Kaikki on hyvin – riippumatta siitä miten kaikki on

Kuva: Arto Wiikari 2018 / Otava.

Mainosyhteistyö Kustannusosakeyhtiö Otavan kanssa.


Saku Tuominen on koulutusalan yrittäjä, ravintoloitsija ja tietokirjailija. Juuri ilmestynyt Kaikki on hyvin riippumatta siitä miten kaikki on (Otava, 2020) on hänen 14. kirjansa.

Marraskuinen ilta New Yorkissa, vuosi on 2015. Istun The New Yorker -lehden seminaarissa vanhassa elokuvateatterissa Greenwich Villagessa. Lavalla on yksi maailman legendaarisimmista koripallovalmentajista, 11 NBA-mestaruutta voittanut Phil Jackson. Urheilupiireissä mies tunnetaan nimellä Zen Master, koska hän opettanut lajin suurimmat tähdet Michael Jordanista Scottie Pippeniin meditoimaan.

Hienon luennon päätteeksi hän lupaa vastata vartin ajan yleisön kysymyksiin. Ihmiset ryntäävät käytävillä olevien mikrofonien taakse. Viimeisenä ääneen pääsee arviolta 70-vuotias nainen. Hän kysyy, mikä on pitkän uran tärkein oppi valmentamisesta. Pidän kysymystä hieman kornina, kunnes kuulen vastauksen.

”Itse asiassa olen miettinyt tätä paljon ja ohjeeni liittyy paitsi valmentamiseen, myös opettamiseen ja vanhemmuuteen. Se kuuluu näin. Always recognize a coachable moment. Lyhyen tauon jälkeen Jackson jatkaa. ”Riippumatta siitä, olemmeko valmentajia, opettajia tai vanhempia, yritämme hampaat irvessä auttaa ja antaa neuvoja, mutta 95% menee kuuroille korville. Ainoa poikkeus on se, kun jotain yllättävää, ja usein ei-toivottua tapahtuu. Silloin ihminen on auki ja muutos voi tapahtua hetkessä.”

Mitä enemmän olen ihmisen oppimista tutkinut, sitä enemmän ajatuksesta pidän. Ei vähiten siksi, että se muutti oman pandemia-aikani. Kun korona iski ja ”kaikki” muuttui alkuvuodesta, ensimmäinen reaktioni oli hämmennys. Mitä tämä tarkoittaa yrityksilleni, läheisilleni, suunnitelmilleni, elämälleni? Mutta hetkellisen epävarmuuden jälkeen seuraava ajatus oli zen master Jacksonin.

Jos tämä ei ole coachable moment, mikä sitten?

Päätin etten anna hyvän kriisin mennä hukkaan. Päätin, että se ihminen joka tulee tästä ulos on parempi versio itsestäni. Aloin suhtautua kaikkeen, vaikeaankin, oppimiskokemuksena.

It is what it is.

Nyt, puoli vuotta myöhemmin voin todeta, että vuosi on ylittänyt odotukseni, jopa siinä määrin että minulla ei ole vielä valtavaa kiirettä palata takaisin ”normaaliin”, ainakaan siihen normaaliin, millaisena maailma minulle aiemmin näyttäytyi.

Esa Saarisella on hieno termi, ”uomakipitys”. Olen opiskellut erilaisia hyvän elämän taitoja vuosikausia. Nyt huomaan tehneeni sen ikkunat kiinni tai korkeintaan raollaan, uomissani kipittäen. Ottaneeni liian monet asiat paitsi itsestäänselvyyksinä, myös annettuina.

Tänään hymyilen itselleni. Mielipiteeni – sekä niiden määrä että voimakkuus – ovat alkaneet puolittua, mustavalkoinen on alkanut näyttäytyä väreissä, varmuudet ovat vaihtuneet kyseenalaistamiseen. Tietämisen sijaan suustani tulee yhä useammin ”ehkä” tai ”ei hajuakaan.”

Olen opiskellut hyväksymisen taitoa ja empatiaa, mielenrauhaa ja meditointia uudella avoimuudella. Olen pitänyt pitkiä taukoja, nukkunut hyvin, tehnyt hieman vähemmän mutta paljon paremmin. Ajatellut ajatteluani ja keskittynyt kuulemaan ja näkemään kirkkaasti.

Tietenkään kaikki ei ole ongelmatonta. Hyvää hetkeä seuraa usein huono ja haasteet ovat edelleen suuria, mutta kuka väitti, että kaiken pitäisikään olla helppoa? Olisiko se edes elämä, jonka haluan? Aiemmin ajattelin, että kun mielessäni on pilvistä, olemalla oikein taitava kykenen ajattelemaan sen aurinkoiseksi. Nyt olen armollisempi. Kun on aurinkoista, olen kiitollinen siitä hyväksyen, ettei pouta loputtomiin kestä. Joskus sataa ja joskus paistaa. Joskus tulee helle, joskus halla.

Kun tämän hyväksyy, kaikki on hyvin. Riippumatta siitä, miten kaikki on.

Kaikki on hyvin riippumatta siitä miten kaikki on -kirjan löydät Suomalainen.comista.

Katso Saku Tuomisen haastattelu: