä. Ja sen rakkaudellisuuden myötä vedät puoleesi lisää rakkaudellisuutta.

Meillä voi myös olla haavoja ja traumoja, jotka eivät ikään kuin ”parane” koskaan, mutta suhde niihin muuttuu tyystin. On ihan jäätävän rakkauselämää himmaava uskomus (usein alitajuinen), että oman reissun kivut ikään kuin deletoituvat ja niiden kuuluisi deletoitua SITTEN KUN tulee joku joka tajuaa minua täydellisesti ja rakastaa minua ihanasti tai kun saavutan sitä tai tätä. Mutta ei meidän tarvitse saada ”lohtua” haavoillemme. Vaan tasavertaista, rakkaudellista kumppanuutta jonka kautta voimme myös luoda itseämme uudelleen, irtautua menneisyytemme hutusta eikä olla aina vain sen määrittämä.

Uskoin itse alitajuisesti pitkään, että tarvitsen kumppanin a) hoivaamaan vaille jääneitä tarpeitani b) validoimaan sydänjuttujani ja sieluani c) lähestyin hommelia siis puutteen eikä täysinäisyyden tilasta. Ymmärrän itseäni todella hyvin, koska jotkut traumoistani ovat aika diippejä.

Näinä päivinä näen näin: en halua perustaa yhtäkään ihmissuhdettani menneisyyteni pohjalle: ”koska on ollut näin synkkiä asioita, soisin niille nyt vastapainoa”. No way. Vaikkakin, been there, done that. Olen totaalisesti (tietämättäni) etsinyt ihmissuhteissani isää ja äitiä – ja myös sen vuoksi toistanut itselleni tosi hankalia kuvioita. Olen tavoitellut eri lopputulosta samoin vanhoin keinoin saman tyyppisistä dynamiikoista – mutta ei silloin mikään voi muuttua. Kun olen alkanut muuttaa omaa toimintaani, olen voinut alkaa kokea uutta.

Minulla on kokonainen oma reissuni, ja sen myötä olen myös tullut kokonaiseksi, kotiin itseeni. Kuten kaikilla, myös minulla on joitakin haavoja, jotka kenties muistuttelevat itseään elämässäni aika ajoin. Mutta en minä vanhojen haavojen kautta halua elää enkä pari- tai ihmissuhtautua. Haluan suhtautua sen kautta, että rakastan itseäni ja reissuani juuri tällaisena kuin se on ollut. Olen aina ollut täysin rakastettava, eikä minun tarvitse saada lääkettä haavoilleni. Silti korjaavat kokemukset eheyttävät ihan valtavasti.

Kannattelen kuitenkin itse itseäni sisäisessä vanhemmuudessa; minulla on itselleni yllin kyllin turvaa ja rakkautta. Se on muuttanut elämäni ihmissuhteet rakkaudellisiksi ja turvallisiksi paikoiksi opetella läheisriippuvuudesta eheytymistä, syvää läheisyyttä ja kokonaisena itsenäni olemista. Tietysti, koska tarjoan sitä ensin itse itselleni.

Se EI tarkoita, etten koskaan koe vaikeita fiilareita ja tipahtele haavoihini – tietenkään – mutta se tarkoittaa, etten tarvitse ketään fiksaamaan itseäni. Haluan lähteä siitä, että toisten ihmisten kanssa voi myös olla kokonaista: rakkautta, iloa, riehakasta, hauskaa, syvää, seksikästä, onnellista (ja haasteet saavat kuulua siihen), elämän kaikkia sävyjä ja tunteita. Haavat saavat kulkea siellä mukana ja eheytyä omassa tahdissaan, mutta en tarvitse suhteita jotta menneet arvottomuuden kokemukseni ”kumoutuisivat”.

Tämän löytäminen on itselleni pitkän reissun tulosta, erillistymisen matkaa. Minusta on tullut kokonainen, aikuinen ihminen joka ei tarvitse validaatiota tai turvaa ulkopuoleltaan – mutta / ja miksi ihmeessä siis enää valitsisin kumppanuuksia tai ystävyyksiä, jossa ei ole turvallista olla tai jossa ei saa tulla kannustetuksi ja nähdyksi? Rakkaus ei tarkoita, että haavat ja vaikeat jutut katoavat vaan sitä, ettei tarvitse niiltä pelastajaa. Silloin saa elellä ihan uudenlaisissa ihmissuhteissa – ja se on ihmeellisen ihanaa. (Lähelle-rakkkausverkkokurssillani saa opetella, miten).

Kuva: Unsplash

Lähelle-ihmissuhdekurssini käytössäsi koko kesän. Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Miten jooga voi pelastaa uupuneen suorittajan tai auttaa läpi vaikean elämänvaiheen?

Valmistuin juuri lempeän läsnäolon joogaopettajaksi ja haluan jakaa ajatuksiani siitä, miten jooga voi auttaa meitä läpi vaikean elämänvaiheen, helpottaa henkistä tai fyysistä ylikuormitustilaa – jopa pelastaa uupuneen suorittajan? Kuten se teki minulle muutama vuosi sitten.

Lempeästi myös rohkaisen ihan jokaista lukemaan tämän tekstin, vaikka et lähtökohtaisesti joogaa kokisi omaksesi. Uskon, että pieni ripaus joogan rauhoittavaa läsnäoloa, pysähtymistä ja eheyttävää ajatusmaailmaa sopii ihan jokaiselle.

”Anna hyvää kehollesi, älä egollesi”

Uupumuksen jälkeen olen viime vuosien ajan kamppailut vaikean kroonisen sairauden kanssa ja joogasta on tullut minulle yksi tärkeimmistä lempeyden lähteistäni, keinoista helpottaa oireita sekä harjoittaa kehon ja mielen yhteyttä. Jooga on mitä parhain tapa kasvattaa ja vahvistaa kehotietoisuutta sekä läsnäoloa omassa kehossa.

Jooga on minulle kehon, sielun ja mielen yhteinen harjoitus. Lempeä ja kehoa kuunteleva jooga kunnioittaa myös kehoni rajoja sekä rajoitteita. Erästä joogaopettajaani lainaten, joogan myötä olen oppinut antamaan hyvää keholleni enkä enää egolleni.

Joogan avulla löydät kehomieliyhteyden

Muistan, kun osallistuin elämäni ensimmäiselle yin-jooga tunnille. Se tuntui ensin vieraalta uupuneelle ja toipuvalle ylisuorittajalle, mutta siinä kohtaa ainoalta mahdollisuudelta kehon minkäänlaiseen liikuttamiseen. Pieneksi yllätyksekseni se olikin rakkautta ensi kohtaamisella.

Loppurentoutuksessa kyyneleet valuivat valtoimenaan poskiani pitkin joogamatolle ja tunsin, että jotain sisälläni oli liikahtanut. Jotain todella syvää ja hallitsevaa pääsi vapautumaan. Tunsin valtavan suurta helpotuksen ja turvan tunnetta. Tuntui siltä, kuin olisin löytänyt kotiin. Aika pysähtyi ja olin siinä hetkessä kannateltu. Syntyi kehomieliyhteys, jollaista en koskaan ennen ollut kokenut.

Etenkin rauhallinen yin-jooga on kuin tehty toipuvan ylisuorittajan mielelle ja keholle. Siinä pääsee vapautumaan pois sekä kehon että mielen kireyksiä. Dynaamisen liikkeen sijasta keskitytään parasympaattisen hermoston aktivoimiseen, kierroksia laskevaan ja rauhoittavaan läsnä olemiseen siinä hetkessä. Koska yin on restoratiivinen ja jopa terapeuttinen joogamuoto, pääsin päästämään irti kaikesta suorittamisesta.

Se oli täydellinen vastakohta sille, mitä elämäni oli siihen asti ollut; olin suorittamalla menettänyt yhteyden itseeni ja nyt se yhteys yritti käynnistyä uudelleen. Riitti, että olin vain ja hengitin. Antauduin hetkeen ja armahdin itseni hetkeksi kaikelta mieleni sisäiseltä armottomuudelta. Joogan avulla aloin löytää vähitellen kadonneen yhteyden itseeni ja kehooni.

Jooga vahvistaa mielesi voimaa

On ihan tutkittu juttu, että negatiivinen asenne, rajoittavat uskomukset ja pessimistiset ajatukset heikentävät terveyttämme ja onnellisuuttamme. Kun taas myönteinen tapa suhtautua elämään sen sijaan tukee ja edistää hyvinvointiamme.

Etenkin silloin, kun elämässä on vaikeaa, tarvitaan mielen voimaa. Jos itse keskittyisin vain sairauteeni, vointini menisi äkkiä entistä huonompaan suuntaan – mieli voi vaikuttaa fyysiseen jaksamiseen sekä pahentaa oireita. Kun valjastan joogan avulla mieleni itseni puolelle, voin myötävaikuttaa elämääni. Omalla asenteellani voin muokata sitä, miten maailman näen sekä koen.

Ei ole myöskään tarkoitus, että ikävät asiat vain ohitetaan tai teeskennellään, ettei niitä olisi tapahtunut. Ikäviä tunteita saa edelleen nousta pintaan – se on vain inhimillistä. Eikä niitä tunteita missään nimessä pidä tukahduttaa, vaan ne tulee kohdata ja käsitellä. Tässä jo pelkkä astuminen joogamaton kannateltavaksi auttaa minua. Se on turvallinen paikka tunteiden käsittelyyn. Ja voin keskittyä niihin asioihin, mihin voin itse vaikuttaa tai mitkä asiat ovat haasteista huolimatta hyvin.

Kun aloin vähitellen joogan myötä opettelemaan myös lempeämpää ja kannustavampaa sisäistä puhetta, elämänasenteeni alkoi muuttua ja kehittyä positiivisempaan suuntaan. Utuiset linssit alkoivat kirkastua ja samoin suhtautumiseni elämääni muuttui valoisammaksi. Yleinen tyytyväisyys lisääntyi. Kun en enää jatkuvasti ruoskinut mielessäni itseäni, sinne alkoi vapautua tilaa kaikelle hyvälle – eteenpäin vievälle voimalle. Lempeydelle.

Eikä niitä tunteita missään nimessä pidä tukahduttaa, vaan ne tulee kohdata ja käsitellä. Tässä jo pelkkä astuminen joogamaton kannateltavaksi auttaa minua. Se on turvallinen paikka tunteiden käsittelyyn.

Entä mitä on lempeyden voima?

Lempeyden voima on jotain, minkä olen löytänyt vasta viime vuosina elämänmuutokseni ja etenkin säännöllisen joogaharjoittelun myötä. Sitä ennen sisälläni eli vahvana ainoastaan suorittajan sisukas, mutta vaativa ja ankara voima.

Minulle lempeämpi voima tarkoittaa voimaa, joka löytyy sisältä sydämestäni. Se ei ole puskevaa tai pakottavaa voimaa, vaan se tulee jostain paljon syvemmältä. Se on paljon rakastavampaa voimaa. Kun lempeämpään voimaan keskittyy, se kasvaa läsnäolon ja jokaisen hengityksen myötä.

Se on hyväksyvää eikä vaadi äärimmäisyyksiä. Se ei vie mielen ja kehon voimavaroja, vaan kasvattaa ja tukee niitä ylläpitäen myös kehorauhaa. Lempeämpään voimaan liittyy itsensä valitseminen – välillä vähempikin riittää ja se voi joskus olla jopa enemmän. Aina ei tarvitse venyä äärimmäisyyksiin, aina ei tarvitse vain selviytyä.

Kun lempeämpään voimaan keskittyy, se kasvaa läsnäolon ja jokaisen hengityksen myötä.

Lempeämpi voima ei myöskään tuomitse eikä vertaile. Se lähtee syntymään sisältäpäin ja on tärkeä osa mielen hallintaa, kehon kuuntelua sekä oman jaksamisen ja terveyden kunnioittamista. Joogaharjoituksessa jokaisen uuden ja vaihtuvan asennon myötä lempeämpi voima täytyy löytää ja aktivoida uudelleen – aivan, kuten elämässä yleensäkin.

Liian helposti saatamme sen unohtaa ja tarrautua kiinni siihen puskevampaan voimaan. Lempeämmän voiman valjastamiseen tarvitaan hengityksen ja läsnäolon lisäksi pysähtymistä sekä rajoja. Kun itsetuntemus ja itsemyötätunto kehittyvät, on entistä helpompaa löytää lempeämpi voima ja luottaa siihen. Sillä on ollut omaan elämääni parantava vaikutus ja sen myötä jaksan jatkaa omaa kasvumatkaani eteenpäin.

Joogaharjoituksen myötä on aina mahdollisuus valita pysähtyminen, itsensä kuuntelu ja lempeys itseä kohtaan. Suosittelen sinuakin uskaltautumaan joogamatolle ja löytämään oman lempeyden voimasi! Lue lisää lempeydestä itseäsi kohtaan edellisestä kirjoituksestani.

Continue reading Miten jooga voi pelastaa uupuneen suorittajan tai auttaa läpi vaikean elämänvaiheen?

Narsisti on luonasi vieraana niin kauan, kun täytät hänen tarpeensa

Narsistinen ihminen tulee toisen elämään kultavaunuilla. Hän maalaa mielitiettynsä kultamaalilla ja saa hänet tuntemaan itsesi täydellisen rakastetuksi, elämänsä rakkaudeksi.

Itsessä täytyy olla paljon herkkyyttä, myötätuntoa, rakkauden nälkää ja rajattomuutta, kun noihin kultavaunuihin astuu. Tai ainakin ihan normaalin ihmisen perusluottamusta ihmisiin. Harva meistä osaa lähtökohtaisesti epäillä sitä, joka näyttäytyy empaattisena ja rakastavana.

Narsisti maalailee tarinoita yhteisestä tulevaisuudesta, kosii, haluaa naimisiin ja saada lapsen tosi nopeasti. Hän ei itse kestä tiedostamatonta hylätyksi tulemisen pelkoaan, siksi hän sitoo nopeasti. Narsisti on syvällä itsessään keskenkasvuinen, lapsen tunne-elämän omaava ihminen. Olet astunut suhteeseen, jossa sinun tehtäväsi on palvella narsistin syvällä olevaa tarvetta, jatkuvaa päänsilitystä. Hän ottaa vastaan, mutta ei anna toiselle mitään hyvää, mielipahaa ja pettymyksiä kyllä.

Uhri elää läheisyyden hetkistä ja jää odottamaan seuraavaa. Narsistisessa suhteessa on tämä ihmeellinen kuvio: uhriksi valikoitunut narsistin hyödyke kuvittelee saavansa jotain, vaikkei saa. Narsisti puhuu niin paljon, että uhri ei hetkeen tajua, ettei itse saa mitään. Tai kyllä. Murusia saa pöydän alta ja niilläkin rakkaudennälkäinen elää, kun ei muuta saa. Tästä syystä on opittava erottamaan sanat ja teot. Narsisti puhuu uhrinsa pyörryksiin ja lupailee asioita, mutta käytännössä mitään ei tapahdu.

Narsistin hanskat tippuvat toisen ihmisen suhteen siinä vaiheessa, kun tämä on saatu houkuteltua kultavaunuihin ja lukkojen taakse. Sitoumuksilla ja rakkausmurusilla narsisti pyrkii varmistamaan sen, että toinen jää eikä lähde. Narsisti tekee lähtemisen tosi vaikeaksi. Suhteessa tuntuu olevan liimaa, josta on vaikea pyristellä irti. Tämä johtuu osittain siitä, että narsisti ottaa lähelle, suitsuttaa ja sitten taas työntää pois, on välinpitämätön ja kylmä. Näissä säävaihteluissa uhri on usein hyvin hämmentynyt ja epätoivoinen.

Ei narsisti tule kenenkään elämään jäädäkseen. Hän pitää itseään kunniavieraana, jolle tarjotaan asunto, ruoka, seksi ja muut elämän hyödykkeet. Tällä tyypillä ei ole tarvetta rakentaa yhteistä kotia vaan hänelle tulee tarjota kaikki kuin ”Manulle illallinen”. Tälle ihmiselle parisuhteen ja perheen rakentaminen on vieras käsite. Hänestä puuttuu terve aikuisuus ja aikuiseen elämään kuuluva vastuunotto.

Kun uhri alkaa vaatia tai pyytää itselleenkin jotain, alkaa narsisti etsiskellä uutta palvelijaa ja ihailijaa. Edellinen palvelija saa jäädä, kun seuraava on katsottuna ja koukutettuna. Narsisti käynnistää jälleen kultavaununsa ja kiitää häpeämättömästi kohti seuraavaa ”elämänsä rakkautta”.

Sinusta tämä sankari tulee puhumaan keksittyjä tarinoita, joista itseä on vaikea tunnistaa – sekin taakka tulee uhrin kannettavaksi. On vaikea kestää sitä, ettei saa puolustautua tai kertoa todellista totuutta.

Narsistia ei kiinnosta yhtään, miltä toisesta tuntuu, vaan hän lähtee, kun uhri on tyhjiin imetty ja henkisellä ja usein myös fyysisellä väkivallalla maahan lyöty. Älä siis ajattele, että vika oli sinussa tai entinen kumppanisi löysi sinua paremman. Ei se niin ole: narsistille on ihan sama, kuka se seuraava on – seuraavaksi kelpaa ihminen, joka alkaa palvella hänen tarpeitaan.

Kirjassani Toivon kirja narsistin haavoittamalle löytyy pohdintaa siitä, miten narsistisesta suhteesta voi selviytyä.

Jokainen voi joskus olla väsynyt ja uupunut – Kaikki tunteet ovat sallittuja

Ihmiset kuormittuvat erilaisista asioista. Jotkut kokevat riittämättömyyden tunnetta, kun eivät pysty luomaan nousujohteista uraa samalla, kun huolehtivat lapsiperheen arjen pyörittämisestä. Jotkut ovat väsyneitä kiireeseen ja loputtomiin velvollisuuksiin. Jotkut meistä voivat olla väsyneitä yksinäisyyteen, kun kaikki ympärillä menevät naimisiin tai viettävät aikaa suurissa kaveriporukoissa. Taloudellinen tilanne aiheuttaa monelle ahdistusta.

Arkisten asioiden lisäksi eteemme on tullut aivan uudenlaisia tilanteita.

Koronan myötä jouduimme kohtaamaan paljon erilaisia tunteita. Yksinäisyyttä, epävarmuutta, pelkoa, menettämisen tuskaa ja taloudellista ahdinkoa. Uudenlainen tilanne sai monet meistä kääntymään toisiamme vastaan juuri silloin, kun toisen ihmisen ymmärrystä olisi tarvittu eniten.

Sitten uutiset täyttyivät kuvista Ukrainan sodasta. Valmiiksi ahdistunut ja pelokas mieli joutui jälleen käsittelemään uudenlaisia vaikeita tunteita. Pelkoa siitä, olemmeko turvassa omassa kotimaassamme. Surua siitä, mitä ihmiset joutuvat kokemaan sodan keskellä.

Ei siis ihme, että moni meistä kokee tällä hetkellä olonsa uupuneeksi. Jotkut ihmiset väsyvät ja kuormittuvat helpommin kuin toiset, eikä sitä tarvitse hävetä. Siinä ei ole mitään väärää, tunteet tekevät meistä ihmisiä.

Pienetkin asiat voivat auttaa meitä jaksamaan paremmin.

Luonnolla on usein parantava voima. Metsässä kulkeminen saa mielen rauhoittumaan. Luonnossa ei tarvitse suorittaa, se ei vaadi meiltä mitään. Luonto muistuttaa meitä siitä, että muuttuvassa maailmassa on silti paljon pysyvää. Jokaisen pimeän talven jälkeen koittaa jälleen uusi kevät täynnä valoa ja uuden elämän riemua.

Väsymys, uupumus ja masennus ovat sellaisia asioita, etteivät ne lähde pois käskemällä. Jokainen meistä on ehkä törmännyt ihmisiin jotka käskevät meitä ottamaan itseämme niskasta kiinni, lähtemään ulos lenkille tai sanovat, että nyt olisi jo aika piristyä. Tällaiset ihmiset saavat meidät väsymään entistäkin enemmän.

Tärkeintä on kerätä ympärilleen ihmisiä, jotka tukevat ja auttavat jaksamaan paremmin.

Älä päästä lähellesi ihmisiä, jotka vaativat paljon, mutta eivät anna mitään takaisin. Jotka neuvovat miten pitäisi toimia, mutta eivät koskaan jaksa aidosti kuunnella huoliasi. Älä anna aikaasi heille, jotka vähättelevät tunteitasi. Älä yritä pakottaa itseäsi tuntemaan oloasi onnelliseksi.

Asiat järjestyvät kyllä ajallaan ja väsymys väistyy pois, joskus pienin askelin, joskus suurin harppauksin.

Vaikka nyt olisi vaikeaa, muista: sinä selviät kyllä.

Surun läpikäynyt ei ole unohtanut, vaan kasvanut tunteen ympärille — Särkymisen keskellä ihmisen sydän aukeaa

Jokainen meistä kokee elämässään kipuja. Luopumisia, joita osaamme odottaa, ja sellaisia, joita emme osaa.

Jokainen niistä yhtä lailla koskettaa tunnetasolla syvimpiä osasiamme, välillä niin kovasti, ettei tiedä miten päin olla.

Suru on yksi niistä, tunnetason suurimmista kokemuksista.

Ja suru on tunteena siitä merkillinen, että siinä on useita kerroksia, eikä se useinkaan ilmoita saapumisestaan.
Akuutissa vaiheessa se velloo kuin myrskyisä meri päästämättä otteestaan. Myöhemmin, kun aikaa kuluu, elämän osaset ja mannerlaatat alkavat löytää uusille paikoilleen ja tilaa alkaa löytyä myös muulle, se saattaa ilmestyä paikalle täysin varoittamatta tempaisten ihmisen kokonaan mukaansa. Yksi asia muistuttaa toisesta, ja siellä sitä taas ollaan — hyökyaallon mukana.

Kun suru saapuu, se puristaa sisukset myttyyn. Pimentää maailmaa vieden näkökentästä horisonttia.

Mutta sitten on myös sellaisia päiviä, kun ihminen kasvaa surun ympärille, niin ettei se enää vie hengitykseltä tilaa.
Niin isoksi, että mytyn ympäriltä kaikki itsessä aukeaa.

Vaikka kipua ei kukaan meistä varmasti haluaisi kokea, se on välttämätön osa elämää. Ja mitä minä olen oppinut — yksi tärkeimmistä teoista suruprosessissa on oppia kannattelemaan itseään senkin keskellä. Pysyä kehollisen kokemuksensa äärellä pidellen itseään sylissä, kuin pientä lasta – ottaa kädestä, luvata ettei hylkää. Lohduttaa itseään sillä, miten tunne vain huuhtoo jotain mennessään, eikä pahinkaan aalto kestä ikuisuutta.

Ja erityisesti – muistaa se, miten syvä voima on tuntemisella itsellään.

Jokainen, joka on joskus kokenut surun syvät aallonpohjat tietää, että elämällä on tapana uusiutua — katso vaikka luontoa, vuoden kiertokulkua. Ja yhtäkkiä sitä saattaa huomata, että sama metamorfoosi on tapahtunut itsessä, suruprosessissa onkin kuollut ja syntynyt uusi versio itsestä.

Joltain osin sama, muutoin aivan uudessa asussa. Ja juuri tuntemisen kautta, vahvempi, kuin koskaan.

Surun läpikäynyt ei ole unohtanut, vaan kasvanut itsensä ympärille. Mytty on hellittänyt otettaan ja sydän särkyessään avautunut, ottamaan vastaan entistäkin suurempaa rakkautta.

Kaikkia tunteita ei ole tarkoitus analysoida – Näin voit purkaa pahaa oloa kehon kautta

Meillä ihmisillä on tapana suhtautua tunteisiin kuin ongelmanratkaisuun – analysoiden, itseään reflektoiden ja oikeaa toimintatapaa etsien. Tämä on arvokas taito ja siitä on elämässä paljon hyötyä. Kun tietää, mitä tuntee ja miksi ja osaa vielä sanoittaa sen toiselle, on vuorovaikutus paljon helpompaa ja hedelmällisempää. Ei tule tiuskittua harkitsemattomasti tai käyttäydyttyä tavalla, joka myöhemmin kaduttaa. Osaa puolustaa rajojaan ja tulla myös itse kuulluksi.

Mutta toisinaan tunteet ovat viheliäisiä. Ne tulevat ja menevät kuin aallot merivirroilla. Niihin ei aina ole selkeää syytä. Ja vaikka tunnetta halkoisi miten pieniin osiin tahansa, kääntelisi suurennuslasilla ja läpivalaisisi kirkasvalolampulla, se ei välttämättä ratkea. Ei, sillä tunteen tärkein tehtävä on tulla tunnetuksi. Sen kuuluukin tuntua.

En tiedä sinusta, mutta omat tunteeni ovat usein mysteereitä. Silti koetan etsiä niihin selitystä. Naisena kuukautiskierto vaikuttaa mielialoihini. Tiettynä viikkona osaan odottaa tavallista ailahtelevampaa, ärtynyttä ja alakuloista fiilistä. Huonot yöunet osaan yhdistää myös tympeämpään olotilaan. Samoin kuin kuormittavia ajanjaksoja seuraava emotionaalinen mahalasku: silloin kun olon pitäisi helpottaa, käykin yleensä päinvastoin. Tunnen itseni väsyneeksi, tahmeaksi ja surumieliseksi. Talvisin pimeimpään aikaan perusvireeni on aina vähän alavireinen.

Jotkut tunteet tarttuvat toisilta ihmisiltä. Tätäkin olen hieman oppinut tunnistamaan ja kantapään kautta rajaamaan. Kaikkea ei tarvitse päästää oman ihon alle ja myötätuntoinen voi olla myös etäältä.

Sitten on tunteita, jotka tuntuvat tulevan kaukaa jostakin – menneisyydestä tai merten takaa. Joskus jopa unista. Ne roikkuvat hihassa kuin lapsi, joka haluaa huomiota. Voin aikani väistellä ja selitellä, kertoa, että ”nyt on äidillä hieman kiire”. Jossain vaiheessa on kuitenkin pakko pysähtyä.

Nämä epämääräiset, selittämättömältä tuntuvat tunteet ovat kaikkein haastavimpia mielelle, joka haluaisi niin kovasti ymmärtää ja ratkaista. Minulla on näille tunteille lokero, jonka nimi on ”tuntemattomat tunteet”. Tuntemattomuus viittaa tässä sekä tunteen alkuperään, jota en ole pystynyt ratkaisemaan, mutta myös tunteen statukseen. Kaikkien analyysiyritysteni, mielen kääntelyn ja vääntelyn jälkeen se on edelleen tuntematta. Ehkä jo tässä vaiheessa arvaat, mitä on edessä. Jäljellä on vain yksi ainoa vaihtoehto: tuntea.

Joskus puhdas kehollinen tunteminen on vaikeaa. On tunteita, jotka voivat voimakkuudellaan pelottaa ja hämmentää, saada sisimmän hätääntymään.

Tässä kolme kehollista ankkuria, joista on apua voimakkaan tunteen keskellä:

1. Tunne maan tuki. Ankkuroi itsesi maahan. Tunnustele, mitkä osat kehostasi koskettavat maata. Voit jopa painaa kämmenesi maan pintaa vasten muistuttaaksesi itseäsi siitä, että olet tässä eikä sinulla ole mitään hätää. Vaikka sisällä myllää ja myrskyää, maa kannattelee sinua. Maa voi toimia mentaalisena turvasatamana, jos tunne käy liian voimakkaaksi. Maan sijasta voit hyödyntää myös jotakin muuta luontoelementtiä, joka tuo sinulle turvaa esimerkiksi kiveä tai puuta.

2. Muista hengittää. Hengittäminen rauhoittaa kehoa ja mieltä. Jokainen pehmeästi virtaava hengitys viestii kehollesi, että kaikki on hyvin tunteen intensiivisyydestä huolimatta. Etenkin pitkä ulos puhallus auttaa hermostoa rauhoittumaan. Niin kuin hengitys, myös tunne-energia on liikettä, joka tulee ja menee aalloissa. Hengitys auttaa sinua kulkemaan tunteen läpi.

3. Liiku tunteen mukana. Joskus tunteen kanssa on helpompaa olla, kun päästää kehonsa liikkumaan sen mukana. Tämä ei välttämättä tarkoita aggressiolla painettua hikilenkkiä tai nyrkkeilysäkin hakkaamista (vaikka sekin tekee toisinaan terää), vaan tunteen kannattelua liikkeen mukana. Tunteesta riippuen erilainen liike toimii – kokeile esimerkiksi keinuttelua, ravistelua, hytkyttelyä tai intuitiivisesti sisältä käsin nousevaa vapaata liikettä, sinun omaa tunnetanssiasi. Säilytä tuntuma maahan. Halutessasi voit myös ottaa kehon kosketuksen mukaan maadoittamaan liikettä ja tuomaan turvan tunnetta. Kokeile esimerkiksi tuoda kämmen sydämesi päälle tai viedä käsivarret lempeästi itsesi ympäri.

Kun olet ensin tuntenut tunteen kokonaan kehollisesti, voi ajatusten ylös kirjoittaminen tai tunteesta puhuminen auttaa jäsentämään kokemusta. Muistathan, että tunnetta ei edelleenkään tarvitse ratkaista.

Jos omat tunteet tuntuvat liian suurilta kohdattavaksi yksin, ethän epäröi kääntyä ammattiavun puoleen. Turvallisessa seurassa tunteita voi opetella kohtaamaan pikku hiljaa ilman, että sisäiset aallot vyöryvät ylitsesi.

Lisää lempeitä lohturunoja löydät kirjasta Sielun sopukoita – Voit olla säröillä ja silti säihkyä:

Mikä meitä uuvuttaa? Uupumisessa on sekä yksilöllinen että yhteisöllinen ulottuvuus

Uupumus ei saavu karmit kaulassa, vaan tavallisimmin hiljaa hiipien. Uupumuksessa voimavarat hupenevat pikkuhiljaa ja väsymys kumuloituu. Ei ole harvinaista, että moni kantaa kuormaa alitajuisesti jo lapsuudesta lähtien: jatkuva huolestuneisuus ja katastrofiajattelu, suorituskeskeisyys, liiallinen miellyttäminen, haasteet ihmissuhteissa, omien tarpeiden ohittaminen, hankaluudet kohdata omia tunteita sekä käsittelemättömät traumat paljastuvat monen uupumisen takaa. Uupumus ei siis koskaan synny yhdessä yössä, vaan pitkällisen sinnittelyn ja pärjäämisen seurauksena.

Voi kuinka me suomalaiset olemme sisukasta kansaa! Jopa niin sisukasta, että osa kieltäytyy tyystin hakemasta apua, vaikka tarve vaatisi. Epäonnistumisen ja häpeän tunteiden pelko on niin kova, että se ajaa ohittamaan uupumuksen hälytysmerkit ja ilmiselvän palautumistarpeen. Jatkuvaa väsymystä virheellisesti normalisoidaan “eikös kaikilla ole nyt vähän rankkaa!”. Syyllisyys ja huono omatunto nostavat ruman päänsä pienestäkin virheestä tai tekemättä jääneistä asioista. Pahimmillaan ajatukset eivät jätä rauhaan edes yöllä, vaan kalvavat mielessä ja pitävät hereillä tuntikausia.

Uupuminen tapahtuu vähitellen: olet aivan kuin sammakko kattilassa, jossa vesi hiljalleen lämpenee ja totut siihen, kunnes on jo liian myöhäistä ja vesi alkaa kiehua. Yhtälailla totut jatkuvaan stressiin sekä kiireentuntuun, suorituspaineisiin, arjen kuormittavuuteen ja sisäisiin sekä ulkoisiin vaatimuksiin, kunnes jonain päivänä koittaa kiehumispiste ja voimat loppuvat. Tilanne on psyykkisesti todella pelottava: mieli saattaa puskea eteenpäin väkisin, mutta keho pistää totaalisesti hanttiin.

Harvoin työ yksinään on uupumisen syynä, vaikka se tuntuu yksinkertaisimmalta selitykseltä. Jokaisen uupumisen taustalla on yksilöllinen ja ainutlaatuinen elämäntarina. Tarinat ovat usein niin koskettavia ja inhimillisiä, että liikutun niitä kuunnellessani. Uupuneiden kanssa työskentely on saanut minut syvällisesti kiinnostumaan, mitä kaikkea tuo ilmiö pitää sisällään. Jokainen uupunut on jollain tavalla kadottanut yhteyden omaan sisimpään, ja sitä kohti terapiatyössä lähdetään hiljalleen kulkemaan. Voimavarat, vahvuudet ja voimaantumisen tunne löytyvät pieni pala kerrallaan.

Uupumisen yhteisöllinen ulottuvuus

Uupumus kollektiivisena eli yhteisöllisenä ilmiönä on lisääntynyt räjähdysmäisesti. Ongelma ei suinkaan ole pelkästään yksilöiden, vaan kattaa koko yhteiskunnan. Yhteiskunnan ja yhteisöjen rakenteet, kulttuuri ja arvot heijastavat inhimillisyyden unohtamista sekä ihmisarvon hautaamista saavutusten, suoritusten ja teknologian alle. Huolestuin tästä kehityskulusta jo vuosia sitten työskennellessäni hoitoalalla, jossa epäinhimillisyys löi usein vasten kasvoja. Raha ratkaisi, ei suinkaan hoidon tarve. Johtamisen sanoissa ja teoissa oli isoja ristiriitoja sekä mikro- että makrotasolla. Ongelmia vähäteltiin ja seuraukset ovat jo kaikkien nähtävillä.

Tilanne on kaikkein traagisin yksilön kannalta silloin, kun vihdoin itse tunnistaa avun tarpeen ja ponnistellen lähtee sitä hakemaan, mutta pyynnöistä huolimatta ei saa apua. Ihmisyys ja inhimilliset tarpeet tulevat mitätöidyiksi. Siinä saattaa särkyä luottamus aivan kaikkeen.

Herkät ihmiset uupuvat ensin: he ovat työpaikkojen ja muiden yhteisöjen “ilmapuntareita” ja reagoivat ensimmäisenä pahalla ololla. Ihmisten oireilu kannattaisi yhteisöissä ottaa vakavasti ja tarkastella systeemisiä muutostarpeita. Inhimillisyys ja herkkyys eivät ole heikkoutta, vaan merkki terveestä haavoittuvuudesta.

Sisäinen siivoustyö eli oman uskomus- ja tunnemaailman kohtaaminen sekä muuttaminen on jokaisen omalla vastuulla. Kuitenkaan kaikkea ei pidä nähdä täysin yksilön näkökulmasta, sillä osuutensa on myös yhteisöillä. Yhtälailla ulkoinen siivoustyö tulee toteuttaa talkoohengessä. Tarvitaan kauhakaupalla inhimillisyyttä, pehmeyttä, lempeyttä ja hidastamista aivan joka yhteiskunnan kolkkaan. Monen selkänahka on jo aivan vereslihalla esimerkiksi työelämän vaatimusten ja jatkuvan puskemisen takia. Kaikki eivät edes pysy kelkassa, vaan putoavat turvaverkkojen väleistä tyhjyyteen.

Olen havainnut, että nykyihmistä uuvuttaa myös valtava informaatiotulva, sillä erilaisten kollektiivisten uhkakuvien maalaamisella on iso psykologinen vaikutus. Uutiset ja kuvat sodasta, sairauksien mahdollisuuksista sekä katastrofeista välittyvät suoraan alitajuntaan, jolloin keho virittyy huomaamatta taistelemaan, pakenemaan tai jähmettymään. Katastrofiajattelu saa lisää ”ruokaa” ja stressitasot ovat näin ollen pysyvästi koholla. Kiinnitä tietoisesti huomiota miten jatkuva uutisten katsominen tai sosiaalisen median selailu vaikuttaa mielialaasi. Mikäli havaitset vaikutuksen, suosittelen rajoittamaan niiden seuraamista reilusti. Ota tilalle jotain muuta rauhoittavaa tekemistä tai vaihtoehtoisesti olemista ja rentoutumista. Päästä irti tarpeesta olla jatkuvasti “ajan tasalla”. Jos jotain suurta tapahtuu, luota, että tärkeä tieto saavuttaa sinut kyllä.

Keho ja mieli elpyvät luonnolliseen tahtiin, kun annat itsellesi siihen mahdollisuuden. Mitä väsyneempi ja uupuneempi olet, sen tärkeämpää on tietoisesti harjoitella rentoutumisen taitoa. Turva, rentous ja luottamus löytyvät pienin askelin antautuen ja kannateltuna. Laita happinaamari ensin omille kasvoille ennen kuin autat muita. Yhteiskunta muuttuu lopulta yksilö kerrallaan.

Ratkaisuvinkki: Ota aikalisä mediasta tai rajaa käyttö vain voimaannuttavaan sisältöön. Kuulostele omia todellisia voimavaroja ja ole itsellesi sekä muille rehellinen: mitä kaipaat ja tarvitset juuri nyt?

Miten eron jälkeen uskaltaa taas lähestyä uusia ihmisiä? – 11 asiaa, joiden avulla pääsin ulos kuorestani

Olin pitkälle aikuisuuteen super ujo ja pelokas tekemään aloitetta kohdatessani kiinnostavan ihmisen. Koin ja koen ajoittain edelleen noloutta ja häpeää tästä. Monissa muissa konteksteissa olen ollu rohkea, itsevarma ja innostanu porukkaa tekemään kaikennäköisiä hassutteluja – paradoksaalisesti tämä kontrasti on luonut lisää negatiivista painetta ja häpeää jäässä olemiseeni kohtaamisten suhteen.

2016 avioliitto ja 16 vuotta kestänyt suhteeni päättyi. Olin tosi paskana suhteen päättymisen lisäksi siitä, että joutuisin ”aloittamaan alusta” ja kokemaan kaiken epävarmuuden, pelon, turhautumisen sekä mahdolliset pettymykset uuden kumppanin löytämisen suhteen.

Haluan tässä jakaa steppejä ja asioita, jotka auttoivat mua nousemaan jaloilleni sekä uudelleen kasvattamaan ja lisäämään rohkeutta kohtaamisiin.

1 ) pakko on paras muusa – sanonta on mun mielestä ihan perseestä. En haluaisi motivoida itseäni pakolla, vaan energisoivemmilla keinoilla. Tässä tilanteessa siitä oli kuitenkin hyötyä. Olin eron jälkeen eräänä sateisena iltana yksin kotona ja tunsin itseni aloitekyvyttömäksi, vanhaksi, epäkiinnostavaksi, epähaluttavaksi, jne. epä-tyypiksi! Osa mussa halusi mennä johonkin menomestaan tapaamaan ihmisiä, mutta se tuntui täysin mahdottomalta.

Jotenkin onnistuin kokemaan myötätuntoa ja sopivaa hyväksyntää itseäni sekä tilannettani kohtaan. Päästin irti menomesta toiveesta ja annoin itselleni tilaa. Tilan luomisen kautta syntyi kuitenkin ajatus pienimmästä mahdollisesta askeleesta toiveeni suuntaan: ajan keskustaan ja parin menomestan ohi.

Jouduin pakottamaan itseni ulos kämpästä, autoon ja haavoittuvaisen epävarmassa tunnetilassa ajoin ainakin yhden klubin ohi. En uskaltanu katsoa jonottavia ihmisiä kovin pitkään, koska musta tuntui että ihmiset vaistoo mun epäonnistuneen klubbaajan energian etäisyyden päästäkin! Kotiin palauttuani olin kuitenkin tyytyväinen ja jopa ylpeä itsestäni.

Tämä voi vaikuttaa mitättömältä asialta, mutta mulle sillä oli siinä hetkessä iso merkitys – pohjakosketus oli ohitettu. (Huvittaa lukea tilannekuvaustani, koska tämä tuntuu niin kaukaiselta kokemukselta!)

2 ) seuraavaksi pienin askel minkä toteutin oli ajaminen keskustaan, parkkeeraus ja kävely ainakin yhden klubin ohi. Pelkäsin vielä enemmän, että jonottavat ihmiset vaistoo mun epäonnistuneen klubbaajan energian tai että joku tunnistaisi mut yksinäisenä luuserina. Siitä huolimatta selvisin ja sain pienimuotoisen onnistumiskokemuksen, huhuh!

3 ) itsemyötätunto- ja mindfulness-harjoitukset. Hengittelin hankaluuksien, itsekriittisten ajatusten ja epämiellyttävien tunteiden kanssa. Oon tosi kehollinen tyyppä, joten silittelin ja paijjailin itseäni paljon. Varsinkin illalla ja yöllä, kun synkkyys oli läsnä. Tuntui, että elämä laittoi mut tosi koville siinä, että miten voin toivottaa kokemuksessani kaiken tervetulleeksi. Vaikka olin tehnyt meditaatioita, yms. harjoituksia monia vuosia, olin helisemässä hyväksymisen äärellä. Nämä harjoitukset olivat oleellinen pohjustus seuraavaan steppiin.

4 ) tietoisuus asenteesta ja minäkuvasta – mitä valitsen ja vahvistan? Tämä oli vanhojen roolien ja eron kautta pintaan nousseiden negatiivisten itsetulkintojen tietoista tarkastelua, sopivan etäisyyden ottamista ja irti päästämisen kautta mahdollistuvaa uuden integroitumista. Luuseri-tulkintaan tuli lisää itsemyötätuntoa, väljyyttä ja pikkuhiljaa tapahtuneiden positiivisten kokemusten kautta mahdollistui itseni näkeminen lempeämmin ihmisten kohtaamisen kontekstissa.

5 ) jossain vaiheessa olin riittävän rohkea menemään erään ravintolan isolle terassille. Tiesin, että voin vapaasti tulla jonottamatta sekä tarvittaessa lähteä nopeasti paikasta. Jonottamattomuus oli oleellista, koska niin monet muut olivat ystävien seurassa ja tunsin häpeää ollessani yksin. Asennoiduin visiittiin niin, että juttelen vain paikalle sattuneiden tuttavien kanssa. Tämä loi turvaa siihen, ettei mun tarvinnut vielä odottaa (saatikka vaatia) itseltäni uusiin ihmisiin tutustumista.

6 ) mielikuvaharjoittelua olen tehnyt 13-vuotiaasta lähtien. Tämä oli tuttua lumilautailusta, nyt vain sisältö muuttui! Treenasin uudestaan ja uudestaan onnistuneita kohtaamisia ja myös miten toimia silloin, jos tulee hankala tilanne. Teoriassa olin siis jo hyvä tässäkin asiassa!

7 ) tosi elämän tilanteita lähdin treenaamaan pikkuhiljaa neutraaleissa kohtaamisissa esim. kaupan kassalla, bussikuskien ja tarjoilijoiden kanssa. ”Treenien” edetessä siirryin yleisen tason kommentoinnista henkilökohtaisempiin asioihin ja hyväntuulisiin kohteliaisuuksiin. Tämä oli tärkeä steppi, jotta kohtaaminen uusissa tilanteissa uusien ihmisten kanssa tuli riittävän turvalliseksi, luontevaksi ja jossain vaiheessa jopa helpoksi.

Tässä on saanu harjoittaa itsemyötätuntoa niissä hetkissä, kun en ole keksiny mitään sanottavaa, ei ole huvittanu tai en ole sanonu mitään, koska olen pelänny viehättymiseni välittyvän väärällä tavalla… On ollu tärkeää antaa itselle tilaa olla vuorovaikuttamatta – sopivalla tavalla.

Oon tarvinnu rakentaa rohkeutta siihen, että kassalla olen yksin ainoa, joka lähtee juttelemaan – siinä on kuitenkin vaarana kassan ja jonottajien myötähäpeän lisäksi oma häpeä sekä epäonnistumisen tunne. Toisaalta, kun on uskaltanu avata suunsa ”todistajien” läsnäollessa, on myös saanu extra buustin itsevarmuutta – mä selvisin tästäkin ja vielä muiden katseiden alla!

Isossa mittakaavassa näiden neutraalien kohtaamisten treenaus on ollu monien vuosien prosessi, joka jatkuu yhä.

8 ) en osaa flirttailla uskomuksen muuttaminen. Nykyään uskallan silloin tällöin iskeä silmää sopivalla tatsilla. Nolottaa myöntää, että se on ollu hullun vaikeaa. Mulla on ollu niin sitkeässä uskomus, että musta ei ole flirttailijaksi, ja että silmän iskeminen on liian ”näkyvää, päällekäyvää, noloa ja seksuaalisesti sävyttynyttä”.

Onneksi osaan suhtautua siihen nyt väljemmin ja olen tajunnu, että flirttailu voi olla niin paljon muutakin kuin silmänisku. En edes ajatellu esim. hyväntuulista juttelua tai sopivalla energialla annettuja kohteliaisuuksia flirttailuna ennen kun rupesin saamaan kommentteja, että kyllähän sä flirttailet!

9 ) lumilautailussa on sanonta: vauhti korjaa virheet. Mulle erityisesti mielikuvaharjoittelu ja tosielämän treenit on ollu tärkeitä kehittämään riittävää tilannenopeutta. Mun luontainen temperamentti on hidas ja niin monet tilanteet ovat mun kohdalla muuten ohi ennen kuin ehdin reagoida. Myös ”tilannepelisilmän” ja ennakoinnin treenaus ovat auttaneet, jotta onnistun toimimaan oikeaan aikaan.

10 ) karma, universumi, kohtalo, elämäntarina ja mitä näitä nyt on… Jotta elämä ei menisi liialliseksi treenaamiseksi ja suorittamiseksi, oon muistuttanu itseäni siitä, että loppupeleissä asiat menee just niin kuin niiden on tarkoitus.

11 ) tuulettaminen, jeeeeee!!!!! Nyt poika saunoo! Hyvien hetkien fiilistely ja kiitollisuus jää joskus arjen touhottamisen jalkoihin. Käyn esim. iltameditaatiossa läpi päivän kiitollisuuden aiheita. On ollu tärkeää antaa positiivisille asioille ja tapahtumille tilaa parrasvaloissa, se on auttanu oppien ja kasvun integroitumisessa koko kehomieleen.

Kun aikoinaan ekan kerran pyysin ohikulkijaa treffeille, oli se niin huima adrenaliini ilotulitus, että leijjailin ja tuulettelin pari päivää ihan next level hyvänolonhormoonipilvellä!

Nämä olivat joitain niistä oleellisimmista tekijöistä mun matkalla eheytymiseen. Toivon, että sait tarinastani ja stepeistä inspiraatiota, innostusta ja uskoa omalle polullesi. Tuntuu tärkeältä kertoa haavoittuvaisen rehellisesti omista haasteistani ja miten ne vaikuttivat minuun, jotta lukijana saat käsityksen minkälaisien vaikeuksien läpi pääsin. Jos mä pystyn nousemaan synkästä mutakuopasta jaloilleni ja jopa ylevöityneeseen kukoistukseen (ainakin toisinaan) niin siihen pystyy kuka vaan!

All you need is love ja riittävästi rohkeutta!

Rakkaudella, Aleksi

3 syytä lähteä liikkeelle silloin, kun kolottaa, ahdistaa ja ajatukset jumittaa

Liike on lääke, vaikka usein liikunnan sijaan turvaudutaan nopempiin ratkaisuihin. Liikunta tuo mukanaan lukuisia terveysvaikutuksia, joten ensi kerralla kun koet kehollista tai henkistä jumitusta, lähde liikkeelle!

3 syytä lähteä liikkeelle silloin, kun kolottaa, ahdistaa ja ajatukset jumittaa:

Liikunnan positiiviset vaikutukset tuki- ja liikuntaelimistön toimintaan ovat tutkimusten mukaan valtavat. Sinä voit kokeilemalla myös todeta asian itse — kun vahvistat lihaksiasi, kohennat hengitys- ja verenkiertoelimistösi toimintaa ja pidät kehosi joustavana, voi kolotukset kadota lähes kokonaan. Liikunnan mukanaan tuomat hyödyt ovat uskomattoman hienot, mutta sinun täytyy sitoutua liikkumaan säännöllisesti. Liikunta ei ole pika-apu, vaan loppuelämän ystävä kamppailussa niin kehon kiputiloja kuin mielen myllerryksiä vastaan.

Liikunta vaikuttaa hormonitoimintaamme, saamme mielihyvän ja onnistumisen kokemuksia ja sitä kautta uusia näkemyksiä elämän myllerryksiin. Muista, että liikettä on monenlaista ja on tärkeää aloittaa itselle sopivasta lajista ja rasitustasosta. Kehitys tuo myös mukanaan positiivisia muutoksia suhteutumisessa itseämme kohtaan: pystyvyyden tunne ja tyytyväisyys itseä kohtaan lisääntyvät, kun opimme uusia taitoja ja jaksamme paremmin. Erityisesti luonnossa liikkuminen laskee tutkitusti stressi-ja ahdistustasojamme — tämän tuntee ja kokee fyysisesti, jos vain vaikealla hetkellä malttaa kokeilla! Moni ahdistusmöykky ja sydämen suru on jäänyt metsän poluille.

Liikunnan on todettu myös vaikuttavan oppimiseen ja muistiin positiivisesti. Eikö olisi hienoa, jos uuden oppiminen ja opitun mieleen palauttaminen olisi helpompaa, eikä vaatisi niin paljon ponnistelua? Päivämme ovat täynnä uuden opettelua ja muistin sujuvaa toimintaa vaativia tehtäviä. Jo pelkästään tämän kirjoittaminen motivoi liikkeelle!

Mitä, jos liikunta ei ole osa arkea, ja liikkeelle lähteminen jännittää?

Vaikka liikunta ei tunnu omalta jutulta, kannattaa sitä silti harrastaa. Liike on lääke, joka on aina saatavilla. Sinun ei tarvitse juosta tai maksaa kuntosalijäsenyydestä, jos et halua. Sinun ei tarvitse varata päivästäsi useaa tuntia harrastamiseen. Riittää, että pidät nämä ajatukset mielessä ja annat kehollesi lempeää ja toisinaan hengästyttävämpää liikettä silloin, kun keho tai ajatukset jumittaa.

Jos oman jutun löytäminen on vaikeaa, pyydä rohkeasti apua ammattilaiselta. Ehkä et vain ole löytänyt omaa juttuasi liikunnan saralla — vaihtoehtoja on lukuisia. Ehkä voisit lähteä liikkeelle miettimällä, haluatko viettää liikunnallista aikaa yksin vai ryhmässä, kaipaatko ohjauttua harrastamista vai ajatusten nollaamista itseksesi? Tai ehkä voisit rohkeasti antaa mahdollisuuden lajille, josta sinulle on jäänyt vuosia sitten negatiivinen fiilis? Oletko salaa haaveillut osaavasi jonkun liikunnallisen taidon, muttet ole kokeillut opetella sitä?

Ps. Toisinaan lepo ja loikoilu on parasta lääkettä. Jos liikunta ei kuitenkaan näyttele arjessa suurta roolia, tunnistat ajatusten kiertävän kehää ja hartioidenkin jumittavan, kannattaa liikkeelle antaa mahdollisuus. Voit aina palata takaisin lepäämään, jos liikkuminen ei tunnukaan siinä hetkessä hyvältä. <3

Jos oma suhdehistoria on ollut täynnä pettymyksiä, saattaa alkaa uskoa omaan viallisuuteensa – Siitä voi vapautua kohti rakkautta

Jos on elellyt pitkiä aikoja (tai koko elämänsä) sinkkuna vasten tahtoaan tai kokenut karvaita pettymyksiä, suruja, haavoja ja vastoinkäymisiä parisuhteissa tai muissa ihmissuhteissa, voi olla vähän helvatun vaikeaa luottaa siihen, ettei itsessä ole vikaa. Ajattelemme, että pakkohan mussa on jotenkin viirata, kun tää on hitto ollut tämmöistä.

On usein aika iso poisoppimisen prosessi alkaa hiffata, että kyseessä on oikeasti uskomusmekaniikka, joka tuottaa tietynlaisia ajatuksia, tunteita ja toimintaa – ihan huomaamattamme. Uskomme siis arvottomuuteemme ja toistamme varhaisissa kiintymyssuhteissamme syntyneitä kaavoja. Joko väistämme huomaamattamme läheisyyttä (vaikka niiiiiin kaipaamme ja haluammekin sitä) tai sitten jotain ihmeellistä menee aina vituralleen. Kaikesta hämmentävyydestä huolimatta alla on aina täysin loogiset tapahtumaketjut, ja niitä voi oppia ymmärtämään ja vapauttamaan. (Sitä tapahtuu vastaanotollani ja Lähelle-verkkokurssillani).

Kun uskomme alitajuisesti ihan tyystin että meissä on vikaa, saatamme esimerkiksi olla täysin sokeita sille, että meistä ollaan kiinnostuneita. Tai täysin fiksoituneita siihen, mitä kautta rakkauden pitäisi elämäämme tulla ja milloin ja millaisia kumppaneiden (tai itsemme) pitäisi olla. Toistamme samoja vanhoja kaavoja ja ihmettelemme, miksi toisiin ei voi luottaa, vaikka itse valitsemme kerta toisensa jälkeen epäkypsiä kumppaniehdokkaita. Tai alamme suheloimaan ja sabotoimaan hommeleita kun läheisyys ”uhkaa”, vaikka sitä miten paljon tietoisessa mielessämme kaipaisimme.

Olen itse elänyt erityisesti nuorempana pitkiä aikoja tuntien yksinäisyyttä ja rakkautta epätoivoisesti odottaen. En tiennyt turvasta tai sisäisestä vanhemmuudesta tai varsinkaan siitä, että voisin olla itselleni hyvä ja lempeä kumppani.

Lempeämpi kumppanuus itsensä kanssa helpottaa niinä aikoina kun parisuhderintamalla ei tapahdu sellaista mitä toivoisimme, tai kun ihmissuhteissa on haasteita ja kiperiä kasvun kohtia, tai kun on ihan muussina. Se EI tarkoita, ettet saisi surra tai kaivata suhdetta vaan sitä, että saat oppia kääntymään itseäsi kohti eikä itseäsi vastaan silloin kun kaikki on hanurista. Se lähtee myös avaamaan ovia ihan uusille suhdepotentiaaleille. Kun meissä ja energiassamme tapahtuu muutosta, elämässä tapahtuu muutosta.

Meissä ei ole vikaa, jos homma on mennyt mielestämme vituralleen. Joo, voimme aina oppia ja löytää itsetuntemusta lisää, mutta ei kenenkään elämään tuo rakkautta lisää se että liiskaamme itseämme jos rakkaushommat ovat menneet vähän niin ja näin.

Olin aiemmin ihan kiinni arvottomuuden mekaniikassa eli uskomuksessa siitä, että minussa on vikaa. Olen kehittänyt työni kautta ja olemassaolevan kiintymyssuhdeteorian pohjalta näkemyksen siitä, että arvottomuus on sukupolvelta toiselle periytyvä mekaniikka. Kukaan meistä ei oikeasti ole arvoton vaan olemme sisäsyntyisesti totaalisesti arvokkaita ilman että arvoaan tarvitsisi muka ansaita. Mutta silti suuri osa meistä kasvaa uskomaan, että tunne siitä että meissä on jotakin vikaa olisi totta, emmekä ole oppineet kyseenalaistamaan kaikenmaailman syyllisyyksiä ja huonouden tunteita.

Tätä näkemystäni käytän pohjana opettaessani asiakkailleni itsensä rakastamisen / sisäisen vanhemmuuden / turvallisen kiintymyksen / eheytymisen / voimautumisen taitoja. Ja tätä voi oppia ihan kuka tahansa. (Ja olen havainnut satojen ihmisten kohdalla, että tämä oikeasti toimii ja alkaa tuottaa muutosta rakkauselämässä).

Suru ja rehellisyys menneisyydestä ja sen hiffaaminen, mitä vaille on jäänyt ja kuinka vaille jäämäänsä on yrittänyt etsiä / peittää / paeta elämässään, alkaa vapauttaa meitä uusille rakkauden kokemuksille. Kun alkaa huomata, millä eri tavoin on hakannut päätään seinään, koittanut saada rakkautta, turvaa, hyväksyntää tai läheisyyttä ilman ehtoja sieltä mistä sitä ei tähänkään mennessä ole tullut, voi alkaa irtautua. Kun havaitsee, miten eri tavoin on elämässä koittanut todistaa arvoaan, kelvata, riittää, suoriutua eli ponnistellut, voi pikku hiljaa alkaa pysähtyä.

Pysähtyminen usein tuo mukanaan surun. Sureminen on eri asia kuin surun kantaminen, sen vallassa eläminen ja sen myötä ohjautuminen. Jos elää surun vallassa eli ei ole kohdannut sitä mitä vaille on jäänyt, sille etsii ulkoisesta lääkettä. Kun sisäinen turva ja hoiva vahvistuvat (ja tähän ehdottomasti kannattaa ottaa terapeuttista apua vastaan myös), tulee tila alkaa kohdata sellaista, minkä kohtaaminen aiemmin olisi ollut liian raskasta / turvatonta.

Surua ei tarvitse eikä voi suorittaa. Suru on perustunne ja se syntyy aina, kun jäämme vaille / joudumme jollain lailla rakkaudesta tai ilosta eroon. Surun tehtävä on auttaa luomaan uutta yhteyttä, ja monesti se tapahtuu luopumisen kautta. Kun uskallamme ja voimme surra, sydän avautuu ihan uusille kokemuksille.

Katsastelen asioita sieluperspektiivistä: ihan kaikki kokemuksemme kysyvät, mitä myötätunto itseäsi kohtaan TÄSSÄ olisi? Mikään kokemus ei itsessään ole hyvä tai huono, eikä tarkoita että sinä olet hyvä ja huono – koko elämä voi olla sen sisäistämistä eri kokemusten kautta, että no matter what, olemme rakkauden arvoisia.

Kun ei niittaa itseään siitä missä nyt on, sydän avautuu vastaanottamaan kaikkea. Myös rakkautta toisilta, kun aika on. Joskus ihmiset jäävät elämästämme, vaikka emme ollenkaan haluaisi sitä. Sydämen evoluution perspektiivi auttaa katsomaan asioita myötätunnolla itseä ja toisia kohtaan. Se ei tarkoita, ettei saisi vi***taa tai surettaa vaan sitä, että asioista voi aina lopulta, ajan kanssa löytää voimautumista.

Jos siis tunnistat vanhaa / akuuttia surua, haluan sanoa, että sitä ei tarvitse nyt työstää. Tunteet ovat prosesseja, ja niiden kanssa tarvitaan ennen kaikkea turvaa. Kuitenkin omalla matkalla voi jeesata eteenpäin, jos saa selkeämmin kiinni, mikä surettaa / mitä vaille on jäänyt. Asioita voi hyväksyä sen kautta, että niitä on kohdannut. Hyväksyminen / anteeksianto ei ole mikään mentaalinen teko vaan pikemminkin sitä, että sydän hyväksyy ottamaan asiat niin kuin ne ovat ja ovat olleet. Kun saa surra ja kun alkaa ymmärtää, miksi oma sydänelämä on ollut sellaista kuin on, voi avautua aivan uusille rakkaudellisuuden kokemuksille elämässään. Eikä koskaan todellakaan ole myöhäistä – on arvottomuuteen perustuva alitajuinen uskomus, että ”juna on mennyt ohi”.

Lähelle-rakkausverkkokurssillani saat oivaltaa, vapautua ja voimautua kohti uutta.

Kuva: Unsplash

Lähelle-ihmissuhdekurssini käytössäsi koko kesän. Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Pelasitko Tinderin läpi, mutta jäit ilman kumppania? – 6 vinkkiä rakkauden löytämiseen

Kesä ja kärpäset, voiko olla täydellisempää alustaa deittailulle, ihastumiselle, mahdolliselle uudelle ihmissuhteelle? Toden totta, kesä on usein mitä antoisinta aikaa ihastua, rakastua ja tapailla uutta ja kiehtovaa ihmistä.

Valitettavasti kaikilla meistä ei ole mahdollisuutta rakkauden kesään. Auringonvalon ja lämmön keskellä, ympärillä olevien ihmisten avautuessa ja lähentyessä, saattaa yksinäisyys iskeä päälle. Toive kumppanista palaa voimakkaana liekkinä, joka uhkaa kuitenkin tukahtua. Tinder on pelattu läpi eivätkä baarit kiinnosta. Muut deittisovellukset tuntuvat kierrättävän samaa, eikä lähikaupan viehättävä kassaneiti ymmärrä vihjettä, vaikka kuinka hymyilisit Plussa-korttia vinguttaessa.

Mikä siis avuksi?

Yksittäisen ihmiselon yksi keskeisimmistä kysymyksistä on, kuinka voin löytää itselleni sopivan kumppanin. Tämä haaste on kulkenut läpi historian, joskin syyt ovat vaihtuneet selviytymisestä lähemmäs keskinäisen yhteyden kaipuuta. Viime vuosikymmeninä on yleistynyt myös vapaaehtoinen valinta olla yksin, mutta se lienee yhä marginaali.

Sopivan kumppanin löytäminen on vaikeaa, mitä sitä kieltämään. Sen sijaan rakkauden löytäminen tai ennemmin sen oivaltaminen on kuitenkin helpompaa. Varsinkin jos sisäistää, että rakkaus itsessään on läsnä kaikkialla. Kun oman elämän rakkaushormoneja vahvistaa, se näkyy ja hehkuu myös ulospäin.

Puen nyt rakkaustohtorin lierihatun päähäni ja annan sinulle kuusi täsmävinkkiä rakkauteen. Näillä et voi mennä metsään, vaikka yksi vinkeistä jopa kehottaa moiseen.

1. Pidä itsestäsi hyvää huolta

Jos nukut yöllä riittävästi, et todennäköisesti kulje päivällä unelmiesi heilan ohi, mikäli hän kadulla kävelee vastaan. Hyvä ja ravitseva ravinto tuntuu kokonaisvaltaisesti ja antaa tarvittavaa energiaa. Kevyt liikkuminen puolestaan virkistää niin mieltä kuin kehoa. Hyvinvoiva ihminen on yleensä puoleensavetävä, tälle löytyy ihan biologiset perusteet.

2. Liiku luonnossa

Metsässä liikkumisen terveysvaikutukset ovat kiistattomia, eivätkä ne riipu siitä, uskooko ihminen itse niihin. Luonnossa käyskenteleminen hoivaa meitä, halusimme tai emme. Samalla vahvistuu juurevuus sekä pienen boostaamisen avulla jopa primitiivisyys. Luontoa havaitsemalla voimistuu myös havainto elämän kiertokulusta ja ykseydestä. Metsä vahvistaa niitä “sinisiä ajatuksia”, joista Veikko Huovinenkin Konsta Pylkkäsen suulla kirjoittaa. Sellaiset ajatukset tuovat mukanaan rauhaa, levollisuutta ja tasapainoa, joka huokuu myös ulospäin.

3. Ole kiinnostunut asioista

Asioista kiinnostuminen synnyttää usein roihun, jonka liekki näkyy kauas. Touhua niiden asioiden parissa, jotka sinua kiinnostavat, vaikka ja varsinkin silloin, jos ne vaativat sinulta jonkun uuden taidon opettelua. Monissa tutkimuksissa on selvinnyt, että etenkin naiset kiinnostuvat miehistä, joilla on intohimoa ja tavoitteita elämässään. Utelias ja intohimoinen suhtautuminen omaan elämään synnyttää sukupuolesta riippumatta elinvoimaa, joka kasvaa vierivän lumipallon tavoin.

4. Lähesty rohkeasti

Tämä voi olla vaikea rasti, myönnän sen. Toisen ihmisen lähestyminen on pelottavaa, varsinkin jos on mahdollisuus tulla torjutuksi. Tämä on silti mitä tärkein siedätyshoidon kohde, mikäli haluaa itselleen kumppanin. Toki on myös heitä, joiden ei koskaan tarvitse tehdä aloitetta, mutta valtaosa meistä muista tietää, että rohkea rokan syö ja saa mahdollisuuden. Minua on lähestytty romanttisin aikein joitain kertoja, ja joka kerta se on tuntunut hyvältä. Vaikka olen joutunut antamaan useimmin pakit, olen kokenut eleen todella rohkeana ja arvostanut suuresti sen osoittajaa. Muistelen näitä hetkiä aina silloin, kun toista ihmistä lähestyminen pelottaa. Mitä todennäköisimmin hän ilahtuu siitä ja tuntee olonsa imarrelluksi.

5. Opettele luopumaan odotuksista

Mikään muu ei tuota yhtä paljon pettymystä ihmiselle, kuin hänen omat odotuksensa. Jonkun mielestä voi tuntua kohtuuttomalta sanoa kumppania kaipaavalle, että luopuu odotuksista. Maailma on silti täynnä esimerkkejä, joissa oma hellanlettas on löytynyt pitkälti juuri odotuksista luopumisen myötä. Tähän on osaltaan syynä se, että odotukset saavat meidät osin sulkeutumaan mahdollisuuksilta. Kun odotamme jonkun asian menevän tietynlaisesti, emme ole tarpeeksi auki sille, että hyväksyisimme sen kulkevan täysin erilaista reittiä pitkin. Elämä voi olla tosi hyvää juuri nyt tällaisenaan, eikä vasta sitten kun se on täyttänyt odotuksesi.

6. Ole auki

Elämälle antautuminen ja sille auki oleminen mahdollistaa sen, että saat kokea päivittäin valtavasti rakkautta. Kun pidät itsestäsi huolta, virkistät mieltä ja kehoasi, olet kiinnostunut asioista, uskallat lähestyä ihmisiä ja luovut turhista odotuksista, olet auki elämälle ja sen tarjoamalle rakkaudelle. Sellaisen rakkauden vaade ei ole uusi kumppani, vaikka hämmästyttävän usein se moisen mahdollisuuden eteen tuokin.