Sivu 241 – Hidasta elämää

Kysy psykologilta: Miltä aito ystävyys ja luottamus tuntuu?

Kysy psykologilta -palstalla psykologi Heli Heiskanen vastasi Hidasta elämää -sivuston lukijoiden kysymyksiin vuonna 2018.

Olen 28 vuotias, rikkinäisen ja eronneen perheen keskimmäinen lapsi. Nykyisin kolmen lapsen äiti (7v,3v ja 1v), mieheni kanssa ollaan oltu 10v yhdessä, joka on ainut ystäväni. Olen osa-aikatöissä ja harrastan tanssia. Ainut ystäväni kuoli 1,5v sitten syöpään. Koen olevani todella yksinäinen, hengetön, tyhjä, sekä onneton. Haluaisin luopua maallisesta mammonasta. Elämän nälkä on suuri, haluan nähdä ja kokea sekä tavata ihmisiä. Elämä tuntuu kuitenkin tyhjältä ja aivan kuin olisin hukassa, enkä pysty keskittymään hetkeen.

Haluaisin tietää, miltä aito ystävyys ja luottamus tuntuu? Voiko aikuisena löytää ystävää? Sanotaan, että kuuntele sydämesi ääntä, niin miten erotan sen mieleni ailahteluista?

Helin vastaus:

Kiitos mielenkiintoisesta kysymyksestäsi. Ystävyys ja luottamus ovat suuria aiheita ja ne herättävät paljon ajatuksia. Valitsin tähän vastaukseen joitakin mielestäni tärkeitä asioita ystävien löytämisestä ja yhteyden luomisesta.

Kerrot tuntemuksistasi, kuten yksinäisyyden tunteesta, elämän nälästä ja kaipuustasi tavata ihmisiä. Tyhjyyden ja hukassa olemisen tunne voi olla paitsi tukalaa, myös mahdollisuuksien välitila, joka voi johtaa uudistumiseen ja ihmisenä kasvamiseen. Yleensäkin tyytymättömyys ja merkityksettömyyden tunne ajavat ihmistä löytämään uusia puolia itsestään ja elämästä. Silloin on tärkeää hakea tapoja toteuttaa sisäisiä kaipuitaan.

Samoista asioista kiinnostuneiden ryhmiin

Ystävystyminen aikuisenakin on hyvin mahdollista. Toki aikuisiällä monien arjen kuviot ja ihmissuhteet saattavat olla jo vakiintuneita, joten tarvitaan aktiivisuutta ja kärsivällisyyttä ystävien löytämisessä. Ystävystymisessä on ainakin kaksi tärkeää asiaa: hakeutua samoista asioista kiinnostuneiden ihmisten seuraan sekä avautua yhteyden mahdollisuudelle toisten kanssa. Näistä ensimmäinen on usein helpommin toteutettavissa kuin toinen, mutta molempia tarvitaan.

Aikuisena ystävät löytyvät yleensä työpaikalta, harrastuksista tai lasten kautta esimerkiksi toisista vanhemmista. Kannattaa kokeilla ja tutustua erilaisiin ryhmiin ja ihmisiin, livenä ja netissä. Kun löytää hyvän tuntuisen ryhmän, kannattaa siihen liittyä pidemmäksi aikaa, jotta tulee mahdolliseksi tutustua ihmisiin paremmin.

Yhteyden kokemiseen tarvitaan luottamusta

Kuten kaikki tietävät, joukossakin voi tuntea itsensä yksinäiseksi, joten muiden seurassa oleminen ei välttämättä riitä ystävystymiseen. Tarvitaan myös uskallusta avautua kokemaan yhteyttä toisten kanssa. Luottamuksen kokeminen ihmissuhteissa on toisille helpompaa kuin toisille. Siihen vaikuttaa aikaisemmat kokemukset etenkin lapsuuden perheen läheisimmistä ihmissuhteista ja myös myöhemmät ihmissuhteet.

Kerrot, että olet kasvanut rikkinäisessä perheessä, joten luottaminen voi olla sen vuoksi sinulle haastavaa. Lisäksi kerrot menettäneesi ystäväsi ja suru siitä saattaa yhä vaikuttaa taustalla ja saada ehkä pelkäämään uusia menetyksiä. Sen vuoksi onkin tärkeää antaa itselle lupa kaikkiin tunteisiin, käsitellä tarvittaessa aikaisempia kokemuksia ja uskaltautua omassa tahdissa harjoittelemaan luottamusta.

Turhien suojakuorien purkaminen

Monilla ihmisillä on suojakuoria, jolla tarkoitan erilaisia rooleja ja käyttäytymismalleja, joiden avulla peitetään ja suojataan aitoja tunteita ja minuutta. Tyypillisiä suojakuoria voi olla vaikkapa liiallinen miellyttäminen ja mukautuminen, suorittamiseen pakeneminen tai hiljaiseen kuoreen vetäytyminen. Voi jopa ajatella, että monesti etenkin vieraampien ihmisten kesken suojakuoret saattavat keskustella keskenään ennemmin kuin kaksi aitoa ihmistä, jolloin yhteys heidän välillään jää etäiseksi.

Parhaimmillaan suojakuoret auttavat sopeutumaan joukkoon ja tuntemaan itsensä hyväksytyksi. Ne voivat suojata tunteiden haavoittumiselta ja auttaa selviytymään arkisissa tilanteissa. Suojakuoret ovat hyödyllisiä myös niin kauan kuin ihmisen sisällä oleva minuuden herkkä taimi tarvitsee suojaa vahvistuakseen. Kuoret voidaan nähdä ikään kuin suojarakenteena siihen asti, kunnes on valmis olemaan sellainen kuin todella on. Pahimmillaan suojakuoret voivat kuitenkin olla suuri kuormitustekijä sekä rajoittava panssari oman itsensä, elämän ja muiden ihmisten välillä. (Herkkyyden voima -opas omannäköiseen elämään, Heli Heiskanen)

Omia tyypillisiä suojakuoria kannattaa tunnistaa ja vähitellen purkaa turhia kuoria ja rooleja. Ei kuitenkaan ole tarkoitus pakottaa itseään luopumaan suojakuorista vaan oppia valitsemaan tietoisemmin milloin on syytä suojautua ja milloin voisi olla avoimempi.

Yhteyden luominen tapahtuu mielessä ja kehossa

Turvattomuutta kokeneilla voi olla taipumus suojautua ikään kuin omaan kuplaan toisten seurassa ja se saattaa olla hyvinkin syvällä kehossa oleva automaattinen reaktio. Se voi olla ainakin osasyynä, miksi saattaa tuntea itsensä ulkopuoliseksi muiden seurassa ja aidon yhteyden kokeminen voi tuntua vaikealta. Näin voi siis olla, vaikka mielessään haluaisi tutustua ihmisiin ja löytää ystäviä. Siksi ystävyydelle avautuminen ei ole vain mielessä tehtävä päätös, vaan voi olla tarpeen tehdä myös kehollisia harjoituksia ja työstää asioita syvällisemmin.

Vanha sanonta ”niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan” pitää yllättävän hyvin paikkansa monissa asioissa ja myös ihmisten kohtaamisissa. Jos itse on esimerkiksi varautunut tai epäluuloinen toisia kohtaan, heilläkin saattaa olla vaikea tuntea lämpöä ja kiinnostusta takaisin. Jos taas itse on mahdollisimman aito, rento ja ystävällinen toisia kohtaan, toisetkin ovat todennäköisemmin avoimia ja ystävällisiä takaisin.

Näin ollen harjoittelemalla itsensä (ja toisten) hyväksymistä, tietoista läsnäoloa ja rentoutumista parantaa mahdollisuuksiaan ystävystyä. On hyvä harjoitella aitoja kohtaamisia muiden kanssa mahdollisimman turvallisesti. Tottumisen ja hyvien kokemusten myötä kyky luottaa itseen ja muihin vahvistuu ja yhteyden luominen helpottuu, kun itse osaa rauhoittua olemaan aito itsensä muiden seurassa.

Luottamus tuntuu rauhalliselta, iloiselta ja turvalliselta

Miltä aito ystävyys ja luottamus sitten tuntuu? Sitä voisi varmasti kuvailla monella tavalla, mutta minusta aito ystävyys ja luottamus tuntuu rauhallisena, iloisena ja turvallisena olona kehossa ja mielessä. Silloin on helppo rentoutua ystävän seurassa ja nauttia yhdessä olosta, kun huomio ja energia ei kulu varuillaan oloon ja suojautumiseen. Luottamuksen tilassa pystyy olemaan avoimesti oma itsensä olematta liiaksi huolissaan siitä, tuleeko hyväksytyksi tai satutetuksi. Silloin tuntee aitoa kiinnostusta tutustua toiseen ja jakaa asioita hänen kanssaan.

Aidossa ystävyydestä molemmat pyrkivät ottamaan huomioon sekä omat että toisen tunteet ja tarpeet. Molemmat uskaltavat kertoa ja ilmaista todellisia ajatuksia ja tunteita. Aidolle ystävälle voi sanoa myös, kun on eri mieltä tai ei pidä jostakin asiasta. Molemmat arvostavat itseään ja toisiaan sellaisina kuin he ovat ja toimivat luottamuksen arvoisesti toisiaan kohtaan.

Kysyit myös, kuinka erottaa sydämen ääni mielen hälinästä. Sydämen ääni tuntuu minusta itse asiassa aika samanlaiselta kuin aito ystävyys ja luottamus: rauhalliselta, selkeältä ja turvalliselta. Kehon tuntemukset kertovat usein paljon enemmän kuin mielessä risteilevät ajatukset. Ajatukset kun muuttuvat jatkuvasti ja mieli tekee asioista monimutkaisia. Tietoisen läsnäolon ja kehon kuuntelun kautta voi oppia tuntemaan kehossaan, mikä olisi oikein ja hyväksi itselle ja mikä taas ei.

***

Kerrot haluavasi nähdä ja kokea sekä tavata ihmisiä. Siispä toimi sen eteen yksi askel kerrallaan. Voit harjoitella rentoutumista ja tietoista läsnäoloa ja opetella avautumaan yhteyden mahdollisuudelle toisten kanssa. Tarvittaessa hae tukea esimerkiksi keskustelu- tai kehoterapioista. Onneksesi sinulla on oma perhe, mies ja lapset, ja voit olla siitä todella kiitollinen, koska moni elää myös ilman perhettä. Heidänkin kanssaan voit harjoitella luottamuksen ja yhteyden kokemusta päivittäisessä elämässä.

Hakeudu sitten kokemaan asioita muidenkin ihmisten kanssa, yksin tai perheenä. Jokaisesta kohtaamisesta voi nauttia tietämättä johtaako se sen pidempään tutustumiseen. Joskus yhteys saattaa syntyä hetkessä, mutta luottamus rakentuu pidemmän ajan ja yhteisten kokemusten myötä. Vähitellen huomaat löytäneesi ystäviä.

Lisää tietoa ja vinkkejä itsetuntemukseen löydät kirjastani Herkkyyden voima -opas omannäköiseen elämään ja monilta kursseiltani, katso tarkemmin täältä.

Mitä yllättäviä asioita äitien laukuista löytyy? 8 äitiä vastaa

Lasten oppeja äideille -kirjan kirjoittajat kertovat, mitä äitien laukuista ja taskuista löytyy.

Noora Lintukangas: ”Laukussani on kauhea pino ryppyisiä ja tahmaisia servettejä, joita tulee napattua joka paikasta mukaan ja jotka jäävät kassin pohjalle – kunnes niitä tarvitaan. Siihen mennessä niihin on kuitenkin ehtinyt jo tarttua ainakin xylitol-pastilleja, purkkaa, teenpurua, huulirasvaa ja laastari. Mutta parempi kuin ei mitään… Välillä on löytynyt lasten alkkarit (joita kulki laukussa ennen kuin kuopus oppi sisäsiistiksi). Joskus on tullut roskiksen puutteessa sullottua kakkavaippa laukkuun, josta se on löytynyt seuraavana päivänä…

Yleensä mukana on Uno-pelikortit kassissa: alakouluikästen ja nuorempien lasten kanssa se on verraton ajanviettotapa odottelutilanteissa.”

Eevi Minkkinen: ”Multa löytyy Himalajan suolaa, vaippoja tietysti joka laukussa ja vaihtosukkia. Cappucinojen kylkeen annettuja suklaakonvehteja, joita on ihana löytää just oikealla hetkellä.”

Keiju Vihreäsalo: “Löytyy kahdet nappikuulokkeet, pinnejä ja lenksuja. Kiviä, sekä äidin omia kivikaupasta ostettuja että kuopuksen kadulta keräämiä, kyniä, legopää, kolme ostoslistaa, kolme kourallista kuitteja, servettejä ja nenäliinoja (ei erota mitkä on käytettyjä ja mitkä käyttämättömiä), ostoskasseja, kahvilasta hunajaa, sokeria ja syömättömiä suklaakonvehteja. Heittotähti, noin 7 cm pitkä kuminen lisko, joka tuntuu nenälimalta, joka kerta kun käsi osuu siihen, tietysti kukkaro.

Pussukassa vielä erikseen särkylääkkeitä, kuopuksen matkapahoinvointi-homeopaattiset, postimerkkejä, epämääräinen kasa kanta-asiakkuuskortteja. Tietenkin siteitä ja tampooneja pyörii laukun pohjalla myös. Ja toki olen kassalla vetänyt esiin kukkaron, johon on takertunut pikkuhousunsuoja. Lisäksi lähes aina mukana tietokone, muistikirja, hanskoja (omia ja kuopuksen).”

Tara Lange: ”Mä oon niitä äitejä, jotka ei oo ikinä kantanut mitään mukanaan. Never ollut esim. nenäliinaa. Miten mun lapset on hengissä, ken tietää?”

Karita Palomäki: ”Vajaa neljä vuotta sitten olin hieman kiireinen, kun mulla oli yhtä aikaa sekä kodin että työhuoneen muutto. Ihmettelin monta kuukautta joka välissä, että miksi mun laukku painaa niin vietävästi, mutten ehtinyt missään välissä tsekkaamaan mitä siellä on. Sitten ehkä kolmen kuukauden päästä tyhjensin laukkuni, joka oli muuttunut siis muuttojen myötä myös työkalupakiksi; sieltä löytyi mm. painava vasara, rullamitta, mattoveitsi, nauloja ja ruuveja sekä kipsilevyseinään kiinnitettäviä taulukoukkuja. Ja näiden lisäksi siis sitä ”normaalia”: iso kasa kaupan kuitteja, lapsen lahjoittamia kiviä sekä pussista pudonneita cashewpähkinöitä laukun pohjalla, servettejä, pilaantunut mandariini hedelmäpussissa.

Tällä hetkellä laukusta löytyy: yli 100kpl kaupan kuitteja, kuittilomakevihko, 2x kertakäyttösadetakki, yhdet sukat, karkkiroskia, kolikoita, lapsen antamat (sepeli)kivet (ovat olleet siellä 3-4v.), pussi pieniä nauloja, ompelumittanauha, monisteita, postimerkkejä, 5 kynää, nahkahanskat, tikkari, 2x lompakko, Voimauttavat kysymykset -kortit ja Stressinhallintakortit.”

Eveliina Salonen: ”Tarpeellisin löytö tämän äidin laukusta oli kerran tyhjä hedelmäpussi. Lensimme pienellä lentokoneella. Kaksivuotiaalle, jo kuivaksi oppineelle tuli kesken lennon kakkahätä. Mutta selvisi, että koneessa ei ollut vessaa. Eipä muuta kuin laukun pohjalle jäänyt pussi esiin, lapsi kyykistyi penkillä pussille, pussi kiinni ja hymyillen lentoemännälle. Hätä keinot keksii!”

Sanna Wikström: ”Löysin juuri takin taskusta omat hanskat, mökin avaimet, maalisävylastuja ja LAPSEN ULKOHOUSUT. Äidin taskut ovat ehtymättömät. Tyypillisesti taskusta ja kassista löytyy ”ihania kiviä” (eli sepeliä), käpyjä ja keppejä. Pari viikkoa sitten kaivoin kassalla lompakkoa laukusta, ja hihnalle pomppasi lapsen pikkarit. Ei ne puhtaat tällä kertaa.”

Marika Rosenborg: ”Kiviä ja kirjoja, ennen ja nyt.” (Huom! Lapset jo aikuisia.)

Pomon tehtävä on saada muut loistamaan – Siinä ei onnistu iskulauseita hokemalla

Kimmo Huhtimo on DI ja ArtSense Oy:n toimitusjohtaja, joka yhdistää taiteilijoiden osaamista yritysten ja yhteiskunnan uudistustilanteisiin. Aiemmin Kimmo on ollut johtotehtävissä mm. Mehiläisellä ja L&T:llä. Hänet tunnetaan erityisesti asiakas- ja työyhteisökokemuksen uudistajana. Kimmo innostuu ihmiskeskeisistä jutuista, taviskahvista, lenkkareista ja Vespailusta Välimerenmaiden tyyliin.

Todellista johtajuutta on saada tiimi loistamaan. Siihen ei pääse johtamisoppaiden iskulauseita toistelemalla. Tiedättehän ne tyhjät katseet strategia-powerpointtien äärellä. Aamen siihen käytetylle ajalle. Julistamalla muuttuu muun muassa ei mikään.

Yliyrittäminen ei ole urheilijoiden yksinoikeus. Kun hype-johtaja kohtaa ”tavistiiminsä”, yhteys puuttuu. Tämä hämmästyttää. Teen kaiken oikein, mutta tiimi polkee paikallaan. Riittämättömyyden tunne istahtaa iholle jäädäkseen. Tuskaa voi lisätä kertailemalla innostaviksi kuviteltuja uhkakuvia: nopeammin, pakko, kuoleman laakso.

Kun porukka ei loista, esimies paikkaa tilannetta ja pidentää päivää. Esimiehen pelastajarooli kasvaa, samoin verenpaine. Umpikuja lähestyy. Olisiko aika luopua esimiehen sankarimyytistä? Tilalle haettaisiin jotain rennompaa ja enemmän ihmistä muistuttavaa, arjessa elävää ”tavisjohtamista”.

Esimies, vaihda hattua. Löysä pipo ei vielä tee kenestäkään loistavaa esimiestä, mutta tiukka voi estää paljon. Rentoa tekemisen meininkiä et saa, jos et löydä iloa tekemiseesi. Siksi ensimmäinen vapautettava asia on tunnelma. Rentous elää siitä.

Johtajuuden kehittäminen on samalla ihmiskäsityksen ja kohtaamiskyvyn kehittämistä. Olenko aidosti kiinnostunut toisen näkökulmasta ja hänen auttamisestaan? Haluatko ymmärtää muitakin kuin itsesi kaltaisia? Siitä johtajuudessa on kysymys. Entä miten suhtaudun itseeni? Annos armollisuutta ei mene koskaan hukkaan.

Onnistuminen vaatii koko tiimin. Jokaisen on tunnettava, että juuri häntä tarvitaan. On tärkeää tehdä merkityksellisiä asioita. Vielä hienompaa on olla yhteisölle merkityksellinen. Anna tiimisi tuntea tämä merkityksellisen olemisen keveys. Käytin tarkoituksella sanaa keveys. Sitä me tarvitsemme. Se on energiaa. Raskas ei lennä.

Jos sinulla on taipumusta ottaa asiat liian vakavasti, ota vakavasti kepeyden edistäminen. Kuka haluaa elää elämänsä pelkän vakavamielisyyden vallassa? Ilo ei ole pois tärkeiltä jutuilta. Sama sukua ovat unelmat. Ilman unelmia ja leikkimieltä emme olisi koskaan käyneet avaruudessa. Siinäkin lajissa vakavuus ja lapsenmieli kohtaavat.

Opettele nauttimaan virheistä. Tämä ei päde, jos kyse on turvallisuudesta ja ihmishengistä. Meille muille virheettömyys merkitsee sitä, että emme kokeile riittävän rohkeasti uutta. Jos esimies pelkää virheitä, tiimikin tekee niin. Voit yrittää peitellä, mutta kulmakarvan asentosi ja kirskuvat hampaat paljastavat totuuden. Harjoittelu tekee mestarin. Töppäile, opi ja naura virheillesi – julkisesti. Vahvistuva tiimi palkitsee.

Tiimiä ei korulauseilla hämätä. Ole ihminen, älä suoritus. Siitä seuraa ihmeitä. Kumman tiimi valitsisi vetäjäkseen: supersankarin vai hänet, joka ymmärtää ihmistä ja haluaa onnistua yhdessä? Ihmisenä oleminen on oikeastaan aika tavallista puuhaa. Niin pitäisi olla johtamisenkin. Johtajan tärkein linjaus voi olla: ”En minä tiedä. Mietitäänkö yhdessä?”

Tavisjohtaminen on jotain hypeä ja trendejä syvällisempää. Ensimmäinen askel voi olla vaikein – ja samalla antavin.

Esimies, relaa vähän!

Haastan seuraavaksi kirjoittajaksi toimitusjohtaja Minna Saranpään Wilhelmiina Palvelut Oy:stä.

Kimmo Huhtimo
Toimitusjohtaja
ArtSense Oy

“Jos pyytäisin sinua nimeämään kaikki ne asiat, joita rakastat, kauanko kestäisi, että mainitsisit itsesi?” – 5 voimakuvaa itsensä rakastamisesta

Muistathan rakastaa ensin itseäsi, sillä itsesi kanssa vietät loppuelämäsi. Lisää voimakuvia löydät Instagram -tililtämme täältä.

@hidasta

Rakkaus ilmaantuu, kun sitä ei säntäile etsimässä

Käsi sydämellä: olen toistellut sanontaa, että kun itseään alkaa rakastaa, voi ottaa rakkautta vastaan myös muilta. Se on niin. Ja se ei kerta kaikkiaan ole niin. Kuinka usein tapaankaan ihmisiä, jotka syyllistävät itseään siitä, että itsessä on vielä jotain pimeyttä tai että ei osaa rakastaa itseään. Että siksi mun elämä on tällaista, kun en vielä ihan osaa rakastaa itseäni. Kuinka usein ja paljon olenkaan ollut tuo tyyppi!

Kun on jo valmiiksi hajalla, ei ole kovinkaan myötätuntoista kaiken lisäksi vaatia rakkautta itseään kohtaan

Silloin kun on ihan tuskassa siitä, miksei rakkausjuttu toisen ihmisen kanssa (taaskaan! vieläkään!) onnistu, kun jää yksin, kun elämä tuntuu taistelulta, kun ahdistaa, kun pettyy tai kun on hukassa, ei ole kovinkaan myötätuntoista vaatia itseltään, että vielä ”rakastaisi itseään”. Kun on jo valmiiksi hajalla tai ainakin kysymysmerkkinä saattaa ajatella, että no jos mä tässä väännän itseni kivempiin viboihin, niin homma lähtee rullaamaan. Ou nou.

Ei itsensä rakastaminen ole mitään supernaiseksi tai -mieheksi muuttumista

Meillä on usein ihan huomaamattomia ihannekuvia siitä, millainen ”itseään rakastava versio” itsestämme olisi: ei vedä pultteja, osaa handlata kaiken tosi hyvin, kohtaa maailman koko ajan sydän auki, on täydellisen rakkaudellinen kumppani, ei pelkää, ei tunne kateutta, ilmaisee itseään aina hienosti, ei koskaan ole hukassa ja tietää justiinsa, mitä haluaa.

Mutta ei itsensä rakastaminen ole mitään supernaiseksi tai -mieheksi muuttumista. Sen ei tarvitse olla eheyden kukkalandiaa, vaan se saa olla juuri sinun kokonaisuuttasi. Itseään ei voi vaatia ja puskea olemaan zen, hyväntuulinen, hyvinvoiva, ruusuntuoksuinen ja tiedostava. Tai voi puskea – ja siinähän se rakkauden fillari ojaan juuri kaartaakin. Kun yrittää suorittaa jotain rakkauden ideaalia katoaa lämpö, ilo ja myötätunto. Eikä enää olekaan kovin rakkaudellinen olo. Luulee koko ajan, että jotain olennaista on löytämättä ja selvittämättä.

Olen itse suorittanut ”itseni rakastamista” kuin mikäkin rakkausnörtti: opiskelin psykologiaa, henkisyyttä ja tietoisuutta kaikilta kanteilta ja eheytin itseäni, jotta rakkaus voisi saapua. Tässä koko pointti: jotta voisi saapua. Luulin oikeasti, että itsensä rakastaminen on sitä, että väistän osumat hienosti ja sydämeni on auki 24/7. Tai että ainakin se on jotain, mitä en vielä ihan täysin ole tajunnut. Ennen kaikkea halusin vain, että minulla olisi parempi olla ja että joku ihana mies rakastaisi minua ja elämässä olisi isosti virtausta.

Ennen kaikkea halusin vain, että minulla olisi parempi olla

Vasta paljon myöhemmin oivalsin, että saan ihan oikeasti olla tällainen röpelöinen ja keskeneräinen ja elämässäni saa olla kitkaa. Saan tuntea kaikkea ja saman aikaisesti minulla saa olla luottavainen ja hyvä olo. Saan olla lempeästi itseni kanssa ja luopua siitä mikä ei tunnu hyvältä. Saan ostaa itselleni kukkia vaikka kämppä olisi kaaoksessa. Saan olla keskeneräinen ja prosessissa. Minulla on lupa näkemyksiini ja intuitioihini eikä minun tarvitse sopeutua maailmaan (maailma voi sopeutua minuun). Ja saman aikaisesti saan vastaanottaa elämän hyvää ja rakkautta niin paljon, kuin ikinä suinkin – ja ihan täysin sydämin jakaa sitä toisten kanssa.

Saan tuntea kaikkea, olla lempeästi itseni kanssa ja luopua siitä, mikä ei tunnu hyvältä

Mitä siis, jos itsensä rakastaminen onkin matkan tekemistä? Turvan ja luottamuksen lisääntymistä, lempeyden ja omien rajojen löytymistä? Kohtaamisten syvenemistä? Hyvän olon lisääntymistä? Vastaanottamisen oppimista? Sitä, ettei tarvitse pärjätä yksin? Sitä, ettei tarvitse muuttua? Sitä, ettei tarvitse puskea hampaat irvessä? Sitä, ettei tarvitse olla vastausta kaikkeen? Sitä, ettei tarvitse olla muuta kuin on?

Sisäinen turvattomuus on meissä se, joka vaatii itseltä ja odottaa universumilta, pelkää koko ajan pahinta ja voi vain toivoa parasta. Kun kyky kannatella itseä kasvaa, lisääntyy turva – ja toisin päin. Silloin voi olla itsensä kanssa enenevästi sydän auki – ihan tällaisena tavallisena pikku ihmisenä – ja niin suurenmoisena.

Ja voi jestamandeera, miten elämää mullistavaa se on. Rakkaus tuleekin esiin tässä ja nyt, kun sitä ei säntäile etsimässä.

Kuvat: Unsplash / Jess Watters, Paula Ojansuu

Kun keho vetäisi hätäjarrusta, sain tilaisuuden kuulostella mitä todella haluan

Kirjoittaja Anna Salonen on 34-vuotias lastentarhanopettaja, joka on niin työssä kuin arjessa tottunut pitämään huolta toisista ja opetteleekin nyt itsensä huomioimista intensiivikurssin muodossa. Itsetutkiskelun tuotoksena on syntynyt Facebook-sivu Matkalla lähelle.

Vielä saman päivän aamuna, jolloin hetkeä myöhemmin olin ensiavussa paniikkikohtauksen vuoksi, mieleni kuvitteli, että kyllä minä töissä pystyn ja jaksan. Mutta keho veti hätäjarrusta ja löysin itseni itkemästä pelosta täristen hämärän huoneen lattialla. Silmissä näytti sumealta, sydän hakkasi ja olin pettynyt itseeni, miten sillä tavoin menin pois tolaltani.

Taustalla oli ero parisuhteesta ja siihen liittyneet puhumattomat asiat ja tunteet. Kyllähän niitä suhteita tulee ja menee – saa muuta ajateltavaa, kun kiihdyttää muuten elämässä hieman tahtia. Työhön liittyen oli myös suurten päätösten aika käsillä; jatkaako tuttua vai hypätäkö uuteen seikkailuun. Järki kehotti jatkamaan, sydän hyppäämään.

Olen aina nauttinut menemisestä ja tekemisestä. Saan energiaa ihmisistä, tapahtumista ja projekteista. Mutta siinä minä yhtäkkiä makasin, ensiavun käytävällä sängyssä ja odotin vuoroani kuulemaan, mistä oli kyse. Koitin lähteä hakemaan kahviosta jotakin purtavaa, sillä odotteluaika venyi. Kävelin noin viisi metriä, käännyin itkien kannoillani ja ymmärsin, että en pysty. Lääkärin vastaanotto kesti muutaman minuutin ja oireet olivat hyvin selkeä stressireaktio, joka ilmeni paniikkihäiriön muodossa. Muutamien viikkojen ja kuukausien aikana olin kieltämättä kokenut lähes koko paniikkioireiden kirjon, mutta mieli pakotti jaksamaan arkea siitä huolimatta.

Sain kolmen viikon sairasloman ja pelkkä ajatus itketti. Miten voisin olla niin pitkään pois? 11 työvuoteeni ei mahdu yhteensäkään sairaspäiviä kolmen viikon edestä. Ensimmäiset sairaspäivät kuitenkin karulla tavalla osoittivat, että hidastaminen olisi ollut tarpeen jo kauan sitten. Myös omista tunteista puhuminen, heikkouden myöntäminen olisi varmasti ollut avuksi.

Ajatus ruokakauppaan menosta pyörrytti. Koiran kanssa tein muutaman minuutin kävelyitä, sillä en uskaltanut lähteä pitkälle. Kokeilin myös käydä suosikkikirpparillani, mutta halusin nopeasti ulos. Moni aivan arkinen asia on ollut yllättävän työläs. Vasta nyt olen myöntänyt, ettei minun tarvitse suorittaa ja pärjätä. Olen tavannut lääkäreitä ja psykologeja ja saanut uskoa siihen, että parempaa on tulossa. Olen saanut hiljaisuuden ja kiireettömyyden kuulostella, mitä todella haluan. Kun mieleni ei siihen pystynyt, keho puuttui peliin.

Kun kirjoitan tätä, sairaslomaani on kulunut tasan kaksi viikkoa. Paraneminen tapahtuu hitaasti, mutta varmasti. Löydä rohkeutesi – kirjoitin tekemääni korttiin. Sitä pyrin elämään todeksi joka päivä pienissä asioissa. Ehkä tällä viikolla olen kyllin rohkea asioimaan isossa marketissa tai kokeilemaan uudestaan, miltä kirpparille meno tuntuu. Mutta ennen kaikkea tahdon oppia löytämään rohkeuden kuunnella omaa kehoani. Se kertoo kyllä mitä hienovaraisimmin vihjein, olenko oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ja jos en kuuntele… No, sen tarinan jo tiedämmekin.

Entinen puolisosi ei ole vastuussa kaikesta tuskasta, jota tunnet eron keskellä

Parisuhde ja perhe ovat varmasti suurimmalle osalle niissä elävistä tärkein elämäntarkoitus, jonka pysyvyyteen ja toimivuuteen linkittyvät muutkin elämänvalinnat. Syyt miksi aloitamme parisuhteen ja perustamme perheen vaihtelevat jonkin verran, vaikka yleinen oletus onkin, että rakkaus toiseen ihmiseen ohjaa valintojamme. Ihminen pyrkii uskomaan hyvään ja näkemään kauniita motiiveja ympärillään.

Kuitenkin, syyt ihmisten pariutumiseen voivat löytyä myös muista asioista. Näitä voivat olla halua saada lapsia, pelko olla yksin, suvun odotukset, toisen painostus, normit tai ajautuminen tilanteeseen, joka kuitenkaan ei vastannut odotuksia omalta elämältä. Oma kasvu resonoi aina parisuhteessa. Monet liitot päättyvät siihen, että ihminen tulee tutummaksi itselleen; havahtuu näkemään valintansa ja niiden seuraukset. Identiteettikriisin ei kuitenkaan tarvitse välttämättä johtaa eroon. Tietoista työskentelyä tilanne kuitenkin vaatii ja hyvin usein ammattiapua.

Voidaan ajatella, että meillä on tiettyyn pisteeseen saakka mahdollista valita haluammeko rakastaa. Mutta pelkän tahdon varassa rakkaus ei voi elää silloin, jos peruspilarit murentuvat. Parisuhde voi toki pysyä pystyssä sitoutumisen varassa ilman rakkauden läsnä olevaa voimaa, mutta hinta sille on kova.

Viktor Frankl haastaa ihmisen löytämään tarkoituksen kärsimyksestä. Hän kannustaa ihmistä sanomaan “kyllä” elämälle silloinkin kun ulospääsyä vaikeasta elämäntilanteesta ei tunnu löytyvän. Tässä ihmistä auttavat asennearvot: niin kauan kuin on elämää, on mahdollisuuksia.

Rakkaussuhteen alussa tarkoitus liittyy vahvasti ihmiseen, johon on rakastunut ja elämään, jota haluaa viettää hänen kanssaan. Parisuhteen päättyessä on aika löytää tapahtuneelle tarkoitus, mutta samalla lisäksi uusi merkitys omalle tulevaisuudelle. Tässä monia auttaa ajatus siitä, että suhde tuli tiensä päähän, täytti tarkoituksensa sen hetkisessä elämässä. Eroissa on aina kaksi tarinaa, joista molemmat ovat totta. Kunnioittamalla toisen kokemusta on helpompi antaa anteeksi.

Eron keskellä parisuhteen merkitys voi näyttäytyä uudenlaisena. Rakkauskäsitys voi muuttua paljonkin. Kun saa etäisyyttä katsoa päättynyttä suhdetta kauempaa, voi huomata selkeämmin asioita, joita ei pannut suhteen kestäessä merkille. Usein nämä liittyvät vuorovaikutukseen ja arvoihin. Itsetunto, joka eron hetkellä monella romahtaa pitkäksikin aikaa, alkaakin vahvistua uudenlaisen itsetuntemuksen avautumisen myötä.

Sanotaan, että minun haavani tunnistaa sinun haavasi ja siksi ihmisellä on taipumus tuntea vetoa henkilöön, jonka tarina täydentää omaa maisemaa, joko kutsuen vielä kerran uudelle kipeälle kertauskierrokselle tai auttaen eteenpäin aiemmin ratkaisemattomien polkujen suunnannäyttäjäksi.

Siksi yksi tärkeimmistä asioita eroa käsiteltäessä onkin sen pohtiminen, miksi valitsit juuri hänet?

Meissä kaikissa on erilaisia puolia ja tarpeita. Voi olla hämmentävää huomata, kuinka erilaiset ihmiset meitä voivatkaan vetää puoleensa. Hiljattain eräs ystäväni kuvasi, kuinka hän avasi kumppanilleen pääsyn sydämeensä, vaikka mies ei vastannut kuvaa ihannekumppanista. Muutama vuosi aiemmin toinen ystäväni avasi samaa asiaa puhuessaan rakastetustaan tällä tavoin: “Minulle oli yllätys, että tässä tämä mies nyt on. Niin toisenlaisena kuin odotin, mutta juuri sellaisena, jota voin ja haluan rakastaa.” Joskus toisen näkeminen “uusin silmin” voi avata pitkässäkin parisuhteessa maiseman salaiseen puutarhaan.

Rakkaus on mahdollisuus, joka on luonamme riippumatta siitä, kuljemmeko yksin tai pareittain. Siksi on tärkeätä huomata, että syy onnettomuuteesi ei välttämättä ole parisuhteesi vaan omat odotuksesi elämältä ja oma taitosi tehdä itsesi onnelliseksi tai onnettomaksi. Toinen ihminen ei ole vastuussa siitä mitä tunnet, vaikka kiusaus ajatella näin on suuri. Kukaan meistä ei valitse tunteita, eivätkä tunteet sinänsä ole vääriä tai oikeita, mutta teoistamme olemme aina vastuussa.

Teksti on lainaus kirjastani Sinä selviät kyllä – Erovuoden matkaopas, joka ilmestyy 7. toukokuuta Hidasta elämää -sarjassa Otavalta.

5 syytä, miksi erityisherkkyys on suuri supervoima

Itket, kun katsot elokuvia (mitä tahansa elokuvia). Jokin tuttu tuoksu herättää valtavan nostalgisen olon. Kun astut huoneeseen ja aistit siellä kuplivan innostuksen energian, se vetää sinua puoleensa – mutta toisissa tilanteissa vatsasi kipristyy huolesta, kun huomaat tunnelman olevan passiivis-aggressiivinen.

Tunnistatko itsesi tästä? Olet todennäköisesti hyvin herkkä ympäröivän mailman tapahtumille, tunnelmille ja tilanteille. Tämä saattaa tuntua joskus ahdistavalta, varsinkin jos muut ihmiset eivät pysty ymmärtämään sinua ja mollaavat sinua, kun “olet aina niin herkkä”.

Kun ympäristössä tapahtuu paljon, erityisherkkä saattaa tuntea sen ylitsepääsemättömän tukalana olona kehossaan. Herkän hermostojärjestelmä menee ylikierroksille, saaden olon tuntumaan uupuneelta, ylirasittuneelta, hämmentyneeltä.

Vaikka joinain hetkinä saatatkin toivoa, että et tuntisi kaikkea aina niin voimakkaasti, syvästi tunteminen on todellisuudessa äärimmäisen kaunista – ja hyvin aliarvostettua. Tässä 5 syytä, miksi syvästi tunteminen on oikeasti voimavara.

1. Tunteiden aistiminen

Monet ihmiset yrittävät piilottaa muilta (tai itseltään) sen, jos he tuntevat emotionaalista kipua. Useimmat ihmiset, olipa kyseessä ohikulkija kadulla tai jopa läheinen työtoveri, eivät lainkaan huomaa, jos toinen ihminen yrittää kätkeä todelliset tunteensa.

Erityisherkkä ihminen sen sijaan pystyy paljon todennäköisemmin aistimaan toisen ihmisen tunnetaakan. Tämän lisäksi hän saattaa myös pystyä paikantamaan tuon tunteen alkuperän ja saattaa sen ansiosta tuntea voimakasta empatiaa, myötätuntoa ja ymmärrystä tunteitaan piilottelevaa kohtaan.

Silloinkin, jos aitoja tuntemuksiaan piilottava ihminen ei ole sanallakaan sanonut erityisherkälle ystävälleen tai tutulleen omasta tilanteestaan, herkkä pystyy aistimaan tämän piilotetun kivun ja osoittamaan esimerkiksi myötätuntoisella katseella tai pienellä hymyllä ymmärtävänsä tätä sisäistä tuskaa. Tällainen odottamaton myötätunto voi olla hyvin helpottava kokemus tunteitaan piilottelevalle.

Jos olet erityisherkkä, sinulla on tämä uskomaton taito löytää yhteys muihin ihmisiin sellaisilla tasoilla tai tavoilla, joita useimmat ihmiset eivät koskaan pysty ymmärtämään. Tämä on lahja.

2. Yksityiskohtien huomioiminen

Erityisherkät ihmiset aistivat ja kokevat asioita syvemmin kuin monet muut. He kiinnittävät huomiota mitä pienimpiin yksityiskohtiin: vaatteiden kankaan erivärisiin lankoihin, auringonlaskun lukemattomiin värisävyihin, herkullisen ruoan maustamiseen käytettyihin eri mausteisiin, mehukkaan hedelmän makuun… näistä kaikista voi löytää lukemattomia ja monimutkaisia kerrostumia.

Tämän takia kaiken syvästi tunteva ihminen voi havaita, jos ruoasta puuttuu jokin olennainen ainesosa, tai nähdä hetkessä kahden hyvin samanlaisen kuvan tai esineen pienet erot. Kyky kiinnittää äärimmäisen pieniin yksityiskohtiin huomiota on usein herkän ihmisen valttikortti ja portti luovuuteen.

3. Ylitsevuotava rakkaus

Koska erityisherkällä ihmisellä on kyky kokea voimakkaita tunteita, he usein myös ymmärtävät rakkauden syvemmin kuin monet muut. Kun he jakavat rakkautta ympärilleen, se on monikerroksista, aitoa ja ylitsevuotavaa. Herkkä ihminen saattaa helposti kokea rakkauden tunteita lähes kaikkea mahdollista kohtaan.

Herkän ja voimakkaasti tuntevan ihmisen saattaakin tunnistaa siitä, että heidän läsnäolonsa tuntuu lämpimältä ja heidän seurassaan on muiden ihmisten helppo rentoutua. Jos sinulla on tällainen läheinen, olet todella erityisessä asemassa päästessäsi nauttimaan tällaisesta rakkautta huokuvasta läsnäolosta säännöllisesti.

4. Uskomaton intuitio

Onpa kyseessä sitten kuudes aisti tai kyky havainnoida maailmaa tunteiden välittämän energian avulla – erityisherkillä tuntuu olevan poikkeuksellinen kyky likipitäen lukea toisten ihmisten ajatuksia tai sisäisiä motiiveja paremmin kuin monilla muilla.

Herkkä ihminen kykenee aistimaan, milloin jokin asia, tilanne tai ihminen tuntuu oikealta ja milloin väärältä. Tätä intuitiivista tietoa seuraamalla herkkä voi navigoida elämässä sellaiseen suuntaan ja sellaisten ihmisten seuraan, jossa tuntee olonsa hyväksi.

Koska herkkä ihminen usein on virittäytynyt aistimaan energioita, tunteita ja muita usein ylenkatsottuja pienenpieniä yksityiskohtia, hän saattaa olla todella herkkä aistimaan myös eläinten tuntemuksia ja sitä, kohdellaanko eläintä hyvin vai ei.

5. Merkityksen etsiminen

Syvästi tuntevat ihmiset pyrkivät usein löytämään asioille tai elämälle tarkoituksen tai merkityksen. Jos jokin asia tai tilanne tuntuu täysin merkityksettömälle, herkän ihmisen voi olla likipitäen mahdotonta vain sopeutua tilanteeseen ja esimerkiksi hoitaa jokin asia vain siksi, että “niin kuuluu tehdä”.

Aitous onkin yksi herkkien ihmisten tunnuspiirteistä: heidän on todella vaikeaa teeskennellä olevansa kiinnostunut asioista, ihmisistä, työtehtävistä tai harrastuksista, jotka eivät puhuttele heitä aidosti ja syvällä tasolla. Ja puhumisesta puheen ollen: syvästi tuntevat, herkät ihmiset usein eivät siedä pintapuolisia keskusteluja tai tyhjänpäiväistä lörpöttelyä. Sen sijaan syvällisissä ja merkityksellisissä keskusteluissa herkkä ihminen on omimmillaan.

Vinkki: kun syvästi tunteminen tuntuu olevan liikaa

Jos kaiken syvästi tunteminen saa sinut usein tuntemaan olosi ahdistuneeksi, uupuneeksi tai siltä, että muserrut kaikkialta ympäriltäsi tulevien aistiärsykkeiden alle, olisi tärkeää opetella olemaan todella lempeä, armollinen ja myötätuntoinen itseäsi kohtaan.

Varsinkin jos olet erityisherkkä, kannattaa kiinnittää huomiota omaan sisäiseen puheeseen. Jos puhut itse itsellesi ankaraan sävyyn, se saattaa tehdä latautuneessa tilanteessa olemisesta vielä raskaampaa.

Herkkyys ja syvästi tunteminen ei ole huono tai vähättelyn arvoinen piirre. Päinvastoin! Olisi tärkeää opetella ymmärtämään, kunnioittamaan ja arvostamaan omaa herkästi kuormittuvaa hermostojärjestelmää ja opetella hyväksymään se seikka, että se on sinun ominaisuutesi ihmisenä. Siinä ei ole mitään väärää tai korjattavaa. Herkkyytesi voi olla uskomaton voimavara, kun opit olemaan tämän piirteesi kanssa sinut.

Lähteet: mindbodygreen.com, themindsjournal.com, mindbodygreen.com

Aina löytyy linttaajia – Älä sinä linttaa itseäsi!

Olen ollut tyyppi, joka poimii tarjoiluastialta sen repaleisen karjalanpiirakan, jotta ehjät jäävät toisille. Olen valinnut sen vähemmän maksavan viinin, ostanut kaksi paitaa sen yhden ihanan hinnalla. Olen pysytellyt työpaikoissa ja tilanteissa, jotka ovat kohtuullisen hyviä – koska jotain niistä olen saanut sen paljon eteen, jota olen antanut. Olen ollut hiljaa, kun toinen on keuhkonnut henkisyyttään tai yleistä kyvykkyyttään eikä kysy minulta mitään kun on kiireessä julistaa itseään. Ymmärtäväisyydessäni olen kompannut, kun toinen epävarmuuksissaan on ottanut ylästatuksen eikä uskaltautunut yhteyteen. Olen usein tehnyt kompromissin siitä, mitä eniten haluaisin. Oli se sitten paikalta poistumista tai eri sukkien jalkaan laittamista.

Olen usein tehnyt ihan automaattiohjauksella kompromissin siitä, mitä eniten haluaisin

Nykyään olen laatutietoisempi. Hokasin, että minulla oli uskomus jonka vuoksi valitsin aina korkeintaan toiseksi parhaan vaihtoehdon. Tarkemmin ottaen: en uskonut olevani ihan parhaan mahdollisen arvoinen. Repaleisissa karjalanpiirakoissa ei sinällään ole mitään vikaa – mutta ei niitä tarvitse kaavamaisesti lautaselleen latoa, jotta toiset saisivat ehjät.

Monet elämäni ihmiset tottuivat kiltin tukijan rooliini. Tai siis: olin kasvanut jo varhaisissa vaiheissa selviytymiskeinooni huomioijan rooliin (huomaaminen voi olla myös vahvuus, kun se ei vie omaa elinvoimaa). Usein jostain pusikosta ilmaantui ihminen, joka terotteli ylemmyydentuntojaan eli epävarmuuksiaan minuun, koska sisäisesti ajattelin, että olen itse vahvempi ja kestän näytellä alastatustani. Tai: toiset ovat suostuneet näyttelemään kanssani ylemmyydentuntoista, koska sitä oma, arvoani alitajuisesti väheksyvä energia on vetänyt puoleensa.

Hippunenkin alitajuista uskomusta siitä, että jotenkin minut palkitaan, koska olen näin kiltti, huomioiva ja hyvä on uhriutta. Marttyyriutta on asettaa itseään yhtään vähemmän kuin parhaan arvoiseksi, vaikka ei edes yrittäisi saada mistään mitään vaan suorastaan väistellä elämää. Tällä melko vääristyneellä tavalla suhtautua itseensä on pitkät juuret ja moni meistä elää koko elämänsä ehdollistuneena uskomukselle, että itsessä on vikaa tai vähempiarvoista.

En valinnut rikkinäisiä ruokia saadakseni jotain, vaan koska uskoin, että ehjät kuuluvat muille. On egon ja ihmismielen rajoittunut uskomus, että olen ytimeltäni vähemmän kuin Luoja. Itsensä rakastamisen ydin on minulle sitä, että tunnistan sisäisen jumaluuteni ja elän sitä todeksi. Jos tämä tuntuu turhan diipiltä, voi itseään oppia rakastamaan ihan vaan siksi, että elämä on silloin hitsin paljon kivempaa.

Itsensä ykköseksi arvostaminen kuuluu kaikille (ja sitä voi ja saa oppia ja opetella!)

Itsensä ykköseksi arvostaminen kuuluu kaikille, ei vain niille jotka ovat jotenkin tosi upeita. Valtarakennelmille – puhun nyt ennen kaikkea ihmisten välisistä sosiaalisista dynamiikoista – ja voimaantumattomuudelle tämä on vähän haastava setti: ai että ihan oikeasti olisimme kaikki samanarvoisia ja yhtä arvokkaita? Ai miten niin muka luon todellisuuteni – ai kaikki elämäni shittijututkin, vai? Ai miten niin kaikessa röpelössäni olen täysin hyvä?

Tällaista vastuullisuutta ja voimaantumisen ensiaskelta ei voi elämässäsi kukaan puolestasi ottaa. Onneksi, sillä sydänvoimaantumisen riemua ei myöskään kukaan voi sinulta riistää. Mutta itse pitää valita olla arvottamatta itseäsi sen mukaan mitä töissä, ihmissuhteissa, elämäsi yhteisöissä ja laiffissasi ylipäänsä tapahtuu. Eivät kaikki ole valmiita katsomaan sinua arvostavasti – omilta arvottomuuden tunteiltaan. Aina löytyy linttaajia. Älä sinä linttaa itseäsi.

Itseni arvostamisen laatutietoisuus näkyy kaikessa elämässäni: viimeksi Ikeassa pohdiskelin, otanko vastaanotolleni nämä vai nuo korituolit. Nämä olivat puolet halvemmat, mutta nuo tuntuivat ihanammilta. Otin tietysti nuo, koska haluan tarjota parasta asiakkailleni ja itselleni. Eikä paras ole kalleinta vaan sitä, mikä tässä hetkessä tuntuu hyvältä ja energiaani arvostavalta. Oloni on vauras, koska minulla on minut. Ja se rakkauden yltäkylläisyys minulla on myös maailman kanssa jakaa.

Itsensä rakastaminen ei voisi olla kauempana itsekkyydestä – kun tunnistaa oman arvonsa, osaa arvostaa syvästi myös sitä, mitä kaikkea itsellä on muille antaa. Ei siksi, että itse saisi vihdoin jotain vaan siksi, että on vähintään yhtä ihanaa antaa ja virrattaa rakkautta, kuin vastaanottaa elämän hyvää.

Oloni on vauras, koska minulla on minut

Voin ottaa repaleisen karjalanpiirakan, mutta en autopilotilla. En valitse sellaista, mikä on turvallista ja näennäisesti tuottaa elämääni hyvää, jos se syö hyvää fiilistä itseni kanssa. Jos hintana on miellyttäminen, ahtaus tai oman energiani kuluminen, valitsen mieluummin tyhjiön tai etäisyyttä kuin kompromissin.

Elän sisäistä jumaluuttani ja luojuuttani arvostaen, en sitä ansaiten. Olen parasta, mitä minulle on tapahtunut, koska olen itse sallinut näin syvän rakkauden itselleni.

Kuva: Unsplash / David Clode

Näin voi saada hetkistä kiinni arkirumbassa

Palasin viime syksynä työelämään neljän kotivuoden jälkeen. Kotona ollessa aikaa riitti sopivasti sekä lasten kanssa yhdessäoloon; sekä leikkiin ja ulkoiluun että kotitöiden hoitoon. Nyt huomaan päivittäin kamppailevani saman asian kanssa: leikinkö lasten kanssa vai pesenkö pyykkiä ja siivoan keittiön työpäivän jälkeen? Samaan aikaan huomaan kadehtivani mieheni taitoa heittäytyä lasten kanssa lattialle leikin pauloihin heti töistä tultuaan.

Lasten sanotaan elävän läsnäolosta. Tässä on mielestäni suuri totuus. Lapset janoavat aikuisen huomiota ja nimenomaan sataprosenttista läsnäoloa. Voit yrittää samalla miettiä seuraavan päivän to do -listaa tai sivusilmällä seurata uutisia televisiosta, kun pelaat muistipeliä lapsen kanssa. Pelikaverisi palaute on kuitenkin välitön, mikäli hän huomaa, ettet ole täysin läsnä tilanteessa. ”Äiti keskity nyt! ”Karjaisee nelivuotias tyttäreni jo sujuvasti.

Tutkimusten mukaan kaikissa Pohjoismaissa yksi lasten ongelmien riskitekijä on liian vähäinen vanhempien kanssa vietetty aika. Päiväkoti-ikäinen lapsi saattaa kiukutella, huutaa ja riehua saadakseen aikuisen pysähtymään ja oikeasti keskittymään itseensä. Koululainen voi kotiin tultuaan kadota omaan huoneeseensa kännykän kanssa ja ajatella, etteivät vanhemmat jaksa työpäivän jälkeen olla kiinnostuneita hänen kuulumisistaan.

Lapsen perustarve on kuitenkin tulla huomatuksi ja rakastetuksi.

Hän rakentaa omaa persoonallisuuttaan vanhemman huomiosta ja läsnäolosta. Vuorovaikutussuhteilla aikuisten kanssa on kauaskantoisia vaikutuksia lapsen kehitykseen ja myöhempään elämään. Vuorovaikutus vanhempien kanssa luo lapselle turvallisuuden tunnetta, vaikuttaa oppimiskykyyn ja muokkaa tunne-elämää. Ensimmäiset kiintymyssuhteet antavat mallia tuleviin ihmissuhteisiin.

Usein pienikin hetki vanhemman jakamatonta huomiota riittää. Ruoanlaitto tai leipominen yhdessä, pelailu, ulkona pulkkailu tai juttelu päivän kulusta on osoitus lapselle, että hän on tärkeä ja hänestä ollaan kiinnostuneita. Arkikin voi sujua mutkattomammin, kun vanhempi päiväkoti- tai koulupäivän jälkeen keskittyy hetkeksi täysin lapseen. Iltakiukuttelut saattavat jäädä väliin ja lapsen käytös on kaiken kaikkiaan tasapainoisempaa. Myös koko perheen ilmapiiri voi olla tyynempi. Näin ollen valtuutan itseni jättämään kotityöt sivuun ja keskityn työpäivän jälkeen Frozen-pelin pelailuun ja legoilla rakentamiseen.

Emmi Rantakallio
Asiantuntija
Kasper – Kasvatus- ja perheneuvonta ry.

Kun älykkyys menettää merkitystään, mitä tulee tilalle?

”New world” Myhäilen huvittuneena autossa kuunnellen tuota Dvorakin sinfoniaa, jonka iPhonen Siri minulle juuri valitsi.

Valinta huvittaa, koska olin sitä ennen päättänyt äänikirjan, joka kuvasi maailmaa, jossa usko datan ja keinoaölyn liittoon ottaa uskonnon paikan. Eikä siinä kaikki, seuraavaksi näiden tietovirtojen kasvattaminen tekee ihmisistä onnettoman tehottomia keinoälyyn verrattuna.

Kirjailijan mukaan keinoälyn algoritmit tulevat olemaan ylivertaisia verrattuna ihmisalgoritmiin.

Algoritmeista puhutaan paljon näinä aikoina ja tässä tarkoitan sillä yksityiskohtaista kuvausta tai ohjetta siitä, miten jokin tehtävä tai prosessi suoritetaan; jota seuraamalla voidaan ratkaista tietty ongelma. Esimerkiksi ihmislajin selviytyminen kilpailussa muun luomakunnan kanssa.

Sillä ihminenkin on evoluution synnyttämä algoritmi; toteutamme vuosimiljoonien evoluution myötä kehittynyttä onnistumisen mallia, kun taas keinoäly oppii nopeammin ja sen oppi kumuloituu maailmanlaajuisessa verkossa ja siksi Harari uskoo sen ohittavan meidät väistämättä tiedon jalostajana.

Tiukkaa settiä.

Hararin teos, Homo Deus – Huomisen lyhyt historia, on ajatuksia herättävä ja vahvasti provosoiva kirja, joka haastaa miettimään ihmisen ja teknologian kehitystä ja suhdetta.

Kun oppiva keinoäly (tiedostamaton algoritmi) ja kasvava datavirta ohittavat ihmisen (tiedostava algoritmi) kapasiteetin, nousee esiin montakin tärkeää kysymystä.

Algoritmien, eli siis onnistumista jäljentävien käyttäytymismallien, maailmassa ihmisen erottaa eläinkunnasta lähinnä tietoisuus ja kyky luoda abstraktioita.

Mitä siis tapahtuu ihmiskäsitykselle, kun oppivan keinoälyn algoritmit ohittavat tehossaan ihmisen algoritmit? Varsinkin kun ”tietoisuus” on toistaiseksi vältellyt paljastamasta salaisuuksiaan. Tieteellä ei ole aavistustakaan siitä, mikä se on ja mistä se tulee.

Ajatus evoluutiosta kehittyvänä algoritmina on äärimmäisen kiinnostava.

Jos koko nykyinen maailmanjärjestys rakentuu ihmisen itsenäisten ja vapaiden valintojen varaan (demokratia, markkinatalous, humanismi, jopa kristinusko) niin mitä tapahtuu, jos vapaata tahtoa ei ole?

Kun asemamme älyn jättiläisenä menetetään, onko mahdollista, että meidät ohittava luomus näkee meidät samalla tavoin alempana otuksena, kuin me näemme vaikka kanan? Mikä on meidän paikkamme ja mitä meille jää, jos luomuksemme tekee kaiken tuon meitä paremmin?

Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että meille jäisi kuitenkin ainakin yksi merkittävä vahvuus.

Epätäydellisyyden hyväksyminen on jotain jota huomaan työstäväni päivittäin muodossa tai toisessa. Parhaimmillamme meillä on kyky rakastaa ihmisiä silloinkin, kun he eivät sitä vähässäkään määrin ansaitsisi. Puhumattakaan itsestämme.

Inhimillinen erikoispiirre on myös kyky luoda merkityksiä tapahtumille ja kohtaamisille silloinkin, kun mitään merkittävää ei näytä tapahtuvan.

Havahduin tähän viime viikolla ajaessani aamusumussa läpi hiukan hylätynoloisen satakuntalaisen pikkukylän. Olen aikaisemmin huomannut hiukan ahdistuvani miettiessäni miten rapistuvat talot kertovat huonoista suhdanteista ja ihmisten muutosta kaupunkeihin. Tällä kertaa kokemukseni oli kuitenkin toinen.

Selittämättömällä tavalla taustalla soiva kaunis klassinen musiikki ja sumuinen maisema muuttivat autiotalon umpeen kasvaneen ja juuri lumen alta paljastuneen pihapiirin luonnolliseksi osaksi luontoa. Noin sen kuuluu mennäkin. Elämän kiertokulun.

Kuten talven jäljiltä luonto on ruskea ja kuollut ennen kevään kukoistusta, oli tuo pihapiirikin luopunut kiivaan elämän vaiheesta, ja odotti joko lahoamistaan tai uuden kodin rakentamista vanhojen villiintyneiden omenapuiden keskellä.

Luonnon kierron hyväksyminen synnytti uuden kokemuksen, joka tuntui merkitykselliseltä minulle.

Arvostan vuosi vuodelta enemmän tuloksellisuutta tekemisessä, ja otan siksi mielelläni tiedostamattomat algoritmit avuksi saadaksemme enemmän aikaan vähemmällä. Samaan aikaan pidän kuitenkin luovuttamattomana oikeutenani kerryttää myös sellaisia kokemuksia, joilla ei ole suoraan tunnistettavaa hyötyarvoa.

Jos jonain päivänä käy niin, että robotiikka ja keinoaäly tuottavat ison osan tarvitsemistamme hyödykkeistä, on tehtävämme jakaa ne oikein ja antaa siten aikaa niille asioille, jotka nyt jäävät kiireen jalkoihin. Niiden merkitys voi aueta vasta myöhemmin, mutta se saattaa olla myös jotain aivan uutta ja olennaista.

Inhimillisen elämän korkea veisu on olemisen kokemus. Sitä on hankala muuttaa datavirraksi.

Oletko oikeasti läsnä omassa kehossasi? – Kehotietoisuus auttaa sinua takaisin yhteyteen itsesi kanssa

“Tajusin itseni kohdalla, miten tärkeää on kehotietoisuus. Olen koko ikäni leijaillut liikaa irti maasta ja itsestäni.”

“Nyt olen huomannut, että kehotietoisuusharjoitukset auttavat nimenomaan meditoimaan ja silti pysymään kehossa. Kun olen harjoittanut kehotietoisuutta, niin meditaatiokin on alkanut sujua.”

Moni kurssilainen on kertonut minulle, kuinka tärkeää heille on ollut palata syvemmin kehotietoisuuteen.

Nykyisessä vauhdikkaassa ja ajatuksiin kutsuvassa maailmassa tarvitaan kehollisuutta ja kehotietoisuutta enemmän kuin koskaan. Monelle ihmiselle niin työ, viihde kuin rentoutuminen saattavat olla paljolti ajatuksiin, tarinoihin tai ruutuun uppoutumista. Toisin oli aikoinaan metsästäjä-keräilijöillä tai maanviljelijöillä, joille fyysinen työ, toiminta ja liike olivat selviytymisen perusta. Nykyelämässä kehoon voi palata vaikkapa saunassa vihtomisella tai liikunnalla. Tämän jutun lopussa on myös hyvä harjoitus.

Tässä viisi syytä, miksi kehotietoisuutta kannattaa lisätä. Syventämällä kehotietoisuutta voit myös lisätä

Läsnäoloa

Keho on aina tässä ja nyt. Lisäämällä kehotietoisuutta tämä käy ilmeisemmäksi. Kehotietoisuusharjoitukset ovat monille meditaatiotakin nopeampi ja helpompi keino palata läsnäoloon. Toisaalta voi myös vain olla henkisesti ja älyllisesti rehellinen ja todeta, että tämä paikka, jossa keho juuri nyt on, on oikeasti itselle ainoa konkreettinen aistittava todellisuus. Kaikki muut paikat ja ajat ovat vain mielen kuvitelmaa tässä ja nyt -hetkessä olevilla aivosoluilla.

Yhteyttä tunteisiin

Tunne muuttuu todelliseksi silloin, kun se muuttuu fysiologiseksi. Paras paikka tutkia ja kohdata tunteita on keho. Kehotietoisuuteen palaaminen ja kehossa herkästi läsnä oleminen auttavat myös olemaan pakenematta vahvoja kielteisiä tai myönteisiä tunteita ajatuksiin, tulkintoihin ja tarinoihin.

Elävyyttä

Elossa olemisen kokemus on kehollinen. Se on seurausta kehossa läsnä olemisesta ja tunteiden tuntemisesta. Vahva elävyyden tunne on lähellä myös sisäisen täyttymyksen kokemusta. Täyttymystä, jota monet ihmiset etsivät muutoksille alttiista ulkoisista asioista, tilanteista ja ihmistä. Kehotietoisuus voi siten olla myös tie sisäiseen tyytyväisyyteen.

Intuitiivisuutta

Tuntemukset kehossa, “gut feeling”, antavat usein tietoa siitä, mikä on hyväksi tai ei, jo paljon ennen ajatuksia ja mielen loogisia perusteluita. Kehollinen vaistoaminen on yksi hyvä apu päätöksentekoprosessille. Tässä artikkelissa kerrotaan, kuinka keho tietää nopeammin kuin mielen ajatteluprosessi. Herkistämällä ja vahvistamalla kehotietoisuutta voi lisätä kykyä aistia kehon hienovaraisia ja hyödyllisiä viestejä.

Myötätuntoa

Kun oman kehon elävyys ja elossa oleminen käy ilmeisemmäksi, niin se synnyttää myös spontaanisti myötätuntoa. Vahvasti omasta elollisuudestaan tietoinen ihminen oivaltaa myös muiden elävän, hengittävän ja tuntevan. Voidakseen vahingoittaa tietoisesti muita eläviä olentoja, ne on kohdattava mielessä vain oman mielen ajatuskuvajaisina eikä itsensä kaltaisina elävinä ja hengittävinä olentoina.

Kehotietoisuuden lisääminen

On monia tuttuja keinoja lisätä kehotietoisuutta esimerkiksi: urheilu, tanssi, jooga, chi kung (kiinalainen voimistelu), kosketus, hieronta ja seksi. Nämä kaikki voivat oikein käytettyinä syventää kehotietoisuutta.

Seuraavalla kehotietoisuusharjoituksella voit lisätä erityisesti läsnäoloa ja elävyyden kokemusta sekä rentoutua. Tämä harjoitus on myös osa opettamani ja luomani metsään uppoutumisen menetelmän ensimmäistä vaihetta. Olen opettanut tätä harjoitusta paljon vuosien varrella erilaisilla chi kungin ja mindfulnessin kursseilla, valmennuksissa ja retriiteillä, ja se on minusta yksi parhaimpia harjoituksia, joita tiedän. Harjoitus tuo vahvasti huomion ja tietoisuuden kehoon.

Kehotietoisuusharjoitus – taputtelu ja koputtelu

Voit käyttää sormia, avokämmentä ja nyrkkiä taputteluun. Ole lempeä etenkin kasvojen ja vartalon kanssa. Käsivarsia ja jalkoja taas voi taputella ja koputella reilummalla voimalla.

Pidä suusi raollasi, niin voit vapauttaa jännityksiäsi suun kautta pois ja vaikka huokaista syvän irtipäästämisen huokauksen. Halutessasi voit pitää myös silmiäsi kiinni. Näin voi uppoutua vielä helpommin kehollisiin aistimuksiin.

HUOM! Jos sinulla, jokin kohta, jota ei olisi hyvä taputella, niin jätä ihmeessä tämä alue taputtelematta. Älä kumarra liian alas, jos sinulla on verenpaineen kanssa ongelmia. Kiinalaisen lääketieteen mukaan ei suositella kovaa koputtelua nyrkillä hartian päältä, jos on raskaana. Muutenhan hartiaa kannattaa todella koputella reilummin nyrkillä.

Keho käydään läpi ylhäältä alas esimerkiksi seuraavassa järjestyksessä:

pää+niska+kasvot

lapaluut+hartiat

käsivarret (ulkokautta alas ja sisäkautta ylös)

kyljet

rintakehä (varo sydäntä)

ylävatsa (navan yläpuolelta)

alavatsa

selkä+ristiselkä

pakarat+jalkojen takasivusyrjät+jalkapöydät+jalkojen sisäsyrjät+lonkat

Voit tehdä useampia kierroksia yhtä aluetta. Itse esimerkiksi usein ohjaan ihmisiä kiertämään jalkoja (alkaen pakaroista ja päätyen lonkkiin) yhteensä 5-7 kierrosta.

Halutessasi voit myös auttaa taputtelulla ystävääsi, kumppaniasi tai lastasi palaamaan läsnäoloon, rentoutumaan ja päästämään irti stressaavista ajatuksista, tulevasta ja menneestä. Jos taputtelut muita, niin usein on hyvä jättää kasvot, rintakehä ja vatsa taputtamatta. Usein nämä alueet ovat herkkiä taputtelulle, vaikka niitä taputtelisi läheinen ihminen. Toisaalta toiselle voi selän taputella paremmin kuin itselleen. Keskiselän alueella ole lempeä, koska siellä ovat munuaiset eivätkä ne pidä kovasta käsittelystä.

Hyvän kokemuksen harjoituksesta ja vaikutuksista saa noin 10 minuutissa. Joskus jopa pieni muutaman minuutin hartioiden ja käsivarsien taputtelu, voi rentouttaa ja tehdä läsnäolon ilmeisemmäksi. Joskus taas 40 minuuttia voi olla mahtava uppoutuminen kehoon ja menneisyydestä sekä tulevaisuudesta (mielestä) vapautumisen ja kaikesta tauon ottamisen seremonia.

Kehosi kiittää aina, kun todella tulet siihen läsnäolevaksi. Yksi tällainen kiitoksen merkki on esimerkiksi, kun suusi kautta pääsee spontaani syvä huokaus. Kehosi voi rentoutua, kun emäntä tai isäntä eli tietoisuus on palannut taloon.