Kirjoittaja Anna Karhu-Cormier on diplomifytoterapeutti, joogaopettaja ja kuvataiteilija, joka työskentelee Frantsilan luovana johtajana.
Henki ja eteeriset öljyt
Tuoksujen voimaa on hyödynnetty henkisissä traditioissa kautta historian. Astut sitten mihin tahansa intialaiseen temppeliin vielä tänäkin päivänä, tuoksuvat siellä suitsukkeet. Myös ortodoksisissa traditioissa tuoksuilla on vahva merkitys. Tuoksut auttavat syventämään pyhiä kokemuksia ja niillä on syvällinen yhteys ihmisen mieleen.
Miten omassa arjessa voisi syventää pyhyyden kokemuksia ja vahvistaa sisäistä rauhan tunnetta?
Kiireisen elämän ja kiivaan rytmin keskellä on olennaista pysähtyä ja hiljentyä hetkeksi. Luomalla rauhan ja hyvinvoinnin rituaaleja voimme vahvistaa henkisiä lihaksiamme ja muistaa vahvemmin, kuka olemme.
Tukemalla hiljaista viisautta sisällämme olemme yhteydessä itseemme ja ympäröivään todellisuuteen. Aidot eteeriset öljyt sopivat kauniisti tukemaan omaa henkistä polkuamme, hengen tietä. Aidon kasvin tislattu eteerinen öljy voidaan nähdä jopa kasvin sieluna – syvimpänä olemuksena.
Kulkeutuessaan tuoksuttelijan aivoihin eteerinen öljy saa aikaan erilaisia aivokemiallisia reaktioita, joilla voidaan vahvistaa, rentouttaa, energisoida tai auttaa keskittymään. Eteerisistä öljyistä Laventeli saa aikaan rentouttavan vaikutuksen serotoniinin lisääntyessä. Rosmariinin eteeristä öljyä haistellessa aivot saavat puolestaan virkistävän impulssin, jolloin aivoissa vapautuu noradrenaliinia.
Mielentilojen ja tunteiden hoidon lisäksi eteerisillä öljyillä on monipuolisesti ihmisen elimistöä ja ihoa hoitavia vaikutuksia, joita aromaterapiassa hyödynnetään.
Tuoksut kautta aikojen
Eri kulttuureissa aromaterapialla on ollut oma kehityksensä. Egyptiläisillä oli ensimmäinen tislaussysteemi. Seetriä, Kanelia ja Neilikkaa tislattiin ja käytettiin mm. kuolleiden palsamointiin. Samat tuoksut tuovat meille länsimaissa mieleen joulun, jonka tuoksumaailma onkin varsin voimakas lämmittävine ja mausteisine tuoksuineen.
Kiinasta löytyvät juuret hengitettävien aromaterapeuttisten öljyjen käyttöön, joita hyödynnettiin mm. tunnetilojen vahvistamiseen. Kreikassa jo Hippokrateen todetaan käyttäneen aromaterapiaa parantamiseen. Termi aromaterapia sai alkunsa Ranskassa v.1937, jolloin kemisti Rene-Maurice Gattefosse käytti Laventelin eteeristä öljyä palaneelle iholle ja oivalsi sen parantavan tehokkaasti.
Toisessa maailmansodassa kirurgi Jean Valnet hoiti haavoittuneita sotilaita aromaterapian lääkinnällisillä vaikutuksilla. Myös raamatussa mainitaan tuoksut eri yhteyksissä. Toisessa Mooseksen kirjassa 30:22–33 Jumala kehottaa Israelilaisia tekemään voiteen oliiviöljystä, mirhasta, kanelista ja ruo’osta. Myös poltettavat suitsukkeet mainitaan raamatussa, jopa kuvaillaan eri alttarisuitsukkeiden tarkkoja ainesosia. Poltettavia suitsukkeita käytettiin mm. Salomon temppelissä ainoastaan Jumalaan liittyvissä henkisissä menoissa.
Yhteys asioiden välillä – Ihmiset ja kasvit
Kaikki elävät organismit polveutuvat samasta solulinjasta. Kasvien ja ihmisten DNA:n yhdistelmä on lähes samanlainen. Neurobiologi Donald Kennedy on tutkinut ihmisten ja kasvien eroja ja todennut ne hyvin pieniksi. Tämä selittäisi sen, miksi eteeriset öljyt ovat harmoniassa ihmisorganismin kanssa ja toimivat kuin avaimet tiettyihin fyysisiin ja psyykkisiin mekanismeihin.
Sana ’chemistry’ tulee Kreikan sanasta chemia, mikä tarkoittaa kasvin mehua. Aromaterapiassa käytetään kukkia, lehtiä, puun kuorta, juuria, hedelmiä, siemeniä, ruohoja ja hartseja. Eteeriset öljyt tislataan tiettyjen kasvien tietyistä osista, jotka kerätään juuri oikeaan aikaan; toiset yöllä, toiset taas päivällä. Parhaat eteeriset öljyt ovat laadukkaita ja taidolla valmistettuja.
Moderni aromaterapia käyttää noin 300 eri eteeristä öljyä. Eteeristen öljyjen synerginen, eli monen eri komponentin, yhteisvaikutus tekee niistä tehokkaita. Ruusun eteerisessä öljyssä on yli 1000 vaikuttavaa komponenttia. Ne ovat äärimmäisen monimutkaisia kemiallisia rakenteita, joita tiede yrittää purkaa ja tutkia. Juurikin kasvien yhteisvaikutukset ja myös monen eri eteerisen öljyn yhdistäminen lisää synergiaa ja vahvistaa niiden hoitovaikutuksia.
“The most beautiful and deepest experience a man can have is the sense of the mysterious. It is the underlying principle of religion as well as all serious endeavor in art and science.” Albert Einstein.
Hengittäminen
Tuoksut tuovat meidät luonnollisesti hengittämisen äärelle. Elämä alkaa ensimmäisellä hengenvedolla ja päättyy viimeiseen uloshengitykseen. Ihmisen hengitykset kulkevat pareina, sisään- ja uloshengitys, läpi koko elämän.
Syvään hengittäminen on yksi kokonaisvaltaisen terveyden peruspilareista, koska se, miten hengitämme, on suorassa yhteydessä fyysiseen, psyykkiseen ja henkiseen tilaamme.
Sadhgurun sanoin, ”Miten hengität, siten ajattelet. Miten ajattelet, siten hengität.”
Fyysinen kehomme saa impulsseja tunteistamme, kuten pelko ja jännitys saavat meidät pidättämään hengitystä. Voimme tietoisesti elämän haastavissakin tilanteissa rentouttaa itseämme syvällä palleahengityksellä. Kun hengität palleasta, kylkiluut laajenevat ja keuhkot täyttyvät ilmasta ja samalla vatsan sisäelimet saavat pallean lihaksilta hierontaa rytmisessä liikkeessä.
Syvä hallittu palleahengitys saa kehon rentoutumaan ja aktivoi herkkää ja tietoista läsnäolon tilaa. Syvällisellä joogahengityksellä aktivoimme parasympaattista hermostoa, joka säätelee rauhasten, verenkiertoelinten, ruuansulatuselimistön ja kuonanpoistoelinten toimintoja esimerkiksi lisäämällä tai vähentämällä edellä mainittujen elinten verenkiertoa. Syvä ja rauhallinen hengittäminen rentouttaa koko kehoa ja mieltä, sydämen syke hidastuu ja stressihormonit laskevat.
Tee pieni hengitysharjoitus päivittäin: Sulje silmät ja tule tietoiseksi hengityksestä. Hengitä sisään ja ulos luonnollisessa rytmissä. Syvennä hengittämistä ja tunne, kuinka napa kohoaa ja laskeutuu aaltoillen. Nauti hetki tietoisesta hengittämisestä ja tule tietoiseksi pienestä tauosta hengitysten välillä.
Tuoksut ankkureina
Tuoksut voivat olla monin tavoin apuna mielenrauhan ja hyvän vireen säilyttämisessä. Tuoksuja on hyödynnetty monissa henkisissä traditioissa maadoittamaan, nostamaan mielen värähdettä ja lisäämään keskittymiskykyä.
Eri kasveilla ja eteerisillä öljyillä on hyvinkin erilainen olemus. Eteerisiin öljyihin on hyvä tutustua tuoksuttelemalla ja tutkimalla alan kirjallisuutta. Aromaterapian peruskurssi antaa jo hyvät eväät kotikäyttöön ja oman hyvinvoinnin tukemiseen. Arjen suoritusten ja paineiden keskellä jo nuuhkaisu mieltä kohottavan Appelsiinin aurinkoista tuoksua voi auttaa mieltä kirkastumaan.
Tärkeintä on, että miellyttävä tuoksu muistuttaa meitä hengittämään syvemmin. Kotona tai joogasalilla tuoksulyhdyn sytyttäminen on aistikas ja rauhoittava rituaali, joka luo samalla kauniin siirtymän ”mielen tilasta” toiseen.
Löytämällä itsellesi mieluisimmat eteeriset öljyt voit luoda kotiisi tuoksuvalikoiman eri käyttötarkoituksiin. Sinulla voi olla erilaisia tuoksuja vartalo-öljyyn, kylpyyn, diffuuseriin tai tuoksulyhtyyn. Laventeli, Vetiver ja Santelipuu sopivat iltaan ja rauhoittumiseen.
Sitrus-tuoksut yleisesti virkistävät ja kohottavat mielialaa ja sopivat hyvin aamuun ja esimerkiksi aamujoogan tueksi herättämään mielen ja kehon uuteen päivään. Eteeriset öljyt auttavat aivoja hapettumaan ja näin lisäävät keskittymiskykyä.
Muistot ja tuoksut ovat vahvasti kytköksissä toisiinsa. Tieteellisessä tarkastelussa tuoksumolekyylin kemiallinen informaatio muunnetaan aivoissa sähköiseksi signaaliksi, joka kulkee hajukäämiä pitkin saapuen aivojen limbiseen järjestelmään. Täällä tapahtuu tuoksun tunneaistimus. Molekyylin sisältämä informaatio analysoidaan ensin mantelitumakkeessa ja hippokampuksessa. Nämä molemmat aivojen alueet käsittelevät myös muistia. Tästä syystä tuoksu voikin tuoda menneen asian vahvasti mieleen.
Mielen hiljentäminen
Meditaatiossa eteeriset öljyt ovat avuksi hienovaraisena tuoksuvivahteena tukemaan sisäistä mielentilaa ja tunnelmaa. Tuoksu voi olla jopa elementti, johon keskityt meditoidessa.
Tuoksumaailman tulee olla mieto, vain vivahteen kaltainen, jotta se ei häiritse liian voimakkaana. Voit luoda oman rauhoittumisen rituaalin, joka auttaa mieltä laskeutumaan meditatiiviseen tilaan. Rauhoita mieli myös valmistellen ympäristö, sytytä kynttilä ja valitse hetkeen sopiva eteerinen öljy tuoksulyhtyyn tai diffuuseriin. Myös pelkkä miellyttävän eteerisen öljyn nuuhkaisu ennen meditaatiota voi auttaa orientoitumaan rauhan tilaan.
Kokeile näitä eteerisiä öljyjä meditaation tueksi: Laventeli, Sitruuna, Frankinsensi, Jasmiini, Ruusu, Roomalainen kamomilla, Bergamotti, Neroli, Santelipuu, Vetiver, Geranium eli Pelargoni, Seetri, Ylang Ylang.
5 tuoksua mukaan henkiselle polulle
Laventeli on eteeristen öljyjen äiti ja yksi rakastetuimmista ja monikäyttöisimmistä öljyistä. Se sopii kaiken ikäisille. Laventeli on rauhoittava ja ihana tuoksu niin meditaation kuin unen avuksi. Laventeli on ihoa uudistava ja sopii erinomaisesti kylpyihin, vartaloöljyihin tai diffuuseriiin.
Rosmariini virkistää ja puhdistaa. Voit suihkuttaa rosmariinivettä suihkupullolla raikastamaan ja puhdistamaan tilan esimerkiksi joogaa ja meditaatiota varten. Lisää muutama tippa eteeristä öljyä suihkupulloon, jossa on vettä ja alkoholia, suihkuta ilmaan raikasta rosmariinia ja huomaa, kuinka tila kevenee ja raikastuu. Rosmariinista saa apua mm. henkiseen uupumukseen ja hermostolliseen väsymykseen.
Frankinsensiä on käytetty hengellisissä rituaaleissa vuosisatoja. Se on samanaikaisesti mieltä nostattava ja maadoittava. Se on vahvasti kristillisen tradition tuoksu. Frankinsensi on avuksi mm. levottomuuteen sekä stressiin ja on mietiskelyä edistävä. Frankinsensin ja laventelin uskotaan karkottavan pahoja unia.
Ruusulla on korkein värähtely kaikista eteerisistä öljyistä. Monet Intialaiset henkiset opettajat käyttävät ruusua nostamaan värähtelytasoa ja valmistautuvat siten meditaatioon. Se on rakkauden tuoksu. Ruusu on avuksi mm. naisten hormonitoiminnan häiriöissä, masennuksessa ja stressiperäisissä vaivoissa.
Santelipuu on ihana ikiaikainen tuoksu, jota käytetään niin kristillisissä- kuin hindutraditioissa. Se on rauhoittava ja erityisen hyvä meditaatioon. Santelipuu auttaa ihmistä muistamaan todellisen luontonsa. Santelipuusta voi olla apua unettomuuden ja stressin hoidossa.
Herätä sisäinen parfymöörisi
Voit luoda myös oman henkilökohtaisen hoitavan parfyymin juuri tämän hetken elämäntilannetta tukemaan. Hoitavalla tuoksulla voi vahvistaa haluttua tunnetilaa. Voit luoda virkistävän, rauhoittavan, energisoivan, afrodisisen, unta auttavan jne. parfyymin, eri eteerisiä öljyjä yhdistelemällä.
Tuoksuva öljyparfyymi on mitä ihanin lahja itselle, ystävälle tai puolisolle, uudelle tai vanhalle avioparille, lapsille, jännittäjälle jne. Vain taivas on rajana tuoksujen maailmassa!
Valitessasi eteerisiä öljyjä omaan parfyymiisi, tunnustele tuoksuja koko olemuksellasi, kaikessa rauhassa.
Hajuaistimme vaikuttaa meihin voimakkaasti, vaikkakin usein tiedostamattomalla tasolla. Haistellessasi useampia tuoksuja, nuuhkaise välillä kahvinpuruja, jotka neutralisoivat hajuaistia. Jos jokin tuoksu alkaa dominoida parfyymissä turhan voimakkaasti, käytä silloin tippa tai pari appelsiinia – neutralisoimaan ja tasaamaan tuoksuja.
Parfyymejä tehdessä on hyvä valita mukaan juuri-, sydän- ja latvatuoksuja.
Latvatuoksut, kuten useat Sitrustuoksut, haihtuvat nopeasti ja tuoksuvat parfyymissä päällimmäisenä, luoden tuoksun ensivaikutelman.
Sydäntuoksut, kuten Ruusu ja Laventeli, sitovat latva- ja juurituoksut yhteen ja ovat parfyymin sydän.
Juurituoksut ovat tuoksun kantava voima. Nämä ovat luonteeltaan raskaampia ja säilyvät iholla pisimpään, kuten Santeli ja Patchuli. Herätä sisäinen parfymöörisi ja löydä omat lempituoksusi. Luovasti yhdistelemällä luot itsellesi ainutlaatuisen, hoitavan parfyymin.
Hoitava parfyymi
10 tippaa eteeristä öljyä / 10 ml esim. jojoba-öljyä
Kokeile näitä yhdistelmiä rauhoittumisen ja mielenrauhan tueksi:
Frankinsensi, Setripuu, Santelipuu, Vetiver, Muskatellisalvia, Laventeli, Kataja, Bergamotti, Setripuu, Laventeli, Kardemumma, Appelsiini
Hoitoöljy iholle
Käytä pohjaöljynä esim. mantelia, jojobaa, auringonkukkaöljyä tai viinirypäleen siemenöljyä. Tärkeää on ottaa huomioon, että pohjaöljy on laadukas, mielellään kylmäpuristettu tuoksuton öljy.
Annostus: 1 tippa aitoa eteeristä öljyä reiluun ruokalusikalliseen öljyä
Greippiä kehon aineenvaihduntaa lisäämään, Ruusua kasvojen hoitoon, Pelargoniaa kuukautiskipujen hoitoon vatsahierontaan jne.
Miten voit hyödyntää eteerisiä öljyjä
Tuoksulamput / diffuuserit (tunnelmaa, ilmaa desinfioivia, mielentila, flunssat), omat parfyymit esim. öljy/alkoholi, kylvyt koko vartalo-/jalkakylvyt, hieronta, inhalaatio eli höyryhengitys, kääreet ja kompressit, kynttilät, itse tehdyt saippuat, kylpysuolat, ihonhoito öljyt kasvoille ja koko keholle, ihon desinfiointiin, hyttysten ja hyönteisten karkotukseen ja puremien hoitoon, kodin puhdistukseen, pyykin raikastamiseen, joogamaton desinfiointiin
Huomioitavaa!
Eteeriset öljyt ovat äärimmäisen voimakkaita kasveista tislattuja haihtuvia öljyjä. Eteerisiä öljyjä ei koskaan käytetä suoraan iholle, vaan aina öljyn tai muun laimentavan aineen kanssa.
On tärkeä tuntea eteerinen öljy ja sen suotuisa käyttötarkoitus. On monia eteerisiä öljyjä, joita suositaan ainoastaan hengitettävinä tuoksuina, koska ne saattavat olla ihoa ärsyttäviä. Älä käytä eteeristä öljyä sisäisesti. Tutki aina tarkkaan mitä ja miten käytät eteerisiä öljyjä.
Lähteet:
Tuoksujen ihmeellinen maailma, Jari Tuominen
Luonnon Kaunis, Virpi Raipala-Cormier
Tuoksujen Lumoa, Chrissie Wildwood
The fragrant mind, Aromatherapy for personality, mind, mood and emotion, Valerie Ann Worwood
-
Ale!
Hyvää oloa saunomalla — Saunafulness
Alkuperäinen hinta oli: 28,90 €.10,00 €Nykyinen hinta on: 10,00 €. (sis. alv) Lisää ostoskoriin -
Frantsila eteerinen öljy – Ylang Ylang
19,95 € (sis. alv) Lisää ostoskoriin -
Paluu juurille – Tunneyhteydessä luontoon
25,90 € (sis. alv)19,43 € (sis. alv) Lisää ostoskoriin