Ystävyys parisuhteessa on tärkeä ja ihana voimavara. Se mahdollistaa sen, ettette keskity pelkästään suhteenne romanttiseen puoleen. Ystävyys parisuhteessa lisää myös sekä luottamusta että iloa.
Hassutelkaa ja naurakaa yhdessä. On tärkeää kokea, että teillä on hauskaa yhdessä. Parisuhde ei ole pelkästään romantiikkaa tai käytännön asioiden hoitamista yhdessä (kuten joskus kiireisissä elämänvaiheissa voi tuntua). Nauraminen luo välillenne yhteyttä ilon kautta.
Pelatkaa jotain lautapeliä tai keksikää oma sanaleikkinne. Leikkisyys tuo elämään iloa ja auttaa myös päästämään irti turhista kiistoista.
Liikkukaa yhdessä – menkää metsälenkille, kiipeilemään, sulkapalloilemaan tai kokeilkaa parijoogaa.
Puhukaa toisillenne kuin ystävälle. Kun kuuntelet hyvää ystävääsi, sinun on varmasti helppoa pitää ystäväsi asioihin pientä etäisyyttä – hänhän elää omaa elämäänsä. Oman kumppanin puheet tuntuvat henkilökohtaisemmilta, jolloin ne on helpompi kyseenalaistaa. Ystävyystason keskustelussa annamme sekä itsellemme että kumppanillemme mahdollisuuden puhua suodattamatta ja rehellisesti: Mikä sinua oikeasti rasittaa? Ai se, että kotiin tullessasi siellä on aina joku etkä saa saapua kotiin rauhassa? Vaikka jotkut asiat ovat ehkä vaikeita kuulla, ystävyystaso auttaa pitämään asiat oikeassa perspektiivissä. Kumppani on toinen, erillinen ihminen joka ilmaisee omia tunteitaan. Ystävyystaso ei ole sitä, että välittää toisesta vähemmän vaan sitä, että osaa pitää toisen omiin asioihin sopivaa etäisyyttä.
Käykää jossakin uudenlaisessa paikassa tai tapahtumassa. Samat kaavat ja rutiinit tylsistyttävät ja saavat arjen tuntumaan tympeältä. Sitä kautta jopa kumppani saattaa tuntua tylsältä, vaikka vika ei olisi hänessä vaan arjen rutiininomaisessa toistumisessa. Uudenlaiset asiat rikkovat kaavat ja auttavat välttämään suorittamista.
Tehkää jotain, mitä toinen teistä toivoo. Joskus on hyvä tehdä kompromisseja, mutta toisinaan voi olla silmiä avaavaa ja rakentavaa tehdä jotain vain toiselle teistä tärkeää. Tehkää näin vuorotellen! Kumppanista voi paljastua uusia puolia. Tämä myös rikkoo rutiineja siinä, miten olette yhdessä. Ei kumppania tietenkään kannata raahata hänelle kaikkein epämieluisampaan ympäristöön – se tuskin tuo haluttua lopputulosta!
Puhukaa seksistä ystävyystasolla. Älkää varoko jokaista sanaa miettien, miltä ne kuulostavat kumppanin korvin vaan sanoittakaa oma kokemuksenne. “Tiedätkö, minusta on usein vaikea keskittyä esileikkiin.” kertoo toisen omasta kokemuksesta. Se ei leimaa kumppania tai parin seksielämää. Toinen voi vastata yksinkertaisesti: “Kerro lisää”.
Mitä muita tapoja keksit ystävyytenne vahvistamiseen? Kerro kumppanillesi, mistä nautit ystävyydessänne erityisen paljon!
Lisää tätä? Löydät Mitran suositut kirjat Sydämen seksi ja Meidän vuositästä.
Se rakkaus, joka on jo olemassa, tavoittaa minut vihdoinkin.
Kiteytettynä rakkauden puutteeni on muuttunut rakkaudeksi. Seuraavaksi avaan hieman, mitä se tarkoittaa:
Rakkaus lisääntyy
Salliessani itselleni sen, mitä tarvitsen, minulla on hyvä olla. Hyvä olo ja itsen tunteminen tärkeäksi ovat tärkeitä mahdollistajia sille, että ihminen voi ylipäätään kokea positiivisia tunteita ympäristöään ja koko elämää kohtaan. Jo kipu tai väsymys heikentävät kokemustamme ympäröivästä maailmasta, joten kuinka suuri vaikutus onkaan jatkuvalla itsensä vähättelyllä tai laiminlyönnillä!
Kun meillä on äärimmäisen hyvä olla, saatamme kokea jopa ylitsepursuavan tunteellisia hetkiä ja haluta kaikille maailman olennoille hyvää. Nämä hetket saattavat jopa hämmentää – herää kysymys, kuinka usein meillä oikeastaan on äärimmäisen hyvä olla?
Ihmisen perusluonne on sosiaalinen ja empaattinen, mutta yksi on selvää: Itselle ensin. Kun kärsimme ja uhraudumme, emme todellakaan toivo ensisijaisesti hyvää toiselle ihmiselle. Toivomme, että meitä rakastettaisiin edes hitusen enemmän.
Valitettavan usein ajattelemme, että jos olemme huomattavan “hyviä”, joustavia ja jaksavia ihmisiä, olemme rakkauden, kunnioituksen tai ihailun arvoisia. Tämä ajatus versoo täysin rakkaudettomasta maaperästä, jossa rakkautta ja hyväksyntää ei riitä ihmiselle sellaisenaan, vaan se täytyy ansaita kurinalaisuudella ja omien rajojen uhraamisella.
Rakkauden kannalta tällainen maaperä ei ole ainoastaan tehoton, vaan myrkyllinen: Mitä kurinalaisempi ajatusmalli, sitä vaikeampi on tuntea hyvää itseään tai ketään muutakaan kohtaan. Tosirakkauden hetket jäävät jatkossakin harvinaisiksi ja hämmentäviksi.
Rakkauden tarve vähenee
Kun rakkauden lähde on sisällämme, ulkopuolisen rakkauden tarve vähenee: Kuin jo uiskentelisimme suklaasydämin ja vaahtokarkein täytetyssä altaassa.
Se ei tarkoita, etteikö rakkaus muihin ihmisiin kiinnostaisi ja kiehtoisi edelleen. Se tarkoittaa ainoastaan, ettei ihmissuhteisiin aja enää rakkaudettomuus vaan rakkaus. Kun ihminen alkaa rakastaa itseään, hän tuleekin parantaneeksi kaikki ihmissuhteensa siinä samalla. (Jotkin niistä loppuvat ja toiset vahvistuvat.)
Rakkaus tavoittaa perille
Kun arvostamme itseämme ja näemme hyvät puolemme kristallinkirkkaasti, voivat toisten ihmisten huomionosoitukset ja rakkaus vihdoinkin laskeutua perille asti. Tämä kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta rakkauden vastaanottaminen on itse asiassa hyvin yleinen haaste.
Eräs tärkeä aspekti, josta puhutaan kuitenkin aivan liian vähän, on ettei ihminen voi rakastaa itseään, mikäli hän ei hyväksy itsessään ns. pimeää puolta.
On aivan liian helppoa hyväksyä mukavat asiat ja kieltää ikävät. Tämä kuitenkin jättää ihmisen ikuiseen rakkaudettomuuden limboon. Totuus on, että jokaisessa ihmisessä on kaikki voimat maan ja taivaan väliltä. Vaikka meillä olisi kova itsekontrolli ja pystyisimme pidättelemään impulssejamme, on meissä silti vihaa, itsekkyyttä ja omahyväisyyttä, sillä nekin kuuluvat olennaisena osana ihmisyyteen.
Kaikki se, mistä syytämme muita, löytyy jollain tasolla itsestämme. Vasta sen ymmärtämällä voimme täyttää altaamme suklaasydämillä, emme ennen.
Se tapahtuu vähitellen, kun olemme valmiita päästämään irti vanhasta maailmanjärjestyksestämme. Maailma on täynnä ihmeitä, mutta mielen täytyy ensin hyväksyä ja uskoa ne, ottaa ne vastaan. Muuten ei tule kesää. Siksi rikkaus ja terveyskään eivät tuo onnea, jos ihmiseltä puuttuu se suurin.
Sitä kohti!
❤️:lla Riikka
Lisää minusta ja palveluistani löydät alta tai täältä.
Tiedäthän sen tuumauksen, jonka mukaan muita voi rakastaa vasta kun rakastaa itseään? Tässä suorituskeskeisessä kulttuurissa aatos on ihan omiaan vahvistamaan sitä piilotettua häpeää ja arvottomuutta, josta kumpuaa ajatus, että yksin tarttee tässä nyt jotenkin selviytyä ja osata.
Suorituskeskeinen häpeäkulttuurimme tuottaa ajatusta, että itseään pitäisi oppia rakastamaan yksin
Olin itsekin oppinut ajattelemaan, että kyllä ihmissuhteeni vihdoinkin oikenisivat, alkaisin voida hyvin ja vapautuisin toteuttamaan haluamiani asioita, kunhan vain hiffaisin oikeat henkiset ja psykologiset jutut. Pikku hiljaa ajatukseni muuttuivat ja ymmärsin, ettei itsensä kanssa ystävystyminen ole minkään sisäisen ihannekuvan täyttämistä, täydellistä tasapainoa tai jatkuvaa mielenrauhaa, vaan oman röpelöisen, säkenöivän kokonaisuutensa kanssa enemmän sopuun tulemista.
Eheys ei ole minkään sisäisen ihannekuvan täyttämistä tai paremmaksi tulemista, vaan itsensä kanssa sopuun löytämistä tällaisenaan
Kun suhde itseeni alkoi muuttua hyväksyvämmäksi, myös ihmissuhteeni muuttuivat: opin kiertämään rajojani kunniottamattomat kauempaa, sanomaan ei, tunnistamaan sisäsyntyisen arvoni ja kohtelemaan itseäni sen mukaisesti. Erään katastrofaalisen parisuhteen myötä tajusin, että olin kohdellut itseäni huonosti minua huonosti kohtelevien ihmisten kautta. Vika ei ollut heidän vaan valinta oli aina ollut minun: kuinka minua saa kohdella? Mitä itselleni haluan, tarvitsen ja valitsen? Sallinko noita asioita itselleni, otanko niistä itse vastuun? Tajusin, että jokainen määrittää oman arvonsa itse. On minun tehtäväni sanoa ei ja joo sen mukaan, mikä itsestäni tuntuu oikealta, ja että olen sen arvoinen, sisäsyntyisesti.
Paradoksi on siinä, että usein luulemme että itseään pitää oppia rakastamaan yksin. Kuvittelemme huomaamattamme, että hyvissä ihmissuhteissa ei voisi olla tällaisena keskeneräisenä röpelönä, vaan ensin pitää suoriutua eheäksi. Kollektiivisessa tietoisuudessamme velloo uskomus, jonka mukaan yritämme suorittaa itseämme eheämmiksi, henkisemmiksi, paremmiksi, kypsemmiksi tai rakastavammiksi ihmisiksi – koska emme ole oppineet luottamaan siihen, että läheisessä suhteessa saisi näkyä ja tulla kuulluksi ja tuetuksi juuri tällaisena keskeneräisenä ja inhimillisenä olentona myös haavoineen, ihan turvassa.
Itse löysin häpeän vankilasta (siis sieltä missä pitää aina suorittaa ja tulla paremmaksi, ja ehyemmäksi) rakastavan terapeutin avulla ja pari- ja ystävyyssuhteissa, joissa opin vastaanottamaan toisten rakkautta ja hyväksyntää sielläkin, missä minun oli vaikeaa olla itseni kanssa. Aloin tulla näkyväksi juuri tällaisena kuin olen kulloinkin, kaikkine lapsellisinekin tunteineni, itsestäni yhä enemmän vastuuta ottaen. Rakkaus ja turva toisten – vaikka hyvän ammattiauttajan kanssa – auttaa meitä löytämään sisäistä turvaa ja myötätuntoa ja lempeyttä itseämme kohtaan. On maagista saada tulla eheyttävästi nähdyksi ihmissuhteissa.
Kukaan ei voi eheytyä puolestamme
MUTTA: jokainen voi ottaa vastuun eheytymisestään vain itse. Kun itse alkaa itselleen suoda parempaa, ihmiset joita elämäämme siunaantuu, heijastelevat sisäistä tilaamme. Ja niin eheytyminen syvenee – yhdessä kipeitäkin juttuja katsellen, läheisyydessä ja intiimiydessä syveten. Mutta kyllä se hommeli siitä lähtee, että alkaa itse sallia itselleen parempaa, tohtii pyytää apua ja lähtee ottamaan uusia askeleita kohti.
Aikuisuus on siitä ihanaa, ettei tarvitse enää odotella, että joku tajuaisi – voi itse alkaa auttaa itseään, myös toisten avulla
Lämpimästi tervetuloa voimauttavaan valmennukseen tai näkijäkonsultaatioon tästä.
Siitä on yli kahdeksan vuotta aikaa. Makasin sairaalan sängyssä ja katselin ikkunasta – haaveillen siitä, miltä kevään ensimmäiset auringonsäteet tuntuisivat, jos vain voisin olla ulkona – tai miltä juuri kirkkaan vihreät lehtensä saaneet koivut tuoksuisivat.
Muistan tuon hetken kirkkaasti, vaikka moni muu yksityiskohta aiemmilta vuosilta oli sulanut yhdeksi harmaaksi mössöksi. Muistan, sillä siinä hetkessä päätin viimein lopettaa laihduttamisen.
Vaikka päätös oli vasta ihan raakile, ensimmäinen oivallus siitä, että näin en halunnut enää elää – se oli hyvin merkityksellinen. Se käynnisti vuosia kestäneen parantumisen ja eheytymisen mutkikkaan matkan, ja siksi se oli yksi parhammista päätöksistä, jonka olin koko siihen astisen elämäni aikana tehnyt.
Laihduttaminen oli kirjaimellisesti nipistellyt elämästä vuosia. Se oli ajanut minut sumuun, jonka keskipisteenä asustivat kalorit, vaaka, paino ja numerot. Minä laihdutin ja laihdutin. Loputtomasti. Laihdutin ympäriltäni ystäviä, lopulta myös perheeni ja parisuhteeni jatkuvan kannattelun. Kun sairaalassa tuona päivänä oivalsin, että elämäni ei enää voinut jatkua niin, ymmärsin miten paljon sairauteni oli minulta ottanut. Sen sijaan, että olisin ollut ulkona nauttimassa kevään ensimmäisestä lämpimästä päivästä, istunut terassilla ystävät seuranani tai makoillut puistossa jäätelöä suupielessä, minä makasin neljän seinän sisällä desifiointiaineen tuoksussa, yksin.
Jokin minussa heräsi silloin.
Laihduttaminen ei sairastuta meistä jokaista, mutta moni keikkuu äärirajoilla. Toiset taas ajautuvat laihdutuskuurista toiseen lähes koko elämänsä, yrittäen karistaa sitä ainaista viittä tai kymmentä kiloa. Kuinka monesti sinä olet saanut itsesi kiinni ajattelemasta, että kunhan nyt nämä kilot saan pois, niin kaikki on hyvin?
Tavallisenkin laihduttelijan elämää saattaa vähintäänkin kausittaisesti hallita se, mitä syö, milloin syö, paljonko saa syödä — ja etenkin se, mitä jättää syömättä. Voi olla, että valitsee jättää illanistujaisissa jälkkärin väliin, vaikka sitä tekisi mieli. Voi olla, että jokaisen juhlapyhän jälkeen – ja toisinaan myös ennen – liikuntaa on ”pakko” lisätä lihomisen pelossa. Voi olla, että vaatekaappiin jämähtävät viimeksi kaksikymppisenä jalkaan sopineet farkut, vaikka niillä ei olisi mitään muuta virkaa, kuin syyllistää kehossa tapahtuneista muutoksista.
Maailmassa, jossa elämme, on kovin vaikea välttyä laihduttamiselta. Siitä saa lukea lehdistä ja mainoksista. On melko tavallista, että sukujuhlissa ruoditaan sitä, kuka on lihonut ja kuka on laihtunut. Omaa kehoa puristellaan, piilotellaan, tai toisaalta jopa jätetään täysin huomiotta, kun tuntuu liian häpeälliseltä katsoa.
Osa meistä on kasvanut siihen, että kehon täytyisi olla tietyn näköinen, muotoinen ja kokoinen, jotta se olisi hyvä. Kun painoon ja kehon muotoihin liittyvät odotukset ja uskomukset asustavat mielen pohjalla piiloutuneena, on kovin helppoa ajautua jatkuvan laihduttamisen kierteeseen. Se on okei, se on inhimillistä. Kaikki me haluamme tulla hyväksytyksi – ja joskus voi tuntua, että ollakseen hyväksytty, täytyy olla tietynlainen.
Mutta onko se täysin totta? Entä jos todellisuudessa kenenkään meistä ei tarvitse mahtua muottiin, jotta voisimme olla riittäviä?
Hyvä uutinen on se, että kierteestä on mahdollista päästä ulos, jos tahtoo. Voi miettiä, miksi ylipäätään laihduttaa? Miksi vaatteiden löysältä tuntuminen on onnistumisen merkki, kun taas puristaminen päinvastainen?
Elämän ei todella tarvitse olla pelkkää painon ”hallintaa” vuodesta toiseen. Oman kehon ei tarvitse olla jatkuva tarkkailun ja analysoinnin kohde, jolla ei ole lupaa muuttua.
Laihduttamisen lopettaminen ei tarkoita, että lopettaisi kehostaan välittämisen ja painuisi sohvan nurkkaan loppuelämäkseen syömään jäätelöä suoraan purkista. Se tarkoittaa vain, että lakkaa elämästä lihomisen pelon ja kontrollin tarpeen ehdoilla. Se tarkoittaa jatkuvasta kauneusihanteisiin – tai sinne parikymppisen painoon – pyrkimisestä luopumisesta.
Se voi parhaimmillaan tarkoittaa lempeyttä, itsensä kuuntelun opettelua, oman kehon tarpeiden kuulostelua. Mitä minun kehoni haluaa? Milloin tunnen voivani hyvin? Mitä kehoni kaipaa nyt, lepoa vai liikettä? Millaista ruokaa se pyytää tänään, juuri tässä hetkessä? Tuntuuko kehoni siltä, että jaksan nauttia elämästäni sen avulla? Voisinko luottaa kehooni, että se kyllä pitää minusta huolta – ja jos en, voisinko harjoitella luottamaan?
Laihduttaminen perustuu ajatukseen, että minussa on jotain vikaa – virhe, joka tulee korjata. Siksi se on hyvin eri asia, kuin itsestään huolehtiminen. Kestävä hyvinvointi ja tärkeät elämänmuutokset syntyvät pohjasta, jossa tahtoo antaa keholleen, ei ottaa siltä.
Elämä ilman laihduttamista sisältää ääripäitä ja kaikkea niiden väliltä. Siihen voi edelleen kuulua sohvannurkka ja herkut. Toisena päivänä taas luontokävelyt, hikoilu, vihreää pursuvat ruoat, yksinkertaisuuteen palaaminen. Ulkoisesti elämä saattaa silloin näyttää aivan samalta, kuin aikaisemmin. Silloin matkasta on vain pudonnut raskaimpia kantamuksia: syyllisyyttä, riittämättömyyden kokemusta ja tarvetta kontrolloida itseään. Ja nuo kantamukset, lupaan, ovat paljon raskaampia kantaa, kuin yksikään kilogramma.
Minä en ole toivuttuani laihduttanut enää vuosiin. Silti välillä oman kuvan jossakin nähdessäni, havahdun sisältäni kuuluvaan kuiskaukseen: Emmi, katso nyt miten paksut reidet. Pitäisikö tehdä jotain? Sen sijaan, että ryhtyisin toimiin, hymyilen itselleni ja vastaan: Olkoon vain, mutta niissä on enemmän voimaa kuin koskaan – ja kun annan niiden olla juuri tällaiset, olen vapaa.
Tarvitsemme energiaa arjesta selviytymiseksi, itseämme kehittämiseksi ja unelmien saavuttamiseksi. Energinen olo merkitsee myös vahvaa immuniteettiä ja auttaa siten ennaltaehkäisemään sairauksia. Ayurvedan päämääränä on elää pitkä ja onnellinen elämä, ja energinen olo ilmentää kehotyyppisi ja luonteesi positiivisia piirteitä.
Huomioi nämä asiat omassa ruokavaliossasi
Ruokavalio, uni ja elämäntapa ovat hyvinvoinnin peruspilareita. Ayurveda-ruokavaliossa huomioidaan synnynnäinen kehotyyppi ja sen tämänhetkinen tila. Myös ruoansulatuksella on keskeinen rooli ruokavaliossa, sillä monipuolisestakaan ruokavaliosta ei ole hyötyä, jos elimistö ei pysty hyödyntämään sen sisältämiä ravintoaineita epätasapainoisen ruoansulatuksen ja aineenvaihdunnan vuoksi.
Lisäksi aika ja paikka vaikuttavat siihen millainen ruokavalio on sopiva, milloinkin vuorokauden tai vuodenaikaan tai missäkin iässä. Eri iässä tarvitsemme ravintoa eri tarkoituksiin. Siinä missä lapsuus on kasvun ja kehittymisen aika, aikuisiässä pääpaino on terveyden ylläpidossa ja vanhuusiässä puolestaan kudosten rappeutumisen ennaltaehkäisyssä.
Mistä energisen ihmisen ruokavalio sitten koostuu?
Energinen olo on tasapainoisen ruokavalion ja elintapojen lopputulos. Ayurvedassa tasapainoinen ravinto sisältää hiilihydraatteja, proteiinia ja rasvoja. Näiden keskinäinen suhde kuitenkin vaihtelee oman kehotyypin mukaan.
Voidaankin sanoa, että ayurvedisen ruokavalion lautasmalli riippuu kehotyypistä ja lautasen sisältö vuodenajasta, iästä ja ruoansulatuksesta. Vaikka ruokavalio riippuu kehotyypistä, on olemassa yleisiä kehotyypistä riippumattomia suosituksia, joilla jokainen voi lisätä elinvoimaa omaan arkeen.
Näin saat enemmän energiaa
Suosi luomua ja kasvispainotteista ruokavaliota.
Suosi satokauden ruokia, jolloin saat monipuolisuutta ruokavalioosi.
Omalle kehotyypille sopiva ruokavalio. Esimerkiksi hoikalla ja pieniä annoksia syövällä vata-kehotyypillä energianpuute voi johtua yksinkertaisesti siitä, että ravinnosta ei saa riittävästi energiaa.
Syömällä säännöllisesti suuriin piirtein samaan aikaan tuet ruoansulatustasi ja verensokerisi pysyy tasaisena. Ruokavalion perustan muodostavat aamiainen, lounas ja illallinen. Välipaloja voit lisätä tarpeen mukaan omaa elämäntapasi huomioiden.
Ayurvedassa makuja käytetään ravinnon monipuolisuuden mittarina. Monipuolinen ravinto sisältää kuutta erilaista makua; makea, suolainen, hapan, kutistava, pistävä ja karvas.
Suomessa syödään pääsääntöisesti makeaa, suolaista ja hapanta makua. Makean maun lähteitä ovat sokeri, viljat kuten vehnä, kaura ja riisi, rasvat, maito ja makeat kasvikset ovat makean maun lähteitä. Liiallisesti käytettynä makea aiheuttaa väsymystä, tukkoisuutta ja nostaa painoa.
Suomalaisessa makumaailmassa pistävä, kutistava ja karvas maku jäävät vähemmälle huomioille. Juuri nämä maut keventävät ruokavaliota ja tehostavat myös ruoansulatusta. Pistävää makua saat muun muassa pippureista, chilistä, väkevän makuisista vihanneksista kuten palsternakka ja retiisi. Kutistavaa maku puolestaan saat esimerkiksi puolukoista. Karvasta makua saat esimerkiksi vihreistä lehtivihanneksista. Pistävän ja happaman maun kanssa kannattaa olla kuitenkin varovainen, mikäli sinulla on taipumusta närästykseen.
Suosi tuoretta ruokaa. Tuoreella ruoalla tarkoitetaan ruokaa, joka on valmistettu 24 tunnin sisällä. Ruoan ravintoarvot ovat parhaimmillaan tuoreena.
Vältä stimuloivia juomia kuten kahvia.
Erityisohjeet eri kehotyypeille
VATA: Vatan energianpuute johtuu usein siitä, että aktiivisuutensa nähden he syövät liian vähän ja epäsäännöllisesti. Syö siis säännöllisesti ja riittävästi kypsennettyä ruokaa.
PITTA: Pittalla napostelu ja useat välipalat voivat olla normaalia erityisesti stressitilanteissa. Napostelu ja välipalat vievät tilaa pääaterioilta, jolloin et välttämättä saa riittävästi energiaa. Pittalla on myös luontainen taipumus pistäviä/tulisia ja happamia makuja kohtaan, jotka voivat aiheuttaa kehossa hiljaista tulehdusta. Hiljainen tulehdus puolestaan nostaa painoa, aiheuttaa väsymystä ja stressiä. Vähennä pistäviä/tulisia ja happamia makuja. Suosi makeita, karvasta ja kutistavaa makua.
KAPHA: Kapha kehotyypillä väsymys ja energianpuute johtuu tyypillisesti hitaasta aineenvaihdunnasta ja kehon ”tukkoisuudesta”. Jätä rasvat, maitotuotteet ja viljat minimiin ja suosi tulisia makuja.
Ayurvedan kehotyypit
Ayurvedassa tunnetaan seitsemän erilaista kehotyyppiä; vata, pitta, kapha ja näiden sekoituksia. Meillä jokaisella on omanlaisemme keho yksilöllisine tarpeineen ja ominaispiirteineen, ja tähän perustuu ayurvedinen kehotyyppiajattelu. Kun tunnistat kehosi ja mielesi ominaispiirteitä, oivallat, millaisilla elintavoilla voit parantaa hyvinvointiasi. Ymmärrät itseäsi paremmin kokonaisuutena. Tunnistamalla epätasapainoa aiheuttavia tekijöitä pystyt ennaltaehkäisemään sairauksia, joihin oma kehotyyppisi on taipuvainen.
Vihdoin omaa aikaa! Minä levitän joogamattoni ja asetun makaamaan. Nyt on se hetki, jolloin voin keskittyä vain itseeni, omaan nautintooni ja unohtaa kaiken ulkopuolisen. Kuuntelen lempeästi kehoani kun teen harjoitusta.
Haluan saada elämänenergiani, pranan, virtaamaan yhä vuolaammin sisälläni. Haluan palata kotiin kehooni ja avautua sieltä jollekin suuremmalle kokemukselle, jossa hetkellisesti tunnen olevani yhtä koko maailmankaikkeuden kanssa.
Joskus taas on päiviä, jolloin kaipaan voimakkaampaa harjoitusta. Hiki saa virrata, tunnen sydämeni sykkivän kiihkeästi kun annan kaikkeni harjoitukselle ja antaudun sen vietäväksi. Joskus haluan tehdä temppuja ja toisinaan harjoitus saa olla yksinkertainen ja minimaalinen.
Tämän kaiken voin sanoa sanasta sanaan myös sooloseksi harjoituksestani eli masturbaatiosta.
Sinä ansaitset hyvää
Seksuaalienergia on voimakasta elämänenergiaa, meidän ydinvoimaamme. Se on villiä, herkkää ja luovaa voimaa sisällämme. Me olemme kaikki syntyneet tästä energiasta, meidät on luotu sen voimalla. Se on osa luontoamme ja voimme käyttää sitä tuomaan hyvinvointia ja kukoistusta elämäämme.
Kun olet tehnyt harjoituksesi, makaat rentona joogamatollasi, päästät irti ja antaudut meditatiiviseen tilaan. Nautinnollisessa sooloseksi sessiossa sinä saat orgasmin tai et. Sillä ei ole väliä, tärkeintä on aistinautinnot, jotka viestittävät syvälle alitajuntaasi asti että sinä ansaitset kaikkea hyvää ja kaunista. Kummankin harjoituksen jälkeen olet täysin rentona, koet rauhaa ja onnellisuutta. Palaat takaisin uudistuneena ja virkistyneenä savasanastasi.
Eikö ole järjetöntä, että meillä on kehon alueita ja toimintoja, jotka ovat jotenkin häpeällisiä, vaikka ne tuottavat meille nautintoa, kun taas toiset kohdat ovat täysin hyväksyttyjä.
Minulla on unelma
Unelmoin ja toivon että hyvin pian voisimme kaikki puhua omasta sooloseksi harjoituksesta vihersmoothien äärellä ystäviemme kanssa yhtä kepeästi kuin päivän joogaharjoituksesta. Jakaisimme innostuneesti havaintoja, miten kehomme avautui, missä kohdissa on vielä pidäkkeitä tai jännitystä ja kuinka monesta kohtaa löysimme nautintoa. Kertoisimme minkälaisia orgasmeja saimme, miten hyvin se saa meidät voimaan ja miten elinvoimaistasta ja iloista elomme onkaan sen jälkeen.
Minä olen vakuuttunut että naisen tärkein fyysinen ja henkinen harjoitus on terveen nautinnon kokeminen. Nautinnon kautta siirrymme stressaantuneesta selviytymisen tilasta kukoistamaan. Puhkeamme kukkaan. Oletko ajatellut, että ehkä se miten harrastat joogaa tai sooloseksiä kuvastaa miten elät koko elämääsi? Toivon että teet niitä molempia suurella nautinnolla.
Kirjoittaja Tiia Jokisalo on toimittaja ja kirjoittaa Ilon voima -blogia henkisestä kasvusta, oman voiman löytämisestä ja sielunpuheen kuuntelemisen tärkeydestä. Hän rakastaa elämän kauneutta ja uskoo maailmankaikkeuden hyvyyteen.
Meillä on valtavasti erilaisia maskeja, joiden takaa operoimme ja suojelemme itseä toisilta. Maskit pitävät sisimpämme turvassa. Ja se on helpompaa siihen saakka, sekä katsella maskeja kuin pitää niitä, kunnes oikeasti oppii tunnistamaan ne.
Mutta kun niitä oppii tunnistamaan, seuraa muutos. Yhtäkkiä sitä huomaa, että tässä ei ollakaan niin aitona toisille ja sitä myöten itselleen kuin mitä on ehkä ennen ajatellut. Ja samalla alkaa nähdä toisten maskien taakse, ja siinä vasta hukassa onkin, kun toisen suu sanoo yhtä ja itse näkee maskin taakse aivan toista.
Toinen puhuu keltaisesta ja itse näkee hänen ajattelevan sinistä. Sitä miettii, ottaako asia puheeksi vaikka näkee, ettei toinen ole siihen valmis vai jatkaako nyökyttelemistä. Ja nyökyttely vie valtavasti energiaa.
Aito kohtaaminen vaatii rohkeutta
Emme läheskään aina kohtaa täällä toisiamme aidosti, vaan kaikessa on mukana siihen hetkeen sopiva maski. Se on turhauttavaakin, kun on itse raivannut tiensä ainakin osasta maskeista vapaaksi ja vastassa on ihmisiä, joilla niitä on vielä pitkä liuta. Mutta samalla myös ymmärrettävää, sillä maskeista vapautuminen vaatii rohkeutta.
Maskeja pidetään, koska me emme ole tottuneet puhumaan totta. Edes itsellemme, saati toisille. Sillä maskit pitävät meidät turvassa. Jos näytämme toiselle vain osan itsestämme tai jonkinlaisen kuorella suojellun puolitotuuden, koemme, että jos toinen hylkääkin, se ei satu niin syvästi.
Näyttäessämme itsemme kokonaan, asetamme itsemme hyvin haavoittuvaan tilaan, sillä silloin meillä ei ole keinoja suojella itseämme. Jos olemme täysin suojatta toisen edessä ja tämä silti kävelee pois, silloin todellinen minuutemme hylätään ja se on hyvin monelle liikaa. Siitä syystä maailmassa on pitkä liuta ihmissuhteita, jossa kumpikaan osapuoli ei tosissaan koskaan kohtaa toistaan.
Kuinka aidosti me sittenkään olemme toistemme kanssa, läheisienkään? Vaatii syvää rohkeutta näyttää itsensä toiselle. Piilotamme osia meistä kenties koko ikämme. Mutta jos näin teemme, samalla riistämme itseltä ja toiselta mahdollisuuden johonkin aivan valtavan syvään. Ja tuo syvyys heijastuu kaikkiin suhteen osa-alueisiin. Kommunikointiin, seksiin, luottamukseen, yhteisiin päämääriin, tapaan olla – kaikkeen. Mutta mitä tarkoittaa maskien riisuminen?
Suojelemmeko itseämme ja muita turhaan?
Emme me suinkaan tietoisesti maskeja pidä, moni ei yksinkertaisesti ole koskaan oppinut kohtaamaan itseään. Mutta maskit ovat siis kaikkea sitä, millä pidämme aidon sisimpämme kätkettynä niin itseltä kuin toisilta. Maskit ovat vuosien saatossa omaksuttuja keinoja selviytyä, suojella, hakea hyväksyntää ja rakkautta, silotella teräviä kulmia itsessä. Ne ovat meidän ja haavojemme välissä ikään kuin laastarina. Maskit ovat selviytymiskeino.
Yksinkertaisimmillaan esimerkkinä maskista voi toimia tilanne, jossa ystävä pyytää palvelusta, mutta emme nyt yksinkertaisesti jaksa. Sen sijaan, että luottaisimme meidän ja hänen väliseen siteeseen ja kertoisimme totuuden, kerrommekin pienen valkoisen valheen.
Suojelemme itseämme, häntä ja suhdettamme. Emme halua tuottaa hänelle pettymystä, emmekä liioin paljastaa hänelle, ettei nyt jaksa. Emme halua hänen ajattelevan meistä pahaa. Samaa tapahtuu kaikessa jatkuvasti. Emme luota, että suhde kestäisi totuuden. Ja tämähän ei ole mitenkään harvinaista, päinvastoin, se on monelle täysin normaali tapa toimia.
Maskia on myös se, ettei sano mitään. Olisi kipeä asia, joka pitäisi nostaa pöydälle keskustelua varten, mutta emme uskalla, koska pelkäämme, että suun avaaminen saa aikaan vyöryn, jonka vuoksi mikään ei ole entisellään. Ja siksi olemme hiljaa. Vaikenemisen maski.
Tai jos parisuhteessa toinen osapuoli antaa toiselle hiukan enemmän kuin itse saa. Aikaansa, panostaan, tunteitaan, sanojaan, syliään, kaikkea hieman enemmän. Hän elää kenties jonkinlaisessa uhrin roolissa, aina minä teen sitä ja tätä, tuo toinen ei koskaan. Toinen puolestaan tuntee painostusta toiselta olla jotakin enemmän.
Askeleet kohti aitoutta
Ensimmäinen askel kohti totuutta ja maskien riisumista on, että asia otetaan puheeksi. Sen jälkeen aletaan kaivaa syitä. Enemmän antava osapuoli voi pohtia, miksi annan enemmän kuin saan, mitä haluan näin saavuttaa?
Syyksi saattaakin paljastua se, ettei hän usko olevansa toisen ajan arvoinen ja on ajautunut kumppanin kanssa tilanteeseen, jossa uskomus ruokkii itseään. Jo pelkästään tuo haava itsessään, “en ole arvokas”, on vetänyt elämään kumppanin, jonka kanssa tuota haavaa saa oikein tosissaan tutkiskella. Hän saattaa myös yrittää kompensoida epätasapainoa antamalla liikaa itsestään ja näin yrittää osoittaa toiselle omalla käytöksellä, että tee kuten minäkin.
Voi kestää vuosia oivaltaa ja sisäistää tämä. Mutta se ei pääty siihen. Kun on oivaltanut, ettei usko olevansa arvokas, sen jälkeen pitää opetella löytämään oma arvo. Ja siihen kuuluu se, että antaa itselleen luvan ottaa vastaan.
Kun ensin on nähnyt itsensä uhrina, joka aina vain antaa, pitääkin opetella näkemään kokonaan eri totuus. Voikin nimittäin olla niin, että hän on valinnut antaa enemmän, koska vastaanottava asema asettaisit hän itsensä alttiiksi hylkäämiselle. Hän siis suojelee itseään olemalla se, joka antaa enemmän, sillä näin hän on niskan päällä ja kontrollissa.
Ja jälleen syvemmälle: Hän ei ole valmis näyttämään itseään puolisolleen niin syvästi. Koko ajan hän on kenties syyttänyt toista, vaikka totuus on, että hän ei itse rohkene paljastaa toiselle sisintään. Rohkene myöntää, että pelkää, että sattuu. Kuinka pinnallisesti tai syvästi voimmekaan kohdata, riippuu täysin siitä, miten valmiita olemme itsemme kanssa.
Maskeista luopuminen vaatii opettelua ja saattaa olla pitkäkin tie. Mutta se on valtavan palkitsevaa. Se vie ihmissuhteet ja suhteen itseen aivan uudelle tasolle. Maskien poistuttua ihminen kohtaa ihmisen tavalla, joka on hyvin kaunista ja hyvin intiimiä. Maskien maailmasta irtautuminen on loputon matka itseen ja toiseen, josta paljastuu aina uusi syvyys. Se polttaa kaiken turhan ja jäljelle jää aitous.
Läsnäolo ja huomio ovat yleensä aina paras lahja, jonka voit antaa toiselle ihmiselle. Tietenkin toinen voi tarvita sanoja, tekoja ja asioita, mutta nekin voi antaa tuon läsnäolon ja lempeän huomioimisen kera.
Ihminen on ryhmässä viihtyvä laji. Emme viihdy yksin kuten pantterit tai jotkut muut lajit. Olen lukenut kahdesta ihmiselle lajityypillisen ryhmäkoon arviosta. Joku noin reilu 30 yksilöä on aika hyvä keskiarvo. Olemme siis lajina tottuneet viettämään aikaa heimomme tai pienempien ryhmien ympäröimänä aika lailla aina ja jatkuvasti. Aivomme ovat viritetty tällaiselle vuorovaikutuksen määrälle.
Olemme vuorovaikutukseen virittäytyneitä olentoja
Koska olemme luontaisesti siis hyvin sosiaalinen laji, niin läsnäolo ja huomiominen ovat yleensä aina paras lahja, jonka toiselle voi antaa. Sanonkin myös usein kursseillani, että mindfulnessin ja läsnäolon käyttö stressin hallinnassa voi olla hyödyllistä. Läsnäolon tuominen vuorovaikutukseen on kuitenkin ehkä se kaikkein parhain paikka hyödyntää meditaatiolla ja mindfulness-harjoituksilla kehittämäänsä läsnäolon taitoa.
Usein suuri osa stressistä elämässä liittyy suoraan tai epäsuoraan myös vuorovaikutustilanteisiin. Samoin myös suuri osa meille ihmisille tärkeimmistä ja merkityksellisimmistä asioista ja kokemuksista liittyy toisiin ihmisiin. Niin tietenkin – olemmehan ryhmässä viihtyvä laji.
Lempeän huomion ja läsnäolon antaminen ei ole konkreettisesti sen kummempaa kuin vain kuuntelua ja katsomista. Eikä tällainen vaadi oikeastaan muuta kuin siis, että välttää menemästä ajatuksiinsa.
Jokin syvällä olemuksessamme huomioi ympäristöä, kehoa tai ajatuksista heti siitä hetkestä, kun aamulla heräämme.
Voitko nytkin löytää tuo olemuksesi paikan, joka huomioi? Voit palata siihen kohtaan mahdollisesti helpostikin huomaamalla, että juuri nyt kehosi hengittää itse.
Huomasitko mihin paikkaan olemuksessasi palasit?
Anna toiselle hyväksyvää huomiota
Voit antaa kenelle tahansa ihmiselle huomiota ja hyväksyvää läsnäoloasi milloin vain, niin tutuille kuin tuntemattomillekin. Voit myös sopia ystäväsi, kumppanisi tai lapsesi kanssa, että nyt kuuntelet häntä seuraavat viisi (tai vaikka kymmenen) minuuttia ilman, että kommentoit mitenkään jälkikäteen.
Näin toinen saa tulla todella kuulluksi ja nähdyksi, kun lempeästi keskityt kuunteluun ja katsomiseen ilman mitään kommentointiin tai ratkaisujen etsimiseen liittyviä intentioita. Päästäkää kehonne ja olemuksenne rennoiksi ennen kuin aloitatte.
Pyydä itsellesi hyväksyvää huomiota
Nähdyksi ja kuulluksi tuleminen on monella tavalla eheyttävää ja parantavaa. Samoin se on hyvä ”silmät auki meditaatio -harjoitus”. Pyydä edellisessä kappaleessa kuvattua kuuntelua myös itsellesi ystäviltä tai kumppaniltasi. Pidä näin huolta itsestäsi!
Kaksi hyvää lisäideaa arjen vuorovaikutushetkiin
1) Pienen myönteisen lisän läsnäolevaan vuorovaikutukseen voi usein löytää myös sillä, että etsii toisesta ihmisestä itsensä kanssa yhdistäviä asioita. Tämä toimii – olipa kyseessä tuttu tai tuntematon ihminen. Näin yhdistäviä tekijöitä etsiessä voi omille aivoilleen viestiä, että olemme samaa heimoa toisen kanssa.
Tämä sitten luonnollisesti ja vaivatta ilmentyy omassa sanattomassa viestinnässä ja kasvojen mikroliikkeissä. Keskustelukumppani kokee tällaisen vuorovaikutuksen yleensä lämpimänä. Tämä taas auttaa häntä rentoutumaan ja tulemaan myös spontaanisti läsnä hetkeen.
2) Toinen lisä, jota voi tutkia on, että ennen kuin menee vuorovaikutustilanteeseen. Luo rento intentio siitä, että haluat olla avuksi ja hyödyksi tälle toiselle ihmiselle. Että hänen elämänsä olisi edes ripauksen parempi kuin ennen kohtaamistanne.
Ja kuitenkin elämä on rajallinen, niin miksipä ei menisi tällaisella rakastavalla intentiolla jokaiseen vuorovaikutustilanteeseen. Tuo hetki on kadotettu hetki viettipä vuorovaikutuksen rakkaudessa tai vaikka välinpitämättömyydessä. Kannattaa viettää kaikki hetket rakkaudessa!
Meillä suomalaisilla on paljon tietoa, taitoa ja lahjakkuutta. Myönteisessä kannustuksen ja avoimuuden ilmapiirissä voisimme saada aikaiseksi vaikka mitä.
Valitettavasti meillä on korostuneen paljon syvästä häpeästä ja arvottomuuden tunteesta kumpuavia käyttäytymismalleja ja vaivoja, kuten kateus, kiusaaminen, ylikiltteys, ylisuorittaminen, virheiden pelko, herkkänahkaisuus, keskustelukyvyttömyys, tunteiden ilmaisun vaikeus, erilaiset addiktiot, masennus, ahdistuneisuus, psykosomaattiset oireet ja vihanhallintaongelmat. On vaikea kukoistaa, jos ahdistaa.
Tunteiden käsittelyn malli opitaan lapsena
Vartuin perheessä, jossa oli kaksi epätervettä tapaa käsitellä tunteita: raivoaminen ja täydellinen tukahduttaminen. Kuten monella auttamistyötä tekevällä, minullakin kiinnostus henkistä kasvua ja hyvinvointia kohtaan on kummunnut pitkälti henkilökohtaisista kokemuksista ja pyrkimyksestä muuttaa oppimiani epäterveitä malleja.
Tehtyäni nyt toistakymmentä vuotta emotionaalista paranemistyötä sekä itseni kanssa että asiakkaitteni tukena, olen saanut varsin kattavan käsityksen siitä, kuinka käsittelemättömät tunteet aiheuttavat pahoinvointia. Monella meistä emotionaalinen turva on jäänyt saamatta ja henkinen kasvu on jäänyt kesken siltä osin.
Kohtaan työssäni vuosittain satoja ihmisiä, jotka ovat kokeneet emotionaalista kaltoinkohtelua. Asiakkaitteni kertomuksissa toistuu se, että varttuessaan heidät on hylätty tai heitä on rangaistu suhteettoman ankarasti, kun he ovat kokeneet vaikeita tunteita, kuten suuttumusta.
Sen sijaan, että he olisivat saaneet tukea ja lohdutusta, nämä ihmiset ovat saaneet osakseen huutamista, mykkyyttä, huomiotta jättämistä, piiskaamista, sivuuttamista, väkivallalla uhkaamista, eristämistä, nöyryyttämistä, naureskelua, vähättelyä ja mitätöimistä. Monen tunne on lapsena kielletty toteamuksilla, kuten
Älä nyt viitsi.
Sinä ylireagoit.
Älä itke.
Eihän tuo voinut sattua.
Älä tee kärpäsestä härkästä.
Lopeta tuo temppuilu.
Kukaan muu ei reagoi tuolla tavalla.
Älä ole hysteerinen.
Käyttäydy kiltisti.
Mitä sinä taas vollotat?
Kenties sinäkin olet saanut kuulla vastaavia kommentteja? Minä ainakin olen.
Lapsi tarvitsee emotionaalista turvaa
Vaikean tunteen kanssa kamppaileva lapsi tarvitsee rinnalleen turvallisen ja rauhallisen aikuisen, joka osaa säädellä omia tunteitaan ja sietää lapsensa tunteita. Aikuisen, jolla on tunneälyä.
Lapselle se, että vanhempi ei kykene vastaanottamaan hänen hätäänsä ja voimakkaita tunteitaan on turvattomuutta aiheuttavaa. Se tuntuu siltä, kuin oma isä tai äiti sanoisi ”Et saa tuntea noin. Sinussa on vikaa. Olet vääränlainen. Rakastan sinua sitten, kun olet sellainen kuin haluan sinun olevan.”
Kun kiellämme ja mitätöimme lapsen tunteen, kiellämme tavallaan koko lapsen. Lapsi alkaa sopeuttaa käytöstään pärjätäkseen kotiympäristössä.
Lapsi ei ole pikku tyranni, vaan hänen käyttäytymisensä on sopeutumista epäjohdonmukaiseen kasvatukseen.
Tunteet kertovat todellisista tarpeista. Jos noihin tarpeisiin ei koskaan vastata, lapsi alkaa sulkeutua. Syntyy traumoja ja tunnelukkoja. Silloin on vaikea varttua henkisesti hyvinvoivaksi, tunteensa hallitsevaksi ja oman arvonsa tuntevaksi ihmiseksi. Sisälle kertyy arvottomuutta, riittämättömyyttä, häpeää, syyllisyyttä, kaunaa ja tukahdutettua vihaa. Se aiheuttaa monenlaista kipuilua.
Lastenpsykiatrian dosentti Jari Sinkkonen toteaa: ”Lapsi ei ole pikku tyranni, vaan hänen käyttäytymisensä on sopeutumista epäjohdonmukaiseen kasvatukseen”.
Tunteiden kanssa voi oppia elämään
Olen pohtinut paljon sitä, miksi täysin luonnollisesti ihmisenä elämiseen kuuluvat tunteet ovat meille suomalaisille niin vaikeita. Miksi kulttuuriamme leimaa edelleen melkoinen ankaruus?
Ovatko sodat yksin syy emotionaaliseen kipuiluumme? Olemmeko olleet niin pitkään vieraan vallan alla, että olemme unohtaneet arvomme? Miksi joku mieluummin uhriutuu ja kipuilee koko ikänsä, kuin pyrkii työstämään tunteitaan ja uskomuksiaan?
Näen, että meillä on sydämen sopukoissa niin paljon hyvää, mutta jotenkin se ei pääse ulos. Olemme tuomittuja toistamaan samoja malleja, ellemme uskalla tehdä muutostyötä itsemme kanssa.
Näen, että meillä on sydämen sopukoissa niin paljon hyvää, mutta jotenkin se ei pääse ulos.
Valtaosa asiakkaistani toteaa suurimman motivaationsa olevan omat lapset. He haluavat opettaa lapsilleen terveempiä tapoja käsitellä tunteita, kuin mihin ovat itse oppineet. Tunteiden käsittelyn taitoa voi onneksi opetella jälkikäteen, vaikka lähtökohdat eivät olisi olleet optimaaliset.
Jokainen, joka parantaa itsensä, vaikuttaa positiivisesti läheisiinsä, ja hyvän kierre vahvistuu.
Vaikka tiedämme asioiden muuttuvan, jotkut meistä yhä ajattelevat, että parisuhde ja rakkaus ovat muuttumattomia. Järjen tasolla ymmärrämme, että näin ei ole, mutta arjen ja elämän vauhdissa emme ole läsnä muutokselle.
Terapeuttina kuulen, kuinka jotkut tunnistavat hetkiä, jolloin olisi ollut hyvä tehdä jotakin suhteelleen, mutta ei tehty. Aika kului, asiat muuttuivat. Parisuhteessa jompikumpi muuttui, vaikka itseasiassa molemmat muuttuivat. Nähtiin merkkejä. Merkkejä oli useita parisuhteen matkalla. Merkkeihin ei vain reagoitu. Arki vei. Elämä vei. Parisuhde ei tuntunut kaikessa siinä niin merkitykselliseltä, että olisi pysähdytty.
Työssäni näen mitä arki tekee suhteille. Kaikki menee pikku hiljaa suhteen edelle. Suhteesta tulee enemmän riippakivi. Kumppanin läsnäolo ketuttaa, ahdistaa. Haluaa olla enemmän töissä, ystävien kanssa ja harrastusten parissa, koska oman kumppanin kanssa on vain niin epämukavaa olla.
Vaikka sydän janoaa tulla lähelle, mieli kerää etäisyyttä, joka pikkuhiljaa muuttuu myös fyysiseksi etäisyydeksi. Ei ole enää aikaa parisuhteen väliselle rakkaudelle ja turvan luomiselle. Arki etäännyttää kumppanista.
Joskus arki etäännyttä niin, ettei ole enää paluuta koko parisuhteeseen. Tai sitten käy niin hyvin, että koska havahdutaan, löydetään parisuhteessa jokin uusi taso, uudet tavat olla läsnä parisuhteelle ja tulevaisuus yhdessä voi jatkua. Herätys parisuhteen tilaan tulee, kun on vaikeaa olla yhdessä, mietitään jo mahdollista eroa tai toinen parisuhteessa on ollut uskoton.
Parisuhde on kuin linnake
Kuvaan parisuhdetta linnakkeena. Vallihauta on rakkaus ja laskusilta linnakkeeseen tahto. Rakkaudelliset arkiset parisuhdeteot ovat linnakkeen muurin pinta. Tekojen vähentyessä tai unohtuessa ei yhden tiilen rapautuminen tee parisuhteelle hallaa.
Puhurit, sade, tuisku ovat elämässä kohtaamiamme haasteita. Ne rapauttavat linnakkeen pintaa. Tarpeeksi paljon kun on puutetta parisuhdeteoista ja elämässä tuulee ja tuiskuaa, alkavat tiilet putoilla, lohkeilla ja syntyy aukkoja.
Linnake ei ole enää entisensä, ei yhtä vahva ja vallihautakin voi kuivua auringonpaahtaessa. Parisuhde on altis “viholliselle”. Parisuhteessa on tilaa jollekin kolmannelle, ihmiselle tai asialle.
Kun parisuhteesta häviää tahto, laskeutuu silta suoraan linnakkeen sisälle ja se mahdollistaa sisällepääsyn tai uloslähdön.
Elämässä tapahtuu myös asioita, jotka haastavat parisuhdetta
Jokaisen elämässä tapahtuu asioita, jotka haastavat elämän. Elämä ei meillä kenelläkään ole pelkkää auringonpaistetta ja makeaa hattaraa. Välillä elämä runnoo ja kuura yltää sieluun saakka.
Elämänhaasteita on monenlaisia. Niiden rankkuutta emme voi vertailla keskenään. Jokainen me koemme erilaiset tilanteet hyvin eri tavoin. Se mikä toiselle on pikkujuttu, voi olla toiselle todella iso ja lamauttava kokemus. Asiat riippuvat siitä millaisia olemme ja mitä olemme elämässä kohdanneet. Olen sitä mieltä, että joillekin kuorma on kohtuuttoman raskas. On ihmisiä, jotka saavat kantaakseen huomattavasti enemmän kuin ihmisen kantokyky on.
Kumppanisi ei välttämättä reagoi haasteisiin kuten sinä
Parisuhteessakin suhtautuminen elämänhaasteisiin on hyvin erilaista. Kumppani ei välttämättä reagoi tilanteeseen tai tapahtumaan samalla tavalla tai samassa ajassa. Minun ja mieheni suru tyttäremme kuoleman jälkeen näyttäytyi hyvin eri tavoin. Minä surin näkyvästi puhumalla ja kirjoittamalla sekä muiden ihmisten seurassa heti kuoleman alkuhetkistä lähtien.
Mieheni tuki minua ja kun koki, että jaksan seisoa taas omilla jaloillani, hän sai tilaa omalle surulleen. Suru oli hänelle henkilökohtaista, hiljaista pohdintaa yksinäisinä hetkinä. Olemme niin erilaisia kaikissa tunteissamme.
On tosiasia, että kaikki haasteet eivät yhdistä, vaan on asioita elämässä, jotka myös erottavat. Siksi olisi merkityksellistä, että perusarjessa huomioisimme parisuhteemme, toisemme. Oppisimme suhteen alkuhuuman haihduttua yhä jakamaan itsestämme muutakin kuin pintaa.
Sitten kun tulee haastava aika, niin olisimme yhä lähellä toisiamme ja tuntisimme toistemme sekä itsemme tarpeet. Osaisimme sanoittaa niitä. Pyytää apua kumppaniltamme ja tukeutua häneen.
Kun elämässä tulee tiukka hetki, parisuhteen lujuus testataan. Silloin ei aikoinaan järjestetyt satunnaiset treffit välttämättä uppoavaa laivaa ja sammuvaa intohimoa sytytä uudelleen. Näissä hetkissä kysytään tahtoa ja rakkautta. Sitä miten paljon rakkauspankkiin on aikoinaan talletettu arjessa. Kuinka paljon on ollut tekoja, läsnäoloa ja tarpeiden kohtaamista.
Vaikutamme ympäristöömme
Kaikissa suhteissa on haavoja. Jokaisessa suhteessa tulee kompurointia. Tarkoituksena on yhdessä tarkastella kompuroinnin aiheuttamia hiertymiä, haavoja ja muita ruhjeita. Kuulen, että mitä mikään auttaa, kun toinen ei muutu tai ei halua terapiaa tai keskustella. Elämme aina yhteydessä toisiimme.
Kun itsessämme tapahtuu muutos tarkasteltuamme toimintaamme ja tultuamme tietoisemmaksi itsestämme, vaikuttaa se aina myös ympäristöömme. Voi olla, ettet näe haluamaasi vaikutusta heti, mutta muutoksesi vaikuttaa ympäristöösi.
Arkiset parisuhdeteot ovat ydinjuttu. Kun elämä tuntuu raskaalta ja omat voimat ovat vähissä, on uskallettava käpertyä kumppanin iholle ja tankattava siinä rakkautta. Kun tästä ihostelusta on tehty rutiini tai rakkaudellinen rituaali, ei se tunnu omituiselta tai työläältä, kun elämä on uuvuttavaa.
Kuuntele Pauliinan Rakkaus on tekoja arjessa -kirja äänikirjana esimerkiksi täältä.
Mitä läheisessä ihmissuhteessa saa odottaa? Aika usein kuulee puhuttavan, että nykyisin ihmiset ovat “liian vaativia” kumppanin valinnassa. Osittain tämä on varmasti myös totta, sillä nopeat deittipalvelut luovat illuusion rajattomista mahdollisuuksista: entä jos jossain onkin joku vielä “parempi”?
Täydellistä ihmistä ei ole olemassakaan, ja on aikuista myös todeta, että liikoja vaatimuksia ovat sellaiset ulkoiset vaatimukset, joissa ihmisen sisäisyyttä enemmän vaaditaan ulkoisia statuksia ja meriittejä. Silloin voi olla ihan hyvä luopua epärealistisista vaatimuksista.
Samaan aikaan taas uskon, että on asioita joiden suhteen on tervettä ja viisasta olla hitusen vaativakin. Minulle se asia on emotionaalinen turvallisuus ja sitoutuminen kasvuun.
Läheisriippuvaisissa suhteissa ihminen pitää suhdetta yllä usein itsensä kustannuksella, ylisopeutuu ja sietää liikaakin. Emme tule kuitenkaan koskaan löytämään “täydellistä palasta” ja toista puoliskoa jonka kanssa kaikki vaan loksahtaa täydellisesti yhteen.
On myös aikuisuutta hyväksyä, että jos haluaa toimivan parisuhteen, se kysyy molemmilta osapuolilta työskentelyä. Vapaamatkustelulla voi toki myös olla suhteissa, mutta sellaiset suhteet jäävät usein tunnetasolla jollain tavoin tyhjiksi ja herättävät turvattomuutta.
Millaisia standardeja sinulla on parisuhteessa silloin, kun arvostat itseäsi?
Standardien ei ole tarkoitus tuottaa epärealistisia vaatimuksia, vaan niiden on tarkoitus rajata pois sellaisia suhteita, joista jo alkumetreiltä huomaat, että näissä ihmissuhteissa et mitä luultavimmin voi tulla kunnioitetuksi ja kohdelluksi arvostavasti.
Niiden tarkoitus on kieltäytyä toistuvista kaavoista, joihin alitajuisesti on elämänhistoriansa varrella ajautunut. Tämän rajaamisen voi tehdä kunnioittaen ja arvostuksella.
Monesti ajaudumme suhteisiin pelkän vetovoiman perusteella. Aikuisempaa olisi rauhassa tunnustella, onko tämä suhde minulle hyväksi. Onko suhde sellainen, jossa on mahdollisuus kasvaa herkästi, aidosti ja avata omat siipensä?
Vai kysyykö suhde sitä, että koitat jatkuvasti sopeuttaa itseäsi johonkin, joka ei alkujaankaan ollut sinua varten? Kysyykö suhteen ylläpitäminen sitä, että pienentää itseään, jättää ilmaisematta rajojaan ja tarpeitaan?
Neliötä ei kannata väkisin runnoa aukosta, johon mahtuu vain ympyrä.
Millaisia asioita sinä tarvitset suhteessa voidaksesi autenttisesti olla oma itsesi?
Millaiset asiat eivät ole sinulle enää ok suhteessa?
Näiden suuntaviivojen tuella voit uusiin ihmisiin tutustuessasi pitää mielessä arvosi ja vastaavasti ne auttavat muistamaan niitä oppeja, joita olet jo elämässäsi kipeimmän kautta saanut.
Esimerkkejä asioista, jotka ovat minulle ”Ei tee minulle hyvää, en halua valita näitä asioita elämääni ja ihmissuhteisiini”
Kyvyttömyys itsereflektioon
Itsekeskeisyys/kyvyttömyys empatiaan
Epäjohdonmukaisuus (sanat, teot ja aikeet ristiriitaisia taikka epämääräisiä)
Hoitamattomat addiktiot ja niiden kieltäminen
Vastuuttomuus
Esimerkkejä asioista jotka ovat minulle ”Tekee minulle hyvää, ja näitä asioita tarvitsen ihmissuhteissa joita valitsen elämääni”
Emotionaalinen turvallisuus
Avoimuus
Johdonmukaisuus
Itsereflektio taidot
Inhimillisyys ja oman haavoittuvaisuuden paljastaminen
Vastuunotto
Keskeinen osa läheisriippuvaisuudesta toipumista on syvästi ymmärtää (ja kertausharjoituksia tarvitsee luultavasti jokainen), että me emme voi muuttaa ketään toista. Ihmiset ovat, keitä he ovat. He voivat kasvaa ja kehittyä, mutta se ei koskaan ole meistä kiinni. Vettä ei tarvitse muuttaa viiniksi. Eikä kannata uskotella itselleen, että ehkä se vesi ajan myötä muuttuisi viiniksi.
Valitse elämääsi ihmisiä, jotka ilmentävät jo sitä, mitä sinä tarvitset ja kaipaat. Tämä tietysti haastaa meitä kysymään myös itse itseltämme, elämmekö itse toivomiemme asioiden mukaan.
On myös hyvä muistaa, että kukaan ihminen ei luultavasti pysty kaiken aikaa elämään arvojensa mukaan. Mutta ihminen, johon on turvallista sitoutua, reflektoi itseään itsensä vuoksi ja valta-osan ajasta valitsee toimia arvojensa mukaan. Kukaan ei kuitenkaan pysty siihen joka hetki. (Tai saa toki ilmoittautua minulle, jos tietää aina tähän pystyneensä ;)).
Ja miten voisimme samalla pitää sydämessämme sen, että standardit ovat suuntaviittoja, eivät lukkiutuneita ja fakkiutuneita muureja. Jos emme tiedosta, mitä tarvitsemme, ja tietoisesti pyri siihen, tyydymme luultavasti vaillejäämisen pelossa johonkin puolinaiseen ratkaisuun.
Joskus elämään mahtuvat tulemaan ne oikeat asiat, jotka ovat sydämen pohjasta KYLLÄ, vasta kun olemme sanoneet niille asioille EI, jotka ovat meille EI.
Eevin kirja Ymmärrä itseäsi, ymmärrä suhteitasi käsittelee läheisriippuvuudesta toipumista ja sopii ihmiselle, joka on taipuvainen hukkaamaan itsensä suhteissa. Kirjan voi tilata TÄÄLTÄ.
