Sivu 147 – Hidasta elämää

Maistuva kotiruokaresepti villiyrteistä – Vitamiinipitoiset ainekset löytyvät lähiluonnosta

Kevät on jokavuotinen lupaus uudesta sadosta ravinnetiheää ja herkullista villiyrttisatoa. Satoa, joka on ilmaista ja meidän kaikkien kerättävissä, luonnon kunnioitusta vastaan – jokamiehenoikeuksien nojalla, koko maassa Itä-Helsingistä Ivaloon.

Koen merkitykselliseksi kannustaa ihmisiä luontoon – villiyrttejä keräämään. Ihan samalla periaatteella kuin marjastaminen ja sienestäminenkin on monelle jokavuotinen tapa, voimme juhlistaa villiyrttien kirjoa.

Nyt on aika herätä kevään ja alkukesän fanfaariin, villiyrttien kultakauteen. Tämä ihana harrastus, ravinnon keruu, on myös todellinen stressitasojen lieventäjä. Kuvittele nyt, kävelet jumalaisen kauniissa luonnossa, linnut laulavat, aurinko paistaa ja kaikessa rauhassa keruuastiasi täyttyy superruoasta, villiyrteistä – lähes itsekseen!

Huhtikuussa villiyrtit on helppo tunnistaa, sillä muuta kasvustoa ei juurikaan ole. Nokkonen, litulaukka ja peltokanankaali ovat aina ensimmäisiä tulokkaita. Nämä kolme kasvia ovat helposti tunnistettavia, satoisia, herkullisia ja erittäin helppokäyttöisiä keittiössä!

• Nokkosta voimme käyttää monipuolisesti pinaatin tapaan, joko raakana smoothieen blendattuna, keittäen tai pannulla kypsentämällä, jolloin sen poltinkarvat deaktivoituvat ja polte häviää. Nokkosta löydät kasvamassa niin pihapiiristä, puutarhoista (rikkaruohona), joutomailta kuin talojen seinustoiltakin. Nokkonen on helpoin tunnistettava villiyrtti – ja ah, niin ravinteikas. Nokkonen sisältää runsaasti C-vitamiinia mutta myös B-, D-, ja E-vitamiinia, karotenoideja, foolihappoa ja runsaasti kivennäisaineita.

• Litulaukan makeahko valkosipulin, sinapin ja piparjuuren maku yllättää moniulotteisuudellaan. Kypsennystä ei tarvita – käytä kuten ruohosipulia tai valkosipulia – veitsellä hienontaen. Litulaukkaa löydät lehdoista, pensaikoista, vanhoista puistoista ja puutarhoista (rikkakasvina). Myös Litulaukka sisältää runsaasti C-vitamiinia.

• Peltokanankaalia voit käyttää identtisesti kaupoissa myytävän rucolan tapaan – lisäksi peltokanakaalin kukkanuppuvaiheessa (toukokuun aikana) kasvi sopii käytettäväksi varsiparsakaalin (bimi) tapaan. Peltokanankaalia löydät heinäpelloilta, ojanpientareilta, joutomailta ja kallioilta. Myös Peltokanankaalissa on reilusti C-vitamiinia. Myös A-vitamiinia sisältävä kasvi lisää aineenvaihduntaa ja parantaa ruokahalua.

Juuri ilmestynyt Villiyrttikeittokirjan täydennetty ja laajennettu 10. painos on selvä osoitus siitä kuinka ajankohtainen aihe niin hyvinvoinnin kuin ruokakulttuurimme kannalta villiyrtit ja jokamiehenoikeudet ovat.

Olemme etuoikeutettuja asuessamme Suomessa, näin puhtaan luonnon ympäröimänä ja sieltä ammennettavan vapaasti kerättävissä olevan ravintoon. Nauttikaamme, juhlistakaamme ja olkaamme kiitollisia jokamiehenoikeuksista.

Kauan eläköön villiyrtit!

CHILILLÄ MAUSTETTU PELTOKANANKAALIPASTA

Tässä ohjeessa peltokanankaali esitellään ruokaisana vihanneksena. Lisäksi sen lehdet sopivat erittäin hyvin salaatteihin. Tähänkin annokseen voi käyttää lehtiä, jos kukkaversoja ei ole saatavilla.

400g kuivapastaa
reilu ripaus merisuolaa keitinveteen
2–3 kourallista peltokanakaalin kukkaversoja ja/tai lehtiä
4 valkosipulinkynttä, kuorittuna ja murskattuna
½ punainen chili, viipaleiksi leikattuna (jätä siemenet joukkoon jos haluat)
4 anjovisfileetä hienonnettuna
1 1⁄2dl oliiviöljyä
1 dl hienonnettua yrttiä (esim.ruoholaukkaa tai litulaukkaa)

Keitä pasta reilussa, merisuolalla maustetussa vedessä. Lisää peltokanankaalin kukkaversot joukkoon pariksi minuutiksi, tai kunnes molemmat ovat al dente. Valuta.

Kuullota valkosipuli, chili ja anjovis desissä oliiviöljyä parin minuutin ajan. Lisää joukkoon keitetty pasta, kukkaversot
ja hienonnettu yrtti. Lisää vielä sekaan loput oliiviöljystä, puoli desilitraa.

Tarjoile sellaisenaan tai juustoraasteen kanssa.

Villiyrttikirjasta nyt uudistettu ja laajennettu yhdestoista painos 2022! 550 sivua upeita kuvia, Sami Tallbergin reseptejä ja tietoa luonnon superherkuista! Kirja sisältää 122 suomalaista villikasvia ja tietoa niiden keruusta ja käytöstä. Löydät kirjan verkkopuodistamme.

Näistä varoitusmerkeistä voit tunnistaa traumakiintymyssuhteen

Aiemmissa kirjoituksissa olen avannut mitä on traumakiintymys ja millaisia kehiä näissä suhteissa usein on.

Saan usein kysymyksen siitä, että miten voisi välttää traumakiintymyssuhteet jatkossa.

Mitään taikapilleriä minulla ei ole tähän, mutta kantapää kokemuksia kyllä. Rehellisesti, yksi elämäni haastavimpia kokemuksia oli peruuttaa pois traumakemiasuhteen alkumetreillä – ja samalla se opetti ihan valtavasti! Kerrankin en ohittanut varoitusmerkkejä pukien niitä sielunkumppanitarinoiksi. Uskalsin kuulla itseäni. Tämä oli silti kaikkea muuta kuin helppoa. Tunsin valtavaa vetoa toista kohtaan ja olisi ollut todella huumaavaa vaan ”antaa mennä”. Löysin silti rohkeuden valita kuunnella arvojani ja erottelukykyäni, ja olen tästä edelleen syvästi kiitollinen.

Sekä omiin kokemuksiin, että vastaanotollani esiin nouseviin kokemuksiin sanoisin, että parasta vastalääkettä traumakemia suhteelle on oman erottelukyvyn vahvistaminen ja oman kiintymystyylin eheyttäminen kohti turvallista.

Voi olla että emme koskaan lakkaa tuntemasta vetoa sitä tiettyä ”tyyppiä” kohtaan – mutta voimme lakata valitsemasta ja toimimasta itseämme vastaan. Tiedän todella, että se voi tuntua painovoimaa vastaan menemiseltä alkuun (koska traumakemia tuntuu aluksi sairaan hyvältä! )

Tässä varoitusmerkkejä jotka saattavat viestiä mahdollisesta traumakemiasta suhteen alkumetreillä

Päällekkäiset suhteet tai ihan uunituore ero – asiat ovat edelleen kesken tai käsittelemättä edellisessä suhteessa
Nopea jalustalle nosto: ”Olet sielunkumppanini, kukaan ei ymmärrä minua kuten sinä, en ole koskaan tuntenut näin”
Exät on aina hulluja. Suhteet ovat päättyneet koska exät. Ei näe mitään omassa osuudessa.
Epäselkeys, epäjohdonmukaisuus ja valkoiset valheet
Rakkauspommitus – nopea eteneminen, sanoilla ja kenties teoillakin ylistäminen varhain – kun ette todellisuudessa oikein edes vielä tunne
Varhainen ja nopea seksuaalinen vetovoima (kova intohimo voi estää toiseen syvemmän tutustumisen)
Nopea eteneminen ja kiireen tuntu suhteessa
Voimakkaat vuoristoratamaiset tunteet

Jos taas olet jo suhteessa, seuraavia kysymyksiä voi käyttää itsereflektion tukena.

Oletko erkaantunut ystävistäsi ja läheisisitäsi, kerrotko heille mitä suhteessa todella tapahtuu?

Toistuuko suhteessa voimakkaat ylä- ja alamäet viikottain?

Luotatko kumppaniisi?

Huomaatko miettiväsi suhdetta pakonomaisesti?

Yritätkö jatkuvasti välttää konflikteja, itsesi kustannuksella?

Uskotko, että kukaan muu ei voisi rakastaa sinua kuten hän?

Ovatko läheisesi ilmaisseet huolta sinusta ja suhteesta?

Selitteletkö kumppanisi käyttäytymistä muille ja itsellesi?

Toistuuko suhteessanne satuttamisen ja hyvittämisen kaava? Miiten hyvittelyvaihe tyypillisesti menee?

Oletko alkanut syyllistämään itseäsi lähes kaikesta?

Ethän jää yksin? Suhteen sisällä todellisuudentaju herkästi hämärtyy.

Jos et ole vielä lukenut, suosittelen vielä lukemaan kuinka irtaantua traumakiintymyssuhteesta.

Kuunteletko toista vai keskitytkö itseesi? Toisen aktiivinen kuunteleminen voi palkita enemmän kuin arvaatkaan

Usein keskusteluissa keskitymme itseemme; siihen, mitä ja miten aiomme seuraavaksi vastata, miten saamme oman tarinamme kuulluksi. Mutta kuinka usein tulemme miettineeksi, tuleeko toisten tarinat kuulluksi, jos ajatukset ovat vain itsessämme?

Vaikka olemme ihmisinä tietyllä terveellä tavalla itsekkäitä ja haluaisimme puhua omista huolistamme sekä iloita omia onnistumisiamme, voi välillä asettua vain toisen asemaan ja kuulla hänen huolensa. Tuntuu todella hyvältä, kun huomaa, että toinen avaa sydämensä ja vapautuu aivan eri tavalla kuin ennen. Eikä tähän vapautumiseen tarvita muuta kuin kuulevat korvat ja kuunteleva asenne. Jos kommentoit jatkuvasti, tuot omia näkemyksiäsi esille ja kerrot vastauksena oman elämäsi kokemuksia, syntyy toiselle helposti tunne: ”Hei, ei tuota kiinnosta”. Hän luovuttaa, ja juttua jatketaan kuulumisten vaihdolla tai yleisellä vuoropuhelulla.

Toisen aktiivinen kuunteleminen on lopulta pieni asia itsellemme, mutta voi olla hyvin merkittävä ele keskustelukumppanille.

Elämä on vuoropuhelua. Välillä puhumme enemmän, toisinaan taas kuuntelemme aktiivisemmin toista. Haastan sinut kuitenkin kokeilemaan vuoropuhelua niin, että päätät pyhittää yhden tapaamisen ystävän tai tuttavan kanssa vain kuulemiselle. Aktiivisesti kuuntelevana tulee ehkä tarttuneeksi vihjeisiin, eleisiin ja sanoihin, jotka tavallisessa keskustelussa jäisivät huomaamatta.

Haastan samalla myös itseni tähän kuulijan rooliin, sillä vaikka haluan aina läheisilleni hyvää, haluan kuulla ja tukea, saan usein itseni kiinni siitä, että keskeytän ja puhun minä-muodossa sen sijaan, että kysyisin täsmentäviä kysymyksiä. Olen havainnut, että toisia kuuntelemalla opin valtavasti enemmän kuin silloin, kun pallottelen omien ajatusteni kanssa. Toisten tarinat auttavat myös itseäni, omat lukot saattavat aueta ilman, että olen sanonut sanaakaan.

On kuitenkin muistettava, että keskustelut eivät ole täydellisyyden tavoittelua varten, vaan aitoon kanssakäymiseen ja vapaaehtoisuuteen perustuvaa. Vastapuoli on siinä, koska haluaa olla siinä. Molemmat haluavat jakaa ja kokea. Usein huomaamattamme keskeytämme ja käännämme katseen itseemme, koska olemme vain innostuneita keskustelun aiheesta. Silloin toisella voi kuitenkin jäädä jotain tärkeää sydämeltään sanomatta.

Oletko sinä useimmiten utelias kuulija, innokas puhuja vai ehkä jotain siltä väliltä?

Harva asia on pakollista: vapauta itsesi siitä, mikä ei tunnu omalta

Leggingsien ja trikoiden yleistyessä moni nainen on huomannut saman kuin minä: Periaatteessa, jos en halua, minun ei enää koskaan tarvitse pukea epämukavia farkkuja päälleni. Voiko se olla totta, mietin. Entäs virallisemmat tilaisuudet? Mutta niihinhän voi laittaa mukavan hameen (tai luxus-leggingsit). Totta se on!

