Sivu 160 – Hidasta elämää

Onko pahoja ihmisiä olemassa?

Kirjoittaja Carla Cofflet on koulutukseltaan lääkäri, psykoterapeutti, käyttäytymistieteilijä ja tällä hetkellä erikoistumassa psykiatriaan. Carla kirjoittaa vapaa-ajallaan blogia nimeltä Olemisen sietämätön keveys, jossa hän pohtii omintakeisella tyylillään elämiseen ja olemiseen liittyviä asioita.

”Mä en kyllä ikinä vois pettää mun kumppania”

”Mä en tahallaan loukkaa ketään”

”Mä en ikinä vois lyödä mulle rakasta ihmistä”

”En todellakaan harrasta henkistä väkivaltaa, kiusaamista”

”Mä en vois ikinä tappaa”

Ja kas kummaa. Tilastojen valossa 40–50% parisuhteessa elävistä ovat pettäneet kumppaniaan. Jossakin törmäsin juuri lukuun, että jopa 98% olisi valmis pettämään tilaisuuden tullen.

Parisuhdeväkivaltaa joutuu kokemaan noin 20–30% parisuhteessa elävistä. Yli 20 naista kuolee vuosittain parisuhdeväkivallan uhreina Suomessa. Yleisesti Suomessa esiintyy perheväkivaltaa ja henkirikoksia paljon suhteessa väkilukuun. Ja silti vain murto-osa väkivallanteoista päätyy poliisin tietoon ja tilastoihin.

Lapsiin kohdistuvaa julmuutta on hyvin paljon. Siitä todisteena ovat ylityöllistetyt sosiaaliviranomaiset, lastensuojelulaitokset ja perhekodit. Aiheesta on lähes viikottain kirkuvia otsikoita iltapäivälehtien lööpeissä.

Kauhistelemme ihmisten julmuutta, mietimme pahuuden olemusta. Minkälainen ihminen pystyy tekemään tällaisia tekoja?

Ihannemaailmassa olisimme kaikki toisiamme rakastavia, suvaitsevaisia, toisten tarpeet ja tunteet huomioon ottavia. Emme kantaisi menneisyytemme taakkaa. Siellä ei olisi mitään, mikä voisi meitä traumatisoida.

Lapsuutemme ja kasvuympäristömme olisi ollut täydellinen. Olisimme saaneet juuri oikean määrän rakkautta ja huolenpitoa juuri oikeanlaisilta vanhemmilta. Kukaan ei humaltuisi viinasta, ei käyttäisi huumeita. Sairastamista ei olisi. Kukaan ei kuolisi onnettomuuksissa ennen aikojaan.

Meillä olisi se luvattu 90 vuotta elinaikaa ja vanhenisimme lempeästi. Ryppy per vuosi. Meillä olisi kaikilla normaali aivokemia ja normaalisti rakentuneet aivot. Älykkyys- tai kykyeroja ei olisi, ja elimistömme ei reagoisi herkästi stressiin. Ei olisi sellaisia geenejä, jotka altistavat aggressiiviselle käytökselle.

Olisimme kasvaneet tasa-arvoiseen yhteiskuntaan. Kukaan ei kärsisi köyhyydestä eikä kurjuudesta. Emme olisi kilpailuhenkisiä, vaan leppoisasti suhtautuisimme kaikkeen. Kaikki olisivat yhtä kauniita ja vahvoja. Emme edes tuntisi käsitteitä vertailu tai oman edun tavoittelu. Missään tapauksessa tunnemaailmaamme eivät kuuluisi kateus, kauna, viha tai katkeruus. Pelkoonkaan ei olisi aihetta, koska ei olisi mitään pelättävää.

Mutta olemme ihmisiä. Ihminen lajina on aika aggresiivinen, kilpailuhenkinen ja omaa etuaan tavoitteleva olento. Ihminen haluaa koko ajan lisää tai säilyttää jo saamansa. Ihminen luonnostaan jakaa ihmiset ja ihmisryhmät ”meihin ja muihin”. Ihminen on laumaeläin ja puolustaa omaa laumaansa ja reviiriään. Lisäksi ihminen on älykäs, turhautuu helposti ja keksii kaikenlaista toimintaa, jotta jännitys säilyisi. Nämä ovat lajiimme ja evoluutioon liittyvää faktaa. Onko tämä sitten hyvä vai huono asia?

Hirviö harvoin tunnistaa olevansa hirviö

Oli teko mikä tahansa, ihminen yleensä pyrkii löytämään teoillensa mielekkään selityksen ja oikeuttamaan sen ainakin jollakin tasolla. Kaikilla meillä ei ole samanlaista kykyä asettua toisen ihmisen asemaan ja miettiä tekojemme seurauksia.

Tiettyjä yhtäläisyyksiä voidaan kuitenkin löytää näistä ison kaliiberin ”hirviöistä”. Ammattikielellä voidaan puhua antisosiaalisista psykopaateista, vaikeasta narsistisesta peroonallisuushäiriöstä kärsivistä ihmisistä. Tällaiset ihmiset kykenevät suoranaiseen, systemaattiseen ja suunnitelmalliseen julmuuteen. Heidän empatiakykynsä on puutteellinen, joskus jopa olematon.

Tällaiset ”hirviöt” ovat lähes poikkeuksetta kokeneet lapsuudessa merkittävää kaltoinkohtelua ja laiminlyöntiä. He eivät ole saaneet osakseen rakkautta, eivätkä hyväksyntää. Heidän tarpeitaan ei ole huomioitu riittävästi. Heidät on koettu taakkana, heidän olemassaolonsa pahana. Usein heitä on halveksittu, hyljeksitty ja jätetty ulkopuoliseksi. Tällainen ihminen kokee itsensä hylkiöksi. Hän vihaa sekä itseään että muita.

Tehdessään julmia tekoja ”hirviö” tuntee olevansa vahva ja hänellä on valtaa. Hän laittaa muut ihmiset kärsimään, kuten hän on itse kärsinyt. Hyvin usein tällainen ihminen huomaa, että julmat teot ja väkivalta tuovat mainetta. Hänelle maine riittää. Hänet on huomattu ja muistetaan sitten vaikka julmista teoistaan.

Tällaisten ihmisten peilisolut eivät toimi normaalisti. He eivät koe empatiaa muita ihmisiä kohtaan, reagoi toisen kärsimykseen siten, että haluaisi lievittää kärsimystä. Päinvastoin. Kärsimyksen näkeminen saattaa jopa kiihdyttää julmaa käytöstä. Se vahvistaa vallan ja hallinnan tunnetta, tuo sadistista tyydytystä Hirviön kipeään mieleen. Palsamia jo kauan sitten vaurioituneeseen sieluun.

Kaikista kaltoin kohdelluista ja vaille jääneistä ei tule julmia. Kaikille heille jää varmasti eriasteisia traumoja, jotka voivat tulla esille lievimmissä muodoissaan toisten vahingoittamisena tai ajattelemattomuutena.

Vaikka ajatus ja halu toimia tiettyjen sovittujen sosiaalisten sääntöjen ja moraalikoodien suhteen on hyvä, tällainen ihminen voi sortua loukkaamaan ja aiheuttamaan mielipahaa toisille. Tarkoitan ihmistä, joka haluaisi olla hyvä, jopa ”parempi” kuin muut, mutta kerta toisensa jälkeen löytää itsensä kompuroimasta ihmisten välisten vuorovaikutusten ihmeellisessä maailmassa.

Mitä ”hirviöille” voi tehdä?

Tärkeintä olisi tunnistaa itsessään potentiaali hirviömäisyyteen. Meissä kaikissa se on, ja ehkä sen ymmärtäminen auttaa laittamaan perspektiiviin muiden teot ja toiminnan. Joskus voi olla niin, että on liian tuskallista katsoa itseään silmiin, mutta sen sijaan helpompi arvostella muiden tekoja.

Myötätunto ja armollisuus itseä ja toisia kohtaan auttavat taltuttamaan hirviöitä niin itsessä kuin muissa. Toki on tekoja, joita ei voi vain ymmärtää tai antaa anteeksi. Jokainen määritelköön nämä teot itse omalla hirviöasteikollaan.

Yritä tunnistaa ajoissa tuhoavan käyttäytymisesi juurisyyt. Jos se on pahaa oloa, tunnista ja tuo se esille. Edes itsellesi. Pyri muuttamaan niitä asioita, jotka ylläpitävät pahaa oloa. Yritä uudelleen, jos et heti onnistu. Anna kiitosta itsellesi, kun huomaat edistyväsi. Arvosta itseäsi.

Tunnista itsekkyys itsessäsi. Se on ominaisuus, joka pitää elossa. Se on myös ominaisuus, joka voi ajaa hirviömäisiin tekoihin. Opettele pois liiallisesta itsekkyydestä. Ja jos et pysty, ole rehellinen sen suhteen. Kerro, mihin pystyt ja mihin et. Tällä hetkellä.

Tärkeintä on halu kehittyä ihmisenä. Jatkaa yhteistä matkaamme kohti olemisen sietämätöntä keveyttä.

Vaikeuksien voittaminen ei tee kenestäkään parempaa ihmistä, mutta se voi sytyttää toivon kipinän, joka auttaa valaisemaan myös toisen ihmisen polkua

Kulkeeko elämä aina vaikeuksien kautta voittoon? Vai koittaako jokaisen valoisan suoran jälkeen taas uusi pimeä mutka? Hetki, joka palauttaa meidät maan pinnalle, saa meidät lentämään nenälleen ja kompuroimaan jälleen inhimillisesti eteenpäin.

Oman kokemuksen mukaan todellisuus on jotakin näiden kahden väliltä. Jos ”voitolla” ajatellaan haasteista vapaata täydellistä autuuden tilaa, sellaista tuskin on olemassakaan. Koska elämä. Koska ihmisyys. Ajattelen, että maallinen kulkumme on pikemminkin jatkuva kasvumatka. Aina tulee uusia oppipolkuja, -läksyjä ja kertausharjoituksia.

On kuitenkin olemassa joitakin ihmistä syvästi ravistelevia paranemis- ja kasvuprosesseja, joiden jälkeen jotain perustavanlaatuista sisimmässä muuttuu. Yksi tällainen on omien menneisyyden traumojen kohtaaminen, se matka, jossa kipeät kokemukset löytävät luonnolliseksi osaksi omaa elämäntarinaa.

Tuolloin se, mikä sai ennen sisimmän piiloutumaan pelosta ja häpeästä, pinnan kovettumaan haavoittuvuutta suojaavaksi kuoreksi tai hartioiden painuvan lyttyyn omasta ja maailman taakasta, voi ajan kanssa, hitaasti hyväksyen muodostua joksikin ihmiselle merkitykselliseksi.

Mielestäni jokainen, joka on käynyt läpi syvimmän henkilökohtaisen savottansa, on kiistaton voittaja. Se ei tarkoita, etteikö elämä edelleen heittäisi eteen vaikeuksia, haasteita ja sydäntä särkeviä luopumisia. Mutta suhtautuminen niihin ja kyky kohdata oma sisäinen tunnemaailmansa kaikkineen hirmumyrskyineen ja kaamoskausineen on hyvin erilainen.

Silloin on mahdollista valita. Kun elämä keikuttaa perustuksiamme, ei tarvitse enää reagoida vanhoista selviytymismalleista käsin – paeta, turruttaa, taistella, piiloutua tai lamaantua vailla omaa tahtoa. On tilaa ja luottamusta kohdata elämä sen kaikissa eri muodoissaan ja tehdä se omassa tahdissaan, hakea tarvittaessa apua. Jos haluaa etsiä tieteellistä selitystä asialle, voi tutustua esimerkiksi traumaperäisen kasvun ja resilienssin käsitteisiin.

Vaikka median rakentamia ”sankaritarinoita” nykyään myös kritisoidaan, olen ehdottomasti sitä mieltä, että tarinoita vaikeuksien voittamisesta tarvitaan. Ovatko ne sitten sankaritarinoita, selviytymistarinoita, toivon tarinoita vai jotakin muuta, sillä ei ole niin suurta merkitystä.

Myös itse olen tarvinnut rohkaisevia esimerkkejä – tarinoita oikeasta elämästä – silloin kun vielä sohin yksin sokkona pimeässä. Vasta myöhemmin olen hyötynyt esimerkiksi traumakirjallisuuden ja -tutkimuksen lukemisesta.

Menneisyyden taakkoja ja niiden painavuutta on turha vertailla. Jokainen meistä on oman elämänsä sankari, kukin omalla tavallaan. Kaikki eivät päädy jakamaan omaa kasvumatkaansa blogiin, someen tai lehtien sivuille, mutta se ei tee kenenkään tarinasta yhtään vähemmän arvokasta.

Elämä ei ole aina helppo laji, mutta hitto soikoon siinäkin on mahdollista selviytyä. Ja oppia jopa katsomaan kiitollisin silmin taaksepäin. Tällaistakin olen kokenut. Ja siitä huolimatta uskon auringon nousevan, huomennakin.

Sinä, joka tunnistat kantavasi henkistä sankariviittaa tai toivon kapulaa mukanasi: kiitos. Sinua tarvitaan. Et voi koskaan tietää, kuka saa kokemuksestasi voimaa jatkaa eteenpäin juuri tänään.

Lisää Sielun sopukoita -runoja löydät Sielun sopukoita -päiväkirjasta ja –kirjoituskorteista.

Mitä jos ilmaisen rajani, mutta toinen ihminen ei suostu niihin?

Rajojen tunnistaminen ei ole aina helppoa. Niitä on onneksi mahdollista oppia tunnistamaan ja ilmaisemaan.

Tässä esimerkkejä jolloin omia rajoja on hyvä pysähtyä tarkastelemaan.

Annat ihmisten kohdella sinua loukkaavasti ja epäkunnioittavasti sanomatta siitä heille mitään
Sallit asioita, joita et haluaisi tai tunne oikeaksi, koska pelkäät konfliktia
Huomaat pyyteleväsi helposti anteeksi ja useimmiten siitä syystä, että pelkäät olleesi liian vaativa
Haluat välttää konflikteja viimeiseen asti, vaikka se tarkoittaisi sitä, että sinun on vaiettava
Huomaat odottavasi ja toivovasi parempaa kohtelua/ asiallisempaa/ tasavertaisempaa kohtaamista, mutta et vielä uskalla ilmaista toivettasi
Koet turhautumista, kiukkua tai vihaa tapahtuneista, mutta syyllistät itseäsi noista tunteista sen sijaan, että näkisit tunteiden olevan joskus hyvin tärkeitä viestejä
Itku purkautuu salaa, piilossa ja voimallisesti

No, sitten siihen astetta haastavampaan kohtaan, eli rajojen ilmaisuun.

Siinä me voimme todellakin tehdä osamme.

Omaa osuuttamme on mm.

Se miten ilmaisemme
Milloin ilmaisemme
Millä intentiolla ja
Miten pysymme omassa herkässä voimassa haastavissakin tilanteissa.

Sitten se hankala kohta.

Me emme voi vaikuttaa siihen miten:

Toinen suhtautuu, ajattelee, tuntee tai reagoi.

Ja voi miten normaalia on haluta voida vaikuttaa! Lieneekin jokaiselle meistä enemmän tai vähemmän loppuelämän harjoitus kääntää fokuksemme siihen mihin voimme vaikuttaa – eli niihin asioihin jotka ovat vastuullamme.

”En voi vaikuttaa siihen kunnioitatko minua vai et, mutta voin vaikuttaa siihen että en hylkää itseäni ja siihen että säilyn itse kunnioittavana”.

Katso lisää videolta jossa puhun rajoista.

Mitä elämä olisikaan ilman sielun siskoja – 6 voima-ajatusta naiselta naiselle

Kirsti Kuosmanen. Kuva Jonne Räsänen/ Otava 2020.

Monet naiset ovat heränneet siihen, kuinka tärkeää on, että tuemme toisiamme. Voimauttavat naistenpiirit, kirjakerhot, äitiryhmät ja modernit ompeluseurat ovat tärkeitä inspiraation ja innostuksen lähteitä. Urbaanit sankarittaret kokoontuvat myös internetin välityksellä yhteisen tulen äärelle – kuten esiäitimme aikoinaan.

Naistenpiirit parantavat ja hoitavat yksilöitä ja yhteisöä. Ne saavat meidät kukoistamaan ja vahvistavat yhteyttä itseemme, toisiimme, sukuumme ja luontoon. Näyttelijä, psykoterapeutti Kirsti Kuosmasen uutuuskirja Hehkuvan naisen salaisuuksia kutsuu jokaista naista nauttimaan kehostaan ja aistillisuudestaan. Kirjan tarinat ja monipuoliset harjoitukset auttavat sinua löytämään sisäisen hehkusi, herkkyytesi ja rohkeutesi.

Tässä Kirstin 6 voimauttavaa ajatusta naiselta naiselle:

1. Sielun sisaret ovat tärkein tukesi. Unohda vanhat uskomukset siitä että toiset naiset olisivat kilpailijoita. Nainen ei ole naiselle susi. Meidät naiset on laitettu keinotekoisesti kilpailemaan toisiamme vastaan. Perinteisesti valta on ollut miehillä, joten naisten on pitänyt oppia kilpailemaan miesten huomiosta ja siitä vähäisestä vallasta mikä heillä on. Opimme manipuloivia keinoja koska emme pystyneet suoraan ilmaisemaan mitä haluamme. Sen aika on ohi: ”Nyt käännyn sisarteni puoleen.”

2. Nauti siskojesi kehumisesta. Voit olla peilinä siskollesi, kun hän opettelee vastaanottamaan hyvää. Me naiset olemme hyviä antamaan muille. Sen täytyy kuitenkin olla tasapainossa vastaanottamisen kanssa. Muuten olemme kuin kuivunut lähde, joka yrittää kärsien juottaa janoisia viimeisillä pisaroillaan. Entäpä jos olisimme maljoja, jotka ovat niin täynnä että ne pursuavat yli rakkautta ja runsautta?

3. Anna siskollesi positiivista ja kannustavaa palautetta hänen saavutuksistaan, pienistä ja suurista. Kehu hänen viisauttaan, ulkonäköään, energiaansa ja luonnettaan. Pian siitä tulee luonnollinen tapa juhlistaa sisaruutta. ”Sisareni, sinä olet kuningatar, jonka malja on aina täysi.”

4. Harjoitellaan yhdessä rehellistä puhetta ja tilan ottamista. Olemme oppineet pienentämään itseämme ja varomaan sanomisiamme. Olemme oppineet pysymään turvassa pysymällä näkymättömänä tai yritämme kontrolloida tilanteita niin vahvasti, että astumme toisten rajojen ylitse. Siskojen kannattelussa voit opetella ilmaisemaan syvimpiä tarpeitasi ja halujasi. Tulet aidosti nähdyksi ja kuulluksi herkimpienkin tarpeittesi kanssa arjessa, töissä ja makuuhuoneessa. ”Sisareni, saat täyttää tämän tilan hehkullasi ja puhua totuutesi.”

5. Kannattele siskosi tunteita. Me saamme ilmaista tunteitamme syvästi. Nainen ei ole hysteerinen, jos hän ilmaisee voimakkaasti tunteitaan. Tunteiden ilmaisu on ominaista feminiinisyydelle ja se saa voimasi virtaamaan, kun olet juurevassa yhteydessä kehosi kanssa. Kuinka nautinnollista tai helpottavaa onkaan nauraa, itkeä ja raivota yhdessä sielun siskon kanssa, joka ymmärtää kaiken sen mitä tunnet ja koet. ”Meillä on erilaiset tarinat, mutta me sielun sisaret tunnemme toisemme taianomaisesti.”

6. Sisaren kosketus hoitaa ja parantaa. Feminiinisyys on hyvin aistillista ja janoaa kosketusta. Vaikka kulttuurissamme arastellaan koskettamista, sielun siskojen antamat halaukset ovat kultakin kalliimpia. Voisitko rohkaistua siihen, että pyytäisit siskoasi pitämään sinua sylissä tai silittämään sinua? Monet eivät saaneet tällaista huolenpitoa äidiltään. ”Hoidamme toistemme haavoja rakkaudellisella läsnäololla ja kosketuksella.”

Loppujen lopuksi me kaikki naiset olemme sielun siskoja toisillemme tässä naisten sukupolvien ketjussa.

Kurkkaa kirja:

Sinussa ei ole mitään vikaa, vaikka et juuri nyt nauttisi seksuaalisuudestasi – 5 ajatusta matkalle kohti kukoistavaa seksuaalisuutta

Ymmärrän sinua hyvin jos koet että et nauti seksuaalisuudestasi. Minäkin olin monta vuotta ymmälläni sen asian edessä.

Haluan jakaa kanssasi nämä viisi ajatusta, jos sinulla on haasteita oman seksuaalisuutesi suhteen ja koet häpeää, syyllisyyttä, pelkoa tai turtumusta. Ne ovat auttaneet minua, kun olen etsinyt omaa voimaani ja nautintoani.

1. Sinä et ole rikki. Vaikka tuntisit itsesi kuinka rikkinäiseksi, kyvyttömäksi, haavoittuneeksi tai turraksi, kaikkien kokemusten ja haavojen alla on ehjä, aito seksuaalisuutesi. Se odottaa, että se saa taas pulputa raikkaana, elinvoimaisena ja luovana sisältäsi, kun annat sille mahdollisuuden.

Seksuaalisuutesi ei ole vain ”sitä mitä se on”. Meillä on usein sisäsyntyinen tunne, että siinä on jotain suurempaa, parempaa ja taianomaisempaa kuin olemme tähän asti kokeneet. Ja se on totta!

2. Se mitä koet, on palvellut sinua, muuten et kantaisi sitä yhä mukanasi. Tunteet, kuten häpeä, syyllisyys tai pelko, ovat olleet sinulle hyödyllinen mekanismi. Ne ovat suojelleet sinua jossain vaiheessa, auttaneet sinua sopeutumaan ja selviytymään annetuissa olosuhteissa. Voit alkaa tuntemaan jopa kiitollisuutta näitä hankalia tunteita kohtaan.

Nämä tunteet tai ajatukset eivät ole yhtä voimakkaita kuin sinä. Sinä olet se, joka kokee nämä tunteet ja joka luo ajatukset. Sinä voit ja saat ottaa ohjakset.

3. Mikään tunne tai ajatus ei estä sinua nauttimasta. Voit tuntea häpeää, pelkoa, raivoa, katkeruutta, eikä niiden tunteiden tarvitse estää sinua kokemasta myös nautintoa. Ne voivat olla läsnä yhtä aikaa. Ajan kanssa sinä pystyt sulattamaan negatiiviset tunteet ja ajatukset niin, että ne eivät enää kontrolloi sinua. Opit luontevasti valitsemaan nautinnon.

4. Voit kirjoittaa tarinasi uudelleen. Mitä tahansa olet kokenut seksuaalisesti, mitä tahansa tunteita olet liittänyt seksuaalisuuteesi, mitä tahansa uskomuksia sinulla on seksuaalisuudesta, voit silti tehdä uuden valinnan.

Se vaatii hieman harjoittelua, mutta voit luoda uuden seksuaalisen mallin itsellesi. Rakentaa uudet hermoradat, rakentaa turvallisen kokemuksen seksuaalisuutesi ympärille. Kokemuksen siitä, että seksuaalisuus tekee hyvää ja että siitä ”selviää hengissä”. Voit luoda kokemuksen että seksuaalisuutesi on kaunista, nautinnollista ja ekstaattista. Vain taivas on rajana, jos sekään.

5. Parasta tässä on se, että seksuaalisen nautinnon harjoittelu on todella antoisaa ja palkitsevaa. Voit vihdoin antaa itsellesi luvan kukoistaa.

Minkälaisen tarinan sinä haluat kertoa itsestäsi seksuaalisena ja sensuaalisena naisena?

Naisten voimasta, aistillisuudesta ja kukoistuksesta voit lukea lisää kirjastani Hehkuvan naisen salaisuuksia. Kirjassa on myös inspiroivia käytännön harjoituksia. Löydät kirjan täältä.

Uskallatko luottaa elämään ja ihmissuhteisiin? – 5 keinoa treenata luottamusta

Olen pohtinut luottamus-teemaa viime aikoina todella paljon. Se oli toki ajankohtainen aihe itselleni jo kaksi vuotta sitten, jolloin muutin yksin Espanjaan ja aloitin täysin alusta ihmissuhdeverkostoni rakentamisen. Olen yrityksen ja erehdyksen kautta etsinyt ja löytänyt luotettavia ystäviä. Olen halunnut myös itse olla luottamuksen arvoinen – ja toisaalta samaan aikaan olen opetellut vetämään terveesti rajoja, jotta luottamustani ei käytettäisi hyväksi.

Espanjalaisen byrokratian oikeudenmukaisuuteen en ole pystynyt luottamaan koskaan. Nyt vielä koko maailma on mennyt niin sekaisin, etten voi enää luottaa esimerkiksi siihen, milloin voin nähdä perhettä ja läheisiäni Suomessa. Miten elää maailmassa, jossa oikein mihinkään ei voi juuri nyt luottaa?

Luottamus on olennainen osa aitoja ihmissuhteita, joita ilman maailmassa tallaaminen olisi paljon raskaampaa. Luottamus on sitä, että tehdään mitä sanotaan, ollaan johdonmukaisia ja rehellisiä. Luottamus lepää sen varassa, että saat olla oma itsesi ilman, että kukaan arvostelee tai tuomitsee sinua tai käyttää hyväkseen heikkouksiasi. Uskallat olla haavoittuvainen, koska sinut hyväksytään silloinkin, kun et ole vahvimmillasi.

Myös elämään tulisi luottaa. Nyt, kun kukaan ei pysty varmuudella sanomaan, mitä tässä kaoottisessa maailmantilanteessa tulee seuraavaksi tapahtumaan, vaatii luottamusta ajatella, että jotenkin elämä silti kantaa. Jos et luota, elät pelon vallassa. Olet ahdistunut, alakuloinen tai kiukkuinen, sillä kiukun alle yleensä kätkeytyy avuttomuuden tunnetta, turhautumista ja kipua. Saatat nukkua huonosti, stressi saa vatsasi sekaisin, selän kipeäksi, päätä särkee tai oireilet jotenkin muuten somaattisesti. Huolissaan olemisesta on tullut perusolotilasi.

Luottamus on opittua

Se, olemmeko taipuvaisempia luottamaan vai olemaan luottamatta, on opittua. Luontaisesti ihminen haluaa luottaa toisiin, mutta kasvatus ja omat kokemukset voivat muuttaa omia uskomuksia sen suhteen, miten näkee muut ihmiset ja maailman. Luottamus on yllättävän monimutkainen yhtälö. Voimme luottaa siihen, että menestymme työelämässä, mutta emme luota siihen, että saisimme ihmissuhteet toimimaan, tai toisinpäin. Toisissa ihmisissä taas voimme luottaa eri asioihin: että yksi kuuntelee empaattisesti, mutta ei koskaan saavu ajoissa sovittuna ajankohtana, toinen taas hoitaa aina käytännön asiat kuten on luvattu, mutta hänelle ei kannata kertoa henkilökohtaisia asioita. Luottamus on siis hyvin plastista, mukautumiskykyistä.

Jos et luota ihmisiin ollenkaan, saatat odottaa ja olettaa, että muut aina pettävät sinut. Jos joku ei vaikkapa soita silloin kun pitäisi, se on heti sinulle merkki epäluotettavuudesta. Ajattelet, että hän teki sen sinulle tahallaan. Joku toinen taas voi miettiä, että mitähän hänelle on tapahtunut, onkohan hänellä kaikki hyvin? Kannattaa muistaa, että harva on tahallaan ilkeä ja itsekäs juuri sinua kohtaan, heillä vain on omat ongelmansa.

Saatat myös varmuuden vuoksi pitää tietyn välimatkan muihin ihmisiin, jolloin hekin todennäköisesti pitävät välimatkan sinuun. Hehän saattavat luulla, ettet pidä heistä. Pahimmillaan luottamuksen puute johtaa sitoutumisen välttelyyn. Voit kuitenkin tuntea itsesi yksinäiseksi ja masentuneeksi, koska sisimmässäsi kaipaat läheisyyttä, kuuntelemista ja asioiden jakamista toisten kanssa. Myös kyynisyys on ”hyvä” keino pitää ihmiset etäällä, vaikka muut voisivat oikeasti olla luottamuksen arvoisia.

Toisaalta luotammeko kehenkään ikinä 100-prosenttisesti? Ja kannattaako se? Ei ainakaan heti alkuun. Erottelukyky on ihan paikallaan, koska ei ole sellaista sanontaa kuin ”luottamusta ensi silmäyksellä”. Luottamuksen rakentaminen on kirjaimellisesti yhdessä rakentamista: sinun tulee laittaa siihen oma palikkasi, jotta toinen voi laittaa sen päälle omansa. Jos olet antanut itsestäsi tähän mennessä 70 %, kokeile ensi kerralla antaa viisi prosenttia enemmän, ja katso, mikä vaikutus sillä on.

Lopulta on vain yksi asia johon voit täysin luottaa: itseesi. Jos luotat selviäväsi pettymyksistä, et pelkää niitä etkä suojele itseäsi liikaa. Uskallat yrittää uudestaan ja heittäytyä suhteisiin ja elämän pyörteisiin. Luottamuksen perusta on siis sinussa itsessäsi.

5 keinoa treenata luottamusta

1. Pysy tietoisena, mitä tunteita sinulle nousee missäkin tilanteissa. Vaikka tunnistat tunteen, sinun ei tarvitse reagoida siihen. Hengittele ja laske kymmeneen tai vaikka kymmeneen tuhanteen, ennen kuin oletat mitä on tapahtunut. Kun olet rauhoittunut, kysy ja ota selvää.

2. Anna anteeksi kaikille niille, jotka ovat ikinä pettäneet luottamuksesi. Ei maailman helpoin tehtävä, mutta välttämätön, jotta et kanna luottamuspulaa mukanasi. Anteeksianto voi viedä paljon aikaa, mutta ole kärsivällinen itseäsi kohtaan ja hyväksy myös kipusi tässä prosessissa.

3. Ota vastuu omista toimintamalleistasi. Jos aina haksahdat samankaltaisiin ihmissuhteisiin, sinun tulee huomata, mitä kaavaa olet itse toistanut. Luotatko aina liikaa vai liian vähän? Miksi?

4. Luota itseesi. Luota, että selviät, vaikka joutuisitkin joskus pettymään. Maailma ei ole sinua vastaan, se nyt vain pyörii ympärilläsi sinulta kysymättä ja sinulla on yhä mahdollisuus tehdä siellä parhaasi. Jos sinulla on jostain huonoja kokemuksia, voit muuttaa niitä ensi kerralla. Voit myös muistella niitä keinoja, joiden avulla olet tähän mennessä selviytynyt vaikeista ajoista. Kiitä itseäsi niistä.

5. Luota myös elämään, vaikket voikaan vielä tietää, mitä huomenna tapahtuu. Luota, että saat apua silloin kun tarvitset (muistathan pyytää?) ja että asiat järjestyvät juuri silloin, kun on oikea hetki. Eiväthän ne voi olla järjestymättä.

Tunnetaidot lisäävät sisäistä rauhaa – Näin pärjäät paremmin hankalien tunteiden kanssa

Monilla tuntuu olevan tunteet nyt kovin pinnassa ja kiukkuliipasin laukeaa herkästi. Pitkittynyt epävarmuus ja pelko pitää stressihormonit koholla ja alentaa henkistä resilienssiä eli psyykkistä palautumiskykyä. Omien tunteiden sietämisen ja käsittelyn kykyä testataan nyt isosti. Tunnetaitoja voi onneksi opetella ja ristiriitoja voi oppia käsittelemään niin, että ketään ei vahingoiteta.

Asioita pohdittavaksi

Halusin jakaa oivalluksia, joita minulle on kertynyt tunteiden käsittelystä vuosien varrella ja tekniikoita, joista olen saanut apua rajujenkin tunteiden kohtaamisessa. Tässä tiettyjä periaatteita, joita on hyvä miettiä.

Minussa heräävä tunne kertoo jotain minusta itsestäni. Se ei välttämättä kerro yhtään mitään siitä ihmisestä, joka tuon tunteen herätti.
Tunteen kannattaa antaa laantua, ennen kuin reagoi tai tekee tärkeitä päätöksiä.
Kun jokin intensiivinen tunne herää, sen kanssa voi olla ja hengitellä ihan rauhassa. Siihen ei kuole. Sitä ei tarvitse eikä kannata purkaa toiseen ihmiseen. Toiselle voi toki kertoa, mitä tunteita hänen toimintansa herättää. Siitä voi syntyä hedelmällisempi keskustelu kuin syyttämisestä.
Voimakkaan tunteen herätessä voi kysyä itseltään ”Miksi minusta tuntuu tältä? Mitä tämä tunne kertoo minulle? Mitä sellaista en saanut tässä tilanteessa, mitä kaipasin?
Sen sijaan, että syyttää tunteistaan muita, tunnetta voi käyttää itseensä tutustumisen välineenä. Esim. mikä minulle on niin tärkeää, että tunnen nyt tätä vihaa?
Jos ja kun tunne on niin voimakas, että se täytyy saada ulos, sen voi purkaa vaikkapa johonkin fyysiseen tekemiseen, kuten jalan polkeminen, kehon ravistelu, rivakka kävely tai juokseminen, ääneen puhiseminen, syvähengitys, tyynyn riepottelu tai tyynyyn huutaminen. Tunnereaktiolla ei pidä vahingoittaa itseä tai muita.
Tunne tyyntyy nopeammin, kun uskaltaa tuntea sen. Auttaa, kun ottaa vahvan yhteyden omaan kehoon sen sijaan, että lähtee pyörittämään mielessä tarinaa, joka paisuttaa tunteen yhä isommaksi ja isommaksi.
Vaikeista tunteista kannattaa puhua. On hyvä, jos uskaltaa edes jollekulle tunnustaa ne kaikkein syvimmät ja haavoittuvimmat tunteet ja ajatukset. Silloin ne tulevat kohdatuiksi ja sallituiksi, eivätkä aiheuta niin kovaa sisäistä painetta. Usein vihan takana on aimo annos pelkoa tai käsittelemätöntä surua.

Meditaatio on hyvä lääke mielialaan

Itselleni yksi tärkeimmistä stressinhallintakeinoista viimeisten 13 vuoden aikana on ollut meditaatio. Suosittelen lämpimästi sen ottamista päivittäisiin rutiineihin. Meditaatiohetki voi kestää 5 minuuttia tai ihan niin pitkään kuin hyvältä tuntuu. Sitä varten ei tarvitse osata istua lootusasennossa tai hiljentää mieltään kuin zen-mestari.

Opettelin rauhoittumisen jalon taidon aikanaan istumalla sinnikkäästi sohvan nurkassa ja kuuntelemalla 30 minuutin ohjattua rentoutusta. Se oli yhtä tuskaa ensi alkuun, kun mieli ja keho halusivat karata paikalta jatkuvasti. Kolmen viikon päivittäisellä harjoittelulla pääsin sellaiseen tilaan, että pystyin rauhoittamaan itseni yhdellä syvällä sisään- ja uloshengityksellä. Kannattaa harjoitella kaikessa rauhassa eikä vaatia itseltään liikoja heti alkuun.

Meditaation hyödyistä on paljon tutkimustietoa. Sillä voi muuttaa kehon kemiaa ja aivojen rakennetta parempaan suuntaan. Kuuntelin viime viikolla arvostetun tiedekirjailijan ja tutkijan, tohtori Dawson Churchin luentoa. Hän kertoi eräästä tutkimuksesta, jossa kohderyhmä meditoi hyvin simppelillä tekniikalla viikon ajan kymmenisen minuuttia päivässä. Yhdessä viikossa heidän kortisolitasonsa (stressihormoni) tippui 37% ja immunoglobuliini A lisääntyi 116%! Ihan huikeaa! Immunoblobuliini A (IgA) on vasta-aine, jolla on keskeinen rooli limakalvojen immuunitoiminnassa. Se toimii erityisesti ruuansulatuskanavassa ja hengitysteissä.

Käsittelemällä tunteemme fiksusti ja rauhoittumalla päivittäin voimme kohentaa oloamme ja vastustuskykyämme merkittävästi. Se ei edes maksa mitään. Ihan mahtava juttu, eikö? Rauha elämässämme lisääntyy. Sille on nyt suuri tarve.

Osaatko antaa itsellesi mahdollisuuden levätä? – Helppo asia voi auttaa nukahtamisessa ja palautumisessa

Mindfulness-ohjaajana ja työhyvinvointiluennoitsijana saan jatkuvasti kysymyksiä ja kommentteja meditoimisesta sekä nukkumisesta: ”teenkö meditaatiota oikein, tää harjoitus ei oikein onnistunut, viimeaikoina meditaatio ei ole sujunut niin kuin pitäisi, mitä vinkkejä sulla on nukahtamiseen, yritin meditoida yöllä mutten kuitenkaan nukahtanut, kuinka paljon tarvitsen unta, jne?”

Palasin toissa päivänä USA:n länsirannikolta ja olin yöllä hereillä parin tunnin unien jälkeen melkein aamuun asti. Siinä oli kosolti aikaa meditoida, reikitellä (energiahoitaa), unelmoida ja ajatella.

”Meditaatio on sitä mitä tapahtuu, kun alat meditoimaan.” Tämä on niin ihanan inhimillisesti ja lempeästi todettu – kunpa muistaisin, kuka näin on sanonut! Mielemme takertuu helposti kuvitelmiin, tarinoihin ja pyrkimyksiin siitä mitä meditaation ”pitäisi” olla.

Itselleni meditaatioon liittyy kaksi tärkeää asiaa: sitoutuminen ja hyväksyminen. Sitoudun ylläpitämään ja palauttamaan tietoisuuteni tässä-ja-nyt-hetkeen (meditaation keston ajan) hyväksyen kaiken tietoisuudessani.

Periaatteessa tosi helppoa ja yksinkertaista, mutta mutta – on eri asia miten mielemme asian kokee, egon suhtautumisesta puhumattakaan… Vuosien varrella meditaatio-kokemukseni ovat luonnollisesti vaihdelleet, muuttuneet ja menneet vuoristorataa – eli loistavaa treeniä hyväksymislihakselle ja tärkeää oppia meditaatioiden monimuotoisuudesta pitkän aikavälin mittakaavassa.

Sängyssä pyöriskellessä on helppo valahtaa suoritusmoodiin ja yrittää kaikin keinoin nukahtaa. Toki sekin voi ”onnistua” ja johtaa uneen – kannattaa tehdä sitä, mikä toimii sinulle. Mulle mindfulness-harjoittaminen on opettanut irti päästämistä ja sen sivutuotteena tyypillisesti seuraa jonkinasteista rentoutumista ja/tai antautumista tälle hetkelle täysin – olematta kuitenkaan passiivinen tai alistuva.

Nyt tajusin, että hei – sängyssä olonhan voi rinnastaa aikaan ”meditaatiojakkaralla”. Olen sänkyyn mennessä sitoutunut makaamaan siinä hyväksyvällä asenteella herätyskellon sointiin saakka. Kuka minä olen arvostelemaan kehomieleni tarvetta, olipa se sitten nukahtaminen tai hereillä olo.

Tämän näkökulman kautta tavoitin syvemmän luottamuksen siihen, että kunhan vain annan kehomielelle mahdollisuuden levätä, on se riittävää. Eikä nukahtaminen ole välttämättä mikään mittari energioitteni latautumisesta ja palautumisesta.

Sitouduin olemaan arvostelematta sängyssäolon kokemusta ja tapahtumia. Se loi tilaa sille, mikä oli totta siinä hetkessä. En yrittänyt nukahtaa tai muuttaa sen hetken kokemusta mitenkään, surffasin vain hetkestä toiseen hyväksyvällä asenteella. Oli helpottavaa, kun sai annettua itselleni luvan vain olla.

Seuraava päivä meni yllättävän hyvällä energialla, eikä väsymystä ollut juurikaan ennen iltaa. Ihan mieletöntä, aikaisemmin olisin ollut ihan tööt! Olen kiitollinen, että sängyssä-makaamis-meditaation ”sivutuotteena” sain tällä kertaa uudenlaista virkeyttä.

Olkoon tarinani polveileva vastaus alussa esittämiini kysymyksiin.

”Nukkuminen on parasta meditaatiota.” – Dalai Lama
…vai onko kuitenkin vertaamatta paras, heheh!

Rakkaudella,

Aleksi

Ilmoittautuminen 8 viikon mindfuleness-kurssille on nyt auki. Kurssi alkaa 18.11. Tervetuloa mukaan! Lue lisää kursista TÄSTÄ.

Elämä ei muutu odottelemalla selkeyttä, vaan tarttumalla siihen, mikä NYT olisi ihanaa

Sen odottaminen (tai vuosikausien pähkäily), että keksisi ”mikä musta tulisi isona” tai ”milloin tää mun elämä vihdoin alkaa” on peitestoori. Näissä puuhailuissaan ei tarvitse ottaa vastuuta siitä, että tutkii: miten minä NYT arjessa ja joka päivä pidän huolta itsestäni ja toteutan itselleni hyväntuntuisia juttuja – vai toteutanko. Ei tarvitse NYT alkaa kasvaa kohti itseä kutsuvia juttuja – joka on aina ennakoimaton, kontrolloimaton matka, ei mikään suora viiva kohti täyttymystä.

Kun alkaa ottaa koppia syvästä hyvästä olosta ja itsearvostuksesta tekemällä itseä arvostavia tekoja päivittäin, alkaa herätellä itsessään niitä tunteita ja kokemuksia, jotka synnyttävät iloa, innostusta, elossa ja hereillä olemisen tunteita. Sen sijaan, että pyörittelee, ihmettelee ja jumittelee vuosikausia mielessään, mikä ois mulle oikea ammatti ja mikä on mun elämäntehtävä ja missä se mun rakkaus luuraa.

Elämää saa elää paljon voimautuneemmin. Harva meistä sitä on varhaisissa vaiheissamme oppinut; oma voima piilee omien tunteiden ja tarpeiden tunnistamisessa ja niistä vastuun ottamisessa. Kulttuurissamme on isoja aukkoja tunnetaidoissa. Ei siksi, että meissä olisi vikaa vaan siksi, että meillä on rankka selviytymisen (hetki sitten päättyneiden sotien ja jälleenrakennuksen) historia. Siinä ei paljoa tunnetaitoja kehitelty – selviydyttiin vain eteepäin, ja selviytyjät potivat usein ”selviytyjän syyllisyyttä”. Siitä on seurannut laajamittaisesti sukupolvelta toiselle siirtynyttä ymmärtämättömyyttä ja kohtaamattomuutta tunteiden suhteen. Kun lapsi oppii väistämään tunteitaan (ei saa kiukutella, ei saa surra, ei saa olla pettynyt ja itku pitkästä ilosta), ei hän myöskään opi tunnistamaan tarpeitaan.

Jos ei tunnista tarpeitaan, ei niistä voi ottaa vastuutakaan. Syntyy odottelemisen ja voimautumattomuuden mekaniikka: ”jos olen onnekas, rakkaus tulee mun kohdalle tai löydän sen mun jutun, kunhan vaan tässä pyörittelen asiaa tarpeeksi pitkään”. Öö, ei.

Työskentelen tämän odottelun peitetarinan tiimoilla asiakkaideni kanssa eri elämänalueilla (tai koko elämän suhteen) jatkuvasti, ja jestamandeera rakastan niitä transformaation hetkiä (joita eittämättä kaikki rakastavat) kun lamppu syttyy: ei jumaleissön, onkin kyse TÄSTÄ! Näin simppelistä, ja samalla voimallisesta, elämää mullistavasta asiasta.

Innostus ja itsearvostus ovat prosesseja ja verbejä, eivät mikään tila joka sinuun saapuu, kun ”olet valmis”

Ja se asia on herätä nyt, tänään, ottamaan vastuu sen kuuntelemisesta, mikä sinua hoitaa. Missä asioissa ja millä tavalla sivuutat itseäsi? Onko päivissäsi aikaa sinua hoivaavalle ja rauhoittavalle tekemiselle? Se ei tarkoita sohvalla reporankana puhelimen skrollaamista tai hyvinvoinnin suorittamista kontrolloimalla syömisiään, liikuntojaan tai uniaan, vaan jotakin oikeasti hoitavaa. Ehkä venyttelyä, metsäkävelyjä, kenties kirjoittamista, kynttilänvalossa pötköttelyä, maalaamista. Sen ei tarvitse olla kahden tunnin operaatio, vaan jotakin niin matalan kynnyksen toimintaa, että voit siihen sitoutua. Sitä jotain mistä nautit, mutta joka ”on viime aikoina jäänyt taas vähän vähemmälle”.

Mikä sinua nyt innostaa? Tutki, kokeile, hapuile, mene kohti. Energia toimii simppelisti: jos suot itsellesi tänään itseäsi arvostavaa, hoitavaa, innostavaa (mitä se sinulle nyt onkaan), polku innostaviin asioihin myös ammatillisesti avautuu; innostumisen energia lähtee elämässäsi virtaamaan. Jos pyörit amebana ihmetellen, miksei mitään hyvää ja ihania selkeyksiä ala ilmaantua, ameba-olo tulee jatkumaankin. Innostus ja itsearvostus ovat prosesseja ja verbejä, eivät mikään tila joka sinuun saapuu, kun ”olet valmis”.

”Olenko valmis innostamaan, ilahduttamaan ja hoivaamaan itseäni nyt ja miten?” ovat toimivampia kysymyksiä, kuin ”mitähän mä tekisin isona?”.

Kuva: Unsplash

Annan uusi kirja Sydänvoimaa muutokseen saatavilla verkkopuodissamme:

Elämän ei tarvitse olla loputonta kilpajuoksua omien stressitasojen kanssa – Tärkeä muistutus vastaantulleelta vanhukselta

Minulla on aina ollut monta rautaa tulessa, mutta en koskaan ole ollut hyvä järjestelemään aikaa ja viemään yhtä asiaa loppuun kerrallaan. Elämä on tuntunut aina enemmän tai vähemmän kilpajuoksulta.

Kun asioissa ei ole selkeää järjestystä, työmäärän vähentäminen tekemällä enemmän tuntuu siltä, kuin yrittäisi kauhoa vettä pois uppoavasta veneestä lusikalla. Se toimii ehkä tiettyyn pisteeseen saakka, mutta jos yrittää tasapainotella liikaa asioita kerralla, mikään ei etene kunnolla. Sitä ryhtyy helposti toimeen vasta, kun deadlinet lähestyvät uhkaavasti, eli siis kun se tuttu stressimörkö herää ja alkaa kolistelemaan mielen paniikkikattiloita.

Tein enemmän merkityksellisiä asioita kuin koskaan aikaisemmin, joten miten ihmeessä oloni tuntui merkityksettömältä?

Päätin viime vuoden puolella alkaa toteuttamaan muutamaa projektia, jotka olivat junnanneet pitkään paikallaan. Koin, että sen yhteydessä oli oikea aika opetella parempaa ajanhallintaa sekä järjestelmällisyyttä. Liimailin post it-lappuja työpöydän kulmaan, merkkailin kynä sauhuten kalenteriin deadlinejä, tein rutiinit päiville ja rustailin muistojen laidoille tehokkuutta kohentavia ajatustekniikoita…“Laske mielessäsi lähtölaskenta ja aloita asian hoitaminen ennen nollaa….5…4…3…2… NYT!”

Uusien toimintatapojen ansiosta fokus ja energia tuntuivat virtaavan tehokkaasti. Luovuuskin sai uutta kaistaa. Kaikki tuntui menevän mallikkaasti, mutta kun uudet tavat alkoivat vakiintua, jostain syystä motivaatio ja luovuus alkoivat hiljalleen huveta. Tein enemmän merkityksellisiä asioita, kuin koskaan aikaisemmin, joten miten ihmeessä oloni tuntui merkityksettömältä?

“Milloin viimeksi olin pysähtynyt katselemaan ympärilleni ulkona liikkuessani?”

Eräänä raikkaan syksyisenä aamuna kävelin metsien reunustamaa pururataa pitkin ja näin edempänä tietä pienen hahmon kyykistyneenä kävelykeppien kanssa tien laitaan. Kun tulin lähemmäksi, keskeytin puhelimesta kuuluneen podcastin ja otin kuulokkeet pois korvilta.

Kyseessä oli vanha nainen, joka näytti etsivän maasta jotakin. Ehkä hän oli hukannut avaimensa? Pysähdyin kohdalle ja kysyin, ”Hei, anteeksi. Onko jotakin hukassa? Voinko olla avuksi?”. Nainen vastasi, ”Ei, minä vain tulin tänne metsän laitaan kuvailemaan syksyn viimeisiä kukkia.”

Hänen silmissään oli lapsenkaltainen ilo, kun hän kertoi syksyisin kuvailevansa pienellä kamerallaan kukkia, joista osan otti mukaansa ja kuivatti kotona. Niin ne olivat tallessa ja toivat hänelle iloa pimeimpinäkin talvipäivinä. Juttelimme hetken syksystä ja luonnosta, kunnes toivottelimme mukavat päivänjatkot ja lähdin jatkamaan matkaa, mutta tällä kertaa en laittanut kuulokkeita takaisin korville.

Vähän matkaa käveltyäni pysähdyin metsän laitaan. Katselin sen värejä, suljin silmät, hengitin syvään sen tuoksua, ja mietin, että milloin viimeksi olin pysähtynyt katselemaan ympärilleni ulkona liikkuessani? Milloin viimeksi, aistinut ympäröivää elämää ja kokenut maailman täytenä? Vaikka tuo kohtaamani nainen oli minua paljon vanhempi, hän oli ollut meistä kahdesta se, jonka silmistä loisti nuoren mielen keveys ja ilo.

”Nyt on kiire rentoutua, on enää puoli tuntia aikaa levätä!”

Olin huomaamattani alkanut suorittamaan elämää ja kulkemaan sen ohitse. Muistin kyllä organisoida tiedostoja, seurata treeniohjelmaa, opiskella asioita, tehdä hengitysharjoituksia ja vastata viesteihin ajallaan, mutta se mitä en muistanut, oli elää tätä hetkeä.

Tiesin kyllä tasapainon tärkeyden ja olin luullut tekeväni levollekin tilaa, mutta myös levosta oli salakavalasti tullut suorittamista. Suorittajan mentaliteetillä rentoutumisestakin tulee helposti vain yksi stressaava suoritus lisää: ”Nyt on kiire rentoutua, on enää puoli tuntia aikaa levätä!”

Tuon vanhan naisen kohtaaminen muistutti minua siitä, että se, että tekee enemmän, ei tarkoita täydempää elämää. Se mikä minulta oli ollut hukassa, oli ollut kokoajan matkassa, mutta olin alkanut elää liiaksi tulevassa ja ajautunut huomaamattani suorittamisen kierteeseen.

Elämän ei tarvitse olla loputonta kilpajuoksua deadlinejen ja omien stressitasojen kanssa. Se voi olla maisemareitin kaltainen, joka kulkee kohti tavoitteita, mutta jossa nauttii myös itse matkasta ja muistaa välillä pysähtyä katsomaan ympärilleen.

Ei sieltä Tinderistä ketään löydä – Jos uskoo, ettei tänäänkään kohtaa ketään, ei varmasti kohtaakaan

Tapaan työssäni päivittäin ihmisiä, joiden kanssa keskustelen suhteiden aluista ja lopuista. Vaikka suurin osa asiakkaistani on eroa harkitsevia ja eronneita, minulla on paljon pareja asiakkaina, jotka etsivät uutta tai parempaa yhteyttä toisiinsa. Joka kerta kun saan todistaa sen löytyvän, sykähtää oma sydämeni ilosta. Ja kun niin ei käy, tunnen surua ja myötätuntoa, vaikka päätös olisi ilmiselvästi oikea.

Luonani käy myös ihmisiä, jotka haluavat tulla puhumaan kanssani juuri alkaneesta suhteesta, rakkaudesta ja uuden elämän näkymistä. Usein he ovat asiakkaitani eroseminaareista vuosien takaa. He haluavat tulla vielä kerran menneen elämän kertauskierrokselle ja hakevat minulta sparrausta uuden suhteen alussa. On koskettavaa ja ihanaa, että saan kokea tärkeän uuden vaiheen saman ihmisen kanssa, jonka tuskaisen eroprosessin olen saanut jakaa. Kysyn aina heiltä, mistä he löysivät uuden suhteensa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana yleisin vastaus on ollut Tinder.

Kun minä olin nuori, sanoivat ihmiset ettei baareista ketään löydä. Suuri osa meistä sieltä kuitenkin ysärillä kumpaninsa löysi. Niin minäkin. Nyt kun parinhaku on keskittynyt verkkoon, kuulen usein ihmisten haukkuvan Tinderiä samoin sanoin. Kuitenkin suuri osa sieltä seuraa hakevista myös sitä saa, myös tositarkoituksella. Harvoilla se ihanin tyyppi heti löytyy ja moni luovuttaa matkan varrella pettyessään liian monta kertaa. Ajattelen kuitenkin että jokainen kaunis tarina on arvokas todiste siitä, että rakkauden mahdollisuus on kaikkialla.

Mietin mikä saa meidät pitämään yllä tätä puhetta? Miksi haluamme mitätöidä mahdollisuuksiamme`? Ehkä se on sitä ettei pessimisti pety? Kun tarpeeksi uskon etten tänäänkään kohtaa ketään, en varmasti kohtaakaan. Ajattelen, että löytääkseen toisen ihmisen luo, meidän pitää laittaa valot päälle ja lähteä maailmaan. Pohtia, mitä minä voin antaa, en ainoastaan saada. Ylipäätään on tärkeää että kohtaamme ihmiset ihmisenä, vailla liikoja ennakko-odotuksia. Sillä on myös nimi: kasvattava suhde. Parhaimmillaan kaikki ihmissuhteet voivat olla sellaisia, kun otamme suhteistamme vastuun ja kohtaamme toisen tietoisesti omia tunteitamme ja ajatuksiamme tutkien ja ihmetellen.

Kasvattava suhde voi tarkoittaa monia asioita, mutta ainakin voimme siitä sanoa tämän:

Siinä saat olla itsesi kokoinen ja enemmän.
Sinulla on mahdollisuus kasvaa omaan potentiaaliisi.
Koet tulevasi nähdyksi kokonaisena ja kauniina ihmisenä.
Ette esitä toisillenne vaatimuksia.
Elät tässä hetkessä, etkä tulevassa.
Olette toistenne luottamuksen arvoisia.

Luopuminen on vaikeaa, mutta siinä auttaa tunteiden kohtaamisen taito. Marikan uusi kirja Luopumisien kauneus – Kirja hellittämisestä ja hyväksymisestä tarjoaa tähän välineitä.

3 konkreettista vinkkiä sinulle, jolla on nyt vaikeaa

Onko elämä vaikeaa? Tuntuvatko asiat menevän pieleen? Onko olosi synkkä, lamaantunut tai merkityksetön? Muista nämä tuen sanat, kun sinulla on vaikeaa:

1. Voit vaihtaa näkökulmaasi

Muista, ettet ole yhtä huono kuin synkin ajatuksesi, vaan olet yhtä valoisa kuin rauhallisin hengenvetosi

Voit aina kyseenalaistaa ajatuksesi, tarkkailla tunteitasi ja kokemustasi lempeydellä, rakkaudesta käsin. Ajatus siitä, että olet merkityksetön, on vain ajatus. Ajatus siitä, ettet tule ikinä nousemaan ylös masennuksesta, on vain ajatus – se ei määrittele sitä, miten sinulle käy. Voit aina toimia toisin, vähäisissäkin määrin: Jos synkän olon keskellä soimaat itseäsi, voitkin halata itseäsi tai antaa itsellesi myötätuntoa (vaikka se kuulostaisikin synkästä näkökulmasta katsottuna samanaikaisesti naiivilta tai turhalta).

2. Voit aina hakea apua jostakin

Voit puhua läheisille ihmisille ja pyytää heiltä apua tai neuvoja
Voit soittaa Kriisipuhelimeen, joka palvelee 24/7 – puh. 09 2525 0111, jos koet olevasi yksin ja kaipaavasi tukea toiselta ihmiseltä
Voit kirjoittaa murheesi ylös, jos koet että saat purettua oloasi kirjoittamalla
Voit purkaa tunteitasi itkemällä tai tanssimalla
Voit hoivata itseäsi venyttelemällä, rentouttamalla kehosi makaamalla lattialla ja osoittaa itsellesi lämpöä vaikka silittämällä itseäsi
Voit kuunnella (ilmaisia) meditaatio- tai mindfulness-harjoituksia, jotta saat ajatuksesi rauhoittumaan ja etäisyyttä tunteisiisi
Voit saada turvaa ja rauhaa luonnosta, jotta pystyt hengittämään syvään ja saat etäisyyttä ajatusten maailmaan & kosketusta konkreettiseen elämän ihmeeseen
Voit lukea kirjoja, jotka puhuttelevat sinua saadaksesi uutta tietoa, näkökulmia, inspiraatiota ja vahvistusta
Voit kuunnella musiikkia, joka rauhoittaa tai piristää sinua
Voit jättää tekemättä asioita, jotka saavat olosi pahenemaan. Tiedän että tämä ei ole aina helppoa. Onneksi itsemyötätunto auttaa tässä ihmeellisen paljon. Soimaavien ja negatiivisten ajatusten seassa hyväksyntä ja tuki, jota voit AINA antaa itsellesi, on mittaamattoman arvokasta.

Miksi kirjoitin tällaisen pitkän listan asioita, joista osa on täysin itsestäänselviä?

Siksi, että kun meillä on vaikeaa, emme muista yksinkertaisintakaan neuvoa!

Jäämme sohvalle makaamaan ja selaamme somen negatiivisia uutisia sen sijaan, että kuuntelisimme kaunista musiikkia ja tanssisimme sen tahtiin. Jäämme riitelemään pikkuasioista sen sijaan, että menisimme ulos kävelylle ja saisimme etäisyyttä & mittasuhteita asioille.

3. Saat rakastaa itseäsi kaikesta huolimatta

Tämä neuvo on oikeastaan itsestäänselvyys, mutta harva meistä todella kokee sen itsestäänselvyytenä omassa elämässään – varsinkaan silloin, kun on vaikeaa. Useimmat meistä ovat oppineet arvottamaan itseään kuin koulussa. Hyvästä käytöksestä, ”hyvistä” tunteista ja hyvistä suorituksista saa hyväksyntää sekä itseltään että muilta. Kärttyisyydestä, epäonnistumisesta, unohtelemisesta ja työhaastattelussa mokaamisesta saa puolestaan kylmäkiskoista vähättelyä, sivuuttamista tai pettyneitä katseita.

Tämähän on toki ok sellaisissa tilanteissa, joissa vaikkapa valitsemme sivuuttaa ihmisen, joka huutelee meille rumia keskellä katua. Mutta käytöksemme perustuu harvoin selväjärkiseen suojeluvaistoon, vaan perfektionistisiin vaateisiin itseämme (ja toisiamme) kohtaan.

Harva meistä on yksinkertaisesti tottunut tai oppinut hyväksymään itsensä (tai läheisensä) niinä hetkinä, kun olemme mokanneet tai yksinkertaisesti liian väsyneitä toimimaan järkevästi. Meillä on vahva muistijälki tuomitsemiselle, vaatimiselle, sivuuttamiselle ja hylkäämiselle. Joudumme tosissaan opettelemaan itsemyötätuntoa, armollisuutta ja jopa itsemme rakastamista. Ja tiedämme kyllä, miten paljon voimme voittaa, kun satsaamme tähän asiaan edes hieman enemmän voimavarojamme.

Aloita jostakin. Aloita nyt!

Mitran lempeät kirjat Sydämen seksi ja Meidän vuosi nyt paketissa – löydät ne tästä.