Sivu 173 – Hidasta elämää

Ottaja, uskallatko olla sellainen? Entä osaatko aidosti antautua?

Ajattelin kirjoittaa sinulle ottamisesta, jatkona aiemmin kirjoittamalleni kirjoitukselle (Kirje heille, jotka ovat menettäneet voimansa). Ottaminen ja antautuminen ovat kaksi voimankäyttöön olennaisesti liittyvää ilmiöitä, jotka eivät mielestäni ole kovinkaan tuttuja meille sellaisena kuin ne rehellisesti elettynä toteututuvat.

Mitä ottaminen on? Miksi sana maistuu monelle pahalta suussa? Miten antautuminen liittyy ottamiseen? Entä miksi ottaja on hemmetin tärkeää sisäistää itsessään? Näihin kysymyksiin vastaan omalla vajavaisella ymmärrykselläni, kuitenkin konkreettiseen kokemukseen nojaten.

Mikä ihmeen ottaminen?

Käytän esimerkkinä seksuaalista kanssakäymistä. Sielläkin tämä ilmiö on tärkeässä roolissa. Ottaminen on sitä kun ilmaiset toiselle rehellisesti, että ”haluaisin tehdä sinulle *****.” Aina kun on olemassa ottaja, on olemassa myös joku, jolta kysytään, haluatko antautua tälle.

Minä haluan tulla esiintymään tapahtumaasi. Minä haluan antaa sinulle kirjan luettavaksi. Minä haluan, että katsot kanssani tänään elokuvaa. Minä haluan toimia tämän kokouksen puheenjohtajana. Kaikki nämä ovat ottamista.

Ottaminen ei ole toivomista, odottamista tai pyytelyä. Se ei ole myöskään ohjailua, manipulaatiota, pakottamista tai alistamista. Se on rehellistä itsensä ilmaisua. Minä haluan tätä, suostuko/suostutteko/haluatteko te olla osallisia tähän tai jopa toimia jonain, joka on välikappaleena haluni, tarpeeni tai toiveeni toteutumiselle?

Kun ihminen on selkeä itsestään ja halustaan/tahdostaan, hän asemoituu ottajaksi. Tämä on luonnollinen asema, jossa jokaisen olisi antoisan ihmiselämän kannalta voitava olla säännöllisesti. Joillekin se on kotoisin asema, toisille jotain, jota joutuu harjoittelemaan. Mikä sinun suhteesi on tähän asemaan?

Miksi sana maistuu monen suussa pahalle?

Koska…

a. minulta on otettu tilanteessa, jossa en ole ollut kosketuksissa voimani kanssa kysyäkseni itseltäni rehellisesti haluanko tätä

b. koska olen itse ottanut ilman, että olen ollut rehellinen ja siksi koko jutusta on jäänyt syyllinen tai häpeällinen olo

c. koska joku ei osannut olla rehellinen halustaan ottaa ja positiostaan ottajana. Sen sijaan toiminta oli epäsuoraa ja jätti maun epärehellisyydestä

d. koska joku ei uskaltanut olla rehellinen itsestään ja asettaa rajoja. Hän uhriutui, syyllisti minua ja tapahtumasta jäi tahra tähän luonnolliseen osaa minussa

e. koska maailmassa tapahtuu paljon ikäviä asioita ottamisen nimissä. Moni toimii valheellisen, toiset huomioimaan kykenettömän voiman turvin, hyödyntäen niitä, jotka luopuvat voimastaan asettumalla uhrin asemaan

Voima, voimankäyttö ja ottajan asema on haastavaa omalla erityisellä tavallaan. Tässä asemassa olemme paitsi se, joka toiminnasta saa, myös se, joka aktiivisesti ja aloitteellisesti toimii. Usein kanssakäyminen sisältää myös ihmisen, jolle tehdään ja joka antaa. Jos näistä asemista ei olla selkeitä, molemmille osapuolille haavoittavia kokemuksia tapahtuu.

Vastuu on voimankäytön ydin

Ottajan lisäksi on olemassa myös muita voimankäyttöön liittyviä asemia. Ottajan vastinpari on antautuja. Antajan vastinpari taas on vastaanottaja. Jokainen näistä asemista kantaa sisällään saman verran vastuuta. Antautuja on siis yhtälailla vastuussa kanssakäymisestä ja sen lopputuloksesta kuin ottaja. Tämä on tärkeä ymmärtää sillä mikä tahansa muu johtaa voiman väärinkäytökseen.

Oletko koskaan ajatellut, että halutessasi osoittaa rakkautta toiselle, kyse on sinun halustasi. Sinä olet saaja? Entä kuinka usein annat tilaa toisen osoituksille ja antaudut nauttimaan?

Mitä antautuminen tarkoittaa?

Antautumista ei ensinnäkään voi tehdä ilman toisen aloitetta. Jotta voin antautua, on oltava jokin, jolle voi antautua. Minä en voi olla aktiivinen osapuoli. Jos kysyn saanko antautua sinulle, voitko tehdä näin minulle, olen vastaanottaja, joka pyytää toista antamaan. Se on varsin eri asia kuin antautuminen.

Minulle sopii se, että teet minulle näin. Haluan antautua sille (kuinka monesti oikeasti olet tehnyt tämän valinnan tietoisesti?). Meille sopii, että sinä johdat tätä kokousta. Hyvä on, kuulostaa siltä, että sinulle olisi tärkeää saada puhua tässä tapahtumassa, suostumme siihen, että tulet puhumaan.

Kaksi asiaa antautumisessa ovat tärkeitä ymmärtää. Ensinnäkin se, että antautujana minä en ole se, joka ensisijaisesti saa. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö antautuminen voi olla nautinnollista. Päinvastoin, antautujan asema on yhtä nautinnollinen kun ottajan, antajan ja vastaanottajan, omalla erityisellä tavallaan. Mutta vain silloin kun todella haluat antautua ja teet valinnan tietoisesti.

Toinen asia on se, että antautuminen vaatii ihan yhtä paljon voimaa kuin ottaminen. Ihan yhtä paljon. Antautuminen ei ole passiivinen teko vaan yhtä elävä, intiimi ja voimaannuttava kuin ottaminen, kun se on rehellistä. Vain ihminen, joka on kosketuksissa voimansa kanssa, voi tehdä sen valinnan, että esimerkiksi antaa toisen ihmisen tulla sisälleen fyysisesti, emootionaalisesti, mentaalisesti ja henkisesti. Tai vaikkapa asettuu toisen ihmisen johdatukseen. Tähän liittyy minulle muistiin vahvasti piirtynyt lause:

”vasta kun voin sanoa aidosti ei, voin sanoa aidosti kyllä.”

Uhri ei ole antautuja. Se on tämän aseman vääristymä. Se on voiman käyttämättä jättämistä ja sen käyttöä tavalla, joka on haitallista niin itselle kuin toiselle.

Joillekin antautujan asema on luontainen tai se antoisin. Kuten muidenkin asemien kanssa, on tärkeää, että voimme liikkua eri asemien välillä sillä jokainen niistä tarjoaa meille erilaisen antoisan ja tärkeän inhimillisen kokemuksen. Sekä voimaannuttaa meitä eri tavalla.

Ottajan ja antautujan kanssakäyminen

Ottajan tehtävä on olla selkeä ja suora aloitteessaan. Antautujan tehtävä on olla selkeä ja suora siinä haluaako hän antautua. Yhteisymmärryksen syntyminen edellyttää keskustelua, molemmille sopivan toteutuksen hahmoittamista ja toisinaan sitä, että toteamme, etteivät intressit juuri nyt kohtaa. Neuvottelu on tärkeää ja tämä neuvottelu on meille voimankäytön harjoittelua.

Usein välttelemme suoruutta, autenttisuutta ja keskusteluun ryhtymistä koska pelkäämme näitä elementtejä. Intiimiyttä, jonka aito kontakti synnyttää. Kun aitous kuitenkin on osa kanssakäymistä, lopputulos on aina hyvä, riippumatta siitä mikä se on.

Mainitsen lyhyesti myös antamisesta ja vastaanottamisesta. Antaja, kuten antautujakin, ovat molemmat antavia osapuolia. Tämä edellyttää sitä, että joku muu on saamassa ja tämä saaja on aina se, joka tekee aloitteen. Vastaanottaja, kuten ottajakin, on se, jonka täytyy tehdä aloite. Molemmat ilmaisevat itseään, toinen ilmaistessaan halun tehdä toiselle jotain, toisen ilmaistessaan halun olla se, jolle tehdään jotain.

Antaminen on aitoa silloin kun on joku, joka haluaa ottaa vastaan. Se on pyyteetöntä juuri siksi, että jokin toinen pyytää sitä ja emme tee sitä itsemme vuoksi (jolloin asemoidumme ottajiksi) vaan toisen tarpeesta tai toiveesta. Antaminen, se aito pyyteetön antaminen, on aivan yhtä antoisaa kuin muissakin asemissa oleminen, jos ja kun se on todellista, eli herää meissä vastineena vastaanottajan pyyntöön. Olennainen kysymys meille jokaiselle on, uskallammeko pyytää ja antaa toiselle mahdollisuuden olla antaja?

Miksi tämä on tärkeää?

Kokematon ottaja saattaa yrittää näytellä antajaa. Otetaan stereotyyppinen esimerkki siitä, että tarjoat toiselle hierontaa auttaaksen häntä rentoutumaan. Näyttelet antautujaa vaikkakin kyseessä on sinun oma halusi ja nautintosi. Kokematon antautuja voi näytellä vastaanottajaa näytellessään nauttivansa siitä mihin on suostunut.

Ongelmana näissä vääristymissä on se, että koska asiat ovat vinossa, ne eivät koskaan voi tarjota kummallekaan osapuolelle sitä minkä kokemiseen meillä on oikeus. Meillä on oikeus kokea antamisen ilo, ottamisen täyttymys, antautumisen nautinto sekä vastaanottamisen lahja.

Sen lisäksi tämä toiminta auttaa meitä sivuuttamaan itsemme, välttämään voimaantumisen, haavoittaa molempia osapuolia sekä ylläpitää ihmissuhteissamme tapahtuvaa epäselkeyttä.

Epäsuora ja epätietoinen voimankäyttö johtaa aina ongelmiin. Oma mielipiteeni on, että suurin osa voiman ja siten vallankäytöstä on yhteiskunnassamme pielessä. Me emme ole voimaantuneita, emme selkeitä ja näiden ilmiöiden vuoksi myöskään aidosti ravittuja.

Epäkypsä ottaja on aina taistelemassa. Ottajaksi kypsynyt on rehellinen siitä mitä on ja antaa maailmalle oikeuden suhtautua siihen haluamallaan tavalla. On tärkeää tiedostaa, että jokaisessa meissä on ottaja. Ainoa valinta mikä meillä on asian suhteen on se, tutustummeko tähän ottajaan ja elämää sitä osaa itsessämme rehellisesti. Vai annammeko sen toteuttaa itseään tavalla, joka on tavalla tai toisella epäedullinen ja vahingollinen niin meille itsellemme kuin toisille.

Puhu tästä lähimmäisesi kanssa. Jaa kirjoitus tuttavillesi ja ota se puheeksi. Aihe on tärkeä ja sen tarkastelu konkreettisesti omassa elämässä on voimaannuttavaa. Kokeile tutustua ottamiseen ja antautumiseen.

”Kaikkein tärkein löytyy sieltä kotoa, ihan tavallisena päivänä” – 4 muistutuskuvaa maailman rakkaimman paikan merkityksestä

Meillä Asokodeilla (Asuntosäätiön Asumisoikeus) on 16 500 kotia erilaisiin elämäntilanteisiin ympäri Suomea – meidän koteihimme myös eläimet ovat sydämellisesti tervetulleita. Asumisoikeusasuntoon et tarvitse isoa pankkilainaa ja asumisajan päätät sinä itse: voit asua asunnossa niin pitkään kuin haluat. Saat myös vapautta elämiseen: lumitöistä ja vuotavista hanoista huolehtivat ammattilaiset. Onnella on osoite!

Onnellisuus on tunne siitä, että elämällä on merkitystä – Oma tie onneen löytyy, kun kuuntelee sydäntään

Yksi asioista, joka ihmisiä on kaduttanut eniten elämänsä viimeisinä hetkinä on se, ettei ollut rohkeutta olla onnellinen.

Onko onnellisuus valinta vai asenne? Onko jokainen oman onnensa seppä? Onko onni jo geeneissä annettua tai pois jätettyä? Onko se olosuhteita ja kohtalon oikkua? Onko yhden onni sama kuin toisen?

Vaikka onnellisuustutkimus on hyvässä nosteessa, ei onnelle löydy yksiselitteistä määrittelyä tutkijoidenkaan arsenaalista. Tutkimus on usein liikkeellä taloustieteellisin ja yhteiskunnallisin mittaristoin. Esimerkiksi YK:n raportin mukaan planeettamme onnellisimmat ihmiset elävät Suomessa. Mutta onko tutkimus yksiselitteinen, kun sen mittareiksi on valittu yhteiskunnalliset olot sekä turvallisuus eikä esimerkiksi masennustilastoja ole huomioitu mitenkään?

Onnellisuustutkija Markku Ojasen mukaan onneen riittää, että perusasiat ovat kunnossa. Frank Martela taas pohtii, onko kenties niin, ettei sellaista asiaa kuin onnellisuus ole olemassakaan.

Martin Seligman onkin päätynyt puhumaan onnellisuuden sijaan ihmisen kukoistuksesta. Kukoistus on hänen mukaansa yhdistelmä mielihyvästä, vahvuuksien vahvistamisesta, sitoutumisesta sekä merkityksellisyydestä eikä suinkaan seurausta geeneistä tai hyvästä tuurista.

Kallistun vahvasti Seligmanin ajatuksia kohti.

Merkityksen merkitys

On tärkeää iloita ja irroitella, unohtaa kurtut otsalta, näppylät iholta sekä ”hillitse itsesi” -asenne ja nauttia ja nauraa. Usein. Mutta ihminen kaipaa pysyvämpään onneen kuitenkin syvempää merkitystä tuovia asioita.

Merkitys onkin iso asia. Ehkä isompi kuin itse onni? Se on syy herätä, syy tehdä ja toimia, syy olla ja elää. Se on sydäntä ja sykettä.

Vaikka onnellisuudelle ei kaiken kattavaa määritelmään olekaan, se on kuitenkin mielen asia, ja mieltään voi opettaa. Onnellisuuden kokemisen opetteluun onkin monta hyvää syytä, joista tässä muutamia.

Onnellinen ihminen

1. Rohkenee tutustua itseensä löytääkseen onnen ja mielenrauhan sisältään. Hän opettelee ymmärtämään oman mielensä liikkeitä ja ottaa vastuun siitä, mitä tuntee, miten reagoi ja toimii eikä syyttele muita. Ei myöskään olosuhteita.
2. Kokee itsensä vapaaksi, koska hän tekee omaehtoisia valintoja, joista myös kantaa vastuun.
3. Tunnistaa omat vahvuutensa ja toimii arvojensa mukaisesti.
4. On kekseliäs, innostunut ja ajattelussaan joustava.
5. On menestyvä ja tuottelias, sosiaalinen sekä neuvottelutaitoinen.
6. On ystävien ympäröimä, sillä hän saa toiset tuntemaan olonsa hyväksi seurassaan.
7. Tuntee itsensä terveeksi. Onnellisen ihmisen solutkin ovat onnellisia, sillä jokainen solumme tietää, mitä mielessämme liikkuu. Onnellisuus lisää kehossamme dopamiinia ja serotoniinia, onnellisuushormoneja.

Kollega Auli Malimaan kirjan mukaan Onni asuu jo sinussa (Otava 2019). Alla joitakin vinkkejäni, miten voit löytää onnen itsestäsi.

1. Kuuntele sydämesi puhetta ja tunnista asiat, jotka ovat sinulle merkityksellisiä. Pyri tietoisesti niitä kohti.
2. Keskity vahvuuksiesi vahvistamiseen heikkouksien ja ongelmien korjaamisen sijaan.
3. Vietä aikaasi sinulle tärkeiden ja läheisten ihmisten kanssa. Jaettu onni on myös moninkertainen onni.
4. Tee joku muu onnelliseksi, onnikin on tarttuvaa.
5. Päästä irti kielteisiin, huolta ja murhetta aiheuttaviin asioihin keskittymisestä ja ongelmien paisuttelusta.
6. Keskity myönteisiin asioihin ja paisuttele niitä.
7. Opettele kiitollisuuden harjoittamista. Kiitollisuus on nopein hyvinvointia ja onnellisuutta vahvistava tunne. Joidenkin tutkimusten mukaan ihminen voi kokea itsensä onnellisemmaksi jopa kolmessa viikossa, kun hän kirjoittaa ylös kolme kiitollisuuden aihetta joka päivä.

Onnellisuus lisää onnellisuutta, joten pienikin löytö ja lisääminen on pisara, joka voi kasvattaa valtameren.

Muuta asenteesi, muuta elämäsi -kirja rohkaisee uudistamaan oman mielen maisemaa niin, että voi olla aito itsensä ja elää elämää, joka tuntuu hyvältä ja omannäköiseltä. Kurkkaa kirja täältä.

Kunpa et häpeäisi kehoasi – Kehosi kertoo juuri sinun tarinaasi

Muhkurat. Appelsiini-iho. Arvet.
Korjaa minut.
Virhe.
Osta selluliittivoiteita.
Pue päälle peittävää.
Jumppaa peppua.
Osta kuivakupit.
Pue noin, näyttää laihemmalta.

Kuulostaako tutulta?
Minulle tuo kaikki oli joskus arkipäivää. Nykyisin enää vain keväisin heräävä muisto menneisyydestä.
Eheytyminen ei tarkoita sitä, että unohtaisi. Eheytyessäänkin aika ajoin muistaa. Muistot eivät vain enää ole totta tai ota kipeää.

Joka kevät päätän jälleen olla ostamatta kuivakuppeja, syödä aivan tavallisesti. Kantaa rakkaudella kovia kokeneen, kaikesta silti melkein toipuneen kehoni, ylpeänä kaikkine epätäydellisyyksineen.

Minä tiedän, että en ole yksin.

Tiedän, että kehohäpeä ei ole peittänyt vain minua paksuihin vaatteisiin kesäkuumalla, kun ei kehtaa näkyä.
Tiedän, että on olemassa naisia, jotka eivät kehtaa olla, kun ei ole täydellinen.
Kun paino onkin noussut.
Kun on tällaista ja tuollaista vikaa.
Raskausarpia.

Toisinaan haluaisin kiivetä barrikadeille jokaisen alaspainetun, kehoaan rääkkäävän ja häpeävän puolesta. Tahtoisin huutaa jokaiselle, että se mitä näet virheenä, ei ole virhe.
Silti tiedän, että kehohäpeä ei hälvene vain päättämällä.
Häpeää voi ymmärtää ja sen syntysyitä tutkia, mutta se ei hellitä otettaan, ennen kuin kehonsa uskaltaa kohdata. Kerta toisensa jälkeen, sellaisena kuin se on. Avun kanssa ja yksin.

Vasta silloin se ei tarraa enää kiinni niin kovaa.

Siksi päätän olla huutamatta. Sen sijaan kuiskaan ja toivon kuiskauksen tavoittavan heidät, joiden tarvitsee se kuulla:

Sinä nainen, joka pelkäät ettet ole riittävä.
Katso kipeintä osaasi.
Silitä arpia,
suutele muhkuroita.
Riisu kehosi alastomaksi,
anna sen liikuttaa sinua.
Kohtaa silmäsi peilin kautta,
tunne miten kehosi hengittää, jokaisella hetkellä.

Tiedäthän, että kehosi muutokset ja jäljet kertovat sinun tarinaasi.
Kehosi tässä, kannattelee sinua sittenkin.
Sinä olet kaunis, et siksi, että mahtuisit jonkun luomaan muottiin.
Vaan siksi, että olet elossa ja siinä, nytkin.

Toista ei voi rakastaa ehjäksi – mutta hyvässä parisuhteessa voi saada korjaavia kokemuksia

On paljon self help -oppaita, joissa kannustetaan turvan löytämiseen itsestä ja siihen, että ethän odota kenenkään muun rakastavan itseäsi ehjäksi. Olen monelta osin samaa mieltä ja uskon täysin, ettei omaa hyväksyttävyyttä taikka turvaa ole viisasta laskea toisen syliin.

Käytännössä turvan löytäminen itsestä ei olekaan sitten ihan niin helppoa, kirjoittaa nimimerkillä toipuva läheisriippuvainen. Toipumiseni alkumetreillä koin suurta häpeää, kun en sitten pystynytkään noin vain noudattamaan kirjojen viisauksia.

Siksi peruspsykologian äärelle laskeutuminen on ollut minulle valtavan tärkeää ja auttanut luomaan armollisempaa suhdetta itseeni. Psykologinen turvallisuus on nimenomaan asia, jonka lapsi oppii, kun häntä kohdellaan kunnioittavasti, sensitiivisesti, hän tulee kuulluksi ja nähdyksi itsenään, sekä hänen tarpeensa ja tunteensa tulevat valtaosan ajasta myötätuntoisesti validoiduksi.

Turva tulee ensin ulkopuoleltamme, kun äiti ja isä heijastavat meihin lämmintä ja johdonmukaista kohtaamista. Sitä kautta lapsi voi oppia luottamaan tulevansa kohdatuksi ja kohdelluksi lämmöllä. Jos psykologisen turvan alueella on paljon vaillejäämisiä, on enemmän kuin loogista kaivata tätä heijastusta ulkopuoleltaan.

Ajattelen, että me emme voi ”ei-tarvita” sitä, mitä tarvitsemme. Jos meillä on esimerkiksi iso vaillejääminen tai trauma tärkeän kehitysvaiheen kohdalla, se kohta on jäänyt ihmisessä ikäänkuin kypsymättä, kesken. Puhutaan kehityksellisestä traumasta, joka sanana voi kuulostaa varsin radikaalilta ilmiön yleisyyteen nähden. Siksi läheisriippuvaiselle on yhtä tyhjää hokea ”löydä vain turva itsestäsi” kuin hokea tupakoitsijalle että ”sinun pitäisi vain lopettaa”.

Ehkä jokainen tietää ihmisen, josta hänen rakkaudenkaipuunsa on paistanut kilometrin päähän ja hän on tehnyt melkeinpä mitä hyvänsä saadakseen sitä edes hetken. Kyse voi olla toki moninaista asioista mutta yksi vaihtoehto on, että on jossain hyvin tärkeässä kehitysvaiheessa jäänyt vaille vanhempien huomiota, ihailua ja rakkautta. Joku toinen saattaisi etsiä sitä rakkautta pullosta, joku jostain muualta. Se mitä näemme ulospäin on kerros, jonka taakse kätkeytyy usein paljon häpeää, surua, pelkoa ja avuttomuutta.

On liian helppoa arvioida muita lapsellisiksi tai tuomita toisten käytöstä tietämättä tarkemmin. Hyvässä ja turvallisessa terapiasuhteessa ihminen saa tulla näkyväksi siinä kohdassa missä on ja elämänhistorian tutkiminen valaisee myös niitä kohtia, joissa on jäänyt vaille. Eheytymistä kun ei voi feikata, ainakaan muutamaa päivää pidempään.

Voimme lukea ties miten paljon kirjoja siitä miten käyttäytyä kypsästi ja ehkä hetken pystymmekin imitoimaan kypsyyttä, mutta jos emme pääse laskeutumaan omien vaillejäämisten kipuun ja uskalla tarvita korjaavia kokemuksia, kypsyyden esitys ei kestä lähempää tarkastelua, arkea ja intiimejä ihmissuhteita. Autenttinen kasvu ei vain tapahdu leikkaa ja liimaa -menetelmin. Se menee usein milli tai sentti kerrallaan olemalla syvästi rehellinen omista tarpeista, kaipuista ja peloista.

Parisuhteen ei ole tarkoitus olla terapiasuhde. Mutta hyvässä, turvallisessa parisuhteessa on tilaa saada korjaavia kokemuksia. Parisuhteet, joissa toinen tarvitsee jotain, mitä toinen ei missään tapauksessa ole halukas antamaan, ovat luultavasti molemmille pitkässä juoksussa satuttavia.

Esimerkiksi turvattoman historiani vuoksi, minulle on tärkeää että voin luottaa kumppaniini ja toivoin elämään vakautta, aikuisuutta. Nuoruusvuosien kumppanini taas halusi viettää viikonloppunsa baarissa nollaamassa ja juhlimassa. Ja humalassa tuli sitten kaikkia spontaaneja hyviä ideoita, kuten vaikka lähteä aamulaivalla Tallinnan-risteilylle.

Koitin pitkään ”kasvattaa hänestä aikuista”, koitimme pariterapiaa ja koitin hyväksyä että elämä hänen kanssaan on tällaista. Vasta kun olin uuvuttanut itseni näännyksiin yrittäessäni muokata häntä ja sitten itseäni, olin viimein valmis irroittamaan. Ehkä hänen ei täydykään muuttua.

Ja mikä tärkeintä, minun ei täydy luopua toiveestani vakaaseen suhteeseen, jossa viikonloput menevät muuten kuin nousun ja krapulan aallokossa. Ymmärsin, että haluan suhteen, jossa toinen ihan itse ja vilpittömästi omasta tahdostaan haluaa myös viikonlopuiltaan muuta kuin hämyisiä baareja ja krapulahikeä.

Toinen esimerkki: Minulla on tarve keskustella, tutkia itseäni, tunnereaktioitani ja ihmisyyttä yleensä. Tottakai voin täyttää tätä tarvetta myös esimerkiksi terapiassa ja ystävyyssuhteissa, ja täytänkin.

Mutta itse haluan myös parisuhteessa jakaa tätä tarvetta ja siksi minulle on tärkeää että myös suhteessa toinen on vilpittömän kiinnostunut sisäisyydestään ja sen tutkailusta. Parhaassa mahdollisessa tapauksessa siis parisuhteessa toinen haluaa tuoda suhteeseen sitä, mitä sinä kaipaat, ja toistepäin. Tällaisia taitoja voi toki yhdessä ja kehittää, eikä kukaan ole ajatustenlukija, joka tietäisi kertomatta, mitä kaipaat.

Sen sijaan että sanoisin, että löydä vain turva itsestäsi – haluan sanoa, että on normaalia ja inhimillistä kaivata turvaa heijasteena myös toiselta. Näin turvan kokemus meille alun alkaenkin syntyy.

Ja mikä paradoksi, että kun saat aidosti kunnioittavaa kohtelua, heijastetta hyväksynnästä ja välittämisestä – opit myös turvaamaan itse itseäsi paremmin. Samaan aikaan voit harjoitella itsekin kohtaamaan itseäsi rakastavan ja myötätuntoisen aikuisen tavoin.

Muutoksen hyväksyminen on avain keveämpään elämään – Virrassa kulkemisen taito

Kiinalaisen taolaisuuden filosofian mukaan elämällä on virtaava luonne. Kaikki muuttuu kaiken aikaa ja siksi se, mikä toimii tänään, ei välttämättä toimi huomenna.

Elämän kulkuun ei voi aina vaikuttaa vaikka haluaisi. Joskus asiat ottavat oman suuntansa. Silloin on hyvä osata sopeutua muutokseen ja kääntää sen nostattamat tuulet eteenpäin vieväksi voimaksi.

Yrittämällä itsepäisesti pakottaa elämää oman tahtonsa uomiin silloin, kun siihen ei voi vaikuttaa, päätyy helposti vain tekemään siitä vaikeampaa, kuin mitä sen tarvitsee olla.

”Jos lähtee selvittämään sotkuista lankakerää hermostuneena, se menee usein vielä enemmän solmuun, kuin mitä se oli aloittaessa.”

Elämässä on äärettömästi liikkuvia osia ja niitä kaikkia on mahdoton ottaa huomioon tulevaa suunnitellessa. Ajatus pysyvyydestä luo turvaa, mutta mikään ei ole varmaa ja siksi asioiden hallitsemisen tarve johtaa ennemminkin stressiin, kuin mielenrauhaan.

Olet varmasti huomannut, että usein monimutkaisetkin ongelmat tuntuvat ratkeavan kuin itsestään, kun ne tekee rauhallisessa mielentilassa. Jos lähtee selvittämään sotkuista lankakerää hermostuneena, se menee usein vielä enemmän solmuun, kuin mitä se oli aloittaessa. Näin on myös mielen lankakerien laita.

“Kun mieli on tyyni, asiat voi nähdä selkeästi.”

Hermostunut mieli tekee harvoin hyviä ja kauaskantoisia valintoja. Kun mieli on tyyni, asiat voi nähdä selkeästi. Tuon tyyneyden voi löytää sisältään, vaikka ympärillä myrskyäisi. Kun hyväksyy muutoksen, eikä asetu elämän virtaa vastaan, voi hyödyntää sen luomat virtaukset eteenpäin työntävänä voimana.

”Kuin lehti puron pinnalla, se kulkee vaivatta. Se löytää oikean tien ja etenee, mutta pakottamatta.”

Hetken ja olosuhteiden hyväksyminen tuo läsnäolevaan hetkeen. Kun päästää irti tarpeesta hallita asioiden kulkua, mieli rentoutuu ja ajatukset kirkastuvat. Silloin voi nähdä sellaisia mahdollisuuksia ja ratkaisuja, jotka olisivat muuten olleet löytämättömissä.

Läsnä oleva mieli on vailla odotuksia ja siksi se myös kykenee uppoutumaan hetken virtaan, sekä mukautumaan sen muutoksiin. Kuin lehti puron pinnalla, se kulkee vaivatta. Se löytää oikean tien ja etenee, mutta pakottamatta. Veden lailla.

“Se joka soutaa venettä, näkee vaivaa, mutta joka nostaa purjeen, tekee taikoja – hän antaa luonnon hoitaa työn puolestaan.” – Alan Watts

On hyvä olla määrätietoisuutta ja mielen lujuutta, mutta on hyvä omata myös sopeutumiskykyä ja mielen notkeutta – virtaavuutta. Tasapaino niiden välillä tekee elämästä sujuvampaa. Aina ei tarvitse soutaa – silloin kun tuulee, voi nostaa purjeen ja seurata elämän hienoja virtauksia.

6 pientä tekoa, jotka jakavat hyvää mieltä ja jotka voit tehdä vaikka heti

Haluaisitko ilahduttaa muita, muttet ehkä keksi keinoja siihen? Toisten ilahduttaminen saattaa aluksi tuntua myös haastavalta ja teennäiseltä, sillä kulttuurissamme se ei ole yleistä. Kuitenkin, jo pienillä teoilla voimme jakaa positiivisuutta; he, ketkä saavat positiivisuuttamme osakseen huomaamattaan usein jakavat sitä myös eteenpäin — miksipä siis ei?

Tässä muutama vinkki, joilla piristät sekä omaa että jonkun toisen päivää varmasti!

1. Lähetä ystävälle viesti ja kerro, miksi juuri hän on hyvä ja tärkeä.

2. Leivo jotain herkkua ja vie ystävälle yllätyksenä maistiaisia.

3. Kuuntele ihmistä, jolla on vaikeaa. Yritä olla arvostelematta tai neuvomatta, kuuntele vain.

4. Osta kukkia, laita ne kauniisti maljakkoon ja lähetä kuva siitä tervehdyksen kera rakkaillesi. Ehkä voisit yllättää ja viedä oikean kimpun myös ystävän oven taakse.

5. Innostu aktiviteetista, jota kumppanisi (tai ystäväsi) ehdottaa, vaikka inhoaisit sitä oikeasti. Ehkä huomaat, että se voi ollakin hauskaa.

6. Kun lähdet ulos, hymyile tutuille ja tuntemattomille — hymy tarttuu. Hymyily kohottaa myös omaa mielialaasi, kokeile!

Millä tavalla sinä ilahdutat läheisiäsi?

Se, minkä verran itsellesi suot arjessa hyvää, ravitsevaa ja ilahduttavaa, on se mitä ”universumi” elämääsi tuo

”Universumi” ei ole tuolla jossain, se on sinussa, sinä. Sanon Sydänjuttu -kirjassani, että se, millainen suhde meillä on itseemme, määrittää meidän elämää kaikkein eniten. Ja sanon nytkin.

Ulkoinen todellisuutemme heijastaa AINA sitä, mitä sisällämme tapahtuu. Eikä mutaa vyöry elomme tuulettimeen siksi, että olisimme huonoja vaan siksi, että oppisimme arvostamaan ja löytämään myötätuntoa itseämme kohtaan KAIKESSA mitä tapahtuu. Elämässä tapahtuu kaikenlaista ihan kamalaakin välillä, eikä se tarkoita, että mikään on mennyt pieleen. Päin vastoin. Elämä tarjoilee KOKO AJAN tilaisuuksia voimautua, ja siitä on kyse myös silloin, kun tapahtuu kurjuuksia ja tuntuu pahalta.

Kun opimme voimautumisen välineitä, saamme vaikeuksien sisältämän energialatingin käyttöömme. Totuus meistä ei ikinä ole häpeämme, alemmuuden tunteemme, epävarmuutemme tai arvottomuuden kokemus. Itsensä kanssa voi oppia lempeästi voimautumaan, ja se avaa elämän hyvän virtauksen ja rohkeuden kulkea omaa sydänpolkuaan.

Jos haluat toteuttaa itseäsi, löytää ”elämäntehtäväsi”, kirkastaa suuntaasi, voida paremmin arjessasi ja vastaanottaa elämän hyvää, sinun tarvitsee tietoisesti alkaa kohdella itseäsi hyvin arjessa ja käytännössä, alkaen nyt.

Se, mitä elämässämme tapahtuu tai ei tapahdu on suorassa suhteessa siihen, millainen suhde meillä on itseemme. Kaikki siis palaa siihen, kuinka täällä elämässä pötkytelemme itsemme kanssa.

Niin usein luulemme, että uusi ihana koti, keittiöremontti, seksikäs ja viisas kumppani, entistä seksikkäämpi, hoikempi, viisaampi itse, kohentuva ura, parempi suhde lapsiin tai vanhempiin, menneisyyden haavojen selättäminen, surusta yli pääseminen, eksästä toipuminen, oikeiden psykologisten ja henkisten juttujen oivaltaminen sitten joskus vihdoin tuo meille sen, mitä haluamme kokea. Jos olis enemmän fyrkkaa, vähemmän huolia, enemmän ystäviä, vähemmän sotkuja, enemmän viisautta, vähemmän fiksaamattomia haavoja, enemmän terveyttä, SITTEN olisin onnellinen ja elämä ois kivaa.

Sori mutta ei.

Elämän hyvän kokemiseen ei ole mitään ehtoja, koukkuja, odottelemisia eikä ansaitsemisia. Jokainen noista ylläolevista esimerkeistä on peitetarina sille, että juuri nyt ei tarvitsisi kohdella itseään hyvin, ottaa elämästään vastuuta ja ottaa elämän hyvää vastaan (koska sittenhän ei enää voisi valittaa ja piileskellä). Nuo ajatukset ja uskomukset perustuvat kohtaamattomaan, alitajuiseen arvottomuuden kokemukseen.

Homma toimii niin, että kun alkaa tunnistaa, millaisia ehtoja itselleen ja hyvän kokemiselle on tietoisesti ja tiedostamattaan asettanut, vapautuu vastaanottamaan hyvää. Elämääsi ja suhdetta itseesi muuttaa eniten se, miten olet itsesi kanssa arjessa ja käytännössä. Tämä on isoin, tajunnanräjäyttävin oivallus, jonka olen löytänyt ja jota voin kellekään tarjota. Kun asiakkaani tämän sisäistävät, kaikki muuttuu. Näin on ollut omallakin kohdallani, ja jotta toisten ei tarvitsisi ährätä tämän kanssa niin kovin, rakastan jeesata muita matkallaan.

Sydänpoluillaan hyvinvoivasti ja menestyksekkäästi kulkeminen ja elämästä nauttiminen alkaa siitä, että alat kohdella itseäsi arjessasi huomioivasti, arvostavasti ja hellästi, HETI NYT. Sinun ei siis tarvitse AJATELLA itsestäsi kritiikittä, sättimättä, hellästi eikä superarvostavasti just nyt. Se on monelle liian iso vaatimus heti kättelyssä. On olennaista tietää, että sisäinen olo alkaa muuttua, kun alamme toimia uudella tavalla (ensin ihan pienesti), eikä toisinpäin.

Universumi / kosmos ei ole tuolla jossain mietiskelemässä, millä kauhalla se sinulle annostelisi jotain ihanaa tai huttua tuulettimeen. KAIKKI energiat, jotka elämääsi ilmaantuvat ovat omiasi, voimautumistasi palvelemassa. Eli se, millä kauhalla itse itsellesi annostelet käytännön ja arjen tasolla, on se, mitä vastaanotat ja miten elämässä voimaannut. Vaikeuksissa kyse ei koskaan olet siitä, ettet ansaitsisi hyvää, vaan siitä että oivaltaisit oman mistään riippumattoman arvosi kaikessa. Ja tätä voi oppia!

Kurkkaa Annan uutuuskirja:

Lämpimästi tervetuloa Annan voimauttavaan valmennukseen tai konsultaatioon Helsingissä tai Skypeitse. Täällä voit tutustua tarkemmin.

Vanhemmuus on läsnäoloa ihmisenä ihmiselle – se on tehtävä, joka ei pääty milloinkaan

Äitienpäivä lähestyy. Se saa minut pohtimaan omaa vanhemmuuttani. Olen vanhempi kuudelle lapselle. Minulla on kolme biologista, synnyttämääni lasta ja kolme lasta, joiden vanhemmaksi olen syntynyt parisuhteeni kautta.

Olen äiti, äitipuoli tai väti miksi bonuslapseni minua kutsuvat. Joskus pohdin myös vanhemmuuttani kummilapsiini. Heillä kaikilla viidellä on elämässäni merkityksellinen paikka, vaikka suhteeni heihin jokaiseen ovat hyvin erilaiset.

Vanhemmuuden pohdintoja

Välillä koen syvää epäonnistumista vanhemmuudessani ja välillä taas iloitsen miten hyvin tehtävässäni olen suoriutunut. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat, sitä enemmän joutuu vanhempana silmätysten asioiden kanssa, joissa on mennyt metsään ja jotka ovat toimineet. Jokaisen lapsen omalla persoonallisuudella ja yksilöllisyydellä on myös tähän vaikutuksensa.

Terapeutin työssäni näen, miten vastuullista on vanhemmuus. Lähes kaikki vanhemmat aiheuttavat traumoja lapsilleen. Toisten vanhempien aiheuttamat traumat ovat syvyydeltään todella syviä ja toisten helposti paranevia pintanaarmuja.

Vanhemman tehtävä on vastata lapsen tarpeisiin

Se, miten syvän trauman on vanhempana aiheuttanut, liittyy ihmisen perustarpeisiin.

Onko lapsi saanut syötävää, peseytyä, levätä riittävästi?

Moni vanhempi ajattelee, että näissä olen onnistunut, mutta jotkut tietävät ja jotkut eivät edes tiedä, että näissä ei ole onnistuttu.

Sitten on ihmisen toisenlaisia tarpeita.

Tarve tulla kuulluksi, rakastetuksi, nähdyksi omana itsenään ja tarve kokea olla turvassa.

Tässä kohtaa jokainen vanhempi voi tuntea piston itsessään. Trauman syvyys riippuu siitä, millainen lapsi on ominaisuuksiltaan ja miten syvästi nämä tarpeet on ohitettu, laiminlyöty, mitätöity. Syvyyteen vaikuttaa myös onko lapsella ollut korvaava aikuinen tai aikuisia, jotka ovat paikanneet oman vanhemman tai vanhempien aiheuttavia ”haavoja tai naarmuja”? Jos on ollut, niin hyvä.

Irtipäästäminen ja lapsista luopuminen

Kerron yleisesti, että parisuhde on tärkein ihmissuhteeni. Monella tämä aiheuttaa hämmennystä.

Eikö lapsesi merkitse sinulle kaikkea?

Laitatko kumppanisi lastesi edelle?

Lapseni ovat minulle äärimmäisen tärkeitä ja rakkaita kaikki biologisuudestaan riippumatta. Silti koen, että lapset eivät ole tiivis osa minun koko elämääni. Koen, että tehtäväni on päästää heistä irti.

Uskon tämän johtuvan vahvasti siitä, että olen ollut vanhempi uusperheessä. Uusperheellisenä joudun jakamaan lapseni monen vanhemman kesken. Päästän heitä etäämmälle itsestäni, vietän pidempiä aikoja erossa heistä. Harjoittelen heidän irtaantumistaan minusta ja aloitteluaan omaan itsenäiseen elämäänsä aikuisuudessa.

Olen joutunut myös kuoleman kautta luopumaan yhdestä lapsestani. Kuolema pakotti minut irtipäästämisen äärelle. Nyt se meni toisinpäin. Jossain vaiheessa oma kuolemanikin saapuu ja se tekee etäisyyden vanhemmuuteeni.

Kaksi lapsistani asuvat jo omillaan ja opettelevat aikuisuutta. Ensi vuonna kaksi ovat jo täysi-ikäisiä ja kaikki ovat jo murrosiän äärellä, kasvamassa aikuisuuteen, irrottautumassa vanhemmista. Lapsen tarkoitus on ottaa irtiotto vanhemmistaan (kaikista vanhemmista) ja vanhemman tehtävä on päästää irti.

Lapsi saa aikuisena päättää, miten lähelle tai lähellä vanhempi saa olla. Lapsi määrittelee rajansa. Vanhempi määrittelee omansa. Rajat kuuluu olla. Niin silloin kuin lapsi on pieni, murrosikäinen tai jo aikuinen. Vanhempana en omista lapsiani. He ovat omansa ja he valitsevat myös suhteemme syvyyden, läheisyyden ja etäisyyden.

Minkälaisen etukäteisperinnön annan?

Vanhempana annan lapsille trauman tai traumoja, etukäteisperintönä monenlaisia juttuja; tunteita, tapoja, arvomaailmaa, uskomuksia, perinteitä. He päästävät aikanaan irti monesta niihin liittyvästä, jotta voivat elää itsensä näköistä elämää. Tai he valitsevat säilyttää jotakin mikä on heille todella merkityksellistä. Koko perintöni ei ole kelvollista.

Toivon, että olen vanhempana pystynyt antamaan mahdollisimman hyvän ennakkoperinnön. Vain aika ja tulevaisuus näyttää olenko tehnyt kaiken riittävän hyvin. Vanhempana minun on tunnettava oman vanhemmuuteni mokat ja korjata, jos moka on ollut iso. Sallia samalla itselleni pienet mokat, koska olen vanhempanakin ihan vain ihminen.

Vanhemmuus on parhaimmillaan vastaamista syvimpiin tarpeisiin

Parhaimmillaan olen onnistunut vanhempana, kun olen läsnä ihmisenä ihmiselle. Annan rakkautta. Asetan rajoja. Olen turva ja kannattelija, kun lapsen omat voimat eivät riitä. Iloitsen, kannustan ja näytän kaikki tunteet sekä otan kaikki tunteet vastaan. Tämä vanhemmuuden tehtävä ei pääty milloinkaan.

”Vaikeat hetket tai tunteet eivät määrittele ketään huonoksi äidiksi” – 5 voimakuvaa äideille

Äitiyteen mahtuu monia tunteita. Vaikeista hetkistä ja tunteista riippumatta, maailmassa ei ole mitään sen suurempaa kuin äidin rakkaus. Muistathan, Sinä riität❤️

Lisää voimakuvia löydät Instagramista @hidasta.

Kirje heille, jotka ovat menettäneet voimansa

Tämä kirjoitus voi triggeröidä. Suosittelen sen lukemista jos voimaantuminen jollain tapaa kiinnostaa sinua.

Kirjoitan lämmöllä ja sillä suoruudella, joka mielestäni uupuu isossa osin siitä maailmasta, jossa elämme. Maailmasta, jossa opettelemme hyvällä tavalla myötätuntoisuutta, huomaamatta, että ilman voimaa ei ole todellista myötätuntoakaan.

Ajassa, jossa valheellisuus ja mukavuus estävät meitä aidosti koskettumasta siitä keitä olemme. Ajassa, jossa emme edelleenkään ole löytäneet tasapainoista tapaa olla omassa voimassamme miehinä ja naisina. Pelkäämme voimaa, elämme uhreina, välttelemme todella kokemasta voimattomuuttamme ja yritämme moni samaan aikaan kokea olevamme voimakkaita.

Kaikki syntyvät samasta paikasta, puuttuvasta kontaktista aitoon voimaamme.

Kirjoittamani ei välttämättä koske sinua. Tai ilmene kohdallasi esittämässäni muodossa. Niin tai näin, voi silti olla olennaista kysyä tämän tekstin kautta; mikä on sinun suhteesi voimaan?

Kastroimisen kulttuuri

Olen vuosia seurannut sitä miten ihmiset reagoivat voimaan. Minä mukaan lukien. Kun joku ilmentää sitä, voi olla varma, että jokin reagoi siihen, sillä se on niin vierasta. Joissain se herättää voimattomuutta, kateutta, alemmuutta ja uhriutta. Samat asiat tuntuvat olevan taustalla silloinkin kun se herättää vihaa, halveksuntaa ja arvostelua. Joissain se herättää ihailua, joka kuitenkin perustuu siihen, ettei heissä (muka) itsessään ole voimaa. Eli voimattomuuteen. Muutamissa se herättää inspiraatiota, joka tarkoittaa sitä, että jokin todellinen heissä, voima, on tullut kosketetuksi.

Meissä voi herätä viha sellaista ihmistä kohtaan, joka uskaltaa olla olemassa ja ottaa maailmasta sen mitä hän haluaa. Etenkin jos se on rehellistä ja avointa. Aivan kuin salaa ja piilossa ottaminen olisi parempi asia. Jo pelkkä sana, ottaminen, herättää monessa halua kyseenalaistaa koko juttu. Ottaminen on paha. Se on kuitenkin vain yksi voimankäytön muoto.

Sen voi tehdä toisista piittaamatta ja varkain. Tai rehellisesti, kertoen maailmalle keitä olemme ja mitä haluamme. Jokainen voi sitten itse kertoa haluaako osallistua. Voimankäyttökin kuulostaa sanana joltain pelottavalta ja väkivaltaiselta.

Tosiasiassa jokainen meistä kuitenkin käyttää voimaansa, toiset tietoisesti ja toiset ilman tietoisuutta.

Saatamme halveksua tuota rehellistä voimaa toisessa. Jos kyseessä on mies, hän voi olla ************. Nainen leimataan ***********, jos hän uskaltaa olla aloitteellinen, voimakas ja rehellinen siitä, että hänkin haluaa olla rehellisesti olemassa, seksuaalisuuksineen päivineen. Päivän trendi tuntuu olevan, että kutsutaan kaikkia sellaisia narsisteiksi, jotka ovat joskus saaneet meidät tuntemaan jotain ikävää.

Miehuus ja naiseus

Paikka, josta reaktiot kumpuavat on jalkojemme välissä. Kun joku uskaltaa olla olemassa, se muistuttaa meitä siitä kuinka olemme kastroineet itsemme ja toisemme, pyrkien nyt kaikin keinoin välttelemään sitä, että joku muistuttaisi tästä kohdasta. Kyvytön, munaton, arvoton, ruma. ”En ole edes kunnon mies” tai ”en ole yhtä hyvä kuin muut naiset.” Nämä ovat muutamia niistä sanoista, jotka kuvaavat kokemusta siitä kun olemme vailla luontaista voimaamme, ilmentyneenä koko olemuksessamme, aina sinne jalkoväliin saakka. Voima on yhtä arvokkuuden kanssa.

Ymmärrän hyvin kuinka pahalta tuntuu kokea näin. Se on hemmetin herkkä kohta, ihmis olemuksemme haavoittuvin paikka. On kuin joku muistuttaisi jostain, jota haluamme vältellä enemmän kuin mitään muuta. Ei ihme, että reagoimme siihen joskus voimakkaasti. Sitä voimakkaammin mitä kipeämpää siellä on.

Osa meistä elää niin etäällä kontaktista kehoonsa, ettemme edes tiedä näistä tapahtumista. Tiedämme niistä usein vain sen kautta, että jokin ulkoinen tuo meidät kosketuksiin sen kanssa mitä meissä tapahtuu kehossa ja tunnetasolla. Ja silloin usein vihastuttaa. Valitettavan moni ei salli tätä vihaakaan, joka olisi aidosti koettuna ovi voiman luokse. Monille meistä se ainoa ovi.

Kuinka moni maskimme piilottaa sitä, että emme ole omassa voimassamme ja siten koemme arvottomuutta miehinä ja naisina?

Voima on aina olemassa

Voima ei koskaan katoa meistä vaikka menetämme tietoisen kosketuksen siihen. Siksi aihe on poikkeuksellisen tärkeä. Kun sitä ei eletä avoimesti ja suoraan, siitä puuttuu sen luontainen integriteetti, kauneus ja avoimuus. Myötätunto ja voima esimerkiksi ovat äärimmäisen lähellä toisiaan. Mutta ilman toista toinenkaan ei ole täysi. Myötätunnosta tulee sympatiaa ja voimasta kovuutta. Ne muuttuvat valheellisiksi versioiksi itsestään.

Kun voimaa ei eletä suoraan, se ilmenee voimattoman roolina, uhriutena, hallitsemattomina purkauksina, pyrkimyksenä haalia sitä, epärehellisenä vallankäyttönä, vailla yhteistä sopimusta olevana hallitsemisena, manipulaationa, selän takana panetteluna, kastroimisena, arvosteluna ja älyllisenä, emootionaalisena sekä fyysisenä alistamisena. Tai alistumisena.

Voimansa kadottaminen ja kieltäminen ovat suosiossa. Se vaikuttaa myös sellaisten ilmiöiden takana kuten masennus, merkityksettömyys, suunnan puute ja pinnallisuus. Selvää on myös se, että maailmassa pärjäävät tällä hetkellä hyvin ne, jotka käyttävät voimaa häikäilemättä. Kun me, valtaosa, annamme hallinnan omasta elämästämme toisille, he voivat käyttää sitä haluamallaan tavalla.

Antamalla vastuun ja voimamme jollekin taholle, on se sitten poliittinen järjestelmä, opettaja tai puoliso, me ihan konkreettisesti siirrämme tuolle taholle jotain, joka voimistaa sitä. Jos olisimme sen verran hereillä, että näkisimme miten tämä vaikuttaa tai uskoisimme energeettiseen ilmiöön edes älyllisesti, lakkaisimme antamasta voimamme. Silloin maailma muuttuisi.

Koemme toiset voimakkaina ja itsemme voimattomina kun oma voimamme jähmettyy

On totta, että moni meistä on kokenut, että meihin on käytetty voimaa tavalla, joka ei ole ollut ok. Ei ihme, että olemme oppineet vierastamaan koko asiaa. Väkivaltaa todella tapahtuu.

Usein kokemus toisen voimankäytöstä, ylemmyydestä ja omasta alemmuudesta syntyy siitä, etten ole kosketuksissa omaan voimaani. Tämä on uhriuden ydin. Toisen näkemykset tuntuvat aina puskevan omiemme yli, kun emme kuuntele omiamme yhtä tosissaan. Toisen ehdotukset tulevat yli rajojemme jos emme ilmaise sitä mitä itse haluamme tai emme halua. Jos suostumme järjestelyihin, jotka tuntuvat huonoilta ilman, että ilmaisemme edes itsellemme täysin rehellisesti kuinka se sapettaa, olo on vääjäämättä se, että ylitsemme kävellään.

Mitä pidempään ylläpidämme tällaista tilaa sisällämme, sitä rumemmaksi voima sisällä muuttuu. Ensin se patoutuu ja paineistuu, sitten se alkaa märkiä ja lopulta se jähmettyy metallin kaltaiseksi tunnottomuudeksi tai kumimaiseksi turtuudeksi. Harmitus, vitutus, viha, katkeruus ja lopulta vetäytyminen omasta kehostaan sekä tunnemaailmastaan.

Moni ihminen on tyytyväinen ja ihan hyvä ihminen ilman voimaansa. Koemme iloa, inspiraatiota, onnea ja vahvuuttakin. En kuitenkaan usko, että mikään näistä on täysin kokonaista ilman tätä kapasiteettia olla avoin ja suora siitä mitä olemme tässä ja nyt. Voimaa olla olemassa. Joillekin meistä voima on ominaisempi elementti olemuksessamme, luonteessamme, kuin toisille. Heille, joilla näin on, sen pois sulkeminen on kuin sulkisi pois suurimman osan itseään.

”Mrrrr.. mulle ei kettuilla!” on tärkeä vaihe monelle.

Voima ja viha

En ole tavannut toistaiseksi yhtään ihmistä, joka ei olisi joutunut kosketuksiin oman vihansa kanssa silloin kun halutaan voiman kanssa kosketuksiin. Vihan ympärillä taas on kokonainen joukko ilmiöitä, joihin se liittyy. Katkeruus, vallankäyttö, kylmyys, tuominta, manipuloiminen, alistaminen, kosto, väkivaltaiset impulssit, ylenkatsominen, arvostelu ja halveksunta, muutamia ilmiselviä mainitakseni.

Jos lähestymme voimaa tietoisesti, vihan salliminen ei tarkoita sitä, että alamme käyttäytyä vihaisesti toisia tai itseämme kohtaan. Se tarkoittaa sitä, että tutustumme siihen sallimalla itsemme tuntea sen. Hengittämme sitä, antaen yllä mainituille ilmiöille tai muulle meissä heräävälle tilaa. Olemme rehellisiä itsellemme siitä, pieni pala kerrallaan.

Jos emme ole aiemmin sallineet itsemme olla voimassa, saatamme hyvin joutua käymään läpi tyypillisen soturi/soturitar vaiheen, jossa puolustamme koko ajan omia rajojamme ja näkemyksiämme. Sallitaan se. Mutta muistetaan samalla, että yleisesti ottaen (lukien pois ne tilanteet, joissa voimamme oikeasti väkivalloin murretaan) kukaan muu kuin me itse ei ole vienyt tai vie voimaamme. Me olemme se, jota vastaan taistelemme. Tuo taistelu on usein aluksi tarpeen, jotta voimme astua niistä kiltin tytön tai pojan, miellyttäjän, asiallisen, toimeliaan ja kunnollisen rooleistamme ulos.

Jotta voimaan voi päästä käsiksi on oltava valmis sanomaan ”ketä kiinnostaa olla hyvä ihminen? Ole mieluummin totta!” Sen myötä pääsemme kosketuksiin sen kanssa, että tämä voima on hyvä. Se on se osa meissä, joka tekee meistä suoria, autenttisia, rehellisiä ja voimaantuneita olemaan sellaisia hyviä ihmisiä, joita oikeasti olemme, ilman hyväksi tekeviä rooleja, jotka pitävät meitä etäällä itsestämme.

Jos olemme joskus kokeneet, että meitä on alistettu tahtomattamme, oli syynä sitten ulkoinen voimankäyttö tai se tyypillisin, eli oman voimamme nielaisu, ainoa tapa saada voimaan kontakti on sallia se mikä silloin jäi sallimatta. Ne luontaiset reaktiot siihen, että koemme jonkun painavan meitä tahtoonsa. Saatamme parhaillaan muistuttaa raivokasta eläintä kun alamme sulattamaan vuosia syväjäädytyksessä olleita voimavarojamme. Säkkituolit ja kodin isot tyynyt on hyvä asettaa toiseen virkaan ja vedellä niitä rehellisesti turpaan. Silloin ymmärrämme myös sen, että jokaisessa meissä on väkivaltaa. Ne, jotka tiedostavat sen ovat niitä, jotka hallitsevat sen.

Voimaansa ei tarvi kasvaa ilman kasvamiseen liittyviä ilmiöitä. Moni meistä pelkää voimaansa ja harjoitellessa sen sallimista, voimme tippua monta kertaa voimattomuuden kuoppaan. Saatamme kuulla niiden samojen syyllistävien ja mitätöivien äänien vyöryvän ylitse, jotka ovat aiemminkin auttaneet painamaan voiman alas ja auttaneet meitä pysymään voimattomina.

Jos tarpeen, laita rappukäytävän seinään lappu, jossa kerrot kotoasi kuuluvan huudon olevan vain sitä, että opettelet olemaan voimakas sisäisen tuomarisi edessä.

On myös varsin todennäköistä, että ylilyöntejä syntyy ilmaisussa. Vinkkini on, että kun alat sallia voimaan liittyviä ilmiöitä itsessäsi, annat itsesi ensisijaisesti arjen keskellä tuntea sen mitä tunnet sen sijaan, että purkaisit jotain itsestäsi (muista; säkkituoli odottaa kotona), hengität pari kertaa ennen kuin sanot mitään ja kun puhut, puhu itsestäsi ja kokeile tarkistaa, oletko yhteydessä tunteisiisi kun puhut. Älä pidätä itseäsi kokemasta vaan hengitä sen kanssa. Mutta älä myöskään pura painetta elävään kohteeseen.

Maailma toden totta kaipaa pehmeyttä. Voima on mielestäni kuitenkin se elementti, joka on vääristynyt eniten. Ja koska se on voimaa, sen vääristyminen on vaarallista. Näemme sen kaikkialla maailmassa. Voima elää kaikkialla mutta vain harvassa paikassa sellaisena kauniina, elävöittävänä, yhteisestä hyvästä ja integriteetistämme huolenpitävänä elementtinä, jota se pohjimmiltaan on.

Maailma ei kaipaa enempää voimaansa pidätteleviä miehiä tai naisia, jotka pysyvät poikina ja tyttöinä sisällään sen vuoksi. Me tarvitsemme kypsyviä ja luontaisissa voimavaroissaan kasvavia yksilöitä, jotka kykenevät toimimaan itsenäisesti yhdessä. Älä siis anna voimaasi enää vahingossa pois tai osallistu varpaillaan elämisen ja toisten vastuuttamisen kulttuuriin. Ole sen sijaan riittävän voimakas ollaksesi olemassa ja hanki tukea itsellesi jos sinulla on voiman kanssa haasteita.

Laita jakoon jos joku postissa on sinulle totta. Kiitos kun luit.

Kun arki täyttyy niin, ettei tilaa jää itselle – 10 keinoa, joilla voit koota itsesi uudelleen

Tämä nimeltä mainitsematon erityisajanjakso on ollut minulle erityisen antoisaa ja puhuttelevaa aikaa. Olin ehtinyt kaivata pysäytystä ja jotain muutosta – elämäni kun tuntui olevan jonkun muun käsissä kuin omissani.

Enkä nyt puhu hengellisessä mielessä, vaan tarkoitan sitä, että työ ja muut velvoitteet veivät elämästäni niin ison osan, ettei enää ollut aikaa liikunnalle, ei harrastuksille, ei millekään kivalle. Arki hiipi hyvin täydeksi pikkuhiljaa. Ehkä sinullekin on saattanut käydä niin?

Olen tullut tietoiseksi siitä, miten helposti sielu levittyy pisaroiksi pitkin maailmaa. En tiedä, onko tämä erityisherkille tyypillisempää kuin jonkun muun temperamenttityypin omaavalle ihmiselle, luulen, että on. On ollut puhuttelevaa tajuta itsestä näin iso juttu. Koenkin pakottavaa tarvetta lopettaa hiljakseen hiipinyt ahtauden tunne ja saada tilaa.

Pisaroina maailmalla oleva sielu levittyy kaikkeen siihen, mihin huomio tietoisesti tai tiedostamatta suuntautuu. Oma oloni tulee tuosta siltä kuin olisin painekattilassa. Koko olemus tuntuu levottomalta, ärtyneeltä ja poukkoilevalta.

Näillä keinoilla voi sielun pisarat koota takaisin omaan kotiin:

1. Maadoita itsesi: mene metsään, luonnon äärelle. Tömistele maata, halaa puita. Etsiydy veden ääreen. Saat juuret takaisin maahan kiinni. Juurtuneena on helpompi olla läsnä ja hoitaa arjen pakolliset askareet.

2. Nuku riittävästi. Uni rauhoittaa ylivirittynyttä hermostoa ja laskee stressitasoja. Jos ei nuku, on koko ajan vähän kuin muurahaisia sisällä. Itse asiassa uni on yksi tärkeimpiä asioita, kun ihmisen hyvinvointia ajattelee. Univaikeuksista kärsivät tietävät tämän hyvin.

3. Syö säännöllisesti ja kehoa ravitsevasti. Liian matala verensokeri ja säästöliekillä eläminen tekevät ihmiselle ”mielenkiintoisia temppuja”.

4. Liiku joka päivä edes parikymmentä minuuttia.

5. Tee käsilläsi jotain konkreettista: nikkaroi, kasvata kukkia, maalaa, tee käsitöitä, kokoa palapelejä…ja kaiken mitä teet, tee niin, ettei huomiosi vaella koko ajan jossain muualla vaan palauta huomiosi uudelleen ja uudelleen siihen, mitä olet tekemässä. Aisti, älä niinkään ajattele sitä, mitä teet.

6. Harjoita läsnäolotaitoja säännöllisesti. Läsnäolotaitoja voi harjoittaa kuten edellä kuvasin: tekemisen tilassa, mutta niitä voidaan harjoittaa myös ei-tekemisen muodossa eli meditaatioharjoittamisen avulla. Itse suosin kehomeditaatio-harjoittamista, jossa käydään läpi kaikki kehonosat yksi kerrallaan ja palautetaan vaeltavaa mieltä takaisin kehon ja hengityksen tarkkailuun.

7. Valitse tarkkaan ne asiat, joihin haluat keskittyä. Kaikkea kivaa ei voi valita. Jos työsi tai muu arkitekemisesi on sielua ”hajottavaa”, muista palautua ja tuoda sielunkappaleet takaisin sinne, mihin ne kuuluvat – joka päivä. Itsestä etääntyminen tapahtuu nimittäin aika huomaamatta ja kulkeminen takaisin voi olla pitkä tie.

8. Keskity hyviin ihmissuhteisiin. Miksi antaisit sielureppanasi niille, jotka vievät energiaasi eivätkä tuo sitä?

9. Aseta rajat joka hetki. Jos haluaa voida hyvin, on täysin välttämätöntä tiedostaa omat rajat. Älä uhraa itseäsi äläkä luovu rajoistasi aina sopivan tilaisuuden tullen. Saat sanoa ei, usein saat nukkua yön yli ja miettiä, haluatko tai jaksatko lähteä johonkin mukaan. Ja jos et osaa asettaa rajoja, mieti, ohjaako sinua syyllisyys tai jonkin muu ”pakkovaikutin”, joka kuluttaa voimavarojasi. P.S. Yleensä ihan itse rikomme omia rajojamme.

10. Vetäydy yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen (jos et ole jo muuten liian yksinäinen) ja palauta itsesi oman ytimesi läheisyyteen. Kun ihmisellä on kosketus omaan ydinolemukseensa, voi hän yleensä aika hyvin, tietää, kuka on ja mitä haluaa. Pieni ja yksinkertainen keino on esimerkiksi asettua selinmakuulle ja asettaa kädet sydämen tai rintakehän päälle ja hengittää käsiä kohti. Omia sielunkappaleita voi mielessään koota takaisin sinne, mihin ne kuuluvat –sinun kehoosi ja mieleesi. Jossain syvällä voi samalla aistia rauhaa ja sisäistä hiljaisuutta.

Kerro omat vinkkisi.