Yhtälailla minun ei enää koskaan tarvitse laittaa jalkaani korkokenkiä. Siis mikäli en tahdo ja haluamalla halua. Ihan totta, ei edes häihin tai hautajaisiin! Tätä en olisi koskaan arvannut, mutta vähitellen olen havahtunut siihen, että tietenkin voin valita.

Olin nuorena taitava kävelemään koroissa, tosin ne olivat tolppamallia, eivät stiletit. Olen siitä ylpeä vieläkin. Mutta nykyisin etusijalle kiilaa kävelyn mukavuus ja helppous. Koskaan ei tiedä, milloin päätyy luontoon, ja minkä tahansa laiset korot torpedoisivat sen. Varmasti korkoja vielä joskus käytän, kun siltä tuntuu. Minua ilahduttaa ajatus, että voin kuunnella itseäni ja vapauttaa itseni asioista, jotka eivät tunnu omalta. Korkokengän kärki olkoon vain jäävuoren huippu!

Kun katsoo tarkemmin, harva asia on sittenkään pakollista

Kuinka monta asiaa olenkaan tehnyt elämässäni siksi, että ”niin kuuluu”! Ei kaikilla miehillä tarvitse olla autoa, työkaluja tai armeijan natsoja. Eikä kaikkien naisten tarvitse edes kerran elämässään leipoa pullaa tai opetella kutomaan. (Saatan olla yksi näistä naisista, mutta kuvittelen edelleen jossain mieleni perukoilla, että joskus nämä asiat on edessä kaikilla.)

Kun nuoret katsovat uteliaisuuttaan aikuisviihdettä, he lähes väistämättä kuvittelevat, että jonain päivänä minunkin täytyy… Mutta entä jos ei täydykään? Entä jos olemme vihdoin tulossa aikaan, jossa ei ole pakko, sillä tavalla että todella uskomme sen? Tiedän, että matkaa yhä on, mutta kuljemme eteenpäin nopeammin kuin koskaan ennen. On meistä yksilöistä kiinni, että opettelemme tuntemaan keitä olemme ja sanomaan ei.

Itsen kuuntelu voi laajentua ja onkin mielestäni kiihtyvään tahtiin laajenemassa elämän eri osa-alueille. Sen sijaan, että valitsemme oluen ja viinin väliltä, yhä useampi havahtuu siihen, ettei heidän enää ikinä tarvitse juoda lasillistakaan alkoholia odotuksista huolimatta – elleivät he tahdo.

Ensimmäistä kertaa saamme ja joudumme miettiä valintojamme siinä, missä asiat ennen vain tehtiin. Ensimmäistä kertaa voimme hoitaa itseämme kuin vauvaa, kääriä pehmeään ja joustavaan (leggings-)asuun, pitää lämpimänä ja onnellisena. Kertoa itsellemme lempeyden sanomia, olivatpa ne kuinka pieniä hyvänsä. Vastata sydämiemme täyttymättömiin tarpeisiin. Täyttää lovet, jotka joskus jäivät ammolleen.

Elämmepä ihania aikoja!

:lla Riikka

Lisää minusta ja palveluistani löydät alta tai täältä.

Erityisherkkyyttä vai tunnelukkoja? Näin ne eroavat toisistaan

Tunnelukko on haitallinen uskomus, joka voi liittyä meihin itseemme tai toisiin ihmisiin, se vaikeuttaa aina suhteitamme ja voi estää meitä elämästä niin kuin haluaisimme. Tunnelukkotyöskentelyssä on olennaista tulla tietoiseksi omista haitallisista selviytymiskeinoistaan, jotta voisi luopua niiden käytöstä. Moni on lukenut Kimmo Takasen suosittuja tunnelukkokirjoja ja tehnyt testejä. Alun perin tunnelukkoteorian taustalla on Jeffrey E. Youngin kehittämä skeematerapia, jonka taustalla taas on kognitiivinen psykoterapia, hahmoterapia ja kiintymyssuhdeterapia.

Eritysherkkyys taas on synnynnäinen hermostollinen ominaisuus, josta on saatu paljon tietoa viime vuosina. Se ei ole diagnoosi tai sairaus, vaan temperamenttipiirre, joka tekee henkilön herkemmäksi tunteille ja aistien kautta tulevalla informaatiolle, kuin normaalilla systeemillä varusteltu ihminen. Aistiherkkyys kuuluu aina erityisherkän palettiin, mutta aistiherkkä ihminen ei ole välttämättä eritysherkkä. Erityisherkät ihmiset eivät myöskään ole dramaattisia tai huomionhakuisia, vaikka hieman haastava ”erityisherkkä”-sana voi tähän virheellisesti ajatukset johtaa. Erityisherkkiä on noin viidesosa maailman ihmisistä ja piirre löytyy myös noin sadalta eläinlajilta.

Herkkä ylivirittyy helposti ja kokee tunteet voimakkaammin kehollisesti kuin normiherkkä ihminen, mutta samalla hänellä on kyky myös hurmioitua myös hyvistä tunteista voimakkaammin. Syvällisen prosessointikyvyn seurauksena erityisherkillä ei yleensä ole tylsää omassa seurassaan, vaan yksinäisyys on heillä lohtu ja turvapaikka.

Meillä kaikilla on omat ”tehdasasetuksemme” eli temperamenttinne. Temperamentti on suhteellisen pysyvä synnynnäinen ominaisuus, eli siihen ei juuri voi vaikuttaa. Voimme kuitenkin harjoitella toimimaan toisin kuin tunteet ja ajatukset meille sanovat. Joskus meidän suoranaisesti täytyy. Esimerkiksi introvertti ihminen voi opetella hyväksi ja valovoimaiseksi esiintyjäksi niin halutessaan, mutta todennäköisesti hän ei siitä ala nauttia.

Tutkin usein erityisherkkien asiakkaideni kanssa myös heidän mahdollisia tunnelukkojaan. Voimme kartoittaa niiden vahvuutta ja saada käsitystä siitä miten ne vaikuttavat elämässä. Kokemukseni mukaan kaikki vahvat tunnelukkolöydökset eivät kuitenkaan aina välttämättä kerro lapsuudessa tai nuoruudessa tapahtuneesta emotionaalisesta tai fyysisestä kaltoinkohtelusta. Olen huomannut että esimerkiksi hylkäämisen ja hyväksynnänhaun tunnelukko löytyy lähes aina erityisherkiltä ihmisiltä, vaikka heillä olisi ollut turvallinen lapsuus. Turvattomat olosuhteet toki vahvistavat kokemusta. Kokemukseni mukaan herkät ihmiset myös traumatisoituvat helpommin.

Tunnesäätelyyn vaikuttavat asiat ovat 60% synnynnäisiä, mutta sillä on merkitystä missä olosuhteissa elämme ja millaista turvaa ja hoivaa saamme. Tärkeää on ymmärtää kuitenkin, että voimme olla erityisen haavoittuvia tunteidemme kanssa, vaikka olisimme saaneet kyllin hyvää läheisyyttä ja rakkautta. Tämän tietävät ne lukuisat vanhemmat, joiden lapset ovat eksyneet elämässään väärille poluille huolimatta kaikesta hyvästä, jonka kotoaan matkaevääksi saivat.

Tunnelukkoja opiskelemalla voimme siis saada tärkeää tietoa itsestämme, mutta se on vain yksi itsetutkimusmenetelmä muiden joukossa. On hyvä muistaa, että meissä vaikuttavat monet asiat kuten jo mainitsemani temperamentti, mutta myös ylisukupolviset traumat, aikuiselämämme ihmissuhteet ja tapa millä pidämme itsestämme huolta. Ihmismieli on kiehtova ja loputtoman yllättävä alue.

On ok olla hukassa, se kuuluu ihmisyyteen – Sisäistä kompassiaan voi kuitenkin vahvistaa pysähtymällä itsensä äärelle

Toisinaan arki kiireineen, tehtävälistoineen, suruineen ja murheineen ajaa meidät kauaksi itsestämme. Jäämme jumiin olotilaan, jossa pitää vain jaksaa ja pärjätä päivästä toiseen. Oma mieli ja ympäröivä maailma alkavat muistuttaa yhä enemmän toisiaan ja niiden molempien väri on harmaa.

Joskus tuo tila kehittyy masennukseksi tai uupumukseksi, johon on hyvä hakea ammattilaisen apua. Mutta usein kyse on ihan vain elämästä. Emme aina tiedä, mitä haluamme ja mitä tarvitsemme. Voi olla vaikea tunnistaa, mihin kaikkeen sanoisi ei ja mihin kyllä. On aikoja, jolloin ei jaksa innostua tai hetkiä, jolloin toivoisi, että arjessa asiat olisivat toisin. Olisi jotakin enemmän, vaikkei ihan tiedä mitä.

On ok olla hukassa. Se kuuluu ihmisyyteen. Jos kuitenkin mietit, miten voisit vahvistaa sisäistä kompassiasi, voi vastaus löytyä hyvinkin läheltä. Vaikka pysähtymisen ja itsensä kuuntelun taitoa ei opeteta koulussa, sitä on mahdollista harjoitella muutenkin kuin terapiassa. Tähän on monta tapaa, kuten jooga, meditaatio, voimaanuttava kirjoittaminen tai muu luova tekeminen. Toisilla toimii parhaiten metsä tai sauna.

Yhteistä itsensä kuuntelulle on ainakin nämä kolme asiaa:

1. Kuuleminen vaatii hiljaisuutta ja kehollista läsnäoloa. Mieli on arvokas väline, mutta rationaalisen analysoinnin sijasta sitä tulee joskus käyttää vain huomion kohdistamiseen. Kun annat huomiota kehosi tuntemuksille ja tunteille, pääset sisäisen maailmasi lähteille.

2. Tunteet kertovat tarpeistesi. Siksi ne on hyvä kohdata. Monesti sysäämme ikävät tunteet sivuun ja toivomme, että ne katoavat omalla painollaan. Ne saattavat kyllä hetkeksi hiljentyä, kun keskitymme muihin asioihin, mutta ennen pitkää kohtaamaton tunne ilmoittaa jälleen itsestään. Tunteella on vain yksi tärkeä toive ylitse muiden: se haluaa tulle tunnetuksi.

Kun annat tunteelle luvan tulla esiin ja uskallat olla läsnä tunteellesi, siihen sidottu energia vapautuu. Ja samalla sinäkin.

3. Vaikka et löytäisi heti vastauksia, saat palkkioksi paremman olon. Tietoinen itsensä äärelle pysähtyminen voi auttaa sinua löytämään arkeesi lisää rauhaa, myötätuntoa ja ymmärrystä itseäsi kohtaan. Eksistentiaaliset kysymykset eivät katoa, mutta kehollisen läsnäolon kautta juurrut tukevammin tähän hetkeen.

Kun kokemus ”tästä hetkestä” lisääntyy, eivät menneet murheet tai tulevat huolet valtaa enää niin paljon tilaa mielessäsi. Mikä voisi olla palkitsevampaa?

Uskalla sanoa KYLLÄ itsellesi

Oman tarinansa uudelleen kirjoittaminen tarkoittaa, että ryhdyt sanomaan KYLLÄ. Opettele sanomaan kyllä itsellesi ja sille, mikä sinulle on totta.

”Jos olen ihan rehellinen itselleni, olen oikeastaan aika vihainen.”
”Kyllä, saan olla vihainen.”
”Kun uskallan tuntea vihaa, sen takaa löytyy pettymystä ja surua.”
”Kyllä, tähänastinen tarinani on tuntunut aika vaikealta.”
”Kyllä, olen ollut kamalan ankara itseäni kohtaan.”
”Minulla on lupa haluta parempaa.”

Sano kyllä sille, mitä elämässäsi on ollut ja mitä on juuri nyt.
Sano kyllä sille, miltä menneet tapahtuvat tuntuvat.
Sano kyllä sille, miltä tämä hetki tuntuu.

”Kyllä” ei tarkoita, että rakastaisit sitä, mikä on vaikeaa. Se ei tarkoita, että pyytäisit elämääsi lisää samaa. Se vain tarkoittaa, että hyväksyt ja otat rehellisesti vastaan sen, mitä elämä on ollut, mitä se on nyt ja miltä tämä koko hullutus tuntuu.
Anna itsellesi lupa siihen, mitä tunnet, vaikka siinä ei olisi mitään järkeä (ei tunteissa olekaan).

Sano kyllä sisäiselle kokemuksellesi. Anna hyväksynnän vapauttaa jotain sinussa. Kun lakkaat selittelemästä, välttelemästä tai pakenemasta itseäsi, tarinassasi alkaa uusi luku.

Mitä sinun on ollut vaikea hyväksyä itsessäsi? Mitä sinun on vaikea nähdä edessäsi juuri nyt? Mille tunteelle tai kokemukselle sinun olisi tarpeellista sanoa kyllä?

Lue lisää tarinasi uudelleen kirjoittamisesta Katri Syvärisen uutuuskirjasta Sinun tarinasi voima.

5 lempeää tapaa suitsia jatkuvaa murehtimista – näin pääset kiinni tässä hetkessä piilevään viisauteen

Haastava aika tekee minulle aina samat tepposet: huomaan jossain vaiheessa imeytyneeni huolien ja murheiden täyttämään mielikuvitusmaailmaan, joka tuntuu kovin todelta. Tämän tapahtuessa mieleni yhtä aikaa kehittelee haasteiden täyttämiä tulevaisuudenkuvia ja sitten se yrittää kiihtyvällä ajatustoiminnalla ratkoa ja hallita niitä.

Se, etten voi hallita tulevaisuutta murehtimalla siitä, on nyt totta enemmän kuin koskaan. Silti uskon, että moni meistä yrittää nimenomaan sitä. Haluankin kertoa sinulle muutaman käytännönläheisen vinkin miten murheilevaa mieltä voi lempeästi kesyttää. Kokemukseni mukaan kaiken avain on paluussa läsnäolemaan tiiviisti tähän hetkeen.

Puhu itsellesi ääneen. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, olen haastavien kelojen äärellä ottanut tavaksi laittaa kännykän kuulokkeet korviin ja puhua itsekseni kävelylenkeillä. Puhun siis ääneen itselleni siitä mitä minussa tapahtuu, miltä minusta tuntuu ja mitä huomaan ajattelevani. Ääneen sanomisessa on voimaa ja se auttaa jäsentämään ajatuksia ihan eri tavalla kuin mielessä pyörittely.
Istu sen kanssa. Mitä tahansa ”se” onkaan, voit koittaa istua sen kanssa. Istu tukevasti jalat lattiaa vasten joko tuolissa tai istu lattialla risti-istunnassa. Pidä huomio hengityksessä sellaisessa kohdassa kehoa, jossa tunnet sen helpoiten. Voit toisella mielessäsi esimerkiksi ”olen tässä” tai ”tässä ja nyt”. Älä yritä meditoida tai poistaa kokemuksestasi mitään. Pysähdy vain hetkiseksi, minuutiksi pariksi, itsesi äärelle.
Ilmaise kehollasi sitä mitä sinussa tapahtuu. Tanssi, hypi, liiku, venyttele, käännä kylkeä luovalla tavalla sohvalla. Heiluttele käsiäsi, kehoasi, laula, huuda, irvistele. Ravistele itseäsi. Silittele itseäsi. Saata energia liikkeeseen miettimättä päämäärää tai suorittamatta mitään.
Kirjoita kehotuntemuksistasi. Ota paperia ja kynä ja anna sanojen virrata. Voit kirjoittaa itseäsi ”kiinni” omaan kehoosi ja tähän hetkeen sanoittamalla hyvin tarkasti sitä mitä havaitset tapahtuvan itsessäsi. Sen sijaan, että listaat tulevaisuuden kauhukuvia tai murehdit menneitä, voit olla kynän avulla läsnä itsellesi tässä ja nyt.
Rauhoita sisäistä puhetta. Ajatukset haluavat tulla kuulluiksi, tunteet tunnetuiksi. Siksi torjuminen – niin luontaista kuin se olisikin – usein vain pahentaa asiaa. Kun vaikeat ajatuskulut nousevat mieleen, voit alkaa vastata niille rauhoittavasti. ”Olen tässä, kuulen sinua, yhdessä selviämme”: tämän me kaikki kaipaamme kuulla ja sinäkin saat sanoa sen itsellesi, tässä ja nyt.

Kuva: Pexels/Puwadon Sang-ngern

Käykö mieli päivän päätteeksi yhä kierroksilla? – Kokeile näitä rentouttavia uniharjoituksia

Väsyneenä maailma tuntuu tympeältä ja arjen tehtävät ponnisteluilta. Hyvin nukuttu yö auttaa jaksamaan päivän askareissa ja pitämään mielen virkeänä. Moni haastavaltakin tuntuva asia elämässä on helpompi kohdata, kun on ensin saanut levättyä.

Kun olisi aika nukahtaa, mielessä saattaakin alkaa surrata ajatusta toisen perään. Olet kuitenkin ansainnut levon päivän päätteeksi. On aika päästää irti valveesta ja siihen liittyvistä asioista.

Nämä kolme lempeää harjoitusta löydät Unikortit -pakasta. Ne auttavat sinua saamaan unen päästä kiinni ja vaipumaan makoisiin uniin:

Annan itselleni mahdollisuuden kokea hyvää: Ennen nukkumaanmenoa ota kynä ja paperia. Kirjoita paperille ne kivat asiat, joita päivän aikana sait kokea. Kun käännät huomion positiivisiin asioihin, kehosi reagoi siihen. Olosi tulee levollisemmaksi ja mukavammaksi. On helpompi käydä levolle.
Annan ajatusten tulla ja mennä: Mene makuulle sänkyyn mukavaan asentoon. Hengittele hetki ihan normaalisti huomioiden sisään- ja uloshengitystä. Kuvittele, että mielesi ja kehosi alkavat muuttua vähitellen usvaksi. Et kuule ajatuksiasi enää selvästi, et näe mielessäsi ajatuksiasi enää selvästi. Kaikki muuttuu usvaisen epätarkaksi. Kun terävät ajatukset vaivaavat, niitä voi mielikuvissa muuttaa epätarkemmaksi. Aina, kun ajatus pomppaa mieleen, se muuttuu usvaksi.
Otan hyvän vastaan: Makoile sängyssä kivassa asennossa silmät kiinni. Jokaisella sisäänhengityksellä toivota kaikki maailman hyvä tervetulleeksi sinulle: tervetuloa! Jokaisella uloshengityksellä ota se avosylin vastaan ja sano mielessäsi: kiitos! Tunne, kuinka hyvä tulee luoksesi.

Lisää ihanan uneliaita harjoituksia löydät Hidasta elämää Unikortit -pakasta.

Sanna Wikströmin käsialaa olevan korttipakan voit ostaa omaksesi verkkopuodistamme.

Olemme tehneet sinulle lisäksi ihania kuunneltavia unirentoutuksia, joita voit kuunnella kaikissa suurimmissa äänikirjastoissa.

Kun liityt Hidasta elämää -lukijana Storytelin asiakkaaksi ensimmäistä kertaa, saat 30 päivää ilmaista kuunteluaikaa. Hyödynnä Storytel -etusi tästä linkistä.

Itsensä kanssa voi tulla ystäväksi harjoittelemalla – 3 harjoitusta itsemyötätunnon herättelyyn

Huomaatko usein arvostelevasi tai sättiväsi itseäsi?
Asuuko sisälläsi kriitikko, jolla tuntuu olevan koko ajan jotakin asiaa?
Tunnistatko vaativasi itseltäsi paljon enemmän kuin voisit koskaan kuvitella vaativasi joltakin toiselta?

Jos vastasit yhteen tai useampaan kysymykseen ”kyllä”, voi itsemyötätunto olla asia, jota kannattaa harjoitella.

Olen itse ollut aina supervaativa itseäni kohtaan. Vaativuus on johtanut elämässäni tilanteisiin, joissa seinä on tullut tavalla tai toisella vastaan. Muun muassa uupumus on ollut kokemus, joka on pakottanut minut tarkastelemaan itseäni syvemmin ja opettelemaan lempeyttä itseäni ja kehoani kohtaan.

Itsemyötätunnon harjoittelussa minulle on ollut apua etenkin seuraavista kolmesta asiasta:

1. Sen tiedostamisesta, miten kohtelen itseäni ja kehoani. Havahtuminen on tärkeää, sillä se luo pohjan toisin toimimiselle. Jotta mikään voi muuttua paremmaksi, täytyy ensin haluta itselleen hyvää.

2. Kehollisista harjoituksista, jotka auttavat minua pysähtymään hetkeen ja itseni automaattisen eteenpäin puskemisen sijasta etsimään lempeämpää tapaa toimia. Kehollisen läsnäolon kautta on mahdollista oppia pois “autopilotista” ja tehdä tietoisesti toisenlaisia valintoja.

3. Omien tunteiden tutkailusta ja niiden kanssa sinuiksi tulemisesta. Kun uskallan kohdata itseni ja tunteeni rehellisesti, teen tilaa lempeydelle ja hyväksyvälle läsnäololle. Tuosta tilasta käsin on paljon helpompaa säilyttää myötätunto myös silloin, kun sisäinen kriitikko iskee.

Seuraavat kolme Sielun sopukoita -kirjoituskorteista löytyvää harjoitusta auttavat vahvistamaan itsemyötätuntoa. Kutakin harjoitusta varten tarvitset muistikirjan ja kynän sekä noin 5-10 minuuttia aikaa.

TUNNISTA SISÄINEN KRIITIKKOSI
Oletko itseäsi kohtaan ankara? Tuntuuko, että päässäsi asuu sisäinen kriitikko? Kirjoita vuoropuhelu sisäisen kriitikkosi ja lempeän, todellisen sinän välillä. Todellinen sinä lähestyy kaikkea rakkaudesta ja myötätunnosta käsin. Vertaa vuorosanoja – kumpaa ääntä haluat kuunnella? Miten voisit ruokkia lempeyttä enemmän?

KUUNTELE KEHOASI
Ota mukava istuma-asento, sulje silmäsi ja käännä aistit sisäänpäin. Hengitä nenän kautta syvään sisään ja huokaise suun kautta ulos niin, että rentoudut. Toista muutaman kerran. Anna hengityksesi rauhoittua ja jää hetkeksi kuulostelemaan kehoasi. Mitä kehosi kertoo? Anna sen puhua, ja sitten kirjoita sen viesti sinulle.

ANNA TUNTEELLESI LUPA OLLA
Onko sisälläsi jokin tunne, jota et osaa nimetä? Kirjoita kuvailemalla mahdollisimman tarkkaan: Miltä se tuntuu? Missä se tuntuu? Kuinka kauan olet tuntenut sen sisälläsi? Mistä luulet, että tunne on peräisin? Mitä voisit tehdä, jotta tunne uskaltaisi tulla esiin? Muista, että kaikki tunteesi ovat sallittuja.

Lisää itsemyötätuntoa vahvistavia harjoituksia löydät Sielun sopukoita -kirjoituskorteista:

Itsetietoisuus on oleellinen (työ)elämätaito – Näin siitä voi olla hyötyä sinullekin

Olen huomannut, että ihmisillä on itsetietoisuudesta monenlaisia käsityksiä. Kokosin tähän juttuun muutamia faktoja itsetietoisuudesta, jota pidän ehkä 2000 -luvun (työ)elämän tärkeimpänä taitona.

Miksi itsetietoisuus on oleellinen taito niin kotiäidille, työntekijälle, yrittäjälle kuin johtajalle?

Oletko ajatellut, että melkein kaikki nykyelämässä olennaiset taidot, kuten tunneäly, empatia, vuorovaikutustaidot, vaikuttamistaidot ja yhteistyötaidot kumpuavat hyvästä itsetietoisuudesta? Mikäli emme ole itsetietoisia, on lähes mahdotonta hallita taitoja, jotka tekevät meistä esimerkiksi vahvempia tiimipelaajia, loistavia johtajia ja parempia asiakassuhteiden rakentajia.

Itsetietoisuus on oleellinen taito niin johtajille kuin jokaiselle meistä elämässä menestymiseksi. Yliopistot ovat alkaneet ottaa itsetietoisuutta kasvattavia kursseja mukaan opetussuunnitelmiinsa ja moni menestynyt ihminen sanoo itsetietoisuuden olleen keskeinen tekijä hänen menestymiselleen. Kun ihmisellä on hyvä itsetietoisuus, hänellä on hyvät mahdollisuuden menestyä elämässä kokonaisvaltaisesti. Joku voi menestyä taloudellisesti hyvin, mutta jos häneltä puuttuu itseymmärrys ja itsetietoisuus, hän saattaa silti olla onneton tai pärjätä huonosti muilla saroilla elämässään.

Mitä on itsetietoisuus?

Länsimaisten tutkijoiden mukaan itsetietoisuuden voi ajatella koostuvan kahdesta osasta, sisäisestä tietoisuudesta (mm. ymmärrys omasta ajattelustamme ja tunnereaktioistamme) sekä ulkoisesta tietoisuudesta eli ymmärryksestä siitä, miten vaikutamme muihin ja millaisena muut meidät näkevät.

Itsetietoisuus on sisäänpäin kääntynyttä huomiota ja prosessi, jossa vertaamme omaa toimintaamme yleisiin uskomuksiin ja arvoihin, tavoitteenamme parempi itsetuntemus ja kehittyminen. Jonkintasoinen itsetietoisuus on biologista ja kehittyy jo lapsena. Itsetietoisuus ei kuitenkaan ole staattinen ilmiö, vaan dynaaminen prosessi, joka kehittyy läpi koko aikuisikämme.

Itsetietoisuuden kehittyminen

Pidän Morinin mallista, jossa ensin on alitajunta ja esimerkkeinä alitajunnan tilasta ovat kooma ja uni. Tietoisuuden tilassa (consciousness) olemme tajuissamme ja myös eläinten (joidenkin uusien tutkimusten mukaan kasveillakin saattaa olla jotakin tietoisuutta) voi ajatella olevan tällä tasolla.

Seuraava taso on itsetietoisuus. Se on ihmiselle ominainen, evoluutiossa muodostunut, tietoisuuden tila. Joidenkin tutkijoiden mukaan itsetietoisuus on kehittynyt ihmisille n. 60 000 vuotta sitten helpottamaan sosiaalista kanssakäymistä. Se on saattanut olla keskeinen tekijä sille, että ihmispopulaatio lähti räjähdysmäiseen kasvuun noihin aikoihin ja päädyimme lajien huipulle. Itsetietoisina voimme esimerkiksi sanoa, että ”Olen vihainen”.

Viimeinen taso on meta -tietoisuus, jossa tulemme tietoisiksi tietoisuudesta itsestään. Tällä tasolla olemme kykeneväisiä havainnoimaan omaa toimintaamme, ajatteluamme ja kehollisia reaktioitamme. Tietoisuutemme on laajempi kuin normaalisti ollessamme ajatusvirran vietävänä ja tunnereaktioihimme samaistuneena. Tällöin saatamme sanoa, että ”Huomaan tuntevani vihan tunnetta”. Tämä tietoisuuden tila mahdollistaa toisenlaisen valinnan toiminnan suhteen kuin ajatukseen tai tunteeseen samaistuneisuuden tila, jossa toimimme nuoruuden aikana oppimiemme automaattisten reagointimallien mukaisesti.

Itsetietoisuus on harvinainen taito!

Ihmiset yleensä yliarvioivat itsetietoisuutensa tason: tutkimusten mukaan 95 prosenttia meistä ajattelee olevansa itsetietoisia, mutta vain noin 10-15 prosenttia omaa hyvän itsetietoisuuden (Eurich, watch reel)! Miksi ihmiset sitten eivät ole niin itsetietoisia kuin he luulevat olevansa tai haluaisivat olla? Tämä voi johtua siitä, että itsetietoisuus on jollain tavoin hieman väärinymmärretty pelkästään älyllisenä ja kognitiivisena taitona ymmärtää itseen liittyviä ominaisuuksia.

Vain harva meistä omaa syvän tietoisuuden itsestään ja yhteydestään muihin, koska itsetietoisuuteen tarvitaan muutakin kuin älyllistä ja reflektiivistä pohdiskelua itsestä. Siihen tarvitaan omien tunteiden havaitsemista, häpeän ja pelkojen läpikäymistä sekä ajatus-tunne-kehoreaktioiden ymmärryksen kautta syvemmän tason oivaltamista omasta tavasta reagoida ja kokea maailmaa. Tähän tarvitaan elämänkokemusta ja kykenevyyttä kehollisesti ja tunteiden kautta käsitellä sisäistä haavoittuvuutta sekä sukupolvien ketjuun liittyviä häpeän ja riittämättömyyden kokemuksia.

Kehitettävä taito

Miten sitten kehittää taitoa ymmärtää ja havaita itseä kehollisesti ja tunteiden kautta? Oletko havainnut, että vaikka kuinka paljon ajattelisit itseäsi ja itseesi liittyviä asioita, se ei välttämättä lisää itsetietoisuuttasi? Moni ystäväni on aivan tuskastunut, koska he kauniisti ja myötätuntoisesti reflektoivat paljon omaa toimintaansa, mutta jossain vaiheessa heistä aina tuntuu, että ajatukset alkavat kiertää kehää ja päätyvät umpikujaan. Liika itsen ajattelu saattaa aiheuttaa negatiivisia seuraamuksia ja viedä huomion pois siitä, mitä ympärillämme tapahtuu. Tällöin ajatuksemme saattavat pyöriä kehää ja aiheuttaa lisää ahdistusta, syvemmälle omiin ajatuksiin vajoamista sekä vaikeutta keskittyä esim. töihin.

Ratkaisu tähän on lakata ajattelemasta liikaa ja keskittyä katsomaan, tuntemaan sekä kuuntelemaan – hiljaa, ilman valmiita sanoja ja olemassa olevia määritelmiä.

Meditaatio voi auttaa kehittämään itsetietoisuutta herkistämällä tunne- ja aistimaailman tuntemuksille. Se auttaa tulemaan sensitiivisemmäksi itseä kohtaan ja havaitsemaan sisäistä tietoisuutta, esimerkiksi tunteita ja omiin ajatuksiin vajoamisesta. Meditaatio voi myös nostattaa omasta mielestä ja kehosta itsetietoisuutta kasvattavia oivalluksia liittyen omiin, jo vanhemmilta ja isovanhemmilta opittuihin, reagointitapoihin ja itsen ilmaisuun. Näin meditaatio voi auttaa tulemaan tietoiseksi omista rajoituksistamme, tiedostamattomista peloistamme ja automaattisista reagointitavoistamme, mikä voi laajentaa käsitystämme vahvuuksistamme, kyvyistämme ja koko identiteetistämme.

Itsetietoisuutta kehitetään organisaatioissa yleisimmin erilaisten persoonallisuusarviointien, kuten 360 -astetta, avulla. Ne perustuvat itsereflektioon. Meditaatio ja mindfulness sen sijaan kasvattavat erityisesti meta -tietoisuutta ja voisivat itsetietoisuuden kehittämisessä täydentää itsereflektiota.

Minusta itsetietoisuuden kehittämiselle kannattaa todella uhrata pieni hetki aikaa jokaisesta päivästä!

Lähteet:

Eurich, T. 2017. Insights. The Surprising Truth about how others see us, how we see ourselves and why the answer matter more than we think. Penguin Random House LLC: New York.

Showry, M., & Manasa, K. V. L. (2014). Self-awareness – Key to effective leadership. IUP Journal of Soft Skills, 8(1), 15–26.

Morin, A. 2006. Levels of consciousness and self-awareness: A comparison and integration of various neurocognitive views. Consciousness and Cognition, 15(2):358-71.

Elämälle antautuminen voi olla uhka tai mahdollisuus – Rohkaisetko lasta elämään vai varjeletko häntä epämiellyttäviltä tunteilta?

Vanhempana koen usein tarvetta varjella omaa jälkikasvuani vaaroilta, joita elämä on pullollaan. Yleensä se tapahtuu eri asioita kieltämällä tai vähintään niistä varoittamalla.

“Yksin et saa lähteä koulusta kotiin”
“Missään nimessä et voi mennä metsään yksin”
“Heti alas sieltä, satutat vielä itsesi”
“Älä tee noin, tai käy vielä huonosti”

Uskoisin, että lähes jokainen meistä tunnistaa edeltävät lauseet, jos ei muuten, niin omasta lapsuudesta käsin. Menneiden sukupolvien äänet kaikuvat edelleen siinä, miten tärkeää lapsista on kasvattaa yhteiskuntakelpoisia, suojella heitä pahalta. Ei väliä, vaikka tuo paha olisi vain aikuisen päässä oleva uskomus.

“Mee vaan iskä, kyllä sä pystyt”

Kerronpa sinulle tositarinan. Eräänä kauniina kevätpäivänä, noin vuosi sitten pälyilimme poikani kanssa espoolaisen lähiön puskissa. Etsimme luolaa, jonka piti sijaita aivan asuinalueen tuntumassa. Huhujen mukaan se koostui kahdesta eri tilasta ja niitä yhdistävästä käytävästä. Janosimme yhteistä seikkailua!

Löysimme luolan ja yritimme etsiä myös tilat yhdistävää käytävää. Huomasimme ainoastaan muutaman metrin levyisen ja puolen metrin korkuisen raon. Se näytti ahtaalta ja pelottavalta.

Ilmoitin välittömästi, että tuosta me emme mene, se olisi liian vaarallista. Pelkkä ajatus moiseen rakoon ahtautumisesta ahdisti ja sai kehoni lamaantumaan. Samalla tiesin kyseessä olevan etsimämme käytävä.

“Mee vaan iskä, kyllä sä pystyt.”

Havahduin poikani kommenttiin, joka oli odottamaton. Hän ei nähnyt ensisijaisesti uhkaa vaan mahdollisuuden. Maailma, joka tässä tapauksessa kiteytyi ahtaaseen käytävään, ei ollut hänelle vaara jolta tuli suojautua, vaan ennemmin seikkailu jonka varaan kannatti heittäytyä.

Sain poikani kommentista boostin itsetuntooni ja päätin ryömiä koloon. Etenin ensimmäiset metrit hengittämättä ja sokkona. Sykkeeni hakkasi tuhatta ja sataa samalla kun alitajuntani tuotti jatkuvaa kauhugalleriaa.

Päästessäni puoleen väliin pysähdyin hetkeksi. Tilan ahtaudesta kertoo paljon se, että pelkkä katseen nostaminen oli mahdollista vain osittain. Olin klaustrofobisessa painajaisessa.

Mutta mitään ei tapahtunut!

Kivet eivät sortuneet, eikä katto romahtanut. Pimeyden keskeltä ei löytynyt mitään vaarallista. Makasin hiljaa vasten viileää graniittia ja tunsin hengitykseni rauhoittuvan. Pelko oli yhä läsnä, mutta huomasin olevani turvassa.

Ryömin käytävän loppuun ja jäin vastaanottamaan poikaani. Oli vähintään yhtä tuskallista katsoa hänen etenemistään, joka tosin sujui huomattavasti itseäni joutuisammin. Sankaritekomme päätteeksi Istuimme hienossa rakoluolasta ja fiilistelimme juomalla termarista mustikkamehua.

Vanhemman tulee rohkaista elämään, ei varjella elämästä

Käsi ylös, kuinka moni meistä on kasvatettu siten, että epämiellyttäviä tunteita tulee välttää, tai ainakin niistä tulee päästää irti mahdollisimman nopeasti?

Kun lapsi kohtaa surua tai pelkoa, haluaisimme vanhempina viedä sen pois, suojella lasta. Ikään kuin lapsella ei olisi oikeutta kohdata surua tai kykyä selviytyä pelosta. Pahimmillaan tästä viestitään jopa häpeän kautta.

“Hei, ei kannata itkeä tuollaisen vuoksi.”
“Mitä sä nyt tuommoista pelkäät?”
“Mitä minä sanoin, itku pitkästä ilosta.”

Vajaan kolmen vuoden ikäisen tyttäreni äiti on opettanut minulle esimerkillään sen, kuinka lapselle annetaan turvallinen tila surra ja kokea pettymyksiä. Sen sijaan, että surua yritettäisiin korvata tarjoamalla mukavammalta tuntuvia tunteita, sen voi antaa olla rauhassa. Varpaan osuessa kynnykseen, lohtukarkki ei olekaan se paras laastari, eikä television lastenohjelmat lääke harmitukseen. Ikävää tunnetta ei tarvitse viedä pois, riittää että on läsnä vierellä.

Erään kerran tyttäreni itkiessä, koitin lohduttaa häntä ja tarjota kevyempää tunnetta. “Iskä, anna mun itkeä rauhassa”, parahdukseen kiteytyi sellaista viisautta, jota itse en hänelle siinä hetkessä osannut tarjota.

Kun uskaltaa kaatua ja tuntea, voi antautua elämälle

Parasta on, jos vanhempana voin olla lasteni rinnalla ja osaltani mahdollistaa heille turvallisen tilan tuntea, myös niitä epämiellyttäviä tunteita. Viestiä kaikin mahdollisin tavoin, että kaikkia tunteita voi uskaltaa tuntea, ne itsessään eivät ole vahingollisia.

Tosin tuskin on olemassa vanhempia, jotka eivät antaisi lapselleen myös niitä uskomuksia ja pelkoja, niin se vain menee.

Isossa kuvassa on silti oleellista, rohkaistaanko lasta näkemään maailmaa uhkana vai mahdollisuutena. Ahdas luola ja lapsen kokema suru ovat molemmat asioita, jotka haluaisi kernaasti ohittaa. Silti molemmista selviää ja voi oppia lisää – ennen kaikkea itsestään.

Jos kaatuu, kannattaa nousta ylös, oppia virheistä ja valita tulevaisuudessa toisin. Mutta ensin pitää uskaltaa kaatua ja tuntea se, eikä välttää sitä kaikin keinoin.

Sitä kutsutaan elämälle antautumiseksi!

Tunne pelkosi, vapaudu elämään -uutuuskirja on tilattavissa Hidasta elämää -verkkopuodin kautta. Tee tilauksesi täältä.