Äitiys voi joskus tuntua pahalta, vaikka rakkaus omaan lapseen on pohjaton

Ennen kuin olin tullut äidiksi kuulin monesti puhuttavan siitä, miten lapset ovat peilejä ja opettajia. Uskoin. Ajattelin lapsien peilaavan ehkä jotain omia ärsyttäviä piirteitäni. Ajattelin heidän peilaavan iloa, läsnäolon taitoa ja tunteiden suoruutta.

Nyt äitinä, lyhyellä reilun kahden vuoden kokemuksella, mutta kokemuksella kuitenkin, luulen ymmärtäväni syvemmin, mitä se tarkoittaa, että lapsi on opettaja. Ja on minun valintani, valitsenko oppia.

Kaikilla meistä on enemmän tai vähemmän haavoja ja kipeitä kohtia. Sellaisia, joita olemme oppineet alitajuisestikin varjelemaan ja piilottamaan itseltämme. Lapsi on niin kirkas peili, että hän tarkoituksetta onnistuu näihin kohtiin osumaan. Ja koska usein vanhemmuuteen liittyy myös väsymystä, se ei varsinaisesti helpota omien arkojen kohtien piilottamista. Väsyneenä psyyken puolustusmekanismit ovat alhaalla ja tällöin läpi pääsee tunteita, joita ehkä muuten pystyisi jossain määrin välttämään.

Tunteita kuten riittämättömyys. Syyllisyys. Avuttomuus. Viha. Pelko. Huoli. Häpeä. Kaikki nämä tunteet ovat inhimillisiä, mutta useimmille hyvin vaikeita kohdattavaksi. Ajassamme elää vielä äiti-myytti, johon väsyneenä vertaamme itseämme. Äidin tulisi aina jaksaa, ymmärtää, rakastaa ja tuntea vain ns. positiivisia tunteita. Mutta kun äitikin on ihminen.

Jos äiti jää yksin vaikeampien tunteidensa kanssa, seuraa tästä usein häpeää ja huonommuutta. Äitiyteen jos mihin, on ladattu paineita. Sitä haluaa onnistua äitinä. Ajattelen, että me äidit tarvitsemme sallivaa tilaa puhua myös äitiyden herättämistä vaikeista tunteista. Ei tavalla, josta tulee kuorossa valittavaa kilpailua siitä, kenellä on raskainta, koska sekään ei helpota oikeasti. Vaan tavalla, joka on inhimillistä.

Minulle äitiys on ollut pääosin luontevaa ja se on tuonut elämääni käsittämättömän paljon rakkautta. Ja sitten on ollut myös hetkiä ja päiviä, jolloin olen ollut ihan hukassa. Lapsen itku on nostanut oman avuttomuuteni esiin. Hetkiä jolloin vaikeat ajatukset rynnivät mieleen. On ollut hetkiä, jolloin olen pelolla odottanut seuraavaa nukutusta tai yötä. On ollut hetkiä jolloin olen tuntenut itseni kaikkea muuta kuin aikuiseksi.

Onnekseni olen uskaltanut hakea sekä vertaistukea sekä puhua näistä hetkistä terapiassa. Ihmisen ei täydy olla äärirajoilla hakeakseen apua. Olen onneksi käynyt itsetuntemuksen matkaani jo hetken, että tiedän että ne vaikeat tunteet, jotka heräävät minussa, nousevat haavoistani. Ne eivät ole koskaan lapsen ”vika”, ei edes silloin kun väsyneet aivoni ehdottelevat jotain sen suuntaista. Ja siksi minun tehtäväni on ottaa vastuulleni tutkia noita vaikeita tunteita lempeästi ja myötätuntoisesti. Sillä noiden haavojen eheytyminen on kiinni siitä, että minä en hylkää itseäni niissä hetkissä. Ja silloin kun pystyn sietämään itsessäni vaikeita tunteita, pystyn olemaan paremmin tukena rauhallisena aikuisena lapselleni, kun hän kokee vaikeita tunteita.

Äitinä oleminen ei ole ihan helppoa. Mutta se on parhaimmillaan valtavan ihanaa, arvokasta ja kasvattavaa. On kuitenkin meidän valintamme, suostummeko kasvamaan. Sillä tiellä tarvitsemme jokainen armollisuutta ja inhimillisyyttä.

Äidin inhimillisyysrukous

Anna minun muistaa että asiat eivät mene aina niin kuin haluaisin, mutta ne menevät kyllä kuten kuuluu

Anna minulle joustavuutta sopeutua muuttuneisiin tilanteisiin

Ja samalla anna minun hyväksyä siitä nouseva pettymys tai ärsytys, ne eivät tee minusta huonoa äitiä

Anna minulle inhimillisyyttä hyväksyä väsymys

Ja anna minulle inhimillisyyttä kuunnella omia voimiani

Anna minulle rohkeutta pyytää apua ja herkkyyttä vastaanottaa sitä

Anna minun olla itselleni armollinen, teen parhaani ja olen itsekin ihminen

Anna minun olla vertaamatta itseäni toisiin, ja kuitenkin kun joskus niin teen, anna minun muistaa, että olen äiti omalla tavallani

Anna minun muistaa että minä olen oma persoonani, lapsellani on oma persoonansa. Voin harjoitella hyväksymään omaani sekä lapseni persoonaa vaikka ne olisivatkin hyvin erilaiset

Anna minun muistaa, että on inhimillistä välillä ajatella, ettei jaksa enää sekuntiakaan

Anna minun ymmärtää, että väsyneenä välillä kiukuttelen ja reagoin toisin kun haluaisin

Anna minun antaa se itselleni anteeksi

Ja anna minun myös pyytää anteeksi lapseltani

Anna minun muistaa, että en ole täydellinen, mutta voin olla inhimillinen.

– Eevi Minkkinen, kirjasta Lasten oppeja äideille


Eevin itsetuntemusohjauksiin Tampereella voi tutustua täältä 

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
  • Muistikirja – Hyvän hippusia

    7,90  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin
  • Ale!

    Olet tärkeä -paketti

    27,80  21,90  (sis. alv)
    Lue Lisää
  • Ole itsellesi armollinen

    22,90  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin