Jouluna ulkopuolisuuden tunne koskettaa yksinäistä erityisen kipeästi – Mutta onneksi meillä jokaisella on jotain, johon kuulua

Jos sinulla ei ole äitiä, sinuun sattuu äitienpäivänä. Jos lapsellasi ei ole isää – tai isään ei voi pitää yhteyttä – sinua kouristaa lapsen suru päiväkodin isänpäiväaskarteluiden äärellä.

Jos olet lapseton, sinua viiltävät äitien väsymyksen valitukset tai joulujuhlien onnenkyyneleet. Jos olet eronnut, olet ehkä jouluna yksin – sitähän kukaan ei ainakaan ole, eikö niin?

Ihmisen yksi perustarpeista on kuulua joukkoon. Yhteenkuuluvuus luo turvaa ja tuo rauhaa. Ryhmään kuuluminen on kirjoitettu syvälle ihmisen perimään. Ihmiselle tulee syvältä kumpuava hätä, jos hän kokee jäävänsä ulkopuolelle.

Jos haituvan toisten ihmisten lämmöstä voi nähdä vain ikkunaruutujen takaa samalla, kun oma hengitys huuruaa ulkona pakkasessa, kylmyys hyytää muutakin kuin ihoa.

Ulkopuolisuuden haava avautuu joka kerta, kun näkee pariskuntien pusuttelevan kassajonoissa, tai kun mainoksissa äiti, isä ja kaksi lasta hymyilevät hassut jouluneuleet päällään. Kun kahvihuoneissa jutellaan joulupukeista, Lapin sukumökistä, imelletyistä perunalaatikoista ja lahjakasoista. Kun joku sanoo, ettei ikinä voisi olla jouluna erossa omista lapsistaan.

Minua kirvelee moni hetki. Vuodessa on monta juhlapyhää ja tavallista maanantaita, mikä pitäisi viettää jotenkin toisin. Jotenkin oikeammin, jotenkin yhteiskuntakelpoisemmin. Pikkuhiljaa osaa suhtautua, mutta kipeistä asioista harvoin tulee kivoja. Voi paistaa porkkanalaatikon ja piparit, mutta Facebookia tai Instagramia ei haluaisi avata.

Jokainen joukkoonkuulumaton hetki ehtii kirpaista ennen kuin järki ehtii suojaksi mukaan, kilveksi eteen. Joskus unohtuu, ettei ole pakko kuulua jokaiseen joukkoon.

Onneksi kuulumme aina johonkin. Jokaisessa päivässä emme tunne olevamme yhteiskunnan normien ulkopuolella. Kukaan ei ole äiditön, isätön, perheetön, puolisoton, sisarukseton, työtön, ystävätön, harrastukseton, lemmikitön ja naapuriton – tai lahjaton. Jotain meillä aina on. Kokonaan rakkaudeton on tuskin kukaan. Jollekin olet aina tärkeä. Johonkin ryhmään kuulut aina.

Ja muistathan, harvassa on ihminen, joka kuuluu kaikkiin ryhmiin. Ihmisiä, jotka ovat läpeensä yhteiskuntakelpoisia, on vain nimeksi. Tiedätkö ne keskimittaiset, normaalivartaloiset, onnellisten ydinperheiden vanhemmat, joilla on 1,2 lasta (tyttö ja poika tietenkin). Heillä on merkityksellinen ja vakituinen työ, hyvä koulutus, kaunis koti, harrastuksia, ystäviä, farmariauto ja kultainennoutaja. He viettävät sukujouluja, joissa kaikilla on kivaa, kukaan ei juo liikaa glögiä, ja isoäidin reseptillä itsetehdyt piparit sulavat suussa.

Ei sellaisia lopulta niin montaa ole. Meissä jokaisessa on jokin särö, ja niin kuuluu ollakin. Se tekee meistä oikeita ihmisiä. Tuntevia ja inhimillisiä.

Me olemme hyviä juuri näin. Välillä kuulumme joukkoon, välillä emme. Ja joskus joukkoonkuulumiseenkin voi hieman itse yrittää vaikuttaa. Ehkä lähipiirissä onkin ihmisiä, jotka tekevät jouluaatosta yhteisen sielunperheen. Ihmisiä, jotka lähtevät kanssasi äitienpäivänä keräämään valkovuokkoja ja asettavat ne maljakkoon sinun pöydällesi. Ehkä joku ampuu kanssasi pari rakettia, vaikket kuohuvaa kilistäisikään.

Ja lopulta. Vaikkei ketään jokua olekaan, sinä olet. Ripusta joulukuuseesi tähti siitä huolimatta, että kukaan muu ei sitä näkisi. Sinä riität ja olet juuri sen tähden arvokas. Sillä sinä olet oman elämäsi tähti.

Ja uskon, että monena päivänä olet sitä tosi monelle muullekin.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: