Juureni ovat huippu-urheilussa – siis mikäli lumilautailua voi sanoa huippu-urheiluksi – ja tämän lisäksi olen perheessäni porissut pienestä pitäen ratkaisu- ja voimavarakeskeisyyden padassa. Tavoitteiden asettaminen, ihanteellisessa tulevaisuudessa vierailu mielikuvaharjoittelun avulla, hyvän fiiliksen tunneankkurointi ja erilaiset työkalut osaamisen sekä onnistumisten kasvattamiseksi ovat olleet elämässäni peruskauraa – gluteenitonta!
Viime vuosina olen kuitenkin enemmän ja enemmän pohtinut kunnianhimon rajoja ja näkökulmia. Kaksi pääteemaa on noussut voimakkaimmin esiin. Nimitän näitä sisäiseksi ja ulkoiseksi vahvistumiseksi.
Ulkoisella vahvistumisella tarkoitan muille ihmisille konkreettisesti näkyviä ”saavutuksia”: firman kasvattaminen, tuloksen tekeminen, taloudellinen vapaus, palkinnot, esillä olo, kisojen voittaminen, uraputki, name dropping (tunnettujen ihmisten tunteminen), jne. Asioita, jotka vaikuttavat päällisin puolin, somesta ja mediasta seurattuina hyvinkin tärkeiltä asioilta. Ja niinhän ne ovatkin – ainakin egolle! Ei nää mitään pahisjuttuja olekaan. Paracelsuksen sanoin: ”All things are poison and nothing is without poison, only the dosage makes a thing not poison.” No okei, mä sanoisin ton vähän keveemmin ja positiivisemmin 🙂
Sisäisellä vahvistumisella tarkoitan tiettyä ”mielenrauhaa”, joka seuraa sisäisestä harjoittamisesta (mindfulness-meditointi, jne.) ja tämä ei välttämättä näy muille. Toki uskon, että se jollain tavalla säteilee ihmisestä, tämä ei kuitenkaan näy suoraan CV:ssä tai numeroina muille ihmisille – ainakaan yhtä konkreettisesti kuin ulkoisen vahvistumisen asiat. Ego loistaa tässä vireystilassa poissaolollaan ja sehän sitä harmittaakin! Huomaan meneväni pikkuhiljaa enemmän sisäiselle puolelle ja samalla ego tai jokin (pelko) minussa muistuttaa, miten pidän ulkoiset asiat tarkoituksenmukaisesti käynnissä? Olisi hienoa sanoa tällä hetkellä, etteivät ne juurikaan kiinnosta, mutta totuus on, että kyllä kiinnostaa. Ja siksihän tässä kirjoittelenkin!
Nolottaa myöntää, mutta ajatukset seikkailevat mahdolliseen tulevaisuuden tilanteeseen, missä isoissa juhlissa tuttavat juttelevat uristaan. Miten kohdata tilanne, missä ulkoisen vahvistumisen asiat kisaavat keskenään siitä, kenellä on kirkkain fasadi? Mikä on tässä tilanteessa oman sisäisen vahvistumisen (tai ulkoisen surkastumisen!) ja kunnianhimon suhde? Millä tavalla kunnianhimo voi vaikuttaa sisäisessä vahvistumisessa, vai onko sillä edes paikkaa siellä? Voiko kunnianhimosta poimia vain parhaat palat sekä ulkoiseen että sisäiseen vahvistumiseen? Onko kunnianhimo edes tarpeellinen, kun haluaa toteuttaa suuria tavoitteita?
“By breaking down our sense of self-importance, all we lose is a parasite that has long infected our minds. What we gain in return is freedom, openness of mind, spontaneity, simplicity, altruism: all qualities inherent in happiness.” ~Matthieu Ricard
Toisaalta tuntuu, että olen riittävän hyvässä vaiheessa sisäisen ja ulkoisen vahvistumisen yhteistyön kanssa – toki matkaa riittää 🙂 Koen tekeväni merkityksellistä työtä, jossa on ainakin ajoittain yllä mainitsemiani ulkoisia asioita – vaikka kokisin työni varmasti merkitykselliseksi ilman niitäkin. Tämän vuoden alussa teimme ihanuusperheen (tyttöystävä, hänen poikansa, tyttäreni ja mä) kanssa tavoitteita tälle vuodelle. Olin niistä innoissani ja kunnianhimo oli myös mukana, kunnes huomasin edellisen elämänvaiheen varjon pidentyvän ylleni. Voimavarani olivat jonkin aikaa pohjamudissa ja huomasin tarvitsevani muutosta. Itsemyötätuntoisin teko, minkä keksin hankaluuksien äärellä, oli unohtaa osa asettamistani tavoitteista. Oli yllättävän luontaista päästää irti tavoitteista ja asioista, jotka olisivat olleet entisille urheilija-, TV-tuottaja- tai urheilumanageri-Alekseille äärimmäisen vaikeita.
Ehkä juuri se onkin hämmentävää, että enenevässä määrin en koe kaipaavani ulkoisia asioita, koska sisäisestä tilasta tuntuu virtaavan tällä hetkellä tarpeeksi. Huomaan kuitenkin ajattelevani, että miten käy muiden ihmisten antamalle arvostukselle, hyväksynnälle ja kunnioitukselle? On varmaan vain uskottava siihen, että kun ihminen kohtaa ihmisen aidosti, tulevat nämä asiat luonnostaan siinä mukana ja jos niin ei tapahdu, onko silloin edes tarvetta haikailla näiden perään?
Tässä onkin sopivasti opittavaa ja pohdittavaa tälle vuodelle!
Kun maailma nipistää tai murjaisee, on apu todella lähellä. Sinussa itsessäsi. Sisäiset tukijoukkosi ovat aina valmiina auttamaan, kunhan opettelet kutsumaan ne paikalle. Ja kunhan uskot, että apua, tukea ja lämpöä ei tarvitse ansaita tekemällä jotakin oikein.
Kaikki ansaitsevat myötätuntoa riippumatta siitä miksi kärsivät. Sinäkin. Jopa silloin kun paha mielesi ja murheesi johtuu siitä, että koet tehneesi jotain väärin ja suomit itseäsi ajatellen ansaitsevasi kärsimyksesi, koska vika oloosi on omassa käyttäytymisessäsi. Uskomus, että vain kritisoimalla itseään oppii tilanteista ei pidä paikkaansa. Ruoskimalla itseäsi lisäät vain riittämättömyyden tunnetta ja epävarmuutta.
Itsemyötätunnon voima on niin valtava, että se voi mullistaa maailmasi. Itseensä ystävällisesti suhtautuva voi kokeilla uutta ja epäonnistua maailman siitä kaatumatta. Hyväksyä itsensä omana epätäydellisenä itsenään. Tukea itseään elämän kolhuissa.
Kristin Neff on kehittänyt pienen, mutta tehokkaan itsemyötätuntoharjoituksen. Se on ollut ainakin minulle tärkeä apuri monessa käänteessä. Niin pienissä murheissa kuin järeissä, elämän perustuksia ravistelevissa suruissakin. Uskomatonta, mitä paljon voimaa mahtuu lyhyeen, kolmivaiheiseen harjoitukseen. Ja aikaa itsensä auttamiseen tällä tavoin kuluu vain muutama minuutti.
Itsemyötätunto on taito ja sitä voi treenata ihan samalla tavoin kuin kuntosalilla hauista. Neffin ’Itsemyötätuntoinen tauko’- harjoitusta kannattaa siis tehdä jo hyvinä hetkinä. Silloin on tekniikka hallussa niitä hetkiä varten, kun arki ripottelee polulle ei-toivottuja asioita.
Itsemyötätunto koostuu kolmesta osasta: tietoisesta läsnäolosta, ihmiselon kokemusten yleisinhimillisyyden näkemisestä sekä siitä, että haluaa kohdella itseään hyvin. Tässä harjoituksessa ovat mukana kaikki nämä elementit.
Itsemyötätuntoinen tauko
Aloita etsimällä muististasi joku pienehkö harmitus viime päiviltä ja harjoittele sen käsittelyä tällä kolmivaiheisella tekniikalla.
Askel 1: Pysähdy ja huomaa kärsimyksesi
Joskus elämä läimäyttää kasvoille niin, ettei kipua ja tuskaa voi olla huomaamatta. Yllättävän monesti käy kuitenkin niin, ettemme huomaa kärsimystämme. Näin varsinkin silloin kun koemme, että tuska on itse aiheutettua. Jos olemme sanoneet jotain tyhmää, tehneet virheen tai toimineet jotenkin muuten omien normiemme vastaisesti, olemme niin keskittyneet ruoskimaan itseämme, ettemme huomaa kärsivämme.
Ajatus siitä, ettei saa valittaa saa meidät usein ohittamaan tuskamme. Kyse ei olekaan valittamisesta. Kyse on siitä, ettei ohiteta tilannetta, muttei myöskään suurennella sitä.
Pysähdy ja huomaa tilanne ja tunne juuri sellaisena kuin se on. Tunnustele miltä sinusta tuntuu. Pysähdy ja sano itsellesi (ääneen tai äänettömästi) ’Minulla on nyt vaikeaa’, ’Tämä on tuskallinen hetki’ tai mitkä sanat tilannetta mielestäsi kuvaavatkaan. Pääasia on, että pysähdyt havainnoimaan oloasi ja huomaat miltä tuntuu.
Askel 2. Ymmärrä, että tämä on osa ihmisenä olemista
Kun olet pysähtynyt huomaamaan huonon hetkesi voit ajatella, että kärsimys kuuluu elämään. Me kaikki kärsimme. Jokaisen ihmisen elämään kuuluu niin hyviä kuin huonojakin pätkiä. Surutta ei selviä kukaan. Tuska ja murheet ovat osa jokaisen ihmisen polkua, osa jaettua ihmisyyttä. Et ole yksin tuskasi kanssa.
Usein kärsimyksen hetkellä ajattelemme, että tuskamme on henkilökohtaista ja ainutlaatuista. Tällainen ajattelu saa meidät kokemaan itsemme muista erilliseksi ja ajattelemaan, että olemme maailman ainoa ihminen jolle käy näin. Ajatus siitä, että kaikki kärsivät yhdistää meitä muihin. Olemme kaikki samassa veneessä.
Askel 3: Mieti mitä voit tehdä parantaaksesi oloasi
Tässä kohtaa voit laittaa käden sydämellesi ja tuntea sen lämmön. Voit myös vaikka silittää omaa poskeasi tai kättäsi. Osoittaa kosketuksella, että välität itsestäsi. Keho reagoi omaan kosketukseesi ihan niin kuin toisen kosketukseen erittämällä hyvän olon hormonia, oksitosiinia, ja rauhoittumalla.
Samalla voit miettiä, miten voisi kohdella itseäsi hyvin tällä kärsimyksen hetkellä. Mikä saisi sinut voimaan paremmin? Kuppi teetä, merenrantakävely, elokuva – mikä juuri nyt saisi sinut tuntemaan olosi paremmaksi? Ole siis ystävällinen itsellesi ja kohtele itseäsi kuin parasta ystävääsi, jota haluat auttaa.
Muutaman kokeilukerran jälkeen ota harjoitus mukaan arkeesi ja katso mitä tapahtuu…
Lähde: Kristin Neff: Self Compassion. Stop beating yourself up and leave insecurity behind. 2011
Tunteiden tukahduttaminen ei tee hyvää kenellekään, mutta herkälle ja empaattiselle tunteiden patoamisen kulttuurissa eläminen on erityisen raskasta.
Kun aistii helposti toisten pinnan alla kuplivia tunne-energioita ja olotiloja ja yhdistää siihen omat voimakkaat tunteensa, joiden ilmaiseminen ei ole sallittua, elämä tuntuu välillä todella kuormittavalta.
Koska meidät on kulttuurillisesti ohjelmoitu uskomaan, että tunteemme – ja varsinkin negatiiviset sellaiset – ovat vääriä ja tekevät meistä epäonnistuneita, pelkäämme tunteitamme ja patoamme niitä. Tunteiden tukahduttaminen on yleisesti hyväksytty ja ”normaalina” pidetty toimintatapa parisuhteissa, perheissä, työpaikalla ja muissa ihmissuhteissa. Ajattelemme, ettei ”hyvä”, ”menestynyt” ja ”henkinen” ihminen koe tai ainakaan näytä negatiivisia tunteita. Ja että olemme jotenkin viallisia, kun niitä meissä joka tapauksessa nousee.
Kun vangitset tunteesi, vangitset itsesi
Kun vangitsemme omat tunteemme, vangitsemme itsemme kierteisiin, joissa kulutamme ison osan energiastamme ei-toivottujen tunteidemme tukahduttamiseen. Teemme tätä muun muassa suorittamalla elämäämme ulkopuolelta tulevien odotusten mukaisesti. Saatamme pistää tukahduttamiseen niin paljon paukkuja, että energiaa ei jää mihinkään muuhun ja uuvumme kokonaan.
Kun padotut tunteet kuitenkin pyrkivät väkisellä pintaan, painamme ne upoksiin pakonomaisilla riippuvuussuhteilla eri asioihin, kuten alkoholiin, huumeisiin, lääkkeisiin, shoppailuun, seksiin, syömiseen, ulkonäkömme muokkaamiseen, uhka- ja tietokonepeleihin, työhön, rahaan, treenaamiseen, Netflixiin, itsemme kehittämiseen, sosiaaliseen mediaan, tavoitteiden saavuttamiseen ja kipeisiin ihmissuhteisiin.
Erityisen näkyviksi tuskalliset tunnemallit tulevat läheisissä ihmissuhteissamme. Herkällä ja empaattisella tunteiden patoaminen ilmenee usein ylivedettynä empatiana ja ylivastuullisuutena toisten ihmisten tunteista ja tarpeista. Voimakkaasti toisten tunteita aistivalle keskittyminen toisten olotiloihin on keskeinen keino olla kokematta omia tunteitaan. Vaikka kuormitummekin toisten tunne-energioista, on silti usein helpompaa tuntea toisten tunteita kuin omiaan.
Kierre juontaa lapsuudestamme. Kun herkkä, empaattinen ja vanhempiensa edessä täysin auki oleva lapsi syntyy perheeseen, jossa sukupolvien ajan tukahdutetut tunteet keräävät painetta pinnan alla, hän aistii tämän pakkautuneen tunne-energian voimakkaasti. Tästä perheen epävakaasta tunneilmapiiristä muodostuu herkän ja intuitiivisen lapsen todellisuus. Siihen kuuluvat käsittelemättömistä tunteista johtuva jatkuva turvattomuuden tunne ja ristiriita siitä, miten tunteiden kanssa tulisi ylipäätään olla ja elää.
Lapsi hakee tasapainoa ja turvaa lukemalla vanhempiensa tunteita ja olotiloja rivien välistä. Hän sopeuttaa omaa sisäistä tilaansa ja ulkoista toimintaansa semmoiseksi, mikä milläkin hetkellä sopisi parhaiten hänen huoltajiensa oloon ja auttaisi välttämään tilanteet, joissa lasta häpäistään siitä, että hän on kaikkine tunteineen hankala, vaativa ja kelpaamaton. Lapsi kehittää toisten tunteiden aistimisesta ja oman toimintansa muokkaamisesta niiden mukaisesti selviytymiskeinon, jonka turvin hän yrittää navigoida myös aikuisena.
Kunnes tunteiden tukahduttaminen käy liian raskaaksi eikä kaltaisemme herkkä ihminen pysty enää pidättelemään sisällään kuplivaa elämää. Silloin voi tehdä ainakin nämä kolme asiaa, jotka auttavat purkamaan vanhoja rakenteita ja antamaan lisää tilaa sille tunnemallien takana odottavalle itsellemme, joka odottaa vuoroaan tulla näkyväksi ja puhjeta kukkaan.
1. Tunteidesi tunteminen
Se, että pelkäämme tunteitamme ja patoamme niitä, estää meitä ottamasta ratkaisevia askeleita itsetuntemuksemme syventämisessä ja itsemme ja elämämme tärkeimmäksi auktoriteetiksi tulemisessa. Kun yritämme väistellä jotain meille niin ominaista asiaa kuin tunteemme, pidämme itsemme pieninä, pelokkaina ja ulkopuolelta helposti manipuloitavina.
Tunteidemme tunteminen avaa oven uskomuksiimme itsestämme ja maailmasta. Monet uskomukset, joita meillä on, ovat erilaisia versioita siitä, että emme ole pohjimmiltamme riittäviä, hyväksyttyjä, oikeanlaisia, rakastettuja ja rakastamaan kelpaavia. Ne perustuvat muun muassa lapsuuden kokemuksiimme ja tiedostamattomiin tulkintoihimme, joita sillon teimme kokemastamme.
Niin kauan, kun emme tiedosta näitä uskomuksiamme, olemme niiden armoilla olevia heittosäkkejä. Meitä voi ohjailla uskomustemme mukaisesti esimerkiksi ostamaan tavaroita, joita emme tarvitse ja roikkumaan ihmissuhteissa, jotka tuhoavat meidät. Tämä tapahtuu vahvistamalla uskomuksiamme erilaisin viestein riittämättömyydestämme ja kelpaamattomuudestamme. Ympäristömme ja media ovat näitä viestejä pullollaan. Ja jokainen näistä viesteistä, joka saa meidät toimimaan totutuilla tavoillamme, vetoaa ensin kyseiseen uskomukseen liittyvään tunteeseemme, kuten syyllisyyteen tai huonommuuteen.
Niin kauan, kun emme ole valmiita kokemaan näihin uskomuksiimme liittyviä negatiivisia tunteitamme, emme voi myöskään vapautua niiden vaikutuksesta. Kun uskallamme tuntea tunteemme ilman tuomitsemista, opimme tunnistamaan, missä yhteyksissä tietyt negatiiviset tunteet leimahtavat liekkeihin kerta toisensa jälkeen. Ne ovat tilanteita, joissa koemme esimerkiksi voimakasta hylätyksi tulemisen pelkoa.
Näissä tilanteissa tunteemme viestittävät meille, että tunnekehossamme on kipeä kohta, jota kannattaisi tarkastella lähemmin. Kipu kertoo meille, että tilanne, jossa olemme lapsuudessamme tai nuoruudessamme kokeneet hylätyksi tulemista ja torjuntaa erityisen haavoittavasti, on säilöytyneenä tunnekehoomme ja aktivoituu joka kerta, kun koemme vastaavaa uhkaa aikuiselämässämme. Samalla aktivoituu myös tunnehaavaan liittyvä negatiivinen uskomus. Tunnehaavamme ja rajoittavat uskomuksemme toimivat siis yhteistyössä.
Mikäli haluamme kypsyä tunne-elämältämme, tunnekehoomme jumahtanut, tukahdutettu energia on laitettava liikkeelle. Kun tunteen antaa tulla ja sen läpi elää, avautuu sen jälkimainingeissa tyyni tila, jossa tunteen takana olevan uskomuksen voi nähdä kerta kerralta selkeämmin. Tukena voi käyttää erilaisia kehollisia harjoitteita, kuten sydänkeskusmeditaatiota, jotka auttavat keskittymään meistä itsestämme nouseviin viesteihin ja muuntamaan tunne-energioita tietoisesti. Kerron tästä esimerkin.
Olin vähän aikaa sitten viikonloppumatkalla tanssitapahtumassa, jossa minun oli tarkoitus myös kilpailla. Tanssiminen on minulle todella tärkeää ja rakasta tekemistä, mutta siinä kilpaileminen on minulle haastavaa. Koen siinä syvää riittämättömyyden ja epännistumisen pelkoa.
Heti ensimmäisenä iltana, ennen kuin olin kerennyt ottaa askeltakaan tanssilattialla, minulle nousi kuume. Jäin hotellille lepäämään. Seuraavana päivänä, kaiken järjen vastaisesti, nappasin kuitenkin särkylääkkeeen ja osallistuin kilpailuun. Se meni totaalisesti penkin alle. Koska oloni vain huononi, vietin loput viikonlopusta sängyssä maaten. Aikani netissä roikuttuani tunsin, että en enää voinut väistellä sisälläni kasaantuvaa pettymystä ja häpeää siitä, että en pärjännyt. Sillä, että olin tanssinut kipeänä, ei ollut merkitystä.
Annoin siis kaiken häpeän, pettymyksen ja pelon tunteiden tulla. Se ei ollut todellakaan kivaa. Se, että siirsin huomioni kehooni ja keskelle rintaani sydänkeskukseeni, helpotti ja nopeutti tunne-energioiden kokemista.
Tunnemyrskyä seurasi selkeys, jonka ilmestymiseen olen jo oppinut luottamaan. Siinä tyynessä pisteessä näin, miten kaikki torjunta ja epäonnistuminen, jota olin kokenut tuona viikonloppuna ja aikaisemmin harrastukseni parissa, iskivät kuin tikari suoraan lapsuudenaikaisiin riittämättömyyden haavoihini. Tajusin edelleen uskovani, että minussa oli pohjimmiltani jotain niin pielessä, että en voi olla kelpaava johonkin niin hyvältä tuntuvaan kuin tanssiin, saatikka kehittymään ja kilpailemaan siinä itselleni sopivassa tahdissa.
Oli helpottavaa nähdä, mitä ahdistavan jännityksen, epäonnistumisen pelon ja häpeän takana piilotteli. Oli myös huojentavaa huomata, että herkkyys omille tunteille on kuin onkin vahvuutta. Niiden kautta on mahdollista avata portteja entistä kirkkaampaan selkeyteen siitä, mikä minua pitää jumissa kierteen lailla toistuvissa, tuskallisissa tunnemalleissa.
Kun vaikeat tunteet sallii ja päästää pintaan silloin, kun ne tulevat, niiden energia vapautuu ja vapauttaa omaa olemista kerros kerrallaan.
2. Sydämesi ääneen luottaminen
Koska herkkä ja empaattinen aistii ympäristöstään ja ihmisten välisestä kanssakäymisestä asioita, joita muut eivät vaikuta tiedostavan tai ottavan tosissaan, hän alkaa helposti ajatella olevansa vääränlainen ja ulkopuolinen. Käsitystä vahvistavat suhteet emotionaalisesti etäisiin ihmisiin, jotka pitävät herkän havaintoja outoina, vaivaannuttavina ja pelottavina. Pystyäkseen toimimaan ihmissuhteissa ja osana yhteiskuntaa herkkä sopeuttaa itseilmaisunsa ja toimintansa yleisiin tapoihin sopivaksi. Hänen voimakas tunne-elämänsä ja vahva intuitionsa hukkuvat arjen alle.
Mitä enemmän käytämme energiaamme tunteidemme tukahduttamiseen ja itsemme sovittelemiseen ulkopuolelta tuleviin muotteihin, sitä vähemmän meillä jää kaistaa kiinnittää huomiotamme sydämemme ääneen. Tämä näkyy erilaisina kehon ja mielen epätasapainotiloina, pahoinvointina ja viihtymättömyytenä omissa nahoissamme ja elämässämme. Niin kauan, kun luotamme johonkin ulkopuoliseen enemmän kuin omaan sisäiseen opastukseemme, olemme myös muilta tulevan hyväksynnän ja palautteen armoilla.
Jotta voimme testata sydämemme opastusta ja opetella luottamaan siihen yhä vahvemmin, meidän on ensin kuunneltava sitä. Sydämen viestit eivät riehu ja revi, vaan nousevat meissä ennemminkin tilaan ja hiljaisuuteen. Siksi ne eivät pääse pintaan, mikäli negatiiviset tunnemallit ja muu hälinä varastavat kaiken huomiomme draamallaan. Kun tunnetaakat purkautuvat, se, kuka olet niiden takana, pääsee esiin ja virtaamaan sinussa vapaammin ja täydemmin.
Omalla kohdallani ratkaiseva askel oli se, että aloin päästää irti entisestä, kuormittavasta työelämästäni ja riippuvuuteen perustuvista ihmissuhteista. Otin aikaa – uupumisen ja haastavien kokemusten seurauksena – itseeni tutustumiseen ja tuskaisten tunnemallieni työstämiseen. Sisäinen pusku muutokseen oli tuntunut jo muutaman vuoden ajan. Kun siivosin hiljentymiselle ja tekemättömyydelle enemmän tilaa, sydämeni ääni voimistui ja aloin tunnistaa paremmin sen viestit ja visiot. Sen seurauksena arjestani on muovaantunut vuosi vuodelta yhä enemmän semmoista, joka tuntuu omalta ja jossa viihdyn.
Sisäinen, intuitiivinen viisautesi ja sen kuunteleminen on siis ratkaisevassa roolissa siinä, että pystyt huolehtimaan ja tukemaan itseäsi juuri sinulle sopivilla tavoilla kussakin elämäntilanteessa. Siksi sille kannattaa tehdä tilaa voimistua ja hengittää.
3. Sytyttävimpien visioidesi toteuttaminen
Kun tunnekehomme kipukohdat paranevat eivätkä enää pidä meitä otteessaan, se, mitä haluat ilman niiden pelokasta vaikutusta, kirkastuu. Meissä saattaa nousta kokonaan uusia visioita ja suuntia. Tai joku aihio, joka on kulkenut mukanamme jo vuosien ajan, saa uudenlaista voimaa. Usein kaikki nämä.
Kun padotut tunteemme purkautuvat ja sisäiset, sytyttävät visiomme saavat tarpeeksi tilaa tulla pintaan ja nähdyiksi, olemisemme muuttuu yhä enemmän semmoiseksi, joka tuntuu meistä itsestämme totuudelliselta ja vapaalta. Silloin meitä ei enää rajoita tarve miellyttää muita tai sopia mihinkään ulkopuolisiin uskomuksiin ja järjestelmiin, joiden mukaan ennen arvotimme itsemme ja toiset.
Vaikka aloitin tanssiharrastuksen aktiivisesti vasta kolmekymppisenä, olen nähnyt unia ja visioinut tanssimisesta nuoresta asti. Erityisen eläväisiä ja lohduttavia nuo visiot ovat olleet stressaavina ajanjaksoina, jolloin olen sukeltanut mielikuvitukseeni saadakseni lohtua, innoitusta ja turvaa. Todeksi ne alkoivat käydä tässä materiaalisessa elämässäni siinä vaiheessa, kun annoin niille aikaa ja tilaa osana viikoittaista arkeani.
Se, että joku visio sytyttää sinut erityisesti, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sen toteuttaminen olisi täysin haasteetonta. Usein ne suunnat, jotka tuntuvat meille kaikista tärkeimmiltä, vaativat meitä myös kohtaamaan itsemme yhä uusilla tasoilla. Kun sydämemme kutsuu meitä laajentumaan, se todellakin laittaa meidät kasvotusten kipeimpien rajojemme kanssa. Erona aikaisempaan kuitenkin on, että opit tuntemaan itseäsi ja kasvat asioiden parissa, jotka tuntuvat sinusta omilta ja merkityksellisiltä.
Tanssi on minulle hyvällä tavalla laajentavaa myös siksi, että en ole koskaan erityisemmin viihtynyt fyysisessä kehossani. Olen tuntenut sen rajoittavaksi vankilaksi, jossa kaikki tapahtuu liian hitaasti, jossa joudun tuntemaan fyysistä ja henkistä kipua, joka reagoi liian herkästi kaikkeen ja vaatii puuduttavia rutiineja voidakseen hyvin. Tanssin kautta olen kuitenkin opetellut läsnäoloa kehossani ja hyväksymään sen uudella tavalla. Kehoni turhauttaa minua edelleen välillä suunnattomasti, mutta saan siitä myös käsittämättömän paljon iloa. Koen viimein käyttäväni fyysistä olemustani johonkin, mikä kumpuaa suoraan sielustani. Paradoksaalista on, että koen nyt olevani monella tapaa vapaampi ja kukoistavampi kuin ennen, juuri kehoni ansiosta.
Mikäli haluamme viedä maailmaa suuntaan, jossa ihmisyys, inhimillisyys, herkkyys ja aitous saavat lisää tilaa, se maailma syntyy meidän kauttamme. Kun työstämme patoutuneita tunne-energioitamme, pelkomme arvottomuudestamme ei voi enää ohjata meitä. Sen sijaan voimme nauttia siitä, miten elämä virtaa meissä ja kauttamme vuolaasti ja vapaasti.
Mitä saa kun yhdistää vuodenalun lyhyet päivät ja yleisen huolen maailmantilasta? Olen kutsunut tunnelmiani kaamosjumitukseksi. Haluan elää sovussa jumitukseni kanssa, joten päätin viedä sen ulos!
Työn alla olisi kiinnostavia juttuja: Kirjoittamista, uuden lukemista, majatalon kesäsuunnitelmien ja käsitöiden tekoa. Kaikenlaista kivaa!
En vain meinaa saada aikaiseksi. Aamulla kirjan vieminen sänkyyn, ja kissa kainalossa peiton alle vetäytyminen tuntuu kaikkein innostavimmalta idealta. Mikä vaivaa?
Olen huolissani villin luonnon tilasta. Maailman hukkumisesta muoviin. Sukupuuttoon kuolevien eläinlajien vuoksi. Erityisen huolissani ja surullinen olen siitä, että valitsemme johtajiksi ihmisiä, joihin emme voi luottaa ja joiden päähänpistoille nauramme, kun emme muuta keksi.
Mielessäni pyörii perustavaa laatua olevia kysymyksiä omasta turvallisuudestamme, eloonjäämisestä. Mietin millaiseen maailmaan olen saattanut omat lapseni. Yöllä jään näitä miettimään, kun muu perhe nukahtaa onnellisen rauhallisesti.
Eläimet, eri mantereet, luonto eri puolilla maailmaa kiinnostaa myös lapsiani. Viisivuotias tyttäreni haluaa matkustaa Australiaan näkemään kenguruja. Se saattaa joskus toteutuakin. Vaikka Iso valliriutta julistettiin viime vuonna kuolleeksi, toivottavasti hieman ennenaikaisesti, niin kenguruja Australiassa ainakin on.
Maailman toisella laidalla elävien jääkarhujen tulevaisuudesta en uskalla hänelle vielä puhua.
Olen ikäni ollut optimisti. Näen mahdollisuuksia ja onnistumisia. Innostun ja ihastun. Uskallan paljon, maailma ympärilläni on ennen kaikkea hyvä. Ihmiset ovat luotettavia ja maan päällä turvallista kulkea. Uskon kaiken tarkoituksellisuuteen ja siihen, että hyvä aina voittaa.
Maailmantuskani on kuitenkin kasvanut viimeisen vuoden aikana. Enkä ole yksin – lähes kaikki, joiden kanssa olen asiasta puhunut, tuntevat saman surun ja tuskan.
Koska en halua elää pelossa tai surussa, enkä toivo siirtäväni näitä fiiliksiä lapsilleni, on asialle tehtävä jotain. Niinpä listasin alla olevat toivottomien tunnelmien nujerrusvinkit. Ettei kaamosjumi jää päälle, kun valo on jälleen voittanut.
Mene ulos
Käy ulkona päivittäin. Hengitä raikasta ilmaa, luo katseesi taivaalle. Tee ulkoilusta arkinen itsehuollon hetki.
Luonnossa on helpompaa keskittyä olennaiseen ja jättää päivän polttavat murheet taakse. Luonnossa huomaa oman pienuutensa, omien ongelmien koko suhteutuu luonnon suuruuteen. Luonnolla on kyky tuottaa iloa ja se muistuttaa konkreettisesti maailman yhä olemassaolevasta monimuotoisuudesta.
Uudista yhteys maahan ja luontoon
Maadoittuminen tarkoittaa yhteyttä maahan. Kannonnokassa istuminen, lumienkeleiden tekeminen ja paljain jaloin kävely maadoittaa kummasti. Kun keho koskettaa maata, ei sen kummempaa henkisyyttä kaivata. Yhteys on luotu.
Maa ja luonto ovat ikiaikaisia. Maaperä kannattelee meitä ihmisiä ja on alkuperäinen kotimme.
Laita kroppaan vauhtia
Ui luonnonvesissä, möyri lumessa, irrottele metsäpolulla. Jotta voit kunnolla päästää irti, jätä katsomatta peiliin ja valitsematta sopivat vaatteet – on aivan sama näytätkö coolilta! Anna kehon ottaa valta, jotta mielesi voi levätä.
Luonto ei välitä siitä, miltä me näytämme tai olemmeko valmistautuneet kohtaamiseen luonnon kanssa. Metsä, järvet ja vuoret hyväksyvät meidät tällaisina kuin olemme. Saamme liikkua itsemme väsyksiin, hyppiä ja hillua, ja palata seuraavan kerran, kun huvittaa. Kuin varkain, kaiken hulluttelun keskellä, tulemme kunnioittaneeksi niin kehomme temppeliäkuin pyhää luontoyhteyttämme.
Huomaa hyvä ympärilläsi
Linnunlaulu, alkavan kevään auringonpaiste, vielä kantavat hanget, mutta jo sulavat räystäslumet. Kiinnitä huomiosi niihin päivittäin! Hyvään, positiiviseen, energiseen.
Uutiset ja sosiaalinen media muistuttavat meitä taukoamatta, mikä kaikki maailmassa on pielessä. Ja osittain hyvä niinkin. Mutta liian usein huomiotta jää hyvyys. Valtaosalla ihmisistä on hyvä tahto, jopa teot. Monessa mielessä maailman tilanne on ennen näkemättömän valoisa. Meillä on paljon toivoa jäljellä!
Kun huomaat hyvän lähelläsi, välitä sitä tavallasi eteenpäin. Pidä huolta omalta osaltasi, että tuo kaunis, lempeä, turvaa tuova ja ilostuttava ihmisissä ja ympäristössäsi voi säilyä ja kasvaa.
Tee voitavasi ja jätä valittaminen
Yksittäinen ihminen ei voi pelastaa maailmaa tai muuttaa maailmanpolitiikkaa kokonaan. Mutta jokainen meistä voi tehdä jotain. Ihminen tuntee voimattomuutta, kun epäkohdat ja pulmat tuntuvat liian isoilta. Ainoa tapa nujertaa voimattomuus on keskittyä siihen, mitä voit tehdä.
Mitä sinä voit tehdä? Voitko tuottaa yksinkertaista iloa ympäristössäsi? Voitko auttaa luomaan turvallisempaa ja luottavaisempaa tunnelmaa? Voitko kyseenalaistaa valintojasi, sijoittaa kestävämpään energiaan tai jättää kaupassa jonkin tuotteen ostamatta? Keskity siihen, mitä voit itse tehdä, älä siihen, mitä muut eivät tee.
Elä rohkeasti
Jotkut tapahtumat maailmalla surettavat tai vihastuttavat. Toiset saavat meidät riemastumaan. Jokainen tunne on voimaa. Tunteilla on tärkeä viesti ja tunteiden supistaminen, viestiltä kieltäytyminen, saa olon vain heikommaksi. Surun tullen, anna tunteen kulkea itsesi läpi. Anna sille huomiosi. Ja kun huomaat ilon palaavan, anna senkin tulla. Kovan kuoren alla himmailu supistaa – anna itsesi kasvaa, vahvistua.
Rohkeasti elämällä ja tuntemalla kannustat muitakin kohtaamaan itsensä, oman villin luontonsa. Mitä useampi meistä uskaltaa elää omaa totuuttaan, sitä suuremmaksi joukko kasvaa. Maailma tarvitsee luontoon ja maahan kiintyneitä, kasvaneita, rohkeita ihmisiä. Heitä, jotka uskaltavat olla huolissaan, ja jotka rohkenevat olla osa väistämätöntä, välttämätöntä muutosta.
Istun Otaniemen isossa luentosalissa kuuntelemassa Esa Saarisen jokakeväistä luentosarjaa (SuurSuositus!), kun hän kiteyttää: ”Ihmisen tunne omasta arvostaan elämän kullakin hetkellä on hämmästyttävän häilyvä. Eikä ihmisen omaa kokemustaan omasta arvostaan voi koskaan nähdä päältä. Ulkokuori voi kovin helposti pettää.” Katson omissa syvissä mietteissään kuuntelevaa miestä vieressäni, ja tunnen suunnatonta hellyyttä samalla kun kirjailen lausetta vihkoon, jonka lapsi oli koristellut hevosenkuvilla. ”Mä laitan äiti näitä tähän, kun sä tykkäät niin paljon noista.”
Joitain vuosia sitten uskoin, että jos olen täysin ja kokonaan vapaa ja turvassa itsessäni, muiden mielipiteet eivät enää vaikuta. Nyt ajattelen vähän toisin – jos olen niin turvassa, etteivät muiden ihmisten mielipiteet enää vaikuta, en ole enää kontaktissa elämään – ja niihin toisiin. Ehkei kaikkien mielipiteillä olekaan väliä, mutta tärkeimpien ihmisten mielipiteillä takuulla on.
Yksinkertaistettuna ”Älä välitä, mitä muut ajattelevat”, on ehkä aivan täyshuono neuvo. Totta kai välitän. Haluan välittää. Se tekee minusta ihmisen. Saa minut kiinnostuneemmaksi siitä, teenkö oikeasti oikeita asioita. Sellaisia, jotka luovat isompaa hyvää myös muille kuin vain itselleni. Se, että välitän, mitä muut ajattelevat, auttaa muistamaan, etteivät elämäni olennaiset kokonaisuudet suinkaan ole ulkopuolellani, vaan että olen osa niitä, niiden sisällä. Vaikuttamassa siihen, miten kauniisti elämän ihmeet voivat ilmentyä.
Arvokkuuden tunne syntyy pienissä teoissa. Häivähtävissä. Tutun kahvilanpitäjän silmien hymyssä, kun haen aamukahvini. Miehen koskettaessa minua lempeästi sydämen paikkaan, lapaluiden väliin. Lapsen kehon painautuessa vatsaani vasten kuumana ja pehmeänä samalla kun hän liukuu tyytyväisenä uneensa. Hevosen turvan tutkiessa hellästi kasvojani samalla kun tunnen sen lämpimän hengityksen kylmällä talvi-ihollani.
Ryveskelin muutamia viikkoja sitten astetta syvemmissä vesissä meinaten menettää täysin uskoni meidän hevosten kanssa tehtävään työhön. Uskoni siihen, että se voi olla myös muille kiinnostavaa ja arvokasta, oli kovasti koetuksella. Juuri silloin eräs nainen tuli tervehtimään. Kertoi, että hänen karismaattinen miehensä oli osallistunut valmennukseen, ja hän oli aina valmennuspäivien jälkeen saanut kotiin ihanasti pehmeän, aidosti läsnäolevan miehen. ”Jokainen päivä iltarukouksessani minä illalla kiitin teitä, ja teidän hevosia”, hän sanoi. Ja minusta tuntui, kuin olisin saanut enkelien lahjan. Sain tunteen oman totuuteni arvosta takaisin.
Viikko sitten olimme luopumassa meidän hevoslauman kiistattomasta kuningattaresta. Eräs viisas nainen tuli tutustumaan tammaan. Hommailin sivummalla omiani, kun huomasin, miten hellästi hän nosti tamman harjaa suitsien tieltä. Sipaisi otsaa. Kosketus oli niin lempeä, eleetön, itsestäänselvä. Arvostava sellaisella tavalla, että oli kirkasta, miten nainen koki hevosen arvon itsessään sen sijaan, että hän olisi mitannut vain sen välinearvoa ja kyvykkyyttä jossakin tehtävässä. Pienen, yksinkertaisen, hellän ja koruttoman eleen myötä tuli taivaiden kokoinen rakkauden potentiaali todeksi. Kun välittää, miltä toisesta tuntuu. Mitä hän ajattelee.
Sanonnat ”Herää nyt jo tähän maailmaan” ja ”Me ollaan ihan eri maailmoista” ovat aina saaneet korvani hörisemään. Onko todella olemassa kaksi maailmaa yhden sisällä? Tikapuiden mukaan kyllä. Puskemisen maailma, jota hallitsee pelko ja voiman maailma, jota hallitsee rakkaus.
Tunnetaso, jolla olet, vaikuttaa tunteisiisi, havainnointiisi, asenteisiisi, maailmankuvaasi ja uskomuksiisi. Kun ihmiset sanovat että “ihan kuin oltaisiin eri maailmoista”, se todella on näin, niin suuret näkemyserot ovat puskemisen ja voiman maailmassa.
Mikä ero näillä kahdella maailmalla sitten on?
Voiman maailma, joka on rohkeudesta ylöspäin, on se mitä sinä LUONNOLLISESTI olet. Näillä tunteilla ei ole sinulle tarjota mitään opetusta, koska henkisenä ja voimakkaana sieluna sinä olet rohkea, rauhallinen, ystävällinen, avulias, lapsenomaisen iloinen ja lähimmäisiäsi auttava. Olet syvällä sisimmässäsi hyväksyvä ja ymmärtäväinen ja todellinen olemuksesi on rakkaus.
Täällä voiman maailmassa on vaikea pysyä, sillä aina tulee ihmisiä tai tapahtumia, jotka heilauttavat ja testaavat voimiasi. Kun näin käy, tiput alaspäin, tietylle tasolle, oppimaan itsestäsi jotain sellaista, jonka ansiosta pysyt seuraavalla kerralla vielä tukevimmin voimassasi.
Puskemisen maailma, se on OPPILÄKSYJEN maailma. Täällä olevilla tunteilla on sinulle hyvin maadoittavia ja elämäntaitoja opettavia, rakastavia oppeja. Mitä matalammalla tunne on, sen perustavampaa laatua oleva sen oppi on. Puskemisen maailmassa ei ole vaikea pysyä, päinvastoin, täällä voit sitkeästi jumittaa, jos et ole tietoinen tunteesi antamasta opista tai et ole valmis ottamaan itsestäsi ja tunteistasi vastuuta, vaan ulkoistat tunteesi toisten syyksi.
Ei siis ihme, että suuri osa meistä täällä jumittaa, niin vähän me tunteitamme ja niiden oppeja ymmärrämme. Meidät on esimerkillä opetettu tukahduttamaan tunteitamme, lakaisemaan niitä maton alle ja olemaan kiltisti ja paikallaan.
Jos jumitat tietyllä tasolla, sen mukaan yleisimmin reagoit ja jos et itse tiedä mikä se on, kysy läheisiltäsi. He varmasti kertovat sinun useimmiten olevan joko vihainen tai rohkea, itseäsi syyllistävä tai mistään horjumaton kallio.
Sisäinen vastaa aina ulkoista, jota se mitä tunnet, heijastuu siihen, miten koet itsesi ja maailman.
Katsomme ihmisiä joko ylöspäin tai alaspäin, sen mukaan millä tasoilla he ovat ja tämä on luonnollista, ilman mitään tuomitsemista. Kaikki me olemme eri tasoilla elämäntilanteidemme mukaan. Joskus menee hyvin, joskus päin mäntyä. Energia ei valehtele.
Tunnet, jos toisella on enemmän energiaa kuin sinulla ja vastaavasti tunnet senkin, jos joku on matalalla. Jos seisot ystäväsi kanssa eri tasoilla tai jopa eri maailmoissa, olet varmasti hämilläsi ja ihmettelet miten hän ei ollenkaan näe tai ymmärrä asioita kuten sinä. Kun tikapuun tasot ymmärtää, ymmärrys toisen näkemyksestä kasvaa ja tarve tuputtaa omaa näkemystään vähenee. Joka tasolla on tarkoitus eikä mikään taso ole huonompi kuin toinen.
Leikitään että sinulle on tapahtunut jotain sinua järkyttävää ja tunnekuohuissasi soitat ystävällesi. Miten hän reagoi?
HÄPEILEVÄ ajattelee sinun ajattelevan, että hän on ehkä syy kaikkeen pahaan maailmassa. Hän häpeää, ettei osaa auttaa eikä ole edes kovin kiinnostunut ongelmastasi, koska on häpeän sisäänpäin kääntyneessä tilassaan. Ei soita sinulle pitkään aikaan.
SYYLLINEN ensin loukkaantuu, koska ajattelee sinun jotenkin syyttävän häntä tapahtuneesta, mutta alkaa pian oikeuttaa tai hyvittää sanojaan ja pelkää pilanneensa ystävyytenne. Mielistelee sinua seuraavan päivän.
APAATTINEN ei edes vastaa puheluusi, mutta jos sattuu vastaamaan, hän pahoittelee, ettei osaa nyt oikein sanoa mitään mikä sinua auttaisi ja vaipuu syvemmälle omaan maailmansa.
SURULLINEN kokee suurta surua ja huolta sanomisistasi ja jää murehtimaan kohtaloasi vielä kun sinä olet jo unohtanut koko jutun.
PELOKAS näkee uhkan ja vaarat tilanteessa ja varmistaa tulevaisuuden varalle jonkun suunnitelman. Hän hakee faktaa sanojensa ja suunnitelmansa tueksi ja muistuttaa pelotellen sinua aina tästä tapahtumasta.
HIMOKAShaluaa tietää mitä hän tästä kaikesta hyötyy. Kenelle tätä maukasta juorua voisi kertoa eteenpäin?
VIHAINEN tuohtuu ja uhkuu raivosta. Hän näkee heti ketä asiasta voisi syyttää ja kertoo sinulle miten asia ratkaistaan.
YLPEÄ naurahtaa, hän on kokenut tuon aiemminkin ja vieläpä monesti! Hän puhuu päällesi, koska tietää kokeneena kuitenkin paremmin mitä sinun pitäisi tehdä ja tuntea.
ROHKEA kuuntelee, ja jos ottaa omalla mielipiteellään kantaa, hän ei jyrää sinua vaan antaa viisaan neuvon.
NEUTRAALI on rauhassa, myhäilee ja antaa olla, ”live and let live”-meiningillä, sattuuhan noita.
HALUKAS kuuntelee sinua mielenkiinnolla ja miettii, saisiko hän itselleen tai muille mitään hyviä uusia oivalluksia tapahtuneesta.
HYVÄKSYVÄ ihminen tietää, että tämä tilanne opettaa sinulle jotain merkittävää. Hänellä ei ole tarvetta neuvoa tai yrittää muuttaa tilannetta.
YMMÄRTÄVÄ hyväksymisen lisäksi vielä ymmärtää miksi olet sitä mieltä mitä olet ja mikä opetus tapahtumassa piilee, muttei kerro sitä sinulle.
RAKASTAVA on kiitollinen kokemuksestasi. Hänen mielestään kaikki on aina täydellistä ja hän tukee sinua suunnatessasi kohti rakkautta.
Millä tasolla olevan kanssa juttelisit mieluiten? Kaikki olemme reagoineet kaikilla yllä mainituilla tavoilla. Jotkut asiat nyt vain osuvat ja saavat tarttumapintaa ja silloin reagoimme puskemisen maailman tasoilta. Jos asia ei ärsytä ollenkaan, voi tuntea myötätuntoa toista kohtaan ja valita voiman maailman tasot. Jos toinen ei myötätuntoa halunnut, niin hän soittaa sitten vielä jollekin toiselle, kunnes saa mitä haluaa!
Jos olet itse tukahduttanut ja välttelet osaa tikapuun tunteista, et voi millään ymmärtää ihmisiä niillä tasoilla.
Pitää kulkea toisen saappaissa, ennen kuin hänen elämäänsä voi ymmärtää.
Mitä enemmän ja syvemmin tunnet, kaikkia tunteita, sen rikkaampaa on elämäsi. Pääset elämään ja kokemaan 14 eri elämää ja kun elät elämääsi käyden tarpeidesi mukaan joka tasolla, tulet ymmärtämään muita ihmisiä kaikilla eri tasoilla. Myötätunto lisääntyy, tuomitseminen vähenee ja ymmärrät meidän kaikkien olevan samasta puusta veistettyjä.
Nämä ovat vain muutamia tuntemuksia mitä naisen, rakkaani poissaolo on tehnyt vain viikossa. Mieli on jännä vekotin, joka pystyy kyllä hyvin olemaan keskenkasvuinen pikkulapsi.
Samaan aikaan ikävä on tunne, jota en ole koskaan itselleni sallinut. Joko olen ollut siihen kykenemätön tai sitten en ole koskaan ollut niin auki, että se olisi ollut edes mahdollista. Joka tapauksessa se on tärkeä tunne, viesti, joka kertoo ja näyttää niitä epävarmuuksia, joita olen yrittänyt itseltäni (ja muilta) piilotella.
Vaikkakin rakkaus on läsnä, tunteet jotka yllä mainitsin eivät tule sieltä, ne tulevat pelosta, menettämisen ajatuksesta. Helposti pistän yhden ihmisen harteille onneni ja kuvittelen sen olevan kaiken rakkauden lähde. Vaikka tiedostan, että näin ei ole, mieli uskoo siihen monesti, varsinkin kun se kokee jotain mitä se ei ole ennen päässyt kohtaamaan.
Kuinka siis löytää tasapaino aidon kaipaamisen välillä ja sen, että kukaan ihminen ei loppupeleissä ole onnemme lähde? Se on jännä harjoitus, joka jatkuu minulla vielä koko kuukauden. Mahtava mahdollisuus nähdä kuinka sisäinen vauvani on peloissaan siitä rakastetaanko sitä. Ja sitten mahtavien peilien (kiitos veljet), hengityksen ja liikkeen jälkeen ymmärrän, että saan kokea ikävää, sallimalla ja vain olemalla. En tarvitse mitään tiettyä olemista ollakseni minä, saan vain olla minä. Silloin riutuva kaipuu muuttuu ikäväksi, joka tuo lämpöä ja rakkautta entisestään elämääni (ja myös poissaolevaa ihmistä kohtaan).
On vapauttavaa nähdä kuinka sitä on vielä haavoittunut pieni lapsi, ilman tarvetta tuomita. Jätä nurkkaan se ajatus, että ihmisillä ei ole pelkoja ja haavoja, meistä useimmat (varsinkin sosiaalisessa mediassa) peittävät ne varsin hyvin ja tämä luo illuusion niiden poissaolosta. Se että et näe auringonvalossa usein kuuta ei tarkoita, etteikö se olisi siellä varjoissa. Me haluamme usein peittää sen, mitä emme vielä halua nähdä tai emme vielä omaa voimavaroja sen kohtaamiseen.
Sinulla saa olla ikävä, sinä saat olla väsynyt, saat olla peloissasi ja jopa luulla, että olet ruma ankanpoikanen, jota kukaan ei rakasta. Ne eivät ole totta mutta saat silti niin uskoa ja kuvitella, ilman että sitä tarvitsee syyllistää miltään tasolta. Huomataan kuitenkin, että olemme itse antaneet usein oman voimamme pois ja sitä kautta rakkaus ja onnellisuus on jonkun muun käsissä.
Ole rehellinen ja hyväksy itsesi siinä kohtaa polkua, jossa olet. Se ei ole väärä, se on just se missä sinä olet ja se ainoa kohta jossa voit olla. Koska siinä olet, just täydellisenä. En voi kasvaa, ellen hyväksy niitä kohtia, missä voin kasvaa. En voi rakastaa, ellen hyväksy niitä kohtia missä en vielä rakasta. En voi ja sitten voin, kun annan itselleni siihen luvan.
”Pelko tulee mieleen, rakkaus tulee sydämeen. Kuuntele sydämellä.”
Makuuhuoneen ilma vaikuttaa suoraan siihen, kuinka laadukkaat yöunet ovat. Näiden 5 kasvin avulla voit raikastaa makuuhuonettasi ja nukkua paremmin:
1. Aloe vera lisää huoneen happipitoisuutta
Terveyskasvi aloe vera lisääntyy helposti ja pärjää vähällä suoralla auringonvalolla ja kastelulla. Se vapauttaa yöllä paljon happea, joten ei ihme, että Nasa on listannut sen yhdeksi parhaista sisäilmaa parantavista kasveista. Puhtaampi ilma makuuhuoneessa ehkäisee unettomuutta ja parantaa unesi laatua.
2. Laventeli houkuttelee unta ja poistaa levottomuutta
Laventelin tuoksu hidastaa sydämen sykettä ja helpottaa ahdistusta. Tutkimusten mukaan laventelin tuoksu lisää kevyttä unta, vähentää REM-unta ja helpottaa heräämistä. Sen on osoitettu vähentävän myös vauvojen itkua.
3. Jasmiinin tuoksu rauhoittaa kehoa ja mieltä
Jasmiinin tuoksun on todistettu parantavan unen laatua, koska se vähentää levottomuutta. Lisäksi se lisää valppautta ja tuottavuutta.
4. Muratti puhdistaa sisäilmaa tehokkaasti
Muratti on toinen Nasan suosikkikasveista. Murattia on helppo kasvattaa ja se on hyvä ilman puhdistaja – siksi se on hyödyllinen kasvi hengitysongelmaisille ja astmaatikoillekin. Tutkimukset osoittavat, että muratti voi vähentää ilman homepitoisuuksia jopa 94 % 12 tunnissa.
5. Anopinkieli on helppohoitoinen valinta
Anopinkieli on suosittu sisäkasvivalinta, koska se on helppohoitoinen ja kaunis sisustuskasvi. Anopinkieli parantaa ilmanlaatua, koska se sitoo itseensä ilman hiilidioksidia ja vapauttaa happea. Se myös suodattaa ilmassa olevia myrkkyjä.
Olen kulkenut itseni kanssa, jälleen kerran, hyvin syvällä. Olen skeematerapia-koulutuksessa eli saan terapiatyöhöni mitä oivallisimman työvälineen tunnelukkojen työstämiseksi. Tunnelukkoihin tutustumisen myötä olen päässyt itsessäni sellaisiin asioihin kiinni, joille minulla ei ole aiemmin ollut nimeä.
Itselleni elämä on hyvinkin isosti matka, jonka aikana selvitän itsessäni ne asiat, jotka ovat saaneet minut aikanaan sairastumaan masennukseen ja jotka ylläpitivät sairautta lähes kolmenkymmenen vuoden ajan. Siksi kaikki uudet havainnot tuntuvat hyvin arvokkailta – tunnelukkotyöskentely on avannut silmäni aivan uusille asioille. Täsmäisku suoraan ytimeen voisi olla oikea määritelmä.
Olen oivaltanut sisäinen lapsi -jutun jo pitkän aikaa sitten ja kirjoittanutkin siitä, mutta minun matkani sisäisen lapsen äärelle on ollut pitkä. Todellinen ymmärrykseni tälle asialle avautui vasta noin viikko sitten. Tunsin, miten sisimmässäni avautui jokin polku vanhaan maisemaan. Sujahdin lapsuuden ikävimpiin kokemuksiin ihan humahduksessa. Sillä hetkellä minuun sattui henkisesti aivan älyttömästi. Haluan jakaa kokemuksia joskus enemmänkin, koska luulen niillä olevan kosketuspintaa jonkun toisenkin elämään.
Sisäinen lapsi on meissä asustava pikkuinen. Ihan se sama nassikka, joka meissä on aina ollut. Se joka iloitsi, oli vapaa ja läsnä. Se joka katseli vanhempiaan ihaillen ja odottaen. Se joka pelkäsi ja jota kukaan ei ottanut syliin. Se pieni joka luuli olevansa vääränlainen, kun rakastavat silmät eivät häneen katsoneet vaan ohittivat ja jättivät näkymättömäksi.
Jokaiseen meistä jää tarvitsevuuden aukkoja eli tunnelukkoja. Jäämme vaille jotain merkityksellistä. Kukaan vanhempi ei ole niin taitava, että osaisi täyttää lapsen kaikki tarpeet. Mitä varhaisemmasta ja vaikeammasta vaille jäämisestä on kysymys, sitä vahvemman tunnelukon se saa aikaan ja vaikuttaa elämään myös aikuisena.
Miten sisäinen lapsi sitten ilmentää itseään?
Itse tunnistan minussa asuvan pikkulikan reaktion epätasapainotilana, voimakkaana tunnereaktiona, päättömän oloisena kiukkuna ja häpeäntunteena. Olen vähän kuin tolaltani enkä oikein saa kiinni, että mikä minulla on; joka tapauksessa jokin selittämätön nälkä ja jano vaivaavat. Moni tuntee tässä kohtaa itsensä tyhjäksi ja hyvin yksinäiseksi.
Kun tämänkaltaisen olotilan itsessään tuntee, voi pysähtyä ja kuulostella – kääntyä sisäänpäin etsimään sisäistä lasta. Vauhdin lisäämisen ja omien tarpeiden ohittamisen sijaan voi ehkä etsiytyä rauhaan ja hiljaisuuteen kuulostelemaan omaa oloa, vaikka kipeäähän se voi tehdä.
Kun on niin usein jäänyt yksin vaikeissa tilanteissa, voi olla vaikea edes tunnistaa itsessään olevia tarpeita. Sisimmässä tapahtuvassa kohtaamisessa lapsi voi kertoa, mitä se on vailla. Sinä itse aikuisena näet, mistä on kysymys ja tiedät kyllä, miten lapsen kanssa toimitaan. Tiedät, koska tunnet tuon lapsen niin kovin hyvin.
Puhuttele lasta kauniisti, silitä päästä, nosta syliin, auta vaikeasta tilanteesta pois, kehu ja kannusta, nosta niin, että lapsi saa loistaa ja elää lapsen lailla – vapaana liiasta vastuusta.
Kirjoittaja Maria Vakkuri on 26-vuotias salolainen runoilija ja kirjailija. Maria on ammatiltaan lähihoitaja, joka työskentelee tällä hetkellä päiväkodissa.
Yhden lapsen äitinä, työssäkäyvänä ihmisenä ja taiteilijasieluna arjen ja vapaa-ajan yhteensovittaminen on usein haastavaa. Haastava tämä yhtälö on varmasti kaikille, vaikka sitä ei ulospäin näkyisikään. Pidän ihmisten kanssa keskustelemisesta ja jään usein pohtimaan, miksi ihmiset käyttäytyvät ja ajattelevat tietyllä tavalla. Maailma on täynnä ihmisiä, joille työ on itseisarvo. Työ määrittelee sen, kuinka arvokas toinen ihminen on.
Kun tapaan uusia ihmisiä, heidän ensimmäinen kysymyksensä on yleensä: ”Missä olet töissä?” Tästä voidaan jatkaa keskustelua liian pienestä palkasta, työkiireistä ja siitä, onkohan tämä ala minulle ihan oikea. Jos taas vastaisin: ”Olen työttömänä kotona ja kirjoittelen runoja, nautin luonnosta ja vapaa-ajasta”, keskustelu loppuisi aika lyhyeen. Miksi? Itse ainakin keksin paljon enemmän puhuttavaa kyseisistä aiheista, kuin työstä. Ihmisten ajatusmaailmaa on välillä vaikea ymmärtää.
Toisaalta ymmärrän tämän ajatuksenjuoksun erittäin hyvin.
Vaikka haaveilen siitä, miten voisin täyttää päiväni tekemällä juuri niitä asioita mistä pidän, en kuitenkaan tee niin. Olen töissä, jotta saan rahaa ja voin siten ostaa asioita. Sitten istun kaiken materian ympäröimänä enkä silti ole onnellinen. Käyn töissä, koska eihän maailma toimi niin, että kaikki istuisivat kotona. Samaan aikaan olen kateellinen heille, jotka uskaltavat olla kotona ja tehdä vaikka osa-aikatyötä. Käyn töissä, koska olisi hullua jättää vakituinen työpaikka. Todellisuudessa pelkään, että irtisanoutumalla töistä menettäisin arvostuksen ihmisten silmissä. Tietenkin käyn töissä myös siksi, että pidän työstäni. Pitäisinkö enemmän siitä, että saisin tehdä sitä mitä oikeasti haluan; kirjoittaa? Kyllä. Jäisinkö kaipaamaan ylimääräistä rahaa, kun tilille ei tulisikaan säännöllisesti palkkaa? Kyllä, mutta olisin varmasti onnellinen pienemmilläkin tuloilla.
Vaikka halveksin ihmisiä, jotka tekevät päätöksiä elämässään vain saadakseen muiden arvostuksen, huomaan olevani itse juuri sellainen. Liian herkkä muiden sanoille ja katseille.
Ihmiset toivovat tulevaisuudelta rahaa, menestystä ja pysyvyyttä. Minä toivon, että joskus uskallan olla rohkea. Toivon, että tulevaisuus on aina täynnä vaihtoehtoja.
Sinun ei pidä aina jaksaa.
Sinun ei pidä aina olla positiivinen.
Sinun ei pidä heti osata.
Sinun ei täydy keretä kaikkea mitä luulit.
Sinun ei tarvitse hävetä itseäsi.
Sinun ei tarvitse olla aina saatavilla.
Sinun ei pidä pitää kiinni väkisin jostain, josta olet kasvanut ohi.
Sinun ei pidä selitellä tai saada muita ymmärtämään.
Sinun ei ole pakko tehdä mitä olit suunnitellut.
Sinun ei tarvitse saada muita olemaan samaa mieltä kanssasi.
Sinun ei täydy saada lupaa olla sinä.
Sinun ei täydy aina suostua.
On hyvä muistaa, että mindfulness-harjoittaminen on prosessi (ehkä prosessi kuulostaa liian tylsältä – voisin käyttää mieluummin sanaa seikkailu!). Jokainen etenee seikkailussa omaan tahtiinsa ja metaforallisesti järjen tason ymmärrys alkaa valua ja vaikuttaa myös alaspäin kehoon.
Mindfulness ei jossain vaiheessa seikkailua ole välttämättä enää pelkkä harjoitus, vaan tietoisesta hyväksyvästä läsnäolosta voi tulla tapa elää ja olla. Ei tarvitse enää puhua pelkästään tietämisen tasolla esimerkiksi hyväksymisestä, vaan se voi alkaa ”toimia” sydämestä ja kehon viisaudesta käsin. Tätä voisi kuvata mielen ja kehon integroitumisella.
“Knowledge does not mean mastering a great quantity of different information, but understanding the nature of mind. This knowledge can penetrate each one of our thoughts and illuminate each one of our perceptions.” ~Matthieu Ricard
Joskus kohtaan kysymyksen, että muuttaako mindfulness ihmistä? Taustalla voi olla huoli persoonan muuttumisesta jollain mystisellä tavalla. On hyvä tiedostaa huoli, saada mahdollisuus puhua siitä ja sitten päästää irti. Muuttuuko ihminen, vaikkei tekisi mitään, tai muuttaako pesäpallo-harrastuksen aloittaminen ihmistä?!
Vuosia sitten mindfulness-kurssilaiseni kertoi hänelle sattuneesta omaisuusvahingosta. Hänelle asian hyväksyminen tarkoitti sitä, että ei jäänyt märehtimään ja vatvomaan asiaa, vaan tosiasian vastustamisen sijaan hän laittoi energiansa puolisolleen sekä vakuutusyhtiöön soittamiseen. Tapahtuman jälkeen hän havahtui, että aiemmin olisi jäänyt jopa päiviksi märehtimisen suohon, eikä olisi ryhtynyt hommiin. Tässä esimerkissä hyväksynnän kautta mahdollistui eteenpäin vievä toiminta.
Hyväksyminen on välillä helppoa ja se voi johtaa meitä tyydyttävään lopputulokseen. Silloin voi tulla ajatus: näinhän mindfulnessin pitääkin ”toimia”! Ja kun huomaat tällaisen ajatuksen, voit hymyillä – se on vain ajatus ja mielen tarjoama arviointi 🙂
Voimmeko sen sijaan hyväksyä tilanteet, missä mindulness EI ”toimi”?
”Olin huonolla tuulella ja tein mindfulness-harjoituksen, mutten rentoutunut eikä tullut parempaa fiilistä.”
”Sanoin antavani anteeksi, mutta en pystynytkään.”
”Olin stressaantunut töissä ja tein kehon skannaus -harjoituksen. Huomasin, että pääni oli kipeä ja tulin entistä kiukkuisemmaksi.”
”Yritin hyväksyä, että työkaverini sai minulle tarkoitetun ylennyksen – ei onnistunut.”
Olemme jälleen yhden (kyllä, tiedän ja mun puolesta tässä voi humoristisesti käyttää sanaa: ärsyttävän) paradoksin äärellä: ei mindfulnessin pidäkään toimia! Välillä olemme niin harjoittamisen tai ajatuksiemme pauloissa, että unohdamme tämän tärkeän seikan. Olemme niin haltioissamme hyväksymisestä, että emme huomaa valjastavamme sitä asioiden ylimääräiseen puskemiseen ja yritämme päästä tiettyyn päämäärään sen avulla. Kun mielemme takertuu johonkin tiettyyn tavoiteltavaan lopputulokseen, onko se silloin hyväksymistä? No hyvä on – eipä tuo juuri hyväksymiseltä kuulosta!
Onko mahdollista hyväksyä se, ettei voi hyväksyä jotain juuri nyt?
Onko mahdollista hyväksyä se, ettei voi hyväksyä, ettei voi hyväksyä jotain juuri nyt… Ja niin edespäin. Onneksi harjoitusvalmentajaksi voi ottaa mukaan vaikka lausahduksen: kas! Mitä tapahtuu, kun laittaa yllä löytyvien lauseiden eteen sanan kas? No okei, tulee kieliopillisesti ja ymmärrettävyydeltään hieman ontuvia lauseita, mutta hoksannet pointin: saamme hieman väljyyttä, neutraaliuutta, uutta näkökulmaa ja jopa huumoria tilanteisiin. Ei oteta itseämme ja ajatuksiamme niin vakavasti!
Kuulostaa liian yksinkertaiselta ja lapselliselta ollakseen totta. Ja kuitenkin välillä olemme mindfulnessin äärellä hiuksen hienojen vivahde-erojen äärellä. Mikä erottaa hyväksymisen ja ei hyväksymisen, mikä toimivuuden ja ei toimivuuden?
Mikäli sanat ovat sinulle tärkeitä, kas-sana voi muistuttaa sinua mindfulness hyväksymisen paradoksista ja hiuksen hienoista vivahde-eroista. Tämä voi olla yksi monista väylistä ottaa vastaan elämän karikot ja päästää niistä sitten irti. Ja luottaa siihen, että mindfulness-harjoittaminen itsessään kantaa juuri sellaista hedelmää pitkällä tähtäimellä, kuin on tarkoituksen mukaista.
Ota mindfulnessin hyödyt käyttöön omassa arjessasi. Aleksi Litovaaran 8 viikon mindfulness-kurssilla opit 27 harjoitusta, jotka auttavat jaksamaan ja palautumaan paremmin arjessa. Lue lisää 19.10. alkavasta kurssista TÄÄLLÄ.
