Sivu 145 – Hidasta elämää

Itsetietoisuus on oleellinen (työ)elämätaito – Näin siitä voi olla hyötyä sinullekin

Olen huomannut, että ihmisillä on itsetietoisuudesta monenlaisia käsityksiä. Kokosin tähän juttuun muutamia faktoja itsetietoisuudesta, jota pidän ehkä 2000 -luvun (työ)elämän tärkeimpänä taitona.

Miksi itsetietoisuus on oleellinen taito niin kotiäidille, työntekijälle, yrittäjälle kuin johtajalle?

Oletko ajatellut, että melkein kaikki nykyelämässä olennaiset taidot, kuten tunneäly, empatia, vuorovaikutustaidot, vaikuttamistaidot ja yhteistyötaidot kumpuavat hyvästä itsetietoisuudesta? Mikäli emme ole itsetietoisia, on lähes mahdotonta hallita taitoja, jotka tekevät meistä esimerkiksi vahvempia tiimipelaajia, loistavia johtajia ja parempia asiakassuhteiden rakentajia.

Itsetietoisuus on oleellinen taito niin johtajille kuin jokaiselle meistä elämässä menestymiseksi. Yliopistot ovat alkaneet ottaa itsetietoisuutta kasvattavia kursseja mukaan opetussuunnitelmiinsa ja moni menestynyt ihminen sanoo itsetietoisuuden olleen keskeinen tekijä hänen menestymiselleen. Kun ihmisellä on hyvä itsetietoisuus, hänellä on hyvät mahdollisuuden menestyä elämässä kokonaisvaltaisesti. Joku voi menestyä taloudellisesti hyvin, mutta jos häneltä puuttuu itseymmärrys ja itsetietoisuus, hän saattaa silti olla onneton tai pärjätä huonosti muilla saroilla elämässään.

Mitä on itsetietoisuus?

Länsimaisten tutkijoiden mukaan itsetietoisuuden voi ajatella koostuvan kahdesta osasta, sisäisestä tietoisuudesta (mm. ymmärrys omasta ajattelustamme ja tunnereaktioistamme) sekä ulkoisesta tietoisuudesta eli ymmärryksestä siitä, miten vaikutamme muihin ja millaisena muut meidät näkevät.

Itsetietoisuus on sisäänpäin kääntynyttä huomiota ja prosessi, jossa vertaamme omaa toimintaamme yleisiin uskomuksiin ja arvoihin, tavoitteenamme parempi itsetuntemus ja kehittyminen. Jonkintasoinen itsetietoisuus on biologista ja kehittyy jo lapsena. Itsetietoisuus ei kuitenkaan ole staattinen ilmiö, vaan dynaaminen prosessi, joka kehittyy läpi koko aikuisikämme.

Itsetietoisuuden kehittyminen

Pidän Morinin mallista, jossa ensin on alitajunta ja esimerkkeinä alitajunnan tilasta ovat kooma ja uni. Tietoisuuden tilassa (consciousness) olemme tajuissamme ja myös eläinten (joidenkin uusien tutkimusten mukaan kasveillakin saattaa olla jotakin tietoisuutta) voi ajatella olevan tällä tasolla.

Seuraava taso on itsetietoisuus. Se on ihmiselle ominainen, evoluutiossa muodostunut, tietoisuuden tila. Joidenkin tutkijoiden mukaan itsetietoisuus on kehittynyt ihmisille n. 60 000 vuotta sitten helpottamaan sosiaalista kanssakäymistä. Se on saattanut olla keskeinen tekijä sille, että ihmispopulaatio lähti räjähdysmäiseen kasvuun noihin aikoihin ja päädyimme lajien huipulle. Itsetietoisina voimme esimerkiksi sanoa, että ”Olen vihainen”.

Viimeinen taso on meta -tietoisuus, jossa tulemme tietoisiksi tietoisuudesta itsestään. Tällä tasolla olemme kykeneväisiä havainnoimaan omaa toimintaamme, ajatteluamme ja kehollisia reaktioitamme. Tietoisuutemme on laajempi kuin normaalisti ollessamme ajatusvirran vietävänä ja tunnereaktioihimme samaistuneena. Tällöin saatamme sanoa, että ”Huomaan tuntevani vihan tunnetta”. Tämä tietoisuuden tila mahdollistaa toisenlaisen valinnan toiminnan suhteen kuin ajatukseen tai tunteeseen samaistuneisuuden tila, jossa toimimme nuoruuden aikana oppimiemme automaattisten reagointimallien mukaisesti.

Itsetietoisuus on harvinainen taito!

Ihmiset yleensä yliarvioivat itsetietoisuutensa tason: tutkimusten mukaan 95 prosenttia meistä ajattelee olevansa itsetietoisia, mutta vain noin 10-15 prosenttia omaa hyvän itsetietoisuuden (Eurich, watch reel)! Miksi ihmiset sitten eivät ole niin itsetietoisia kuin he luulevat olevansa tai haluaisivat olla? Tämä voi johtua siitä, että itsetietoisuus on jollain tavoin hieman väärinymmärretty pelkästään älyllisenä ja kognitiivisena taitona ymmärtää itseen liittyviä ominaisuuksia.

Vain harva meistä omaa syvän tietoisuuden itsestään ja yhteydestään muihin, koska itsetietoisuuteen tarvitaan muutakin kuin älyllistä ja reflektiivistä pohdiskelua itsestä. Siihen tarvitaan omien tunteiden havaitsemista, häpeän ja pelkojen läpikäymistä sekä ajatus-tunne-kehoreaktioiden ymmärryksen kautta syvemmän tason oivaltamista omasta tavasta reagoida ja kokea maailmaa. Tähän tarvitaan elämänkokemusta ja kykenevyyttä kehollisesti ja tunteiden kautta käsitellä sisäistä haavoittuvuutta sekä sukupolvien ketjuun liittyviä häpeän ja riittämättömyyden kokemuksia.

Kehitettävä taito

Miten sitten kehittää taitoa ymmärtää ja havaita itseä kehollisesti ja tunteiden kautta? Oletko havainnut, että vaikka kuinka paljon ajattelisit itseäsi ja itseesi liittyviä asioita, se ei välttämättä lisää itsetietoisuuttasi? Moni ystäväni on aivan tuskastunut, koska he kauniisti ja myötätuntoisesti reflektoivat paljon omaa toimintaansa, mutta jossain vaiheessa heistä aina tuntuu, että ajatukset alkavat kiertää kehää ja päätyvät umpikujaan. Liika itsen ajattelu saattaa aiheuttaa negatiivisia seuraamuksia ja viedä huomion pois siitä, mitä ympärillämme tapahtuu. Tällöin ajatuksemme saattavat pyöriä kehää ja aiheuttaa lisää ahdistusta, syvemmälle omiin ajatuksiin vajoamista sekä vaikeutta keskittyä esim. töihin.

Ratkaisu tähän on lakata ajattelemasta liikaa ja keskittyä katsomaan, tuntemaan sekä kuuntelemaan – hiljaa, ilman valmiita sanoja ja olemassa olevia määritelmiä.

Meditaatio voi auttaa kehittämään itsetietoisuutta herkistämällä tunne- ja aistimaailman tuntemuksille. Se auttaa tulemaan sensitiivisemmäksi itseä kohtaan ja havaitsemaan sisäistä tietoisuutta, esimerkiksi tunteita ja omiin ajatuksiin vajoamisesta. Meditaatio voi myös nostattaa omasta mielestä ja kehosta itsetietoisuutta kasvattavia oivalluksia liittyen omiin, jo vanhemmilta ja isovanhemmilta opittuihin, reagointitapoihin ja itsen ilmaisuun. Näin meditaatio voi auttaa tulemaan tietoiseksi omista rajoituksistamme, tiedostamattomista peloistamme ja automaattisista reagointitavoistamme, mikä voi laajentaa käsitystämme vahvuuksistamme, kyvyistämme ja koko identiteetistämme.

Itsetietoisuutta kehitetään organisaatioissa yleisimmin erilaisten persoonallisuusarviointien, kuten 360 -astetta, avulla. Ne perustuvat itsereflektioon. Meditaatio ja mindfulness sen sijaan kasvattavat erityisesti meta -tietoisuutta ja voisivat itsetietoisuuden kehittämisessä täydentää itsereflektiota.

Minusta itsetietoisuuden kehittämiselle kannattaa todella uhrata pieni hetki aikaa jokaisesta päivästä!

Lähteet:

Eurich, T. 2017. Insights. The Surprising Truth about how others see us, how we see ourselves and why the answer matter more than we think. Penguin Random House LLC: New York.

Showry, M., & Manasa, K. V. L. (2014). Self-awareness – Key to effective leadership. IUP Journal of Soft Skills, 8(1), 15–26.

Morin, A. 2006. Levels of consciousness and self-awareness: A comparison and integration of various neurocognitive views. Consciousness and Cognition, 15(2):358-71.

Elämälle antautuminen voi olla uhka tai mahdollisuus – Rohkaisetko lasta elämään vai varjeletko häntä epämiellyttäviltä tunteilta?

Vanhempana koen usein tarvetta varjella omaa jälkikasvuani vaaroilta, joita elämä on pullollaan. Yleensä se tapahtuu eri asioita kieltämällä tai vähintään niistä varoittamalla.

“Yksin et saa lähteä koulusta kotiin”
“Missään nimessä et voi mennä metsään yksin”
“Heti alas sieltä, satutat vielä itsesi”
“Älä tee noin, tai käy vielä huonosti”

Uskoisin, että lähes jokainen meistä tunnistaa edeltävät lauseet, jos ei muuten, niin omasta lapsuudesta käsin. Menneiden sukupolvien äänet kaikuvat edelleen siinä, miten tärkeää lapsista on kasvattaa yhteiskuntakelpoisia, suojella heitä pahalta. Ei väliä, vaikka tuo paha olisi vain aikuisen päässä oleva uskomus.

“Mee vaan iskä, kyllä sä pystyt”

Kerronpa sinulle tositarinan. Eräänä kauniina kevätpäivänä, noin vuosi sitten pälyilimme poikani kanssa espoolaisen lähiön puskissa. Etsimme luolaa, jonka piti sijaita aivan asuinalueen tuntumassa. Huhujen mukaan se koostui kahdesta eri tilasta ja niitä yhdistävästä käytävästä. Janosimme yhteistä seikkailua!

Löysimme luolan ja yritimme etsiä myös tilat yhdistävää käytävää. Huomasimme ainoastaan muutaman metrin levyisen ja puolen metrin korkuisen raon. Se näytti ahtaalta ja pelottavalta.

Ilmoitin välittömästi, että tuosta me emme mene, se olisi liian vaarallista. Pelkkä ajatus moiseen rakoon ahtautumisesta ahdisti ja sai kehoni lamaantumaan. Samalla tiesin kyseessä olevan etsimämme käytävä.

“Mee vaan iskä, kyllä sä pystyt.”

Havahduin poikani kommenttiin, joka oli odottamaton. Hän ei nähnyt ensisijaisesti uhkaa vaan mahdollisuuden. Maailma, joka tässä tapauksessa kiteytyi ahtaaseen käytävään, ei ollut hänelle vaara jolta tuli suojautua, vaan ennemmin seikkailu jonka varaan kannatti heittäytyä.

Sain poikani kommentista boostin itsetuntooni ja päätin ryömiä koloon. Etenin ensimmäiset metrit hengittämättä ja sokkona. Sykkeeni hakkasi tuhatta ja sataa samalla kun alitajuntani tuotti jatkuvaa kauhugalleriaa.

Päästessäni puoleen väliin pysähdyin hetkeksi. Tilan ahtaudesta kertoo paljon se, että pelkkä katseen nostaminen oli mahdollista vain osittain. Olin klaustrofobisessa painajaisessa.

Mutta mitään ei tapahtunut!

Kivet eivät sortuneet, eikä katto romahtanut. Pimeyden keskeltä ei löytynyt mitään vaarallista. Makasin hiljaa vasten viileää graniittia ja tunsin hengitykseni rauhoittuvan. Pelko oli yhä läsnä, mutta huomasin olevani turvassa.

Ryömin käytävän loppuun ja jäin vastaanottamaan poikaani. Oli vähintään yhtä tuskallista katsoa hänen etenemistään, joka tosin sujui huomattavasti itseäni joutuisammin. Sankaritekomme päätteeksi Istuimme hienossa rakoluolasta ja fiilistelimme juomalla termarista mustikkamehua.

Vanhemman tulee rohkaista elämään, ei varjella elämästä

Käsi ylös, kuinka moni meistä on kasvatettu siten, että epämiellyttäviä tunteita tulee välttää, tai ainakin niistä tulee päästää irti mahdollisimman nopeasti?

Kun lapsi kohtaa surua tai pelkoa, haluaisimme vanhempina viedä sen pois, suojella lasta. Ikään kuin lapsella ei olisi oikeutta kohdata surua tai kykyä selviytyä pelosta. Pahimmillaan tästä viestitään jopa häpeän kautta.

“Hei, ei kannata itkeä tuollaisen vuoksi.”
“Mitä sä nyt tuommoista pelkäät?”
“Mitä minä sanoin, itku pitkästä ilosta.”

Vajaan kolmen vuoden ikäisen tyttäreni äiti on opettanut minulle esimerkillään sen, kuinka lapselle annetaan turvallinen tila surra ja kokea pettymyksiä. Sen sijaan, että surua yritettäisiin korvata tarjoamalla mukavammalta tuntuvia tunteita, sen voi antaa olla rauhassa. Varpaan osuessa kynnykseen, lohtukarkki ei olekaan se paras laastari, eikä television lastenohjelmat lääke harmitukseen. Ikävää tunnetta ei tarvitse viedä pois, riittää että on läsnä vierellä.

Erään kerran tyttäreni itkiessä, koitin lohduttaa häntä ja tarjota kevyempää tunnetta. “Iskä, anna mun itkeä rauhassa”, parahdukseen kiteytyi sellaista viisautta, jota itse en hänelle siinä hetkessä osannut tarjota.

Kun uskaltaa kaatua ja tuntea, voi antautua elämälle

Parasta on, jos vanhempana voin olla lasteni rinnalla ja osaltani mahdollistaa heille turvallisen tilan tuntea, myös niitä epämiellyttäviä tunteita. Viestiä kaikin mahdollisin tavoin, että kaikkia tunteita voi uskaltaa tuntea, ne itsessään eivät ole vahingollisia.

Tosin tuskin on olemassa vanhempia, jotka eivät antaisi lapselleen myös niitä uskomuksia ja pelkoja, niin se vain menee.

Isossa kuvassa on silti oleellista, rohkaistaanko lasta näkemään maailmaa uhkana vai mahdollisuutena. Ahdas luola ja lapsen kokema suru ovat molemmat asioita, jotka haluaisi kernaasti ohittaa. Silti molemmista selviää ja voi oppia lisää – ennen kaikkea itsestään.

Jos kaatuu, kannattaa nousta ylös, oppia virheistä ja valita tulevaisuudessa toisin. Mutta ensin pitää uskaltaa kaatua ja tuntea se, eikä välttää sitä kaikin keinoin.

Sitä kutsutaan elämälle antautumiseksi!

Tunne pelkosi, vapaudu elämään -uutuuskirja on tilattavissa Hidasta elämää -verkkopuodin kautta. Tee tilauksesi täältä.

3 syytä, miksi keho on herkän ihmisen paras kumppani – Kehoa kuuntelemalla voit tunnistaa omat rajasi ja voimavarasi paremmin

Herkän ihmisen hermosto virittyy herkästi niin innostavista kuin kuormittavista asioista. Tämä ilmenee erilaisia kehollisina oireina. Toisella saattavat mennä yöunet vähästäkin arkisesta muutoksesta, toisella kärsii ruokahalu. Joillakin meistä keho ilmoittaa kivuin, säryin ja kiristyksin heti, kun kuormitusta on liikaa.

Useimmiten iskee vain väsymys. Täytyy saada ladata akkuja, vetäytyä omaan rauhaan ja antaa aisteille tilaa hengähtää. Jos yhteys omiin kehollisiin tuntemuksiin on vahva, saattaa tuntua siltä kuin lähes koko ajan olisi jokin oire päällä.

Etenkin kuormittavissa elämäntilanteissa herkkyys kääntyy helposti negatiiviseksi asiaksi. Tulee tunne, että ei jaksa, ei pysty eikä saa aikaiseksi niin paljon kuin ”muut”. Vertailu enemmän jaksaviin kanssakulkijoihin lisää huonommuuden tunnetta ja saa pahimmillaan kehon näyttäytymään viholliselta.

Todellisuudessa keho haluaa vain meidän parastamme. Erilaisin oirein se pyrkii kiinnittämään huomiomme omiin tarpeisiimme ja sitä kautta ohjautumaan takaisin kohti tasapainoa. Sitä tilaa, jossa meidän on hyvä olla. Kehomme voi toimia viisaana sisäisenä oppaana, jos vain annamme sille mahdollisuuden.

Seuraavan kerran, kun kehosi herkkyys saa pinnasi kiristymään, palauta mieleesi ne positiiviset puolet, jotka tämä piirre sinulle mahdollistaa. Tässä niistä muutama.

3 syytä, miksi keho on herkän ihmisen paras kumppani:

1. Keho auttaa meitä tunnistamaan omat rajamme ja voimavaramme paremmin. Keho on mitä parhain itsetuntemuksen opettaja. Kuuntelemalla kehonsa viestejä ja harjoittelemalla kunnioittamaan sen pyyntöjä, voi säästyä monelta harmilta. Keho auttaa meitä huomaamaan muun muassa milloin on hyvä sanoa ei, milloin tarvitsemme lepoa, mikä on meille liikaa ja mihin asti voimme venyä.

Useimmilla meistä oppi tarttuu kantapään kautta, mutta se on sitäkin arvokkaampaa.

2. Kehomme ansiosta voimme kokea myös elämän upeimmat hetket ja sanoin kuvaamattoman koskettavat tunteet. Tunteet asuvat kehossa ja ilmenevät kehollisesti. Herkällä ihmisellä tunneskaala on yleensä varsin rikas. Usein iskevän väsähdyksen toisessa ääripäässä on helposti syttyvä energinen euforisuus. Kevyt itkuhana avaa myös pulppuavan naurukanavan. Aistimme herkästi raskaat tunnelmat, mutta voimme tarttua myös kuplivaan iloon ja jalat maasta irrottavaan keveyteen. Se jos joku on lahja!

3. Kehon kautta on mahdollista kokea syvempää yhteyttä itseen ja kaikkeen ympärillä olevaan. Herkkä ihminen nauttii usein syvällisyydestä ja etsii myös ihmissuhteiltaan aitoa kohtaamista. Tämä voi tapahtua vain kehollisen läsnäolon kautta.

Parhaimmillaan keho on väylä syvempään henkiseen yhteyteen itsen ja kaiken ympärillä olevan kanssa. Kun olemme syvässä yhteydessä itseemme ja omaan kehoomme, meidän on helpompi löytää kokonaisvaltainen yhteys myös muihin ihmisin ja eläviin olentoihin.

Haluatko keventää kuormitusta ja löytää syvemmän yhteyden itseesi ja omaan kehoosi? Lähde mukaan Kesähuoltoa keholle ja mielelle -verkkokurssille ja löydä uusia, lempeitä keinoja pitää huolta itsestäsi. Kurssi on suunniteltu siten, että voit tehdä kaikki harjoitukset ulkona luonnon helmassa – takapihan terassilla, lähipuistossa tai vaikkapa mökkilaiturin nokassa. 6 viikkoa kestävä kesäkurssi alkaa 30.5.! Materiaalit ovat käytössäsi koko kesän ajan, syyskuun loppuun asti. Lue lisää täältä.

Huomaatko heittäytyväsi uhriksi tai yrittäväsi ihan liikaa?

Kun olet omassa voimassasi, olet elämässäsi aktiivinen toimija. Osaat kannatella itseäsi rakentavilla uskomuksilla, mutta sinun ei tarvitse puskea.

Omasta voimasta on helppo keikahtaa äärilaitoihin: yliyrittämiseen tai voimattomuuteen.

Yliyrittäjä yrittää tehdä kaiken itse. Hän puskee menemään ja kontrolloi kaikkea, haluaa huolehtia kaikesta. Hän törmäilee ulkomaailman kanssa, koska ei ehdi aistia ympäristöään lainkaan.

Yliyrittäjä ei luota elämään eikä siihen, että riittää itse sellaisena kuin on. Hän pakenee sisintään tekemisellä ja välttelee pienuuttaan kohottamalla itseään keinotekoisesti. Suorittaminen on hänelle turvapaikka.

Uhri puolestaan antautuu olosuhteiden armoille ja elämän heiteltäväksi. Hän ei halua tai uskalla ottaa vastuuta elämästään.

Uhri ei luota itseensä eikä sisäiseen tukeensa. Hän löytää syyn elämänsä haasteisiin ulkopuoleltaan mutta ei halua ongelmista eroon, päinvastoin – hän etsii ongelmia myös hänelle ehdotetuista ratkaisuista. Uhri pakenee vastuutaan valittamiseen ja välttelee suuruuttaan keskittymällä mitättömyyteensä. Uhrin asema on hänelle turvapaikka: potero johon hän kaivautuu ongelmien äärellä ja josta hän ei halua poistua.

Jos et ole omassa voimassasi, saatat olla jommassakummassa äärilaidassa – tai vuorotellen molemmissa. Kun ei ole löytänyt omaa voimaansa, saattaa keikkua voimattomuuden ja yliyrittämisen välillä. Et uskalla antautua tälle hetkelle vaan yrität kovasti päästä koko ajan jonnekin – ja hetken päästä luovut toivosta, että koskaan pääsisit minnekään.

Pienessä mittakaavassa voimattomuus ja yliyrittäminen kuuluvat tasapainoiseen elämään eikä se ole vaarallista. Mutta jos koko ajan yrität liikaa, se kertoo, ettet luota elämään. Jos jatkuvasti unohdut uhriksi, et luota itseesi.

Lue lisää omasta voimasta Katri Syvärisen uutuuskirjasta Sinun tarinasi voima.

Kun läheisellä on vaikeaa, ei tarvita hienoja sanoja – riittää, että uskaltaa olla lähellä

Tämä teksti on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Suomen ev.lut. kirkon kanssa ja se on syntynyt yhteisestä kiinnostuksesta suomalaisten henkiseen hyvinvointiin.

Kirjoittaja: Opettaja, kirjailija ja retriitinohjaaja Susanna Erätuli

Läheisesi vierellä olet olkapää, johon nojata. Olet sydän, joka sykkii toisen tahtiin. Olet kädet, jotka rauhoittavat ja tulevat avuksi. Turvallisen tilan luominen on mahdollista myös etäältä.

Muistan sen edelleen, vaikka siitä on vuosia. Elämä oli mennyt uusiksi. Isäni oli menehtynyt yllättäen ja suruun piti sopeutua. Tuossa akuutissa tilanteessa ihmisten viestit, osanotto ja läsnäolo suojasivat meitä. Oli kuin ympärillemme olisi muodostunut kannatteleva kupla, joka auttoi pahimman yli.

Ihmisen osaan kuuluu, ettei kaikki aina mene hyvin. Kohtaamme tilanteita, jotka tuntuvat ylitsepääsemättömiltä ja suorastaan murskaavilta. Lisäksi on pienempiä, vaihtuvia murheita. Taloudelliset vaikeudet, ihmissuhteiden painolasti, yksinäisyys, huoli läheisistä, terveydestä ja jaksamisesta – nämä ovat monelle nytkin ajankohtaisia. Tuelle on suuri tarve, ja juttukaveria kaivataan myös arkisissa asioissa.

Miten toista voisi parhaiten tukea?

Kurottautuminen kohti ei aina mene putkeen, varsinkaan kriisitilanteessa. Se on inhimillistä. Suusta voi karata liikoja neuvoja, tahatonta vähättelyä, katteetonta tsemppaamista tai mykistyminen, jonka seurauksena läheisyydestä tuleekin etäisyyttä.

Vaikeuksia kohtaavan läheisenä altistuu itsekin hankalille tunteille, epävarmuudelle ja surulle. Silti juuri siinä sinua, minua, meitä tarvitaan. ”Olen tässä.” Se on niin kovin yksinkertaista, tärkeää ja silti usein vaikeaa. Halaus, katse ja lämpö – ne riittävät, ehkä etäältäkin.

Vaikeita asioita ei voi aina poistaa ja joskus ne kuuluvat läheisen elämänpolkuun. Voit osoittaa myötätuntoa eleillä ja antamalla täyden huomiosi. Jos mietit, riittääkö sanaton läsnäolo, mieti lemmikkejä. Monelle koira tai kissa on parhaana tukena: ei tuomitse tai kysele, on vain siinä. Hukassa on helpompi olla, jos ei joudu olemaan siellä yksin.

Avuksi kohtaamiseen

1. Muista ”Pieni suu, suuret korvat.”

Tämä viisas vihje ihmisen hiljaiseen kohtaamiseen tuli kokeneelta hautausmaan vahtimestarilta Hannu S. Aholta. ”Olen ihmisiä kuunnellessani ollut hiljaa ja keskittynyt heidän tarinoihinsa. Monet ovat lopuksi kiitelleet, kun jaksoin kuunnella ja kannustaa heitä, vaikka en ollut sanonut juuri mitään.”

2. Vertailu ei ole tarpeen.

Jokainen haastava tilanne on yksilöllinen: aiemmat kokemukset, voimavarat ja kokonaisuus vaikuttavat. Ei ole keinoa eikä syytä mittailla vaikeuden astetta. Liity hänen todellisuuteensa tässä hetkessä. Voit vaikka tietoisesti laittaa oman elämän asiat nyt sivuun. Niiden aika on toiste.

3. Tarjoa konkreettista apua.

Avun pyytäminen on vaikeaa silloinkin, kun on voimissaan, saati silloin, kun on vaikeuksissa. Käytännölliseen, konkreettiseen tarjoukseen on helpompi tarttua kuin yleiseen ”kerro, jos voin auttaa” -kehotukseen. Voit ehdottaa avulle ajankohtaa lähitulevaisuudesta. Kävelylle hakeminen, ruoan tuominen, lastenhoitoapu, juttuseura, lomakkeiden täyttäminen – on monia tapoja olla lähellä. Jos pelkäät tungettelevasi, voit aina kysyä sopiiko.

4. Saat olla neuvoton.

Tarve neuvoa nousee halusta ratkaista ongelmat. Haluamme päästää toisemme pahasta. Harva kuitenkaan haluaa vaikeassa tilanteessa lähelleen suvereenia onnistujaa tai neuvoja.

Toisen ihmisen lähellä oleminen on jokapäiväistä elämän suojelua, tapahtuu se sitten fyysisesti tai henkisesti. Yhteys toiseen voi pitää kiinni elämässä.

Läheiseltä ei vaadita ammattitutkintoa tai oikeita sanoja, tarvitaan aikaa ja kykyä sietää elämää yhdessä. Tyylipuhdasta tukemista tuskin on olemassakaan – silti kannattaa yrittää, uudestaankin. Varmaa on ainakin se, että tulemme elämän varrella olemaan molemmissa rooleissa: sekä tukijoina, että tuen tarpeessa.

Tämän tekstin sinulle tarjosi

Terveeltä näyttävän ulkokuoren alla voi olla sietämätöntä kipua, jota on vaikea uskoa todeksi – Tältä tuntuu näkymätön sairaus

Kirjoittaja Elli Palomäki on 22-vuotias yliopisto-opiskelija, joka elää elämäänsä näkymättömien, pitkäaikaisten fyysisten ja psyykkisten sairauksien kanssa. Hän on hyväksynyt sairautensa ja jakaa tietoisuutta sekä vertaistukea esimerkiksi Instagram-tilillään @ulkokuorenalla.

Kun avaan uusille tai vanhoille tuttavuuksille omaa tarinaani ja omia kokemuksiani näkymättömien sairauksieni kanssa elämisestä, kohtaan vahvaa yllättyneisyyttä joka ikinen kerta.

Kuulen siitä, ettei minusta olisi uskonut. Siitä, etten näytä yhtään sairaalta. Ihmettelyä siitä, miten oikein kykenen tekemään asioita, jos kerran olen sairas.

Epäuskon kohtaaminen on ollut asia, johon olen joutunut elämäni aikana tottumaan. Yleisen käsityksen mukaan sairaudet näkyvät ulospäin, ja se tietysti pitää joissakin tapauksissa paikkaansa. Lähellekään kaikki sairaudet eivät ole kuitenkaan näkyviä, ja tätä haluan tuoda ihmisten tietoisuuteen enemmän.

Mitä tarkoittaa näkymätön sairaus?

Siihen, mitkä sairaudet lasketaan näkymättömiksi sairauksiksi, ei ole olemassa mitään tarkkaa määritelmää tai luetteloa. Nimensä mukaisesti näkymättömiin sairauksiin voidaan luokitella erilaisia sairauksia, joita on hyvin vaikea nähdä ulospäin.

Näkymättömästi sairaat usein vaikuttavat ulospäin muille ihmisille “terveiltä” ja toimintakykyisiltä ihmisiltä, vaikka todellisuus ulkokuoren alla onkin täysin toinen. Monesti oletetaankin, että sairaudet ja erilaiset oireet pystytään näkemään ihmisestä ulospäin; kivun kokemisen oletetaan olevan näkyvää, masentuneen ihmisen oletetaan aina olevan allapäin, sairastuneen oletetaan olevan kyvytön liikuntaan ja niin edelleen.

Näkymättömät sairaudet, häiriöt tai oireyhtymät voivat olla sekä fyysisiä että psyykkisiä, mutta myös sellaisia, joita ei voida lokeroida kumpaankaan näistä.

Fyysiset ja esimerkiksi toiminnalliset näkymättömät sairaudet ovat usein pitkäaikaisia sairauksia, joihin kuuluu paljon moninaisia, pääosin fyysisiä oireita. Näitä voivat olla muun muassa migreeni, fibromyalgia, endometrioosi, reuma, erilaiset sydän- ja verisuonitaudit.

Masennus, ahdistuneisuushäiriöt ja syömishäiriöt ovat esimerkkejä näkymättömistä psyykkisistä sairauksista. Myös esimerkiksi aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö (ADHD) ja MS-tauti voivat ilmetä muille näkymättöminä.

Nämä esimerkit ovat vain murto-osa sairauksista, jotka voivat olla näkymättömiä. Tässä kirjoituksessa keskityn eniten kuitenkin fyysisiin ja toiminnallisiin, kroonisiin näkymättömiin sairauksiin sekä niiden kanssa elämiseen.

Mitkä tekijät voivat vaikuttaa sairauden näkymättömyyteen?

Sairaudesta voi tehdä muille näkymättömän monikin seikka. Fyysisiä sairauksia käsitellessä sairauden kroonisuus eli pitkäaikaisuus usein tarkoittaa myös sitä, että sairastavan toimintakyky ja oireiden voimakkuus vaihtelevat jatkuvasti.

Toimintakyky voi vaihdella suuresti vuosien, kuukausien, viikkojen, päivien ja jopa tuntien välillä. Jonakin aikana sairastava voi kyetä oireidensa kanssa esimerkiksi työskentelemään, urheilemaan tai juhlimaan ystävien kanssa, kun taas toisina hetkinä hän makaa sängyssä kykenemättömänä edes syömään.

Muut ihmiset yleensä näkevät sairastavasta vain sen puolen, kun hänen oireensa ja kipunsa ovat vielä niin sanotusti siedettävissä. Ulkoisesta olemuksesta ei voi aavistaakaan sitä, mitä kaikkea esimerkiksi oma työkaveri voi käydä läpi työpäivänsä aikana, ja millaista hänen elämänsä on työn ulkopuolella.

Välillä voi olla kykeneväinen esimerkiksi kiertelemään ostoskeskuksessa pari tuntia ystävän kanssa, jonka jälkeen loppupäivä ja jopa seuraavakin saattaa kulua sängyssä kamalissa kivuissa, pahoinvoinnissa ja uupumuksessa.

Pitkäaikaissairaana koen, ettei moninaisiin oireisiin ja kroonisiin kipuihin koskaan täysin totu, mutta niitä voidaan oppia käsittelemään eri tavoin. Tämä on myös yksi tekijä, joka tavanomaisesti on syynä siihen, miksi sairaudet ovat muille ihmisille näkymättömiä.

Ihminen, joka on kokenut esimerkiksi kroonista kipua monen vuoden ajan 24 tuntia vuorokaudessa, on todennäköisesti “joutunut” oppimaan jollakin tasolla käsittelemään kipuaan. Kun kipua pystyy käsittelemään ja sietämään, ihmisestä voi olla jopa mahdotonta nähdä, milloin hän kokee voimakkaita kipuja ja yrittää selviytyä niiden kanssa.

Kroonisen kivun tai muiden kroonisten oireiden kokeminen alkaa yleensä muuttua näkyväksi vasta silloin, kun oireet pahenevat siitä omasta “normaalista”. Vaikka kroonisten oireiden kokemista ei yleensä nähdä ihmisestä ulospäin, se ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö ne olisi todellisia tai etteikö niiden kokeminen olisi raskasta.

Kroonisesti, näkymättömästi sairaat tuntevat usein, että heidän täytyy muiden ihmisten seurassa peitellä omia oireitaan. Itse olen kokenut tarvetta peitellä omia oireitani, koska en ole halunnut tehdä muille ihmisille tilanteista epämukavia tai jollakin tapaa “pilata” yleistä ilmapiiriä. En myöskään ole koskaan halunnut, että minua kohdeltaisiin millään tapaa eri tavoin kuin muita.

Koen, että oireiden peittely muiden ihmisten seurassa on tehnyt olostani tietyllä tapaa “normaalimman” ja paremmin joukkoon kuuluvan. Myös esimerkiksi ymmärryksen puute ja muiden ihmisten asenteet voivat vaikuttaa siihen, haluaako omista oireistaan ja sairauksistaan olla avoin. Kuten usein sanotaan, kroonisesti sairaat eivät teeskentele olevansa sairaita, vaan he ennemminkin teeskentelevät olevansa terveitä.

Miten sairauksien näkymättömyys on vaikuttanut elämääni?

Elämä näkymättömien sairauksien kanssa on ollut älyttömän raskasta ja haastavaa monin tavoin. Fyysisten ja toiminnallisten sairauksieni oireet alkoivat ollessani jo 1-vuotias, mutta sain merkittävimmät diagnoosini vasta 19-vuotiaana.

Vaikka nämä myöhemmin diagnosoidut sairauteni olivatkin harvinaisia, koen sairauksien näkymättömyyden vaikuttaneen osaltaan myös diagnosointiin esimerkiksi terveydenhuollon ammattilaisten asenteiden ja epäkunnioittavan kohtelun kautta.

Kun vaikka röntgenkuvat ja tavallisten verikokeiden tulokset olivat normaaleja, minua pidettiin vuodesta toiseen “täysin terveenä” ja jopa “luulosairaana”. Minulle on sanottu monesti suoraan, etten näytä tarpeeksi sairaalta.

Koska jatkotutkimuksia ei haluttu toteuttaa, diagnoosin saaminen pidentyi ja jouduin elämään elämääni epätietoisuudessa toivottomana, jatkuvasti peläten. Tämä on kuitenkin aihe, joka tarvitsee oman kirjoituksensa.

Sairauksien näkymättömyys on siis vaikuttanut suuresti siihen, kuinka muut ihmiset ovat suhtautuneet oireisiini ja vointeihini. Pienestä tytöstä tähän päivään saakka minua on lukuisia kertoja syytetty oireideni valehtelusta. Näitä syytöksiä ovat esittäneet terveydenhuollon ammattilaisten lisäksi muun muassa perheenjäsenet, sukulaiset, kaverit sekä opettajat.

En voinut kokea kipua, koska kivulle ei löydetty syytä. En voinut olla sairas, koska näytin terveeltä. En voinut olla masentunut, koska vaikutin yleensä iloiselta. On vaikea pukea sanoiksi niitä tuntemuksia, joita olen epäuskon ja kunnioituksen puutteen johdosta kokenut.

Se, että kärsii päivittäin samalla, kun ympärillä olevat ihmiset syyttävät valehtelusta, on psyykkiselle hyvinvoinnille todella raastavaa. Tällaisten tilanteiden kokeminen voi usein myös kehittää traumaperäistä stressiä. Yksinäisyyden, arvottomuuden ja toivottomuuden tunteiden määrä, jota olen sairauksieni näkymättömyydestä johtuen kokenut, on aivan suunnaton.

Huonot kokemukseni näkymättömiin sairauksiini suhtautumisesta ovat vaikuttaneet luonnollisesti sosiaalisiin suhteisiini ja siihen, miten avoin olen halunnut olla muille ihmisille omasta arjestani.

Vielä muutama vuosikin sitten en kokenut millään tavalla luonnolliseksi tai mukavaksi kertoa sairauksistani, sillä pelkäsin epäuskoa ja sitä, että minut leimattaisiin sääliä ja huomiota hakevaksi valittajaksi. Vaikka sairaudet vaikuttivat jokapäiväiseen elämääni hurjan paljon, elin niiden kanssa yksin ja esitin muille ”tervettä”.

Nykyään koen sairauteni tärkeänä osana itseäni ja sitä, millaiseksi olen kasvanut. Koen myös avoimuuden olevan helpompaa. Haluan yrittää lisätä etenkin läheisimpien ihmisten ymmärrystä sairauksistani siksi, etteivät he ottaisi henkilökohtaisesti esimerkiksi yllättäviä suunnitelmien perumisia. Nykyään saatan kertoa sairauksistani jo uuteen ihmiseen tutustumisen alkuvaiheessa. Lisäksi jaan tietoisuutta sosiaalisessa mediassa näkymättömistä sairauksista omien ja muiden kokemuksien kautta.

Koen sairauksien näkymättömyydestä olleen kuitenkin myös positiivisia vaikutuksia omaan elämääni. Henkilökohtaisesti olen todella iloinen ja helpottunut siitä, ettei muiden ihmisten tarvitse suurimpana osana ajasta nähdä omaa kärsimystäni. Pidän siitä, että minut otetaan usein vastaan juurikin minuna itsenäni, eikä ensimmäiseksi pelkkien sairauteni kautta.

Eläminen näkymättömien, pitkäaikaisten sairauksien kanssa on myös opettanut minulle paljon. Nykyään osaan päivittäin arvostaa elämän pieniä asioita.

Koen tärkeimpänä oppina olleen oma kasvuni ja kehitykseni empaattisuudessa, ymmärtäväisyydessä, suvaitsevaisuudessa ja muiden ihmisten kunnioittavassa kohtaamisessa.

Olen aina ollut todella herkkä, empaattinen ja kiltti ihminen, mutta näkymättömien sairauksien kanssa eläminen on tuonut konkreettisempaa ymmärrystä siitä, että emme ihan oikeasti voi nähdä tai tietää toisen kokemuksia ulospäin. Tämä onkin minulle todella tärkeä aihe, jota olen pyrkinyt tuomaan aktiivisesti esille. Emme voi koskaan tietää, mitä toinen käy läpi oman ulkokuorensa alla; muistetaanhan siis aina olla ystävällisiä ja kunnioittavia muita kohtaan.

Pää tukossa työpäivän jälkeen? Nämä 6 tapaa auttavat sinut takaisin elävien kirjoihin

Tiedätkö sen tunteen, kun työpäivän jälkeen pää tuntuu lähinnä kasalta epämääräistä hyytelöä? Johtui se sitten siitä, että olet tuijottanut kahdeksan tuntia ruutua huonossa asennossa tai ollut intensiivisesti läsnä muille ihmisille – nämä 6 tapaa auttavat palautumaan ja selättämään aivosumun.

1. Ota päiväunet. Jos onnistut nitistämään kotivelvollisuuksiltasi 20 minuuttia, käytä se päiväuniin. 20 minuutin päikkärit työpäivän jälkeen hellivät aivojasi ja elvyttävät sinut takaisin elävien kirjoihin. Varo kuitenkin, ettet nuku liian pitkään ja päästä itseäsi syvään uneen. Tällöin on riski, että olosi on uudestisyntyneen sijaan mallia juuri haudasta noussut.

2. Mene metsään. Keskimääräisen nykyihmisen pää joutuu päivän aikana vastaanottamaan niin paljon informaatiota, että ei ihme, että välillä prosessori hyytyy. Notifikaatioäänten sinfonian kuuntelemisen ja somettamisen sijaan mene rauhalliselle kävelylle metsään tai puistoon ilman päämääriä ja tavoitteita. Pelkkä luonnon läsnäolo rauhoittaa kuormittunutta kehoa ja mieltä. P.S. Metsäretkestä ei ole pakko tehdä instapäivitystä.

3. Harrasta liikuntaa. Joskus paras lääke aivosumuun on rehellinen hikoilu ja sykkeen nostattaminen. Mieluisan liikuntamuodon harrastaminen tuottaa aivoille mielihyvää ja antaa olemukseen uutta ryhtiä. Kehomme on tehty liikkumaan ja lihakset työskentelemään.

4. Tee jotain luovaa. Esimerkiksi luova kirjoittaminen, jonkun instrumentin soittaminen tai piirtäminen on kuin leppoisaa päivätoimintaa päällesi. Varo kuitenkin, ettet sorru liialliseen tavoitteellisuuteen, vaan keskityt nauttimiseen.

5. Harjoittele itsemyötätuntoa. Rasittuneena sitä usein soimaa itseään jos vaikka mistä. Totuus on kuitenkin, että jokainen meistä kestää vain tietyn määrän kuormitusta. Tähän voi vaikuttaa jonkin verran elintavoillaan, mutta lopulta vaikutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Paras lahja itsellesi on antaa itsesi levätä ja palautua silloin kun se on tarpeen – ilman huonoa omaatuntoa.

6. Älä ota itseäsi niin vakavasti. Meillä ihmisillä on taipumus ottaa itsemme ja tekemisemme melko vakavasti. Välillä voi tehdä hyvää ottaa asioihin perspektiiviä ja tutkailla itseään esimerkiksi kosmisesta näkökulmasta. Kun katselet maapalloa avaruudesta käsin, et edes huomaa itseäsi. Ei elämä siis voi olla ihan niin vakava laji ja joskus voi myös nauraa tälle maanpäälliselle sähläilylle.

Miksi trauma kiintymyssuhteet ovat niin koukuttavia?

Traumakemia suhdetta pitää yllä epäterveet tunnekytkökset. Suhteessa toistuu samanlaiset repivät kaavat jossa vuorottelevat voimakkaat tunteet hylätyksitulosta ja yhteenkuuluvuudesta intensiivisesti. Jatkuva epävarmuus on erikoisella tavalla koukuttavaa ja satuttava kohtelu alkaa normalisoitua.

Traumakemia suhde on emotionaalisen hyökyaaltoilun lisäksi myös hormonaalista vuoristorataa, ja se tekeekin siitä niin koukuttavaa. Kun elämme jatkuvassa epävarmuudessa, nostaa se stressihormoneita mm. adrenaliinia ja kortisolia. Kun sitten epävarmuuden jälkeen tulee ”helpotus”- eli traumakemia suhteessa se hetkellinen hyvä, on dopamiini (mielihyvä) ryöppy melkoinen. Tämä epävarmuus – helpotus kehä voi olla hyvin koukuttava ja myös tästä johtuen turvalliset suhteet ja tasaisuus voi tuntua tylsältä, vieraalta ja oudoltakin.

⭕Miksi ihminen jää suhteeseen, joka on satuttava? Traumakiintymyksessä uhri pelkää niin kovin yhteyden menettämistä ja yksin jäämistä, että kiintymyksen säilyttäminen menee jatkuvasti oman hyvinvoinnin edelle. Entä miksi joku on yrittänyt erota ainakin 6 kertaa samasta tyypistä, mutta sitten palaa taas sen luokse, kun toinen vaan vähän jaksaa lupailla nyt muuttuneensa? Mitä luultavimmin tällöinkin on kyse traumakemia suhteesta, josta irtaantuminen nostaa lähes poikkeuksetta kovia vieroitusoireita – niin intensiivisiä että niitä on verrattu jopa heroiini riippuvuudesta irtaantumiseen.

Traumakemia suhde ei ole tasavertainen suhde. Traumakiintymyksessä meistä tulee ylilojaaleja kumppanille, joka ei kohtele hyvin ja tasaveroisesti.

Kun on ”sisällä” traumasuhteessa, todellisuudentaju usein hämärtyy. Ei enää tiedä mikä on totta ja mikä ei. Jos suhteen kehää lähtee purkamaan, alkaa hyvinkin tulla näkyväksi että siinä todella on jokin kaava joka toistaa itseään, pienin variaatioin. Suosittelen myös kirjoittamaan ja piirtämään suhteen aikajanan auki, se tekee myös usein paljon näkyväksi.

On hyvä muistaa, että rakkauden ei kuulu olla draamaa.

💟 Toivon, että tämä auttaa sinua ymmärtämään syitä, miksi traumakemia suhteesta irtaantuminen on niin haastavaa. Ja samalla haluan rohkaista, se on mahdollista! Toipumisesessa on keskeistä harjoitella terveitä tunnesäätely taitoja, kieltäytyä itse olemasta mukana traumakehässä ja vaalia omia rajoja.

Katso lisää aiheesta videolta!

Tämä taito jokaisen kannattaa ottaa haltuun – Sen avulla menestyt niin ihmissuhteissa kuin työpaikallakin

Kyvystä kohdistaa tietoista huomiota ja sen tärkeydestä ei juuri kahvipöydissä tai henkilöstön kehittämisohjelmissa puhuta. Kiinnostuin siitä todenteolla muutamia vuosia sitten ja olen huomannut huomion kohdistamisen kyvyn olennaisesti liittyvän ja vaikuttavan kaikkeen, mitä teemme. Kokosin alle tietoa siitä, miten merkittävästä aiheesta onkaan kyse niin meidän jokaisen henkilökohtaisesti kuin organisaatioiden menestymisen näkökulmasta.

Hyvin keskittynyt huomiokyky on tyypillistä huippusuoriutumiselle ja flow-kokemuksille (Csikszentmihalyi, 1990). Sen sijaan hajaantunut huomiokyky, kuten multitaskaaminen, on yhdistetty virheisiin ja hitaaseen suoriutumiseen (Jha et al., 2010). Huomiokyvyllä on keskeinen rooli kaikessa ihmisen tekemisessä ja erityisesti ihmisten välisissä suhteissa (Hunter & Chaskalson, 2013).

Koska toimivat ihmissuhteet ovat merkityksellisiä työnteon tuottavuudelle, työpaikan ilmapiirille sekä luoville ratkaisuille, voi huomion kohdistamisen ymmärtää olevan aivan keskeinen taito myös tehokkaan työnteon ja johtamisen näkökulmasta.

Huomion kohdistamisen kykyyn liittyy läheisesti keskittymiskyky, josta puhutaankin enemmän. Tiukka keskittyminen voi kuitenkin olla kaksiteräinen miekka. On hienoa keskittyä ja ikään kuin uppoutua täysin itsensä ulkopuolisiin asioihin, vaikkapa maalaamiseen tai jonkin työn tekemiseen. Voimme kuitenkin käyttää keskittymistämme myös niin, että ajaudumme burnoutiin keskityttyämme vuosia työhön aamusta iltaan tai voimme keskittyä liikaa vaikkapa pelaamiseen. Taito kohdistaa huomio pois näistä mieltä triggeröivistä asioista voikin olla avuksi. Jos opettelemme kohdistamaan tietoisesti huomiota sisäänpäin (mm. omaan ajatteluun ja todellisiin tuntemuksiimme, jotka luultavasti kertoisivat meille, että joka paikkaa kolottaa ja väsyttääkin), pystymme irrottautumaan ajoissa epäterveistä ja pienoista riippuvuutta aiheuttavista asioista, joihin mieli on kiintynyt (mutta kehontuntemukset unohtuneet).

Huomiosta ja keskittymisestä puhumme yleensä liittyen ulkopuolellamme tapahtuviin asioihin, esimerkiksi johonkin työtehtävään keskittymisestä. Harvemmin työpaikalla puhutaan sisäänpäin keskittymisen ja sisäisen huomiokyvyn tärkeydestä! Siitä kuitenkin pitkälti se, miten ulkopuolisia asioita käsittelemme ja miten tervehenkistä elämää elämme, kumpuaa.

Työpaikankin näkökulmasta olisi hyvä, jos ihmiset voisivat päivän aikana harkitusti suunnata huomion sisäisiin tuntemuksiinsa sen sijaan, että huomio pyörii hieman hallitsemattomastikin töissä, tapahtumissa ja muissa ihmisissä. Tällaiset huomion sisäänpäin kääntämisen hetket tuottavat henkilökohtaisia oivalluksia, mm. omasta jännittyneisyyden, tyytymättömyyden, aggression, vetäytymisen tai häpeilyn tilasta, jotka voivat olla mittaamattoman arvokkaita.

Tällaiset oivallukset voisivat näkyä uudenlaisina ideoina siitä, miten asioita kannattaa hoitaa, luovina ratkaisuina haasteisiin, konfliktien älykkäänä hoitamisena tai parempina neuvottelutaitoina.

Mindfulnessin tai muun meditaation -harjoittelu on tehokas keino kehittää huomiokyvyn kohdistamisen taitoa ja tämän vuoksi mindfulness -taitoiset ihmiset voivat olla parempia kognitiivisessa kontrollissa ja tunteiden säätelyssä. Mindfulness -harjoittelussa huomio kohdistetaan kehon tuntemuksiin, uudelleen ja uudelleen, eli kun huomio karkaa tai harhailee, sitä koulitaan keskittymään. Vastakohtaisesti voimme huomata, että huomiomme hyvin usein seilaa unelmoinnissa, murehtimisessa, muistoissa tai olemme vain hajamielisiä.

Mitä tämä hajamielisyys aiheuttaneekaan työteholle, työhön keskittymiselle tai oman kuormittumisen havaitsemiselle? Kustannukset ovat suuret.

Meditaatio -harjoittelussa on nimenomaan kyse huomiokyvyn palauttamisesta kehontuntemuksiin ja sitä kautta kohti havainnoivaa tietoisuuden tilaa. Näimme pääsemme irti siitä ajatuskelasta, jossa huomiomme normaalisti automaattisesti pyörii, esimerkiksi töiden, median ja kirjojen maailmassa, toisten ihmisten toiminnan kelaamisessa, murehtimisessa tai unelmoinnissa. Meditaatiossa huomio viedään tietoisuuden tilaan, jossa ei tapahdu analyyttistä ajattelua, ei arvottamista eikä luokittelua, vaikka toki sitäkin voimme havaita. Tietoisuutemme on kuitenkin tavallaan laajempi ja syvempi kuin silloin, kun se on samaistuneena ajatteluumme. Tämä voi parantaa itseymmärrystämme merkittävästi. Tällaista harjoittamista tapahtuu luonnollisesti nykypäivänä hyvin vähän, vaikka huomiokyvyn säätely on yksi ihmisen elämän keskeisin taito. (Näin sanoi eräs historian kuuluisimmista psykologeista William James jo vuonna 1890).

Huomion kohdistaminen kehontuntemuksiin ja itsessä esimerkiksi vuorovaikutustilanteessa tapahtuviin huomaamattomiin, sensitiivisiin, asioihin, on tärkeä ja olennainen taito.

Mindfulnessin lisäksi monet meditaation muodot ja somaattiset tekniikat harjoittavat kykyä siirtää huomio kehontuntemusten kautta havainnoivaan tietoisuuden tilaan. Toisilla ihmisillä huomiokyvyn säätelyn taito on luonnostaan harjaantuneempi kuin toisilla, mutta kaikki voivat sitä vahvistaa ja kehittää. Tämä taito voi merkittävästi parantaa työnteon ja ihmissuhteiden laatua.

Huomiokyvyn keskittynyt harjoittaminen on todella tarpeen, koska nykyinen työelämä ajaa keskeytyksiin, multitaskaamiseen ja yliajatteluun, mikä hajoittaa huomiokyvyn!

Tietoisen huomiokyvyn säätelyn taidon avulla voimme mm. huomata ajoissa stressaantumisen merkkejä kehossamme ja ottaa taukoja tai hidastaa työtahtia. Voimme myös huomata, että ajatuksemme kiertävät kehää ja löytää jonkin kokonaan uuden näkökulman sekä onnistuneen ratkaisun haasteeseemme. Oman huomiokyvyn säätelyn taidon kehittäminen onkin todella kannattava ja kauaskantoinen investointi niin meille jokaiselle henkilökohtaisesti kuin työpaikankin näkökulmasta.

Yhteenvetona:

Kohdista huomio sisäänpäin, älä pelkästään ulospäin. Hakeudu kehontuntemuksiisi huomiota kohdistamalla tietoiseksi itsessäsi tapahtuvista asioista. Nauti tunteesta, kun mielesi rentoutuu ja irtaudut ajatuskelastasi. Jatka tätä päivittäin ja voit tulla todella taitavaksi kohdistamaan huomiota eri tavalla, kuin mihin olet tottunut. Voit säästyä monelta harmilta ja lisäät mahdollisuuksia onnistua ratkomaan niin työ- kuin ihmissuhdehaasteita onnistuneesti.

Lähteet:

Csikszentmihalyi, M. 1990. Flow the Psychology of Optimal Experience. Harper Collins Publishers: New York.

Hunter, J. & Chaskalson, M. 2013. Making the Mindful Leader. In The Wiley‐Blackwell Handbook of the Psychology of Leadership, Change, and Organizational Development, Edit: Leonard, H. S., Lewis, R., Freedman, A. M. & Passmore, J, pp. 195-219.

James, W. 1890. The Principles of Psychology. Dover Publications. Republished in a new edition 1957.

Jha, A.P., Stanley, E.A., et al. 2010. Examining the protective effects of mindfulness training on working memory capacity and affective experience. Emotion, 10(1), 54–64.

Miten irtaantua suhteesta, joka ei tee hyvää? – Huomioi nämä 8 asiaa

Edellisissä kirjoituksissa olen avannut sitä mitä traumakemiasuhde tarkoittaa ja millaisia vaiheita se tyypillisesti sisältää.

Tässä kirjoituksessa avaan traumakemiasuhteesta irtaantumisen kannalta oleellisia asioita. Tämän takana on siis oletus, että tiedät jo että sinun on hyvä irtaantua. Jokainen tavallinenkin suhde sisältää vaativia vaiheita ja myös vaiheita joissa omaa sitoutumista epäröi. Kukaan ulkopuolelta ei oikein voi absoluuttisesti tietää toisen puolesta, voiko suhdetta vielä eheyttää vai ei.

Traumakemiasuhteessa ollaan toistuvasti hylkäyskokemusten ja repivien draamojen äärellä ja niitä ei yrityksistä huolimatta saada rauhoittumaan.

Miten irtaantua traumakemiasuhteesta? – Irtaantumisen ja eheytymisen kannalta tärkeitä asioita

Omien rajojen selkeyttäminen ja niissä pysyminen – Tämä koskee irtaantumisen alkuvaiheessa myös viestintää, miten on tarkoituksenmukaista olla yhteydessä, vai onko oikeastaan lainkaan?
Tunneyhteyden purkaminen – Vaikka tunteet eivät katoa nappia painamalla, tunneyhteyttä on irtaantuessa tarpeen purkaa. Nyt ei ole aika olla ystävä. Tunneyhteyttä voi purkaa mm. siten että kieltäytyy tunnepitoisista kohtaamisista ja yhteydenpidosta exän kanssa. On silti ehdottoman tärkeää sallia itsensä sisällä tuntea mitä tuntee (ja tunteita on luultavasti laajalti: kaipuuta, pettymystä, surua ja vihaa, ehkä myös helpotusta ja kiitollisuutta) ja löytää muita ihmisiä keille jakaa rehellisesti tuntojaan. Exä on siihen liian lähellä ja se kutsuu herkästi nostalgisoimaan suhdetta.
Tunnista traumasuhteen kehä ja kieltäydy menemästä mukaan siihen. Trauma suhteilla on toden totta jokin tyypillinen kehä. Missä kohdissa olet aiemmin mennyt takaisin? Tunnista haavoittuvat kohdat ja varaudu niihin tietoisesti, älä jää yksin vaan pyydä tukea ystäviltä.
Kieltäydy syyllistymästä / ottamatta rakkauspommitusvaihetta vastaan – Ei suinkaan aina, mutta joskus exä pyrkii aktivoimaan vanhaa tuttua kuviota joko syyllistämällä tai rakkauspommituksella. Joskus myös viattoman oloiset ”haluaisin jutella sun kanssa” jutut ovat näitä.
Terveen itsekunnioituksen ja oman arvon tunteen lisääminen – Traumakemia suhde on usein syönyt tervettä itsearvostusta. Sinä olet tasavertaisen rakkauden arvoinen. Miten voisit kohdella itseäsi arvostaen? Mikä taas ei ole itsellesi arvokasta kohtelua?
Varaudu vieroitusoireisiin – En ole vielä koskaan todistanut omassa elämässäni taikka vastaanotollani prosessia, johon ei olisi liittynyt vieroitusoireita, niitä yksinäisiä ja tyhjiä hetkiä jossa haluaisi vain äkkiä sen vanhan tutun takaisin. Mieli käy kauppaa – jos me vaan kuitenkin saataisiin se toimimaan! Varaudu näihin hetkiin ja ole niissä hetkissä yhteydessä ystävään, älä exään. Myös sisäisen lapsen turvaaminen voi olla hyvin terapeuttista.
Tutustu syvemmin omaan itseesi ja tarpeisiisi – Traumakemia suhteessa usein hukkuu omat terveet tarpeet ja oma identiteetti, se kuka olen riippumatta olenko suhteessa vai en. Tutustu itseesi, sinun arvoihisi ja siihen mikä tuo sinulle iloa, olit sitten suhteessa tai et.
Hae vertaistukea ja ymmärrystä. Varsinkin elämän kriisien äärellä me tarvitsemme turvallisia ihmisiä ympärille, heitä jotka eivät hätäänny tunteistamme tai käy neuvomaan liian yksioikoisesti tietämättä syvemmin tilannetta. Hyvä tuki on sellaista, jossa on ehdottoman turvallinen tila tulla kuulluksi. Suosittelenmyös lämmöllä terapiaa.

TOIMITUKSEN VINKKI: Itsetuntemus ja itsemyötätunto auttavat vaikeassa tilanteessa

Ymmärrä itseäsi -kortit kysyvät sinulta elämäsi tärkeitä kysymyksiä. Ne auttavat herättelemään ajatuksia ja toimintatapoja, jotka tukevat vaikeassakin tilanteessa. Kortteja voi käyttää myös terapian ohessa.

Ymmärrä itseäsi -kortit ovat Sinulle, joka…

… haluat lisätä itsetuntemustasi
… koet olevasi hämmentynyt suunnastasi ja haluat selkeyttää ajatuksiasi
… haluat helposti lähestyttävän keinon tutkia asioita jotka nousevat usein terapiassa esiin.

Tutustu kortteihin TÄÄLLÄ.

”Kiitos, että saan olla elossa tänäänkin” – Nähdäkseen hyvän elämässään ei tarvitse unohtaa kipeää, vaan herätä huomaamaan kaikki se, mikä edelleen on mahdollista

Kun elämä pysäyttää, sitä havahtuu arvostamaan niitä kaikkein arkipäiväisimpiä asioita uusin tavoin. Sitä, että saa herätä uuteen päivään. Sitä, että saa liikkua. Mutta voisiko noista tavallisen tärkeistä asioista kiittää jo ennen, kuin pelkää niiden menettämistä?

Muutama viikko sitten lipesin portaat alas murtaen rytäkässä selkärangastani nikaman. Siinä lattialla jokaisen solun lävistävän kivun kanssa maatessa elämä pysähtyi hetkellisesti hätään siitä, mitä tällistä seuraisi.

Kuitenkin jo matkalla sairaalaan jokin sisälläni muuttui. Pelon ja kivun viereen asettui sydäntilaani tunne, joka lämmitti saapuessaan. Kiitos, että olen elossa. Kiitos, että nämä ihmiset auttavat minua.

Vuonna 2014 uupumuksesta toipuessani aloin kirjoittaa kiitollisuuspäiväkirjaa. Riippumatta siitä, että olin jatkuvasti ahdistunut, väsynyt, yltiöpäisen tarkka kehoni tuntemuksista ja vietin sen vuoksi suurimman osan ajasta linnoittautuen Kallion kahdenkymmenen neliön yksiööni, aloin kaivaa mieleni sopukoista asioita, jotka siinä päivässä edelleen olivat hyvin. Välillä onnistuin kirjoittamaan muistivihkooni useamman onnistuneen asian päivästäni. Välillä sain sivulle pitkän mietinnän jälkeen vain yhden asian: aamukahvi ikkunalaudalla. Kirjoittamalla päivittäin huomasin hiljalleen lisää hyvää, joka toisiaan toistavilta tuntuvien päivien keskellä alkoi erottaa niitä toisistaan, saaden negatiivisilta tuntuvissa tunnetiloissa aiemmin velloneen mieleni näkemään myös elämän värikylläisyyden.

Tuo harjoitus jäi elämääni toipumisen jälkeenkin – kirjoitan hyviä asioita muistikirjaani edelleen päivittäin. Kiinnityn siihen, mikä on hyvin ja mistä voin kiittää – ja nykyisin sitä on paljon. Ei siksi, että elämä olisi täydellistä, vaan siksi, että näen enemmän. Uskon, että juuri tämän harjoituksen vuoksi sairaalamatkalla tunne saapui syvältä solumuistista kannattelemaan hetkeä, joka muuten oli vaikea.

Kiitollisuus ei ole vaaleanpunaista pumpulia. Sen kokemiseen ei tarvita täydellisiä olosuhteita. Kiittääkseen kehoaan sen olemassaolosta, olon sen sisällä ei tarvitse olla ihana.

Nähdäkseen hyvän elämässään ei tarvitse kääntää katsetta pois kivuliaista asioista, vaan herätä huomaamaan se, mikä edelleen on mahdollista.

Tällä hetkellä muistikirjani sivuilla arvostan arjen tavallisia hetkiä kuin maailman suurimpia aarteita. Unta, jota on enemmän kuin vuosiin. Ihmisiä, jotka auttavat. Hetkiä, kun jaksan maalata tai kävellä hiljalleen pidempiä matkoja. Aamun teehetkiä terassilla. Pihan oravien hillittömän menon seurailua.

Moni viisas on sanonut, että päästääkseen rakkauden sisään jonkin on ensin murruttava. Minussa murtui jotain, ja elämän kauneus astui jälleen sisään sellaisella voimalla, että se sai hengästymään. Tuo voima on kannatellut minua toipumaan. Tapahtuman jälkeen en saanut itse housuja saati kenkiä jalkaan, muutama päivä sitten kävelin ensimmäisen kerran pätkän metsäpolkua omaan voimapaikkaan. Hymyilen kiitollisena sille, miten ihmeellinen kehoni toipuu ja elämä kantaa.

Ihmisen ei tarvitse odotella elämän isoa pysäytystä, menetystä tai muutosta huomatakseen joka nurkalla kurkistelevan hyvän. Sitä voi harjoitella vaalimaan jokaisessa päivässä, rauhan hetkessä, läheisen puhelussa, hyvässä ruoassa, lasten ilon seuraamisessa – mitä ikinä hyvä sinulle onkaan. Kun muistaa vaalia arjen hetkiä, tulevat ne kantamaan niissä isoissa pysäkeissä.

Mistä sinä kiittäisit tänään?

Lisää kiitollisuudesta ja sen kehollisen kokemisen merkityksestä löydät kirjasta Kotona kehossa

Pelkkä tieto ei auta ketään voimaan paremmin – muutokseen tarvitaan sydämestä kumpuava halu tehdä itselle hyvää

Harrasta hyötyliikuntaa.
Pidä huolta lihaskunnosta.
Kokeile motivoivaa askelmittaria.
Syö kolmen tunnin välein lautasmallin mukaan.
Muista puoli kiloa kasviksia päivässä.
Nuku 8 tuntia yössä.

Nämä ovat kaikki hyviä vinkkejä. Miksi niiden noudattaminen on silti useimmille meistä niin vaikeaa? Jos kehote tulee ulkoapäin, alamme usein myös toteuttaa sitä ulkokohtaisesti. Perustelemme itsellemme, että tämä on järkevää ja näin kuuluu tehdä. Pyrimme noudattamaan ohjeistuksia ja toistamaan hyväksi todettuja asioita.

Ehkä innostumme hetken aikaa ja laitamme arkemme uusiksi, kunnes toteamme sen olevan liian raskasta ja palaamme takaisin vanhoihin kaavoihin itseämme syytellen. Ehkä kokeilemme kaikkia mahdollisia älylaitteita, muodikkaita superfoodeja ja trendikkäitä liikuntavälineitä, mutta emme siltikään koe oloamme energiseksi ja tasapainoiseksi. Jokin puuttuu. Se jokin on sisäinen motivaatio.

Kun hyvinvointia lähtee tutkimaan sisältä käsin, suosituksia tärkeämpää ovat itselle omistetut kysymykset:

-Mitä minä kaipaan?
-Mitä minun kehoni tarvitsee?
-Mikä tekisi minulle hyvää?
-Minkälaista oloa haluaisin arkeeni lisää?
-Miten voisin auttaa itseäni voimaan paremmin?
-Mitä olen valmis tekemään itseni hyväksi?

Kääntämällä huomion sisäänpäin, voit selventää itsellesi, mikä on sinulle aidosti tärkeää. Kun tiedät, mitä haluat kutsua elämääsi lisää, on paljon helpompi lähteä ottamaan askeleita siihen suuntaan. Ennen kaikkea keskustelu oman sisimmän kanssa auttaa herättämään sen tunteen, jonka tarvitset muutoksen toteuttamiseksi.

Tieto itsessään ei auta ketään voimaan paremmin. Tarvitaan sisältä käsin lähtevä, itsemyötätuntoon perustuva halu tehdä asioita toisin. Kun päätös on tehty sydämen tasolla, voi järkevistä vinkeistä sekä tietoon ja tutkimuksiin perustuvista suosituksista olla apua.

Asioita ei kannata tehdä vain siksi, että pitäisi, tulisi tai olisi hyvä. Hyvää oloa ei tarvitse suorittaa. Jokaisen valinnan voi tehdä myös lempeydestä käsin. Siksi, että haluaa itselleen hyvää ja on valmis tekemään asioita sen eteen.

Kun tekee pieniä lempeitä tekoja, hyvä olo lisääntyy ja ruokkii itse itseään. Sisäisestä motivaatiosta käsin ihminen ohjautuu kuin huomaamatta kohti terveellisempiä elämäntapoja – ja useimmiten ne tulevat jäädäkseen.

Lempeät teot kantavat, koska ne perustuvat pelkän järkevyyden sijasta rakkauteen.