Kokeilunhalu otsikoidaan mediassa tyypillisesti näin: “Oletko jo kokeillut…?” Jutuissa saatetaan hehkuttaa kaikenlaisia erikoisia tekniikoita, asuja ja asentoja, ja vähätellä “tavallista” seksiä. Tämä saattaa luoda turhia epävarmuuden tunteita ja jopa saada sinut ajattelemaan: Olenko jotenkin tylsä, jos en oikeastaan halua kokeilla erityisiä tekniikoita, leikkejä tai välineitä?
Lyhyesti sanottuna: Et ole.
Ilmennät sydämesi halua kehosi kautta
Seksi ja erotiikka eivät määrity ensisijaisesti asennoista, tekniikoista tai välineistä. Saat toki leikitellä myös fyysisen nautinnon, roolien ja muiden mahdollisuuksien kautta, jos kaipaat sitä vilpittömästi. Kokeiluilla ei kuitenkaan ole mitään itseisarvoa.
Varsinkin mediassa nostetaan paljon esiin kuvaa siitä, miten jännittävää on kokeilla kaikenlaista uutta. Kaikenlaiset elämykset ovat toki kaunis osa elämää, mutta elämysten itseisarvoinen jahtaaminen ei todellakaan tuo rauhaa.
“Been there, done that.” eli hieman ylpeilevä kokemusten jakaminen ei myöskään tuo rauhaa – ei kertojalle eikä kuulijalle. Seksielämä saa olla leikkisä, villi tai hyvin herkkä ja vaihtelevasti näitä kaikkia. Se saa kuitenkin olla myös hyvin yksityinen asia, johon mikään ulkopuolinen ei vaikuta. Ei median painostus, ystävien kertomukset eikä edes oman kumppanin mielipiteet.
Älä anna minkään eksyttää sinua oman sydämesi äänestä. Saat tehdä seksissä juuri sellaisia asioita, jotka saavat sydämesi iloitsemaan. Toki joskus kaipaamme kumppaniltamme hieman tukea tai rohkaisua avautumiseen. Painostusta emme tarvitse milloinkaan.
Kokeilunhalu on ihanaa, muttei pakollista
Suorittaminen on tuttua nykypäivän kulttuurissa meille kaikille. Miten tehdä töitä, miten syödä, miten kuntoilla tai kävellä – kaikkeen löytyy valtavasti erilaisia neuvoja. Tee näin, tämä on paras tapa…
Elämään voi toki saada paljon näkökulmia erilaisista vinkeistä, mutta niistä voi tulla myös paineita. Eikö se riitä, että syön sen mukaan, mikä minusta tuntuu oikealta? Eikö se ole tarpeeksi, että rakastan itseäni ja kumppaniani, ja ilmaisen rakkauttani rakastelun kautta?
Kyllä, vähemmän voi olla enemmän.
Mitään ei tarvitse kokeilla vain siksi, että siitä puhutaan mediassa tai koska muutkin näyttävät olevan kiinnostuneita siitä.
Kaikkea itselle ja kumppanille turvallista saa kokeilla, jos koet siihen sisäisen kutsumuksen.
Tärkeintä on, että unohdat kaikki ulkoiset paineet ja kuuntelet sydäntäsi: mitä sinä haluat juuri nyt?
Vain sinä itse tiedät, mitä haluat seksielämääsi.
Mitran suhdetta vahvistavat kirjat Sydämen seksi ja Meidän vuosilöydät tästä.
Tämä teksti on niin naisille kuin miehillekin – ymmärtääksemme paremmin toisiamme.
En ole koskaan kokenut ihan sellaista miesvihaa, jossa kyräillään, että kaikki miehet ovat sikoja, tai vastaavaa. Mutta olenpa hyvinkin ajatellut miehistä tavalla, joka ei ollut hedelmällinen.
Suhtauduin pitkään miehiin siten, kuin he olisivat jokin aivan oma rotunsa, jota täytyy miellyttää ja mukailla. Pakollinen paha, jota tarvitsin, mutta johon en koskaan voisi täysin luottaa. En esimerkiksi voinut kuvitellakaan jakavani miehelle kaikkia ajatuksiani. Se oli tiedostamaton automaatio.
Uhrauksien tie
Koska tarvitsin miestä, olin valmis tekemään erilaisia uhrauksia hyvän miehen eteen. Hyvällä tarkoitan sellaista miestä, joka olisi niin kiinnostava, että motivaatio uhrautumiseen olisi korkea eikä lopahtaisi.
Annoin liikaa anteeksi. Siinä kohtaa, missä muut olisivat lähteneet, hyväksyin ja jäin. Toiset uhrauksista olivat sellaisia, joita minulta ei edes vaadittu, mutta jotka tein tullakseni hyväksytyksi tai ollakseni korvaamaton toisen silmissä. Tarvitsin toista enemmän kuin ymmärsinkään.
Olivatpa uhraukset kumpaa tahansa laatua, ne johtivat siihen, etten enää rakastanut miehiä 100-prosenttisesti. Koin heidät jollain tasolla rasitteena.
Kokemus epäoikeudenmukaisuudesta kerrytti alitajuista vihaa. Eikä vain vähän, vaan yllättävän paljon. Tuo osa nousi esiin vain suuttuessani, mikä käytännössä tarkoitti hyvin hyvin harvoin. Noustessaan pintaan se hetkittäin havahdutti siihen suureen ristiriitaan, jota elin. Minä todellakin vihasin puolisoani.
Sitten se unohtui, ja jatkoin sitä ainoaa elämää, joka oli minulle tuttua. Rakastinhan myös. Raahasin kytevää ongelmaa sisälläni, enkä halunnut ajatella koko asiaa.
Ehkä pelkäsin, ettei kukaan rakastaisi minua oikeasti, ja kulissi rakkaudesta olisi parempi kuin ei mitään. Olin nähnyt sitä ympärilläni, kuvitellut sen totuudeksi.
Miesvihan loppu
Ratkaisuni pois vihasta ja syytöksistä oli pitkä prosessi, jossa aloin arvostaa itseäni.
Aloitin miltei tyhjästä. Sisälläni oli paljon voimakkaita pelkoja. Lopulta, kun hyväksyin yksin jäämisen vaihtoehtona, olin valmis puhumaan miehille suoraan ja kaunistelematta. Rajoistani, tarpeistani, epävarmuuksistani. (Ja vaikka mistä muusta hauskasta ja epäsovinnaisesta!) En pelannut enää. En yrittänyt olla parempi kuin olin.
Ja mitä omiin rajoihini tuli, en todellakaan enää joustanut. Olin valmis lähtemään. Elämään loppuelämäni vaikka yksin, mikäli miessuhteiden täytyisi olla rajojani rikkovia.
Kun olin valmis ja puhuin suoraan, rajojani ei enää rikottu. Se tosiasia, että tarkoitin mitä sanoin, todennäköisesti huokui koko energiakentässäni. En usko, että kukaan epäarvostava voisi enää edes lipua läheisyyteeni, vaan he automaattisesti johdattuvat toisille vesille, josta löytävät kaltaistaan seuraa.
Toki hypoteettisesti he voisivat yrittää, mutta käytännössä niin ei koskaan käy.
Tyttölapsen sielu
Kun aikaa on kulunut ja vuodet vierineet, ymmärrän, että miesviha kumpuaa haavoitetun tyttölapsen sielusta. Kaikki juontuu lapsuuteen, ja vaikka asiat olisivat näennäisesti olleet hyvinkin, voi sellaista rakoilua olla tapahtunut, jotka vasta aikuisina pääsemme korjaamaan. Luottamus menee niin helposti, eikä sen jälkeen juuri mikään auta, ennen kuin ihminen itse havahtuu.
Luottamattomuuden korjaaminen uudeksi luottamukseksi on todellinen ihme. Silti se on mahdollista. Ensin on alettava luottaa omaan itseen. Aina ja kaikessa. Tämän jälkeen, vähitellen, myös korjaaville kokemuksille on annettava mahdollisuus:
Tuomitseva mieli ei yleensä halua luoda uutta parempaa kuvaa, sillä tuominta on osa tärkeää itsesuojelua.
Tarvitsemme vihaa niin kauan, kunnes olemme valmiita laajentamaan maailmankuvaamme paremmilla kokemuksilla – ja päästämään menneestä irti.
Erotuomari
Ratkaisu miesvihaan (ja moneen muuhunkin vihaan) on se, että alamme vaalia itseämme ja arvokkuuttamme. Jos emme näitä asioita puolusta, kuka muukaan tekisi niin? Rajojen vahtiminen on omalla vastuullamme. Joskus on oltava se ikävä erotuomari, joka nostaa tapetille toisen virheet. Tämä ei ole rakkaudettomuutta, vaan nimenomaan rakkautta.
Juuri tämä on ollut heikko kohtani, sillä olen läpeensä kiltti, mukava ja sopuisa. Vähitellen kuitenkin huomasin, ettei tämä ollut kokonainen minä, vaan menettämisenpelosta kumpuava selviytymismalli. Kyllä minussa on aivan kaikki tunteet, hyvät ja pahat. Jokaisessa on.
Kun todella rakastamme itseämme, se puhdistaa ihmissuhteet ympärillämme. Se auttaa tekemään parempia valintoja, mutta myös anteeksiantamaan sellaiset egon kolhut, jotka anteeksiannettavissa on. Miesvihaaja pitää mielellään kiinni sellaisistakin loukkauksista, joilla ei oikeasti ole väliä, kuten toisen yksittäisistä sanavalinnoista tai äänenpainoista vuonna 1992. Kerrytämme helposti todistusaineistoa siitä, kuinka kukaan ei meitä rakasta.
Ehkä se oli kokemuksemme joskus, mutta sanon vain tämän: Se ei ole totta enää!
Sisäinen mies
Vähitellen suhtautumiseni miehiin neutraloitui. En nähnyt miehiä enää siinä valossa, että tarvitsisin heiltä aina jotain – tai he minulta.
Vihdoin oivalsin senkin, etten todellisuudessa tarvitse miestä elämääni. Kaikki, mitä tarvitsen, on minussa itsessäni. Yksinkin. Miehen tulisi tästedes olla ikäänkuin extraa: iloa, kumppanuutta ja rakkautta. Ei elämän edellytys, jonka eteen uhrata ja unohtaa itsensä. En nähnyt enää järkeä suhteessa, joka aiheuttaisi merkittävää tuskaa.
Rajani asettamalla löysin “sisäisen maskuliinini”. Ymmärsin, että olin vastuussa itsestäni kaikin tavoin, enkä voinut hivuttaa tuota vastuuta toiselle ihmiselle. Valinta suhteen jatkuvuudesta ja tiiviydestä oli minun. Lopulta sama ongelma oli pätenyt kaikkiin ihmissuhteisiini, ei vain miehiin.
Yhtä ja samaa
Mitä sukupuolten vastakkainasetteluun tulee, uskon, että me kaikki elämme joskus kummassakin roolissa. Viime aikoina olen muistanut entistä paremmin, kuinka olen inkarnoitunut myös miehenä. Itselleni se korostaa entisestään sukupuolten välisen taistelun järjettömyyttä. Lopulta olemme yhtä ja samaa. Meillä jokaisella on oppiläksymme elämässä, eivätkä ne poikkea toisistaan niin suunnattomasti. Olimmepa yksi- tai kaksilahkeisia, tummia tai vaaleita, isoja tai pieniä, käymme läpi samankaltaisia asioita, itsemme ja muiden rakastamista ja sen vaikeutta.
Minun tarinani voisi olla, ja onkin, monen miehen tarina.
Vaikka kehomme ja sen hormonit vaikuttavat meihin ihmisiin, emme ole pelkkä kehomme. Olemme rajattomia sieluja kokemassa aluksemme, kehomme, kautta. Kun koemme miesvihaa, haluamme nähdä tietyn ihmisryhmän tietynlaisena. Kun yksi on satuttanut, syytämme seuraavaa samanoloista. Se on rinnastettavissa rasismiin – ja ihan tarpeetonta.
Ihanaa kesää,
Riikka
Lisää minusta ja palveluistani löydät alta tai täältä.
Yön ja aamun rajalla, kun suurin osa maailmasta on vielä unessa, kuultaa joidenkin yksinäisten ikkunoiden eteen vedettyjen verhojen takaa himmeä valo.
Jossain joku uneksii, toisaalla joku kaipaa. Joku kauas, joku lähelle.
Yö on haaveilijoiden aikaa. Yksin viihtyville se on paratiisi, yksinäisille autiosaari ja pelokkaille turvasatama. Se on se kohta vuorokaudesta, jossa valolle arat unelmat nousevat pintaan ottamaan happea. Kohta, jossa ihmisten kuoret rakoilevat, tuoden esiin ne helmet, jotka ovat hioutuneet elämän sileitä ja rosoisia pintoja vasten kaikessa kivussa ja rakkaudessa.
Kuinka paljon hiljaisuuteen vangittuja sanoja vaeltaa levottomina tummimpien verhojen takana? Kuinka monta kiehtovaa ideaa ja tapaa olla olemassa, on vailla rohkeaa askelta?Ja kuinka monta haavetta uinuu päivisin häpeän terälehtien suojissa?
Eivätkö juuri ne piirteet, jotka tekevät sinusta sinut ja minusta minut, ole niitä, joita arkailemme eniten näyttää? Eräässä elokuvassa samurai totesi nuorelle naiselle: ”Kukka ei elä kauaa, olisi sääli antaa sen kuihtua pimeässä”. Eikö sama päde myös niihin piirteisiin ja väreihin, jotka tekevät meistä sen ihmisen joka olemme?
Yksi inspiroivimmista asioista maailmassa, ovat ihmiset, joiden kuoret rakoilevat, jotka vapauttavat potentiaalinsa ja rohkenevat näyttää maailmalle oman ihmisyytensä. Ihmiset, jotka ylittävät omat muurinsa vapautuessaan tekemään asioita, joista ovat aina uneksineet. Sellaisten ihmisen silmistä loistaa intohimo elämää kohtaan. He haastavat maailman normit ja pelon ahtaat ympyrät sen edessä mitä rakastavat.
”Ei se ole maailman pimeys, joka pidättelee valoamme, vaan meidän pelkomme näkyä.”
Häpeän kahlitsema ihminen on kaikessa epävarmuudessaan hyvin nokkela, omaksi epäedukseen. Hän tuomitsee itsensä, ettei kukaan muu ehtisin ensin. Ettei kokisi arvottumuutta siinä, mikä on itselle arvokkainta. Ei titteleissä, vaatemerkeissä, painokiloissa tai ulkoisten asioiden määrissä ja numeroissa, vaan ihmisyyden tasolla. Se osa meitä, joka jää jäljelle, kun meistä on riisuttu kaikki se, mikä on ajassa katoavaista. Meidän ainutlaatuisuutemme.
Ei se ole maailman pimeys, joka pidättelee valoamme, vaan meidän pelkomme näkyä, olla täytenä olemassa. Kyse ei ole siitä, miten maailma meihin suhtautuu, vaan miten me suhtaudumme itse itseemme.
”Häkkinnun elämä on turvallista, mutta onko elämä ilman vapautta turvan arvoista?”
Näyttäessämme jotain sellaista itsestämme, mistä olemme epävarmoja, tulemme kasvokkain oman arvottomuutemme kanssa. Se on haavoittuvuuteen ja kasvuun astumista. Se vaatii rohkeutta ja rohkeus sisältään aina riskin. On turvallisempaa filtteröidä ja himmentää itseään häpeän suodattimien lävitse, olla erottumatta. Häkkinnunkin elämä on turvallista, mutta onko elämä ilman vapautta turvan arvoista?
Elämä joka miellyttää muita, mutta ei tunnu omalta, vaatii jatkuvaa itsensä ja haaveidensa sivuuttamista. Se, että vapautuu omaan elämäänsä, alkaa kulkea kohti syvempää merkitystä, sekä tuo niin tehdessään maailmaan olemisensa syvyyksistä jotain aitoa ja ainutlaatuista, eikö se ole riskin arvoista?
Jokainen ihminen haluaa olla onnellinen. Kuitenkin täydellisen onnellisuuden haluaminen tai jatkuvaan iloon pyrkiminen vie meitä harhaan, poispäin onnellisuudesta.
Miksi onnellisuuden tavoitteleminen tuottaa mielipahaa?
1. Aivojemme – ja onnellisuutemme – kannalta on olennaista, minkälaisesta haluamisesta on kysymys. Valitettavasti suomenkielessä monenlaisia tahtotiloja kuvataan vain yhdellä haluta-sanalla. Jalkaa polkeva, tahdonvoimainen haluaminen on kuitenkin ihan erilaista haluamista kuin “Olisipa ihanaa, jos” -haluaminen.
Eron huomaa selvästi, kun vertaa englanninkielisiä lauseita I want to be happy ja I would like to be happy. Ensimmäisessä on lujaa, päämäärätietoista energiaa, kun taas jälkimmäinen tuntuu kevyeltä ja iloittelevalta, joka jo pelkällä olemuksellaan saa sanojan olotilan kohoamaan.
Harmittavasti voimakas haluaminen, tahtominen, pyrkiminen, tavoitteleminen ja vaatiminen ovat kaikki tiloja, jotka saavat aivomme stressaantumaan. Jos iloisuus ja onnellisuus nähdään asioina, joihin tulee pyrkiä, niistä tulee vaatimuksia, jotka pitää täyttää.
Silloin aivoissamme käynnistyy stressihälytys, jolloin onnellisuuden edellytykset, rentous ja läsnä oleminen, ovat täysin toisarvoisia. Stressaantuneena olemme kaikkea muuta kuin onnellisia. Säilyttääksesi rentouden käytä haluamisen sijaan lausetta Olen mielelläni onnellinen.
2. Myös odotuksemme onnellisuudesta johtavat meitä harhaan. Ihmisellä on kyky kuvitella tulevaa, joten mieli luo automaattisesti mielikuvia, jotka muuttuvat odotuksiksi.
Mielikuvissamme kesä on aurinkoinen ja lämmin, luonto kaunis, ihmiset iloisia ja olo on täydellisen onnellinen. Eikä siinä mitään pahaa ole. Tottakai on parempi olla tulevaisuuden suhteen toiveikas kuin odottaa kurjuutta, koska se tekee odotusajasta miellyttävämpää.
Samalla kuitenkin mielemme alitajuisesti luo mittareita, koska jollain tavallahan on pystyttävä todentamaan täydellinen onnellisuus. Mielemme vertailee todellisuutta odotuksiimme ja varsin usein petymme. Mielikuviemme täydellisyyttä on todellisuuden vaikea tavoittaa. Aivan kuten Anthony de Mello sanoo kirjassaan Havahtuminen, että ehdollinen onnellisuus tuo aina kärsimystä. Vaikka tajuamme tämän, usein mielemme mielikuvineen toimii vastoin ymmärrystämme.
3. Elämässä sattuu ja tapahtuu. Elämään kuuluu niin ilot kuin surutkin, niin huippuhetket kuin pettymyksetkin. Elämässä kaikki on koko ajan muutoksessa. Niin myös tunteemme vaihtelevat. Meillä ei ole minkäänlaista mahdollisuutta lukita päälle vain kivoja tunteita ja blokata pois ikäviä tunnetiloja.
Jos sitä yritämme, menetämme tunne-elämästämme elävyyden. Emme enää tunne tunteitamme, vaan ryhdymme suorittamaan tai näyttelemään niitä. Näin yksi kauneimpia lähteitämme lakkaa virtaamasta ja jäljelle jää kuori. Vaikka yritämme uskotella muuta, kuoren alla tunnemme hämmentyneen, mielipahaa muistuttavan aaltoilun.
4. Lisäksi jatkuva iloisuus tai onnellisuus on ajatuksenakin mahdoton, sillä tunteet ovat hyvin lyhytaikaisia. Ne kestävät vain sekunteja tai korkeintaan muutaman minuutin. Tunteet eivät pysy, ellei niitä ruoki. Niitä pitää ruokkia kuin haloilla tulipesää.
Valitettavasti ilolle ja onnellisuudelle ei riitä pelkkä halkojen syöttäminen, vaan sytykkeiden pitää lisäksi olla koko ajan uudenlaisia. Aivot tottuvat kovin nopeasti yhteen ilon aiheeseen ja saadaksesi samanlaisen tunnereaktion on havaittava jokin uusi iloa aiheuttava juttu. Sen sijaan mielipaha ja surullisuus kokemukseni mukaan pysyy hyvin yllä samalla surkealla tarinalla, joka voi mielessä pyöriä jopa päiviä menettämättä voimaansa.
5. Kaiken kukkuraksi pyrkimys onnellisuuteen tarkoittaa, että meidän on tehtävä jotain sen eteen. Onnellisuus muuttuu suoritteeksitehtävälistalle, löydettäväksi salaisuudeksi, opittavaksi asiaksi, ansaittavaksi tunnustukseksi tai saavutettavaksi palkinnoksi. Kuvittelemme onnellisuuden olevan jotain itsemme ulkopuolella olevaa.
Onnellisuutta tavoitellessamme olemme unohtaneet onnellisuuden olemuksen sisäsyntyisenä, meissä aina olemassa olevana mahdollisuutena, johon voimme kytkeytyä ja jolle voimme antautua aina muistaessamme.
Onko sisälläsi epämääräinen tunnemöykky, mutta et oikein saa kiinni, mistä se johtuu? Huomaatko touhuavasi jatkuvasti jotakin, ettei sinun tarvisisi kohdata pinnan alla vellovia tunteita? Kaipaatko lohtua ja kannustavia sanoja, jotka muistuttavat, että tämäkin tunne menee ajallaan ohitse? Kirjoittaminen on oivallinen tapa tutkiskella sisäistä maailmaa ja pukea sanoiksi sekin, mikä on ehkä vaikeaa kohdata.
Tässä 4 harjoitusta, jotka auttavat kirjoittamaan pahan olon pienemmäksi:
1. Uskalla kohdata epämukava. Mistä et haluaisi kirjoittaa? Mitä asiaa tai tunnetta haluaisit väistää tai vältellä viimeiseen asti? Vaikka se tuntuisi vaikealta, kirjoita siitä. Ole täysin rehellinen. Muista, että kirjoitat vain itseäsi varten.
2. Anna tunteellesi lupa olla. Onko sisälläsi jokin tunne, jota et osaa nimetä? Kirjoita kuvailemalla mahdollisimman tarkkaan: Miltä se tuntuu? Missä se tuntuu? Kuinka kauan olet tuntenut sen sisälläsi? Mistä luulet, että tunne on peräisin? Mitä voisit tehdä, jotta tunne uskaltaisi tulla esiin? Muista, että kaikki tunteesi ovat sallittuja.
3. Syleile vaikeaa tunnetta. Mikä tunne on sinulle kaikkein vaikein kohdata? Ehkä se on suru, ehkä viha tai häpeä? Milloin tunsit sinulle vaikeaa tunnetta viimeksi? Nimeä tuo tunne jonkin eläimen mukaan ja kirjoita siitä mahdollisimman hellyttävä tai hersyvä tarina. Tuntuuko tunne erilaiselta?
4. Sano itsellesi ne sanat, joita tarvitset. Palauta mieleesi jokin hetki elämästäsi, jolloin tuntui, ettet selviä, mutta selvisit kuitenkin. Mitä lohduttavaa sanoisit nyt tuohon hetkeen? Kirjoita ajatuksiasi ylös. Lausu nyt lohduttavat sanat itsellesi ääneen. Ne ovat sinun mukanasi aina.
Nämä ja 41 muuta kirjoitusharjoitusta löydät Sielun sopukoita -kirjoituskorteista. Kortit ovat kaksipuoleiset: toisella puolella on Sielun sopukoita -runo, toisella puolella voimaannuttava kirjoitusharjoitus.
Suomen lyhyt, mutta vähäluminen kesä kutsuu ihmisissä esiin erilaisia puolia. Tunnistatko itsesi tai kaverisi seuraavista kieli poskella luonnehdituista lomailijatyypeistä?
Täydellisyyden tavoittelija
Tällä lomailijalla on vahva ja vankkumaton näkemys siitä millainen on onnistunut loma. Tärkeintä on saada vangittua Instagramiin kaikki ne täydelliset lomahetket, joihin kuuluu ainakin mökkeilyä, kulttuuriharrastuksia, liikuntaa, kaupunkilomailua, mindfulness-harjoituksia sekä idyllisen filtterin läpi suodatettuja hetkiä perheen ja läheisten parissa. Hänet tunnistaa kiroilusta täydellisten instahetkien välissä.
Aikatauluallergikko
Tämä veijari ei kerta kaikkiaan kestä sitä, että lomalla on aikatauluja. Jos siis haluat välttää hänen seuraansa, varmin tapa on lähettää hänelle aikatauluehdotus yhteisistä aktiviteeteista. Tunnistaa siitä, että jos hänet on lomalla pakotettu mukautumaan johonkin aikatauluun, tulee hän paikalle myöhässä ja korostetun rennon oloisena.
Hetkessä eläjä
Aikatauluallergikon sukulainen. Hänelle loma on katkeamatonta ex tempore -hetkien virtaa. Ei kerta kaikkiaan pysty tekemään suunnitelmia, koska lomalla nyt vain pitää elää hetkessä. Hänet tunnistaa haahuilevasta askeleesta ja taivaalla harhailevasta katseesta. Huom.! Törmäysvaara.
Suorittaja
Varustautuu lomaan tekemällä listan kaikista vuoden aikana suorittamatta jääneistä asioista. Näkee loman oivana mahdollisuutena mm. pestä kotinsa seinät ja katot, opetella indokiinaa ja suorittaa kaikki lähiseudun nähtävyydet. Hänet tunnistaa pään kumarasta asennosta ja to do -listaan kiinnittyneestä katseesta.
Aktiivilomailija
Tämä lomailijatyyppi on tehnyt jo hyvissä ajoin perusteellisen suunnitelman kaikista mahdollisista loma-aktiviteeteista. Hänet tunnistaa aktiivisuusrannekkeesta ja tuhansista lomaesitteistä. Hän lepää sitten, kun pääsee loman jälkeen taas töihin.
Kadonneen auringon metsästäjä
Mittaa loman onnistumista rusketuksen määrässä. Hän on todellinen Suomen suven kadonneen auringon metsästäjä ja hakeutuu keinolla millä hyvänsä vaikka sille tontin ainoalle aurinkoiselle läntille. Tunnistaa siitä, että hän yrittää komentaa pilvet pois taivaalta. Pitää katseen tiukasti 10 vuorokauden sääennusteessa.
Viileän ystävä
Tälle lomailijalle kaikki yli 20 asteen lämpötilat ovat liikaa. Hänet löytää yleensä kaupan kylmäaltaiden läheisyydestä. Tuntomerkkeinä valkoinen hipiä ja tuskainen ilme.
Tapaus K pisti ihmiset koteihinsa ja pidennetylle retriitille.
Tämä on pakottanut monet katsomaan sisimpäänsä, tavalla tai toisella.
Tämä yleensä nostaa omia kuoniaan esille.
Silloin joutuu kohtaamaan epämiellyttäviä tunteita.
Mikäli tunnetaitoja ei ole koskaan harjoittanut, voi tuntua, että syy on ulkona.
Hallitus, korona, naapuri, kumppani, lapset, Bill, Veikko, Pauli ja ketä näitä nyt on.
Ja toki voi olla, että ulkomaailmassa joku toimiikin eri motiiveilla kuin sinä. Tämä on nyt pelkästään todennäköistä, kun meitä on yli 7 miljardia otusta planeetalla. Mutta tämä ei ota nyt siihen kantaa, vaan enemmänkin siihen, mitä nousee aina retriiteillä – kakkaa sisimmästä, mikäli sitä siellä on.
Vastaus voi löytyä läheltä
Kun tarpeeksi poistaa ärsykkeitä, kuten töitä, jatkuvaa menemistä, harrastuksia, puhelinta, telkkaria, päihteitä, juhlia, radiota, kirjoja, somea ja muita asioita, mihin huomion saa kiinnitettyä itsensä ulkopuolelle, niin alkaa tapahtua. Toki itsessään näin ei aina käy, kun tulee pysähtyminen ulkoapäin ja monesti kyseisten asioiden kulutus vaan kasvaa, kun jotain viedään pois.
Jos työt lähtee, napataan pullo. Jos ei pääse harrastuksiin, avataan netflix tili. Jos ei pääse kahvilaan, avataan virtuaalinen chatti somen kautta. Eikä niissä mitään, kaikki loistavia työkaluja, mutta äärimmäisen huonoja isäntiä. Mutta jossain vaiheessa saattaa tuntua sisällä, että viides kausi tiettyä sarjaa putkeen katsottuna, tai tunti somea pläräillessä tai seitsämäs päivä putkeen tissutellessa, että ehkä tämä ei olekaan se juttu mitä kaipaan.
Saattaa alkaa ärsyttämään, kuormittamaan, jopa vituttamaan. Tuntuu, että nyt on maailma perseellään, kaikki ovat ihan idiootteja. Voi olla, että ovat, mutta voi olla myös, että olisi aika käydä keskusteluja itsensä kanssa. Käydä keskustelua, vaikka ei vielä tietäisikään miten se tehdään.
Kun meitä ahdistaa, pyrimme etsimään ahdistukselle ulospääsyä. Yritämme vimmatusti muuttaa mielentilaamme ottamalla sisään lisää, joko suun, silmien, tai korvien välityksellä. Joskus jopa kaikkien noiden kautta yhtä aikaa. Mikäli se ei auta, kokeilemme verbaalista sarjatulta. Kohteeksi valitsemme sen mikä tuntuu kaikista turvallisimmalta, joko puolison, lapsen tai sitten näkymättömän some hahmon ruudun takaa. On helppoa ampua sinne, mistä ei saa suoraa uhkaa itselleen. On huomattavasti vaikeampaa lähteä huutamaan pihalla seisovalle karhulle rivouksia, koska siinä saattaa jäädä nopeasti kakkoseksi. Kun sylkee sinne, mistä ei joudu heti velvolliseksi, niin saattaa selvitä pelkällä säikähdyksellä.
Mutta se ei koskaan tee tilanteesta helpompaa pitkässä juoksussa. Voi olla, että hetkellisesti tuntuu paremmalta, kun olet saanut ojentaa kaikkia maailman idiotteja. Oli ”vastustaja” sitten kotona tai ruudun toisella puolella. Mutta mikään sisällä ei ole muuttunut. Sisällä oleva käsittelykanava omaa edelleen yhden suunnan ainoastaan – etsiä syyllistä ulkopuolelta. Sisällä oleva jätteenkäsittely on tavallaan siirretty jonkun toisen huoleksi, sen sijaan, että sen hallinnan ottaisi itselleen. Ja kuten luonnossakin, jäte on erikoinen käsite. Jäte voi olla parasta lannoitetta kasvattaa jotain uutta. Jätteen uudelleen määrittely on paikallaan ja sitä on syytä ruveta arvostamaan.
Mitä sinussa herää?
Mikäli tämä aika on nostanut sinussa kiukkua, ärsytystä, huolia, ahdistusta, pelkoa tai sitten iloa, riemua, vapautumista tai jotain muuta, niin olisiko sinulla itsessään siinä joku rooli? En usko sanontaan, jossa kaikki on meistä itsestämme kiinni. Uskon vahvasti siihen, että kaikki vaikuttaa kaikkeen, myös ihmiset ympärillämme. Sen sijaan, että näen ihmisen täysivoipaisena kaiken keskipisteenä, näen meidät jokaisen yhteydessä olevan luontoon, ihmisiin, kasveihin, eläimiin ja olioihin. Ja myös toisinpäin, kaikki ympärillä oleva vaikuttaa myös meihin. Voin toki olla väärässäkin, mutta näin näen asian.
Toki kaikki mitä koetaan, tapahtuu meissä itsessämme. Sen takia uskon, että asiat vaikuttavat meihin, eikä sitä voi aina muuttaa, mitä meidän ulkopuolella tapahtuu. Jos aurinko sammuu, tai mehiläiset loppuvat, meille koittaa jännät ajat, ajatteletpa tai koetpa asian sisälläsi miten tahansa.
Mutta mitä voi muuttaa on oma reaktio, sitä mihin keskittyy, sitä mitä päättää toimia tapahtuneen takia. Mikäli sinussa siis herää jotain tunteita, mitä on vaikeaa käsitellä, niin voisiko niissä ottaa omavastuun mukaan? Voisiko myöntää, että muuttunut tilanne on tuonut minulle hankaluuksia, mutta en voi loputtomiin syyttää ulkopuolista, koska se ei vie sisintäni yhtään eteenpäin itse tilanteesta. Lähtikö työ, paska homma. Lähtikö kumppani, harmin paikka (tai saattoihan se olla helpotuskin, mistä minä tiedän). Onko elämä just nyt stressaavaa, sitä se elämä tuppaa aika-ajoin olemaan. Mutta kun ensimmäinen tunne on tullut ja muuttanut käsitystä maailmasta, niin silloin on aika toimia ja tehdä muutoksia tulevaan, jotta se ei olisi pelkkää samassa asiassa rypemistä.
Mutta kukaan ei voi päättää sitä mitä sinä koet ja miten päätät toimia. Ei tämä kirjoituskaan. Jos koet, että et voi mitään, etkä voi myöskään mitään tehdä, niin se sinulle sallittakoon. Mutta niille, jotka kuulevat tämän kutsuna tehdä muutoksia, muuttaa omia rutiineja, näkökulmia ja uskomuksia omasta itsestään, niin tässä on hyvä mahdollisuus siihen. Aika on antanut ekstra näkökulman, jota voi hyödyntää omaan kasvuunkin, niin halutessaan. Ja kasvu ei koskaan tapahdu pelkästään hattaraa syöden, sen eteen usein joutuu vähän hikoilemaan.
Voin olla toki tässäkin väärässä, mutta en näe ihmisten hauiksen kasvavan pelkällä istumisella. En näe yrittäjien onnistuvan pelkällä haaveilulla. En näe kirjoja kirjoitettavan ilman napin painallusta. En näe myöskään ihmissuhdetaitojen karttuvan, ilman että nähdään mitä asioita oikeasti halutaan muuttaa. En näe lapsuuden traumojen häviävän ilman itkuja ja asian kohtaamista, sitä kuinka hankalia asioita joutui kohtaamaan liian aikaisin elämässä. Se vaatii valtavaa hyväksyntää ja läsnäoloa, jotta siihen ei uhriutuisi loppuelämäksi. Aivan myös pienemmissä asioissa, kasvu ja kehitys vaatii pientä nihkeilyä ja ärsyttävien asioiden kohtaamista. Mutta se ”jäte” ei ole aina huono asia, se voi olla juuri tarvittava materiaali uuden rakentamiseen.
Meillä ihmisillä ei ole aina automaattista, että löydämme sisäsyntyistä haluamme mennä eteenpäin. Meille on annettu mahdollisuus valita.
Mahdollisuus valita kasvu tai kuihtuminen. Minä toivon, että sinä valitset olla yksi niistä avautuvista kukista, joka mahdollistaa koko niityn kukkimisen omassa loistossaan. Meidät kaikki on tarkoitettu kukoistamaan. Se tapahtuu samoin kuin luonnossakin, yhteistyöllä, ei jatkuvalla tappelemisella toisia vastaan. Me kaikki tarvitaan toisia ja me vaikutetaan toisiimme. Jotta me ihmiskuntana kukimme, se vaatii jokaisen yksilön itsehuoltoa, jotta sisäinen kukkasi pääsee loistamaan.
Autan pitkittyneistä kivuista oireilevia työni kautta, ja samalla olen myös pitkittyneiden kipujen kokemusasiantuntija. Omassa historiassani kipu esitti isompaa tai pienempää roolia elämässäni 12-vuotiaasta lähtien, jolloin aloin oireilla jatkuvilla päänsäryillä ja migreenillä.
Sittemmin olen kokenut haasteita alaselkäni kanssa. Minulla todettiin ”instabiili” lanneranka, johon yhdistyi sekä iskiastyyppisiä säteilyoireita että akuutteja noidannuoliepisodeja vähintään 4-5 kertaa vuodessa. Lisäksi jouduin lopettaa aktiivisen lentopallon pelaamisen 23-vuotiaana loukattuani polveni, joka oli jo aiemminkin oireillut.
Ja näiden lisäksi toki olen oireillut ja oireilen silloin tällöin edelleenkin niska-hartiajännityksillä, lievillä stressipäänsäryillä sekä ajoittaisilla rintarankaoireilla, jotka itse tulkitsen hengityksen epätasapainosta johtuviksi – ja sitä kautta tietenkin stressiperäisiksi; miksi muuten oireilisin hengittämällä jännittyneesti?
Kuten huomaat, myös me auttajat oireilemme ainakin aika ajoin, mekin olemme vain ihmisiä ja koemme vähintään ajoittaista stressiä 🙂
Itselleni merkittävin ja oivalluttavin tekijä oireiden haltuunottoon on ollut kehomieliyhteyden sekä omien ajatusten, asenteiden ja uskomusten tiedostaminen. Olen opiskellut laidasta laitaan erilaisia kehomielimenetelmiä, osittain tavoitteena oppia työkaluja asiakastyöhön, mutta ihan yhtä tärkeänä tavoitteena on ollut ymmärtää itseäni ja oireitani paremmin. Kannustan asiakkaitani tähän kokonaisvaltaiseen elämäntilanteensa ja oireittensa kohtaamiseen. Ajattelen, etten oikein voi opettaa näitä asioita työssäni, ellen itsekin ole käynyt tätä samaa kokemuksellisen oppimisen ja oivalluksen polkua läpi <3
Kirjoitin Elämää voi aina parantaa -kirjani sekä omien että asiakaskokemusteni pohjalta. Yksi tärkeimpiä vuosien varrella esille tulleita oivalluksia on ollut se, että elämään ja elämiseen voi aina suuntautua – edes pienesti – vaikka tilanne esimerkiksi kipujen vuoksi olisi kuinka hankala tahansa.
Jos et mitään muuta voi, voit aina hengittää. Hengitys on elämän virtaamista sisälläsi. Sisään – ulos. Syntymä – kuolema. Avautuminen – sulkeutuminen. Hengitys on elämä.
On luonnollista, että jäämme kivun kanssa herkästi kiinni jumia lisäävään sykliin: kipu – pelko/uhka – jännitys – välttely – toivottomat ja keinottomat ajatukset – lisääntyvä kipu. Usko tai älä – minullekin erittäin tuttu sykli ja selvitymismalli erityisesti alaselkäkipujen kanssa! Jos tiedostat ajautuvasi kipujen kanssa tähän malliin, on tärkeää aluksi ymmärtää, että ei kannata alkaa soimaamaan itseään siitä, vaan ennemmin suhtautua tilanteeseen ja itseensä myötätunnolla. Vaikka näin olisi, olet silti tehnyt joka hetki parhaasi niillä voimavaroilla, joita sinulla on ollut käytettävissäsi.
Rohkaisen sinua silti kokeilemaan fokuksen siirtoa elämään ja tämän hetken, jossa elän, tiedostamiseen. Keskitynkö vain ajattelemaan sitä, millä kivun saisi pois? Vai voisinko siirtää huomioni siihen, mikä auttaisi minua sitoutumaan elämiseen niin, että voin hengittää vapaammin, elää luottavaisemmin? Tuntea turvaa kehossani, kivusta huolimatta?
Ajattelenko: ”Kun vain saisin kipuni pois, voisin taas alkaa elää!” Mieti tätä ajatusta ja sen mukana tuomia tunteita sekä kehotuntemuksia hetken. Tuoko se sinulle rauhaa, toivoa, helppoutta, luottamusta itseen ja kehoon?
Mitä jos ajatus kääntyisi näin: ”Vaikka minulla on kipuja, haluan sitoutua elämään joka solullani, tätä hetkeä, tätä päivää. Minulla on vain tämä hetki, jossa voin valita asenteeni. Kipu on osa minua, mutta en ole kipu. Minä olen ihminen, jolla on kipua. Minä olen ihminen, joka on saanut lahjaksi elämän, viisaan kehon, jossa tunteeni toimivat kompassina ja jota opettelen yhä herkemmin ja myötätuntoisemmin kuuntelemaan.”
Tunteet auttavat meitä kuuntelemaan sitä mikä meille on elämässä tärkeää, myös ne negatiivisilta tuntuvat. Esimerkiksi pelko on tunne, joka kertoo siitä mitä haluan elämässä välttää, mitä en halua kokea. Kipuun liittyvä pelko voi toimia sinulle viestinä myös siitä, mikä sinun tulisi kohdata, koska kaiken kivun alla on mitä moninaisempia syyseuraussuhteiden verkkoja, joiden tiedostaminen ja työstäminen auttaa sinua purkamaan kipuvyyhtiä.
Yksi pelon tunteeseen liittyvä opetus on se, etten enää jää siihen kiinni mistä haluan eroon, koska se ei enää palvele minua tästä eteenpäin. On hedelmällisempää suunnata ajatus pelko- ja välttämisjumista siihen, mitä haluan, mitä toivon, mitä sallin. Se juuri on elämään suuntautumista ja sitoutumista. Kun näin tapahtuu, fokus siirtyy pelosta ja toivottomuudesta toivoon, luottamukseen ja hyväksymiseen. Näiden tunteiden voima usein myös helpottaa kipukierrettä.
Mieti lopuksi, mikä minulle olisi pelon vastakohta? Mikä auttaisi minua sitoutumaan elämään? Mikä auttaisi minua tuomaan turvaa tähän hetkeen?
Valittaminen, tyytymättömyys… Haastavia teemoja parisuhteissa (kuten toki muuallakin, mutta tämä kirjoitus keskittyy tutkimaan ilmiötä parisuhteen kontekstissa).
Tekopositiivisuus ei sekään toimi, mutta valituksellekaan ei ole viisasta antaa liikaa valtaa. Miten parisuhteessa tähän valittamis-ilmiöön voisi sitten suhtautua?
Kukaan ei ole aina positiivinen, kiitollinen, hyväntuulinen tai myötätuntoinen. Parisuhteessa tulee vääjäämättä näkyviin kokonainen ihmisyytemme, sekin, että joskus on tatti otsassa, joskus sanoo tyhmästi, joskus tuhahtelee pikkuasioille, tai mitä hyvänsä.
Ihmisenä oleminen sisältää myös monenlaista turhautumista, jännitystä ja epävarmuuden hetkeä. Olisi tietysti esimerkillistä, jos pystyisimme joka ikisen jännityksemme omistamaan purkamatta sitä tarpeettomasti muille. Mutta en usko, että olen itse tavannut ketään, joka siihen pystyisi. Teen itse parhaani, enkä silti todellakaan aina pysty.
Sen sijaan että alkaa valittamaan valittamisesta, on viisasta tulla uteliaaksi siitä, mitä valittamisen takana ihan oikeasti on.
▶️ Valittaminen on usein naamioitunut tarve tai itseltäkin piilotettu kaipuu.
Esim. -> “Olet ihan liikaa töissä” – Kaipaisin sinulta läsnäoloa. Kaipaisin huomiota tms.
▶️ Valittamisen takana voi myös olla jokin muu tunne, jota ei ole osannut/uskaltanut tunnistaa taikka ilmaista.
Esim. Valittamisen taustalla voi olla omaa jännitystä, pettymystä, surua tms.
Jos tekee mieli valittaa, kiinnostukaa siitä, mikä kaipuu tai tarve valituksen takana oikeasti on. Sitä ei ole aina välttämättä mahdollista täyttää, mutta jo kuulluksi tulo usein riittää.
Moni meistä on oppinut epäsuoran tavan viestiä vihjein, kiertotein ja sivupoluin. Aito ja läheinen parisuhde on kutsu harjoitella viestimään suoremmin – ja samalla vaatimatta.
Kommunikointi on monisyinen taitolaji, mutta alla olevan ”tukilauseen” avulla voi aloittaa harjoittelun vaikka heti.
Tunnen _____________ ja toivoisin sinulta _________________. Olisiko se mahdollista?
Joskus parisuhteessa nousee esiin syviä kaipuita ja toiveita, joita emme automaattisesti voi vaatia toista täyttämään. Turvallisessa kiintymyssuhteessa on kuitenkin hyvin luonnollista ja vilpitöntä tahtoa tarjota toiselle korjaavia kokemuksia.
Miten kasvaa yhdessä, tulla kuulluksi ja nähdyksi syvemmin?
Aito ja läheinen parisuhde verkkokurssi on kesäkuun ajan tarjouksessa 79€ (99€).
Kurssi sisältää 7 ymmärrystä lisäävää luentoa sekä useita harjoituksia. Voit osallistua kurssille yksin tai yhdessä <3
Kirjoittamisen voima voi olla todella suuri – vaikka et omasta mielestäsi edes osaisi kirjoittaa. Tässä 5 esimerkkiä siitä, miten kirjoittaminen voi auttaa jaksamaan ja voimaan paremmin.
1. Kun ajatuksia ja tunteita pukee sanoiksi paperille, niiden pyörinä ja hyörinä helpottaa. Kirjoittaminen voi olla keino järjestellä omaa päätä ja ajatuksia – ja se rauhoittaa.
2. Kirjoittamalla voi ottaa etäisyyttä vaikeisiinkin asioihin. Etäisyys puolestaan auttaa suhtautumaan rauhallisemmin ja katsomaan asioita uudenlaisesta kulmasta. Saattaa jopa tuntua siltä, että voimakkaat tunteet tai kokemukset eivät enää murskaa alleen.
3. Kirjoittaminen voi auttaa tyhjentämään mielestä häiritseviä ajatuksia, jotka vievät kaiken huomion ja estävät keskittymästä muuhun.
4. Kirjoittaminen voi auttaa selvittämään, miksi minusta tuntuu tältä tai mitä oikeastaan haluaisin elämässäni tehdä.
5. Kun kirjoitat itsellesi, ei pilkuilla, yhdyssanoilla, lukihäiriöllä tai kenenkään muun mielipiteellä ole mitään merkitystä. Tärkeää on vain se, miten oma tekstisi vaikuttaa sinuun.
Kirjoittaessa anna tekstin tulla vapaasti mitään sensuroimatta tai liikaa miettimättä. Älä siis murehdi oikeinkirjoitusta tai käsialaa. Muistathan, että kirjoitat vain itseäsi varten.
Tärkeintä ei ole se, miten paljon tai miten hyvin kirjoitat vaan se, mikä on sinulle totta tässä hetkessä. Lue lopuksi, mitä olet kirjoittanut ja halutessasi poimi sieltä itsellesi tärkeimmät asiat lauseella tai parilla.
Susanna Jussilan Sielun sopukoita -kirjoituskorteista löydät 45 kirjoitusharjoitusta ja Sielun sopukoita -runoa, jotka kannustavat käsittelemään tunteita ja ajatuksia kirjoittamalla, vahvistavat itsemyötätuntoa, itsetuntemusta ja oman tarinasi voimaa tai auttavat avaamaan luovuuden lukkoja. PS. Kortit ovat puodissa OSTA 3 – MAKSA 2 -tarjouksessa 30.6. asti.
Kirjoitan yleensä herkkyyden hyvistä puolista ja herkän voimavaroista, sillä liiallinen ongelmien vatvominen harvemmin saa hyvää oloa aikaiseksi. Herkkyydessä on kuitenkin se toinenkin puoli, ne hetket, kun herkkyys on melkoisen raskas ominaisuus. On hyvä ymmärtää itseään ja tärkeää saada läheisiltään ymmärrystä hankalissa hetkissä.
Kurjiin olotiloihin on helpompi suhtautua, kun tietää niiden olevan luonnollisia, että ne menevät ohi ja ettei kyse ole jostain kauheasta henkilökohtaisesta viasta. Kaikkein parasta on, jos saa lempeää hyväksyntää silloin, kun herkkyys tekee olon kamalaksi. Monille tilanteille voi jopa nauraa jälkeenpäin. Kokosin tähän joitain tyypillisiä hetkiä omasta arjestani, jolloin koen erityisherkkyyteni taakkana.
Nälkä ja väsymys
Kun minua väsyttää ja/tai nälättää riittävästi, saatan mennä totaaliseen tilttiin. Mikään ei tunnu hyvältä ja olo on kuin kiukkukohtauksen partaalla olevalla uhmäikäisellä. Silloin on parasta saada verensokeri kohdilleen nopeasti tai mennä hetkeksi nukkumaan. Pyrinkin pitämään huolta säännöllisistä ruoka-ajoista ja vältän syömästä liikaa verensokeria pompottavia hiilihydraatteja.
Päätöksenteko
Päätöksenteko on joskus ihan suunnattoman vaikeaa. Erityisherkkänä haluan puntaroida vaihtoehtoja monelta kantilta ja välttää virheitä. Isojen ja tärkeiden päätösten kanssa tuskailu voi kestää todella pitkään. Saatan myös juuttua miettimään jotain simppeliä valintaa ja jos hyviä vaihtoehtoja ei löydy nopeasti, homma menee ihan mahdottomaksi. Lomakohteen valitseminen on ihan painajaismaista, sillä niin moni asia voi mennä pieleen. Siksi varmaan palaammekin tuttuun ja hyväksi todettuun lomakohteeseen vuosi toisensa jälkeen.
Kritiikki
Ikävimpien mieleen jääneiden kokemusteni listalle pääsevät ne kerrat, kun olen joutunut todella kohtuuttoman kritiikin kohteeksi jonkin väärinymmärryksen vuoksi. Olen joko kirjoittanut tai sanonut jotain puhtaasti hyvin aikein ja se on tulkittu aivan päin honkia, mistä johtuen olen saanut osakseni täyslaidallisen suuttumusta ja solvauksia. Näistä hyökkäyksistä toipuminen kestää joskus viikkoja.
Epäystävällisyys ja pahantahtoisuus
Kaikenlainen töykeä ja epäystävällinen käytös järkyttää minua syvästi. Tuntuu pahalta aina kun ihmiset purkavat huonon olonsa muihin. Hiljattain eräs autoilija ajoi lähes kylkeeni isolla maasturillaan ihan vain sen tähden, että tukin hetkellisesti kulkuväylän yrittäessäni päästä pois parkkialueelta. En ymmärrä moista aggressiota.
Epämiellyttävä tunnelma tai ympäristö
Rauha, harmonia ja kauneus ovat minulle tärkeitä asioita hyvinvointini kannalta. Jos joudun tilanteeseen, missä pinnan alla muhii jotain jännitteitä, koen oloni tukalaksi. Viime syksynä olin seminaarissa, jossa aistin todella kummallista energiaa. Kaikki muut tuntuivat olevan kuin mikään ei olisi pielessä. Tuntemukseni sai pian selityksen. Kärsin myös tiloista ja paikoista, joissa on epäsiistiä ja sellaisia elementtejä, jotka eivät miellytä silmääni. Kyse voi olla vaikkapa liiallisesta tavaran määrästä, räikeistä väreistä, toisiinsa sopimattomista esineistä, ikävästä hajusta tai akustiikasta.
Maailmantuska
Kutsun maailmantuskaksi sitä olotilaa, joka valtaa minut, jos seuraan liikaa kaikkia niitä ikäviä asioita, joita maailmassa tapahtuu. Kaikenlainen kärsimys ja epäoikeudenmukaisuus tuntuu välillä ihan konkreettisesti sydämessä. Saatan saada hengenahdistusta ja rytmihäiriöitä, jos kuormitan itseäni liikaa kaikilla maailman vääryyksillä. Monta kertaa aivan nuoresta saakka olen jopa toivonut, että minut haettaisiin pois tältä pallolta jonnekin rakkaudellisempaan paikkaan.
Murehtiminen
Herkkänä huolestun helposti. Huolet saatavat saada nopeasti suhteettoman suuret mittasuhteet ja niinä aikoina kaikki tuntuu toivottomalta. Tiedän järjellä, että murehtiminen ei auta mitään, mutta se ei muuta olotilaani. Paras apu murheiden ja huolten keskellä on sydämen keventäminen läheisille, mukavien asioiden tekeminen (vaikka ei edes huvittaisi), ja kunnon itku kun siltä tuntuu. Jos oloni on täysin neuvoton, pyydän apua ”yläkerrasta”, joltain itseäni suuremmalta voimalta. Se helpottaa.
Siirtymätilanteet
Kun jokin tärkeä juttu on saatu päätökseen ja iso työ on tehty, tipahdan yleensä joksikin aikaa melankoliaan. Olo on tyhjä ja kaikkensa antanut. Myös lomalle lähtö ja siltä paluu on stressaavaa ja yleensä äksyilen koko perheelle kun olemme lähdössä reissuun. Yleisesti ottaen kaikenlainen siirtyminen paikasta toiseen ja olotilasta toiseen vaatii minulta hetken orientoitumisen. En pysty henkisesti hyppäämään asiasta toiseen ja monen asian välillä kauhean nopeasti, ja sitä monen on vaikea ymmärtää.
Suoritusten arviointi
Lopetin lapsena kaikki sellaiset harrastukset, joissa kilpailtiin tai suorituksia arvioitiin kokeilla. Halusin harrastaa vain harrastamisen ilosta. Tarkkailun alaisena pystyn harvemmin niin hyvään suoritukseen kuin omassa rauhassani ja se on aiheuttanut monta pettymystä itseen. Aikuisena sisuunnuin ja opettelin suoriutumaan paineen alaisena. Kokemus on tuonut itseluottamusta.
Yksinäisyys
Moni erityisherkkä on kertonut kokeneensa suurta yksinäisyyttä aika ajoin. Samoin on minulla. Muistan monia aikoja lapsuudessa, nuoruudessa ja aikuisuudessa, kun olen potenut erilaisuuden ja joukkoon kuulumattomuuden tunteita ja niistä johtuvaa yksinäisyyttä. Se alkoi helpottaa kun tutustuin erityisherkkyyteen, opin ymmärtämään itseäni ja hakeuduin sellaisten asioiden ja ihmisten pariin, jotka tukevat herkkyyttäni.
Voimakkaat tunteet
Erityisherkällä kaikki tuntuu enemmän ja syvemmin kuin vähemmän herkällä. Joskus minuun iskee selittämätön alakulo, joka voi jatkua päiväkaupalla. Mieli yrittää vimmatusti keksiä näille olotiloille aina jotain järkevää selitystä, mutta usein sitä ei löydy. Tämä on ominaisuus, jonka kanssa on vain pitänyt opetella elämään. Jonkin ajan päästä alakulo väistyy ja saatan kokea suurta onnea ja kiitollisuutta.
Laitoin itseni nuorena emotionaalisesti takalukkoon, sillä en jaksanut tuntea kaikkea koko ajan. Niitä lukkoja olenkin saanut purkaa nyt aikuisiällä ja useimmiten olen onnellinen kyvystäni tuntea syvästi.
Erityisherkällä on monesti aika lailla tekemistä omien luontaisten ominaisuuksiensa kanssa. Maailma, missä kilpaillaan, ihannoidaan saavutuksia, älyä ja materiaa tuntuu välillä hengästyttävän kiivastahtiselta, hyökkäävältä, pinnalliselta ja pahalta.
Jos olet herkän ihmisen läheinen tai työkaveri, ethän tee pilkkaa tai halvenna herkän ominaisuuksia? Älä kutsu herkkää yliherkäksi, epävakaaksi tai ylitunteelliseksi. Herkät ovat usein kovin ankaria itseään kohtaan ja heidän itsetuntonsa on kärsinyt monta kolausta herkkyyden vuoksi.
Kun herkällä on raskasta itsensä kanssa, silloin paras apu toiselta ihmiseltä on tuomitsematon läsnäolo, kuunteleva korva ja muutama lohdun sana. Ikävä olo helpottaa nopeammin, kun sen hyväksyy. Hyvääkin tarkoittavat neuvot ja kärsimättömyys voivat saada herkän tuntemaan, ettei hän kelpaa sellaisena kuin on.
Uskon, että vääränlaisuuden kokemusten takia moni herkkä onkin kehittänyt itselleen aina iloisen ja auttavaisen roolin suojatakseen itseään torjutuksi tulemiselta. Jokainen meistä kaipaa hyväksyntää sille, keitä sisimmässämme olemme. Jos olet herkkä, toivon ettet itse lisää omaa taakkaasi arvostelemalla itseäsi. Suo itsellesi samaa ymmärrystä, mitä annat muille.
Huonoina päivinä tai haastavina elämänjaksoina itsensä kanssa eläminen on toisinaan haastavaa. Itsestään on helpompi löytää epäonnistumisia ja epäkohtia. Negatiiviset ajatukset valtaavat mielen — yhdestä ajatuksesta kasvaa loppumaton virta. Omaa persoonaa, toimintaa tai esimerkiksi kehoa on vaikeaa nähdä hyvänä ja arvokkaana, yksi negatiivinen ajatus johtaa toiseen.
Usein osaamme kertoa työkavereille, ystäville, lapsille ja puolisolle, missä he ovat onnistuneet ja mikä heissä on arvokasta. Kuinka moni pystyy sanoittamaan omat vahvuutensa?
Jokaisessa on enemmän hyvää kuin huonoa, mutta jostain kumman syystä haluamme itsessämme tarttua useammin niihin huonoihin juttuihin. Itsensä kehuminen on tärkeää, vaikka voi aluksi tuntua haastavalta ja turhaltakin. Satunnaisia negatiivisia ajatuksia itsestä on varmasti kaikilla, mutta jatkuvat moitteet ja syyttelyt itsellemme alkavat hiljalleen muodostua totuudeksi, jota toistamme itsellemme.
Muistathan sinä, että olet arvokas omana itsenäsi. Olet arvokas ja taitava, vaikka välillä et onnistukaan saavuttamaan tavoitteitasi. Olet arvokas ja kaunis, vaikka et aina näytä siltä, miltä haluaisit näyttää. Olet arvokas ja riittävä, vaikka et saisi aina ilmaistua itseäsi kuten haluaisit. Olet arvokas silloinkin, kun tiuskit tai olet hiljaa, kun et tiedä, mitä sanoa. Olet arvokas myös nälkäkiukkuisena, väsyneenä ja kiireisenä. Tärkeintä on, että muistat puhua kannustavasti itsellesi myös haastavina hetkinä.
Jos itsensä kehuminen tuntuu vaikealta, ehkä voisitte seuraavan kerran ystävien kanssa tavatessanne kehua itseänne tai toisianne kilpaa. Toisten kannustavat sanat auttavat etsimään hyvän itsessämme etenkin niinä päivinä, kun koemme itsemme arvottomaksi. Muiden kauniit sanat auttavat meitä matkalla itsemme rakastamiseen, kauniita sanoja voi, ja kannattaa, myös pyytää.
Meissä kaikissa on valtavasti kauneutta, osaamista ja vahvuutta, mitä kannamme mukanamme läpi elämän. Nämä asiat jäävät liian usein sanoittamatta. Siispä juuri nyt on hyvä hetki miettiä itsesäsi yksi tai useampi hyvä asia. Mitä hyvää juuri sinussa on?
