Elämän ei tarvitse olla loputonta kilpajuoksua omien stressitasojen kanssa – Tärkeä muistutus vastaantulleelta vanhukselta

Minulla on aina ollut monta rautaa tulessa, mutta en koskaan ole ollut hyvä järjestelemään aikaa ja viemään yhtä asiaa loppuun kerrallaan. Elämä on tuntunut aina enemmän tai vähemmän kilpajuoksulta.

Kun asioissa ei ole selkeää järjestystä, työmäärän vähentäminen tekemällä enemmän tuntuu siltä, kuin yrittäisi kauhoa vettä pois uppoavasta veneestä lusikalla. Se toimii ehkä tiettyyn pisteeseen saakka, mutta jos yrittää tasapainotella liikaa asioita kerralla, mikään ei etene kunnolla. Sitä ryhtyy helposti toimeen vasta, kun deadlinet lähestyvät uhkaavasti, eli siis kun se tuttu stressimörkö herää ja alkaa kolistelemaan mielen paniikkikattiloita.

Tein enemmän merkityksellisiä asioita kuin koskaan aikaisemmin, joten miten ihmeessä oloni tuntui merkityksettömältä?

Päätin viime vuoden puolella alkaa toteuttamaan muutamaa projektia, jotka olivat junnanneet pitkään paikallaan. Koin, että sen yhteydessä oli oikea aika opetella parempaa ajanhallintaa sekä järjestelmällisyyttä. Liimailin post it-lappuja työpöydän kulmaan, merkkailin kynä sauhuten kalenteriin deadlinejä, tein rutiinit päiville ja rustailin muistojen laidoille tehokkuutta kohentavia ajatustekniikoita…“Laske mielessäsi lähtölaskenta ja aloita asian hoitaminen ennen nollaa….5…4…3…2… NYT!

Uusien toimintatapojen ansiosta fokus ja energia tuntuivat virtaavan tehokkaasti. Luovuuskin sai uutta kaistaa. Kaikki tuntui menevän mallikkaasti, mutta kun uudet tavat alkoivat vakiintua, jostain syystä motivaatio ja luovuus alkoivat hiljalleen huveta. Tein enemmän merkityksellisiä asioita, kuin koskaan aikaisemmin, joten miten ihmeessä oloni tuntui merkityksettömältä?

Milloin viimeksi olin pysähtynyt katselemaan ympärilleni ulkona liikkuessani?”

Eräänä raikkaan syksyisenä aamuna kävelin metsien reunustamaa pururataa pitkin ja näin edempänä tietä pienen hahmon kyykistyneenä kävelykeppien kanssa tien laitaan. Kun tulin lähemmäksi, keskeytin puhelimesta kuuluneen podcastin ja otin kuulokkeet pois korvilta.

Kyseessä oli vanha nainen, joka näytti etsivän maasta jotakin. Ehkä hän oli hukannut avaimensa? Pysähdyin kohdalle ja kysyin, ”Hei, anteeksi. Onko jotakin hukassa? Voinko olla avuksi?”. Nainen vastasi, ”Ei, minä vain tulin tänne metsän laitaan kuvailemaan syksyn viimeisiä kukkia.”

Hänen silmissään oli lapsenkaltainen ilo, kun hän kertoi syksyisin kuvailevansa pienellä kamerallaan kukkia, joista osan otti mukaansa ja kuivatti kotona. Niin ne olivat tallessa ja toivat hänelle iloa pimeimpinäkin talvipäivinä. Juttelimme hetken syksystä ja luonnosta, kunnes toivottelimme mukavat päivänjatkot ja lähdin jatkamaan matkaa, mutta tällä kertaa en laittanut kuulokkeita takaisin korville.

Vähän matkaa käveltyäni pysähdyin metsän laitaan. Katselin sen värejä, suljin silmät, hengitin syvään sen tuoksua, ja mietin, että milloin viimeksi olin pysähtynyt katselemaan ympärilleni ulkona liikkuessani? Milloin viimeksi, aistinut ympäröivää elämää ja kokenut maailman täytenä? Vaikka tuo kohtaamani nainen oli minua paljon vanhempi, hän oli ollut meistä kahdesta se, jonka silmistä loisti nuoren mielen keveys ja ilo.

”Nyt on kiire rentoutua, on enää puoli tuntia aikaa levätä!”

Olin huomaamattani alkanut suorittamaan elämää ja kulkemaan sen ohitse. Muistin kyllä organisoida tiedostoja, seurata treeniohjelmaa, opiskella asioita, tehdä hengitysharjoituksia ja vastata viesteihin ajallaan, mutta se mitä en muistanut, oli elää tätä hetkeä.

Tiesin kyllä tasapainon tärkeyden ja olin luullut tekeväni levollekin tilaa, mutta myös levosta oli salakavalasti tullut suorittamista. Suorittajan mentaliteetillä rentoutumisestakin tulee helposti vain yksi stressaava suoritus lisää: ”Nyt on kiire rentoutua, on enää puoli tuntia aikaa levätä!”

Tuon vanhan naisen kohtaaminen muistutti minua siitä, että se, että tekee enemmän, ei tarkoita täydempää elämää. Se mikä minulta oli ollut hukassa, oli ollut kokoajan matkassa, mutta olin alkanut elää liiaksi tulevassa ja ajautunut huomaamattani suorittamisen kierteeseen.

Elämän ei tarvitse olla loputonta kilpajuoksua deadlinejen ja omien stressitasojen kanssa. Se voi olla maisemareitin kaltainen, joka kulkee kohti tavoitteita, mutta jossa nauttii myös itse matkasta ja muistaa välillä pysähtyä katsomaan ympärilleen.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
🎅 Kuuntele ILMAISEKSI 30 päivää äänikirjoja – tarjous koskee myös aiemmin Storytelia kokeilleita! ⭐️ Voimassa 31.12. saakka!
Tarjous vain tästä!
close-image