En ole riippuvuuteni – Luulin olevani perustavaa laatua viallinen, kunnes oivalsin tämän

Riippuvuuden kahleissa

Olen Susanna ja alkoholisti. Olen Susanna ja läheisriippuvainen. Olen Susanna ja peliriippuvainen. Olen Susanna ja ostosriippuvainen. Olen Susanna ja sokeririippuvainen. Olen Susanna ja alkoholistiperheen lapsi.

Koska olen alkoholisti, olen itsekeskeinen. Koska olen alkoholisti, tunteeni heittelevät. Koska olen alkoholisti, minuun ei voi luottaa. Koska olen alkoholisti, minua ahdistaa. Koska olen alkoholisti, pakenen elämän haastavuutta. Koska olen alkoholisti, en saa tarpeekseni hyvistä jutuista. Koska olen alkoholisti, en kestä tylsyyttä.

Vielä vuosikausia toipumisen tielle lähtemisen jälkeen määrittelin itseni juuri näin. Riippuvuuteni ja negatiivisten ominaisuuksien kautta. Lisäksi uskoin todella vahvasti, että kaikki minussa oleva haasteellisuus johtuu jollain tapaa siitä, että olen riippuvainen. Luulin olevani perustavaa laatua viallinen.

Kutsuin itseäni riippuvaiseksi 24/7. Samalla ihmettelin, miksi en voi hyvin.

Kun näkökulma muuttuu

On totta, että minulla on riippuvaisia piirteitä. On totta, että minun täytyy muistaa se, mistä tulen suhteessa alkoholiin tai mihin tahansa asiaan, mikä saa dopamiinin virtaamaan ja hyvän olon tunteen värinän leviämään kehooni.

Olen kuitenkin niin paljon muuta kuin riippuvuuteni. Kaikki ne piirteet, joiden luulin johtuvan riippuvuudestani, ovatkin itse asiassa ihmisten piirteitä.

”Olen suurempi, parempi kuin tajusinkaan. En tiennyt, että minussa on niin paljon hyvää.” Kuulin tämän Walt Whitmanin lainauksen kauniina ja hiostavana kesäiltana täpötäydessä meditaatiosalissa. Olin tullut kymmenien muiden lailla reilun viikon kestävälle retriitille, jossa tutkimme, kuinka tuoda lisää iloa elämään. Kalifornialainen säihkyvällä hymyllään valloittava opettajamme johdatti meitä aiheeseen. Hän säteili aitoa iloa.

Muistan, kuinka tuolla retriitillä jotain loksahti kohdalleen. Aloin ymmärtää syvällisellä tasolla, kuinka itse asiassa minussa on olemassa lukematon määrä erilaisia puolia. Riippuvuus on vain yksi osa minua.

Oivalluksellani oli kauaskantoinen vaikutus. Sen kautta annoin itselleni luvan astua uuteen elämänvaiheeseen. Siinä olen tietoinen haavoistani, haavoittuvuudestani ja haasteistani. Mutta ennen kaikkea olen tietoinen kaikesta siitä hyvästä, mitä minussa on. Muistutan itseäni siitä joka päivä.

Ihmiseksi ihmisten joukkoon

Minä olen Susanna. Olen suurempi kuin mitä ikinä pystyin kuvittelemaan. Olen rohkea. Olen innokas. Olen luova. Olen myötätuntoinen. Tykkään hassutella. Rakastan. Osaan ottaa vastaan rakkautta.

Minä olen Susanna ja minussa on potentiaali kasvuun. Minä olen Susanna ja minulla on potentiaalia muuttaa maailmaa. Se ei ole mahdollista, jos olen lukkiutuneena riippuvaisen identiteettiin. Se ei ole mahdollista, jos näen itseni viallisena, läpeensä pahana.

Se on mahdollista vain, jos hyväksyn ja näen itseni juuri sellaisena kuin olen. Ihmisenä ihmisten joukossa.

Olen Susanna ja minä voin päättää, mikä osa minua on elämäni ohjaimissa. Tänään se ei ole riippuvuuteni.

”Kun yksikin nainen työstää läpi häpeänsä ja uskaltaa näyttää kipunsa, se vaikuttaa koko maailmaan” – Kokemuksia naistenpiiristä

Astu sisään piiriin

Perinteisesti naiset ovat tulleet yhteen, sen kummemmin koolle kutsumatta, organisoimatta. Kokoontuminen on ollut luonnollinen osa elämää. Feminiini tapa jakaa viisautta on ollut tarinoiden kertominen ja vertaistuen antaminen. Naisten kesken on synnytetty, vuodettu, kokoonnuttu vaihtamaan ajatuksia, neuvomaan ja rentoutumaan. Aiemmin etenkin käsitöiden teon lomassa ja nykyään olohuoneisiin, kynttiläillallisille, saunamökkiin, erätulille ja onlineen. Kalenteri täyttyy, ellei sinne erikseen varaa aikaa yhteen tulemiselle, joten koollekutsuminen on ensimmäinen askel piirin syntymiseen.

”Joka kerta kun naiset kokoontuvat, maailmaa paranee hiukan.”

On voimallista tulla sallivaan ja arvostavaan tilaan, jossa on mahdollisuus jakaa viisaita neuvoja, tukea, koskettaa, liikuttua, tulla kuulluksi, näyttää kipukohtansa, jakaa ilonsa ja surunsa. On tärkeää, että yhteentuloa siivittää kannatteleva ja rohkaiseva energia. Piirissä ei ole sijaa arvostelulle tai moralistisuudelle. Piiriin kokoonnutaan jakamaan tarinoita ilman suodatinta. Tarjolla on tukea erilaisiin elämänvaiheisiin. Luodaan mahdollisuus sanallistaa henkilökohtaisia tarinoita ja rohkeasti kertoa omaa totuutta, vaikka se poikkeaisi valtavirran ajattelusta.

Tarvitsemmekin rohkaisua ja kannustusta sekä erityisen tilan puhua ilman rajoittavia tabuja. Silloin voi puhua turvallisesti omista varjoista, havainnoista ja uskaliaasti paljastaa kipujansa, jakaa iloja ja menestystä!

”Kun yksikin nainen työstää läpi häpeän ja näyttää
kipunsa ja salaisuutensa maailmalle,
se vaikuttaa kaikkiin.
Koko maailma
muodostuu uudelleen.”

Naisten piiri on tila jossa voi nauraa, tuntea, luottaa, vapista, itkeä, rakastaa ja hassutella. Tarinoita kuunnellessa voimme huomata, että emme lopulta ole toisistamme kovinkaan erilaisia.
Turvallisuuden tunne ja oman ilmaisun voima kasvavat kun kuulemme samankaltaisia tarinoita toisiltamme. Piiriin tullaan myös oppimaan, ilman ylhäältä ohjattua hierarkiaa.
Piirissä voi jakaa juuri sen verran kuin haluaa. Ja voi ilmaista jos haluaa elämänkokemuksellista tietoa muilta, vai ei. Joskus kuulluksi tuleminen riittää.

Mitään piirissä jaettua ei tule jakaa piirin ulkopuolelle. Piirissä täytyy olla uskallusta kiivetä porttien yli, käydä omenavarkaissa vanhassa puutarhassa ja olla puhumatta siitä muille.

Kysymyksiä naisten piiriin ja syvällisempään tutustumiseen:

  1. Mistä olet ylpeä juuri nyt?
  2. Mikä on suurin haaste minkä olet selättänyt?
  3. Mitä toivoisit ihmisten sinusta tietävän?
  4. Mikä on paras neuvo minkä olet saanut?
  5. Minkä tai kenen ajatteleminen saa päiväsi kirkastumaan?
  6. Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?
  7. Millaiseen tarinaan identifioidut?
  8. Mitä toivoisit lisää elämääsi?
  9. Miten sinut on kasvatettu?

Teksti on osittain lainausta kirjastani Lumoava nainen – Tunne villi voimasi.

Valokuva: Levi Guzman / Unsplash

Meri Mortin inspiroiva suosikkikirja Lumoava tyttö kannustaa nuoria kulkemaan kohti omanlaista, rohkeaa elämää, jossa voi toteuttaa omaa luovuuttaan ja uskoa taianomaisuuteen. Katso tehtäväkirja täältä.

Psykologi: Henkiset haavat voivat viedä ilon elämästä, mutta niistä voi myös löytää vahvuutta

Psykologi Meg Arroll kertoo kolme esimerkkiä tilanteista ja elämänvaiheista, joista hänen kokemuksensa mukaan syntyy henkisiä kolhuja ja haavoja. Nämä henkiset haavat tai ”pienet traumat”, joiksi Meg Arroll niitä nimittää, aiheuttavat pahaa oloa, kun ne kasaantuvat yhden ihmisen elämään tai toistuvat useampaan kertaan.

Kirjassaan Pienet traumat – Henkisten haavojen suuret vaikutukset (Bazar 2024) Arroll kertoo yleisimmistä elämämme kolhuista, jotka eivät sovi trauman määritelmään, mutta joilla voi olla suuri vaikutus psyykkiseen hyvinvointiimme. Tässä kolme Arrollin kirjasta poimittua tavallista kolhujen lähdettä, jotka koskettavat meitä kaikkia.

1. Lapsuus ja suhde vanhempiin

Kiintymyssuhteita on tutkittu paljon, ja tutkimuksissa on todettu, että huoltajan tapa reagoida vauvaan tai pikkulapseen määrittää heidän yleisen turvallisuuden tunteensa. Turvallinen kiintymyssuhde on yleinen perheissä, joissa huoltajat ovat johdonmukaisia ja herkkiä lasten reaktioille, kun taas välttelevä kiintymyssuhde muodostuu, jos vanhemmat ovat etäisiä tai poissaolevia. Me kaikki viemme omaksumamme kiintymyssuhdemallit omiin ihmissuhteisiimme aikuisina.

Toisinaan se on hyvä asia, toisinaan ei niinkään, sillä turvattomat kiintymyssuhdemallit voivat johtaa tilanteisiin, jotka eivät ole parhaita mahdollisia ja joista jää usein jotenkin surkea olo. Näin turvattoman kiintymyssuhteen aiheuttama pieni trauma voi myös siirtyä sukupolvesta toiseen.

Lisäksi huoltajilla voi itsellään olla useita pieniä traumoja, joita heillä ei ole ollut mahdollisuutta tutkia ja hoitaa. Tai käytännön arki voi johtaa siihen, että lapset tuntevat olonsa joskus yksinäiseksi. Monet lapset saattavat olla paljonkin yksin kotona vanhempien ollessa töissä. Tässä tilanteessa ei ole mitään suurta traumaa, ja usein vanhempien on vain pakko tehdä töitä. Toisaalta lapsella ja hänen huoltajillaan voi olla hyvinkin erilaiset luonteet, eivätkä he oikein ymmärrä toisiaan. Tutkimusten mukaan vanhempien ja lasten luonteiden yhteensopimattomuus voi aiheuttaa pienen pieniä säröjä kiintymyssuhteeseen.

2. Koulu ja kaverisuhteet

Pienet traumat syntyvät pikemminkin hienovaraisista kohtaamisista kuin vakavista tilanteista, esimerkiksi kiusaamisesta. Avoin kiusaaminen on suuri lapsuusajan trauma, ja liian moni lapsi kärsii siitä, mutta monella muulla lapsella peitellympi ilkeyden kokeminen, ulkopuolisuuden tunne, nöyryytykset kaveriporukoissa, koulun kokeiden aiheuttama stressi ja paineet menestyä ympäristössä, jossa keskitytään paremmuusjärjestykseen eikä mielekkääseen oppimiseen, voivat aiheuttaa pienen trauman.

3. Muut tärkeät ihmissuhteet

Tapa, jolla itse kukin meistä rakastaa, eli kiintymyssuhdemalli, kehittyy lapsuudessa, mutta tarina ei pääty vanhempiin tai muuhun hoitajaan. Vaikka nämä ihmissuhteet usein sanelevat tunnesuhteitamme aikuisina, ne eivät ole kiveen kirjoitettuja. Vaikka olisi niin onnekas, että on luonut voimakkaat, turvalliset siteet varhaislapsuuden hoitajiinsa, voivat vaikeat ihmissuhteet silti aiheuttaa pienen trauman ja vääristää sisäistä kompassia.

Kaikki intiimit ihmissuhteet edellyttävät avautumista ja haavoittuvuudelle antautumista. Saamme kolhuja rakkauden tai romanttisen suhteen päättymisen aiheuttamasta tuskasta, mutta pieniä traumoja voi syntyä myös kanssakäymisessä ystävien, tuttavien tai työtovereiden kanssa. Vastaanotollani olen havainnut, että varsinkin naisten ystävyyssuhteet vaikuttavat emotionaaliseen terveyteen sekä myönteisesti että kielteisesti.

Miksi omiin haavoihin kannattaa tutustua?

Pykologi Meg Arroll toteaa, että lähes kaikilla on pienten traumojen piirteitä, kuten täydellisyyden tavoittelua ja vitkastelua, vaikeutta löytää ”sitä oikeaa”, turhautumista olemassaolon luonteeseen, unettomuutta, lohtusyömistä ja alakuloa. Ne ovat aika yleismaailmallisia pulmia elämässä, jonka ei ole tarkoituskaan sujua ongelmitta. Jokaisen kannattaisi opetella tunnistamaan omat haavansa ja kolhunsa, koska vain ymmärtämällä oman pienten traumojen ainutlaatuisen yhdistelmän ja sen vaikutuksen on mahdollista kääntää elämässä uusi sivu ja kirjoittaa itse oma tarinansa.

Omaan tunne-elämään ja mieleen vaikuttavien tekijöiden tiedostaminen auttaa muuttamaan aidosti uskomuksia, ajatusmalleja ja käyttäytymistä. Tämä auttaa elämään elämää, jossa on paljon vähemmän ahdistusta, itseluottamuksen puutetta ja lievän masennuksen oireita. Arroll kirjoittaa:

”Eräs asiakkaani sanoi minulle kerran: ”Saatan tuntea oloni masentuneeksi, mutta se ei tarkoita, että olen masentunut.” Juuri tästä pienessä traumassa on kyse. Tällaiseen yleiseen, synkkään sisäiseen kamppailuun, joka vie elämästä kaiken ilon, ei kuitenkaan ole tarjolla kovin paljon apua. Siksi jokaisen on itse työstettävä pieniä traumojaan ja päästävä niiden läpi elinvoimaisen psyykkisen immuunijärjestelmän turvin.”

Uutuuskirjassa Pienet traumat – Henkisten haavojen suuret vaikutukset (Bazar 2024) psykologi Meg Arroll kertoo, mitä henkiset haavat ovat, miten ne ilmenevät ja miten niitä voi itse hoitaa. Kirjan löydät TÄÄLTÄ.

 

Sisäinen lapsi vaikuttaa siihen, miten suhtaudumme toisiin ihmisiin aikuisena – Näin voit tutustua tiedostamattomiin puoliisi

Pieni, ruskeatukkainen tyttö vaaleanpunaisessa Disneyn Lumikki- mekossa tulee luokseni. ‘Hei Susanna, onpa ihana nähdä sinua!’ sanon hymyillen ja nostan hänet syliini. Hieromme neniä vastakkain ja kerron hänelle taas kerran, miten kaunis, ainutlaatuinen ja arvokas hän onkaan juuri sellaisena kuin on. Sydäntäni vihlaisee, kun hän kuiskaa minulle, ettei oikein tiedä, miten hänen pitäisi olla, jotta tulisi hyväksytyksi.

Sisäinen lapsi on meissä jokaisessa asuva psyykkeen osa, joka on muotoutunut lapsuuden kokemustemme seurauksena. Erityisesti varhainen suhteemme vanhempiin tai muihin hoivaajiin vaikuttaa sisäisen lapsemme rakentumiseen. Hyväksytyksi ja kohdatuksi tullut lapsi, jonka tarpeisiin on vastattu oikea-aikaisesti asianmukaisella tavalla muodostaa ihan erilaisen kuvan itsestään, muista ihmisistä ja maailmasta kuin sellainen lapsi, joka on joutunut kohtaamaan turvattomuutta ja sivuutetuksi tulemista.

Sisäinen lapsi elää aikuisessa

Lapsuusiän kokemukset jättävät meihin pysyvät jälkensä, jotka kulkevat mukanamme vielä aikuisinakin. Koska varhaislapsuutemme tilanteet ja tunteet tallentuvat alitajuntaamme, emme useinkaan ole itse tietoisia niiden vaikutuksesta nykyhetkeen. Sisäinen lapsemme voi kuitenkin näyttäytyä meissä monin tavoin: hän saattaa astua esiin kuormittavissa hetkissä tai konfliktin uhatessa sekä vaikuttaa uskomuksiimme, tunteisiimme sekä tapaamme ajatella ja käyttäytyä.

Sisäinen lapsemme on syntynyt vuorovaikutuksessa (tai sen puutteessa), joten aikuisiälläkin hän ilmenee usein kanssakäymisessämme muiden ihmisten kanssa. Oman Sisäisen lapseni hälytyskellot alkavat soida, mikäli vuorovaikutustilanteessa on mielestäni pienikin konfliktin mahdollisuus. Tästä syystä minun on vaikeaa nostaa hankalia asioita esille, antaa kritiikkiä tai olla eri mieltä.

Sisäisen lapsen lahja

Lapsi meissä ei haasteista huolimatta ole kuitenkaan ominaisuus, josta täytyisi yrittää päästä eroon. Itse näen Sisäisen lapseni olevan taakan sijaan lahja- hänen ansiostaan minulla on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä. Kohtaamalla rakkaudella pienen, Lumikki-mekkoisen tytön, voin ymmärtää paremmin itseäni, omaa toimintaani, reaktioitani ja tunteitani. Hänen avullaan voin nostaa alitajuntani pimeydestä aiemmin piilossa olleita puoliani tietoisuuden valoon ja nähdä itseni kokonaisemmin.

Sisäisellä lapsellamme on myös hallussaan aivan erityisiä supervoimia! Hänellä on luontainen kyky olla läsnä ja luova. Lapsi meissä on myös utelias, innostuva sekä leikkisä. Yhteyden saaminen näihin ominaisuuksiin itsessämme voi tuoda meille iloa, kepeyttä ja uusia, raikkaita näkökulmia.

Milloin sinä olet viimeksi vastannut Sisäisen lapsesi kutsuun?

Lapset eivät vaurioidu vaikeista tunteista – Haitallisempaa on asioiden peittely tai tunteiden kanssa yksin jääminen

Elämä on elämää, kyllä se saa tuntua.⁠ Silti moni meistä projisoi lapsiinsa tai ylipäänsä muihin itse kokemansa yksinjäämisen. Se näkyy esimerkiksi niin, että ajattelee että karmeinta mitä voisi tapahtua ja kaikkein eniten väärin lapsia kohtaan olisi, jos vanhemmat eroaisivat tai jos lapsi kokee pettymystä, surua tai pelkoa. ⁠
⁠
Meillä on maassamme niin paljon tunnistamatonta, kollektiivista turvattomuutta ja tunnetraumaa, että suurin osa meistä on jäänyt varhaisissa vaiheissaan yksin (useammassa sukupolvessa). Tätä kaikkea voi hoivata. Voi löytää avautumista ja eheytymistä – sitä, että alaspainetut, piilotetut, vaietut ja tuntemattomat tunteet saa löytää ja käydä läpi. Se johtaa vapautumiseen ja voimautumiseen. ⁠

⁠
Moni meistä aikuisista kantaa kuitenkin vanhaa mallia, että olisi aivan hirveää, jos lapsi joutuisi kokemaan ”jotain kamalaa” – eli tunteita ja kenties sitä samaa yksinjäämistä, hämmennystä ja sekasotukua tunteissaan – kuin itse on joutunut kokemaan. ⁠
⁠Mutta ei lapsi jää yksin, jos häntä ei jätetä yksin.

Lapsi ei tarvitse  turvapeittoa elämältä vaan kohtaavan ja kuuntelevan sylin. Kokemuksen siitä, että on sallittua tuntea surua, pettymystä, kiukkua, häpeää, avuttomuutta, kepeyttä ja iloa ja vieläpä samaan aikaan toisinaan. Silloin lapsi oppii, että elämä ON kontrolloimatonta ja siinä tapahtuu monenlaisia asioita.

Hän oppii, että meillä jokaisella sielulla on täällä ihan oma pörhellyksemme käytävänä, eikä elämää, muutoksia, kriisejä ja kasvua tarvitse pelätä. Ei tarvitse pelätä virheitä, eikä sitä että jotain kamalaa voi sattua milloin vain. Ei tarvitse pelätä sitä, että jää yksin, eikä tarvitse sivuuttaa tunteitaan ja tarpeitaan vaan voi tulla kokonaisena rakastetuksi. Silloin oppii arvostamaan itseään ja kokemaan oloaan luottavaiseksi arvaamattomankin elämän keskellä.

Lapsi ei jää yhtään vähemmän yksin, jos hänen tietään silotellaan ja turvarakenteista (esimerkiksi ydinperheestä) pidetään ehdoin tahdoin kiinni, vaikka lasten vanhemmat olisivat kasvaneet toisistaan jo ulos, ja rakkaudellista voisi olla uudelleentutkia suhdetta tai kenties luopua ja luoda uutta. ⁠Miten muutenkaan lapsi oppisi olemaan tosi itselleen kuin aikuisen mallin kautta?

Kukaan meistä ei voi kasvaa eikä löytää täyttä potentiaaliaan tai sitä mitä haluaisi elämässä, ellei tiedä pystyvänsä handlaamaan myös vaikeita tunteita. Sellainen sisäinen voima syntyy vain kokemuksen – eli myös kriisien kautta.
⁠
Kukaan meistä ei kuole vaikeisiin tunteisiin ja muutoksiin. Mutta ilman tunnetaitoja voimme jäädä jumiin ja kokea huonoutta, vaikka oikeasti tarvitsisimme vain turvaa, hyväksyntää ja rauhaa kuulla tunteiden alla olevia tarpeita. Tarvitsemme sitä, että koemme olevamme rakastettuja ja kuultuja vaikeuksien keskelläkin. Lapsia voi opettaa käsittelemään tunteita ja elämää vastaanottavaisesti, luottavaisesti, turvan ja tunteiden taitoja kultivoiden. ⁠Myös omaa sisäistä lastaan saa ja voi opettaa tähän – vaikka eläkeikäisenäkin. Koskaan ei ole myöhäistä oppia ymmärtämään itseään ja tunteitaan myötätuntoisesti.

