Sivu 133 – Hidasta elämää

Huuda, hullu huuda! – Huutaminen on yksi parhaista keinoista purkaa kehoon jumiin jäänyttä energiaa

Miltä tuntuu ajatus, että huutaisit? Ei sen vuoksi, että joku toinen kuulisi selvemmin vaan, että voisit itse paremmin.

Olen asuttanut omaa kehoani tunteilla, joiden oli alunperin tarkoitus tulla vain vierailulle. Väliaikaisen majoituksen sijaan tarjosin niille kuitenkin pysyvän asuinpaikan. Tämä siitäkin huolimatta, että ne nakersivat torakan lailla perustuksia, eivätkä osoittaneet juurikaan vieraanvaraisuutta.

Jossain vaiheessa aloin tuulettaa ovia ja ikkunoita. Ajattelin pääseväni tunteista eroon lukemalla kirjallisuutta ja kuuntelemalla podcasteja. Ne käsittelivät itsetuntemusta ja opettivat tunnetaitoja. Sain paljon hienoja ajatuksia ja uudenlaisia oivalluksia. Siitä huolimatta, sisälläni alkoi tuntua entistä ahtaammalta. Sinne oli sullottu valtava määrä erilaisia tunteita ja ajatuksia.

Sitten erään kerran miehille järjestetyssä viikonlopussa (jos et tiedä mistä puhun, katso täältä) sain tilaa huutaa oikein luvan kanssa. Annoin palaa! Oli kuin painepesuri olisi lähtenyt puhdistamaan sisintäni. Kun energia lähti virtaamaan ja tunteet purkautumaan, siirryin silmänräpäyksessä kuskista matkustajaksi.

Traumaperäinen energia kaipaa purkautumista

Ihmisen täytyy purkaa se energia, jonka kerran koettu uhka on joskus laittanut liikkeelle. Mikäli näin ei toimi, muodostuu trauma, joka osaltaan uuvuttaa ja aiheuttaa oireita, kuten ahdistusta ja masennusta. Joskus se voi olla tietoista, useimmiten tiedostamatonta. Tämänkaltaiset enteet ovat organismin tapa säilöä sitä ylimääräistä energiaa, joka jää murtamatta.

Eläimet purkavat vaistomaisesti kaiken sisälleen patoutuneen energian. Esimerkiksi, kun kaksi sorsaa kohtaavat ja kinastelevat keskenään, ne räpistelevät hetken siipiään ja jatkavat sitten lipumistaan. Sorsat eivät kanna kaunaa. Valtaosa eläinlajeista toimii jokseenkin samoin.

Tässä suhteessa me ihmiset olemme poikkeuksellisen huonosti sopeutuva laji. Me sullomme sisäämme tunteita ja energiaa, jotka jumiutuvat ja saavat meidät voimaan huonosti. Yritämme ymmärtää ja sisäistää asioita, jotka tulisi yksinkertaisesti saattaa päätökseen ja päästää ulos.

Huutamisessa piilee sellainen voima ja vapaus, etten lainkaan ihmettele, että se yhdistetään niin vahvasti hulluteen. Samoin likipitäen kaikki muukin, jota emme voi hallita.

Kollektiivinen huutaminen

Monen niska kyyristyy ja ihokarvat nousevat pystyyn ajatuksesta, että joku huutaa meille. Hallitsemattoman aggressiivisuuden vastentahtoinen vastaanottaminen on pelottavaa ja lupaa kysymättä jopa väkivaltainen kokemus. Toisinaan huuto kaipaa silti ihmistä, joka kuulee ja näkee sen. Luvan kanssa toisen kasvojen edessä huutaminen toimii kuin ihmiskehon oma wc-ankka. Se vapauttaa tukkoja ja pistää energiaa liikkeelle. Mutta vain, jos tilanteessa vallitsee molemminpuolinen luottamus ja turva.

Huutamalla ei tarvitse purkaa pelkästään negatiivisiksi koettuja tunteita. Se voi olla myös positiivista. Monen rock-bändin keikalla huudetaan onnesta soikeana yhtä soittoa, niin lavalla kuin yleisössä. Myös joukkueurheilussa on oleellista rytmikäs huutaminen. Kun kotijoukkue tekee maalin, on lupa huutaa kurkku suorassa. Mestaruuden ratketessa saa jopa halata ja rutistaa.

Huutamalla saatamme osaltaan liikkeelle tunteita, joita ei ole tarkoitus sen enempää vatvoa kuin myöskään säilöä sisällään. Toki on olemassa myös monia muita fyysisiä toimintoja, jotka palvelevat samaa päämäärää. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ja paheksuttavuudessaan huutaminen on silti yksi parhaimmista keinoista. Jos et usko, kokeile itse!

Tämän blogiartikkelin otsikko on lainattu osin, vuosituhanteen vaihteessa suurta suosiota kristillisissä nuorisopiireissä nauttineen The Rain -bändin hittibiisistä Hulluutta. Kyseisen kappaleen kertosäkeen viimeisessä lauseessa muistutetaan, että huutaminen “ei oo yhden miehen show”.

Toden totta, ei se ole hullu joka huutaa, vaan se joka jättää huutamatta!

Entisen suorittajan tarina: ”Suorittaminen oli suojakuoreni”

Heippa! Olen 24 vuotias rovaniemeläinen nainen. Opiskelen, kirjoittelen ja ihmettelen maailmaa. Sairastan ME/CFS, kroonista väsymysoireyhtymää, ja diagnoosin myötä olen alkanut kirjoittaa laajentaakseni tietoa sairaudesta ja auttaakseni ihmisiä hidastamaan elämää. Kirjoitan Pintahengitys-blogia ja pidän samannimistä Instagram-tiliä.

Elämme suorituskeskeisessä maailmassa. Tämän lisäksi suomalainen kulttuuri on hyvin työkeskeinen: työtä tehdään paljon, burn out on sallittua jos se johtuu liiasta työnteosta ja työttömyys on tabu jota hävetään. Suorittamisessa petollista on se, että se voi piiloutua näennäisesti positiivisiin asioihin kuten urheiluun ja terveelliseen syömiseen. ”Minähän vain huolehdin itsestäni”, voi piilottaa taakseen hyvinvointia tuhoavia asioita.

Olemme myös tottuneet mielikuvaan, jossa upean työn lisäksi täytyy olla timmi kroppa sekä uusinta muotia olevat vaatteet ja huoliteltu kodin sisustus. Asiasta toiseen juostaan kuin päättömät kanat, kiire ja ajanpuute ovat pysyvä murheen aihe. ”Mitäs teille kuuluu?”, saa aikaan yleisesti hyväksytyn vastauksen ”kauheasti kiireitä”.

Muistan olleeni hyvin suorituskeskeinen ihminen nuorempana. En osannut kyseenalaistaa asioita toisin kuin nykyään. Olin töissä kiireisessä ja kilpailuhenkisessä yrityksessä. Työpäivät venyivät toisinaan kymmeneen tuntiin ja ruokatauot jäivät pitämättä. Toin työt viikonloppuihin ja päivystin työpuhelinta sunnuntaisin. Vaativan työn lisäksi liikuin paljon ja mittailin syömisiäni keittiövaa’alla.

Puskin eteenpäin enkä kuunnellut kehoani. Sairastuin infektioon, jonka aikana tulehdusarvot olivat niin koholla, että lääkäri kielsi liikunnan. Sain viikkojen sairasloman, jonka jälkeen en ole enää ollut entiseni. En ole pystynyt ylläpitämään aktiivista elämää edes neljän tunnin työpäivillä, sillä olen jatkuvasti uupunut, pahoinvoiva, ja toisinaan niin väsynyt etten jaksa seisoa. Pahimmillaan minulla on kognitiivisia ongelmia: olen aivosumussa enkä ymmärrä lukemaani.

