Sivu 201 – Hidasta elämää

Vauhdikkaassa arjessa hidastaminen voi olla vaikeaa – Näin liike auttaa rauhoittumaan

Ehkä olet kokeillut tai ehkä teet joogaa, meditaatiota tai mindfulness-harjoituksia. Ne auttavat kyllä liikaan vauhtiin. Entä oletko kokeillut chi kungia?

Chi kungia (qigong) voi kutsua kiinalaiseksi voimisteluksi. Termin tarkka käännös tarkoittaa hengitysharjoitusta tai elämänenergian harjoitusta. Tuhansia vuosia vanhasta menetelmästä on lukemattomia erilaisia tyylejä ja tekniikoita.

Yksi tapa ajatella chi kung -harjoituksia on nähdä ne liikemeditaationa. Seuraavana yksi klassinen harjoitus. Sille on annettu monia nimiä, esimerkiksi taivaalla kirkastaminen. Harjoitus toimii erityisen hyvin liikemeditaation tutkimiseen ja harjoittamiseen. Liikemeditaatiot taas ovat hyvä väliaskel tavallisen istumameditaation ja arjen läsnäolon välillä.
Näitä pieniä liikemeditaatiotutkimuksia voi kokeilla myös joogan, tanssin ja monen muunlaisen liikkeen kanssa.

Jos harjoitusta tekee 5–10 minuuttia, niin on hyvin todennäköistä, että koko olemus tyyntyy. Toki jos on oikein stressaantunut, niin silloin voi olla hyvä aloittaa fyysisemmällä harjoituksella esimerkiksi juoksemisella, saliharjoituksella tai uimisella. Sitten kun tulee kotiin, niin voi kokeilla tällaista meditatiivisempaa harjoitusta.

Näin teet pienen chi kung -harjoituksen

Sisään hengityksellä kädet nousevat sivulla ylös. Hartian korkeudella kämmenet kääntyvät kohti taivasta. Käsiä ei tarvitse kurottaa ylös eli hartiat pidetään rentoina. Uloshengitys alkaa. Kädet kääntyvät kohti maata ja kyynärpäät putoavat aluksi selkeästi alemmaksi kuin ranteet. Uloshengityksellä annetaan käsien laskeutua alas.

Anna liikkeen olla rento jo vaivaton.

Jos huomaa, että käsien noustessa ylöspäin ei pysty hengittämään lisää sisään, niin silloin vain on hengittämättä mihinkään suuntaan. Samaa rento olemisen periaate toimii myös uloshengityksessä.

Näin tutkit liikemeditaatiota

Nyt harjoituksesta voi tehdä liikemeditaation. Seuraavana on neljä tapaa ja näkökulmaa liikemeditaatioon, joiden kautta voi tutkia tätä yksinkertaista liikettä. Samoja oivalluksia voi sitten myös käyttää joogassa tai vaikka uimisessa. Voit kokeilla yhtä näkökulmaa koko harjoituksen ajan tai sitten voit vaikka kymmenen liikkeen jälkeen kokeilla seuraa. Päätä ensimmäiseen tai neljänteen harjoitustapaan.

1) Ole herkästi ja rennosti läsnä liikkeessä. Ole yhtä liikkeen kanssa. Ole yhtä kehosi kanssa – ole kehona tässä ja nyt.

2) Ole havainnoiva todistaja ja ole erillinen kehosi liikkeestä. Anna vain käsiesi liikkua aivan kuin niitä liikuttaisi luonnon voima – tuuli, sade tai auringonpaiste – ja vain havainnoi erillisenä käsien liikettä.

3) Palaa olemiseen, meditaatioon ilman kohdetta. Ole ääretön oleminen. Ole oleminen kaikkialla kehon ympärillä. Tämän äärettömän olemisen avaruuden keskellä pieni keho (kehosi) liikkuu. Eli tässä hypätään aivan kuin kehon ulkopuolelle ja ollaan kuin tasainen hienovarainen ilmanpaine kaikista suunnista kehoa vasten. Tätä on hyvin vaikea sanoittaa, mutta voit kuitenkin tutkia asiaa omalla tavallasi.

4) Anna kaiken olla luonnollista. Anna liikkeen vain tapahtua / tee liike ilman erityistä fokusta huomion suhteen. Eli tässä et tietoisesti toteuta mitään erityistä huomion harjoitusta tai esimerkiksi edellisiä kolmea lähestymiskulmaa.

On hyvä aina meditatiivisen harjoitusten jälkeen taputella kehoaan ja venytellä spontaanisti. Näin voi lisätä kehotietoisuutta ja aktivoida itseään toimintaa varten.

Parhainta liikemeditaation tutkimusta ja chi kung -harjoitusta!

*tämä teksti on aikaisemmin julkaistu Oivallusten blogissa.

Chi kungia on hyvä tehdä luonnossa. Chi kungin seisomameditaatioharjoituksia löytyy myös Metsässä – uppoudu metsään, itseesi ja elämään -kirjasta.

Katso täältä seuraavat metsäkoulutukseni – lämpimästi tervetuloa mukaan!

Vapaaehtoisesti lapseton kuulee usein olevansa kummajainen – kaikkien mieli ei muutu, vaikka toiset niin povaisivat

Kun opettaa toisille, että jokaisen on lupa elää omannäköistään elämää, joutuu varmasti elämänsä aikana testiin. Uskallanko tehdä itseni näköisiä valintoja? Uskallanko pitää kiinni totuudestani, vaikka yleinen mielipide ohjaisi kohti jotain muuta?

12-vuotiaana ajattelin ensimmäisen kerran, että en halua lapsia. Elämäni aikana moni asia minussa on muuttunut, mutta tämä sisäinen totuus on pysynyt samana kolmekymmentä vuotta. Se ei tunnu valinnalta eikä päätökseltä, johon olisi jokin tietty perustelu. Se tuntuu piirteeltä, joka on osa minua. En vain halua.

Nuorena uskalsin puhua asiasta ääneen – en ymmärtänyt, että siinä olisi mitään pahaa. Mutta nopeasti opin, että asia ei olekaan ok. Sain kuulla vastalauseita, jotka ovat tuttuja monille vapaaehtoisesti lapsettomille.

”Kyllä sun mieli vielä muuttuu.”

Niin, ehkä. Mitä sitten?

Olen kovasti ihmetellyt joidenkin ihmisten tarvetta tietää ja povata toisten puolesta. Tottakai mieli voi muuttua – mutta monilla ei muutu. En itse koskaan nuorempana julistanut, että en ikinä koskaan missään nimessä halua lapsia. Sanoin, että minusta tuntuu, että en aio hankkia, ja jos mieleni muuttuu, sitten se muuttuu. Niin kauan kun hedelmällistä ikää riittää, mielensä muuttaminen tähän suuntaan on todennäköisesti helpompaa kuin toiseen suuntaan.

Näin 42-vuotiaana olen jo uskaltanut sitoutua tähän ratkaisuun. En usko katuvani sitä myöhemmin. Ajattelen, että kun teen päätökset parhaalla mahdollisella tiedolla, rehellisesti itseäni kuunnellen ja arvojani kunnioittaen, pystyn elämään niiden kanssa myös pitkällä tähtäimellä.

”Kylläpä sinä olet itsekäs.”

Toivoisin, että jokainen lapsi hankittaisiin maailmaan yhtä itsekkäistä syistä kuin minä jätän lapset hankkimatta: omasta toiveesta. On paljon asioita, joissa epäitsekkyys ja uhrautuminen eivät ole hyve. Vanhemmuus varmasti vaatii uhrautumista ja epäitsekkyyttä, mutta lapsille on kauneinta antaa itsestään siksi että todella haluaa tehdä niin ja kokee myös itse saavansa siitä jotain vastineeksi.

Sitä paitsi yhteisöään voi palvella monin tavoin. Minulle työni tuntuu oikealta tavalta jakaa voimavarojani muille.

”Kuka sinua sitten hoitaa, kun olet vanha?”

Rehellisesti sanottuna: en tiedä. Mutta en usko, että tietää moni sellainenkaan, jolla on lapsia.

(Ja jos hankkii lapset itselleen vanhuuden turvaksi, eikö sekin ole aika itsekästä?)

”Olet kylmä ja tunteeton!”

Hmph. Ainakin tämän kommentin äärellä minulle tuli aika paha mieli. Jotain tunteita minussa sentään liikkuu!

”Nainen ei ole nainen, jos hänellä ei ole lapsia.”

Jos ajattelet näin, kannattaa tarkastella uskomuksiaan uudestaan. Siis nainenhan on aina nainen, oli hänellä lapsia tai ei, halusi hän lapsia tai ei. Sitten kun naisella on lapsia, hän on äiti. (Toki nainen voi kokea itsensä äidiksi myös kumppaninsa lapsille, adoptio- tai kasvattilapselle jne.)

Vapaaehtoisesti lapsettomien usein kuulemat kommentit ovat täynnä ehdottomia uskomuksia siitä, millainen elämä on oikeaa ja miten asioiden kuuluu olla. Mitä voimakkaampia uskomukset ovat, sitä ahtaampi on käsitys elämästä.

”Minun elämälläni ei ainakaan ollut tarkoitusta, ennen kuin sain lapsen.”

Tämä voi hyvin olla ihan jokaisen äidin ja isän totuus. Voin vilpittömästi uskoa, että moni vanhempi kokee näin. Mutta sen ei tarvitse olla jokaisen ihmisen totuus. Niin vanhempien kuin lapsettomienkin elämässä voi olla monia tarkoituksen lähteitä.

Itse koen joka päivä eläväni merkityksellistä elämää oman tarkoitukseni äärellä. Olen viime vuosina luonut työssäni paljon uutta ja kokenut, miten monin eri tavoin luova, feminiininen energia voi elämässä ilmentyä. Nainen voi synnyttää maailmaan muutakin kuin lapsia.

Tuntuu hassulta, että 2020-luvun kynnyksellä pitää muistuttaa ihmisiä siitä, että elämänpolkuja on monenlaisia. Suvaitsevaisuus alkaa sen hyväksymisestä, että itse ei aina ole absoluuttisesti oikeassa – ja se on varsin vapauttavaa.

Puhun aiheesta lisää Taikaelämää-podcastissa. Jakso sisältää monta muutakin kuulemaani kommenttia ja vastaukseni niihin. Aihe on tuntunut aralta, ja keräsin rohkeutta tämän jakson tekemiseen melkein kaksi vuotta. Taikaelämää-podcast löytyy myös Spotifysta.

Luovan energian luonnollisista sykleistä voit lukea lisää kirjastani Vuoden paras päivä.

Omenan ja kookoksen yhdistelmä antaa juustokakulle uudenlaisen säväyksen – Sopii myös vegaaneille ja gluteenia välttäville

Olen kuullut usein sanottavan, kuinka epäreilulta tuntuu, kun kahviloiden leivoksia pursuavissa vitriineissä on vain pari erityisruokavalioon sopivaa leivosvaihtoehtoa. Välillä ei sitäkään.

Halusin kehitellä sinulle version klassisesta kahviloiden vitriinituotteesta eli juustokakusta.

Tässä houkuttelevassa ”juustokakussa” on otettu huomioon siis myös erityisruokavaliot, sillä se on valmistettu ilman gluteenia sekä eläinperäisiä tuotteita. Lisäksi kakku saa makeutensa luontaisesti, sillä sekä omenasose, että kuivatut taatelit yllättävät makeudellaan ja riittävät erinomaisesti makeuttamaan kakkua.

VEGAANINEN JA GLUTEENITON OMENA-KOOKOSJUUSTOKAKKU

KAKKUPOHJA:

200 g kuivattuja taateleita

2 dl gluteenittomia kaurahiutaleita

ripaus suolaa

VAIHE 1) Liota taateleita muutaman minuutin ajan lämpimässä vedessä. Kaada vesi pois ja lisää joukkoon kaurahiutaleet sekä pieni ripaus suolaa. Sekoita ainekset sauvasekoittimella tahnamaiseksi seokseksi.

VAIHE 2) Vuoraa leivinpaperilla irtopohjavuoan reunat sekä pohja ja tasoittele tahna tiiviisti kakkuvuoan pohjalle.

KAKKUTÄYTE:

3 dl kookoskermaa

4 pussia vegegelia

4 dl makeuttamatonta omenasosetta

1 tl kanelia

VAIHE 1) Kuumenna kookoskerma kattilassa ja lisää joukkoon omenasose sekä vegegel-annospussit. Kuumenna seosta kevyesti kuplien muutaman minuutin ajan, kunnes seos saostuu.

VAIHE 2) Kaada täyte kakkupohjan päälle ja anna hyytyä seuraavaan päivään.

Syksyisin ei ole pakko jaksaa – Luonto kannustaa meitä pysähtymään harmaisiin päiviin

Luonto ympärillämme on viisas. Se kannustaa meitä jatkuvasti muutokseen, vuodenajasta ja vaiheesta toiseen.

Kun luonto alkaa valmistautua talviunille, se pyytää meitä kuuntelemaan tarkkaan. Se alkaa himmentää valoja aiempaa aikaisemmin — kannustaen lepäämään hiukan enemmän. Se tipauttaa lehdet puista — pyytäen irrottamaan jostakin, jonka aika on jo mennä. Se tuo eteen sateisia, harmaita, matalaenergisiä päiviä — kuiskaten hiljaa, riittäisikö meillekin ennemmin vähemmän, kuin enemmän.

Jos ei kuuntele, vaan yrittää paahtaa kesän ja alkusyksyn energioilla menemään ja jättää huomiotta hiljaiset viisaat viestit, päätyy pisteeseen, jossa uupumus on jokapäiväinen kaveri, palautumista ei tapahdu ja unissaankin vastailee sähköposteihin. Silloin kierrokset kovenevat, vaikka energia vähenee.

Jokainen meistä tietää mitä tehdä, kun uuvuttaa ja keho huutelee lepoa. Eri asia on sitten antaa itselleen niitä asioita, itsekään en aina huomaa ajoissa. Toisilla on työ, joka ei anna ollenkaan periksi, hommat kasautuvat eikä vähentämisestä voi haaveillakaan. Toisilla on kotona pienet lapset. Toisilla jotakin muuta, asioita, jotka on vain tehtävä ja hoidettava.

On totta, ettei ympäröivä yhteiskunta välttämättä kannusta lepäämiseen tai ihmiselle luontaisen levon tarpeen ja luonnon syklin kuunteluun. Olemme oppineet siihen, että enemmän on aina enemmän, on vain kertakaikkiaan pakko tehdä, mitään ei voi tiputtaa pois, eikä ehdi levätä. Olemme myös tottuneet itse toistelemaan näitä samoja asioita itsellemme kyseenalaistamatta sitä, paljonko mahdollisuuksia meillä on loppupeleissä valita.

Meistä jokainen on elämässään erilaisessa kohdassa. Silti, itse uskon, että jokaisella meistä on myös mahdollisuus tehdä omassa arjessaan pieniä valintoja, seurata luonnon kulun mukana omalla tavallaan ja hiljentää vauhtia sen kanssa samassa tahdissa. Joillekin se voi olla yhden vapaaillan valitseminen viikossa, kieltäytymistä jostakin menosta. Jollekin liikunnan määrän keventämistä. Jollekin oman väsymyksen ja uupumuksen huomaamista ajoissa, ja siitä muille, ehkä työnantajalle puhumista. Jollekin se taas voi tarkoittaa antautumista hieman melankoliselle, hitaalle mielentilalle.

Toivon, että tässä maailmassa osattaisiin nähdä se, miten ympäröivä luonto ja valon määrän vähentyminen syksyisin ihan todella vaikuttaa meihin, ja sen on tarkoituskin vaikuttaa. Ihmisen ei tarvitse olla samanlainen joka päivä, yhtä energinen talvella tai syksyllä kuin keväällä ja kesällä.

Enemmän ei todellakaan ole aina enemmän.

Millainenkohan maailma meillä olisi, jos tahdin määrittäisi se, mikä on luonnollista eikä se, minkä luulemme olevan ainoa hyväksytty tapa olla ja elää?

Helppo gluteeniton appelsiini-siemenleipä on pirteää purtavaa – eikä sisällä hiivaa

Tässä herkullinen ja helppo leipäohje, joka sopii loistavasti myös herkkävatsaisille. Leipä on luontaisesti gluteeniton ja se on valmistettu kokonaan ilman hiivaa. Appelsiinimehu antaa leivälle hauskan pirteän makuvivahteen.

Siemenet puolestaan tuovat leivälle purutuntumaa. Koska leivässä ei ole gluteenia, puuttuu siitä tavanomaisille leiville tyypillinen sitko. Leipä pysyy kuitenkin leikatessa hyvin kasassa, vaikka onkin hieman mureneva koostumukseltaan.

Appelsiini-siemenleipäohje

5 dl gluteenittomia kaurajauhoja

5 dl tattarijauhoja

1 dl auringonkukansiemeniä

1 dl kurpitsansiemeniä

1 rkl psylliumia

1,5 tl suolaa

1 tl ruokasoodaa

1 tl luomu leivinjauhetta

2 rkl kookosöljyä

5 dl puristettua appelsiinimehua

VAIHE 1) Purista appelsiinien mehu mehupuristimella

VAIHE 2) Laita pata kansineen uunin keskitasolle ja kuumenna uuni 225 asteeseen

VAIHE 3) Lisää taikinakulhoon kaikki ohjeen kuivat aineet

VAIHE 4) Lisää kuivien aineiden joukkoon puristettu appelsiinimehu ja sekoita taikina sähkövatkaimella huolellisesti

VAIHE 5) Ota pata pois uunista ja vuoraa se leivinpaperilla. Kumoa taikina pataan, lisää kansi päälle ja paista noin 30 minuuttia. Ota tämän jälkeen kansi pois padan päältä ja jatka leivän paistamista vielä noin 15–20 minuuttia, kunnes leivän pinta on kauniisti paahtunut.

Storytel ja Hidasta elämää julkaisevat Club for Five -basso Tuukka Haapaniemen lukemia iltasatuja aikuisille sekä meditaatioita lapsille

Storytel ja Hidasta elämää julkaisevat yhteistyössä uuden hyvinvointiaiheisen sisältökokonaisuuden Storytelissä. Se tarjoaa myös uudenlaista kuunneltavaa: rauhoittavia iltasatuja aikuisille ja meditaatiota lapsille.

Kirjapalvelu Storytel ja hyvinvointimedia Hidasta elämää jatkavat sisältöyhteistyötä. Tänään 22. lokakuuta julkaistava kokonaisuus pitää sisällään 20 hyvinvointiteemaista artikkelia, yhdeksän ohjattua meditaatiota ja neljä iltasatua aikuisille.

Aikuisille suunnatut, rauhoittavat iltasadut edustavat kokonaan uudenlaista sisältöä. Niiden esittelyteksteissä aikuista kehotetaan sulkemaan silmät ja uppoutumaan levollisten sanojen mukaan. 10–20 minuutin mittaiset iltasadut lukee Club for Five -yhtyeestä ja bassoäänestään tunnettu Tuukka Haapaniemi.

Hidasta elämää -sivuston toimitusjohtaja Pequ Nieminen kertoo, että aikuisille suunnattuja iltasatuja ei ole hänen tietääkseen julkaistu Suomessa aiemmin.

”Sain idean maailmalta seuraamastani calm.com-palvelusta, joka lanseerasi pari vuotta sitten unitarinat aikuisille. Suomen seksikkäin basso Tuukka Haapaniemi oli Sannan loistoidea lukijaksi ja minulle tuttu musapuolelta”, aiemmin Club for Fiven tuotantopäällikkönä toiminut Nieminen jatkaa.

“Aikuisten iltasatuja on maailmalla paljon: äänitteinä ja kirjoina. Suomalaisen kirjoittama tarina suomalaiselle kuulijalle on kuitenkin eri asia”, Hidasta elämää -sivuston päätoimittaja Sanna Wikström kertoo.

Wikströmin ja Emmi Ohraniemen kirjoittamissa iltasaduissa lähdetään muun muassa mielikuvamatkalle metsään ja fiilistellään puhtaita lakanoita.

Meditaatioiden ohjaajana puolestaan kuullaan jälleen Sanna Wikströmiä. Mindfulness-harjoitusten ja unimeditaation lisäksi mukana on kolme lapsille suunnattua lyhyttä meditaatiota, jotka lapsi voi tehdä yksin tai yhdessä aikuisen kanssa.

“Suomenkielisiä, ohjattuja meditaatioita on aiemmin ollut heikosti saatavilla – ainakin helposti ja yhdestä paikasta. Lasten meditaatiot ovat meille uusi mielenkiintoinen kokeilu”, Wikström kertoo.

Uusissa audioartikkeleissa lukijana jatkaa aiemmin julkaistuista artikkeleista tuttu Satu Silvo. Artikkelit käsittelevät muun muassa metsän parantavaa vaikutusta, sinkkumarkkinoiden outoja rakkauskäsityksiä ja pärjääjäsyndroomaa.

Hidasta elämää -artikkelit, -meditaatiot ja -iltasadut ovat kuunneltavissa kaikissa äänikirjapalveluissa.

Jos olet jo Storytelin asiakas, löydät kaikki Hidasta elämää -sisällöt täältä -> Storytel.com – Hidasta elämää

Muiden ilahduttaminen voi tuntua niin hyvältä, ettei sitä halua lopettaa – mutta joskus suurinta rakkautta on olla tylsä tyyppi

Sosiaalisesti lahjakkaana ja hieman miellyttämiseen taipuvana naisena pidetyn ihmisen paikka on helposti lunastettu. Otat muut huomioon ja kyselet heidän elämästään. Se tulee luontaisesti, selkärangasta. Toisinaan kuitenkin sen eteen joutuu näkemään vaivaa, vääntämään itsestä hieman extra-kierroksia. Tämä voi olla kuluttavaa, mutta se on pieni hinta silloin, kun ihmistä ajaa sisäinen rakkauden puute.

Pidetyn rooli voi olla koukuttava. Niin koukuttava, ettemme koskaan opettele siitä pois. Vaikka juuri se saattaisi olla tarvittava askel kohti itsemme rakastamista. On helppo olla tyytyväinen itseen, kun ulkopuolelta satelee viestiä siitä, kuinka mahtavia ihmisiä olemme. Mutta todellisuus on, ettei näin voi aina olla. Ei, ellemme hieman huijaa – muita sekä itseämme.

Jokainen on joskus väsynyt ja epäsosiaalinen. Jokainen on joskus ärtynyt tai rasittunut. Meitä ihmisiä on toki moneen junaan, mutta kukaan meistä ei ole aina tietynlainen. Kun yritämme väittää muuta, kyseessä saattaa olla pakonomainen rooli, jonka taustalla piilee rakkaudettomuus.

Rakkauden puute odottaa kohtaamistaan

Jo lapsuudessa voi syntyä kokemus, että positiivinen palaute on elintärkeää. Jos emme saa sitä joka suunnalta, olisimme jollain lailla vaarassa. Tämän ajatuksen syntymiseksi elämässä ei tarvitse tapahtua mitään ihmeellistä. Riittää, että näemme sitä ympärillämme ja *Pum!* – uskomus on myös omamme.

Pidetyn roolin hamuamisesta tulee helposti automaatio, itsestäänselvyys. Sen ylläpitäminen vaatii pieniä tai suurempia uhrauksia, jotka eivät todellisuudessa palvele. Pinnan alla jäytää uskomus, jonka mukaan emme olisi rakkauden arvoisia sellaisenaan, aitona. Tämä uskomus odottaa tulevansa kohdatuksi, punnituksi uusin silmin. Eikä sillä ole kiire: se odottaa vaikka koko elämän.

Joskus suurinta rakkautta on olla tylsä tyyppi

Tupsahdin jälleen aiheen liepeille opintomatkallani Pariisissa. Päivät olivat intensiivisiä. Säästääkseni energiaa vaalin omaa aikaani. Yhtäkkiä löysin itseni tilanteessa, jossa olin tylsimys:

Ei kiitos ryhmälounaalle, syön eväitä ja lataudun. Ei kiitos, ei viini-iltaa minulle, aamulla on aikainen herätys. Ja kuinka monet kerrat kieltäydyinkään kohteliaasti tarjotuista kekseistä ja suklaista, sillä haluan panostaa hyvinvointiini.

Kun tehtävänä oli jakaa toisillemme kiitoslappuja, jaoin niitä usealle. Sain takaisinpäin yhden ainoan kiitoslapun, ja sekin vierustoveriltani vain siksi, että olimme juuri toimineet yhdessä. Kohtasin pohjan.

Jos kukaan ei ole minun veneessäni, aion silti olla siellä itse.

Palasin majapaikkaani tietäen, että minun tulee olla tämän kokemuksen kanssa. Se oli arvokas. Olen aina ollut pidetty ja siihen tottunut. Tiedostan kuitenkin, kuinka olen myös uhrautunut ollakseni hyvä tyyppi. Vähitellen olen alkanut ottaa itseni ja tarpeeni huomioon entistä voimakkaammin. Nyt kun en uhraudu enää rakkaudentarpeeni vuoksi, voi lopputulos olla mitä vain.

Totesin, ettei se haitannut. Tämä on minun elämäni. Jos kukaan ei ole veneessäni, aion silti olla siellä itse. Jos minun on oltava tylsä huolehtiakseni itsestäni, asia on niin.

Viikon mittaan huomasin, kuinka energiatasoni pysyivät korkealla. Olin iloinen, puhelias ja utelias. Liikuin enkä väsyttänyt itseäni sokerilla kuin kerran, vaikka mieli teki. Moni muu väsyi ilman riittävää lepoa ja omaa aikaa. Minä säteilin hyvää virtaa. Huomasin, kuinka mahtavia keskusteluja syntyi lukuisten ryhmätöiden sekä muun kanssakäymisen aikana, sillä uskalsin ja jaksoin antaa itseni likoon. Vapaa-ajalla käännyin sisäänpäin enkä joustanut.

Viikon päätteeksi hukuin positiiviseen palautteeseen. Väitän, ettei parempi palaute ole mahdollista. Se kosketti. Tärkeämpää itselleni oli kuitenkin se, että tein päätökseni tietämättä lopputulosta. En ollut enää riippuvainen.

Ja sydämeni – se oli vihdoin auki!

❤️:lla Riikka

Lisää minusta ja palveluistani löydät alta tai täältä.

Olen yksinäinen, koska olen erityisherkkä

Olen puhunut viime aikoina paljon yksinäisyydestäni. Tämä on herättänyt useat teistä kommentoimaan ajatuksiani.

”Olen todella hämmentynyt siitä, kuinka sinä noin sosiaalisena ihmisenä voit olla yksinäinen”, on moni saamani viesti alkanut. Jotkut jopa kiistävät kokemukseni eivätkä usko, että voin olla oikeasti yksinäinen. Osa taas kertoo hämmentyvänsä siksi, että he eivät voi samaistua yksinäisyyteeni, sillä kokemus on heille vieras.

Nämä ajatukset ovat saaneet minut pohtimaan asiaa paljon, sillä itsellänikään ei ole ollut vastausta siihen, miksi minä olen yksinäinen ja kuinka taas joku toinen puolestaan ei, vaikka olisi aivan samanlaisessa elämäntilanteessa.

Olen tullut siihen tulokseen, että merkittävä yksinäisyyden kokemukseen vaikuttava ja sitä syventävä tekijä on herkkä mielenlaatu.

Asia alkoi avautua minulle reilu vuosi sitten kun luin erityisherkkyyttä tutkivan Elaine Aronin kirjan Erityisherkkä ihminen. Sen myötä aloin yhdistää monta erityisherkkyyden elementtiä kokemukseeni yksinäisyydestä.

Erityisherkkyys voi olla herkkyyttä itseä, toisia tai ympäristöä kohtaan. Herkkä ihminen muun muassa vertailee itseään muihin ja kiinnittyy negatiivisiin kokemuksiin helpommin. Hän ottaa asiat henkilökohtaisemmin sekä lukee ja analysoi toisten tunteita tarkkaan. Toisten some-päivitykset saattavat vaikuttaa kovemmin herkän itsetuntoon tai ihmisjoukon hälinä saada hänet helposti ylivirittyneeksi.

Filosofi Lars Svendsen kirjoittaa Yksinäisyyden filosofia -kirjassaan näistä aivan samoista asioista puhuen yksinäisen sosiaalisesta herkkyydestä, yksinäisyystutkija Niina Junttila puolestaan kokoaa herkkyyden piirteitä Kaiken keskellä yksin -kirjassaan yksinäisyyttä ylläpitävien ja vahvistavien tekijöiden joukkoon.

Yksinäiset huolehtivat muita enemmän siitä miten toiset heidät näkevät, etsivät hylkäämisen ja ulkopuolisuuden merkkejä sekä kokevat muut helpommin uhaksi, ja tämä johtaa heitä helpommin, Svendsenin sanoin, ”valitsemaan läheisyyttä vähentäviä strategioita”.

Oivaltaessani erityisherkkyyden ja yksinäisyyden yhteyden tuntui kuin kasa kiviä olisi tippunut harteiltani. Kun olen tiedostanut asian, on ollut helpompi kohdata yksinäisyyden tunne ja käsitellä sitä.

Tämä tarkoittaa kuitenkin isoa työtä: Jokapäivästä pohdintaa siitä, kuinka erilaisia tilanteita lähestyn ja miten vahvasti annan niiden vaikuttaa itseeni.

Tuo työ on omien ajatusten tunnistamista ja toimintaa siten, että en lähde ensimmäiseen ja ilmeisimpään tunteeseensa mukaan ja tarraudu siihen. Se on jatkuvaa kysymistä itseltään: Onko tämä totta, vai herkän mieleni tulkinta tilanteesta tai toisista ihmisistä?

Herkkyys ei ole millään tavoin huono asia. Se on suuri vahvuus silloin, kun asian tiedostaa ja osaa toimia piirteensä kanssa.

Tunnistamalla sen, mihin oma huomio suuntautuu ja kuinka tämä vaikuttaa toimintaan, voi korjata suhtautumista sosiaalisiin tilanteisiin ja näin vaikuttaa yksinäisyyden kokemukseen.

Vastauksena hämmentyineille lukijoilleni olen alkanut kiteyttää oivallukseni näin:

Vaikka kaksi ihmistä olisikin aivan samankaltaisessa elämäntilanteessa, saattaa toinen olla luontaisilta piirteiltään herkempi ja tulkita sosiaalisia tilanteita, ihmissuhteitaan ja kokemuksiaan syvemmin – ja tämä voi johtaa hänet toista herkemmin yksinäisyyden kokemukseen. Ja koska erityisherkkyys ei ole persoonallisuustyyppi, ja erityisherkkä ihminen voi näin olla niin introvertti kuin ekstroverttikin, siten myös minäkin, vaikka olen sosiaalisesti lahjakas ja ulospäinsuuntautunut ihminen, voin olla yksinäinen.

Yksinäinen kertoo Maijan oman tarinan yksinäisyydestä ja tavoista, jotka hän on löytänyt helpottamaan yksinäisyyden tunnetta.

Heitä hyvästit turhille huolille – 3 apukeinoa ajatusmörköjen kesyttämiseen

Oletko luonut itsellesi mörköjä?

Toistuvat huoli- ja pelkoajatukset ovat monia meistä ikävästi koskettava vaiva. Syitä näihin vaivoihin voi olla monia mutta iloisena uutisena voin kertoa sinulle, että syistä riippumatta ne ovat hoidettavissa. Et siis tule kärsimään vaivasta loputtomiin.

Mistä möröt tulevat?

Syitä toistuvien huoli- ja pelkoajatusten ilmenemiseen voi olla monia – trauman aiheuttama kontrollin tarve, vääristynyt omakuva, turvallisuuden hakeminen pakkomielteisestä suhtautumisesta muiden hyväksyntään, opittu suhde ympäristöön ja muihin ihmisiin ja niin edelleen, lista on melkein loputon. Mahdolliset syyt on hyvä tunnistaa mutta niihin ei nyt jäädä vellomaan, nyt keskitytään ratkaisuihin!

Kuinka möröt selätetään?

Jos koet kärsiväsi toistuvista huoliajatuksista tai -peloista, ehdottaisin että tutustuisit seuraaviin kahteen yksinkertaiseen työkaluun, ja kokeilet niiden käyttöä:

Mitä sen takana -kysymys

Tämä harjoitus ja tehtävä olisi hyvä tehdä jonkun toisen ihmisen kanssa, mutta voit tehdä sen yksinkin. Jos teet tämän yksin, käytä ehdottomasti apuna kynää ja paperia ja kirjoita kaikki vastauksesi ylös. Tehtävän tarkoitus on selkiyttää ja konkretisoida sinulle syyt pelkoosi, jotta voit käsitellä ja hallita sitä paremmin. Tässä tehtävässä tulet siis käymään läpi vuoropuhelun, jonka päätteeksi olet viidessä minuutissa melko syvällä vaivasi aiheuttajassa, ja voit alkaa helpommin hallita sitä ja heikentää sen vaikutusta.

Voit lähteä liikkeelle esimerkiksi lauseesta:

Toteamus: ”Pelkään hirveästi lihovani”

Tähän vastakysymys on:

K: ”Mitä sen takana on?”

Vastaa kysymykseen, vastaus voi olla esim.

V: ”Luulen että minusta ei pidetä, jos painoni nousee”

K: ”Mitä sen takana on?

V: ”Henkilö X varmaan pitää minua epämiellyttävänä jos lihon jne..”

K: ”Mitä sen takana on?”

V: Jne

K: Jne

Edelliset toteamukset eivät siis ole sinun todellisia lauseitasi, mutta pidä kiinni mallikysymyksestä ja jatka vastaamista samaan kysymykseen niin pitkälle kuin mahdollista. Tehtyäsi tämän harjoituksen, huomaat ehkä että ajatuksesi eivät välttämättä ole koko totuus, tai edes totta.

Arvio VS. Kuvaus

Usein ajatuksemme itsestämme ja muista ihmisistä perustuvat jostain opittuihin malleihin ja automaatioihin. Myös huoli- ja pelkoajatukset ovat tällaisia, ja siksi voikin olla hyödyllistä tutkia omien ajatustemme ja fiilistemme järkevyyttä ja sitä, perustuvatko ne faktoihin. On siis hyvä tajuta, että SINÄ ET OLE AJATUKSESI.

Mörköjen eristäminen

Mielesi selittää sinulle tauotta ympäristöäsi ja siinä ilmeneviä asioita. Selkokielellä, mielesi tuottaa sekä tosia että epätosia, tarkkoja ja mielikuvituksellisia ajatuksia lakkaamatta. Kaikki mitä mielesi sinulle kertoo, ei ole totta, joten SINÄ ET OLE AJATUKSESI. Voit siis ihan itse tietoisesti päättää, mitä omia ajatuksiasi ja mielipiteitäsi aiot uskoa!

Omien ajatusten arviointi ja harjoittelu, arvio vai kuvaus?

Mielesi selittää sinulle koko ajan ympäristöäsi – asioita, joita teet ja asioita, joita sinulle tapahtuu. Karkeasti nämä selitykset jakautuvat kahteen luokkaan, arvioihin ja kuvauksiin. Näistä kahdesta arviot ovat yleensä epärealistisempia – ja myöskin niitä, jotka aiheuttavat vaivaa ruokkimalla erilaisia pelkoja ja stressejä. Esimerkkinä lauseet:

”Tuo auto on punainen” – on kuvaus, pelkistetty toteamus asiasta.

”Tuo auto on ruma punainen” – on arvio, josta joku muu ihminen tai muu olento ei välttämättä olisi samaa mieltä.

Jälkimmäinen siis perustuu SINUN opittuun tapaasi arvioida hyvää ja huonoa.

Yksinkertainen ja toimiva malli näiden kahden erottamiseksi tehokkaasti on harjoitella vaikkapa viikon ajan päivittäin 15-30 minuuttia seuraavaa:

Istu alas paperin ja kynän kanssa.
Kirjoita yksittäisinä lauseina ylös kaikki ajatukset, joita esim. 10 minuutin sisällä mieleesi tulee.
Vedä hetki happea.
Käy ajatuslistasi läpi yksi lause kerrallaan, ja kirjoita lauseen perään, onko kysymyksessä kuvaus vai arvio
Laske näiden suhde toisiinsa.

Todennäköistä on, että kirjoittamistasi ajatuksista valtaosa on arvioita. Tämä on helpottava tieto, sillä sehän kertoo, että alkaessasi tutkia turhiin huoliin ja pelkoihin liittyviä ajatuksiasi, voit huomata suurimman osan niistä perustuvan täysin omiin arvioihisi, joilla ei välttämättä ole todellista perustetta.

Kun olet tehnyt em. harjoitukset, mene tämän tekstin alkuun ja lue alkuosa uudelleen. Ja sen jälkeen, HARJOITTELE. Kun nyt olet aloittanut turhien murheiden kitkemisen, jatka työskentelyä sen kanssa – voit tehdä varsinkin jälkimmäisen harjoituksen vaikka päivittäin.

SE MIHIN KESKITYT, VAHVISTUU.

Nyt pikakelaus tämän tekstin alkuun!

5 ajatusta, jotka rohkaisevat ja antavat voimaa elämän myllerryksiin – ”Maa allasi kantaa”

Oletko laskenut, miten monta ”viimeisillä voimillasi” tehtyä asiaa olet tehnyt? Voima on uusiutuva luonnonvara. Toisinaan voimat ehtyvät, mutta niin kauan kuin elämme, voimat eivät lopu kokonaan. Joskus kun kuvittelee kadottaneensa voimansa tai vahvuutensa, voima löytyy jostain muualta. Meissä kaikissa on voima muuttaa oman elämämme suunta.

Uutuuskirjassani Suuria hetkiä – viisautta ja voimaa elämän taitekohtiin pureudun muun muassa voimaan ja siihen, miten paljon sitä meissä tietämättämme on. Kaikille meille on tuttu niin sanottu ”taisteluvaihde”, jossa olemme kaikki olleet poikkeuksellisen suuria fyysisiä tai henkisiä ponnistuksia vaativassa tilanteessa.

Kuulin tarinan, jonkan mukaan äiti nosti henkilöautoa ilmaan, jotta sai sen alle jääneen lapsensa pois auton alta. 12 sukeltajaa pelasti Thaimaan luolaloukusta 13 henkisen teinijalkapallojoukkueen, vaikka maailma veikkasi operaatiota mahdottomaksi. Uskon, että meistä kaikista löytyy tarpeen tullen valtava voima muuttaa asioita tai selvitä epämieluisista tai jopa vaarallisista tilanteista.

Alla poimitut voimarunot löytyvät Suuria hetkiä -kirjasta.

Runot on poimittu kirjasta Suuria hetkiä – viisautta ja voimaa elämän taitekohtiin, josta löytyy oivaltavia tarinoita, ajatuksia Rakkaudesta, Ilosta, Surusta ja Voimasta – sekä uusista aluista.

9 erilaista tyyliä syksyiseen kotoiluun – Oletko siivoustornado, sohvalle käpertyjä vai innokas sisustaja?

Tänä syksynä ruska on ollut harvinaisen kaunis. Syksyn värit ihan tulvivat tajuntaan häkellyttävän runsaina.

Syksyyn liittyy kuitenkin tietynlainen vetäytyminen, aivan kuten lehtivihreä vetäytyy puiden lehdistä. Kesän aurinko on tehnyt meistä muutamaksi kuukaudeksi aktiivisia toimijoita ja osallistujia. Valon vähentyessä saatamme tuntea alakuloa tuon energisyyden menettämisestä tai ahdistusta edessä olevasta pimeästä ajanjaksosta.

Mutta luontoa vastaan taisteleminen ei auta. Selviämme tästä ainoastaan hyväksymällä tilanteen ja mukautumalla luonnon rytmiin. Aivan kuin luonnollakin, meillä ihmisilläkin on lupa – ja jopa tarve ja välttämättömyys – rauhoittua välillä itseemme.

Uudessa elämänvaiheessa on usein hyvä muuttaa jotain myös ulkoisesti. Niin myös syksy saa meidät kotoilemaan, tekemään syysjuttuja kotona. Tekemisen kautta hyvästellään kulunut kesä ja vapaudutaan uuteen jaksoon.

Kotoilun voi tehdä myös tietoisesti, sillä tietoisuus on yksi onnellisuuden perusteista. Tietoisuutta varten ei tarvitse aina hiljentyä, vaan sitä voi lisätä myös tekemällä. Olla läsnä tekemisessä ja tietoisesti nauttia siitä.

Samalla kotoilu antaa mahdollisuuden myös tutkia itseäsi ja omaa tapaasi toimia. Eri ihmisille ja eri persoonallisuustyypeillä se voi näyttäytyä hyvin eri tavoin. Kaikki tavat ovat kuitenkin yhtä hyviä.

Tunnistatko oman tapasi? Vai käytätkö kotoiluun useampaa eri tapaa?

Käyt järjestelmällisesti paikat läpi, harjaat, haravoit ja siivoat. Kun kaikki on järjestyksessä, siistille parvekkeelle ja puhtaalle pöydälle on ihana sytyttää kynttilät.
Kotoiluusi liittyy aina myös muiden huomioimiseen ja välittämiseen liittyvä lämpö. Esim. viet omenapuusi satoa kerrostalossa asuvalle ystävälle tai leivot sämpylöitä myös naapurille.
Hankit sävy sävyyn sohvatyynyt, torkkupeiton, kynttilät ja kukkakimpun. Aseteltuasi ne kauniisti otat asetelmasta kuvan ja jaat ilosi niiden kauneudesta instassa.
Pimeät illat antavat lempeän luvan vetäytyä tutkimaan itseään ja sisintään. Valitset mielialaasi sopivaa musiikkia, himmennät valot, poltat tuoksukynttilää tai suitsuketta ja antaudut tunteillesi.
Nautit syksyisestä rauhasta, jossa jokainen vetäytyy omaan koloonsa. Sinun kolossasi on iso pino kirjoja luettavana ja netti täynnä kiinnostavia ilmiöitä, joihin on nyt aikaa syventyä.
Rakastat oman kodin lämpöä ja turvallisuutta. Otat esille led-tuikkuja ja sähkökynttelikön sekä tarkastat häkäilmaisimen paristot, ennen kuin sytytät takkaan tulen kesän jälkeen.
Innostut syksyn väriloistosta ja suunnittelet, miten voisit tuoda sen kotiisi. Ehkä voisit maalata seinät, verhoilla sohvan tai vähintäänkin hankkia paljon erivärisiä kynttilöitä ja sytyttää valosarjoja.
Täytät parvekkeesi tai ympäröit talosi kynttilälyhtyjen ja syyskukkien runsaudella. Sen jälkeen lepopaikkasi on sohvalla vilttiin kääriytyneenä.
Kotoilu on sinulle oleilua. Miten leppoisaa onkaan istua sohvalle katsomaan televisiota tai seuraamaan lempisarjaa. Ei ole kiire mihinkään. Saa vain olla.

Mikä sitten onkin sinun tapasi kotoilla, tee se tietoisesti. Nauti ja antaudu syksylle. Huomaa syksyiset asiat ja pysähdy niiden äärelle. Tule niistä tietoiseksi. Luonnon upeudesta nauttiessa voimme samalla kiittää mennyttä kesää ja toivottaa mielessämme syksy ja talvi tervetulleiksi. Voimme antaa myös itsellemme luvan tyytyväisenä siirtyä eteenpäin vuodenkierrossa.

Anna syksyn merkkien lämmittää mieltäsi ja kääriä sinut rauhaisaan onnen tunteeseen.

Lisää onnellisuudesta ja eri persoonallisuustyyppien tavoista toimia kirjassani Onni asuu jo sinussa – 9 tapaa olla onnellinen

Tutustu valmennus- ja koulutustarjontaani tästä.

Masentunut voi onnistua näyttämään normaalilta, mutta hänen sisällään on musta aukko, johon valo ei yllä

Tiedätkö, miltä tuntuu, kun elämästä katoavat värit? Kun näkymän ylle laskeutuu kylmän kolea sumu, jonka lävitse ei paista, eivätkä toisten kädet ylety. Jos katsot tarkkaan, voit nähdä omat kätesi ja liikkuvat sormet, mutta yleensä et viitsi katsoa. Sillä kaikki, mitä näet, on rumaa.

Muistan lapsuudestani erään kirjan erityisen tarkkaan. Se oli H.C Andersenin satu lumikuningattaresta. Sadussa peikot valmistavat taikapeilin, joka tuo epäonnea hyville ihmisille. Peikkojen käsissä peili särkyy, ja tuhannet pienet sirpaleet leviävät maailman ylle. Sirpaleet satavat ihmisten päälle ja uivat heidän sydämiinsä.

Yksi sirpaleen saaneista oli pienen Gerdan ystävä Kai. Sirpale sydämessään Kai valuu mustaan maailmaansa, jossa on kaunista vain jäiset lumihiutaleet. Lumoavan julma lumikuningatar näkee yksin vaeltavan Kain, tunnistaa eksyneen sielun ja vie tämän hyiseen linnaansa. Gerda on ymmällään: Mihin hänen rakas ystävänsä on viety?

Kukaan ei löydä Kaita.

Näin käy masentuneille. Heidän silmiinsä ja sydämiinsä on luikertanut rumentavan taikapeilin pala. He asuvat omissa hyisissä linnoissaan, joita hallitsee oman mielen lumikuningatar, eikä heidän sydämiään pysty sulattamaan edes ihmisen lämpö tai aurinko.

Masentuneen mieli haparoi pimeässä löytämättä ovea ulos. Se voi jäädä sänkyyn ja sementoida kehon raajat patjaan kiinni. Se voi näytellä normaalia työpaikalla, nauraa kahvipöydän vitseille, puristaa PowerPoint-esityksen kokouksessa ja muistaa ystävien sekä kummilasten syntymäpäivät. Masentuneen keho voi hiota jumppatunnilla ja leipoa mokkapalat lapsen jalkapalloturnaukseen. Mutta jos raaputat pintaa, näet vain tyhjät silmät, jotka eivät näe ulos.

Uskon, että jokaisen masentuneen sisältä löytyy kaiken syövä musta aukko. Öljyinen lätäkkö, jonka ympärille eksyvät tahraavat siipensä. Näitä öljyisiä rantoja on kuitenkin pakko lähestyä, monista suunnista moneen otteeseen. Sillä jokainen kerta, kun rannalla käy kauhaisemassa vettä ja analysoimassa, mitä haiseva vesi sisältää, lätäkkö pienenee. Jotkut tarvitsevat terapeuttia, useimmat sairaslomaa, kaikki läheisiä ja ystäviä – sellaisia, jotka pakottavat vaikean sisimmän äärelle.

Kun sisimmän mustaa vettä lähestyy eri kulmista, uudelleen ja uudelleen tarpeeksi monta kertaa, käykin niin, että öljy alkaa puhdistua. Maisema alkaa vapautua ja musta aukko pienentyä. Yhtäkkiä huomaa, että musta surma säästääkin sinut. Siivet eivät tahriudukaan enää. Pahan peilin sirpale alkaa peseytyä pois.

Kain pelasti Gerdan aito rakkaus. Gerda etsi Kaita läpi hyytävien maiden ja löysi Kain lopulta siniseksi jähmettyneenä istumassa jäisessä linnansalissa. Gerda itki kauhuissaan Kain kohtaloa ja toivoi Kaita takaisin. Gerdan aidon rakkauden kyyneleet huuhtoivat sirun Kain sydämestä, ja Kai näki taas.

Minut pelasti sitkeä joukko ystäviä, rakkaita ja kissa. Lapseni kantoivat eteeni piirroksia keltaisista auringoista, hymyilevistä suista ja kirjoittivat haparoivia harakanvarpaita, joissa luki äidin olevan rakas. He toivat lahjapaketeissa rupirumia käsitöitä, painoivat kuolaisen suunsa poskelle, ja pakottivat keittämään aamupuurot, pesemään pyykit, lukemaan iltasadut ja pysymään arjessa.

Samaan aikaan rakkaat ystävät istuttivat keväiselle pihakiveykselle, latkivat kupeittain sympatiateetä, ja kissa antoi kastella turkkinsa yhä uudelleen. Peilin sirun sulaessa alkoi nähdä ympärillä joskus voikukan, joskus siivotun kodin ja joskus kuulla linnun metakoinnin parkkipaikan pihlajassa. Lopulta vessan peiliin hahmottuivat posket, joihin alkoi väri palata.

Arjen kauniisiin yksityiskohtiin kannattaa tarrata. Hidastaa mustassa virrassa kohtaan, kun auringon säde tuikahtaa taskulamppuna pimeyteen. Pysähtyä, kun tunkee rusinoita pullaan ja lapsi hymyilee. Tyyntyä, kun metsässä puro solisee, löytää ketunleivän tai meren rannalla näkee silmänkantamattomiin. Huokaista, kun unenlämmin lapsi kömpii vapaapäivän aamuna peiton alla tiukasti syliin.

Lopulta mustan sisimmän öljy ei enää sakkaa, ja silmiin syttyy taas ilo. Pahan peilin sirut siirtyvät mielen ullakolle, jossa ne, ja niiden tekemät jäljet, pysyvät lopun elämää. Mutta ullakolta käsin ne eivät pysty enää jäädyttämään. Sillä yhden kerran jälkeen on jo viisaampi.

Minä osaan jo varoa pahan peilin kiiluvia silmiä ja lumikuningattaren hyhmäisiä sormia. Ne vaanivat mustina korppeina surujen ympärillä, kriisikohdissa ja elämän levottomissa hetkissä. Ne kolistelevat aina silloin, kun suunta on kadoksissa. Silloin halaan itseäni – ja annan muidenkin halata. Olen itselleni erityisen hellä, kuuntelen nukkuvaa lasta, silitän kissaa, laitan villasukat – ja näen, kuinka kaunis maailmani on.

Minun ruman peilini palaset ovat pienessä rasiassa ullakolla. Siellä ne saavat olla, ja siellä tiedän niiden pysyvän. Sillä minun arkeni jalokivet ovat kaikki tässä. Aivan käsieni ulottuvilla.