Mitä tekisit, jos saisit oman miniloman, jonka aikana saisit tehdä mitä huvittaa tai olla tekemättä yhtään mitään?

Yhteistyössä Omena Hotels -ketjun kanssa.

Teksti: Sanna Wikström

Olen salaa haaveillut, että voisin vetäytyä hetkeksi yksin jonnekin tekemään mitä huvittaa – tai olemaan tekemättä yhtään mitään. Tuntuu, että vaikka olen pyrkinyt rakentamaan arjen vähemmän kuormittavaksi (teen töitä ma-to klo 10-16), pienten lasten kanssa arki on pelkkää hulinaa aamusta iltaan. Hulinaan varmasti vaikuttaa myös vastuu, jota kannan töissä.

Toisin kuin mieheni, minä en rentoudu ja palaudu kavereiden kanssa ravintolassa – tai yksin ostoksilla kaupungilla. Ihmiset ovat ihania, mutta liian ihania – innostun ihmisten tarinoista liikaa. Tiedän, että palautumiseni vaatii yksinäisyyttä, hiljaisuutta, virikkeettömyyttä ja sitä, ettei minun tarvitse ottaa kantaa mihinkään tai kehenkään.

Jos olen kotona ilman perhettä, teen ”ihan vain pari juttua”, että kotona olisi viihtyisämpää. Ja ennen kuin olen ehtinyt meditaatiossani kissaa henkäistä, perhe onkin jo palannut. Mutta nyt, minulle tarjottiin Omena-hotellista mahdollisuutta olla itsekseni 20 tuntia (klo 16-12) hiljaa, rauhassa, itsekseni ja kuunnellen vain ja ainoastaan sitä, mitä minun mieleni ja kehoni kaipasi. Mitä siis tein?

Päätin etukäteen, että linnottaudun huoneeseeni niin, ettei minun tarvitsee lähteä minnekään tai tavata ketään (onneksi ei tarvinnut edes respaa moikata, koska Omppussa mennään koodilla sisään). Repussa minulla oli villasukat, kirja, muistikirja (oma unelmakarttakirjani) ja läppäri mahdollista kirjoitusinspiraatiota varten.

Hain ravintolasta take away -ruoan ja etukäteen kaupasta aamu- ja iltapalatarpeet (huoneessa oli mikro, vedenkeitin ja kahvit), jotka laitoin huoneen jääkaappiin. Minun ei siis tarvinnut lähteä huoneesta minnekään enää! (Olisi ollut mahdollisuus myös käydä viereisessä yhteistyökahvilassa Bär Barissa esim. tuorepuuroaamiaisella.)

Suljin sälekaihtimet ja vedin varmuudeksi vielä pimennysverhot eteen. Sitten otin kirjan ja menin puhtaisiin, pehmeisiin lakanoihin peiton alle. Arjessa minusta tuntuu, ettei minulla ole jaksamista lukea ja meditoida niin paljon kuin tuntuisi hyvältä (iltaisin olisi aikaa, mutta olen usein liian väsynyt). Luin yhden luvun kirjasta, tein Mindfulness-harjoituksen, luin yhden luvun, tein Mindfulness-harjoituksen jne. Siinä oli kuulkaa palautuvalle mielelle ihan riittävästi virikkeitä! Ei tarvitse edes telkkaria avata!

Minulle virikkeetön ympäristö, jossa ei tarvitse ottaa kantaa mihinkään, tuntuu siltä kuin laskeutuisi elämän kannatteluun. Ei ääniä, ei muita ihmisiä. Ei tarvitse yrittää pinnistellä, että mitä asioita olisi hyvä hoitaa tai mikä on tekemättä. Ei tarvitse vastata kenellekään siitä, mistä löytyy tavarat tai mitä mieltä olen asioista. Hiljaisuudessa aloin kuulla omat tuntemukseni ja ajatukseni.

Hotellihuoneen hiljaisuudessa tajusin, kuinka paljon ympärillämme koko ajan tapahtuu asioita, joihin meidän pitää ottaa kantaa ja reagoida sen sijaan, että pysähdymme itsemme äärelle kuulostelemaan, mitä minä tarvitsen. Minä oivalsin ainakin sen, että en tarvitse enemmän vaan vähemmän.

Pitkien, keskeytymättömien yöunien ja aamupalan jälkeen päätin kotimatkalla toteuttaa vielä toisen pitkäaikaisen toiveeni: mennä kahvilaan yksin juomaan kahvi rauhassa ja katsella ikkunasta, kun ihmiset virtaavat ohi sillä aikaa, kun minä en tee mitään muuta kuin juon kahviani. Yksi kulaus kerrallaan.

Toivon jokaiselle mahdollisuutta vetäytyä vähän pidemmäksi hetkeksi, jotta…

…olisi aikaa palautua ihan omalla tavalla.

…kuulisi, mitä itselle todella kuuluu.

…huomaisi, kuka on silloin, kun ei vastaa omalla huomiollaan muiden toivomiin asioihin.

…voisi tehdä itsestä ihanalta tuntuvia juttuja neuvottelematta niistä muiden kanssa.

…voisi olla tekemättä mitään.

…kuulisi omat ajatuksensa ja tunteensa selvemmin, ja ehtisi antaa niille tilaa tulla kuulluksi.

…huomaisi olevansa olemassa ilman tekemistä, suorittamista ja velvollisuuksia.

…muistaisi, kuka on ja mikä on tärkeää.

Kiitos palauttavasta minilomasta: