Kun uskaltaa näyttää omat heikkoutensa ja toinen seisoo silti vierellä – Ihmissuhteen vahvuus punnitaan haasteissa

Ei ole itsestäänselvyys, että toisen ihmisen kanssa pystyy viettämään kolme kuukautta kymmenessä neliössä tulematta hulluksi. Nämä kuukaudet  ovat olleet omanlaisensa ihmiskoe: tässä ajassa ehtii nähdä väistämättä molemmista kaikki puolet.

Ennen lähtöä puntaroimme, onko tiivis yhteiselo suhteellemme uhka vai mahdollisuus. Sovimme jo ennen reissua, että kaikki tunteet ovat matkalla sallittuja ja omaa tilaa saa niin paljon kun haluaa. Melkein kolme kuukautta myöhemmin ihmettelimme, kun mitään ristiriitoja ei ollut ollut, eikä omaa tilaa juurikaan ollut tarvittu. Mitä elementtejä ystävyydessämme on, jotta se toimii näin hyvin?

Matka on opettanut valtavasti. Se on näyttänyt, mitä hyvät ihmissuhteet parhaillaan voivat olla, ja toisaalta muistuttanut siitä, kuinka itse voin olla paras mahdollinen ystävä vastavuoroisesti. On helppo nauttia iloisen ja hyväntuulisen ihmisen seurasta, mutta ihmissuhteen todellinen vahvuus punnitaan silloin, kun haasteita tulee vastaan. Hyvä ja terve ihmissuhde ei automaattisesti tarkoita, että siinä oleminen on aina helppoa.

Jos toista näkee silloin tällöin, antaa vain palasia itsestään. Haasteet tulevat eteen usein nimenomaan arjen jakamisessa, oli kyseessä sitten ystävyyssuhde tai parisuhde.

Toimivan ihmissuhteen avaimet

1. Kyky ja halu kuunnella ja ymmärtää toista

Jokainen haluaa tulla aidosti kohdatuksi ja kuulluksi tunteineen ja reaktioineen. Siksi yksi tärkeimmistä elementeistä toimivassa ihmissuhteessa on toisen kuunteleminen herkällä korvalla, samalla itseään toisesta peilaten. Tärkeintä on yrittää, ystävä kyllä huomaa sen. Aina toista ei voi eikä tarvitse ymmärtää, mutta jo yritys voi viedä pitkälle.

2. Kyky tarkkailla omia toimintatapoja ja asenteita

Turvallisessa ihmissuhteessa voi opetella kykyä reflektoida omaa käytöstään. Vapaus olla oma itsensä ei tietenkään tarkoita oikeutta olla ihmissuhteessa kurja, epälojaali tai epäluotettava. Omia toimintatapoja voi oppia muuttamaan, jos ne ovat haitallisia ihmissuhteille.

Kun toisen käytös ärsyttää, on hyvä osata pohtia, miksi niin käy. Onko kyse todella toisesta ihmisestä, vai jostakin piirteestä tai ongelmasta, joka on minussa itsessäni? Kun haluaa todella ymmärtää toista, on myös valmis nopean reagoimisen sijaan ensin punnitsemaan perimmäisiä syitä, vaikka olisi luonteeltaan kuinka äkkipikainen tahansa.

3. Tulla hyväksytyksi täysin omana itsenään

Turvallinen ihmissuhde antaa tilaisuuden nähdä ja näyttää kaikenlaiset tunteet. Tuosta turvallisuudesta kumpuaa mahdollisuus näyttää itsensä kokonaisena ilman pelkoa tulla hylätyksi tai hyväksikäytetyksi. On palkitsevaa, kun uskaltaa näyttää omat heikkoutensa ja huomaa, että silti tämä toinen ihminen seisoo vierelläni. Kun tulee kohdatuksi kokonaisena, on helpompi ottaa myös vastaan toisen ihmisen kaikki puolet.
Huonot ihmissuhdekokemukset saattavat jättää mieleen haitallisia uskomuksia ja pelkoja, jolloin voi olla vaikea avata itseään uusissa ihmissuhteissa. Luottamuksen uudelleen rakentaminen voi vaatia aikaa, mutta sitä on mahdollista opetella turvallisessa suhteessa.

4. Yhteinen halu löytää ratkaisu

Ristiriitoja tai ongelmia ei kannata pelätä. Parhaassa tapauksessa haasteet ja niihin yhdessä löydetyt ratkaisut kasvattavat ja vahvistavat suhdetta entisestään.

Ihmissuhteessa on hyväksyttävää kohdata vaikeuksia. Se, miten niihin käydään käsiksi, on merkityksellistä.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image