Sivu 240 – Hidasta elämää

5 syytä suhtautua itseensä lempeästi – Jos otat itsesi liian vakavasti, otat myös muiden mielipiteet liian vakavasti

Itseensä kannattaa ehdottomasti tutustua. Avoimen uteliaasti. Itsen tunteminen on hyvän elämän perusedellytys. Muutoksen ja eteenpäin menemisen edellytys. Mielenrauhan edellytys. Sun Juttusi löytämisen edellytys.

Sokrates sanoi jo aikanaan itsensä tuntemisen olevan kaiken viisauden alku.

Mutta tämäkin elämänmittainen projekti voi karata lapasesta. Mennä överiksi. Alat tarkkailla, tutkia, tulkita, analysoida, lajitella, lokeroida ja pohtia itseäsi liikaa. Löydät syitä ja syntyjä, sepität selityksiä.

Alat ottaa itsesi liian vakavasti.

Vakavuus vaikuttaa elämänlaatua heikentävästi.

1. Itseen tutustuminen tapahtuu oman pääsi sisällä – mielessäsi. Kun keskityt siihen liian kanssa, jumittuvat energiasi, et kykene liikuttamaan niitä etkä pääse eteenpäin. Liika analysointi lamaannuttaa.

Saatat toimia esimerkiksi haluamaasi muutosta vastaan. Se alkaa näyttää aivan liian konstikkaalta. Et uskalla ryhtyä ollenkaan.

2. Mieli on loistava työkalu, mutta se voi tuottaa tosiaan myös hankaluuksia. Se veijari kun on melkoisen hanakka keskittymään ongelmiin ja puutteisiin. Se voi alkaa vaikkapa sotia jotain asiaa vastaan, josta haluat päästä eroon. Kun näin käy, niin ei toivottu asia vain lisääntyy elämässäsi.

3. Pahimmillaan saatat velloa omassa napanöyhdässäsi, ruotia ja ruoskia itseäsi ankarasti. Tuntea riittämättömyyttä ja häpeää. Energiasi ovat niin vähissä, että jaksat olla muista kiinnostunut lähinnä vertailukohteina ja ulkopuolisen hyväksynnän keräilylähteinä.

4. Meillä on myös taipumus tarvita jokin itsen mentävä, oma lokero, mielellään vaikka kaksi. Lokeroita on tarjolla runsaasti ja lisää löydetään koko ajan. ”Testaa, oletko sitä, tätä, vai tuota tyyppiä.”Luokitteluja, analyysejä ja diagnooseja.

Lokero voi antaa ymmärrystä itsestä, syitä ja selityksiä joillekin pitkään ihmetyttäneille asioille. Mutta hyvin usein se rajoittaa. Kun lokeroimme itsemme joksikin, joka ei siitä, tästä ja tuosta syystä nyt vain pysty ja kykene, kapenee potentiaalimme ja samalla koko elämämme. Pahimmillaan voi itsensä lokeroiminen olla oman elämän vastuusta vetäytymistä.

5. Kun otat itsesi liian vakavasti, otat myös muiden mielipiteet liian vakavasti.

Nauru on hyvä mittari.

Jos huomaat, että nauru vähenee ja katoaa elämästäsi, otat itsesi ja luultavasti vähän kaiken muunkin liian vakavasti.

Ihmisen kaikkea ei voi eikä pidä selittää. Ei edes ymmärtää.

Ota itsesi leppoisammin ja nauti seurastasi

1. Anna katseesi olla pehmeä, kun katsot itseäsi. Hämmästele ja kummastele, ihmettele ja ihastele.

2. Säilytä kujeilu ja ilo elämässäsi, vaikka ei aina menisikään hyvin. Anna itsesi leikkiä ja etsi leikkikavereita.

3. Hyväksy omat ”kummallisuutesi” myötätuntoisesti ja lempeästi hymyillen. Kun pystyt tähän, ei sinulla ole enää mitään suojeltavaa eikä puolustettavaa. Kun ystävystyt mörköjesi kanssa, ovat itsesi tapaamiset parhaimmillaan viihdyttäviä ja hauskoja. Tutkitustikin pidentää nauru ikää, itselleen nauraminen pidentää sitä tuplasti.

5. Päästä irti itseäsi soimaavista ja syyttävistä ajatuksista. Korvaa ne hyväksyvillä, kiittävillä ja arvostavilla ajatuksilla.

6. Jos mielesi jumittuu, keskity liikkeeseen ja tekemiseen. Pohdintojen ja tekojen on hyvä olla elämässäsi tasapainossa.

”Olet valmis unohtamaan itsesi, kun olet onnellinen.”
-Anthony de Mello

Odotan innokkaasti tapaavani sinut Löydä Sun Juttusi -valmennuksissani, joihin voit tutustua täältä.

Hyökkääminen ja räyhäävä kiukku ovat usein kyvyttömyyttä sanoittaa omaa kokemusta

Tiedättekö ihmisen, joka aina tiukan paikan tullen alkaa räyhätä? Hän hyökkää, sättii, suhisee ja raivoaa.

Tiedättekö pienen lapsen, joka alkaa raivoissaan lyödä tai purra?

Näissä kahdessa on yksi sama asia: Kyvyttömyys löytää omalle kokemukselle sanoja. Kun sanoja ei löydy, syntyy ylitsepursuava ylilyönti.

Kun aikuinen huomaa, että lapsi raivoaa eikä pysty nimeämään tunnettaan tai sanoittamaan kokemustaan, hän koittaa auttaa. ”Harmittaako sinua, kun et saanut ämpäriä?” Joo, kyllä, harmitus kohdentuu. Tilannetta harjoitellaan yhä uudelleen ja uudelleen.

Kun aikuinen huomaa, että toinen aikuinen raivoaa eikä pysty nimeämään tunnettaan tai sanoittamaan kokemustaan, hän ehkä alistuu tai hyökkää takaisin. ”Käyttäydy kuin aikuinen!” Harmitus ei kohdennu mihinkään, sanoja ei löydy. Tilanne purkautuu aina yhä uudelleen ja uudelleen.

Aikuinen, joka ei löydä sanoja tunteilleen ja kokemuksilleen, ei ole ehkä koskaan päässyt harjoittelemaan sanoittamista. Nimittäin sanoittamisella kokemus saa jonkinlaisen hahmon, eikä se pyöri sisuksissa epämääräisenä mörkönä, joka hyppii hallitsemattomasti sisuksista ulos.

Jokaisessa suhisevassa aikuisessa räyhää se pieni lapsi, jolle kukaan ei koskaan sanonut, että silloin harmittaa, kun ämpäri viedään. Se on harmitus! Ja se ei ole muiden vika, se on oma kokemus. Se on ok, saa sanoa: ”Minusta tuntuu, etten ollut sinulle arvokas, kun kohtelit minua epäkunnioittavasti. Harmitus tuntuu sydämessä ja käsissä viiltävinä aaltoina.”

Tuntuu jopa siltä, että aikuisten kesken on soveliaampaa räyhätä kuin nimetä tunteitaan ja kokemuksiaan, esimerkiksi työpaikalla.

Seuraavan kerran kun joku räyhää (vaikkapa sinä lapsillesi?), tutkaile, mikä on se mahdollinen tunne, joka yrittää ulos. Ei tarvitse tehdä mitään – pelastaa toista tai itseään – ihan vain tarkkaile, tutkaile ja opi.

Puhutaan tunteista -kortit sopivat keskusteluun yhdessä kumppanin, ystävän tai nuoren kanssa. Kortit auttavat sanoittamaan omaa kokemusta, rohkaisevat puhumaan tunteista ja parantavat tunnetaitoja. Katso kortit täältä.

Tein virheen – entä sitten?

Olen pelännyt lapsesta saakka virheitä. Olen pelännyt, että sanon tai teen väärin tai mokaan toisten edessä. Virheiden pelkääminen on saanut minut pelokkaaksi ja elämään koko ajan muiden antamien vihjeiden mukaan – etten vain tekisi virhettä muiden silmissä! Olen myös pelännyt, että huomaamattani tulen sanoneeksi tai tehneeksi jotain, mikä loukkaa muita ihmisiä.

Mutta kuten tiedämme: virheiden tekeminen kuuluu elämään. Kaikkia virheitä emme voi hyvällä tahdollakaan eliminoida.

Näkisin, että on kahdenlaisia virheitä: 1) niitä, joilla loukkaamme lähinnä itseämme ja 2) niitä, jotka loukkaavat muita.

Kun on tehnyt virheen – entä sitten? Mitä sitten tapahtuu? Voit tarkastella virhettäsi kahden kysymyksen avulla:

1) Loukkaako virheeni muita ihmisiä?

Teemme päivittäin virheitä, jotka eivät loukkaa muita ihmisiä eikä kenenkään henki ole vaarassa. Silti lataamme niihinkin virheisiin paljon ennakkopelkoa: Mitä jos teen kirjoitusvirheen julkisesti? Entä jos muistan prosenttiluvun väärin? Entä jos huomaamattani istun bussissa väärälle paikalle?

Kun pelkäät virhettä tai teet sellaisen, voit kysyä: teenkö tai teinkö vahinkoa muille ihmisille? Jos vastaat kieltävästi, teet luultavasti vahinkoa vain itsellesi. Jos teet virheen – entä sitten! Mitä sitten mielestäsi tapahtuu – ja onko kuvitelmasi todella totta? – Yleensä ei tapahdu mitään, se on hyvä muistaa. Virheitä tulee ja virheitä menee kuin juorulehden otsikoita.

2) Jos olen loukannut, mitä voin tehdä?

Virhettä ei saa vedettyä takaisin, tekemättömäksi. Se on varma juttu.

Riippumatta omasta tunnereaktiosta voi katsoa itseään peilistä: Teinkö silloin valintani parhaan mahdollisen tietoni ja resurssieni pohjalta? Se oli ehkä väärin, mutta oliko jotain, mitä olisin voinut tehdä toisin sillä tiedolla ja siinä tilanteessa? Älä ole jälkiviisas vaan rehellinen.
Kun olet ollut itsellesi rehellinen, kysy: Jos minulla olisi kaikki tämä tieto, mitä minulla nyt on, mitä olisin tehnyt toisin?
Sitten pyydä anteeksi. Sydämestäsi – siitä oivalluksesta käsin, jonka sait edellisen kysymyksen avulla.

Lisähuomio: Loukkaava virhe on oppikoulu, jossa oppii nöyrtymään ihmisyyden edessä – oman ja toisen. Jälkeenpäin tutkittuna virhe opettaa jotain olennaista itsestä. Mutta virhe ei ole virhe hänelle, joka on osannut etukäteen analysoida loukkaavansa muita. Hänelle se on tietoinen valinta.

Lopuksi palaa myötätuntoon: Voi olla, että et saa muilta anteeksi. Voi olla, että se, minkä piti olla sinulle oppiläksy, kuuluu muiden mielestä olla elinkautinen. Ja he pyrkivät sen näyttämään. Voit silti suhtautua itseesi myötätunnolla.

Myötätuntoinen suhtautuminen ei ole palkinto, jonka saa vain silloin, kun on toiminut oikein. Jos toinen ihminen ei kykene tuntemaan myötätuntoa sinua kohtaan, kun olet tehnyt väärin, sinä saat aina valita myötätunnon – itseäsi ja muita kohtaan. Ne, jotka sanovat tässä kohtaa ”mutku”, eivät tiedä, mitä myötätunto on.

Pidä omat rajasi ja salli sama rakkaallesi – Ilman rajoja ei ole mahdollisuutta rakastaa

Lasten kasvatuksesta puhuttaessa todetaan usein, että rajat ovat rakkautta. Sillä tarkoitetaan lapsen selkeää ja lempeää ohjausta. Lapsi tuntee itsensä rakastetuksi. Rajat luovat turvallisuutta. Oletan, että siihen liittyy myös ajatus, että rajoin rakastava vanhempi pitää huolta myös omista rajoistaan – siitä, ettei hän käytä valtaansa väärin. Hän paitsi rakastaa asettamalla rajoja, myös ylläpitää omia rajojaan niin, että lapsi voi kasvaa ja kukoistaa turvassa mielivallalta. Muutoin aikuinen ei ole hirmuhallitsijaa kummempi.

Tiedättekö, myös monet aikuiset kaipaavat rakkaussuhteisiinsa turvallisia rajoja. Tilaa olla, mahdollisuutta kasvaa ja kukoistaa, saada olla minä. Saada tulla rakastetuksi turvassa. Voisimmeko me antaa turvalliset rajat toisillemme? Voisimmeko me rakkaudessa olla turvassa toisiltamme?

Jokaisella on vastuu tehdä valintoja, jotka kaikissa tilanteissa ja ilman poikkeuksia kunnioittavat ihmisyyttä. Sekä toisen ihmisyyttä, mutta myös omaa ihmisyyttä.

Rajoista puhuttaessa korostetaan usein velvollisuuttamme pitää omat rajat. Tulee osata sanoa ei asioille ja käytökselle, jota ei halua. Uhriutuminen tarkoittaa (muun muassa) sitä, ettei ota vastuuta omista rajoistaan ja velvollisuudestaan valita itsensä terveellä ja itseä suojelevalla ja rakastavalla tavalla. Rajat ovat yksi itsensä rakastamisen osa-alue. Rajojen pitäminen on itsensä kunnioittamista ja kykyä tunnistaa, mitä asioita ei halua elämäänsä. Jos oma autonominen reviiri – fyysinen tai mentaalinen – on toistuvasti uhattuna, sille täytyy pystyä sanomaan ei.

Rajat liittyvät myös mahdollisuuteen kohdata toinen ihminen. Rajat ovat pitämisen ohella antamista pitäytymällä toimimasta epäkunnioittavasti. Rajojen pitäminen ja antaminen ovat kummatkin vastuun ottamista itsestä. Ottamalla vastuun itsestä, ottaa askelia toista ihmistä kohti. Näin rajat ovat turvaa ja rakkautta – myös aikuisilla.

Jokaisella on mahdollisuus kunnioittaa toisen rajoja antamalla ne vapaaehtoisesti eli päättää olla kävelemättä – konkreettisesti tai mentaalisesti – toisen yli. Se on autonomian tilan rikkumattomuutta silloinkin, kun kukaan ei vaadi tai puolusta tuon reviirin rajoja. Voi kysyä itseltään, onko olemassa tilanteita, joissa toisen fyysisen tai mentaalisen autonomian tilan pyhyyden ja rikkumattomuuden voi sivuuttaa? Saako suhteessa se, joka aina kuumenee nopeammin ja näkyvämmin toistuvasti kävellä sen yli, joka on hitaampi ja rauhallisempi? Antaako esimerkiksi temperamentti oikeuden olla kunnioittamatta toisen rajoja ja autonomista tilaa?

Onko tilanteita, joissa aikuisella oikeus olla kunnioittamatta lasta? Onko tilanteita, joissa aikuisella on oikeus olla kunnioittamatta toista aikuista?

Jos ajattelet rakkaussuhdetta, jossa joudut vartioimaan aktiivisesti rajojasi – voitko silloin kokea olevasi turvassa rakastamaan toista ja kohtaamaan toisen levollisesti ja varmasti? Voiko rajattomuus olla tila rakastaa?

Rajojen antaminen on vapaaehtoista vastuuta omasta toiminnasta: se tehdään ilman, että toisen tarvitsee rajojaan asettamalla pyytää sitä sinulta, sanoa sinulle ei. Rajojen antaminen on kunnioittamista. Se tehdään vapaaehtoisesti, pyytämättä. Silloin toinen on turvassa sinulta, turvassa olemaan hän.

Ja silloin hän on myös turvassa kohtaamaan sinut. Rakastamaan varmasti ja rohkeasti, ottamaan vastaan kaiken sinussa.

Ottamalla vastuun itsestäsi ja rajoistasi annatkin vastarakkauden mahdollisuuden itsellesi.

Kirjoitus perustuu osin Keiju Vihreäsalon kirjaan ”Jotta voisin rakastaa – Rakkauden anatomia”. Kuuntele kirja BookBeatissa TÄÄLLÄ.

🎧 Jos sinulla ei vielä ole BookBeat-tiliä, saat käyttöösi maksuttoman kokeilujakson TÄSTÄ.

5 vahvuuttasi, joita et ehkä ymmärtänyt vahvuudeksi – ”Sinulla on ihanan pehmeä maha”

Lainaukset ovat Ninka Reitun lastenkirjasta Oma rakas supernapa (Otava 2018).

Tässäpä 5 vahvuuttasi, jotka kannattaa joka päivä muistaa – eikä koskaan unohtaa:

1. Iso ja pehmeä maha on lapsen mielestä ihana

Se, mikä on itsestä kamala, on jonkun toisen mielestä aivan ihana.

”Sinulla on ihanan pehmeä maha – voi kun minulla olisi samanlainen!” (Kirjasta Oma rakas supernapa)

2. Pää on täynnä tärkeitä juttuja – eivätkä ne ole ajatuksia!

Aistiminen on vahvuus, jonka avulla otetaan elämä vastaan.

”On nenä haistamiseen, silmät näkemiseen, korvat kuulemiseen ja suu maistamiseen.” (Kirjasta Oma rakas supernapa)

3. Sisälläsi on muille näkymättömiä tärkeitä juttuja

Olet paljon enemmän kuin mitä silmillä voi sinusta nähdä.

”Monia tärkeitä asioita ihmisestä ei todellakaan nähnyt päällepäin. Ihmisen sisään mahtui vaikka mitä.” (Kirjasta Oma rakas supernapa)

4. Ihaileva katseesi on toiselle kultaakin kalliimpaa

Kun katsot ihailevasti toista, hän alkaa hehkua ja loistaa.

”Iso katsoi ja hymyili. Se tuntui maailman ihanimmalta. Ja minä olin maailman ihanin. Tunsin itseni hurjan hyväksi ja taitavaksi. Kaikki minussa oli parasta juuri minulle.” (Kirjasta Oma rakas supernapa)

5. Olet maailman ainoa sinä

Kun on erityinen, ainoa sinä, on myös erityinen koko maailmalle ja on erityiset jutut tehtävänä.

”Minä mietin, kuinka ihmeellistä oli olla koko valtavan maailman erilaisista olennoista juuri minä.” (Kirjasta Oma rakas supernapa)

Mitä tai ketä elämässä kannattaa totella? – Kuuntele sisäistä viisauttasi

Kundaliinijoogatunnin alussa toistetaan mantra Ong Namo Guru Dev Namo. Se tarkoittaa, että kumarran todelliselle opettajalle, viisaudelle sisälläni.

Tämän henkisen tradition mukaan ei ole olemassa ulkopuolista gurua tai opettajaa, joka voisi antaa juuri minua palvelevia elämänohjeita. On toki olemassa hyväksi havaittuja ja jopa sukupolvien ajan testattuja tekniikoita, jotka voivat viedä minut lähemmäs itseäni.

Ennen kuin kuulemme oman sydämen viisautta, voi olla viisasta seurata jotakin tekniikkaa. Minua puhuttelee kundaliinijoogan tekniikka, mutta se on vain yksi monien vaihtoehtojen joukossa. Tekniikka itsessään ei ole arvokas, sen ainut tarkoitus on viedä ihminen lähemmäs itseään.

~ ~ ~

Olemme kaikki jatkuvasti oppilaita – mutta myös opettajia, siis ennen kaikkea itsellemme. Sisäisen opettajan ääntä ei aina ole helppo kuulla, mutta se ei tarkoita etteikö sitä olisi.

Sisäinen opettaja on loppumattoman kärsivällinen. Elämä tuo jatkuvasti eteen oppeja, joita pääsemme kokemaan aina uudelleen. Samaa asiaa voi harjoitella vaikka kuinka pitkään… Opimme kyllä ajan kanssa, mutta ajan sanotaan olevan opettajana julma. Vaikkei elämässä mitenkään välttämättä helppoa suoritusta haeta, tapahtuisi oppiminen kevyemmin ja vapaammin, jos lotkauttaisimme korvaamme sisäiselle viisaudelle.

Kundaliinijoogan oppien mukaan oppilaan polkua määrittää neljä sanaa: Tottele, Palvele, Rakasta, Loista.

Tottele (obey): Mitä elämässä voi ja kannattaa totella? Pomoa, puolisoa, poliisia? Oppimisen ja merkityksellisen elämän kannalta olisi tärkeää totella luonnonlakeja, sielusi kutsua ja intuition selkeitä merkkejä.

Elämä on jatkuvaa kiertoa: vuodenkierto, kuunkierto, kuukausittainen sykli, erityisesti naisen elämän syklisyys… Luin vastikään artikkelin, jossa siteerattiin lakotointiaaniviisaan sanoja: kaikessa, missä voima liikkuu, on pohjalla ympyrä. Kaikki siis kiertää. Niin viisaat ja hyvät kuin vähemmän viisaat ja hyvät teot ja sanat palaavat meille. Ollaksemme synkroniassa luomakunnan kanssa, on meidän havaittava jatkuvaa muutosta ja elettävä luonnonlakien mukaan. Luonnonlakien ymmärtäminen kasvaa sisältämme, kuten sielun syvä kutsu ja intuition suuri viisaus.

Palvele (serve): Palvele elämää. Palvele jumalaista valoa kaikessa, palvele totuuden ja tietoisuuden heräämistä.

Tämä ei tarkoita välttämättä muiden ihmisten palvelemista, vaan sen suuremman tarkoituksen, joka tekee elämästä elämisen arvoista: Elämän palvelemista. Olen tosin huomannut, että monet ihmiset ovat parhaimmillaan muita palvellessaan – enkä nyt tarkoita palvelemista kiitoksen tai palkkion toivossa. Auttaminen saattaa olla jopa yksi ihmisen perustarpeista. Kun tekee antamisen ilosta, saa myös itse moninkertaisesti, ihan huomaamatta. Elämän palveleminen ei vie itseltä mitään pois, se on sydämestään jakamista, jolloin pääoma ainoastaan kasvaa.

Rakasta (love): Palveleminen saattaa johtaa rakkauden kokemiseen, sen ymmärtämiseen että on yhteydessä koko elävään ja hengittävään maailmankaikkeuteen. Rakasta lahjojen antajaa enemmän kuin lahjoja. Rakasta luojaa yhtä paljon kuin luomusta.

Rakkaus ympäröi meidät jatkuvasti, jos vaan pysähdymme huomaamaan ja tuntemaan sitä. Kihelmöintinä iholla, hengityksessä, katseessa ja puheissa… En tarkoita nyt romanttista rakkautta tai vaaleanpunaisia pilvilinnoja. Tätä on vaikea pukea sanoiksi, sillä kyse ei ole aforismista tai pop-kappaleesta, vaan syvimmästä elämää ylläpitävästä voimasta. Jonka. Voi. Ihan. Oikeasti. Kokea. Joka hetki.

Loista (excell): Rakkautta ja luottamusta kokiessaan ei voi muuta kuin loistaa. Tanssi, älä rimpuile. Pyhä elämän tanssi liittää kaiken yhteen, sinä ja luoja, luoja ja sinä, olette yhtä. Ainutlaatuisella sinulla on kaikki oikeus loistaa.

~ ~ ~

Oma arvomaailmasi – myös se, kuinka paljon arvostat itseäsi ja olet valmis kuuntelemaan syvintä viisautta, jonka elämässä voit löytää, eli sisintäsi – heijastuu teoissasi, ei niinkään sanojen kautta. Sanoilla voimme huijata, mutta teot puhuvat puolestaan.

Energiasi kohdistuu siihen, mitä kullakin hetkellä teet, ja se mihin elämässäsi keskityt, kasvaa jatkuvasti painoarvoltaan.

Jokaisen ”minun pitää” tai ”on pakko” -sanomisen paikalle voit vaihtaa sanat ”minä haluan”. Sinä teet asioita, koska haluat ne tehdä, muuten ne eivät etene. Tarkoitan, että haluat kohdistaa energiaasi niihin asioihin, jotka sinun on mielestäsi ”pakko” tehdä. Muutenhan ne jäisivät tekemättä.

Sinä itse päätät, mihin käytät aikaasi ja energiaasi. Sinä itse päätät, ketä tottelet. Ja suosittelen tottelemaan sisäistä viisasta enemmän kuin ketään muuta. Se on tie oppimiseen, omassa elämässä viihtymiseen.

Vastoinkäymisestä saattaa syntyä hyvää – jopa ratkaisu vaikeaan tilanteeseen

Kuinka monta kertaa olenkaan elämässäni vastustanut sitä, mitä elämässäni on tapahtunut – on sitten ollut kyseessä sairastuminen, ihmissuhdekonfliktit tai ihan arkiset asiat, kuten jonkin kodinkoneen rikkoutuminen. Kaikissa edellä mainituissa kyse on isommasta tai pienemmästä kriisistä, jonka vaiheisiin vastustus yhtenä osana kuuluu.

Sen vuoksi vastustamisen – tai jopa kieltämisen– vaihe kuuluu asiaan. Se muodostuu ongelmaksi vasta silloin, jos emme pääse hyväksymättömyyden tilasta eteenpäin. Tällöin jäämme elämään vahvojen, kärsimystä aiheuttavien ajatustemme kanssa, ja tämä taas aiheuttaa kehomielellemme valtavasti kuormitusta ja stressiä.

”Joskus ikävät asiat ovat lopulta siunaus elämässä. Kun otat vastaan elämäsi sellaisenaan ja antaudut tunteillesi ja kehollisille kokemuksillesi, antaudut elämän virtaan, joka puhtaimmillaan on pelkkää elämänenergiaa. Elämä alkaa sykkiä sinussa, etkä enää katso sitä arvostelevin silmin kiroten sitä, mitä sinulla on. Elämä kun on sitä mitä se on.” Ote kirjasta Elämää voi aina parantaa

Vastustaminen pysäyttää elämän virtaa, hyväksyminen ja muutoksen salliminen taas mahdollistavat elämän virtaavuuden. Tämä elämän virtaavuus on vahvasti myös tunnetason ja kehollinen kokemus. Itse asiassa elämän virta on ihmettä meissä kaikissa, ja siihen huomion suuntaaminen auttaa meitä sallimaan sen, mitä tapahtuu juuri nyt.

Olen elossa kaikkine tunteineni, vaikka ikäviä asioita sattuu. Voin sallia tunteeni virtaavan kehossani hetkestä toiseen, ja olen silti täysin turvassa kehossani, itsenäni, pienenä ihmeenä suuressa maailmankaikkeudessa.

Kun antautuu tähän tilaan, ei mene kauaa, kun huomaa tilanteessa piilevän viisauden, johdatuksen. Ikävä asia toi mukanaan hyvääkin, usein jopa uuden vastauksen tai ratkaisun juuri siihen elämäntilanteeseen, jota elää läpi.

Kehon viestejä kuuntelemalla saamme vastauksia, mutta myös elämä itsessään tuo niitä meidän eteemme, kun vain haluamme ne nähdä. Elämähän ei halua meille mitään pahaa. Elämä on vain elämää, kaikkine puolineen. Elämän virtaan ja elämän ihmettelyyn suuntautumalla näemme, koemme ja ymmärrämme enemmän.

Oletko sinäkin yrittänyt paeta pahaa oloa touhuamalla?

Kirjoittaja Lotta Kvist on energia- ja regressiohoitaja, ratkaisukeskeinen valmentaja ja toimittaja. Lisää tietoa Lotasta ja hänen palveluistaan löydät hänen kotisivuiltaan www.lottakvist.fi.

Identifioimme itsemme yleensä hyvin vahvasti kehoon ja mieleen. Jos mieli sanoo jotain negatiivista, uskomme, että se on totta ja meitä sattuu. Jos kehossa taas on jokin vamma tai sairaus tai se ei näytä siltä, miltä haluaisimme, kärsimme taas.

Jos emme ole tyytyväisiä itseemme, moni meistä lähtee muuttamaan ulkonäköään ja haalimaan materiaa. Yritämme kokea itsemme paremmiksi ja onnellisiksi sillä tavalla. Emme usein tiedosta, että tyytymättömyytemme johtuu elämänkokemustemme myötä kertyneistä ja aiemmilta sukupolvilta perimistämme tunnelukoista.

Ylipäätään tässä yhteiskunnassa eläminen saa meidät uskomaan, että riittääksemme meidän pitää opiskella, tehdä töitä, tienata mielellään hyvin, omistaa paljon, saavuttaa asioita, olla parempia kuin muut, hankkia perhe, omistusasunto, asuntolaina ja mitä vielä. Moni meistä ei edes kyseenalaista ulkopuolelta tulevia vaatimuksia ja sitä, onko niillä todellisuudessa mitään tekemistä arvomme kanssa.

Jätämme tunnelukkomme käsittelemättä, sillä fyysisen maailman muuttaminen tuntuu paljon helpommalta kuin kohdata kipumme. Vähintään alitajuisesti pelkäämme, että jos kohtaamme alas painetut tunteemme, meihin sattuu. Ihmismieli yrittää luonnostaan välttää kipua ja saada nautintoa. Jos kuitenkin uskallamme tuntea tuskamme, voimme vapautua siitä ja päätyä lopulta nautinnon kokemuksiin. Harmillisen moni ei tiedä, kuinka suurta hyötyä tuo vapautuminen tuo kaikilla elämänalueilla.

Sisäisiä ongelmia ei voi korjata muuttamalla ulkoisia asioita. Alitajunnassa piilevät negatiiviset tunteet eivät mene pois sillä, että laihduttaa, kasvattaa lihakset, tekee töitä, korkeakouluttaa itsensä, opiskelee monta ammattia, ostaa hienot vaatteet, laukut, talon ja auton ja tunkee arkensa täyteen kaikenlaista tekemistä, joka ei edistä negatiivisuudestamme vapautumista.

Tunteet menevät vain piiloon ja jäävät kuulematta, kun ihminen keskittyy laittamaan kulissit kuntoon. Hyväksyntää hakee ulkopuolelta, jos ei sitä osaa antaa itselleen. Itseään ei hyväksy, jos ei ole saanut tarpeeksi hyväksyntää lapsena. Näennäisesti voi tuntua, että kaiken muun touhuaminen auttaa. Itseään ei voi kuitenkaan paeta loputtomiin ongelmitta.

Olemme tietoisia vain pienestä osasta, 5– 15 prosentista, kaikkea kokemaamme. Kaikkialla kehossamme piilevä alitajunta muistaa kuitenkin loputkin ja määrää suuren osan siitä, mitä elämäämme ilmaantuu. Alitajunnan sisältö sanelee koko ajan sitä, miltä meistä tuntuu, miten ajattelemme, miten toimimme, millaisia ovat ihmissuhteemme, miltä näyttää pankkitilimme saldo, olemmeko terveitä ja uskallammeko toteuttaa unelmiamme. Mitä pidempään elämme tunnelukkojemme kanssa ja annamme niitä kertyä lisää, altistamme itsemme muun muassa loppuunpalamiselle, masennukselle sekä fyysisille vammoille ja sairauksille. Ei ole vain vanhuuden vika, että kaikenlaista kremppaa alkaa tulla, vaan siihen mennessä sisäämme on ehtinyt kertyä paljon negatiivisuutta.

On ymmärrettävää, että asiat jättää käsittelemättä, jolleivat ne häiritse tarpeeksi tietoisen mielen tasolla. Siinä vaiheessa kun mielen p*skasaavi alkaa läikkyä yli, moni alkaa pakon edessä tyhjentää sisäistä jätemyllyään. Mieli on nimenomaan kuin jätemylly, joka kierrättää suureksi osaksi vanhoja ajatuksia, joista suuri osa monilla on negatiivisia.

Itse pakenin itseäni vimmatusti noin kahdeksan vuotta pääasiallisesti pakkoliikuntaan ja muuhun syömishäiriöoireiluun, kun en uskaltanut kohdata itseäni. Yritin olla ulkoisesti parempi, jotta saisin hyväksyntää ja jotta edes jotenkin kelpaisin itselleni. Sisäinen olotilani ei kuitenkaan pohjimmiltaan muuttunut riippumatta siitä, kuinka hyvältä näytin. Enkä ollut edes kaiken suorittamiseni keskellä tietoinen, mitä tunsin itseäni kohtaan, kunnes aloin ottaa siitä selvää.

Pakenemisen lopputulos oli masennus, kovat jännitykset ja sitä myötä kivut ympäri kroppaa sekä pari tuki- ja liikuntaelinvammaa. Jos olisin jatkanut samaa rataa, olisin todennäköisesti löytänyt itseni jonkun vakavan sairauden kourista. Siksi olenkin kiitollinen, että pääsin vähemmällä. Nyt ajattelen, että elämän vaikeudet ovat äärimmäisen arvokkaita, sillä ne auttavat meitä heräämään totuuteen. Kivun kautta löytyvät usein kaikista upeimmat jutut.

Mieli on todella huono isäntä. Ainakin minulla mieli heilutti raippaa, ja keho teki kiltisti niin kauan kuin se jaksoi. Sydämellä ei ollut liiaksi sanansijaa. Sitten kun keho ei enää jaksanut, se meni rikki. Meidän olisi syytä tehdä mielestämme renki ja sydämestä isäntä. Kysyä itseltämme, miksi mielemme on armoton ja etsiä ratkaisuja sen tyynnyttämiseen. Sydämen kuunteleminen ei koskaan vahingoita mitään osaa itsessämme ja on muitakin kohtaan reilua.

Pysyvän onnen voi löytää vasta, kun karsii sisältään ne asiat, jotka saavat voimaan pahoin. Se, mitä tuntee sisällään, määrittää elämän laadun. Emme voi olla esimerkiksi treenattuun kroppaan ja haalimaamme materiaan koskaan tyytyväisiä, mikäli alitajuntamme on täynnä riittämättömyyden tunnetta.

Minua itseni hyväksymisessä ja elämän ymmärtämisessä on auttanut se, että olen alkanut etsiä itsestäni syvempää aspektia kuin mieli tai keho. Kun alkaa päästä edes hiukan kiinni tuohon syvempään tietoisuuteen, alkaa elämä tuntua helpommalta. Kulkuvälinettään, väliaikaista kotiaan ja suojapaikkaansa arvostava sielu haluaa toki pitää kehosta huolta ja kohdella sitä kuin rakkainta liittolaistaan. Se tapahtuu kysyen siltä, mitä se oikeasti kaipaa ja tarvitsee joka hetki – ei vaatien sitä muuttumaan ja olemaan parempi. Sitä paitsi ne, jotka säteilevät ympärilleen rakkautta, iloa ja rauhaa, näyttävätkin kauniilta.

Kun niin sanottu kuolema meidät joku päivä korjaa, kehosta ja materiasta täytyy joka tapauksessa luopua. Negatiivisista tunteista luopuminen taas ei mene koskaan hukkaan, sillä se vie meitä lähemmäs puhdasta tietoisuutta; sitä, mitä me oikeasti olemme ja mikä ei koskaan kuole. Kohti sitä tilaa, johon meidän on määrä päätyä.

Aiheeseen liittyvää Hidasta elämää -verkkopuodissa:

2 erilaista pelkoa – toinen kutistaa ja toinen auttaa sinua

Sydämen ohjaama elämä on jatkuvaa pelkojen kohtaamista. Kasvumatkalla sielusi on kompassi, joka ohjaa kohti sitä, mikä sinua eniten houkuttaa ja samaan aikaan haastaa.

Kompassia seuratessa mieli myllertää ja laittaa hanttiin (”Et sä osaa!” ”Et sä pysty!”). Silti vatsanpohjassa kutkuttaa kiehtovasti… Kumpaa uskot?

Pelkoa voi lähestyä eri näkökulmista. Tara Mohrin kirjassa Playing big kerrotaan, että vanhassa hepreassa on pelolle useita eri sanoja.

Pachad tarkoittaa kuviteltuja pelon aiheita, huolehtimista ja huolestumista – tyypillisiä egon viestejä, joita me kaikki olemme kuunnelleet läpi elämän niin oman pään sisältä kuin ulkoakin. Pachad tukkii energiaa ja supistaa ihmisen pieneksi, se ohjaa pysymään tiukasti mukavuusalueella. Ettei nyt vaan sattuis mitään!

Yirah puolestaan on pelonomainen kunnioitus ja ihmetys, joka viestii, että nyt olet astumassa ulos mukavuusalueeltasi. Yirah antaa mahdollisuuden laajentua ja kasvaa kohti suurinta potentiaaliasi. Se kutkuttelee, sillä olet oikean asian äärellä. Nyt kannattaa uskaltaa, vaikka vähän hengästyttäisi. Tunnet olevasi enemmän ja voimakkaampi kuin ennen. Ehkä suorastaan koet kytkeytyväsi johonkin sinua suurempaan.

Kasvumatka on tanssia supistumisen ja laajentumisen välillä. Alkuun saatat olla jumissa pienuudessasi, mutta vähitellen opit tekemään tilaa voimallesi. Sielun suunnassa kohtaat suurimmat kasvun mahdollisuudet ja onnistumisen elämykset.

Puhun näistä tunteista Taikaelämää-podcastissa, kuuntele lisää alta.

7 kokemusta erityisherkkyydestä – ”Minulle herkkyys on opettanut rajoja”

Pyysimme teitä lukijoitamme kertomaan kokemuksianne erityisherkkyydestä Hidasta elämää -keskustelualueella. Tällaisia kokemuksia te jaoitte:

Nuorempana usein ihmettelin itseäni ja kuvittelin olevani jotenki outo ja erilainen. Tain niinhän olinkin, mutta silloin ajattelin sen olevan vain negatiivista. Kun viime vuonna kuulin erityisherkkyydestä ja huomasin yhtäläisyyksiä minuun, silmäni aukesivat: En olekaan viallinen vaan erittäin rikas.
Erityisherkkyys on parasta persoonassani, koska koen asiat syvällisesti ja kohtaan ihmiset todella läheisesti. On helppo tulla toimeen kaikkien kanssa ja asettua heidän asemaansa.
Se että kuormittuu asioista ja ihmisten kanssa olemisesta niin helposti, on valitettavaa. Ennen yritin vaan painaa, mutta ymmärsin vihdoin, että annan itselleni aikaa olla yksin, kun sitä tarvitsen.
Minulle herkkyys on opettanut rajoja. Nyt esimerkiksi teen 80% työmäärää, jotta tilaa jää palautumisellekin.
Olen oivaltanut, ettei ole yhtä oikeaa tapaa elää elämää, vaan voin tehdä juuri niin kuin minulle on hyvä. Olen tähän mennessä onnistunut ainakin osittain kääntämään eritysherkkyyteni vahvuudeksi. Sitä aion myös jatkossa tavoitella, vaikkei se aina helppoa olisikaan.
Vasta viime aikoina olen oppinut oikeasti elämään erityisherkkyyteni kanssa. En enää koita väkisin muuttaa itseäni ”sopivaksi” vaan olen oppinut hyväksymään itseni tämmöisenä kuin olen. Sen sijaan, että yrittäisin sopia tiettyyn muottiin, olen alkanut pohtia keinoja ja ratkaisuja siihen kuinka jaksan paremmin arjen pyörteissä.
Herkkyydessä parasta on se, että näen maailmassa niin paljon kaunista ja se väreilee minussa.

Millaisia kokemuksia sinulla on erityisherkkyydestä? Jaa omasi TÄÄLLÄ.

Haluatko olla oikeassa vai onnellinen parisuhteessasi?

Erään poikaystävän kanssa kinastelimme siitä, miten tiskirätti huuhdellaan ennen kuin pyyhitään pöytä. Poikaystävä huuhteli tiskirätin juoksevan veden alla, minä taas seisovassa saippuavedessä, jossa oli pesty tiskit (olen myöhemmin kuullut useammalta taholta, että tämä on kerrassaan vastenmielinen tapa, mutta näin minulle on opetettu kotitaloustunnilla 7. luokalla ja olen päättänyt olla liian vanha oppimaan uusia tiskirättien huljuttelutapoja).

Poikaystävä oli aina raivoissaan jo ajatuksestakin, että mokomalla seisovalla vedellä huuhdellulla rätillä kosketetaankaan pöytää, jossa hän ruokailee. Minä taas siinä vaiheessa otin haparoivia askeleita kohti kompromisseja ja joustin sen verran, että pyyhin tiskivedessä seisoneella rätillä pöytää ainoastaan hänen selkänsä takana. Luulen, että hän aavisti, etten kunnioittanut hänen toivettaan kuin osittain. Minä puolestani pelkäsin, että hän näkee minut pyyhkimässä pöytää haaleassa vedessä hiutuneella rätillä. Hän ei peitellyt raivoaan.

Arvaatte ehkä, että tiskirätistä tuli kynnyskysymys suhteessamme.

Suhteiden kiistoista puhuttaessa näkyvimpiä ovat kinat siitä, mitä kukin saa ja ei saa tehdä. Tehdäänkö asiat minun vai sinun tavalla? Tahdot taistelevat, minä olen sinua vastaan ja sinä minua. Joku jättää aina hammastahnatuubin auki ja vessanpöntön kannen myös, vaikka se on toisen mielestä tehtävä juuri päinvastoin. Tiskirätin ympärillä on tihentynyt tunnelma. Ulkopuoliset ihmettelevät, onko sillä nyt noin suuri merkitys, mutta osapuolet saattavat olla niin uppoutuneita teemaan, etteivät enää erota asioiden mittasuhteita. Joko minä voitan sinut, tai sinä minut.

Kumpikaan ei näe eikä kuule toista. Kumpikin on jumiutunut kuvittelemaan, että juuri tuo tiskirätti on kohtalonkysymys.

Kaikki lausutut sanat tuntuvat pahentavan tilannetta. Jotain olennaista jää huomaamatta.

Myötätunto on läsnäolevaa sanatonta näkemistä ja kuulemista. Se on toisen osaan asettumista, hänen kanssaan tuntemista. Painopiste on tunteissa: silloin ollaan hetken toisen rinnalla ja tunnetaan hänen kanssaan. Ei tavoitella mitään. Ollaan vain rinnalla ja tunnetaan paikalta poistumatta, toista yksin jättämättä. Ollaan kanssa, yhdessä. Näin piirretään hänen kanssaan hänen ääriviivansa, nähdään hänen kokemuksensa, tehdään hänestä näkyvä hetkenä, jolloin hän tarvitsee sitä.

Silloin ollaan hetken toisen kanssa hänen kokemuksessaan. Ollaan me.

Me on mielien kohtaamista, sinun ja minun limittymistä hetkeksi. Se on kuin tanssi, oman tahdon ylittävä ja minuuden rajoja haastava tanssi. Sinä erillisenä ja minä erillisenä menee hetkeksi rikki. Sinä ja minä ovat edelleen olemassa, mutta tuossa kohtaamisessa syntyvä me vahvistaa sekä sinua että minua, tekee sinusta enemmän sinä ja minusta enemmän minä, kuin voisi olla ilman kohtaamista, meitä.

Kohtaaminen eheyttää ja voimistaa. Silloin on enemmän kuin kaksi ihmistä rinnakkain. Se, että toinen tulee kuin sisään, näkee sisäisen todellisuuden ja jakaa sen, avaa hellittämään. Äärirajat vahvistuvat, ihminen tulee näkyväksi toisen katseessa. Saa turvan ja luvan olla se kuka on. Tämä kokemus on rakkauden ytimessä.

Myötäelämisessä syntyvä nähdyksi ja kuulluksi tulemisen kokemus luo levollisuuden ja turvan mahdollisuuden. Levollisuudesta ja turvasta puolestaan avautuu ovi omaan potentiaaliin: uskallukseen elää omaa voimaansa kokonaisvaltaisesti. Näin me on paradoksi: se vahvistaa autonomiaa ja erillisyyttä. Tulemalla yhteen on enemmän yksilö. Meidän ei ole tarkoitus puurouttaa sinua ja minua eriytymättömäksi massaksi, se ei toimi joko sinun tai minun kustannuksella. Se antaa sekä minulle että sinulle.

Tiskirätit, pöntöt ja tuubit eivät ole ongelmien ydin. Ne ovat ongelmien symboleita, sen näkyviä merkkejä. Asioista kiistely, erimielisyydet ja yritykset ratkaista ristiriitoja ovat sanojen ja asioiden maailmaa. Usein nämä kaksi sekoittuvat niin, että ristiriitoja on vaikea ratkaista, koska myötätunnolla tehdään kauppaa. Syntyy joko/tai-tilanteita, umpikujia, mahdottomuuksia. Tilanteita ei voi ratkaista muuta kuin toisen tavalla – ja toisen kustannuksella.

Rakkauden ongelmista puhuttaessa annetaan kommunikaatiolle varsin suuri merkitys. Riittäisi, että sanotaan selkeästi, mitä toivoo, ja kertoo tunteistaan avoimesti. Kommunikoinnin ja ratkaisukeskeisyyden maailmassa on vaikea ymmärtää, että niiden alapuolella ja niitä ennen on jotain paljon tärkeämpää: nähdyksi ja kuulluksi tuleminen.

Mitä jos joskus tilanteen ratkaisemisen sijaan pysähtyisikin vain olemaan toisen rinnalla? Olisi siinä, kunnes näkee ja kuulee. Ei yrittäisi mitään, ei väittäisi mitään, ei pyrkisi mihinkään. Sietäisi hetken sietämätöntä ratkaisemattomuutta.

Mitä jos puhumisen sijaan joskus olisikin vain hiljaa toisen rinnalla?

Myötätunto vie kohtaamisen luonteen täysin uuteen ulottuvuuteen: kyse ei ole siitä mitä sinä ja minä saamme (toistemme kustannuksella), vaan siitä mitä me voimme olla (toistemme kanssa). Nähdyksi ja kuulluksi tulemisen taika on siinä, että se avaa konfliktien umpikujasta vaihtoehtojen maailman. Kiistan kohteena olevat asiat voivat nähdyksi ja kuulluksi tulemisen jälkeen ratketa ei ainoastaan sinun ja minun tavalla, vaan millä tahansa tavalla.

Nähdyksi ja kuulluksi tuleminen on jaettu kokemus, joka ei vie keneltäkään mitään ja antaa kummallekin. Se on ääretön voimavara.

Silloin kaikki on mahdollista.

Kirjoitus perustuu osin Keiju Vihreäsalon kirjaan ”Jotta voisin rakastaa – Rakkauden anatomia”. Kirjassa pohditaan, mitä on rakkaus ja tarkastellaan, minkälaiset asiat estävät meitä kohtaamasta toisiamme rakkaudessa. Kirja on ilmestynyt lokakuussa Otavan Hidasta elämää -sarjassa.

Someriippuvuuden 5 hälytysmerkkiä – Selaatko puhelinta sängyssä heti herättyäsi?

Sosiaalinen media on muuttanut elämäämme merkittävästi kuluneen kymmenen vuoden aikana. Se on tuonut mukanaan paljon positiivisiakin asioita, mutta somen käyttö on muuttunut vaivihkaa ongelmaksi monen kohdalla.

On helppo puolustautua sanomalla, että homma on täysin hallussa ja jos näkisit tarpeelliseksi, voisit kyllä lopettaakin. Tämä on hyvin tyypillistä myös muista addiktioista kärsiville. Riippuvuuden pohjalta löytyykin biologinen perusta: saamme välittömän palautteen postauksestamme tykkäysten muodossa, ja se saa aikaan aivoissa dopamiinin nopean vapautumisen. Dopamiini tuottaa vahvasti mielihyvää, ja siihen on helppo jäädä koukkuun. Mitä enemmän somea käytetään, sitä voimakkaammin toiminta vahvistuu.

Kuka sitten määritellään someriippuvaiseksi? Tyypillinen somen käyttäjä selailee Facebookkia, Instagramia ja Snapchattia. Haitalliseksi käyttö muuttuu siinä vaiheessa, kun toiminta muuttuu itselle tai läheisille haitalliseksi. Riippuvuus voi ilmetä niin, että selaillaan eri kanavista toisten julkaisuja ja niiden selaamista on kertakaikkisen vaikea lopettaa. Kun pitäisi tehdä jotain muuta, ohjautuukin toiminta kuin itsestään somen selaamiseen.

Toisille tulee tarve tehdä omia päivityksiä jatkuvasti. Termi FOMO (fear of missing out) eli paitsijääminen, on nähty yhtenä someriippuvuutta selittävänä tekijänä. Olo muuttuu ahdistuneeksi ja kiukkuiseksi, jos ei pääse osallistumaan somen tapahtumakenttään. Mistä jäänkään nyt paitsi, kun en tiedä mitä muualla tapahtuu? Tunteeseen liittyy myös yksinäisyyden ja negatiivisten tunteiden herääminen. Someriippuvuuden oireita ovat stressi, levottomuus, ärtymys, ahdistus ja keskittymiskyvyn puute. Huolestuttavinta someriippuvuudessa on, että koukkuun jääneen on itse vaikea havaita sitä.

Vastaa rehellisesti seuraaviin viiteen kysymykseen. Kuinka moneen niistä vastaat myöntävästi?

Selaatko somea, ennen kuin nouset sängystä aamulla?
Onko matkapuhelimesi esillä, kun vietät aikaa ystäviesi kanssa? Onko turvallista pitää puhelin käden ulottuvilla? Tarkistatko tasaisin väliajoin, mitä uusia notifikaatioita näytölle on tullut?
Kun olet yksin, onko puhelin aina seuranasi? Hamuatko puhelinta käteesi, kun odotat bussia, matkustat julkisilla kulkuvälineillä, käyt kahvilla tai syöt lounasta? Käytkö joskus vessassakin kännykän kanssa? Poistutko koskaan kotoasi ilman puhelinta?
Huomauttavatko läheisesi sinulle, että selailet puhelintasi silloinkin, kun sinulle jutellaan?
Kuuluuko iltarutiineiheisi vielä juuri ennen nukkumaanmenoa tarkistaa, mitä somessa tapahtuu?

Jos tunnistit itsesi useammasta kohdasta, on sinun syytä tarkastella puhelimen käyttöäsi kriittisesti. Jos edelleen väität, että somen käyttö on hallussa, niin mitäpä jos sulkisit puhelimesi muutamaksi päiväksi juuri nyt? Jos huomaat selitteleväsi, miksi se ei ole mahdollista, on aika tehdä jotain. Hyvä uutinen on se, että jos sinulla on halua muuttaa tilanne, niin se on täysin mahdollista! Mitä kaikkea upeaa ja hyödyllistä voitkaan tehdä ajalla, joka vapautuu somen pläräämiseltä! Nyt sinun täytyy vain tehdä päätös ja muuttaa tilanne!