On selvää, että ihmissuhteet eivät ole aina helppoja. Ne nostavat meissä esiin myös vaikeita asioita, konflikteja ja taantumisiakin. Se on normaalia ja jopa vääjäämätöntä. Tasavertaisessa suhteessa ihmisen erehtyväisyyttä ja keskeneräisyyttä on kuitenkin tilaa käsitellä, oppia, kasvaa ja ottaa vastuu, aidosti. Ei vaan sanoissa vaan ihan vilpittömästi teoissa.
Epätasavertaisessa suhteessa tai suhteessa joka perustuu enemmänkin valta-asetelmiin, ei tätä kasvua tapahdu, kuin ehkä hetkittäin näennäisesti ja lähinnä hyvittely- vaiheessa, joita usein ilmenee traumakiintymyssuhteissa. Valitettavasti silloin kun on epäterveessä suhteessa sisällä, alkaa todellisuus hämärtyä ja epänormaalista tulla normaalia. Meidän voi olla äärimmäisen vaikea nähdä suhteen todellista tilaa. Suhde ei yleensä koskaan ala tällaisella käyttäytymisellä, vaan se hiipii osaksi suhteen todellisuutta usein millikerrallaan, siinä kohtaa kun olemme jo sitoutuneita toiseen.
Ihmisellä on syvä tarve kiintyä ja on psyykkisesti äärimmäisen vaativa sisäistää, että se oma kiintymyksen kohde onkin ihminen joka kohtelee väärin.
Nämä asiat eivät kuulu tasavertaiseen ihmissuhteeseen:
Valehtelu ja sumuttaminen
Sooloilu asioissa, jotka ovat yhteisiä ja kysyvät kummankin huomioimista
Mitätöinti ja vähättely
Uhkailu, kontrollointi ja alistaminen
Tiedäthän, että toisen käyttäytyminen ei kerro sinun rakastettavuudestasi.
Sinä et ole aiheuttanut toisen toimintaa.
Sinä et voi kontrolloida toisen valintoja.
Sinä et voi muuttaa tai parantaa toista.
Mutta voit vahvistaa itseäsi, tervettä itsearvostustasi ja asettaa rajoja.
Tästä artikkelista voit lukea lisää siitä, miksi irtaantuminen epäterveestä suhteesta on vaativaa, silloinkin kun järjellä tiedämme, että suhde ei ole hyväksi. Tunnistamalla irtaatumisen esteet, olet paljon vahvemmilla ja voit lähteä työstämään mm. häpeää ja väärää syyllisyyttä.
Herkällä keholla varustettuna ihminen on tuntosarvet pystyssä kaikkialla.
Aistiärsykkeet vievät voimia, ja kun taustalla on uupumiskokemus, homma muuttuu vielä mielenkiintoisemmaksi.
Itselläni pienikin intensiivisempi rupeama elämässä saattaa heittää unet miten sattuu, ja arkiset hommat uuvuttavat herkemmin kuin aikaisemmin. On oltava erityisen tarkkana siitä, mitä lupaa ja kenelle, paljonko päivässä tekee tai viikolle merkkaa kalenteriin.
Toisinaan kypsyn siihen, ettei kehoni tässä kohtaa kestä intensiivistä mutta ihanaa kuormitusta paria viikkoa kauempaa ilman unettomuutta tai flunssaa, tai että joudun kehon voinnin mukaan säätämään suhteellisen paljon jo sovittuja menoja, perumaan tai siirtämään.
Uupumuksen läpikäymisen ja herkkyyden yhdistelmä saattaa tuntua joskus siltä, että keho ei jaksa mitään.
Että aiemman elämän kokemukset ovat tehneet siitä heikon – mutta minusta se ei ole totta.
Se, että kykenee nopeatempoisen maailman keskellä edelleen kulkemaan aistit totaalisen auki, on rikkautta. Rikkautta kokea ihmisyyttä koko sen syvyydellä.
Ja aiemman elämän kokemusten jälkeen oma keho vain viisaudessaan piirtää entistä tiukemmat rajat sille, mikä on oleellista ja oikeasti tärkeää.
Siksi palaan ajoittaisten ärtymisten hetkien jälkeen aina siihen, että kiitän kehoani sen rajallisuudesta — sillä en halua enää koskaan ajaa sen ylitse. On helppo keskittyä siihen, mikä ei ole uupumisen jälkeen mahdollista tai mikä tuntuu herkkyydessä pahalta, mutta mitä jos omissa ominaisuuksissa onkin yhtä paljon kaunista ja järjettömän arvokasta?
Mitä, jos juuri sen vuoksi keho värisee niin läsnäolon taajuudella, että musiikki liikuttaa kyyneliin ja elämä koskettaa kylmiin väreisiin? Mitä jos juuri siksi kauneus ympäriltä pääsee aaltoilemaan verkkokalvoilta luihin ja ytimiin, tai katse tärkeän ihmisen silmiin saa uppoamaan toisiin sfääreihin? Mitä, jos juuri sen vuoksi ymmärtää läheistäänkin paremmin?
Riippumatta siitä, että toisinaan maailma tuntuu liian nopealta ja kovalta, päätän seistä omalla puolella selkä suorana, nikamat toistensa yllä, jalat tiiviisti maassa. Kulkea edelleen aistit auki keskellä kaikkea. Omat ominaisuudet voivat tuoda arkeen erityistä intensiteettiä, mutta minulla on myös kyky rajata sitä, mitä otan vastaan,
sekä nauttia siitä mikä on aistimisessa arvokasta, ja mistä en vaihtaisi pois ainuttakaan osaa.
Riippumatta titteleistä tai median luomista rooleista kaiken takana on ihminen. Tällä Kaiken takana on ihminen -palstalla tunnetut ihmiset kertovat yksittäisten sanojen kautta, mitä ajattelevat ihmisyyden eri teemoista.
Teksti on tuotettu mainosyhteistyössä Kustannusosakeyhtiö Otavan kanssa.
Seuraavat ajatukset on poimittu Jannika B – Ihminen muotoinen -kirjasta (kirjoittajat: Sanna Wikström & Jannika Wirtanen), jossa artisti Jannika B jäsentelee omia kokemuksiaan ihmisenä olemisesta sekä ihmisyyden kipeydestä ja kauneudesta.
UNELMA – ”Yksi asia yhdistää sekä pieniä että isoja unelmia. Unelmat tuovat sinut aina tunteiden äärelle. Ja unelmat, kuten rakkauskin, sisältävät kaikki tunnetilat: pelon, vihan, epävarmuuden, innostuksen, onnen, surun, ilon, rauhan. Esimerkiksi epävarmuuden ja pelon äärellä kannattaa muistaa, että eniten ihminen pelkää menettävänsä asioita, joista välittää. Ja jos ei välittäisi, asiat olisivat samantekeviä. Siinä vaiheessa, kun unelma ei aiheuta mitään tunteita, on syytä kysyä itseltään: Mistä asioista oikeasti välitän? Mikä on todellinen unelmani?”
ROHKEUS – ”Ei kai sellaista rohkeutta olekaan, johon ei liittyisi ensin epävarmuutta. Vai onko sellainen rohkeutta, kun ei yhtään pelota? En usko. Rohkeus ei tarkoita, että ei olisi pelkoja. Rohkeus on sitä, että tekee asioita peloista huolimatta. Näin ollen rohkeus on myös aina subjektiivinen kokemus, sillä me ihmiset pidämme eri asioita pelottavina. Epävarmuuden näyttäminen, jos jokin, on rohkeaa.”
TÄYDELLISYYDEN TAVOITTELU – ”Täydellisyyden tavoittelu on oire – ei määrätietoisuutta. Minut se sairastutti uupumukseen ja masennukseen. En kokenut olevani itselleni riittävä, ellen ollut muiden silmissä täydellinen. Vain se oli riittävää. Sellaista täydellisyyttä ei kuitenkaan ole. Se on illuusio. Sinne ei koskaan pääse. Mitä enemmän näin itseni muiden silmin epätäydellisenä, sitä pienemmäksi itseni tunsin – ja sitä enemmän muiden mielipiteillä oli merkitystä.”
HANKALAT TUNTEET – ”Yksi suurimmista opeista viime vuosilta on ollut se, että vaikka jotkut tunteet ovat vaikeita käsitellä ja niistä on hankala puhua, ei se tarkoita, että ne olisivat negatiivisia ja vääriä. Hienous hankalien tunteiden kanssa on siinä, että kun oppii käsittelemään niitä, ne eivät ota enää valtaa. Ne muuttuvat osaksi kokonaisuutta. Tunteet tulevat ja menevät, eikä niihin tarvitse takertua.”
VIHA – ”Välillä pettymystä ja vihaa on vaikea erottaa toisistaan, koska minulle ne tulevat usein käsi kädessä. Jotta saan tilanteen hallintaan, minun on ensin tunnistettava ja erotettava tunteet toisistaan. Olenko tosiaan pettynyt ja vihainen? Vai olenko vihainen itselleni tai muille, että petyin – tai olenko pettynyt, että olen vihainen? Kaikkialla annetaan ymmärtää, että viha olisi hankalan ja katkeranihmisen tunne: on ”väärin” tuntea vihaa, koska rakkaus ja kiitollisuus ovat ”oikein”.”
EPÄVARMUUS – ”Epävarmuuden tunnetta on tosi vaikea selittää toisille. Jos toinen ihminen ei itse koe epävarmuutta ja pelkoa samasta asiasta kuin minä tai näe syytä epävarmuuteeni, hänen on vaikea ymmärtää täysin kokemustani. Ja kun toisen kokemusta on vaikea ymmärtää, sitä voi olla vaikea sympata.”
RAKKAUS – ”Koen, että rakkaus on ennen kaikkea sielunkumppanuutta, ja että kumppanuus on pohja rakkaudelle. Rakkaus on toisen kunnioittamista ja huomioimista. Eikä rakkauden tarvitse olla jännitteistä ja vaikeaa – päinvastoin. Miksi kukaan haluaisi haasteita rakkaudessa, kun elämä tarjoilee niitä muutenkin? On ihanampaa selättää yhdessä haasteita kuin synnyttää niitä.”
YKSINÄISYYS – ”Yksinäisyyden kokemukseni kiteytyy tunteeseen, että kukaan ei ymmärrä miltä minusta tuntuu: kukaan ei näe minua sellaisena kuin oikeasti olen, kokonaisena. Lapsuuden koulukiusaaminen sai minut kokemaan, että olen vääränlainen, mikä taas johti siihen, että pyrin miellyttämään muita. Halusin kuulua joukkoon – vaikka se vaati itsensä muuttamista, muovautumista ja muokkaamista sellaiseksi, mitä en ehkä oikeasti ollut. Koska jos ei kuulunut joukkoon, oli yksin. Olen oppinut, että yksinolo ja yksinäisyys ovat kaksi eri asiaa. Kun olen yksin, palaudun. Ennen yksin oleminen tuntui ”säälittävältä”, nykyään se tarkoittaa minulle ”aikaa hengähtää”.”
Tiesitkö, että samat ihmiskehon ja mielen mekanismit, jotka tuottavat pelkoa, mahdollistavat myös uteliaisuuden ja innostuksen? Lähes mikä tahansa kiehtova asia tai tilanne on mahdollista kääntää pelottavaksi – tai päinvastoin.
Pelkäämiseen riittää usein se, että salpaa hengityksen ja jännittää kehon lihaksia. Pitää vimmatusti kiinni. Uteliaisuus puolestaan lähtee irti päästämisestä. Siitä, että ensi alkuun vapauttaa hengityksen ja antaa sen virrata vapaasti.
Sillä pohjimmiltaan pelko on uteliaisuutta, joka unohtaa hengittää. Se on jännitystä, jolta puuttuu happi. Pelko ei uskalla päästää irti.
Hapen loppuminen on käypä esimerkki monien pelkojen kuvaamiseen. Suurin osa ihmisistä tietää, miltä hapen loppuminen tuntuu – tai ainakin luulee tietävänsä. Todellisuudessa hapen loppuminen ei tunnu yhtään miltään. Kun henkeään pidättävälle ihmiselle tulee tarve hengittää, on hänellä yleensä vielä rutkasti happea käytössään. Epämiellyttävä tunne ei kerro hapen loppumisesta vaan keuhkojen hiilidioksiditason nousemisesta. Se tuntuu useimmista tukahduttavalta, mutta ei ole itsessään välittömän vaarallista.
Tämän kaltaiseen ajatteluun perustuu esimerkiksi vapaasukeltajien ajattelumaailma, jossa kehon toimintoja opetellaan ymmärtämään siten, että niiden välittämiin signaaleihin voi luottaa. Kuten esimerkiksi siihen, koska sukeltamista voi jatkaa ja koska taas on aika nousta pintaan.
Useimmat pelot toimivat loppupeleissä samoin. Pelko ilmenee tunteena kehossa, ja sitä voi oppia ymmärtämään.
Tilastot tekevät peloista järjettömiä
Monet peloistamme eivät kestä tilastollisesti tarkempaa syyniä. Esimerkiksi lukemattomat ihmiset pelkäävät ahtaita paikkoa, kuten luolia. Aniharva kammoksuu kuitenkaan auton kyydissä istumista. Samalla tiedetään, että vuonna 2021 Suomessa liikenneonnettomuuksissa kuoli yli kaksisataa ihmistä ja loukkaantui lähes neljätuhatta. Tuona samaisena aikana luolia ei tiedetä romahtaneen yhtään, eikä luolaonnettomuuksistakaan raportoitu. Näitä lukuja vasten tarkasteltuna, ei luola vaikuta olevan lainkaan vaarallinen paikka. Se on ahdas tila, ei muuta.
Yhtä lailla, useat meistä mieltävät valkohain vaaralliseksi, mutta koiran sympaattiseksi. Siitäkin huolimatta, että vuonna 2017 teetetyn Floridan luonnontieteellisen arvion mukaan ihmisen mahdollisuus kuolla hain hyökkäyksessä on yhden suhde kolmeenkymmeneenviiteen miljoonaan. Pelkästään Suomessa raportoitiin tuon samaisen vuoden aikana yli 800 koirien ihmisiin kohdistamaa (tahallista tai tahatonta) puremaa.
Pelot käyttäytyvät aniharvoin loogisesti. Siksi ne pyrkivät pitämään tiukasti kiinni uskomuksista, etteivät paljastuisi. Kun katsot ympärillesi, voit havaita tämän niin poliittisessa puheessa, iltapäivälehtien otsikoissa kuin myös messiaanisten somevouhkaajien feedeissä. Läsnä on aina uhka, joka vaatii valveilla olemista – sekä yleensä sen ohella äänestämistä, kuluttamista tai sometilin seuraamista.
Ja kas kummaa, pian pelkäämme omissa heimoissamme laput silmillä.
Pelon ymmärtämistä tärkeämpää on reagoida siihen
Kuten edellä mainituista esimerkeistä käy selväksi, pelkoja voi oppia ymmärtämään. Tieto ei silti lohduta sillä hetkellä kun pelko vyöryy kehon ja mielen yli. Siksi pelon kohtaamisessa ymmärtämistä tärkeämpää on reagoida. Pelko on jumiuttavaa energiaa, joka on saatava liikkeelle. Pelon edessä reagoiminen luo pohjaa sille, että niin voi tehdä myös tulevaisuudessa.
Joskus se on väistämistä, joskus esiin nousemista, toisinaan puolelle asettumista, toisinaan vastaan sanomista.
Pelkoa ei tarvitse voittaa (ellei ole Marvelin supersankari). Oleellisempaa on reagoida sen synnyttämään lamaantumiseen. Sitä on pelon kohtaaminen. Käyttäytymistieteen professori Markku Niemivirta toteaa tyhjentävästi, että “sietämisen kautta subjektiivinen kokemus voi muuttua”.
Kuten vapaasukeltaja oppii ymmärtämään omaa kehoa ja mieltä, myös sinun on mahdollista sisäistää se, mistä omat pelkosi todella kumpuavat. Sen myötä rakennat eväitä, joiden avulla rohkenet reagoida pelkoihin ja siedät niitä kerta toisensa jälkeen. Opit luottamaan ympärillä olevaan hetkeen ja siihen, että se kantaa myös silloin kun pelottaa.
Artikkeli pohjautuu Harri-Pekka Pietikäiseen puheeseen Täysii 2022 -seminaarissa, jonka otsikko oli Toivoa pelosta selviytymiseen.
Masennuksesta toipunut tunnelukkoteterapeutti ja pappi Miia Moisio auttaa masentunutta purkamaan tunnelukkojaan uutuuskirjassaan Masennus ja tunnelukot .
Kaikilla ihmisillä on tunnelukkoja, mutta masentuneen mielenmaisemaa leimaavat lähes poikkeuksetta useat vahvat tunnelukot. Miian kannustava kirja kuvailee ensimmäistä kertaa 18 tunnettua tunnelukkoa masennuksen näkökulmasta.
Kirja kuvaa, miten tunnelukkoihin yleensä reagoidaan ja miten ne näkyvät masentuneen ajattelussa ja toiminnassa. Tunnelukkoihin voi onneksi vaikuttaa ja niitä voi lieventää, kun niistä ensin tulee tietoiseksi.
Tunnelukkojen ymmärtäminen voi olla merkittävä askel toipumisen polulla. Kun masentuneessa itsessään herää halu toipua, pystyvät läheiset ja auttajatkin paremmin tukemaan masennuksesta kärsivää.
Masennus on kokonaisvaltainen sairaus. Sen hoitamisessa olisi hyvä huomioida fyysinen ja psyykkinen puoli. Myös sosiaalinen ja henkis-hengellinen ulottuvuus kuuluvat tähän kokonaisuuteen.
Tunnelukot aiheuttavat ihmiselle tunnekuormaa, jota tunnelukkojen työstämisen avulla voidaan keventää ja sitä kautta osaltaan kasvattaa elinvoimaisuutta, joka masennuksesta kärsivällä on usein kadoksissa.
Nämä kolme tunnelukkoa ovat tyypillisiä monille masentuneille ihmisillä
1. Vaativuuden tunnelukko kuiskii ihmisen sisällä kovia vaatimuksia. Vaativuus on lapsuudessa ja nuoruudessa olleen auktoriteetin vaativa ääni. Tuo ääni laittaa kantajansa suorittamaan ja vaatimaan itseltään usein kohtuuttomia ja tuntemaan jatkuvaa riittämättömyyttä. Vaativa puhe on sisäinen ääni, jonka toipuja joutuu hiljentämään, jotta omista vaatimuksista voisi tulla kohtuullisia ja vähemmän uuvuttavia.
2. Vajavuuden tunnelukko on usein vaativuuden tunnelukon ”kaveri”. Vajavuuden kokemuksen voi nimittää myös kokemukseksi vääränlaisuudesta, kelpaamattomuudesta ja arvottomuudesta eli häpeäksi. Masennusta voi myös ajatella häpeäsairautena, kuten Miia Moisio sitä kuvailee. Häpeän vastalääke on itsensä rakastaminen. Se on myötätuntoa, hyväksymistä ja omien tunteiden, tarpeiden ja rajojen tärkeänä pitämistä.
3. Hylkäämisen tunnelukko löytyy monen masentuneen taustalta. Silloin ihmisellä on ollut elämässään paljon hylkäämisen kokemuksia. Aina kysymys ei ole konkreettisista hylkäämisistä vaan tunnetason torjumisesta, tunteiden väheksymisestä ja lapsen jättämisestä selviytymään yksin vaikeiden tunteiden kanssa. Masennuksesta toipuja joutuu opettelemaan sitä, ettei hylkää itseään vaan pysyy itsensä rinnalla.
Kaikista tunnelukoista toipumisen isoin juttu on se, että ihminen alkaa tarjota itselleen sitä, mitä on joskus jäänyt vaille, eli aktivoi oman sisäisen, lempeän ja hyväksyvän aikuisuuden itsensä avuksi ja vahvistajaksi. Ihanaa tietysti on, jos sisäisen aikuisuuden lisäksi ympärillä on ihmisiä, oma heimo, joiden joukossa saa olla se, kuka on.
Tunnelukkojen ymmärtäminen voi olla merkittävä askel masennuksesta toipumisen polulla. Tutustu kirjaan TÄSTÄ:
Tunteet saavat alkunsa sisäisestä kokemuksestamme. Tunne-energia on aaltojen kaltaista ja se on tarkoitettu virtaamaan lävitsemme. Toisinaan elämässä kuitenkin tapahtuu jotain sellaista, joka saa sisäiset mannerlaattamme järisemään ja aallokon kasvamaan kohtuuttoman suureksi. Silloin ainut keino selviytyä on paeta uhkaavaa tunnemyrskyä keinolla millä hyvänsä. Tämä tapahtuu usein tiedostamatta.
Saatamme turruttaa kaikki tunteemme tai keskittyä pitämään itsemme mahdollisimman kiireisenä ja siten turvallisen etäisyyden päässä tunnetsunamista. Jossain syvällä sisimmässämme tunnemme kuitenkin sen painon. Kun ympärillä on hiljaista, meri kohisee rauhattomasti sisällämme.
On vaikea löytää tyyntä omasta sisimmästä, jos vanhat myrskyt riehuvat yhä ulapalla. Siksi ainut keino vapautua sisäisen tunneaallokon paineesta on kohdata se pikkuhiljaa, kastaa varpaansa veteen yksi kerrallaan ja tulla välissä rannalle kuivattelemaan.
Joskus tuolle merimatkalle tarvitaan myös sisäiset myrskyt tuntevaa opasta, osaavaa terapeuttia, joka johdattaa sinut vanhojen tunnevirtausten äärelle turvallisesti. On myös paljon keinoja, joita voit itse kokeilla tunnetyöskentelyn tukena. Yksi niistä on kirjoittaminen, jonka avulla on mahdollista päästä käsiksi kipeisiin tunnekokemuksiin ja purkaa sisälle kertynyttä vanhaa painolastia.
Seuraavien harjoitusten avulla voit pysähtyä tutkailemaan omien tunneaallokojesi virtaa. Muistathan olla armollinen itsellesi. Jos jokin harjoitus ei tunnu hyvältä tai nostaa liian voimakkaita asioita pintaan, jätä se suosiolla kesken. Sen hetki voi tulla myöhemmin.
1. Kysy itseltäsi mitä kuuluu
Ota mukava asento. Sulje hetkeksi silmäsi ja hengitä 10 kertaa hitaasti sisään ja ulos. Sen jälkeen kysy itseltäsi: Mitä minulle kuuluu? Miten mieleni, kehoni, sydämeni ja sieluni voivat? Mitä minulle todella kuuluu? Kirjoita vastauksesi rehellisesti.
2. Anna valoa varjoillesi
Mitä toivoisit, että toiset ihmiset tietäisivät sinusta? Mitä asiaa, tunnetta tai kokemusta et haluaisi kantaa enää yksin? Kirjoita taakkasi paperille ja pysähdy hetkeksi tarkastelemaan sitä. Onko jokin osa siitä tullut tiensä päähän?
3. Kevennä taakkaasi
Oletko sinä kantanut elämässäsi jonkun toisen taakkaa? Tunnetko kantavasi sitä edelleen? Miltä se tuntuu? Kirjoita kirje ihmiselle, jonka taakkaa kannat, ja kerro tunteistasi. Sinun ei koskaan tarvitse lähettää kirjettä. Jo pelkästään kirjoittaminen voi saada olosi kevenemään.
4. Tunnista selviytyjä sinussa
Mene ulos – oikeasti tai mielikuvissa – ja etsi suuri puu. Tarkastele puuta. Kuvittele, millaisia myrskyjä se on kohdannut. Mistä kaikesta puu on selviytynyt? Mistä kaikesta sinä olet selviytynyt? Mikä yhdistää sinua ja puuta? Kirjoita ajatuksiasi ylös runona tai virtaavana tekstinä.
Kirjoittaja on Susanna Syld, erityistason seksuaaliterapeutti ja elämyshakuinen nautinnon tutkimusmatkailija. Hän kohtaa ihmisiä niin terapeuttina, kirjoittajana kuin kouluttajanakin. Susanna on herkkä kapinallinen ja ihmissuhteet ovat hänen intohimonsa.
Halujen eriparisuudesta on tullut suhteissa suuri kysymys. Kun pääsemme määristä eteenpäin, tulee vastaan seksin laatu. Seksin sisältö on joko molemmille toimivaa tai sitten kumppani nauttii seksissä ihan jostain muusta, kuin mistä sinä haluaisit. Valtaosa varmasti tekee väistämättä kompromissia suhdeseksissä, toinen osaansa tyytyen ja toinen vimmatusti kiukutellen.
Jokainen varmasti ymmärtää, ettei seksissä ole tarkoituskaan tehdä mitään vastentahtoisesti. Silti usein tyydymme seksiin, joka ei ole omannäköistä tai millään tavoin itseä kiihottavaa. Usein sen kautta myös määrittelemme itsemme. Jos emme halua tarjolla olevaa seksiä, koemme viallisuutta tai haluttomuutta.
Tutkimusretkellä
Kun seksuaalisuuttaan on tutkinut pidemmälle ja herätellyt oman nautintonsa syövereitä, ei seksi olekaan enää ”ihan sama”. Nälkä todellakin kasvaa syödessä, ja sen taltuttaminen saattaa turhauttaa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Joskus kumppani ei ole alkuunkaan samalla tasolla tai hän ei ole tehnyt vielä omaa tutkimusretkeään. Mihin silloin pitäisikään tyytyä, jos on suurempaa nautintoa päässyt maistamaan?
Eikö seksissä mikään riitä?
Kulttuurisesti meillä ei pidetä seksiä osana, joka määrittäisi suhteen tyytyväisyyden. Ihanissakin suhteissa voi seksi olla lähinnä suoritus tai jotain, mitä tehdään pakosta. Seksin tärkeyttä oman elämän tai suhteen onnellisuuden mittarina ei juurikaan tunnisteta, vaikka se kuinka nakertaisi sieluamme. Seksi täydentää vahvasti emotionaalista yhteyttä kumppaniimme. Se on hyväksyntää, hoivaa, itseilmaisua, rakkautta ja kohtaamista. Miksi siinä pitäisi vähään tyytyäkään?
Hyvin moni on löytänyt seksistä henkisiä, aistillisia ja yhteydellisiä tasoja. Kun sellaisia hetkiä saa maistaa, niin on mahdotonta kokea suuren suurta paloa seksissä, joka on kaavamaista, lyhyttä ja epätyydyttävää. Kun on avannut Pandoran lippaan ja löytänyt ytimiä ravistavaa nautintoa, miksi tyytyisimme kädenlämpöiseen perushyvään? Siksikö, että meille on vahvasti opetettu, että ihan hyvän arkiseksin pitää riittää, vaikkei se juuri miltään tuntuisikaan?
Seksi on vahvaa vuorovaikutusta
Kun tuomme esille avoimesti tarpeemme ja pyydämme rehellisesti sitä, mitä kaipaamme, pääsemme alkuun. Kun revimme riekaleiksi sen, mitä seksin kuuluu olla ja teemme siitä monella tasolla sykkivää vuorovaikutusta, ei tarvitse vähempään tyytyäkään. Nautinnollinen seksi asuu läsnäolossa, aistikokemuksissa, uskalluksessa olla ydintään myöten auki ja rohkeudessa antaa lupa kaikkeen, mikä ikinä kutkuttaakaan. Tärkeintä on, että uskomme, ettei seksissäkään tarvitse tyytyä kuin siihen, mikä oikeasti riittää ja ymmärrämme, että se on löydettävissä yhdessä kokeillen.
Sosiaaliseen herkkyyteen liittyy monenlaisia voimavaroja. Yksi sosiaaliseen herkkyyteen psykologisessa tutkimuksessa liitetty voimavara on prososiaalisuus. Sosiaalisesti herkkä yksilö onkin usein hyvin prososiaalinen. Tämä tekee sosiaalisesti herkästä pidetyn ihmisen omassa lähipiirissään. Sosiaalisesti herkkiä arvioidaankin keskimääräistä paremmiksi ystäviksi ja työtovereiksi.
Sosiaalinen herkkyys on yhdistetty tutkimuksissa yhteisökeskeiseen käyttäytymiseen. Sosiaalisesti herkät lapset ovat tutkimuksissa keskimääräistä empaattisempia ja kypsempiä moraalipohdinnoissaan. Empatiakyky ja tarkat sosiaaliset tuntosarvet puolestaan ovat loistavia rakennusaineksia diplomaattisille taidoille aikuisena. Empatiakyky toimiikin ihmisen sosiaalisen älykkyyden ytimenä ja mahdollistaa sosiaalisesti älykkään luovimisen monimutkaisissa ja moniulotteisissa ihmisten tarpeiden verkostoissa.
Sosiaalisen herkkyyden yhteiskuntaan sopeuttavat piirteet korostuvat etenkin, jos lapsi saa kasvaa turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä. Tällöin lapsi usein oppii ohittamaan luontaisen sosiaalisen epämukavuuden muun persoonallisuutensa avulla, mutta saa samalla käyttöönsä sosiaalisen herkkyyden taustapiirteisiin liittyvät yhteisökeskeiset sosiaaliset voimavarat:
Jos olet taipuvainen kokemaan epämukavuutta sosiaalisissa tilanteissa, täsmäät todennäköisesti myös useampaankin seuraavista kuvauksista:
Olet myötätuntoinen. Olet empatiakykyinen ja sosiaalisesti tarkkanäköinen. Kykenet asettumaan helposti toisen yksilön asemaan.
Olet yhteistyöhalukas. Pyrit sovintoon konfliktin sijasta. Näet oman osuutesi konflikteissa ja olet valmis joustamaan omista eduistani sovinnon saamiseksi.
Olet avulias. Olet usein valmis auttamaan ihmisiä lähipiirissäsi tai muita apu tarvitsevia, vaikka et tuntisikaan heitä.
Olet pyyteetön. Et vääristele totuutta ajaaksesi omaa etuasi tai pelaa mielelläsi ihmisten välisiä valtapelejä.
Olet vaatimaton. Et korosta itseäsi tai kerskaile saavutuksillasi. Asetut usein mielelläsi sivuun, etkä ota mielellään kunniaa asioista.
Olet hienotunteinen. Asetat usein sanasi tarkkaan ja harkiten pyrkien olemaan loukkaamatta toista ihmistä.
Sosiaaliseen herkkyyteen liittyvät haavoittuvuudet tulevat usein esiin ensivaikutelmissa, uusissa sosiaalisissa tilanteissa tai uusien ihmisten kanssa. Sosiaaliseen herkkyyteen liitetyn prososiaalisuuden yhteisökeskeiset voimavarat puolestaan tulevat esille pitkäaikaisissa ihmissuhteissa.
Myös prososiaalisuudella on kuitenkin kääntöpuolensa. Se saattaa liiallisesti korostuneena johtaa vaikeuksiin asettaa jämäkästi rajoja muille ihmisille ja omien etujen liialliseen uhraamisen muiden puolesta. Prososiaaliset yksilöt saattavatkin olla taipuvaisia auttamaan muita oman jaksamisen ja etujensa kustannuksella. Heidän voi olla usein vaikea kieltäytyä muiden pyytämistä palveluksista tai voivat he kokevat syyllisyyden tunnetta ottaessaan omia tarpeitaan huomioon. Tämän vuoksi sosiaalisesti herkän onkin hyvä pyrkiä tietoisesti omien etujensa ja muiden etujen tasapainoiseen yhteensovittamiseen ja harjoitella rajojen laittamista, jos siihen kokee tarvetta.
Kurkkaa myös psykologi Joni MartikaisenRohkaisukirja ujoille, joka avaa sosiaalisen herkkyyden periaatteita, auttaa vähentämään sen aiheuttamaa kuormitusta sekä luomaan tasapainoisemman suhteen itseen.
Optimistinen elämänasenne on asia, joka helpottaa arkea huomattavasti. Kun suhtautuminen arjen vastoinkäymisiin on pääosin lempeä ja ymmärtävä, ei energiaa kulu asioiden turhaan päivittelyyn ja vatvomiseen. Energian pystyy suuntaamaan siis yhä paremmin pieniin hyviin asioihin ja kiitollisuuden kokemus lisääntyy.
Asenteet ovat verraten pysyviä ajatus- ja toimintamalleja, mutta niitä pystyy tietoisella työskentelyllä muovaamaan. Jotta asenteenmuutos on pysyvää, vaatii se usein vahvaa sisäistä motivaatiota, riittävää tietopohjaa ja halua saada arkeensa uudenlaisia näkökulmia. Myönteistä asennoitumista voi siis harjoitella, vaikka aluksi se tuntuisi teennäiseltä tai muuten vain haastavalta.
Positiivisuus voi olla myös haitallista — haastavat tunteet ovat arvokkaita, eikä niitä kannata sivuuttaa
Vaikka positiivinen elämänasenne tuo arkeen paljon hyviä asioita, on tärkeää muistaa, että myös vaikeat tunteet ovat sallittuja. Jotta tunteista voi lopulta päästää irti, ne täytyy kohdata ja käsitellä. Optimisti voi huomaamattaan sivuuttaa elämässään voimavaroja syöviä tekijöitä ja näin ollen paha olo pääsee nakertamaan jaksamista huomaamatta.
Nykyään törmää usein toksisen positiivisuuden määritelmään. Positiivisuus voi siis myös olla toksista silloin, kun se nähdään ainoana oikeana suhtautumistapana, eikä toisenlaisille ajatuksille ja tunteille anneta sijaa. Vaikka positiivisuuden ilosanomaa jakavat haluavat vain hyvää, saattavat he huomaamattaan jopa loukata tai sivuuttaa muiden tärkeäksi kokemia tunteita ja ajatuksia.
Vuorovaikutuksessa toisten kanssa on muistettava, että jokaisella meillä on oma maailmankatsomuksemme, elämäntilanteemme, omat asenteemme ja tunteemme, eikä niistä mikään ole suoranaisesti väärin. Jos toksisesti positiivinen ihminen kuulee toisen vaikeuksista ja kuittaa kuulemansa sillä, että vaikeuksista huolimatta tulisi muistaa olla kiitollinen siitä mitä on, voi toinen tuntea olonsa vähätellyksi ja tunteensa torjutuksi. Toksisesti positiivinen voi myös joskus itse kuorensa alla voida todella huonosti. Hymyilevän kuoren alla voi olla suuri ahdistus, jonka vapauttamiseen ei ole keinoja.
On siis tärkeää muistaa, että vaikka myönteinen elämänasenne ja kiitollisuus lisäävät useiden tutkimusten mukaan hyvinvointiamme, voivat ne liiallisesti viljeltynä jopa heikentää sitä. Ihmisen, jonka identiteetti rakentuu vahvasti positiivisuuden ympärille, voi olla vaikea näyttää sosiaalisissa tilanteissa itsestään myös se ärtynyt, surullinen tai huolestunut puoli. Samaten kuin positiivista asennetta, myös hyväksyvää asennetta omien kielteisten tunteiden ilmaisuun voi ja kannattaa harjoitella.
Onko sinun helppo sanoittaa ja käsitellä haastavia tunteita?
Kun katsot itseäsi aamulla peilistä, kuuletko sisäisen pomosi arvostelevan ulkonäköäsi vai näetkö silmissäsi lempeän ja rakastavan katseen? Kun illalla lopetat päivän aherruksesi, täytyykö mielesi kiittävistä ja kannustavaista kommenteista? Vai listaako se epäonnistumisia? Kokouksen tai ryhmäkeskustelun jälkeen, moititko itseäsi, miten typerästi vastasit toisen kommenttiin?
Suhde itseesi on elämäsi tärkein ihmissuhde. Mutta sisäisen puheemme perusteella emme juurikaan panosta siihen. Usein kohtelemme itseämme todella huonosti. Emme ikinä olisi niin tylyjä ystävillemme tai työkavereillemme.
Moni meistä kärsii huonosta itsetunnosta. Uskomme sen johtuvan lapsuuden kokemuksistamme tai puuttumattomasta tuesta läheisiltä ihmisiltämme. Unohdamme kuitenkin, että itsetuntomme kertoo mitä suurimmassa määrin suhteestamme itseemme. Miten ajattelemme itsestämme ja miten suhtaudumme itseemme.
Onneksi suhde itseemme on täysin meidän omissa käsissämme. Voimme itse huoltaa, hoitaa ja parantaa sitä.
5 tapaa luoda parempi suhde itseensä
Jatka alla olevia lauseita kerta toisensa perään, kutakin muutaman minuutin ajan. Voit tehdä sen myös kirjoittaen, jolloin harjoitus on vielä avaavampi ja selkeyttävämpi. Kun jatkat tarpeeksi pitkään (5-10 min) , alitajuntasi aktivoituu vastaamaan ja saatat löytää uusia keinoja arvostaa itseäsi enemmän.
Jos kunnioittaisin itseäni enemmän, niin…
Jos kuuntelisin sisintäni herkemmin, niin…
Jos kysyisin sydämeltäni useammin, niin…
Jos kannustaisin itseäni enemmän, niin…
Jos kiittäisin itseäni päivittäin, niin…
Hyvä idea on myös harjoitella yhtä K:ta kerrallaan viikon ajan. Huomioida, miten se näkyy arjessa suhteessa itseesi. Ja miten voisit vahvistaa sitä käytännössä.
Vuorovaikutuksen ja itsetunnon 5 kultaista K:ta
Nämä viisi K:ta – kunnioittaminen, kuunteleminen, kysyminen, kannustaminen ja kiittäminen – ovat hyvän ja arvostavan vuorovaikutuksen perusta kaikissa ihmissuhteissa, niin myös suhteessa itseemme.
Kun kunnioitamme itseämme, emme moiti, arvostele, vähättele tai mitätöi itseämme. Ymmärrämme, että olemme kenties rosoisia pinnaltamme ja keskeneräisiä taidoissamme, mutta silti täydellisen eheitä ja kauniita syvällä sisällämme. Silloin annamme itsellemme luvan kokea myös sisäistä lempeyttämme ja hyväksyvyyttämme.
Kun hiljennymme kuuntelemaan syvintä sisintämme, kuulemme viisaan ja rakastavan äänen. Tuo hiljainen ääni peittyy usein arkisempien mietteiden alle, mutta kun annamme sille mahdollisuuden, siitä voi tulla luotettavin kompassi elämässämme.
Kun kysymme sydämeltämme, saamme vastauksen, joka tietää rakkaudellisen lähestymistavan tilanteeseen kuin tilanteeseen. Sydämemme vastaus saa meidät tuntemaan olomme vakaaksi. Ja tuosta vakaudesta kumpuaa elämäämme varmuutta ja turvallisuutta.
Kun kannustamme itseämme, muistamme sisällämme olevan vakauden ja varmuuden. Sallimme sisäisten voimavarojemme nousta esiin ja pystymme luottamaan niihin ja itseemme.
Kun kiitämme itseämme, annamme itsellemme luvan nähdä kauneutemme ja hyvyytemme. Sillä sellaisia me oikeasti olemme: eheitä, hyviä ja kauniita
Lue lisää kirjastani Avaudu rakastamaan itseäsi, miten voit purkaa esteitä itsesi rakastamisen tieltä ja hyväksyä rakkauden olevan jo sinussa.
Tutustu koulutus- ja valmennustarjontaani tai tilaa onnellisuusluento TÄSTÄ.
Vaaditko itseltäsi jatkuvaa hyvinvointia? Entä kiellätkö itseltäsi pahan olon, etkä salli tiettyjä (yleensä negatiivisia) tunteita, koska ”pitää olla aikuinen, henkinen ja kypsä”? Nämä molemmat voivat olla haitallisia uskomuksia, vaikka niissä taustalla on hyvä aikomus: voida hyvin.
Hyvinvointi on todella laaja käsite ja merkitsee eri ihmisille eri asioita. Jokaisen olisi hyvä joskus pysähtyä miettimään, mitä hyvinvointi itselle merkitsee ja mistä asioista se koostuu? Ja toisaalta, onko siitä kehittynyt itselle ehkä pakkomielle tai alkanut lipsua fanaattisuuden puolelle? Alunperin hyvästä aikomuksesta voi nimittäin huomaamatta kehittyä elämänlaatua laskeva suoritus ja vaatimus, jolloin itseltään alkaa vaatia optimaalista hyvinvointia.
Sisäistä puhetta usein sakeuttaa ankara sisäinen kriitikko, joka syyllistää ja soimaa lopulta uuvuksiin asti. Itseään ei voi väkisin yrittää rakastaa ja samaan aikaan ruoskia kohti optimaalista tavoitetilaa (hyvinvointi). Jossain vaiheessa mieli alkaa voida huonosti ja iskee uupumus, masennus, pitkäkestoinen stressi, ahdistuneisuus tai jopa syömishäiriö. Tiedän mistä puhun, sillä itselläni jatkuva täydellisyyden tavoittelu tällä saralla kääntyi lopulta itseäni vastaan. Havahduin omaan pahoinvointiin ja fanaattisuuteen.
Kaikki tapahtui vähitellen. Vuosia olin wannabe-hyvinvoiva ja ahmin self-help-oppaita sekä luin puhtaasta ruokavaliosta. Samaan aikaan elin kiivaita ruuhkavuosia: pikkulapsiarkea opiskeluineen ja asuntolainoineen. Suoritin elämääni saaden toki paljon asioita aikaan. Somemaailmasta löysin samanhenkisiä ihmisiä ja sukelsin syvemmälle ”kuplaani”. Psyyken defenssit korostuivat: aloin splitata ruokia eli jakaa niitä hyviin ja huonoihin sekä pahimmillaan myös lokeroin mielessäni muita ihmisiä ”nuo toiset vastaan oma heimo”. Sisäiset vaatimuslistat kasvoivat pikkuhiljaa ja aloin kokea jatkuvaa stressiä siitä, että en yltänytkään täydellisyyteen sen koommin sisäisesti kuin ulkoisesti. Hyvinvoinnin tavoittelu upottikin minut suoraan suohon, jossa epävarmuudesta kumpuava vertailu vielä pahensi asiaa! Yritin katsoa mallia muista ja kadotin aidon yhteyden itseeni.
Kaupassakäynnit muuttuivat stressaaviksi, koska en enää osannutkaan ostaa mitään: ”tuossa on liikaa sokeria, tuo on liian prosessoitua tai suolattua, ulkomaista tai epäluomua ja mitä ikinä vikoja!” Mieleni rakasti sääntöjä ja aloin luomaan niitä itse itselleni aivan liikaa. Ruokasuhde lähti vinoon ja samoin kävi jo valmiiksi epävarmalle kehosuhteelle. Haitalliset uskomukset kukoistivat ja aloin piiskata itseäni väkisin mielessäni vääristyneeseen hyvinvoinnin muottiin.
Someseikkailut pahensivat asiaa. Haaveissani elin paratiisissa jatkuvassa joogaflowssa vihersmoothieiden keskellä kestohymy naamalla. Arkitodellisuus oli muiden tarpeiden täyttämistä sairaanhoitajan työssä tai kotona perheen parissa. Sisäiset ristiriidat alkoivat uuvuttaa ja podin jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Yritin elää jonkun muun elämää kuin omaani. Olin kaikkea muuta kuin aidosti hyvinvoiva: olin aivan liian ankara itselleni ja elämästä katosi rentous sekä nautinto. Luulin onnen ja naiseuden kukoistuksen olevan aina viiden tai kymmenen kilon päässä. ”Hyvinvoinnista” oli tullut vaivihkaa pakkomielle.
Haluan edelleen voida hyvin, mutta fanaattisuuden seinä tuli vastaan muutama vuosi sitten. Oivalsin, että ongelma ei ollut sen koommin ruokavaliossa tai oikeastaan missään muussakaan yksityiskohdassa, vaan tavassani suhtautua itseeni ja hyvinvointiini. Siitä alkoi haitallisista uskomuksista irtipäästämisen matka kohti lempeämpää, rennompaa ja myötätuntoisempaa suhdetta omaan itseen. Oivalsin, että olen itse vastuussa omista ajatuksistani ja tunteistani ja että suhde omaan itseen määrittää oikeastaan kaikki muut suhteet elämässä. Aloin todenteolla muuttua sisäisesti kohti hyväksyntää ja joustavuutta.
Todellinen hyvinvointi kumpuaa sisältäpäin. Lopetin itseni kurittamisen ja löysin elämääni uudella tavalla iloa ja keveyttä sekä luottamusta ja intuitiota eli sisäistä tietoa ja viisautta. Oivalsin myös, että itseään ei voi väkisin yrittää rakastaa mielen avulla, vaan rakkaus on sydämen asia. Rakkaus on yhtä aikaa tunne ja valinta. Voin tietoisesti siis valita rakkauden ja kulkea vähitellen sitä kohti. ”Rakkaus ei ponnistele” sanoo intialainen Äiti Amma.
Pahoinvointi ja kärsimys ovat osa ihmiselämää ja nekin on tärkeää sallia itselleen. Ne eivät kuitenkaan kirkasta kruunua, joten pelkästään niihin keskittyminen ei vie eteenpäin. Vielä tärkeämpää on löytää sisäiset keinot kuinka nostat itsesi ylös omasta mutakuopasta. Miten muutat suhdetta omaan itseen ja käännät katseesi valoon? Usein olemme itse itsellemme kaikista ankarimpia ja tuomitsevaisempia. Jos alat etsiä itsestäsi vikoja, todennäköisesti myös löydät ja keksit niitä lisää. Entä jos alatkin kiinnittää huomiota omiin vahvuuksiin ja kirkastat arvosi uudelleen? Mieti mitä hyvinvointi sinulle käytännössä tarkoittaa ja mitkä asiat sitä tukevat elämässäsi. Tämä auttaa sinua vahvistumaan sisältäpäin ja linjautumaan omaan todelliseen (sisäiseen) voimaan. Tasapaino ei synny hampaat irvessä puskemalla.
Työssäni olen huomannut, että moni kieltää itseltään pahan olon ja negatiiviset tunteet uskoen, että niiden tunteminen ei ole sallittua. Silloin on hyvä opetella kohtaamaan tunteet tunteina, eikä liittää niitä syyllisyyden, huonommuuden tai häpeän kera osaksi minuutta eli identiteettiä. Sinä olet aina täysin riittävä omana itsenäsi. Tätä ei mikään tunne, teko tai valinta muuta.
Joskus käy niin, että toisen sanat tai käytös loukkaa. Harvoin on kyse siitä, että toinen olisi ehdointahdoin halunnut loukata. Mutta koska tulemme niin monenlaisista taustoista ja meillä on monenlaisia kokemuksia menneisyydessä, koemme eri tilanteet eri tavoin. Se, mikä loukkaa yhtä, ei välttämättä loukkaa toista. Mutta jos jokin loukkaa, mitä silloin voi tehdä?
Liian usein jätämme kuitenkin sanomatta, jos toisen sanat tai käytös sattuu. Saatamme pelätä, että jos sanomme kokemuksemme ääneen, toinen kokee sen syyllistämisenä. On kuitenkin eri asia kuvata omaa tunnetta kuin sättiä toisen toimintaa. Se, mitä tunteita toisen toiminta saa aikaan, ei ole pelkästään toisen toiminnan aiheuttamaa, vaan siihen sekoittuvat myös aiemmat elämänkokemuksemme.
Kukaan ei kuitenkaan tiedä, mitä todella koemme ja tunnemme, jos emme sano sitä ääneen: kuvaile kokemusta ja tunnetta mahdollisimman tarkasti. Vaikka kipeä tunne olisi syntynyt jostain, mitä toinen on sanonut tai tehnyt, tunnekokemus on totta sinulle. Tunnekokemus on myös portti menneisyyteesi ja siihen, mistä sinut on rakennettu.
Tutkimuksista tiedetään, että tunteen nimeäminen vähentää tunteen intensiteettiä Siksi tunteen myöntäminen ja sanoittaminen itselle on ensisijaisen tärkeää. Mutta on myös tärkeä saada olla kokonaisena olemassa muille. On tärkeää tuoda sanoiksi omaa kokemusta riippumatta siitä, miten toinen reagoi.
Älä siis koskaan kiellä omaa kokemustasi. Äläkä jätä jäsentelemättä omaa kokemustasi itselle ja muille. Jos teet niin liian monta kertaa, muutut näkymättömäksi. Sinä saat olla olemassa juuri tuollaisena. Sinun jokainen kokemus on ja saa olla totta – juuri sellaisena.
Ja kyllä: Niin voi käydä, että toinen kokee tunteen kuvauksesi syyllistämisenä. Ja se on ok. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sinun ei pitäisi yrittää jatkaa sen tekemistä. Mitä enemmän sanoittaa ja kuvailee – kokeilee löytää sanoja omalle kokemukselle – sitä tarkemmaksi se muuttuu. Sitä pitää kuitenkin harjoitella.
Joskus käy myös niin onnellisesti, että toinen sanoo, että ”kiitos, kun kerroit, en tiennyt, mitä olet kokenut”. Syntyy hyvä keskustelu, jossa saa tulla näkyväksi ja hyväksytyksi oman tunteen ja kokemusten kanssa. Silloin saa kuulla myös, mitä toinen koki. Syntyy ymmärrys.
Muista myös, että oman hankalan tunteen sanominen ei ole valittamista. Aina ei ole kivaa ja elämä ei ole pelkkää onnellisuuden kuvakollaasia. Joskus on vaikeaa, ja sen saa sanoa ääneen. Silloin kannattaa sanoa toiselle, ettei hänen tarvitse ratkaista tunnetta – riittää, että saa yrittää sanoittaa omaa kokemusta, jotta oma kokemus jäsentyy.
Kun toinen on loukannut ja sanoitat omaa kipeää kokemusta toiselle, muista nämä asiat:
– Kuvaile omaa tunnettasi, älä spekuloi toisen ihmisen näkökulmaa.
– Vain kuvailemalla omaa kokemusta ja tunnetta mahdollisimman tarkasti, tuot itsesi kokonaisena olemassaolevaksi. Myös kipeämmät puolet saavat olla osa sinua.
– Et ole vastuussa toisen reaktiosta. Sinä kestät sen kyllä – paljon pahempaa on tehdä itsestään näkymätön jättämällä asiat sisäänsä.
– Sinun kokemuksesi on totta. Kokemus saattaa muuntua, kun kuvailet tunnetilaasi.
– Puhuminen ja toisen reaktion vastaanottaminen helpottuu ajan kanssa, kun sitä harjoittelee. Ja saa harjoitella – kukaan ei osaa ilman harjoittelua!
– Älä luovuta. Jatka. Tee se uudelleen. Sinä olet arvokas kokonaisena tälle maailmalle.
Työstä hankalia tunteita Kun tuntuu pahalta -korttien avulla: kortin toisella puolella on tunne- tai tilannekuvaus aforismimuodossa ja toisella puolella siihen sopiva mindfulness-harjoitus.
