Sivu 198 – Hidasta elämää

Oman herkkyyden tunnistaminen voi olla alku ihmeen hyvää tekevälle muutokselle

Olen seurannut mielenkiinnolla keskusteluita erityisherkkyydestä siitä saakka, kun asiasta alettiin voimalla puhua. Ja tietysti olen tunnistanut itseni. Olen epäilemättä erityisherkkä – ”big time” – niin hyvässä kuin haastavassakin.

En ole tehnyt herkkyydestäni sen suurempaa numeroa ja siksi uskonkin, että edelleen tänä päivänä onnistun tahtomattani loukkaamaan ihmisiä käytöksellä, jota vähemmän herkän on vaikea ymmärtää.

Toisinaan ympäristöherkkyys sekoitetaan neuroottisuuteen – niin käy myös omassa päässäni. Joskus mietin, onko ihan normaalia ärsyyntyä niin helposti vaikkapa ympärillä olevasta äänimaailmasta. Sillä usein voimakkaat ääniärsykkeet saavat minut lähelle räjähtämispistettä.

Pitääkö astioita kolistella niin raivolla tai raitiovaunussa kälättää niin järisyttävän kovalla volyymilla? Enkä tosiaankaan pysty nukkumaan saati keskittymään yhteenkään asiaan, jos lehtipuhallin pauhaa jossain viereisen tai sitä seuraavan korttelin pihassa. Monesti kotikonttorissani, eli omassa keittiössäni, jääkaapin hurinakin saa minut kaivamaan laatikosta korvatulpat.

Läheiset ihmiset ja perhe ovat minulle tärkeitä. Rakastan illanistujaisia, naurua ja puheensorinaa ystävien kanssa. Aikoinaan tunsin huonoa omaatuntoa siitä, etten voinut osallistua kaikkiin kissanristiäisiin tai sopia tapaamisia peräkkäisiksi illoiksi. Nyt olen myöntänyt vihdoin itselleni, että tarvitsen tapaamisten välille enemmän toipumisaikaa kuin sosiaaliset ekstrovertit. Minun täytyy saada olla itsekseni silläkin uhalla, että joku erehtyy luulemaan minua erakoksi. Mutta ei, en ole erakko, olen ainoastaan erityisen herkkä tyyppi, joka tarvitsee oman tilan.

Herkkänä persoonana olen kova vatvomaan asioita. Se vaikuttaa yöuniin, ja unettomuuteni onkin jo toinen lukunsa. Herkkää kuormittavat myös ristiriitatilanteet. Pienimmätkin sanomiset puhumattakaan oikeista riidoista jäävät helposti mielen päälle ja saattavat kasvaa turhankin suuriin mittakaavoihin.

Loukkaan myös tahtomattani ihmisiä ympärilläni. En nimittäin pidä puhelimessa lörpöttelystä, vaan usein puhelimeni on äänettömällä ja vastaukseni viesteihin saattavat kestää päiviä. Toinen loukkaantuu, ja minä pahoitan toisen loukkaamisesta mieleni. Yliherkän loukkaantumisnoidankehä on valmis.

Mutta on herkkyydestä valtavasti hyötyäkin. Koen maailman ja ympäristön vahvasti, aistin ihmisissä ja tapaamisissa erilaisia energioita, mikä helpottaa lukemaan tilanteita ja kohtaamisia. Luotan ihmisiin ja uskon ihmisistä herkästi hyvää, mutta toisinaan vaistoan vahvasti, milloin luottamus ei kannata. Monesti tunteelle on vaikea löytää järkeenkäypää selitystä. Sen vain tietää. Toisin sanoen intuitioni erilaisissa tilanteissa ja päätöksissä on vahva.

Koen että herkkyyteni on saanut minut myös avaamaan helpommin uusia ovia. Jos en ole viihtynyt työssäni, olen alkanut voida pahoin, eikä ole oikeastaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin vaihtaa uuteen vaiheeseen elämässä.

Vaikka toisinaan vatvonkin asioita, suurissa päätöksissä olen rohkea ja aistin herkästi milloin on aika kääntää sivua. Avata uusi ovi ja luottaa siihen, että intuitio on ollut oikeassa; oven takaa löytyy jotain, mitä en olisi todennäköisesti löytänyt ilman erityistä herkkyyttäni.

Kirjoittajan uutuuskirjasta Suuria hetkiä – viisautta ja voimaa elämän taitekohtiin löytyy oivaltavia tarinoita, ajatuksia Rakkaudesta, Ilosta, Surusta ja Voimasta – sekä uusista aluista.

Ei ole niin pientä ja hölmöä asiaa, ettei se voisi vaikuttaa – 3 vinkkiä oman seksuaalisuuden kohtaamiseen

Seksuaalisuus on paljon muuta, kuin pelkkä seksielämä. Paljon, paljon muuta. Itse asiassa ihmisellä ei tarvitse olla minkäänlaista seksielämää, ja silti hänellä on seksuaalisuus.

Se koostuu ajatuksista ja uskomuksista, muistoista ja toiveista. Turvallisuudesta ja turvattomuudesta. Siitä, mikä sytyttää. Haaveista tai fantasioista, joiden ei tarvitse edes tulla todeksi ollakseen osana seksuaalisuutta.

Halusimme tai emme, seksuaalisuuteen kuuluu ja vaikuttaa kaikki kokemamme. Lapsuus, nuoruus, aikuisuus. Kouluaikojen häpeä aikaisesta tai myöhäisestä kehityksestä. Vastakkaisen sukupuolen kommentit. Se ahdistava nuoruuden ihastus, joka ei soittanutkaan enää saatuaan, mitä halusi.

Tuttujen ja tuntemattomien nolot kommentit seksuaalisuudesta – ja toisaalta myös estoisuus, kommentoimattomuus. Myös kaikki ne kerrat, kun rajojamme ei ole kunnioitettu tai emme itse ole osanneet pitää niistä kiinni. Häpeän, ahdistuksen, ilon ja nautinnon hetket, sulassa sovussa laatikossaan, jota harvoin uskallamme raottaa.

Ei ole niin pientä tai hölmöä asiaa, ettei siitä voisi jäädä muistoa tuohon laatikkoon. Useimmiten se on jossain siellä, vaikket haluaisikaan.

Kaikki pään sisällä

Yksi seksuaalisuuden määrittävä piirre on, että se on pään sisäistä. Keho on seksuaalisuuden temppeli, sen leikkikenttä ja mahdollistaja.

Kuitenkin kaikki ne kokemukset ja tarinat, joita seksuaalisuuteen linkitämme, syntyvät mielessä ja tallentuvat myös mielen perukoille. Nauttiaksemme täydemmin seksuaalisuudestamme ja vapautuaksemme vanhoista uskomuksista ja itsesyytöksistä, nuo tarinat tulee voida tunnistaa. Mitä ne oikein ovat?

Vaikka välttelisimme kipeitä muistoja, alitajunta pitää niistä kiinni. Se odottaa, että pääsisi kertomaan – jotta kohtaisimme taakan uudella tietoisuudella ja vapautuisimme vihdoin.

Täysi spektri

Seksuaalisuus on voimavara, jonka potentiaalia ei vielä kunnolla tunnisteta. Ihminen on kokonaisuus: säteilevässä sielussa ehjä seksuaalisuus on kuin piste i:n päällä. Ehjällä en toki tarkoita täydellistä tai valmista, vaan ennen kaikkea avointa ja uteliasta suhtautumista omaan seksuaalisuuteen. Pakenemisen ja sivuuttamisen lopettamista.

Oman seksuaalisuuden eheyttäminen on osa itsensä rakastamisen spektriä. Aivan kuten spektrin muilla osa-alueilla, edistyminen tapahtuu kohtaamalla omia tunteitamme ja uskomuksiamme.

Uudet tuulet

Elämme aikoja, jolloin kollektiivisesti romutamme hyvin paljon vanhaa ja iänikuista, pelkopohjaista ja tuomitsevaa. On kuitenkin selvää, että jossain siellä taustalla käkisee vielä historian vanhoillinen ääni.

Voimme joko uskoa sitä, tai sitten katsoa uhmakkaasti peiliin ja sanoa Lady Gagaa lainaten: ”Baby, I was born this way!” Arpeni ovat kasvattaneet minua ja tehneet minusta sen, mikä olen tänä päivänä.

Ajatus tämän jutun kirjoittamisesta on oleillut päässäni ainakin vuoden verran. Omassa elämässäni seksuaalisuuden traumat eivät todellakaan ole olleet mitättömät, ja silti koen olevani melko tavallinen, keskiverto nainen. Tämä kertoo omaa karua tarinaansa. Koen, että näistä asioista puhutaan edelleen aivan liian vähän.

Jokaiseen ongelmaan piiloutuu kuitenkin myös mahdollisuus. Samalla kun eheytämme omaa seksuaalisuuttamme, luomme parempaa pohjaa malliksi tulevaisuuden sukupolville. Tämän innoittamana laadin 3 vinkkiä oman seksuaalisuuden kohtaamiseen:

1. Huomaa seksuaalisuuteen, seksiin ja alastomuuteen liittyvät asenteesi ja ajatuksesi.

Kun asian äärelle ei tule pysähdyttyä, on vaikea muuttaa mitään. Tarkastele ja tule tietoiseksi. Mitä ihanaa, mitä kamalaa?

2. Kirjoita, puhu, maalaa.

Älä pidä enää mitään sisälläsi. Kerro, jaa! Voit myös käsitellä tapahtuneita maalaamalla niistä kuvan. Tämä on sinun totuutesi, ja vaikka se olisi tuskallista, aitous on kaunista.

3. Anna itsellesi anteeksi.

Hyvin usein meillä on tarvetta tähän juuri seksuaalisuuden saralla. Kaikesta oppii. Jos elämässäsi on joku, jolle sinun on vaikea antaa anteeksi, älä kuitenkaan pakota itseäsi siihen. Viha on terve itsepuolustuksen merkki. Mutta itsellesi anna anteeksi. Opettele hyväksymään itsessäsi myös se puoli, joka on toiminut rakkaudettomuudesta käsin.

(Vinkki: Mikä olisikaan parempi anteeksiannon symboli, kuin hemmotella itseä vaikkapa haluamallasi lahjalla ❤️ )

❤️:lla Riikka

Lisää minusta ja palveluistani löydät alta tai täältä.

Rentoutuminen ei onnistu kehoa käskemällä – Kokeile tätä, niin muistat, miltä rentous tuntuu

Kohtaan työssäni jatkuvasti eri tavoin uupuneita ihmisiä. Suurin osa kärsii työuupumuksesta, mutta useimmiten haastattelun jälkeen tulemme asiakkaani kanssa siihen lopputulokseen, ettei kyse ole pelkästään työn rasittavuudesta, vaan ongelma on paljon laajempi ja syvempi.

Psykofyysisestä viitekehyksestä toimivana fysioterapeuttina autan asiakkaitani tunnistamaan kehossa olevat hermostolliset – fyysiset ja emotionaaliset – signaalit siitä, mikä meidän tilamme kulloinkin on.

Pitkään kestänyt suorittaminen ja sitä seuraava stressi ajavat kehon ja mielen turtuneisuuden tilaan. Vaikka se onkin haaste, tällä turtuneisuudella on ollut alun perin hyvä tarkoitus suojella meitä.

Pakene – taistele – jähmety -moodissa eläessämme turtuneisuus tulee auttamaan meitä tilanteista selviytymisessä. Mikäli tuntisimme niissä hetkissä kaikki kehon lähettämät viestit ja tunnetilat, emme kykenisi jatkamaan sitä, mitä on ”pakko” jatkaa. Kun vain jatkamme, stressisäiliömme täyttyy, ja alamme oireilla eri tavoin, vähintäänkin uupumalla.

Mieli on voimakas osa meitä: mieli ja rajoittavat uskomukset itsestä pakottavat meitä suorittamaan, koska mieltä (egoa) ohjaa pelko. Yksi mahdollinen ajatus saattaisi stressaantuneella olla, että jotakin pahaa ja peruuttamatonta tapahtuisi, jos en juuri nyt toimi tai suorita asiaa loppuun. Tai että en ole arvokas tai hyväksytty, jos en ole tällä tavoin toimelias. Hankalimmillaan nämä pakkoajatukset ohjaavat meitä ihan kaikilla elämän alueilla: töissä, kotona, lastenkasvatuksessa ja harrastuksissa.

Kolikolla on myös toinen puoli. Kun kehomieli opetetaan esimerkiksi erilaisten tiedostamisen työkalujen avulla luomaan uusia, toimivampia uskomuksia, alamme nähdä sen, mikä meille ihan oikeasti on mahdollista – menettämättä omaa terveyttämme ja hyvinvointiamme.

Itse uskon, että kyky tiedostaa kehon aistimuksia – kehotietoisuus – on tärkein perusta hyvinvoinnillemme ja toimivampien uskomusten syntymiselle. Tässä esimerkki:

Jos olet kovin kiireinen ja stressaantunut ja tiedät, että sinun olisi kyllä hyvä hetkeksi rauhoittua, auttaako sinua ajatus, että on ”pakko rauhoittua” tai ”pitäisi rauhoittua”?

Todennäköisesti ei, koska sanat pakko ja pitäisi edustavat nimenomaan pelkäävää osaa sinua. Vuosien varrella olen havainnut hyväksi seuraavan:

Istu tai mielellään mene makuulle vaikkapa maton päälle lattialle. Pysähdy kuuntelemaan kehoasi ja kysy itseltäsi, onko kehollani (= minulla) lupa olla tässä hetkessä alustan kannateltavana.

Jos huomaat kehon olevan melko pienillä kosketusaloilla alustalla, tämä on sinulle merkki siitä, että kehosi on ylivireys- ja valmiustilassa, eikä keholla ole tässä tilassa mahdollista rentoutua.

Mikäli mahdollista, tutki näitä kosketuksen tuntumia pienen hetken, kehon eri osista. Mitä tahansa huomaat, älä muuta mitään, vaan pelkästään havainnoi, kuuntele kehoa. Kun olet käynyt tällä tavoin kehon osat läpi, tutki kannattelun kokemustasi uudelleen, mitä huomaat? Kehossasi, hengityksessäsi?

Kannateltuna olemisen kokemus on yhtä kuin rentous. Sana rentoudu saattaa olla stressaantuneelle ja ahdistuneelle jopa ”punainen vaate”, joka jo itsessään estää rentoutumasta. Mutta kun huomion siirtää kannattelun kokemiseen, keho alkaa useimmiten ihan automaattisesti rentoutua, varsinkin kun emme vaadi sillä hetkellä keholta yhtään mitään. Riittää että vain on ja kuuntelee <3

Jos sinä olet uupunut ja ahdistunut tilanteestasi, mitä tämä sinussa herätti? Toivon sinunkin päivääsi mahdollisimman monta pientä pysähtymisen hetkeä, jolloin ei tarvitse tehdä mitään, vain olla ja kuunnella sitä kenties arvokkainta, mitä meillä on, omaa kehoamme!

Itsekin tänä syksynä uupumusta kokeneena otan useita kertoja päivässä lyhyitä ja pitkiä pysähdyksiä: olen ja hengitän, skannaan kehoani, makaan hetken työhuoneeni Neurosonic-patjalla tasapainottamassa hermostoani. Tai niin kuin tänään, otin kokonaisen vapaapäivän (ja pidennetyn viikonlopun) ollakseni tekemättä mitään tai tehdäkseni juuri sitä mitä haluan ja jaksan.

Tästä kehon ja mielen vapaudesta syntyi tämäkin teksti, joka kertoo minulle nimenomaan siitä, miten paljon stressi estää luovuuttamme. Kun vapaudumme edes hetkellisesti paineista, luovuutemme aktivoituu. Mitä tahansa herättelyä, oivallusta, muutosta ja luovuutta sinäkin kaipaat elämässäsi, muistathan välillä vain olla <3

Artikkelikuva: Karita Palomäki

Meneekö lapsesi lapsuus sinulta ohi, kun selailet sosiaalista mediaa?

Olen viime aikoina huomannut useat kerrat miettineeni sekä omaa, että muiden läheisteni puhelinkäyttäytymistä.

Puhelin ei ole enää vain väline, jolla soitetaan halutulle henkilölle ja toimitetaan suullinen viestintä.

Se on väline myös paljon laajemmin.

Puhelin on nykyään myös muun muassa tietokirja, sanomalehti, aikakausilehti, valokuva-albumi, radio, musiikin kuuntelulaite, kamera, matkakortti, sosiaalisen ylläpidon väline, työväline, pelilaite, vapaa-ajan viihdyke, kartta ja niin edelleen.

Vietämme puhelimen kanssa päivittäin valtavasti aikaa. Puhelin on kädessä kotona, autossa, töissä, koulussa, lenkillä, ystävien seurassa, julkisissa liikennevälineissä, kadulla kävellessä, vessassa, syödessä, kuntosalilla. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Voisi melkein sanoa, että puhelin on juurtunut meihin.

Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, kuinka paljon aikaa päivittäin vietät puhelin kädessäsi? Ja kuinka paljon siitä ajasta on niin sanottua välttämätöntä aikaa, jolloin aidosti tarvitset puhelinta. Ja kuinka paljon puolestaan vain unohdut laitteelle? Tyypillistä on, että yhteen viestiin vastaaminen saattaakin venähtää erilaisten sinua kiinnostavien klikkauksien jatkumoon.

Itse heräsin ajattelemaan asiaa, kun katsoin puhelimen asetuksista päivittäin käyttämääni ruutuaikaa. Oletko sinä seurannut puhelimestasi omaa ruutuaikaasi eli päivittäin netissä käyttämääsi aikaa? Se saa ajattelemaan.

Erään tutkimuksen mukaan me suomalaiset vietämme pelkästään sosiaalisessa mediassa miltei 7 tuntia viikossa! Siihen päälle tulee lisäksi vielä kaikki muu netissä viettämämme aika.

On hyvä muistaa, että se niin sanottu ”oikea elämä”, jossa vuorovaikutusta tapahtuu kaiken aikaa, on koko ajan ympärillämme. Huomaammeko sitä?

Huomasitko, että aurinko paistoi tänään kauniisti ja ilma oli raikasta hengittää?

Huomasitko, kun vastaan kävellyt rouva hymyili sinulle?

Huomasitko, kun lapsesi oppi kasaamaan palikoista tornin ja olisi kovasti toivonut sinun huomaavan sen?

Huomasitko, kuinka herkulliselta syömäsi lounas tänään maistui?

Virtuaalinen maailma koukuttaa meitä joskus jopa niissä määrin, että päivä ilman puhelinta tuntuu siltä kuin jokin tärkeä osa meistä puuttuisi. Saatamme tuntea olomme tylsäksi tai ärtyneeksi ilman mahdollisuutta sukeltaa puhelimemme virtaan.

Lapsille suositellaan asettamaan tiukat raamit päivittäiselle älylaitteilla tai pelikoneilla vietettävälle ajalle. Miksi emme tekisi samaa suositusta myös itsellemme? Annamme omalla käytöksellämme lapsillemme koko ajan esimerkkiä siitä, kuinka älylaitteita käytetään. Usein esimerkin voima on suurempi kuin sanat.

Jo pieni lapsi vaistoaa sen, kun istut hänen vieressään, otat puhelimen käteesi ja uppoat sen imuun. Hän vaistoaa kun ”katoat” hänen läsnäolonsa piiristä. Olemme lähellä mutta emme läsnä. Lapsi saattaa alkaa kiukutella tai vaipua omiin oloihinsa. Hänellä ei ole ennen pitkää muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä se, että jokin muu on juuri nyt tärkeämpää kuin hän.

Meille kaikille tulee hetkiä, jolloin asioita tulee hoitaa puhelimella silloinkin, kun lapsemme kaipaisi huomiotamme. Ota lapsen pyynnöt huomioon. Toistuva läsnäolon puute vaikuttaa lapsen sosiaalisten taitojen kehittymiseen ja voi olla pitkään jatkuvana lapselle jopa eräänlainen hylkäämiskokemus.

Pysähdy miettimään mikä on sinulle tärkeää ajankäyttöä. Muista, että kuten kaikki muutkin, myös lapsesi on sinulla vain lainassa. Kukaan ei ole pystynyt lupaamaan meille huomista päivää. Nautimmehan tänään kiitollisena kaikesta siitä, mitä juuri nyt on. Myös lapsi voi olla elämme polulla tärkeä opettaja.

Kun sinun tulee hoitaa asioita puhelimellasi myös lapsen läsnäollessa:

Sanoita hänelle mitä teet ja miksi. Kerro, että olet hänen kanssaan heti kun asia on hoidettu. Ethän aliarvio lapsesi älyä. Jo pienikin lapsi ymmärtää enemmän kuin osaamme aavistaa. Tärkeintä on, että lapsi tulee tarpeensa kanssa nähdyksi ja kuulluksi.
Mieti voisiko päivässä olla jokin sopiva hetki, jonka pyhität puhelimellesi. Esimerkiksi hetki, kun lapsesi on hoidossa, harrastuksissa tai kun hän nukkuu.

Pimeä sinussa on valoa – Rohkeus on sitä, että pelkää, mutta tekee silti

Mielessä on pimeitä luolia, joihin arkailemme tutustua. Jokaisella on niissä omat lohikärmeensä. Mitä jos, me kannammekin mukanamme monia asioita joita etsimme itsemme ulkopuolelta? Jospa jotkin aarteista joita etsimme, ovatkin parhaassa mahdollisessa piilopaikassa, etsijässä itsessään?

”Rohkeus ei ole pelon puutetta, vaan sen ylittämistä” – Mark Twain

Rohkeus ei ole sitä, että lakkaa pelkäämästä, vaan tekee juuri siksi ja siitä huolimatta, sillä tietää sen tuovan meitä syvempään yhteyteen niin itsemme, kuin muiden ja itse elämän kanssa.

Pimeys on valon puutetta. Se mikä on meille itsessämme pimennossa, on mitä emme itsessämme vielä tunne, minne emme ole vielä suunnanneet tietoisuuden valoa. Pelon toisella puolella on vapaus. Pimeys muuntuu valoksi siinä pisteessä, missä tuntemattomasta tulee tunnettua ja jossa haaste alkaa näkyä siunauksena. Itse matka, on matka itseen.

Isänpäivä on iloinen ja surullinen päivä

Onnea on isä ja ihana isäsuhde. Isänpäivänä juhlitaan isiä ja isoisiä koko Suomessa. Annetaan lahjoja ja itse askarreltuja kortteja. Keitetään isille aamukahvi ja käydään katsomassa isää hänen kotonaan, sairaalassa, hoivakodissa.

On ihanaa, kun on isä, joka on kuin kallio. Isä jolta saa tukea, kun elämä heittelee. Ja sitä joka sanoo aina oikeat sanat silloin, kun niitä tarvitaan. Isä jonka kanssa voi tai on voinut tehdä kivoja asioita ja jolle tekee tänään mieli sanoa: Kiitos, olet (tai olit) maailman ihanin isä.

Isänpäivä ei ole pelkästään iloinen päivä, monille se merkitsee isän ikävää ja isoa surua. Näin on tietysti monen muunkin juhlapäivän laita: aina päivä ei ole iloinen vaan se tuo esiin kaikenlaisia kipuja.

Isän ikävä voi tarkoittaa sitä, että isä ikävöi lapsiaan. Tässäkin maassa on paljon isiä, jotka on vieraannutettu lapsistaan siitä huolimatta, että olisivat ihan hyviä isiä, jos heille annettaisiin mahdollisuus olla sitä. Erovihan seurauksena moni isä ja hänen lapsensa tuntevat tänään ikävää. Onpa monta muutakin syytä, miksi isä saattaa ikävöidä lapsiaan. Meillä on lukemattomia parisuhde-eron erottamia isiä ja lapsia.

Isän ikävä on myös sitä, että lapsi ikävöi, on haavoittunut isäsuhteessaan ja jäänyt ihan kokonaan isää vaille. Näitä haavoja joudutaan usein paikkaamaan, suremaan, antamaan anteeksi vasta paljon myöhemmin.

Miltä mahtaa tuntua siitä lapsesta, jonka isälle alkoholi tai työ on tai oli tärkeämpi kuin hän itse?

Miltä tuntuu lapsesta silloin, kun kaikki muut askartelevat isänpäiväkortteja eikä hänellä ole ketään, jolle korttinsa osoittaa?

Miltä tuntuu viedä kynttilä kuolleen isän haudalle? Millainen isä haudassa lepää?

Tai miltä tuntuu miehestä, joka ei ole toiveestaan huolimatta saanut lapsia eikä saa tilaisuutta viettää isänpäivää?

Elämä on joskus niin älyttömän iloista ja älyttömän surullista. Kipuja ja kiitoksen aiheita on vaikka kuinka paljon. Isähaavaakin on hyvä helliä ja hoivata.

Juhlitaan isänpäivänä niitä isiä, joita on mahdollisuus juhlia. Halitaan lujaa ja kiitetään. Omalle isälleni haluan sanoa: Kiitos siitä, että olet maailman paras isä.

Kurkkaa Miian Toivon kortit tästä.

Kiitos sinulle, mysteeri nimeltä mies!

Kyllä minä huomaan, vaikka en aina ymmärrä sanoa. Arvostan, kuulen ja ihailen. Ajattelen sinusta hyvää.

Isä

Kannoit, kun en enää jaksanut hiihtää.

Ostit minulle pesäpallomailan ja opetit pelaamaan.

Heitit kanssani palloa olohuoneessa – sain ottaa koppia uudestaan ja uudestaan.

Arvioit pyynnöstäni kaikki uimahyppyni, kun hypin pää edellä altaaseen.

Katsoit uutisia, luit lehteä ja korkkasit oluen.

Otit minut mukaan harrastuksiisi. Sain seikkailla mukana, osallistua.

Sinun käsiisi sain luvalla purkaa kiukkuni, kun kiukutti.

Ihailit äitiäni varauksetta ja se pohjusti myös minun itsetuntoni.

Hankit minulle tyynyliinan, jossa lukee: ”Onni suosii rohkeaa!”

Sain sinulta myös vaatteen, jossa luki: ”Olen painoni arvosta kultaa.”

Rakastit syvästi, se on päivänselvää.

Halusit antaa osasi yhteiseen hyvään.

Välillä tahtisi tuntui hitaalta, mutta nyt mietin: oli siinä viisautta.

Myöhemmin hoidit usein lapsiani. Heillä oli paikka elämässäsi ja sylissäsi.

Tuit varauksetta, kun tarvitsin tukea.

Lähdit tästä elämästä yllättäen. Silloin opin, että olemme kukin vain askeleen päässä kuolemasta. Monet yhteiset vuodet piirtyivät äkisti yhteen hetkeen: sinun tutut, rakkaat kätesi.

Muistan kättesi lämmön. Ja vaikka en joskus toisi haudalle kynttilää, sydämessäni palaa liekki joka päivä.

Kun katsot minua valokuvasta, silmäsi välittävät rakkautta. Yritän joskus ohittaa katseesi, koska aina en jaksa kohdata surua. Näet minut silti, kulmankin takaa. Kiitän rakkaudestasi – ja yhä vastaat: ”Aina.”

Mies

Olet se isä, joka elämässäni vielä on: lasteni isä. Olet se, jonka viereen käperryn illalla, ja jolle ihoni puhuu. Kaikkien kiireisten päivien päätteeksi kaipaan lämpöäsi. Se on tuttua, myös tulta.

Sinussa on niin monta puolta ja vaihetta! Sinuun on mahdoton kyllästyä ja silti on riittävästi asettumisen kykyä. Ehkä se on suhteemme salaisuus.

Puujalkavitsisi naurattavat keskellä sotkuista keittiötä.

Soitat kitaraa, rumpuja ja jazzia vähän liian lujaa, sydämestäsi.

Rakastat kosketusta.

Et pompi lasten pillin mukaan (paitsi aika usein).

Pelaat Unoa ja Kimbleä – usein ehdotat sitä lapsille.

Teet suuren lasagnen, josta riittää seuraavaankin päivään.

Autat kavereita talkoissa.

Viet lapset uimaan.

Huomioit naiseuteni.

Kaappaat kainaloon, kun kävelen ohi.

Näet tulevaisuuden.

Innostut asioista ja runoilet yllättävästi.

Fiksaat asioita – järjestit juuri työkalupakkisi.

Pidät huolen, että lapsetkin osallistuvat.

Kun jotain päätät, olet hyvin perusteellinen.

Korjaat suuntaa sopivasti, etkä jää paikoillesi.

Uskalsit isäksi jo nuorena.

Näytät rehellisesti tunteesi, myös ne haastavat.

Aina en sinua ymmärrä, mutta ymmärränkö itseänikään?

Kestät suuren perheen tuoman intensiivisyyden, vaikkei se ole helppoa.

Teet jatkuvasti töitä perheesi eteen.

Olet hyvä mies!

”Olet istuttanut siemenen elämän kukkaruukkuun”, sanoi tytär isälleen.

Haaveesta huolimatta kaikista ei tule isää. Rakkaudelle ja vastuulle on silti tilausta. Joskus isä voi olla puolikas tai lähes olematon, vaikka olisi ihan kokonaan jonkun isä. Toisinaan side ei ole biologinen, mutta arjesta tai sisimmästä käsin kuitenkin mittaamaton.

Elämän Miehet, kiitos teille! Rakkaudesta ja raameista. Myös isoisät, esi-isät, appiukko, miespuoliset ystävät, opettajat ja poika. Kuva mysteeristä nimeltä mies rakentuu jokapäiväisissä kohtaamisissa kanssanne.

Lisää rakkaudesta ja elämän mysteereistä Etsijän kirjassa:

“Keräile mieluummin kokemuksia kuin esineitä” – 4 ajattelutapaa, jotka ovat haitaksi hyvinvoinnille

Oletko koskaan miettinyt, että epäterveellisiä elämäntapoja ovat myös haitalliset ajatukset. Sorrumme helposti haitallisiin ajatuksiin, kuten odottamaan parempaa hetkeä, elämään muiden odotusten mukaisesti ja etsimään onnea vääristä asioista. Nämä ajatukset ovat kuitenkin haitaksi hyvinvoinnille.

Tässä neljä haitallista ajatusta, joiden kitkeminen saa olosi kevenemään:

Älä odota, että tilanteesi muuttuu

Jos koet olevasi loukussa, paranna ensin yhtä pientä osa-aluetta elämässäsi. Keskity yhteen asiaan kerrallaan, sellaiseen asiaan, jota voit työstää juuri tänään. Ennen kun voit oppia juoksemaan, sinun on ensin opittava kävelemään.

Älä tee asioita vain sopiaksesi joukkoon

Jos yrität muuttaa todellista itseäsi sopiaksesi joukkoon, voit ainoastaan teeskennellä. Ajan kuluessa uuvut siihen. Jos joudut muuttamaan arvojasi, kiinnostuksen kohteitasi tai vakaumuksiasi olet väärässä paikassa. Hakeudu sellaisten joukkoon, jossa sinun arvot, kiinnostuksen kohteet ja vakaumukset hyväksytään sellaisinaan.

Älä etsi syitä aloittamiseen

Elämässä ei ole koskaan täydellistä aikaa aloittaa ideasi kehittämistä, kokeilla jotain uutta tai oppia uutta. Paras aika aloittaa on nyt. Matkan varrella tulet tekemään virheitä, mutta jatkat oppimista.

Lopeta esineiden ostaminen löytääksesi onnellisuuden

Keräile mieluummin kokemuksia kuin esineitä. Rahan käyttäminen tavaroihin ei tuo sinulle onnellisuutta ja tyytyväisyyttä samalla tavalla kuin kokemukset ja elämykset. Matkustellessa luot vahvoja tunnesiteitä paikkoihin ja ihmisiin, joita kohtaat matkasi aikana. Näistä kokemuksista syntyy ihania muistoja, joita voit palauttaa mieleesi vielä monen vuoden jälkeenkin.

Lähde: ThriveGlobal

Älä mieti, mitä muut sinusta ajattelevat – säästä sekin energia itsellesi

Kun kohtaat uuden ihmisen, hän luo silmänräpäyksessä ja usein tiedostamattaan mielikuvan sinusta. Ihmisillä saattaa olla vahvoja mielikuvia sinusta myös silloin, vaikka et olisi heitä koskaan tavannutkaan. Mielikuvat saattavat syntyä somessa tai muiden ihmisten tarinoiden kautta.

Muiden rakentamat mielikuvat syntyvät osittain niistä asioista, jotka ovat totta, ja suurimmaksi osaksi niistä asioista, joilla tiedonmurut liitetään yhteen – eli oma ymmärrys. Emme nimittäin havainnoi asioita sellaisena kuin ne ovat, vaan sellaisena kuin itse olemme. Näin tekevät myös muut ihmiset luodessaan mielikuvaa siitä, kuka ja millainen olet.

Et voi siis koskaan tietää, miten muut sinut todellisuudessa kokevat (tai tarkemmin sanottuna: miten muut kokevat itsensä sinun kauttasi). Toinen näkee sinussa sen, mikä hänestä itsestään löytyy ja minkä hän pystyy tunnistamaan. Olet toiselle ihmiselle peili. Ja kuitenkin: olet niin paljon enemmän kuin se, mitä toinen ihminen oman kokemuksensa pohjalta sinussa pystyy näkemään. Siksi ei kannata käyttää omaa energiaa liikaa sen pohtimiseen, mitä muut sinusta ajattelevat.

Kun taas kohtaat vanhan tutun, hän katsoo sinua sellaisena kuin hän koki sinut viimeksi tavatessanne. Hän punnitsee sanojasi ja tekojasi sen pohjalta, mikä ymmärrys hänellä on menneestä. Sinä kuitenkin muutut, eikä sinun tarvitse olla enää se, mitä olit aiemmin. Sinun ei tarvitse muuttua takaisin sellaiseksi ihmiseksi, mitä olit viimeksi kohdatessanne (vaikka helposti niin tapahtuu – varsinkin lapsuuden tuttujen seurassa roolit palaavat). Jokainen minuutti muuttaa sinua, ja vuodet etenkin.

Jos annat muiden ajatusten, mielikuvien ja rooliboksien määritellä olemistasi liikaa, alat elää enemmän palvellen muiden ajatuksia ja mielikuvia kuin omaa elämääsi. Olet suuntautuneena ulospäin, vaikka se, mitä todella olet, on sinun sisälläsi. Se, mitä sinussa on, on ilman tulkintaa. Se on totta. Ja se muuttuu koko ajan.

Lakkaa sinkoilemasta muiden toiveiden ja mielikuvien mukaan, ja ole rohkeasti se, mitä olet juuri nyt tässä hetkessä. Sen sijaan että määrittäisit itsesi sen kautta, millaista palautetta saat muilta, etsi yhteys itseesi ja siihen, mikä on sinulle tärkeää ja mikä on sinun elämäsi kannalta olennaista. Anna intohimosi, rakkautesi ja sisäisen ilosi määritellä se, miten elät elämääsi ja miten ilmennät itseäsi.

Jos muiden mielipiteet ja ajatukset eivät merkitsisi sinulle mitään, mitä tekisit nyt? Millainen olisit? Miltä näyttäisit? Millainen olisi tulevaisuutesi elämä?

Ammenna elämän energiaasi omasta sisäisen voiman lähteestäsi, anna sen roiskua yli äyräiden kaikessa tekemisessä ja olemisessa. Ole joka hetki se ihminen, joka todella olet. Anna itsesi muuttua sellaiseksi, millaiseksi olet muuttumassa.

Me muut tarvitsemme sitä, että sinä olet enemmän sinä. Muuten tästä maailmasta jää puuttumaan jotain todella merkittävää ja ainutlaatuista!

Tämä ja 51 muuta tsemppitekstiä löydät Sanna Wikströmin ja Jutta Gustafsbergin hittikirjasta Tsemppikirja – kuka kaipaisi kirjallisen tsemppiä juuri nyt? Lue lisää ja ”selaa” kirjaa TÄSTÄ.

Kaikki järjestyy kyllä, mutta aina ei tarvitse tuntua siltä – Annathan itsellesi luvan olla myös surullinen

Jokaisella pilvellä on hopeareunus.
Kaikki järjestyy.
Sinä selviät.
Kaikella on tarkoituksensa.

Jokainen meistä on varmasti kuullut vastaavia lauseita elämässään, enemmän tai vähemmän. Moni on kuiskaillut niitä lohdutuksena, halauksen kera läheisilleen tai ystävilleen, yrittäen kannatella surevalle tilaa.

Eikä näissä kliseissä tietenkään ole mitään pahaa tai väärää, sillä jokainen niistä pitää pohjimmiltaan paikkansa. Kun luottaa elämään ja sen kulkuun – sekä itseensä – tietää, että selviytyy. Tietää, että ainoa varma asia on muutos.

Silloin ymmärtää ja uskoo, että elämässä tapahtuvien myllerrysten tarkoitus on järjestää jotakin uuteen uskoon, ja että jossakin kohtaa ymmärtää syyn sille, miksi kaikki tapahtui. Juuri näiden käännösten, mutkien ja kuoppien ansiosta on se ihminen, kuka on.

Silti akuutilla kriisin hetkellä kliseet tuntuvat turhilta ja niille tuntuisi sopivammalta väläyttää keskisormea. Kun maa järisee jalkojen alla, toisinaan rikkoen perustuksia, joita on rakentanut yksin tai yhdessä jonkun toisen kanssa, tuntuu turhalta uskoa yhtään mihinkään.

Ja sellaiset tunteet on todellakin sallittuja.

Elämän perustuksia rikkovan järistyksen ei tarvitse tuntua hyvältä. Se saa herättää tunteita. Oikeastaan – sen kuuluu herättää tunteita.

Se, että antaa itsensä tipahtaa polvilleen ja käydä läpi koko skaalan kivuliaita tunteita, on yksi tärkeimmistä vaiheista omassa hyväksymis- ja toipumisprosessissa. Ilman noita epätoivon hetkiä skippaa vaiheen, jossa on lupa ottaa tilaa itselleen ja omalle kivulleen.

Vaiheen, jossa on lupa antaa pettymyksen korventaa sydäntilaa. Jossa on lupa huutaa turhautumistaan seinille, äänensä käheäksi. Kääriytyä sängynpohjalle sikiöasentoon. Itkeä päiväkausia, keuhkonsa tyhjäksi. Raivota ja kiroilla kliseille, sallia itselleen ajatukset siitä, että tästä nyt ei vaan tule enää koskaan mitään.

Vaikka pahin tuska riepotteleekin ihmistä äärimmilleen ja saa kehon tuntumaan jyrän alle jääneeltä, sitä kohtaa ei kannata, eikä voi jättää huomiotta.

Sillä kun äärimmäiset tunteet laimenevat ja kyyneleet tyrehtyvät, jää jäljelle tyhjä tila. Ja vain tuohon tyhjään tilaan voi saapua jotakin uutta. Luottamus. Vain silloin itkusta kipeisiin keuhkoihin voi saapua syvä sisään- ja uloshengitys. Särkyneeseen sydämeen pieni palanen rauhaa. Ajatuksista tukkeutuneeseen mieleen läsnäolon syvä kokemus.

Kyllä. Tästäkin. Taas. Selvitään.

Kaikkien meidän elämässä sattuu ja tapahtuu, emmekä voi vaikuttaa siihen, milloin oman elämän mannerlaatat kolahtelevat toisiaan vasten. Mutta voimme vaikuttaa siihen, miten otamme maanjäristykset vastaan. Kun antaa järistyksen kolistella koko voimallaan, on voimaa jossain kohtaa jatkaa elämässä eteenpäin. Silloin järistys ei jätä jälkeensä tukahdutettuja pelkoja, tunteita ja kasautumia, jotka veisimme muutoin seuraavaan elämänvaiheisiin tai ihmissuhteisiin.

Ja kun on aika nousta sängyn pohjalta kohti uusia polkuja, eteenpäin siirtyy astetta vahvempi, vapaampi ihminen. Taskuissaan nipullinen kaikkien kuulemia voimalauseita.

Kaikella on tarkoitus.
Kaikki järjestyy.

Kuin taskussa olisi lauseiden sijaan jalokiviä, ihminen voi kuiskata itselleen hiljaa, ehkä pienen hymynkareen kera:

Niin järjestyykin.

Kurkkaa Emmin Lempeyttä keholle -kortit:

Lempeä kosketus on superlääke – Jo 20 sekunnin silitys voi vähentää ahdistusta ja parantaa mielialaa

Huomaatko riitaisassa kohtaamisessa silittäväsi kättäsi tai laittavasi kätesi toisen kätesi päälle?

Viisas kehosi siinä hoitaa sinua silloin. Lämmin ja lempeä fyysinen kosketus rauhoittaa kehoamme – ja kun keho rauhoittuu, rauhoittuu mielikin. Ne kun ovat koko ajan vuorovaikutuksessa keskenään.

Ystävällinen kosketus saa kehomme uskomaan, että kaikki on hyvin ja olemme turvassa. Tutkitusti jo 20 sekunnin lempeä kosketus käynnistää lempeyttä ja hyvää oloa tuottavan oksitosiini-hormonin erityksen elimistössämme.

Keho reagoi lämpimään, hoitavaan eleeseen kuin lapsi äidin syliin. Oksitosiini saa olomme tuntumaan turvalliselta ja rauhoittaa stressaavia tunteita. Se vähentää pelkoa ja ahdistusta, lisää myötätuntoa ja yhteyden tunnetta muihin ihmisiin.

Ihomme on äärimmäisen herkkä ja tunteva elin. Oksitosiini alkaa virrata, kun halaamme tai kosketamme ystävällisesti toista ihmistä – tai itseämme. Koiran tai kissan silittäminen tekee saman. Mielikuvien uskomattoman voiman kautta oksitosiinihanat aukeavat myös silloin, kun vain kuvittelemme halaavamme tai koskettavamme.

Pika-apu ahdistaviin tunteisiin on siis lähellä. Laita käsi sydämesi päälle ja tunne sen lämpö, anna kehon rauhoittua. Tai laita käsi toisen käden päälle, silitä poskeasi tai halaa itseäsi – mikä ikinä tapa koskettaa itseäsi lempeästi tuntuu sinusta hyvältä.

Oksitosiinikäsittelyn voi liittää myös päivän rutiineihin. Vartalovoiteen kehoa kunnioittava, ystävällisten ajatusten siivittämä levitys on loistava lempeyskäsittely. Käsivoiteen hierominen käsiin lempeästi saa olon tuntumaan mukavalta.

On sanottu mm. ekstaasihuumeen jäljittelevän oksitosiin vaikutuksia. Käyttäjä tuntee olonsa rentoutuneeksi, rakastavaksi ja hyväksyväksi. Ja tämän kaiken saamme aikaan vain lempeällä kosketuksella.

Ajatuksilla ja tunteilla on sama vaikutus kehoomme, suunnataan ne itseen tai muihin. Sama koskee myös kortisolia eli stressihormonia. Ankara, tuomitseva sisäinen puhe saa kortisolin erityksemme käyntiin – ja oksitosiini on oiva lääke pakene tai taistele -reaktion aiheuttamia tuhoja vastaan. Jos siis huomaat kritisoivasi itseäsi, voit korjata vahinkoja koskettamalla itseäsi lempeästi ja tehostaa vielä vaikutusta sanomalla itsellesi jotain myönteistä. Olet kuitenkin tosi hyvä tyyppi.

Täydellisyyden vaatimus on armotonta – Perfektionisti unohtaa, että vain epätäydellisenä voi olla täydellinen

Onko sinulla sisäinen tarve tehdä asiat aina oikein ja virheettömästi? Tai oletko joskus ollut tilanteessa, jossa olet lähes epätoivoisesti pyrkinyt kohti täydellistä lopputulosta?

Minulle tämä saattaa tapahtua esim. kirjoittaessani tai koulutusmateriaaleja tehdessäni. Deadline painaa jo päälle – väsymyksestä puhumattakaan – mutta vielä pitää hioa lauseita.

Tai siivouspäivinä voi tuntea sisällään kihisevän kiukun, kun muut perheenjäsenet eivät noudata kunnollisella ja oikealla tavalla tehdyn siivouksen käytänteitä ja vaatimuksia. Tai juhlia järjestäessä kiireestä kädet täristen pitää vielä taitella serviettejä netistä poimitun mallin mukaan juuri ennen vieraiden tuloa.

(Enneagrammi-persoonallisuusmallin mukaan virheettömyys on ykköstyypin perustarve, mutta kyllä me muutkin osaamme täydellisyyteen pyrkiä.)

Täydellisyyttä tavoitellessamme olemme äreitä muille, koska he eivät pyri samaan lopputulokseen kanssamme. Koemme, etteivät muut arvosta meitä ja pyrkimyksiämme. Lisäksi lisäämme tuskaamme olemalla itsellemme vihaisia siitä, että olemme suuttuneet. Sillä sisäisen kriitikkomme mielestä myös ihmisinä meidän pitäisi pystyä täydellisyyteen.

Mitä stressaantuneempia olemme, sitä joustamattomampia perfektionisteja meistä tulee. Kiire ja stressi saavat aivomme jumiin emmekä tahdo löytää ulostietä täydellisyyden vaatimuksesta. Täydellisyyden armottomuus tuntuu kipuna sisällämme, koska olemme unohtaneet yhden elämän suurista totuuksista: Olemme täydellisiä vain epätäydellisinä.

Ilman epätäydellisyyttä ei ole täydellisyyttä

Aivan kuten valoa ei ole olemassa ilman pimeyttä, niin ei ole täydellisyyskään olemassa ilman epätäydellisyyttä. Valoisassa tilassa uutta valonlähdettä ei erota, niinpä se menettää merkityksensä. Ilman epätäydellisyyttä täydellisyyskin lakkaa olemasta.

Kokonaisuus pitää aina sisällään aivan kaiken, myös kaksi ääripäätä ja kaiken siltä väliltä. Aivan kuten perhosen toukka kantaa mukanaan jo koko aikuisen perhosen häkellyttävän kauneuden tai kukan siemen sisältää jo avautuvan kukan väriloiston ja huumaavan tuoksun.

Kokonaisuus ja täydellisyys ovat sisäänrakennettuina jo keskeneräisessä. Kaikki kehitysvaiheet ovat harmonisesti linjassa keskenään. Ja jokainen vaihe on täydellinen sellaisenaan. Mitään niistä ei voi jättää pois.

Emme rakasta pieniä lapsia tai koiranpentuja niiden täydellisyyden takia. Suloisia niistä tekee nimenomaan niiden kömpelyys, osaamattomuus ja kyvyttömyys toimia täydellisesti. Heillä ei ole vielä tarvetta hävetä ja peittää epätäydellisyyttään.

Niinpä heistä huokuu viaton ja puhdas tieto siitä, että epätäydellisenä ja keskeneräisenäkin on hyvä ja täydellinen. Kaiken rakkauden arvoinen.

Hengitä, hellitä ja hyväksy

Kiireen hellittäessä ja aivojen rentoutuessa esim. syvähengityksen avulla voimme ymmärtää, ettei täydellinen aina olekaan paras mahdollinen lopputulos. Ystäväni totesi kerran viimeisen päälle kauniisti kattamani pöydän ääressä, ettei hän ikinä jaksaisi tehdä samoin eikä näin ollen koskaan voisi kutsua minua heille syömään.

Olen myös oppinut, että täydellisesti, viimeiseen piirtoon hiottu esitys ei anna tilaa spontaaneille ideoille tai antoisille keskusteluille. Täydellisyys ei anna tilaa olla avoin ja inhimillinen – ei itselle, ei muille eikä tilanteelle.

Täydellisyyden vaatimus hukuttaa kykymme nauttia hetkistä sellaisina kuin ne ovat.

Mutta kun hyväksymme todellisuuden sellaisena kuin elämä sen kulloinkin eteen tuo, löydämme itsestämme yllättävää ja huoletonta vapautta. Elämän hetkiin rennosti heittäytyminen on perfektionistille ihan täydellinen avain pulppuavaan iloon ja onnellisuuteen.

Kursivoitu teksti on kirjasta Onni asuu jo sinussa, joka auttaa sinua ymmärtämään syvemmin itseäsi ja muita sekä löytämään oman tapasi olla onnellinen. Se on myös loistava lahja kaikille, joiden toivot olevan onnellisia.

Tutustu myös uutuuskirjaani Olet kaiken hyvän arvoinen:

Teksti on julkaistu myös Iloversumin sivuilla. Tutustu koulutus- ja valmennustarjontaani TÄSTÄ