Työssäni seksuaaliterapeuttina tapaan pareja, joista toinen kuvaa elävänsä seksin puutteessa, koska toinen ei halua. Halujen eriparisuus on hyvin yleistä. Hyvin harvoin valitsemme kumppaniksemme ihmisen, jonka seksuaalinen halu syttyy samoin/ samoista asioista tai yhtä herkästi/ hitaasti.
Alkuhuumassa seksuaalisuus ja seksi on jotenkin harmonista ja toimivaa. Kun aikaa kuluu asiat usein muuttuvat. Perheeseen saattaa syntyä lapsia, tulee erilaisia elämänhaasteita ja vanhenemme. Seksi ja seksuaalisuus eivät ole usein arvoasteikon yläpäässä, kun arjesta pitää selviytyä. Seksuaalisuus muuttuu koko elämämme ja seksi sen mukana.
Asiakkaiden kanssa käyn aina lävitse halujen ollessa eripariset, mitä kummankin mielestä seksi on. Usein ajattelemme, että seksi on yhtymistä tai yhtä kuin orgasmi. Kun puhutaan seksin puutteesta saatetaan tarkoittaa ettei ole yhdyntöjä tai ei saada säännöllisesti orgasmeja yhteisessä toiminnassa. Seksi on kuitenkin niin paljon enemmän.
Seksiin kuuluvat kosketukset, katseet, hyväilyt, viettely, sanat, teot, eroottisuus, sooloseksi, fantasiat, leikit, huumori, uuden oppiminen, hyväilyseksi, suuseksi, anaaliseksi, orgasmi, tyydytys ja sitten se yhdyntä. Kun seksiä lähtee tarkastelemaan näiden kaikkien kautta ymmärtää, että seksiä saattaakin olla huomattavasti enemmän.
Onko suhteessanne vihjailuja?
Kehutteko toisianne ja annatte myönteistä palautetta?
Toimiiko kommunikaatio?
Katsotteko toisianne silmiin päivittäin?
Toisaalta seksiä kokonaisemmin tai monipuolisemmin tarkastellen pariskunta voi huomata kuinka suhteessa tarpeet ja toiveet ovat jääneet vähemmälle keskustelulle. Ei riitä, että puhumme seksistä vain suhteen alkuaikoina. Se mitä haluamme kaksikymppisinä on eri asia kuin mitä haluamme neli- tai kuusikymppisenä. Tarve tai toive voi olla myös tänään aivan eri kuin eilen. Seksi on siis paljon puhetta siitä, mikä on itselle merkityksellistä, ja paljon kuuntelua siitä, mikä on toiselle se merkityksellisin asia.
Haluttomampi osapuoli usein kertoo kuinka häntä inhottaakin lähentely-yritykset, koska kokee, että niillä tavoitellaan vain yhdyntää tai orgasmia. Kuulen kuinka parisuhteesta on tullut seksin suhteen ajojahtipeliä, jossa halukas jahtaa halutonta ja sitten riidellään. Pahimmassa tapauksessa tilanteen vakavuuteen herätään, kun tulee ero tai jompikumpi pettää. Tähän ajojahtiin olisi hyvä hakea apua, ennen kuin tilanne menee näin pitkälle.
Kun keskustelut vastaanotollani jatkuvat pidemmälle, voi ilmetä, että molemmat elävät puutteessa. Molemmat jäävät vaille ihoaikaa, silittelyä, katseita, huomionosoituksia, tarpeiden huomioimista. Usein toiselle nousee kynnys intiimiyteen, seksiin, eroottisuuteen, jos hellyys häviää tai ei tule huomioiduksi muulla tavoin. Silloin asia saattaa näyttäytyä seksin tai halun puutteena ja ettei toinen osapuoli saa tarpeeksi. Joskus voi olla kuitenkin vaikea tunnistaa, että mihin sitä yhtymistä, orgasmia, hyväilyseksiä pohjimmiltaan kaipaa. Joskus voidaan ajatella, että yhdynnän tai orgasmin kautta voi kyetä kunnolla hellyyteen. Tämä voi juontua heikosta seksuaalikasvatuksesta ja siitä, että hellyyttä, halauksia ja kosketuksia on vaikeampi saada ja pyytää.
On vaikeaa haluta, jos toinen ei katso silmiin. On vaikeaa syttyä, jos toinen ei kosketa muuten kuin ”sieltä”. Halu syttyy kohtaamisesta.
Seksissä on kyse ennen kaikkea siitä, että voi olla toisen kanssa sieluunsa saakka alasti.
Jos ei koe tulevansa hyväksytyksi ja kohdatuksi sellaisena kuin on, on vaikea heittäytyä halukkaaksi tai harrastaa seksiä. Kosketuksen ja katseen tarpeemme ei vähene vaikka vanhenemme.
Jos seksistä on tullut teillä ajojahtia tai toinen teistä kokee haluttomuutta, kokeilkaa miltä tuntuu kohdata päivittäin toinen katseen ja kosketuksen kautta. Pohtikaa mikä sytyttää halunne ja mikä sammuttaa sen. Teillä voi olla aivan erilaiset reitit samaan suuntaan ja silti se ei tarkoita etteikö seksinne voisi toimia. Antakaa kumppanille käyttöohjeenne ja lähtekää tutustumismatkalle toisiinne!
Aina on miljoona mielipidettä sinuun. Ihmiset projisoivat omia juttujaan, näkevät sinut omien elämänkokemustensa ja perspektiiviensä kautta.Ja jos yrittää peilata toisten kautta sitä kuka on, kadottaa itsensä ihan tyystin.
Kysyy myötätuntoa itseä kohtaan uskaltaa kasvaa syvemmin itseensä ja päästää irti kuvioista, joissa oma kasvu ei tule tuetuksi, tai joissa toiselle hänen mielipiteensä sinusta on tärkeämpää kuin ihmeelliselle kaikkeudellesi avautuminen.
Kysyy myötätuntoa antaa myös itselleen mahdollisuus kuulla ja nähdä itsensä kaiken mölyn, mentaalimösselön ja ulkoapäin omaksuttujen näkemysten läpi.
Kuka olen kaikkien näiden eri sisäisten äänieni alla? Kaikki sisäiset äänemme eivät edes ole psyykemme eri puolien, vaan myös toisten ihmisten uskomuksia ja näkemyksiä maailmasta, elämästä ja sinusta. Yksi sanoo yhtä, toinen motkottaa toista. Miten päin tässä nyt sitten pitäisi olla?
Mitä jos itselleen olisi niin lempeä, hoitava, sisäisyyttään kotiin kutsuva, että itseensä saisi yhteyttä, jonka rauhassa erottaisi omat sydänpiteensä toisten mielipiteistä?
Työpajoissani ja retriiteilläni tehdään usein harjoitusta, jossa tarkastellaan, millaisia impulsseja otat arjessasi vastaan ja mille itseäsi altistat. Kenelle kerrot jutuistasi? Kenen mielipiteille ja näkemyksille altistat sisäisyytesi? Millaisia ääniä itse otat vastaan? Mitä kuuntelet radiosta, katsot televisiosta, luet lehdistä ja kirjoista? (Miksi ylipäänsä luet ja katsot sitä mitä luet ja katsot? Siksi, että se ravitsee sinua, vai siksi, että “pitää pysyä kärryillä” tai koska “niin on aina tehty”?) Kenen mielipiteiden mukaan syöt, liikut, teet mitä teet? Ohjaudutko ulkoa- vai sisältäpäin, intuitiosi mukaan? Teetkö asioita, jotka auttavat sinua kukoistamaan?
Entä millaisen olon sisäisyyteesi haluaisit valita? Ajattele kasvia, joka pohjoisen oloissa alkaa kasvaa ikkunalaudalla valoa päin. Sinäkin voit ohjautua valoa päin, kohti sitä, mikä inspiroi, sytyttelee ja ravitsee sellaisia sisäisiä oloja, joita sinä haluat kokea.
Jos kaipaat levollisuutta, minkä tekeminen sitä ravitsee? Sohvapötkötykset, metsäkävelyt, tanssi, kylpeminen? Entä mikä vie levollisuuttasi? Onko autossa kuunneltava radiota? Onko yömyöhään valvottava? Onko aina oltava siistiä? Onko osallistuttava jokaiseen lasten riitahärdelliin? Onko saatava kaikki tehtyä jo tänään? Olisiko sittenkin mahdollista maalata, vaikka vartti? Tai kirjoittaa ennen nukkumaanmenoa?
Mitä enemmän olet yhteydessä siihen, millaisia oloja haluaisit kokea, ja teet tietoisia valintoja sen mukaan jättämällä pois ja ottamalla eloosi mahdollisuuksien mukaan ravitsevia asioita, sitä enemmän ravitset sisäistä turvaa. Sisäinen turva nousee uun muassa siitä, että näet itse itsesi hyväksyvin, lempein silmin. Kyse ei silloin ole mielipiteestä vaan siitä, että synnytät ja mahdollistat syvempää yhteyttä itseesi. Siihen ei tarvita kenenkään toisen näkemyksiä siitä mitä “hyvä” elämä tai hyvinvointi on, vaan sitä, että sallit itsellesi enemmän sitä mikä juuri nyt tuottaa syvää hyvää oloa. Mitä nyt tarvitset?
Niin usein haemme turvaa toisten näkemyksistä, mielipiteistä, tutkimustuloksista, trendeistä, siitä mikä näyttäisi tuottavan elämään hyvää. Mutta silloinkin voi hukata itsensä.
Kun oma sisäinen turva kasvaa, yhteys itseen syvenee. Ja yhteydestä nousevat sydänpiteet; se kuka sinä olet.
Monelle ihmiselle syksy merkitsee muutakin kuin kesän jäämistä taakse. Edessä voi olla muutto opiskelun tai työn perässä uudelle paikkakunnalle. Tai aikuistuneet lapset muuttavat pois kotoa ja talo onkin äkkiä hiljaisuudessaan erilainen. Sekin tiedetään, että avioerotilastoissa on piikki aina lomien jälkeen: pysähtyessä on aikaa ehkä pohtia yhteisen elämän mielekkyyttä tai sitten kumppanin läsnäolo pakottaa arvioimaan parisuhteen merkityksellisyyttä. Joskus myös itse kasvaa niin, että sisäinen tunne on uusi: kaipaa uutta kotia tai uudenlaista tilaa ympärilleen.
Vanha mietelause kertoo sen: ”Iloinen sydän ja rauhaisa koti on elämän onni”. Koti heijastaa aina jollain tavoin mielenmaisemaamme. Vaikka et kuuluisi siihen joukkoon, joka panostaa sisustamiseen ja tyylikkäisiin yksityiskohtiin, on tavaroillamme yleensä tarina, joihin liittyy tunteita. Ja jo se, mitä tavaroita ympärillesi keräät tai jätät keräämättä, kertoo sinusta paljon. Kodin viihtyvyyttä parantamalla voi vaikuttaa paljon myös hyvinvointiisi. Silloinkin, jos kuulut heihin, jotka sanovat elävänsä päänsä sisällä kiinnittämättä huomiota ulkomaailmaan.
Ja jos et ole milloinkaan kokeillut, miltä kodin tuunaaminen mielekkääksi tuntuu, nyt voisi olla myös sen aika. Voit yllättyä, kuinka hyvältä tuntuu tulla viihtyisään, omaan ja turvalliseen kotipesään. Mutta sen, mitä viihtyisä sinulle tarkoittaa, tiedät vain sinä itse. Ja jos et tiedä mistä pidät, ota listat avuksesi, jotta voit rakentaa kodistasi juuri oman turvasataman.
Tee niin sanottua tunnelistaa kodistasi:
Lista 1: Mikä tekee sinut kodissasi onnelliseksi? Kirjaa viisi tärkeintä asiaa.
Lista 2: Mikä häiritsee sinua tai tekee olosi hankalaksi kotioloissa? Kirjaa viisi ensimmäiseksi mieleen tullutta asiaa.
Lista 3: Mitä sellaista kaipaat, joka puuttuu kodistasi tai on puuttunut aiemmista kodeistasi? Kirjaa viisi tärkeintä asiaa.
Listoja tehdessäsi irrottele ja ajattele avarasti. Asioiden ei tarvitse olla tavaroita. Saat kaivata vaikka lisää ihmisiä lähellesi (pitäisitkö nyyttärit vanhoille kavereille?) tai siistimmän asunnon (voisitko sijoittaa viikkosiivoukseen, jos et jaksa työpäivän jälkeen panostaa siihen itse?). Jos sinut tekee onnelliseksi yksinolo, hoida sitä lisää – tee vaikka kotiin oma hiljaisuuden nurkkaus. Ja jos häiriinnyt siitä, että television katseluun menee liikaa aikaa, opettele kuuntelemaan vaikka äänikirjoja (mutta hankkiudu ensin telkusta eroon).
Listojen lisäksi voit tehdä myös kodista unelmakartan, johon leikkaat lehdistä tunnelmia, jotka tuntuvat hyvältä. Muista näissäkin tunnustella tunnetta asioiden taustalla – mikä tunne on itselle tärkeää kodissa? Se, miltä koti näyttää, ei ole niin olennaista kuin se, miltä koti tuntuu.
Kun lähdet rehellisesti omista tuntemuksistasi ja opit näkemään, mikä todella on olennaista, alkaa rakentua oma koti, oma turvasatama.
Ihanaa oloa omaan kotiisi!
”Meillä Asokodeilla (Asuntosäätiön Asumisoikeus) on 16 500 kotia erilaisiin elämäntilanteisiin ympäri Suomea. Asumisoikeusasuntoon et tarvitse isoa pankkilainaa ja asumisajan päätät sinä itse: Voit asua asunnossa niin pitkään kuin haluat. Saat myös vapautta elämiseen: Lumitöistä ja vuotavista hanoista huolehtivat ammattilaiset. Onnella on osoite!”
Kirjoittaja Sanna Spohr on Health Coach, kouluttaja ja Health Coach Academyn perustaja. Health Coach Academyssa koulutetaan tulevia Health Coacheja ymmärtämään hyvinvointia kokonaisvaltaisesti, jotta he voivat auttaa ja inspiroida muita hyvinvoinnin uusille tasoille sekä tehdä merkityksellistä työtä.
Eräällä asiakkaallani oli niin paljon selkäkipuja, ettei hän pystynyt nostamaan mitään.
Kun hän alkoi parantua, hän tuli vihaiseksi. Kuka hän olisi ilman selkäkipua? Entä jos ihmiset alkaisivat odottaa häneltä asioita? Älyllisellä tasolla hän sanoi haluavansa vapautua kivusta ja halusikin. Fysiologisella tasolla hänen kehonsa oli kuitenkin sisällyttänyt kivun osaksi identiteettiä. Kivusta oli tullut tapa selviytyä maailmassa. Jos parannetaan vain kipua, mutta viedään identiteetti, lopputulema ei todennäköisesti ole toivotunlainen.
Kuitenkin kaikella kivulla ja oireilla on joku viesti meille. Oireet eivät ole se ongelman ydin, vaan ainoastaan paras ratkaisu, mikä on siihen mennessä keksitty. Kaikella kivulla on positiivinen tarkoitus. Kipu ei kuitenkaan ole paras tapa täyttää sitä tarkoitusta. Joskus kivusta tulee käytännöllinen selviytymisstrategia. Se oli parempaa kuin mitä se tuli korvaamaan.
Toinen asiakkaani ajatteli, että kun hän laihtuisi, hän tapaisi sopivan partnerin. Hänen toiveenaan oli tavata kumppani, mutta osa hänestä tuntui sabotoivan toiveen toteutumista. Hänen tiedostamaton uskomuksensa oli, että jos hän laihtuisi, muttei löytäisi rakkautta, silloin hänessä olisi jotain vikaa. ’En ole rakkauden arvoinen’ on kestämätön ajatus. Niinpä ylipaino suojeli häntä kokemasta tuota pahinta kipua. Ylipainoa saattoi aina syyttää sitä, ettei ollut tavannut ketään sen sijaan, että olisi joutunut ajattelemaan, että itsessä olisi jotain vikaa.
Häpeä, syyllisyys, oireet, mieliteot tai ylipaino eivät ole vihollisia, vaan opettajia. Ne ovat viestintuojia, jotka haluavat huomiotamme ja pyytävät etsimään uutta ratkaisua. Niille on olemassa hyvä syy. Kun ymmärrämme alla olevat syyt ja ystävystymme viestintuojien kanssa, voimme kiittää niitä suojelemisestamme ja kertoa, ettemme enää tarvitse suojelua kyseisellä tavalla.
Saatamme kuitenkin kuin huomaamatta antaa vallan päätöksistämme itsemme ulkopuolelle. Kuten kolmas hyvin analyyttinen asiakkaani totesi: ”Se, että laihtuisin, tarkoittaisi sitä, että uskoisin kaikkia niitä median luomia epärealistisia naiselle luomia odotuksia.” Mielellämme on kyky koreografioida erinomainen strategia ajatusmalliemme ympärille. Mieli haluaa puolustella ja pitää kiinni siitä, mihin uskomme, ja alamme esimerkiksi vertailla itseämme muihin. Ja kuitenkin se saattaa estää meitä kuulemasta sydämemme syvimmät toiveet. Toisinaan taas saatamme tiedostamatta pelätä, kuka muu saattaisi loukkaantua tai keneen menettäisimme yhteyden, jos saisimme haluamamme tulokset ja unelmamme toteutuisivat. Mutta entäpä jos pohjimmiltamme pelkäämmekin loistaa ja onnistua?
On myös hyvä tulla tietoiseksi, jos nämä ajatukset herättävät vastustusta. Esimerkiksi silloin kun olet vakuuttunut, ettei tietystä haasteesta tai kivusta voi seurata mitään hyvää. Jos todella uskot näin, niin sekin on ok. Toisaalta jos alat löytää joitain viisauden kultajyväsiä epätoivotussa haasteessa, voit kenties huomata paranemisen ja muutoksen mahdollisuuden olevan enemmän ulottuvillasi.
Minkä itsessäsi uskot olevan ”rikki”? Mitä yrität ”fiksata”? Mikä osa tai mitkä osat sinusta ovat luonnostaan rikki siten, ettei ”todellinen elämäsi” voi alkaa kunnes olet löytänyt tavan korjata ne? Katso pystytkö muotoilemaan tai sanoittamaan sen uudelleen siten, että näet tämän oletetusti rikkinäisen osan itsestäsi hedelmällisenä paikkana kasvaa ja oppia – paikkana, jossa elämä pyytää sinua astumaan ulos tunteesta, jossa koet olevasi uhri, ei-rakastettava tai riittämätön – kohti itsesi hyväksymistä. Haastan sinut elämään elämääsi yhden viikon ajan siten, ettet yritä korjata mitään tai koe oloasi rikkinäiseksi. Harjoittele näkeväsi itsesi täydellisen epätäydellisenä ihmisenä, joka käy läpi oppiläksyjä ja paranemisprosessia – ollen koko ajan samalla luonnostaan kokonainen ja rakastettava. Ei nimittäin ole olemassa ketään muuta sinua, ja juuri nyt sinä olet paras mahdollinen sinä.
Kun haluat viedä oman hyvinvointisi uudelle tasolle sekä auttaa myös muita eteenpäin omalla hyvinvointipolullaan, lähde mukaan vuoden mittaiseen, ammattiin valmistavaan verkkopainotteiseen Int Health Coach® – koulutukseen.
Hiljaisuus. Kuulostaako se sinusta inspiroivalta vai tylsältä?
Mieli pitää hiljaisuutta uhkana, sillä hiljaisuus vie siltä kontrollin. Niin kauan kun puhe valtaa mielen – ja arjen, on egolla valtaa. Siksi mieli pitää hiljaisuutta tylsänä.
Hiljaisuus ohjaa meidät sydämen tasolle eli läsnäoloon, jossa sanat eivät merkitse mitään. Syvintä itseään voi ilmaista sydämen tasolta esimerkiksi katseen, hymyn tai halauksen kautta.
Elämä ei ole puhetta.
Mieli keskittyy sanoittamaan kokemustamme jatkuvasti sekä muistuttelee myös menneistä ja mahdollisista tulevista kokemuksista. Tästä kaikesta tulee niin paljon mielen sisäistä puhetta, että välillä olemme aivan uupuneita sen keskellä! Siksi hiljaisuus on upea mahdollisuus rentouttaa itsensä mielen tasolta ja palata sisäiseen rauhaan.
Hiljaisuus on jotakin, jota me kaikki todella kaipaamme, sillä hiljaisuuden kautta koemme läsnäoloa, elämän todellista onnea. Mielen taso ei voi koskaan tarjota meille todellista tasapainoa, vaikka mieli kovasti yrittääkin “laittaa kaikki asiat järjestykseen”, jotta voisimme kokea onnellisuutta.
Suhteenne ei ole keskustelua.
Parisuhteessa haetaan sanoista helposti liian paljon sisältöä suhteeseen. Toki sanojen kautta voi välittää ihania tunteita ja tärkeitä viestejä, mutta niihin voi myös eksyä. Sanojen kautta usein yhteyttä mielen tasolla. Hiljaisuus taas puhuttelee sydäntä, läsnäoloa, sisäistä rauhaa. Aito yhteys kumppaniisi ei tapahdu mielen tasolla, vaan sydämessä. Siksi keskustelu ei tuo yhtä syvää rakkauden tunnetta kuin vaikkapa hengittely toisen sylissä.
Oletko huomannut, miten hankalalta saattaa tuntua löytää yhteys toiseen riidan keskellä, kun kumpikin koettaa kiihtyneesti selittää, mitä tarkoittaa? Oletko kokenut, miten erimielisyys toisinaan sulaa pois, kun riidan keskellä yhtäkkiä halaattekin?
HARJOITUS: HILJAISUUDEN TAIKA
Sopikaa joko spontaanisti tai etukäteen yhteisistä hiljaisista hetkistä. Koettakaa kokea hiljaisuuden tuoma rauha näissä hetkissä. Voitte esimerkiksi sopia, että saunotte hiljaisuuden vallitessa, ajatte jonkin automatkan hiljaisuudessa tai teette metsäretken puhumatta sanaakaan. Toiselle voi myös ehdotta vaikkapa tekstiviestillä, että olisi ihanaa olla hiljaisuudessa, kun palataan töistä kotiin.
Voitte kommunikoida halutessanne katseen tai kosketuksen avulla, mutta antakaa tilaa myös tyhjyydelle. Voitte myös rakastella hiljaisuudessa. Nauraminen yhdessä on ihanaa, mutta älkää paetko hiljaisuuden esiin tuomaa ujoutta siihen. Hiljaisuus on hyvä tapa tehdä muutoksia rutiineihin, kuten “Puhumme aina saunassa”. Voi tehdä todella hyvää rikkoa rutiinit asioiden ympäriltä – pieni muutos voi avata uusia näkökulmia.
Lisää tätä? Löydät Mitran suositut kirjat Sydämen seksi ja Meidän vuositästä.
Aamukahvista puolet kaatuu pöytää pitkin valuen listojen väliin ja hakeutuen myös vaaleaa ruokapöydän tuolin pehmustetta koristamaan. Olen nukkunut ohi herätyksen ja mieli on jo ennalta ärtynyt. Hörppään puolityhjästä kahvikupista pienen siemauksen polttaen suuni – juoma on tulikuumaa. Kuulostaako tutulta?
Ehkä tämä on jollekin perinteinen maanantain aloitus, jollekin harvinainen, mutta ihan ymmärrettävä ärsytystä aiheuttava tapahtumisen summa. Joskus kaikki, myös ne kahvit, menee penkin alle. Meillä kaikilla on päiviä, kun kaikki ärsyttää, ketuttaa ja turhauttaa.
Usein ärsyyntynyt olotila on helposti selitettävissä, jos vain hetkeksi pysähtyy miettimään: Olenko nukkunut huonosti? Jännittääkö jokin työasia tai painaako jokin ihmissuhdetilanne mieltä alas? Syyttelenkö tai vähättelenkö itseäni arjessa?
Tärkeintä näinä huonoina päivinä lienee kuitenkin se, että pahaa oloa ei pura muihin, vaan muille. Jos harmittaa, kerro siitä kumppanille, ystävälle tai työkaverille. Kerro asiasta heille, jotka mahdollisesti joutuisivat muuten kärsimään negatiivisista tunteenpurkauksistasi ilman syytä. Jutelkaa tästä turhautumisesta lisää tai antakaa sen olla, mutta ainakin asia on kaikilla silloin tiedossa.
Olisi hienoa, että kaikissa arjen ympäristöissä; kotona, töissä ja vapaa-ajan harrastuksissa voisimme avata keskusteluja ja sitä myöten lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta rakentavalla tavalla. Me-henkeä hajottava puhumattomuus ja patoutunut ärtymys saavat helposti vallan.
Jos pahasta olosta ei kerrota ääneen, alamme usein huomaamattamme tiuskia tai vähätellä muita, vaikka totuus on, että siihen kenelläkään ei ole oikeutta. On oikeus tuntea pahaa oloa, mutta ei kohdistaa sitä muihin. Ärsyyntynyt ilmapiiri leviää siinä, missä iloinenkin.
Miten sitten voi nostattaa mielialaa ja vähentää negatiivisuutta?
Tässä, kuten monissa muissakin arjen pienissä haasteissa juuri avoimuus on se, mikä vähentää negatiivisia lieveilmiöitä; kun muut ympärilläsi tietävät ärtymyksestäsi, he osaavat antaa sinulle tilaa ja mahdollisesti tukevat sinua vaikeassa tilanteessa. Se, että iloinen energiaa pursuava ystävä kertoo onnistumisistaan juuri silloin, kun sinulla on huono olla, saattaa ymmärrettävästi ärsyttää. Samaan aikaan täytyy muistaa, että on ihan yhtä ymmärrettävää, että ystävä haluaa jakaa tätä iloa muille.
Oli kyseessä sitten kaatuneen maanantaiaamukahvin aiheuttama tuska tai aidosti vaikea elämän haaste, sama näkökulma pätee aina – jokaisella on oikeus kokea omat tunteensa, mutta ei kohdistaa negatiivisia tunteita muihin.
Aina on suotavaa puhua ja jakaa, mutta rakentavasti. Niin ilot kuin surut, ärsytykset kuin onnistumiset, tuntuvat kaksin verroin helpommilta kohdata, kun niistä keskustelee muiden kanssa ja ottaa vastaan erilaisia näkemyksiä tilanteeseen liittyen. Ja hei, muistetaan, että jokaisella on oikeus välillä olla kiukutteleva pikkulapsi. Anteeksipyyntö on paikallaan silloin, kun voimavarat eivät riitä ennaltaehkäisemään äksyilyä.
Milloin sinulla oli viimeksi huono päivä, miten se näkyi käytöksessäsi?
Meditaatio, läsnäolon oivallukset ja erilaiset meditatiiviset harjoitukset voivat auttaa löytämään elämään rauhaa ja tyyneyttä. Myötätunnon harjoitukset ja epäitsekkäät toiminnat (karmayoga) voivat auttaa löytämään sydämellisyyttä.
Kuitenkin joskus huomion suuntaaminen vahvasti meditaatioharjoituksiin, mindfulnessiin ja olemiseen voi saada unohtamaan elävyyden kokemuksen ja kehollisuuden. Erilaisia vahvoja meditaatio- ja tietoisuusharjoituksia eräässä tantraperinteessä kutsutaan maskuliinisiksi harjoituksiksi. Joskus naiset ja miehet tällaisten harjoitusten äärellä muuttuvat symbolisesti ja hieman konkreettisestikin harmaiksi, jäykiksi ja elottomiksi elämässään.
Moni tarvitsee feminiinisiä harjoituksia, antautumista ja elävyyttä tasapainottamaan “kovaa” läsnäoloa ja havainnointia. Välillä sydämellisyyskään läsnäolon parina ei riitä tasapainottajaksi, vaan tarvitaan jotakin vielä alkuvoimaisempaa, elävämpää ja kehollisempaa.
Kaikki hienot oivallukset ja heräämiset tulisi lopulta integroida kehoon (embodiment) ja päästää ilmaisuun. On eri asia kokea itsensä vaikka tietoisuutena, kuin antaa sen myös todella laskeutua tunteisiin, kehoon ja tulla täydellisesti ilmaisuun. On eri asia tietää, mikä itselle on totta kuin oikeasti elää ja ilmaista se. Vasta ilmaisun kautta oivallus ja energia virtaavat maailmaan ja todella elävöittävät olemusta.
Mielessä ollessa ja tuttuja elämän reittejä kulkiessa ja tämän ajan yleisiä malleja seuraamalla voi kokea turvallisuutta. Kun tulee läsnä omaan totuuteensa, ja sen ilmaisemisen äärelle, voi pelottaa. Voi pelottaa paljon! Mutta itse asiassa tämä pelon kokemus on juuri elävyyden kokemus silloin, kun siinä on rennosti läsnä. Se on korkean energian tila, kuin olisi ison rotkon äärellä pienellä kielekkeellä. Kuitenkin kaikki ovat elämässään symbolisesti tällaisen pudotuksen ja tuntemattoman äärellä joka hetki. Ei-tietämisen tila on suuren elävyyden tila. Ainakin yhtä suuri elävyyden tila on myöntää rehellisesti itselleen oma totuutensa ja ilmaista se.
Pelon kokemus rentoudessa on elävyyden kokemus.
Alla on seitsemän näkökulmaa elävyyden lisäämiseksi elämässä. Näiden voisi ajatella olevan myös feminiinisiä harjoituksia.
7 RESEPTIÄ ELÄVYYDEN KOKEMUKSEN SYVENTÄMISEEN
1 Hengitys
*Hengitä syvempää hetki
*Hengitä nopeasti hetki
*Hengitä syvään sisään ja ulos hengityksellä / huokauksella päästä jännitykset suun kautta pois
*Hengitä ulos ja anna samalla syntyä spontaania ääntä
Hengitys on yksi selkeä elossa olemisen konkreettinen ilmaisu. Jotakin joka tapahtuu tahtomatta – itsestään. Syvempään hengittämällä ja hengitystä vapauttamalla voi lisätä elävyyden kokemusta. Samoin voi tehdä hengittämällä hetken intensiivisemmin ja nopeammassa rytmissä. Jotkut menetelmät suorastaan keskittyvätkin tällaiseen nopeampaan hengittämiseen, mutta sen kanssa kannattaa olla kohtuullinen.
2 Kehollisuus ja mielihyvä
*Urheile
*Taputtele kehoasi
*Ravistele kehoasi
*Löydä mielihyvän aistimuksia kehostasi
*Löydä nautintoa siitä, että kehosi hengittää
*Rakastele / harjoita seksuaalista tantraa
Elävyyden kokemus on lihallisuuden kokemus. Kun on keskittynyt ajatuksiinsa ja uppoutunut mielessään tulevaan ja menneeseen, niin ei voi juuri tuntea olevansa elossa kehossa tässä ja nyt. Taputtelut ja ravistelut ovat hyviä keinoja palata kehollisuuteen. Samoin on urheilu ja lähes mikä tahansa intensiivinen ja/tai miellyttävä kehollinen toiminta.
Mielihyvän aistiminen on loistava kehollisuuteen ja elävyyteen ankkuroitumisen menetelmä. Jos kuitenkin lähestyy mielihyvää haluamisen ja ahneuden kulmasta, niin jotakin hyvin elävöittävää voi jäädä kokematta. Voiko olla tavoittelematta lisää ja lähestyä herkistymisen kautta aistimuksia ja hyväksyen nykyisyydessä tuntuvan mielihyvän riittävänä? Voiko löytää kehollisista hienovaraisista aistimuksista ja liikkeistä, esimerkiksi hengityksestä, mielihyvää? Hengitysaistimuksiin uppoutuminen palauttaa läsnäoloon ja mielihyvän aistimus rentouttaa, saa avautumaan ja lisää elävyyden kokemusta.
3 Tunteiden tunteminen
*Tunne tunne
*Tunne erityisesti pelko – elävyys
Voiko tuntea sen, mitä tuntee? Kun tuntee jotakin, niin tarkoitus on olla pakenematta tunnetta ja elävyyden kokemusta ajatuksiin. Mieleen pakenemiseen liittyy usein myös kehon selvempi tai hienovaraisempi jännitys. Samoin voiko olla pakenematta aggressiiviseen tai hienovaraisempaan pyrkimykseen muuttaa tilannetta? Voiko antaa itsensä levätä tunteessa, olla tunne ja antaa kehon toimia rennosti ja sulavalla nopeudelle? Toimimalla hyvin nopeasti, pysähtymällä tai vitkastelemalla voi joskus todella vältellä tuntemista, nykyhetken aistimuksia ja vahvempaa elävyyden kokemista.
4 Mysteerin äärellä oleminen
*Ole kuppi tyhjänä – aloittelijan mielellä
*Ole nöyränä ja avoimena elämän mysteerin äärellä
Voisi sanoa, että mieli on kuin ullakko kaikkine vanhoine tavaroineen. Näistä vanhoista menneisyyden muistoista, malleista ja tulkinnoista usein ihmiset projisoivat eteenpäin ja rakentavat vanhahtavaa tulevaisuutta. Kaikkeen todella uuteen pääsee käsiksi elämässä ja vuorovaikutuksessa, kun on silmät auki tässä ja nyt sekä poissa ajatuksistaan. Voiko välttää kuorruttamasta jokaisena hetkenä tuoreesti nykyisyydessä ilmentyviä tilanteita ja ihmisiä menneisyyden käsityksillä ja uskomuksilla?
Voiko olla mysteerin äärellä – ei-tietämisen tilassa – ja kokea jännitteen siitä, että ei todella tiedä? Onko nöyryyttä olla kuppi tyhjänä? Voiko välttää omaa erinomaisuutta kivasti korostavaa tapaa puristaa todellisuus käsityksien sisään ja laatikoida se turvallisesti mielen hyllyköihin? Elävyys löytyy mysteerin äärellä olemisesta ja mysteerin elämisestä.
5 Avautuminen – ravituksi tuleminen
*Anna kehosi ja olemuksesi avautua
*Anna itsesi tulla täysin ravituksi
*Anna ravituksi tulemisen kokemuksesta spontaanisti nousta elävyyden kokemus
Sen lisäksi, että tyhjentää mielen kupin ja tekee tilaa sillä tasolla, niin voiko saman antaa tapahtua tunteiden ja kehollisuuden tasolla? Voiko antaa jokin syvän eksistentiaalisen puristuksen ja takertumisen hellittää ja antaa elämän virrata sisäänsä aistimuksina, tunteina ja elävyytenä – energiana? Voiko antaa itsensä tulla elämän ravitsemaksi ja kokea runsautta ympärillään ja elämässään? Näin voi kokea spontaanisti olemuksestaan nousevaa kiitollisuutta siitä, että elämä ravitsee.
Jos tuntuu siltä, että elämä ei ravitse. Niin voi leikitellä pienellä harjoituksella ja kokemuksella. Voi sulkea suunsa ja sormillaan voi sulkea sieraimensa. Eli siis käytännössä ei siis anna itselleen ilmaa hetkeen. Tovin kuluttua syntyy kokemus hapen puutteesta – kokemus suuresta puutteesta. Sitten vain avaa suunsa, vapauttaa sormet ja henkäisee sisään. Aaahhh. Siinä hetkessä ilma tuntuu niin ravitsevalta ja samalla tajuaa, että elämä sittenkin todella ravitsee juuri nyt monilla tavoilla. Mikä ihana ilman runsaus onkaan ympärillä. Elämä on myös ravinnut lukemattomilla tavoilla meitä tähän mennessäkin – kehon elossa oleminen on elävä todiste siitä.
Chi kungin (kiinalaisen voimistelun) mestari Robert Peng on kertonut harjoituksesta nimeltä: nuorishing chi kung, jota voi tehdä milloin ja missä vain. Ideana on eläytyä ja aistia, että ympärillä on rajaton elämänenergian, chi:n, valtameri. Sitten todella avaa itsensä sille. Antaa kaikenlaisten sisäisten puristusten hellittää ja antaa chi:n virrata sisään sekä ravita runsaudella koko olemusta. Kun todella avautuu ja kokee itsenä ravituksi, syntyy spontaanisti elävyyden kokemus.
Elävyyden kokemus on elämän runsauden kokemus kehossa ja olemuksessa. Jos chi:n valtameri ympärillä sekä sisällä kuulostaa ja tuntuu enemmänkin kiinalaiselta ja taolaiselta uskomusrakenteelta, niin voi toki leikitellä edellisen harjoituksen ja ilman kanssa. Toki länsimaisen tieteellisenkin näkökulman mukaisesti on vain olemassa energiaa. Jos se tuntuu yhtään hyvältä, niin miksipä ei leikkisi, että tämä kaikki oleva energia on elävää energiaa.
6 Rehellisyys
*totea rehellisesti oma todellisuutesi ja kokemuksesi
*totea rehellisesti omat tunteesi
*totea rehellisesti mitä haluat
Mysteerin äärellä oleminen ja sen totuudellisesti myöntäminen, että ei tiedä, on ihmeellistä. Kuitenkin usein myös tiedetään. Tiedetään todella todella tarkkaan mitä tunnetaan, koetaan ja halutaan vaikka työn, ihmissuhteiden ja elämän suhteen yleisesti.
Onko siis rohkeutta päivittää itsensä nykyisyyteen? Se, mikä oli totta työn, ihmissuhteiden tai elämän suhteen kaksi vuotta sitten, ei ole välttämättä enää totta. Se mikä oli totta kaksi kuukautta sitten ei ole välttämättä enää oikeasti totta. Se, mikä oli totta kaksi minuuttia tai sekuntia sitten, ei sekään välttämättä ole enää totta. Onko uskallusta elää elämää nykyisyydessä kokonaisvaltaisesti?
Se, että sanoo, että en tiedä vaikka tietääkin, on itselleen valehtelua. Se on päänsä kääntämistä pois omasta elämästään. Se on elämänsä vain puoliksi elämistä. Rehellisyys avaa potentiaalin muutokselle ja epävarmuudelle. Se synnyttää pelkoa eli elävyyden kokemusta.
Uskaltaisiko itselleen ääneen todeta, että mikä on totta juuri nyt elämässäsi ja mitä haluaa? Täysin rehellisesti. Tai uskaltaisiko edes silloin todeta rehellisesti asioista itselleen, jos tietäisi, että ei kuitenkaan nyt tarvitse tehdä mitään asioiden suhteen? Tämäkin antaa tilaa sisimpään ja totuuden happea olemukseen.
Ihmisen olemus on usein kuin eduskunta, että jos toteaa jonkin todeksi mielessään, niin voi huomata, että myös vastakkaiset tai melkein vastakkaiset asiat nousevat tajuntaan. Tietyllä tavalla jokaisessa on monia puolia, joista tulee pitää huolta esimerkiksi: kaipuu muutokseen ja seikkailuun ja toisaalta kaipuu pysyvyyteen ja turvallisuuteen. Ihmisen tehtävänä on pitää huolta kokonaisuudesta ja myös tunnistaa se, mikä syvemmin totta tämän mielen toisaalta ja toisaalta -tason takana.
7 Oman totuuden ilmaiseminen
*astu askel kohti ilmaisua – aluksi vaikka pieni askel – leikittele
*astu sitten juuri oikean kokoisin askelin eteenpäin – hidastelematta tai puskematta
*välillä on myös hypättävä tietämättä, mitä itsensä ilmaisusta seuraa
Nyt päästään suurimman elävyyden lähteen äärelle! Pääseekö kaikki se oivallus, rakkaus, totuus ja hurmio todella ilmaisuun? Pääseekö se kaikki tosi liikuttamaan kehoa ja virtaamaan maailmaan? Uskaltaako ottaa riskin ja seurata omaa syvää totuuttaan, joka nousee syvemmältä kuin mielen ja eri olemuspuolten halut suuntaan tai toiseen? Uskaltaako toimia toisin kuin kukaan muu tai toimia vaikka täysin samoin kuin kaikki muut – mikä ikinä itselle onkaan totta. Elämän hetket ovat kuitenkin rajatut. Elääkö elämäänsä aidosti?
Elämä on nyt
Suurin elävyys on nykyhetkessä. Itse asiassa ihmiset saattavat välttää tätä nykyhetken elävyyttä, jopa viimeiseen saakka. Tämä voi käydä ilmeiseksi esimerkiksi seksuaalisessa yhtymisessä. Jännittääkö kehoa, pakeneeko mieleen tai sfääreihin vai yrittääkö rynnistää eteenpäin ja purkaa nopeasti jännitteen? Vai voisiko tantrisen rakastelun lailla levätä erilaisissa jännitteen vaihteluiden aallokossa tunteja? Samaan näkökulmaan viittasi aikaisemmin kuvattu tarve paeta tai aggressiivisesti hyökätä eteenpäin sen sijaan, että olisi vain tunteissa ja aistimuksissa läsnä. Tätä voi tutkia monissa elämän tilanteissa.
Jos aikoo hypätä pelottavan korkealta hyppytelineeltä veteen, niin jossakin vaiheessa on vain liikautettava kehoa eteenpäin tietämättä, mitä seuraa. Oman totuuden ilmaisu ja sydämensä seuraaminen on juuri tätä. Rohkeimmat eivät hyppää vain kerran kuussa tai päivässä vaan ovat valmiita hyppäämään uudestaan ja uudestaan, kun elämä vie heidät hyppytelineelle ja tuntemattoman äärelle. He uskaltavat olla mysteerin äärellä tietämättä. He uskaltavat kokea pelkoa (elävyyttä) ja myös tietää, kun he tietävät. He uskaltavat ilmaista oman totuutensa. Oletko sinä valmis hyppäämään nyt ja uudestaan ja uudestaan elämän virtaan?
Tämä on elämään uppoutumista…
Teksti on aikaisemmin julkaistu Oivallusten blogissa.
Kirjoittaja Maria Vakkuri on vajaa kolmekymppinen kahden lapsen äiti, valokuvauksesta innostunut runoilija ja kirjailija.
1990-luvulla syntyneenä milleniaalina olen kasvanut siihen, että työ on elämässä yksi tärkeimmistä asioista. Lama, työttömyys ja taloudellisesti tiukat ajat ovat vaikuttaneet siihen, millaisen lapsuuden vietin.
Koulussa opettajat painottivat matematiikan ja luonnontieteiden paremmuutta ja kertoivat kuinka tulevaisuuden työnäkymät ovat täydelliset it-alalla. Työttömyydestä ei puhuttu, kun lamasta oli selvitty. Opettajat kuuluivat siihen ikäluokkaan, jotka saivat kulkea sisään työpaikkojen ovista ja kysyä olisiko töitä. Useimmiten vastaus oli myöntävä. Tämä sukupolvi opetti meille, kuinka työtä aina tekevälle löytyy.
Sitten alkoi uusi lama.
Opiskelujen jälkeen töitä ei löytynytkään. Opintolaina oli maksettava, mutta rahaa ei tullut mistään. Vanhemman sukupolven silmissä tämä leimattiin nuorten laiskuudeksi ja saamattomuudeksi, ainahan työtä oli ollut tarjolla. Työvoimatoimistot neuvoivat työhakemusten kirjoittamisessa, mutta se ei auttanut saamaan töitä. Samaan aikaan uutisoitiin, kuinka Y-sukupolven nuoret aikuiset kärsivät masennuksesta ja yhä useampi oli päihteiden väärinkäyttäjä. Syrjäytymisestä tuli päivän polttava puheenaihe.
Yhä useampi nuori ja aikuinen tunsi häpeää siitä, että ei ollut töissä. Eikä ihme, kun miettii millainen ilmapiiri ja arvomaailma maassamme on.
Pohdin eräänä iltana ystäväni kanssa sosiaalisia tilanteita. Kuinka usein kysymme uusilta tuttavuuksilta, missä he ovat töissä? Kahvipöydässä vieraat juttelevat työasioista. Itsekin myönnän, että se on ollut helppo aihe keskustella. Mikä on reaktiomme siihen, jos toinen osapuoli vastaakin olevansa työtön tai tekevänsä vain vähän töitä? Tunnelma muuttuu vaivaantuneeksi. Ehkä säälimme tätä työtöntä henkilöä, tai emme tiedä miten suhtautua asiaan.
Hyvästä elintasosta ja vakituisesta työstä on tullut monelle pakkomielle. Se on ehkä osittain sen syytä, millainen arvomaailma meille opetettiin lapsena. Osittain sen syytä, ettei työttömyydestä tai edes sen uhasta puhuttu koulussa. Osittain sen syystä, että yhteiskunnassamme korostetaan menestystä ja rahaa. Tästä hyvä esimerkki on se, kuinka päättäjät ovat huolissaan siitä, saadaanko kotiäidit tarpeeksi nopeasti takaisin työelämään.
Jokin aika sitten silmiini osui hyvä artikkeli Y-sukupolven asioista. Juttuun oli kerätty hyvin tilastotietoa ikäryhmän pärjäämisestä elämän eri sektoreilla. Katselin lukuja työttömyydestä ja sen lieveilmiöistä. Mielenkiintoisin asia löytyi kuitenkin jutun loppupuolelta.
“Y-sukupolven aikuiset ovat onnellisempia kuin monet muut.”
Miten voi olla mahdollista, että tässä syrjäytyneiden työttömien joukossa, onnellisuus olisi suurempaa kuin hyvin menestyneiden ikäryhmien joukossa?
Onnellisuus on subjektiivinen käsite. Toiselle onnellisuus voi olla rikkautta, työtä ja valtaa. Toiselle taas onnellisuus on vapautta toteuttaa itseään. Kuinka määrittelemme onnellisuuden?
Itse päätin vaihtaa alaa melkein 30-vuotiaana. Lähdin vakituisesta työstä tehdäkseni sitä, mitä oikeasti haluan. Olin ymmärtänyt sen, että omalla kohdallani vakituinen työ ja säännölliset tulot eivät tehneet minua onnelliseksi. Pärjäisin hyvin pienemmillä tuloilla keikkatyötä tehden. Monet pitivät minua hulluna. Miksi lähdin vakituisesta työstä, kun se on kaikkien tavoittelema asema? Enkö ymmärtänyt ettei luovalla alalla ole välttämättä tarjolla kokopäivätyötä? Kerroin, että juuri tämä asia teki minut onnelliseksi. En kaivannut vakituista työtä tai säännöllistä työaikaa. Kaipasin aikaa olla perheeni kanssa ja mahdollisuuden tehdä luovaa työtä. Muistelin, kuinka vielä muutama vuosi sitten lapseni kysyi minulta, miksi en ikinä ole kotona tekemässä mitään hänen kanssaan vaan aina töissä? Vastasin silloin, että äidin on pakko olla töissä, että tullaan toimeen. Kuinka hölmö olinkaan! Kyllä sitä pienemmälläkin rahalla tulee toimeen ja aikaa jää elämän tärkeille asioille.
Ehkä tässä olisi syy Y-sukupolven onnellisuuteen? Ehkä olemme vihdoin ymmärtäneet sen, että työ ei määrittele meitä ihmisinä.
Kun seuraavaksi kohtaat uuden ihmisen, kysy häneltä, mitä hän tykkää puuhailla vapaa-ajalla. Kysy, mistä asioista hän tykkää. Kysy, mikä tekee hänet onnelliseksi.
Olen varma, että keskustelusta tulee syvällinen, vaikka ette missään vaiheessa puhuisi töistä.
Parisuhteessa toisen erilaiset tavat ja uskomukset aiheuttavat joskus suurtakin kitkaa. Mitä jos tämä olisikin hyvä asia? Puolisolta on mahdollista oppia niitä asioita, jotka ovat itselle vaikeita. Kun opitte ymmärtämään toistenne vahvuuksia ja pelkoja, osaatte tasapainottaa toistenne tunteita ja täyttää toistenne tarpeet. Suositun Tikapuut rakkauteen -kirjan kirjoittajan Tara Langen uutuuskirja Ilman sinua ei olisi minua – parisuhteen vetovoima lähestyy parisuhdetta mahdollisuutena yhteiseen kasvuun.
Tara jakaa kirjassa tarpeet feminiinisiin sekä maskuliinisiin tarpeisiin. Nämä viisi feminiinistä tarvetta eivät ole pelkästään naisten tarpeita, vaan ne koskevat meitä kaikkia. Meissä kaikissa on feminiinisyyttä, ja mitä enemmän olemme kosketuksissa feminiinisyytemme kanssa, sitä enemmän feminiinisiä tarpeita meillä herää. Feminiinisille tarpeille on ominaista se, että ne vaativat aikaa, rauhaa, tilaa ja tyhjyyttä täyttyäkseen. Ne vaativat ymmärtämään jotain laajempaa ja syvällisempää viestiä, kuin sanoilla tai teoilla voi ikinä osoittaa. Kaikki nämä tarpeet ovat suhteessa itseesi sekä toiseen.
1. NÄE MINUT – sydämen yhteys on sanoja ja tulkintoja voimakkaampi
Tärkein feminiininen tarve on tulla nähdyksi. Se liittyy häpeän tunteeseen, sillä häpeilevä kääntää katseensa pois yhteydestä muihin ja jättäytyy yksin, jolloin tuntee itsensä turvattomaksi ja hylätyksi. Jos et tunne turvaa sisälläsi etkä luota itseesi, on sinun vaikea luottaa myös puolisoosi, etkä uskalla tuntea hänen kanssaan kaikkia tunteitasi. Uskalla olla haavoittuva ja näytä itsestäsi kaikki puolet, herkkyys ja vahvuus, lempeys ja raivokkuus. Hyväksy itsesi kaikkine tunteinesi, niin et voi koskaan tuntea itseäsi yksinäiseksi ja hylätyksi.
Kun pelko hylätyksi tulemisesta ottaa vallan, näkemistä käytetään lyömäaseena.
“Häivy silmistäni!”
“En pysty edes katsomaan sinua!”
Moni riita sulaisi siihen, että istuisitte vastakkain ja katsoisitte toisianne silmiin ainakin kolmen minuutin ajan. Molempiin silmiin on vaikea katsoa, joten katsokaa vasempaan silmään – se on feminiininen puoli, joka on jääräpäistä maskuliinista puolta valmiimpi antamaan anteeksi ja joustamaan. Kun näette toisenne kaiken pinnallisen draaman alla, muistatte sen yhteyden, joka teitä pitää yhdessä. Se jolla on eniten vaikeuksia katsoa toista silmiin, tuntee enemmän turvattomuutta ja kaipaa enemmän huomiota.
2. KOSKETA MINUA – ihokontakti vahvistaa luottamusta
Kosketus on yksi voimakkaimmista sanattoman viestinnän muodoista ja se valaa luottamuksen perustaa seuraavalle tarpeelle, kuulluksi tulemisen tarpeelle. Mitä herkempi puoliso tai mitä nuorempi parisuhde, sen enemmän tarvitaan ensin rauhallista ja viipyilevää, rakkautta huokuvaa kosketusta, äkillisen ja vaativan kosketuksen sijaan. Ota selvää miten, mihin ja kuinka puolisosi toivoo itseään kosketettavan ja kunnioita hänen toiveitaan ja rajojaan.
Kun pelko luottamuksen pulasta ottaa vallan, kosketusta käytetään lyömäaseena.
“Älä koske minua!”
“Ensi yön nukut kyllä sohvalla!”
Moni riita sulaisi siihen, että ottaisitte vaatteet pois ja olisitte alastomina ja haavoittuvaisina toistenne kanssa hiljaa ja puhumatta peiton alla, ilman mitään odotuksia. Ottaisitte toisen käden ja laittaisitte sen siihen, mihin sattuu. Antaisitte rakastavan kosketuksen parantaa luottamuksen pulaanne. Se jolla on eniten vaikeuksia antaa koskettaa itseään, tuntee enemmän luottamuspulaa ja kaipaa enemmän hellyyttä.
3. KUUNTELE MINUA – älä hae ratkaisua, anna tunteiden tuulettua
Suhteen perustana pitää olla turva ja luottamus, että toiselle uskaltaa avautua myös suullisesti. Maskuliininen kuuntelee järjellään, kun feminiininen puhuu tunteistaan. Feminiininen kuuntelee sydämellään, kun maskuliininen puhuu järjellään. Yhteyttä ei synny, ennen kuin opitaan olemaan rehellisiä siitä, mitä nyt tarvitaan – tunteiden tuuletusta tai ratkaisua.
Kuuntele, mitä puolisosi toistuvasti hokee, äläkä ohita tärkeitä vinkkejä siitä, mitä hän todella kaipaa. Älä myöskään kuvittele tietäväsi jo kaikkea hänestä, sillä muutos on jatkuvaa ja toisesta voi aina löytyä uusia mielenkiintoisia puolia.
Kun pelko itsestäänselvänä olosta ottaa vallan, hiljaisuutta käytetään lyömäaseena.
“Ole hiljaa, ei kiinnosta!”
“Mä en puhu sulle enää yhtään mitään!”
Moni riita sulaisi siihen, että pysähtyisitte ja jättäisitte kaiken muun. Katsoisitte toisianne silmiin, ottaisitte käsistä kiinni ja lupaisitte kuunnella toisianne siihen asti, kunnes toinen sanoo: Olen puhunut. Vasta sitten asiasta puhuttaisiin yhdessä. Se jolla on eniten vaikeuksia puhua, tuntee enemmän epävarmuutta ja kaipaa enemmän aikaa avautuakseen.
4. TUNNE MINUT – uskalla olla myös yksin, niin yhteys itseesi ja toiseen vahvistuu
Tunnet itsesi vasta kun tunnet kaiken itsessäsi, ja mitä syvemmin tunnet, sen paremmin itsesi tunnet ja sen syvempiä ovat myös ihmissuhteesi. Älä laita vastuuta onnellisuudestasi puolisosi harteille. Kun elämä haastaa, on helppoa syyttää toista, vaikeampaa on pohtia tapahtumien merkityksellisyyttä ja opetusta itselleen. Löydät itsestäsi jatkuvasti uusia puolia, kun haastat itseäsi etkä oleta toisen pelastavan sinua pulasta. Itsestään hukkaan menneiden puolien löytäminen johtaa tasapainoon, joka johtaa terveeseen itsensä rakastumiseen. Jos rakastat itseäsi, myös sinua on helpompi rakastaa.
Kun pelko suhteen pinnallisuudesta ottaa vallan, tunteettomuutta käytetään lyömäaseena.
“En mä jaksa edes selittää, et sä kuitenkaan ymmärrä.”
“Sua ei kiinnosta mun asiat, joten miksi mun pitäis kiinnostua sun asioista?”
Moni riita sulaisi siihen, että ottaisitte vastuun selvittää omia ajatuksianne, yksin tai toisen kanssa. Läsnäolo riittää silloin, kun toinen puhuu ja sen jälkeen voi kaivaa ja kysellä lisää – mitä kaikkea uutta puolisosta voikaan löytyä? Huolehtikaa, että teillä on tukiverkko, joka mahdollistaa molemmille yhteisen ajan lisäksi myös omaa aikaa. Se jolla on eniten vaikeuksia itsetuntemuksen kanssa, tarvitsee enemmän omaa aikaa ja kaipaa enemmän tukea sen ottamiseen.
5. KUNNIOITA TUNTEITANI – älä pelkää tunteita, pyydä apua purkamaan niitä
Useimmat meistä kantavat raskasta reppua täynnä pettymyksiä, uskomuksia ja tukahdutettuja tunteita. Kun löydät turvallisen parisuhteen, voit alkaa keventämään reppuasi. Tunteillensa herääminen voi olla rankkaa, sillä tunteiden on tarkoitus vapautua. Alku voi huumavaiheen jälkeen olla räjähtelevää, kun molemmat testaavat suhteen turvallisuutta ja luottamusta. Kerro toiselle historiastasi ja opi olemaan rehellinen tunteistasi. Kerro mistä tunteenpurkauksesi johtuvat ja pyydä nöyrästi puolisoltasi apua haavojesi ja pelkojesi tunnistamisessa.
Kun pelko tunteiden vähättelystä ottaa vallan, yhteyden halua käytetään lyömäaseena.
“Mene pois, anna mun olla rauhassa!”
“Mä en tarvitse sua mihinkään, mä pärjään kyllä!”
Moni riita sulaisi siihen, että surisitte yhdessä kaikkea sitä mikä tekee kipeää. Älkää vähätelkö surua tai syviä tunteita, olkaa myötätuntoisia toistenne tunteille ja myöntäkää haavoittuvaisuutenne ja tarvitsevuutenne. Miksi pitäisi enää pärjätä yksin, kun toinen on vierellä? Se joka on herkempi ja haavoittuneempi, tarvitsee enemmän aikaa ja kaipaa puolisoa rinnalleen olemaan se syli, johon murheineen ja huolineen voi sulaa.
Syksy on uusien alkujen aikaa. Kesän nautintojen jälkeen kuntosalit ja lenkkipolut täyttyvät meistä parempaa versiota itsestään ulos piiskaavista kansalaisista. Kun kesä on kerran nautiskeltu, niin nyt on sitten sovittavan kärsimyksen vuoro.
Kuulostaako tutulta? Entä jos tänä syksynä katsoisitkin liikuntaa vähän pintaa syvemmälle, hyväntekeväisyytenä oman elämäsi kaikkein tärkeimmälle henkilölle eli itsellesi?
Liikkuessasi kaupunkien keskustoissa olet varmasti törmännyt feissareihin.Nuo urheat soturit tarjoavat sinulle, milloin mahdollisuutta tukea ihmisoikeuksien tai luonnonsuojelun hyväksi tehtävää työtä, milloin vähintäänkin parempaa sähkösopimusta.
Oman elämäsi feissarina voisit kysyä itseltäsi esimerkiksi: ”Hei, kiinnostaako oma hyvinvointisi?” ja sen sijaan, että sortuisit valkeaan valheeseen tai vaihtaisit yllättäen kulkureittiä, vastaisitkin myöntävästi. Samalla voisit aloittaa parhaimmillaan elämänmittaisen hyväntekeväisyyssuhteen.
Jos tuijotamme pelkästään ulkoisia tekijöitä, voi kestävän liikuntasuhteen rakentaminen olla kuoppainen tie. Näyttävien lihasten perässä juokseminen on ikävä kyllä maratonlaji. Pettymys saattaa olla kova, kun kahden viikon tiukan kuntosalikuurin jälkeen ei vieläkään näytä fitnesstähdeltä. Jos kuitenkin omaksi tavoitteeksi ottaa (hieman vähemmän seksikkään) oman kehon terveyden ja hyvinvoinnin lisäämisen, on tuloksen tekeminen huomattavasti helpompaa.
Jos aloittaminen tuntuu vaikealta, voit ottaa avuksesi mielikuvaharjoittelun. Pistä Netflix pauselle ja pysähdy hetkeksi ajattelemaan kehoasi.
Mieti miten kehosi on tehty liikkumaan ja miten lihaksesi janoavat päästä käytettäviksi. Mieti miten suuri osa kehostasi on jäänyt paitsioon ja vaille huomiota. Vähintä, mitä voit tehdä, on tarjota keholle ja lihaksillesi liikettä ja tekemistä ja ottaa ne mukaan ihmettelemään maailmaa kanssasi.
Voit myös olla varma, että tässä hyväntekeväisyysmuodossa kaikki lahjoitukset menevät suoraan ja lyhentämättöminä itse avustuskohteeseen. Avustustyön tulokset ilmenevät mm. parempana jaksamisena, kohonneena mielialana ja vähentyneenä stressinä.
Lopulta kun hyväntekeväisyyttä itseään kohtaan on harjoittanut tarpeeksi kauan, saattaa hyvinvoinnin lisääntymisen sivutuotteena esiintyä myös kiinteytymistä ja lihasten kasvua.
“Näin pääset eroon vyötärölle kertyneestä vararenkaasta”
Me saamme jatkuvasti infoa siitä, miten ja miksi jokaisen juhlapyhän tai loman jälkeen tulisi laihduttaa. Ohjeita siitä, miten kilojen kertymisen voi välttää. Ja jos ei onnistunut välttämään – löytää takuulla vinkkejä siihen, miten tuon syntisen teon saisi mahdollisimman nopeasti pikanikseillä korjattua. Ikään kuin jokaisesta nautinnosta tulisi jollain tapaa sakottaa tai tuntea syyllisyyttä.
Minäkin olen tuntenut syyllisyyttä. Kun kesällä olen syönyt jäätelön, olen miettinyt sitä syödessäni, monenko kilometrin lenkkiä sen kuluttaminen vaatisi. Olen ahdistunut, kun viikon lomareissulla on tullut syötyä epämääräisesti ja enemmän kuin normaalissa arjessa. Lomamatkalta kotiin palatessani olen tehnyt tiukan suunnitelman siitä, mitä nyt saisin syödä ja kuinka pitkään ”detox”-dieettini kestäisi. Minulle se, että painoni oli noussut, oli katastrofi. Olen lukenut todennäköisesti jokaikisen laihdutusniksin ja -jutun, jossa listataan nestettä poistavia ruokia.
Vielä syömishäiriöstä toipumisen jälkeen olen ollut hyvin kriittinen kehoani kohtaan ja tuominnut, tuntenut syyllisyyttä herkkujen syömisestä, epäsäännöllisistä ruoka-ajoista tai ylipäätään elämän erilaisista nautinnoista.
Enää ei onneksi ole niin.
Kun nykyisin törmään laihdutusvinkkeihin, pikanikseihin, ja herkutteluista syyllistämiseen, en osaa kuin ihmetellä.
Miten rentoutumisesta, syömisestä ja nautinnosta on tullut asia, josta jälkikäteen tulisi itseään rangaista?
Olen tehnyt vuosien mittaan paljon työtä sen eteen, että olen päässyt irti omista kohtuuttomista vaatimuksista kehoani kohtaan. Yhtä paljon olen tehnyt työtä sen eteen, että olen alkanut luottaa kehooni. Minun ei tarvitse enää kontrolloida tai rangaista kehoani – voin elää, ja antaa kehoni tasapainottaa itseään omalla tavallaan.
Meidän ei pitäisi tuntea syyllisyyttä siitä, että nautimme elämästä.
Jos lomailun aikana keho kerää nestettä muutamia kiloja, sen ei pitäisi olla elämää suurempi asia. Kenenkään ei pitäisi kokea ahdistusta siitä, jos paino nousee. Tai laskee. Muutos on luonnollista.
Sen sijaan, että aloittaisit ankaran laihdutuskuurin, luo itsellesi arkirutiini, jossa voit hyvin.
Millaista ravintoa kehosi kaipaa? Millaista liikettä? Minkä verran lepoa? Mikä tekee sinulle hyvää? Jos – ja kun – oppii kuuntelemaan kehoaan, luo hiljalleen vankan perustan, josta poikkeaminen lomilla, juhlissa ja kaikissa kissanristiäisissä, ei muuta eikä kaada mitään. Kun pohjalla on vankka perusta, oma hyvinvoinnin hellivä arkirutiini, ei tuon rutiinin rikkomisen jälkeen tarvitse erityisiä toimenpiteitä. Ei tarvitse säätää, laskea, analysoida, tutkia kaupassa tuotteiden ravintosisältöjä tai jättää syömättä illallista. Kun alkaa kuulla sitä, mitä keho todellisuudessa kaipaa, oppii luottamaan.
Kun luottaa kehoonsa, voi vain antaa sen olla.
Ja tiedäthän, kehosi kiittää sinua siitä. Sillä se osaa itse, jokainen hetki, hakeutua kohti tasapainoa.
Minkä myötätuntoisen ja viisaan neuvon antaisit itsellesi nykyiseen elämänvaiheeseen?
On monia tapoja ammentaa sisältään oivalluksia.
Biohakkeri Tim Ferrisin Tools Of Titans -kirjan eräässä luvussa puhuttiin klassikkoneuvosta. Minkä neuvon antaisit 25-vuotiaalle itsellesi? Tämä kysymys on toki ennen kaikkea sitä varten, että haastateltavan yleisö saisi hyviä neuvoja elämäänsä.
Seuraavaksi kirjassa pohdittiin, että minkä neuvon nyt itse saisit 10 vuotta vanhemmalta itseltäsi? Tämä on hyvä kysymys, koska 10 vuoden päästä on hyvinkin nähnyt läpi ja kokenut nykyisen elämänvaiheen käänteet ja haasteet.
Toki tämä on kuvittelutehtävä, koska ei voi todella tietää ja kokea itseään tässä hetkessä saman viisauden, kokemuksen ja myötätunnon kanssa, jonka omaa 10 vuoden päästä. Kuitenkin kysymys voi auttaa saamaan uusia oivalluksia tämän hetken tilanteisiin. Jotkut toki ajattelevat, että tavallaan tässä ja nyt -hetkessä ovat kaikki menneisyyden ja tulevaisuuden hetket läsnä. Nekin tapahtuvat lopulta aina tässä ja nyt -hetkessä.
Nyt kysymys sinulle:” Minkä neuvon 10 vuotta vanhempi itsesi antaisi sinulle tähän elämänvaiheeseen?”
Syntyi radikaalimpi kysymys
Kun luin tuota kirjan kohtaa, niin edellisten pohdintojen lisäksi tajunnassani välähti muitakin ajatusketjuja. Miksi en samalla meditoisi hetkeä juuri ennen kuolemaani? Miksi menisin vain 10 vuotta eteenpäin? Toki kukaan ei tiedä elämänsä pituutta tai tapaa, jolla kuolee.
*Jos seuraava eläytyminen tuntuu radikaalilta tai ei soveliaalta juuri nyt, niin jätä se väliin ja hyppää lukemaan minkälaiset oivalluksia minä sain.
Voit lähteä tutkimaan seuraavaa. Kuvittele, että olet vanha jo (ehkä haluat päättää kuinka vanhat olet) ja on 1 minuutti aikaa jäljellä siihen hetkeen, kun kehosi kuolee. Makaat sängyssä. Kaikki on rauhallista. Sitten tuo tulevaisuuden sinä katsoo ja kertaa elämäänsä vielä kerran. Nopeasti kaikki välähtää kuvina tajunnassa. Aikaa ei ole paljon. On lähdön hetki. Tuon tulevaisuuden sinän huomio kiinnittyy muutamiksi sekunneiksi nykyiseen ikävuoteesi ja läheisiin ikävuosiin. Minkälaisen muutaman lyhyen neuvon saatkaan tuolta itseltäsi, joka on elänyt jo kaiken läpi? Nähnyt kaiken. Tuntenut kaiken. Kokenut kaiken. Tämä ei ole mikään pitkä coaching-sessio, vaan nopea huomion pyyhkäisy ja yksi, kaksi tai kolme ajatusta ja oivallusta.
Minkä neuvon sinä sait?
Minkä neuvon minä sain – kaksi syvää ajatusta
Tuntui, että nuo kaksi ajatusta, jotka sain eivät olleet vain kaksi ajatusta vaan kuin kiteytetty oivalluspaketti. Aivan kuin tietokoneella ladataan pakattuja tiedostoja ja ne ovat paljon suurempia sitten, kun ne avaa purkuohjelmalla. Nämä kaksi ohjetta tuntuivat tuossa hetkessä todella syvällisiltä ja aivan erilaisilta kuin, jos olen joskus ajatellut vastaavia ajatuksia. Ne olivat nyt vahvoja inspiroituneita oivalluspaketteja. Niiden merkitys on vasta avautumassa ja luulen, että palaan niihin monta kertaa.
Ehkä nämä voivat inspiroida sinuakin. Ne ovat aika universaalit elämänohjeet. Voi olla, että sinun saamasi neuvot ovat erilaiset, mutta tutki hyödytkö myös näistä?
Rakasta itseäsi ja paljasta itsesi
Nämä olivat saamani ajatukset.
Jotenkin siinä oli tunnelma, että todella todella rakasta itseäsi. Turhaan olet niin kova itsellesi. Kaikki ne syyt olla rakastamatta itseäsi ovat kovin merkityksettömiä loppujen lopuksi. Olet vain yksi elävä pieni olento täällä hetken aikaa. Rakasta itseäsi niin kuin kukaan ei olisi sinua ennen samalla tavalla rakastanut.
Lopulta sinä olet ainoa, joka on itsesi kanssa koko ajan. Ystävä, kumppani, vanhempi tai lapsi, kukaan heistä ei ole yhtä paljon kanssani eikä jaa kaikkia elämän hetkiä kanssani. Vaikka heidän rakkautensa on ihanaa, niin sinä voit antaa rakastavan huomioin olla itsessäni niin paljon enemmän kuin he. Näiden muiden ihmisten rakastava huomio, ja huomio ylipäätään, väistämättä jakautuu myös muille ja muualle, koska he elävät omaa elämäänsä, vaikka sinä siinä osana olisitkin.
Tuntui myös, että juuri tässä järjestyksessä nämä ohjeet kuuluivat olla. Kun todella rakastaa itseään ja on täynnä rakastavaa huomiota ja on todella sitoutunut rakastamaan itseään aivan loppuun saakka, niin silloin ei etsi muilta samalla lailla hyväksyntää, jos ollenkaan. Silloin on valmis paljastamaan itsensä ja näyttämään kuka oikeasti on ilman sisäisiä filttereitä ja kätkemisiä.
Jos ei syvästi rakasta itseään, niin helposti itsensä paljastamiseen liittyy pieniä ideoita siitä, että haluaisin joltakin huomiota, rakkautta ja arvostusta. Tällöin saattaa jäädä erilaisiin hyväksynnän tavoittelun peleihin kiinni ja oikeastaan itseään ei voi tehdä tällöin todella näkyväksi.
Aidon itsen paljastaminen on lahja itsellesi ja elämälle
Ajattelen, että kun tulee paljaaksi muille, niin tulee myös samalla paljaaksi itselleen uusilla tavoilla ja näkee kuka oikeasti on kaikessa ihmeellisyydessään ja inhimillisessä vajavuudessaan. Tuo paljas itse on lahjasi sinulle itsellesi ja elämälle.
Tunsin tuossa meditatiivisessa hetkessä, että tämän itsen olen aina halunnut päästää esiin. Kuolevan minän viesti minulle oli, että anna sen tulla näkyviin älä kätke itseäsi – kuolet kuitenkin – oli aitoudella sitten mitä seurauksia vain.
Tässä itseni sisäisesti paljaaksi tekemisessä oli jotakin erityistä jännittävää seikkailun tuntua. Kun kätkee itsensä voi ehkä olla jotenkin varma, että mitä tulee tehneeksi seuraavaksi näitä mielen rooleja seuratessa, mutta jos paljastaa itsensä, ei voi tietää. Sinä, minä ja me kaikki olemme mysteerejä. Tässä itsensä paljastamisessa oli jotakin samaa jännittävyyttä kuin, jos hyppäisi johonkin pitkään liukumäkeen tai vesiliukumäkeen. En voi tietää liukumäen, elämän, käänteitä en voi tietää, mitä käänteitä itsestäni tulee ulos.
Tämä on juuri syvää elämään uppoutumista, joka on myös tämän blogin nimi.
Mysteeriä, ja sille altistumista tutkitaan myös uudessa kirjassani: Metsässä – uppoudu metsään, itseesi ja elämään, joka löytyy Hidasta Elämää -puodista.
Unsplash kuvat: Kent Pilcher / chuttersnap / Lachlan Gowen
Työssäni seksuaaliterapeuttina tapaan pareja, joista toinen kuvaa elävänsä seksin puutteessa, koska toinen ei halua. Halujen eriparisuus on hyvin yleistä. Hyvin harvoin valitsemme kumppaniksemme ihmisen, jonka seksuaalinen halu syttyy samoin/ samoista asioista tai yhtä herkästi/ hitaasti.
