Sivu 174 – Hidasta elämää

Suurin kirkkaus saattaa löytyä syvimmän kriisin keskellä – 5 lohdullista ajatusta sinulle, jolla on juuri nyt vaikeaa

Noora Lintukangas. Kuva Jonne Räsänen/ Otava 2019.

Sairastuminen, läheisen kuolema, loppuunpalaminen, avioero, ongelmat lasten tai naapureiden kanssa… Jokainen meistä on elämän oppilas. Elämä opettaa meitä välillä hellästi silittäen, toisinaan rajusti töytäisten.

Suurimpia opinpaikkoja ovat kriisit, joista syntyvien tunteiden kohtaaminen on usein vaikeaa. Hankalien tilanteiden kohtaaminen pystypäin vaatii rohkeutta.

Kirjailija ja kundaliinijoogaopettaja Noora Lintukankaan uutuuskirja Selviytymisopas elämän kriiseihin pohjautuu maailmankatsomukseen, jonka mukaan jokainen kriisi kasvattaa meitä. Kirja tuo lohtua ja syvempää ymmärrystä monenlaisiin hankaliin elämänvaiheisiin. Se muistuttaa, että ihmisellä on myös kyky parantaa itse itseään, kun hän ei taistele omaa toipumistaan vastaan.

Kun elämää ajattelee oppimatkana, saattaa se asettaa kriisit uusiin mittasuhteisiin ja tuoda arkeen nöyryyttä.

Tässä Nooran 5 lohduttavaa ajatusta sinulle, jolla on juuri nyt vaikeaa:

1. Kipu on välttämätöntä muttei pysyvää

Kivuton elämä ei ole mahdollista, eikä sellaista kannata tavoitellakaan. Elämän ei kuulu olla vain helppoa ja mukavaa, muuten jää kokonainen elämä elämättä. Kaikki kipu katoaa kuitenkin aikanaan, eikä yksikään kohta elämässä ole vähempiarvoinen kuin toinen. Elämäsi on rikasta, kun pääset kokemaan erilaisia tunteita, tapahtumia ja vaiheita.

2. Kaipaukseen sisältyy valtava kauneus

Kaipaus on elämän moottori: ilman kaipausta emme etsisi ja löytäisi. Kaipausta voi kuitenkin olla vaikea ottaa vastaan, sillä siihen liittyy surua. Tunteet eivät kuitenkaan vahingoita meitä. Ei ole vaarallista olla surullinen, vihainen, pettynyt tai häpeissään. Mitä jos antautuisit elämälle ja hengittäisit myös vaikeiden tunteiden läpi?

3. Tunteet ovat tärkeitä, mutta eivät koko totuus

Tunteet kertovat jotain hyvin olennaista juuri tästä hetkestä, mutta et ole yhtä kuin tunteesi. Sinussa on muutakin: jotain pysyvää, kirkasta ja rauhallista. Kun hyväksyt tunteen olemassaolon ja annat sen olla mukana; kun tuot tietoisuutesi mukaan mihin tahansa tunteeseen, muuttuu jotakin.

4. Yhteys edellyttää erillisyyttä

Yksinäisyyskään ei ole vaarallista, vaikka sen kohtaaminen voi olla hurjan vaikeaa ja kivuliasta. Oman erillisyyden myöntäminen voi kuitenkin myös konkretisoida vastuuta omasta elämästä ja muistuttaa turvasta, joka on jo sisällämme. Omaan selkärankaansa on mahdollista nojata, ja se voi olla hyvin turvallista, voimakasta ja kaunista.

5. Olemme täällä oppimassa

Elämä opettaa meitä jatkuvasti. Välillä opetukset tulevat iloisten oivallusten kautta, välillä taas kurjuuden ja kivun saattelemina. Meidän on tarkoitus oppia jatkuvasti ihmisyydestä, tutustua itseemme paremmin ja kasvaa tietoisemmiksi. On jokaisen syntymäoikeus olla onnellinen, ja onnellisuuden ensimmäinen askel on omaan sydämeensä sitoutuminen. Sinulla on kaikki oikeus olla olemassa juuri sellaisena kuin olet ja toteuttaa sydämesi syvintä tahtoa.

Kurkkaa kirja:

Miehen uupumus ja alakuloinen olo voivat viestiä testosteronin vajeesta – Nämä 5 asiaa antavat uutta miespuhtia

Testosteroni on tärkeä juttu meille miehille.

On näkyvissä ilmiöitä, joissa testosteronitasot ovat laskeneet maailmalla, mutta myös Suomessa.

Tämä ei pelkästään vaikuta lihasten kokoon tai libidoon, vaan sillä on suuria vaikutuksia esimerkiksi mielialaan. Myös todennäköisyys sairastua esimerkiksi sydänsairauksiin ja diabetekseen kasvaa.

Kyseessä on siis erittäin merkittävä juttu. Se miksi testosteronitasot ovat tippumassa, on monisyinen kysymys, johon ei ole yhtä vastausta. Mutta inspiroiva osa on se, että tällekin asialle voi onneksi itse tehdä jotain.

Yleinen uskomus on, että testosteroni laskee, kun ikäännymme. Puhutaan luonnollisesta testosteronin laskemisesta. Mutta mikäli kyseessä on luonnoton ilmiö, joka vähentää testoja, niin silloin mielestäni siihen kannattaa kiinnittää huomiota ja tehdä asioita, joilla mahdollistaa oman luonnollisen hormonitoimintansa ylläpidon.

Mihin testosteroni vaikuttaa?

Lainaan tähän jokaiselle miehelle luettavaksi suositeltavaa Elinvoimaisen miehen kirjaa:

Testosteroni on äärimmäisen tärkeä hormoni anabolisille (kudosta kasvattaville) toiminnoille, sekä miehelle että naisille. Se vaikuttaa muun muassa libidoon, seksuaaliseen kyvykkyyteen, energisyyteen, luuston hyvinvointiin, lihasten kasvuun ja vastustuskykyyn. Testosteronia muodostuu kolesterolista.

Mutta mikä tärkeintä, se vaikuttaa myös mielialaan. Esimerkiksi alakuloisuus sekä uupumus voivat viestiä testosteronin vajeesta.

Tässä viisi asiaa, joilla voit vaikuttaa omaan terveeseen hormonitoimintaan, myös testosteronin toimintaan.

1. Uni

Uni on yksi tärkeimmistä hyvinvoinnin kulmakivistä, myös meidän terveelle hormonitasoille. Anna sille arvoa ja rauhoita itsesi ennen iltaa. Vältä suoraa valoa ruuduista, skippaa alkoholi illalla, liiku päivällä ulkona (vuorokausirytmi) ja opettele hengittämään syvään (parasympaattinen hermosto), käytä kylmäaltistusta ja opettele hallitsemaan stressireaktioitasi.

Sinun kehosi osaa kyllä hoitaa hommat, jos me vaan tuetaan perusasioiden ilmentymistä elämässämme. Pistä unesi kohdalleen, niin moni muukin palanen terveydessäsi menee hyvään suuntaan.

2. Ylipaino

Lihavuus vaikuttaa merkittävästi testosteronin määrään. Myöskin liian alhainen rasvaprosentti voi olla testosteronille haitallista. Sinun ei tarvitse näyttää supermallilta, mutta ylipainoon kannattaa kiinnittää huomiota.

Jos saat vähänkin ylipainoa alemmas (ei vain painoa, vaan rasvaprosenttia), annat kehollesi enemmän potentiaalia toteuttaa luonnollista elinvoimaisuutta, johon se kyllä pystyy.

Sehän ei ole toteutustasolla vaikeaa, syö puhdasta oikeaa ruokaa enemmän ja vähemmän ihmisen tekemää “ruokaa”. Mentaalisella ja henkisellä tasolla muutos onkin sitten vähän haastavampi juttu. Mutta muutos kannattaa, pienikin askel voi auttaa.

Ylipainolla ei pelkästään voi selittää testosteronin vähentymistä, mutta se on silti tärkeä tekijä.

3. Tasapainota liikkuminen

Jos olet sohvaperuna, pelkästään liikkuminen voi auttaa sinua suuresti. Kävely, uiminen, pyöräily, yleensäkin aktiviteetti, joka poikkeaa sisällä olemisesta.

Jos taas liikut joka päivä, niin silloin ehkä vähemmän tai kuormituksen vähentäminen voisi toimia kehosi toimintojen parantajana.

2–3 kertaa viikossa koko kehon haastaminen voi olla hyvä työkalu, jos haluat luonnollisesti voida paremmin. Se voi tarkoittaa pöllimetsässä olemista, renkaiden nostelua, kuntosalia tai kahvakuulalla heittelyä. Idea on se, että käyttäisit koko kehoa, jolloin myös iso osa lihaksistostasi on aktiivinen. Tällä voi olla hyviä vaikutuksia sinuun.

Et tarvitse joka päivä ”shokkia” kehollesi, mutta kehosi kaipaa ”shokkia” silloin tällöin kasvaakseen. Anna ärsykettä ja anna kehosi palautua ärsykkeestä, siinä on maaginen yhdistelmä fysiologiseen kasvamiseen.

4. Stressi

Kortisoli, kehosi pääasiallinen stressihormoni on tärkeä juttu. Sitä tarvitaan joka päivä ja ilman sitä elämä voisi olla erikoista.

Mutta haasteeksi se koituu silloin, jos sitä on kroonisesti, jatkuvasti, toisin sanoen koko ajan.

Jatkuvasti kohollaan olevat kortisolitasot epäillään linkittyvän vaikka ja mihin terveyshaasteeseen. Kortisoli myös alentaa testosteronia, joten siihen kannattaa kiinnittää huomiota.

Syvähengitys, avanto, saunominen ja miellyttävät harrastukset, sekä luonto voivat olla hyvä paikka aloittaa. Tarkoitus ei ole poistaa kaikkia stressitekijöitä, vaan opettaa keho käsittelemään paremmin kuormitusta, jota jokapäiväinen elämämme asettaa.

5. Ihmissuhteet

Ihmissuhteet ovat kaiken keskiössä. Jos olemme yksin, saattaa olla, että olemme jatkuvasti allapäin. Mikäli olemme parisuhteessa, jossa on pelkkää sotatannerta, voi olla, että olemme jatkuvasti kuormittuneita. Mikäli haluaisimme olla suhteessa, mutta emme ole, sekin voi aiheuttaa meille haasteita.

Ihmissuhteet ovat sellainen asia, mihin kaikilla ihmisillä kannattaisi panostaa ja vaalia niiden tärkeyttä. Se ei usein meille miehille tule itsestäänselvyytenä, sen takia sitä kannattaa vähän harjoitella. Kuka tietää, ehkä siinä samalla teet elämästäsi miellyttävämpää.

Näin saat lapsen ymmärtämään, että hän on hyvä ja oikeanlainen – 4 supertärkeää tunnetaitoa kaikenikäisille

Monesti meillä saattaa olla käsitys, että tunnetaidot vain tulevat jostain, ilmestyvät ja ovat, ei niihin tarvitse erikseen kiinnittää mitään huomiota. Valitettavasti näin ei ole.

Lapsi tarvitsee aikuisen opettamaan tunteiden nimeämistä ja auttamaan niiden säätelyssä. Samaan tapaan kuten opetamme lapselle, että kukka on kukka, opetamme, että tunne on viha tai vaikka suru.

Sen sijaan, että sanotaan lapselle lapselle, että “älä itke, se oli ihan pikkujuttu”, voidaan opettaa, että on ok tuntea ja tarvita toista ja sanoa “ei hätää rakas, saat itkeä, se sattui ja olen tässä sinua varten”.

Tärkeää on myös aikuisen esimerkki arjessa. Kun vanhempi oppii käsittelemään tunteitaan ja ajatuksiaan tietoisesti lempeydellä ja myötätunnolla, hän opettaa lasta esimerkillään.

Neljä tärkeää tunnetaitoa

1. Kun aikuinen oppii tunnistamaan tunteidensa koko kirjon ja nimeämään niitä itselleen arjessa, hän oppii myös tunnistamaan ja sanoittamaan lapsen tunteita lapselle, kuten “tunnet vihaisuutta”.

2. Tunteet ovat osa ihmisyyttä, ne tulevat ja menevät. Voimme sallia tunteen vain olla ilman, että pitäisi tehdä tunteelle jotain, ratkaista se jotenkin. Voimme pidellä tätä hetkeä ja omaa kokemusta lempeydellä. Näin mallitamme myös lapsille, että tunteet ovat normaaleja eikä niitä tarvitse pelätä. Tunteet eivät ole haitallisia, vaan haitallista on yleensä se, jos reagoimme tunteeseen haitallisesti.

3. Sen sijaan, että ratkaisee tunnetta jotenkin, voi tutkia tunnekehoaan, missä tuntee tunteen kehossa? Tuntemukset voi olla esimerkiksi vatsan nipistelyä, rintakehän kireyttä, jännitystä leuan seudulla tai ehkä kuumuuden tunnetta kasvoissa tai palan tunne kurkussa. Lapsen kanssa voi myös yhdessä tutustua tunteen keholliseen tuntemukseen kysymällä, missä tunne tuntuu lapsella kehossa.

4. On myös tärkeää tiedostaa, että emme ole se tunne, jota koemme. Sinä et ole vihainen ihminen, vaikka tunnet vihaisuutta sillä hetkellä. Voimme oppia tuntemaan tunteet tietoisesti hyväksyen ne lempeydellä, antaa niiden tehdä tehtävänsä, kertoa tärkeä viestinsä ja päästää irti. Tämän sanoittaminen myös lapselle on tärkeää. Hän ei ole ilkeä lapsi tai surullinen lapsi, vaan tuntee surua sillä hetkellä tai käyttäytyy ilkeästi.

Kun vanhempi oppii käsittelemään tunteitaan tietoisesti ja osaa mallittaa tätä arjessa lapselle, on se mielestäni paras lahja, jonka lapselle voi antaa evääksi elämään.

Lämpimästi tervetuloa vahvistamaan tunnetaitojasi Suomen mindfulness-instituutin kursseille tai yksilöohjaukseen tästä

3 syytä, miksi vaikealla hetkellä kannattaa istahtaa, sulkea silmät ja antaa olla

Pystytkö pysähtymään vasta kriisin hetkellä?

Silloin kun elämä on haastavaa ja intensiivistä, pyrimme usein toimimaan vielä enemmän ja tehokkaammin. Mielemme pörisee tuhatta ja sataa etsien ratkaisuja. Tämä luonnollisestikin saa myös tunteet aaltoilemaan.

Välillä tällaiset ratkaisutavat toimivat oikein hyvin. Välillä kuitenkin parasta, mitä voi tehdä, on istua alas, sulkea silmät ja vain olla. Joku voisi sanoa, että meditoida. Meditaatio voi oikeasti olla joillekin ratkaisu selkeyden ja rauhan löytämiseen.

Olen kuullut tällaisia tarinoita pysähtymisen voimasta

Eräs nainen kurssillani kertoi kutsuvansa itseään kriisimeditoijaksi, kun kysyin, että kuinka moni meditoi. Hän sanoi alkavansa meditoimaan, kun tilanteet käyvät vaikeiksi.

Kerran taas yhdellä mindfulness-viikkotunnilla kysyin toisella tapaamiskerralla, kuinka moni oli tehnyt meditaatiota tai kehotietoisuusharjoituksia ensimmäisen viikkotunnin jälkeen. Kaikki olivat, että ”ehkä vähän kokeilin jotakin tai muuta sellaista” yhtä naista lukuun ottamatta.

Tämä yksi nainen kertoi, että hän oli tehnyt harjoituksia joka päivä. Olin tietenkin kiinnostunut kuulemaan, että mikä hänellä oli toisin. Hän kertoi, että heillä oli töissä YT-neuvottelut ja harjoitukset olivat antaneet hetken rauhaa.

Eräällä retriitilläni taas oli mies, joka kertoi aikoinaan jooganneensa ja meditoineensa kaksi vuotta paljonkin, mutta viimeiseen kahteen vuoteen hän ei ollut tehnyt mitään. Tämä herätti uteliaisuuteni.

Mies kertoi, että hänellä oli ollut avioero, ja harjoitukset olivat silloin auttaneet häntä paljon. Mutta nykyään hänellä meni kivasti uuden kumppanin kanssa, eivätkä harjoitukset olleet juurikaan vetäneet häntä puoleensa.

Mietin näiden ihmisten kokemusten äärellä, että miksi hetken pysähtyminen voi joskus olla parempi ratkaisu kuin käyttää se sama aika intensiiviseen tekemiseen tai ajatteluun.

Nyt mieleeni tulee kolme syytä miksi pysähtyminen ja oleminen on hyväksi:

1) Pysähtyessä keho voi oikeasti vähän rauhoittua mahdollisesta ”taistele-pakene-reaktiosta” eli autonomisen hermoston sympaattisen puolen vahvasta aktivaatiosta. Elimistö voi siirtyä kohti parasympaattisen puolen aktivaatiota, jota kutsutaan joskus rentoutumisvasteeksi tai ”rentoudu ja turvaudu -tilaksi”. Tällaista rauhoittumista keho ja koko olemuksemme kaipaa aika ajoin ja mielellään säännöllisesti.

2) Kun pysähtyy ja antaa kaiken vain velloa sisällä, niin voi tapahtua spontaani suhteen ja perspektiivin muuttuminen näihin velloviin tunteisiin, ajatuksiin ja aistimuksiin. Voi huomata, että olemuksessa onkin joku kohta, joka tarkkailee vain neutraalisti kaikkea elämän draamaa. Tämä tuntuu sitten lohdulliselta.

3) Oleminen on vain niin ihana vastapaino tekemiselle maailmassa ja mielessä. Joskus elämässä vain yksinkertaisesti tekemisen ja olemisen tasapaino on kadonnut. Siinä missä tekemiselle pyritään ohjaamaan tai hallitsemaan asioiden kulkua, niin olemisessa ei ole mitään muuta kuin sitä olemista. Ei tavoitetta. Ei onnistumista. Ei epäonnistumista. Ei oman kyvykkyyden ja arvon arviointia. Olemisessa on vain olemista.

Jos sinulla on intensiivinen vaihe nyt elämässäsi, niin mitä pientä voisit kokeilla heti? Toki oikein hyvin mennessä pysähtyminen ja pieni meditaatio voi olla hyödyllistä. Tällöin pysähtyminen voi tuoda elämään vielä enemmän sävyjä ja kykyä nauttia elämän hyvistä käänteistä vahvasti tässä ja nyt.

Kokeile seuraavaa siis. Aikaisemmassa tekstissäni on vielä lisää vinkkejä tällaiseen yksinkertaiseen pysähtymiseen.

Pieni pysähtyminen ja oleminen

Istu mukavasti, mutta selkä suorassa. Sulje silmäsi. Ole vain hetki tai ennalta määrittelemäsi aika. 10 minuuttia tai 5 minuuttia on hyvä aloitus.

Älä tee mitään. Älä yritä muuttaa mitään. Anna kaiken vain olla. Oli se sitten ekstaasia, tuskaa, harmautta, jännitystä, rentoutta, surua, rakkautta, iloa – mitä vain. Päästä kaikki vain vapaaksi. Ehkä päässäsi kulkee myös mielen dramaattinen elokuva tai komedia, mutta hetkeen sinun ei tarvitse tehdä sillekään mitään.

Sopivan ajan kuluttua venyttele kehoasi ja halutessasi myös hieman taputtele sitä. Näin lisäät kehotietoisuuttasi ja valmistaudut toimimaan maailmassa.

Oleminen on kuitenkin lopulta todella helppoa. Jos tuntuu, että tämän pienen pysähtymisen aikana oli vain mielen ja tunteen myllerrystä, niin huomaa, että kehosi on saanut kuitenkin tauon tekemisestä ja se kiittää. Tällaisessa istumisessa ei ole onnistumista tai epäonnistumista tai eikä mitään erityistä sisäistä tilaa, joka pitäisi saavuttaa. Olemisen hetkenä oleminen riittää.

Joskus parasta on istua paikoilleen ja sulkea silmät ja vain olla.

Meditaatioon ja läsnäolon syventämiseen ja muuta ihanaa löydät Metsässä – uppoudu metsään, itseesi ja elämään -kirjasta.

Unsplash kuvat : Simon Migaj / Keegan Houser / Zoltan Tasi / Simon Rae

Katso täältä seuraavat metsäkoulutukseni – lämpimästi tervetuloa mukaan!

Eletty elämä ei koskaan katoa, mutta ajan myötä menneisyyden haavat voivat muodostua kauniiksi osaksi sinua

Elämä ei säästä ketään meistä haavoilta. Usein olemme vain tottuneet säästämään suurimmat haavat itsellämme. Kannamme niitä hiljaa ja urheasti samalla, kun häpeä kietoutuu sisinpäämme ja saa meidät tuntemaan olomme ainoaksi, jota elämä on kohdellut kaltoin.

Mitä syvemmälle omaan kokemukseen uppoamme, sitä painavammalta taakkamme tuntuu. Tunnemme olevamme yksin, vaikka ympärillämme jokainen kantaa omaa painolastiaan.

Mitä tapahtuisi, jos uskaltaisimme hetkeksi laskea kantamuksemme ja jakaa sen toisen kanssa? Ehkä muistaisimme, että olemmekin lopulta kaikkea muuta kuin yksin. Ehkä huomaisimme, että se kipein kohta meissä ei olekaan automaattisesti asia, joka erottaa, vaan kokemus, jonka kautta on mahdollista löytää syvempi yhteys toiseen.

Haavaa käytetään usein synonyymina traumalle. Trauma tarkoittaa latinaksi haavaa, ja minusta se kuvaa hyvin sitä, miltä trauma tuntuu. Traumatisoituminen ei ole mielen sairautta, vaan seurausta siitä, miten elämä on sisintä haavoittanut.

Kuka tahansa meistä voi olla traumatisoitunut. Psykoanalyytikko Harri Virtanen puhuu kirjassaan Trauma ja Rakkaus (SKS Kustannus) ”jokapäiväisestä traumasta”. Kirjan mukaan kaksi kolmasosaa lapsista kokee traumatisoivan tapahtuman ennen 16 vuoden ikää. Myös minä olin yksi heistä.

Traumoja on erilaisia – kertaluonteisia ja toistuvia. Toistuessaan trauma voi vaikuttaa ihmisen identiteettiin, siihen, kuka ja millainen ihminen kokee olevansa. Minulle traumasta selviytyminen tarkoitti haavoittuvuuden kieltämistä ja vahvan pärjääjän roolin omaksumista. Lapsena ei yksinkertaisesti ollut riittäviä välineitä käsitellä kaikkea sitä, mitä elämässäni ja ympärilläni oli tapahtunut.

Trauma jäi kehooni odottamaan aikaansa, kun itse porskutin eteenpäin reippaana selviytyjänä. Menestyin koulussa, urheilussa ja olin suosittu kavereiden kesken. Kukaan ei osannut epäillä mitään.

Traumat voivat oireilla elämän aikana monilla eri tavoilla, psyykkisinä ja fyysisinä. Toisaalta trauma voi kulkea mukana pitkiäkin matkoja ilman että sen olemassa oloa varsinaisesti huomaa tai osaa yhdistää siihen, mitä on meneillään. Itsekään en osannut.

Minulla trauma on oireillut elämän eri vaiheissa muun muassa syömishäiriönä, myötätuntouupumuksena ja lopulta fyysisen sairastumisen seurauksena puhjenneena traumaperäisenä stressihäiriönä. Jokainen kokemus on tuonut minua lähemmäksi itseäni ja sitä haavaa, joka sisälläni odotti kohtaamistaan. Uskon, että omalla kohdallani oli hyvä näin. Kerralla en olisi siihen pystynytkään.

Kokemus traumasta on jokaisella omansa. Lohdullista on se, että traumasta voi toipua. Trauma voi olla tie syvempään ymmärrykseen ja omaksi itseksi kasvamiseen. Puhutaan traumaperäisestä kasvusta, jossa traumaattiset kokemukset muuttuvat voimavaraksi.

Parhaimmillaan traumasta toipuminen on voimakas henkisen kasvun ja eheytymisen matka, jonka aikana ihminen löytää entistä syvemmän yhteyden itseensä, muihin ihmisiin ja kaikkeen ympärillä olevaan. Itsekään en olisi se, joka olen, ilman haavojani ja sitä prosessia, jota paranemiseksi kutsutaan.

Toisinaan menneisyyden kohtaaminen vie aikaa. Pitkään mukana kulkeneita taakkoja ei voi laskea kerralla alas ja odottaa ihmeparantumista. Monen meistä matkaan kuuluu häpeää, yksinäisyyttä, pelkoa, kipua, pakenemista tai paikalleen jähmettymistä. Ja lopulta avun vastaanottamista, kurottamista kohti toista.

Kipeää hoidetaan kerros kerrokselta, kunnes tulee se päivä, jolloin arpemme ovat valmiita päivänvaloon. Emme enää pelkää näyttää sitä, mikä on osa meitä.

Emme ole yhtä kuin menneisyytemme, mutta kipeät elämäntapahtumat voivat pakottaa meidät kasvamaan ja kirjoittamaan tarinamme uudelleen. Erillisyyden ja jatkuvan pelon sijasta toipumisen tiellä meitä odottavat syvenevä yhteys, rakkaus ja tämä hetki. Se kokonaisvaltainen olemisen tila, josta ei enää tarvitse paeta.

Vaikka eletty elämä ei koskaan katoa, ajan myötä haavat voivat muodostua kauniiksi osaksi sinua.

Lisää Sielun sopukoita -runoja löydät Sielun sopukoita -päiväkirjasta ja täältä.

Ahdistavia tunteita ei tarvitse paeta – Tunteiden kohtaaminen rauhoittaa pahimmassa myrskynsilmässäkin

Tunteet ovat sielun, eivät mielen kieltä. Tunteilla on syvä ja tärkeä viesti kerrottavana, joten niitä kannattaa todella pysähtyä kuuntelemaan. Mutta tunteisiinkaan ei kannata identifioitua. Et ole yhtä kuin tunteesi.

Kriisin keskellä koettu viha, pelko, suru, pettymys ja häpeä ovat todellisia ja kertovat jostakin arvokkaasta. Ihminen on herkkä olento, ja tunteiden havaitsemisen herkkyys on suuri vahvuus.

Tunteet tulevat auttamaan sinua kulloisessakin tilanteessa. Tunteita ei siis kannata sulkea pois eikä niiden kohtaamista tarvitse vältellä.

Yksi elämän kovista oppiläksyistä on, että vapaudumme tunteistamme vasta kun olemme suostuneet kokemaan ne täysin.

Tunteiden kohtaaminen voi olla pelottavaa ja äärimmäisen kivuliasta. Niin kivuliasta, että pelkää kuolevansa tai tulevansa hulluksi. Tunteet eivät kuitenkaan vahingoita ihmistä.

On hyvin arvokasta uskaltaa olla vaikeidenkin tunteiden kanssa, sillä lopulta rauha löytyy myrskynsilmästä ja pimein paikka osoittautuukin suurimmaksi turvaksi.

Tämä teksti on Noora Lintukankaan uutuuskirjasta Selviytymisopas elämän kriiseihin.

Parisuhde antaa mahdollisuuden ratkoa myös menneisyyden kysymyksiä

Maailmassa ei ole milloinkaan ennen asetettu niin suuria vaatimuksia parisuhteelle kuin tänä päivänä. Mutta voiko yksi ihminen olla vastaus kaikkeen?

Kun huomaat pohtivasi sitä, mitä kumppanisi tulisi tehdä, jotta sinä voisit olla onnellisempi, on aika pysähtyä pohtimaan, mitä sinä voisit tehdä oman onnesi eteen. Jos oman elämän mielekkyys on kiinni siitä kuinka kumppanisi toimii, on onnellisuutesi perusta hataralla pohjalla.

On selvä, että parisuhteessa tarvitsemme toisiltamme hyviä asioita ja palautetta, mutta parisuhdetutkimuksista tiedetään, että yhteiselämäänsä tyytyväisimmät parit omistavat myös oman elämän.

Kietoutuneisuus, kaiken jakaminen ja toisen asioihin liikaa puuttuminen eivät ainoastaan saa aikaan ikävää ahtauden tunnetta, niillä on myös taipumus synnyttää suhteesta sisarellinen kumppanuus, jossa erillisyyden mahdollistama vetovoima alkaa kärsiä.

Parisuhde on monin tavoin erityinen suhde. Tuomme siihen mukanamme elementtejä, jotka puuttuvat muista ihmissuhteistamme. Ei tarvitse olla vakaumuksellinen freudilainen ymmärtääkseen että menneisyytemme vaikuttaa meissä läpi elämämme. Lapsuuttamme emme voi kieltää. Vaikka työntäisimme sen pois mielestämme, se vaikuttaa joka tapauksessa taustalla ja ihmissuhteissamme.

Siihen, kuinka olemme lapsuutemme kokeneet, vaikuttaa saamamme hoidon lisäksi saamamme temperamentti. Lapsi syntyy maailmaan omanlaisenaan ja oppii vuorovaikutuksessa itsestään ja muista ihmisistä. Aina vanhemman ja lapsen ei ole helppo ymmärtää toisiaan.

Lapsi ei ole ehkä sellainen, josta haaveilimme, tai vanhemmuuden tunteet ovatkin toisenlaiset kuin odotimme. Äidiksi ja isäksi tuleminen saa meissä esiin puolia, jotka voivat yllättää.

Vanhemmaksi tuleminen siis herättää samalla lailla mennyttä eloon kuin parisuhdekin. Usein nämä asiat tapahtuvat samaan aikaan. Mielessä aktivoituvat omat lapsuuskokemukset värittävät parisuhdetta ja vanhemmuuden kokemusta.

Kaikesta omaan itseemme vaikuttavasta emme vain saa aina kiinni silloin, kun se on ajankohtaista. Jos oma käyttäytyminen tai vaikeat tunteet aiheuttavat huolta, kannattaa ottaa yhteyttä terapeuttiin. Voi selvitäkin että asia, jonka luulit johtuvan perhetilanteesta, onkin menneisyyden varjo, joka sabotoi nykyhetkeä.

Muista: Terapiaan ei voi hakeutua liian aikaisin. Jos saat itsesi kiinni lauseista: ”Selvitän kyllä oman pääni”, ”Terapiasta ei varmasti ole minulle mitään hyötyä” tai Kävin kerran, ja se oli täysin turha keikka”, niin sitä suuremmalla syyllä: varaa aika.

Huomaa kuitenkin, että toisin kuin moni muu palvelu, terapiassa asiakas tekee suurimman työn. Jotta tuloksia tulisi, sinun täytyy a) puhua totta, b) olla valmis kasvamaan. Terapian vaikuttavuudesta tiedetään, että kaikkien tärkeintä on löytää terapeutti, jonka kanssa syntyy hyvä yhteys. Luota siis itseesi, kun etsit auttajaa. Kaverin mielestä paras valinta ei välttämättä sovi sinun tilanteeseesi.

Ei siis ihme, että tuomme aikuissuhteisiimme aina myös mukanamme vastausta vaille jääneet kysymyksemme, hoitamatta jääneet haavamme ja meissä elävän vahvan kaipuun päästä ravitsevaan yhteyteen toisen ihmisen kanssa.

Rakastuminen on kuitenkin aina poikkeustila, eikä se yksinään riitä luomaan pohjaa sitoutuneelle parisuhteelle. Siksi tulisikin olla tietoinen siitä, mitkä ovat omat luovuttamattomat arvot ja syvimmät ydintarpeet? Ja samalla tietenkin tietää, mitä ne ovat kumppanilla?

Jos ette ole näistä vielä koskaan keskustelleet, niin ei hätää, sekä arvoilla että tarpeilla on taipumus muuttua elämän aikana. Tärkeää on siis tietää, mitä ne teille tänään merkitsevät ja mitä johtopäätöksiä niiden perusteella voidaan tehdä.

Tämä kirjoitus on kappale Marikan syksyllä ilmestyvästä parisuhdeoppaasta.

Erityisherkällä lapsella on upeita ominaisuuksia – ne pääsevät oikeuksiinsa, kun lapsi tulee nähdyksi ja hyväksytyksi

Teksti: Suvi Bowellan, erityisherkkyyden asiantuntija Suomessa / Julkaisu toteutettu yhteistyössä Otavan kanssa

Norjan prinsessa Märtha Louisen ja Elisabeth Nordengin kirjassa Herkäksi syntynyt lapsi (suomenkielinen laitos, Otava 2020) käsitellään oivallisesti muun muassa sitä, miltä päiväkodin aloittaminen ja sieltä kouluun siirtyminen saattaa erityisherkästä lapsesta tuntua.

Voin yhtyä täysin kirjoittajien ja kirjassa haastateltujen asiantuntijoiden, kuten erityispedagogi ja tutkija Nina Eklund Tegarin toiveeseen siitä, että ammattikasvattajilla ja opettajilla olisi enemmän tietoa ja ymmärrystä erityisherkän lapsen ominaisuuksista ja tukemisesta.

Tällä haavaa tuntuu olevan sattuman varassa, millä tavoin erityisherkkä lapsi tulee vastaanotetuksi päiväkoti- ja kouluympäristössä. Tegarin mukaan moni leimataan virheellisesti lapseksi, jolla on sosiaalisia haasteita ja keskittymisongelmia. Osalla erityisherkistä lapsista on myös virheellinen diagnoosi ADHD:sta tai autismista.

”Monia erityisherkkiä, jotka ovat tänä päivänä aikuisia, on kielletty kokemasta tunteitaan ja heitä on käsketty ”ottamaan itseään niskasta kiinni”. Onneksi maailma muuttuu.” – kirjasta Herkäksi syntynyt lapsi

Erityisherkällä lapsella on monia upeita ominaisuuksia, jotka pääsevät oikeuksiinsa, kun lapsi tulee nähdyksi ja hyväksytyksi. Herkät lapset ovat:

empaattisia,
auttavaisia,
tunnollisia ja tarkkoja,
luovia,
äärimmäisen intuitiivisia ja
eläytymiskykyisiä.
Erityisherkillä lapsilla on usein myös ikäisekseen laaja sanavarasto ja hyvin syvällinen tapa pohtia asioita.

Vääränlaisessa ylikuormittavassa ympäristössä erityisherkän hyvät ominaisuudet hukkuvat stressin alle ja lapsesta tulee hiljainen, vetäytyvä, keskittymiskyvytön ja ärtyisä.

Kirjaa lukiessa kyyneleet pyrkivät silmiin moneen otteeseen, kun mietin kaikkia niitä kertoja, jolloin omat lapseni on ymmärretty väärin kun he ovat reagoineet liian levottomaan ja negatiivisia tunteita täynnä olevaan ympäristöön. Kuinka monta kertaa olenkaan saanut olla tulkkina lapsen ja opettajan välillä erilaisissa ongelmallisiksi koetuissa tilanteissa.

Meidän aikuisten olisi hyvä muistaa se, että nämä pienet herkät ihmiset ovat kuin valheenpaljastuskoneita, jotka poimivat ristiriitaiset signaalit ympäriltään ja reagoivat niihin. Kirjassa todetaan viisaasti, että erityisherkkien lasten kanssa on hyvä olla rehellinen. Heitä ei tarvitse suojata totuudelta, sillä usein nämä lapset tietävät sisimmässään totuuden esimerkiksi vanhempien päätöksestä erota jo ennen kuin asiasta on heille kerrottu.

”Se, että erityisherkillä lapsilla on luonnollinen suhde tunteisiin, on heidän suurimpia vahvuuksiaan. Lapsilla, jotka sulkevat pois tunteensa, on usein haastavampaa.” – kirjasta Herkäksi syntynyt lapsi

Jotta voisimme olla parhaalla tavalla varttuvan erityisherkän lapsen tukena, meiltä aikuisilta vaaditaan rehellisyyttä, läsnäoloa, rauhallisuutta, joustavuutta, kykyä luoda lapselle turvallinen ympäristö ja kykyä olla sovussa omien tunteittemme kanssa sekä sietää lapsen voimakkaita tunteita.

Mitä enemmän tiedämme erityisherkkyydestä, mitä paremmin olemme valmiit aidosti kuuntelemaan ja pysähtymään lapsen tarpeiden äärelle ja sitä paremmin osaamme antaa herkille lapsille sitä tukea, mitä he kaipaavat. Voidakseen hyvin herkkä lapsi kaipaa muun muassa:

turvallisuuden tunnetta
ennalta-arvattavuutta
rutiineja
mahdollisuutta valmistautua etukäteen
rauhallisia ja luotettavia aikuisia
mahdollisuuden vetäytyä omaan rauhaan
esteettisesti miellyttävän ympäristön
hiljaisuutta ja joutenoloa
mahdollisuuden uppoutua omaan mielikuvitusmaailmaan
tukea erilaisissa siirtymätilanteissa

Yllätyin siitä, että viimeisimmät tutkimukset viittaavat vahvasti siihen, että erityisherkkiä lapsia on aiemmin uskottua enemmän, jopa 30 prosenttia aikaisemmin arvioidun 15-20 prosentin asemesta (Michael Pluess, Elham Assary, Francesca Lionetti, Kathryn J. Lester, Eva Krapohl, Elaine N. Aron ja Arthur Aron, 2018). Jos jopa kolmasosa lapsista syntyy tavallista herkemmällä hermojärjestelmällä varustettuna, eikö olisi korkea aika ottaa tämä huomioon?

”Koulujen ja opettajien pitäisi sisäistää, ettei ainoastaan kuulumista ja näkymistä palkittaisi. Opettajien pitää tietoisesti työskennellä luokitteluja vastaan ja vahvistaa erityisherkkien oppilaiden itseluottamusta.” – kirjasta Herkäksi syntynyt lapsi

Jokaisella meistä on oikeus tulla kohdelluksi arvostavasti omat luonteenpiirteemme huomioiden. Sellainen asenne, että kaikkien on mahduttava samaan muottiin ja siedettävä samoja asioita, mitä muutkin sietävät on mielestäni tunteeton, jopa julma. Se ei johda muuhun kuin herkkien ihmisten uupumukseen, vähentyneeseen omanarvontunteeseen ja lisääntyneisiin terveyshaasteisiin.

Pienillä arkipäivän rutiineilla, ympäristön muokkauksella ja vanhojen rakenteiden uudistamisella voimme vaikuttaa valtavasti näiden pienten ihanien herkkien ihmisten hyvinvointiin ja oman parhaan potentiaalin löytämiseen.

Eikö se ole myös yhteinen etu, että kasvatamme voimavaraisia nuoria ihmisiä, jotka jonain päivänä ottavat ohjat ja rakentavat maailmaamme? Nuorten lisääntyvä pahoinvointi kertoo mielestäni vahvasti siitä, että nykypäivän rakenteissa ja tavassamme kohdata toisemme on jotain vialla.

”Monet erityisherkät lapset ovat älykkäitä ja suoriutuvat hyvin, kun olosuhteet on hyvin järjestetty ja kun he tuntevat olonsa turvalliseksi.” – kirjasta Herkäksi syntynyt lapsi

Suosittelen lämpimästi, että vähintäänkin jokainen erityisherkkä, erityisherkän vanhempi, ammattikasvattajana toimiva, opettaja ja mielenterveyden ammattilainen perehtyy tämän kirjan ajatuksiin ja muihin vastaaviin teoksiin, tutkimuksiin ja artikkeleihin aiheesta.

🎧 Kuuntele kirja BookBeatissa TÄÄLLÄ.

Jos sinulla ei vielä ole BookBeat-tiliä, saat käyttöösi maksuttoman kokeilujakson TÄSTÄ.

Pysytkö ystävän rinnalla, kun hänellä on rankkaa? – Kun kohtaa toisen heikoimmillaan, voi itsekin joutua tuntemaan vaikeita tunteita

Kun ihminen hajoaa heikoksi, alkaa yllättävän moni ympäriltä kadota. Vierelle jäävät vain he, jotka kestävät heikkouden ja jotka eivät häpeä.

Joitakin vuosia sitten kaikki elämäni peruspilarit kaatuivat. Minusta tuli eron myötä koditon, työtön, rahaton ja rakkaudeton. Olin syvällä kriisissä ja hyvin hauras.

Romahdukseni myötä koko sosiaalinen statukseni mureni ja ihmiset ympäriltäni alkoivat hävitä. Hyvänpäiväntuttujen menettämistä en kuitenkaan jaksanut surra. Sen sijaan sanattomaksi teki kokemukseni siitä, kuinka jopa lähimmät ihmiset voivat jättää suurimman hädän hetkellä.

Eräs ystäväni, jonka elämää sen ylä- ja alamäissä olin itse tukenut monta vuotta katosi vaikeimmassa vaiheessani, enkä kuullut hänestä yhtäkkiä enää mitään. Se sattui ja jätti syvät arvet, sillä yksin jääminen ja ystävän hylkäämäksi tuleminen ovat hädässä olevalle kuin kuolinisku. Eron yhteydessä se romutti itsetuntoani entisestään: Enkö kelpaa kenellekään?

Myöhemmin törmäsimme tämän ihmisen kanssa sattumalta, ja kohtaamisestamme häkellyttyään hän paljasti vetäytymiseensä syyn: Kertoi, että omien vaikeiden aikojen jälkeen oli tuolloin uuden ja onnellisen elämän alussa, eikä halunnut joutua käsittelemään jonkun toisen kurjia tunteita, jottei pilaisi omaa onneaan. Oli hurjaa kuulla tuo perustelu, vaikka nyt osaan jo arvostaa hänen rehellisyyttään.

Vierellä kulkeminen tai auttaminen eivät tarkoita, että toisen ongelmat ja paha olo täytyy ratkaista – sitähän me eniten pelkäämme, että osaammeko sanoa mitään toisen tuskassa. Mutta ei: Riittää, että kuuntelee, osoittaa olevansa olemassa ja uskoo, että lähelläolon lämpö on paras tuki toiselle. Tuolloin ei tarvitse pelätä riittääkö toiselle, eikä riittämättömyytensä pelossa lähteä karkuun. Näin helposti voi olla todellinen ystävä toiselle.

Tuo kokemus auttoi minua ymmärtämään mitä tosi ystävyys tarkoittaa. Todellista rakkautta ja tukea on se, ettei pelkää itseään niin, että jättää toisen. Hädän keskellä on paljon helpompi lähteä, sillä kohtaamalla toisen heikoimmillaan saattaa joutua kohtaamaan omatkin vaikeat tunteensa. Oivalsin myös, että syypää hylätyksi tulemiseen ei usein ole se, että itsessä olisi jotain vikaa, vaan joskus toisen ihmisen pelot estävät yhteyden.

Kokemukseni auttoi minua myös hyväksymään sen, että jotkut ihmiset on vain jätettävä taakseen voidakseen itse mennä eteenpäin. Kiitän kaikista niistä hetkistä, joita ystäväni kanssa saimme kokea ja häntä siitä, että tarjosi minulle tämän kasvattavan kokemuksen.

Hyvää ystävänpäivää, rakkaat ihmiset!

3 asiaa, jotka auttavat hellittämään, kun riittämättömyyden tunne ahdistaa ja saa yrittämään liikaa

Jos koet riittämättömyyttä, kokeile näitä kolmea askelta löytääksesi itsestäsi edes pienen kuiskauksen: ”Sinä riität…”

Askel numero 1: Havahtuminen todellisuuteen

Herätys: Elämä ei ole pelkkää iloa, elämä on myös kovaa. Haluaisimme, että kaikki olisi aina positiivista, hyvin ja kivaa, ja siksi emme haluaisi herätä.

Superpositiivisuus antaa toivoa silloin, kun ei halua tai jaksa katsoa pinnan alle. Mutta ylenpalttinen positiivisuus myös vääristäää näkymää todellisuudesta. Silloin saattaa ajatella, että jos saavuttaa tavoitteensa, tulee myös pysyvästi onnelliseksi.

Mutta eihän se niin mene. Sen sijaan ainainen pyrkiminen tavoitteisiin synnyttää meissä vain uusia haluja, tarpeita ja esteitä.

Ihanienkin unelmien polulla tulee vastaan vastoinkäymisiä ja joutuu kohtaamaan menneisyyden haamuja. Elämä on välillä rankkaa, eikä mikään positiivisuusajattelu tai tavoiteajatteleminen voi muuttaa sitä tosiasiaa. Tämä ei ole hyvä eikä huono asia. Se vain on niin. Sellaista elämä on.

Askel numero 2: Lakkaa vertailemasta itseäsi haavekuviisi

Sinä et ole haavekuvasi itsestäsi, vaan olet se, joka nyt olet. Jos vertaat itseäsi haavekuvaasi, pidät helposti tämänhetkistä itseäsi huonona ja vääränlaisena – ja se saa olon tuntumaan entistä kurjemmalta.

Voi olla, että nykyisen sinäsi ja haavesinäsi välillä on valtava kuilu, mutta tiedätkö: se ei tarkoita sitä, että olisit nyt hyödytön – ET OLE. Eikä se myöskään tarkoita sitä, että olisit epäonnistunut ihmisenä – ET OLE.

Ethän unohda muistuttaa itseäsi siitä, että jokainen meistä epäonnistuu joskus. On inhimillistä tehdä virheitä. Lakkaa tuijottelemasta jokaista puutettasi ja kauhistelemasta mokiasi – jokainen meistä tekee virheitä, jopa presidentit ja kaikenlaiset superstarat. Kunnioita itseäsi nyt tässä, sellaisena kuin olet – ei vasta ”sitku” olet onnistunut ja vastaat täydellisesti haavekuvia itsestäsi.

Askel numero 3: Nauti siitä, mitä sinulla jo on

”Anna mennä, saat, mitä haluat!” meille uskotellaan. Jos teet kovasti töitä tavoitteesi eteen, saatat hyvinkin saada, sen mitä haluat. Mutta jatkuva tavoitteiden saavuttaminen saattaa viedä sinut elämäsi juoksumatolle. Juoksumatolla läähätät ja puristat, hikoilet ja suoritat. Haluat niin kovasti jonnekin muualle kuin tähän hetkeen. Ajattelet meneväsi eteenpäin vauhdilla, mutta itsesi kanssa pysyt paikallasi.

Pyrkimisen vastakohta on hyväksyminen. Hyväksyminen ei saa ravintoaan minkään muuttamisesta. Se mikä on, on. Hyväksyminen on myös portti kiitollisuuteen.

Alat hiljentää tahtia, ja iloitset sitä, mitä sinulla jo on.

Tämän oivaltaminen antaa mahdollisuuden arvostaa sitä, mitä sinulla on jo nyt. Lopulta hyväksyminen auttaa sinua näkemään sen, että kaikki tavoitteet eivät ole tavoittelemisen arvoisia.

Jatkuva suorittaminen saa elämän näyttämään merkityksettömältä hullunmyllyltä. Nojaaminen hyväksyntään päin on todellinen henkinen tie. Ja luultavasti tässä maailmassa onnellisuus löytyy tavoitteisiin pyrkimisen ja hyväksymisen sekoituksesta – niiden sopivasta tasapainosta.

Missä tilanteessa oletkin ja millainen juuri nyt oletkaan, muistathan, että sinä riität.

Lähde: Tiny Buddha

“Opettele nauttimaan tästä hetkestä – tämä hetki on sinun elämäsi” – 5 voimakuvaa muistuttamaan sinua tästä hetkestä

Eilinen on mennyttä ja huominen on vasta tulevaa. Me elämme tässä ja nyt❤️

Lisää voimakuvia löydät Instagram -tilitämme @hidasta.

Erityisherkkä lapsi yrittää sopeutua – ja usein väsyy tai kadottaa vahvuutensa

Kysyimme teiltä, oletteko olleet erityisherkkiä lapsia ja miten se vaikutti elämään – tulitteko ymmärretyksi? Näin te vastasitte:

1. “Olin herkkä tunnelmien vaihteluille, ja yritin vaikuttaa ilmapiiriin, jotta se pysyisi hyvänä. Koin itseni hyvin erilaiseksi, ja monesti liian herkkänahkaiseksi.”

2. “Olen vasta aikuisena tajunnut, että olin herkkä lapsi. Karkasin koulusta, joskus kesken päivää, kun koulu alkoi tuntua yliraskaalta, koska oli niin paljon ärsykkeitä. Sain myös käsittämättömiä kiukkukohtauksia ilman syytä, kun asiat alkoivat tuntumaan ylivaikeilta ja raskailta. Ja muiden ihmisten tunnetilat olen rekisteröinyt aina herkäksi, ja ne ovat vaikuttaneet omaan olotilaani. Nyt tajuttuani olen pystynyt työstämään herkkyyttäni.”

3. “Olin haaveilija ja rakastin rauhaa, tunsin ulkopuolisuutta ja ettei kukaan ymmärrä minua. Sain usein kuulla, että älä välitä – niinpä yritin olla välittämättä. Kuori kovettui ja epämääräinen paha olo lisääntyi. Olen tarvinnut terapiaa opetellessani ymmärtämään tunteitani. Nykyään pärjään, kunhan varaan palautumisaikaa. Enää en suostu olemaan välittämättä, se on suuri vahvuuteni.”

4. “En ikinä halunnut mitään ryhmissä suoritettavia harrastuksia, lapsenakin osasin lukea ihmisten mielialoja ja käytöstä sekä luovia ns. välimaastossa. Olen aina kammoksunut epäoikeudenmukaisuutta ja välinpitämättömyyttä, koska itse olin säntillinen.”

5. “Minua ei ymmärretty koulussa eikä pihapiirissä. Aina sanottiin vaan, että mitä sinä tuosta noin helposti itket. Lopulta kasvatin itselleni vahvan kuoren ja kylmetin sydämeni. Kunnes se sulatettiin uudelleen ja saan alkaa uudestaan ymmärrettyäni ominaisuuteni aikuisena. Minun isä luki herkkyydestä lehtiartikkelin ja kertoi tunnistaneensa minut. Tunnemaailmani on aina ollut tosi vahva ja mielikuvitus luovaa. Nyt alan arvostamaan näitä piirteitä ja olla sinut itsessäni.”

6. “Aistin aina leikkikavereideni tunteet – hyvässä ja pahassa – ja opin ennakoimaan niitä omalla käytökselläni. Olin itse kuin viulun kieli, koska yritin ennakoida ja tasoittaa muita sekä olla loukkaamatta ja ajatella muiden tunteita.”

7. “Olin erityisherkkä jo lapsena. Kiltti tyttö, joka teki kaiken mitä pitikin. En ymmärtänyt kavereita, jotka kieroilivat. Minua on kuvailtu haaveilijaksi, järkeilijäksi ja leikin idearikkaaksi. Maailma tuntui epäoikeudenmukaiseksi ja nyt aikuisena tuntuu, etten sovi tähän valheelliseen maailmaan ja koen voimakkaasti asiat ja itken herkästi. Minulla on kyllä omat mielipiteet. Osaan olla ystävällinen, mutta en mielistele. En ymmärrä tekopyhyyttä, itsensä tyrkyttämistä, teennäisyyttä ja toisten asioiden tirkistelyä.”

8. “Ymmärsin olevani erityisherkkä vasta 36-vuotiaana työuupumuksen myötä. Koulussa olin ujo, arka ja hiljainen. Koin itseni usein oudoksi, koska en ollut samanlainen kuin kaverit. Rakastin kirjoittamista ja erilaisia tarinoita – ja rakastan yhä. Monta haavaa olen saanut herkkyyteni vuoksi, mutta se on ollut myös valtava rikkaus ja lopulta, voimavara.”

Lue/kuuntele lisää lapsen erityisherkkyydestä esim. kirjasta Herkäksi syntynyt lapsi esimerkiksi Bookbeatista.