Kun taas lähtee lapasesta – rauhoitu hyvä ihminen, rauhoitu

Kävelin eilen luennolleni ja mietin mistä asioista tässä marraskuisessa pimeydessä haluan puhua. Mieleeni tuli lause: ”Vieläkö taistelet itseäsi vastaan, vieläkö jämähdät vanhaan rooliisi, vieläkö kontrolloit elämääsi?” Huh, aivan liian tomera aloitus, ajattelin. Sopisi kyllä minulle, muttei kaikille.

Luennolla puhuin uusimman kirjani aiheesta, feminiinisestä ja maskuliinisesta energiasta – niiden tasapainoittamisesta ja niiden hyvistä ja huonoista puolista.

Tasapainoisina ja molemmat energiat itsessämme hyväksyneenä voimme liikkua sulavasti energioiden välillä ja käyttää niitä vaivatta juuri silloin, kun niitä tarvitsemme. Voimme töissä tai harrastuksissa luottaa tehokkaaseen maskuliiniseen energiaan, kun taas lastemme seurassa ja parisuhteessa ottaa lempeä feminiinisyys vallan.

”Feminiinisyys ei ole heikkoutta. Se ei ole silmien räpsyttelyä tai avuttomana esiintymistä. Se on alkuvoimaa, joka näyttäytyy empatiana, myötätuntona, herkkyytenä ja vastuullisuutena. Se on väkevää muutosvoimaa – kykyä luoda uutta ja muuttaa sitä mikä ei toimi. Se on uuden elämän alku ja voiman perusta.”

Olin ollut vuosikausia jumissa maskuliinisuudessani, ollut pelottavan räjähtelevä, ehdoton ja jäykkä, kontrolloiva, tehokas ja sarkastinen. Vasta viimeisien vuosien aikana olen löytänyt tukahdutetun alkuvoimani.

Olen rakastunut feminiinisyyteeni ja löytänyt itsestäni joustavuuden, lempeyden, hyväksynnän ja luovuuden, muuttunut tasapainoisemmaksi ja onnellisemmaksi. Feminiinisyyden lisällä myös maskuliinisuutenikin muuttui: Pelottava räjähtely muuttui turvalliseksi neutraaliudeksi, ehdoton jäykkyys rajoja rikkovaksi rohkeudeksi, kontrollointi ja tehokkuus elämäntyöni ehtymättömäksi voimavaraksi, sarkastisuus lupsakkaaksi huumoriksi.

”Maskuliinisuus ei ole machoilua. Se ei ole kukkoilevaa komentelua tai työnarkomaniaa. Se on tukevaa ja kannattelevaa, voiman perustaa suojelevaa ja kunnioittavaa voimaa, joka näyttäytyy luotettavana, rehellisenä ja suoraselkäisenä. Se on kykyä organisoida elämää niin, että elämä on arvojen mukaista ja tasapainoista.”

Luennolla selitin, miten enemmän feminiinisyyteen taipuvilla on vaarana varsinkin näinä aikoina uupua. He kun antavat hyväsydämisinä itsestään kaiken läheisilleen, jättäen itsensä ja omat tarpeensa viimeiselle sijalle. He rakastavat ihmisiä, ja saavat voimansa syvällisestä yhteydestä muihin, mahdollisuudesta auttaa ja osallistua toisten elämään.

Sisältäni kuului outo pikku kikatus, kun kerroin, miten maskuliinisuuteen taipuvat taas polttavat itsensä loppuun jatkuvalla työnteolla, unohtaen syödä ja nukkua. He kun rakastavat tehdä töitä, saavat voimansa haasteista ja deadlineista, mahdollisuudesta päästä tavoitteisiinsa ja tehdä maailmasta parempaa paikkaa.

Luennon jälkeen riensin takaisin kotiin. Kotimatka kesti kauan, koska hyppäsin väsyneenä väärään bussiin. Laitoin kotona vielä retriitin myyntiin ja tein töitä myöhään yöhön. Minulla oli nimittäin deadline!

Olin päättänyt jäädä työntäyteisen syksyn jälkeen lomalle joulu- ja tammikuuksi ja to-do-lista oli piiiiiiitkä! Piti ehtiä tehdä vaikka mitä, ennen kuin voisin jäädä kahden päivän päästä lomalle, olin nimittäin päättänyt myös olla kokonaan pois somesta kaksi kuukautta, jotta voisin keskittyä vain itseeni. Halusin haastaa itseäni, pystyisinkö siihen?

Aamulla heräsin zombiena ja keitin väkevän kahvin. Yritin laittaa tietokonetta päälle, mutta se ei meinannut aueta millään, ja sitten se alkoi pyörittää jotain nälkävuoden pituista päivitystä. Olin niin ärtynyt ja poikki, että ajattelin istua hetken takkatulen äärellä. Yritin laittaa tulta takkaan, muttei syttynyt, ei sitten millään.

Burn out. Ei syty. Ei toimi. STOP!

”Vieläkö taistelet itseäsi vastaan, vieläkö jämähdät vanhaan rooliisi, vieläkö kontrolloit elämääsi?”

Eihän siinä voinut kuin nauraa. Kysymys oli todellakin minulle itselleni sopiva. Olin tehnyt sen taas. Ollut itselleni liian vaativa, liian ehdoton, liian jäykkä. Mustavalkoista on-off maskuliinisuutta, joka teki minut kiukkuiseksi ja kiireiseksi.

Missä oli se kuuluisa tasapaino, lempeys ja joustavuus? Hirveä paine saada kaikki valmiiksi ja mitä sitten? Olisin pyöritellyt peukaloitani kaksi kuukautta turhautuneena, ikävöiden töitä, yhteyttä some-ystäviini, rajoittaen ja kontrolloiden olemistani ja tekemistäni.

Saakohan joulun ja loman odotus meidät kaikki lipsumaan siihen vanhaan, joko liian antavaan tai liian rajoittavaan rooliin?

Feminiinisemmän suurin tarve on turva, sekä syvä ja merkityksellinen yhteys muihin. Hän pelkää ettei hän riitä. Ettei ehdi taipumaan jokaisen odotuksiin, eikä ehdi luomaan täydellistä joulua koko suvulleen.

Maskuliinisemman suurin tarve on vapaus, sekä syvä ja merkityksellinen yhteys itseensä. Hän pelkää, että häneltä vaaditaan liikoja. Ellei hän laita tiukkoja rajoja tekemisilleen ja yritä piiloutua kaikilta tarvitsijoilta, hänen työnsä menettää arvonsa.

Feminiinisemmän olisi hyvä oppia laittamaan vähän rajoja, maskuliinisemman olisi hyvä vähän rikkoa rajojaan.

Olin yrittänyt rajata, piiloutua, paeta, pelosta ettei minulla ole enää mitään mistä ammentaa, mitä antaa. Mutta onhan minulla, kun vain vähän hellitän maskuliinisuudestani ja nostan feminiinistä energiaani huolehtimalla itsestäni.

Kyllä naurattaa. Kiitos universumille selkeistä merkeistä, sisäiselle äänelleni luottavaisesta huvittuneisuudesta ja keholleni väsymyksestä. Nyt tasapainoa elämään kiitos. Yhtä lailla omaa aikaa itselleni ja yhteistä aikaa läheisteni kanssa, lempeyttä ja haasteita, sopivasti lomaa ja töitä, esillä oloa ja piiloutumista. Joskus voisi muistaa syödäkin.

”Meistä kaikista löytyy feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta, mutta yleensä olemme antaneet jommankumman kasvaa liian suureksi toisen kustannuksella. Maskuliininen puolesi tarvitsee tilaa, ja jos et anna maskuliinisuudellesi tilaa, tilasi luoda kutistuu. Feminiininen puolesi tarvitsee luovuutta, ja jos et anna feminiinisyytesi luoda, luomisvoimasi kutistuu. Löydät itsesi jumista – energiat eivät virtaa.”

Nauretaan minulle vielä kerran. To-do-listassani luki tänään: Kirjoita kolme Hidasta Elämää -blogia! Tirsk. Kirjoitin nyt tämän yhden, takkatulen roihutessa ja koneen sulavasti toimiessa. Loput sitten joulu- ja tammikuussa, silläs mihinkäs tässä on enää kiire?

Tasapainoisena koko elämä tuntuu lomalta!

 

Sitaatit ovat kirjastani Ilman sinua ei olisi minua.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: