Sivu 132 – Hidasta elämää

Ilman rajoja on vaarassa ajautua huonosta suhteesta toiseen

Minä ajelehdin jälleen kohti uutta myrskyä. Vedän puoleeni rajuilmoja enkä tiedä miksi. Haluaisin nähdä tyyntä ja lämmetä auringon lempeistä säteistä.

Ne eivät ole sinua varten -sanoi myrskyni ja roiskaisi päälleni mustaa myrkkyään ja jatkoi jälleen mylvimistään.

Vaikenin, koska niin oli parasta. Ärsytettynä se heiluttaisi minua niin kovaa, että kaatuisin. Oli parempi olla hiljaa ja tyytyä osaansa.

Ehkä jokin vielä joskus muistaisi minunkin olemassaoloni. Lentäisi ylle ja nostaisi pois. Aluksi palelisin, mutta toipuisin pian pelastajani lämmöstä. Hän huomaisi kärsimykseni ja eheyttäisi hyvyydellään.

Sitä minä toivon ja sitä minä odotan.

Vastuukysymys

Kuka on vastuussa onnellisuudestamme? Kumppanimme, ystävämme vaiko vanhempamme? Ketä syyttävän sormen tulee osoittaa, kun voi huonosti, niin huonosti, ettei elämä muista enää edes merkitystään?

Ajaudun ja ajaudun, yhä uudestaan ja uudestaan. Olen päätynyt jälleen samanlaiseen huonoon ihmissuhteeseen, jossa minulla ei tunnu olevan minkäänlaista arvoa.

Olen yrittänyt tehdä parhaani. Ehkä tämä on kohtaloni, rangaistukseni jostain pahasta mitä olen tehnyt.

Pitkään kestäneissä huonoissa suhteissa odotetaan usein toisen muuttuvan, jotta suhde ja oma olo paranisi. Usko rakkauden ja järkiperäisten puheiden voimaan on loputon.

Rakkaus ei valitettavasti muuta ketään toista. Muutos voi tapahtua vain jos itse tuntee tarvetta muuttua ja on valmis työskentelemään sinnikkäästi muutoksen eteen.

Uhriutumista vältettäessä on marttyyrilta muistuttava rooli elämän ja onnellisuuden hallitsemattomuudesta jätettävä ja otettava vastuu tärkeimmästä: itsestä.

Koska emme voi muuttaa muita on muutos kohdistettava itseemme. Mitä voisikaan tehdä, jotta muuttaisi itse elämän keulan suunnan ja etenisi kohti kirkkaampia vesiä?

Miten alkaa ottamaan vastuuta omasta onnellisuudesta?

Rajat ovat tervettä rakkautta itseä kohtaan

Rajat ovat rakkautta, sanoo vanha tuttu sanonta. Ilman selkeitä rajoja on vaarassa joutua ajelehtimaan myrskyisissä ihmissuhteissa.

Mitä kiltimpi ihminen, sitä tärkeämpää on tiedostaa omat rajat, jotka suojelevat niin psyykkisesti kuin fyysisestikin.

Miten minua saa kohdella ja miten ei? Mihin minun tulee puuttua myös omassa toiminnassani?

Jos ei tiedä rajojaan, ei välttämättä tunnista milloin huono kohtelu menee yli. Rajojen ollessa selkeät pitää osata myös tunnistaa, jos joku yrittää ylittää rajoja. Itseä on tärkeä kuunnella. Omia ajatuksia, tunteita ja kehon tuomia viestejä ei tule jättää huomiotta tai pyyhkäistä piiloon.

Tunnistaessa rajan ylittämisyrityksen on mahdollista pysäyttää huono kohtelu heti. Näin huono kohtelu ei saa lupaa jatkaa ja aiheuttaa suuria vaurioita.

Joskus omista rajoista tullaan tietoisiksi vasta silloin, kun ne ovat pahasti ylitetty ja maahan poljettu. Siksi rajat ovat tärkeä nimetä yksitellen ja aloittaa pohdinta: Mitä tekemällä ja mitä sanomalla näytän ensimmäisen, ehkä kaikista tärkeimmän rajani? Mikä auttaa minua itseä pitämään kiinni omista rajoistani?

Rajoista terveeseen itserakkauteen

Ollessamme tietoisia omista rajoista olemme asettaneet ympärillemme näkymättömän turvamuurin. Useimmille ihmisille rajoja ei tarvitse sanoa edes ääneen. Terveissä ihmissuhteissa on jopa itsestäänselvää miten haluamme itseä ja muita kohdeltavan.

Aina näin ei ole ja silloin näkymätön suojamuuri on nostettava esiin sanomalla minkälaista kohtelua sinun kanssa tekemisissä oleminen vaatii ja tarvitsee.

Toistuvasti rajoja koettelavalla tai rikkovalla ihmisellä ei ehkä ole aikomustakaan kunnioittaa rajojasi. Tällöin yksinkertainen suositus on ilmaista ja toistaa rajat selkeästi ja jos rajojen ylitys yhä jatkuu on suositeltavaa jatkaa matkaa, jotta suojaisi itseä joutumasta myrskyn silmään.

Arvostaessa ja rakastaessa omaa itseä ei anna muiden kohdella itseä huonosti. Itsestä on ensisijaisen tärkeä pitää huolta, kuin kalleimmasta aarteesta.

Mistä kauniista persoonapiirteestäsi sinä pidät tällä hetkellä itsessä kaikista eniten?

Mikä järkevä syy sinulla on suojata itseäsi tulevaisuudessa mustilta tuulilta ja kohdistaa voimasi etsimään ja löytämään yhä enemmän lämpöä hehkuvia hetkiä?

Kiitos, että luit kirjoitukseni! Toivon sen antavan sinulle toivoa, voimaa ja tahtoa tavoitella hyvää ja sinulle parasta mahdollista tulevaisuutta.

Tietoa narsismista, narsismin vaikutuksista lähisuhteisiin, vertaistarinoita ja terapeuttisia keinoja vaikeista kokemuksista toipumiseen löydät esikoiskirjastani Hyvästit narsistille – Tervetuloa oma elämä

6 läheisen ihmissuhteen tärkeää edellytystä – Nämä ovat merkkejä siitä, että ihminen on tunnetasolla tavoitettavissa

Olen moneen kertaan maininnut videoillani ja kirjoituksissani sanaparin emotionaalinen etäisyys.

Emotionaalinen etäisyys tuntuu varsinkin läheisissä suhteissa haastavalta kohdata. Olemme kuitenkin ihmisinä olentoja jotka kaipaavat yhteyttä. Tunneyhteys onkin yksi keskeinen teema turvallisessa vuorovaikutuksessa. Emotionaalinen etäisyys on usein ymmärrettävää seurausta siitä, että emme ole itse saaneet tulla jonkin herkän ja kenties vaativankin asian kanssa turvassa nähdyksi ja hyväksytyksi. Tällöin on täytynyt itsekin katkaista yhteyttä tiettyihin puoliin itsessään, enemmän tai vähemmän.

Ajattelen, että itsetuntemus ja eheytyminen on paljolti sitä, että uskaltautuu olemaan kokonainen ja myös kontaktissa niihin puoliin itseään, jotka on täytynyt laittaa syrjään. Itsetuntemuksen lisääntyminen ja eheytyminen lisäävät kykyämme olla emotionaalisesti saatavilla, niin itsellemme kuin toisillekin.

Erityisesti ristiriitaisesti ja välttelevästi kiintyneen suhdedynamiikassa ja vuorovaikutuksessa tulee herkästi ristiriitoja ja turvattomuutta. Ristiriitaisesti kiintynyt pelkää yhteyden menettämistä ja ahdistuu herkästi toisen etäisyydestä. Välttelevästi kiintynyt taas menee helposti lukkoon, omiin tunteisiin voi olla vaikeus olla itsekään yhdessä. Tällöin ristiriitaisen toiveet tuntuvat helposti vaatimuksilta, jotka taas vetävät enemmän lukkoon. Ja kehä on valmis. Onneksi tätä kehää on mahdollista purkaa.

Hyvä uutinen on se, että emotionaalista saatavilla oloa on mahdollista harjoitella, niin itsensä kanssa kuin suhteessakin.

Mitä emotionaaliseen saatavilla oloon oikeen kuuluu?

Pystyt jakamaan omaa haavoittuvaisuuttasi
Pystyt kohtaamaan kumppanin, joka kokee emotionaalista kipua, mitätöimättä tai ratkomatta hänen tunteitaan
Olet aidosti läsnä ja kiinnostunut siitä mitä sinussa, toisessa ja välillänne olevassa vuorovaikutuksessa tapahtuu
Syvemmille keskusteluille ja vaativillekin aiheille tehdään tilaa – niitä ei vältellä
Tunteisiin ja tarpeisiin hyväksyvä suhteutuminen – niin itseään kuin toistakin kohtaan
Vastaavuus, eli et jätä kumppania täysin vaille vastetta tai ignooraa häntä tärkeiden asioiden äärellä. Kiintymyssuhdenäkökulmasta toiselle on ahdistavinta jäädä täysin vaille vastetta. Jos tarvitset ensin aikaa prosessoida asiaa, kerro siitä!

Katso lisää aiheesta videolta!

Asuuko lastenhuoneessa vetäytyvä introvertti vai vilkas ekstrovertti – miten ymmärtää kahta erilaista maailmaa?

Temperamenttipiirteet ovat synnynnäisiä ominaisuuksia, joihin emme juurikaan voi vaikuttaa. Kun hyväksyt lapsesi sellaisena kuin hän on, hänen on se itsekin helpompi tehdä. Jos koet, että lapsesi temperamentti aiheuttaa haastavia tilanteita, kannattaa asiasta jutella hänen kanssaan. Introverttia lasta tulisi rohkaista lempeästi, jotta hän ei liikaa vahvistaisi välttelykäyttäytymistään. Ekstroverttia voi muistuttaa siitä, että osa ihmisistä kaipaa maltillisempaa lähestymistä. -Marika Rosenborg, terapeutti ja tietokirjailija

Vastakohdat täydentävät toisiaan. Ikiaikainen klisee. Mutta totta se on. Kaikkia meitä kaivataan, sillä erilaisuudessa tosissaan on voimaa. Toisistaan poikkeavat tavat toimia saavat lisäksi miettimään omaakin käytöstään.

Itse olen ikävuosien mukana vahvistuva vetäytyvä introvertti. Tunnistan haasteeni ja otan vahvuuteni kiitollisena vastaan. Olen myös onnistunut haastamaan itseäni, sillä satun asumaan saman katon alla vilkkaan ekstrovertin kanssa. Uskon, että puolin ja toisin on välillä haasteita.

Kärjistäen introvertti on sisäänpäinkääntynyt, hiljainen, itseään tutkiskeleva ja varautunut. Hän väsyy helposti ja tuntee tilanteissa jännitystä. Joidenkin tutkimusten mukaan introvertti pärjää paremmin koulussa (kyllä, kympin tyttö allekirjoittaa) ja on vähemmän altis vaikutteille (jep, kiltti suorittaja).

Ekstrovertilla on usein vaikeuksia keskittyä asioihin ja hän on monesti impulssiivinen. Hän kiihtyy nollasta sataan ja yhtä nopeasti takaisin. Kun minä vielä illalla mutustelen aamiaisella käytyä keskustelua ja vellon tunteissa pidempään, ekstrovertti on unohtanut koko asian jo ajat sitten.

Kun ekstrovertti on menossa pää edellä seuraavaan seikkailuun, introvertti vasta harkitsee ja pohtii. Itse punnitsen pieniäkin päätöksiä pieteetillä. Mieheni ei ole kuulemma tavannut koskaan ketään, joka harkitsee oikeanlaisen ostoskorin sisältöä niin pitkään. Enkä minä taas tunne ketään toista, jonka keskittymiskykyä voisi toisinaan mitata nanosekunttikellolla.

Introvertti nauttii yksinolosta. Sosiaalisten tapaamisten jälkeen voimat saattavat olla hukassa. Toki introverttikin kaipaa ystävien seuraa, mutta hallitummin.

Tosiasia taitaa olla kuitenkin se, että jos introvertti asuisi toisen introvertin kanssa, pari ei välttämättä poistuisi koskaan kotoa, vaan möllöttäisi mukavasti omissa oloissaan puhelimet äänettömällä ja keräilisi voimia siihen, kunnes tapahtuu.

Kaksi ekstroverttia yhdessä olisi taas toistensa päälle puhuva ikiliikkuja, aina menossa ja tekemässä impulssiivisia päätöksiä, joiden hätäisyyttä harmiteltaisiin vasta jälkikäteen. Jos maltettaisiin silloinkaan.

Todellisuudessa kaikki eivät tietenkään ole näin joko tai -tyyppejä. Tutkimusteorian mukaan ambivertti on sekoitus molempia ääripäitä ja meistä suurin osa on juuri tällaisia sekasoppia.

Minua kiehtoo ihmisten erilaisuus ja se, miten omintakeiset persoonat tukevat toisiaan ja näkevät ja kokevat maailmaa eri tavalla. Erilaisuudesta tahdoin kirjoittaa myös Hidasta elämää- kirjaperheen ensimmäisessä lastenromaanissa Oliver Oranki ja metsän ainutlaatuiset sankarit.

Tarinassa seikkailee vilkas ja tauotta puliseva Milla-Maria Makakiapina sekä omissa oloissaan viihtyvä Galle Gibbonapina. Toista jatkuva pälpätys ahdistaa. Toista taas koettelee hiljaisuus ja rauha.

Parhaimmillaan erilaiset persoonat täydentävät toisiaan auttamalla avartamaan omia näkemyksiään ja suhtautumistaan maailmaan. Minä samaistun Oliver Orangin uuteen ystävään Galle Gibbonapinaan, joka opettaa viidankonväelle hiljaisuusharjoituksia.

Joskus hiljaisuus ja yksinolo on parasta puuhaa. Voi vain kuunnella puiden huminaa ja mietiskellä, millainen oikein haluaa olla.

– Galle Gibbonapina, Oliver Oranki ja metsän ainutlaatuiset sankarit

P.S. Tutkimusten mukaan introvertilla ja ekstrovertilla veri virtaa aivoissa eri reittejä pitkin. Introverteilla ärsykkeet joutuvat kulkemaan pidemmän matkan aivojen hermoradoissa kuin ekstroverteilla. Kuinka loogiselta tämäkin kuulostaa!

Hidasta elämää -kirjaperheen lasten satukirjan Herkkä Pilvi Perhonen ja pelkonsa voittavat sankarit avulla voi käsitellä lapsen kanssa herkkyyden vahvuuksia sekä haasteita, ihmisten erilaisuutta, erityispiirteitä ja asioita, jotka ovat lapsen mielestä pelottavia. Kirja on itsenäinen jatko-osa aiemmin ilmestyneelle satukirjalle Oliver Oranki ja metsän ainutlaatuiset sankarit. Lämminhenkiset satukirjat on suunnattu yli 5-vuotiaille lapsille.

Kiitä, kehu ja kannusta! — Toisen onnistumisten ja vahvuuksien sanoittaminen kohottaa myös omaa mielialaasi

Teen töitä ihmisten parissa ja saan paljon palautetta, josta suuri osa on rakentavaa. Hyvä niin, sillä kehittyäkseen tarvitsee vinkkejä, neuvoja ja uusia näkökulmia. Kuitenkin, tänään, tätä kirjoittaessani olen saanut useita kehuja ja kiitoksia. Vau, miten upealta se tuntuu — tätä oloa haluan jakaa muillekin! Miksi kauniit sanat, kiitokset ja kukoitus jäävät murheiden ja haasteiden vallatessa taka-alalle? Tästä kokemuksesta voimaantuneena voin ainakin itse sanoa, että positiivisuus lisää positiivisuutta. Itsevarmassa ja iloisessa olotilassa haluaa jakaa samaa oloa muillekin. Omat pikkuongelmat jäävät toissijaiseksi, kun huomaa, miten kehuilla voi vaikuttaa itseensä ja muihin.

Kun huomaat ajattelevasi jostakusta myönteiseen sävyyn, sano se myös ääneen. Juuri sinun antamasi, pieneltäkin tuntuva, kehu voi kohentaa toisen mielialaa merkittävästi. En usko, että kukaan pahastuu hyvästä palautteesta. Vaikka ongelmatilanteista avoimesti puhuminen on tärkeää, sitäkin tärkeämpää on muistaa kertoa, mitä hyvää toisessa on. Usein myös ihmissuhteissa eteen tulevat haasteet olisi helpompi ratkoa ja selättää, kun muistetaan, mitä hyvää toisessa on ja mitä ovat ne asiat, joiden vuoksi toisesta haluaa pitää kiinni.

Jokainen ansaitsee kehuja ja kannustusta — millaisessa ympäristössä sinä elät?

Joskus ajatukset saattavat kääntyä nurinkurin ja kehu jätetään sanomatta, koska oma olo tunnetaan epävarmaksi toisen rinnalla. Tällaisessa tilanteessa olisi rohkeaa kertoa tuntemuksista ääneen, jolloin voi huomata, että oma ajatusmöykky on ollut aivan turha ja itseä sekä toista alentava. Toisen kehuminen nostattaa myös luottamusta itseen: vaikka minulla ei ole tuota taitoa, ominaisuutta tai hienoa vaatekappaletta, voin silti olla iloinen toisen puolesta ja kertoa sen ääneen.

Jos ympäristösi ei kannusta sinua eteenpäin vaan lannistaa pysäyttäen haaveilusi, kannattaa tilanteelle pyrkiä tekemään jotain. Jos mitään ei muuta, mikään ei tule muuttumaan. Muutos ei suoraan tarkoita ihmissuhteen päättämistä, vaan tilannetta voi muuttaa myös puhumalla ja omista tarpeista ja toiveista kertomalla. Vaatii rohkeutta pyytää kehuja ja kannustusta, mutta samalla näytät, että sinä haluat luoda kannustavan ja tsemppaavan ilmapiirin myös muita kohtaan.

Elämä ei tietenkään ole pelkkää positiivista pilvissä leijailua, ja eteen tulee ajanjaksoja, jolloin jo itsensä tsemppaaminen voi olla haastavaa. Kannustan sinua kuitenkin tsemppaamaan ja tukemaan, heittämään pieniä kehuja ilmoille aina, kun sinulla on siihen voimavaroja. Huomaat ehkä, että omakin olo kohenee toisen ilosta.

Saatko sinä usein kehuja? Muistatko toisinaan kehua ympärilläsi olevia?

Kipu vapauttaa, mutta vain kun sen rohkenee kohdata

Kun sattuu, kun tulee kasvokkain kivun ja pelkojensa kanssa, astuu oman haavoittuvuutensa äärelle. Se tekee kipeää, mutta tuo kipu kantaa lahjaa sisällään.

Ne ovat vaikeita hetkiä, elämän karkeat reunat, jotka hiovat meistä pois omaa karkeuttamme. Terävät kokemukset, jotka tekevät säröjä niihin kuoriin, joita olemme rakentaneet herkkyytemme suojaksi.

Kipu joka ei tule kohdatuksi ja nähdyksi, eikä saa tilaa olla, ei vapaudu, vaan jää sisälle painoksi, teräväksi sirpaleeksi. Kipua voi painaa pois ja sitä voi yrittää turruttaa, mutta vain sen kohtaaminen vapauttaa meidät siitä ja tuo meitä lähemmäksi itseämme.

Sitä kysyy joskus itseltään; Miksi pitää sattua, miksi niin paljon? Miksi elämä taittelee niin terävillä vedoilla ihmisyyden silkkipaperia?

Miksi muuten, kuin että oppisimme päästämään irti. Että antaisimme tulla pintaan, sen, jonka kuuluu tulla. Asiat, joita olemme kantaneet kauan sisällämme painona. Jotta antaisimme niiden mennä menojaan. Jotta vapautuisimme elämään tätä hetkeä.

Jokaisella kivulla on merkityksensä. Sen eteen voi rakentaa kuoren, tai sen voi kohdata ja tulla sen kautta itsensä äärelle. Se on vaikeaa, rohjeta särkyä, mutta juuri niistä, terävimmistä reunoista ja karkeimmista hetkistä, me saamme myös pehmeytemme ja syvyytemme.

Kun kipu tulee kohdatuksi, se särkyy ja sen sirpaleet sulavat.

Se sattuu, kun meistä palaa jotakin pois, mutta mikään sellainen ei voi palaa pois, joka olisi aitoa itseämme. Totuus ei koskaan riko mitään todellista.

Me emme voi menettää rakkautta, se on aina ollut ja tulee aina olemaan meissä. Rakkaudettomuuden pelkomme, arvottomuutemme harhan ja epäuskon omiin kykyihimme… Ne me voimme menettää, kun rohkenemme tuntea ja olla läsnä itsellemme.

Se mikä meistä palaa pois, sen kuuluu palaa. Ja kun se palaa, tilalle astuu keveys, vapaus ja ilo.

Kipu, joka saa tulla, olla ja mennä omaan aikaansa, kuin arka eläin, muuttuu vapautuessaan vahvuudeksi, viisaudeksi ja kauneudeksi.

Rajaton yrittää miellyttää muita, mutta päätyy aiheuttamaan hämmennystä

Rajaton yksilö aiheuttaa toisissa ihmisissä epäluottamuksen tunteita. On hyvä ymmärtää, että rajattomuus aiheuttaa samaa tunnetta myös rajattomassa yksilössä itsessään. Kun koskaan ei voi itsekään tietää, että milloin vetää maton omien jalkojen alta, olo on turvaton oman itsensä kanssa. Aika haastava tilanne elää ja olla, jos edes henkilö itse ei varmista omaa selustaa. Kun yhteys omiin tunteisiin on heikko, niin voi seurata häilyvät rajat.

Rajojen asettamisen opettelu ei ole mitään avaruustiedettä, mutta vaatii järjestelmällisyyttä. Palataan siihen seuraavassa tekstissä, nyt käyn läpi kolme erilaista rajattomuuden muotoa, mistä saatat ehkä tunnistaa itsesi. Nämä seuraavat esiin nousseet kolme muotoa myös usein sekoittuvat keskenään eri tilanteissa. On olemassa muitakin teorioita asian suhteen, mutta tässä yksi.

Koskaan ei voi tietää, milloin vetää maton omien jalkojen alta.

Ensimmäisenä on tyyppi, missä rajoja ei ole ollenkaan. Tämän takana on usein ajatus siitä, että muiden tekeminen onnelliseksi määrittää omien rajojen asettamista. Omien rajojen asettaminen on itsekästä ja olen paha ihminen, jos asetan rajat. Mukana on usein oletus siitä, että muut tietävät miten minua tulee kohdella vaikka tilannehan menee juuri toisin päin: rajat näyttävät sen, miten minua tulee kohdella. Näin ollen muut eivät tiedä kuka olen, enkä oikein itsekkään tiedä.

Toinen rajattomuuden muoto on se, että rajat ovat erilaiset eri tilanteissa. Taustalla tarve miellyttää ja nyt tulee tärkeä kohta: tämä aiheuttaa erityisen paljon draamaa ihmisen ympärillä. Olet varmasti kuullut jonkun lähipiirin kuuluvan ihmettelevän toistuvaksi, että miksi ihmeessä hän vetää niin paljon haastavia vuorovaikutustilanteita puoleensa. Syy voi mahdollisesti olla epäselvissä rajoissa. Tällainen yksilö on helposti liikaa mukana muiden elämässä ja auttamassa yli oman jaksamisen. Yksilö ei näyttäydy ehjänä kokonaisuutena ja muiden on haastava tietää, että miten tämän seurassa tulisi olla.

Rajat näyttävät sen, miten minua tulee kohdella.

Kolmas muoto on tilanne, missä rajat on neuvoteltavissa. Tällainen henkilö sanoo usein ”kyllä” vaikka pitäisi sanoa ”ei”. Muiden on haastava jälleen luottaa, koskaan ei voi olla varma, että mitä rajaton vastaa. Sen lisäksi, että myös itse on haastava luottaa omaan tekemiseen niin tämä aiheuttaa kauttaaltaan turvatonta oloa. Samalla yksilö voi tuntea ulkopuolisuuden tunnetta.

Mielestäni mitä enemmän rajattomuuden maailmaan uppoutuu, sitä enemmän ymmärtää, kuinka surullista ja rumaa rajattomuus on. Karrikoiden rajaton usein haluaa miellyttää muita, mutta itseasiassa aiheuttaa vain enemmänkin hämmennystä ympärilleen sekä itselleen. Jos on tottunut elämään näin, niin omien rajojen asettaminen ei tapahdu ihan hetkessä. Asia ei myöskään ole niin monimutkaista, etteikö sitä kannattaisi lähteä kehittämään omassa tekemisessä.

Seuraavassa tekstissä lisää siihen liittyen, miten omia rajoja voi lähteä kehittämään ja samalla vuorovaikutustilanteet ympärillä selkeytyvät, draaman määrä vähenee, muiden luottamus itseä kohtaa kasvaa. Samalla oma olo on turvallisempi.

Tutustu Komulainen.eu nettisivuihin tästä.

Kurkkaa uudet Riidan ratkaisu -kortit:

5 deittailuvinkkiä herkälle sinkulle – Näin säilytät uskosi rakkauteen

Toisen ihmisen kohtaaminen on aina ollut minulle kokonaisvaltainen, suorastaan hengästyttävä kokemus. Valtavan suuri aistimusten ja kokemusten kudelma silloinkin, kun tutustuminen on päättynyt lyhyeen. On ollut ihmeellistä tutkia ihmisyyttä toisen ihmisen muodossa. Ihmetellä hänen ihmettään edessäni ja tunnustella, kohtaisimmeko jollain samalla taajuudella, saman tien varrella. Löytäisimmekö yhteisen kielen.

Jos sinäkin olet herkkä aistimaan toista ihmistä, ehkä olet myös huomannut, että kun sinkkuna pitää sydämensä avoimena, jossain vaiheessa alkaa tuntua työläältä avata ja sulkea sydän aina vuoron perään.

Mitä tehdä, kun toivoo löytävänsä rakkautta, mutta huomaakin sydämensä vain haavoittuvan kerta toisensa jälkeen? Kun vuodet vierivät, eikä oma itsetutkiskelu ja yksinäisyys enää jalostu sen hienommaksi? Kun unelmat haurastuvat hennoiksi langoiksi, joista yhä pitelee kiinni. Kestääkö herkkä sydän?

Tässä muutama itselleni toiminut vinkki siihen, miten suojata herkkää sydäntä niin, ettei se päätyisi aina riepoteltavaksi, mutta samalla kuitenkin niin, että sen uskaltaisi pitää auki, jotta rakkauden olisi mahdollista päästä sisään.

1. Kuuntele sydäntäsi

Jos kuuntelet rehellisesti intuitiotasi ja sydämesi ääntä, mitä ne kertovat sinulle? Ansaitseeko ihan jokainen aina mahdollisuuden? Tarvitseeko kaikkia ja kaikkea loputtomasti koittaa ymmärtää?

Voi olla hyvä tunnustella, onko deittikumppanin seurassa vilpittömästi hyvä olla. Virtaako välillänne hyväntahtoisuutta, ehkä lempeyttäkin? Onko olo turvallinen? Jos alusta asti ilmassa on selittämätön tunne, että kaikki ei oikein ole kohdillaan, kannattaako silloin jatkaa tutustumista? Tai jos toivotte elämältä täysin eri asioita, onko pidemmän päälle yhteinen elämä kuinka mahdollinen?

Joskus ihmisiä tapaillessa oma suunta saattaa alkaa sumentua, varsinkin jos tuntuu, että kumppanin etsintä on kestänyt jo pitkään, eikä vastakaikua omille haaveille ole kuulunut. On helppoa ajoittain hukata itsensä, kun sinkkukilometrit painavat jo takana, eikä jaksaisi enää uskoa omiin haaveisiinsa, kun eivät ne ole mihinkään vieneet.

Vaikka tuntuisi, että ympärillä on kaikenlaista hälinää, muista se, minkä tiedät sydämessäsi todeksi ja tärkeimmäksi. Ehkä sydämesi on nimenomaan kuljettanut sinua koko ajan oikeaan suuntaan, vielä vain eteenpäin sinne, minne sinun kuuluukin päätyä.

Anna unelmasi johdattaa sinua ja valaista polkuasi, kunnes se risteää jonkun toisen kanssa, joka unelmoi samoin.

2. Lepää

Joskus parasta etsimistä on olla vain, antaa elämän virrata ja kuljettaa. Ilman tarkempia aikatauluja ja suunnitelmia. Katsoa, minne elämä luonnostaan vie silloin, kun sitä ei itse puske jonnekin, ja tarttua tilaisuuksiin, kun niitä ilmenee.

Levätä voi myös kohtaamisissa toiseen ihmiseen tutustuttaessa. Voitko lähestyä toista ihmistä vähän levollisemmin, ehkä rennomminkin? Joskus hyväntahtoinen huumori voi keventää tunnelmaa, jos siihen löytyy yhteinen sävel. Ehkä voit antaa asioille aikaa kehittyä omassa tahdissaan. Yhtä hyvin joskus voi olla paikallaan hellittää, jos alkaa tuntua siltä, että kaikki on vain ikävää, vaikeaa ja pakottamista.

Ethän anna ihmisten kuluttaa itseäsi puhki. Jos ikäviä kohtaamisia, epämääräisyyksiä ja pettymyksiä kertyy niin monta peräkkäin, että sydäntä särkee, pitäisikö pitää pieni tauko ja keskittyä niihin asioihin, jotka tuovat itselle hyvää mieltä? Voi olla hyvä idea tietoisesti ympäröidä itsensä niillä läheisillä ihmisillä, joiden kanssa on hyvä olla. Tehdä itselle mieluisia asioita ja pitää itsestä hyvää huolta.

On myös hyvä muistaa, että rakkautta ei voi pakottaa, ei survoa omiin aikatauluihin, haaveisiin tai vaatimuksiin. Ehkä rakkautta voisikin lähestyä levosta käsin silloinkin, kun sitä todella toivoo ja kaipaa.

3. Salli inhimillisyys itsellesi ja toisille

Kun toisilleen vieraat ihmiset kohtaavat, kaikki on mahdollista ja kommelluksiakin voi sattua. Mokasiko toinen jotain tai mokasitko itse? Sen ei tarvitse olla maailmanloppu. Ole itsellesi armollinen ja anna armoa vähän toisellekin.

Ajattelen, että talsimme kaikki täällä yhdessä elämää rinnakkain ja aika usein myös kompuroimme, joskus vedämme kuperkeikkaa ja löydämme itsemme tai toisemme noloista tilanteista. Aika inhimillistä, eikö vain?

Onko jyrkille vastakkainasetteluille tarvetta silloinkaan, kun joudumme pettymään toisiimme? Toinen ihminen ei voi koskaan olla tilattava tuote, jonka pitäisi automaattisesti täyttää kaikki toiveemme. Hän on kokonainen ihmiselämä ja kulkee oman historiansa kanssa, vajavaisuuksineen ja vahvuuksineen. Niin kuin me kaikki.

Joskus deittimaailmassa emme aina vain kohtaa, emme edes hyvistä aikomuksista huolimatta. Vaikka kohtaamiset olisivat joskus ikäviäkin, silti kaikkien osapuolien takana on aina jollain tapaa ihmisyyttä. Olemme eri vaiheissa, eri kohdassa omaa tarinaa.

Ehkä jonain päivänä kohtaat jonkun samassa risteyksessä ja lähdettekin samaan suuntaan.

4. Älä unohda rakkautta

Vaikka maailma tuntuisi kuinka kovalta ja siltä, että rakkaus on ehtynyt, se ei ole totta. Valitsen ajatella näin joka päivä. Koen rakkauden mahdollisuuden olevan läsnä joka hetki ja uskon sen virtaavan ihmisten välillä juuri nytkin.

Voin päästää rakkauden läpi, jos lasken muurini. Ehkä saan myös osumaa, mutta se on sen arvoista, jos samasta väylästä rakkauden on mahdollista päästä sisään.

Voin myös valita toisin. Voin vetää muurit ylös ja sulkea itseni. Silloin olisin suojassa, mutta en voisi kokea rakkautta.

5. Tee sopu itsesi ja maailman kanssa

Joskus lupaavastikin alkanut tarina saattaa jäädä auki, ikään kuin leijumaan ilmaan. Kuin joku painaisi stop-nappulaa elokuvassa, eikä rauhoittavaa loppua koskaan tulisi. Entä jos antaisit asioiden vain olla niin? Ehkä jokin erilainen ymmärrys aukeaa vasta myöhemmin, kenties vuosien saatossa.

Voi tuntua hankalalta jatkaa eteenpäin epämääräisten käänteiden jälkeen, mutta pystyisitkö jatkamaan kuitenkin? Entä jos edessäpäin on vielä sopivampaa rakkautta, joka ei jätä sinua roikkumaan typertyneiden kysymysten kanssa? Entä jos käy vielä hyvin?

Ihmiset toimivat välillä hämmästyttävän julmasti toisiaan kohtaan, eikä sitä ole aina helppoa, eikä tarpeenkaan ymmärtää. Minua on silti auttanut tehdä jonkinlainen sopu itseni ja maailman kanssa. Vaikka asiat jäisivät ratkaisemattomaan tilaan, vaikka minua olisi kohdeltu suorastaan inhottavasti, voin silti päättää, että virtaan sovussa maailman virrassa.

En anna ainutkertaisen elämäni valua katkeruuden jokeen. Uskon yhä ihmisten hyvyyteen, kauneuteen ja rakkauteen. Moni on koittanut horjuttaa tuota maailmankuvaa, mutta vielä koskaan en ole siitä luopunut.

Vaikka mitä kamalaa tai erikoista olisi tapahtunut, muista, että olet yhä kykenevä ja arvokas näkemään ja kokemaan hyvää, antamaan hyvää ja vastaanottamaan hyvää.

Jokainen päivä on ihmeellinen mahdollisuus rakastaa.

Uuvuttaako rakkauden etsintä ja pinnallinen deittikulttuuri? Olen luonut nämä rakkauden etsijän keskustelukortit kaikille, jotka yhä uskovat rakkauteen ja ihmisten hyvyyteen. Keskustelukorttien avulla voit avata aidon yhteyden toisen kanssa ja puhua oikeasti tärkeistä asioista. Keskustelukortit sopivat myös yksin käytettäviksi, jos haluat vahvistaa suhdetta itseesi. Korttipakka sisältää 60 ajatuksia herättävää tekstiä ja yli 120 kysymystä. Tutustu täältä.

Sydämellä, Maaria

Artikkelikuva: Pexels.com.

Psst. Tykkäsitkö tästä blogikirjoituksesta? Löydät lisää ajatuksiani somessa täällä.

Huuda, hullu huuda! – Huutaminen on yksi parhaista keinoista purkaa kehoon jumiin jäänyttä energiaa

Miltä tuntuu ajatus, että huutaisit? Ei sen vuoksi, että joku toinen kuulisi selvemmin vaan, että voisit itse paremmin.

Olen asuttanut omaa kehoani tunteilla, joiden oli alunperin tarkoitus tulla vain vierailulle. Väliaikaisen majoituksen sijaan tarjosin niille kuitenkin pysyvän asuinpaikan. Tämä siitäkin huolimatta, että ne nakersivat torakan lailla perustuksia, eivätkä osoittaneet juurikaan vieraanvaraisuutta.

Jossain vaiheessa aloin tuulettaa ovia ja ikkunoita. Ajattelin pääseväni tunteista eroon lukemalla kirjallisuutta ja kuuntelemalla podcasteja. Ne käsittelivät itsetuntemusta ja opettivat tunnetaitoja. Sain paljon hienoja ajatuksia ja uudenlaisia oivalluksia. Siitä huolimatta, sisälläni alkoi tuntua entistä ahtaammalta. Sinne oli sullottu valtava määrä erilaisia tunteita ja ajatuksia.

Sitten erään kerran miehille järjestetyssä viikonlopussa (jos et tiedä mistä puhun, katso täältä) sain tilaa huutaa oikein luvan kanssa. Annoin palaa! Oli kuin painepesuri olisi lähtenyt puhdistamaan sisintäni. Kun energia lähti virtaamaan ja tunteet purkautumaan, siirryin silmänräpäyksessä kuskista matkustajaksi.

Traumaperäinen energia kaipaa purkautumista

Ihmisen täytyy purkaa se energia, jonka kerran koettu uhka on joskus laittanut liikkeelle. Mikäli näin ei toimi, muodostuu trauma, joka osaltaan uuvuttaa ja aiheuttaa oireita, kuten ahdistusta ja masennusta. Joskus se voi olla tietoista, useimmiten tiedostamatonta. Tämänkaltaiset enteet ovat organismin tapa säilöä sitä ylimääräistä energiaa, joka jää murtamatta.

Eläimet purkavat vaistomaisesti kaiken sisälleen patoutuneen energian. Esimerkiksi, kun kaksi sorsaa kohtaavat ja kinastelevat keskenään, ne räpistelevät hetken siipiään ja jatkavat sitten lipumistaan. Sorsat eivät kanna kaunaa. Valtaosa eläinlajeista toimii jokseenkin samoin.

Tässä suhteessa me ihmiset olemme poikkeuksellisen huonosti sopeutuva laji. Me sullomme sisäämme tunteita ja energiaa, jotka jumiutuvat ja saavat meidät voimaan huonosti. Yritämme ymmärtää ja sisäistää asioita, jotka tulisi yksinkertaisesti saattaa päätökseen ja päästää ulos.

Huutamisessa piilee sellainen voima ja vapaus, etten lainkaan ihmettele, että se yhdistetään niin vahvasti hulluteen. Samoin likipitäen kaikki muukin, jota emme voi hallita.

Kollektiivinen huutaminen

Monen niska kyyristyy ja ihokarvat nousevat pystyyn ajatuksesta, että joku huutaa meille. Hallitsemattoman aggressiivisuuden vastentahtoinen vastaanottaminen on pelottavaa ja lupaa kysymättä jopa väkivaltainen kokemus. Toisinaan huuto kaipaa silti ihmistä, joka kuulee ja näkee sen. Luvan kanssa toisen kasvojen edessä huutaminen toimii kuin ihmiskehon oma wc-ankka. Se vapauttaa tukkoja ja pistää energiaa liikkeelle. Mutta vain, jos tilanteessa vallitsee molemminpuolinen luottamus ja turva.

Huutamalla ei tarvitse purkaa pelkästään negatiivisiksi koettuja tunteita. Se voi olla myös positiivista. Monen rock-bändin keikalla huudetaan onnesta soikeana yhtä soittoa, niin lavalla kuin yleisössä. Myös joukkueurheilussa on oleellista rytmikäs huutaminen. Kun kotijoukkue tekee maalin, on lupa huutaa kurkku suorassa. Mestaruuden ratketessa saa jopa halata ja rutistaa.

Huutamalla saatamme osaltaan liikkeelle tunteita, joita ei ole tarkoitus sen enempää vatvoa kuin myöskään säilöä sisällään. Toki on olemassa myös monia muita fyysisiä toimintoja, jotka palvelevat samaa päämäärää. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ja paheksuttavuudessaan huutaminen on silti yksi parhaimmista keinoista. Jos et usko, kokeile itse!

Tämän blogiartikkelin otsikko on lainattu osin, vuosituhanteen vaihteessa suurta suosiota kristillisissä nuorisopiireissä nauttineen The Rain -bändin hittibiisistä Hulluutta. Kyseisen kappaleen kertosäkeen viimeisessä lauseessa muistutetaan, että huutaminen “ei oo yhden miehen show”.

Toden totta, ei se ole hullu joka huutaa, vaan se joka jättää huutamatta!

Entisen suorittajan tarina: ”Suorittaminen oli suojakuoreni”

Heippa! Olen 24 vuotias rovaniemeläinen nainen. Opiskelen, kirjoittelen ja ihmettelen maailmaa. Sairastan ME/CFS, kroonista väsymysoireyhtymää, ja diagnoosin myötä olen alkanut kirjoittaa laajentaakseni tietoa sairaudesta ja auttaakseni ihmisiä hidastamaan elämää. Kirjoitan Pintahengitys-blogia ja pidän samannimistä Instagram-tiliä.

Elämme suorituskeskeisessä maailmassa. Tämän lisäksi suomalainen kulttuuri on hyvin työkeskeinen: työtä tehdään paljon, burn out on sallittua jos se johtuu liiasta työnteosta ja työttömyys on tabu jota hävetään. Suorittamisessa petollista on se, että se voi piiloutua näennäisesti positiivisiin asioihin kuten urheiluun ja terveelliseen syömiseen. ”Minähän vain huolehdin itsestäni”, voi piilottaa taakseen hyvinvointia tuhoavia asioita.

Olemme myös tottuneet mielikuvaan, jossa upean työn lisäksi täytyy olla timmi kroppa sekä uusinta muotia olevat vaatteet ja huoliteltu kodin sisustus. Asiasta toiseen juostaan kuin päättömät kanat, kiire ja ajanpuute ovat pysyvä murheen aihe. ”Mitäs teille kuuluu?”, saa aikaan yleisesti hyväksytyn vastauksen ”kauheasti kiireitä”.

Muistan olleeni hyvin suorituskeskeinen ihminen nuorempana. En osannut kyseenalaistaa asioita toisin kuin nykyään. Olin töissä kiireisessä ja kilpailuhenkisessä yrityksessä. Työpäivät venyivät toisinaan kymmeneen tuntiin ja ruokatauot jäivät pitämättä. Toin työt viikonloppuihin ja päivystin työpuhelinta sunnuntaisin. Vaativan työn lisäksi liikuin paljon ja mittailin syömisiäni keittiövaa’alla.

Puskin eteenpäin enkä kuunnellut kehoani. Sairastuin infektioon, jonka aikana tulehdusarvot olivat niin koholla, että lääkäri kielsi liikunnan. Sain viikkojen sairasloman, jonka jälkeen en ole enää ollut entiseni. En ole pystynyt ylläpitämään aktiivista elämää edes neljän tunnin työpäivillä, sillä olen jatkuvasti uupunut, pahoinvoiva, ja toisinaan niin väsynyt etten jaksa seisoa. Pahimmillaan minulla on kognitiivisia ongelmia: olen aivosumussa enkä ymmärrä lukemaani.

En pysähtynyt miettimään mitä kehoni jaksaa, vaan juoksin muiden mukana suorittaen koko elämääni. En tajunnut, millaista stressiä tämä aiheuttaa ja miltä tuntuu, kun päästää irti suorittamisesta ja kiireestä. En tajunnut sitä, ennen kuin sairastuin vakavasti. Stressi, kiire ja jatkuva hälinä yhdistettynä infektioon pistivät kehossani käyntiin jotain odottamatonta. Sairastuin krooniseen väsymysoireyhtymään.

Entinen suorittaja on nyt poissa. Olen pakosta ja oman hyvinvointini vuoksi pysähtynyt todella: vaihtanut pintahengityksestä syvään palleahengitykseen. Pysähtynyt ihastelemaan luontoa ja sen ihmeitä, hidastanut elämää, alkanut syömään rennosti niin, etten jatkuvasti mittaile kaloreita. Urheilen kehoani kuunnellen. Meditoin paljon, kuuntelen tunteitani ja lepään kun kehoni sitä pyytää.

Tämä kaikki vaati vakavan sairastumisen. Se vaati sen, että ymmärrän ihmiskehon haurauden ja sen, että keho tai mieli ei kestä jatkuvaa stressiä ja suorittamista loputtomiin. Sairastumiseni osoitti, mitä pahimmillaan voi tapahtua, kun ihminen puskee itsensä äärimmäisyyksiin.

En syytä itseäni sairaudestani, se ei ole vikani. Stressi antoi sairaudelle kuitenkin alustan. Kerron tarinani toivoen, että sinä osaat hidastaa elämää ajoissa. Itse kompuroin hyvin vaikean kautta tajuamaan sen, kuinka suorituskeskeinen kulttuuri tuhoaa terveyttä ja onnellisuutta, enkä toivo kenenkään astelevan näin rajua polkua.

Mieti hetken aikaa, suoritatko koko elämääsi? Syömisestä urheiluun ja työhön, elätkö intohimosta ja itseäsi kuunnellen vai suoritatko elämän jokaista osa-aluetta? Pitäisi mennä salille, en saisi syödä tuota, pitäisi olla parempi.. Tämänkaltaiset ajatukset kertovat todellisen suhtautumisen tekemiseen. Voisit nimittäin ajatella kuinka kiitollinen olet siitä, että pääset salille liikkumaan, kuinka onnellinen olet siitä, että voit syödä haluamaasi ruokaa ja kuinka olet hyvä sellaisena kuin olet, virheinesi kaikkinesi.

Sen lisäksi että ihminen kärsii suorituskeskeisyydestä ja kiireestä, luonto kärsii siitä myös. Kun on kiire saada jokin tuote markkinoille, sen raaka-aineet riistetään luontoa tuhoten. Meidän on hidastettava myös planeetan hyvinvoinnin vuoksi.

Kukaan meistä ei tarvitse suorituksia ollakseen arvokas ja tärkeä. Kenenkään meistä ei tarvitse suorittaa halki elämänsä ollakseen rikkaampi, hoikempi tai parempi. Olemme jokainen arvokas sellaisena kuin olemme. Meidän täytyy nähdä suorittamisen läpi, mitä löytyy sen taustalta ja mistä tulee ajatus siitä, millainen täydellinen ihminen on.

Itse voin myöntää, että olin ylpeä sekä työstäni että siitä, kuinka terveellisesti elin. Tuntui hienolta todeta kaikille olevansa näin hyvä ihminen. Henkisesti en kuitenkaan voinut hyvin, ja loukkasin ihmisiä ympärilläni. Suorittaminen oli suojakuoreni. Kukaan ei voinut sanoa mitään, sillä elämäni oli täydellistä. Olin siis hyvin riippuvainen muiden mielipiteistä.

En koskaan ajatellut olevani yksi niistä, jotka sairastuvat vakavasti. Olen aina ollut herkempi kuin muut, eräänlainen outolintu, mutta hyvin energinen sellainen. Nykyisin näen kirkkain silmin merkityksen sairastumiselle. Osaan nyt hidastaa, nauttia pienistä asioista ja ennen kaikkea olla kiitollinen pienistä asioista. Osaan kuunnella kehoani ja olen onnellinen elämästä.

Totuus kuitenkin on, että tekisin mitä tahansa ollakseni terve jälleen ja saadakseni normaalimpaa arkea. Näin on kuitenkin hyvä, näen tulevaisuuden positiivisessa valossa. Olen ymmärtänyt, että elämän tarkoitus on elää itsensä näköinen elämä. Elämän tarkoitus ei löytynytkään suorittamisesta, vaan hitaista aamuista ja naurusta itselle rakkaiden ihmisten kanssa.

Toivon, että tarinani pelastaa edes yhden kaltaiseni. Jos löydät itsestäsi suorittajan, kuten niin moni meistä, älä kritisoi itseäsi tai ole itsellesi ilkeä: jopa kulttuurimme kannustaa tämänkaltaiseen elämään. Huomaa suorittaja itsessäsi, hanki apua, hidasta elämää.

Onnellisuutesi ja hyvän elämän avaimet voivat riippua siitä.

Riittämättömyyden tunne saattaa vaivata narsistin kumppania painajaismaisesti vielä suhteen jälkeenkin

”Pelkään hänen löytävän pian uuden kumppanin, jonka kanssa hänellä ei ole mitään ongelmia ja tämä uusi kumppani saa nauttia vain hänen parhaista puolistaan; olla onnellinen, suunnitella yhteistä tulevaisuutta, perheen perustamista, lomamatkoja jne.. Kaikkea sitä mitä mekin yhdessä suunnittelimme, unelmiemme toteuttamista ja joka kuitenkin aina lopulta johti käsittämättömiin riitoihin ja katastrofeihin.”

Raskas ja epärealistinen ajatus, joka kuitenkin häiritsee ja vaivaa hyvin monia narsistisesta suhteesta eronneita ja jota kuulen usein työssäni terapeuttina.

Tuo ajatus voi aiheuttaa sen, että huomio omasta toipumisesta ja omista tarpeista karkaa ja jää täysin taka-alalle ja keskittyminen kohdistuu pääosin pelkoskenaarioihin, sekä tulevan murehtimiseen mikä taas ei tee kenellekään hyvää.

Narsisti syyttää suhteen aikana läheistään riittämättömyydestä ja nostaa esiin joka ikisen olemassaolevan, sekä olemattoman virheen ja (inhimillisen) puutteen. Ajatus riittämättömyydestä kalvaa ja vaivaa mieltä painajaismaisesti vielä pitkään suhteen jälkeenkin.

”Mitä jos hän löytää jonkun paremman, kauniimman ja älykkäämmän kuin minä?” ”Mitä jos en vain ymmärtänyt minkälainen minun olisi pitänyt olla, jotta hän olisi voinut todella rakastaa minua ja viettää kanssani koko loppuelämän?”

Nämä piinaavat lauseet ja täysin turhanpäiväiset ajatukset kannustan ja kehotan lopettamaan heti ensi alkuun. Ne eivät yksinkertaisesti ole totta.

Narsistinen persoonallisuushäiriö ja vahvasti narsistisesti käyttäytyvä ihminen luo jatkuvia sairaalloisia konflikteja, epävarmuutta, epävakautta, epätasa-arvoa, sekä sairastuttavaa ilmapiiriä. Narsismi on pysyvä persoonallisuuden piirre, joka ei muutu kumppanin vaihtuessa. Siihen voit luottaa.

Ihminen muuttuu vain, jos kokee itse siihen tarvetta ja jos suostuu kohtaamaan ja näkemään itsessä jotain sellaista, jota voisi muuttaa. Muutos on aina pitkäaikainen prosessi, joka vaatii sitoutumista ja pitkäjänteisyyttä. Nämä piirteet puuttuvat narsistilta.

Älä siis turhaan käytä energiaasi sen pohtimiseen, että mitä jos joku toinen saa nauttia hänen seurassaan vain niistä ihanista piirteistä, jotka sait nähdä ja kokea suhteen alussa ja suhteen edetessä harvemmin. Niin ei tule käymään.

Empaattinen, välittävä, hellä ja ehdoitta rakastava persoona ei hypähdä esiin uuden kumppanin saapuessa, paitsi hetkeksi. Ja tuo hetki kestää juuri niin kauan, kunnes saapuu arki ja kunnes jonkin muun kuin oman aidon itsen esittäminen unohtuu ja sama arki alkaa. Se arki, jonka sinäkin sait kokea ja joka ei palaa enää ensihetkien huumaan.

Kysy siis ennemminkin itseltäsi: Mitkä asiat tekevät minusta onnellisen ja tasapainoisen? Mitä minä toivon parisuhteelta ja kumppanilta? Mitä minä (ehdottomasti) tarvitsen voidakseni hyvin? Mitä ovat ne asiat, joista en luovu enää mistään hinnasta?

Lisää tietoa narsismista, vertaistarinoita ja terapeuttisia keinoja vaikeista kokemuksista toipumiseen löydät esikoiskirjastani Hyvästit narsistille – Tervetuloa oma elämä

HUOM! Hidasta elämää -lukijana saat tämän – ja kaikki muutkin Storytelin kirjat käyttöösi ilmaiseksi 30 päivän ajaksi, kun kirjaudut TÄÄLLÄ.

Ai mikä sisäinen vanhemmuus ja itsensä rakastaminen?

Sisäisen vanhemmuuden piirteitä:

1. Tietoisuutta siitä, että aikuisena suhde itseeni on omalla vastuullani

Jos uskoo, että ”elämä vain tapahtuu mulle”, se todellakin vain tapahtuu sinulle. Jos omassa systeemissä jyllää paljon arvottomuutta ja voimaantumattomuutta, vetää puoleensa ei-voimauttavia ja ”uhriuttavia” kokemuksia. Juuret ovat usein varhaisissa vaiheissamme, joissa rajojemme on jatkuvasti ylitelty mentaalisesti, emotionaalisesti tai fyysisesti. Silloin emme ole oppineet, että meillä on lupa suojata itseämme, sanoa ei ja ilmaista, kun jokin ei tunnu hyvältä ja toimia sen mukaan. Meidän voi olla vaikeaa tunnistaa, mikä on okei ja mikä ei. Jäämme nyyhkymielin ihmettelemään, mikä vika meissä on, kun meitä kohdellaan huonosti tai elämä potkii päähän.

Meissä ei todellakaan ole mikään vikaa, vaan rajamme kaipaavat vahvistusta. Se tapahtuu, kun alkaa syntyä sisäistä turvaa eikä tarpeista käydä enää kauppaa. Ei tarvitse suostua sellaiseen, mikä ei tunnu hyvältä, kun ei tarvitse enää niin hirveästi pelätä hylätyksi tulemista.

Kun suhde itseen alkaa lempeytyä, ei rankaise itseään siitä, että elämässä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Asioista voi ammentaa voimaantumista, ja turvan lisääntyessä tietää pärjäävänsä kyllä.

2. Yhteyttä sisäiseen lapseen / sydämen ääneen

Sisäinen lapsi on intuitiivinen, tunteva, luova, vapaa, viaton osa meitä – yhteys sieluumme. Kun sisäinen turva kasvaa, tunneyhteys itseen mahdollistuu. Silloin voi alkaa ottaa koppia ”lapsellisistakin” tunteistaan ja omista tarpeistaan. Turvan, tunneyhteyden ja tarpeidemme täyttäminen ei ole aikuisuudessamme enää kenenkään toisen tehtävä. Läheisriippuvuudesta eheytyminen on turvallista, vastuullista suhdetta sisäisen aikuisen ja lapsen välillä.

Samaan aikaan saamme tarvita toisia ihmisiä. Sekin on omien tarpeidensa tunnistamista: nyt tarvitsen apua, tukea tai lohtua. Tarpeistaan voi ottaa koppia odottelematta, että joku toinen lukee ajatuksiasi tai tarjoilee sinulle sitä mitä tarvitset. Emme aina saa sitä mitä tarvitsemme toisilta, mutta voimme kestää senkin ja jeesata itseämme.

Turvan lisääntyessä tarve selviytymiskeinoihin vähenee. Energiaa alkaa vapautua autenttisen minämme eli sisäisen lapsen ja sydämen käyttöön. Leikkinä, ilona, uteliaisuutena, luovuutena, kekseliäisyytenä, spontaanisuutena ja seikkailuna. Elämän ei tarvitse olla niin suorittavaa ja kontrolloitua, vaan voikin suihkia menemään.

3. Irtautumista himmaavista sisäisen lapsen ja vanhemman malleista

Omaksumme sisäisiä malleja vanhemman ja lapsen rooleista varhaisissa kiintymyssuhteissamme. Nuo mallit elävät meissä alitajuisesti ja heijastuvat ajatteluun, toimintaan, tunteisiin ja ihmissuhteisiin. (Tällä ei siis ole tekemistä sen kanssa, onko meillä lapsia – sisäistetyt mallit ovat erilaisia ääniä tai kokemuspuolia meissä).

Jos kasvattajat esimerkiksi olivat autoritäärisiä, yläpuolellemme asettuvia ja komentavia, omaksumassamme vanhemmuuden sisäisessä mallissa on usein jotakin noista piirteistä. Kenties komentelemme itseämme jatkuvasti ajatuksissamme: ”susta ei ole mihinkään, mitä sä taas menit sanomaan ja tekemään?” Jos vanhemmat olivat rajattomia tai ristiriitaisia, olemme yleensä omaksuneet jotakin tuosta rajattomuudesta ja epäjohdonmukaisuudesta.

Sisäisen lapsemme rooli saattaa olla esimerkiksi kapinoiva ja näkyä esimerkiksi vastuuttomuutena, tunteisiin jatkuvasti reagoimisena tai addiktioina ja pikaiseen mielihyvään takertuvana. Alistuvan sisäisen lapsen malli saattaa ilmetä meissä uskon puutteena: ”mä en osaa mitään, musta ei voi tulla mitään, vika on mussa”. Muutosvastustus tai itsen sivuuttaminen on myös sisäisen lapsen rooliin jämähtämistä ja sen odottamista, että jokin ulkopuolelta tuleva vihdoin täyttäisi omat tarpeet ja toisi ihania tunteita.

Voimautuminen on käytännössä sisäistettyjen mallien uudelleentarkastelua ja selviytymis- ja puolustuskeinojen purkamista. Sen tutkailemista, kuinka yritämme tavoitella hyväksyntää, yhteyttä ja turvaa, sekä suojata itseämme ahdistukselta ja pelolta. Näitä voivat olla esimerkiksi suorittaminen, miellyttäminen, loputon mentaalimylly ja jatkuva tavoitteellisuus.

4. Voimaantumista oman elämän elämiseen

Ei ole kenenkään toisen vastuulla, syytä eikä aiheuttamaa, mitä tunnemme, ajattelemme, valitsemme ja koemme. Elämä ei ole meille mitään velkaa. Voimme valita suhtautumisemme. Sisäinen vanhemmuus on sitä, että voimme pikku hiljaa tulla tietoisemmiksi tunne- ajatus- ja toimintatavoistamme autopilotilla pyyhältämisen eli tunnistamattomien mallien sijaan.

Sallimme sisäiselle lapselle vapaammin myös kaikki ”lapselliset” tunteet – koska meissä on turvallinen aikuinen ottamassa niistä koppia.

Sisäiset mallit alkavat purkautua, kun opettelemme luomaan itsellemme turvaa ja opimme kohtaamaan tunteitamme. Sisäisten mallien avautumisessa on kyse siitä, että tapa, jolla puhuttelemme itseämme sekä valinnat, joita teemme, alkavat muuntua tietoisesti hyvinvointiamme tukeviksi.

5. Sisäistä turvaa

Kun koemme psykologista turvaa, aivojen kapasiteetti alkaa vapautua uusien hermoyhteyksien muodostamiseen. Turvaa syntyy, kun parasympaattinen hermostomme aktivoituu riittävän usein. Silloin keho rentoutuu ja olomme rauhoittuu. Aivojen etuotsalohko – kognitiivinen keskus – pääsee aktivoitumaan, ja voimme valita, kuinka haluamme toimia ja ajatella.

Kun oppii hyviä tapoja rauhoittaa hermostoaan häslingin, stressin, konfliktin tai haasteen keskellä, voi tietoisesti valita rakentavia lähestymistapoja.

Kun olemme turvassa, omaksumme uutta paremmin, ajattelemme avoimemmin ja luovuutemme virtaa. Leikin lisäksi myös rohkeus kohdata itseään, toisia ja elämää, on seurausta sisäisestä turvasta.

6. Vahvistuvia rajoja

Rajat suojaavat omaa elinvoimaa ja itselle tärkeää ja perustuvat siihen, miltä kulloinkin tuntuu ja mikä tukee omaa hyvinvointia. Ne nousevat sisäisestä turvasta, jolloin voi antaa itse itselleen sitä mitä tarvitsee. Rajojen puolesta toimitaan ja tehdään valintoja. Niitä ei puhuta ja selitetä. Jos haluaa toteuttaa itseään merkityksellisesti, tarvitaan selkeät rajat. Rajat ovat sen kuulemista, mitä haluan ja mitä en halua.

Rajat eivät ole muuri sinun ja maailman välissä, jotta joskus saisit vähän rauhaa. Ne ovat hyvinvointiasi ja sydäntäsi hoivaava minuuden suoja.

7. Lempeämpää sisäistä puhetta ja toimintaa oman hyvinvoinnin puolesta

Lempeämpi sisäinen puhe tarkoittaa, ettei niittaa itseään myöskään itsensä niittaamisesta. Aina kun huomaa kritisoivansa tai sättivänsä itseään, voi havahtua kysymään itseltään: mitä tarvitsisin nyt? Mikä minua hoitaisi ja ravitsisi?

Se katkaisee sisäistettyjen vanhemman ja lapsen voimautumattomia malleja, palauttaa tähän hetkeen ja auttaa lempeämmän sisäisen tilan muodostamisessa.

8. Myötätuntoa

Ei tarvitse olla missään eheyden ja täydellisyyden tilassa. Olemme matkalla ja saamme ollakin. Elämän ei tarvitse mennä koko ajan ”putkeen” ja saamme myös sekoilla. Miten muutenkaan tiedostamista ja voimautumista voisi tapahtua?

Olennainen kysymys sydänpolkujen kulkemisen kannalta ei niinkään ole ”mikä on mun kohtaloni?”, vaan ”kuinka valitsen elämäni elää, ja kuinka voisin voimautua?”

Teksti on ote uudesta kirjastani Sydänvoimaa muutokseen. Kirja julkaistaan elokuun 2021 lopussa. Jos mielit sisäisen vanhemmuuden / itsensä rakastamisen oppimista, rakkaasti tervetuloa mukaan Olet parasta, mitä sinulle on tapahtunut -verkkokurssilleni. Allaolevan linkin kautta pääset ilmoittautumaan mukaan.

Voimauttavat kurssini ja valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Kuva: Unsplash Henrik Hansen

Ikävät puheet liittyvät usein ennakkoluuloihin – miten opettaa lapselle, että erilaisuus on rikkaus?

Lapsen kanssa voi keskustella siitä, että tutut asiat ovat aina helpompia kohdata, ja siksi uudet asiat ja ihmiset saattavat tuntua vierailta, jopa pelottavilta. Ajatuksemme voivat kuitenkin huijata meidät pelkäämään myös silloin, kun pelko ei ole tarpeellista. Kannattaa siis aina miettiä, että on aivan mahdollista, että on tulkinnut toista ihmistä väärin. -Marika Rosenborg, terapeutti ja tietokirjailija

Minulle on jäänyt elävästi mieleen sananparsi: Joku on puhunut sinusta pahaa ensimmäisestä koulupäivästäsi saakka. Voit joko välittää tai olla välittämättä siitä.

Mutta ei se ihan niin helppoa ole. Pahat puheet satuttavat aina ja vaikea niitä on koskaan kuitata kintaan heilautuksella. Edes aikuisena. Vaikka silloin jo tietääkin, että puheet liittyvät usein väärinymmärrykseen, tiedon puutteeseen, uskomuksiin, joskus kateuteenkin.

Tänä päivänä erilaisuus ympärillämme ainoastaan lisääntyy, kun erilaisista taustoista tulevat ihmiset yhdistyvät. Erilaisia vähemmistöjä ja identiteettejä edustavat lapset ja aikuiset ovat rikkaus ja tervetullut tuulahdus mutta erilaisuuden lisääntyessä myös ennakkoluulot saattavat lisääntyä.

Ennakkoluulojen selättäminen ja jokaisen ihmisen arvostaminen on yksi suurista teemoista Hidasta elämää – lastensadussa Oliver Oranki ja metsän ainutlaatuiset sankarit.

Selviytymismatkallaan halki viidakon Oliver Oranki kohtaa muun muassa pelätyn pytonin. Viidakkolegendan mukaan pytonit pistelevät oranginpoikasia poskeensa, mutta Petteri Pyyttoni paljastuukin herkäksi ja avuliaaksi. Ystävystyttyään Petterin kanssa Oliver oivaltaa, että on viimeinkin unohdettava ennakkoluulot ja annettava ihan jokaiselle mahdollisuus.

Puheilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuka minä oikeasti olen.

-Petteri Pyyttoni, Oliver Oranki ja metsän ainutlaatuiset sankarit

P.S. Koskaan ei voi tietää mitä toisen nahan alla piilee.

HE-kirjaperheen ensimmäinen lasten satukirja Oliver Oranki ja metsän ainutlaatuiset sankarit kertoo myötätunnon tärkeydestä ja erilaisuuden arvostamisesta. Tarina rohkaisee samalla erilaisten tunteiden käsittelyyn. Lämminhenkinen satukirja on suunnattu yli 5-vuotiaille lapsille.