En pysähtynyt miettimään mitä kehoni jaksaa, vaan juoksin muiden mukana suorittaen koko elämääni. En tajunnut, millaista stressiä tämä aiheuttaa ja miltä tuntuu, kun päästää irti suorittamisesta ja kiireestä. En tajunnut sitä, ennen kuin sairastuin vakavasti. Stressi, kiire ja jatkuva hälinä yhdistettynä infektioon pistivät kehossani käyntiin jotain odottamatonta. Sairastuin krooniseen väsymysoireyhtymään.

Entinen suorittaja on nyt poissa. Olen pakosta ja oman hyvinvointini vuoksi pysähtynyt todella: vaihtanut pintahengityksestä syvään palleahengitykseen. Pysähtynyt ihastelemaan luontoa ja sen ihmeitä, hidastanut elämää, alkanut syömään rennosti niin, etten jatkuvasti mittaile kaloreita. Urheilen kehoani kuunnellen. Meditoin paljon, kuuntelen tunteitani ja lepään kun kehoni sitä pyytää.

Tämä kaikki vaati vakavan sairastumisen. Se vaati sen, että ymmärrän ihmiskehon haurauden ja sen, että keho tai mieli ei kestä jatkuvaa stressiä ja suorittamista loputtomiin. Sairastumiseni osoitti, mitä pahimmillaan voi tapahtua, kun ihminen puskee itsensä äärimmäisyyksiin.

En syytä itseäni sairaudestani, se ei ole vikani. Stressi antoi sairaudelle kuitenkin alustan. Kerron tarinani toivoen, että sinä osaat hidastaa elämää ajoissa. Itse kompuroin hyvin vaikean kautta tajuamaan sen, kuinka suorituskeskeinen kulttuuri tuhoaa terveyttä ja onnellisuutta, enkä toivo kenenkään astelevan näin rajua polkua.

Mieti hetken aikaa, suoritatko koko elämääsi? Syömisestä urheiluun ja työhön, elätkö intohimosta ja itseäsi kuunnellen vai suoritatko elämän jokaista osa-aluetta? Pitäisi mennä salille, en saisi syödä tuota, pitäisi olla parempi.. Tämänkaltaiset ajatukset kertovat todellisen suhtautumisen tekemiseen. Voisit nimittäin ajatella kuinka kiitollinen olet siitä, että pääset salille liikkumaan, kuinka onnellinen olet siitä, että voit syödä haluamaasi ruokaa ja kuinka olet hyvä sellaisena kuin olet, virheinesi kaikkinesi.

Sen lisäksi että ihminen kärsii suorituskeskeisyydestä ja kiireestä, luonto kärsii siitä myös. Kun on kiire saada jokin tuote markkinoille, sen raaka-aineet riistetään luontoa tuhoten. Meidän on hidastettava myös planeetan hyvinvoinnin vuoksi.

Kukaan meistä ei tarvitse suorituksia ollakseen arvokas ja tärkeä. Kenenkään meistä ei tarvitse suorittaa halki elämänsä ollakseen rikkaampi, hoikempi tai parempi. Olemme jokainen arvokas sellaisena kuin olemme. Meidän täytyy nähdä suorittamisen läpi, mitä löytyy sen taustalta ja mistä tulee ajatus siitä, millainen täydellinen ihminen on.

Itse voin myöntää, että olin ylpeä sekä työstäni että siitä, kuinka terveellisesti elin. Tuntui hienolta todeta kaikille olevansa näin hyvä ihminen. Henkisesti en kuitenkaan voinut hyvin, ja loukkasin ihmisiä ympärilläni. Suorittaminen oli suojakuoreni. Kukaan ei voinut sanoa mitään, sillä elämäni oli täydellistä. Olin siis hyvin riippuvainen muiden mielipiteistä.

En koskaan ajatellut olevani yksi niistä, jotka sairastuvat vakavasti. Olen aina ollut herkempi kuin muut, eräänlainen outolintu, mutta hyvin energinen sellainen. Nykyisin näen kirkkain silmin merkityksen sairastumiselle. Osaan nyt hidastaa, nauttia pienistä asioista ja ennen kaikkea olla kiitollinen pienistä asioista. Osaan kuunnella kehoani ja olen onnellinen elämästä.

Totuus kuitenkin on, että tekisin mitä tahansa ollakseni terve jälleen ja saadakseni normaalimpaa arkea. Näin on kuitenkin hyvä, näen tulevaisuuden positiivisessa valossa. Olen ymmärtänyt, että elämän tarkoitus on elää itsensä näköinen elämä. Elämän tarkoitus ei löytynytkään suorittamisesta, vaan hitaista aamuista ja naurusta itselle rakkaiden ihmisten kanssa.

Toivon, että tarinani pelastaa edes yhden kaltaiseni. Jos löydät itsestäsi suorittajan, kuten niin moni meistä, älä kritisoi itseäsi tai ole itsellesi ilkeä: jopa kulttuurimme kannustaa tämänkaltaiseen elämään. Huomaa suorittaja itsessäsi, hanki apua, hidasta elämää.

Onnellisuutesi ja hyvän elämän avaimet voivat riippua siitä.

Riittämättömyyden tunne saattaa vaivata narsistin kumppania painajaismaisesti vielä suhteen jälkeenkin

”Pelkään hänen löytävän pian uuden kumppanin, jonka kanssa hänellä ei ole mitään ongelmia ja tämä uusi kumppani saa nauttia vain hänen parhaista puolistaan; olla onnellinen, suunnitella yhteistä tulevaisuutta, perheen perustamista, lomamatkoja jne.. Kaikkea sitä mitä mekin yhdessä suunnittelimme, unelmiemme toteuttamista ja joka kuitenkin aina lopulta johti käsittämättömiin riitoihin ja katastrofeihin.”

Raskas ja epärealistinen ajatus, joka kuitenkin häiritsee ja vaivaa hyvin monia narsistisesta suhteesta eronneita ja jota kuulen usein työssäni terapeuttina.

Tuo ajatus voi aiheuttaa sen, että huomio omasta toipumisesta ja omista tarpeista karkaa ja jää täysin taka-alalle ja keskittyminen kohdistuu pääosin pelkoskenaarioihin, sekä tulevan murehtimiseen mikä taas ei tee kenellekään hyvää.

Narsisti syyttää suhteen aikana läheistään riittämättömyydestä ja nostaa esiin joka ikisen olemassaolevan, sekä olemattoman virheen ja (inhimillisen) puutteen. Ajatus riittämättömyydestä kalvaa ja vaivaa mieltä painajaismaisesti vielä pitkään suhteen jälkeenkin.

”Mitä jos hän löytää jonkun paremman, kauniimman ja älykkäämmän kuin minä?” ”Mitä jos en vain ymmärtänyt minkälainen minun olisi pitänyt olla, jotta hän olisi voinut todella rakastaa minua ja viettää kanssani koko loppuelämän?”

Nämä piinaavat lauseet ja täysin turhanpäiväiset ajatukset kannustan ja kehotan lopettamaan heti ensi alkuun. Ne eivät yksinkertaisesti ole totta.

Narsistinen persoonallisuushäiriö ja vahvasti narsistisesti käyttäytyvä ihminen luo jatkuvia sairaalloisia konflikteja, epävarmuutta, epävakautta, epätasa-arvoa, sekä sairastuttavaa ilmapiiriä. Narsismi on pysyvä persoonallisuuden piirre, joka ei muutu kumppanin vaihtuessa. Siihen voit luottaa.

Ihminen muuttuu vain, jos kokee itse siihen tarvetta ja jos suostuu kohtaamaan ja näkemään itsessä jotain sellaista, jota voisi muuttaa. Muutos on aina pitkäaikainen prosessi, joka vaatii sitoutumista ja pitkäjänteisyyttä. Nämä piirteet puuttuvat narsistilta.

Älä siis turhaan käytä energiaasi sen pohtimiseen, että mitä jos joku toinen saa nauttia hänen seurassaan vain niistä ihanista piirteistä, jotka sait nähdä ja kokea suhteen alussa ja suhteen edetessä harvemmin. Niin ei tule käymään.

Empaattinen, välittävä, hellä ja ehdoitta rakastava persoona ei hypähdä esiin uuden kumppanin saapuessa, paitsi hetkeksi. Ja tuo hetki kestää juuri niin kauan, kunnes saapuu arki ja kunnes jonkin muun kuin oman aidon itsen esittäminen unohtuu ja sama arki alkaa. Se arki, jonka sinäkin sait kokea ja joka ei palaa enää ensihetkien huumaan.

Kysy siis ennemminkin itseltäsi: Mitkä asiat tekevät minusta onnellisen ja tasapainoisen? Mitä minä toivon parisuhteelta ja kumppanilta? Mitä minä (ehdottomasti) tarvitsen voidakseni hyvin? Mitä ovat ne asiat, joista en luovu enää mistään hinnasta?

Lisää tietoa narsismista, vertaistarinoita ja terapeuttisia keinoja vaikeista kokemuksista toipumiseen löydät esikoiskirjastani Hyvästit narsistille – Tervetuloa oma elämä

HUOM! Hidasta elämää -lukijana saat tämän – ja kaikki muutkin Storytelin kirjat käyttöösi ilmaiseksi 30 päivän ajaksi, kun kirjaudut TÄÄLLÄ.

Ai mikä sisäinen vanhemmuus ja itsensä rakastaminen?

Sisäisen vanhemmuuden piirteitä:

1. Tietoisuutta siitä, että aikuisena suhde itseeni on omalla vastuullani

Jos uskoo, että ”elämä vain tapahtuu mulle”, se todellakin vain tapahtuu sinulle. Jos omassa systeemissä jyllää paljon arvottomuutta ja voimaantumattomuutta, vetää puoleensa ei-voimauttavia ja ”uhriuttavia” kokemuksia. Juuret ovat usein varhaisissa vaiheissamme, joissa rajojemme on jatkuvasti ylitelty mentaalisesti, emotionaalisesti tai fyysisesti. Silloin emme ole oppineet, että meillä on lupa suojata itseämme, sanoa ei ja ilmaista, kun jokin ei tunnu hyvältä ja toimia sen mukaan. Meidän voi olla vaikeaa tunnistaa, mikä on okei ja mikä ei. Jäämme nyyhkymielin ihmettelemään, mikä vika meissä on, kun meitä kohdellaan huonosti tai elämä potkii päähän.

Meissä ei todellakaan ole mikään vikaa, vaan rajamme kaipaavat vahvistusta. Se tapahtuu, kun alkaa syntyä sisäistä turvaa eikä tarpeista käydä enää kauppaa. Ei tarvitse suostua sellaiseen, mikä ei tunnu hyvältä, kun ei tarvitse enää niin hirveästi pelätä hylätyksi tulemista.

Kun suhde itseen alkaa lempeytyä, ei rankaise itseään siitä, että elämässä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Asioista voi ammentaa voimaantumista, ja turvan lisääntyessä tietää pärjäävänsä kyllä.

2. Yhteyttä sisäiseen lapseen / sydämen ääneen

Sisäinen lapsi on intuitiivinen, tunteva, luova, vapaa, viaton osa meitä – yhteys sieluumme. Kun sisäinen turva kasvaa, tunneyhteys itseen mahdollistuu. Silloin voi alkaa ottaa koppia ”lapsellisistakin” tunteistaan ja omista tarpeistaan. Turvan, tunneyhteyden ja tarpeidemme täyttäminen ei ole aikuisuudessamme enää kenenkään toisen tehtävä. Läheisriippuvuudesta eheytyminen on turvallista, vastuullista suhdetta sisäisen aikuisen ja lapsen välillä.

Samaan aikaan saamme tarvita toisia ihmisiä. Sekin on omien tarpeidensa tunnistamista: nyt tarvitsen apua, tukea tai lohtua. Tarpeistaan voi ottaa koppia odottelematta, että joku toinen lukee ajatuksiasi tai tarjoilee sinulle sitä mitä tarvitset. Emme aina saa sitä mitä tarvitsemme toisilta, mutta voimme kestää senkin ja jeesata itseämme.

Turvan lisääntyessä tarve selviytymiskeinoihin vähenee. Energiaa alkaa vapautua autenttisen minämme eli sisäisen lapsen ja sydämen käyttöön. Leikkinä, ilona, uteliaisuutena, luovuutena, kekseliäisyytenä, spontaanisuutena ja seikkailuna. Elämän ei tarvitse olla niin suorittavaa ja kontrolloitua, vaan voikin suihkia menemään.

3. Irtautumista himmaavista sisäisen lapsen ja vanhemman malleista

Omaksumme sisäisiä malleja vanhemman ja lapsen rooleista varhaisissa kiintymyssuhteissamme. Nuo mallit elävät meissä alitajuisesti ja heijastuvat ajatteluun, toimintaan, tunteisiin ja ihmissuhteisiin. (Tällä ei siis ole tekemistä sen kanssa, onko meillä lapsia – sisäistetyt mallit ovat erilaisia ääniä tai kokemuspuolia meissä).

Jos kasvattajat esimerkiksi olivat autoritäärisiä, yläpuolellemme asettuvia ja komentavia, omaksumassamme vanhemmuuden sisäisessä mallissa on usein jotakin noista piirteistä. Kenties komentelemme itseämme jatkuvasti ajatuksissamme: ”susta ei ole mihinkään, mitä sä taas menit sanomaan ja tekemään?” Jos vanhemmat olivat rajattomia tai ristiriitaisia, olemme yleensä omaksuneet jotakin tuosta rajattomuudesta ja epäjohdonmukaisuudesta.

Sisäisen lapsemme rooli saattaa olla esimerkiksi kapinoiva ja näkyä esimerkiksi vastuuttomuutena, tunteisiin jatkuvasti reagoimisena tai addiktioina ja pikaiseen mielihyvään takertuvana. Alistuvan sisäisen lapsen malli saattaa ilmetä meissä uskon puutteena: ”mä en osaa mitään, musta ei voi tulla mitään, vika on mussa”. Muutosvastustus tai itsen sivuuttaminen on myös sisäisen lapsen rooliin jämähtämistä ja sen odottamista, että jokin ulkopuolelta tuleva vihdoin täyttäisi omat tarpeet ja toisi ihania tunteita.

Voimautuminen on käytännössä sisäistettyjen mallien uudelleentarkastelua ja selviytymis- ja puolustuskeinojen purkamista. Sen tutkailemista, kuinka yritämme tavoitella hyväksyntää, yhteyttä ja turvaa, sekä suojata itseämme ahdistukselta ja pelolta. Näitä voivat olla esimerkiksi suorittaminen, miellyttäminen, loputon mentaalimylly ja jatkuva tavoitteellisuus.

4. Voimaantumista oman elämän elämiseen

Ei ole kenenkään toisen vastuulla, syytä eikä aiheuttamaa, mitä tunnemme, ajattelemme, valitsemme ja koemme. Elämä ei ole meille mitään velkaa. Voimme valita suhtautumisemme. Sisäinen vanhemmuus on sitä, että voimme pikku hiljaa tulla tietoisemmiksi tunne- ajatus- ja toimintatavoistamme autopilotilla pyyhältämisen eli tunnistamattomien mallien sijaan.

Sallimme sisäiselle lapselle vapaammin myös kaikki ”lapselliset” tunteet – koska meissä on turvallinen aikuinen ottamassa niistä koppia.

Sisäiset mallit alkavat purkautua, kun opettelemme luomaan itsellemme turvaa ja opimme kohtaamaan tunteitamme. Sisäisten mallien avautumisessa on kyse siitä, että tapa, jolla puhuttelemme itseämme sekä valinnat, joita teemme, alkavat muuntua tietoisesti hyvinvointiamme tukeviksi.

5. Sisäistä turvaa

Kun koemme psykologista turvaa, aivojen kapasiteetti alkaa vapautua uusien hermoyhteyksien muodostamiseen. Turvaa syntyy, kun parasympaattinen hermostomme aktivoituu riittävän usein. Silloin keho rentoutuu ja olomme rauhoittuu. Aivojen etuotsalohko – kognitiivinen keskus – pääsee aktivoitumaan, ja voimme valita, kuinka haluamme toimia ja ajatella.

Kun oppii hyviä tapoja rauhoittaa hermostoaan häslingin, stressin, konfliktin tai haasteen keskellä, voi tietoisesti valita rakentavia lähestymistapoja.

Kun olemme turvassa, omaksumme uutta paremmin, ajattelemme avoimemmin ja luovuutemme virtaa. Leikin lisäksi myös rohkeus kohdata itseään, toisia ja elämää, on seurausta sisäisestä turvasta.

6. Vahvistuvia rajoja

Rajat suojaavat omaa elinvoimaa ja itselle tärkeää ja perustuvat siihen, miltä kulloinkin tuntuu ja mikä tukee omaa hyvinvointia. Ne nousevat sisäisestä turvasta, jolloin voi antaa itse itselleen sitä mitä tarvitsee. Rajojen puolesta toimitaan ja tehdään valintoja. Niitä ei puhuta ja selitetä. Jos haluaa toteuttaa itseään merkityksellisesti, tarvitaan selkeät rajat. Rajat ovat sen kuulemista, mitä haluan ja mitä en halua.

Rajat eivät ole muuri sinun ja maailman välissä, jotta joskus saisit vähän rauhaa. Ne ovat hyvinvointiasi ja sydäntäsi hoivaava minuuden suoja.

7. Lempeämpää sisäistä puhetta ja toimintaa oman hyvinvoinnin puolesta

Lempeämpi sisäinen puhe tarkoittaa, ettei niittaa itseään myöskään itsensä niittaamisesta. Aina kun huomaa kritisoivansa tai sättivänsä itseään, voi havahtua kysymään itseltään: mitä tarvitsisin nyt? Mikä minua hoitaisi ja ravitsisi?

Se katkaisee sisäistettyjen vanhemman ja lapsen voimautumattomia malleja, palauttaa tähän hetkeen ja auttaa lempeämmän sisäisen tilan muodostamisessa.

8. Myötätuntoa

Ei tarvitse olla missään eheyden ja täydellisyyden tilassa. Olemme matkalla ja saamme ollakin. Elämän ei tarvitse mennä koko ajan ”putkeen” ja saamme myös sekoilla. Miten muutenkaan tiedostamista ja voimautumista voisi tapahtua?

Olennainen kysymys sydänpolkujen kulkemisen kannalta ei niinkään ole ”mikä on mun kohtaloni?”, vaan ”kuinka valitsen elämäni elää, ja kuinka voisin voimautua?”

Teksti on ote uudesta kirjastani Sydänvoimaa muutokseen. Kirja julkaistaan elokuun 2021 lopussa. Jos mielit sisäisen vanhemmuuden / itsensä rakastamisen oppimista, rakkaasti tervetuloa mukaan Olet parasta, mitä sinulle on tapahtunut -verkkokurssilleni. Allaolevan linkin kautta pääset ilmoittautumaan mukaan.

Voimauttavat kurssini ja valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Kuva: Unsplash Henrik Hansen

Ikävät puheet liittyvät usein ennakkoluuloihin – miten opettaa lapselle, että erilaisuus on rikkaus?

Lapsen kanssa voi keskustella siitä, että tutut asiat ovat aina helpompia kohdata, ja siksi uudet asiat ja ihmiset saattavat tuntua vierailta, jopa pelottavilta. Ajatuksemme voivat kuitenkin huijata meidät pelkäämään myös silloin, kun pelko ei ole tarpeellista. Kannattaa siis aina miettiä, että on aivan mahdollista, että on tulkinnut toista ihmistä väärin. -Marika Rosenborg, terapeutti ja tietokirjailija

Minulle on jäänyt elävästi mieleen sananparsi: Joku on puhunut sinusta pahaa ensimmäisestä koulupäivästäsi saakka. Voit joko välittää tai olla välittämättä siitä.

Mutta ei se ihan niin helppoa ole. Pahat puheet satuttavat aina ja vaikea niitä on koskaan kuitata kintaan heilautuksella. Edes aikuisena. Vaikka silloin jo tietääkin, että puheet liittyvät usein väärinymmärrykseen, tiedon puutteeseen, uskomuksiin, joskus kateuteenkin.

Tänä päivänä erilaisuus ympärillämme ainoastaan lisääntyy, kun erilaisista taustoista tulevat ihmiset yhdistyvät. Erilaisia vähemmistöjä ja identiteettejä edustavat lapset ja aikuiset ovat rikkaus ja tervetullut tuulahdus mutta erilaisuuden lisääntyessä myös ennakkoluulot saattavat lisääntyä.

Ennakkoluulojen selättäminen ja jokaisen ihmisen arvostaminen on yksi suurista teemoista Hidasta elämää – lastensadussa Oliver Oranki ja metsän ainutlaatuiset sankarit.

Selviytymismatkallaan halki viidakon Oliver Oranki kohtaa muun muassa pelätyn pytonin. Viidakkolegendan mukaan pytonit pistelevät oranginpoikasia poskeensa, mutta Petteri Pyyttoni paljastuukin herkäksi ja avuliaaksi. Ystävystyttyään Petterin kanssa Oliver oivaltaa, että on viimeinkin unohdettava ennakkoluulot ja annettava ihan jokaiselle mahdollisuus.

Puheilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuka minä oikeasti olen.

-Petteri Pyyttoni, Oliver Oranki ja metsän ainutlaatuiset sankarit

P.S. Koskaan ei voi tietää mitä toisen nahan alla piilee.

HE-kirjaperheen ensimmäinen lasten satukirja Oliver Oranki ja metsän ainutlaatuiset sankarit kertoo myötätunnon tärkeydestä ja erilaisuuden arvostamisesta. Tarina rohkaisee samalla erilaisten tunteiden käsittelyyn. Lämminhenkinen satukirja on suunnattu yli 5-vuotiaille lapsille.

Onko sinullakin huono-osaisen identiteetti? – Näin opit tunnistamaan oman arvosi

Kirjoittaja Jevgeni Särki on psykologian opiskelija, elämäntaitobloggaaja ja valmentaja, joka on erikoistunut työssään sosiaalisuuden haasteisiin. Jevgeni kirjoittaa suosittua Elä Paremmin -blogia ja on julkaissut neljä sähköistä kirjaa sekä verkkokurssin.

Koetko ansaitsevasi vähemmän kuin muut? Entä onko sinulla tapana laittaa muiden toiveet ja tarpeet omiesi edelle? Joustatko toistuvasti omista toiveistasi muiden ihmisten vuoksi? On mahdollista, että sinulle on muodostunut niin kutsuttu huono-osaisen identiteetti.

Huono-osaisen identiteetti muodostuu tyypillisesti jo varhaisessa lapsuudessa ja viimeistään teini-ikäisenä. Se voi muodostua myös aikuisena, mutta se on selvästi harvinaisempaa. Huono-osaisen identiteetin muodostumiseen voi olla useita eri syitä, mutta tyypillisesti kyse on esimerkiksi vähävaraisessa perheessä kasvamisesta tai tiukassa ja autoritäärisessä vanhemmuudessa. Seuraavaksi kerron, kuinka se tapahtui omalla kohdallani.

Vähävaraisen perheen lapsi oppii joustamaan omista tarpeistaan

Olin vähävaraisen maahanmuuttajaperheen lapsi. Lapsuuteni oli erittäin onnellinen, mutta rahaa meillä oli erittäin vähän. Ruokaa oli pöydässä tarpeeksi, mutta kaikesta muusta oli pulaa. Opin jo varhain, että minun ei tule pyytää mitään itselleni, sillä se merkitsisi, että rahaa ei riittäisi muuhun.

Muistan kuinka neljävuotiaana iskin ruokakaupassa silmäni Kinder -suklaamuniin. Kinderithän olivat parhaimpia, mutta myös kalleimpia yllätysmunia. Vanhempani päivittelivät, kuinka kalliita munat olivat ja kertoivat, että niin kalliisiin herkkuihin ei olisi varaa. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun tajusin, että omat toiveeni voivat olla ristiriidassa perheemme edun kanssa. En muista kuinka reagoin asiaan, mutta pettymys taisi olla suuri, sillä muistan tuon tapauksen edelleen.

Toinen tapaus sattui noin vuotta myöhemmin. Olin saanut elämäni ensimmäisen jäätelön. Sellaisen mehujään, jota täytyy painaa pohjasta, jolloin jäätelö nousee pakkauksestaan ylöspäin. Puristin sitä ilmeisesti liian lujaa, sillä yhtäkkiä jäätelö oli lattialla. Muistan yhä missä tuolloin olimme. Pelastusarmeijan kirpputorilla. Äitini päivitteli, kuinka jäätelö meni nyt hukkaan ja että lisäksi sotkin muiden lattiat.

Kolmas vastaava tapaus sattui myöhemmin. Olin saanut uuden, 50 markkaa maksaneen vesipyssyn. Noinkin halpa pyssy oli meille hintava. Lähdin pyssyn kanssa ulos, ehdin ampua sillä muutaman kerran ja sitten se hajosi (taisi olla melkoista kiinakrääsää, vaikka vaikuttikin meistä erittäin hienolta). Äitini ilmoitti surullisena ja syyllistävään sävyyn, että nyt rahat menivät ”kissan hännän alle” (venäjänkielinen ilmaisu, joka tarkoittaa samaa kuin suomalainen ”kankkulan kaivoon”).

Tällaisten tilanteiden myötä opin, että itselleen ei pidä vaatia mitään, sillä kivat herkut ja lelut johtavat syyllistetyksi tulemiseen. Tämä tuskin oli vanhempieni tarkoitus, mutta mitäpä viisivuotias tuollaisista nyansseista tajuaa!

Poissaolevien vanhempien lapsi oppii, etteivät hänen toiveensa ole tärkeitä

Tätä ei tapahtunut minulle, mutta monelle muulle tilanne voi olla valitettavan tuttu. Lapselle tärkeintä on yleensä vanhempien rakkaus ja läsnäolo. Lapsi haluaa, että hänelle annetaan aikaa ja huomiota. Hänellä ei ole vielä ymmärrystä siitä, että vanhempien poissaolo voi johtua esimerkiksi työssä käymisestä, vaan hän saattaa ymmärtää asian niin, etteivät hänen toiveensa ole tärkeitä. Aina tämä ei jätä minkäänlaisia kielteisiä jälkiä, mutta toisinaan saattaa käydä niin, että lapsi sisäistää omien toiveidensa ja tarpeidensa toisarvoisuuden.

Vastaavaa voi tapahtua myös alkoholistiperheissä. Kun vanhemmat kiskovat brenkkua ja pitävät kovaäänisesti hauskaa keskenään tai kavereidensa kanssa, saattaa huomiota ja lämpöä kaipaava lapsi yksin omassa huoneessaan painaa tyynyä korvilleen ja unohtaa ympäröivän todellisuutensa.

Historiasi ei määrittele arvoasi – Olet yhtä arvokas kuin kuka tahansa muukin

”Huono-osaisen identiteetti” saattaa olla niin vahvasti sisäistetty, että se jää vaikuttamaan meihin myös aikuisena. Se saattaa ilmetä esimerkiksi töissä tai parisuhteessa.

Töissä esimerkiksi työkavereiden tai esimiesten toiveet laitetaan omiensa edelle, myös silloin, kun voimavaroja niiden toteuttamiseen ei edes olisi. Ihminen saattaa uupua, sillä hän laittaa voimavaroja paitsi omien töidensa valmiiksi saattamiseen, myös muiden tukemiseen.

Parisuhteessa taas kumppanin tarpeet saattavat tuntua paljon omia tärkeämmiltä, vaikka tosiasiassa parisuhteen olisikin tarkoitus olla joukkuepeliä, jossa molempien osapuolten tarpeet ovat ihan yhtä tärkeitä. Pitkällä aikavälillä tämäkin saattaa uuvuttaa vakavasti.

Mistä oma huono-osaisen identiteetti sitten johtuukaan, on tärkeää ymmärtää, ettei sen tarvitse ohjata elämäämme enää aikuisena. Omat toiveemme ja tarpeemme ovat ihan yhtä tärkeitä kuin kenen tahansa muunkin. Eivät tärkeämpiä, mutta ihan yhtä tärkeitä!

Edeltävä lause on tärkeä ymmärtää, sillä usein jo pelkkä ajatus omista tarpeistaan huolehtimisesta saattaa tuntua huono-osaisen identiteetin omaavasta siltä, että hän on jotenkin asiattoman ja liiallisen vaativa, että hän muka pitää tarpeitaan ”kaikkia muita tärkeämpinä”, vaikka oikeasti hän tähtääkin lähinnä siihen, että olisi muiden kanssa samalla viivalla!

Älä anna sisäistettyjen ajatusmallien pilata omanarvontuntoasi

Hyvä uutinen on se, että syvästikin sisäistettyjä ajatusmalleja voi ajan myötä muuttaa. Vaikka olisimmekin tottuneet koko elämämme ajan laittamaan muiden toiveet ja tarpeet omiemme edelle, voi tästä oppia pääsemään irti. Yksinkertaisimmillaan tämä tapahtuu niin, että itseään muistuttaa toistuvasti siitä, että kyllä ne meidän omatkin toiveemme ja tarpeemme ovat ihan oikestikin yhtä tärkeitä kuin muiden ihmisten vastaavat!

Aluksi tämä voi olla todella vaikeaa. On vaikeaa uskoa johonkin sellaiseen, mikä on ristiriidassa kaiken sen kanssa, johon koko tähänastinen elämämme on meitä opettanut! Jatkaa kuitenkin täytyy, sillä sisäistetyt ajatusmallit muokkaantuvat yleensä melko hitaasti. Voimme kuitenkin luottaa siihen, että muutos tapahtuu, vaikka se olisikin aluksi hidas ja huomaamaton.

Myös käytännön harjoituksia vaaditaan. Joskus on terästettävä mielensä ja laitettava omat toiveemme ja tarpeemme muiden edelle. Tämä voi tuntua aluksi aivan hirviömäiseltä ja saatamme tuollaisina hetkinä kokea olevamme aivan huonoja ihmisiä. Miten kehtaammekaan laittaa itsemme edes hetkeksi muiden edelle!

Yleensä kuitenkin saamme huomata, että maailma ei loppunut, eivätkät muut ihmiset hylkää meitä, vaikka toisinaan huolehtisimme ensisijaisesti omista toiveistamme. Tällaiset hetket opettavat, ettei omista tarpeistaan huolehtiminen automaattisesti johda mihinkään ikävään. Mitä enemmän vastaavia hyviä kokemuksia ajan kanssa kertyy, sitä vahvemmaksi muuttuu myös uusi tapa ajatella: minä olen ihan yhtä tärkeä kuin kuka tahansa muukin.

Myös sinä olet yhtä tärkeä kuin kuka tahansa muukin.

Rakkaudella,

Jevgeni

Selkeät rajat lisäävät kunnioitusta

Kirjoitin edellisen artikkelin liittyen haastaviin yksilöihin. Kävin juttuun liittyen hyviä keskusteluita. Osassa pointtina oli se, että kenestä tahansa löytyy varmasti piirteitä mainitsemastani 18 eri luokasta olla haastava yksilö. Piirteet myös sekoittuvat keskenään. Monissa näitä keskusteluita päädyimme puhumaan siitä, kuinka tulla toimeen haastavan yksilön kanssa ja miten omat rajat liittyvät asiaan. Omien rajojen asettaminen on keskeisessä roolissa, kun puhutaan haastavasta vuorovaikutuksesta.

Yleisesti ottaen on määritelty ainakin neljä eri tasoa, millä omia rajoja voi asettaa, Nämä ovat fyysiset-, emotionaaliset-, taloudelliset- ja moraaliset rajat. Kuinka hyvin sinä olet määritellyt omat rajasi? Houstonin yliopiston sosiaalityön professori René Brown on tutkinut laajasti itsetuntoa ja haavoittuvaisuutta. Hän on havainnut, että mikäli ihminen on sekä asettanut selkeät rajat, että myös pitää kiinni niistä, saa osakseen vuorovaikutustilanteissa kunnioitusta. Mitä sitten tarkoittaa omien rajojen asettaminen, jos siitä on kerran niin paljon hyötyä kohdatessa toisia ihmisiä?

”…kyse on siitä, että yksilöltä löytyy rohkeutta rakastaa itseä enemmän, kuin pelätä aiheuttaa toiselle pettymys.”

Yksinkertaisesti sanottuna omien rajojen määrittäminen tarkoittaa sitä, että tietää, mitä on valmis sietämään ihmissuhteissa. Milloin raja on ylitetty niin, että tilanne häiritsee tai satuttaa. Brownin mukaan kyse on siitä, että yksilöltä löytyy rohkeutta rakastaa itseä enemmän, kuin pelätä aiheuttaa toiselle pettymys. Tuo on niin keskeinen lause osana omien rajojen asettamista, että sen äärelle kannattaa pysähtyä hetkeksi ja lukea sen toiseen kertaan.

Rajat eivät ole mikään muuri tai vallihauta oman sydämen ympärillä. Yllättävää kyllä kaikista myötätuntoisimmilla ihmisillä koetaan olevan selkeimmät rajat. Selkeiden rajojen kanssa et ehkä ole enää niin suloinen kuin ilman rajoja, mutta paljon rakastettavampi.

”…rajaton yksilö aiheuttaa muissa epäluottamusta.”

Itselleni erittäin pysäyttävä lause oli ajatus siitä, että rajaton yksilö aiheuttaa muissa epäluottamusta. Miellyttämällä jatkuvasti muita ja olemalla mukava saa vastapainoksi maineen yksilönä, johon on vaikea luottaa ja näinhän se on. Kun rajattoman yksilön kanssa sopii asiasta, esimerkiksi yhteisestä harrastushetkestä, niin seuraavassa käänteessä suunnitelmaan saattaakin tulla jo muutos vaikkapa aikatauluun liittyen. Joku toinen on ehdottanut rajattomalle yksilölle muuta tekemistä sovittuun ajankohtaan ja tämä ei ole halunnut aiheuttaa pettymystä.

Oma äitini opetti hyvin, että aina kun kumarrat, niin myös pyllistät toiseen suuntaan. Tässä kohtaa miellyttäminen toiseen suuntaan aiheuttaa pettymystä ja epäluottamusta toisaalla.

Asian ymmärtäminen nostaa ainakin itsessäni esiin myös armon tunnetta. Moni epäluottamusta aiheuttava teko ei sinällään kumpua pahuudesta vaan rajattomuudesta ja tarpeesta miellyttää yli omien rajojen. Jatkan seuraavassa tekstissä tämän saman aiheen parissa. Silloin puhu siitä, millä eri tavoilla rajat voi olla hukassa ja miten omia rajoja voi helposti lähteä kehittämään.

Tutustu Komulainen.eu nettisivuihin tästä.

Oletko sinä joutunut sumuttamisen kohteeksi?

Oletko joskus kokenut toisen ihmisen kanssa, ettet vaan mitenkään tule kuulluksi? Että oikeasti kipeät ja tärkeät asiat jätetään käsittelemättä, sillä niistä jotenkin harhautetaan pois?

Kyseessä on luultavasti sumutus. Englanniksi käytetään usein termiä gaslighting. Sumutus on psykologinen manipulaation muoto.Sumutuksessa on kyse siitä, että silloin kun toisen ihmisen olisi tarpeen ottaa itse vastuu tai katsoa itsessään jotain mitä ei ole helppo katsoa, hän ohittaa tämän mitätöimällä, syyttämällä, vetäytymällä tai luomalla draamaa. Sumutuksessa voi olla myös kyse suhteen valta-asetelman ylläpidosta.

Sumutuksen kohde taas jää jatkuvasti yksin ja mitätöidyksi hänelle kipeiden ja arkojen asioiden kanssa.

Sumutettu alkaa usein epäillä itseään: Olenko mä vaan liian vaativa? Olenko itse hullu? Olenko liian herkkä? Sumutetun on enää vaikea olla kiinni realiteeteissa, mitä suhteessamme oikein tapahtuu? Entä jos olen itse vaan hullu? Sisällä on turvaton olo ja ehkä pelokaskin, mitä voin sanoa ja mitä en? Sumutuksen kohde siis alkaa epäillä omaa todellisuuttaan ja saattaa olla näin taipuvainen alistumaan henkisesti väkivaltaiseen suhteeseen.

Tämä ilmiö on surullinen ja haastava. Silti sitä valitettavasti tapahtuu.

Sumutuksen tunnusmerkkejä:

Valehtelu ja suhteen kannalta keskeisten asioiden piilottelu ja todellisuuden vääristely – usein vielä silloinkin kun on jo jäänyt kiinni valheistaan
Sanat ja teot eivät kohtaa
Harhautus: Ei ota vastuuta vaan hyökkää vastaan, mitätöi, uhkailee tai kieltäytyy keskustelemasta
Projisointi: ”Sinä olet vain hullu, rajoitat minua ja olet vain itse niin traumaattinen”
Hämmentävä ja ristiriitainen kohtelu: Välillä sumuttaja kehuu tai nostaa jalustalle tai on korostetun mukava

Sumutuksen uhri taas tyypillisesti

Kokee olonsa hyvin hämmentyneeksi ja ristiriitaiseksi
Ei oikein kykene tekemään päätöksiä tai luota itseensä
Epäilee jatkuvasti, onko vain liian herkkä ja ylireagoiko?
Saattaa alkaa peitellä lähipiirille sitä, mitä suhteessa oikeasti tapahtuu
Saattaa pyydellä anteeksi sumuttajalta ilman syytä
Tuntee olonsa ahdistuneeksi, masentuneeksi ja yksinäiseksi.

Aihe on kieltämättä vaativa ja rankka, mutta toivoa todellakin on. Sumutuksen uhrin on todellakin mahdollista voimaantua ja kieltäytyä alistumasta sumutuksen uhriksi. Valitettavasti harvoin kuitenkaan on mahdollista saada sumuttajaa ottamaan vastuu, vaikka miten toisi esille faktoja valheiden takana. Saattaa olla, että sumutuksen uhrin on vain hyväksyttävä, että toinen osapuoli ei tule ottamaan vastuuta eikä tule muuttamaan tapaansa.

Mistä sitten sumutuksen uhrin on viisasta aloittaa?

Hae apua/tukea ja keskustele ulkopuolisen kanssa siitä mitä suhteessa todella tapahtuu saadaksesi näkökulmaa
Sumutus tilanteissa ota taukoa ja etäisyyttä ja vältä lähtemästä reaktiiviseen kommunikointiin
Määritä omat rajasi ja minimoi kommunikaatiota niin paljon kuin mahdollista
Pysy rauhallisena ja asiallisena, on ymmärrettävää kokea ahdistusta, epäoikeudenmukaisuutta ja loukkaantumista ja näiden tunteiden käsittely onkin tärkeää – mutta se ei ole juuri koskaan mahdollista sumuttajan kanssa
Vielä kerran, hae apua ja älä jää yksin. Totuus kestää aina tarkastelua.

Katso lisää aiheesta videolta!

Miksi eroaminen narsistista on niin vaikeaa?

Vaikka narsisti/narsistinen ihminen uhkailisi erolla on hän useimmiten jätetyksi tuleva osapuoli. Jätetyksi tuleminen on ymmärrettävästi vaikeaa kenelle tahansa, jos ei itse ole halukas eroamaan.

Narsistille/narsistiselle ihmiselle jätetyksi tuleminen on massiivinen loukkaus, joka rikkoo illuusiota kaikkivoipaisuudesta ja vahvistaa syvällä olevaa häpeää, sekä hyvin heikkoa itsetuntoa. Ja kun näitä vaikeita tunteita ei pysty itsessä kestämään, eikä käsittelemään nostattaa se raivoa ja vihaa, joka kohdistuu kumppaniin ja valitettavan usein (välikäden kautta) myös yhteisiin lapsiin.

Miksi narsistista/narsistisesta ihmisestä on niin vaikea erota?

Miksi eroon johtaneista syistä ei voida keskustella asiallisesti, ei edes pitkän ajan päästä erosta? Miksi pariterapia ei auta, vaan usein vain pahentaa ongelmia?

Miksi ongelmat eivät helpotu ja miksi elämä ei vihdoin asetu seesteisemmille aalloille?

Tähän sanoisin ihan vain muutamia syitä mainitakseni:

Narsisti/narsistinen ihminen on äärimmäisen kontrolloiva, sekä omistushaluinen, eikä kunniota rajoja itsen ja muiden välillä.

Häirintä, jatkuvat uhkaavat yhteydenotot, seuraaminen, sekä rakkaudentunnustukset ja muutoksen lupaaminen kuuluvat asiaan, jotka pitkään jatkuessaan ovat kokijalle hyvin raskasta ja uuvuttavaa.

Narsisti/narsistinen ihminen on joustamaton, sekä kykenemätön minkäänlaisiin kompromisseihin.

Lapset ovat valitettavan usein vain pelinappuloita/riitojen ja kiusaamisen välikapuloita, eikä narsisti ymmärrä heille aiheuttamaansa vahinkoa. Tämä kärsimysnäytelmä voi jatkua niin pitkään, kunnes lapsi on kasvanut sen ikäiseksi, että osaa ja pystyy itse päättämään tapaako narsistista vanhempaansa vai ei.

Narsisti /narsistinen ihminen ei kestä jätetyksi tulemista ja sen aiheuttamia vaikeita tunteita ja voi siksi pyhittää loppuelämänsä entisen kumppaninsa häiritsemiseen, vahingoittamiseen, sekä kostamiseen.

Narsismi on tutkitusti yhteydessä kohonneeseen väkivaltariskiin. Väkivallan uhka ja pelko tuottavat jatkuvaa stressiä narsistisen ihmisen vaikutuspiirissä elävälle.

Patologinen valehtelu tekee eroamisesta tuskallista, häpeällistä ja vahingoittaa narsistin lähellä elänyttä narsistin levittämien perättömien valheiden ja kohtuuttomien syytösten
vuoksi.

Narsisti/narsistinen ihminen ei kykene/ei ole halukas/ei koe tarpeelliseksi keskustella eroon johtaneista syistä tasavertaisesti ja toista osapuolta kuunnellen, sekä kunnioittaen. Eron työstäminen yhdessä, saatikka kumppanin tukeminen eroprosessin aikana ja sen jälkeen on naiivi toive, jos on kyse narsistista/narsistisesta ihmisestä.

Helpompi, rauhallisempi ja ongelmattomampi elämä ei siis välttämättä koita narsistista erotessa. Piina voi jatkua erilaisissa muodoissa. Narsistin lähellä elänyt osaa aavistaa tämän ja pelkää tulevaa.

Lisäksi lähisuhdeväkivallan jättämät jäljet vaikuttavat vahvasti negatiivisella tavalla narsistia/narsistista ihmistä lähellä eläneen näkemykseen ja kokemukseen itsestä. Tämän työstäminen viimeistään eron jälkeen on suositeltavaa.

Muun muassa näiden seikkojen vuoksi ystävien, turvallisten läheisten, sekä ammattilaisten apu on äärimmäisen tärkeää, jota tulee aktiivisesti tarjota narsistin vaikutuspiirissä eläneelle. On tilanteita, ettei ihminen itse jaksa tai häpeänsä vuoksi kehtaa pyytää apua tai edes kertoa tilanteestaan. Vaikenemisen kulttuuri vaikuttaa osaltaan tähän.

Kysyin Instagram-seuraajiltani @jenni_kiviniemi ”Mistä on ollut sinulle apua narsistista/narsistisesta ihmisestä erotessa?”.

Yli 50 vastausta korosti: läheisten tukea, puhumista, kuulluksi ja ymmärretyksi tulemista, oman osuuden ymmärtämistä, itsearvostuksen työstämistä, etäisyyttä, terapiaa ja tiedon hankkimista narsismista.

Siispä ainakin puhu ja kysy. Hanki tietoa aiheesta. Saat puhua ja saat kysyä läheisesi vointia.

Tarjoa apuasi ja ota toisen ihmisen tarina, jossa kuulet epäterveen ihmissuhteen piirteitä vastaan sellaisenaan ilman epäilyjä tai vähättelyjä.

Mitä muita syitä sinulla tulee mieleen miksi narsistista/narsistisesta ihmisestä on niin ongelmallista ja haastavaa erota? Entä mikä on auttanut sinua tai tuttavaasi erotessa narsistista/narsistisesta kumppanista?

Lisää ymmärrystä, lohtua, tukea ja tietoa satuttavista suhteista, sekä irtaantumisesta ja uuden elämän rakentamisesta ja myös terapeuttisia tehtäviä löydät uutuuskirjastani Toivu satuttavasta suhteesta!

Iskikö loma-ahdistus? Ei hätää! Sielun stressi laukeaa ja psyyke puhdistautuu

Samalla tavalla kuin lomalentsu välillä iskee, käy, kun sielun stressi laukeaa. Kun tulee tilaa, turvaa, hyvää, hoivaa, ihanuutta, herkästi alkaakin kaikenlaista ahdistusta pukata pintaan, jos jokin on arjen tohinassa jäänyt kohtaamatta. Ei hätää! Mikään ei ole mennyt pieleen, eikä ahdistuksesta tarvitse ahdistua. Se on psyyken tapa puhdistautua.⁠
⁠
Jeesaile itseäsi: tee ihania, hoivaavia juttuja. Sillä luot itsellesi turvaa – eli kohtaavaa tilaa olla sen kanssa mitä nousee ilman, että mistään ankeusfiiliksistä tarvitsee päästä eroon. Se tosiaan on niin simppeliä kuin että oikein kuulostelet, että mikähän nyt tekisi hyvää ja tuntuisi hoivaavalta – JA TEET SEN.

Silloin kuulet paremmin myös intuitiotasi: mikähän täällä nyt painaa. Ja kun olet sen kanssa mitä on, se menee myös ohi (tulee kohdatuksi). Ja jos on haastavaa saada kiinni, että mikä nyt tökkii, pyydä siihen vaikka tukea ja apua, puhele ja avaa sen sijaan, että esität että kaikki on jees koska kaikenhan nyt pitäisi olla tosi jees kun on vapaata.⁠
Saat olla JUST missä olet, aina.

Voimauttavat kurssini ja valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Kuva: Unsplash

Välillä jokaisella on olo kuin rupisammakolla – epävarmuus estää lapsen oman loistamisen

Ihminen kaipaa hyväksyntää ja kannustusta kaikissa elämänvaiheissa. Jos saamme sitä jo lapsena, meillä on merkittävästi paremmat lähtökohdat elämää varten. Jo yhden ihmisen läsnäolo ja kauniit sanat voivat rohkaista ja vahvistaa lasta. Älä säästele myönteistä huomiota. Lapsi saa siitä itseluottamusta ja uskoa seurata omaa kutsumustaan. -Marika Rosenborg, terapeutti ja tietokirjailija

Joskus tapaa sellaisen ihmisen, jolla tuntuu olevan koko paketti kasassa. On kiinnostavia projekteja, jänniä tapaamisia, ihanan persoonallinen tyyli ja mikä hienointa, uskoa itseen. Sitten se ihminen tunnustaakin pelkäävänsä välillä kuollakseen, tuntevansa toisina päivinä kaikesta tekemisestään ja itsestään sisuksia korventavaa epävarmuutta.

Se joku olin minä uuden ystäväni silmin. Hän ei voinut käsittää, että juuri minä, jolla vaikutti olevan koko elämä järjestyksessä, tunsi itsensä toisinaan pelkäksi maanmatoseksi.

Oivalsin samalla, että myös ne, joilla minun mielestäni on se kuuluisa elämänpakka aina kasassa ja muutenkin arki poikkeuksetta hallinnassa, kokee olonsa toisinaan huomaamattomaksi kuin banaanikärpänen. Sellaisina päivinä peilistäkin tuijottaa takaisin tuntematon örkki.

Epävarmuus asuu toisinaan meissä kaikissa. Mutta se tarkoittaa samalla sitä, että epävarmuus ei ole todellista. Se ei ole jokin meistä ulos paistava leima, vaan epävarmuus lymyilee ainoastaan omassa mielessä. Ja se taas tarkoittaa sitä, ettei se ei liity mitenkään siihen, mitä ihminen todellisuudessa on, vaan ainoastaan siihen, mitä mielemme keksii meille väittää.

Epävarmuus puskee pintaan monesti silloin, kun itseään vertaa muihin. Seuraamalla liikaa muiden tekemisiä, meistä tulee joogatunnin kankikaikkosia, kodin hengettömiä sisustajia ja huonoja äitejä. Kun elämässään vertaa itseään muihin ja haaveilee ominaisuuksista, joita muilla saattaa olla, epävarmuus sumentaa koko todellisuuden.

Lapselle epävarmuus on tunne, josta on usein vaikea puhua. Se saattaa olla jotain hävettävää ja jotain mitä piilotella. Hidasta elämää -kirjaperheen ensimmäisessä lasten satukirjassa, Oliver Oranki ja metsän ainutlaatuiset sankarit, epävarmuudesta kärsii viidakon huomaamattomin lehtisammakko Liina. Matkan edetessä Liina kuitenkin oivaltaa, että hänellä on vahvuuksia siellä, missä hän ei ole niitä osannut nähdä.

Meillä jokaisella on maailmassa tehtävämme ja oma vahvuutemme. Niin myös lehtisammakolla.

-Liina Lehtisammakko, Oliver Oranki ja metsän ainutlaatuiset sankarit

P.S. Itsevarmuus kasvaa vertaamalla itseään itseensä. Näkemällä omat ainutlaatuiset ominaisuutensa. Kukaan muu ei ole juuri tällainen kuin minä.

Miksi omien tarpeiden kuunteleminen on niin vaikeaa?

Saara Ruuska on kehollisuudesta ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista kiinnostunut helsinkiläinen kuoronjohtaja-muusikko, pedagogi, ystävä, vaimo ja äiti. Hän on luopunut ylisuorittavasta elämäntyylistä ja valinnut tietoisesti lempeämmän, inspiroivamman ja värikkäämmän tien. Ruuska pitää Pink Warrior -blogia.

Runsaus on minulle alunperin vieras mielenlaatu, jonka harjoitteleminen tuntuu tärkeältä. Kyse ei ole niinkään nautiskelusta (vaikka nautiskelun jalo taito liittyykin asiaan). Minulle runsaudessa on kyse omien tarpeiden ja halujen kuuntelemisesta ja tunnistamisesta, ja sanomista ’kyllä’ oman sisimmän kutsuille. Silloin sanon ’kyllä’ myös täyteen mittaani kasvamiselle.

Meillä jokaisella on omat haavamme. Menneet kokemukset ja niiden kautta syntyneet uskomukset saattavat vaikeuttaa omien tarpeiden ja mielihalujen tunnistamista ja toteuttamista. Voimme tiedostamattomalla tavalla tukahduttaa jopa omia perustarpeitamme.

Omalla kohdallani yksi tärkeä oivallus oli, että palvellessani nälkäistä perhettäni, en itse asiassa uskalla myöntää omaa nälkääni. Pelkään myöntää tarvitsevani mitään, sillä tarpeen myöntämiseen liittyy se isolta tuntuva riski, että tarvettani ei täytetä.

On todella voimauttavaa katsoa tällaista juurtunutta pelkoa silmiin ja havaita, että nyt aikuisena voin antaa itselleni sen mitä tarvitsen. Voin syödä silloin kun nälättää.

Myös hienovaraisemmat tarpeemme voivat piiloutua erilaisten (hämäävien) tunteiden ja uskomusten alle. Voi olla mahdotonta pyytää itselleen jotain (esim. apua), jos tarvetta ei uskalla myöntää edes itselleen.

Tällaisia haitallisia uskomuksia voi purkaa montaa eri reittiä. Yksi tapa on tunnistaa kiinnostuksen kohteita ja mielihaluja, ja uskaltaa tutkia niitä koko laajuudessaan. Sen sijaan, että miettisin halujani tai tarpeitani sen mukaan, minkä luulen olevan mahdollista, avaudunkin edes hetkeksi kuuntelemaan sisintäni.

Haluan harjoitella kuulemaan omat sisäiset viestini kokonaisempina. Kuuntelemisessa minua auttaa hiljentyminen ja eräänlainen antautuminen. Minulle tässä on runsauden ydin: en päätä etukäteen mitä sisältä nousee, en rajoita halujani tai tarpeitani mielen tasolla, vaan antaudun niille siksi hetkeksi täysin. Kun olen kuullut sisintäni niin hyvin kuin (juuri nyt) osaan, voin sen jälkeen katsoa asiaa ja päättää mitä sen suhteen teen. Omien tarpeiden täysi kuunteleminen ei siis tarkoita hedonismia tai itsekkyyttä, vaan sisäisen maailmansa arvostamista ja sitten harkintaa toiminnassa.

Uskon, että kun olemme rehellisiä itsellemme ja uskallamme antaa itsellemme sen, mitä tarvitsemme, osaamme paremmin myös olla läsnä muille. Emme sekoita muiden haluja omiimme ja voimme antaa täydestä sydämestä, koska tiedämme myös itse saavamme sitä mitä tarvitsemme.

Joskus tosiaan voi saada kaiken. Ensimmäiseksi täytyy uskaltaa haluta sitä.

Mitä sinä olet oppinut omista tarpeistasi?

Teksti on julkaistu aiemmin Pink Warrior -blogissa.