6 syytä antaa lapselle lahjaksi jotain muuta kuin leluja ja laitteita + 10 lahjaideaa, joista syntyy ihania muistoja

Mitä antaa lahjaksi lapselle, jolla on jo kaikkea? Lasten omat lahjatoiveet ovat monesti uusimpia hittileluja, mutta uutuudenviehätyksen haihduttua suurin osa niistä päätyy ensin lelukorin pohjalle ja lopulta roskiin tai kiertoon.

Kun unohdettuja leluja kiikuttaa kierrätykseen seuraavien villitysten tieltä, tulee väkisinkin mieleen, onko syntymäpäivinä ja jouluisin toistuva lahjarumba sittenkään sen arvoista.

Tutkimusten mukaan lahjavuori ei tee lasta onnelliseksi – lahjoihin ja leluihin hukkuvalle lapselle voi käydä jopa päinvastoin.

6 syytä antaa lapselle lahjaksi jotain muuta kuin leluja:

  1. Liian suuri lelumäärä voi heikentää keskittymiskykyä, eikä kehittävistäkään leluista ole hyötyä, jos lapsi ei jaksa keskittyä oppiakseen lelusta. Eräässä tutkimuksessa huomattiin, että kun lapsille annettiin 16 lelua leikittäviksi, lapset vaihtelivat leluja jatkuvasti eivätkä viettäneet kovin pitkään yhden lelun parissa. Ne lapset, joille annettiin vain neljä lelua, leikkivät yhdellä lelulla pidempään ja keksivät niille monia erilaisia käyttötarkoituksia.
  2. Lapset, jotka saavat paljon kalliita lahjoja ja odottavat saavansa sellaisia, saattavat joutua kärsimään seurauksista aikuisena. Erään tutkimuksen mukaan heillä on aikuisena suurempi riski velkaantua ja tulla riipuvaiseksi uhkapeleistä tai tavaroiden ostamisesta.
  3. Kun lapsilla on vähemmän leluja, he oppivat käyttämään mielikuvitustaan ja keksimään, miten viihdyttää itseään ja muita. Samalla he oppivat tärkeitä sosiaalisia taitoja.
  4. Jos lapsilla on vähemmän leluja ja laitteita ja niiden sijaan enemmän yhteistä aikaa ja tekemistä vanhempiensa kanssa, he kehittyvät tunnetaidoiltaan ja sosiaalisilta taidoiltaan taitavammiksi kuin ne ikätoverit, jotka ovat viettäneet enemmän aikaa lelujen ja laitteiden parissa.
  5. Kun lapsella on vähemmän leluja, hän oppii tekemään yhteistyötä ja jakamaan leluja muiden kanssa. Lelupaljous puolestaan saa lapsen leikkimään enemmän itsekseen.
  6. Lapsesta tulee kiitollisempi ja anteliaampi, kun hänelle annetaan tavaroiden sijaan elämyksiä. Kiitollisuus ja anteliaisuus puolestaan tutkitusti lisäävät ihmisen onnellisuutta ja tyytyväisyyttä elämäänsä.

Tavaroiden sijaan kannattaa siis keskittyä hetkiin, joista syntyy muistoja. Hittilelun tai pelikoneen sijaan lapselle voi myös antaa lahjan, jolla on syvempää merkitystä.

Merkityksellisen lahjan hyvää tekevä vaikutus kestää parhaimmillaan lahjansaajan koko loppuelämän.

10 merkityksellistä lahjaideaa niille, jotka kavahtavat glitteriä kakkaavia yksisarvisia ja halpamuotikaupan lahjakortteja:

  1. Pieni eväsretki lähiluontoon tai pidempi retki luonnonpuistoon tai laavulle. Alle kouluikäinen voi olla todella innoissaan jo siitä, että otetaan eväät mukaan ja lähdetään syömään niitä lähimetsään tai -puistoon. Isomman lapsen tai nuoren kanssa voi lähteä vaikka pienelle vaellukselle.
  2. Muutaman tunnin retki uimahalliin polskimaan ja jälkeenpäin kahviosta pieni välipala väsyneitä uimareita virkistämään. Itse muistan vieläkin uimahallin kassan vieressä myytävän vihreän urheilujuoman.
  3. Lasten omat voimakortit auttavat leikin ja hassuttelun keinoin lasta löytämään omia vahvuuksiaan. Ne kehittävät pienen ihmisen itsetuntoa ja kykyä tunnistaa ja käsitellä omia tunteitaan sekä kertoa niistä muille. Itsensä hyväksyminen ja arvostaminen, itseluottamus ja itsetuntemus ovat korvaamattoman tärkeitä kykyjä, joita me kaikki tarvitsemme koko elämämme ajan.
  4. Lounas tai illallinen ihan kahdestaan ilman muita lapsia tai aikuisia. Jutelkaa ihan tavallisista asioista. Kertokaa toisillenne jotain sellaista, mitä ette vielä tiedä. Yhteinen hetki ja kahdenkeskinen keskustelu saavat lapsen tuntemaan olonsa todella tärkeäksi. Monilapsisessa perheessä elävälle lapselle tämä voi olla todella ikimuistoinen herkkuhetki!
  5. Rauhoittumiskortit antavat lapsille ja nuorille keinoja rauhoittaa myllertävää mieltä ihan itse. Nämä lapsena opitut tärkeät taidot kantavat läpi koko elämän. Korttien harjoituksia voi tehdä vaikka koko perheen voimin vaikkapa iltaisin, kun meno usein vain kiihtyy, kun pitäisi rauhoittua. Sopii myös päiväkotien ja koulujen rauhoittumishetkiin!
  6. Minun unelmakarttakirjani antaa lapselle ja nuorelle uskoa ja luottamusta omiin kykyihin ja unelmiin. Se auttaa huomaamaan ne asiat, joissa hän on hyvä ja löytämään omat erityistaitonsa. Sopii luettavaksi ja puuhailtavaksi yksin tai yhdessä aikuisen tai kaverin kanssa.
  7. Leffaliput lahjansaajan valitsemaan elokuvaan ja vaikkapa kokonainen elokuvailta popcorneineen.
  8. Yhteinen harrastus lapsen kanssa. Tanssia, sählyä tai vaikka tiedekerho, jossa leikitään, tehdään hauskoja kokeita ja ihmetellään ilmiöitä.
  9. Kuvakirja yhteisestä retkestä tai yhdessä vietetystä päivästä lahjan antajan kanssa.
  10. Junamatka johonkin uuteen kivaan paikkaan, jossa lapsi ei ole ennen käynyt. Matkalla olemisen tunteesta on kutkuttavaa nauttia yhdessä!

Lähteet: Motherly ja Motherly

PS. Lisää hyvän mielen joululahjaideoita löydät Hidasta elämää -puodista. Kurkkaa esimerkiksi nämä lasten suosikit: supersankarin lahjakassi ja lasten oman lahjakassi!

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image