Kuva: Unsplash.com

Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

10 vinkkiä työpaikkakiusatun tueksi – Näin vaikeassa tilanteessa kannattaa toimia

Ole ystävällinen työtoverille, joka kohtelee sinua huonosti. Se on todella haastava vaatimus kenelle tahansa, joka kohtaa henkistä väkivaltaa työyhteisössään. Myönnän sen heti. Valitettavasti se on kuitenkin ainoa asia, joka voi vielä tilannetta eteenpäin, ja mikä tärkeintä – varmistaa työpaikkakiusaamista kohtaavan oikeuksien toteutuminen.

Siinä vaiheessa, kun ulkopuoliset tulevat mukaan tilannetta selvittämään, on työpaikkakiusattu saattanut kokea henkistä väkivaltaa jo pitkään. Selvittämistä ei edistä, jos kiusaamista kokenut näyttää rajojaan tavalla, joka on muiden mielestä epäystävällistä. Silloin ulkopuolisesta voi tuntua, että kiusattu itse on tilanteessa suurin ongelma, eikä se, joka tilanteen omalla huonolla käytöksellään aloitti.

Jotta jaksat pysyä ystävällisenä, tarvitset valtavasti tukea tilanteessa, koska neuvoni ei ole helppo toteuttaa. Olosi on todennäköisesti rikkinäinen, vihainen ja todella ärtynyt – ja sinulla on oikeus myös näihin tunteisiin.

Siksi keräsin avuksesi kymmenen eri reittiä, joista voit etsiä itsellesi tukea. Älä jää tilanteeseesi yksin:

1. Esihenkilö ja HR.

Työnantajaa edustavilla tahoilla, kuten esihenkilöllä ja HR:llä, on velvollisuus puuttua epäasialliseen käytökseen. Tilanne on kuitenkin heille haastava ja heitä koskee myös tasapuolisuuden vaatimus – ja siksi he eivät voi olla ainoita tukihenkilöitäsi. Tarvitset tukea lisää.

2. Työterveyshuolto.

Työterveyshuollosta saat tietoa ja empatiaa sekä tarvittaessa myös sairauslomaa. He voivat myös tukea sinua, kun otat tilanteen esille työpaikallasi.

3. Työyhteisösovittelu, työnohjaus, lyhyt tai pitkä terapia, työpsykologi.

Pyydä työnantajaa maksamaan työyhteisösovittelija, työnohjausta, käyntejä työpsykologilla tai lyhytterapiaa. Jos näitä ei ole saatavilla, eikä sinulla ole varaa maksaa itse käyntejä, korvaa Kela kolme vuotta kuntoutuspsykoterapiaa. Myös julkiselta sektorilta ja järjestöistä löytyy erilaisia mielenterveyspalveluita.

4. Henkilöstön edustajat.

Työsuojeluvaltuutettu, luottamusmies, luottamusvaltuutettu… henkilöstön edustajilla on monta nimitystä. Jos sellaista ei ole vielä valittu työyhteisöösi, voit ottaa yhteyttää ammattiliittoosi.

5. Työtoveri, joka on samassa tilanteessa.

Jos ikävästi käyttäytyvä on esihenkilösi tai johtaja, teitä saattaa olla muitakin hänen suosikkijärjestelmänsä armoilla. Jos taas työyhteisössä on paljon erilaisia haasteita, saatat löytää kohtalotoverin toiselta osastolta tai muusta tiimistä.

6. Työyhteisöstä lähteneet.

Joku on saattanut jo ennen sinua olla saman ihmisen tai ihmisten työpaikkakiusaamisen kohteena. Tutki asioita ja ota yhteyttä työyhteisöstä lähteneisiin tarvittaessa. Joku, joka on jo kokenut saman, voi olla yksi tärkeimmistä tukipilareistasi tilanteessa.

7. Muut työpaikkakiusaamista kokeneet.

Voi olla, että et löydä samasta työyhteisöstä vertaistukea, mutta monia muita voit löytää. Kysy ystäviltä ja tutuiltasi, jos he ovat kokeneet henkistä väkivaltaa tai jos heillä olisi mielessä joku muu tukea kaipaava.

8. Perheenjäsenet, seurustelukumppani ja sukulaiset.

Läheisesi voivat olla suuri tuki tilanteessasi. Muista kuitenkin, ettet kuormita heitä liikaa tilanteella. Etsi myös muita ihmisiä tukiverkostoosi.

9. Kirjoita kokemuksistasi.

Kirjoita päiväkirjaa tai kokoa dokumentteja tietokoneellesi. Tapahtumien dokumentointi on tärkeää, kun viet asiaa eteenpäin, mutta se voi myös tarjoaa mahdollisuuden käsitellä tapahtunutta ja tunteitasi. Ehkä voit antaa jonkun myös lukea kirjoituksiasi?

10. Lue kirjallisuutta.

Kirjallisuus työpaikkakiusaamisesta, työyhteisöhaasteista ja johtamisesta voi tuoda sinulle tukea siitä, että olet oikeassa, eikä sinua saa kohdella huonosti. Esimerkiksi oma teokseni Se ei johdu sinusta – Vähättelyn historia työelämässä (Avain 2021) on saamani palautteen mukaan toiminut tässä tarkoituksessa. Yksi lukijani kertoi lukevansa kirjaa pienissä paloissa, jotta hän muistaisi, ettei tilanne johdu hänestä itsestään.

Tutustu myös muihin blogikirjoituksiini, kuten tähän, jossa puhun herkkien ihmisten kohtaamasta kiusaamisesta. Tai ehkä esihenkilön asenne näkyi muista tökeröistä kysymyksistä, joita olen listannut tässä blogikirjoituksessa.

Jos tilanteesi on todella vaikea, tähän blogikirjoitukseen olen ehdottanut sinulle muutaman vaihtoehdon, joiden mukaan edetä. Paljon voimia raskaaseen tilanteeseesi!

Kun uni ei tule ja rauhoittuminen on vaikeaa – lohdun ajatuksia unettomalle

Olen kokenut elämässäni useampia unettomuuden jaksoja, eikä yhdenkään niistä muisteleminen tunnu mukavalta. Tiedän, miltä tuntuu maata yön pimeinä tunteina hereillä ja pelätä hulluksi tulemista tai sitä, selviytyykö seuraavasta päivästä. Tahdon sanoa tämän muistutukseksi sinulle joka ehkä koet tai olet kokenut samaa: et ole yksin.

Olen ihminen, joka kuormittuu helposti niin innostuksesta kuin stressistä ja koen, että uupumisen läpikäyminen korosti tätä ominaisuutta entisestään. Minulle on ollut todella tärkeää oppia ymmärtämään omaa kehoa ja mieltä, herkkyyttä ja hermostoni toimintaa – etenkin jälkimmäinen on tuonut valtavasti voimaa ja ymmärrystä sekä konkreettisia työkaluja siihen, miten huolehtia omasta hyvinvoinnista ja unesta ihan jokapäiväisen arjen tasolla.

Hermostoa rauhoittavat harjoitukset, offline-aika, aamujen ja iltojen rauhoittaminen sekä omassa rytmissä ja itselle tärkeiden asioiden sekä arvojen mukaan eläminen ovat minulle tärkeitä ankkureita, joihin keskitän paljon energiaa.

Mutta vaikka hyvinvointi ja levon priorisointi ovat olleet kaiken tekemisen taustalla jo vuosien ajan, ei ihmisyydestä pääse eroon. Minulla kuormitus vaikuttaa ensimmäisenä siihen, että rentoutuminen muuttuu äärimmäisen hankalaksi ja tämä vaikuttaa taas suoraan uneen tai sen laatuun. Välillä kierre on mennyt niin pahaksi, että olen hakenut apua tilanteeseen.

Koin jossain vaiheessa häpeää siitä, että minun pitäisi jo tietää – että miksi kaikki ne kymmenet erilaiset rauhoittavat työkalut eivät toimi, ja eikö pitäisi jo osata paremmin. Mutta vaikka uni ja lepo ovat yksi hyvinvoinnin tärkeimmistä kulmakivistä, siinä vaiheessa kun niistä alkaa stressaamaan, ei olla oikeassa suunnassa.

Yksi tärkeimpiä asioita onkin muistaa, että levon, unen tai palautumisen ei tarvitse olla suoritus, vaan jotain mille antaa aikaa ja tilaa.

Ja että ihmisen keho on viisas.

Se on viisas kun reagoi ja toisaalta, vaikka olisi kuinka kierroksilla, keho osaa kyllä rauhoittaa itseään. Vaikka valvoisi viikkoja, jossain vaiheessa uni tulee, sillä keho on luotu siihen. Ja tärkeintä mitä itselleen voi antaa – ainakin minun kokemukseni mukaan – on pehmeyttä ja armollisuutta. Niin päivällä, illalla kuin yölläkin.

Etenkin niissä hetkissä, kun hermosto rullaa pahasti ylikierroksilla on tärkeää harjoitella antamaan itselleen hyvää ja oppia priorisoimaan niitä kaikista pienimpiä tekoja, pysähtymisiä ja läsnäolon hetkiä, joita lopulta ovat kaikista merkityksellisimpiä.

Ja muistaa, että tämäkin menee ohitse aikanaan.

Listasin sinulle muistutuksia, jotka ovat itseäni auttaneet tai lohduttaneet unettomuuden tai levottomuuden keskellä:

Muistathan myös, että omaan oloon kannattaa hakea apua. Joskus univaikeuksia aiheuttaa nykyhetken tai aiemman elämän kipeät ja vaikeat tapahtumat, eikä niiden kanssa tarvitse pärjätä itsekseen. <3

  • Et ole yksin, etkä tule hulluksi vaikka et saisi unta. Kehosi on luotu nukkumaan, ja uni tulee jossain vaiheessa. Vaikka siihen tuntuisi vaikealta luottaa.
  • Selviät kyllä seuraavasta päivästä myös ns. puolilla valoilla. Olen itse todistanut tämän mahdolliseksi useampaan otteeseen, ja niin ovat lukemattomat muutkin samaa kokeneet. Voisitko ehkä rajata tulevaan päivään vain tärkeimmät asiat, jotta et kuormita itseäsi liikaa? Voisiko vähemmän olla enemmän?
  • Kokeile nousta sängystä jos homma menee pyörimiseksi. Käy juomassa, istahda lukemaan tai avaa ikkuna ja tuijota tähtitaivasta.
  • Tee sängystä turvallinen pesä, johon mennä vasta kun unettaa. Voit kokeilla panostaa kauniisiin ja laadukkaisiin lakanoihin sekä vuodevaatteisiin.
  • Tee makuuhuoneesta pimeä ja kokeile pitää lämpötila sopivan viileänä. Voit testata myös unimaskia tai korvatulppia, jos olet herkkä valolle ja äänille.
  • Unen saannissa on kyse antautumisesta, odottamalla se harvoin saapuu. Anna itsellesi aikaa rentoutumiseen ja turvan tunteen vahvistamiseen.

Älä kierrä angstia – näillä keinoilla voit käsitellä sitä

Moni havahtuu tavallisissa arjen tilanteissa huomaamaan, että olotila on epämääräisen ärtynyt, kiukkuinen tai pahantuulinen. Kauppajonossa seisominen ketuttaa, jonkun toisen kommentti on jäänyt kaivelemaan tai joskus sitä tuskastuu vain itseensä, kun unohti jumppakamat kotiin. Jos näitä arkisia olotiloja koittaa väistellä liiaksi, ne voivat jäädä vaivaamaan ihan huomaamatta.

On täysin luonnollista, ettei epämiellyttäviä olotiloja haluaisi kokea. Vältämmehän muutoinkin arjessa epämukavuutta. Väistelyn sijaan saatetaan tarvita muita keinoja. Angstin kokemuksesta puhutaan paljon, mutta mitä sille sitten oikein voisi tehdä? Miten omia tuntemuksiaan voisi käsitellä?

1. Tunnista ja tunnusta

Yritämme usein kieltää koko ikävän kokemuksen olemassaolon. Emme sallisi itsellemme kokea vaikka ärtymystä pikkuasioista. Ei kai nyt kauppajonossa seisominen saisi ärsyttää? Tutkimusten mukaan pelkkä sanan löytäminen omalle kokemukselle helpottaa. Koita löytää kokemuksellesi jokin sitä kuvaava sana, tai vaikka lause, joka kiteyttää sen. Millainen ääni kuvaisi sitä? Etsi rauhallinen paikka ja päästä se ulos sanoina. Joskus kirosana tai vaikka karjaisu antaa angstin kokemukselle muodon, joka auttaa sen käsittelyä.

Oman kokemuksen tunnustaminen ja salliminen itselle on avain sen helpottamiseen. Kun itsekseen tuskailu kuormittaa, pysähdy tutkailemaan kokemustasi kaikessa rauhassa. Kuinka voimakas nimeämäsi kokemus on asteikolla 1-10? Missä kohtaa tunnet sen kehossasi, ja miltä se tuntuu? Mitä ajatuksia ja tunteita siihen liittyy? Kysy sitten itseltäsi, miten voisit kokea enemmän väljyyttä ja tilaa tilanteessa, jossa olet.

2. Kehon kautta purkaminen

Saatat tunnistaa kokemuksesi parhaiten kehossasi. Jostakin kiristää tai puristaa, olo voi olla voimaton tai jopa aggresiivinen. Moni onkin huomannut, että juoksulenkki tai muu liikunnallinen tekeminen helpottaa oloa. Hienoa jos olet löytänyt jonkin itsellesi sopivan tavan purkaa angstin sävyttämää olotilaa.

Voit kokeilla löytää ilmaisutapaa kokemuksellesi kehon kautta ihan tietoisestikin. Mieti, millainen asento voisi kuvata kokemaasi olotilaa. Entä mikä olisi vastakohta tälle asennolle? Jos vaikka hartiat tuntuvat painuvan kasaan, ota korostetusti tuo asento. Kokeile sitten vastakohtaa, miltä tuntuu avata rintakehää? Olisiko jokin liike, joka helpottaisi oloasi?

3. Kirjoita tai piirrä

Angstin kokemukselle voi olla haastavaa löytää selkeää sanallista ilmaisua. Sen sijaan voi kokeilla muitakin keinoja. Jos huomaat angstisi liittyvän jonkun toisen toimintaan, kirjoita kirje tälle henkilölle. Päästä paperille kaikki ajatukset ja tunteet, joita mieleesi tulee. Kun olet saanut kaiken ulos, lue tekstisi vielä läpi. Älä kuitenkaan näytä kirjoittamaasi muille, sen sijaan voit repiä sen pieneksi silpuksi. Ehkä sitten on helpompi päästää kokemuksesta irti.

Jos pidät piirtämisestä tai maalaamisesta, tee kuva kokemuksestasi. Piirrä tai maalaa se sellaisena, kuin se tulee ulos. Voit miettiä, millaiset värit kuvastaisivat kokemustasi parhaiten ja käyttää puuvärejä tai vesivärejä. Älä mieti lopputulosta, vaan kuvasi voi jäädä lapsenomaiseksi tai rumaksikin. Pääasia, että kokemus pääsee ulos paperille. Tarkastele sitten tekemääsi kuvaa. Minkä nimen nyt antaisit sille?

Kun annat kokemuksellesi hetken aikaa ja jonkin keinon päästä ulos, se ei jää vaivaamaan sinua ja pilaa päivääsi. Luota prosessiin ja löydä itsellesi sopivat keinot käsitellä meitä kaikkia silloin tällöin vaivaavaa angstia.

Opi purkamaan ja käsittelemään vihaa, kiukkua ja muita räjähdysherkkiä tunteita Angstin purku -korttien avulla – kortit sopivat lapsille, nuorille ja aikuisille:

Mitäpä jos on tullut aika päästää irti jostain, mitä kannat sitkeästi mukanasi?

Kannamme kukin mukanamme monenmoista kuormaa, joka uhkaa toisinaan vääntää henkisen selkärankamme korkkiruuviksi.

Tämä on meidän ihmisten yksinoikeus. Tiettäväksi yksikään toinen eläinlaji ei sullo kokemuksiaan pääkoppaan ja hämmennä niitä vuosikausia menettäen mielenrauhansa, pahimmillaan jopa terveytensä.

Kun kohtaamme itsemme, haluamme usein ratkaista arvoituksen ja löytää vastauksia, joiden myötä uskomme taakan keventyvän. Kunhan vain saan kaiken käsiteltyä auki: isäsuhteen, äitisuhteen, edelliset suhteet, nykyisen suhteen, unelmieni suhteen, maailman palamisen, elämän tarkoituksen, jne.

Sitten voimme sanoa olevamme valmiita.

Monesti opetetaan, että pelot ja niistä kumpuavat haasteet täytyy ratkaista ajattelun ja tekemisen kautta. Pohtia kysymyksiä ja etsiä niihin vastauksia.

Ehkä joskus niinkin.

On kuitenkin olemassa myös muita reittejä. Ei pois sulkevia vaan ennemmin tukevia.

Ympäristö ja ihmiset ympärillämme

Olemme saumaton osa ympäristöämme sekä ympärillämme olevia ihmisiä. Kuulumme yhteen, kasvamme yhdessä.

Etenkin meillä suomalaisilla on käsittämätön etuoikeus: pääsemme käytännössä mistä vain kohtuullisella vaivalla metsän siimekseen. Voimme mennä luontoon, kävellä havupuiden varjoon tai laskeutua veteen, ja kuunnella, mitä se meille haluaa kertoa. Sekä ympäröivä luonto että ennen kaikkea oma luontomme.

Molemmat pääsevät ääneen usein vasta hiljaisuuden laskeutuessa.

Voimme myös etsiä heitä, kenen seurassa meidän on turvallista olla, ja valita tulla nähdyksi ja kuulluksi taakkamme kanssa. Yleensä seurauksena on kuorman keventyminen kun huomaamme, ettemme ole yksin.

Voimme päästää jostain irti.

”Mielestäni ei ole olemassa parempaa menetelmää nykyhetkessä pysymiseen kuin päästä pois päästä ja siirtyä aistien maailmaan.”

Anthony de Mellon sitaatti kirjasta Sadhana – Tie Jumalan luo kiteyttää paljon.

Kärsimys on aina mennyttä tai tulevaa

Kun hahmotamme kuormaamme ja tarkkailemme sen aiheuttamaa kipua ja kärsimystä, huomaamme, että se kumpuaa lähes poikkeuksetta joko jostain tapahtuneesta tai skenaariosta, että jotain tulee tapahtumaan. Menneestä tai tulevasta.

Paradoksaalisesti olemassa olevassa hetkessä ei useinkaan ole mitään hätää.

Voin hengittää ja olla siinä.

Harva meistä omaa kuitenkaan sen kaltaista zeniläisyyttä, että pystyisi alvariinsa pyhittämään elämänsä olemassa olevalle hetkelle. Moiseen pyrkimykseen ei kannata hirttäytyä.

Ei liene silti pahitteeksi, jos rahtusen useammin sopisimme itsemme kanssa siitä, mitkä maailman murheet meidän on kohdattava juuri tänään ja mitkä voimme jättää jollekin toiselle päivälle.

Pätee yhtälailla niin työtehtäviin kuin myös sielullisiin pohdintoihin.

Ei ole syytä pelätä maailman kaatumista päivänä, jolloin huomaat seisovasi tukevasti pystyssä.

Et ole erillinen muista, eivätkä ole pelkosikaan

Kuormittaviin tunteisiin ja pelkoihin liittyy usein saumattomasti häpeä. Ajatus siitä, että olen erilainen ja jotenkin epäkelpo. Jos oma päänsisäinen maailma tuntuu vialliselta, sitä harvemmin haluaa raottaa ulospäin. Lääkkeeksi löytyy rooleja ja riippuvuuksia, jotka toimivat huopana musertavalle ja salassa pysyvälle tunteelle.

Eihän kukaan muu toimi näin. Ei kenelläkään muulla ole tällaista kuormaa tai tällaista kipua.

Kyllä, olet uniikki yksilö. Samalla lukemattomat ihmiset ympärilläsi tietävät mistä puhut, jos kuvailisit heille tuntojasi ja kokemuksiasi. Jaamme häkellyttävän määrän samankaltaisuutta. Mikäli valitsemme pysyä erillään muista, tämä ihme jää helposti huomaamatta.

Mieti tilannetta, jossa sinulle entuudestaan etäinen ihminen lähestyisi ja haluaisi uskoutua sinulle itselleen tärkeästä luottamuksellisesta asiasta. Mitä ilmeisemmin selkärankasi suoristuisi ja kuuntelisit herkällä korvalla. Luultavasti kokisit suureksi kunniaksi sen, että henkilö valitsee luottaa juuri sinuun. Haluaisit olla luottamuksen arvoinen.

Vaikka näin päin tilanne tuntuu itsestään selvältä, toisinpäin ajattelemme, etteivät muut ole kiinnostuneita omasta kivustamme ja huolistamme. Emme halua kuormittaa heitä, joten valitsemme pysyä vaiti.

Omista peloista ja häpeästä puhuminen luotettavan ihmisen kanssa on juurikin kuin raottaisi kokispullon korkkia. Se purkaa lempeästi sitä painetta, joka kuormasi painosta sisällesi on jumiutunut.

Ja kun yksityisen tuo julki, se muuttuu yhteiseksi.

Nykyihmisen eliniänodote on jossain 79-85 -ikävuoden välillä. Siinä ajassa ei ratkaista kaikkia ihmiselon varrelta tarttuneita pulmia.

Mitä sellaista kannat mukanasi, josta voisit päästää tänään irti?

 

Harri-Pekka Pietikäisen uutuuskirja Tunne pelkosi, vapaudu elämään tarjoaa vertaistukea sisimpien pelkojen tunnistamiseen ja siihen, miten peloista ja niiden aiheuttamasta häpeästä voi selviytyä. Katso kirja täältä.

Hankalien tunteiden hyväksyminen on helpompaa, kun katsot asiaa tältä kantilta

Yhdysvaltalainen psykologi, yksi hyväksymis- ja omistautumisterapian (HOT) kehittäjistä Steven Hayes  kuvailee psykologisen joustavuuden kyvyksi olla tietoisesti läsnä tässä hetkessä ja toimia joustavasti tilanteen vaatimalla tavalla omat arvot huomioon ottaen. Suomessa HOT-tietoisuutta on ansiokkaasti levittänyt  kouluttajapsykoterapeutti, psykologi Arto Pietikäinen. 

