Sivu 160 – Hidasta elämää

Elämä ei muutu odottelemalla selkeyttä, vaan tarttumalla siihen, mikä NYT olisi ihanaa

Sen odottaminen (tai vuosikausien pähkäily), että keksisi ”mikä musta tulisi isona” tai ”milloin tää mun elämä vihdoin alkaa” on peitestoori. Näissä puuhailuissaan ei tarvitse ottaa vastuuta siitä, että tutkii: miten minä NYT arjessa ja joka päivä pidän huolta itsestäni ja toteutan itselleni hyväntuntuisia juttuja – vai toteutanko. Ei tarvitse NYT alkaa kasvaa kohti itseä kutsuvia juttuja – joka on aina ennakoimaton, kontrolloimaton matka, ei mikään suora viiva kohti täyttymystä.

Kun alkaa ottaa koppia syvästä hyvästä olosta ja itsearvostuksesta tekemällä itseä arvostavia tekoja päivittäin, alkaa herätellä itsessään niitä tunteita ja kokemuksia, jotka synnyttävät iloa, innostusta, elossa ja hereillä olemisen tunteita. Sen sijaan, että pyörittelee, ihmettelee ja jumittelee vuosikausia mielessään, mikä ois mulle oikea ammatti ja mikä on mun elämäntehtävä ja missä se mun rakkaus luuraa.

Elämää saa elää paljon voimautuneemmin. Harva meistä sitä on varhaisissa vaiheissamme oppinut; oma voima piilee omien tunteiden ja tarpeiden tunnistamisessa ja niistä vastuun ottamisessa. Kulttuurissamme on isoja aukkoja tunnetaidoissa. Ei siksi, että meissä olisi vikaa vaan siksi, että meillä on rankka selviytymisen (hetki sitten päättyneiden sotien ja jälleenrakennuksen) historia. Siinä ei paljoa tunnetaitoja kehitelty – selviydyttiin vain eteepäin, ja selviytyjät potivat usein ”selviytyjän syyllisyyttä”. Siitä on seurannut laajamittaisesti sukupolvelta toiselle siirtynyttä ymmärtämättömyyttä ja kohtaamattomuutta tunteiden suhteen. Kun lapsi oppii väistämään tunteitaan (ei saa kiukutella, ei saa surra, ei saa olla pettynyt ja itku pitkästä ilosta), ei hän myöskään opi tunnistamaan tarpeitaan.

Jos ei tunnista tarpeitaan, ei niistä voi ottaa vastuutakaan. Syntyy odottelemisen ja voimautumattomuuden mekaniikka: ”jos olen onnekas, rakkaus tulee mun kohdalle tai löydän sen mun jutun, kunhan vaan tässä pyörittelen asiaa tarpeeksi pitkään”. Öö, ei.

Työskentelen tämän odottelun peitetarinan tiimoilla asiakkaideni kanssa eri elämänalueilla (tai koko elämän suhteen) jatkuvasti, ja jestamandeera rakastan niitä transformaation hetkiä (joita eittämättä kaikki rakastavat) kun lamppu syttyy: ei jumaleissön, onkin kyse TÄSTÄ! Näin simppelistä, ja samalla voimallisesta, elämää mullistavasta asiasta.

Innostus ja itsearvostus ovat prosesseja ja verbejä, eivät mikään tila joka sinuun saapuu, kun ”olet valmis”

Ja se asia on herätä nyt, tänään, ottamaan vastuu sen kuuntelemisesta, mikä sinua hoitaa. Missä asioissa ja millä tavalla sivuutat itseäsi? Onko päivissäsi aikaa sinua hoivaavalle ja rauhoittavalle tekemiselle? Se ei tarkoita sohvalla reporankana puhelimen skrollaamista tai hyvinvoinnin suorittamista kontrolloimalla syömisiään, liikuntojaan tai uniaan, vaan jotakin oikeasti hoitavaa. Ehkä venyttelyä, metsäkävelyjä, kenties kirjoittamista, kynttilänvalossa pötköttelyä, maalaamista. Sen ei tarvitse olla kahden tunnin operaatio, vaan jotakin niin matalan kynnyksen toimintaa, että voit siihen sitoutua. Sitä jotain mistä nautit, mutta joka ”on viime aikoina jäänyt taas vähän vähemmälle”.

Mikä sinua nyt innostaa? Tutki, kokeile, hapuile, mene kohti. Energia toimii simppelisti: jos suot itsellesi tänään itseäsi arvostavaa, hoitavaa, innostavaa (mitä se sinulle nyt onkaan), polku innostaviin asioihin myös ammatillisesti avautuu; innostumisen energia lähtee elämässäsi virtaamaan. Jos pyörit amebana ihmetellen, miksei mitään hyvää ja ihania selkeyksiä ala ilmaantua, ameba-olo tulee jatkumaankin. Innostus ja itsearvostus ovat prosesseja ja verbejä, eivät mikään tila joka sinuun saapuu, kun ”olet valmis”.

”Olenko valmis innostamaan, ilahduttamaan ja hoivaamaan itseäni nyt ja miten?” ovat toimivampia kysymyksiä, kuin ”mitähän mä tekisin isona?”.

Kuva: Unsplash

Annan uusi kirja Sydänvoimaa muutokseen saatavilla verkkopuodissamme:

Elämän ei tarvitse olla loputonta kilpajuoksua omien stressitasojen kanssa – Tärkeä muistutus vastaantulleelta vanhukselta

Minulla on aina ollut monta rautaa tulessa, mutta en koskaan ole ollut hyvä järjestelemään aikaa ja viemään yhtä asiaa loppuun kerrallaan. Elämä on tuntunut aina enemmän tai vähemmän kilpajuoksulta.

Kun asioissa ei ole selkeää järjestystä, työmäärän vähentäminen tekemällä enemmän tuntuu siltä, kuin yrittäisi kauhoa vettä pois uppoavasta veneestä lusikalla. Se toimii ehkä tiettyyn pisteeseen saakka, mutta jos yrittää tasapainotella liikaa asioita kerralla, mikään ei etene kunnolla. Sitä ryhtyy helposti toimeen vasta, kun deadlinet lähestyvät uhkaavasti, eli siis kun se tuttu stressimörkö herää ja alkaa kolistelemaan mielen paniikkikattiloita.

Tein enemmän merkityksellisiä asioita kuin koskaan aikaisemmin, joten miten ihmeessä oloni tuntui merkityksettömältä?

Päätin viime vuoden puolella alkaa toteuttamaan muutamaa projektia, jotka olivat junnanneet pitkään paikallaan. Koin, että sen yhteydessä oli oikea aika opetella parempaa ajanhallintaa sekä järjestelmällisyyttä. Liimailin post it-lappuja työpöydän kulmaan, merkkailin kynä sauhuten kalenteriin deadlinejä, tein rutiinit päiville ja rustailin muistojen laidoille tehokkuutta kohentavia ajatustekniikoita…“Laske mielessäsi lähtölaskenta ja aloita asian hoitaminen ennen nollaa….5…4…3…2… NYT!”

Uusien toimintatapojen ansiosta fokus ja energia tuntuivat virtaavan tehokkaasti. Luovuuskin sai uutta kaistaa. Kaikki tuntui menevän mallikkaasti, mutta kun uudet tavat alkoivat vakiintua, jostain syystä motivaatio ja luovuus alkoivat hiljalleen huveta. Tein enemmän merkityksellisiä asioita, kuin koskaan aikaisemmin, joten miten ihmeessä oloni tuntui merkityksettömältä?

“Milloin viimeksi olin pysähtynyt katselemaan ympärilleni ulkona liikkuessani?”

Eräänä raikkaan syksyisenä aamuna kävelin metsien reunustamaa pururataa pitkin ja näin edempänä tietä pienen hahmon kyykistyneenä kävelykeppien kanssa tien laitaan. Kun tulin lähemmäksi, keskeytin puhelimesta kuuluneen podcastin ja otin kuulokkeet pois korvilta.

Kyseessä oli vanha nainen, joka näytti etsivän maasta jotakin. Ehkä hän oli hukannut avaimensa? Pysähdyin kohdalle ja kysyin, ”Hei, anteeksi. Onko jotakin hukassa? Voinko olla avuksi?”. Nainen vastasi, ”Ei, minä vain tulin tänne metsän laitaan kuvailemaan syksyn viimeisiä kukkia.”

Hänen silmissään oli lapsenkaltainen ilo, kun hän kertoi syksyisin kuvailevansa pienellä kamerallaan kukkia, joista osan otti mukaansa ja kuivatti kotona. Niin ne olivat tallessa ja toivat hänelle iloa pimeimpinäkin talvipäivinä. Juttelimme hetken syksystä ja luonnosta, kunnes toivottelimme mukavat päivänjatkot ja lähdin jatkamaan matkaa, mutta tällä kertaa en laittanut kuulokkeita takaisin korville.

Vähän matkaa käveltyäni pysähdyin metsän laitaan. Katselin sen värejä, suljin silmät, hengitin syvään sen tuoksua, ja mietin, että milloin viimeksi olin pysähtynyt katselemaan ympärilleni ulkona liikkuessani? Milloin viimeksi, aistinut ympäröivää elämää ja kokenut maailman täytenä? Vaikka tuo kohtaamani nainen oli minua paljon vanhempi, hän oli ollut meistä kahdesta se, jonka silmistä loisti nuoren mielen keveys ja ilo.

”Nyt on kiire rentoutua, on enää puoli tuntia aikaa levätä!”

Olin huomaamattani alkanut suorittamaan elämää ja kulkemaan sen ohitse. Muistin kyllä organisoida tiedostoja, seurata treeniohjelmaa, opiskella asioita, tehdä hengitysharjoituksia ja vastata viesteihin ajallaan, mutta se mitä en muistanut, oli elää tätä hetkeä.

Tiesin kyllä tasapainon tärkeyden ja olin luullut tekeväni levollekin tilaa, mutta myös levosta oli salakavalasti tullut suorittamista. Suorittajan mentaliteetillä rentoutumisestakin tulee helposti vain yksi stressaava suoritus lisää: ”Nyt on kiire rentoutua, on enää puoli tuntia aikaa levätä!”

Tuon vanhan naisen kohtaaminen muistutti minua siitä, että se, että tekee enemmän, ei tarkoita täydempää elämää. Se mikä minulta oli ollut hukassa, oli ollut kokoajan matkassa, mutta olin alkanut elää liiaksi tulevassa ja ajautunut huomaamattani suorittamisen kierteeseen.

Elämän ei tarvitse olla loputonta kilpajuoksua deadlinejen ja omien stressitasojen kanssa. Se voi olla maisemareitin kaltainen, joka kulkee kohti tavoitteita, mutta jossa nauttii myös itse matkasta ja muistaa välillä pysähtyä katsomaan ympärilleen.

Ei sieltä Tinderistä ketään löydä – Jos uskoo, ettei tänäänkään kohtaa ketään, ei varmasti kohtaakaan

Tapaan työssäni päivittäin ihmisiä, joiden kanssa keskustelen suhteiden aluista ja lopuista. Vaikka suurin osa asiakkaistani on eroa harkitsevia ja eronneita, minulla on paljon pareja asiakkaina, jotka etsivät uutta tai parempaa yhteyttä toisiinsa. Joka kerta kun saan todistaa sen löytyvän, sykähtää oma sydämeni ilosta. Ja kun niin ei käy, tunnen surua ja myötätuntoa, vaikka päätös olisi ilmiselvästi oikea.

Luonani käy myös ihmisiä, jotka haluavat tulla puhumaan kanssani juuri alkaneesta suhteesta, rakkaudesta ja uuden elämän näkymistä. Usein he ovat asiakkaitani eroseminaareista vuosien takaa. He haluavat tulla vielä kerran menneen elämän kertauskierrokselle ja hakevat minulta sparrausta uuden suhteen alussa. On koskettavaa ja ihanaa, että saan kokea tärkeän uuden vaiheen saman ihmisen kanssa, jonka tuskaisen eroprosessin olen saanut jakaa. Kysyn aina heiltä, mistä he löysivät uuden suhteensa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana yleisin vastaus on ollut Tinder.

Kun minä olin nuori, sanoivat ihmiset ettei baareista ketään löydä. Suuri osa meistä sieltä kuitenkin ysärillä kumpaninsa löysi. Niin minäkin. Nyt kun parinhaku on keskittynyt verkkoon, kuulen usein ihmisten haukkuvan Tinderiä samoin sanoin. Kuitenkin suuri osa sieltä seuraa hakevista myös sitä saa, myös tositarkoituksella. Harvoilla se ihanin tyyppi heti löytyy ja moni luovuttaa matkan varrella pettyessään liian monta kertaa. Ajattelen kuitenkin että jokainen kaunis tarina on arvokas todiste siitä, että rakkauden mahdollisuus on kaikkialla.

Mietin mikä saa meidät pitämään yllä tätä puhetta? Miksi haluamme mitätöidä mahdollisuuksiamme`? Ehkä se on sitä ettei pessimisti pety? Kun tarpeeksi uskon etten tänäänkään kohtaa ketään, en varmasti kohtaakaan. Ajattelen, että löytääkseen toisen ihmisen luo, meidän pitää laittaa valot päälle ja lähteä maailmaan. Pohtia, mitä minä voin antaa, en ainoastaan saada. Ylipäätään on tärkeää että kohtaamme ihmiset ihmisenä, vailla liikoja ennakko-odotuksia. Sillä on myös nimi: kasvattava suhde. Parhaimmillaan kaikki ihmissuhteet voivat olla sellaisia, kun otamme suhteistamme vastuun ja kohtaamme toisen tietoisesti omia tunteitamme ja ajatuksiamme tutkien ja ihmetellen.

Kasvattava suhde voi tarkoittaa monia asioita, mutta ainakin voimme siitä sanoa tämän:

Siinä saat olla itsesi kokoinen ja enemmän.
Sinulla on mahdollisuus kasvaa omaan potentiaaliisi.
Koet tulevasi nähdyksi kokonaisena ja kauniina ihmisenä.
Ette esitä toisillenne vaatimuksia.
Elät tässä hetkessä, etkä tulevassa.
Olette toistenne luottamuksen arvoisia.

Luopuminen on vaikeaa, mutta siinä auttaa tunteiden kohtaamisen taito. Marikan uusi kirja Luopumisien kauneus – Kirja hellittämisestä ja hyväksymisestä tarjoaa tähän välineitä.

3 konkreettista vinkkiä sinulle, jolla on nyt vaikeaa

Onko elämä vaikeaa? Tuntuvatko asiat menevän pieleen? Onko olosi synkkä, lamaantunut tai merkityksetön? Muista nämä tuen sanat, kun sinulla on vaikeaa:

1. Voit vaihtaa näkökulmaasi

Muista, ettet ole yhtä huono kuin synkin ajatuksesi, vaan olet yhtä valoisa kuin rauhallisin hengenvetosi

Voit aina kyseenalaistaa ajatuksesi, tarkkailla tunteitasi ja kokemustasi lempeydellä, rakkaudesta käsin. Ajatus siitä, että olet merkityksetön, on vain ajatus. Ajatus siitä, ettet tule ikinä nousemaan ylös masennuksesta, on vain ajatus – se ei määrittele sitä, miten sinulle käy. Voit aina toimia toisin, vähäisissäkin määrin: Jos synkän olon keskellä soimaat itseäsi, voitkin halata itseäsi tai antaa itsellesi myötätuntoa (vaikka se kuulostaisikin synkästä näkökulmasta katsottuna samanaikaisesti naiivilta tai turhalta).

2. Voit aina hakea apua jostakin

Voit puhua läheisille ihmisille ja pyytää heiltä apua tai neuvoja
Voit soittaa Kriisipuhelimeen, joka palvelee 24/7 – puh. 09 2525 0111, jos koet olevasi yksin ja kaipaavasi tukea toiselta ihmiseltä
Voit kirjoittaa murheesi ylös, jos koet että saat purettua oloasi kirjoittamalla
Voit purkaa tunteitasi itkemällä tai tanssimalla
Voit hoivata itseäsi venyttelemällä, rentouttamalla kehosi makaamalla lattialla ja osoittaa itsellesi lämpöä vaikka silittämällä itseäsi
Voit kuunnella (ilmaisia) meditaatio- tai mindfulness-harjoituksia, jotta saat ajatuksesi rauhoittumaan ja etäisyyttä tunteisiisi
Voit saada turvaa ja rauhaa luonnosta, jotta pystyt hengittämään syvään ja saat etäisyyttä ajatusten maailmaan & kosketusta konkreettiseen elämän ihmeeseen
Voit lukea kirjoja, jotka puhuttelevat sinua saadaksesi uutta tietoa, näkökulmia, inspiraatiota ja vahvistusta
Voit kuunnella musiikkia, joka rauhoittaa tai piristää sinua
Voit jättää tekemättä asioita, jotka saavat olosi pahenemaan. Tiedän että tämä ei ole aina helppoa. Onneksi itsemyötätunto auttaa tässä ihmeellisen paljon. Soimaavien ja negatiivisten ajatusten seassa hyväksyntä ja tuki, jota voit AINA antaa itsellesi, on mittaamattoman arvokasta.

Miksi kirjoitin tällaisen pitkän listan asioita, joista osa on täysin itsestäänselviä?

Siksi, että kun meillä on vaikeaa, emme muista yksinkertaisintakaan neuvoa!

Jäämme sohvalle makaamaan ja selaamme somen negatiivisia uutisia sen sijaan, että kuuntelisimme kaunista musiikkia ja tanssisimme sen tahtiin. Jäämme riitelemään pikkuasioista sen sijaan, että menisimme ulos kävelylle ja saisimme etäisyyttä & mittasuhteita asioille.

3. Saat rakastaa itseäsi kaikesta huolimatta

Tämä neuvo on oikeastaan itsestäänselvyys, mutta harva meistä todella kokee sen itsestäänselvyytenä omassa elämässään – varsinkaan silloin, kun on vaikeaa. Useimmat meistä ovat oppineet arvottamaan itseään kuin koulussa. Hyvästä käytöksestä, ”hyvistä” tunteista ja hyvistä suorituksista saa hyväksyntää sekä itseltään että muilta. Kärttyisyydestä, epäonnistumisesta, unohtelemisesta ja työhaastattelussa mokaamisesta saa puolestaan kylmäkiskoista vähättelyä, sivuuttamista tai pettyneitä katseita.

Tämähän on toki ok sellaisissa tilanteissa, joissa vaikkapa valitsemme sivuuttaa ihmisen, joka huutelee meille rumia keskellä katua. Mutta käytöksemme perustuu harvoin selväjärkiseen suojeluvaistoon, vaan perfektionistisiin vaateisiin itseämme (ja toisiamme) kohtaan.

Harva meistä on yksinkertaisesti tottunut tai oppinut hyväksymään itsensä (tai läheisensä) niinä hetkinä, kun olemme mokanneet tai yksinkertaisesti liian väsyneitä toimimaan järkevästi. Meillä on vahva muistijälki tuomitsemiselle, vaatimiselle, sivuuttamiselle ja hylkäämiselle. Joudumme tosissaan opettelemaan itsemyötätuntoa, armollisuutta ja jopa itsemme rakastamista. Ja tiedämme kyllä, miten paljon voimme voittaa, kun satsaamme tähän asiaan edes hieman enemmän voimavarojamme.

Aloita jostakin. Aloita nyt!

Mitran lempeät kirjat Sydämen seksi ja Meidän vuosi nyt paketissa – löydät ne tästä.

Annatko hymyjä omalle kehollesi ja vaikeillekin tuntemuksillesi? – Kannattaisi

Nukuin huonosti, aamujooga tuntui tahmealta, en olisi jaksanut vetää leukoja, väsyttää… Kirjoitin koko aamupäivän mindfulnessin roolista paniikkikohtauksessa. Teksti syntyi vaivalla, ja olo oli kuin Duracell-pupulla, jolla oli paristot hukassa.

Iltapäivällä odotti online-meditaation ohjaaminen isolle organisaatiolle. Mitähän siihenkin keksisin… Aluksi mietin työyhteisön mahdollisia tarpeita ja millaiset meditaatiot sopisivat siihen – ei resonoinut juurikaan. Lopuksi laitoin happinaamarin ensin itselleni, eli mietin, millaisen meditaation itse tarvitsisin. Muistin, etten ole pitkään aikaan vetänyt Tara Brachin smile-meditaatiota. Innostuin jo pelkästä ajatuksesta!

Ohjasin meditaatiossa osallistujat kehoon läsnäoleviksi. Etenin otsasta alaspäin pysähtyen aina hetkeksi yksittäiseen kehon osaan.

Pysähdyksen aikana kutsuin osallistujan kuvittelemaan pienen hymyn koskettavan tätä kohtaa kehosta. Tai vastaavasti ohjaamaan sitä intentiota, tunnetta tai energiaa tähän kehonosaan, mitä pienen hymyn mielikuva mahdollisesti nostatti osallistujassa.

Sanoitin, että itse huomaan lempeyttä, ystävällisyyttä, iloa, rakkautta, myötätuntoa, jne. ja annoin näiden tunteiden vaikuttaa ja virrata kehossani. Rintakehän kohdalla tunnusteltiin, että miten on mahdollista antaa hymyn energian säteillä koko kehoon, kuten sydän pumppaa verta.

Ilman pakottamista, sallien ja antaen kaiken olla niin kuin on. Vain seuraten, että mitä kehossa tapahtuu – miten keho mahdollisesti reagoi pienen hymyn kutsuun – vai reagoiko mitenkään.

Olin ihan liekeissä sen jälkeen, kun olin vetänyt harjoituksen työyhteisölle! Taas kerran olin itse unohtanut, miten suuri voima meditaatiolla voi olla. Olin energinen, ilo väreili koko kehossani, innostus pursusi! Sitähän elämä ja meditaatio on, uudestaan ja uudestaan saman tutun asian äärelle palaamista aloittelijan mielellä – sekä uudestaan ja uudestaan syvyyttä sekä tuoreita oivalluksia löytäen.

Kutsun sinut pitämään nyt pienen tauon ja sulkemaan silmät.

Iloa, innostusta ja (uudestaan) löytämisen riemua päivääsi!

Rakkaudella,

Aleksi

Ilmoittautuminen 8 viikon mindfuleness-kurssille on nyt auki. Kurssi alkaa 18.11. Tervetuloa mukaan! Lue lisää kurssista TÄSTÄ.

https://hidastaelamaa.fi/2021/10/mindfulness-verkkokurssi-8-viikkoa-2/#9c114e06

”Miten hyvä kumppani olen ollut sinulle tällä viikolla?” – Tämä parisuhdeharjoitus vahvistaa yhteyttänne

Parisuhde on kutsu syvempään itsetuntemukseen ja kasvuun.

Useimmille parisuhde on se kaikista läheisin suhde, se jossa näemme toisemme myös stressaantuneina, kireinä, loukkaantuneina ja tavoilla joilla emme itseämme yleensä muissa suhteissa näytä. Tätäkin on intiimiys, ja sitä se saakin olla.

Intiimiys ei ole kuitenkaan oikeutus vastuuttomuudelle, vaan vuorovaikutus on jatkuvaa yhteisvastuuta ja sen jakamista. Se on tutkimista siitä, mitä välillämme tapahtuu, mitä minussa tapahtuu ja miten se kenties heijastuu sinuun.

Vuorovaikutus on paljon enemmän kuin sanat, vaikkakin sanat ovat tärkeä osa vuorovaikutusta. Vuorovaikutusta on myös se, mitä jätämme sanomatta, mitä nielemme ja vältämme. Se kaikki elää vuorovaikutuksessamme, jos ei suoraan niin epäsuoraan.

Siksi yksi tärkeä rakkauden teko omaa parisuhdetta kohtaan, on ottaa tietoisesti aikaa suhteen vuorovaikutukselle.

Varatkaa yhdessä aika esimerkiksi sunnuntai-iltapäivälle, jossa luotte turvallisen tilan keskustella aiheesta:

Miten hyvä kumppani olen ollut sinulle tällä viikolla?

Se joka vastaa kysymykseen ensin, saa 10 minuuttia keskeytymätöntä aikaa puhua ja tulla kuulluksi.

Tämä 10 minuuttia on hyvä aloittaa sillä, mitkä asiat ovat menneellä viikolla tuntuneet suhteessa hyvältä.

Esim. Tuntui ihanalta kun aamuisin otit minut kainaloon herätessä, yms.

Tämä aika on turvallinen tila kertoa, jos jokin on jäänyt vaivaamaan tai loukannut. Käytä minä- viestiä.

Esim. Minusta tuntui yksinäiseltä koska koin että olit useana iltana kiinnostuneempi puhelimesta kuin minusta.

Ja sitten saa esittää toiveen.

Esim. Toivoisin, että varaisimme yhden illan viikosta yhteiselle ajalle, ilman puhelimia.

Vaihtakaa vuoroja niin, että kummatkin saatte kysyä ja vastata. Ottakaa harjoituksen jälkeen vielä hetki fyysistä läheisyyttä valitsemallanne tavalla. Kainalossa kellimistä, leikkisää painimista tai rakastelkaa. Vahvistakaa jotenkin myös fyysistä yhteyttänne.

Ottakaa tavaksi puhua asioista säännöllisesti ja vaalikaa välillänne henkeä jossa te olette samalla puolella, suhteenne puolella.

Se kysyy kummaltakin paikoin nöyryyttä, kiitoksen antoa, iloitsemista, vastuunottoa ja vilpitöntä halua kasvaa. Ja miten arvokasta se onkaan.

Ilkeitä ihmisiä ei ole, mutta jokainen osaa joskus ilkeillä – 5 tapaa selviytyä ilkeilystä satuttamatta itseään

Ilkeä käyttäytyminen satuttaa ja loukkaa. Muistan vielä vuosikymmentenkin takaa, miten alakoulun viidennellä luokalla jouduin opettajan ilkeilyn kohteeksi. Minulla oli nuha ja yritin niistää mahdollisimman hiljaa, etten häiritsi muita ja kiinnittäisi huomiota itseeni. Jotenkin se ärsytti tai huvitti miesopettajaa, joka lopputunnin matki tapaani niistää. Se oli julmaa ja se teki kipeää.

Ilkeässä käyttäytymisessä ei ole mitään puolusteltavaa, mutta voimme silti yrittää ymmärtää sitä. Ilkeilyn avulla puretaan omaa pahaa oloa toiseen, usein täysin syyttömään ihmiseen. Halutaan, että toisellekin tulee huono olo, koska itsellä on niin hankala ja tukala olo. Samalla viestitään, että toinen ei ole rakkauden ja hyväksynnän arvoinen. Tämän takia ilkeys satuttaa pahasti, koska se herättää sisällämme hylätyksi tulemisen kivun.

Sama stressissä nouseva hylkäämisen pelko on myös ilkeän käyttäytymisen takana. Vaikka nykyisin stressin aiheet eivät suoraan uhkaa henkeämme, aivoillemme stressissä on yhä kyse kuolemanvaarasta. Aikojen alussa heimon ulkopuolelle hylkääminen tarkoitti varmaa kuolemaa. Niinpä stressaantuneina yhä alitajuisesti pelkäämme tulevamme – riittämättöminä, huonoina ja epäonnistuneina – torjutuiksi ja hylätyiksi.

Hylkäämisen pelko on niin kipeä tunne, että sen tietoisuuteen nouseminen pyritään estämään keinolla millä hyvänsä. Niinpä stressissä erilaiset huonot käyttäytymistavat peittävät tuon syvän, alitajuisen hylkäämisen pelon.

Pelon takana on kuitenkin mieletön tarve tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi, mutta juuri sitä me emme stressaantuneina osaa sanoittaa ja osoittaa, koska pelkäämme sen tekevän meistä vielä haavoittuvampia. Valitettavasti stressikäyttäytymisemme ajaa meidät vain lähemmäksi suurinta pelkoamme, torjutuksi ja hylätyksi tulemista.

Stressaantuneina, väsyneinä ja uupuneina meistä kukaan ei ole parhaimmillaan. Meillä jokaisella on huonoja päiviä ja meistä jokainen osaa käyttäytyä ilkeästi ja huonosti, kukin persoonallistyypillemme ominaisella tavalla. Ilkeää käyttäytymistä on hyvin monenlaista:

Joku arvostelee tai syyttää toista,
joku puhkuu kärsimättömyyttään ja saa toisen tuntemaan itsensä tyhmäksi ja hitaaksi,
joku taas osoittaa hiljaa, mutta selkeästi halveksuntansa,
joku huutaa ja haukkuu antaen toisen kuulla kunniansa,
joku puhuu pahaa selän takana,
joku marttyyriudellaan yrittää saada muut tuntemaan syyllisyyttä,
joku taas nimittelee tai sivaltaa terävällä kielellään,
joku vähättelee tai nolaa sarkasmilla,
joku murjottaa ja ei ole kuulevinaan ja siten ilmaisee vastapuolen olemassaolon olevan merkityksetöntä.

Kaikille tavoille yhteistä on, että aina vastapuolen annetaan ymmärtää, ettei hän ole hyväksytty tai rakastettu.

Kukaan ei ole ilkeä

Vaikka meistä jokainen osaa käyttäytyä huonosti, kukaan meistä ei ole ilkeä. Ilkeää ihmistä ei ole olemassakaan. Persoonallisuusteoriat eivät tunne sellaista persoonallisuus- tai temperamenttipiirrettä kuin ilkeys. Syvimmiltään on vain ihmisiä, jotka kaipaavat hyväksyntää ja rakkautta.

Kuitenkin aivomme automaattisesti jakavat ihmiset hyviksiin ja pahiksiin, meikäläisiin ja vihollisiin. Niinpä herkästi leimaamme huonosti käyttäytyvän, meitä satuttavan ihmisen ilkeäksi. Uskomme sen helpottavan omaa oloamme, mutta se usein sitoo meidät vain tiukemmin tapahtuneeseen ja saa meidät muistamaan kauemmin satuttavan tunteen.

Meidän kannattaa kuitenkin – ihan itsemme takia – tietoisesti varoa leimaamasta ketään ilkeäksi. Jos niin teemme, ihan vaistonvaraisesti suhde tuohon ihmiseen muuttuu varovaiseksi ja epäileväiseksi. Emme osaa enää olla avoimia ja luontevia hänen kanssaan, koska olemme koko ajan hieman varuillamme. Uskomme näin olevamme paremmin turvassa hänen ilkeilyltään, mutta itse asiassa olemme kuin heikoilla jäillä.

Kun aivoissamme on kokoaikainen hälytys päällä, varuillaan olomme saa meidät tarkkailemaan toisen käyttäytymistä etsien sieltä merkkejä ilkeydestä, jollaiseksi saatamme tulkita toisen viattomankin kommentin. Saatamme kokea itsemme ilkeyden satuttamaksi silloinkin, kun siihen ei olisi ollut tarvetta.

Mutta ilkeilyn herättämään hylätyksi tulemisen kipuun ei kannata jäädä kiinni. Voimme vapautua siitä, kun tulkitsemme toisen huonon käytöksen takana olevan hänen itsensä kipeä ja syvä tarve tulla hyväksytyksi, asenteemme muuttuu myönteisemmäksi häntä kohtaan. Vaikka emme hyväksy hänen käytöstään, voimme hyväksyä hänet ihmisenä, joka pelkää hylätyksi tulemista niin kuin jokainen meistä.

5 tapaa kohdata ilkeästi käyttäytyvä ihminen

1. Älä ota ilkeyttä itseesi. Itse olen kokenut, että paras tapa selviytyä ilkeydestä on nähdä ilkeyden taakse. Niinpä kohdatessani ilkeyttä usein ajattelen: ”Mitähän pahaa sinulle on tapahtunut, kun sinulla on tarve olla ilkeä?” Tällä ajattelulla ei tarkoitus oikeuttaa toisen huonoa käytöstä, vaan suojata itseään. Kieltäydyn ottamasta ilkeyttä itseeni, kieltäydyn päästämästä ilkeyttä sisälleni.

2. Stressaantuneen ja huonosti käyttäytyvän ihmisen kanssa ei kannata siinä tilanteessa yrittää keskustella tai saada häntä oivaltamaan käyttäytymisensä juurisyitä, sillä hengissäsäilymismoodissa aivot eivät kykene rakentavaan keskusteluun. Anna aikaa hänen aivoilleen rauhoittua, vähintään puoli tuntia, tarvittaessa enemmänkin.

3. Jos sinun pitää jatkossakin olla tekemisissä ilkeästi käyttäytyvän ihmisen kanssa, usein jo pelkkä myötätuntoinen asenteesi hänen stressiään kohtaan ja kykysi nähdä hänen paha olonsa voi ohjata suhteenne tyynemmille vesille. Hiljainen, myötätuntoinen ajatus ”Hylkäämisen pelkosi täytyy olla tosi hirveä, kun sinulla tarve olla ilkeä” saattaa jo pelkästään auttaa.

4. Myöhemmin, jos ja kun tilanne tuntuu sinusta riittävän turvalliselta, voit halutessasi yrittää keskustella tapahtuneesta myötätunnosta käsin. Voit sanoa esimerkiksi, että ”Näen sinun hukkuvan työkuormasi alle. Miten voisin auttaa sinua?” tai ”Olenko ymmärtänyt oikein, että sinua huolettaa tämä…?” tai ”Minusta tuntuu, että sinua painaa jokin. Haluatko kertoa siitä?” Aina keskustelu ei tunnu luontevalta eikä siihen kannata itseään pakottaa. Silloin myötätuntoinen asenne riittää.

5. Jos ilkeästi käyttäytyjä on tuntematon ihminen tai ohikulkija, niin ilkeys valuu kuin vesi hanhen selästä, jos tilanteesta pois kävellessäsi onnistut ihmettelemään, että ”Mitähän pahaa tuolle ihmiselle on tapahtunut, kun hänellä on noin iso tarve olla ilkeä?”

Huom! Jos läheisesi ilkeä käyttäytyminen on jatkuvaa ja varsinkin jos siihen liittyy väkivallan uhkaa tai halua vahingoittaa sinua tai muita perheenjäseniäsi, taustalla saattaa olla psyykkinen häiriö tai sairaus. Silloin kannattaa itsesi ja perheesi suojaamiseksi hankkia välittömästi apua, sillä henkinen tai fyysinen väkivalta ei katoa myötätuntoisella asenteella. Katso lisää www.nettiturvakoti.fi

Ilkeitä ihmisiä ei ole oikeasti olemassakaan. Ei edes alakoulun opettajani, vaikka hänen käyttäytymisensä oli totaalisen julmaa ja epäkypsää. Ehkä hänkin riittämättömyyden ja epävarmuuden suossa pyrki voittamaan oppilaidensa hyväksyntää surkealla huvittamisyrityksellään.

Uskon kuitenkin vahvasti, että syvimmiltään kaiken ilkeyden ja huonon käyttäytymisen takana on valtava hylätyksi tulemisen pelko. Tuon pelon jokainen meistä tunnistaa. Sen äärellä me kaikki olemme samanlaisia, välillä käyttäytymisessämme epätäydellisiä, mutta aina rakkautta ja hyväksyntää janoavia ihmisiä.

Lisää ymmärrystä itsesi ja muiden erilaisiin käyttäytymis- ja toimintatapoihin löydät kirjastani Onni asuu jo sinussa – 9 tapaa olla onnellinen.

Tilaa onnellisuusluentoni tai tutustu koulutus- ja valmennustarjontaani TÄSTÄ.

”Jokainen on täällä keskeneräinen, mutta yhdessä voimme olla sitä häpeilemättä” – 15 tarinaa siitä, miten Hidasta elämää on koskettanut

Kysyimme teiltä lukijoilta Instagramissa ja Facebookissa, milloin ja millaisissa tilanteissa Hidasta elämää on koskettanut itseä. ♥

Tällaisia koskettavia vastauksia annoitte:

Siinä vaiheessa, kun päätin jäädä irtisanottavien listalle 23 työvuoden jälkeen. Jotenkin tuntui, että sen hetkiset mietelauseet ja blogit olivat juuri minulle kirjoitettuja.💕
Unelmakartta-verkkokurssi keväällä – 17, kun sairastamisen jälkeen uskalsin alkaa toivomaan jotain, mikä tuntui mahdottomalta. Vuoden päästä se olikin jo totta.
Eniten pysäyttää, kun miehet kertovat tunteistaan, kuten Aaro ja Teemu.
Tosi moneen raskaaseen elämäntilanteeseen olen saanut lohtua ja voimaa ihanista teksteistä, runoista, voimakuvista ja -lauseista, kirjoista 🙏❤️ Ensimmäinen HE-kirjaperheen hankintani oli Tsemppikirja, nyt on hyllyssä aina käden ulottuvilla jo seitsemän kirjaa ja tänään tuli postissa niille kaveriksi ihana Lempeyden kirja 🤗 Ihanaa kun olette❤️
Kun elin läpi erittäin raskasta elämänvaihetta, tuntui, että kaikelta ja kaikesta oli pudonnut pohja. Käsitellessäni asioita, luin paljon Hidasta elämää -sivustoa. Se tuntui toisinaan jopa ironiselta, ”hidasta elämää”, vaikka koko elämäni oli täysin pysähtynyt. Siitä alkoi kuitenkin kasvamisen ja kehityksen aika. Aloin syventyä itseeni enemmän, opettelin tuntemaan itseäni. Sen myötä tuli ymmärrys erityisherkkyydestä ja pääsin lähemmäs itseäni kuin koskaan aiemmin. Sivuston lukeminen kuuluu nykyään arkeen. Se kuljettaa, ohjaa, antaa ymmärrystä ja hyväksyntää itseään ja elämää kohtaan. Ja ennen kaikkea se muistuttaa siitä, että itselleen pitää olla lempeä ja hyväksyvä.
Päivittäin tekstit, mietelauseet tai voimakortit koskettaa omaa elämääni. Välttämättä siinä hetkessä ei tajua, vaan jälkeenpäin siihen havahtuu. Näistä saa voimaa ja rohkeutta ❤️
Parisuhteen päättymisvaiheessa, kun aloin tutustua itseeni: kuka olen ja mitä elämältä haluan 😊 Olen lukenut useampia Hidasta elämää kirjoittajien teoksia.
Tänä vuonna, kun vedin viimein omat rajani. Ilahduin kaikista voimaannuttavista postauksista, sain varmuutta siihen, että olin oikealla tiellä.
Tämä sivusto antoi minulle hyviä oivalluksia elämästä, sen ihanuudesta, pienien asioiden arvostamisesta sekä siitä, että jokainen on täällä keskeneräinen, mutta yhdessä voimme olla onnellisesti keskeneräisiä sitä häpeilemättä. Kiitos kaikesta hyvästä mitä tämä sivu on minulle ja monelle muulle antanut ❤️
”Sinun ei tarvitse aina nähdä mitä tien päässä on, voit silti ottaa askelia eteenpäin.” Tämä lause auttoi jatkamaan eteenpäin vaikka kaikki tuntui oikean ihmisen löytämisessä mahdottomalta. Sitten se ihminen lopulta tuli vastaan tänä vuonna. ❤️
Hidasta elämää luonut uskoa tulevaan, ollut mukana kasvussa uuteen elämään ja jakamassa elämän ihania asioita ✨❤️
Olen saanut voimaa, uskoa ja toivoa Hidasta elämää sivustosta ja sen tuotteista (kortit, erilaiset kirjat) erilaisissa elämänmuutos kohdissa. Olen myös hyödyntänyt työssäni tuotteita 🙏🏻
Hidasta elämää on vaikuttanut elämän eri osa-alueisiin kokonaisuudessaan ja minuun ihmisenä. Vaikuttanut perspektiiviin nähdä maailma, kokea asioita. Se on ollut opettamassa näkemään hyvän, elämän pienien hetkien tärkeyden ja tukenut näkemään ikävissä tilanteissa myös kaunista. 🕊✨
12 vuoden koulukiusaaminen jätti muhun isot arvet, mutta löytämällä Hidasta elämää -kanavan, on niistä saanut aivan hurjasti positiivista energiaa, voimaa vaikeisiin päiviin ja apua masennuksesta paranemiseen ❤️
Uudessa elämäntilanteessa on hyvä nähdä ettei ole yksin. Muutkin ovat selvinneet.

Kiitos jokaiselle pysäyttävän hetken jakaneelle <3 Enää emme hidasta yksin, vaan yhdessä.

Parisuhteen ongelmat eivät aina johdu suhteesta – Kyse voi olla asiasta, joka on tapahtunut jo kauan ennen suhteen alkua

Kaikki parisuhteessa ilmenevät ongelmat eivät johdu parin vuorovaikutuksesta. Joskus syynä voi olla se, että jokin menneessä tapahtunut aktivoituu ja heittää varjonsa nykyisyyteen. Kyse voi olla asiasta joka on tapahtunut jo kauan ennen suhteen alkua.

Aina ei ole helppoa saada selvää siitä, mikä on minun, sinun tai meidän ongelma lähtökohtaisesti. Voi mennä useitakin tapaamisia, jotta lähteille päästään. Moni pari valitseekin prosessin, jossa tavataan useampia kertoja yhdessä ja erikseen terapeutin kanssa. Jossakin malleissa voidaan jo alussa päättää että tavataan vain yhdessä. Joskus voi olla myös hedelmällistä, että yksilöterapeutit ovat molemmilla erikseen ja pariterapeutti erikseen.

Terapiassa on aina tärkeää tutkia sitä, mitä itsessä tapahtuu. Mitä minussa herää ja onko se jotain, joka on tuttua jo menneisyydestäni? On tärkeää että pari tuo terapian aikana esille avoimesti toiveita terapiassa käsiteltävistä asioista jo prosessin aikana, näin palautteen antaminen ei jää vain viimeisen kerran asiaksi.

Jos terapia ei tunnu tuotavan tulosta tai junnaa paikallaan, kannattaa terapeutin vaihtoa ajatella ja ottaa asia rohkeasti puheeksi myös terapeutin kanssa. Terapiatyöskentelyssä on tärkeää, että voi luottaa omaan tunteeseensa ja puhua siitä avoimesti. Tuloksetonta työskentelyä on turha jatkaa yhdessä. Asiakkaalla on oikeus tehdä oma valintansa siitä kenen kanssa työskentelee ja niin on tietenkin myös terapeutilla.

Voi myös olla, että omat vaikeat tunteet suuntautuvat terapeuttia kohtaan. Usein ihmisen on helpompaa kohdistaa viha henkilöön, joka ei ole niin läheinen. Terapeutin tehtävä on tällöin tuoda esille omat ajatuksensa tilanteesta ja auttaa asiakasta tunnistamaan prosessejaan. Jos tilanne on hyvin vaikea, keskustelua kannattaa jatkaa seuraavalla kerralla.

Jos pohdit onko parisuhteessanne terapian tarpeessa, olet todennäköisesti huomannut jotain ongelmia tilanteessanne. Silloin kannattaa ehdottamasti varata aika asiantuntijalta ensin yhdessä.

Jos taas huomaat, että tietyt asiat nousevat suhteesta toiseen esiin voi olla, että taustalla on jotain, joka kaipaa pidempää yksilöterapiaa. Varsinkin jos tunnistat itsessäsi vahvoja vaikeita tunteita ja vahingollista käyttäytymistä, joka suuntautuu sinuun itseesi tai kumppaniisi.

Nämä 7 asiaa jokaisen yksinäisen pitäisi saada kuulla

Maija Ilmoniemi. Kuva Jonne Räsänen 2019.

Joka viides suomalainen kärsii ajoittain yksinäisyydestä. Mutta miksi me olemme niin yksinäisiä? Tunne yksinäisyydestä syntyy inhimillisestä kaipauksesta yhteyteen, tarpeesta kuulua johonkin sekä kosketetuksi tulemisen toiveesta. Kuinka hyvin ihminen lopulta tietää, mistä halu kuulua johonkin kumpuaa?

Yksinäisyys on iso ongelma, mutta sen ratkaisemiseksi on tehtävissä paljon. Maija Ilmoniemen uutuuskirja Yksinäinen on toiveikas ja rehellinen tarina ulkopuolisuuden tunteen värittämästä elämänpolusta. Kirja auttaa ymmärtämään yksinäisyyttä, sanoittamaan sen kokemusta ja löytämään ratkaisuja.

Tässä Maijan 7 ajatusta siitä, mitä jokaisen yksinäisen pitäisi saada kuulla:

1. Sinä et ole yksin. Kokemus yksinäisyydestä syntyy inhimillisestä tarpeesta. Me jokainen tarvitsemme pohjimmiltamme samaa: haluamme tulla nähdyksi ja hyväksytyksi. Olemme kaikki haavoittuvaisia inhimillisiä ihmisiä, ja yksinäisyys hyvin tavallinen ja yleinen kokemus ihmisen elämässä.

Yksinäisyyttä kokevat hyvin erilaiset ihmiset. Merkityksellisimpiä asioita elämän vaikeuksissa selviämisessä on se, kun saa vahvistuksen, ettei ole yksin kaiken keskellä. Yksinäinenkään ei ole yksin!

2. Sinulla on lupa tuntea yksinäisyyttä. Yksinäisyys syntyy kaipauksesta yhteyteen, se on tunne. Sinun ei tarvitse peittää yksinäisyyttä – ei itseltäsi eikä toisilta. Siinä ei ole mitään hävettävää, vaan kaikilla on oikeus omiin kokemuksiinsa ja tunteisiinsa. Vain kohtaamalla tunteet voit päästä eteenpäin. Voidakseen päästä vapaaksi on uskallettava tuntea ja sallittava kaiken kipeänkin tulla pintaan. Anna itsellesi lupa ihmetellä ja etsiä, kokea ja tuntea. Päätä, että hyväksyt epävarmuuden ja uskallat. Sinä olet kaiken tuon arvoinen!

3. Sinä saat puhua yksinäisyydestä. Yksinäisyys on kokemus siitä, ettei kuulu mihinkään. Kuuluakseen johonkin on tultava kuulluksi, ensin itselleen ja sitten muille. On alettava antaa sanoja kokemalleen, sillä jos on vain hiljaa, ei mitään voi tapahtua. Kukaan toinen ei voi kuulla ja ymmärtää yksinäisyyttäsi, jos salaat sen – eikä itse voi kuulua mihinkään ennen kuin ymmärtää, mitä kuuluminen itselle tarkoittaa.

Sinulla on oikeus puhua kokemuksestasi! Yksinäisyyttä ei voi arvottaa, sillä se on kokemus ja tunne, eikä eri ihmisten kokemuksia voi verrata toisiinsa. Kaikilla on oikeus omiin tunteisiinsa ja asiat ovat aina suhteellisia.

4. Sinä et ole viallinen. Kun yksinäisyys on lohduttomimmillaan, saattaa tuntua, että olet tehnyt jotain väärin, että olet outo ja erilainen, kenties epäonnistunut kaikessa. Muistathan, että sinussa ei ole mitään vikaa. Sinä olet rakastamisen arvoinen ja ansaitset kuulua muiden joukkoon. Suhtaudu myötätuntoisesti elämään ja anna itsellesi rauha olla juuri sellainen kuin olet.

5. Sinä olet merkityksellinen. Yksinäisyys on se hetki, kun tuntuu, ettei kukaan tarvitse, enkä minä ole kenellekään tärkeä. Muista, että se on tunne, ja se, miltä tuntuu juuri nyt, ei ole aina todellisuus. Se, että kokee yksinäisyyttä ei välttämättä tarkoita, että on tuomittu ikiajoiksi yksinäiseksi.

Sinä olet tärkeä ja ansaitset kuulua tähän maailmaan! Kun yksinäisyyden tunne on voimakas ja vaikuttaa monin tavoin tavalliseen arkeesi, ethän ohita sitä. Olet niin arvokas, ettei sinun kuulu kärsiä. Kun on syvällä yksinäisyydessä, saattaa tuntua, ettei ole ketään, joka kuulisi tai haluaisi auttaa. Entä jos kysyisitkin itseltäsi: Kuka minua kuulee ja kuka on sen arvoinen, että ansaitsee kuulla ajatukseni?

6. Sinun ei tarvitse selvitä. Kukaan ei selviä yksinäisyydestä yksin, eikä sinunkaan tarvitse. Jokaisen on voitava turvautua toiseen ja sinäkin olet ihan tavallinen ihminen. Sinun ei tarvitse ”voittaa yksinäisyyttä”, ”selvitä” siitä tai ”taistella” sitä vastaan. Yksinäisyyden kokemusta ei tarvitse juosta karkuun eikä sitä vastaan taistella.

Et ehkä voi koskaan kokonaan poistaa tuota tunnetta tai tunteita ylipäänsä, mutta antamallasi itsellesi luvan tuntea, voit oppia suhtautumaan siihen rakentavammin. Voit myötätunnolla ja tietoisesti tarkastella itseäsi, valintojasi ja mahdollisuuksiasi sekä sen jälkeen päättä millaisiin toimiin tartut muuttaaksesi kokemustasi ja tarinaasi – mikäli niin haluat ja päätät tehdä.

7. Aina on toivoa. ”Olen tässä, rakastan sinua ja annan sinun levätä. Lupaan, että sinäkin saat vielä jotain hyvää. Luota minuun.” Toivo on salainen voima ihmisessä. Se on mahdollisuus selvitä eteenpäin – pilkahdus tulevaisuuden mahdollisuuksista vaikeassa tilanteessa. Se on syy, miksi me elämme, kokoonnumme yhteen ja jaamme kokemuksiamme. Toivo syntyy myötätunnosta itseä kohtaan ja uteliaisuudesta elämään. Annathan itsellesi toivon lahjan: rohkeuden katsoa eteenpäin ja uskoa, että mahdollisuutta ei voi menettää!

Kurkkaa kirja:

Luonnosta löydät itsesi – 5 keinoa itsetuntemuksen syventämiseen

Milja Harju on vaasalainen metsäkylpyohjaaja ja sosionomi, joka toimii yrittäjänä luontolähtöisiä ja luovia hyvinvointipalveluita tarjoavassa yrityksessään Forestflow’ssa. Hänen sydäntään lähellä ovat keskustelutyö ja luova toiminta, Green Care sekä musiikkia ja taidetta yhdistävät hyvinvointimenetelmät. Instagramissa Miljaa voi seurata nimellä theforestflow ja Facebookissa Forestflow.

Sellaisina aikoina, kun et voi vaikuttaa kaikkeen mitä ympärilläsi tapahtuu, voit kuitenkin tehdä hyvinvointiasi lisääviä valintoja.

Luonnolla on lukuisia hyviä vaikutuksia, joita ovat esimerkiksi verenpaineen aleneminen, sydämen sykkeen tasoittuminen, stressin ja ahdistuksen lievittyminen sekä parantunut mieliala. Mitä enemmän luonnossa viettää aikaa, sitä vahvempi luonnon elvyttävä vaikutus on.

Aina ei ole mahdollista lähteä kauas metsään, mutta myös kaupunkien viheralueet lisäävät hyvinvointia. Luonnon hyvinvointivaikutuksista pääsee nauttimaan jo pelkästään menemällä metsään.

Jos kokemuksesta haluaa saada entistäkin syvällisemmän, kannattaa tutustua seuraaviin harjoituksiin, joista saat vinkkejä itsetuntemustasi syventävään luontoretkeen.

Pakkaa reppuun vihko, kynä, termariin lämmintä juotavaa ja hyvää evästä. Varaa aikaa itsellesi ja varmista, että saat viettää metsässä niin paljon aikaa kuin haluat. Jos mahdollista, hakeudu myös nuotion äärelle, sillä liekkien tuijottelulla on meditatiivinen vaikutus. Kokeile näitä metsässä tehtäviä itsetuntemusharjoituksia:

1. Hengitysharjoitus

Hengitä sisään raikasta ilmaa ja kuvittele sen voimaannuttavan sinua henkäys henkäykseltä. Ulospuhalluksella puhalla pois kaikki ikävät ajatukset ja rentoudu. Tarkkaile kehoasi, venyttele tai liiku halutessasi. Mitä kehosi kertoo sinulle tänään? Mitä tarvitset? Kirjoita havaintosi ylös ja mieti, miten voit tarjota itsellesi sitä, mitä juuri nyt tarvitset.

2. Itseä kuvastava luontoelementti

Etsi luonnosta itseäsi kuvaava luontoelementti tai jotakin, mikä jostain syystä puhuttelee sinua. Tarkastele elementtiä: miksi valitsit sen? miltä se tuntuu ja näyttää? Mitä valintasi kertoo sinusta? Mieti tai kirjoita ylös. Halutessasi voit kuvata elementin.

3. Irtipäästämisharjoitus

Kirjoita paperille kaikki asiat, joista haluat päästää irti. Voit kirjoittaa myös miksi et halua kantaa niitä enää mukanasi. Kun olet purkanut ajatuksesi paperille, polta paperi nuotiossa. Palavan paperin käpristyminen ja haihtuminen savuna ilmaan symboloi irtipäästämistä. Harjoituksen jälkeen tunnet olosi kevyeksi ja helpottuneeksi.

4. Lempipuu

Kulje metsässä intuitiivisesti ja hakeudu mieleisesi puun luo. Löydettyäsi mieleisen puun, vietä aikaa sen äärellä. Nojaa siihen ja tarkastele sitä. Miksi valitsit juuri tämän puun? Mitä valinta kertoo sinusta?

5. Aisti- ja muisteluharjoitus

Tutustu metsään kaikkien aistien kautta. Tuoksuttele ilmaa ja kasveja tai kukkia, tunnustele sammalta ja kiviä. Mikä on kauneinta, mitä metsästä löydät? Mitä värejä löydät ympäriltäsi? Entä mitä ääniä kuulet? Löydätkö jotakin maisteltavaa, esimerkiksi marjoja tai villiyrttejä?

Vinkki: myös kuusen havuja voi maistella (ellei ole allerginen) ja löytää aivan uuden aistikokemuksen! Mitä muistoja eri aistihavainnot tuovat mieleesi? Lopuksi voit kirjoittaa fiilikset koko retkestä ja miettiä, mikä oli lempiharjoituksesi. Voit palata siihen aina, kun haluat.

Ihania hetkiä luonnon ja itsetuntemuksen parissa!

Keho kaipaa lepoa, mutta aikaa sille ei ole – Vai olisiko sittenkin? ”Ensi viikolla” ei helpota, jos ei itse jarruta

Herkkä kehoni kuormittuu helposti.

Olen yrittänyt kieltää sitä paahtamalla menemään, todistelemalla itselleni ja toisaalta muille, kuinka paljon saan aikaan ja miten hyvin siedän stressiä ja jaksan kannatella montaa asiaa. Jaksankin, mutta jaksamisella on aina kääntöpuoli. Jokainen multitaskattu päivä vie kehostani voimia. Jokainen liian täynnä oleva viikko virittää valmiiksi kuormittunutta kehoani. ”On kuin paistaisi hermostoa pannulla”, kuten ystäväni totesi.

Syömishäiriön ja uupumisen jälkeen kehoni herkkä puoli on noussut niin keskeiseksi osaksi minua, että sen sivuuttaminen ei enää ole ollut vaihtoehto, enkä niin haluaisikaan. Vuosien mittaan olen harjoitellut – ja välillä edelleen harjoittelen – kuinka paljon palautumista tarvitsen innostuksen vastapainoksi.

Jokainen ihmisolento tällä planeetalla tarvitsee lepoa voidakseen hyvin. Ja yhtä lailla, jokainen keho ilmaisee eri tavoin sen tarpeesta.

Kuormittuneena minulla kärsii joko yöunet, hengitys käy pinnalliseksi, menetän hermoni pienissä arjen vastoinkäymisissä tai tahtoisin eristäytyä luonnon keskelle yksin puhumatta kenellekään, edes läheisilleni. Jos olen oikein väsynyt, kaikki tuo tapahtuu samaan aikaan.

Minulle nämä pienet ja isommat tunteiden, ajatusten ja yleisen voinnin muutokset ovat merkkejä, joita olen oppinut kuulemaan ja havainnoimaan myötätunnolla sen sijaan, että syyllistäisin itseäni siitä, ettei huvita, tai että kuormittuminen tarkoittaisi, että kehossani on jotain vialla.

Kehomme puhuu meille mitä erilaisin tavoin. Se kommunikoi, kun olemme onnellisia, surullisia, meillä on paljon energiaa, olemme innoissamme, ja kun ärsykkeitä on ollut liikaa. Samoin, kun tunnemme ja osaamme aistia vaikkapa ilon ja innostuksen kehossamme, on meidän tehtävämme harjoitella kuulemaan, kun kehomme pyytää meiltä jotakin. Ja kuulemisen jälkeen oppia antamaan ja hakemaan tilaa sen toiveille.

Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta aina se ei todellakaan ole sitä.

Joskus levon itselleen sallimisen hidasteena on odotuksia ja uskomuksia. Joskus ympäröivän maailman nopea tahti, johon kuulumisesta on vaikea olla kokematta painetta. Jos en tee yhtä paljon, kuulunko joukkoon? Olenko epäonnistunut, jos jättäydyn pois jostakin?

Joskus itselleen todistelee: ”Ensi viikolla helpottaa” – eikä sitä helpottavaa viikkoa koskaan tule.
Tai: ”Minulla ei ole aikaa pysähtyä”, ja oravanpyörä jatkaa pyörimistään.

Jokaisen meistä elämäntilanne on erilainen. Joskus elämme aikoja, kun vastuullamme on paljon, ja oma aika on väistämättä vähäinen. Uskon kuitenkin, että kaikilla meistä on mahdollisuus pohtia asioita omalla kohdallaan.

Väsyttävissä vaiheissa voi kysyä itseltään, voisinko karsia jostakin?
Jos en, voisiko yksi päivä viikosta olla vain palautumiselle?
Jos se ei onnistu, voisinko lohkaista jokaisesta päivästä pari minuuttia vain hengittelyyn? Siihen, että suljen silmät ja aistin kehoni tuntemukset? Ehkä syön hyvin, tai yritän mennä aiemmin sänkyyn?
Ehkä kävelen metsän kautta, ihan rauhassa seuraavaan tapaamiseen?

Minulle kehon viestien kuuntelu ja sen herkkyyden arvostaminen on nykyisin arkeni voimavara. Pyrin siihen, että hienovaraisten kuormituksen merkkien saapuessa hidastan ja rauhoitan arkeani. Aina se ei onnistu, ja sekin on ihan okei. Silloin kehoni kovaäänisempi kieli kyllä kyseenalaistaa sitä, mitä teen ja kuinka paljon. Kun arjessani on yhtä paljon tekemisen ja levon tilaa, voin hyvin. Harjoittelemalla kuulemaan ja toteuttamaan kehoni tarpeita, olen löytänyt omat rajani, sekä paljon pehmeyttä, pysähtyneisyyttä ja tilaa itselleni.

Ihminen ei ole kone, joka voi vain puskea menemään. Kenenkään keho ei jaksa loputonta tekemisen määrää. Meillä on lopulta vain tämä yksi ainoa keho, ilman sitä meitä ei ole täällä.

Kun kehosi siis seuraavan kerran pyytää sinulta jotain, voisitko kääntää huomiosi sitä kohti? Jos huomaat sanovasi: ”ei ole aikaa pysähtyä”, voisitko kysyä itseltäsi:

”Olisiko sittenkin?”

Kurkkaa Lempeyttä keholle -kortit: