Sivu 144 – Hidasta elämää

Se ensimmäinen harmaa: tervetuloa kriiseistä parhain! – Elämä vain paranee vuosi vuodelta

Se hetki, kun tajuaa vanhenevansa. Lopun alku vai alun loppu?

Olin hieman alle 30-vuotias, juuri palannut maailmanympärimatkaltani takaisin Suomeen. Istun kampaajantuolissa rentoutuneena, tuntien itseni hehkuvaksi ja ikinuoreksi, terveeksi ja elinvoimaiseksi. Ei paljoa ulkona vihmova räntäsade haitannut. Olin toipunut työuupumuksesta vuoden sapatillani ja olin aivan täynnä virtaa.

Kampaajani harjasi hiuksiani rennon iloisesti ja rupatteli. Mutta sitten tuli Se Lause. ”Täälläkin kun tätä harmaata alkaa jo olemaan, niin…”. Siis mitäh?! Edessäni vilisi sekunneissa koko vanhenemisprosessi tästä hautaan asti. En ollut huomannut yhtään ainuttakaan harmaata hiusta aiemmin. Minä en suostu vielä vanhenemaan! Olin valmis vasta aloittamaan elämän nuoruuden oppivuosien jälkeen. Elämä se etenee kuitenkin joka hetki…

Nyt 43-vuotiaana tuo hetki tuntuu huvittavalta. Tiedätkö sen tunteen, kun katsot vanhaa valokuvaa itsestäsi parikymppisenä, upeassa vartalossa ja muistat miten tyytymätön olit itseesi silloin? Jospa vain sen saisi nyt takaisin olisin taatusti tyytyväinen! Joten yhtä hyvin voin olla nyt tyytyväinen, koska nyt otettuja valokuvia katson 60-vuotiaana ja mietin: olinpa elämäni kunnossa ja hehkeä tuolloin(kin)!

Ikään kuin kaikille meille tulisi jokin kohta elämässä, jolloin oivaltaa oman kuolevaisuutensa, elämän lyhyyden ja jokaisen hetken ainutkertaisuuden. Ensimmäiset harmaat ei vielä menoa hidastaneet, ja nykyään moni meistä harmaantuu jo todella nuorena. Myöhemmin tuli kuitenkin isompi tälli, joka pysäytti koneiston hetkeksi, oli siis tulossa suurempia oivalluksia ja matkantekoa aidompaan itseeni.

Sinä muutut, kun elämä herättelee

Nelikymppisenä moni alkaa huomaamaan muutoksia kehossa, ihossa, kasvoissa ja ajatuksissaan. Jotkut ottavat muutokset tyynen rauhallisesti, eivät ehkä edes huomaa mitään, koska on niin paljon muuta tekemistä: ehkä lapset, työ, parisuhde, ystävät, harrastukset, koti. Aina on pieni kiire ja itselle ihan liian vähän aikaa.

Kunnes elämän herätyskello pirisee niin kovaa, että on pakko pysähtyä. Ehkä joku sairaus, ehkä läheisen kuolema, ehkä pysyväksi suunniteltu parisuhde päättyy ja jo perustettu perhe hajoaa, omat vanhemmat vanhenevat. Itselleni tuli pieni punkki näyttämään tulevan suuntani ja löysin lopulta omannäköisen elämäni pikkukylästä meren ääreltä.

Olenko valinnut oikein?

Jos olet sinkku, onko siinä hyvä olla? Jos olet parisuhteessa, tuoko se sinulle mitä kaipaat? Asutko kodissa, jossa oikeasti viihdyt? Ehditkö tekemään arjessasi asioita, jotka ovat sinun näköisiä, iloa tuovia, hyvinvointiasi vahvistavia? Syötkö kuten haluaisitkin, vai kiireessä jotain epämääräistä? Ehditkö palautumaan stressistä? Mitä unelmia et ole vielä toteuttanut?

Nyt on todella hyvä hetki pysähtyä ja alkaa elämään omannäköistä elämää. Se ei koskaan ole liian myöhäistä, mutta nyt ollaan vielä todella vauvoja, kuten ihana yli 50-kymppinen ystäväni totesi. Haastattelin 90-vuotiasta mummoani ja kysyin, mikä on ollut paras ikä. Hän sanoi sekuntiakaan miettimättä, että ”Tietysti neljänkympin ja viidenkympin väli, koska silloin tunsi jo itsensä, ei tarvinnut tehdä enää mitään, mistä ei nauttinut ja osasi vetää jo rajoja”.

Joudumme päivittämään oman kehonkuvamme ja kuvamme siitä, ketä olemme. Olenko se vauhdikas suorittaja, vai olisiko hyvä vähän höllentää tahtia? Ketä varten? Miksi? Mikä oli minulle ennen normaalia, mutta ei ole enää? Millainen on uusi normaalini? Uskallanko avautua vielä rakkaudelle kaikkien pettymysten jälkeen? Mihin se johtaa, ellen uskalla?

Mitä jos en saakaan lasta ikinä? Etenkin naisilla perhe- ja lapsikysymys voi olla jättimäinen nelikymppisenä, jos perhettä ei ole, mutta haluaisi. Uskon, että elämä menee jokaiselle meistä juuri hyvin lopulta.

Älä vanhenna itseäsi sanoillasi

Muistan vieläkin viime kesäisen hetken neljän nelikymppisen ystäväni kanssa Mathildedalin Ruukin Krouvin terassilla. Kävimme läpi mitä merkkejä vanhenemisesta olemme havainneet niin kehon kuin mielen tasolla. Nauroimme vedet silmissä jakaen havaintojamme ihon yhtäkkisestä vanhenemisesta vaikkapa käsissä. (ei olisi kannattanut olla niin paljoa auringossa nuorena, check).

Mietimme, mitä kaipaamme nuoruudesta? Olemmeko keski-ikäisiä? Ei, nelikymppinen ei ole vielä keski-ikäinen. Vaan parasikäinen! Itse ainakin elän parhaita vuosiani juuri nyt, juuri näin. Siitäkin huolimatta, että kehoni vaatii yhä enemmän huomiotani pysyäkseen hyvässä kunnossa ja terveenä. Mutta kiitollisena sille tuen sitä parhaani mukaan.

Oletko sinä kuullut tällaisia nelikymppisiltä:

”Tässäkö tämä nyt oli? Tätä samaa eläkkeelle asti vai?”
”Sinnitellään yhdessä kunnes lapset on isoja”
”Vanha mies/nainen, ei enää jaksa.”
”Ei nyt enää voi vaihtaa alaa.”
”No mitä tässä nyt enää tän ikäisenä mitään uutta aloittamaan…”
”Keho rapistuu vuosi vuodelta.”

Mitä, jos yritettäisiin keskittyä vaikka tähän ajatukseen, miltä se tuntuisi kehossa?

Elämä paranee vuosi vuodelta

Sinä siellä, olet upea. Olet arvokas. Olet täydellinen juuri noin, kun nyt olet. Olet parhaassa iässä ja elämä paranee, mitä enemmän arvostat itseäsi sellaisena kuin olet. Jokaisessa iässä sinulla on mahdollisuus uudistua ja tehdä uusia valintoja.

Vahvista kiitollisuuden tunnettasi, se auttaa jaksamaan

Mieti mitä sellaista sinulla on nyt, mistä ennen vain haaveilit? Tätä kun pysähtyy miettimään, voi mielen vallata kiitollisuus. Itse näen helposti asioiden keskeneräisyyden ja kuormitun siitä. Tänään valitsin keittiööni uutta välitilalevyä ja mietin tekemättömien kotiasioiden listaa.

Kunnes tajusin: Hetkinen, asun unelmieni hirsitalossa, unelmieni kylässä, ihanien ihmisten ympäröimänä, ja vieläpä terveenä. Kävelin järven ympäri, ja vaikka päkiääni sattui joka askeleella, keskityin kaikkiin muihin kehonosiin, joihin ei sattunut. Kipu auttaa arvostamaan niitä kohtia, jotka ovat ehjiä.

Energy flows where attention goes

Näin lukee taulussa, johon kiteytin taannoisen maailmanympärimatkani tärkeimmät oivallukset. Missä fokuksesi, se vahvistuu. Valitaan siis fokuksemme tarkkaan ja hyväksytään se mikä on, sellaisena kuin se on.

Uskalletaan kohdata omat pimeät puolet, haavat ja kivut. Haetaan tukea, vertaisia ja mahdollisimman paljon omannäköisiä iloa tuovia asioita jokaiseen päivään. Ja ennen kaikkea, uskalletaan olla haavoittuvaisia ja rakastaa, sillä rakkaus on suurinta mitä on.

Lopuksi, mene peilin eteen, pysähdy arkisessa puuhassasi ja katso itseäsi pieni hetki hyväksyvin, arvostavin silmin. Pitkän matkan olet itsesi kanssa kulkenut, ja upea matka on vielä edessäsi.

Elämä tosiaan paranee vuosi vuodelta.

Kanssakulkijasi ja liittolaisesi omannäköisen elämän luomisessa,
Riikka

Lue myös:

Millaista on omannäköinen elämä? Nämä 5 tapaa auttaa sen luomisessa

Koko muu maailma kaipaa jotain, mitä sinulla on antaa

Nämä 8 asiaa auttavat elämäsi muutoksissa

Lue lisää omannäköisen elämän luomisesta ja liity Riikan kirjekaveriksi: www.riikkapajunen.fi

Ps. Tuoreimmasta kirjastani Omaa tehtävää etsimässä – löydä vahvuutesi ja intohimosi saat käytännön työkalut ja rohkaisun työelämän muutokseesi!

Paniikkikohtaus – mitä hittoa tapahtuu ja miten selviän tästä?

Haluan jakaa tarinan muutaman vuoden takaa

Avioerosta oli kulunut noin 1,5 vuotta ja pikkuhiljaa alkoi tuntua siltä, että uusi elämä alkoi asettua uomiinsa. Putkiremonttipakolaisuuskin väliaikaiskämpässä näyttäytyi suurimmaksi osaksi hyvällä tatsilla toteutetulta boheemilta seikkailulta. Vihdoin sain hengähtää päästyäni pahimpien aikojen ja haasteiden läpi – taisin selvitä rumbasta just ja just täyspäisenä ja burnoutin partaalta kuivin jaloin! Itseasiassa koin eläväni unelmaani todeksi…

Unelmassa oli kuitenkin enemmän sävyjä mitä olisin voinut uskoakaan. Eräänä yönä pongahdin sängyssä istumaan, kun en meinannut saada henkeä. Tämä oli täysin uutta ja tosi pelottavaa. Tiesin, että voin antaa keholle mahdollisuuden rauhoittua hengittämällä syviä hengenvetoja vatsan pohjaan asti ja puhaltamalla hyvin hitaasti ulos huulet tötteröllä – ihan kuin leikittelisin kynttilän liekillä sammuttamatta sitä. Tämä rauhoittavan – parasympaattisen – hermoston aktivointi on yleensä tuntunut hyvältä, mutta nyt hankala olo vaan yltyi. Seurasin hetken hengitystä antaen sen palautua rytmiinsä. Vatsan nousemisen ja laskemisen sekä muiden vatsan alueen fyysisten tuntemusten havainnointi oli aiemmin maadoittanut ja ollut turvasatamani hankaluuksissa, mutta nyt hengityksen äärellä oleminen tuntui vaan pahentavan oloa. Olin kohtalaisen hukassa, äimän käkenä ja peloissani – mitä ihmettä tapahtuu! Tiesin, että voin soittaa lähimmäisilleni tähänkin aikaan yöstä, mutta halusin vielä säästää tätä viimeistä oljenkorttani.

Oloni vaan huononi, kehoni tuntui vieraalta, koin irtautuvani todellisuudesta – ihan kun mut olisi imaistu johonkin psykedeeliseen leffaan, toiseen tietoisuuteen tai tietoisuuksien väliin. Sängyssä ollessani kehoon palaaminen ja maadoittuminen ei näyttänyt onnistuvan, joten nousin ylös, laitoin valot päälle ja liikuttelin, ravistelin sekä koskettelin pehmeästi kehoa. Tein kehollisen itsemyötätuntoharjoituksen. Ei mitään vaikutusta. Apua! Jossain vaiheessa menin suihkuun ja kuvittelin juurien kasvavan jalkapohjista äiti-maan uumeniin, hankaluuksien, tämän olotilan, turhien irti päästettävien asioiden valuvan juuria pitkin maahan puhdistettaviksi. Ei mitään – olo paheni edelleen. Tunsin lämpimän veden valuvan kehoani alas, se tuntui jokseenkin hyvältä, mikä lohdutti pikkasen – vaikka samalla friikkasin siitäkin, että sekään ei enää tuntunut juuri miltään!

Menikö hyvä mies nyt pilalle?

En muista mitä kaikkia tuhansista eri kehomielen työkaluistani kävin läpi. Jossain vaiheessa muistan ajatelleeni suihkussa: ” Just kun kaikki oli about paremmin kuin koskaan, hyvä mies meni pilalle. En ollukaan supermies, joka selviää tilanteesta kuin tilanteesta ja mistä tahansa tunnekuormasta. Ehkä on parempi soittaa hätänumeroon ja todeta, että tulin hulluks. Viekää mut pois…” Aloin hiljalleen myös tajuta, että kyseessä on paniikkikohtaus. Olin sentään ajatuksen tasolla helpottunut siitä, että tytär oli tällä viikolla exälläni. Olisi ollut noloa, häpeällistä ja ikävää näyttäytyä exälle näin haavoittuvaisena ja rikkinäisenä sekä pelkäsin, että miten tämä vaikuttaisi väleihimme jatkossa.

Olin suihkussa varmaan aika pitkään. Suihkun lopussa aloin huomata hitusen merkkejä siitä, että tilanne tasaantui eikä mennyt enää pahempaan. Jossain vaiheessa istuin sohvalla ja muistin Vidyamala Burchin (kirjoittanu kirjan mindfulness-harjoittamisesta kroonisen kivun kanssa) sanoneen: Mikäli olet äärimmäisen kivun kanssa tietoinen 10:stä muusta asiasta kuin kipu, niin hyvä – mikäli voit olla 100:sta muusta asiasta – vielä parempi. Keskityin täysin asioihin mitä havaitsin eri aistien kautta. En muista laskinko monta eri asiaa havaitsin. Sen muistan että jossain vaiheessa katsoin telkusta jotain ihan random ohjelmaa. Vaikka pakonomainen, alitajuinen ja addiktoiva pakeneminen muihin asioihin (ainakin pitkällä tähtäimellä) ei välttämättä ole se tarkoituksenmukaisin strategia – tällä kertaa se oli mun toiseksi viimeinen oljenkorsi, jonka avulla aloin huomata olon helpottuvan pikkuhiljaa. Olin aamuun asti hereillä, kun en uskaltanut mennä nukkumaan peläten kokemuksen tulevan takas. Aamun valjetessa en kuitenkaan enää pysynyt hereillä ja olo oli jokseenkin ok pimeyden väistyttyä valon tieltä. Tässä oli myös suuri symbolinen merkitys uuden toivon suhteen ja turvallisuuden kokemus – selvisin seuraavaan päivään! Onneksi vastaavaa peikkoa ei ole tullut samalla voimalla tielle uudestaan.

Tärkeimmät asiat mitä opin mindfulness-taitojen ja muiden apukeinojen käyttämisessä paniikkikohtauksessa

Tuntui avuttomalta ja toivottomalta päästää irti hengitykseen keskittymisestä, koska se on ollut tärkeä harjoituskumppani vuosien varrella. Toisaalta tiesin tutkimuksista ja muutenkin, että on tilanteita jossa huomio on parempi siirtää muihin aisteihin. Turvatonta ja tavallaan noloa se oli siinä hetkessä sekä samalla opetti kokeilemaan uusia tai hieman tuntemattomampia tapoja kohdata tilanne.
Opin päästämään irti supermies, kokenut mindfulness-ohjaaja, mielen käytön mestari, tms. tarinoista, tulkinnoista ja uskomuksista sopivalla tavalla. Olen nyt vapaampi olemaan oma itseni tässä ja nyt enkä menneisyyden tai tulevaisuuden määrittelemä, muiden odotuksista riippuvainen tai roolieni orja. Nyt voin valita roolini tietoisemmin ja vapaammin. Koen myös enemmän inhimillistä tasavertaisuutta ja yhteenkuuluvuutta ihmisiin, mikä on mahtavaa!
Pääsin kohtaamaan häpeää ja noloutta enemmän mihin olin aiemmin pystynyt. Elämä laittoi mut polvilleen ja nöyristymään tarkoituksenmukaisella tavalla. Tämä on loppupeleissä paradoksaalisesti vahvistanut omaa voimaani. Pystyn myös kohtaamaan ja kuulemaan coaching- ja työnohjausasiakkaani aidommin ja avarakatseisemmin.
Vaikka kohtaus oli niin voimakas, pelottava ja mukaansa tempaava, jokin osa musta koki, että olin edes hitusen ok sen kanssa, että pystyin havaita jonkinlaista etäisyyttä tiedostavan minän ja kokemuksen välillä. Se loi pientä toivon lämpöä. Koska olen monia vuosia mindfulness-harjoituksissa ”seurannut neutraalisti sivusta” mitä havaitsen itsessäni (kehon tuntemukset, tunteet, ajatukset, jne.) koin, että mulla on edes tämän taidon rippeet jäljellä, jotta voin tietoisesti valita havainnoida tätä etäisyyttä ja sen muuttumista. Jälkikäteen ajateltuna uskon, että etäisyyden ja kohtaukseen suhtautumisen havainnointi oli yksi tärkeimmistä taidoistani tilanteessa ollessani. Taidon hyödynnettävyys tuli vain etukäteisharjoittamisen kautta – olin pystynyt kasvattamaan harjoittelullani tietynlaista kohtaamisen puskuria. Mikäli olisin ekaa kertaa kokeillut vastaavaa havainnointia kohtauksen aikana, olisin varmaan tullut vielä hullummaksi!
Nyt muistankin, että suihkussa hoin mantraa: ”tääkin menee ohi”. Jonkin aikaa en juuri uskonut siihen, mutta sanat auttoi pysymään läsnä ja myös valitsemaan intention: tämä menee ohi. Koitin olla pakottamatta intentiota (vaikea sanoa kuinka hyvin onnistu) ja samalla antaa asioiden soljua. Koska huomioni oli asioissa ja aisteissa, jotka kertoisivat mulle ohi menemisestä, tiesin että todennäköisesti jossain vaiheessa tulisin havaitsemaan jotain sen suuntaista. Tämä loi pientä lohtua ja toivoa.
Säästin turhaan viimeistä oljenkorttani – läheisille soittamista – koska huomasin, että keksin kuitenkin kokoajan uusia oljenkorsia. Toisaalta oli myös tärkeä kokea, että selviydyn omin nokkineni tällaisesta. Toki läheiset olivat tärkeässä roolissa tilanteen läpikäynnissä jälkikäteen ja kokemuksen tarkoituksenmukaisessa normalisoinnissa.
Muistin ja tunnistin, että muutkin asiat, kuin kohtaus on yhtä totta tässä hetkessä. Lopussa huomion suuntaaminen täysin pois itsestäni tuntui hyvältä – kiitos telkkari!
Loving kindness, metta, itsemyötätunto, tms. meditaatioista tuttu yhteys muihin ihmisiin oli tärkeä. Tiesin, että ainakin muilla oli asiat hyvin, vaikka itse kärvistelin helvetissä!

Toivon, että kirjoitukseni voi auttaa muita paniikkikohtauksen kanssa selviämisessä, siihen suhtautumisessa ja toivon luomisessa. Ei täällä taida ihan selväpäisenä ja kuivin jaloin selvitä – ja just sen takia on tärkeää sanoittaa näitä kokemuksia, jotta niitä ei vaan lakasta maton alle ja murehdita yksikseen. Koen, että varsinkin miehenä on tärkeää puhua hankalista tunnekokemuksista, jotta maskuliinisuus saisi vapautua koko kirjoonsa ja ettei puhumista enää tulkittaisi heikkoutena – avoimuus on mun mielestä bad ass! Luodaan yhdessä puhumisen ja jakamisen kulttuuria, se on tärkeää – tuu mukaan!

Rakkaudella,

Aleksi

Maistuva kotiruokaresepti villiyrteistä – Vitamiinipitoiset ainekset löytyvät lähiluonnosta

Kevät on jokavuotinen lupaus uudesta sadosta ravinnetiheää ja herkullista villiyrttisatoa. Satoa, joka on ilmaista ja meidän kaikkien kerättävissä, luonnon kunnioitusta vastaan – jokamiehenoikeuksien nojalla, koko maassa Itä-Helsingistä Ivaloon.

Koen merkitykselliseksi kannustaa ihmisiä luontoon – villiyrttejä keräämään. Ihan samalla periaatteella kuin marjastaminen ja sienestäminenkin on monelle jokavuotinen tapa, voimme juhlistaa villiyrttien kirjoa.

Nyt on aika herätä kevään ja alkukesän fanfaariin, villiyrttien kultakauteen. Tämä ihana harrastus, ravinnon keruu, on myös todellinen stressitasojen lieventäjä. Kuvittele nyt, kävelet jumalaisen kauniissa luonnossa, linnut laulavat, aurinko paistaa ja kaikessa rauhassa keruuastiasi täyttyy superruoasta, villiyrteistä – lähes itsekseen!

Huhtikuussa villiyrtit on helppo tunnistaa, sillä muuta kasvustoa ei juurikaan ole. Nokkonen, litulaukka ja peltokanankaali ovat aina ensimmäisiä tulokkaita. Nämä kolme kasvia ovat helposti tunnistettavia, satoisia, herkullisia ja erittäin helppokäyttöisiä keittiössä!

• Nokkosta voimme käyttää monipuolisesti pinaatin tapaan, joko raakana smoothieen blendattuna, keittäen tai pannulla kypsentämällä, jolloin sen poltinkarvat deaktivoituvat ja polte häviää. Nokkosta löydät kasvamassa niin pihapiiristä, puutarhoista (rikkaruohona), joutomailta kuin talojen seinustoiltakin. Nokkonen on helpoin tunnistettava villiyrtti – ja ah, niin ravinteikas. Nokkonen sisältää runsaasti C-vitamiinia mutta myös B-, D-, ja E-vitamiinia, karotenoideja, foolihappoa ja runsaasti kivennäisaineita.

• Litulaukan makeahko valkosipulin, sinapin ja piparjuuren maku yllättää moniulotteisuudellaan. Kypsennystä ei tarvita – käytä kuten ruohosipulia tai valkosipulia – veitsellä hienontaen. Litulaukkaa löydät lehdoista, pensaikoista, vanhoista puistoista ja puutarhoista (rikkakasvina). Myös Litulaukka sisältää runsaasti C-vitamiinia.

• Peltokanankaalia voit käyttää identtisesti kaupoissa myytävän rucolan tapaan – lisäksi peltokanakaalin kukkanuppuvaiheessa (toukokuun aikana) kasvi sopii käytettäväksi varsiparsakaalin (bimi) tapaan. Peltokanankaalia löydät heinäpelloilta, ojanpientareilta, joutomailta ja kallioilta. Myös Peltokanankaalissa on reilusti C-vitamiinia. Myös A-vitamiinia sisältävä kasvi lisää aineenvaihduntaa ja parantaa ruokahalua.

Juuri ilmestynyt Villiyrttikeittokirjan täydennetty ja laajennettu 10. painos on selvä osoitus siitä kuinka ajankohtainen aihe niin hyvinvoinnin kuin ruokakulttuurimme kannalta villiyrtit ja jokamiehenoikeudet ovat.

Olemme etuoikeutettuja asuessamme Suomessa, näin puhtaan luonnon ympäröimänä ja sieltä ammennettavan vapaasti kerättävissä olevan ravintoon. Nauttikaamme, juhlistakaamme ja olkaamme kiitollisia jokamiehenoikeuksista.

Kauan eläköön villiyrtit!

CHILILLÄ MAUSTETTU PELTOKANANKAALIPASTA

Tässä ohjeessa peltokanankaali esitellään ruokaisana vihanneksena. Lisäksi sen lehdet sopivat erittäin hyvin salaatteihin. Tähänkin annokseen voi käyttää lehtiä, jos kukkaversoja ei ole saatavilla.

400g kuivapastaa
reilu ripaus merisuolaa keitinveteen
2–3 kourallista peltokanakaalin kukkaversoja ja/tai lehtiä
4 valkosipulinkynttä, kuorittuna ja murskattuna
½ punainen chili, viipaleiksi leikattuna (jätä siemenet joukkoon jos haluat)
4 anjovisfileetä hienonnettuna
1 1⁄2dl oliiviöljyä
1 dl hienonnettua yrttiä (esim.ruoholaukkaa tai litulaukkaa)

Keitä pasta reilussa, merisuolalla maustetussa vedessä. Lisää peltokanankaalin kukkaversot joukkoon pariksi minuutiksi, tai kunnes molemmat ovat al dente. Valuta.

Kuullota valkosipuli, chili ja anjovis desissä oliiviöljyä parin minuutin ajan. Lisää joukkoon keitetty pasta, kukkaversot
ja hienonnettu yrtti. Lisää vielä sekaan loput oliiviöljystä, puoli desilitraa.

Tarjoile sellaisenaan tai juustoraasteen kanssa.

Villiyrttikirjasta nyt uudistettu ja laajennettu yhdestoista painos 2022! 550 sivua upeita kuvia, Sami Tallbergin reseptejä ja tietoa luonnon superherkuista! Kirja sisältää 122 suomalaista villikasvia ja tietoa niiden keruusta ja käytöstä. Löydät kirjan verkkopuodistamme.

Näistä varoitusmerkeistä voit tunnistaa traumakiintymyssuhteen

Aiemmissa kirjoituksissa olen avannut mitä on traumakiintymys ja millaisia kehiä näissä suhteissa usein on.

Saan usein kysymyksen siitä, että miten voisi välttää traumakiintymyssuhteet jatkossa.

Mitään taikapilleriä minulla ei ole tähän, mutta kantapää kokemuksia kyllä. Rehellisesti, yksi elämäni haastavimpia kokemuksia oli peruuttaa pois traumakemiasuhteen alkumetreillä – ja samalla se opetti ihan valtavasti! Kerrankin en ohittanut varoitusmerkkejä pukien niitä sielunkumppanitarinoiksi. Uskalsin kuulla itseäni. Tämä oli silti kaikkea muuta kuin helppoa. Tunsin valtavaa vetoa toista kohtaan ja olisi ollut todella huumaavaa vaan ”antaa mennä”. Löysin silti rohkeuden valita kuunnella arvojani ja erottelukykyäni, ja olen tästä edelleen syvästi kiitollinen.

Sekä omiin kokemuksiin, että vastaanotollani esiin nouseviin kokemuksiin sanoisin, että parasta vastalääkettä traumakemia suhteelle on oman erottelukyvyn vahvistaminen ja oman kiintymystyylin eheyttäminen kohti turvallista.

Voi olla että emme koskaan lakkaa tuntemasta vetoa sitä tiettyä ”tyyppiä” kohtaan – mutta voimme lakata valitsemasta ja toimimasta itseämme vastaan. Tiedän todella, että se voi tuntua painovoimaa vastaan menemiseltä alkuun (koska traumakemia tuntuu aluksi sairaan hyvältä! )

Tässä varoitusmerkkejä jotka saattavat viestiä mahdollisesta traumakemiasta suhteen alkumetreillä

Päällekkäiset suhteet tai ihan uunituore ero – asiat ovat edelleen kesken tai käsittelemättä edellisessä suhteessa
Nopea jalustalle nosto: ”Olet sielunkumppanini, kukaan ei ymmärrä minua kuten sinä, en ole koskaan tuntenut näin”
Exät on aina hulluja. Suhteet ovat päättyneet koska exät. Ei näe mitään omassa osuudessa.
Epäselkeys, epäjohdonmukaisuus ja valkoiset valheet
Rakkauspommitus – nopea eteneminen, sanoilla ja kenties teoillakin ylistäminen varhain – kun ette todellisuudessa oikein edes vielä tunne
Varhainen ja nopea seksuaalinen vetovoima (kova intohimo voi estää toiseen syvemmän tutustumisen)
Nopea eteneminen ja kiireen tuntu suhteessa
Voimakkaat vuoristoratamaiset tunteet

Jos taas olet jo suhteessa, seuraavia kysymyksiä voi käyttää itsereflektion tukena.

Oletko erkaantunut ystävistäsi ja läheisisitäsi, kerrotko heille mitä suhteessa todella tapahtuu?

Toistuuko suhteessa voimakkaat ylä- ja alamäet viikottain?

Luotatko kumppaniisi?

Huomaatko miettiväsi suhdetta pakonomaisesti?

Yritätkö jatkuvasti välttää konflikteja, itsesi kustannuksella?

Uskotko, että kukaan muu ei voisi rakastaa sinua kuten hän?

Ovatko läheisesi ilmaisseet huolta sinusta ja suhteesta?

Selitteletkö kumppanisi käyttäytymistä muille ja itsellesi?

Toistuuko suhteessanne satuttamisen ja hyvittämisen kaava? Miiten hyvittelyvaihe tyypillisesti menee?

Oletko alkanut syyllistämään itseäsi lähes kaikesta?

Ethän jää yksin? Suhteen sisällä todellisuudentaju herkästi hämärtyy.

Jos et ole vielä lukenut, suosittelen vielä lukemaan kuinka irtaantua traumakiintymyssuhteesta.

Kuunteletko toista vai keskitytkö itseesi? Toisen aktiivinen kuunteleminen voi palkita enemmän kuin arvaatkaan

Usein keskusteluissa keskitymme itseemme; siihen, mitä ja miten aiomme seuraavaksi vastata, miten saamme oman tarinamme kuulluksi. Mutta kuinka usein tulemme miettineeksi, tuleeko toisten tarinat kuulluksi, jos ajatukset ovat vain itsessämme?

Vaikka olemme ihmisinä tietyllä terveellä tavalla itsekkäitä ja haluaisimme puhua omista huolistamme sekä iloita omia onnistumisiamme, voi välillä asettua vain toisen asemaan ja kuulla hänen huolensa. Tuntuu todella hyvältä, kun huomaa, että toinen avaa sydämensä ja vapautuu aivan eri tavalla kuin ennen. Eikä tähän vapautumiseen tarvita muuta kuin kuulevat korvat ja kuunteleva asenne. Jos kommentoit jatkuvasti, tuot omia näkemyksiäsi esille ja kerrot vastauksena oman elämäsi kokemuksia, syntyy toiselle helposti tunne: ”Hei, ei tuota kiinnosta”. Hän luovuttaa, ja juttua jatketaan kuulumisten vaihdolla tai yleisellä vuoropuhelulla.

Toisen aktiivinen kuunteleminen on lopulta pieni asia itsellemme, mutta voi olla hyvin merkittävä ele keskustelukumppanille.

Elämä on vuoropuhelua. Välillä puhumme enemmän, toisinaan taas kuuntelemme aktiivisemmin toista. Haastan sinut kuitenkin kokeilemaan vuoropuhelua niin, että päätät pyhittää yhden tapaamisen ystävän tai tuttavan kanssa vain kuulemiselle. Aktiivisesti kuuntelevana tulee ehkä tarttuneeksi vihjeisiin, eleisiin ja sanoihin, jotka tavallisessa keskustelussa jäisivät huomaamatta.

Haastan samalla myös itseni tähän kuulijan rooliin, sillä vaikka haluan aina läheisilleni hyvää, haluan kuulla ja tukea, saan usein itseni kiinni siitä, että keskeytän ja puhun minä-muodossa sen sijaan, että kysyisin täsmentäviä kysymyksiä. Olen havainnut, että toisia kuuntelemalla opin valtavasti enemmän kuin silloin, kun pallottelen omien ajatusteni kanssa. Toisten tarinat auttavat myös itseäni, omat lukot saattavat aueta ilman, että olen sanonut sanaakaan.

On kuitenkin muistettava, että keskustelut eivät ole täydellisyyden tavoittelua varten, vaan aitoon kanssakäymiseen ja vapaaehtoisuuteen perustuvaa. Vastapuoli on siinä, koska haluaa olla siinä. Molemmat haluavat jakaa ja kokea. Usein huomaamattamme keskeytämme ja käännämme katseen itseemme, koska olemme vain innostuneita keskustelun aiheesta. Silloin toisella voi kuitenkin jäädä jotain tärkeää sydämeltään sanomatta.

Oletko sinä useimmiten utelias kuulija, innokas puhuja vai ehkä jotain siltä väliltä?

Harva asia on pakollista: vapauta itsesi siitä, mikä ei tunnu omalta

Leggingsien ja trikoiden yleistyessä moni nainen on huomannut saman kuin minä: Periaatteessa, jos en halua, minun ei enää koskaan tarvitse pukea epämukavia farkkuja päälleni. Voiko se olla totta, mietin. Entäs virallisemmat tilaisuudet? Mutta niihinhän voi laittaa mukavan hameen (tai luxus-leggingsit). Totta se on!

Yhtälailla minun ei enää koskaan tarvitse laittaa jalkaani korkokenkiä. Siis mikäli en tahdo ja haluamalla halua. Ihan totta, ei edes häihin tai hautajaisiin! Tätä en olisi koskaan arvannut, mutta vähitellen olen havahtunut siihen, että tietenkin voin valita.

Olin nuorena taitava kävelemään koroissa, tosin ne olivat tolppamallia, eivät stiletit. Olen siitä ylpeä vieläkin. Mutta nykyisin etusijalle kiilaa kävelyn mukavuus ja helppous. Koskaan ei tiedä, milloin päätyy luontoon, ja minkä tahansa laiset korot torpedoisivat sen. Varmasti korkoja vielä joskus käytän, kun siltä tuntuu. Minua ilahduttaa ajatus, että voin kuunnella itseäni ja vapauttaa itseni asioista, jotka eivät tunnu omalta. Korkokengän kärki olkoon vain jäävuoren huippu!

Kun katsoo tarkemmin, harva asia on sittenkään pakollista

Kuinka monta asiaa olenkaan tehnyt elämässäni siksi, että ”niin kuuluu”! Ei kaikilla miehillä tarvitse olla autoa, työkaluja tai armeijan natsoja. Eikä kaikkien naisten tarvitse edes kerran elämässään leipoa pullaa tai opetella kutomaan. (Saatan olla yksi näistä naisista, mutta kuvittelen edelleen jossain mieleni perukoilla, että joskus nämä asiat on edessä kaikilla.)

Kun nuoret katsovat uteliaisuuttaan aikuisviihdettä, he lähes väistämättä kuvittelevat, että jonain päivänä minunkin täytyy… Mutta entä jos ei täydykään? Entä jos olemme vihdoin tulossa aikaan, jossa ei ole pakko, sillä tavalla että todella uskomme sen? Tiedän, että matkaa yhä on, mutta kuljemme eteenpäin nopeammin kuin koskaan ennen. On meistä yksilöistä kiinni, että opettelemme tuntemaan keitä olemme ja sanomaan ei.

Itsen kuuntelu voi laajentua ja onkin mielestäni kiihtyvään tahtiin laajenemassa elämän eri osa-alueille. Sen sijaan, että valitsemme oluen ja viinin väliltä, yhä useampi havahtuu siihen, ettei heidän enää ikinä tarvitse juoda lasillistakaan alkoholia odotuksista huolimatta – elleivät he tahdo.

Ensimmäistä kertaa saamme ja joudumme miettiä valintojamme siinä, missä asiat ennen vain tehtiin. Ensimmäistä kertaa voimme hoitaa itseämme kuin vauvaa, kääriä pehmeään ja joustavaan (leggings-)asuun, pitää lämpimänä ja onnellisena. Kertoa itsellemme lempeyden sanomia, olivatpa ne kuinka pieniä hyvänsä. Vastata sydämiemme täyttymättömiin tarpeisiin. Täyttää lovet, jotka joskus jäivät ammolleen.

Elämmepä ihania aikoja!

❤️:lla Riikka

Lisää minusta ja palveluistani löydät alta tai täältä.

Erityisherkkyyttä vai tunnelukkoja? Näin ne eroavat toisistaan

Tunnelukko on haitallinen uskomus, joka voi liittyä meihin itseemme tai toisiin ihmisiin, se vaikeuttaa aina suhteitamme ja voi estää meitä elämästä niin kuin haluaisimme. Tunnelukkotyöskentelyssä on olennaista tulla tietoiseksi omista haitallisista selviytymiskeinoistaan, jotta voisi luopua niiden käytöstä. Moni on lukenut Kimmo Takasen suosittuja tunnelukkokirjoja ja tehnyt testejä. Alun perin tunnelukkoteorian taustalla on Jeffrey E. Youngin kehittämä skeematerapia, jonka taustalla taas on kognitiivinen psykoterapia, hahmoterapia ja kiintymyssuhdeterapia.

Eritysherkkyys taas on synnynnäinen hermostollinen ominaisuus, josta on saatu paljon tietoa viime vuosina. Se ei ole diagnoosi tai sairaus, vaan temperamenttipiirre, joka tekee henkilön herkemmäksi tunteille ja aistien kautta tulevalla informaatiolle, kuin normaalilla systeemillä varusteltu ihminen. Aistiherkkyys kuuluu aina erityisherkän palettiin, mutta aistiherkkä ihminen ei ole välttämättä eritysherkkä. Erityisherkät ihmiset eivät myöskään ole dramaattisia tai huomionhakuisia, vaikka hieman haastava ”erityisherkkä”-sana voi tähän virheellisesti ajatukset johtaa. Erityisherkkiä on noin viidesosa maailman ihmisistä ja piirre löytyy myös noin sadalta eläinlajilta.

Herkkä ylivirittyy helposti ja kokee tunteet voimakkaammin kehollisesti kuin normiherkkä ihminen, mutta samalla hänellä on kyky myös hurmioitua myös hyvistä tunteista voimakkaammin. Syvällisen prosessointikyvyn seurauksena erityisherkillä ei yleensä ole tylsää omassa seurassaan, vaan yksinäisyys on heillä lohtu ja turvapaikka.

Meillä kaikilla on omat ”tehdasasetuksemme” eli temperamenttinne. Temperamentti on suhteellisen pysyvä synnynnäinen ominaisuus, eli siihen ei juuri voi vaikuttaa. Voimme kuitenkin harjoitella toimimaan toisin kuin tunteet ja ajatukset meille sanovat. Joskus meidän suoranaisesti täytyy. Esimerkiksi introvertti ihminen voi opetella hyväksi ja valovoimaiseksi esiintyjäksi niin halutessaan, mutta todennäköisesti hän ei siitä ala nauttia.

Tutkin usein erityisherkkien asiakkaideni kanssa myös heidän mahdollisia tunnelukkojaan. Voimme kartoittaa niiden vahvuutta ja saada käsitystä siitä miten ne vaikuttavat elämässä. Kokemukseni mukaan kaikki vahvat tunnelukkolöydökset eivät kuitenkaan aina välttämättä kerro lapsuudessa tai nuoruudessa tapahtuneesta emotionaalisesta tai fyysisestä kaltoinkohtelusta. Olen huomannut että esimerkiksi hylkäämisen ja hyväksynnänhaun tunnelukko löytyy lähes aina erityisherkiltä ihmisiltä, vaikka heillä olisi ollut turvallinen lapsuus. Turvattomat olosuhteet toki vahvistavat kokemusta. Kokemukseni mukaan herkät ihmiset myös traumatisoituvat helpommin.

Tunnesäätelyyn vaikuttavat asiat ovat 60% synnynnäisiä, mutta sillä on merkitystä missä olosuhteissa elämme ja millaista turvaa ja hoivaa saamme. Tärkeää on ymmärtää kuitenkin, että voimme olla erityisen haavoittuvia tunteidemme kanssa, vaikka olisimme saaneet kyllin hyvää läheisyyttä ja rakkautta. Tämän tietävät ne lukuisat vanhemmat, joiden lapset ovat eksyneet elämässään väärille poluille huolimatta kaikesta hyvästä, jonka kotoaan matkaevääksi saivat.

Tunnelukkoja opiskelemalla voimme siis saada tärkeää tietoa itsestämme, mutta se on vain yksi itsetutkimusmenetelmä muiden joukossa. On hyvä muistaa, että meissä vaikuttavat monet asiat kuten jo mainitsemani temperamentti, mutta myös ylisukupolviset traumat, aikuiselämämme ihmissuhteet ja tapa millä pidämme itsestämme huolta. Ihmismieli on kiehtova ja loputtoman yllättävä alue.

On ok olla hukassa, se kuuluu ihmisyyteen – Sisäistä kompassiaan voi kuitenkin vahvistaa pysähtymällä itsensä äärelle

Toisinaan arki kiireineen, tehtävälistoineen, suruineen ja murheineen ajaa meidät kauaksi itsestämme. Jäämme jumiin olotilaan, jossa pitää vain jaksaa ja pärjätä päivästä toiseen. Oma mieli ja ympäröivä maailma alkavat muistuttaa yhä enemmän toisiaan ja niiden molempien väri on harmaa.

Joskus tuo tila kehittyy masennukseksi tai uupumukseksi, johon on hyvä hakea ammattilaisen apua. Mutta usein kyse on ihan vain elämästä. Emme aina tiedä, mitä haluamme ja mitä tarvitsemme. Voi olla vaikea tunnistaa, mihin kaikkeen sanoisi ei ja mihin kyllä. On aikoja, jolloin ei jaksa innostua tai hetkiä, jolloin toivoisi, että arjessa asiat olisivat toisin. Olisi jotakin enemmän, vaikkei ihan tiedä mitä.

On ok olla hukassa. Se kuuluu ihmisyyteen. Jos kuitenkin mietit, miten voisit vahvistaa sisäistä kompassiasi, voi vastaus löytyä hyvinkin läheltä. Vaikka pysähtymisen ja itsensä kuuntelun taitoa ei opeteta koulussa, sitä on mahdollista harjoitella muutenkin kuin terapiassa. Tähän on monta tapaa, kuten jooga, meditaatio, voimaanuttava kirjoittaminen tai muu luova tekeminen. Toisilla toimii parhaiten metsä tai sauna.

Yhteistä itsensä kuuntelulle on ainakin nämä kolme asiaa:

1. Kuuleminen vaatii hiljaisuutta ja kehollista läsnäoloa. Mieli on arvokas väline, mutta rationaalisen analysoinnin sijasta sitä tulee joskus käyttää vain huomion kohdistamiseen. Kun annat huomiota kehosi tuntemuksille ja tunteille, pääset sisäisen maailmasi lähteille.

2. Tunteet kertovat tarpeistesi. Siksi ne on hyvä kohdata. Monesti sysäämme ikävät tunteet sivuun ja toivomme, että ne katoavat omalla painollaan. Ne saattavat kyllä hetkeksi hiljentyä, kun keskitymme muihin asioihin, mutta ennen pitkää kohtaamaton tunne ilmoittaa jälleen itsestään. Tunteella on vain yksi tärkeä toive ylitse muiden: se haluaa tulle tunnetuksi.

Kun annat tunteelle luvan tulla esiin ja uskallat olla läsnä tunteellesi, siihen sidottu energia vapautuu. Ja samalla sinäkin.

3. Vaikka et löytäisi heti vastauksia, saat palkkioksi paremman olon. Tietoinen itsensä äärelle pysähtyminen voi auttaa sinua löytämään arkeesi lisää rauhaa, myötätuntoa ja ymmärrystä itseäsi kohtaan. Eksistentiaaliset kysymykset eivät katoa, mutta kehollisen läsnäolon kautta juurrut tukevammin tähän hetkeen.

Kun kokemus ”tästä hetkestä” lisääntyy, eivät menneet murheet tai tulevat huolet valtaa enää niin paljon tilaa mielessäsi. Mikä voisi olla palkitsevampaa?

Uskalla sanoa KYLLÄ itsellesi

Oman tarinansa uudelleen kirjoittaminen tarkoittaa, että ryhdyt sanomaan KYLLÄ. Opettele sanomaan kyllä itsellesi ja sille, mikä sinulle on totta.

”Jos olen ihan rehellinen itselleni, olen oikeastaan aika vihainen.”
”Kyllä, saan olla vihainen.”
”Kun uskallan tuntea vihaa, sen takaa löytyy pettymystä ja surua.”
”Kyllä, tähänastinen tarinani on tuntunut aika vaikealta.”
”Kyllä, olen ollut kamalan ankara itseäni kohtaan.”
”Minulla on lupa haluta parempaa.”

Sano kyllä sille, mitä elämässäsi on ollut ja mitä on juuri nyt.
Sano kyllä sille, miltä menneet tapahtuvat tuntuvat.
Sano kyllä sille, miltä tämä hetki tuntuu.

”Kyllä” ei tarkoita, että rakastaisit sitä, mikä on vaikeaa. Se ei tarkoita, että pyytäisit elämääsi lisää samaa. Se vain tarkoittaa, että hyväksyt ja otat rehellisesti vastaan sen, mitä elämä on ollut, mitä se on nyt ja miltä tämä koko hullutus tuntuu.
Anna itsellesi lupa siihen, mitä tunnet, vaikka siinä ei olisi mitään järkeä (ei tunteissa olekaan).

Sano kyllä sisäiselle kokemuksellesi. Anna hyväksynnän vapauttaa jotain sinussa. Kun lakkaat selittelemästä, välttelemästä tai pakenemasta itseäsi, tarinassasi alkaa uusi luku.

Mitä sinun on ollut vaikea hyväksyä itsessäsi? Mitä sinun on vaikea nähdä edessäsi juuri nyt? Mille tunteelle tai kokemukselle sinun olisi tarpeellista sanoa kyllä?

Lue lisää tarinasi uudelleen kirjoittamisesta Katri Syvärisen uutuuskirjasta Sinun tarinasi voima.

5 lempeää tapaa suitsia jatkuvaa murehtimista – näin pääset kiinni tässä hetkessä piilevään viisauteen

Haastava aika tekee minulle aina samat tepposet: huomaan jossain vaiheessa imeytyneeni huolien ja murheiden täyttämään mielikuvitusmaailmaan, joka tuntuu kovin todelta. Tämän tapahtuessa mieleni yhtä aikaa kehittelee haasteiden täyttämiä tulevaisuudenkuvia ja sitten se yrittää kiihtyvällä ajatustoiminnalla ratkoa ja hallita niitä.

Se, etten voi hallita tulevaisuutta murehtimalla siitä, on nyt totta enemmän kuin koskaan. Silti uskon, että moni meistä yrittää nimenomaan sitä. Haluankin kertoa sinulle muutaman käytännönläheisen vinkin miten murheilevaa mieltä voi lempeästi kesyttää. Kokemukseni mukaan kaiken avain on paluussa läsnäolemaan tiiviisti tähän hetkeen.

Puhu itsellesi ääneen. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, olen haastavien kelojen äärellä ottanut tavaksi laittaa kännykän kuulokkeet korviin ja puhua itsekseni kävelylenkeillä. Puhun siis ääneen itselleni siitä mitä minussa tapahtuu, miltä minusta tuntuu ja mitä huomaan ajattelevani. Ääneen sanomisessa on voimaa ja se auttaa jäsentämään ajatuksia ihan eri tavalla kuin mielessä pyörittely.
Istu sen kanssa. Mitä tahansa ”se” onkaan, voit koittaa istua sen kanssa. Istu tukevasti jalat lattiaa vasten joko tuolissa tai istu lattialla risti-istunnassa. Pidä huomio hengityksessä sellaisessa kohdassa kehoa, jossa tunnet sen helpoiten. Voit toisella mielessäsi esimerkiksi ”olen tässä” tai ”tässä ja nyt”. Älä yritä meditoida tai poistaa kokemuksestasi mitään. Pysähdy vain hetkiseksi, minuutiksi pariksi, itsesi äärelle.
Ilmaise kehollasi sitä mitä sinussa tapahtuu. Tanssi, hypi, liiku, venyttele, käännä kylkeä luovalla tavalla sohvalla. Heiluttele käsiäsi, kehoasi, laula, huuda, irvistele. Ravistele itseäsi. Silittele itseäsi. Saata energia liikkeeseen miettimättä päämäärää tai suorittamatta mitään.
Kirjoita kehotuntemuksistasi. Ota paperia ja kynä ja anna sanojen virrata. Voit kirjoittaa itseäsi ”kiinni” omaan kehoosi ja tähän hetkeen sanoittamalla hyvin tarkasti sitä mitä havaitset tapahtuvan itsessäsi. Sen sijaan, että listaat tulevaisuuden kauhukuvia tai murehdit menneitä, voit olla kynän avulla läsnä itsellesi tässä ja nyt.
Rauhoita sisäistä puhetta. Ajatukset haluavat tulla kuulluiksi, tunteet tunnetuiksi. Siksi torjuminen – niin luontaista kuin se olisikin – usein vain pahentaa asiaa. Kun vaikeat ajatuskulut nousevat mieleen, voit alkaa vastata niille rauhoittavasti. ”Olen tässä, kuulen sinua, yhdessä selviämme”: tämän me kaikki kaipaamme kuulla ja sinäkin saat sanoa sen itsellesi, tässä ja nyt.

Kuva: Pexels/Puwadon Sang-ngern

Käykö mieli päivän päätteeksi yhä kierroksilla? – Kokeile näitä rentouttavia uniharjoituksia

Väsyneenä maailma tuntuu tympeältä ja arjen tehtävät ponnisteluilta. Hyvin nukuttu yö auttaa jaksamaan päivän askareissa ja pitämään mielen virkeänä. Moni haastavaltakin tuntuva asia elämässä on helpompi kohdata, kun on ensin saanut levättyä.

Kun olisi aika nukahtaa, mielessä saattaakin alkaa surrata ajatusta toisen perään. Olet kuitenkin ansainnut levon päivän päätteeksi. On aika päästää irti valveesta ja siihen liittyvistä asioista.

Nämä kolme lempeää harjoitusta löydät Unikortit -pakasta. Ne auttavat sinua saamaan unen päästä kiinni ja vaipumaan makoisiin uniin:

Annan itselleni mahdollisuuden kokea hyvää: Ennen nukkumaanmenoa ota kynä ja paperia. Kirjoita paperille ne kivat asiat, joita päivän aikana sait kokea. Kun käännät huomion positiivisiin asioihin, kehosi reagoi siihen. Olosi tulee levollisemmaksi ja mukavammaksi. On helpompi käydä levolle.
Annan ajatusten tulla ja mennä: Mene makuulle sänkyyn mukavaan asentoon. Hengittele hetki ihan normaalisti huomioiden sisään- ja uloshengitystä. Kuvittele, että mielesi ja kehosi alkavat muuttua vähitellen usvaksi. Et kuule ajatuksiasi enää selvästi, et näe mielessäsi ajatuksiasi enää selvästi. Kaikki muuttuu usvaisen epätarkaksi. Kun terävät ajatukset vaivaavat, niitä voi mielikuvissa muuttaa epätarkemmaksi. Aina, kun ajatus pomppaa mieleen, se muuttuu usvaksi.
Otan hyvän vastaan: Makoile sängyssä kivassa asennossa silmät kiinni. Jokaisella sisäänhengityksellä toivota kaikki maailman hyvä tervetulleeksi sinulle: tervetuloa! Jokaisella uloshengityksellä ota se avosylin vastaan ja sano mielessäsi: kiitos! Tunne, kuinka hyvä tulee luoksesi.

Lisää ihanan uneliaita harjoituksia löydät Hidasta elämää Unikortit -pakasta.

Sanna Wikströmin käsialaa olevan korttipakan voit ostaa omaksesi verkkopuodistamme.

Olemme tehneet sinulle lisäksi ihania kuunneltavia unirentoutuksia, joita voit kuunnella kaikissa suurimmissa äänikirjastoissa.

Kun liityt Hidasta elämää -lukijana Storytelin asiakkaaksi ensimmäistä kertaa, saat 30 päivää ilmaista kuunteluaikaa. Hyödynnä Storytel -etusi tästä linkistä.

Itsensä kanssa voi tulla ystäväksi harjoittelemalla – 3 harjoitusta itsemyötätunnon herättelyyn

Huomaatko usein arvostelevasi tai sättiväsi itseäsi?
Asuuko sisälläsi kriitikko, jolla tuntuu olevan koko ajan jotakin asiaa?
Tunnistatko vaativasi itseltäsi paljon enemmän kuin voisit koskaan kuvitella vaativasi joltakin toiselta?

Jos vastasit yhteen tai useampaan kysymykseen ”kyllä”, voi itsemyötätunto olla asia, jota kannattaa harjoitella.

Olen itse ollut aina supervaativa itseäni kohtaan. Vaativuus on johtanut elämässäni tilanteisiin, joissa seinä on tullut tavalla tai toisella vastaan. Muun muassa uupumus on ollut kokemus, joka on pakottanut minut tarkastelemaan itseäni syvemmin ja opettelemaan lempeyttä itseäni ja kehoani kohtaan.

Itsemyötätunnon harjoittelussa minulle on ollut apua etenkin seuraavista kolmesta asiasta:

1. Sen tiedostamisesta, miten kohtelen itseäni ja kehoani. Havahtuminen on tärkeää, sillä se luo pohjan toisin toimimiselle. Jotta mikään voi muuttua paremmaksi, täytyy ensin haluta itselleen hyvää.

2. Kehollisista harjoituksista, jotka auttavat minua pysähtymään hetkeen ja itseni automaattisen eteenpäin puskemisen sijasta etsimään lempeämpää tapaa toimia. Kehollisen läsnäolon kautta on mahdollista oppia pois “autopilotista” ja tehdä tietoisesti toisenlaisia valintoja.

3. Omien tunteiden tutkailusta ja niiden kanssa sinuiksi tulemisesta. Kun uskallan kohdata itseni ja tunteeni rehellisesti, teen tilaa lempeydelle ja hyväksyvälle läsnäololle. Tuosta tilasta käsin on paljon helpompaa säilyttää myötätunto myös silloin, kun sisäinen kriitikko iskee.

Seuraavat kolme Sielun sopukoita -kirjoituskorteista löytyvää harjoitusta auttavat vahvistamaan itsemyötätuntoa. Kutakin harjoitusta varten tarvitset muistikirjan ja kynän sekä noin 5-10 minuuttia aikaa.

TUNNISTA SISÄINEN KRIITIKKOSI
Oletko itseäsi kohtaan ankara? Tuntuuko, että päässäsi asuu sisäinen kriitikko? Kirjoita vuoropuhelu sisäisen kriitikkosi ja lempeän, todellisen sinän välillä. Todellinen sinä lähestyy kaikkea rakkaudesta ja myötätunnosta käsin. Vertaa vuorosanoja – kumpaa ääntä haluat kuunnella? Miten voisit ruokkia lempeyttä enemmän?

KUUNTELE KEHOASI
Ota mukava istuma-asento, sulje silmäsi ja käännä aistit sisäänpäin. Hengitä nenän kautta syvään sisään ja huokaise suun kautta ulos niin, että rentoudut. Toista muutaman kerran. Anna hengityksesi rauhoittua ja jää hetkeksi kuulostelemaan kehoasi. Mitä kehosi kertoo? Anna sen puhua, ja sitten kirjoita sen viesti sinulle.

ANNA TUNTEELLESI LUPA OLLA
Onko sisälläsi jokin tunne, jota et osaa nimetä? Kirjoita kuvailemalla mahdollisimman tarkkaan: Miltä se tuntuu? Missä se tuntuu? Kuinka kauan olet tuntenut sen sisälläsi? Mistä luulet, että tunne on peräisin? Mitä voisit tehdä, jotta tunne uskaltaisi tulla esiin? Muista, että kaikki tunteesi ovat sallittuja.