Oletko huomannut, että uimakelit eikun paranee, kun syksy etenee?
Nyt on ihan mahtava aika aloittaa uimaan luonnonvesissä ja luomaan viikottaista tapaa, olla yhteydessä veden kautta luontoon.
Miksi nyt? Koska vielä ei ole jäätävän kylmää, niin on helppo totuttaa säännöllisesti kehoaan kylmään. Se mitä harjoitamme, siinä myös kehitymme. Vahva suositus, aloita mieluusti tänään.
Tässä pari yksinkertaista ajatusta alkuun.
Aloita pienellä, ensimmäinen askel on yleensä haastavin.
Tavan luonti auttaa omistautumaan myös muille ”hieman haastaville asioille”, jotka kuitenkin tuottavat hyvinvointia.
Ota perhe/ystävä mukaan – jaettu ilo on paras ilo.
Sen sijaan, että pakotat, mitä, jos se olisikin kutkuttava haaste.
Aiotko ottaa uinnin tänä talvena mukaan arkeesi?
#uidaankokovuosi
ps. Viikon valintani blogia sponsoroivan Biomedin valikoimista on D-vitamiini. Vaikka saamme vielä aurinkoa, ei se vielä riitä takaamaan meidän d-vitamiinitarvettamme. Ota siis vielä lisänä!
”Kuka sä oot? Missä sä asut? Saanko mä tulla teille kylään? Lapsuuteni vakiokysymyksiä, joita esitin ompelija-äitini asiakkaille. Kyseleminen kannatti, pääsin kylään ja tutustuin uusiin koteihin sekä uusiin ihmisiin.
Lapselle uteliaisuus on luontaista ja luonnollista. Tuhansia kysymyksiä, silmiin tapittamista ja taas lisää kysymyksiä. Utelias lapsi oppii ja voi hyvin. Edellyttäen, ettei hänen kyselyintoaan latisteta ja että hän saa kysymyksiinsä vilpittömiä vastauksia.
Utelias aikuinenkin oppii ja voi hyvin. Joidenkin tutkimusten mukaan uteliaat stressaantuvat muita harvemmin ja ovat myös muita onnellisempia. Toki uteliaisuudellakin on rajansa, joiden ylittäminen kääntää plussat miinuksiksi ja hyvä tarkoitus muuttuu juoruilu- sekä ”nenänjokapaikkaantyöntämistarkoitukseksi”.
Näin vuoden pimeimpään aikaa rohkaisenkin sinua kokeilemaan mahdollisten raskauden tunnetta lisäävien ajatustesi keventämistä uteliaisuuden avulla. Uteliaisuuden omaa itseäsi kohtaan? Nälkäisesti ja intohimoisesti. Onhan sinulla lupa työntää nenäsi omiin asioihisi sekä tunteisiisi.
Olet itsesi äärellä yllätysten äärellä.
Oletan olevamme kuolemaamme saakka itsellemmekin osittaisia salaisuuksia. Voimme halutessamme kuitenkin tutustua isoon osaan noista salaisuuksista. Kannattaa haluta, sillä pimeästä ja raskaasta tulee iloisempaa ja keveämpää.
Terve uteliaisuus itseä kohtaan on aitoa, vilpitöntä ja hyväksyvää, kuten kaikkia ja kaikkea muutakin kohtaan. Puhkianalysointi, arvostelu ja syyttely lamaannuttavat, aiheuttaen ainoastaan riittämättömyyttä, suoranaista huonoutta ja pahaa oloa.
SINÄ OLET ENEMMÄN
Pommita itseäsi lapsen tavoin lukemattomilla kummallisillakin kysymyksillä. ”Kuka mä oikein oon? ”Missä mun koti on? Mitä mulle kuuluu? Saanko tulla mun luo kylään? Mitä mä haluan ja mitä mä rakastan?”
“Lapselliset” ja järjettömältä tuntuvat kysymykset voivat pysäyttää sinut todellisten yllätysten äärelle. Kysymyksiä kannattaa tarkentaa ja syventää, se voi lisätä ymmärrystä itsestä, omista ajatusmalleista ja tekemisistä.
Sinä olet enemmän –ajatus ei tarkoita, ettetkö olisi hyvä ja riittävä juuri sellaisena kuin olet. Sinussa vain on varmasti ominaisuuksia ja vahvuuksia, jotka lymyävät piiloissaan. Joista olisi suurta iloa ja hyötyä itsesi lisäksi myös muille. Rohkaisen sinua uteliaiseen vahvuuksiesi etsimiseen ja kokeilemiseen. Kuten rakas ystäväni totesi ”Et voi tietää, osaatko soittaa pianoa, jos et ole koskaan kokeillut.” Kyseisen taidon kohdalla lisäisin kuitenkin mielelläni, ”jos et ole koskaan kokeillut etkä treenannut.”
Olen ollut pudota tuolilta useankin kerran, kun joillekin valmennettavilleni on ollut mahdotonta nimetä kahta, saati viittä, vahvuuttaan. Emmekö me tunnista tai vain tunnusta omia vahvuuksiamme? Olemmeko sokeita? Ovatko ne liian lähellä? Liian itsestään selviä? Liian vaatimattomia? Estääkö tunnustamista uskomus, ettei itseään saa kehua, ettei vain luulla ylpeäksi? Vai se, että se olisi noloa?
Vaatimattomuus ei kaunista, se kutistaa.
TUNTEIDEN ÄÄRELLÄ
Myös omien tunteiden äärellä kannattaa olla utelias. Jos sinussa herää tunne jostain sellaisesta, mitä toinen sanoi tai teki, kertoo se enemmänkin sinusta itsestäsi, ei niinkään siitä toisesta.
Tunteisiin on aina syy ja ne ovat aina totta. Toisin kuin usein itse asia, joka on tunteen herättänyt. Siksi tunteet on tärkeä kohdata ja hyväksyä sellaisenaan. Arvottamatta, raakana ja välillä kipeääkin tekevinä. On tärkeää kysyä uteliaasti, mitä tunteella on meille kerrottavanaan. Itsestämme.
Etäännyttäminen on hyvä keino katsella itseään ja tunteitaan ikään kuin ulkopuolisena. Itsestä ulkoistettu utelias ja hyväksyvä ja havainnointi lievittää vaikeiden tunteiden, ahdistuksen ja pelkojen kohtaamista.
Kun saan itseni kiinni vaikkapa kateudesta, josta olen luullut olevani vapaa, kuvittelen olkapäälleni pienen ukkelin. Ukkeli puhuttelee minua uteliaan ilkikurisesti. “Katsos vain Eija, sinusta löytyy vielä näillä kilometreillä tuollaisiakin tunteita. Onpas yllättävää ja mielenkiintoista.”
Ukkelini saa minut melko nopeasti hyvälle tuulelle, jolloin ikävä tunne lientyy. Häpeänsietokykykin on mielestäni kohentunut. Olen oppinut nauramaan itselleni lempeää ja hersyvää naurua. Ukkelistani en luovu. Koskaan. Se saa pimeästäni valoisampaa ja raskaastani keveämpää.
Odotan innokkaasti tapaavani sinut Löydä Sun Juttusi -valmennuksissani, joihin voit tutustua täältä.
Moni meistä odottaa rakkautta ja hyväksyntää (ja puurtaa niiden eteen ihan hulluna miellyttämällä, rajojaan lussauttelemalla ja pähkäilemällä, miten päin tässä nyt pitäis olla ja elää).
Odottaminen ja tarvitseminen ovat eri asioita. Saat kyllä tarvita lämpöä, haleja, kannustusta, nähdyksi tulemista, hyväksyntää tai hyvää seuraa. Mutta odottamiseen ja mutkalle vääntymiseen sisältyy uskomus siitä, että saan tarvitsemani ja haluamani vasta kun joku antaa minulle sen mitä tarvitsen. Vasta kun joku tai toiset hyväksyvät, näkevät ja ymmärtävät minut sellaisena kuin olen.
Ja hassusti yritämme saada toisia näkemään ja huomioimaan itseämme tekemällä kopromisseja siitä, mikä meille olisi hyväksi tai tuntuisi oikealta. Oi mikä paradoksi!
Usein uskomme alitajuisesti, että saan kaipaamani vasta sitten kun olen hoikempi, paremman näköinen, rakastavampi, vähemmän addiktiivinen, enemmän ehyt, paljon rauhallisempi, menestyneempi, raha-asioissani selkeämmillä vesillä, henkisempi, jämerämmin omalla puolellani, vähemmän pihalla, tai sitten kun äitini minut hyväksyy.
Meidän on usein tosi vaikeaa ajatella, että ihan oikeasti ansaitsisimme rakkautta ja elämän hyviä juttuja jo nyt. Ei tarvitse olla valmis tai muuta kuin nyt on kokeakseen rakkautta.
Ota rakkaus omiin käsiisi
Odotamme, koska olemme oppineet, että joku muu määrittää arvomme. Kun olemme hyväksyttäviä maailman, jumppasalin naisten, koulun kingin, työnantajan, opintosihteerin, lähimmän esimiehen tai kumppanimme silmissä, olemme vihdoin jees.
Tai kun rakkaus purjehtii elämäämme tai saavutamme tiettyjä asioita tai kun saamme vähintään 50 tykkäystä somessa. Kiiruhdamme usein ihan huomaamattamme noiden asioiden perässä. Mietimme, mitä sekin ja tuokin kelaa ja miksei se nyt ymmärrä mua.
Tämä on inhimillistä ja kumpuaa usein haavoistamme ja siitä, ettemme ole pysähtyneet tutkimaan, kuinka itsensä kanssa voisi olla loistava olo juuri tällaisenaan. Jumppasalin naisista viis. (En sano, että tämä on maailman helpointa, mutta sanon, että tämä on mahdollista.
Levollisuus elämässä kumpuaa siitä, että saat olla mitä olet. Paradoksi on siinä, ettei sinun, aikuisen ihmisen, tarvitse saada lupaa keneltäkään. Eli tulla hyväksytyksi tai ymmärretyksi.) Jos olet ihan rehellinen itsellesi: kenen mielipiteillä oikeasti on väliä? Ketä oikeasti haluat elämässäsi viihdyttää?
Mentorini vastaanotolla on superhieno kyltti, vapaasti suomennettuna siinä sanotaan näin: ”Voin miellyttää vain yhtä ihmistä päivässä. Tänään se olen minä”.
Kun asetat intention siitä, millaisen suhteen haluat itsesi kanssa, et enää ehdi kärvistellä niin paljon siitä, mitä muut tuumivat. Keskeisemmäksi nousee se, millainen oma olosi on. Et enää odota, että sitten kun saat sitä tai tätä, voit olla onnellinen ja kokea rakkautta. Otat rakkauden omiin käsiisi.
Moni meistä haaveilee ihanasta rakkaudesta ja parisuhteesta, mutta usein ei tule mieleenkään, että myös itselleen voisi olla haaveidensa kumppani. Anna itsesi unelmoida ihanasta suhteesta. Voimaantuminen on sitä, että alat tarjota hyvää kumppanuutta ensin itse itsellesi.
Itsensä rakastaminen on sitä, että rakastaa itsessään kaikkia niitäkin kohtia, jotka ovat jääneet rakastamatta. Ryhtyy omaksi isäkseen ja äidikseen, parhaaksi ystäväkseen ja intohimojensa sytyttäjäksi.
Kuinka haluan tulla rakastetuksi? Kuulostele ja kirjoita tai muhistele hetki hiljaa oman sydämesi kanssa:
Tuntuuko suhde olevan jumissa? Onko tunnelma välillänne jämähtänyt, keskusteluyhteys kateissa tai läheisyyttä harvemmin kuin ennen?
Näin voi käydä kaikissa suhteissa. Toisinaan arki on niin kiireistä, että toisen halua mieluummin työntää pois kuin lähelleen. Voimavarat eivät yksinkertaisesti tunnu riittävän suhteeseen kaiken muun lisäksi. Joskus tällaiset vaiheet menevät ohi itsestään: esimerkiksi kun jokin terveysongelma ratkeaa tai lopputyö valmistuu.
Toisinaan tuntuu kuitenkin, että suhde on jumissa pidemmän aikaa. Silloin saatatte vilpittömästi luulla, että tilanne on pysyvä. Ratkaisemista estää tyypillisesti kaksi asiaa:
Kumpikin odottaa toisen ottavan ratkaisevan askeleen
Kumpikaan ei osaa ratkaista tilannetta.
Silloin kumpikin unohtaa, että muutos on mahdollinen – ja joskus yllättävänkin lyhyen matkan päässä, vaikka tilanne olisikin hankala!
Jos suhteenne on jumissa, tehkää PUHDAS PÖYTÄ -harjoitus:
1. Kertokaa rehellisesti, mikä suhteessa oikeasti tuntuu hankalalta. Ohittakaa ”sinä teit silloin näin” -tyyppiset keskustelut ja puhukaa syvimmistä tunteistanne.
”Olet paljon omissa menoissasi, ja se herättää minussa pelon, ettet välitä minusta. ”
2. Myöntäkää oma osuutenneja pyytäkää anteeksiasioita, jotka hiertävät joko omaa sydäntä tai kumppania.
”Olen tainnut itsekin laiminlyödä sinua. Olen ollut loukkaantunut ja kostanut sen mököttämällä. Olen todella pahoillani.”
3. Miettikää, mitä tarvitsette päästäksenne eteenpäin.
”Sovitaan joitakin iltoja, jolloin teemme jotakin mukavaa yhdessä.”
tai
”Kun lähestyt minua, koetan olla selkeä ja sydämellinen. En torju sinua, jos minulla on hankala olo. Kerron sen sijaan rehellisesti miksi oloni on vaikea, niin voimme selvittää asiat.”
Anteeksipyytämisellä ja -annolla on järisyttävän suuri voima!
Runollisesti sanottuna anteeksi pyytämisen ja -antamisen jälkeen sydän puhdistuu ja on jälleen vapaa loistamaan iloitsevaa valoaan.
Oman osuuden myöntäminen voi tuntua todella hankalalta, sillä olemme tottuneita puolustamaan itseämme: ”En olisi toiminut noin huonosti, jos kumppanini ei olisi ensin sanonut noin…”
Tunnet sydämessäsi, mitä olet tehnyt väärin, ja sydämestä käsin haluat pyytää anteeksi. Hengittele syvään ja tunne läsnäolon rauha, niin pystyt keskustelemaan puolustelematta.
Kun annat anteeksi, avaat sydämesi. Ymmärrät, että kumppanisi toimii parhaansa mukaan. Haluatte toisillenne hyvää, mutta epävarmuus ajattelemattomuus – ja toisinaan myös silkka väsymys – saa teidät käyttäytymään ikävästi toisianne kohtaan.
Muistakaa uskoa muutokseen. PUHDAS PÖYTÄ -harjoituksen avulla voitte luoda suhteellenne pohjan, jota vanhat asiat eivät enää horjuta. Kun asiat tulevat nähdyiksi, ne menettävät latauksensa. Kun välillänne ei enää ole katkeruutta vanhoista asioista, voitte kohdata toisenne tässä hetkessä. Harjoitus lisää onnellisuutta, lämpöä ja yhteyttä – kokeilkaa vaikka heti!
Lisää tätä? Löydät Mitran suositut kirjat Sydämen seksi ja Meidän vuositästä.
Ystäväni oli palkannut sisustussuunnittelijan. Palvelun tarjoaja oli tullut myöhässä, jyrännyt ystäväni mielipiteet ja sekoillut laskutuksen kanssa. Kohtaamisessa olisi ollut monta konfliktin paikkaa, mutta ystäväni katsoi asiaa sormien välistä. Hän sanoi, ettei halunnut tuhlata energiaansa riitelyyn.
Ystäväni on sellainen, joka ajattelee aina kaikista ja kaikesta hyvää, ja ajattelee, että kaikella on aina tarkoituksensa. Minä kysyinkin, että mitä jos tapauksen tarkoituksena olikin ollut se, että hän oppisi vetämään rajoja sekä se, että hän opettaisi sille toiselle ihmiselle, että näin ei voi käyttäytyä. Emmekö me ole täällä opettamassa toisiamme? Ystäväni pohti, ettei ollut ajatellut asiaa tuolta kannalta.
Maailmassa tarvitaan yhä enemmän kiltteyttä ja myötätuntoa toisiamme kohtaan, ja on hienoa aina miettiä asioiden hyviä puolia. Mutta kaiken hyväksyminen siksi, ettei uskalla kohdata konfliktia, ei ole aina positiivisuutta. Ei ole positiivista sanoa kyllä, kun pitäisikin sanoa ei. Toki kannattaa valita taistelunsa, eikä joka asiassa tarvitse nousta barrikadeille, mutta on rohkeaa ilmaista kantansa silloin, kun puolustaa jotain. Minun mielestäni positiivisempaa olisi ollut kohdata tämä negatiivinen asia ja koettaa ratkaista se positiivisesti.
Vihainen ihminen ei ole huono ihminen
Miehissäkin löytyy konfliktin välttelijöitä, mutta etenkin meidät naiset on kautta aikojen kasvatettu olemaan hiljaa ja miellyttämään muita. Vahva, itseään ilmaiseva nainen leimataan vieläkin helposti hankalaksi ja negatiiviseksi, ja harva nyt haluaa vaikuttaa negatiiviselta. Mutta ei aggressio ole vain huono asia. Se on normaali ihmisyyteen kuuluva tunne.Suuttuminen osoittaa, että jokin asia ei ole itselle ok. Aggressio ei kuitenkaan tarkoita sitä, että silloin pitäisi alkaa raivota tai olla ilkeä. Aggressio voi olla hyödyllinen, vahva, eteenpäin vievä voima silloin, kun se ei ole tuhoavaa, vaan sen ilmaisee rakentavasti ja jämäkästi. Olen joskus puhunut jopa vitutusvoimasta. Kun sen valjastaa hyötykäyttöön, voi saada paljon hyvää aikaan.
Vieläkin ajatellaan liikaa siten, että toiset tunteet ovat vaarallisempia tai jopa kielletympiä kuin toiset. Se, onko jokin hyvää vai huonoa, riippuu kuitenkin aina tilanteesta. Pyrkimys olla aina positiivinen eli kiltti, jotta saa hyväksynnän, on harhaa, sillä kukaan ei pysty olemaan aina positiivinen. Miksi edes ottaa itselleen sellaisia paineita? On ymmärrettävää, että jos lapsuudessa ei ikinä annettu lupaa näyttää kaikkia tunteita, ihminen oppii ajattelemaan, että hänet hylätään tai tuomitaan, jos onkin eri mieltä. Silloin alkaa pelätä nähdyksi ja kuulluksi tulemista omana itsenään.
Tähän sortuu myös moni etenkin henkisen polun alussa oleva, joka alkaa tuntea syyllisyyttä siitä, että tuntee edelleen kiukkua, syyllisyyttä ja häpeää, vaikka on tehnyt meditaatiota ja muita harjoituksia. Että on jotenkin huono, kun ei pysty olemaan aina positiivinen. Mutta ihminen ei ole kokonainen, ellei pysty tunnustamaan ja hyväksymään sitä, että elämään kuuluvat niin valo ja varjo, positiivisuus ja negatiivisuus, hyvä ja paha, feminiinisyys ja maskuliinisuus. Kun niiden välillä löytää sopivan tasapainon, voi olla sekä kiltti että vahva samaan aikaan.
3 syytä, miksi konfliktia ei tarvitse vältellä
1. Konflikti puhdistaa ilmaa. Moni parisuhde, orastava deittailusuhde tai jopa ystävyys voi päättyä siihen, että toinen häipyy selittämättä mitään. On ikävää jättää toinen yksin kysymysmerkkeineen. Itse olen joskus miettinyt, että enkö minä ole muka edes konfliktin arvoinen? Silloin olisi ollut mahdollista puhdistaa ilmaa ja ymmärtää, mikä meni pieleen.
Kun itsekin uskaltaa sanoa, mikä tilanteessa on loukannut tai ärsyttänyt, voi tulla paremmin ymmärretyksi. Silloin asia ei jää kaivelemaan pitkiksi ajoiksi. On myös epäreilua ottaa pitkän ajan päästä esille jokin konflikti, joka olisi pitänyt käydä jo aikoinaan, koska toinen on voinut tyystin unohtaa sen yksityiskohdat – jos on silloin edes huomannut, että jotain on pielessä.
Konfliktin aikana kannattaa pitää mielessä, että vaikka jostain asiasta olisi eri mieltä, sitä ei tarvitse ottaa henkilökohtaisena loukkauksena. Jos menee liikaa puolustuskannalle, ei pysty enää olemaan avoimena sille, mitä toinen sanoo, jolloin on vaikeaa käydä rehellistä keskustelua.
2. Voit välttyä epämääräisiltä kivuilta. Älä pelkää negatiivisia tunteita, sillä ne ovat vain merkki siitä, että olet normaali, tunteva ihminen. Jos pelkäät kaikkea sitä, mikä on opetettu pahaksi, et varmastikaan uskalla ilmaista omaa tahtoasi, jolloin et myöskään voi elää oman totuutesi mukaan. Joskus tosin totuus saattaa olla haudattuna niin syvälle, ettei sitä enää edes tunnista.
Liian kiltti ei halua kohdata vihaisuutta ja vihaa, mutta keho kertoo sen joka tapauksessa. Keho säilöö pantatut sanat ja tunteet. Liian kiltti saattaa kipuilla fyysisesti, koska on tukahduttanut oman tahtonsa. Siksi olisi helpompaa kohdata ikävät fiilikset nyt ja sitten päästää niistä irti. Joskus kiltti kerää sisäänsä kaunaa jopa vuosikaudet ja lopulta räjähtää. Sekin on ymmärrettävää. Ehkä täytyy ensin käydä ääripäissä, jotta löytää keskitien.
3. Löydät rajasi ja elät vapaammin. Rajojen vetäminen on rohkeaa, koska se tarkoittaa sitä, että asettuu alttiiksi konfliktille. Vaikka ilmaiset kantasi kuinka kauniisti, se voi herättää toisessa vihaisuutta tai loukkaantumista. Kiltti haluaa välttää sen kaikin keinoin, koska ajattelee, että syy on hänessä. Ei ole. Kannattaa muistaa, että toisen ihmisen reaktio on hänen reaktionsa. Jos hän ei hyväksy vaikkapa sitä, ettet olekaan aina käytettävissä, on hänen oma tehtävänsä käsitellä pettymyksen tunteet.
Hyvällä tavalla kiltti osaa olla kiltti myös itselleen, vaikka se tarkoittaa sitä, että toinen ei siitä pidä. On tärkeää tiedostaa, että kaikkia ei voi aina auttaa, eikä toisten vastuita edes pidä ottaa kantaakseen. Jos kiltti uuvuttaa itsensä uhrautuessaan toisten puolesta, hänestä ei ole lopulta hyötyä kenellekään.
Itselleen kiltti ei myöskään pyytele muilta lupaa, jos hän haluaa toteuttaa elämässään jotain itselle tärkeää. Joskus täytyy olla vähän bitch, jos haluaa tehdä jotain eri tavalla kuin muut. Terve kapina voi muuttaa asioita, kun taas asioiden lakaiseminen maton alle ei sitä tee. Älä pelkää toisten paheksumista, koska ne ovat heidän tunteitaan. Oikeat ihmiset pysyvät kyllä rinnallasi.
Läheisriippuvuus on siinä mielessä haastava riippuvuuden muoto, että se ei ole joko tai. (Olen kirjoittanut läheisriippuvuudesta aiemmin TÄÄLLÄ). Alkoholisti voi pidättäytyä viinasta lopun elämäänsä, sillä ilman viinaa pärjää varsin mainiosti. Ihmisyyteen taas kuuluu hyvin luonnollinen tarve olla yhteydessä toisiin.
Meillä on syvä ja inhimillinen tarve kokea olevamme rakasettuja ja hyväksyttyjä.Näissä tarpeissa ei ole mitään väärää. Ongelmaksi muodostuu enemmänkin se, onko kiintyminen toiseen ihmiseen turvatonta vai turvallista. (Kiintymystyyleistä voit lukea lisää TÄÄLTÄ)
Parisuhteessa on täysin normaalia huomioida toista ja haluta auttaa toista. Emotionaalinen kiintymys on täysin luonnollista, eikä itsessään merkki läheisriippuvuudesta. Enemmänkin olen huolissani ihanteesta, jossa ihmisen tulisi olla täysin itsenäinen, ketään tarvitsematon. Emotionaalinen kiintyminen ei poissulje itsenäisyyttä. Päinvastoin, turvallinen kiintyminen kumppaniin itseasiassa lisää tervettä erillisyyttä, omien siipien avaamista. Kukoistamista omana itsenään.
Läheisriippuvuudessa riippuvuus kohdistuu toisen ihmisen kontrollointiin. Riippuvuuden kohde herättää itsessä turvattomuutta ja epävarmuutta ja näitä epämukavia tunteita koitetaan säädellä pois yrityksillä muuttaa toista.
Alkoholisti voi mennä katkolle, mutta onko ainoa tie läheisriippuvuudesta parantumiseen sitten päättää suhde ja välttää läheisiä suhteita? Ei. Joskus toki käy niin, että suhteet päättyvät. Jossain tapauksissa se on varmasti suurinta rakkautta kaikille.
Myös läheisriippuvassa suhteessa voi toipua. Se ei tosin ole ihan yhden yön juttu. Suhde joutuu käymään läpi muutoskriisin ja sen sisältämän epävarmuuden. Kasvammeko tästä molemmat ottamaan vastuumme siitä mistä voimme? Hankalinta on, että me emme voi kontrolloida toisen prosessia tai sitä ottaako hän vastuuta vai ei.
Me voimme vastata vain omasta kasvustamme. Tämä niin yksinkertainen totuus on kuitenkin kaikkea muuta kuin helppoa elää todeksi.
Tänä päivänä on paljon self help -oppaita, joissa kannustetaan onnen löytämiseen itsestä ja siihen, että ethän odota kenenkään muun rakastavan itseäsi ehjäksi. Koin suurta häpeää, kun en sitten pystynytkään noin vain noudattamaan kirjojen viisauksia. Siksi peruspsykologian äärelle laskeutuminen on ollut minulle tärkeää ja auttanut luomaan armollisempaa suhdetta itseeni.
Psykologinen turvallisuus on nimenomaan asia, jonka lapsi oppii, kun häntä kohdellaan kunnioittavasti, sensitiivisesti, hän tulee kuulluksi ja nähdyksi itsenään, sekä hänen tarpeensa ja tunteensa tulevat valtaosan ajasta validoiduiksi.
Turva tulee ensin ulkopuoleltamme, kun äiti ja isä heijastavat meihin lämmintä ja johdonmukaista kohtaamista. Sitä kautta lapsi voi oppia luottamaan tulevansa kohdatuksi ja kohdelluksi lämmöllä. Jos psykologisen turvan alueella on paljon vaillejäämisiä, on enemmän kuin loogista kaivata tätä heijastusta ulkopuoleltaan.
Ajattelen, että me emme voi ”ei-tarvita” sitä, mitä tarvitsemme. Jos meillä on esimerkiksi iso vaillejääminen tai trauma tärkeän kehitysvaiheen kohdalla, se kohta on jäänyt ihmisessä ikäänkuin kypsymättä, kesken.
Eheytymistä ei voi feikata, ainakaan muutamaa päivää pidempään. Voimme lukea ties miten paljon kirjoja siitä miten käyttäytyä kypsästi ja ehkä hetken pystymmekin imitoimaan kypsyyttä, mutta jos emme pääse laskeutumaan omien vaillejäämisten kipuun ja uskalla tarvita korjaavia kokemuksia, kypsyyden esitys ei kestä lähempää tarkastelua, arkea ja intiimejä ihmissuhteita.
Autenttinen kasvu ei vain tapahdu leikkaa ja liimaa -menetelmin. Se menee usein milli tai sentti kerrallaan, olemalla syvästi rehellinen omista tarpeista, kaipuista ja peloista.
Parisuhteen ei ole tarkoitus olla terapiasuhde. Mutta hyvässä, turvallisessa parisuhteessa on tilaa saada korjaavia kokemuksia. Parisuhteet, joissa toinen tarvitsee jotain, mitä toinen ei missään tapauksessa ole halukas antamaan, ovat luultavasti molemmille pitkässä juoksussa satuttavia.
Parhaassa mahdollisessa tapauksessa parisuhteessa toinen haluaa tuoda suhteeseen sitä, mitä sinä kaipaat, ja toistepäin. Tällaisia taitoja voi toki yhdessä kehittää, eikä kukaan ole ajatustenlukija joka tietäisi kertomatta, mitä kaipaat.
On normaalia kaivata yhteyttä. On luonnollista kaivata turvaa. On tervettä kaivata rakastavaa ja arvostavaa kohtelua. Tunnistatko, miten uskallat itse kurottaa näitä asioita kohti?
Lokakuu on mielenkiintoinen kuukausi. Monet ovat jakaneet samoja fiiliksiä siitä, että kesän ja kesäloman tuomat energiavarastot on käytetty ja olo saattaa olla apea ja uupunutkin. Olen tietoisesti jättänyt vähän väljyyttä aikatauluihin lokakuulle ja antanut tilaa näille matalaenergisimmille tunteille.
Se ei kuitenkaan ole aina helppoa antaa tilaa ja sallia näiden ns. vaikeiden tunteiden vain olla ja tehdä tehtävänsä. Koen, että mieli yrittää puskea meidän saavuttamisjärjestelmän avulla erilaisia asioita tilalle, jotain mitä haluta ja saavuttaa, jotain joka toisi tilalle ”ns. tulisempia tunteita”, niitä miellyttävämpiä kokea, vaikka oikeasti suorittamisen tilalle tarvitsisi turvajärjestelmän aktivoimista.
Turvajärjestelmän tehtävä on vahvistaa turvallisuutta ja rauhoittaa uhka- ja saavutusjärjestelmäämme. Se on sitä kaikkea, mitä turvallinen vanhempi on pienelle lapselle, jotta hän uskaltaa uteliaasti tutkia maailmaa. Välillä kaadutaan ja sitten käydään tankkaamassa helliä lohduttavia sanoja ja lempeää lämmintä syliä vanhemman lempeässä läsnäolossa. Kun on tankattu, niin taas uskalletaan tutkia rohkeasti maailmaa, vaikka välillä horjahtaisi tai kaatuisikin. Se on kosketusta, lepoa, lämpöä, myötätuntoisia sanoja ja tekoja. Nämä ovat tärkeitä tarpeita yhä aikuisenakin.
Moni on kuullut varmasti Gary Chapmanin viidestä rakkauden kielestä. Gary Chapmanin mukaan on viisi rakkauden kieltä, jotka perustuvat siihen, että meillä ihmisillä on viisi tapaa vastaanottaa tai ilmaista rakkautta. Yleensä meillä on kaksi tavallisinta tapaa, joiden kautta me luontevimmin vastaanotamme tai ilmaisemme rakkautta.
Mitkä näistä aktivoisivat sinun turvajärjestelmääsi? Miten sinä mieluiten ottaisit vastaan lempeyttä ja myötätuntoa itseltäsi?
1. Olisiko se fyysisen kosketuksen kautta? Ne ketkä pitävät rakkauden osoittamisesta ja vastaanottamisesta kosketuksen ja halauksen kautta, vastaanottavat itsemyötätuntoa luontaisemmin kosketuksen kautta kuten laittamalla oma käsi sydämen päälle pehmeästi viestien ”olen tässä tukenasi”. Itsensä silittäminen tai omasta kädestä kiinni pitäminen tai mikä tahansa lämmin lempeä kosketus tai silittäminen voi olla myös itsemyötätuntoa kosketuksen kautta.
2. Ajan antaminen toiselle on yksi tapa ilmaista rakkautta. Itsemyötätunnossa tämä voisi näyttäytyä, niin, että ottaa aikaa vain itselleen kuten oma meditaatiohetki tai joogahetki. Tai ehkä aika luonnon hiljaisuudessa itsensä kanssa olisi mieluinen tapa vastaanottaa lempeyttä ja myötätuntoa itseltään. Kutsun tätä tapaa treffeiksi itsensä kanssa.
3. Vai puhutteleeko sinua rakkauden lahjat? Joillekin tulee rakastettu olo lahjojen vastaanottamisesta tai he mielellään osoittavat rakkauttaan antamalla lahjoja. Itsemyötätunnossa tämä voisi olla jonkun asian antaminen itselle. Lahjan ei tarvitse olla kallis tai materiaalinen. Itse ajatus on tärkein ja tietysti se rakkaus, jolla lahja annetaan itselle. Rakkauden lahja itselle voisi olla käynti hierojalla tai jalkahoidossa, torkkujen ottaminen keskellä päivää, eteeriset öljyt tai kukkien ostaminen itselleen. Mikä tahansa nautiskelu ruokkii rakkauden lahjoja itselle, kuten vaikka hyvän kirjan lukeminen suklaalevyn kera.
4. Osoitatko rakkautta mielelläsi palveluksien kautta? Tällä tarkoitetaan palveluksia, joita henkilö tekee toiselle kertoakseen rakkauden tunteestaan, kuten aterian valmistus tai yhteisestä kodista huolehtiminen. Itsemyötätuntoa tällainen ihminen voisi osoittaa itselleen luontevimmin valmistamalla itselleen aterian rakkaudella, valmistamalla itselleen vaahtokylvyn tai jalkakylvyn tai kodin siistiminen lämmöllä vain itseään varten.
5. Vai onko rakkauden kielesi sanat? Tällöin lempeät myötätuntoiset sanat ja lempeä sisäinen puhe olisi luontainen tapa aktivoida turvajärjestelmää ja osoittaa itsemyötätuntoa. Paras kysymys itselle voisi olla ”mitä minun tulisi saada kuulla juuri nyt” ja tarjota nämä sanat kuiskattuna omaan korvaan.
Tarpeiden tunnistaminen tunteiden takana ei ole helppoa. Se vaatii ensin pysähtymistä hyväksyen tunteen äärelle ja tässä loistava kumppani on itsemyötätunto. Itsemyötätunnon taito on valtava voimavara. Juuri ilmestyneessä psykologi Regina Garcia Velázquezin väitöstutkimuksessa kerrotaan, että myötätuntoisen asennoitumisen opetteleminen itseä kohtaan voisi suojata masennuksen kehittymiseltä ja masennukseen liittyvältä toimintakyvyn heikkenemiseltä.
Kirjoittaja Tiia Jokisalo on toimittaja ja kirjoittaa Ilon voima -blogia henkisestä kasvusta, oman voiman löytämisestä ja sielunpuheen kuuntelemisen tärkeydestä. Hän rakastaa elämän kauneutta ja uskoo maailmankaikkeuden hyvyyteen.
Tulimme tänne itsenämme, itsellemme. Ottamaan vastuun itsestä, elämään itselle. Elämään omaa tarinaa. Emme tulleet tänne pelastamaan muita, emme kannattelemaan harteillamme toisten elämää.
Meillä on lupa, velvollisuuskin, päästää irti huolehtimisesta, sillä emme voi tasoittaa toisen polkua, emme huolehtimisella ottaa pois huolia. Toisen ihmisen matka ja määränpää ovat samat, murehdimme asiaa päivä- ja yökaudet tai emme.
Huolehtiminen ei oikeastaan koskaan auta. Vaikka huolehtisi kuinka, sillä ei ole vaikutusta lopputulokseen.
Sanotaan vaikka, että läheisemme käy läpi vastoinkäymisten aikaa ja huolehdimme siitä kovasti. Lopulta kuitenkin kaikki sujuu parhain päin. Mitä silloin jäikään käteen? Onnellinen määränpää, mutta murehtimisella täytetty matka. Mitäpä jos lopputulos olisikin kurja. Silloin lopputuloksena olisi sekä murheellinen matka että määränpää. Punnitsi asiaa kummalta kantilta vain, murehdinta ei vaikuttanut myönteisesti, sillä sitä se ei koskaan tee.
Toisesta huolehtimisessa saattaa myös olla se aspekti, että sitä tiedostamattaan ajattelee tietävänsä paremmin, mikä toiselle on hyvää ja oikein. Mutta emme voi kulkea toisen polkua hänen puolestaan sen enempää kuin sanella miten se tulisi kulkea. Jokaisen totuus on aina oma, ja toisen totuutta ei voi muuttaa, koska toisen totuutta ei voi tietää. Se, mitä joku toinen käy läpi, on hänen polkunsa, hänen oppiläksynsä. Hänen sielunsuunnitelmansa, joka on syystä tai toisesta käytävä läpi. On suurempi suunnitelma, jonka kudelmassa juuri tuo oppiläksy on tähdellinen. Se johdattaa suuntaan, joka on oikea. Ja koska emme voi nähdä toisen sielunsuunnitelmaa kokonaisuutena, ei sen osia voi arvottaa. Se mikä tässä hetkessä näyttäytyy toisen ihmisen elämässä meille vastoinkäymisenä, saattaakin olla hänelle iso siunaus.
Huolehtiminen on tietynlaista kontrolloimista. Silloin yritämme hallita kokonaisuutta, joka on aivan liian iso hallittavaksi ja siksi mahdotonta. Kannattelemalla toisia murehtimalla, emme oikeasti kannattele heitä, sillä se on illuusio, joka saa kuvittelemaan, että on ohjaksissa. Se kertoo luottamuksen puutteesta, siitä, ettei luota suurempaan suunnitelmaan, siihen, että kaikki on kuten pitääkin. Huolehtiminen näyttää meille sen, missä emme ole vielä antautuneet, missä yritämme ottaa itseämme suuremman vastuun.
Huolehtimisen taustalla saattaa olla myös opittu tapa. Voi tuntua pahalta nähdä läheinen vastoinkäymisen keskellä ja tuntea itse olonsa silti hyväksi. Syyllisyys saattaa iskeä, jos ajattelee asiat parhain päin sellaisessakin tilanteessa, jossa toinen ei välttämättä näe valoa tunnelin päässä. Mutta me voimme omalla valollamme kirkastaa toisen matkaa.
Voimme myös kääntää asian toisinpäin. Jos me käymme juuri elämässämme jotakin vastoinkäymistä läpi, toivoisimmeko, että rakkaimpamme murehtisivat meidän puolestamme asiaa sydän syrjällään? Todennäköisesti emme.Kaipaamme kyllä tukea, kuuntelevaa korvaa, lohduttavaa syliä, ymmärtäviä sanoja, mutta emme kaipaa voivottelua, emme huokailua, emme huolienergiaa.
Monelle huolehtiminen tosiaankin saattaa olla tapa yrittää olla kontrollissa, sillä vastoinkäymisten keskellä tunnemme usein olomme turhautuneeksi, kun emme voi auttaa tai vaikuttaa tilanteeseen. On inhimillistä huolehtia rakkaistaan, mutta on hyvä tarkastella huolehtimisen taustoja tarkemmin, tutkailla pidemmälle syitä huolehtimisen takana.
Voisikin olla hyvä kysyä itseltämme miksi huolehdimme, mitä pelkäämme, miten huolehtiminen auttaa toista, miten se auttaa itseämme? Voisimmeko rohjeta irrottaa otteesta, päästää irti ja uskoa, että kaikki menee kuten on tarkoitus? Aina kun huomaamme huolehtivamme hedelmättömästi rakkaampiemme asioita, on hyvä sen sijaan lähettää näille lempeää rakkautta. Ottaa asiaksemme olla valon ja rakkauden lähde läheisiemme elämässä. Kertoa mielessään heille, tilanteelle ja itsellemme, että kaikki kyllä järjestyy.
Tässä voimalause huolehtimisen hetkiin:
Muut eivät ole vastuullani, ei muutettavissani, ei kannateltavissani, ei vaikutettavissani. Annan muiden olla mitä ovat. Vapautan itseni tarpeesta vaikuttaa muiden polkuun. Sen sijaan lähetän heille valoa ja rakkautta, ja luotan suurempaan suunnitelmaan.
Surulla on monet kasvot. Se on tunne, joka liittyy menetyksiin. Se tulee, asettuu ihmiseen ja lähtee sitten, kun se on tehnyt työnsä. Se hidastaa, hiljentää, masentaa ja vie voimia. Pappi, sielunhoidon asiantuntija ja skeematerapeutti Miia Moision uutuuskirja Lupa surraantaa luvan surra kaikkea, mistä on päättänyt luopua tai joutunut luopumaan.
”Terapeuttina kohtaan ihmisiä kaikenlaisten elämän- ja kuolemansurujen äärellä. Iloitsen niistä hetkistä, kun suru näyttäytyy ja tulee itkuna ulos. Tiedän, miten eheyttävää sureminen on, vaikka se sattuu. Jokainen itku sulattaa jäävuorta, joka ihmisen sisällä on”, sanoo Miia.
Tässä Miian 7 lohduttavaa ajatusta surevalle:
1. Suru hidastaa ja hiljentää. Niin sen kuuluu tehdä, jotta mieli ehtii mukaan siihen, mitä sen pitää käsitellä.
2. Suru tarvitsee aikaa. Älä kiirehti surua. Suru vie enemmän aikaa kuin alussa osaat kuvitella. Eniten suru kuitenkin sattuu heti menetyksen tapahduttua ja pikkuhiljaa laimenee.
3. Aika auttaa. Tätä ei välttämättä halua kuulla heti, kun menetys on tapahtunut. Ja silti aika parantaa ihan vääjäämättä. Aika on armollinen, siihen voi luottaa.
4. Suru lähtee suremalla. Suruun on vain yksi lääke ja se on sureminen. Jos et osaa tai pysty suremaan, hae apua.
5. Jokainen suree omalla tavallaan, sinun tapasi on ihan oikea.
6. Suru on välttelemisen ja kohtaamisen tanssia. Kun surua uskaltaa ja pystyy katsomaan, on jo hyväksymisen ja sopeutumisen tiellä.
7. Sureminen ei tarkoita sitä, että unohtaa. Suru muuttaa muotoaan kovasta ikävästä hiljaiseksi kaipaukseksi.
Olin lapsena kiltti tyttö. Vähän liiankin kiltti. Olin hiljaa silloin, kun olisi pitänyt sanoa jotakin. Hymyilin, kun oikeasti itketti. Kuuntelin, kun kukaan muu ei kuunnellut – vaikka oikeasti olisin halunnut tukkia korvani ja huutaa, etten halua kuulla.
Sitten sisälle patoutuneet tuntemukset alkoivat putkahdella pintaan. Samaan aikaan tapahtui elämä, ulkopuolellani alkoi myllertää ja se pieni turvallinen kupla, jonka olin ympärilleni luonut, alkoi hajoilla pala palalta. Jokin sisälläni musertua ja pyrkiä ulos. Kun kupla hajosi, minä hajosin. En enää ollut se kiltti tyttö, jota taputettiin päälaelle hyvistä koulu-arvosanoista ja muidenkin roskien siivoamisesta. Minusta tuli äärimmäisen vihainen teini-ikäinen.
Teini-ikäni oli täysi kaaos. Ampaisin päätä pahkaa pahoille teille, tietoisesti ja tiedostamatta, vaikeuksia etsien. Olin vanhempien painajainen. Karkailin kotoa, lintsasin koulusta. Poltin tupakkaa, join alkoholia, varastelin. Kouluarvosanat laskivat kuin lehmän häntä, kun mieluummin vietin aikaa silloisen poikaystäväni hunsvottiporukassa, jossa notkuin kun vanhat kaverit jäivät.
Minä voin pahoin. Osa käytöksestäni oli normaalia teini-ikäisen kapinaa, mutta osa oli jotain aivan muuta. Riehuin pitkin seiniä, ja kaipasin tilaa, jossa olisin voinut huutaa kaiken tuskani sydämeni pohjasta ulos. Sen sijaan, että olisin saanut turvalliset rajat potkia kipuni pihalle, minua yritettiin rauhoittaa ja rajoittaa väkisin. Liian kovan käden kautta, joka sai minut kapinoimaan lisää, ja kiinnittymään entistä tiukemmin ihmisiin, jotka olivat aivan yhtä sekaisin.
Minä olin niitä teinejä, jotka notkuvat rappukäytävissä ja parkkihalleissa kiroilemassa ja syljeskelemässä nurkkiin. Niitä, jotka odottavat kauppojen edessä etsien sopivaa aikuista, jonka saisi lahjottua hakemaan alkoholia. Niitä, jotka näpistelevät ja tekevät ilkivaltaa. Niitä, jotka aukovat päätään opettajille ja kaikille jotka vain sattuvat eteen. Niitä, joita aikuiset katsovat halveksuen ja ajatellen: mitähän noistakin tulee.
Vasta, kun suhde silloisen poikaystäväni kanssa alkoi rakoilla, aloin irrottautua porukasta, joka lietsoi pahaa oloani. Se oli kivuliasta, mutta minulle hyvin ratkaisevaa – elämääni tuli muuta sisältöä, kuin jatkuva riehuminen. Välit vanhempiini alkoivat korjaantua, kun aloin saada lopulta kotoa tukea, apua ja kannustusta vihan sijaan. Minä sain itse havahtua siihen, mihin suuntaan olin kulkemassa, ja lopulta päätin jatkaa omaa matkaani aivan toiseen suuntaan.
Kaikki eivät saaneet samanlaista tukea. Olen miettinyt aikuisena, mitä silloisille kavereilleni tapahtui. Olen kuullut, että osa heistä voi hyvin ja selviytyi elämässään eteenpäin. Osa ei kai selviytynyt samalla tavoin.
Nuori ihminen tarvitsee aikuisen tukea. Vaikka hän potkisi ja poukkoilisi joka suuntaan kuin pillastunut hevonen. Kukaan ei käyttäydy huonosti huvikseen, vaan taustalla on aina jokin syy. Se nuori, joka vaikuttaa vihaavan kaikkea, voi oikeasti kaivata ymmärtävää ja hyväksyvää katsetta, halausta, vakuuttelua että kaikki järjestyy vielä paremmaksi. Se nuori saattaa kaivata jotain hyvin yksinkertaista, kuten kysymystä: mitä kuuluu. Se nuori saattaa toivoa, että saisi käteensä avaimia, ymmärrystä siitä, ettei mikään myllerrys, sisäinen tai ulkoinen ole ikuista.
Ja että apua on saatavilla. Varsinkin silloin, kun luulee ettei sitä kaipaa.
On hyvin pienestä kiinni, mikä lopulta ratkaisee elämän suunnan siinä vaiheessa, kun kaikki tuntuu isolta sekasotkulta.
Kun siis seuraavan kerran näet niitä rappukäytävissä ja ostoskeskuksien eteisissä notkuvia, huonosti käyttäytyviä nuoria, mieti hetki. Koskaan ei tiedä, mitä heidän elämässään tapahtuu tai mitä he sisällään käyvät läpi. Ne nuoret ovat jonkun lapsia, ehkä sisimmässään kilttejä tyttöjä ja poikia, joiden mitta vain yksinkertaisesti täyttyi.
Entä jos sen sijaan, että tuomitsisit tai väheksyisit, katsoisitkin silmiin, ehkä hymyilisit? Sillä koskaan ei tiedä, mitä yhdenkin aikuisen hyväksyvä katse voi tuon nuoren ihmisen sisällä saada aikaiseksi.
Toimituksen vinkki: Kun tuntuu pahalta – lohtua ja keinoja vaikeisiin hetkiin
Miten päästä ahdistuksesta eroon? Miten hallita stressiä? Miten käsitellä ahdistusta? Miten saada henkinen paha olo pois?
Kun tuntuu pahalta -kortit ovat Sinulle, joka…
…haluat kartuttaa tunnetaitoja, itsetuntemustaitoja ja stressinhallintataitoja.
…haluat itseymmärryksen lisäksi harjoittaa uusia mielen taitoja mindfulnessin avulla.
…tunnet olosi hankalaksi, ahdistuneeksi tai muutoin raskaaksi, mutta sinun on vaikea saada kiinni siitä, mistä pahassa olossa on pohjimmiltaan kyse.
Tuntuuko sinusta usein siltä, että pitäisi olla jotakin enemmän? Et olet yksin. Monesti opimme jo lapsesta asti vertaamaan itseämme muihin ja vastaamaan ulkoapäin tuleviin, usein varsin ristiriitaisiin mielikuviin ja odotuksiin. Tulisi olla ”hoikka, mutta muodokas”, ”huoliteltu, mutta luonnollinen”, ”fiksu, muttei liian älykäs”, ”tehokas, muttei tiukkapipoinen” jne. Nuo odotukset tuppaavat vain lisääntymään elämän eri roolien myötä.
Ainut tapa tehdä stoppi ulkoapäin tuleville paineille on päättää, että nyt riittää – ja alkaa harjoitella itsensä arvostamista sisältä käsin. Tällä matkalla voimme kaikki tukea toinen toisiamme. Mitä enemmän opimme arvostamaan itseämme sellaisena kuin olemme, sitä helpompi meidän on suhtautua myös jokaiseen kanssakulkijaamme myötätunnolla.
Seuraavat 5 voimarunoa ovat Sinulle sisko, jotta muistaisit, että olet hyvä ja ainutlaatuinen juuri sellaisena kuin olet ❤️
Elää puutteessa, olla puutteessa ovat tapoja kuvata, kun joku kertoo ettei saa seksiä tarpeeksi suhteessaan. Jo puute sanassa on epämiellyttävä tuulahdus ja siksi tuota käytetäänkin usein tilanteessa, jossa on jouduttu, ajauduttu tilanteeseen, joka tuntuu epämiellyttävältä.
Työssäni seksuaaliterapeuttina tapaan pareja, joista toinen kuvaa elävänsä seksin puutteessa, koska toinen ei halua. Seksi on jäänyt arjen, lastenhoidon, työkiireiden, stressin, sairauden, menetysten jalkoihin. On ollut kaikkea muuta, joka on vienyt ajan ja energian.
Seksi on meille tärkeää, mutta tarvehierarkiassa seksi harvoin tulee ennen maittavia yöunia, lastenhoitoa tai työtä. Heräämme sen vähyyteen ja sen puutteeseen vasta kun etäisyys kumppanin kanssa on kasvanut liian pitkäksi.
Seksin puute voi johtaa siihen, että kommunikointi suhteessa vaikeutuu, pinna kiristyy, läheisyys vähenee ja kynnys koskettaa kumppania kasvaa. Pikkuhiljaa sitä katsoo kumppaniaan kuin vierasta. Miten tuo ennen niin tuttu tuntuu nyt vieraalta? Miten sitä tuntuukin vaikealta haluta tai koskettaa? Tekee mieli käpertyä kumppanin kainaloon, mutta jääkin istumaan sohvan toiseen laitaan. Tämä on hyvin yleistä suhteissa, joissa etäisyys on kumppanien välillä syystä tai toisesta kasvanut suureksi. Toinen kokee, että elää puutteessa ja toinen kokee syyllisyyttä kun ei halua. Kun keskustelut jatkuvat pidemmälle parin kanssa usein ilmenee, että molemmat itseasiassa elävät puutteessa suhteessaan.
Seksiä ovat kosketuksetkin
Usein näemme seksin hyvin suorituskeskeisenä tai pelkkänä ajatuksena yhdynnästä tai sarjana hyväilyjä, jotka päättyvät orgasmiin. Kuitenkin useimmat meistä kaipaamme suhteessamme katseita, kosketuksia, silittelyä, paijausta, halauksia, suudelmia. Kun jää vaille seksiä tai kosketuksia on puute. Elää toisen ihmisen puutteessa. Elää itsensä merkitykselliseksi kokemisen puutteessa. Elää huomion vähyyden puutteessa.
Osa kokee kykenevänsä antamaan kosketuksia, hellyyttä, huomiota, kun on saanut ensin seksiä alkuun mainitulla tavalla, joko orgasmin tai jonkun muun tyydytyksen kautta. Osa taas kykenee ”seksiin” kun saa ensin paljon lämmittelyä. Seksiä ovat ne kosketuksetkin, suudelmat, katseet, sivelyt, hyväilytkin!
Molemmat siis voivat jäädä vaille ihoaikaa, silittelyä, katseita, huomionosoituksia, tarpeiden huomioimista. Tämän kautta molemmat elävätkin suhteessa puutteessa. Puutteessa kohtaamiseen, läheisyyteen. Siihen, että voi hengittää vain toisen ihoa ja olla lähellä.
Usein toiselle nousee kynnys intiimiyteen, seksiin, eroottisuuteen, jos hellyys häviää tai ei tule huomioiduksi muulla tavoin. Toiselle taas hellyys nousee, kun saa toteuttaa itseään eroottisesti. Joskus voi olla kuitenkin vaikea tunnistaa, että mihin sitä yhtymistä, orgasmia, hyväilyseksiä pohjimmiltaan kaipaa. On tärkeää tiedostaa miten itse ja miten kumppani toimii.
Mitä meidän suhteessamme tarkoittaa, jos toinen meistä sanoo elävänsä puutteessa?
Mitä jos me molemmat elämmekin puutteessa, kun asiaa tarkastelee laajemmin ja mitä voimme asialle tehdä?
Puutteessa eläminen voi olla siis molemminpuolista, kun asioita tarkastelee
syvemmin. Tärkeintä on tiedostaa seksin merkitys itselleen ja se mitä seksillä tarkoittaa. Lisäksi ymmärtää mikä merkitys itselle ja kumppanille on läheisyydellä, kosketuksilla, huomionosoituksilla, hellyydellä, pusuilla, sivelyillä, suudelmilla, halauksilla.
Puutteeseen voi vastata selvittämällä puutteen perimmäisen tarpeen. Mihin tarvitsen sinua? Mihin sinä tarvitset minua? Mitä seksi tarkoittaa välillämme?