HOT-työskentelyssä on keskeistä on kaksi asiaa: elinvoimaisen, rikkaan ja merkityksellisen elämän pohdinta, jossa käytetään työvälineenä arvotyöskentelyä sekä oppia käsittelemään epämiellyttäviä ajatuksia ja tunteita uudella tavalla hyödyntäen tietoisuustaitoja (mindfulness ja muut nykyhetkitaidot). Tärkeää on ymmärtää, etteivät vastustus, välttely ja kontrollointi ole hedelmällisiä keinoja saavuttaa vapaus hankalista tunteista.

Pidän tavattoman paljon HOT-työskentelystä, koska se auttaa kokemukseni mukaan elämässä keskeisissä kärsimystä tuottavissa asiossa. Ahdistuneisuus,  addiktiot, erilaiset kriisit, masennus ja pakko-oireinen häiriö ovat esimerkkejä ongelmista, joihin hyväksymis- ja omistautumisterapiasta voi saada apua. Käytännönläheisyyden tähden siitä on apua myös pienempien haasteiden kanssa. HOT-harjoittelua voi vallan hyvin tehdä myös ilman terapiaa vaikkapa kaverin kanssa. Hyväksymis- ja omistautumisterapiassa tähdätään asiakkaan psykologisen eli mielen joustavuuden lisääntymiseen (kontrollintarpeen vähentymiseen) hyödyntämällä tietoisuusharjoittelua sekä hyväksymiseen ja käyttäytymisen muuttamiseen tähtääviä prosesseja. Myötätuntoinen suhtautuminen omaan itseen auttaa edistymisessä.

Tässä prosessien minua miellyttävät suomenkieliset vastineet (muitakin käännöksiä näkee) sekä alkuperäinen englanninkielinen termit. Näihin tutustumalla huomaat, että kyseessä ovat taidot, joita kuka vain voi oppia halutessaan.

Hyväksyminen (Acceptance)

Hyväksyminen on tietoista välttelyn lopettamista. Tuomitsemattoman suhtautumisen vahvistamista itsessä. Se on menneisyyden näkemistä sellaisena kuin se on, ilman siellä tapahtuneen hyödytöntä kieltämistä. Se on suostumista vastustuksen lopettamiselle. Hyväksyminen edellyttää tietoista läsnäoloa nykyhetkessä. Hyväksyminen on halukkuutta antautua nykyhetkellä sellaisena kuin se on. Huomaa, että hyväksyminen ei edellytä asian hyväksi havaitsemista tai siitä pitämistä.

Eriyttäminen (Defusion)

Ajatukset ovat ajatuksia, eivät tosiasioita. Ottamalla muutaman askeleen niistä kauemmaksi, voimme tehdä ajattelustamme neutraaleja havaintoja. Meidän ei tarvitse  uskoa tai reagoida ajatuksiimme millään lailla, eikä meidän tarvitse vastustaa ajatuksiamme, vaikka niiden sisältö olisi mitä vain. Tärkeää on kuitenkin huomata, jos ne pyrkivät estämään arvojemme mukaista elämää. Sitoutumalla harjoitteluun, eli toimimalla ahdistuksesta huolimatta toisin kuin (epätoivottu) ajatus  tai opittu toimintamalla kehottaa, luomme uusia hermoyhteyksiä. Toistojen myötä alttius ahdistua ajatusten myötä näissä tilanteessa vähenee.

Yhteys nykyhetkeen (Contact with the present moment)

Mindfulness- ja muu nykyhetkitaitoja vahvistava harjoittelu on keskeistä Hyväksymis- ja omistautumisterapiassa, mutta myös monissa muissa tunnesäätelyn parantamiseen tähtäävissä terapiamuodoissa. Tietoinen hyväksyvä läsnäolo on keino päästä pois oman mielen sisältä. Harjoituksen voi sujauttaa oikeastaan mihin vain hetkeen. Olennaista on asettua kokemaan nykyhetki ja siihen liittyvät ajatukset, tuntemukset ja havainnot arvostelematta ja tuomitsetta.

Tarkkailijaminä (The Observing Self)

Meissä läsnä oleva “toinen”, joka huomaa ja havainnoi meissä tapahtuvia ajatuksia, tunteita ja tekoja. Tarkkailijaminä on vastuussa tietoisuudestasi sekä huomion kohdentamisestasi. Se havainnoi ajatuksiasi ja niihin liittyviä mielikuviasi, mutta ei kykene tuottamaan niitä. Tarkkailijaminä näkee asiat sellaisina kuin ne ovat, ilman arvostelua tai arvioimista. Siksi se on myös hyväksynnän lähde.  Se havainnoi kaikkia tekoja, muttei koskaan arvioi. Tarkkailijaminä on muuttumaton ja olemassa syntymästä kuolemaan. Yhteys tarkkailijaminään lisää myös yhteydentunnetta muihin ihmisiin. 

Arvot (Values)

Keskeinen osa HOT-työskentelyä on kirkastaa omia arvojaan. Mikä on minulle arvokasta ja tärkeää ja mitä se minulta vaatii? Arvojen tunnistaminen ja niihin sitoutuminen  auttaa irrottautumaan haitallisesta toiminnasta, joka estää elämään täyttä elämää.

Omistautuminen valinnoille ja niitä seuraaville teoille (Committed action)

Kun arvot ovat selkeytyneet ja valikoituneet, on aika sitoutua niihin ja elää valintojesi mukaisesti. Silloinkin kun mieli pelottelee tai haluaa varmistella voit kääntyä arvojesi puoleen. Näin vähennät haitallisten ajatusten, yllykkeiden  ja pyrkimysten vaikutusvaltaa, joiden perimmäisenä tarkoituksena  on epävarmuuden välttely.  Et toimi enää vahingollisen varmistelun ohjaamana vaan otat oman elämäsi haltuun. Astut matkustajan paikalta kuskiksi. Jokainen arvojesi mukainen valinta auttaa sinua eteenpäin varmistelusta irtautumisessa.

Tutustu Marikan uuteen varmistelusta vapauteen -kirjaan täällä.

 

 

Jos kuuntelet liikaa ulkoisia odotuksia, saatat unohtaa itsesi – Tämä asia on hyvä muistaa, kun ikäkriisi iskee

 

Jokainen meistä on varmasti kuullut joskus jonkun tuttunsa päivittelevän, kuinka ikäkriisi painaa päälle. Usein ikäkriisistä puhutaan silloin, kun juhlitaan pyöreitä vuosia. Ikäkriisiksi kutsuttu tunne voi kuitenkin iskeä missä vaiheessa elämää tahansa. Siihen vaikuttaa moni asia, esimerkiksi omat ja läheisten ihmisten toiveet ja odotukset ja yhteiskunnan asettama normi sille, mitä kaikkia asioita pitäisi saavuttaa tiettyyn ikään mennessä. Usein nämä odotukset ja toiveet ovat ristiriidassa keskenään. Ihmisille luodaan illuusio täydellisestä elämästä, mutta kukaan maailmassa ei pysty elämään näiden odotusten mukaan.

Olen itsekin elämäni aikana törmännyt näihin odotuksiin. Sain esikoiseni 21-vuotiaana ja silloin neuvolassa oltiin huolissaan siitä, kuinka pärjään niin nuorena äitinä. Toisen lapseni syntymän kohdalla todettiin, että onneksi sain lapsen alle kolmekymppisenä, että jaksan vielä touhuta lapsen kanssa. Väliin jää vain muutama vuosi, milloin olisi ollut ns. oikea aika saada lapsia.

Samaan aikaan, kun nuoria aikuisia kannustetaan perhe-elämään, ihmisiltä odotetaan sataprosenttista panostusta työelämään. Kolmekymppisenä pitäisi olla jo hyvässä uraputkessa. Elämässä onnistumista mitataan liian usein sillä mittarilla, mitä ihminen tekee työkseen. Mieluisaakin osa-aikatyötä tekevä ihminen voi pohtia, onko päässyt elämässään tarpeeksi pitkälle, jos ei ole edennyt urallaan tarpeeksi.

Kaikki eivät kuitenkaan halua perustaa perhettä, eivätkä kaikki saa lapsia, vaikka haluaisivat. Kaikki eivät halua omistaa elämäänsä työlle, vaan pärjäävät mieluummin pienemmillä tuloilla.

Näihin kahteen teemaan kun lisää sen, että ihmisen pitäisi asua omistusasunnossa, nähdä maailmaa, järjestää aikaa harrastuksille, ei ihme, että ihminen tuntee olevansa kriisissä jatkuvien odotusten ristitulessa.

Joskus asetamme myös itsellemme turhan suuria paineita tulevaisuuden suhteen. Jos ympärillä olevat ihmiset valitsevat elämässään kovin erilaisia asioita kuin itse olemme valinneet, voimme helposti pysähtyä vertailemaan itseämme muihin ja kokea epäonnistumisen tunnetta omaa elämäämme kohtaan. Oman elämän kriisit voivat tuntua helpommilta ylittää silloin, kun pysähtyy ajattelemaan niitä asioita, mitkä tällä hetkellä elämässä tekevät sinut onnelliseksi. Kun nämä asiat listaa paperille, usein huomaa, että elämässä on sittenkin saavuttanut paljon hyvää ja kaunista.

Kukaan meistä ei voi saavuttaa elämässä kaikkia asioita, eikä maailma pyöri niin, että me kaikki sopisimme samaan muottiin ja kulkisimme samanlaiset elämänpolut.

Erilaisuus on rikkautta, eikä sinun elämäsi tarina ole yhtään sen huonompi, vaikka se olisi kaikkien yhteiskunnan normien vastainen kertomus.

Padottu viha ja kiukku saavat aikaan ajatuksia, jotka harvoin ovat totta

Minua on kohdeltu ikävästi. Tunnen kiukkua. Jopa vihaa. Vatvon asiaa mielessäni. Minulle on muodostunut käsitys tapahtumista, ja käyn narratiivia mielessäni läpi. Kuka sanoi mitäkin, mitä minun olisi pitänyt sanoa. Miten paljon olen kokenut vääryyttä. Itse asiassa: kuinka paljon olen eläessäni kokenut vääryyttä. Nyt sen pitäisi kyllä loppua. Tällainen elämän uhri kun olen, niin jossain kohtaa on noustava barrikadeille. Päätän sen nyt. Juputan mielessäni, miten aion tilanteen lopettaa. Käyn mielessäni läpi menneitä ja tulevia keskusteluita. Annan palaa. Sillee sanoisin – ja aionkin.

Sitten minusta tuntuu, että kaikki kaltoinkohtelun tilanteet – joista olen nyt todella raivoissani – ovat johtuneet siitä, että nuo ihmiset inhoavat minua. Niin ja kyllä: varmasti myös pohtivat yömyöhään ja viikonlopun lenkeillä, miten voisivat olla vielä ikävämpiä ihmisiä – erityisesti minua kohtaan. Mitä muka olen tehnyt väärin, että ansaitsen tuollaista? Mitä muka!?!

Sitten minusta alkaa tuntua, että juuri tuollaiset ihmiset ovat niitä, miksi minulla on niin rankkaa. Tekevät tahallaan elämästäni vaikeaa. Pohtivat joka välissä, miten voisivat olla vielä hankalampia. Ai että miten ravostuttavaa se on! Tekisi mieli pissata sellaisen ihmisen viikonloppuaamun muroihin. Siitäpä saisi takaisin samalla mitalla.

Oikeastaan raivostuttaa aivan kaikki. Sekin kaupan kassaihminen, joka ei katsonut silmiin. Tien varteen jätetyt koiran kakat. Eipä huvita mennä enää kauppaan tai kävellä kotiin, kun ketään ei enää tunnu kiinnostavan. Maailma on ihan pilalla kaiken välinpitämättömyyden kanssa. Ei ihme, että meillä menee kansakuntana niin huonosti. Kukaan ei tunnu ottavan vastuuta mistään. Paitsi minä. Aina raatamassa yksin ja ensimmäisenä. Pitämässä huolta. Ja mikä on maailman palkka: jatkuva ikävästi käyttäytyminen minua kohtaan.

Tunne alkaa syöttää ajatuksia, ja ajatuksethan liikkuvat nopeasti. Hetkessä on käyty edellisen kaltainen ajatuskela – tai jokin vastaava. Rakennamme tunteen ympärille narratiivia, tarinaa, aiempien kokemustemme pohjalta. Hetkessä meillä on hieno tunnetarina, Jos sisäistä narratiivia jatkaa viikosta tai vuodesta toiseen, tarina alkaa tuntua todelta. Tunne saa aikaan ajatuksia, ja ajatukset saavat taas aikaan tunteita. Kokemuksen kehä tiivistyy sisäiseksi todellisuudeksemme.

Kun pitkään jatkaa sisäistä narratiivia eikä puhu mitään siitä, voi käydä niin, että oma sisäinen todellisuus tai tapahtumien kulun kuvaus irtautuu täysin muiden kokemuksista. Joskus jos jossain vaiheessa paine purkautuu sanoina ja päästään vaihtamaan kokemuksia samasta tilanteesta, saattaa huomata, että toisen tarina on aivan erilainen. Saattaa syntyä keskustelua ”ei se noin mennyt” tai ”varmasti sanoit näin”. Tunne on saanut tapahtumat värittymään niin moneen kertaan, että uskomme mieluummin tunnetarinaa kuin sitä, mitä toinen sanoo.

Tunnetarinat olisivat ihania, jos ne olisivat vaikka rakkaustarinoita, mutta usein sisäiset narratiivit pyörivät murehtimisen, huolien tai haastavien kokemusten ympärillä. Siksi tällaiset tunnetarinat syventävät mielen pahoinvointia ja myös kuilua ihmisten välillä.

Miten sitten tunnetarinoinnin saa katki?

1) Huomaaminen ja tunnistaminen on ihan ensimmäinen – ja ehkä vaikein – asia. Ennen kuin tunnistaa omassa mielessään tällaiset ajatukset, ei oikein voi tehdä mitään.

2) Tunnetarinointia voi olla myös vaikea hyväksyä. On turvallista olla kiinni omassa tarinassaan, jonka avulla voi asettaa itsensä turvalliselta tuntuvaan rooliin suhteessa muihin. Toisaalta tunnetarinointi voi olla mekanismi, jolla saa oman minä- ja maailmankuvan pysymään johdonmukaisena. Ilman hyväksymistä on vaikea muuttaa mitään.

3) Puhuminen on tunnetarinoinnin katkaisemisen ydin. Se avaa padon. Tunne ei jää jumiin sisuksiin rakentamaan tunnetta palvelevaa tarinaa, vaan toinen ihminen voi tuoda siihen mukaan oman näkökulmansa. Vihasta tai kiukusta puhuminen ei aina ole helppoa, mutta harjoittelemalla sanoittamista tekee hyvinvointiteon itselleen: räjähdysherkät tunteet pääset ulos silloin, kun ne eivät ole vielä ehtineet muuttua sisäisiksi pyörremyrskyiksi.

Opi purkamaan ja käsittelemään vihaa, kiukkua ja muita räjähdysherkkiä tunteita Angstin purku -korttien avulla – kortit sopivat lapsille, nuorille ja aikuisille:

Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image