Liikunnan yhteydessä puhutaan usein itsekurin tärkeydestä. ”Pitää ottaa itseään niskasta kiinni”, ”potkaista persuksille”, ”piiskata”, ”ryhdistäytyä” ja niin edelleen. Useimmiten ryhtiliike kestää jonkin aikaa, kunnes into lopahtaa. Ihminen tuntee epäonnistuneensa ja palaa takaisin lähtöruutuun. Mutta entä jos liikuntaa – ja itseään – lähestyisikin armollisemmin? Entä jos matka hyvään oloon ja parempaan kuntoon alkaakin lempeydestä käsin?
Tässä 10 hyvää syytä, miksi kannattaa valita ensin lempeys – ja vasta sitten itsekuri:
1. Lempeys auttaa sinua olemaan itsesi ja kehosi ystävä – ei vihollinen.
2. Kun teet asioita lempeydestä käsin, sinun on helpompi kuunnella kehosi viestejä mielen tavoitteiden sijaan.
3. Lempeys ei tarkoita sitä, että voit omistaa kaiken vapaa-aikasi leppoisalle laiskottelulle, vaan pieniä päivittäisiä valintoja, jotka tekevät hyvää sinulle ja kehollesi.
Kun sitoudut itseesi lempeyden kautta, itsekuria tarvitaan lähinnä muistuttamaan oman hyvinvointisi tärkeydestä.
4. Lempeys ei vaadi, pakota tai piiskaa, vaan tsemppaa, arvostaa ja mahdollistaa.
5. Lempeyteen palaaminen auttaa pitämään itsekurin kurissa silloin, kun huomaat vaativasi itseltäsi liikaa.
6. Itsekurilla voi saada aikaan nopeita ja näkyviä tuloksia, mutta lempeys auttaa sinua kohti sisäistä muutosta, sellaista, joka tulee hitaammin, mutta tulee jäädäkseen.
7. Itsekuri ilman lempeyttä johtaa helposti suorittamiseen. Lempeys pitää huolen ilosta, luovuudesta ja läsnäolosta.
8. Lempeys on hyvä lähtökohta, itsekuri kelpo toteuttaja. Kun tiedät, mikä tekee itsellesi ja kehollesi hyvää, itsekuri auttaa viemään lempeyden käytäntöön – tarkoittipa se sitten ravitsevan aterian valmistamista tai ulkoilua kauniissa kevätauringossa.
9. Lempeyden harjoittaminen muistuttaa sinua itsesi ja oman kehosi tärkeydestä ja auttaa tekemään arjen valintoja, jotka eivät perustu huonoon omaantuntoon tai ulkoapäin tuleviin paineisiin, vaan haluun tehdä itsellesi hyvää.
Uskoin pitkään hyvän äidin olevan järkevä ja vakavan vastuullinen. Pakoilin tunteitani järjen maailmaan. Suoritin äitiyttä muiden antamilla ohjeilla ja säännöillä. Stressasin ja kontrolloin, elin aikataulutettua elämää, jossa unella oli suurin merkitys.
Paine tukahdutetuista tunteista oli niin suuri, että halusin vain paeta elämääni uneen.
Kaksi ensimmäistä lastani olivat todella huonoja nukkumaan, herättelivät minua muutaman tunnin välein. Uni oli ainoa mitä ajattelin, ainoa mistä puhuin, ainoa mistä ajattelin saavani voimaa. Elämänvoimani ja iloni menettäneena olin aivan hukassa.
Kolmas, pirun pahantuulinen ja haastava lapseni opetti minulle, että voima tulee aivan muualta kuin unesta. Hän ei sietänyt vakavaa ja jäykkää, elämää kiireisenä suorittavaa, täydellisen äidin roolia esittävää äitiään.
Tämä kaveri nukkui vain vartti kerrallaan ja teki näin rakkaudesta minuun! Hän halusi äitinsä hereille, eloon, pois pelon ja stressin jumista! Hänen kanssaan sain kokea, mitä on pohjaton väsymys ja miltä tuntuu totaalinen epäusko omiin kykyihinsä äitinä. Olin aivan koomassa, ja ei auttanut kuin luopua kontrollista.
Olin kolmen lapsen yksinhuoltaja, enkä voinut enää paeta elämääni enkä tunteitani mihinkään. Tunteet oli kohdattava, sillä en jaksanut enää järkeillä, olin siihen aivan liian väsynyt.
Lapseni olivat opettajiani, minä oppilas. He hyväksyivät mukisematta kaikki aidot ja luonnolliset tunteeni. Kaksi vanhempaa lastani näyttivät olevan entistä iloisempia siitä, että äiti vihdoin tunsi! Nuorimman tehtävä oli edelleen kiukkuisena tökkiä jokaista tunnelukkoa, jota yritin vielä piilotella. Purkautui valtava lasti tunteita, ja aloin tuntea itseni kevyemmäksi ja pirteämmäksi.
Mietin, miten pelottava olin varmasti ollut jatkuvasti ärtyneenä. Vaikka olin menettänyt vihassani mieheni ja monia ystäviäni, lapseni rakastivat minua edelleen koko sydämestään.
Miten ristiriitaisia viestejä olin lapsilleni antanut, kun teeskentelin täydellistä, vaikka olin hukassa ja epävarma. He olivat kannatelleet minua kaikki nämä vuodet, ja nyt he näkivät ja iloitsivat, kaikki kolme, että olivat saamassa oikeaa, aitoa äitiänsä takaisin. Sydämeni täyttyi rakkaudella ja kiitollisuudella heitä kohtaan, ja aloin olla enemmän hereillä kuin koskaan.
Tarkkailin näitä pikku tunnegurujani ja hämmästelin, miten lempeästi he osasivat vastata tunteisiini ja tarpeisiini. Kun olin vihainen ja levoton, lapseni olivat rauhassa ja paikoillaan. Kun hävetti, he tulivat halaamaan. Kun syyllistin itseäni, he kehuivat minua. He tiesivät aina miten toimia, ja se toiminta oli päinvastainen reaktio omaani.
Tämä kiteytyi opiksi: ”Anna toiselle sitä, mitä hänellä ei sillä hetkellä ole.”
Kun oivalsin tämän, ymmärsin miksi olin ensin saanut kaksi niin iloista ja hymyilevää, helppoa lasta. Miten he tasapainottivat vakavuuttani, vihaani ja monimutkaista elämääni.
Kun minä en osannut tuntea, en oikein antanut heillekään lupaa tuntea. Hyysäsin heidän ympärillään jatkuvasti, sillä ajattelin, että tehtäväni oli estää kaikki negatiiviset tunteet.
Lapseni eivät pahemmin itkeneet, heillä ei ikinä ollut kylmä, kuuma, jano tai nälkä, sillä olin haukkana aina vierellä, tukahduttamassa mielestäni roihuavan vaarallisia tunteiden tulipaloja. Ei ihme, että väsytti ja ei ihme, etteivät lapseni nukkuneet.
Heidän elämänsä oli niin tunneköyhää ja tukahdutettua, että he halusivat elämännälkäisinä olla mahdollisimman paljon hereillä, saadakseen edes jotain tunnekokemuksia, joista oppia elämää.
Päätin olla syyllistymättä kaikista näistä vuosista, sillä olin tehnyt parhaani, sillä tiedolla ja osaamisella mitä minulla oli ollut.
Kolmas lapseni oli lahja, ja selkeä merkki siitä, että olin valmis muutokseen. Aloin tuntemisen lisäksi myös tehdä kaiken päinvastoin kuin ennen olisin tehnyt. Aloin hidastaa elämääni entisestään, sillä tunteminen ja tietoinen reaktioiden valitseminen vie aikaa. Otin kellon pois ranteesta ja heittäydyin tuntemaan elämää – lasteni opastuksella.
Ei tekemistä vaan olemista.
Ei kiirettä vaan rauhaa.
Ei kontrollointia vaan luottamista.
Ei odotuksia vaan hetkessä elämistä.
Ei pelkoa vaan rakkautta.
Ei vakavuutta vaan iloa.
Se suuri väsymys, koomatila, jota olin aina paniikinomaisesti vältellyt ja eniten pelännyt, antoikin minulle lahjaksi ilon ja vapauden. Kun antauduin väsymykselle, löysin taas itseni.
Tunnistatko tilanteen, jossa tunnet keskustelussa itsesi poljetuksi ja et ehdi vastata asiallisesti ja selkeästi takaisin? Vaikka elämme täällä pohjoisessa yhdessä maailman tasa-arvoisimmista kulttuureista, olen kokenut todella monta tilannetta, joissa olisin tarvinnut näitä keskustelua uusille urille suuntaavia lauseita.
Etenkin nuorempana, kun en vielä ollut vielä näin vahva ja olin herkempi muiden mielipiteille, jäin usein sanattomaksi tai vastasin tunteella ja epäasiallisesti – sillä seurauksella, että keskustelukumppani sai siitä vain vettä myllyynsä.
Villi naiseus on syvän intuitiivisuuden ja sydämellisyyden lisäksi myös älyllistä itsensä kehittämistä ja hyvää aktiivista, sosiaalista toimijuutta. Opi ilmaisemaan itseäsi selkeästi!
Ota haltuun nämä fraasit, joilla pystyt ohjaamaan keskustelun suuntaa takaisin asiaan tai siihen, että sinua kuunnellaan.
1. Tiesin tuon jo. 2. Se on sinun mielipiteesi, mutta en ole samaa mieltä / se ei ole totta. 3. Tuo ei ole hauskaa. 4. Kiitos, mutta se ei ole tarpeellista. 5. Teet minulle epämukavan olon. / Tämä aihe tekee minulle epämukavan olon. Älä jatka enää. 6. Juttuni on kesken, ole ystävällinen ja älä keskeytä minua. 7. Kiinnostaako sinua kuunnella mitä minulla on sanottavana, vai lopetammeko keskustelun tähän?
Makustele näitä lauseita. Tuntuuko että olet ilonpilaaja ja tosikko? Miksi? Huutamalla pelin poikki, voit sanoa itsellesi vahvasti Kyllä! Tuleeko mieleen keskusteluja joissa olisit kokenut nämä hyödyllisiksi?
Teksti: Virpi Raipala-Cormieron Frantsilan Luomuyrttitilan perustaja, yrttien ja luontaishoitojen kouluttaja ja Frantsilan tuotekehitysvastaava sekä meditaatio- ja joogaopettaja.
Aitojen eteeristen öljyjen käyttöä kutsutaan aromaterapiaksi. Ne sopivat sekä koti- että hoitolakäyttöön ennaltaehkäisevänä hyvän olon tuojana, terveyden edistäjänä sekä kauneudenhoidon tukena. Eteeriset öljyt vaikuttavat ihmiseen joko hengityksen tai ihon verenkierron kautta. Ne haihtuvat ilmaan kaasumolekyyleiksi, jotka kulkeutuvat hengitettäessä nenän takana olevien miljoonien tuoksuepiteelisolujen kautta aivojen eri hormonaalisiin keskuksiin. Eteeriset öljyt viestittävät elimistölle miten reagoida – esim. virkistyäkö vai rentoutua. Niiden ominaisuudet ja käyttöalueet riippuvat niiden kemiallisesta koostumuksesta.
Eteeriset öljyt voivat mm.lievittää kipua, poistaa nesteitä, elvyttää hormonaalista toimintaa ja verenkiertoa, parantaa ihovaivoja sekä solujen aineenvaihduntaa. Useasti ne ovat myös antiseptisia ja tuhoavat bakteereita sekä viruksia. Niillä saadaan myös myönteistä vaikutusta mielialaan. Eteeristen öljyjen tutkimus maailmalla on hyvin aktiivista.
Esimerkkejä:
Laventeli ja appelsiini vaikuttavat serotoniinin vapautumiseen, joka rentouttaa oloa. Rosmariini ja havupuut vapauttavat no-adrenaliinia, joka lisää puhtia ja energiaa. Ylang-ylang ja patsuli puolestaan aktivoivat endorfiinien eli hyvän olon hormonien ja greippi sekä jasmiini engefaliinien eli mielialan kohentajien vapautumista. Eukalyptus desinfioi ja avaa hengitysteitä. Piparminttu lievittää sileiden lihasten kouristuksia ja helpottaa vatsavaivoja. Ruusu ja pelargoni helpottavat naisten hormonaalisia vaivo- ja ja pitävät ihokudosta nuorekkaana.
Eteerisiä öljyjä on käytetty vuosituhansien ajan niin hoitavina kuin tuoksuvina aineina. Kotona tuoksulyhty ja diffuuseri on yksi helpoimmista ja ihastuttavimmista käyttötavoista. Eteeriset öljyt ovat aromaattisten kasvien kasvirauhasten tuottamia haihtuvia, voimakkaasti tuoksuvia yhdisteitä. Ne eivät liukene veteen, mutta ne voidaan helposti sekoittaa kasviöljyihin sekä alkoholiin. Eri eteerisiä öljyjä voidaan sekoittaa keskenään tietyn tehon tai tuoksuyhdistelmän aikaansaamiseksi. Ne laimennetaan aina ulkoisessa käytössä ja sellaisenaan eteerisiä öljyjä ei suositella sisäiseen käyttöön niiden voimakkuuden takia.
Eteerinen öljy on aito, kun se on saatu yhdestä kasvilajista, siihen ei ole lisätty mitään kemiallisia jatkeita, eikä sitä ole standardoitu lisäämällä tai poistamalla ainesosia. Synteettisesti valmistetuilla tuoksuvilla öljyillä eli hajusteilla ei ole hoitavia vaikutuksia vaan päinvastoin.
Yleisin valmistustapa on eteeristen öljyjen tislaus, siinä kasvimassan läpi johdetaan kuumaa höyryä. Tislaus kestää puolesta tunnista useaan tuntiin, riippuen kasvilajista ja laitteistosta. Vesihöyry vetää kasvien haihtuvat öljyt mukaansa. Lauhduttimen kautta höyry tiivistyy vedeksi ja pikkuhiljaa eteerinen öljy nousee veden pinnalle, josta se otetaan talteen. Vesi, joka jää jäljelle on ns. hydrolaattia, jota myös voidaan käyttää esim. voiteissa veden ohella. Eri kasvit sisältävät eri määriä haihtuvia öljyjä esim. laventelissa sitä voi olla jopa 2%. Eteerisen öljyn hinta muodostuu kasvin viljely- ja keräilykustannuksista sekä sen sisältämästä haihtuvan öljyn määrästä ja tislauksen vaikeudesta. Sitrusten ulkokuorista valmistettavat eteeriset öljyt puristetaan ja puhdistetaan mekaanisesti sakkautuksen jälkeen.
ETEERISTEN ÖLJYJEN TURVALLINEN KÄYTTÖ
• Hieronnassa ja ihonhoidossa tehdään aina laimennus. Lisää pieneen ruokalusikalliseen (n. 5 ml) kasviöljyä 1–2 tippaa eteeristä öljyä. Pohjaöljynä käytetään kylmäpuristettuja kasviöljyjä tai voidetta.
• Höyryhengitystä tai kasvojen kauneus- höyrytystä varten käytä 2–4 tippaa pariin litraan kuumaa vettä. Aseta pyyhe pään yli ja aseta kasvot sopivalle etäisyydelle vedestä.
• Kylpyveteen voit tiputtaa eteeristä öljyä 5–10 tippaa esim. ensin shampooseen (n. 1 rkl) tai merisuolaan sekoitettuna.
• Tuoksulyhdyssä annostus on 1–4 tippaa veden pinnalle ja lyhdyn alle tuikkukynttilä. Käytä kuumaa vettä niin saat tuoksua nopeasti.
• Huonetuoksua saat, tuoksulyhdyn lisäksi, pirskottelemalla eteeristä öljyä esim. matoille tai lisäämällä sitä ilmankostuttimeen, diffuuseriin tai suihkepulloon alkoholin kera.
• Löylytippoina eteerisiä öljyjä voit käyttää, saunan koosta riippuen, 1–5 tippaa löylykauhalliseen vettä tai ”saunan henkeen” tiputettuna. Huom. ei koskaan suoraan kiuaskiville!
• Parfyymin voit kokeilla tehdä myös tuoksumieltymyksesi mukaan sekoittamalla eteerisiä öljyjä jojoba-öljyyn tai alkoholiin esim. 10 ml:aa kohti 10–15 tippaa.
• Pyykkietikkaa varten lisää 50 ml kohti väkiviinaetikkaa 5–10 tippaa eteeristä esim. laventeliöljyä. Lisää se huuhteluainesäiliöön.
Huomioithan tämän:
• Eteerinen öljy on laimennettava aina ennen käyttöä iholle. Poikkeuksena teepuuöljy, jota voit laittaa tipan päivittäin kynnen päälle, kynsisieniongelmaan ja laventelia tipan palaneelle iholle.
• Eteerisen öljynjoutumista silmiin on varottava. Vahingon sattuessa se huuhdellaan heti pois silmistä viileällä vedellä.
• Eteerisiä öljyjä ei tule käyttää sisäisesti omin neuvoin. Niitä tosin käytetään suklaan ja hunajan maustamisessa pieniä määriä. Vahingon sattuessa tulee heti ottaa muutamia ruokalusikallisia kasviöljyä, jolloin limakalvoja ärsyttävä ominaisuus laimenee. Älä oksennuta!
• Eteerisiä öljyjä ei suositella käytettäväksi raskaana oleville, imettäville äideille tai vauvoille kuin tilapäiseen, hyvin vähäiseen käyttöön.
• Jotkut eteeriset öljyt, kuten sitruuna, saattavat olla allergisoivia yliherkille ihmisille. Huomioi myös, että jotkut eteeriset öljyt aiheuttavat iholle ruskehtavia pigmenttilaikkuja joutuessaan auringonvalon kanssa tekemisiin. Tällaisia ovat lähinnä sitrukset. Näistä valoherkistävimmät ovat bergamotti ja sitruuna.
Eteeriset öljyt säilyvät parhaiten viileässä ja suojassa auringonvalolta.
Tutustu Frantsilan luomuyrttitilan kiinnostaviin kevään koulutuksiin TÄSTÄ.
Itsearvostus on sitä, että alkaa kysyä itse itseltään, että ”hei beibi, mitä hoivaa, huolenpitoa, huomiota ja tukea mä voisin sinulle tänään antaa?” Siirtääkin fokuksen ainaisesta muiden hyysäämisestä itseensä. Muista huolehtiminen ja toisten tunteiden kannattelu voi olla alitajuinen tapa yrittää saada itselleen huolenpidon kokemusta. Silloin luulee, että kun toisen tarve täyttyy, omakin tarve täyttyy. Mutta homma ei menekään niin – usein tuloksena on uupumista, hyväksikäytetyksi tulemisen tunnetta ja ihmetystä. ”Minne kaikki katoavat, kun olisi minun vuoroni?”
Avain on alkaa ottaa itse vastuuta siitä, että minusta huolehditaan – huolehtimalla itse itsestään. Se alkaa kääntää syvän, alitajuisen arvottomuuden kelkkaa kohti lempeää, voimauttavaa vastuuta omasta hyvinvoinnista. Fokuksen siirtäminen toisten tunteista, ajatuksista ja oletetuista haluista omaan itseen uudestaan ja uudestaan vahvistaa itsearvostusta. Se vetää puoleensa sinua arvostavaa kohtelua. Rajasi vahvistuvat.
Et enää teekään kompromissia omasta hyvinvoinnistasi etkä yritä saada sitä toisten kautta, vaan ensisijaisesti itse itseltäsi. Se avaa vastaanottamaan myös toisilta apua, turvaa, tukea ja hoivaa ilman että sitä tarvitsee ”ansaita” (tai vaatia tai marttyroida) mitenkään. Alat tunnistaa olevasi huolenpidon, välittämisen, turvan, lempeyden ja hyväntahtoisuuden arvoinen, kun alat tarjota niitä itse itsellesi. Sinun ei tarvitse odotella eikä lunastaa mitään.
Mitä hoivaa voisit juuri nyt antaa itse itsellesi lahjaksi?
Kuva: Unsplash.com
Lämpimästi tervetuloa voimauttavaan valmennukseen tai konsultaatioon tästä.
Pohditko työtilannettasi päivittäin pääsemättä ratkaisuun?
Oireiletko kehollisesti ja olosi on epämukava?
Koetko oman vaikutusvaltasi työhösi liittyen liian pieneksi?
Urakriisi voi tuntua sanalta liiankin vahvalta, mutta kokemukseni mukaan moni kipuilee epävarmuuden ja tietämättömyyden kanssa jopa vuosia – tekemättä asialle mitään konkreettista. Tyypillisiä vaiheita työelämässä urakriisille on valmistumisen jälkeinen työelämään siirtyminen, irtisanotuksi tuleminen, alanvaihto, työelämätauon jälkeinen paluu, sairastuminen tai elämäntilanteen äkillinen muutos.
Oma asenne ja muiden tuki apuna omissa urakriiseissäni
Itselläni on ollut kaksi isoa urakriisiä: jo ennen valmistumistani, kun oivalsin, etten haluakaan alakoulun luokanopettajaksi, mitä opiskelin. Ja toinen oltuani hektisissä työympäristöissä rekrytoijana 4 vuotta. Ja lisäksi toki pienempiä muutoksen paikkoja useinkin työelämän varrella.
Omat selviytymiskeinoni ovat olleet oman ajattelumaailman muokkaaminen ja tuen hakeminen sekä mahdollisimman terveelliset ja vahvistavat elämäntavat. Jokaiseen ansioluetteloon kuuluu kohtia, joista ei ehkä itse ole niin ylpeä. Se on elämää. Tärkeää on seistä ylpeänä elämänkokemuksensa takana, ja hyödyntää matkan varrelta saadut opit ja oma kasvu.
Jäisinkö nykyiseen työhöni vai lähtisinkö hakemaan uutta?
Ennenkö teet äkillisiä ratkaisuja, pohdi rauhassa seuraavia kysymyksiä liittyen nykytyöhösi. Joskus työ voi tökkiä, koska muussa elämässä on ongelmia, jolloin olo ei ehkä parane työtä vaihtamalla. Onko sinulla taipumus paeta ikäviä asioita töihin? Helposti me elämme illuusiossa, jossa uudessa työssä kaikki on paremmin. Joskus muutos on mahdollinen vain siten, että itse muutut. Omassa uupumisessani olennaista oli omien ajatusmallieni ja uskomusten korvaaminen minua paremmin tukevilla.
Pohdi ensin:
Mitä hyvää koet saavasi nykytilanteesta eli mitä menetät, jos lähdet?
Mitä pelottavaa on uudessa tilanteessa, jos lähdet?
Entä mistä luopuminen helpottaa, jos lähdet?
Mitä uutta kutkuttavaa odottaa uudessa?
8 tärkeää näkökulmaa ennen päätöksentekoa
1. Oman työn motivaatiotekijät
Mikä työssäsi innostaa, inspiroi ja kiinnostaa sinua?
Mikä on parasta työssäsi kaikesta huolimatta?
2. Kommunikaatioyhteys esimieheen
Oletko puhunut hänelle mahdollisimman avoimesti, rehellisesti, suoraan ja kiertelemättä omasta tilanteestasi, tunteistasi ja tarpeistasi?
3. Vaikutusmahdollisuudet omaan työhön
Mihin työssäsi voit vaikuttaa, mihin et?
Miten toimimalla voisit vaikuttaa tärkeisiin asioihin enemmän?
4. Työnkierto, siirtyminen organisaation sisällä
Onko sellainen omassa työpaikassasi mahdollista?
Jos on, kiinnostaako se sinua?
Jos saisit valita tai luoda minkä tahansa muun tehtävän organisaation sisällä, mikä se olisi?
5. Stressitekijöiden analysointi
Oletko listannut paperille huolenaiheesi ja stressisi aiheuttajat?
Onko stressaavat asiasi sellaisia, joihin voit vaikuttaa, vai sellaisia, joihin et voi?
Oletko tehnyt toimenpiteet, joilla vaikutat stressisi aiheuttajiin?
6. Omien kiinnostusten, vahvuuksien ja arvojen analysointi
Oletko tehnyt vahvuus- ja osaamiskartan? (Lue aiempi blogini tästä)
Mitkä arvot ja asiat ovat sinulle kaikkein tärkeimpiä elämässä ja työssäsi?
Oletko kertonut näistä esimiehellesi?
Oletko arvioinut, miten toimimalla saisit enemmän osaamistasi käyttöön?
7. Järkitekijät ja taloudelliset seikat
Mikä vaikutus jäämisellä tai lähtemisellä olisi lompakkoosi?
Olisiko rahaa mahdollisuus jotenkin väliaikaisesti järjestää, jotta saisit rauhallisen pohdintatauon?
Millä suunnitelmalla mahdollinen siirtymä olisi kivuttomin?
8. Hyvinvointi ja jaksaminen
Miten sinä jaksat?
Oletko arvioinut hyvinvointisi asteikolla 1-10?
Mitä käytännön toimia tekemällä arvosanasi nousisi kohti kymppiä?
Oletko ollut jo sairauslomalla, vai olisiko nyt sen aika?
Sallitko itsellesi tuumaus- ja lepotauon?
Antaako työsi energiaa vai viekö se sitä enemmän?
Millainen tukiverkostosi on?
Huonoja syitä olla tekemättä mitään on vetoaminen ajan tai rahan tai rohkeuden puutteeseen. Kaikkea noita voi järjestää lisää, jos vaakalaudalla on hyvinvointi ja onnellisuus. Jos huomaat fyysistä tai henkistä oireilua, ahdistuneisuutta tai jatkuvaa väsymystä omaan tilanteeseesi, reagoi siihen heti.
Pienin askelin pääset hyvin eteenpäin.
Jos et reagoi mitenkään, oireet pahenevat ja seurauksena voi olla uupumustila. Joskus ratkaisu on lähtö. Tee tietoinen pohdinta ja päätös, niin pystyt seisomaan sen takana.
Sinun ei tarvitse koskaan uhrata terveyttäsi, onnellisuuttasi tai hyvinvointiasi työpaikan vuoksi. Sinä voit valita, päätös on sinun. Sinä pystyt muutokseen.
Liittolaisesi oman näköisen elämäsi luomisessa,
Riikka
Lue lisää siitä, miten luot itsellesi onnellisen työelämän Montevistan sivuilta tästä.
Toisilla meistä selviäminen ja yksin pärjääminen tulevat niin sanotusti selkärangasta. Ehkä elämä on vaatinut sitä meiltä pienestä asti. Ehkä ilman sitä emme olisi enää tässä, tai ainakaan tällaisina kuin olemme. Ja vaikka elämä jossain vaiheessa helpottaisikin, emme välttämättä osaa toimia toisella tavalla. Voi olla, että ajan kuluessa vahvuudesta on tullut osa minuutta – sitä kuka olemme ja minkälaisena näemme itsemme.
Jos on tottunut näkemään itsensä vahvana selviytyjänä, voi olla vaikea tunnistaa omaa heikkoutta ja epävarmuutta. Ja vielä vaikeampaa on ilmaista sitä muille. Muutoksen sijaan on helpompaa toimia niin kuin on aina toiminut, vaikka siitä koituisi itselle harmia. Vasta sitten, kun tuo harmi kasvaa liian suureksi ja alkaa sabotoida arkielämää, olemme kenties valmiita muutokseen.
Sinulle, joka olet kyllästynyt jatkuvaan pärjäämiseen – tässä 5 tapaa harjoitella heikkoutta ja oppia luottamaan elämään.
1. Ota aikaa itsellesi. Selviytyjätyypit ovat tottuneet menemään eteenpäin oli tilanne mikä tahansa. Olet oppinut siihen, että paikalleen ei voi jäädä makaamaan. Täytyy nousta, toimia ja hoitaa arjen asiat, vaikka sisällä myllertäisi mitä. Pitkään jatkunut selviytymismoodi on myös saattanut viedä kykysi pysähtyä. Jotta sisäinen selviytyjäsi pääsisi rauhoittumaan, on hyvä aloittaa ottamalla säännöllisesti aikaa itselleen.
2 Uskalla kohdata kipeät tunteesi. Pysähtyminen tuo usein mukanaan ne asiat ja tunteet, joita selviytyessä ei ole ollut mahdollista kohdata. Oman väsymyksen, pienuuden, epävarmuuden, haavoittuvaisuuden. Ne eivät välttämättä ole helppoja tai miellyttäviä tunteita, mutta sinä, jos joku, pystyt kohtaamaan ne. Muista, mistä kaikesta olet selviytynyt. Sinulla ei ole mitään hätää. Omien paitsioon jääneiden tunteiden kohtaaminen voi olla merkittävä askel kohti lempeämpää ja luottavaisempaa elämää.
3. Harjoittele armollisempaa suhtautumista itseesi. Pärjääjän sisällä saattaa asua rankka tuomari. Olet tottunut vaatimaan itseltäsi paljon eikä sinulla ole aina ollut mahdollisuutta vaalia pehmeämpää puoltasi. Nyt on tullut hyvä aika harjoitella. Joka kerta kun huomaat sisäisen kriitikkosi pääsevän vauhtiin, pysähdy kuuntelemaan, mutta älä lähde sen matkaan. Kiitä sitä huomiosta ja vastaa lempeästi takaisin. Armottominkin sisäinen ääni rauhoittuu, kun se saa tarpeeksi huomiota.
Loppujen lopuksi tuo ankara sisäinen ääni saattaa olla tärkein merkki omasta pehmeämmästä puolestasi. Usein pärjäämisen taustalla vaikuttavat pelko ja epävarmuus. Kun sinulla ei ole enää mitään hätää, voit opetella katsomaan itseäsi lempeämmin.
4. Opettele arvostamaan herkkyyttäsi. Moni vahva ihminen on pohjimmiltaan hyvin herkkä, mutta rankat elämänkokemukset ovat saattaneet tehdä herkkyyden kanssa elämisestä vaikeaa. Oma herkkyys on ehkä täytynyt sivuuttaa selviytymisen tieltä. Onneksi sen voi herättää aina uudelleen. Opettele tuntemaan oma herkkyytesi ja anna sille tilaa tulla esiin. Herkkyys voi osoittautua suurimmaksi voimavaraksesi matkalla kohti pehmeämpää sinua.
5. Älä jätä itseäsi yksin. Yksi vahvan ihmisen suurimmista peloista saattaa olla, että muut eivät halua nähdä hänen heikkouttaan. Tai että hänet hyväksytään vain, jos hän on vahva ja pärjäävä. Siksi onkin usein helpompaa jatkaa yksin selviytymistä kuin paljastaa oma sisinpänsä ja tukeutua muihin. Samalla tulee kuitenkin jättäneensä itse itsensä yksin. Parhaiten liiallisesta vahvuudesta toipuu, kun uskaltaa luottaa toiseen ihmiseen, raottaa sitä osaa itsestä, joka kaipaa kipeästi huomiota ja näkyväksi tulemista. Anna toisen nähdä sinut. Sinä vahva, herkkä ja ainutlaatuinen.
Pitkittyneen kivun tai minkä tahansa muun pidempiaikaisen oireilun kanssa eläminen on usein haastavaa. On luonnollista käydä eri kriisin vaiheita läpi myös silloin, kun sairastuu. Yksi tyypillinen sairastumisen jälkeisen kriisin vaihe on kokea itsensä uhriksi ja jäädä eräänlaiseen kärsimysmoodiin tai -kehään.
Uhrin rooliin liittyy tyypillisesti voimattomuuden ja keinottomuuden tunteita. Sairastunut, uhrin roolissa elävä ei tunne omaavansa riittävästi sisäistä voimaa, tietoa tai kykyä vaikuttaa senhetkiseen terveydentilaansa tai jopa koko elämäänsä. Hän on saattanut luovuttaa vastuun terveydestään ja hyvinvoinnistaan hoitavalle taholle. Tämä on siinä mielessä haitallista, että jos ei koe olevansa itse vastuussa elämästään, se voi ylläpitää sairauden kehää.
Joillakin on vankka käsitys siitä, että hän on – ei vain sairautensa ja geeniensä – vaan myös koko elämän uhri. Elämä on pettänyt hänet, eikä siis ihme, että usein hän kokee kärsimystä kohtalostaan. Uhriuden malli voi lisäksi siirtyä sukupolvelta toiselle tiedostamattomasti ja se voi olla seurausta stressaavista, jopa traumaattisista lapsuuden kokemuksista.
Uhri saattaa hakea syitä kärsimykselleen itsensä ulkopuolelta. Koska vastuu ei ole ollut itsellä, on mahdotonta kohdata itseään totuudellisesti ja tutustua omiin syvimpiin ja kipeimpiin tunteisiinsa. Tämä on kuitenkin tärkein asia uhriudesta vapautumisessa ja oman voiman löytämisessä. Emme kukaan ole vastuussa siitä, mitä meille on esimerkiksi lapsuudessa tapahtunut, mutta aikuisena olemme vastuussa siitä, että annamme mahdollisuuden omalle eheytymisellemme siksi ihmiseksi, joka me aidosti olemme.
Tähän prosessiin tarvitsemme ensisijaisesti myötätuntoa ja anteeksi antoa itsellemme, vaikka se voikin tuntua alkuun yllättävältä vaihtoehdolta. Uhrin rooli kuluttaa valtavasti energiaa, koska uhri ei ole luonnollisessa yhteydessä kehoonsa eikä siihen osaan itseään, josta löytyvät kehon ja mielen viisaat vastaukset ja sisäinen voima. Sisäiseen prosessiin on monilla tarpeen hakea myös terapeuttista apua. Kipujen ollessa kyseessä, terapeutilla on hyvä olla käytössään myös keholähtöisiä menetelmiä.
Kun oppii vähitellen kuuntelemaan omia tunteitaan ja syvimpiä tarpeitaan myötätuntoisesti, on mahdollista päästää irti toivottomuudesta ja keinottomuudesta. Kehon ja mielen kuuntelutaidot auttavat suuntautumaan jokapäiväisen elämän hyviin ja toimiviin asioihin, jotka osaltaan voivat edesauttaa oireiden lievittymistä tai jopa toipumista sairaudesta. Turvallisuuden tunne lisääntyy kohtaamalla keho ja sisäinen kipu rauhan tilassa.
Uhrina oleminen lisää kärsimystä ja kipua. Mikäli huomaa itsessä näitä piirteitä ja ajatusmalleja, on tärkeää alkaa tutkimaan asiaa tarkemmin. Mikä olisi itselle parempi tapa ajatella ja tuntea? Olenko syvimmiltäni uhri ja lopun ikääni esimerkiksi kipukroonikko? Vai olenko ihminen, jolla on oireita ja haastavia tunteita, mutta ne eivät määrittele minua ihmisenä täysin? Kun tietoisesti kääntää ajatteluaan, alkaa nähdä uusia toimintavaihtoehtoja elämässään. En ole yhtä kuin sairauteni, olen paljon enemmän.
Tässä seitsemän kysymyskohtaa oman pohdintasi tueksi:
1. Jos huomaat, että uhrius ja jatkuva kärsimys täyttävät elämäsi ja kuluttavat voimiasi, millaisia tunteita tämä huomio sinussa herättää? Entä miten kehosi tähän reagoi?
2. Miten olet joutunut toimimaan uhrin roolista käsin? Millaisia selviytymiskeinoja sinulla on ollut?
3. Millaisia ajatuksia tarkalleen huomaat omistavasi? Ovatko ne sataprosenttisesti totta?
4. Jos et käyttäisi sanaa uhri tai mitään synonyymia sille, kuka ja mikä olisit ilman tätä sanaa?
5. Millaisia voimavaroja tai voimatunteita tarvitsisit, jotta kokemuksesi itsestä voisi muuttua?
6. Millaista myötätuntoa tarvitset itseäsi ja kehoasi kohtaan?
7. Mitä asioita sinun on elämässäsi aika hyväksyä?
Ehkä on mahdollista kohdata ja hyväksyä tämä sairaus, tämä kipu. Hyväksyä tämä hetki, jossa juuri nyt elän. Ehkä on mahdollista olla taistelematta, uhriutumatta. Se ei tarkoita samaa, että olisi luovuttamassa. Hyväksyminen ei ole luovuttamista, vaan se voi myös olla aktiivinen tila, jossa voi hakea juuri itselle sopivia vaihtoehtoja. Löytää itsessään jo oleva eheys. (Ote kirjasta Elämää voi aina parantaa).
Artikkelikuva: Anne Toivonen, Instagram: anne_toivonen.
Osa niistä on helppoja ja kauniita ja osa taas vähän vaikeampia ja rumempia. Toiset kelpaisivat jääkaappimagneettiin, kun taas toiset eivät ole varsinaista elämänhallintaopusmateriaalia. Näille tunteille yhteistä on vain se, että ne ovat kaikki yhtä totta.
Meillä on kuitenkin usein tapana peilata muihin ihmisiin vain vaikeita tunteitamme. Ihmettelemme miksi naapurimme tai työkaverimme vaikuttaa aina tasapainoisemmalta tai seesteisemmältä kuin peilistä meitä takaisin tuijottava arjen sankari. Vaikka päässämme olisi minkälaiset taikalasit tahansa, emme kuitenkaan näe toistemme tunnemaailmojen sisälle. Tai emme ainakaan ole riittävän tarkkanäköisiä.
Tilannetta ei helpota suomalainen kulttuuri, jossa olemme oppineet karsimaan julkiset tunteiden ilmaisut minimiin. Koska harvat näyttävät tunteitaan julkisesti, saatamme ymmärrettävistä syistä johtuen, alkaa uskoa muiden tunne-elämien olevan jotenkin tasaisempia ja helpompia kuin omamme.
On hyvä muistaa, että vaikka naapurimme näyttäisi kuinka aurinkoiselta tahansa, emme voi kuitenkaan ikinä tietää, minkälaista sisäistä kamppailua hän tälläkin hetkellä taistelee.
Minua on siunattu tai kirottu (vastaus riippuu päivästä) varsin vivahteikkaalla ja monipuolisella tunne-elämällä.Olen kokenut aikuiseksi kasvamiseen liittyvät kivut ja tunnemyrskyt ja etsinyt itseäni myös vähemmän rakentavilla tavoilla.Pahimmat tyrskyt ohitettuani, olen kuitenkin pyrkinyt sisäistämään, etten ole yhtä kuin tunteeni.
En ole ahdistava pelko rinnassa tai häpeä kiusallisesta sosiaalisesta tilanteesta, enkä vihlova ulkopuolisuuden kokemus. Vaikka minua tässä hetkessä ahdistaakin, niin sen ei tarvitse määrittää minua. Minä olen valoa, varjoja ja kaikkia inhimillisiä tunnetiloja näiden väliltä. Ihan kuten sinäkin.
Lopulta kysymys on irti päästämisestä ja itsensä hyväksymisestä.Heikkona hetkenä on hyvä pysähtyä, hengittää syvään ja muistaa, että tunteet ovat itse asiassa vain vieraitamme. Ne tulevat ja ne lähtevät. Vaikka pääsi sisällä juuri nyt sataisi ja myrskyäisi, niin ennemmin tai myöhemmin taivas on taas kirkas ja valo tuntuu entistä paremmalta.
Pelottaako sinua rakastaa? Tiedätkö, kaikkia muitakin pelottaa. He eivät vain kerro sitä sinulle.
Pelkoa ja rakkautta koskevat käsitykset ja uskomukset ovat sekava vyyhti. Olemme kaikki helposti kallellaan joko pelkoon tai rakkauteen sikäli, että olemme joko (vanhojen) pelkojemme kurimuksessa reaktiivisia ja itsestämme irrallaan — tai olemme niin tukevasti kallellaan rakkauteen, että kuvittelemme voivamme kitkeä ihmisyyden itsestämme ollaksemme puhtaasti rakastavia, muuttuaksemme suorastaan jumalallisen rakkauden kuvaksi. Kumpikaan ei ole kauhean tasapainoista tai realistista.
Miten sinun pelkosi mahtuisi rakkauteen?
Niin rasittavaa kuin pelko ja sen erilaiset ilmenemismuodot ja kerrannaisvaikutukset ovatkin, pelko kuuluu ihmisyyteen. Sinun pelkosi ei ole jokin piinallinen juuri sinulle asetettu kirous, vaan sinun suojelemiseksi tarpeellinen ja inhimillinen anatomis-fysiologinen järjestelmä.
Pelkosi rakastaa sinua niin paljon, että se tekee kaikkensa, että Juuri Sinä selviäisit hengissä. Juuri Sinä.
Jos rakkautta kiinnostaa sinun lisäksesi kaikki muutkin — jopa siihen mittaan asti, että puhutaan ykseydestä — pelkosi huomion kohteena on sinä. Se välittää vain ja ainoastaan sinusta. Olet sille tärkeintä tässä maailmassa.
Osaisitko olla hellempi omaa pelkoasi kohtaan, kun ymmärrät, miten valtavasti se tekee kaiken aikaa työtä juuri sinun suojelemiseksi? Ei aina ehkä sillä tavalla kuin toivoisit, mutta niillä keinoilla, mitä sillä on käytettävissä.
Pelko tukee selviytymistä niin yksilönä kuin lajina. Valitettavasti emme pelkää selviytymisemme puolesta ainoastaan hyvästä syystä (kun meinaamme pudota kallionkielekkeeltä, väistämme kaahaavaa autoa tai olemme kävellä marjametsässä karhua päin), vaan myös vanhoista syistä, eli taipumus reagoida ”väärin” tai ”turhaan” on syntynyt sinun aiempien elämänkokemustesi myötä. Siksi meillä kaikilla — sinulla ja minulla ja sinun kaverilla myös — on taakkana vanhoja pelkoja, jotka vaikeuttavat rakkaudessa kohtaamista.
Olennainen osa sinua on vanhojen pelkojesi kerroksia: jos ne poistettaisiin sinusta, ei jäisi jäljelle monia asioita, jotka tekivät sinusta sinut. Juuri tuollaisen ihanan keskeneräisen ihmisen.
Paras tapa pyrkiä lähemmäs rakkautta on tunnistaa ja hyväksyä omat pelkonsa. Koska et kuitenkaan pääse inhimillisten rakenteiden ulkopuolelle — vaikka kirkastuisit kuinka — pelon täytyy mahtua niin itsensä rakastamisen sisään kuin myös kahden väliseen kohtaamiseen. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että ottaa vastuun itsestään, mutta hyväksyy oman ihmisyytensä.
Anna itsellesi lupa olla ihminen. Hyvänen aika, olet tullut tänne elämään tätä nimenomaista elämääsi tuossa nimenomaisessa tomumajassa. Ole sille hellä — sisimpiin kerroksiin asti. Älä piiskaa itseäsi siitä, että pelkäät ja olet joskus pelännyt ja ottanut kantaaksesi vanhoja pelkojasi. Se johtuu siitä, että olet ihminen.
Voisitko hyväksyä tämän pienen tosiasian?
Jokainen meistä voi vain tulla tutuksi omien pelkojensa kanssa — ja hiukan yllättäen ja välttämättä sitä suunnittelematta, juuri sillä tavalla pääsee lähimmäksi tilannetta, jossa pelot eivät ohjaa omaa elämää. Ja se tulee lähimmäksi tilaa, jota kutsutaan rakkaudeksi.
Ja näin pelko mahtuu rakkauteen, jos vain sallit.
Enemmän inhimillisestä pelosta ja rakkaudesta Keiju Vihreäsalon kirjassa ”Jotta voisin rakastaa – Rakkauden anatomia”. Kirjassa pohditaan, mitä on rakkaus ja tarkastellaan, minkälaiset asiat estävät meitä kohtaamasta toisiamme rakkaudessa. Kirja on ilmestynyt lokakuussa Otavan Hidasta elämää -sarjassa.
Rakkaus ja rajat ovat kasvatuksen kaksi tukipilaria, jotka varmasti jokainen meistä vanhemmista on kuullut. Mitkä ovat sinun tukipilarisi kasvatuksessa? Lähdin pohtimaan, miten auttaisin lasta ja nuorta vahvistamaan omaa voimaansa ja päädyin neljään tukipilariin, joiden varaan olisi hyvä rakentaa.
1. Hyväksynnän voima on valtava.
Temperamenttitutkimuksissa on todettu, että temperamentti ei lopulta ohjaa sitä, millainen lapsesta tulee, vaan tärkeää on se, että vanhemmat hyväksyvät hänen ominaisuutensa.
Jos lapsi tai nuori saa tunteen siitä, että hän tulee nähdyksi ja rakastetuksi juuri sellaisena kuin hän on, hän saa perustan, jonka hän tarvitsee voidakseen hyvin, löytääkseen omat vahvuutensa ja käyttääkseen niitä.
Meille vanhemmille ei aina ole helppoa kasvattaa ja ymmärtää herkkää, sisäänpäin suuntautunutta lasta, jos olemme itse ulospäin suuntautuneita. Tai urheilullisen vanhemman voi olla vaikea ymmärtää taiteellista lastaan, jota kiinnostaa enemmän runojen kirjoittaminen kuin jääkiekkokaukalo.
Silloin meidän on hyvä muistuttaa itseämme siitä, mikä on kaikkein tärkeintä ja palata kerta toisensa jälkeen muistuttamaan itseämme hyväksynnän voimasta.
2. Läsnäolo on tärkein lahja, jonka voimme lapselle tai nuorelle antaa.
Olemalla aidosti läsnä voimme osoittaa lapselle, että hän on tärkeä ja arvokas. Sen kertominen ei ole niin tärkeää kuin teot. Me voimme läsnäolon teoilla osoittaa lapselle tai nuorelle, että aika hänen kanssaan on arvokkaampaa kuin työasiat, joiden parissa saattaa mennä helposti koko ilta.
Aina läsnäolon määrälläkään ei ole niin paljon merkitystä kuin laadulla. Kyky olla läsnä toiselle on tärkeää varsinkin niissä arjen pienissä hetkissä, kun lapsi tai nuori kertoo päivästään.
Osoita aitoa kiinnostusta hänen tekemisiinsä tekemällä lisäkysymyksiä siitä, mitä hänelle kuuluu ja millainen päivä oli ja kuuntele oikeasti – ilman tarvetta tehdä mitään muuta.
Kyllä se nuori kuuntelee, vaikka hänellä olisi puhelin kädessä ja luurit päässä. Älä luovuta, vaan kysy, kiinnostu, kuuntele, kannusta ja kiitä.
3. Lapsen tai nuoren, joka ymmärtää itseään ja tunteitaan ja hyväksyy itsensä ja tunteensa osana ihmisenä olemista, on helppo löytää omat vahvuutensa ja ottaa ne käyttöön.
Lapsi ja nuori voi myös oppia tiedostamaan päässään viliseviä ajatuksia ja ymmärtämään, että jokaista ajatusta ei tarvitse uskoa. Lapsi ja nuori voi jopa oppia väittelemään niiden ajatustensa kanssa, jotka eivät ole hyödyllisiä, terveellisiä tai totta.
Kun tyttäreni oli kahdeksanvuotias, kuulin hänen soimaavan omaa ulkonäköään. Juttelin hänen kanssaan asiasta ja kehotin häntä kyseenalaistamaan tämän ajatuksen. Kysyin, miltä hänen ystävästään mahtaisi tuntua, jos tyttäreni soimaisi hänen ulkonäköään noin. Kahdeksanvuotias osasi jo kertoa, että ystävä tulisi surulliseksi sellaisista kommenteista.
Jatkoimme keskustelua siihen, että miksi kukaan haluaisi puhua itselleenkään noin rumasti ja aiheuttaa itselleen surullista mieltä. Tyttäreni ymmärsi hyvin nopeasti, että kaikkia ajatuksia ei tarvitse uskoa, ja ajatuksillamme on vaikutus meihin. Sen jälkeen en ole enää kuullut, että hän moittisi ulkonäköään. Tosin murrosikä on vielä edessä, joten saa nähdä miten käy.
