Sosiaalinen media on muuttanut elämäämme merkittävästi kuluneen kymmenen vuoden aikana. Se on tuonut mukanaan paljon positiivisiakin asioita, mutta somen käyttö on muuttunut vaivihkaa ongelmaksi monen kohdalla.
On helppo puolustautua sanomalla, että homma on täysin hallussa ja jos näkisit tarpeelliseksi, voisit kyllä lopettaakin. Tämä on hyvin tyypillistä myös muista addiktioista kärsiville. Riippuvuuden pohjalta löytyykin biologinen perusta: saamme välittömän palautteen postauksestamme tykkäysten muodossa, ja se saa aikaan aivoissa dopamiinin nopean vapautumisen. Dopamiini tuottaa vahvasti mielihyvää, ja siihen on helppo jäädä koukkuun. Mitä enemmän somea käytetään, sitä voimakkaammin toiminta vahvistuu.
Kuka sitten määritellään someriippuvaiseksi? Tyypillinen somen käyttäjä selailee Facebookkia, Instagramia ja Snapchattia. Haitalliseksi käyttö muuttuu siinä vaiheessa, kun toiminta muuttuu itselle tai läheisille haitalliseksi. Riippuvuus voi ilmetä niin, että selaillaan eri kanavista toisten julkaisuja ja niiden selaamista on kertakaikkisen vaikea lopettaa. Kun pitäisi tehdä jotain muuta, ohjautuukin toiminta kuin itsestään somen selaamiseen.
Toisille tulee tarve tehdä omia päivityksiä jatkuvasti. Termi FOMO (fear of missing out) eli paitsijääminen, on nähty yhtenä someriippuvuutta selittävänä tekijänä. Olo muuttuu ahdistuneeksi ja kiukkuiseksi, jos ei pääse osallistumaan somen tapahtumakenttään. Mistä jäänkään nyt paitsi, kun en tiedä mitä muualla tapahtuu? Tunteeseen liittyy myös yksinäisyyden ja negatiivisten tunteiden herääminen. Someriippuvuuden oireita ovat stressi, levottomuus, ärtymys, ahdistus ja keskittymiskyvyn puute. Huolestuttavinta someriippuvuudessa on, että koukkuun jääneen on itse vaikea havaita sitä.
Vastaa rehellisesti seuraaviin viiteen kysymykseen. Kuinka moneen niistä vastaat myöntävästi?
Selaatko somea, ennen kuin nouset sängystä aamulla?
Onko matkapuhelimesi esillä, kun vietät aikaa ystäviesi kanssa? Onko turvallista pitää puhelin käden ulottuvilla? Tarkistatko tasaisin väliajoin, mitä uusia notifikaatioita näytölle on tullut?
Kun olet yksin, onko puhelin aina seuranasi? Hamuatko puhelinta käteesi, kun odotat bussia, matkustat julkisilla kulkuvälineillä, käyt kahvilla tai syöt lounasta? Käytkö joskus vessassakin kännykän kanssa? Poistutko koskaan kotoasi ilman puhelinta?
Huomauttavatko läheisesi sinulle, että selailet puhelintasi silloinkin, kun sinulle jutellaan?
Kuuluuko iltarutiineiheisi vielä juuri ennen nukkumaanmenoa tarkistaa, mitä somessa tapahtuu?
Jos tunnistit itsesi useammasta kohdasta, on sinun syytä tarkastella puhelimen käyttöäsi kriittisesti. Jos edelleen väität, että somen käyttö on hallussa, niin mitäpä jos sulkisit puhelimesi muutamaksi päiväksi juuri nyt? Jos huomaat selitteleväsi, miksi se ei ole mahdollista, on aika tehdä jotain. Hyvä uutinen on se, että jos sinulla on halua muuttaa tilanne, niin se on täysin mahdollista! Mitä kaikkea upeaa ja hyödyllistä voitkaan tehdä ajalla, joka vapautuu somen pläräämiseltä! Nyt sinun täytyy vain tehdä päätös ja muuttaa tilanne!
Haluttomuus on kipeä asia parisuhteessa. Syitä siihen on monenlaisia. Osa niistä liittyy enemmän fyysisiin, osa taas emotionaalisiin seikkoihin. Toiset seikat ovat vakavia ongelmia, joiden purkaminen voi kestää kauankin. Toiset taas ovat helpompia ja luonteeltaan ohimeneviä.
Haluttomuutta voi aiheuttaa esimerkiksi emotionaalinen stressi, kuormittuminen töissä, raskaus, synnytyksestä toipuminen, imetys ja siihen liittyvät hormonivaihtelut, masennus, ristiriidat parisuhteessa, oman elämän hankala vaihe tai kriisi, tyytymättömyys omaan itseen/kehoon tai etääntyminen kumppanista.
Jos haluttomuus johtuu vaikkapa lyhytkestoisesta fyysisestä sairaudesta, on seksitön jakso suhteessa helppo jaksaa, sillä silloin kumpikin tietää sen olevan ohimenevä. Jos taas toisella on syvempi kriisivaihe omassa elämässään, voi siitä toipuminen viedä pidemmän ajan. Erotiikka voi tuntua hänestä silloin toissijaiselta, vaikka kumppanille se olisi edelleen todella tärkeää.
Läheisyys, erotiikka ja seksi luovat jatkuvaa iloa, yhteyttä ja vahvistusta rakkauteen sekä yhteyden tunteeseen. Jopa oman elämän väsymyksen ja kriisien keskellä seksi voi tuoda voimaa ja auttaa pääsemään irti itseä painavista asioista. Jos suhteessa taas on purkamattomia asioita, jotka haittaavat erotiikkaan heittäytymistä, täytyy asioiden selvittämiselle ottaa aikaa. Molempien kannattaa silloin uskaltaa kertoa toiselle omista kokemuksistaan, tunteistaan.
Näin voitte vahvistaa yhteyttänne:
1. Keskustelkaa asiasta, vaikka se tuntuisi hankalalta. Koettakaa puhua kuin ystävät siitä, mitä tunteita seksi ja sen haluaminen ja haluamattomuus teissä herättävät. Tällöin ette syyttele tai riitele, vaan puhutte omista kokemuksistanne ja puhdistatte ilmaa.
Jos kumpikin teistä haluaa edelleen jatkaa suhdetta, haluatte varmasti myös tehdä parhaanne päästäksenne tilanteessa eteenpäin.
Muistakaa keskustellessanne ehdottaa konkreettisia parannusehdotuksia tilanteeseen: ”Toivoisin, että suutelisimme useammin.” tai ”Haluaisin maata kanssasi alasti lähekkäin useammin, ilman painetta seksiin.” tai ”Voimmeko koskettaa toisiamme ja kertoa samalla, mikä tuntuu erityisen hyvältä?”
2. Koskettakaa ja katsokaa toisianne, vaikka se ei johtaisi seksiin. Kun toinen haluaa seksiä eikä saa sitä, hän kokee itsensä hylätyksi. Silloin hänestä voi tuntua tärkeältä saada kuulla olevansa kaunis, haluttava, rakas tai jotakin muuta ihanaa.
Seksitön vaihe suhteessa muuttuu vielä paljon ikävämmäksi, jos pari lakkaa koskettamasta toisiaan myös sängyn ulkopuolella – halaukset, kädestä pitäminen, vierekkäin ja sylikkäin oleminen sekä suudelmat ovat tärkeitä läheisyyden ja luottamuksen osoituksia. Jos nekin tuntuvat hankalilta, palatkaa kohtaan 1 eli keskustelkaa, miksi kaikenlainen läheisyys tuntuu vaikealta.
3. Varatkaa aikaa yhdessäololle. Vaalikaa ystävyyttä ja luottamusta olemalla yhdessä ilman arkiaskareiden taakkaa. Sen ei tarvitse olla monimutkaista. Hetki yhdessä sohvalla (ilman älylaitteita tai televisiota) lasten nukahdettua riittää. Voitte jutella tai olla aivan hiljaa. Samalla saatte tilaisuuden koskettaa, silittää, hieroa tai katsoa toisianne.
Jos haluttomuus jatkuu pitkään, syntyy eroottisiin hetkiin helposti painetta. Kun olette säännöllisesti lähekkäin ja pidätte pieniä eroottisia hetkiä spontaanisti, paineet seksiin eivät nouse niin suuriksi. Vain yksi suudelma niskaan voi muuttaa koko päivän tunnelman.
Haluttomuus luo tunteen erillisyydestä, mutta kun keskustelette asiasta yhdessä aidosti, olette jälleen samalla puolella.
Keksikää tapoja, joilla haluttomuus jää taakse
Ratkaisu tilanteeseenne riippuu sen syistä. Vain te tiedätte, mistä tilanne johtuu ja myös te osaatte sen ratkaista. Voiko esimerkiksi se, joka haluaa seksiä, katsella kumppaniaan ja masturboida samalla? Tai voiko kumppani tyydyttää käsin sen, joka kokee tarvetta seksiin? Löydättekö tapoja olla lähekkäin niin, että kummallakin on hyvä olla?
Vai vaatiiko seksihalun löytyminen fyysisen kunnon, unen laadun, työtaakan tai emotionaalisten traumojen parantamista?
Entä seksiä enemmän toivova osapuoli: kommunikoiko hän tylysti tai halveksuvasti, koska kokee olonsa hylätyksi – ja työntää siten kumppaniaan syvemmälle haluttomaan kuoreensa? Sekin on todella tärkeää ymmärtää. Oletteko valmiita työstämään asioita, jotta pääsette haluttomuudesta yli?
Odottaminen lisää tuskaa kummallekin. Vaikka asioista on hankalaa puhua, on odottaminen vielä hankalampaa. Jos kumpikin teistä haluaa muutosta, pääsette varmasti eteenpäin. Jos taas toinen teistä ei sitä halua, voi ero olla vaihtoehto.
Koettakaa löytää mahdollisimman selkeästi ne ratkaisut, jotka auttavat juuri teitä eteenpäin haluttomuudesta.
Ei kannata odottaa täydellistä tilaisuutta keskustella. Sellaista ei välttämättä tule koskaan. Olkaa rohkeita ja ottakaa haluttomuus puheeksi. Kumpi tahansa teistä voi aloittaa keskustelun, ja se voi myös auttaa purkamaan tilanteen. Yksi ainoa rehellinen keskustelu voi auttaa purkamaan vuosien jännitteet. Älkää siis jääkö odottamaan, vaan auttakaa toisianne eteenpäin jo tänään. Onnea matkaan!
Löydät Mitran lempeät kirjat Sydämen seksi ja Meidän vuositästä.
Syyllisyys on monelle tuttu tunne ja pahimmillaan varsin lamaannuttava sellainen. Tässä artikkelissa käsittelen niin kutsuttua turhaa syyllisyyttä, joka on monelle tosi tuttu tunne ilman, että siihen on sen suurempaa aihetta.
Syyllisyys on yleisinhimillinen ja myös tärkeä tunne. Esimerkiksi ihminen, joka ei koe ollenkaan syyllisyyttä, toimii helposti moraalisesti epäilyttävästi tai kenties suorastaan väärin.
Lapsi tarvitsee vanhemmiltaan lempeää, mutta jämäkkää ohjausta siitä, miten esimerkiksi toisia saa kohdella, mutta syyllistäminen ei kasvatuksessa toimi. Syyllistämällä toista, opettaa toista pelkäämään ja varomaan enemmänkin kiinnijäämistä, kuin oman oikeudentunnon löytämistä itsestä. Rajoja voi opettaa ilman syyllistämistä ja häpäisyäkin.
Jos emme tiedosta syyllisyyden tunnetta, se saa jonkinlaisen alitajuisen voiman. Ehkä rupeamme hyvittelemääntai pyytelemään anteeksi jatkuvasti ilman syytä tai sitten syyllisyys herättää häpeän, joka saa lisäksi piiloutumaan ja vetäytymään.
Usein ihmiset, joiden lapsuuden kokemuksiin kuuluu syyllistämisen ja pelon kautta kasvatusta, kantavat herkästi syyllisyyttä lähes jatkuvasti. On tietysti tärkeää, että ihminen kykenee itsereflektioon ja tutkimaan omaa osuuttaan, mutta sekin voi mennä yli. On inhimillistä, että jokainen mokaa ja ansaitsee saada anteeksi.
Syyllisyyden alitajuinen viesti on ”Olen tehnyt väärin.”, ” Olen tehnyt huonosti.”.
Riippuen siitä, miten lapsuudessa inhimillisiin erheisiin suhtauduttiin, syyllistyjä joko jää tunteen valtaan tai parhaimmillaan löytää itseäään kohtaan myötätuntoa ja ottaa mokan vastuulleen ja opikseen. Jälkimmäistä taitoa voi onneksi harjoitella myös aikuisuudessa.
Armollisuus ei ole vastuuttomuutta, vaan päinvastoin. Armollisuus on inhimillistä itsensä hyväksymistä, siinä kohdassa missä juuri nyt on. Se on ymmärrystä, että kuka hyvänsä voisi olla samassa asemassa. Armollisuus ei ole sääliä tai ”voi minua ressukkaa” -surkuttelua. Hyväksynnän jälkeen seuraa vastuunotto. Mitä voin tehdä ottaakseni vastuun tilanteesta?
Syyllisyyden tunne voi nousta erilaisista syistä. Tutkitaan niistä muutamia. Syyllisyyden tunteen noustessa voit tarkistaa näistä kohdista, että mistäköhän on sinun kohdallasi kyse. Samalla harjoitat tervettä erottelukykyä ja itsereflektion taitoa.
Syyllisyyden tunne voi nousta siitä, että toimin itse jollain tavoin arvojeni vastaisesti.
Esimerkisi sitä väsyneenä tiuskaisee lapselleen tai kiireessä vastaa työviestiin tylymmin mitä tarkoitti. Tai sitten ihan oikeasti on valehdellut, piilottanut, huutanut tai reagoinut jollain muulla tavalla, jolla ei haluaisi reagoida.
Syyllisyyden nouseminen on kuin hälytyskello, joka kilkattaa ”Nyt et toimi arvojesi mukaan”. Joko uskallamme kuulla tunteen viestin tai toisessa tapauksessa emme. Itselläni on molemmista kokemusta.
Se, että ei toimi arvojensa mukaan, ei ole kuitenkaan huonoutta tai pahuutta. Tuskin kukaan ihminen 100% ajasta näin pystyy tekemään, mutta silloin, kun toimii arvojaan vastaan, on hyvä tietää, että pitkässä juoksussa se tulee sattumaan. Itseään ja mahdollisesti muitakin. Joskus vahingolliset toimintamme nousevat syvältä alitajunnasta, että emme pysty niitä pelkällä tahdonvoimalla katkaisemaan. Tällöin on viisasta uskaltaa hakea tukea toipumiseen, jota suosittelen täydestä sydämestäni. Nimimerkillä, itseään on joskus liian lähellä.
Kysymyksiä tähän kohtaan:
Olenko toiminut jollain tavalla, joka ei ole arvojeni mukaista?
Onko jotain, miten voin tai haluan korjata tilanteen?
Mitä voin tehdä, jotta ottaisin askeleen kohti arvojani?
Tarvitsenko tässä tukea?
Toinen syyllisyyden muoto on, että pidämme jotain, mikä on todellisuudessa inhimillistä vääränä tai pahana.
Esimerkiksi syyllistymme jos koemme vihaa, turhautumista tai mieleen tulee ajatuksia, jotka ovat enemmänkin painokelvottomia kuin tietoisen ihmisen suusta tulevia. Elämme aikaa, joka on täynnä erilaisia ihanteita. Pitäisi olla henkinen, hyvä vanhempi, ihana kumppani ja aina ymmärtävä ystävä. Niin ja tehdä työpaikalla tulosta. Jokaisen paineet ovat omanlaisensa. Paineet kuitenkin perustuvat usein ihanteisiin, jotka ovat kaukana realismista. Tällöin syyllisyyden tunne kannattaakin hyödyntää enemmänkin sen tutkimiseen, mitä vaatii itseltään ja onko se ollenkaan realistista.
Tee Paras ystävä -testi. Jos hän olisi vastaavassa tilanteessa, mitä sanoisit hänelle? Tuomitsisitko sinä hänet?
Kysymyksiä tähän kohtaan:
Millaisia ihanteita minulla on siitä, mitä saan tuntea/en saa tuntea?
Ovatko nämä ihanteet realistisia?
Voisinko luopua jostain vaatimuksesta itseäni kohtaan?
Kolmas syyllistymisen muoto on introjektio-niminen mielen selviytymiskeino.
Tämä syyllistymisen muoto on lapsuudessa omaksuttu tapa sopeutua. Esimerkiksi Äiti on saattanut olla perfektionisti, joka on vaatinut itseltään ja lapsiltaan paljon, epärealistisia asioita. Lapsen maailmassa äidin säännöt ovat suuri auktoriteetti, ei niitä vasten ole luultavasti ymmärrystä tai kykyä olla itsensä puolella tai eri mieltä. Sen sijaan, että pystyisi erottamaan, että ”Äidin vaatimukset ovat nyt epärealistiset”, lapsi sisäistääkin syyn itseensä ”Minä olen huono, enkä pysty pitämään äitiä tyytyväisenä”. Tällainen introjektio voi olla hyvinkin aktiivinen selviytymiskeino aikuisenakin. Sen sijaan, että osaisi erotella omat vastuut toisten vastuista, ottaa kaiken syykseen ja vastuukseen.
Kysymyksiä tähän kohtaan:
Kirjoita faktat auki, mitä kävi? Kuka sanoi ja teki mitä? Jätä nyt pois tulkinta ja kirjoita vaan faktat. Katso kirjoittamaasi ulkopuolisen silmin. Jos et pysty, pyydä luotettavan ja rehellisen ihmisen silmiä tähän tueksi.
Mikä on minun vastuullani? Mikä ei ole vastuullani?
Tuntuuko sinusta joskus siltä, että olet vähän hukassa itsesi kanssa? Ymmärrä itseäsi -kortit auttavat sinua tutustumaan itseesi syvemmin. Pakka sisältää 44 kaksipuolista korttia, jotka sisältävät herätteleviä kysymyksiä. Löydät kortit verkkokaupastamme.
Monesti uutta matkapäivää aloittaessamme meillä on mielessä ainakin jonkinlainen visio siitä, kuinka päivän olisi tarkoitus kulkea. Voi olla, että suunnitelmissa on pitää työpäivä, toisaalta mielessä voi siintää ajatus rennosta päivästä rannalla. Voi olla, että seuraavalta leiriytymispaikalta toivoo paljon, tai että patikoinnin jälkeen jääkaapissa odottaa kunnon illallistarpeet ja kylmä valkoviini.
Voi kuitenkin olla myös, että työpäivä vaihtuu lennosta päiväksi vaikeakulkuisilla vuorilla tai vaunusta hajoaa jotakin. Voi olla, että iltapäivän rentoutuminen vaihtuu uuden takavalon suojuksen rakentamiseen, kun siihen on ensin koko päivän turhaan etsitty varaosaa. Voi myös olla, että jääkaappi on lakannut toimimasta kaasun loputtua ja ruuat ovat pilalla.
Sattumuksia, ei vastoinkäymisiä
Elämä on jatkuvaa muutosta ja muutoksiin sopeutumista tai niiden vastustamista. Tien päällä eläessä muutoksia tapahtuu huomattavasti enemmän kuin paikallaan ollessa. Se on vaatinut entistäkin enemmän kykyä mukautua muutoksiin, joskus hyvinkin nopeasti. Silloin tarvitaan joustavuutta ja kykyä muuttaa suunnitelmaa lennossa. Lisäksi auttaa valtavasti, jos osaa irrottaa omista odotuksista, eivätkä vastoinkäymiseksi kutsutut asiat saa mieltä automaattisesti matalaksi.
Siksi olemme päättäneet kutsua yleisesti vastoinkäymisiksi ajateltuja asioita sattumuksiksi. Jo niiden kutsuminen neutraalimmalla ilmaisulla negatiivisen sanan sijaan auttaa suhtautumaan niihin kevyemmin.
Asiat ovat lähtökohtaisesti neutraaleja. Oikea ja väärä ovat ihmisen itse luomia määritelmiä. Meidän suhtautumisemme on se, joka leimaa tapahtuman helpoksi tai vaikeaksi, hyväksi tai huonoksi. Ihminen itse luo odotuksia siitä, kuinka asioiden kuuluisi toimia.
Suunnittelemme elämäämme eteenpäin joskus hyvinkin pitkälle muistamatta sitä, ettei kukaan ole luvannut meille huomista. Järjestelemme tulevaisuutta ikään kuin se olisi täysin meidän käsissämme. Vilkas mielikuvitus maalaa turhankin helposti tarkkaa suuntaa tulevalle ja luo odotuksia. Odotukset koskevat usein itsen ulkopuolisia tekijöitä, kuten millaisen parisuhteen haluan, mihin kouluun minun on pakko päästä tai miten matkan kuuluisi taittua.
Haluamme elämämme kulkevan laatimamme kaavan mukaan, mieluiten helposti ja kivuttomasti. Ja mikäli näin ei käy, ajattelemme, että ompa hankalaa, ei tämän näin kuulunut mennä, ja miksi tässä nyt näin kävi. Ajattelemme, että meillä on oikeus siihen, että tämä asia menee suunnittelemallani tavalla, ja petyn ja harmistun, jos ei menekään. Tuskaa lievittääksemme etsimme syntipukkia ja syypäätä. Ehkä muut ihmiset, sää tai sairastuminen pilasivat suunnitelmamme. Vieritämme vastuun usein ulkopuolellemme, vaikka osoittaessamme etusormella muita, emme huomaa, että kolme sormea osoittavat itseemme.
Anna elämän yllättää
Odotukset ovat pahin vihollisemme. Ne tuottavat katkeria pettymyksiä jos emme osaa olla joustavia ja päästää irti suunnitelmien muuttuessa. Joskus yllättävä muutos voi sitäpaitsi osoittautua alkuperäistä suunnitelmaa paremmaksi.
Pari päivää sitten olimme menossa meren rannalle tekemään töitä, mutta kartanlukuvirhe vei meidät korkeille vuorille. Päästimme irti vanhasta suunnitelmastamme, emmekä tehneet u-käännöstä, vaan päätimme katsoa, millainen suunnitelma maailmalla oli tuota yhtä päiväämme varten.
Kun ei ole tietoa tulevasta, seuraavasta yöpaikasta, seuraavasta reitistä tai kohtaamistaan ihmisistä, tietää jo etukäteen, että moni asia saattaa mennä eri tavalla kuin on odotettu. Ilman tämän hyväksymistä olisimme varmaankin kääntyneet takaisin jo Via Balticalla.
Avoin ja muutoksiin sopeutuva asenne olisi äärimmäisen tärkeä myös arkielämässä. Miksi meillä on kotona Suomessa kova tarve tietää tulevasta ja miksi suunnitelmien muutoksia ja vastoinkäymisiä on hankalampi kestää? Mikseivät ne kotona ole koskaan olleet sattumuksia, jotka aiheuttavat vain suunnanvaihdoksen tai uudenlaisen lähetymistavan?
Syksyn kestävä matka on meille tietoista opettelua pois mielen kankeudesta. Meillä on matkaa takana puolitoista kuukautta ja eteen on tullut niin pieniä hupaisia kömmähdyksiä kuin vähän pelottavampiakin tilanteita. Olemme ajaneet asuntovaunun käsijarru päällä renkaat savuten ja palohälytin huutaen pitkin Kroatian moottoritietä, välillä unohdamme tavaroita auton katolle ja tilaamme ravintolassa kielimuurin takia kasvissyöjinä lihaa.
Eräänä päivänä kapea vuoristotie verotti meiltä yhden lisäpeilin, kun se kolahti vastaantulevan kaahailijan autoon. Säikähdyksestä selvittyämme meidän oli tehtävä tietoinen valinta kuinka suhtaudumme tämänkertaiseen sattumukseen. Annammeko sen pilata päivämme vai keskitymmekö ratkaisun löytämiseen?
Ajattelutavan siirtäminen arkeen vaatii harjoitusta, mutta on sen arvoista. On oleellista pohtia, mitä hyötyä on pitää kynsin ja hampain kiinni aiemmista oletuksista, toiveista ja suunnitelmista ja kyseenalaistaa, miksi juuri tämä tapa tai lopputulos olisi ollut toista parempi.
Ja kun muistaa elämän rajallisuuden, on helpompi iloita jokaisesta hengenvedosta, jopa niistä hieman raskaammistakin. Murehdimme huomisesta kuin se olisi luvattu, vaikka tosiasiassa kukaan ei ole luvannut meille mitään.
Tässä 5 asiaa, jotka jokaisen lapsen pitäisi saada kuulla. Jutun kuvat ovat lasten ikiomasta kirjasta Minun unelmakarttakirjani.
1. ”Sinä olet niin arvokas, että sinun juttusi ovat tärkeitä.”
Muista sanoa lapselle näin, ja muista myös osoittaa lapsen juttujen tärkeys omalla toiminnalla: ole läsnä, kuuntele, kuuntele ja kuuntele <3
2. ”Saat toivoa itsellesi hyviä asioita.”
Lapset usein haluavat tavaraa, mutta lapsia voi ohjeistaa miettimään asioita, joista tulee sisäisesti hyvä olo. (Lasten omassa Minun unelmakarttakirjassa mietitään haluamisen ja unelman eroa.) Vaikka tavaraa ei kannata aina haluta ja kinuta, koska siitä tulee änkyrävänkyrä olo, lapselle voi silti opettaa, että hän voi toivoa itselleen hyvää – sisäistä kutinaa.
3. ”Kiitos!”
Kun lasta kiittää paljon, hän oppii kiittämään. Lasta kannattaa kiittää muutoinkin kuin vain onnistumisista. Näin lapsi oppii myös ajattelemaan kiitollisesti – ei vajeen kautta, kuten meillä ihmisillä on tapana. Kiitollisuus on suuri supervoima, koska se lisää onnellisuutta merkittävästi – riippumatta siitä, miten asiat ovat tai mitä tapahtuu. Lapsi oppii, että hän voi tehdä sisäisiä valintoja oman olon parantamiseksi.
4. ”Pystyt ja olet huippu!”
Muista kannustaa lasta oppimisessa ja rohkaista kokeilemaan uusia juttuja, sano jo silloin: ”Olet huippu!” Moni lapsi arastelee uuden opettelua, jos muut jo osaavat. Pitäisi osata heti. Silloin lapsella saattaa jäädä jokin elämys kokematta, tai hänelle syntyy käsitys, ettei hän osaa. Kannusta ilman saavutusta!
5. ”Kerro lisää!”
Lapset ovat usein aikuisia parempia havainnoimaan asioita ympärillään. He myös aistivat paljon tunnelmia ja tunteita, sellaistakin, mitä eivät ymmärrä. Lapset saattavat puhua joskus asioista, jotka tuntuvat aikuisten mielestä jopa yliluonnollisilta: kun aikuinen esimerkiksi on ajatellut juuri jotain asiaa, lapsi ottaa sen puheeksi. Ole kiinnostunut siitä, mitä lapsi kertoo, vaikka et ymmärtäisikään, mistä hän juttujaan ammentaa. Kun sanoo ”kerro lisää”, lapsi kokee, että hänen sisäiset asiansa ovat aikuisen mielestä kiinnostavia. Hän on kiinnostava.
Tiedättekö sen tilanteen, kun auto on täyteen pakattu ja startataan liikkeelle. Kierretään kortteli, päästään moottoritielle ja lapsi kysyy ensimmäisen kerran: ”Vieläkö on pitkä matka?”. Ja siitä alkaa koko reissunpituinen inttäminen: ”Joko me ollaan perillä?”.
Sinua saattaa naurattaa, mutta ikävä paljastaa: olet ihan samanlainen. Vieläkin, aikuisena.
Yksi paiskii töitä firmassa, jossa toivoo saavansa ylennyksen. Kun kehityskeskustelun aika koittaa, hän kysyy – jos ei ääneen, niin ainakin itseltään: ”Joko?”. Kehityskeskustelu menee, eikä edistystä tapahdu. Kunnes firmasta vapautuu paikka. Hän innostuu: ”Joko!”.
Sinkku istahtaa kahvikupin ääreen ja katsoo uutta deittikumppania miettien mielessään: ”Joko?”. Ei jaksaisi enää kahlata läpi kaikkia niitä deittisovelluksia ja jauhaa samoja asioita aina eri miesten kanssa. Jokaista tapaamista ennen hän tuntee varovaista toiveikkuutta, josko tämä mies olisi Se Oikea. Joko hän olisi perillä eli parisuhteessa?
Parisuhteessa jonkin aikaa arkea elettyään ja jaettuaan toinen alkaa käydä levottomaksi – ”joko?”. Olisiko jo aika mennä naimisiin ja tehdä lapsia, koska sittenhän vasta oltaisiin pariskuntana yhdessä perillä. Niitä ei sovi liian kauan odottaa, kun ei lapsiakaan voi noin vain tilata. Jotkut joutuvat kysymään monta kertaa ”joko?”, eikä silti tärppää.
Laihduttaja ramppaa joka aamu vaa’alla. Hän on uskollisesti laskenut kalorit ja käynyt jumpassa ja salilla. Hän vetää syvään henkeä, ja juuri ennen kuin digitaaliset numerot pysähtyvät aamun arvonnassa, hänen päässään käy taas tuttu ajatus: ”Joko?”. Ei vielä. Tyytyväisyys uusiin vaatteisiin ja uuteen elämään on vielä neljän kilon ja kahdeksansadan gramman päässä.
Sisäisen kasvun etsijä käy kursseilla kehittymässä, koska haluaa olla tasapainoisempi ja onnellisempi. Ensimmäisellä kurssilla hän oppii olemaan paremmin läsnä. Hän miettii: ”Joko?”. Levottomuus vaivaa yhä. Hän kokeilee irti päästämistä ja omien voimavarojen valjastamista. Ja sitten vielä enkelikurssia ja henkiparannusta. Joko se valaistuminen tulisi ja veisi kaikki ongelmat mukanaan?
Perille pääsyn häivähdys
Koittaa aika, kun moni ahkera ja kärsimättömästikin eteenpäin itseään puskeva ihminen pääsee perille.
Hän, joka viimeinkin saa ylennyksen ja palkankorotuksen, lähtee tyttöjen kanssa skumpalle tai poikien kanssa ”parille”. Riemu on katossaan, kun voi laskea hartiat korvista ja iloita saavutuksestaan. Mutta ei mene kuin pari viikkoa, kun työpaikalla iskee realismi vastaan. Hän tajuaa, että ylennys tarkoittaa vastuullisempaa työtä, pidempiä päiviä ja enemmän stressiä.
Sinkku, joka löytää elämänsä miehen, huomaa vuoden päästä olevansa se, joka kärttää miestään häiden suunnitteluun. Hän ei enää muista, että hänenhän piti olla perillä silloin, kun löytäisi iki-ihanan kumppanin. Nyt häästressi vie ilon kaikesta yhdessä olosta. Mutta perillä ollaankin vasta sitten, kun pappi sanoo aamen! Tai ehkä sitten, kun juhlat on viimein saatu juhlittua, ja väsynyt mutta onnellinen hääpari lähtee ihanalle kuherrusmatkalle. Siellä sitä ollaan perillä, turkoosin veden äärellä! Kunnes tulee aika palata arkeen ja tulee seuraava ”joko”. Joko lapsia?
Laihduttaja, joka saavuttaa ihannepainonsa ja voi pukeutua ihanaan kotelomekkoon, miettii, että joko nyt saa relata? Saa! Pikku hiljaa alkaa treenimotivaatio horjua ja kilot palata takaisin. Perillä ei ollutkaan niin auvoista kuin hän oli luullut. Elämä ei mullistunutkaan. Itsetunto ei muuttunutkaan rautaiseksi, eikä hänestä tullut suosittua ja menestynyttä.
Sisäisen kasvun etsijä on käynyt jo lukuisia kursseja, eikä vieläkään ole oppinut olemaan suuttumatta ja tuntematta negatiivisia tunteita. Hän tuntee itsensä yhä riittämättömäksi, koska nythän hän vasta onkin tietoinen omista puutteistaan. Ja puutteita alkaa paljastua koko ajan vain lisää, kuin kuorisi sipulia. Mitä tässä pitää vielä tehdä, jotta pääsee perille!
Jos tai kun saavumme päämääräämme, voimme kokea itsemme onnellisiksi. Mutta ”perillä” on lyhyt hetki ja äkkiä ”joko” muuttuu kysymyksesi ”entä nyt?”. Me olimme kiihkeästi halunneet tietää, milloin olisimme perillä, ja halusimme päästä sinne mahdollisimman nopeasti, helposti ja vaivattomasti.
Kun se ei onnistunut, aloimme murehtia. Antauduimme stressille ja voivottelimme, että kyllä onkin vaikeaa tämä matkustaminen. Tuijotimme huolestuneina bensamittaria ja annoimme navigaattorin höpinän sekoittaa päämme ihan kokonaan. Emme muistaneet katsoa ikkunasta ulos ja ihailla maisemia, vaan mieluummin näpyttelimme kännykällä Facebookiin viestiä, että kyllä ottaa päähän.
Kirjoittaja Riikka Lauanne on taiteilija ja kirjailija, joka vaeltaa itsensä kohtaamisen polulla ja summaa havaintoja blogissaan.
Kunpa, voi kunpa, olisin tiennyt sen aina. Tunteita ei voi sivuuttaa tai työntää pois. Käytännössä sitä voi yrittää, ja hetken se voi näyttää toimivan. Totuus kuitenkin on, etteivät tunteet siten katoa mihinkään. Pahimmillaan niistä muodostuu jatkuva piina, jonka juuria on myöhemmin vaikea löytää.
Tunteet ovat alati vaihtelevia hetkittäisiä sisäisiä kokemuksia. Ne ovat reaktioita, jotka ohjaavat ja auttavat meitä erilaisissa tilanteissa. Tunteiden funktio on tulla koetuiksi. Kun tunteet tunnetaan, ne katoavat aivan yhä luonnollisesti kuin ilmestyvätkin. Korvautuvat uusilla. Tästä hyvä esimerkki on pikkulapset: Kun tunteet koetaan luonnollisessa virrassa, ne eivät jää päälle. Lapsen ei ole vaikea nauraa sen vuoksi, että hän on puoli tuntia sitten itkenyt. Lapsi ei rajoita kokemustaan. Hän elää hetken kerrallaan, sataprosenttisesti läsnä tämänhetkisille tunteilleen.
Aikuinen rajoittaja
Aikuiselle tällainen elämä ei tietenkään aina ole mahdollista. On syynsä, miksi opimme rajoittamaan tunteitamme, kuten entisaikojen elintärkeä yhteisössä toimiminen. Myös nykypäivänä rajoittamisesta on etua. On mukavaa, jos itkun voi välttää tärkeässä tilaisuudessa tai naurun väärässä kohtaa. Työhaastettelussa olisi mukava osata peittää jännitystä. Moni tulee tässä kuitenkin liian hyväksi oppien kontrolloimaan itseään automaattisesti. Kun tunteilleen hakee lupaa tai oikeaa paikkaa, voi vähitellen käydä niin, että barrikadit ovat liian korkealla eivätkä tunteet pääsekään enää laidan yli. Lupa tuntea voi tarkoittaa vaikka sitä, että tiedämme jo etukäteen muiden hyväksyvän tunteemme. Tai että olemme yksin. Mitä enemmän blokkaamme tai pitkitämme tunteen tietä ulos, sitä kauemmas sisimpäämme se kuitenkin painuu.
Kun valitsemme olla ilmaisematta itseämme, kyseessä ei ole ihan simppeli asia. Hyvin usein tällainen päätös aiheuttaa epämääräistä olotilaa ja saa meidät sen vastapainoksi esim. suorittamaan enemmän. Saatamme ihmetellä, miksi jonkun seurassa on omituinen olo, vaikka se johtuisi omasta epävarmuudestamme tai päätöksestä vetää homma läpi näyttämättä todellisia kasvojamme. Helposti alamme syyllistää toista ihmistä siitä, ettei tämä ymmärrä tai ettei tämän seurassa voi olla oma itsensä. Tunteiden rajoittaminen vaikuttaa siihen, mitä koemme itseämme ja muita kohtaan. Sen lonkerot jatkuvat paljon syvemmälle kuin miltä ensin voi näyttää.
Epämiellyttävät tunteet
Ulkopuolisten huomioon ottaminen ei kuitenkaan ole ainoa syy vältellä tunteitaan. Usein syy löytyy itse tunteista: Ne voivat tuntua epämiellyttäviltä. Kukapa haluaisi olla vihainen tai surullinen? Kukapa haluaisi kohdata voimakkaan pelon, sisäisen arvottomuuden tai lapsuuden hylätyksitulemisen tunteen? Jos sen voi unohtaa, niin eiköhän se siitä katoa?
Valitettavasti niin ei ole tarkoitettu: Tunteet ovat ystäviämme, auttamassa. Ne eivät nouse turhaan. Kun ne sivuutetaan, ne jäävät odottamaan vuoroaan. Silloin ne pysyvät sisällämme. Eivätkä ne välttämättä odota sievästi rivissä, vaan pyrkivät häiriköimään ja pompahtelemaan esiin sopivan tilaisuuden tullen. Voimme silti jatkaa maton alle lakaisemista ja ihmetellä, miksi voimme huonosti. Niin itse tein pitkään, sillä en ymmärtänyt asioiden syy-yhteyttä.
Vaikeaksi tunteiden kokemisen tekee sekin, että niille on lätkäisty hyvyys- ja huonoustitteleitä. Nämä tittelit on määritelty jo paljon ennen syntymäämme, joten helposti pidämme niitä tosina. Osa tunteista mielletään huonoiksi, osa jopa vääriksi. Huonojen tunteiden kategoriaan lykätään helposti mm. viha ja pelko, kun taas väärien kategoriaan joutuvat kateus, katkeruus jne. Meille uskotellaan, että ”alhaisten” tunteiden tuntijat ovat jollain lailla huonompia ihmisiä, vaikka totuus on, että me kaikki tunnemme vaihtelevasti kaikkea. Elämä on niin rikas ja runsas, että se takaa kokemuksia kaikissa skaaloissa, oli painotus sitten missä vain. Huonoja tunteita ei ole olemassakaan, on vain erilaisia tunteita. Ja juuri niiden tunteminen tekee meistä ihmisiä.
Tunteiden blokkaaminen voi tuntua normaalilta etenkin, jos ympärillä on totuttu toimimaan niin. Asiaa ei välttämättä pidetä minään, mutta todellisuudessa, pitkässä juoksussa, se on vaarallista. Sitä voi kutsua itsestä etääntymiseksi, ja juuri tämä on yksi masennuksen sekä riippuvaisuuksien pääsyistä. Kun en näytä, mitä sisälläni tunnen, en ole läsnä. Kehoni voi olla, mutta minä en. Ohitan itseni kuin en olisi tärkeä tai mielipiteilläni ei olisi väliä. Silloin alitajuinen viesti itselleni on, ettei kukaan rakasta minua. Kuinka olla onnellinen tällaisesta näkökulmasta käsin?
Paluu tunteisiin
Kuulostaa yksinkertaiselta sanoa kyllä tunteilleen. Periaatteessa niin onkin, mutta toisinaan tunteet voivat olla niin kaukana, ettei niihin ole välitöntä näkyvyyttä. Ne voivat myös olla niin suuria, etteivät ne ole kohdattavissa kerralla. Itsetuntemus, tietoisuus ja aika onneksi auttavat.
Kun joitain vuosia sitten tunnevyyhtini alkoi purkautua, sitä todella riitti. Sen myötä olen ymmärtänyt, miksi tunteita oikein pelätään. Tunteet voivat olla pakahduttavia. Niiden pelätään vievän mukanaan. Niiden pelätään jäävän päälle. Tunteitaan ei voi valita eikä liiemmin kontrolloida.
Suurin osa näistä peloista on kuitenkin turhia. On totta, että hetkellisesti tunne voi viedä mukanaan. Hetkellisesti se voi tuntua olevan kaikki mitä on. Mutta kun se saa tulla, se kyllä hellittää. Joskus tunteet pyörivät läsnä pidemmän aikaa, mutta ne ottavat vain sen ajan, jonka tarvitsevat. Kyseessä ovat minun tunteeni, jotka ohjaavat minua kohti seuraavaa askelta.
Jos olisin aina tiennyt, että tuntemattomat tunteet kertyvät ihmisen sisälle, olisin päässyt paljon vähemmällä. Vai olisinko? Tavallaan tieto oli saatavillani. Monesti kuulee puhuttavan, että tukahdutetut tunteet sairastuttavat ja masentavat. Muistan joskus ajatelleeni, että niinhän se on juu, ja asia ei koske minua. Kantapään kautta olen todennut asian olevan harvinaisen totta. En kuitenkaan olisi voinut tehdä mitään toisin, sillä tietoisuus avautuu vasta kun ihminen on siihen valmis. Tiettyyn pisteeseen asti valitsin, ymmärrettävästi, ennemmin vältellä tuskaa. En ymmärtänyt, että tuskasta voisi päästä kokonaan kohtaamalla sen, kulkemalla sen läpi.
Herkkä ihminen
Olen herkkä ihminen. Tunnen paljon ja voin tuntea joskus toisenkin tunteita. Herkkyys muodostui painolastiksi kuitenkin vain silloin, kun tunteet olivat vielä sisälläni. Nyt annan niiden tulla ja mennä – tai ainakin pyrin siihen. Uutena asiana liikutun joskus totuuden sanoista: siitä, kun kaksi ihmistä katsoo toisiaan silmiin, ja sen tuntee, että nyt tämä asia tulee ytimestä. Ja siitä, kun mieheni, Janne, soittaa kitaraa ja laulaa niin hyvin. Lahjat ovat kauneinta mitä meillä on, niihin liittyy hyvin korkea värähtely. Saatan liikuttua myös silloin, kun ymmärrän itseäni tai muita sellaisen myötätunnon kautta, jota koskaan ennen en ole tuntenut.
Ainoa varsinainen muutokseni on ollut se, että olen nyt enemmän läsnä tunteilleni. Myös niille ”negatiivisille”, jotka ennen saivat tarvitsemaan äkkiä jotain hyvää tai turruttavaa tilanteen neutralisoimiseksi. Nyt katson tuskaani silmästä silmään. Ne ovat vakavia hetkiä, mutta tarpeellisia. Hetkittäin valo ja pimeys taistelevat sisälläni. Kummallakin on hyvin paljon voimaa muuttaa elämääni välittömästi. Näen, että lopullinen voitto on valinta, sillä ihmisen on asetuttava jomman kumman voiman puolelle.
Olen aina ollut huumorintajuinen, joten sillä saralla ei ole ollut suurta muutosta. Nauraa käkätän aika paljon väsyneenä. Joskus myös unissani. Toisaalta tuskin enää muistan, miltä minusta on joskus tuntunut. Alitajuista kärsimystä ja hätäisyyttä on ollut, sen tiedän, mutta se on alkanut hämärtyä eikä tunnu enää niin todelliselta nyt, kun sisälläni on rauhallista.
Pelastaja
Vuosi sitten juttelin erään naispuolisen ystäväni kanssa. Seisoimme kadulla ovenpielessä. Muistan tuon hetken paremmin kuin eilisen. Ystäväni kertoi, että hänen elämässään oli viidentoista vuoden ajanjakso, jolloin hän ei itkenyt ollenkaan. Kun itku vihdoin tuli, hän putosi polvilleen ja luuli kuolevansa. Juttelimme syistä, miksi tunneilmaisu oli ollut hänelle niin vaikeaa. Osin tiesinkin jo: ne liittyivät lapsuuskokemuksiin, joihin hän oli itse täysin syytön. Silti hän oli ainoa, joka asiasta kärsi edelleen. Ja arvaat varmaan myös, kuka olisi ainoa henkilö, joka hänet voisi pelastaa?
Kyllä, hän.
Minä en ole ollut viittätoista vuotta itkemättä, mutta tiedän ettei ystäväni ole ainut maailmassa. Ilmiö on vielä yleisempi miesten keskuudessa ja hyvin hyvin haitallinen. Yhtä kaikki minulla on ollut omat tunnelukkoni, eivätkä nekään vähäpätöisiä. Tuossa tilanteessa meitä kahta yhdisti ennen kaikkea se, että tiesimme, kuka on pelastajamme. Tiesimme, kenen puoleen kääntyä. Tiesimme, mistä etsiä vastauksia.
Keskustelumme jatkui onneen ja kiitollisuuteen siitä, mihin asti olimme jo tulleet. Kerroin hänelle tavoitteeni ja hän hetkeäkään epäröimättä henkäisi: ”Minä myös.” Noihin tavoitteisiimme ei ole helppo päästä, mutta siinä hetkessä tiesimme mitä sisimmässämme kaipaamme ja uskalsimme sanoa sen ääneen. Sellaista tapahtuu vain luottamuksen vallitessa.
Tunteen, jota viisitoista vuotta sitten meiltä kummaltakaan ei olisi löytynyt.
Elämä on mysteeri eikä kukaan todella tiedä mistä siinä on kyse. Samoin Sinä olet mysteeri. Mielemme tietenkin väittää tietävänsä jo paljon tai kaiken.
Olemme vuosien aikana luokitelleet ja kiinnittäneet itsemme päälle paljon erilaisia käsityksiä. Olemme myös laittaneet itsemme moneen erilaiseen määrittelylaatikkoon. Näin kuvittelemme tuntevamme itsemme. Tämä mysteeri, joka sinä olet, kaipaa kuitenkin vapaaksi mielen määrittelyistä, kuten kaikki muutkin ihmiset.
On toki hyvä tietää käytännön asioita mutta ilman, että sulkee mysteerin ja ihmeen pois.
Tämä on jatkoa aikaisempaan blogitekstiini, joka kertoo itseensä rakastumisesta ja elämän mysteeristä. Lue se täältä!
Kolme tapaa syventää mysteerin kokemusta itsestä ja itseen rakastumisen potentiaalia. Vain mysteeriin voi todella rakastua!
1) Ihmettele ja ihastu
Ihmettele ja ihastu kuinka ihmeellisesti kehosi toimiikaan ilman sinun tietoista ohjausta ja hallintaa: sydämen lyönnit, hengitys, aistien toiminta, ruuansulatus ja lukemattomat muut toiminnat.
Tai kuinka ihmeellisesti aivosi toimivat, kun pohdit vaikka, että miten pääsisin paikasta a paikkaan b kaikkein helpointen. Aivosi vain raksuttavat ja tarjoavat sinulle sitten ajatuksia ja mielikuvia siitä, että mitä reittiä tai kulkuneuvoa voisit käyttää. Kuinka ihmeellistä on tuo, että aivosi keksivät ratkaisuja lukemattomiin kysymyksiin, ongelmiin ja pohdintoihin. Elämäsi on täynnä kehon ja aivojen toiminnan ihmettä.
”Kehoni ja aivojeni toiminta on ihme.”
2) Päästä olemuksesi vapaaksi ja luota
Päästä kehosi ja olemuksesi oikeasti vapaaksi mielen kontrollista ja mielikuvista. Uskalla olla mysteeri itsellesi. Tästä kontrollista irtipäästäminen usein konkreettisesti ilmentyy kehon rentoutumisena ja ehkä syvänä huokauksena. Samoin koko olemuksen syvä rentouttaminen on hyvä väline itsensä vapaaksi päästämiseen.
Jos sinua tällainen itsesi vapaaksi päästäminen pelottaa, niin tiedä, että kehosi, aivosi ja koko olemuksesi tekevät oikeasti kaikkensa, jotta voisit hyvin ja kukoistaisit ihmisenä. Ne ovat evoluution ohjelmoimia siihen. Älykkyys kehossasi ja aivoissa pitää elintoiminnot käynnissä ilman kontrolliasi ja niin myös muutenkin ohjaa sinua hyvin, jos annat sille vain tilaa.
”Luotan! Päästä olemukseni, mysteerin, vapaaksi.”
3) Herkisty kuuntelemaan nykyhetkessä
Herkisty kehollesi ja olemuksellesi tässä ja nyt -hetkessä ja anna sen kertoa sinulle mitä se haluaa syödä, juoda, tehdä tai ketä ihmistä, toista mysteeriä, tavata tämän ison elämän mysteerin sisällä.
Ole mysteerin äärellä. Ole avoin ja ei tietämisen -tilassa sen sijaan, että ohjautuisit asioissa tuttujen tapojen, mielikuvien ja ajatusten ohjauksessa ”tunnen sinut, ihmisnisäkäs, ja tapasi jo”. Ole siis nöyrästi itsesi äärellä. Tämä hengittävä kehosi on yhtä suuri mysteeri kuin luonto, eläimet, tuntemattomat ihmiset, planeetat, galaksit ja universumi. Kehosi on pienen pieni pala isoa elämän mysteeriä.
”Tässä ja nyt herkistyn elämän mysteerille kehossani ja olemuksessani, ja sille mitä se haluaa.”
HUOM! Muista, että vaikka päästäisit olemuksesi vapaaksi, niin sinun ei tarvitse kuitenkaan tehdä mitään, mitä et halua eikä sinun tarvitse toimia arvojasi vastaan. Tämä voi kuulostaa kummalliselta ohjeelta. Jos oikeasti päästät olemustasi vapaammaksi, voi olla, että monet kaipaukset, halut ja autenttinen luontosi sisälläsi voivat yllättää sinut voimallaan. Osa ihmisistä on mielensä, tahtonsa ja kehon jännittämisen avulla hallinnut itseään ulkoa opittujen sääntöjen mukaisesti vuosikausia. Jos padot poistuvat, voi tiedossa olla aallokkoa tai tulvia. Kannattaa siis olla lempeä ja edetä hitaasti itsensä kanssa.
Sinä et ole se, mitä olet ajatellut itsestäsi. Vaan jotakin paljon ihmeellisempää. Sinä olet elävä mysteeri suuressa todellisuudeksi kutsutussa mysteerissä. Jos ohjeet kaipaavat vielä kontekstia, niin lue aikaisempi blogiteksti.
Mysteeri minussa kumartaa Mysteeriä sinussa
PS. Luomani Metsä & meditaatio -kortit voivat myös auttaa uppoutumaan Mysteerin äärelle metsässä tai kaupungissakin. Kortit löydät täältä.
Uskaltaisin väittää, että pieteetillä suorittavan, henkisiä sotakorvauksia maksavan kuuliaisen suomalaisen päivän tehtävälistan kärkikolmikossa on harvoin muistutus: Pidä hauskaa!
Emme ole syntyneet tänne pelkästään painaaksemme töitä niska limassa, maksaaksemme laskuja ja kuollaksemme sitten pois. (Jos näin olisi, olisimme syntyneet työhanskat tai läppäri ja verokortti kädessä.)
Olemme täällä kokemassa elämän eri puolia ja aistimassa elämää kaikilla aisteillamme. Vaikka tätä vaatimusten hullunmyllyä katsoessa voisi päätellä, että tyhjänpäiväinen hauskailu ei kuulu elämän kirjoon, TOTTA VIEKÖÖN se kuuluu. Itse asiassa se on ihan elämän ytimessä. Ilo. Hauskuus. Nauru. Ilottelu. Pöljäily. Päämäärätön oleminen, joka pirskahtelee olemisen kevyttä.
💜 Sanna Wikströmin Unelmakarttakirja on Sinulle, joka uskallat haaveilla ja hassutella, kaipaat uskoa itseesi, omiin mahdollisuuksiisi ja kipinää unelmiesi toteuttamiseen. Voit tilata myydyimmän Hidasta elämää -suosikkikirjan itsellesi täältä.
kun synnyit, toit mukanasi ihmeen. Ihmeen, joka on vaikea kokea muulla tavalla kuin katsomalla uutta, kaunista elämää. Kun siinä tuhisit, mietin, miten ikinä osaisin olla sinulle sellainen äiti, joka ei tarjoa tai tallaa valmiiksi polkua mutta puhaltaa, kun kaadut omallasi. Miten ikinä osaisin ensin olla yhtä, sitten kantaa, sitten tukea ja sitten katsoa, miten itse etenet. Aivan erityisellä tavalla, eri tavalla kuin minä.
Kaikkein eniten toivon, että saisin sinut kokemaan, että olet erityinen juuri sellaisena kuin olet. Mitään poistamatta, mitään lisäämättä. Silloinkin kun vedät itkupotkuraivarit kaupan lattialla, hiki valuu toppatakkini alla ja einekset (joita en tietenkään ajatellut koskaan sinulle syöttäväni) sulavat ostoskärryissä. Silloinkin kun olet odottanut ensimmäistä tanssituntia ikuisuuden, ja ovella laitat jarrun päälle.
Silloinkin kun juokset alamäkeen ja samalla katsot taaksesi. Ja kun sen jälkeen kiukkuisena huudan, että mitä minä just sanoin. Silloinkin olet erityinen ja täydellinen. Vaikka minä välillä huudan ja kiukkuan, tai olen ajatuksissani tai katson tyhjyyteen. Silloinkin sinä olet täydellinen, minä en vain silloin osaa kertoa, että tunne on minussa – ei sinun vikasi.
Sydämestäni toivon, ettet katso, mitä kavereilla on ja mitä he tekevät. Sillä sinulla on sinun oma juttusi, joka löytyy oman innostuksesi ja uppoutumisesi kautta.
Sinun juttusi on sellainen, jonka kautta tunnet olevasi enemmän elossa ja enemmän sinä. Juuri sinä. Joku saattaa kutsua sitä unelmaksi. Tuo unelma ei löydy tekemällä, mitä muut tekevät tai tekemällä, mitä muut toivovat. Toivon syvästi, että osaan tukea sinua sinun omalla elämänpolullasi, jossa sinulla on ihan omat jutut.
Toivon, että säilytät kyvyn ihailla elämää ja olla utelias ja avoin ympäröivälle maailmalle. Kuten joku kerta sanoit: ”Äiti pysähdy, ihailen, miten kesä ja syksy ovat yhtä aikaa!” Pidä toi, se on supervoima, joka auttaa sinua kaikissa elämänvaiheissa ja -tilanteissa.
Toivon, että säilytät suuren sydämesi ja kyvyn tuntea laajasti, superaisteillasi. Kuten eräänä päivänä sanoit, kun odotit sinulle läheistä ihmistä saapuvaksi: ”Tunnen sydämessäni, että hän on ihan kohta täällä.” Älä jätä tuota kykyä järkiajattelun alle, sillä sydämellä on paljon enemmän tietoa.
Rakas lapseni, toivon syvällä sydämessäni, että säilytät kyvyn leikkiä mielessäsi, kuvitella itsesi näköisiä asioita – pieniä tai suuria. Anna mielesi luoda sinulle polkuja, joita sinun on hyvä kulkea. Anna mielesi aurata esteet. Sitten astu askel oikeasti. Sinä pystyt siihen, koska sinä olet syntynyt erityiseksi, ainoaksi sinuksi, jota tässä maailmassa koskaan tulee olemaan.
Rakas lapseni. Älä usko minua, jos minä en usko. Älä usko minua, jos rajoitan sinun kasvuasi sinuksi. Koska minä en ole sinä. ja sinä olet niin paljon enemmän kuin minä. Niin jokaisen sukupolven kuuluukin olla.
Rakas lapseni, sinä kasvat sinuksi, kun teet niitä asioita, joiden uskot tekevän sinulle hyvää. Teet niitä asioita, jotka saavat sinut unohtamaan ajan ja paikan, uppoudut johonkin jokaisella solullasi. Muista myös hassutella, nauraa ja antaa ilon virrata sinun kauttasi tähän maailmaan. Älä epäröi sanoa piupaut niille, jotka haluaisivat sinun olevan erilainen.
Koska sinä olet täydellinen, erityinen.
Rakastan sinua.
Kortit, jotka vahvistavat lapsen sisäisiä ja ulkoisia supervoimia:
Kun sä luet tätä, mä oon jo poissa. Tää on mun viimeinen palvelus Emännälle. Se haluaa, et mä kerron tän ihan ite.
Ja on mulla yks tärkee juttukin teille. Oikeestaan elämän tärkein juttu.
Viisi yötä sitten elämä oli mallillaan. Mä olin vanha, mutta onnellinen. Sit mä vietin yhden yön vieraassa hoitopaikassa. Kun emäntä haki mut sieltä, mä horjuin ja mun takajalat laahas maata. Mä olin kun toinen koira. Kotona mä join ihan koko ajan. Emäntä luuli, et mä juon, koska muhun sattuu. Sit mä pissasinkin nukkuessani.
Emäntä vei mut lääkäriin. Ne otti kokeita ja sano, et mun munuaiset on menossa. Ei heti, mutta menossa. Se oli pommi. Keväällä kokeet oli kunnossa ja nyt…
Itkettyä iltaa seurasi kaunis yö. Mä makasin emännän kainalossa ja se kerto mulle tarinoita. Tarinoita meistä, elämästä, Pilvikoirista… Siihen oli onnellista nukahtaa.
Aina kun mä havahduin, mulla oli kyyneleitä turkissa.
Aamuyöllä, kun emäntä nukahti mä istuin sängyllä, ihailin kuuta, katselin emäntää ja mietin, miten maailma on ihmeitä täynnä. Sellaisia pieniä suuria ihmeitä, mitä ihmiset ei ees näe. Ne on niin fiksuja ja niin sokeita, kummallista.
Viimeinen päivä
Mun viimeinen päivä oli onnellinen. Aamupalaksi oli pelkkiä herkkuja, sit me leikittiin ja taisteltiin aamutossusta. Ja mä voitin! Mikään oo niin kivaa kun voittaminen. Mä oon liki 14 ja vieläkin voittamaton!
Me karattiin töistä. Ajettiin rannalle, meidän lempipaikkaan. Emäntä otti multa kaikki pannat pois, mä kahlailin vedessä ja joggailin pitkin niemennokkaa. Emäntä käveli perässä ja hymyili. Mä kuljin meidän vanhan reitin, haistelin tuulta ja nautin.
Sit istuttiin rannalle, emäntä kaivoi kassista nyytin. Se oli mun herkkua; savulohta ja se oli kokonaan mulle! Siinä me istuttiin auringossa. Emäntä syötti mulle sormin savulohta ja mä olin haljeta onnesta.
Taivas tummeni, me mentiin auton takapenkille, oltiin ihan liki. Välillä tuuli toi tuoksuja, mutta mikään tuoksu ei olis saanut mua nouseen siitä. Mä käperryin emännän tuomiin peittoihin ja sulin siihen hellyyteen.
”Kunpa meillä olis ollut enemmän tällaisia päiviä”, sanoi Emäntä.
Etkö sä vieläkään ymmärrä? Ei kyse ole päivien määrästä, tai siitä kuinka hienoja ne on. Kyse on hetkistä! Elämä on hetkistä tehty. Niitä hetkiä ei oo loputtomiin… siksi.. niihin kantsii pysähtyä.
Mä oon koko ikäni koittanut saada sut downshiftaamaan. Töniny sun puhelinta, tunkenu kuonoo sun ja tietokoneen väliin, tuonu sulle leluja ja tehny aivan kaiken mitä koira vaan voi. Että sä pysähtyisit hetkeksi kaiken kiireen keskellä.”
Mutta mä en raaskinut sanoo mitään. Mä vaan nuolin kyyneleet pois.
Onnellisuus on tehty hetkistä
Mihin teillä ihmisillä on kiire? Jos aina on kiire jostakin jonnekin, niin ei milloinkaan ole perillä. Perillä, se on tässä ja nyt.
Ei elämä oo isoja, hienoja päiviä, se on pieniä hyviä hetkiä.
Mikään ei oo niin tärkeää kuin pienet hetket. Niissä on elämän onni. Pitää pysähtyä nuuskimaan tuulta, haistella tuoksuja, kulkea sinne tänne eikä jostakin johonkin. Pitää poiketa polulta, etsiä etsimien ilosta, saada hepulit lumesta ja iloita pienistä jutuista. Hetkistä, on onnellisuus tehty.
Tuli aika lähteä, hyvästellä ranta. Ajettiin hiljaa kohti lääkäriä ja mä mietin, miten onnellinen elämä mulla onkaan ollut. Mä sain harrastaa, sairastaa, vanheta rauhassa eikä multa koskaan puuttunut rakkautta.
Ja sit mulla oli vielä teidät.. Kiitos ♥ Oli kiva olla teidän Kauppakoira.
Kun sä katsot taivaalle, sä näät mut, Pilvikoiran. Mä oon se pieni kiitävä pilvi, joka jekkuilee aina.
