Seisoin talviaamuna räntäsateessa liikennevaloissa matkalla töihin. Mietin, mitä tälle päivälle onkaan töissä odotettavissa, mitä menoja illalle luvassa ja mitä kaikkea pitäisi muistaa hoitaa. Vieressäni valojen vaihtumista odotteli jo vähän iäkkäämpi pukumies salkku kädessään. Hän katseli kelloaan ja näytti siltä, että oli jo myöhässä töistä. Yhtäkkiä takaa alkoi kuulua lempeällä äänellä kerrottua tarinaa.
”Pitkältä merimatkalta saapunut laiva toi satamaan kylän asukkaille laatikoittain hedelmiä. Oli keltaisia aprikooseja, violetteja luumuja, suussasulavan mehukkaita appelsiineja, ananaksia, tertuittain banaaneja ja monia monia muita värikkäitä ja maistuvia hedelmiä. Laiturilla vastassa olleet ihmiset ahmivat hedelmiä iloissaan, nauroivat ja tanssivat. Musiikki ja hedelmät veivät heidät laivan lähtömaahan, kaukaiseen pieneen saareen…”
Liikennevaloihin pysähtyi viereeni isä, joka kertoi tätä tarinaa lapselleen. Jäin kuuntelemaan miehen kertomusta yhtä lumoutuneena kuin kurahousuissa rattaissa istuva lapsi. Lasta ei häirinnyt viistosti kasvoihin satava räntä eikä aikainen aamu. Hän kuunteli herkeämättä tarinaa ja pienen tauon jälkeen pyysi: ”Kerro lisää isi, millainen se pieni saari on?” Olisin voinut esittää saman kysymyksen. Luulen, että tarinan jatko kiinnosti myös vieressäni seisovaa pukumiestä. Isä ja lapsi jatkoivat eri suuntaan ja tarinan loppu jäi meille kuviteltavaksi.
Minä ja pukumies jatkoimme matkaa ja loimme toisiimme merkityksellisen katseen. Tiesimme, että mietimme tahoillamme samaa.
Mies aloitti keskustelun: ”Olipa tuo kaunista kuunneltavaa ja katseltavaa. Jos omat lapseni eivät olisi jo niin isoja, haluaisin lukea heille iltasatuja ja kertoa tarinoita elämästä. Silloin en sitä mukamas ehtinyt tehdä. No, nyt voisin tänään ainakin soittaa heille, pyytää lounaalle ja kysyä, mitä heille kuuluu. Sulla saattaa olla vielä tähän kaikkeen mahdollisuus.”
Jäin pohtimaan tätä kohtausta liikennevaloissa ja pukumiehen sanoja. Mies näytti hieman surulliselta, ettei hänellä ollut aikanaan tarpeeksi aikaa lapsilleen. Ja tosiaankin, itselläni tähän on vielä mahdollisuus. Tuo pieni hetki liikennevaloissa jäi mieleeni niin, että palasin siihen ajatuksissani monta kertaa. Miten siinä hetkessä oli niin paljon läsnäoloa, hyvää mieltä, kaunista tarinaa, lapsen sanavaraston rikastuttamista, kuuntelua, keskustelua ja yhteisen mukavan aamuhetken luomista.
Sattuma tai mikä lie antoi toisenkin kohtaamisen. Yhtenä aurinkoisena kevätaamuna, kun olin kävelemässä poikani kanssa päiväkotiin, kuului kaukaa rytmikästä musiikkia. Poikaani alkoi hymyilyttää ja hän pohti, onkohan jossakin juhlat käynnissä. Hän ilahtui, kun jo aamulla aikaisin voi juhlia. Ääni voimistui ja pian talvella liikennevaloissa kohtaamani isä ja lapsi viilettivät laatikkopyörällä ohitsemme. Molemmat lauloivat musiikin tahdissa heille tuttua laulua, joka kajahteli iloisesti ilmoille heidän matkassaan. Meille tuli lapseni kanssa molemmille hyvä mieli heidän kohtaamisestaan.
Taas jäin miettimään tuota isää ja lasta. Miten hienosti he onnistuvat luomaan hetkiin hyvää tunnelmaa niin itselleen kuin toisille. Heidän ilonsa kantaa kauas. En tiedä heistä mitään, mutta mielessäni kuvittelen, että mitähän kaikkea muuta kivaa he keksivät arjen pieniin hetkiin. Voisin kuvitella, että tämä pieni lapsi rattaissa ja laatikkopyörän kyydissä muistaa aamuiset matkansa vielä paljon myöhemminkin. Nämä kaksi kohtaamista ovat olleet itselleni hyviä muistutuksia siitä, miten merkityksellisiä pienet hetket ovat. Minulla on vielä tähän kaikkeen mahdollisuus niin kuin pukumies totesi. Nyt pitää vaan käyttää se mahdollisuus hyvin.
Miia Lehtonen asiantuntija
Kasper – Kasvatus- ja perheneuvonta ry
THL:n mukaan noin miljoona suomalaista sairastuu masennukseen elämänsä aikana. Pappi, terapeutti ja sielunhoidon asiantuntija Miia Moisio on yksi heistä.
Miia ajoittaa masennuksensa alun 11-12-ikävuoteen, mutta vakava masennus hänellä diagnosoitiin 21-vuotiaana. Vasta 36-vuotiaana Miia alkoi toipua. “Nyt tämä sairastaminen saa riittää, en jaksa enää”, olivat sanat, jotka johtivat vähitellen toipumisen tielle.
Nyt lähes kymmenen vuotta myöhemmin Miia pitää elämää kauniina ja nauttii siitä, elämään on palautunut värit. Miialta on juuri ilmestynyt uusi häpeää käsittelevä kirja Häpeästä valoon.
Hän on kirjoittanut myös masennuksesta ja toipumisesta kertovan Toivon kirja masennuksesta -kirjan. Kirjassa on vertaistukea masennuksesta kärsiville, läheisille mutta myös ammattilaisille. Kirja sukeltaa pintaa syvemmälle masennuksen maailmaan ja sitä kautta toivon ja toipumisen tielle.
Tässä 3 lausetta, mitä Miian mukaan masentuneelle ei pitäisi koskaan sanoa:
1. ”Otat nyt vaan itseäsi niskasta kiinni!”
Vaatimus ottaa itseä niskasta kiinni voi lisätä masentuneen sisäisiä vaatimuksia ja itseinhoa.
2. ”Kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”
Kuka haluaa kuulla olevansa risukasa? Ei ainakaan masentunut, joka tuntee itsensä muutenkin huonoksi ja vääränlaiseksi.
3. “Kuka se kissan hännän nostaa, ellei kissa itse?”
Masentunut ei ihan oikeasti jaksa. Hän ei esitä olevansa väsynyt ja voimaton. Yritä asettua masentuneen asemaan ja ymmärtää, mitä hän käy läpi.
Sen sijaan nämä 3 asiaa auttavat masentunutta:
1. ”Miten voin auttaa?”
Älä neuvo ja vaadi vaan kysy, miten voit olla avuksi tai mikä sinua auttaisi juuri nyt. Sinusta pieni asia voi olla masennuksesta kärsivälle iso juttu. Auta maksamaan laskut, siivoamaan tai käymään kaupassa. Älä tee puolesta, jos mahdollista, vaan tehkää yhdessä.
2. “Kysyn sinua aina vaan uudestaan, vaikket tänään jaksakaan lähteä mukaan tai tehdä mitään”
Masentunut peruu usein tapaamisia ja kivojakin juttuja. Ensin voi innostua, mutta sitten ei jaksa eikä huvita. Pyydä aina ja aina vaan, jonain päivänä masentunut läheisesi jaksaa taas.
3. ”Olet rakas ja tärkeä, en hylkää sinua”
Jokainen meistä haluaa kuulla olevansa rakastettu, masentuneena sitä kaipaa todella paljon. Moni masentunut pelkää hylkäämistä. Rakasta, älä hylkää, sano uudestaan ja uudestaan ettet hylkää.
Katso Miia Moision haastattelu Flinkkilä & Tastula -ohjelmassa tästä.
Miian uutuuskirja Häpeästä valoon käsittelee häpeää ja häpeätaakasta vapautumista:
Ikuinen rauha on todellinen itsesi. Eikä siinä vielä kaikki. Olet myös rajaton rakkaus. Se olet sinä, ihan totta, syvimmältä olemukseltasi.
Suomalainen ihminen on yleensä vaatimaton. Hän ei halua kuvitella itsestään liikoja, ja ikuinen rauha omana syvimpänä identiteettinä kuulostaa aika hurjalta, jopa mahtipontiselta. Että oikein ikuinen rauha?
Suomalainen ihminen on myös ihanan rehellinen. Hän ei kerta kaikkiaan voi sanoa olevansa rajaton rakkaus, jos hän ei koe niin joka hetki. Silloinhan hän valehtelisi, eikä hän missään tapauksessa halua tehdä niin. Suomalainen rehellisyys on ihailtavaa, mutta ei päästä ihmistä helpolla. Olemme toisaalta kasvaneet ottamaan virheemme ja puutteemme reippaasti esille, vaikka voisi olla parempi keskittyä siihen kaikkeen ihanaan, joka on hyvin.
Olemisessasi eli syvimmässä itsessäsi ei ole mitään vikaa tai korjattavaa. Riittää, kun olet olemassa! Käyttäydyt toisinaan varmaan huonosti, mutta et kai voi (tai edes halua olla!) täydellinen joka tilanteessa?
Mieli yrittää ahtaa sinut lokeroon, jossa olet “vain” jotakin. Sen mukaan olet vain yksi ihminen, joka ei voi saada aikaan mitään suurta. Tai vain yksi työntekijä, joka tekee työnsä mukisematta, vaikka olisi täynnä ideoita asioiden parantamiseksi. Tai ehkäpä olet vain perheenisä, joka kaipaa vaimoaan muttei uskalla sanoa sitä. Sydän pakahtuu, jos se ei saa toteuttaa itseään.
Todellinen itsesi on aina valmis avautumaan sekä avaamaan todellisen suuruutensa, herkkyytensä ja ilonsa. Sillä ei ole mitään suojeltavaa, pelättävää tai hävettävää.
Kuinka ihanaa olisikaan nauttia häpeilemättä siitä tiedosta, että olet ikuinen rauha?
Ja kuinka upeaa olisi kulkea hymy kasvoilla ja näyttää muillekin ihmisille, että olet kaikki maailman rakkaus? Sinä voit tosiaan tehdä niin. Vaikka olet hyvin kaunia omalla uniikilla tavallasi, saatat laskea katseesi maahan ja tokaista: “Ei tämä ole oikeastaan mitään, olisin voinut tehdä tämän paremminkin. Monet muut ovat taitavampia.”
Itsen pienentäminen on aina seurausta siitä, että uskot ajatuksiasi, joiden sisältö on usein se, että olet jollakin tavalla vajavainen. Kun huomaat mielen hallitsevan sinua, hengitä syvään ja sano jokin voimauttava, totuudellinen lause ääneen, kuten: “Sydämessäni on aina rauha.” tai “Syvin olemukseni on rakkaus.”
Ja kun seuraavan kerran saat kehuja siitä, miten hieno ihminen olet, miten kauniilta näytät tai miten tarttuva naurusi on, ota se vastaan hymyillen. Tiedä ja tunne itsekin, miten totta saamasi kehut ovat. Ja jos kukaan ei satu kehumaan sinua, tee se itse!
Olin “entisessä elämässäni” kärsimätön ja kova. Katseeni oli pääasiassa tiukka, tuima ja tuomitseva. Projisoin omaa häpeääni kritisoimalla muita. Tuhahtelin paljon ja pyörittelin silmiäni. En ymmärtänyt ja tuntenut itseäni, joten en ymmärtänyt tai halunnut tuntea ketään muutakaan. En katsonut ketään silmiin, häpesin käyttäytymistäni ja olemustani.
Matka sokeasta pinnallisuudestani, häpeän nurjasta puolesta häpeän voimaan, tarkkanäköiseen syvyyteeni, on ollut vaikea, mutta palkitseva. Syvyydestä löysin itsestäni jälleen lapsenomaisen herkkyyden. Katseeni on muuttunut suoraksi, kirkkaaksi, lempeäksi ja myötätuntoiseksi.
Kun löytää rakkauden sisältään, se näkyy myös silmistä. Kun avaa sydämensä, altistaa itsensä myös surulle ja pettymyksille. Suren nykyään kovasti sitä, ettemme näe toisiamme. Suren, kun lapseni kertovat aikuisten kovista ja häpäisevistä katseista.
Rakastavien vanhempien suojissa, ennen kouluikää, lapsi paistattelee rakkaudessa ja ilossa, uskoo olevansa täydellisen rakastettava ja arvokas.
Kouluiässä lapsi alkaa laajentaa elämäänsä ja irtaantuu hieman vanhemmistaan, alkaa luonnollisesti kyseenlaistamaan kaikkea uskomaansa, myös omaa arvoaan. Hän ei enää sokeasti usko vanhempiaan, vaan haluaa itse päättää mihin uskoo.
Hän kohdistaa katseensa muihin kuin vanhempiinsa.
Olenko todella rakastettava, muidenkin kuin vanhempieni mielestä?
Lapsi kysyy kuka minä olen suhteessa toisiin – ystäviini, opettajiini ja muihin aikuisiin?
Nähdäänkö minut, kuullaanko minua, hyväksytäänkö minut sellaisena kuin olen?
Tuotanko muille pettymyksiä vai onko minulla merkitystä, tuonko iloa ihmisille vai olenko riesa?
Jos koulumaailman kokemukset riittävyydestä tai rakastettavuudesta eivät vastaa aikaisempaa kodin kokemusta, lapsi on taipuvainen uskomaan enemmän uusinta kokemustaan. Siksi muilta tulevat katseet joko kannustavat ja latistavat.
Lapsi on hyvin herkkä ja tuo herkkyys on voimavara. Meillä aikuisilla on kaikilla vastuu pitää yhdessä huolta siitä, että tässä kovassa maailmassa on tilaa myös herkkyydelle.
Millaisia katseita sinä luot lapsiin ja muihin ihmisiin – kotonasi, kaupassa, junassa, kadulla? Välinpitämättömiä, tuimia, tuomitsevia, tiukkoja? Lempeitä, hyväksyviä, ymmärtäväisiä, iloisia?
Voi kun minulta olisi joku rohkeasti joskus kysynyt tätä. Olisinkohan osannut katsoa peiliin ja nähdä kivisen sydämeni elämään pettyneistä sumeista silmistäni?
Onneksi kaiken voi parantaa toimimalla toisin. Itselleen saa antaa anteeksi. Häpeän voi muuttaa näkyvyyden voimaksi.
Tänä päivänä etsin katseita. Katson jokaista lasta ja teiniä, kaikkia aikuisia, jotka katseeseeni vastaavat, sillä samalla myötätunnolla, mitä en itse saanut tai itselleni suonut kaikkina niinä vuosina, kun sydämeni oli visusti muurien takana piilossa.
Kukaan ei mene naimisiin erotakseen, eikä rakastunut ihminen halua uskoa, että oma rakkaussuhde päättyisi jonakin päivänä. Kuitenkin liki puolet liitoista päättyy eroon. Yleisintä eroaminen on 2–4-vuotiaiden lasten vanhempien keskuudessa.
Erokouluttaja, Hidasta elämää -kirjoittaja Marika Rosenborg muistuttaa Sinä selviät kyllä – Erovuoden matkaopas -kirjassaan, että ero on aina mahdollisuus. “Eronneella on käytössään arvokasta elämänkokemusta, joka auttaa luomaan paremman tulevaisuuden – vaikkei se siltä eron hetkellä tuntuisikaan”, hän muistuttaa.
Marika Rosenborg on helsinkiläinen eroasiantuntija ja muutosvalmentaja, joka on työskennellyt eronneiden parissa viidentoista vuoden ajan. Kutsumus löytyi oman eron ja hyvin sujuneen erovanhemmuuden kautta. Sinä selviät kyllä -kirjassa hän jakaa 9 vinkkiä, jotka auttavat eronnutta eteenpäin:
Marika Rosenborg, Kuva: Arto Viikari
1. Uskalla tuntea tunteitasi
Uskalla kohdata myös pelottavat ja kipeät tunteet. Ota aikaa ja käytä tunteiden käsittelyssä apuna esimerkiksi musiikkia, urheilua tai kirjallisuutta.
2. Luo rakkaudellinen suhde itseesi olemalla itsesi paras ystävä
Nyt on aika panostaa elämäsi tärkeimpään ihmissuhteeseen. Tutustu itseesi, helli itseäsi, puhu itsellesi kauniisti. Kun saat itsestäsi parhaan ystäväsi, et ole koskaan enää yksin.
3. Keskity omaan elämääsi
Älä märehdi mennyttä elämäänne loputtomiin. Unohda eksän elämän kyttääminen. Jos et tiedä mihin muuhun aikasi käyttäisit, hanki oma, uusi ja upea elämä.
4. Hae vertaistukea
Ystävienkin kestokyvyllä on rajansa. Paras keskustelukaveri on toinen eronnut. Verkosta löytyy keskusteluryhmiä ja eroryhmistä vertaistukea.
5. Muista, että ero on mahdollisuus
Elämä jatkuu. Vaikka nyt voi tuntua siltä, että loppuelämä olisi peruutettu, on kaikki vielä mahdollista.
6. Lopeta veivaaminen
Asioiden puimisella on aikansa, mutta jossain vaiheessa ne voivat jäädä junnaamaan paikalleen. Suuntaa huomiosi silloin lempeästi ulospäin itsestäsi.
7. Aika hoitaa
Aika on armollinen parantaja. Pohdi vaikka kymmenen vuoden takaisia huoliasi, jos niitä vielä muistat. Miltä ne näyttävät tänään?
8. Rakkaus pysyy luonasi
Kukaan ei voi viedä sinulta rakkautta pois. Rakkaus on luonasi aina, eikä se ole riippuvainen toisen ihmisen läsnäolosta.
9. Jos mikään ei tunnu auttavan…
Akuutein ja rajuin sokkivaihe kestää yleensä korkeintaan puoli vuotta eron jälkeen. Jos et pääse omin voimin eteenpäin, hakeudu ammattiavun tai vertaistuen piiriin.
Nyt voit kuunnella tämän kirjan ja kaikkia muita Storytelin kirjoja ilmaiseksi (30 päivän ajan).
Artikkeli on toteutettu yhteistyössä Viking Linen kanssa.
