Kirjoittaja IisaHeinola on Päijät-Hämeessä asuva meditaatio- ja rentoutusohjaaja, sisällöntuottaja, kahden pienen lapsen äiti sekä entinen pärjääjä. Iisan tavoitteena on tukea yksilöitä elämään täydessä loistossaan, aitoina ja vapaina rajoittavista uskomuksista.
Sabotoimme onneamme kaavoilla, joiden alkuperäisenä tarkoituksen oli tuoda meille onnea ja menestystä. Todellisuudessa, kaavat estävät meitä kuulemasta sydämemme viestejä ja elämästä unelmiemme elämää. Nyt on tullut aika rikkoa nuo kaavat ja vapautua nautinnolle.
Havahduin huomaamaan omat kaavani toipuessani toisesta uupumuksestani. Poltin itseni loppuun kahdesti, ennen kuin täytin 30 vuotta. Ensimmäisellä kerrallani uuvutin itseni aina psykoosiin asti. Toipumiseni kesti silloin lähes kaksi vuotta, ennen kuin kykenin palaamaan työ- ja kouluelämään.
Toisen uupumukseni jälkeen ymmärsin, että kyseessä ei ollut sattuma. Jokin käytöksessäni sai minut polttamaan itseni loppuun kerta toisensa jälkeen. Minulla oli kaava ja itseasiassa, useampikin.
Kaavat ovat uskomuksia ja totuuksia, joita olen kerännyt ja kantanut mukanani koko elämäni ajan. Olen imenyt itseeni magneetin lailla muiden ihmisten käyttäytymismalleja ja omaksun ne itselleni. Kuvittelen kantavani selässäni painavaa ohjekirjaa nimeltä ”Näin elät onnellista elämää”, joka kasaa yhteen kaikki keräämäni kaavat.
Olen luokitellut kaavani kahteen kategoriaan: tekemisen kaavat ja ikuisuuskaavat. Tekemisen kaavat ovat reseptejä onneen – tee näin ja onnistut onnessa. Kaavani ovat liittyneet mm. työrooleihin, koulutustasoon, parisuhteeseen, ulkonäköön ja harrastuksiin.
Olen omaksunut kaavani lapsuuden idoleiltani, uskoen saavani niistä täydellisen ohjeistuksen omalle polulleni. Tavoittelin siis yliopistokoulutusta ja työtä johtavassa asemassa, maratoneja, täydellisiä nutturoita ja jakkupukuja. Ainoa paikka, johon tavoitteeni minut johtivat, oli sairasloma.
Ikuisuuskaavat ovat puolestaan syvälle selkärankaani iskostettuja ”totuuksia” minusta. Niiden tehtävänä on pienentää minua, jotta sopisin paremmin kaavoihini. Ikuisuuskaavojen nimi johtuu niiden äärettömän vaikeasta rikkomisesta. Minun ikuisuuskaavani sanovat asioita, kuten et tule koskaan olemaan kaunis, olet kaikkien mielestä ärsyttävä, outo ja lahjaton.
Vaikka tiedän että mikään näistä ei ole totta, huomaan uppoavani toistuvasti näihin valheisiin. Kaavat ovat äärimmäinen itsesabotaasin muoto. Rakennamme kaavojen avulla itsellemme lasilaatikot, joihin änkeydymme asumaan vain siksi, että muutkin tekevät niin. Kaavojen tunnistaminen onkin vaikeaa juuri siksi, että se on normi.
Kaavat voi tunnistaa siitä, että sydämen tasolla ne satuttavat ja tuntuvat vääriltä. Kaavat tuovat kärsimystä, surua ja tyhjyyttä. Ainoa tapa rikkoa kaavaa, on kumota kärsimys ja sammuttaa tuli nautinnon vedellä. Olinpa kuinka uppoutunut kaavoihini ja niiden kipeyteen, särjen lasilaatikkoni aina upottamalla itseni nautintoon.
Saunon, sytytän kynttilän, kuljen metsässä, leivon tai käperryn rakkaani kainaloon. Käännän keskittymiseni ja antaudun. Nautinnon voima kumoaa kaavojen negatiivisen energian. Se on alkemiaa, johon sinullakin on mahdollisuus juuri nyt. Kannattaa kokeilla – riko kaavaa nautinnolla. Se tuntuu hyvältä.
Artikkeli on tuotettu yhteistyössä Kustannusosakeyhtiö Otavan kanssa.
Pyskologi Ilona Rauhala / Kuva Niclas Mäkelä
Jotkut keskustelut jättävät kylmäksi: puhutaan paljon, mutta lopulta ei sanota mitään olennaista. Jotkut keskustelut ovat yksinpuheluita, joissa ei ole tilaa muille. Toisinaan keskusteluissa saatetaan ohittaa paljon olennaista, koska jokainen keskittyy vain omaan puheenvuoroonsa. Liian usein käy myös niin, että kohtaaminen on pinnallista eikä keskustelussa päästä antoisalle syvyydelle, jossa tultaisiin todella kuulluksi ja nähdyksi.Psykologi Ilona Rauhala kiteyttää kirjassaan Keskustelun voima (Otava, 2020) asioita, joiden avulla voi muodostaa parempia keskusteluita eli yhteyksiä – tässä 6 poimintaa kirjasta:
1. Tunne itsesi – Kyllä, itsesi!
”Keskustelut, joita käyt päivittäin, heijastelevat sitä, kuka sinä olet, mihin uskot, miten tulkitset asioita ja miten koet sen minkä koet. Kun haluat kehittyä keskustelijana, olet pakotettu katselemaan, millainen keskustelija oikeastaan olet. Jos et näe tai halua nähdä, millainen todellisuudessa olet, kuvittelet silloin olevasi sellainen kuin haluaisit olla. Olet enemmän se, joka pelkäät olevasi kuin se, joka voisit olla. Toisaalta voit aliarvioida taitojasi ja ajatella, ettei sinusta ole mihinkään, vaikka itse asiassa sinulla olisi jo paljonkin kykyjä ja taitoja, jotka tekevät sinusta kiinnostavan keskustelukumppanin.” – Psykologi Ilona Rauhala kirjassa Keskustelun voima
2. Ole kiinnostunut, jolloin toinen kokee tulleensa nähdyksi ja kuulluksi
Ilona Rauhala kirjoittaa, että parasta palautetta on yleensä se, että olet kiinnostunut siitä, mitä toinen tekee ja mikä häntä kiinnostaa. Rauhala listaa kysymyksiä, joiden avulla voit saada toisen loistamaan keskustelussa:
• Miten sait tuon aikaiseksi?
• Mikä auttoi sinua onnistumaan?
• Mikä auttoi sinua saamaan tuon aikaiseksi?
• Mistä sinun ominaisuuksistasi kertoo se, että sait edistettyä asiaasi?
• Mitä teit?
• Mistä sait tuon idean?
• Kerro, mihin olet itse kaikkein tyytyväisin.
3. Ole läsnä (ja harjoita läsnäolon taitoa)
”Läsnäolo on siis pohja kaikelle muulle, mitä kohtaavassa keskustelussa tapahtuu. Jotta voit kuunnella tarkasti ja osoittaa kuulemisesi toiselle, antaa hänelle merkityksellistä palautetta ja löytää oikeat kysymykset, sinun todellakin täytyy olla herkeämättä läsnä keskustelutilanteessa.
Harjoittele irtautumista omista ajatuksistasi: kun kuuntelet toista ihmistä, lakkaa miettimästä, mitä mieltä olet siitä, mitä toinen puhuu. Keskity 100-prosenttisesti olemaan läsnä hänelle ja anna vain omien ajatustesi virrata, ilman että kiinnityt niihin sen kummemmin.” – Psykologi Ilona Rauhala kirjassa Keskustelun voima
4. Anna jotain itsestäsi
”Jos haluat saada toisen ihmisen olemaan sinulle avoin ja kertomaan jotain itsestään, sinun on hyvä ensin itse kertoa avoimesti jotain itsestäsi. Kun avaat itsesi toiselle ja kerrot jotain henkilökohtaista, tilanteeseen syntyy helpommin tunnelma, jonka vallitessa molemmat kokevat, että suhteenne on luottamuksellinen ja kumpikin voi olla avoin. Avoimuudella ilmaiset siis toiselle luottamusta, jolloin toinen tulkitsee, että hänkin voi luottaa sinuun.” – Psykologi Ilona Rauhala kirjassa Keskustelun voima
5. Anna tilaa toisen hankalillekin tunteille ja kokemuksille
”Kokemus kuulluksi tulemisesta myös kipuineen ja pelkoineen on yksilöllisen hyväksytyksi tulemisen tunteen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Jos laiminlyömme toistemme kuulemisen näillä alueilla, kavennamme keskinäistä solidaarisuutta. Jos sen sijaan tarjoamme toisillemme kokemuksia, että minä kestän kuulla ja nähdä sen, mikä on sinulle vaikeaa, luomme keskinäistä toivoa, synnytämme tilaa ja ilmaa sen ympärille, mikä toista ahdistaa ja pelottaa.” – Psykologi Ilona Rauhala kirjassa Keskustelun voima
6. Lisää toiveikkuutta
Ilona Rauhalan mukaan keskusteluissa toiveikkuutta lisäävät nämä kolme suhtautumistapaa:
1) armollisuus ja lempeys menneisyyttä kohtaan, 2) nykyisyyden arvostaminen ja 3) mahdollisuuskeskeinen suhtautuminen tulevaisuuteen.
”Kuuntele keskustelukumppanisi puhetta: miten hän suhtautuu menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Auta häntä vahvistamaan itsessään lempeyttä, armollisuutta, arvostamista ja mahdollisuuskeskeisyyttä.” – Psykologi Ilona Rauhala kirjassa Keskustelun voima
Pääset kuuntelemaan kirjan esimerkiksi Bookbeatista:
Monet meistä kaipaavat syvempää yhteyttä luontoon. Monet meistä kokevat myös, että me ihmiset olemme täällä yhdessä ja luonto on tuolla jossakin eikä luontoyhteyden löytäminen ole aina helppoa.
Mutta milloin keksimme, että luonto on ihmisestä erillinen?
Me olemme luontokappaleita
Luonto on suuri. Luonto on meidän ympärillä. Luonto on meidän keskellä. Me olemme luontokappaleita. Emme ole koskaan olleet erillään luonnosta ja elämästä.
Kun kosketat toista ihmistä, kosketat luontoa. Kun vasemmalla kädelläsi kosketat oikeaa käsivarttasi, kosketat luontoa. Kokeile nyt heti oikean käsivartesi koskettamista oivalluksen ja tunteen kanssa, että kosketat luontoa.
Sinä olet luonnon muovaama ihmeellinen elävä olento, jossa on miljoonien vuosien viisaus. Ihmeellinen viisaus saa kehosi hengittämään juuri nyt. Sydämesi lyö, ja loputon määrä elintoimintoja tapahtuu juuri nyt. Kaikki tämä viisaus toimii ilman, että sinun tarvitsee tehdä mitään. Jos meidän pitäisi tietoisesti huolehtia hengityksestä ja lukemattomista erilaisista elintoiminnoista, niin emme selviäisi pitkään.
Muistakaamme myös aivot. Kun pohdit kuinka pääsisit kansallispuistoon metsäretkelle, niin ihmeelliset aivosi käyvät nopeasti läpi eri vaihtoehtoja ja antavat sitten sinulle muutaman oivallisen mahdollisuuden ajatuksen muodossa. Auto, bussi tai ehkä polkupyörä. Ihmeelliset aivot keksivät lukemattomia ratkaisuja päivittäisiin tehtäviin ja askareisiin.
Me olemme samaa luontoa kuin galaksit
Me olemme samaa luontoa kuin meret, metsät, kalliot, vuoret ja lukemattomat elävät olennot. Olemme samaa luontoa kuin tämä planeettamme ja sen kuu. Olemme samaa luontoa kuin lähitähtemme, Aurinko, ja oma galaksimme ja lukemattomat galaksit. Olemme osa universumia. Kuinka ihmeellisiä olemmekaan ja kuinka ihmeellistä on, että olemme osa samaa universumia. Sinä, minä ja me kaikki kuulumme tänne.
Seuraavan kerran kun käyt kävelyllä metsässä ja puistossa. Katso taivasta, katso maata, katso ympärillesi ja tajua, että tämä on kaikki luontoa. Hengitä syvään sisään ilmaa – luontoa – anna itsesi oivaltaa, että sinä olet myös osa luontoa. Olet luontoa luonnon keskellä. Anna tämän oivalluksen upota mieltäsi syvemmälle olemukseesi ja kehoosi.
Anna oivalluksen upota kehoosi
Tämä pieni teksti on tunnelmointia Metsässä-kirjan viimeisestä luvusta:” Luonto on suuri – planeetat, tähdet ja galaksit”. Metsässä-kirjasta löydät lisää tämänkaltaista ihmeen äärellä olemista ja monia harjoituksia, joilla voit auttaa itseäsi kokemaan syvemmin yhteyden kaiken, luonnon, kanssa.
Lukion jälkeen minulle avautui uusi ja yllättävä maailma, kun menin töihin pienessä kotikunnassani (ajan hengen mukaisesti) keskellä metsää sijainneeseen valtavaan kehitysvammaisten hoitolaitokseen. Työn fyysisten haasteiden takia sinne toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi etenkin miespuoliset työntekijät.
Ensimmäisestä työpäivästäni hoiva-alalla alkoi elämän mittainen matka. Juuri täysi-ikäisyyden maagisen rajapyykin saavuttaneelle miehenalulle, ihmiselon kaikkien eri värien ja myös marginaaliin suljettujen puolien kohtaaminen oli järisyttävä ja koko loppuelämään vaikuttava kokemus.
Löysin kehitysvammaisten hoitotyöstä elämälleni uuden suunnan ja tarkoituksen tunteen. Värikkäiden ja syvältä koskettaneiden kokemusten jälkeen mikään inhimillinen ei enää tuntunut vieraalta.
Opin kehitysvammaisilta aitoa ennakkoluulottomuutta, suvaitsevaisuutta ja elämäniloa ja olen siitä ikuisesti kiitollinen.
Sain hetken elää maailmassa, jossa kukaan ei tuominnut tai arvostellut toista pakaroiden kiinteyden, hauiksen leveyden, sosiaalisen statuksen tai taloudellisen aseman takia. Jäljelle jäi vain se mikä ihmiselämässä on lopulta tärkeintä. Pyyteetön rakkaus ja inhimillisyys.
Huomasin muutoksen ympärilläni myös monissa enemmän perinteiseen maskuliinisuuteen taipuvaisissa työtovereissani. He nauttivat. He olivat vapaita. He saivat olla juuri sellaisia kuin ovat, eikä miehuutta tarvinnut teroittaa vasaroilla tai nauloilla tai kätkemällä omia tunteita.
Siitähän elämässä on lopulta kyse. Oman paikan löytämisestä ja elämän muotoilemisesta oman näköiseksi ja tuntuiseksi. Kuulostaa helpolta, mutta on ainakin itselle koko elämän mittainen harjoitus.
Vaati rohkeutta rikkoa perinteisen maskuliinisuuden kahleet ja valjastaa oma maskuliinisuus pehmeiden arvojen palvelukseen. Mutta kun sen kerran uskalsi tehdä, paluuta vanhaan ei enää ollut.
Kirjoittaja Carla Cofflet on koulutukseltaan lääkäri, psykoterapeutti, käyttäytymistieteilijä ja tällä hetkellä erikoistumassa psykiatriaan. Carla kirjoittaa vapaa-ajallaan blogia nimeltä Olemisen sietämätön keveys, jossa hän pohtii omintakeisella tyylillään elämiseen ja olemiseen liittyviä asioita.
Ja kas kummaa. Tilastojen valossa 40–50% parisuhteessa elävistä ovat pettäneet kumppaniaan. Jossakin törmäsin juuri lukuun, että jopa 98% olisi valmis pettämään tilaisuuden tullen.
Parisuhdeväkivaltaa joutuu kokemaan noin 20–30% parisuhteessa elävistä. Yli 20 naista kuolee vuosittain parisuhdeväkivallan uhreina Suomessa. Yleisesti Suomessa esiintyy perheväkivaltaa ja henkirikoksia paljon suhteessa väkilukuun. Ja silti vain murto-osa väkivallanteoista päätyy poliisin tietoon ja tilastoihin.
Lapsiin kohdistuvaa julmuutta on hyvin paljon. Siitä todisteena ovat ylityöllistetyt sosiaaliviranomaiset, lastensuojelulaitokset ja perhekodit. Aiheesta on lähes viikottain kirkuvia otsikoita iltapäivälehtien lööpeissä.
Kauhistelemme ihmisten julmuutta, mietimme pahuuden olemusta. Minkälainen ihminen pystyy tekemään tällaisia tekoja?
Ihannemaailmassa olisimme kaikki toisiamme rakastavia, suvaitsevaisia, toisten tarpeet ja tunteet huomioon ottavia. Emme kantaisi menneisyytemme taakkaa. Siellä ei olisi mitään, mikä voisi meitä traumatisoida.
Lapsuutemme ja kasvuympäristömme olisi ollut täydellinen. Olisimme saaneet juuri oikean määrän rakkautta ja huolenpitoa juuri oikeanlaisilta vanhemmilta. Kukaan ei humaltuisi viinasta, ei käyttäisi huumeita. Sairastamista ei olisi. Kukaan ei kuolisi onnettomuuksissa ennen aikojaan.
Meillä olisi se luvattu 90 vuotta elinaikaa ja vanhenisimme lempeästi. Ryppy per vuosi. Meillä olisi kaikilla normaali aivokemia ja normaalisti rakentuneet aivot. Älykkyys- tai kykyeroja ei olisi, ja elimistömme ei reagoisi herkästi stressiin. Ei olisi sellaisia geenejä, jotka altistavat aggressiiviselle käytökselle.
Olisimme kasvaneet tasa-arvoiseen yhteiskuntaan. Kukaan ei kärsisi köyhyydestä eikä kurjuudesta. Emme olisi kilpailuhenkisiä, vaan leppoisasti suhtautuisimme kaikkeen. Kaikki olisivat yhtä kauniita ja vahvoja. Emme edes tuntisi käsitteitä vertailu tai oman edun tavoittelu. Missään tapauksessa tunnemaailmaamme eivät kuuluisi kateus, kauna, viha tai katkeruus. Pelkoonkaan ei olisi aihetta, koska ei olisi mitään pelättävää.
Mutta olemme ihmisiä. Ihminen lajina on aika aggresiivinen, kilpailuhenkinen ja omaa etuaan tavoitteleva olento. Ihminen haluaa koko ajan lisää tai säilyttää jo saamansa. Ihminen luonnostaan jakaa ihmiset ja ihmisryhmät ”meihin ja muihin”. Ihminen on laumaeläin ja puolustaa omaa laumaansa ja reviiriään. Lisäksi ihminen on älykäs, turhautuu helposti ja keksii kaikenlaista toimintaa, jotta jännitys säilyisi. Nämä ovat lajiimme ja evoluutioon liittyvää faktaa. Onko tämä sitten hyvä vai huono asia?
Hirviö harvoin tunnistaa olevansa hirviö
Oli teko mikä tahansa, ihminen yleensä pyrkii löytämään teoillensa mielekkään selityksen ja oikeuttamaan sen ainakin jollakin tasolla. Kaikilla meillä ei ole samanlaista kykyä asettua toisen ihmisen asemaan ja miettiä tekojemme seurauksia.
Tiettyjä yhtäläisyyksiä voidaan kuitenkin löytää näistä ison kaliiberin ”hirviöistä”. Ammattikielellä voidaan puhua antisosiaalisista psykopaateista, vaikeasta narsistisesta peroonallisuushäiriöstä kärsivistä ihmisistä. Tällaiset ihmiset kykenevät suoranaiseen, systemaattiseen ja suunnitelmalliseen julmuuteen. Heidän empatiakykynsä on puutteellinen, joskus jopa olematon.
Tällaiset ”hirviöt” ovat lähes poikkeuksetta kokeneet lapsuudessa merkittävää kaltoinkohtelua ja laiminlyöntiä. He eivät ole saaneet osakseen rakkautta, eivätkä hyväksyntää. Heidän tarpeitaan ei ole huomioitu riittävästi. Heidät on koettu taakkana, heidän olemassaolonsa pahana. Usein heitä on halveksittu, hyljeksitty ja jätetty ulkopuoliseksi. Tällainen ihminen kokee itsensä hylkiöksi. Hän vihaa sekä itseään että muita.
Tehdessään julmia tekoja ”hirviö” tuntee olevansa vahva ja hänellä on valtaa. Hän laittaa muut ihmiset kärsimään, kuten hän on itse kärsinyt. Hyvin usein tällainen ihminen huomaa, että julmat teot ja väkivalta tuovat mainetta. Hänelle maine riittää. Hänet on huomattu ja muistetaan sitten vaikka julmista teoistaan.
Tällaisten ihmisten peilisolut eivät toimi normaalisti. He eivät koe empatiaa muita ihmisiä kohtaan, reagoi toisen kärsimykseen siten, että haluaisi lievittää kärsimystä. Päinvastoin. Kärsimyksen näkeminen saattaa jopa kiihdyttää julmaa käytöstä. Se vahvistaa vallan ja hallinnan tunnetta, tuo sadistista tyydytystä Hirviön kipeään mieleen. Palsamia jo kauan sitten vaurioituneeseen sieluun.
Kaikista kaltoin kohdelluista ja vaille jääneistä ei tule julmia. Kaikille heille jää varmasti eriasteisia traumoja, jotka voivat tulla esille lievimmissä muodoissaan toisten vahingoittamisena tai ajattelemattomuutena.
Vaikka ajatus ja halu toimia tiettyjen sovittujen sosiaalisten sääntöjen ja moraalikoodien suhteen on hyvä, tällainen ihminen voi sortua loukkaamaan ja aiheuttamaan mielipahaa toisille. Tarkoitan ihmistä, joka haluaisi olla hyvä, jopa ”parempi” kuin muut, mutta kerta toisensa jälkeen löytää itsensä kompuroimasta ihmisten välisten vuorovaikutusten ihmeellisessä maailmassa.
Mitä ”hirviöille” voi tehdä?
Tärkeintä olisi tunnistaa itsessään potentiaali hirviömäisyyteen. Meissä kaikissa se on, ja ehkä sen ymmärtäminen auttaa laittamaan perspektiiviin muiden teot ja toiminnan. Joskus voi olla niin, että on liian tuskallista katsoa itseään silmiin, mutta sen sijaan helpompi arvostella muiden tekoja.
Myötätunto ja armollisuus itseä ja toisia kohtaan auttavat taltuttamaan hirviöitä niin itsessä kuin muissa. Toki on tekoja, joita ei voi vain ymmärtää tai antaa anteeksi. Jokainen määritelköön nämä teot itse omalla hirviöasteikollaan.
Yritä tunnistaa ajoissa tuhoavan käyttäytymisesi juurisyyt. Jos se on pahaa oloa, tunnista ja tuo se esille. Edes itsellesi. Pyri muuttamaan niitä asioita, jotka ylläpitävät pahaa oloa. Yritä uudelleen, jos et heti onnistu. Anna kiitosta itsellesi, kun huomaat edistyväsi. Arvosta itseäsi.
Tunnista itsekkyys itsessäsi. Se on ominaisuus, joka pitää elossa. Se on myös ominaisuus, joka voi ajaa hirviömäisiin tekoihin. Opettele pois liiallisesta itsekkyydestä. Ja jos et pysty, ole rehellinen sen suhteen. Kerro, mihin pystyt ja mihin et. Tällä hetkellä.
Tärkeintä on halu kehittyä ihmisenä. Jatkaa yhteistä matkaamme kohti olemisen sietämätöntä keveyttä.
Kulkeeko elämä aina vaikeuksien kautta voittoon? Vai koittaako jokaisen valoisan suoran jälkeen taas uusi pimeä mutka? Hetki, joka palauttaa meidät maan pinnalle, saa meidät lentämään nenälleen ja kompuroimaan jälleen inhimillisesti eteenpäin.
Oman kokemuksen mukaan todellisuus on jotakin näiden kahden väliltä. Jos ”voitolla” ajatellaan haasteista vapaata täydellistä autuuden tilaa, sellaista tuskin on olemassakaan. Koska elämä. Koska ihmisyys. Ajattelen, että maallinen kulkumme on pikemminkin jatkuva kasvumatka. Aina tulee uusia oppipolkuja, -läksyjä ja kertausharjoituksia.
On kuitenkin olemassa joitakin ihmistä syvästi ravistelevia paranemis- ja kasvuprosesseja, joiden jälkeen jotain perustavanlaatuista sisimmässä muuttuu. Yksi tällainen on omien menneisyyden traumojen kohtaaminen, se matka, jossa kipeät kokemukset löytävät luonnolliseksi osaksi omaa elämäntarinaa.
Tuolloin se, mikä sai ennen sisimmän piiloutumaan pelosta ja häpeästä, pinnan kovettumaan haavoittuvuutta suojaavaksi kuoreksi tai hartioiden painuvan lyttyyn omasta ja maailman taakasta, voi ajan kanssa, hitaasti hyväksyen muodostua joksikin ihmiselle merkitykselliseksi.
Mielestäni jokainen, joka on käynyt läpi syvimmän henkilökohtaisen savottansa, on kiistaton voittaja. Se ei tarkoita, etteikö elämä edelleen heittäisi eteen vaikeuksia, haasteita ja sydäntä särkeviä luopumisia. Mutta suhtautuminen niihin ja kyky kohdata oma sisäinen tunnemaailmansa kaikkineen hirmumyrskyineen ja kaamoskausineen on hyvin erilainen.
Silloin on mahdollista valita. Kun elämä keikuttaa perustuksiamme, ei tarvitse enää reagoida vanhoista selviytymismalleista käsin – paeta, turruttaa, taistella, piiloutua tai lamaantua vailla omaa tahtoa. On tilaa ja luottamusta kohdata elämä sen kaikissa eri muodoissaan ja tehdä se omassa tahdissaan, hakea tarvittaessa apua. Jos haluaa etsiä tieteellistä selitystä asialle, voi tutustua esimerkiksi traumaperäisen kasvun ja resilienssin käsitteisiin.
Vaikka median rakentamia ”sankaritarinoita” nykyään myös kritisoidaan, olen ehdottomasti sitä mieltä, että tarinoita vaikeuksien voittamisesta tarvitaan. Ovatko ne sitten sankaritarinoita, selviytymistarinoita, toivon tarinoita vai jotakin muuta, sillä ei ole niin suurta merkitystä.
Myös itse olen tarvinnut rohkaisevia esimerkkejä – tarinoita oikeasta elämästä – silloin kun vielä sohin yksin sokkona pimeässä. Vasta myöhemmin olen hyötynyt esimerkiksi traumakirjallisuuden ja -tutkimuksen lukemisesta.
Menneisyyden taakkoja ja niiden painavuutta on turha vertailla. Jokainen meistä on oman elämänsä sankari, kukin omalla tavallaan. Kaikki eivät päädy jakamaan omaa kasvumatkaansa blogiin, someen tai lehtien sivuille, mutta se ei tee kenenkään tarinasta yhtään vähemmän arvokasta.
Elämä ei ole aina helppo laji, mutta hitto soikoon siinäkin on mahdollista selviytyä. Ja oppia jopa katsomaan kiitollisin silmin taaksepäin. Tällaistakin olen kokenut. Ja siitä huolimatta uskon auringon nousevan, huomennakin.
Sinä, joka tunnistat kantavasi henkistä sankariviittaa tai toivon kapulaa mukanasi: kiitos. Sinua tarvitaan. Et voi koskaan tietää, kuka saa kokemuksestasi voimaa jatkaa eteenpäin juuri tänään.
Rajojen tunnistaminen ei ole aina helppoa. Niitä on onneksi mahdollista oppia tunnistamaan ja ilmaisemaan.
Tässä esimerkkejä jolloin omia rajoja on hyvä pysähtyä tarkastelemaan.
Annat ihmisten kohdella sinua loukkaavasti ja epäkunnioittavasti sanomatta siitä heille mitään
Sallit asioita, joita et haluaisi tai tunne oikeaksi, koska pelkäät konfliktia
Huomaat pyyteleväsi helposti anteeksi ja useimmiten siitä syystä, että pelkäät olleesi liian vaativa
Haluat välttää konflikteja viimeiseen asti, vaikka se tarkoittaisi sitä, että sinun on vaiettava
Huomaat odottavasi ja toivovasi parempaa kohtelua/ asiallisempaa/ tasavertaisempaa kohtaamista, mutta et vielä uskalla ilmaista toivettasi
Koet turhautumista, kiukkua tai vihaa tapahtuneista, mutta syyllistät itseäsi noista tunteista sen sijaan, että näkisit tunteiden olevan joskus hyvin tärkeitä viestejä
Itku purkautuu salaa, piilossa ja voimallisesti
No, sitten siihen astetta haastavampaan kohtaan, eli rajojen ilmaisuun.
Siinä me voimme todellakin tehdä osamme.
Omaa osuuttamme on mm.
Se miten ilmaisemme
Milloin ilmaisemme
Millä intentiolla ja
Miten pysymme omassa herkässä voimassa haastavissakin tilanteissa.
Sitten se hankala kohta.
Me emme voi vaikuttaa siihen miten:
Toinen suhtautuu, ajattelee, tuntee tai reagoi.
Ja voi miten normaalia on haluta voida vaikuttaa! Lieneekin jokaiselle meistä enemmän tai vähemmän loppuelämän harjoitus kääntää fokuksemme siihen mihin voimme vaikuttaa – eli niihin asioihin jotka ovat vastuullamme.
”En voi vaikuttaa siihen kunnioitatko minua vai et, mutta voin vaikuttaa siihen että en hylkää itseäni ja siihen että säilyn itse kunnioittavana”.
Monet naiset ovat heränneet siihen, kuinka tärkeää on, että tuemme toisiamme. Voimauttavat naistenpiirit, kirjakerhot, äitiryhmät ja modernit ompeluseurat ovat tärkeitä inspiraation ja innostuksen lähteitä. Urbaanit sankarittaret kokoontuvat myös internetin välityksellä yhteisen tulen äärelle – kuten esiäitimme aikoinaan.
Naistenpiirit parantavat ja hoitavat yksilöitä ja yhteisöä. Ne saavat meidät kukoistamaan ja vahvistavat yhteyttä itseemme, toisiimme, sukuumme ja luontoon. Näyttelijä, psykoterapeutti Kirsti Kuosmasen uutuuskirja Hehkuvan naisen salaisuuksia kutsuu jokaista naista nauttimaan kehostaan ja aistillisuudestaan. Kirjan tarinat ja monipuoliset harjoitukset auttavat sinua löytämään sisäisen hehkusi, herkkyytesi ja rohkeutesi.
Tässä Kirstin 6 voimauttavaa ajatusta naiselta naiselle:
1. Sielun sisaret ovat tärkein tukesi. Unohda vanhat uskomukset siitä että toiset naiset olisivat kilpailijoita. Nainen ei ole naiselle susi. Meidät naiset on laitettu keinotekoisesti kilpailemaan toisiamme vastaan. Perinteisesti valta on ollut miehillä, joten naisten on pitänyt oppia kilpailemaan miesten huomiosta ja siitä vähäisestä vallasta mikä heillä on. Opimme manipuloivia keinoja koska emme pystyneet suoraan ilmaisemaan mitä haluamme. Sen aika on ohi: ”Nyt käännyn sisarteni puoleen.”
2. Nauti siskojesi kehumisesta. Voit olla peilinä siskollesi, kun hän opettelee vastaanottamaan hyvää. Me naiset olemme hyviä antamaan muille. Sen täytyy kuitenkin olla tasapainossa vastaanottamisen kanssa. Muuten olemme kuin kuivunut lähde, joka yrittää kärsien juottaa janoisia viimeisillä pisaroillaan. Entäpä jos olisimme maljoja, jotka ovat niin täynnä että ne pursuavat yli rakkautta ja runsautta?
3. Anna siskollesi positiivista ja kannustavaa palautetta hänen saavutuksistaan, pienistä ja suurista. Kehu hänen viisauttaan, ulkonäköään, energiaansa ja luonnettaan. Pian siitä tulee luonnollinen tapa juhlistaa sisaruutta. ”Sisareni, sinä olet kuningatar, jonka malja on aina täysi.”
4. Harjoitellaan yhdessä rehellistä puhetta ja tilan ottamista. Olemme oppineet pienentämään itseämme ja varomaan sanomisiamme. Olemme oppineet pysymään turvassa pysymällä näkymättömänä tai yritämme kontrolloida tilanteita niin vahvasti, että astumme toisten rajojen ylitse. Siskojen kannattelussa voit opetella ilmaisemaan syvimpiä tarpeitasi ja halujasi. Tulet aidosti nähdyksi ja kuulluksi herkimpienkin tarpeittesi kanssa arjessa, töissä ja makuuhuoneessa. ”Sisareni, saat täyttää tämän tilan hehkullasi ja puhua totuutesi.”
5. Kannattele siskosi tunteita. Me saamme ilmaista tunteitamme syvästi. Nainen ei ole hysteerinen, jos hän ilmaisee voimakkaasti tunteitaan. Tunteiden ilmaisu on ominaista feminiinisyydelle ja se saa voimasi virtaamaan, kun olet juurevassa yhteydessä kehosi kanssa. Kuinka nautinnollista tai helpottavaa onkaan nauraa, itkeä ja raivota yhdessä sielun siskon kanssa, joka ymmärtää kaiken sen mitä tunnet ja koet. ”Meillä on erilaiset tarinat, mutta me sielun sisaret tunnemme toisemme taianomaisesti.”
6. Sisaren kosketus hoitaa ja parantaa. Feminiinisyys on hyvin aistillista ja janoaa kosketusta. Vaikka kulttuurissamme arastellaan koskettamista, sielun siskojen antamat halaukset ovat kultakin kalliimpia. Voisitko rohkaistua siihen, että pyytäisit siskoasi pitämään sinua sylissä tai silittämään sinua? Monet eivät saaneet tällaista huolenpitoa äidiltään. ”Hoidamme toistemme haavoja rakkaudellisella läsnäololla ja kosketuksella.”
Loppujen lopuksi me kaikki naiset olemme sielun siskoja toisillemme tässä naisten sukupolvien ketjussa.
Ymmärrän sinua hyvin jos koet että et nauti seksuaalisuudestasi. Minäkin olin monta vuotta ymmälläni sen asian edessä.
Haluan jakaa kanssasi nämä viisi ajatusta, jos sinulla on haasteita oman seksuaalisuutesi suhteen ja koet häpeää, syyllisyyttä, pelkoa tai turtumusta. Ne ovat auttaneet minua, kun olen etsinyt omaa voimaani ja nautintoani.
1. Sinä et ole rikki. Vaikka tuntisit itsesi kuinka rikkinäiseksi, kyvyttömäksi, haavoittuneeksi tai turraksi, kaikkien kokemusten ja haavojen alla on ehjä, aito seksuaalisuutesi. Se odottaa, että se saa taas pulputa raikkaana, elinvoimaisena ja luovana sisältäsi, kun annat sille mahdollisuuden.
Seksuaalisuutesi ei ole vain ”sitä mitä se on”. Meillä on usein sisäsyntyinen tunne, että siinä on jotain suurempaa, parempaa ja taianomaisempaa kuin olemme tähän asti kokeneet. Ja se on totta!
2.Se mitä koet, on palvellut sinua, muuten et kantaisi sitä yhä mukanasi. Tunteet, kuten häpeä, syyllisyys tai pelko, ovat olleet sinulle hyödyllinen mekanismi. Ne ovat suojelleet sinua jossain vaiheessa, auttaneet sinua sopeutumaan ja selviytymään annetuissa olosuhteissa. Voit alkaa tuntemaan jopa kiitollisuutta näitä hankalia tunteita kohtaan.
Nämä tunteet tai ajatukset eivät ole yhtä voimakkaita kuin sinä. Sinä olet se, joka kokee nämä tunteet ja joka luo ajatukset. Sinä voit ja saat ottaa ohjakset.
3. Mikään tunne tai ajatus ei estä sinua nauttimasta. Voit tuntea häpeää, pelkoa, raivoa, katkeruutta, eikä niiden tunteiden tarvitse estää sinua kokemasta myös nautintoa. Ne voivat olla läsnä yhtä aikaa. Ajan kanssa sinä pystyt sulattamaan negatiiviset tunteet ja ajatukset niin, että ne eivät enää kontrolloi sinua. Opit luontevasti valitsemaan nautinnon.
4. Voit kirjoittaa tarinasi uudelleen. Mitä tahansa olet kokenut seksuaalisesti, mitä tahansa tunteita olet liittänyt seksuaalisuuteesi, mitä tahansa uskomuksia sinulla on seksuaalisuudesta, voit silti tehdä uuden valinnan.
Se vaatii hieman harjoittelua, mutta voit luoda uuden seksuaalisen mallin itsellesi. Rakentaa uudet hermoradat, rakentaa turvallisen kokemuksen seksuaalisuutesi ympärille. Kokemuksen siitä, että seksuaalisuus tekee hyvää ja että siitä ”selviää hengissä”. Voit luoda kokemuksen että seksuaalisuutesi on kaunista, nautinnollista ja ekstaattista. Vain taivas on rajana, jos sekään.
5. Parasta tässä on se, että seksuaalisen nautinnon harjoittelu on todella antoisaa ja palkitsevaa. Voit vihdoin antaa itsellesi luvan kukoistaa.
Minkälaisen tarinan sinä haluat kertoa itsestäsi seksuaalisena ja sensuaalisena naisena?
Naisten voimasta, aistillisuudesta ja kukoistuksesta voit lukea lisää kirjastani Hehkuvan naisen salaisuuksia. Kirjassa on myös inspiroivia käytännön harjoituksia. Löydät kirjan täältä.
Olen pohtinut luottamus-teemaa viime aikoina todella paljon. Se oli toki ajankohtainen aihe itselleni jo kaksi vuotta sitten, jolloin muutin yksin Espanjaan ja aloitin täysin alusta ihmissuhdeverkostoni rakentamisen. Olen yrityksen ja erehdyksen kautta etsinyt ja löytänyt luotettavia ystäviä. Olen halunnut myös itse olla luottamuksen arvoinen – ja toisaalta samaan aikaan olen opetellut vetämään terveesti rajoja, jotta luottamustani ei käytettäisi hyväksi.
Espanjalaisen byrokratian oikeudenmukaisuuteen en ole pystynyt luottamaan koskaan. Nyt vielä koko maailma on mennyt niin sekaisin, etten voi enää luottaa esimerkiksi siihen, milloin voin nähdä perhettä ja läheisiäni Suomessa. Miten elää maailmassa, jossa oikein mihinkään ei voi juuri nyt luottaa?
Luottamus on olennainen osa aitoja ihmissuhteita, joita ilman maailmassa tallaaminen olisi paljon raskaampaa. Luottamus on sitä, että tehdään mitä sanotaan, ollaan johdonmukaisia ja rehellisiä. Luottamus lepää sen varassa, että saat olla oma itsesi ilman, että kukaan arvostelee tai tuomitsee sinua tai käyttää hyväkseen heikkouksiasi. Uskallat olla haavoittuvainen, koska sinut hyväksytään silloinkin, kun et ole vahvimmillasi.
Myös elämään tulisi luottaa. Nyt, kun kukaan ei pysty varmuudella sanomaan, mitä tässä kaoottisessa maailmantilanteessa tulee seuraavaksi tapahtumaan, vaatii luottamusta ajatella, että jotenkin elämä silti kantaa. Jos et luota, elät pelon vallassa. Olet ahdistunut, alakuloinen tai kiukkuinen, sillä kiukun alle yleensä kätkeytyy avuttomuuden tunnetta, turhautumista ja kipua. Saatat nukkua huonosti, stressi saa vatsasi sekaisin, selän kipeäksi, päätä särkee tai oireilet jotenkin muuten somaattisesti. Huolissaan olemisesta on tullut perusolotilasi.
Luottamus on opittua
Se, olemmeko taipuvaisempia luottamaan vai olemaan luottamatta, on opittua. Luontaisesti ihminen haluaa luottaa toisiin, mutta kasvatus ja omat kokemukset voivat muuttaa omia uskomuksia sen suhteen, miten näkee muut ihmiset ja maailman. Luottamus on yllättävän monimutkainen yhtälö. Voimme luottaa siihen, että menestymme työelämässä, mutta emme luota siihen, että saisimme ihmissuhteet toimimaan, tai toisinpäin. Toisissa ihmisissä taas voimme luottaa eri asioihin: että yksi kuuntelee empaattisesti, mutta ei koskaan saavu ajoissa sovittuna ajankohtana, toinen taas hoitaa aina käytännön asiat kuten on luvattu, mutta hänelle ei kannata kertoa henkilökohtaisia asioita. Luottamus on siis hyvin plastista, mukautumiskykyistä.
Jos et luota ihmisiin ollenkaan, saatat odottaa ja olettaa, että muut aina pettävät sinut. Jos joku ei vaikkapa soita silloin kun pitäisi, se on heti sinulle merkki epäluotettavuudesta. Ajattelet, että hän teki sen sinulle tahallaan. Joku toinen taas voi miettiä, että mitähän hänelle on tapahtunut, onkohan hänellä kaikki hyvin? Kannattaa muistaa, että harva on tahallaan ilkeä ja itsekäs juuri sinua kohtaan, heillä vain on omat ongelmansa.
Saatat myös varmuuden vuoksi pitää tietyn välimatkan muihin ihmisiin, jolloin hekin todennäköisesti pitävät välimatkan sinuun. Hehän saattavat luulla, ettet pidä heistä. Pahimmillaan luottamuksen puute johtaa sitoutumisen välttelyyn. Voit kuitenkin tuntea itsesi yksinäiseksi ja masentuneeksi, koska sisimmässäsi kaipaat läheisyyttä, kuuntelemista ja asioiden jakamista toisten kanssa. Myös kyynisyys on ”hyvä” keino pitää ihmiset etäällä, vaikka muut voisivat oikeasti olla luottamuksen arvoisia.
Toisaalta luotammeko kehenkään ikinä 100-prosenttisesti? Ja kannattaako se? Ei ainakaan heti alkuun. Erottelukyky on ihan paikallaan, koska ei ole sellaista sanontaa kuin ”luottamusta ensi silmäyksellä”. Luottamuksen rakentaminen on kirjaimellisesti yhdessä rakentamista: sinun tulee laittaa siihen oma palikkasi, jotta toinen voi laittaa sen päälle omansa. Jos olet antanut itsestäsi tähän mennessä 70 %, kokeile ensi kerralla antaa viisi prosenttia enemmän, ja katso, mikä vaikutus sillä on.
Lopulta on vain yksi asia johon voit täysin luottaa: itseesi. Jos luotat selviäväsi pettymyksistä, et pelkää niitä etkä suojele itseäsi liikaa. Uskallat yrittää uudestaan ja heittäytyä suhteisiin ja elämän pyörteisiin. Luottamuksen perusta on siis sinussa itsessäsi.
5 keinoa treenata luottamusta
1. Pysy tietoisena, mitä tunteita sinulle nousee missäkin tilanteissa. Vaikka tunnistat tunteen, sinun ei tarvitse reagoida siihen. Hengittele ja laske kymmeneen tai vaikka kymmeneen tuhanteen, ennen kuin oletat mitä on tapahtunut. Kun olet rauhoittunut, kysy ja ota selvää.
2. Anna anteeksi kaikille niille, jotka ovat ikinä pettäneet luottamuksesi. Ei maailman helpoin tehtävä, mutta välttämätön, jotta et kanna luottamuspulaa mukanasi. Anteeksianto voi viedä paljon aikaa, mutta ole kärsivällinen itseäsi kohtaan ja hyväksy myös kipusi tässä prosessissa.
3. Ota vastuu omista toimintamalleistasi. Jos aina haksahdat samankaltaisiin ihmissuhteisiin, sinun tulee huomata, mitä kaavaa olet itse toistanut. Luotatko aina liikaa vai liian vähän? Miksi?
4. Luota itseesi. Luota, että selviät, vaikka joutuisitkin joskus pettymään. Maailma ei ole sinua vastaan, se nyt vain pyörii ympärilläsi sinulta kysymättä ja sinulla on yhä mahdollisuus tehdä siellä parhaasi. Jos sinulla on jostain huonoja kokemuksia, voit muuttaa niitä ensi kerralla. Voit myös muistella niitä keinoja, joiden avulla olet tähän mennessä selviytynyt vaikeista ajoista. Kiitä itseäsi niistä.
5. Luota myös elämään, vaikket voikaan vielä tietää, mitä huomenna tapahtuu. Luota, että saat apua silloin kun tarvitset (muistathan pyytää?) ja että asiat järjestyvät juuri silloin, kun on oikea hetki. Eiväthän ne voi olla järjestymättä.
Monilla tuntuu olevan tunteet nyt kovin pinnassa ja kiukkuliipasin laukeaa herkästi. Pitkittynyt epävarmuus ja pelko pitää stressihormonit koholla ja alentaa henkistä resilienssiä eli psyykkistä palautumiskykyä. Omien tunteiden sietämisen ja käsittelyn kykyä testataan nyt isosti. Tunnetaitoja voi onneksi opetella ja ristiriitoja voi oppia käsittelemään niin, että ketään ei vahingoiteta.
Asioita pohdittavaksi
Halusin jakaa oivalluksia, joita minulle on kertynyt tunteiden käsittelystä vuosien varrella ja tekniikoita, joista olen saanut apua rajujenkin tunteiden kohtaamisessa. Tässä tiettyjä periaatteita, joita on hyvä miettiä.
Minussa heräävä tunne kertoo jotain minusta itsestäni. Se ei välttämättä kerro yhtään mitään siitä ihmisestä, joka tuon tunteen herätti.
Tunteen kannattaa antaa laantua, ennen kuin reagoi tai tekee tärkeitä päätöksiä.
Kun jokin intensiivinen tunne herää, sen kanssa voi olla ja hengitellä ihan rauhassa. Siihen ei kuole. Sitä ei tarvitse eikä kannata purkaa toiseen ihmiseen. Toiselle voi toki kertoa, mitä tunteita hänen toimintansa herättää. Siitä voi syntyä hedelmällisempi keskustelu kuin syyttämisestä.
Voimakkaan tunteen herätessä voi kysyä itseltään ”Miksi minusta tuntuu tältä? Mitä tämä tunne kertoo minulle? Mitä sellaista en saanut tässä tilanteessa, mitä kaipasin?
Sen sijaan, että syyttää tunteistaan muita, tunnetta voi käyttää itseensä tutustumisen välineenä. Esim. mikä minulle on niin tärkeää, että tunnen nyt tätä vihaa?
Jos ja kun tunne on niin voimakas, että se täytyy saada ulos, sen voi purkaa vaikkapa johonkin fyysiseen tekemiseen, kuten jalan polkeminen, kehon ravistelu, rivakka kävely tai juokseminen, ääneen puhiseminen, syvähengitys, tyynyn riepottelu tai tyynyyn huutaminen. Tunnereaktiolla ei pidä vahingoittaa itseä tai muita.
Tunne tyyntyy nopeammin, kun uskaltaa tuntea sen. Auttaa, kun ottaa vahvan yhteyden omaan kehoon sen sijaan, että lähtee pyörittämään mielessä tarinaa, joka paisuttaa tunteen yhä isommaksi ja isommaksi.
Vaikeista tunteista kannattaa puhua. On hyvä, jos uskaltaa edes jollekulle tunnustaa ne kaikkein syvimmät ja haavoittuvimmat tunteet ja ajatukset. Silloin ne tulevat kohdatuiksi ja sallituiksi, eivätkä aiheuta niin kovaa sisäistä painetta. Usein vihan takana on aimo annos pelkoa tai käsittelemätöntä surua.
Meditaatio on hyvä lääke mielialaan
Itselleni yksi tärkeimmistä stressinhallintakeinoista viimeisten 13 vuoden aikana on ollut meditaatio. Suosittelen lämpimästi sen ottamista päivittäisiin rutiineihin. Meditaatiohetki voi kestää 5 minuuttia tai ihan niin pitkään kuin hyvältä tuntuu. Sitä varten ei tarvitse osata istua lootusasennossa tai hiljentää mieltään kuin zen-mestari.
Opettelin rauhoittumisen jalon taidon aikanaan istumalla sinnikkäästi sohvan nurkassa ja kuuntelemalla 30 minuutin ohjattua rentoutusta. Se oli yhtä tuskaa ensi alkuun, kun mieli ja keho halusivat karata paikalta jatkuvasti. Kolmen viikon päivittäisellä harjoittelulla pääsin sellaiseen tilaan, että pystyin rauhoittamaan itseni yhdellä syvällä sisään- ja uloshengityksellä. Kannattaa harjoitella kaikessa rauhassa eikä vaatia itseltään liikoja heti alkuun.
Meditaation hyödyistä on paljon tutkimustietoa. Sillä voi muuttaa kehon kemiaa ja aivojen rakennetta parempaan suuntaan. Kuuntelin viime viikolla arvostetun tiedekirjailijan ja tutkijan, tohtori Dawson Churchin luentoa. Hän kertoi eräästä tutkimuksesta, jossa kohderyhmä meditoi hyvin simppelillä tekniikalla viikon ajan kymmenisen minuuttia päivässä. Yhdessä viikossa heidän kortisolitasonsa (stressihormoni) tippui 37% ja immunoglobuliini A lisääntyi 116%! Ihan huikeaa! Immunoblobuliini A (IgA) on vasta-aine, jolla on keskeinen rooli limakalvojen immuunitoiminnassa. Se toimii erityisesti ruuansulatuskanavassa ja hengitysteissä.
Käsittelemällä tunteemme fiksusti ja rauhoittumalla päivittäin voimme kohentaa oloamme ja vastustuskykyämme merkittävästi. Se ei edes maksa mitään. Ihan mahtava juttu, eikö? Rauha elämässämme lisääntyy. Sille on nyt suuri tarve.
Mindfulness-ohjaajana ja työhyvinvointiluennoitsijana saan jatkuvasti kysymyksiä ja kommentteja meditoimisesta sekä nukkumisesta: ”teenkö meditaatiota oikein, tää harjoitus ei oikein onnistunut, viimeaikoina meditaatio ei ole sujunut niin kuin pitäisi, mitä vinkkejä sulla on nukahtamiseen, yritin meditoida yöllä mutten kuitenkaan nukahtanut, kuinka paljon tarvitsen unta, jne?”
Palasin toissa päivänä USA:n länsirannikolta ja olin yöllä hereillä parin tunnin unien jälkeen melkein aamuun asti. Siinä oli kosolti aikaa meditoida, reikitellä (energiahoitaa), unelmoida ja ajatella.
”Meditaatio on sitä mitä tapahtuu, kun alat meditoimaan.” Tämä on niin ihanan inhimillisesti ja lempeästi todettu – kunpa muistaisin, kuka näin on sanonut! Mielemme takertuu helposti kuvitelmiin, tarinoihin ja pyrkimyksiin siitä mitä meditaation ”pitäisi” olla.
Itselleni meditaatioon liittyy kaksi tärkeää asiaa: sitoutuminen ja hyväksyminen. Sitoudun ylläpitämään ja palauttamaan tietoisuuteni tässä-ja-nyt-hetkeen (meditaation keston ajan) hyväksyen kaiken tietoisuudessani.
Periaatteessa tosi helppoa ja yksinkertaista, mutta mutta – on eri asia miten mielemme asian kokee, egon suhtautumisesta puhumattakaan… Vuosien varrella meditaatio-kokemukseni ovat luonnollisesti vaihdelleet, muuttuneet ja menneet vuoristorataa – eli loistavaa treeniä hyväksymislihakselle ja tärkeää oppia meditaatioiden monimuotoisuudesta pitkän aikavälin mittakaavassa.
Sängyssä pyöriskellessä on helppo valahtaa suoritusmoodiin ja yrittää kaikin keinoin nukahtaa. Toki sekin voi ”onnistua” ja johtaa uneen – kannattaa tehdä sitä, mikä toimii sinulle. Mulle mindfulness-harjoittaminen on opettanut irti päästämistä ja sen sivutuotteena tyypillisesti seuraa jonkinasteista rentoutumista ja/tai antautumista tälle hetkelle täysin – olematta kuitenkaan passiivinen tai alistuva.
Nyt tajusin, että hei – sängyssä olonhan voi rinnastaa aikaan ”meditaatiojakkaralla”. Olen sänkyyn mennessä sitoutunut makaamaan siinä hyväksyvällä asenteella herätyskellon sointiin saakka. Kuka minä olen arvostelemaan kehomieleni tarvetta, olipa se sitten nukahtaminen tai hereillä olo.
Tämän näkökulman kautta tavoitin syvemmän luottamuksen siihen, että kunhan vain annan kehomielelle mahdollisuuden levätä, on se riittävää. Eikä nukahtaminen ole välttämättä mikään mittari energioitteni latautumisesta ja palautumisesta.
Sitouduin olemaan arvostelematta sängyssäolon kokemusta ja tapahtumia. Se loi tilaa sille, mikä oli totta siinä hetkessä. En yrittänyt nukahtaa tai muuttaa sen hetken kokemusta mitenkään, surffasin vain hetkestä toiseen hyväksyvällä asenteella. Oli helpottavaa, kun sai annettua itselleni luvan vain olla.
Seuraava päivä meni yllättävän hyvällä energialla, eikä väsymystä ollut juurikaan ennen iltaa. Ihan mieletöntä, aikaisemmin olisin ollut ihan tööt! Olen kiitollinen, että sängyssä-makaamis-meditaation ”sivutuotteena” sain tällä kertaa uudenlaista virkeyttä.
Olkoon tarinani polveileva vastaus alussa esittämiini kysymyksiin.
”Nukkuminen on parasta meditaatiota.” – Dalai Lama
…vai onko kuitenkin vertaamatta paras, heheh!
Rakkaudella,
Aleksi
Ilmoittautuminen 8 viikon mindfuleness-kurssille on nyt auki. Kurssi alkaa 18.11. Tervetuloa mukaan! Lue lisää kursista TÄSTÄ.