Me mallitamme, sanoitamme ja nimeämme tunteita ja niihin suhtautumista jo ihan pienen lapsen kanssa. Puhuthan siis myös itsellesi kauniisti ja arvostavasti.
4. Se, mitä me sanomme lapsillemme, on se, mitä he myöhemmin sanovat itselleen.
Kun me vanhemmat käytämme tylyjä ja arvostelevia sanoja, lapset alkavat olettaa, että arvostelu on hyödyllinen ja tarpeellinen itsensämotivointiväline.
Monet meistä muistavat varmasti tylyjä ja arvostelevia kommentteja lapsuudestamme, kuinka ”sinusta ei tuolla menolla tule yhtään mitään” tai ”miten on mahdollista, että tyrit taas”. Tämä on surullista, mutta inhimillistä.
Vanhempien oma pelko lapsensa pärjäämisen puolesta paistaa läpi tällaisesta puheesta. Mutta entä jos motivaatio lapsen kasvattamisessa ei olisikaan pelko, vaan rakkaus?
Entä jos me antaisimmekin heille tukea ja lohtua kontrolloimisen ja kritisoinnin sijaan? Entä jos puhuisimme heille, kuten olisimme toivoneet itsellemme puhuttavan?
Totta kai rakentava, kunnioittava palaute on tärkeää, mutta voimme antaa palautetta käytöksestä sen sijaan, että arvostelemme henkilöä: ”Sinä olet ilkeä” on aivan eri asia kuin ”nyt käyttäydyit ilkeästi toista kohtaan, ja hänelle tuli siitä surullinen mieli. Mitä voisit tehdä?”.
Harvalla meistä on vanhemmat, jotka ovat osanneet tukea ja kannustaa juuri oikealla tavalla ja antaa loistavat eväät ja tunnetaidot elämää varten – mutta ikinä ei ole liian myöhäistä.
Voit koska tahansa ottaa oman sisäisen lapsesi syliisi ja kertoa hänelle, että hyväksyt hänet juuri sellaisena kuin hän on, antaa aikaa ja rakastavaa huomiota ja alkaa muuttaa omaa sisäistä puhettasi myötätuntoisemmaksi ja kunnioittavammaksi.
Sillä tavoin löydät omat vahvuutesi ja pystyt hyödyntämään niitä pää pystyssä – olematta liian huolissasi siitä, mitä muut ihmiset ajattelevat.
Lähteenä käytetty: Brainstorm, Nuoruuden aivomyrskyn voima ja merkitys. (Daniel Siegel).
Lämpimästi tervetuloa mindfulness-kurssille vahvistamaan omaa voimaasi tästä.
Jokainen meistä tietää, miltä onnellisuus tuntuu. Mutta jos meidät laitetaan määrittelemään, mitä onnellisuus on, joudumme todella vaikean tehtävän eteen. Onnellisuus tuntuu ilmenevän eri lailla eri hetkinä, erilaisessa tilanteissa ja eri elämänvaiheissa.
Tässä 5 onnellisuuden eri ilmentymää – tunnistatko näistä jonkun?
1. Onnellisuus ei löydy muita matkimalla
Onnellisuus on omanlaisensa jokaiselle ihmiselle. Voimme määritellä onnellisuutemme hyvin eri tavoin. Tärkeintä on tietää, mitä hyvä olo ja onnellisuus tarkoittavat sinulle. Mitkä asiat elämässäsi tuottavat sinulle hyvää mieltä, iloa ja onnellisuutta?
Kun tunnistaa omat luontaisesti onnellisuuteen liittyvät positiiviset tunteensa, vertailun tarve muiden kokemuksiin vähenee, mikä sinänsä on jo onnellisuuden kannalta hyvä asia. Senpä takia sinun kannattaakin tutkailla itseäsi ja tunnustella onnen tunteita.
2. Onnellisuutta ei mitata elämän huippuhetkinä vaan arjen tyytyväisyytenä
Yleisimmin onnellisuuden ajatellaan olevan yhtä myönteisten tunteiden kanssa. Yksinkertaistaen voitaisiin luulla, että ihminen on onnellinen silloin, kun hänelle on enemmän positiivisia kuin negatiivisia tunteita. Asia ei ole kuitenkaan näin yksioikoinen. Myönteiset tunteet tulevat ja menevät kestäen vain muutamia sekunteja tai minuutteja kerrallaan. Niinpä jos oletamme onnellisuuden olevan pelkästään myönteisiä tunteita, koemme tippuvamme pois onnellisuudesta todella usein, jolloin onnellisuus tuntuu häilyväiseltä ja sattumanvaraiselta. Siksi onnellisuutemme horjumaton perusta saattaakin olla arkinen tyytyväisyys.
3. Onnellisuus on sitä, että tietää kaiken järjestyvän
Onnellisuutta voidaan kuvata myös tietynlaisena rauhoittumisena tai asettumisena omaan elämäänsä. Sanomme silloin olevamme sinut itsemme ja elämämme kanssa. Tällaista rentoa ja seesteistä olotilaa pidetään onnellisuuden kulmakivenä. Kun saa olla omana itsenään läsnä omassa elämässään, voi rentoutua ja luopua suojamuureistaan.
Aivan kuin tutussa ja turvallisessa ympäristössä ei tarvitse pyrkiä mihinkään tai yrittää olla mitään muuta kuin on. Tällainen onnellisuuden tila edellyttää sisäistä rauhaa. Silloin ei edes oma mieli uhkaa tai vaadi, vaan olotila on tyyni ja rauhallinen. Kun hyväksyy elämän juuri sellaisena kuin se eteen tulee, ei ole tarvetta vastustaa tai taistella. Mielen täyttää luottamus, että kaikki on hyvin nyt, elämä kantaa ja kaikki järjestyy.
4. Onnellinen voi olla ilman syytäkin
Aina onnellisuuteen ei tarvita syytä. Voimme yhtäkkiä tuntea olevamme onnellisia ilman minkäänlaista onnellisuuden lähdettä. Se saattaa yllättää meidät ihan tavallisissa tilanteissa, kun hälinä mielessäsi hiljentyy. Tiskatessa, nurmikkoa leikatessa tai heti aamulla herättyämme tajuamme vain olevamme onnellisia.
5. Onnellisuus on läsnäoloa
Vain läsnä olevina voimme kytkeytyä onnellisuuteemme. Mitä useammin olemme läsnä kussakin hetkessä, sitä herkemmin opimme tunnistamaan onnellisuuden osana itseämme. Onnellisuus voidaan siis nähdä otollisena olemisen tilana, joka saa meidät suhtautumaan suopeasti elämäämme ja joka tuo myönteisen vivahteen elämämme laatuun. Valitettavasti läsnäoloa ei voi oppia ja hallita lopullisesti kuten pyörällä ajamisen osaa aina kerran sen opittuaan. Pikemminkin läsnäolo on kuin pyörällä polkemista: pysyäkseen liikkeellä on polkaistava aina uudelleen. Samoin meidän on tultava läsnä oleviksi aina uudelleen ja uudelleen.