Länsinaapurimme pääkaupunki Tukholma on lukuisille suomalaisille tuttuakin tutumpi matkakohde, ja monet ovat vierailleet kaupungissa kymmeniä kertoja. Jos tunnetuimmat nähtävyydet kuninkaanlinnasta Vasa-laivaan, Gamla Stanista Gröna Lundiin ja Skansenista Abba-museoon on koluttu (ehkä jopa useampaan kertaan) ja ostosreissut suuntautuvat aina samoihin tavarataloihin, tästä jutusta löydät 5 +1 poimintaa hieman erilaiseen vierailuun Tukholmassa Hidasta elämää -sivuston hengessä!
Nämä vinkit on valikoitu Norrmalmin, Östermalmin ja Södermalmin kaupunginosista sitä silmällä pitäen, että niihin on mahdollista tutustua myös silloin, jos kaupunkiin tulee laivalla vain pyörähtämään päiväreissulla. Lisäksi moni kohde on kohtuullisen kävelymatkan päässä Stadsdgårdenin satamasta, johon Viking Line liikennöi.
1. Ruotsin punaisen ristin second hand -myymälä Södermalmilla
Monen matkaajan motiivi käydä Tukholmassa on päästä shoppailemaan vaatteita, jotka eroavat hieman Suomessa tyypillisesti tarjolla olevista valikoimista. Suomalaisesta muotimausta poikkeavaa vaatemaailmaa pääsee selaamaan edullisempaan hintaan myös kaupungin lukuisissa kierrätysvaatemyymälöissä ja kirpputoreilla.
Södermalmilla sijaitsevassa Ruotsin Punaisen ristin myymälässä (Hornsgatan 56) on oivallettu, että myös käytettyjä vaatteita myytäessä myymälän ulkoasulla ja tuotteiden esillepanolla on merkitystä. Valikoimaa tässä valoisassa pienessä liikkeessä ei ole valtavasti, mutta se on pikemminkin hyvä asia, sillä esillä olevista vaatteista on helpompi bongata omat suosikit. Myynnissä on pääosin naisten, mutta myös miesten ja lasten vaatteita.
Aivan Punaisen ristin myymälän vieressä on Tukholman kaupunkilähetyksen myymälä (Hornsgatan 58), jossa on enemmän kirpparitunnelma. Vaatteiden lisäksi myynnissä myös kenkiä, laukkuja, kirjoja sekä erilaisia keittiö- ja sisustustarvikkeita. Myös Ruotsin Pelastusarmeijan Myrorna-ketjun (esimerkiksi osoitteessa Götgatan 97 tai Hornsgatan 96) second hand -myymälöissä on vaatteiden lisäksi tarjolla myös mm. kenkiä ja sisustustuotteita.
Hieman fiinimpää second hand -muotia tarjoaa Norrmalmilla sijaitseva Arkivet (Norrtullsgatan 33), jonka tunnelma muistuttaa enemmän muotiliikettä. Valikoima on suppeampi ja suuntautunut enemmän merkkivaatteisiin, mikä näkyy myös hinnoittelussa. Tarjolla on trendikkäitä vaatteita, kenkiä ja asusteita naisille ja lapsille.
2. Sally Voltaire & Systrar Åhléns Cityn tavaratalossa
Åhlénsin tavaratalo (Åhléns City, Klarabergsgatan 50) lienee monen Tukholman-kävijän vakiokohde. Tavaratalon tarjontaan tutustumisen keskellä kannattaa piipahtaa tavaratalon toisessa kerroksessa sijaitsevassa Sally Voltaire & Systrar -ravintolassa, joka tarjoaa ensisijassa kasvisruokaa, mutta myös mereneläviä ja kalaa – lähituotantona tai luomuna mikäli mahdollista. Piipahda aamiaiselle tai lounaalle, nappaa eväät take-awayna mukaan, tai pysähdy nauttimaan lasi kuohuvaa tai kuppi kahvia ja pientä makeaa purtavaa. Tarjolla on myös vegaanivaihtoehtoja.
Åhlens City -tavaratalon metrokerroksesta löytyy myös Squeezed up -niminen pikaruokaravintola, josta saa tuorepuristettuja mehuja, smoothieita (joita löytyy niin proteiininnälkäisille kuin vegaaneillekin) sekä erilaisia kulho- tai wrap-annoksia. Myös tavaratalon katutasolla sijaitseva Joe & the Juice -kahvila (joka on rantautunut myös Suomeen Helsingin Stockmannin yhteyteen) tarjoaa nimensä mukaisesti mehuja, kahvia sekä erilaisia smoothieita.
Nähtävyyksien tai kauppojen kiertämisen lomassa on – sään salliessa – ihana ottaa pieni hengähdystauko ulkona. Tukholmassa on paljon puistoja ja viheralueita, joihin voi pysähtyä toviksi vain nauttimaan matkalla olemisen tunnelmasta, tai pistää ihan piknikin pystyyn.
Jos olet Östermalmin alueella, herkulliset piknik-eväät on helppo hakea Östermalmin kauppahallista (Östermalmstorgin metroaseman vieressä). Historiallinen vanha kauppahalli on tätä kirjoitettaessa remontissa, mutta väistötiloina toimiva puurakenteinen halli on tyylikäs, moderni ja valoisa, eli jo itsessäänkin näkemisen arvoinen.
Piknikille sopivaa evästä tarjoaa esimerkiksi Wellme, josta saa mm. supersmoothieita ja mehushotteja sekä salaatteja ja wrappeja, joissa painotetaan tulehdusta hillitseviä ja paljon ravinteita sisältäviä raaka-aineita. Tarjolla vegaanisia, gluteenittomia ja laktoosittomia vaihtoehtoja. Toinen hyvä vaihtoehto on Planet Mesh, joka tarjoaa terveysmehuja ja -smoothieita sekä erilaisia täyttäviä ”terveyslautasia” (Hälsotallrik).
Jälkiruoaksi mukaan vielä Betsy Sandbergin käsintehtyjä suklaakonvehteja ja suunta kohti muutaman korttelin päässä olevaa Humlegårdenin puistoa (kuva alla), jonka penkeillä tai ruohoalueella on hyvä levähtää, nauttia puiston vehreydestä ja herkullisista piknik-eväistä.
Jos taas olet liikkeellä Södermalmin suunnalla, terveelliset piknik-herkut voi poimia matkaan Paradiset-ekokaupasta(Brännkyrkagatan 62–64; Tukholmassa on myös kaksi muuta Paradiset-kauppaa), joka myy paitsi perus-supermarketin tapaan ruoka-aineita, myös mm. ekokosmetiikkaa. Kylmähyllyistä löytyy paljon erilaisia tuorepuristettuja mehuja sekä kombuchaa, ja ruokaa voi ostaa mukaan yläkerran ravintoloista. Smakkultur tarjoaa mm. hampurilaisia, ja Taku-Taku puolestaan sanoo olevansa Ruotsin ensimmäinen vegaaninen pikaruokaketju, joka tarjoaa ”hitaasti valmistettua pikaruokaa”.
Aivan muutaman minuutin kävelymatkan päässä Paradisetista sijaitsee Skinnarviksberget, kaupungin korkein kohta, joka on paikallisten suosiossa piknik-paikkana ja josta avautuu vaikuttava näköala kohti Kungsholmenia, Gamla Stania ja Tukholman kaupungintaloa.
4. Herkuttele Hermansin kasvisruokabuffetilla ja upeilla näköaloilla
Södermalmin pohjoisosassa Stadsgårdenissa aivan Fotografiska-museon lähellä – tarkalleen ottaen sen yläpuolella kalliorinteellä – sijaitsee kasvis- ja vegaaniravintola Hermans, joka on odottamaton rauhan keidas vilkkaasti liikennöidyn Stadsgårdsleden-kadun yläpuolella. Varsinkin kesäaikaan, kun ravintolan vehreän puutarhan kukkaistutukset hehkuvat kauneimmillaan, tänne kannattaa tulla nauttimaan paitsi ruuasta, myös upeista maisemista merenlahden ylitse kohti Kastellholmia, Skeppsholmia ja Gröna Lundin huvipuistoa.
Hermansin erikoisuutena on runsas kasvisruokabuffet – joko lounas- tai päivällisaikaan, hinnassa on pieni ero – johon sisältyy myös kahvi. Raaka-aineet ovat pääosin luomua. Tarjolla on buffetin lisäksi myös muita luomuruokia ja -juomia, vegaanisia leivonnaisia ja ravintolan omaa itsepantua luomuolutta. Ravintolalle on lyhyt kävelymatka Slussenin metroasemalta, ja tänne on näppärä piipahtaa myös matkan varrella Stadsgårdenin laivaterminaaliin.
5. Eettistä ja ekologista muotia Ecospherestä
Södermalmin länsireunalla sijaitseva Hornstullin alue on vahvasti muutoksessa olevaa seutua, josta löytyy kiinnostavia uusia kahviloita, ravintoloita ja pikku putiikkeja. Kesäisin rantakadulla (Hornstulls strand 4) on myös sunnuntaitori Hornstulls Marknad täynnä vintage- ja second hand -myyjiä, ruokakojuja ja kaikkea muuta kesäiseen torimeininkiin kuuluvaa.
Kivenheiton päässä Hornstullin metroasemasta osoitteessa Bergsunds strand 32 löytyy kestävää ja ekologista muotia myyvä Ecosphere (jolla on myös verkkokauppa). Pienessä myymälässä on ekologisia ja eettisiä vaatteita ja asusteita ensisijassa naisille, mutta tarjolla on pieni miestenvaatevalikoima. Putiikista löydät myös koruja, laukkuja, ekokosmetiikkaa…
Ecospheren vieressä sijaitseva Deadwood puolestaan myy tyylikkäitä nahkatakkeja, jotka on tehty kierrätetystä nahasta – käytännössä siis vanhoista nahkavaatteista, joiden materiaalia hyödyntämällä on syntynyt tyylikkäitä ja ajattomia nahkatakkeja miehille, naisille – jopa lapsille. Myynnissä on myös nahasta valmistettuja laukkuja ja liivejä sekä luomupuuvillasta valmistettuja farkkuja. Huom.: tarkista aukiolojajat! Myymälä on avoinna keskiviikosta lauantaihin.
+ 1: Tutustu Tukholmaan pyörällä
Jos tuntuu siltä, että Tukholma jalan on jo nähty, kokeile katsoa kaupunkia polkupyörän selästä! Pyörällä pääsee lisäksi näppärästi liikkumaan pidempiäkin matkoja kaupungin sisällä, vaikka olisi käymässä vain pikavisiitillä.
Huhtikuusta lokakuuhun voit napata allesi Tukholman kaupunkipyörän. Kaupunkipyörän vuokraaminen on helppoa: sitä varten täytyy ostaa ”pyöräkortti”, jonka voi hankkia joko 7-Eleven -kaupoista tai Pressbyrån-kioskeista. Toinen vaihtoehto pyörän vuokraamiseen on käyttää Tukholman kaupungin Access-matkakorttia, johon voi ostaa pyörän käyttöoikeuden.
Kaupunkipyörän voi hankkia käyttöönsä joko 3 päivän ajaksi tai ostaa 250 kruunun (hinta netistä ostettuna) hintaisen kausikortin, jolla pyöriä saa käyttää koko sesongin ajan. Miten näppärää, jos aikoo vierailla Tukholmassa useamman kerran kesässä!
Kaupunkipyörien noutopisteitä on runsaasti eri puolilla keskustaa, ja kaupunkipyörien verkkosivulla on nähtävillä ajan tasalla oleva kartta, joka kertoo, missä pyöriä on vapaana. Suunnitelmissa on uudistaa vuodesta 2018 alkaen kaupunkipyörät sähköpyöriksi.
Tukholmassa pyörällä liikkuminen on melko helppoa, ja pyöräreitit kulkevat hieman paikasta riippuen joko jalkakäytävien yhteydessä tai autojen ajoradoilla. Pyöräkaistat on merkitty selkeästi, mutta liikkeellä ollessa kannattaa silti aina olla valppaana.
Jos pyöräily omin nokkineen tuntuu liian eksoottiselta, tarjolla on myös ohjattu pyöräretki – puisilla pyörillä! Englanniksi opastettu Wooden Bike Tour on noin kahden tunnin mittainen kierros kaupungin tunnetuimpien nähtävyyksien luo, ja kulkupelinä on käsin tehty puinen polkupyörä.
Jos saavut Tukholmaan laivalla, vaihtoehtona on myös ottaa oma polkupyörä mukaan. Tällöin nouset laivaan pyörällä autoilijoiden kanssa ja jätät pyöräsi laivan autokannelle, ja perillä pääset heti satamasta seikkailemaan! Tarkempia tietoja pyörän kanssa laivalla matkustamisen käytännön seikoista ja hinnoista saat laivayhtiöiltä.
Onko sinulla elämässäsi sellainen ihminen, joka arvostaa ja rakastaa kaikkea sinussa? Lisää voimakuvia rakkaudesta löydät Instagram -tililtämme täältä.
Viime vuosina on puhuttu paljon erilaisista ”Slow”-suuntauksista, kuten elämänrytmin hidastamisesta tai hitaasta, tietoisesta syömisestä. Slow-liike on myös ollut nähtävissä laajemmin terveyden ylläpitämisessä ja jopa sairauksista paranemisessa. Voidaankin puhua tässä yhteydessä hitaasta paranemisesta, joka onkin aikamoinen vastakohta nykyajan hektisyydelle, kiireelle parantua päästäkseen taas jatkamaan elämäänsä “hamsterin juoksupyörässä”.
Meillä on usein kova kiire parantua – suoritamme jopa paranemista. On kuitenkin tärkeä ymmärtää, että keholla ja mielellä on omat luonnolliset rytminsä myös paranemisessa. Olemme edelleen osa luontoa, vaikka emme enää olekaan kosketuksissa niin vahvasti luonnon rytmeihin, kuten ennen vanhaan.
Lääkkeet ovat monissa oireissa tulleet nopeuttamaan paranemisen prosesseja, vaikka aina siitä ei olekaan seurannut hyvää. Monet esimerkiksi ovat jääneet kiinni kipulääkekoukkuun: kun kipu tulee, se pitää saada heti pois. Lopulta tämä on monilla saanut aikaan jopa kipujen pitkittymistä ja pahenemista, koska keho syvimmillään viestii kivuilla tarpeesta pysähtyä, hiljentää tahtia ja kuunnella kehon ja mielen tarpeita.
Hitaassa paranemisessa on nimenomaan kyse tästä pysähtymisestä kehon viestien ja oman sisäisyytensä äärelle. Sairaudetkin ovat osa elämää, ja syvimmillään ne tulevat kutsumaan meitä sisäiseen prosessiin, joka voi tarkoittaa esimerkiksi omien elämänarvojen päivittämistä tai aitoon itseen tutustumista. Kun alamme kuunnella omia tarpeitamme ja alamme elää elämää arvojamme kunnioittaen, stressi helpottuu ja koemme turvaa ja luottamusta. Ja kun kykenemme suhtautumaan itseemme ja ympäristöömme rennommin ja vapaammin, vapautamme myös kehoa voimaan paremmin.
Pysähtyessä on mahdollista arvojen lisäksi tutustua omiin tunteisiinsa ja uskomuksiinsa – usein nämä asiat linkittyvätkin vahvasti toisiinsa. Kaikki tunteet ovat lopulta tarpeellisia paranemisen matkallamme, myös ne negatiivisilta tuntuvat. Kärsimyksen, pelon ja toivon menettämisen kautta on mahdollista havahtua sille, mihin elämä meitä lopulta on kutsumassa. Oli hetki millainen tahansa, aina voi suuntautua hyväksymiseen ja sen tunnustamiseen, että elämä on juuri nyt tätä.
Kun antaudumme hyväksynnälle, jokin kehossa ja mielessä vapautuu. Siten on mahdollista vapautua taistelusta sairautta vastaan ja ryhtyä luottamaan elämään. Elämä kun ei lopulta koskaan halua meille pahaa. Elämä vain on, ja me jokainen voimme antautua elämän virtaan, hitaaseen mutta varmasti eteenpäin menevään paranemiseen, itseksi tulemiseen. Elämään. Tämä kaikki on jo tässä hetkessä, kun pysähdyt ja luotat.
Ostimme mökin syksyllä 2016. Myyntiesitteessä luki ”erotteleva huussi”. Aika pian meille selvisi, että erottelevalla tarkoitettiin säiliön pohjalle taiteltua vanhaa katiskaa. Oli siis totta, että erottelu saatiin aikaan, mutta tyhjennys… Ei siitä sen enempää.
Ihmettelin ääneen tätä kyhäelmää, ja kuulin, että hyvin perinteisesti kesämökkien huussit ovat yksittäisten ihmisten innovaatioiden lopputulosta. Eikä siinä mitään, jos homma toimii, mutta meillä kakkakatiskan lisäksi oli kaksi muutakin ongelmaa: tavara ei alkanut maatua säiliössä ja säiliö puski kaikki hajut huussiin.
Kerroin huussistamme Biolanin edustajalle, joka sitten ehdotti, että mitäpä jos vaihtaisimme Biolanin kompostointikäymälä ecoon ja kokeilisimme, paraneeko kokonaiskokemus.
Vuoden testaamisen jälkeen 7 asiaa on muuttunut:
1. Huussissa ei enää haise! Biolan kompostikäymälä eco on varustettu hyvin toimivalla painovoimaisella ilmanvaihdolla. Hajut kulkeutuvat ilmanvaihtoputken kautta suoraan ulos.
2.Koska huussissa ei ole enää hajua, kärpäset ja muut mönkiäiset (joita oli todella paljon) ovat pysyneet poissa.
3. Kun ilma on raikas ja öttiäiset kadonneet, vedin innokkaasti mäntysuopapesun koko huussiin ja pesin vanhat raadot veks. Ennen pesua seinät näyttivät siltä, ettei projektista selviä ilman maalausta, mutta kun sain hinkattua kaiken puhtaaksi, huussi alkoi näyttää hyvältä. Sitä paitsi pinnassa oli sininen maali, mikä perimätiedon mukaan pitää kärpäset loitolla (heh, väri ei ollut aiemmin toiminut, mutta nyt toimii!).
4. Kun huussi oli puhdas, teki mieli alkaa sisustaa huussia viihtyisäksi. Vanhat hyllyt ja peilit saivat vähän maalia pintaan, ja seinät saivat muitakin väriläiskiä. Nyt uskalsin tuoda äitini virkkaamat valkoiset verhotkin kaunistamaan istuntoja.
Peilin Olet ihana -kepit ovat tuttuja myös Tsemppikirjasta.
5.Kun huussin visuaalista viihtyvyyttä parannettiin, vieraat alkoivat kommentoida, kuinka ihana huussissa oli käydä – monella kun on hieman traumaattisia kokemuksia hajuisista, öttimöttiäisistä ja nuhjuisista huusseista. Yksi ystävä oli ollut juuri pidemmän jakson sairaalassa, ja kertoi vain istuneensa huussissa ihailemassa värejä ja kauneutta. Niinkin voi huussissa käydä 😀
6. Huussin tyhjentäminen on myös nyt hyvin erilaista: luukusta lapioidaan ulos multaa. Eikä se haise. Meidän nelihenkisen perheen päivittäisellä kesäkäytöllä tavara ehtii hyvin maatua tyhjennysten väleissä, mutta kun kesävieraita oli enemmän, jouduimme tyhjentämään hieman turhan tiheään. Kannattaa vierasruuhkissa huomioida myös, että nestekanisteri on suht pieni.
Olen toipunut hyvin pitkään kestäneestä masennuksesta. Olen kirjoittanut masennuksesta aika paljon, kirjaksikin asti tarinani on yltänyt. ”Toivon kirja masennuksesta” on teos, jossa kerron siitä, mitä olen oman masennukseni kautta oppinut tuosta sairaudesta, reaktiosta, epätasapainotilasta oppinut.
Kirjaa kirjoittaessani ymmärsin ehkä ensimmäistä kertaa, että tulen olemaan toipilas varmaan loppuelämäni ajan. Tekstissäni kuvaan sitä, miten tunnen olevani kuin paperi, joka on rypistetty, revitty ja vähän reunoista poltettu, mutta suoristettu. Eli masennuksen jälki tulee näkymään minussa aina.
Kun on kerran sairastanut vakavan sairauden, on oltava tarkka siinä, ettei siihen lipsu uudelleen. Masennus uusiutuu helposti, siksi on pysyttävä tietoisena omasta olosta ja kuulosteltava tarkkaan, mitä itselle kuuluu. Hälytysmerkit on pakko ottaa todesta, mikäli aikoo pysyä ”kuivilla”.
Kokonaisvaltaista itsestä huolehtimista
Minut nostivat masennuksesta homeopaattinen rakennehoito ja läsnäolon voima. Mindfulness-harjoittamisen perusajatuksista tuli elämääni ohjaavia ohjeita. Omien ajatusten, tunteiden, kehontuntemusten ja tarpeiden kuuntelemisesta tuli minulle elinehto. Se että pystyn hyväksymään tai pyrin hyväksymään itsessäni kaiken, on taito, jota saan harjoittaa loppuelämän ajan. Irti päästämisen taidossa ja myötätunnossa itseä kohtaan on minulle taikaa, joka pitää minut henkisesti elävänä ja hyvinvoivana.
Kirjan kirjoitettuani eli vähän jälkijunassa tiedostin kuitenkin omasta toipumisestani vähän muutakin. Toipumiseni on ollut tiedostamattani paljon kokonaisvaltaisempaa.
Olen liikkunut aina ja tyylilleni uskollisesti täysiä. Liikuntatottumukseni ovat kuin huomaamattani muuttuneet lempeämmiksi ja voimiani säästäviksi. Luonnosta on tullut minulle todella rakas paikka – metsässä mieleni lepää. Nukkumisajasta minun ei kannata tinkiä, liian vähäinen uni vaikuttaa mielialaani välittömästi.
Entisenä syömistiukkapipolaisena ja melkein kaikkia ruokavalioita kokeilleena olen löytänyt vihdoin sen ruokavalion, joka todella sopii minulle; ei gluteenia, ei maitotuotteita, paljon proteiineja, hyviä öljyjä ja vihanneksia ja marjoja ja mahdollisimman vähän sokeria. Alkoholi on mielialalleni todellista myrkkyä. Lisäksi minulle on käytössäni hyvät vitamiini- ja hivenainevalmisteet.
Ihmissuhteeni ovat nekin muuttuneet, mutta tässä on vielä paljon tehtävää. Tiedostamis- ja siivoamistyö vaativat edelleen paljon huomiotani, vaikka paljon olen jo työtä itseni kanssa tehnyt suhteessa sosiaalisiin kuvioihin.
Henkisyys ja hengellisyys ovat minulle ilma, jota hengitän. Masennuksen väistyminen palautti minut henkisten asioiden läheisyyteen. Usein etsiydyn kirkkoon hengittelemään yhteyttä ”Yläkertaan”.
Mitä useampi itsestä huolehtimisen kanava on käytössä, sen parempi
Muutos jonka olen saanut elää läpi, on ollut valtava. Se on vielä paljon muuta, mitä olen edellä kuvannut. Olen silti toipilas ja löydän uusia tapoja pitää itsestäni huolta.
Tällä kaikella tahdon sanoa: jos olet toipilas tai toipumassa, pidä itsestäsi huolta joka hetki. Pyri löytämään niin monta hyvinvointiasi tukevaa asiaa kuin mahdollista, jotta olosi olisi tasapainoinen siitä huolimatta, että jollain elämän osa-alueella tapahtuu tunteita herättäviä ja voimia vieviä muutoksia.
Moni juoksee elämän velvollisuuksien perässä niin, että pinna on välillä liian kireällä. Lasten pelleilyt saattavat käydä hermoille. Ei paljon naurata. Mutta olisi hyvä naurattaa. Anttu Harlin on luonut maailmanlaajuisesti tunnetun Kikattava Kakkiainen -hahmon lapsille, koska on sitä mieltä, että jokaisen lapsen pitäisi saada kuulla ja oppia naurua riittävästi.
Ihminen oppii nauramaan jo vauvana, ja vanhemmat voivat tukea lasta niin, että nauru toimii positiivisena voimavarana läpi elämän. Tässä Anttu Harlinin 5 syytä, miksi vanhempien kannattaisi viljellä naurua mahdollisimman paljon lasten kanssa:
1. Nauru luo myönteistä elämän asennetta
”Kun lapsi saa kuulla iloista naurua tai kun lapsi nauraa itse, hän kerää erittäin arvokasta pääomaa: positiivista asennetta. Positiivinen asenne on yksi parhaista työkaluista elämässä. Miten opettaa tätä lapselle? Voisi sanoa, että nauru on kuin akun lataamista – ja jos on väline lataamiseen, on käytössä ehtymätön akku elämässä.”
2. Kikatuskohtaus haihduttaa huolet
”Kikattaminen on tehokas pään tyhjentäjä – tehokkaampi kuin hiljentyminen tai jooga. Jos on huolia tai paljon ajatuksia, kunnon kikatuskohtaus auttaa aina!”
3. Nauramalla oppii paremmin
”Nauraminen laukaisee jännitystä ja stressiä, ja siksi nauraminen auttaa myös oppimisessa. On helpompi ottaa oppeja vastaan, kun on positiivinen suhtautuminen uusiin asiohin.”
4. Nauru lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta
”Peilaaminen on primitiivistä: kun joku nauraa, toiset lähtevät mukaan. Nauru siis tarttuu! Lisäksi toisen eleiden mukaileminen helpottaa vuorovaikutusta ja lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta.”
5. Nauru on parasta!
”Nauraminen yksikertaisesti on paras ’tunne’: se vapauttaa endorfiinia eli mielihyvähormonia, mikä saa olon tuntumaan hyvältä.”
Moniarvoinen yhteiskuntamme antaa mahdollisuuden valita minkälaisessa parisuhteessa haluamme elää. Yksi ikuisuusaiheista on parisuhteen uskollisuus. Mitä se tarkoittaa? Mitä on olla uskoton? Onko ihminen yksi- vai moniavioinen? Eroryhmissä uskottomuuden aiheuttama kipu on keskeisiä kysymyksiä. Eikä se koske vain seksuaalista uskottomuutta. Ihminen kaipaa liittymistä toiseen, mutta yhteiskuntamme kuten todennäköisesti myös perimämme tarjoaa samaan aikaan haasteita monogamialle.
Läheisyyden, arvostuksen ja luottamuksen puute ovat yleisimpiä asioita, joiden takia erotaan.
Vaikka yleisin yksittäinen syy pariterapiaan hakeutumiseen on uskottomuus, vaikuttavat siihen monet taustatekijät. Tärkeimpänä läheisyyden puute parisuhteessa. Vanha sanonta muistuttaa, ettei toimivaan parisuhteeseen mahdu kolmatta osapuolta, mutta rakkaudellinen suhde edellyttää molemminpuoleista avoimuutta ja halua sitoutua suhteen kehittämiseen. Parisuhde ei onnistu vain toisen voimin.
Moni sanoo että pettäminen on asia, jonka jälkeen ei voi jatkaa yhdessä. Kuitenkin moni sen kokenut on huomannut, että siitäkin voi selvitä. Tilanne vaatii parisuhteen päivittämistä, paluuta entiseen ei ole. Tunteita ei voi suorittaa läpi. Molemmat tarvitsevat aikaa päästääkseen tapahtuneesta irti, antaakseen anteeksi itselle tai toiselle. Tärkeintä tietenkin on, että molemmilla on aito halu jatkaa yhdessä eteenpäin.
Tutkimuksista tiedetään, että noin joka kolmas pettää puolisoaan. Uskottomuus on sitä, että pettää puolison luottamuksen, annetun lupauksen. Aina suhteissa ei kuitenkaan edes käydä keskustelua siitä, mitkä ovat odotukset uskollisuudesta. Missä menee pettämisen raja? Voisi ajatellakin, olisiko ihmisten syytä keskustella enemmän omista tarpeistaan suhteen alussa ja aikana? Mitä haluan? Mitä odotan? Mihin kykenen? Avoimuus myös toisi parille lisää läheisyyttä ja jakamalla tunteita, myös uskottomuuden uhka voisi väistyä.
Historoitsija Pasi Saarimäki on todennut että “Mikään ei todista ihmisen olevan yksiavioinen, mutta mikään ei todista ihmisen olevan myöskään moniavioinen.” Tiedeyhteisö ei ole saavuttanut asiassa yksimielisyyttä. Myös terminä yksiavioisuus on haasteellinen ja populaarikulttuuri hämmentää soppaa vielä lisää.
“Ei voi sanoa, että ihmiset eroavat uskottomuuden takia, vaan uskottomuuteen kytkeytyy asioita, jotka tukevat eropäätöstä.” – Osmo Kontula, tutkimusprofessori, Väestöliitto
Uskottomuus on usein järkytys myös uskottomalle, ei vain petetylle. Jos pari haluaa uskottomuuden tultua julki vielä jatkaa yhdessä, on edessä usein pitkä toipumisprosessi, johon usein tarvitaan ammattilaista avuksi. Aina sekään ei riitä.
Ihminen ei ole vasten tahtoaan uskoton. Pettämiselle on tilaa siellä, missä etäisyys puolisoiden välillä on kasvanut. Siksi se haastaa aina molemmat osapuolet pohtimaan suhteen tilaa. Miksi kolmas mahtui väliimme?
Jos oma suhde on ollut seksitön pitkään siksi, ettei itseä haluta, onko oikein vaatia sitä myös puolisolta, joka olisi halukas? Jos kumppani elää vain työlleen, kykenemättä läheisyyteen parisuhteessa, onko väärin hakea huomiota muualta? Jos pettää salaa puolisoaan jatkuvasti, olisiko ehkä rehellisempää myös sallia puolisolleen sivusuhteet tai lopettaa liitto?
Pettäminen on lupauksen rikkomista. Kysymys kuuluu, mitä olen luvannut toiselle ja kuinka elän lupauksen rikkomisen jälkeen? Kuinka se muuttaa suhdettamme ja kuinka se muuttaa suhdettani itseeni? Ammattiauttajatkin jakautuvat useampaan leiriin siinä, pitäisikö satunnaisesta pettämisestä kertoa puolisolle. Minä uskon, että se on ennen kaikkea sydämen asia, johon ei voi toista henkilöä ohjeistaa. Kuitenkin, jos joudut uskottomuuden kohteeksi, muista, että uskottomuus ei vie sinun arvoasi. Uskottomuudesta voi selvitä, uskottomuus voi opettaa suhteestanne, eikä uskottomuus ole välttämättä merkki siitä, että rakkaus olisi päättynyt, vaan se voi auttaa paremman suhteen alkuun.
