Avuliaisuus on kaunis ominaisuus – Mutta entä jos apuna oleminen uuvuttaa?


Oletko joskus vääntänyt itsesi ja elämäsi tuhannen solmuun kiirehtiessäsi helpottamaan muiden elämää? Tai oletko tarjoutunut avuksi, vaikka oikeasti sinulla ei olisi aikaa, energiaa tai edes mahdollisuuksia siihen?

Todennäköisesti myös herkästi huomaat muiden avuntarpeen – ja ihan mielelläsi autat, joten sinun on liki mahdotonta kieltäytyä avunpyynnöstä. Mutta entä jos se uuvuttaa?

(Enneagrammi-persoonallisuusmallissa tämä kuvaa parhaiten kakkos-tyyppiä, mutta kyllä me muutkin näin välillä toimitaan.)

Nuorempana huomasin itsekin silloin tällöin joutuneeni kiperään tilanteeseen halussani auttaa. Muistan mm. tarjoutuneeni lapsenlikaksi apua tarvitsevalle ystävälleni, vaikka istuin reisiluumurtuman takia pyörätuolissa. Sitten rättiväsyneenä ja voimattomana mietin, minkä ihmeen takia menin avaamaan suuni ja lupautumaan avuksi.

Usein avuliaiden ihmisten lisähaasteena on, että heidän on vaikea vastaanottaa, saatika pyytää apua itselleen. Sitä haluaa olla mahdollisimman hyvä ja epäitsekäs ihminen ja ystävä. Eikä missään tapauksessa halua olla vaivaksi muille. Silloin vain salaa sisällään toivoo, että annettu apu tulisi joskus takaisinkin.

Tämä totaalisen epäitsekkyyden vaatimus saa repeämään joka puolelle avuksi ja toisaalta estää avun pyytämisen ja vastaanottamisen. Jos tunnistat sisälläsi valtavan itsekkyyden pelon, joka saa sinut huolehtimaan muista ja antamaan muille yli omien voimavarojesi, sinun on hyvä muistuttaa itseäsi yhdestä elämän perustotuuksista:

Ilman vastaanottamista ei voi antaa

Vastaanottaminen ja antaminen ovat saman asian kääntöpuolia. Toista ei voi olla olemassa ilman toista. Emme voi hengittää ulos, ellemme ole ensin hengittäneet sisään. Emmekä voi vetää ilmaa sisään, jos emme ole ensin puhaltaneet keuhkoista ilmaa ulos. Sisään- ja uloshengittämisen
rytmi on kauniisti tasapainossa oleva aaltoliike, jossa toinen tulee mahdolliseksi vain toisen kautta.

Vastaanottaminen ei vaadi aktiivista toimintaa eikä tekemistä. Voimme ainoastaan antaa sen tapahtua. Se on halukkuutta ottaa vastaan elämän tarjoamat lahjat. Se on antautumista elämän luonnolliselle rytmille, jossa sekä vastaanottaminen että antaminen virtaavat vastavuoroisesti ja täysin vaivattomasti.

Sillä pystymme antamaan vain sen verran, mitä olemme vastaanottaneet ja vastaanottamaan vain sitä, mitä olemme antaneet.

Ilman vastavuoroisuutta antaminen ei pulppua puhtaasta rakkaudesta, vaan siitä tulee ego-minän toimintaa. Silloin antaminen muuttuu uhrautumiseksi, joka uuvuttaa ja polttaa loppuun.

Auta myös itseäsi

Jottei kaunis avuliaisuutesi muutu uupumukseksi tai saa päälleen marttyyrin viittaa, muista olla itsellesi yhtä hyvä ystävä kuin olet muille. Sovi sydämesi kanssa päivittäin treffit, jolloin rauhassa ja ihan kahden kesken kysyt sydämeltäsi, miten voit tai mitä kaipaat juuri nyt. Ja miten voit parhaiten auttaa itseäsi.

Lupaa myös itsellesi harjoitella pyytämistä ja vastaanottamista. Aloita pienistä jutuista. Sinä tiedät, miten hyvä mieli tulee auttamisesta. Anna myös muiden kokea se sinun kohdallasi.

Kun antaudumme aidosti ja avoimin sydämin vastaanottamaan, silmämme näkevät iloa ja rakkautta kaikkialla. Jokainen hetki avaa runsautensa eteemme, minkä vaatimattomalla nöyryydellä ja kiitollisuudella vastaanotamme.

Kursivoitu teksti on kirjasta Onni asuu jo sinussa, joka auttaa sinua ymmärtämään syvemmin itseäsi ja muita sekä löytämään oman tapasi olla onnellinen. Se on myös loistava lahja kaikille, joiden toivot olevan onnellisia.


Teksti on julkaistu myös Iloversumin sivuilla.
Tutustu koulutus- ja valmennustarjontaani tai tilaa onnellisuusluento TÄSTÄ

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: