Vanhempi älä suorita – keskivertovanhemmuus kunniaan

Olen viime aikoina törmännyt moniin kirjoituksiin työelämästä. Niissä kehotetaan työntekijöitä suorittamaan vähemmän ja olemaan pelkäämättä virheiden tekemistä. Ohjeistus tuntuu olevan, että ei pidä pyrkiä täydelliseen suoritukseen, vaan keskivertoon. Kasin suoritus on nyt tavoiteltava, koska paineet vähenevät ja saamme aikaan enemmän.

Eräs kouluttaja ja työnohjaaja kuvasi asiaa Helsingin sanomissa näin: ”Se johtuu suorituspaineista. Täydellisyyteen pyrkijä on aina jännitteisessä tilassa, ja silloin virheitä tapahtuu todennäköisesti tavallista enemmän.” Milloin vanhemmuudessa aletaan puhua samoin?

Koska toteamme, että itse asiassa meidän vanhempien ei pitäisikään pyrkiä hyvään vanhemmuuteen, vaan riittävän hyvään, sellaiseen keskivertovanhemmuuteen?

Olen pohtinut hyvää vanhemmuutta paljon. Mitä enemmän asiaa olen miettinyt, sen vakuuttuneemmaksi olen tullut siitä, että suurin osa vanhemmista on kelpo vanhempia. Jonkun pitäisi vain sanoa heille, että relatkaa ja nauttikaa vanhemmuudesta.

Sen sijaan tuntuu, että media tuuttaa meille kasvatuksen ammattilaisten neuvoja, ohjeita ja vinkkejä niin, että sitä alkaa epäröidä ja tuntuu, että ollakseen hyvä vanhempi lapsilleen, pitäisi suorittaa tutkinto vanhemmuudesta. Usein tunnenkin suurta riittämättömyyttä. Keskustelin tarpeeksi hyvän vanhemmuuden kriteereistä  oman 16-vuotiaani kanssa ja hän kysyi ”minkälaista te olette oikein yrittäneet musta kasvattaa?”. Kysymys on hyvä.

Jos me vanhemmat pyrimme täydelliseen suoritukseen ja olemaan parhaita mahdollisia vanhempia, tarkoittaako se, että odotamme samaa lapsiltamme? Kasvattavatko täydelliset vanhemmat täydellisiä lapsia joilla ei ole varaa epäonnistua ja olla keskinkertaisia?

Vierastan yleisiä ohjeita vanhemmuuteen. Ymmärrän tietyn perustason määrittelyn esimerkiksi lastensuojelussa – jotenkin on arvioitava lapsen edun mukaan hänen vanhempiensa vanhemmuutta. Toisinaan se on tarpeen. Mutta suurin osa meistä vanhemmista on ihan riittävän hyviä vanhempia sellaisenaan. Jokainen lapsi ja jokainen vanhempi on yksilö ja siksi myös vanhemmuus vaihtelee jopa perheen lasten välillä.

Minulle vanhemmuudessa on ennen kaikkea kyse rakkaudesta. Kun olin lapsi, omalla äidilläni oli tapana sanoa, että hän rakastaa minua vaikka tekisin mitä. Hämmästellen ja epäuskoisena saatoin kysyä, että silloinkin, jos tappaisin jonkun. Äitini vastasi aina järkähtämättä, että myös silloin. Muistan ihmetelleeni ja epäilleeni äidin sanoja – eihän kukaan voisi rakastaa murhaajaa.

Mutta omien lasten myötä olen alkanut ymmärtää, että juuri tästä vanhemmuudessa on kyse. Siitä, että rakastaa silloinkin, kun oma lapsi on tehnyt jotain todella kamalaa ja kaikki muut ovat valmiit kääntämään hänelle selkänsä. Juuri silloin vanhemman on rakastettava.

Jos minun pitäisi antaa vinkkejä vanhemmuuteen (onneksi kukaan ei niitä minulta kysy) kiteyttäisin neljään asiaan: rakasta ehdoitta, löydä oma tapasi olla vanhempi, nauti vanhemmuudesta ja ole laiska. Laiskuus on siitä hyvä neuvo, että se ohjaa meidät tekemään vain sen mikä on pakko. Kun emme yritä epätoivoisesti suorittaa vanhemmuutta täydellisesti, saatamme välttää muutaman virheen ja olla jopa parempia vanhempia.

Pauliina Lehtinen

toiminnanjohtaja

Kasper – Kasvatus- ja perheneuvonta ry

Rajojen vetäminen, itsen kunnioittaminen ja oman hyvinvoinnin asettaminen etusijalle ei ole itsekästä – Toimitko näin saadaksesi rakkautta?

Luen aika ajoin Bethany Websterin artikkeleita hänen Womb of Light –sivustollaan. Tänään silmiini osui Bethanyn artikkeli itsesabotaasista ja sen syntysyistä. Hän keskittyy artikkeleissaan käsittelemään niin sanottua äitihaavaa: patriarkaalisen kulttuurin synnyttämää naisena olemiseen liittyvää emotionaalista kipua, joka on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että naiset ovat oppineet piilottamaan autenttisen itsensä tullakseen hyväksytyiksi.

Sovun ylläpitäminen, hyväksynnän hakeminen ja tunteiden kantaminen muidenkin puolesta ovat tyypillisiä naisten selviytymismekanismeja, jotka eivät edistä omaa voimaantumista ja hyvinvointia.

Olen tunnistanut tämän haavan itsessäni moneen otteeseen ja se aktivoituu tyypillisesti tilanteissa, joissa olen joutunut kohtuuttomalta tuntuvan kritiikin kohteeksi. Kovimpia kriitikoita ovat olleet toiset naiset. Olen tullut kritisoiduksi esimerkiksi sen tähden, että olen ottanut reippaasti oman tilani ryhmässä, seissyt oman totuuteni takana, ottanut johonkin asiaan rohkeasti kantaa tai sanonut ei ja valinnut sen mikä minulle on hyväksi sen sijaan, että asettaisin aina toisten tarpeet omieni edelle.

Kuulostele itseäsi; tunnetko jo nyt ärtymystä ja mietit että totta kai toisten tarpeet täytyy ottaa huomioon? Eikä itseään saa missään nimessä tuoda esille! Uskotko että omien tarpeiden kunnioittaminen tarkoittaa automaattisesti toisten tarpeiden laiminlyöntiä? Ketä se palvelee, että pidät itsesi piilossa? Mitä tapahtuu jos keikutat venettä? Kehotan sinua haastamaan omat uskomuksesi.

Miksi rajojen vetäminen, itsen kunnioittaminen ja oman hyvinvoinnin asettaminen etusijalle olisi itsekeskeistä tai itsekästä?

Oman tilan ottaminen, omien kykyjen esille tuominen, oman totuuden takana seisominen ja itselle epämiellyttävistä tai ei kiinnostavista asioista kieltäytyminen ei ole itsekästä. Se on osa tervettä itsensä rakastamisen taitoa. Olet todennäköisesti ottanut rajoittavat käsitykset omaksesi kasvatuksen myötä (sinua on esim. rangaistu oman tahtosi osoittamisesta) tai mallioppimisen kautta (olet seurannut oman äitisi ja muiden naisten käyttäytymistä varttuessasi). Itsensä uhraamisen periaate on iskostettu syvälle naiseuden ytimeen. Totta kai on tilanteita, joissa tarvitaan joustoa ja kompromisseja, mutta jatkuva itsensä yli käveleminen tekee kipeää.

Kannustan jokaista tekemään itsetutkiskelua ja tulemaan tietoisemmaksi omista käyttäytymisen motiiveista. Kateus ja toisten tuomitseminen elävät valitettavan voimakkaina kulttuurissamme. Miksi tunnen tarvetta repiä alas, häpäistä ja pienentää ihmisen, joka ottaa rohkeasti oman tilansa? Miksi se ärsyttää niin valtavasti? Sen sijaan että reagoi ärsykkeeseen täysin tiedostamattomasti, olisi hyvä kysyä itseltään mitä emotionaalista haavaa tuon ihmisen käyttäytyminen juuri kosketti. Omaa sisäistä tutkiskelua tehdessäni löysin itseltäni melkoisen mojovan uskomuksen: ”Jos paljastan itseni kaikessa loistossani, minut tuhotaan.” Mielessäni vilisivät kaikki menneet tuomituksi tulemisen kokemukset.

Bethany Webster listaa sivuillaan mm. seuraavat äitihaavan merkit:

  • tunne siitä ettet ole riittävän hyvä
  • tunne siitä että sinussa on jotain vikaa
  • tarve pitää itsesi pienenä, jotta saisit rakkautta ja hyväksyntää
  • syyllisyyden tunne siitä, jos haluat itsellesi jotain enemmän kuin mitä sinulla on

Uskon, kuten Bethany, että juuri tästä syystä moni meistä (myös miehet) pitää itsensä tarpeettoman pienenä. Omat lahjat, kyvyt ja unelmat piilotetaan. Joskus tämän tukahduttamisen synnyttämä kipu purkautuu suuttumuksena sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka rohkeasti toteuttavat unelmiaan. Kateuden ytimessä on oma kipu.

Kuinka sitten lähteä purkamaan tätä itsensä pienentämisen ja itsesabotaasin kierrettä? Kyse on mielestäni itsensä rakastamisen taidosta. Meidän on ryhdyttävä itse itsellemme kannustavaksi ja rakastavaksi aikuiseksi, joka seisoo aina tukenamme. Voimme ryhtyä hoivaamaan sisäistä lastamme, joka jäi vaille tarvitsemaansa rakkautta ja tukea. Voimme saada valtavan tärkeitä eheytymisen kokemuksia myös erilaisissa vertaistukiryhmissä, kursseilla ja taitavan terapeutin avulla. Olen kokenut saaneeni paljon rakkautta ja hyväksyntää erilaisissa naisten ryhmissä ja kursseilla.

Meidän on ryhdyttävä itse itsellemme kannustavaksi ja rakastavaksi aikuiseksi, joka seisoo aina tukenamme.

Juttele säännöllisesti sisäiselle lapsellesi. Anna hänelle se kannustus, tuki ja lempeys jota kaipaat. Sulje silmäsi ja luo itsellesi uusi menneisyys: visualisoi miten lapsuutesi merkittävät tilanteet olisivat menneet jos ne olisivat sujuneet parhaalla mahdollisella tavalla ja miten hyvältä se olisi tuntunut. Voimakas hyvältä tuntuva tunne yhdistettynä kuvitteluun alkaa luoda uudenlaista myönteisempää mielenmaisemaa. Opettele näkemään itsesi rakkauden silmin.

Matka eheytymiseen on kuin sipulin kuorimista ja se vaatii rohkeutta, luottamusta ja paljon nenäliinoja. Pikkuhiljaa, kun saamme yhä uudestaan kokemuksia siitä, että tulemme hyväksytyiksi kaikessa upeudessamme ja myös kaikkine vajavaisuuksinemme, sisäinen lapsemme alkaa jälleen luottaa siihen, että olemme turvassa ilmaistessamme aitoa itseämme. Silloin, alkaessasi elää itseäsi kohtaan rakkaudellisesti, elämäsi ottaa uuden upean suunnan.


Kurkkaa kiltin voimakortit:

Kurkkaa myös kirja:

Mitä se rakkaus sinuna tekisikään?

Valehtelisin jos väittäisin elämäni käännekohtien olleen kivuliaita. Jos väittäisin rypeneeni vuosia päättämättömyydessä ja ristiriitaisten ajatusten myllerryksessä. Kokeneeni hirmuista pelkoa ja syvää syyllisyyttä. Pähkähullua, mutta syyllisyyttä olen kokenut kivuttomuudesta.

Meissä on syvään piirretty uskomus, että elämän on oltava kamppailua ja ponnistelua ollakseen elämää. Ihmisen on kärsittävä ollakseen ihminen. Uskomus, jonka voima on hyytävä ja jolla on paljon kannattajia.

Uskallan uhmata ja luottaa viisaampaan voimaan, joka vie kohti vaivattomampaa elämää. Voimaan, joka on meissä kaikissa, kaiken aikaa ja kaikkialla. Voimaan, jonka jokainen voi itse nimetä.

Sinulla on aina varaa valita, mihin voimiin uskot.

Minun piti ryhtyä isona laulajaksi tai näyttelijäksi. Ryhdyin kuitenkin ensin hammaslääkäriksi. Kukaan ei pakottanut – kai. Vai mitä sanoo oma kunnianhimoni?

Olin vuosia vakuuttunut löytäneeni oman Mun Jutun. Kun viiden Hampurin yliopistolla vietetyn assarivuoden jälkeen perustin oman vastaanoton, joka täytti kaikki unelmakriteerini ja toi tilillekin mukavasti katetta, oli kaikki sitten niin kuin siinä. Mallillaan. Myös perhe, piirit ja tuliterä torppa.

Jokin outo ja kuvioon sopimaton ryhtyi kuitenkin sisälläni ilmiantamaan itseään. Epäilyksenä, kaipauksena, ilottomuutena, möhkynä mahassa. Järki apunani yritin selittää kutsumatonta suohon. Ei suostunut mokoma. Vahvisti vain otettaan. Nopeasti ja vääjäämättömästi.

Siinä oli siipalle ja itsellekin selittämistä. Vuosien opiskelut, väikkärit, remontoitu vastaanotto, varmat tulot ja tilit olisivat kohta vain muistoja. Sillä vaihtoehtoa ei ollut. Tyyppi sisälläni oli periksiantamaton. Loppu olikin sitten vain asioiden järjestelyä.

Muutin Suomeen ja ryhdyin laulamaan iskelmiä. Eroaikeissa en ollut. Jotain oli mielessä käväissyt, mutta järki oli saanut tässä asiassa uskomaan, että lapsi on saateltava ensin aikuiseksi. Niinpä vain eräänä aurinkoisena sunnuntaihetkenä tyyppi sisälläni ilmoitti, että suhteenkin aika on ohi. Sillä oli otsaa iskeä niin kovaa, että asia tuli kerralla selväksi.

”Sisäinen oppaasi on aina mukanasi. Jokainen hetki on ohjattu, koska tämä guru on sisimmässäsi. Valintasi määrää alatko kuunnella sen ohjausta vai et.”

                                           – Deepak Chopra –

Kaikki elämäni käänteet (niitä on) ovat tapahtuneet samankaltaisesti. Sisäinen guru on antanut niin vahvoja merkkejä, ettei muuta mahdollisuutta ole jäänyt, kuin luottaa ja toimia.

Alan vähitellen ymmärtää repäisevimpien käänteiden merkityksen siinä, että ne ovat saaneet minut kokemaan elämäni arvot ja tarkoituksen uudella tavalla. Elämästä on tullut vaivattomampaa. Myös huikeasti rikkaampaa.

  1. Pysähdy näkemään

Tuttava on kieriskellyt pitkään ison muutospäätöksen tuskissa. Kun taas juttelimme asiasta, sanoitti hän rupattelun lomassa ratkaisunsa itse, sitä kuitenkaan huomaamatta. Hän tiesi, mutta ei nähnyt. Koska järki. Koska realismi (lue pelko). Koska, koska…

Arvostamme järjen käyttöä ja ajattelua aivojen korkeimpana tehtävänä, siksi emme huomaa elämän meille tarjoamia hienoisia merkkejä. Aavistuksia, tunteita, vihjeitä, kehon tuntemuksia. Oloa, että tiedät, vaikka et tiedä.

Elämä on täynnä merkkejä. Luota herkimpiin vaistoihisi, niin näet.

  1. Pysähdy toteutumaan

Hehkumme tehdessämme jotain, minkä koemme arvokkaaksi. Jotain, mikä ei usein edes tunnu työltä. Jos taas emme rakasta työtämme, kutistumme. Kykyjemme, energiamme, rakkautemme ja luovuutemme käyttö jää vajaatehoille, olemme viideosaversioita itsestämme.

Minäkuva on egon rakentama. Se on kittana, koska ego on itsekäs ja haluaa kaiken omilla ehdoillaan. Ego pyrkii siihen, että menettäisimme otteen itsestämme. Se rakentaa minäkuvastamme titteleillä, omaisuudella, pankkitileillä, tavaroilla ja trimmatuilla hauiksilla kulissia, jonka suojaan voimme piiloutua.

Meillä voi olla ulkoista rikkautta, mutta jos teemme työtämme vain siksi, mitä sen avulla saa, on elämä sisäisesti köyhää. Egon rakennelma on hutera.

Pysähdy tunnistamaan, mitkä ovat sinulle arvokkaita asioita. Asioita joista sytyt ja joiden tekeminen on sisäisesti motivoivaa ja palkitsevaa. Anna itsesi toteutua täydessä kukoistuksessasi.

  1. Pysähdy mahdollisuuksiesi äärelle

Muutokseen tarvitaan avoimuutta ja vastaanottavaisuutta. Myös rentoa ja lempeää otetta. Muutos jähmettyy kuitenkin usein mielemme rajat kiinni –kampanjaan. Uskomuksiin, rajoituksiin ja ehtoihin, jotka ovat meille jopa osa identiteettiämme. Kuvittelemme olevamme turvassa rajojemme sisällä. Mielenrajojen turva on samaa hataraa harhaa, kuin egon luoma minä-kuvakin.

Luomme itse ison osan ongelmistamme. Ajattelemalla. Ylläpidämme myös itse ongelmiamme. Ajattelemalla. Kaikkea mahdollista, mikä ei ole totta. Olemme myös kekseliäitä tekosyiden kehittelijöitä. Josko vaikka joku muu toteuttaisi unelmat puolestamme.

Olemme täynnä käyttämättömiä mahdollisuuksia. Painimatsin omasta sisimmästä lähtevien ja ulkoa ohjattujen valintojen välillä käy jokainen oman päänsä sisällä. Ponnistelu on merkki siitä, että tuhlaamme energiaamme.

Anna asioille ja elämällesi vaivattomuuden mahdollisuus. Rakkaus tekemiseen on voimista väkevin. Kuuntele sydäntäsi ja kurkota kohti unelmiasi.

 

”Aina kun luulee, ettei tiedä, osaa elämää,
  syttyä ja sytyttää ei taida liekkiään,            
  kun luulee, ettei tiedä, jää vain kytemään,
  fiksu sydän ärähtää ja ryhtyy kärttämään,
  mitä se rakkaus, mitä se rakkaus,
  sinuna tekisikään”

3 helppoa tapaa, joilla parannat mielialaasi hetkessä

Jokainen meistä tietää, miltä alakuloisuus tuntuu kehossa. Ryhti ja hartiat ovat painuneet kasaan, kasvot kääntyneet alapäin ja katse viipyilee lattianrajassa. Koko olemus viestittää ulospäin kokemaamme tunnetta. Valitettavasti olemuksemme lähettää saman viestin myös omille aivoillemme. Viestin perusteella aivomme tulkitsevat tilanteen huonoksi ja näin ollen lisäävät alakuloa.

Yleisesti ajatellaan, että ulkoiset hyvän tai pahan olon merkit ovat seurausta sisäisestä tunteesta, jonka katsotaan olevan reaktio johonkin tapahtuneeseen. Esim. ollaksemme onnellisia tarvitsemme jotain, joka vaikuttaa mieleemme positiivisesti. Tuo jokin aiheuttaa meissä myönteisen tunteen.  Jolloin tuo sisällämme oleva hyvän olon tai onnellisuuden tunne muuttuu ulkoiseksi reaktioksi saaden meidät hymyilemään tai askeltamaan reippaasti eteenpäin.

Näin ajateltuna meillä täytyisi siis olla jokin selkeä syy onnellisuuteemme. Pyrimme etsimään tuota syytä itsemme ulkopuolelta. Kunpa elämässä olisi jotain, joka piristäisi mieltäni tai tekisi minut onnellisemmaksi, saatamme ajatella. Tai ryhdymme ponnistelemaan pitääksemme ajatuksemme positiivisina. Näin haluamme vaikuttaa aivoihimme ja omaan onnellisuuteemme. Ja toki näin tapahtuukin. Mutta on toinenkin tie.

Aina emme tarvitse syytä ollaksemme onnellisia. Voimme vaikuttaa tunteisiimme myös suoraan kehomme kautta. Voimme kehomme avulla ikään kuin herättää meissä luontaisesti olemassa olevan hyvän olon ja onnellisuuden jälleen virtaamaan.

Keholta aivoihin tulevat viestit vaikuttavat hyvin nopeasti mieleemme.  Sen lisäksi kehon kautta vaikuttaminen on äärettömän helppoa, sillä nämä keinot ovat aina mukanamme.

Kolme helppoa tapaa

1. Ryhti

Istutpa tai seisotpa juuri nyt, kiinnitä huomio hetkeksi omaan asentoosi. Korjaa ryhtiäsi ja ojenna selkäsi sen täyteen mittaansa. Ihan kuin kasvaisit pituutta useita senttejä. Nosta vielä katse vaakatasoon.  Huomaatko muutoksen olotilassasi?

On vaikea olla alakuloinen ryhdikkäänä ja katse kohotettuna. Sillä avatessamme ryhdin ja katsoessamme eteenpäin myös mielemme avautuu uusille asioille. Ryhti avoimena koemme itsemme vahvemmiksi ja voimakkaammiksi, stressi vähenee ja itsetunto kohoaa. Kaiken tämän taustalla on asentomme aivoille välittämä viesti, joka saa aivojemme hormonitasot muuttumaan.

2. Hymy

Samoin kuin hyvä ryhti, hymy lähettää aivoille viestin, että kaikki on hyvin. Vedäpä siis juuri nyt kasvoillesi leveä hymy. Ja anna hymyn viipyä huulillasi ainakin tämän jutun loppuun asti. Lupaan hymyillä sinulle takaisin.

Aivomme eivät erota, käytetäänkö hymylihaksia tietoisesti vai tahattomasti. Joten tekohymykin välittää aivoille hyvän olon viestiä. Valitettavasti mielemme – ja erityisesti kulttuurimme – helposti tulkitsee tekohymyn niin valheelliseksi, että sitä on kaikin keinoin vältettävä. Ole kiltti ja vapauta itsesi tuosta tulkinnasta! Aivoillemme tekohymy on yhtä totuudellinen kuin hymy, jonka aiheuttaa jokin ulkopuolinen tapahtuma.

Ja hymyn hyvää tekevät vaikutukset ovat aivan kiistattomat. Itsemme ja mielemme lisäksi se vaikuttaa positiivisesti myös ympärillä oleviin. Anna siis hymysi levitä.

3. Hengittäminen

Tietoinen syvähengitys on erittäin tutkittu tapa rentouttaa oma mieleensä. Sen tiedetään mm. laskevan stressitasoa, hidastavan sydämen sykettä sekä alentavan verenpainetta. Se saa myös pelkoreaktion laantumaan. Tietoinen hengittäminen rauhoittaa mielemme aivan kuten meditaatio. Hengittäminen on vain paljon helpompi ja yksinkertaisempi toteuttaa.

Juuri nyt kuvittele jalkapohjiisi reiät, joiden kautta hengität rauhallisesti syvään sisään neljään laskien. Ja sitten yhtä rauhallisesti neljään laskien hengitä ulos. Toista muutaman kerran. Mielenrauha ja onnellisuus on vain muutaman rauhallisen syvähengityksen päässä.

Kaikkia näitä kolmea tapaa voit käyttää missä tahansa tilanteessa, istutpa sitten palaverissa tai seisoit kaupan kassajonossa. Joka tapauksessa sinä hengität ja pidät kehoasi jollakin tavalla pystyssä. Ja joskus jopa hymyilet. Kaiken tämän voit tehdä myös tietoisesti ja siten vaikuttaa positiivisesti mielialasi ja avata itsesi onnellisuudelle.

Meillä jokaisella on kyky olla onnellinen. Meidän tarvitsee vain tunnistaa onnellisuutemme ja antaa itsellemme lupa kytkeytyä siihen.

Erilaisista tavoista lisätä myönteisyyttä ja onnellisuutta elämääsi voit lukea uutuuskirjastani Olet kaiken hyvän arvoinen, jonka löydät nyt Hidasta elämää -verkkopuodista.

5 syytä syödä aamupala

Syötkö joka aamu aamupalan? Vai oletko niitä, joille ruoka ei yksinkertaisesti maistu aamuisin? Vai ovatko ehkä aamusi aivan liian kiireisiä aamupalan nauttimiseen?

No syöt sitten aamiaista tai et, niin on hyvä muistaa, että kehosi tarvitsee tietyn määrän ravinteita toimiakseen optimaalisesti. Syömällä säännöllisesti saat todennäköisesti riittävän määrän keholle tarpeellisia ravintoaineita päivän aikana. Järkevä aterioiden rytmittäminen antaa myös ruoansulatukselle riittävästi aikaa ravinnon prosessoimiseen ruokailujen välillä.

Tässä 5 syytä miksi aamiainen kannattaa syödä:

  • Kun aloitat aamun ravinteikkaalla aamupalalla ja syöt tasaisesti päivän aikana, saat todennäköisesti riittävän määrän keholle elintärkeitä ravintoaineita.
  • Aamupala auttaa pitämään verensokeriarvot tasaisena. Tämä helpottaa muun muassa painonhallinnassa.
  • Aivosi tarvitsevat energiaa. Aamupala auttaa sinua olemaan virkeämpi ja vastaanottavaisempi heti aamusta.
  • Aamiaisen tehtävä on lopettaa edellisenä iltana alkanut paasto.
  • Saat kulutettua aamulla syömäsi energiamäärän todennäköisesti paremmin päivän aikana, sen sijaan, että söisit ison määrän ruokaa kerralla juuri ennen nukkumaan menoa.

Voiko häpeän tunteessa olla jotain hyvää?

Henkiset pyrkimykset saattavat harhauttaa ihmisen ajattelemaan, että elämän kuuluu olla vain positiivista, helppoa ja iloista. Se saattaa kääntää ihmisen poispäin kivuliaista kokemuksista, estää käymästä läpi epämiellyttäviä tunteita ja kipua.

Jos suostuu tuntemaan vain positiivisia tunteita, joutuu myöhemmin tekemisiin melkoisten sivuvaikutusten kanssa. Tunteet, joilla ei ole ”lupaa” olla olemassa, varastoituvat, kasvavat ja löytävät lopulta hallitsemattoman tien itsensä ilmaisuun.

Emme voi valita paletista vain tiettyjä tunteita, eikä tunteita voi ohittaa.

~ ~ ~ ~

Henkinen opettaja Jeff Foster sanoo tunteiden olevan kuin orpolapsia, jotka tulevat ovellesi kolkuttamaan. Jos vastauksesi on kateuden, häpeän, surun tai vihan kohdalla ”mitä sinä täällä vielä teet, mene matkoihisi!”, palaavat ne aina uudelleen hakemaan hyväksyntääsi.

Jos sen sijaan avaat oven ja otat tulijan lämmöllä ja uteliaisuudella vastaan, saat kuulla tunteen tuoman tärkeän viestin. Tunteet eivät halua tulla ”parannetuiksi”, ne haluavat tulla hyväksytyiksi ja vastaan otetuiksi.

Vain hyväksymällä tunteesi voit todella hyväksyä itsesi.

~ ~ ~ ~

Jokainen kokemasi tunne on sinun. Viha ei ole puolison, naapurin tai kaupan kassan syytä, vaan se on tällä hetkellä sinun vihasi.

Kateus, pelko, suru, inho, ilo, innostus… ne ovat kaikki sinun tunteitasi ja niillä on vissi tarkoitus. Kun tunnet epämiellyttäviäkin tunteita aidosti, saat huomata kuinka rikas olet.

Tunteiden sietäminen vaatii usein kestävyyttä ja kärsivällisyyttä. Samalla se lisää näitä. Voima sietää omia tunteita ilman ulkoisia tekoja kasvaa harjoittelulla.

~ ~ ~ ~

Tee itsellesi ahdistuksen tai epämääräisen olon keskellä suuri palvelus: ota hetken aikalisä, vetäydy rauhalliseen tilaan ja tutki, mistä on kysymys. Hengitä keskelle kipua ja kysy itseltäsi, mistä on kysymys. Ota vastaan se, mitä mieleesi juolahtaa. Tutki kipua syvemmälle ja luota kykyysi ymmärtää itseäsi.

Usein tunteen nimeäminen auttaa (minuahan pelottaa! / tämähän on kateutta! / minua jännittää), mutta aina se ei ole mahdollista tai välttämätöntä. Kun keskityt kipuun tai tunteeseen, huomaat kyllä vähitellen, mitä se on sinulle kertomassa. Tämä ei suinkaan aina tapahdu yhdeltä istumalta. Sama tunne tai kipu voi vaatia monia kohtaamisia ja pulpahdella pintaan aina uudelleen.

Hyväksy tämä hetki täydellisesti, antaudu tunteelle. Hengitä sitä, mene sen ytimeen, anna sen olla ja kuuntele. Voitko hyväksyä sen, että juuri nyt olet surullinen tai epävarma? Voitko hyväksyä sen, että jännität tai olet kateellinen?

~ ~ ~ ~

Jotkut tunteet avautuvat paremmin liikkeessä (tanssien, juosten, huitoen…). Tutki erilaisia tapoja, mutta älä juokse tai tanssi pakoon tunteita, liiku niiden kanssa.

Avain on juurikin hyväksyminen. Se tuo mukanaan suurta rakkautta ja myötätuntoa itseäsi kohtaan. Silloin sinä hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet.

Mutta miksi siis häpeäkin on hyvä asia?

Koska se on niin pirun inhimillistä.

Kun ihminen pystyy hyväksymään omaa häpeäänsä ja rakastamaan jopa rakkaudettomuuttaan, on hän ison oivalluksen äärellä.

Kenen seurassa uskallat olla aidosti oma itsesi – ilman pelkoa siitä, että sinut nolataan?

Minulla on aika ihana mies. Olen ollut totaalisen kypsynyt talven loputtomalta tuntuvaan liukasteluun ja jäätikköratoihin, joten pohdin aamiaisella, mitä ihmettä kivaa tänään voi tehdä: ”Tuodaanko hevonen keittiöön kylään!?”

Mies oli hiljaa, huokaisi ja myöntyi sen kummempia kyselemättä. Niin tehtiin. Pieni ori johdatettiin rappuset ylös, ulko-ovesta sisälle ja keittiöön. Se seurasi luottavaisena korvat höröllä, ylähuuli tötteröllä silloinkin, kun maalattu lattia oli liukas sen kavioiden alla, kissat säntäilivät ja jääkaappi hurisi oudosti. Olimme psykologisen turvallisuuden ytimessä.

Kun tunnet, että olet turvassa, olet valmis kokeilemaan sellaistakin, joka on uutta, outoa ja jännittävää. Kun tunnet että olet turvassa, voit luottaa. Kun tunnet että olet turvassa, voit tehdä outoja ehdotuksia, intoilla, kertoa epäilyksistä. Kun olet turvassa, tiedät ettei sinulle tahdota pahaa, ettei sinua nolata tai sinulle naureta.

“Olenko turvassa?” onkin ollut yksi elämäni suurista kysymyksistä. Yksin? Yhdessä? Ikinä? Niin omakohtaisten hankaluuksien kuin psykoterapeutin työn pohjalta olen tullut siihen tulokseen, että se, voiko ihminen tuntea olevansa turvassa muiden kanssa on yksi tärkein meidän henkistä hyvinvointia tai terveyttä määrittävä asia.

Psykologinen turvallisuus on aina elävien olentojen välisessä suhteessa. Se tarkoittaa varmuutta siitä, että voi olla muiden seurassa oma, kokonainen itsensä. Ettei itseään tarvitse pienentää tai pelätä että muut häpäisevät, hylkäävät tai rankaisevat siitä, että ilmaisee oman kokemuksensa jostain asiasta. Psykologisen turvan tunne ystäväporukassa, työtiimissä, perheessä, parisuhteessa on valtava lahja. Kun tunnemme, että yhdessä olemme turvassa, avautuvat sellaiset mahdollisuudet, kauneudet ja häikäisevyydet, jollaisia emme ennen tienneet olevankaan.

Charles Duhigg avaa aivan loistavassa The New York Timesin artikkelissa Googlen projektia, jossa selvitettiin, millaiset tiimit ovat tuottavimpia. Aluksi ajateltiin, että parhaat tiimit muodostuvat parhaista, osaavimmista yksilöistä. Näin ei kuitenkin ollut, vaikka tietysti taitoakin tarvitaan. Loppujen lopuksi löytyi vain yksi muista erottuva parametri – psykologisen turvallisuuden tunne.

Ihminen haluaa olla kokonainen ja tulla kohdatuksi kaikkinensa. Niin parisuhteessa kuin töissäkin. On ahdistavaa, jos tuntuu, että osa itsensä täytyy jättää aamulla töihin lähtiessä kotiin. Tai jos parisuhteessa ei ole tilaa innostua, kehittää omia juttujaan tai rakastaa itselle omanlaisilla tavoilla. Psykologinen turvallisuus mahdollistaa vaikeista asioista puhumisen, kaikenlaisten tunteiden sallimisen, epävarmuuden ja sisäisen sotkun. Se mahdollistaa anteeksiannon ja luottamuksen rakentamisen uudelleen silloinkin kun siihen on tullut säröjä.

Vein hevoslapsen takaisin tarhaan. Se huikkasi ”minä tulin nyt!” hirnunnat kavereille ja jäi vierelleni, katsoi ja hymyili. Pienen hevoseni maailma avautui tänään valtavasti. Tiedän, että hän yhdistää rohkeuden ja uljauden tunteen meihin hänen ihmisiinsä. Saamme olla hänelle ne ystävät, joiden kanssa hän uskaltaa astua uusille mantereille. Saamme hänet tuntemaan itsensä vielä vähän rohkeammaksi. Elämän ihana seikkailu tulee yhdessä todeksi. Ja samalla me ihmiset laajennumme ja kasvamme taas hiukan rikkaammaksi. Sellaista on ystävyys. Ja psykologisen turvallisuuden lahja.

Rakkaudella, Henriika

 

Entä jos jokainen rakkaus on onnistunut, vaikkei se kestäisikään? – Osaamme rakastaa juuri niin hyvin ja siitä kohdasta käsin, missä me kulloinkin olemme

Kymmeniä ja kymmeniä särkyneitä sydämiä, surullisia tarinoita rakkaudesta. Päättyneitä rakkauksia, romahtaneita unelmia. Odotuksia, jotka eivät kohdanneet. Toiveita, joilta katosi pohja. Tunne, joka vedettiin jalkojen alta.  Pettymystä siitä, että se mitä rakennettiin vuosia, ei kestänytkään elinikää.

Luen kertomuksia särkyneistä rakkauksista – ja rakkauksista jotka eivät koskaan ehkä edes alkaneet.

Näitä tosielämän kertomuksia lukiessani jään miettimään, miltä tuntuisi rakastaa, jos jokainen rakkaus olisikin totta? Ettei rakkauden onnistumista arvioisikaan siltä pohjalta, kestikö se loppuiän. Ettei sitä määriteltäisikään lopputuloksesta käsin.

Mitäpä, jos jokainen kokemasi rakkaus olisi yhtä totta, yhtä oikeaa, yhtä lailla omalla paikallaan tarkoituksenmukaista?

Sillä me osaamme rakastaa juuri niin hyvin ja siitä kohdasta käsin, missä me kulloinkin olemme. Ja me yritämme tosissamme, ja juuri niin hyvin kuin sen hetkisillä resursseillamme osaamme.

En tunne lopulta ketään, joka tietoisesti valitsisi rakastaa huonosti, vain hetken, ja välinpitämättömästi. Mutta tunnen paljonkin ihmisiä, jotka pelkäävät rakkautta ja siksi jarruttavat rakkaudessa. Tunnen ihmisiä, joilla on pelkoja ja tunteita, jotka tekevät rakastamisesta vaikeaa. Ihmisiä, jotka unelmoivat suuresta rakkaudesta, mutta väistelevät rakkautta, jos se näyttää lähestyvän.

Ja hekin, myös he, rakastavat niin hyvin kuin he osaavat. Mutta kaikki rakkaudessa ei ole osaamisen alueella.

Se, mitä tuomme rakkauteen tiedostamattamme ja omissa haavoissamme – se on se osa-alue rakkaudessa, jota elämme rakkauteen, vaikkemme haluaisi. Vaikka haluaisimme osata paremmin, rakastaa rohkeammin, rakastaa kokonaisemmin.

Ja jokainen rakkaus, joka ikinen kesken jäänyt huuma ja lento, jokainen niistä antaa mahdollisuuden itselle nähdä oma haavansa, oma tiedostamaton maailmansa, kaiken sen, mitä tuomme rakkauteen, vaikka niin kovasti haluaisimme vain rakkautta. Kestävää, elinikäistä, kaunista rakkautta täynnä toisen kunnioitusta, arvostusta, toisen näkemistä. Suurinta hellyyttä ja arvonantoa.

Mitä jos jokainen rakkautesi olisi yhtä totta? Myös se, josta jälkeenpäin ajattelit, että se oli suurin erehdyksesi. Mitä opit siitä rakkaudesta – itsestäsi, ei siitä toisesta? Jospa rakkaus tarjosi sinulle mahdollisuuden nähdä itsesi, katsoa sinua ja oppia jotain sinusta. Jotta osaisit rakastaa kokonaisemmin, rohkeammin ja ehjästi. Sitten seuraavalla kerralla.

Rakkaus on päättynyt. Se on särkynyt. Mutta mitäpä jos kaikki onkin hyvin? Ja olet lähempänä sinua kuin koskaan ennen.

 

 

Ihon kuivuminen tai sokerinhimo voivat olla kehosi viestejä sinulle – Osaatko tulkita niitä?

Ihmiskeho on erittäin älykäs. Se viestii meille tarpeista ja toiveista. Keho kertoo, kun jostain on pulaa tai kun kaikki on juuri niin kuin pitää. Tärkeää onkin kysyä, kuuntelemmeko kehoamme ja vaikka kuuntelisimme, ymmärrämmekö sitä?

Keho reagoi sisäisiin ärsykkeisiin aiheuttamalla ulkoisia ”oireita”. Kun sisäinen tasapaino kehossa järkkyy, näkyy se ulospäin esimerkiksi ihossa tai erilaisina mielitekoina. Jotta oppisimme vastaamaan kehomme tarpeisiin, meidän tulee tietää mistä se yrittää viestiä. Alla muutamia kehon viestejä tulkittuna ravinnon näkökulmasta:

Kuiva iho

Jatkuva ihon kuivuus on epämukavaa ja jopa ärsyttävää. Iho on suurin elimemme ja se tarvitsee toimiakseen vitamiineja. Mikäli iho ei saa riittävästi tarvitsemiaan vitamiineja, se halkeilee ja kutiaa. Tärkein ihon toimintaan liittyvä vitamiini on E-vitamiini. Lisää ruokavalioosi kalaa, pähkinöitä ja öljyjä mikäli kärsit kuivasta tai kutiavasta ihosta.

Hauraat hiukset, halkeilevat kynnet

Kuten ihon kuivuus, myös kynsien ja hiusten hauraus kertoo riittämättömästä vitamiinin saannista. Etenkin riittämätön B-vitamiinin saanti tai alhainen kalsiumtaso saa kynnet halkeilemaan ja hiukset tuntumaan kuivilta. Helpotusta tähän voi löytää lisäämällä ruokavalioonsa kasviksia ja täysjyvää.

Suolanhimo

Lisääntynyt suolaisen ruuan himo voi viitata mineraalin puutostilaan. Lihakset tarvitsevat natriumia toimiakseen ja koska ruokasuola on natriumyhdiste, voi suolahimo viitata riittämättömään natriumin saantiin.

Lisäämällä ruokavalioosi porkkanaa, äyriäisiä ja himpun verran ruokasuolaa (kohtuus kaikessa) voit kohottaa kehon natriumtasoa. Suolaisen kaipuu voi myös kertoa kehon tulehdustilasta. Ennen muinoin käytettiinkin suolaliuosta lievittämään kipua ja tulehdusta.

Sokerinhimo

Kun sokerihammasta kolottaa oikein urakalla, kertoo se usein puutteista ruokavaliossa. Himon hillintään auttavat veden juominen ja tuoreet vihannekset.

Pidemmällä aikavälillä sokerihimoa voi hillitä ja poistaa muokkaamalla oma ruokavalio ravitsevaksi (terveellisemmäksi) ja huolehtimalla tasaisista ruoka-ajoista. Useimmiten liika verensokerin lasku saa makeanhimon nostamaan päätään vaikka todellisuudessa keho tarvitsisi energiaa eli ruokaa.

Sokerihimo voikin kertoa riittämättömästä energian saannista. Mikäli epäilet sokerihimon johtuvan tästä, voit kokeilla lisätä aterioin hiilihydraatteja kuten täysjyväriisiä.

Raa’an rouskutus

Raaka ruoka lievittää tehokkaasti epämukavia vatsakramppeja. Suuri himo raakaan ruokaan voi kertoa epätasapainosta ruuansulatuselimistössä. Tasapainotukseen voi kokeilla tuoreita vehreitä kasviksia ja hedelmiä.

porkkana

Mahan täydeltä mereneläviä

Mieliteko mereneläviin voi kertoa joko ravinteiden, usein proteiinin, tai mineraalien kuten jodin puutoksesta. Merenelävät ovat toki terveellisiä, mutta ruokavalio olisi hyvä pitää tasapainoisena.

Proteiini on solujen rakennusaine, jota löytyy lihan lisäksi palkoviljoista, linsseistä, siemenistä ja pähkinöistä. Kehon aineenvaihdunnan säätelylle tärkeää jodia puolestaan löytyy muun muassa oliiveista ja merilevästä.

Psoriasis

Psoriasis on tulehduksellinen ihosairaus, jonka tyypillisin oire on läikikäs hilseilevä ihottuma. Ihottumaa esiintyy yleensä kyynärpäissä, hiuspohjassa tai polvien takana. Psoriasis on sairaus, jonka diagnostiikkaa ei valitettavasti täysin tunneta.

Tiedetään kuitenkin, että sen oireet lievittyvät useilla vitamiineilla. Hilseilevä ihottuma voi siis kertoa vitamiinin puutteesta, vaikkei varsinainen psoriasis olisikaan kyseessä. Parhaiten apua ihottumaan antavat vitamiinit A ja D. Kumpaakin näistä saa auringonvalosta, mutta myös porkkanoista, aprikoosista ja kalasta.

Lihaskrampit, heikko uni tai unettomuus

Heikko unenlaatu tai unettomuus ovat monimutkaisia ongelmia, sillä niiden taustalla on monesti enemmän kuin yksi tekijä. Ruokavalio on yksi tekijä, sillä ruuasta saatavat ravinteet vaikuttavat unenlaatuun merkittävästi.

Magnesium lievittää hermoston aktiivisuutta ja palauttaa lihaksia. Huolehdi riittävästä magnesiumin saannista syömällä pähkinöitä, manteleita ja vihreitä vihanneksia.

Kalium on tärkeä mineraali aivoille, mutta myös lihaksistolle ja sydämelle. Lisäämällä ruokavalioosi siemeniä, banaania ja kookosvettä huolehdit elimistön riittävästi kaliumin saannista.

Hapanta

Hormonimuutokset voivat aiheuttaa himoa happamiin ruokiin. Hapan herättää maksan ja virtsarakon toimintaa. Näin happaman kaipuu voisi kertoa esimerkiksi virtsatientulehduksesta. Lievitystä tähän voi saada karpaloista, sitruunoista ja limestä.

 

TOIMITUKSEN VINKKI: Kuule ja ymmärrä kehon viisaat viestit

Kehomme ja mielemme ovat viisas kokonaisuus, jolla on kyky hoitaa itseään. Stressi ja kiire voivat kuitenkin vieraannuttaa meidät kehostamme, jolloin emme osaa enää kuulla sen viestejä. Väsymyksellä ja kivulla on silti tärkeää sanottavaa – ne kertovat siitä, miten todella voimme.

Kehon viisaat viestit on kirja, joka auttaa lukijaa ymmärtämään kehoaan ja luomaan siihen kokonaisvaltaisen yhteyden. Konkreettiset harjoitukset auttavat vapautumaan stressistä, säätelemään vireystiloja sekä vaikuttamaan kipukokemukseen ja muihin kuormittaviin tuntemuksiin.

Kirjan uudistetussa versiossa käsitellään stressin ja traumaattisten kokemusten yhteyttä erilaisiin kiputiloihin ja toiminnallisiin oireisiin. Lisäksi tarkastellaan liikunnan roolia hyvinvoinnissa sekä muun muassa kroonisen väsymysoireyhtymän ja pitkittyneen koronataudin hoitoa.

Tutustu kirjaan TÄÄLLÄ.

 

Tekstin lähteet:

powerofpositivity.com
time-to-run.com
terve.fi

Itsen johtaminen ei ole egotrippi

Onko itsen johtaminen itsekästä puuhaa? Eikö meidän pitäisi oppia keskustelemaan ja tekemään yhteistyötä? En koe tarvetta kärjistää yksilö vs. yhteisö -väittelyä. Molemmat näkökulmat ovat tärkeitä, eikä niitä ole olemassa ilman toisiaan. Yksilö tarvitsee yhteisöjä ja yhteisö yksilöitä.

Pohditaan hetki itsen johtamista. Kuka siinä johtaa ja ketä? Käytän harkiten termiä itsen johtaminen, ei itsensä johtaminen. Tarkoitan tällä sitä, että katsoessani sisäistä maailmaani en odota löytäväni sieltä persoonaa, vaan yhteyden kollektiiviseen tajuntaan. On siellä pikkuinen Pekka myös, mutten kiinnitä siihen löytöön kovin suurta huomiota. Itsen johtaminen ei ole egotrippi.

”Your vision will become clear only when you can look into your own heart. Who looks outside dreams, who looks inside awakes.” – Carl Jung

En johda itseäni parempaan iskuun, jotta voittaisin muut kilpailussa. Tarkoituksenani on etsiä sisäistä voimaa ja rauhaa, jotta näkisin muut ihmiset kirkkaammin, uskaltaisin kuunnella heitä, olla avuksi ja avautua yhteisille mahdollisuuksille. Ennen kaikkea etsin jatkuvan uudistumisen kykyä, muutosta syleilevää tapaa elää ja tehdä työni.

”You do not suffer because things are impermanent. You suffer because things are impermanent and you think they are permanent.” – Thich Nhat Hanh

Itsen johtaminen parantaa toki sisäistä olotilaani, mutta sen on näyttävä myös muiden ihmisten silmissä. Itsen johtamisen päätavoite on kutistaa egoa, jotta tulisi mahdolliseksi kytkeytyä tehokkaammin muihin. Itsen johtaminen on yhteyden oivaltamisen ja todeksi elämisen polku.

Mutta mitä tämä tarkoittaa työelämässä? Annan esimerkin johtoryhmistä. Olen tavannut huippuryhmiä, joiden kyky ajatella ja toimia yhteen on aivan huikaiseva. Olen myös tavannut ryhmiä, jotka ovat kokoelma organisaation kilpailullisimpia ihmisiä, jotka keskittyvät oman tonttinsa korostamiseen ja kuuntelevat heikosti toisiaan. Loistoyksilöitä, jotka uskovat itseensä ja kykyihinsä, syystäkin.

Tällaisen ryhmän potentiaali nousee huimasti, jos yksilöt ryhtyvät yhteiseen itsen johtamisen harjoitteluun. Kun egopanssarit hieman laskevat, ryhmäläiset alkavat huomata toisensa ja keskinäiset suhteensa. Alkaa itsen johtamisen keveys, josta tulee johtoryhmää nostava kierre. Ja mikä nostaa johtoryhmää, nostaa koko organisaatiota. Myös asiakkaat kokevat saman nosteen.

Haluatko lisää konkreettisia esimerkkejä? Katso ympärillesi – ja sisällesi. Mitä havaitset työpaikaltasi tai elämästäsi? Miten haluat muuttaa olosuhteita – mistä luopua, mitä vahvistaa, mitä uutta luoda? Millaisilla kokeiluilla pääset liikkeelle? Keneltä aiot pyytää apua?  Itsen johtaminen on uuden ajan organisaatioiden kansalaistaito, joka mahdollistaa energian suuntaamiseen itse työhön.

Entä miksi itsen johtamisen yhteydessä on hyvä puhua keveydestä? Siksi, että oma kokemukseni on nimenomaan järisyttävä keveys. Paradoksaalisesti keveyden tunne on seurausta vastuun otosta. Kun hyväksyn täyden vastuun mieleni laadusta ja liikkeistä, saan myös täyden vapauden. En voi hallita ulkoisia tapahtumia ja olosuhteita, mutta voin valita, miten suhtaudun niihin. Tämä vapaus on yhtä kuin elämisen väljyys ja keveys.

 “This is my secret: I don’t mind what happens.” – Eckhart Tolle

Itsen johtaminen ei ole kurikampanja ja omien vikojen raju rankaisuleiri. Se on oman, luonnollisen olemisen tavan löytämistä, esiin laskemista, avautumista uusille ihmisille, ajatusmaailmoille, tunteille ja mahdollisuuksille. Oman polun kulkeminen on kevein mahdollinen tapa elää ja tehdä työnsä.

Usein oma polku on myös tuottavampi, luovempi ja vähemmän yksinäinen.  Tutkimusten mukaan muiden ihmisten auttaminen pidentää elinikää. Menestystä on mukavampi juhlia yhdessä. Jo siksi kannattaa kytkeytyä muihin. Itsen johtaminen on itseä kohti kulkeva matka, jonka varrelta löytyvät muut. Tai muita kohti vievä matka, jonka varrelta löytyy oma itse.

Miten sinä luot oman polkusi ja keiden kanssa haluat sen kulkea? Mitä päätätkin, tavoittele mestaritasoa. Miten teräväksi taitosi hiotkin, älä hukkaa myötätuntoa. Katso tarina yksinäisestä mestarista, joka löytää kumppanin ja uuden mestaruuden tason – The Misguided Monk:

– terveisin Pexi

Minä ja ahdistus, vanhat ystävät

Ahdistuksen tunne on mitäpä muuta kuin ahdistava. On enemmän kuin ymmärrettävää haluta välttää vaikeaa tunnetta (kuten muitakin vaikeita tunteita). Ja silti näyttää siltä, että itseasiassa juuri yritys välttää tunnetta sattuukin pitkässä juoksussa enemmän, kuin tunteen kohtaaminen ja salliminen. 

Ihmiselämään kuuluu tunteet, vaikeat, ihanat, kevyet, rennot, kaikki. Näin se vain on. Sen sijaan, että pyrkisimme pääsemään tunteista eroon (jota itse ainakin myönnän kiivaasti yrittäneeni) voimme opetella kohtaamaan, tutkimaan, sallimaan, tuntemaan, nauttimaan ja irtipäästämään niistä. Jälleen, helppohan se on sanoa…

Ahdistus on kulkenut kanssani pitkään. Syömishäiriövuosinani se oli jatkuvasti taustalla. Kuin radio, jonka taustaääneen on jo niin tottunut, että ihmettelee jos onkin hiljaista. Se oli ollut mukanani niin pitkään etten enää tiennyt, että se ole minä. Syömishäiriöstä, kontrolloinnista, addiktiosta ja suorittamisesta tuli keinojani koittaa hallita ahdistusta. Ja myönnän, ne toimivatkin hetkellisesti. Tosin niiden hintana oli ahdistus, yksinäisyys ja valtavat paineet.

Mikään ei riittänyt sisäisille vaatimuksilleni. Kohta ahdisti jo se, että miten pystyy toteuttamaan keinoja, joilla ahdistusta pitää poissa. Ahdistus vain lisääntyi.

Itsetuntemuksen tiellä, terapiassa ja erilaisilla kursseilla aloin hitaasti, mutta varmasti harjoitella ahdistuksen kohtaamista ja sen käsittelyä terveemmillä keinoilla. Olisi valehtelua väittää, että se olisi sujunut ilman ahdistusta: Kun sisäisistä säännöksistään alkaa hitaasti irroittamaan, se tuo esiin sen mitä pinnan alla on. Ja nämä eivät ole niitä ”järjen asioita”. Omasta kivusta ja ahdistuksesta voi olla vaikea kertoa sillä pelkää että sitä vähätellään tai koitetaan järkeillä pois. Tunne tuntuu todelta ja ansaitsee tulla nähdyksi, vaikka sen viesti ei totta olisikaan.

Sisäisistä säännöistään irroittaminen ei ole helppoa. Jos se olisi, niin kellään ei näitä haasteita enää olisi. On viisasta hakea tukea tai kertoa luotettavalle ystävälle mitä olet läpikäymässä. Voit kysyä, että saatko vaikeana hetkenä soittaa. Toisen ei tarvitse ”ratkaista” mitään, mutta hän voi olla tukena.

Se on kuin lohikäärme, joka vaanii pihallasi. Jos lähdet talostasi ulos, se on vastassa syöksemässä tulta. Se haluaa, että pysyt sisällä, kuten aina ennenkin. Ja voi pojat se on ilkeä, se osaa iskeä juuri kaikkiin kipeisiin kohtiin. Sitä alkaa välttelemään ulos lähtöä välttääkseen lohikäärmeen,m utta elämä sisällä käy ahtaaksi. Et halua enää antaa pelon pitää sinua lopun elämää jumissa. Et ole yhtäkkiä pelosta vapaa, vaan haavoittuvaisena, aidosti rohkeana halukas kohtaamaan sen. Tiedät, että se ei ole helppoa, mutta tiedät ettet voi jäädä sisällekään. Otat askelia ulos ja siellä se lohikäärme on vastassa. Se sylkee taas tulta, loukkauksia, sääntöjään.

Tällä kertaa et käänny pois. Pysyt paikallasi, tunnet kivun ja kuljet pihan läpi. Se sattui. Todella. Mutta lohikäärme ei todellisuudessa pysty tekemään mitään.

Onko loppuelämä helppoa?

Ei. Lohikäärmeen saa kohdata luultavasti useamman kerran. Sen ilkeät kommentit eivät kuitenkaan pian tunnukaan enää niin lamaannuttavilta.

Se ei enää päätäkään elämäsi rajoja.

Sen vierailut harvenevat. Se oppii, että et usko siihen. Se menee nukkumaan. Välillä jokin elämässä yllättää ja lohikäärme koittaa tulla takaovesta sisään. Sinä voit huomata sen, käyttää uusia, terveitä selviytymiskeinoja ja ohjata lohikäärmeen taas nukkumaan. 

Lohikäärme on pelko. Sille ei kannata olla vihainen, sitä ei kannata paeta, eikä sitä kannata kieltää.

Syömishäiriöstä toipuminen on kysynyt monia kohtaamisia lohikäärmeen kanssa. Välillä palasin peloissani taloon piiloon, keräämään voimia. 

Välillä lohikäärme on jollain ovelalla lepertelyllä huijannut minua. Sen vierailut ovat harventuneet ja harventuneet. Minulla on uusia keinoja selvitä. En ole peloton tai vapaa ahdistuksesta. Ymmärrän niiden olevan inhimillisiä tunteita, joita osaan kohdata. Jos koen, etten yksin jaksa, haen tukea. Lohikäärme ei saa enää elää puolestani.

Ahdistus on tunne, josta usein vaietaan. Silti, enemmän tai vähemmän se koskettaa jokaista. Toivon, että tämänkin hankalan tunteen suhteen uskallamme enemmän jakaa, koska jaettuna monen tunteen voima alkaa hellittää. Jos tunnetta häpeää, sen voima usein vain vahvistuu.

Ahdistus kertoo usein, että vaadimme itseltämme jotain epäinhimillistä, kohtuutonta tai asioita, jotka eivät ole kontrollissamme todellisuudessa.

Mitä tarinaa ahdistus kertoo sinulle? Voisiko samalla sallia tunteen olemassa olon ja irroittaa tarinasta, jota se sepittää?

Hyvinvointivalmentaja Katri Syvärinen: ”Kaikki uusi tapahtuu itsestään, kun vanhat uskomukset ja esteet on raivattu tieltä pois”

Paniikkikohtaus.

Vasta se oli riittävän raju kehon hätämerkki tunkeutumaan Katri Syvärisen tietoisuuteen tuoden viestin siitä, että nyt ihan oikeasti riittää. Kun katsoo valoisasti hymyilevää ja vapautuneesti puhuvaa Katria, on vaikea tästä hetkestä käsin enää nähdä, miten tämä joogaohjaajana, kouluttajana ja henkisenä valmentajana toimiva nainen on muutamaa vuotta aiemmin ollut syvällä suorittamisen suossa.

Katri oli lukiovuosista asti tottunut tekemään paljon töitä asioiden eteen. Hän suoritti yliopisto-opintonsa ”kiltisti ja kunnolla”, ja valmistui unelmalta tuntuvaan toimittajan työhön. Muutaman vuoden päästä hän kuitenkin tunsi jonkin olevan pielessä. Vuonna 2007 hän vaihtoi vakituisesta toimittajan työstä yrittäjäksi. Työnsä rinnalla Katri koitti koko ajan selvittää, mitä oikeasti tahtoisi tehdä, mutta vastausta ei tuntunut heti löytyvän.

Itseä kehittävän kirjallisuuden opiskelun ohella hän lähti vuonna 2010 NLP-kurssille. ”Sieltä bongasin ne ajatukset, jotka tukivat omaa tarvetta mennä aina eteenpäin ja olla parempi. Poimin oppeja tavoitteiden asettamiseen tai nopeampaan oppimiseen. Katsoin maailmaa näiden linssien läpi: miten tulla paremmaksi ja saavuttaa haluamani”, Katri kuvailee.

Opit siivittivät Katria tekemään entistä enemmän itselleen tärkeitä asioita. Muutaman vuoden sisään hän toteutti unelmansa hevosen omistamisesta ja sillä kilpailemisesta, kirjoitti kolme kirjaa, opiskeli lisää NLP:tä ja alkoi rakentaa siitä uutta uraa. Työn määrä ei koskaan helpottanut.

”Saatoin aloittaa työt seitsemältä aamulla, lopettaa seitsemältä illalla, lähteä tallille, tulla kotiin puoli kahdeltatoista, laittaa ruokaa ja sen jälkeen kesti vielä, että pääsin nukkumaan. Nukahdin yhden jälkeen, ja seitsemältä aloitin saman. Tahti oli aika hurja.”

Käännekohdan kevät

”Tunnistin pitkään olevani väsynyt, mutta kun sammutti tulipalon ja lepäsi yhden illan, se meni ohi. Parin kuukauden päästä huomasin taas, että on menossa överiksi, ja lepäsin yhden illan, mutta eihän se riittänyt. Olin aika tietoinen arvoistani ja siitä, mikä on minulle tärkeää. Olin siirtymässä toiselle uralle ja ajattelin elämän olevan koko ajan parempaa. Sitä vain en tajunnut, että sitä parempaa oli aivan helvetin paljon liikaa siihen nähden, mitä vuorokaudessa on tunteja”, Katrin nauru helähtää.

Kriittinen piste koitti vuonna 2012. ”Sain yhden paniikkikohtauksen, joka oli minulle merkki, että NYT homma on aivan överi”, Katri kertoo. ”Se oli ensimmäinen vuosi, kun koulutin työkseni, minkä lisäksi viimeistelin kolmatta kirjaani, käynnistin kollegan kanssa toista yritystä, valmensin ryhmiä ja tein vanhan ammatin töitä, kaikkea yhtä aikaa. Muistan siltä keväältä – juuri ja juuri – miten koulutusreissuilla minun piti aina varmistaa ryhmän edessä seisoessani, että takanani on jotain, mihin nojata. Olin niin väsynyt, että pelkäsin voivani romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Se oli tosi syvä sekä fyysinen että henkinen uupumus”, hän luonnehtii silloista olotilaansa.

Alkaessaan ymmärtää tilansa vakavuuden Katri myi hevosensa vuoden 2012 alussa. Kuitenkin sen korvikkeeksi hän aloitti salitreenin. ”Aina pitää olla joku projekti”, hän nauraa hersyvästi. ”Kävin 3–4 kertaa viikossa salilla. Tein ihan överitreenejä. Tavallaan ne olivat sen uupumuskevään henkireikä, mutta ne myös vetivät minut fyysisesti lopullisesti paskaksi.”

”Vasta tekemisen kautta olen arvokas”

Paniikkikohtauksen hätämerkin jälkeen Katri hoiti pakolliset velvollisuutensa ja alkoi sitten purkaa tilannettaan. Toipumislomalla Thaimaassa hän kävi parantajan hoidossa, jossa esille nousi riittämättömyyden tunne. ”Ensin se ei tuntunut yhtään tutulta, kunnes tajusin sen hallinneen kaikkea: vasta suorittamisen kautta olen ’ollut jotakin’. Uskoin, että elämä menee hukkaan, jos en koko ajan mene eteenpäin ja saavuta enemmän”, Katri kuvailee.

 ”Minulle on opetettu sellaista mallia, että vasta kun jotain hyödyllistä on tehty, päivä on kelvollinen ja voi olla tyytyväinen itseensä. Lupaa ’hyödyttömyyteen’ ei ole kauheasti ollut, ja sitä sain opetella pitkään.”

Katrin onkin täytynyt opetella, että lepo voi olla hyvä asia. ”Jos vaikka haluaisin ottaa torkut, tarvitsen edelleen oikeasti sellaista heittäytymistä, että annan itselleni luvan nukahtaa, koska helposti tulee mieleen, että ’jos nyt vaan nousisin ja ryhdyn tekemään, niin ehkä tämä väsymys menee ohi’. Kyllä niitäkin hetkiä on, että näille ajatusmalleille voi nauraa. Se on yksi tapa muuttua, kun tajuaa, että nämä ajatuksethan ovat ihan älyttömiä”, Katri naurahtaa.

Pois suorittamisen suosta – väkisin puskemisesta sallimiseen ja iloon

Uupumuksen tärkein opetus on Katrin sanojen mukaan ”ärsyttävän kliseinen klassikko”: vähemmän on enemmän. ”Takavuosina en ymmärtänyt tätä ollenkaan, ihmettelin vain, miten se muka voi olla mahdollista. Minun mottoni oli todellakin, että enemmän on enemmän!”, nauraa Katri heleästi.

”Paljon hoetaan, että kaikki on mahdollista ja voit tehdä mitä vain, mutta olen tajunnut, että en mä voi. Ei voi tehdä kaikkia asioita yhtä aikaa. Aika on rajallista, ja kehoni jaksaminen on rajallista. Minulla ne rajat tuli konkreettisesti vastaan: enää en pysty, tai kroppani prakaa.”

Katri puhuu ja kirjoittaa uupumuksesta paljon. ”Jos joku voi herätä kokemukseni kautta, se on tosi hyvä. Mutta minun ei tarvitse tuputtaa omaa kokemustani kenellekään”, hän toteaa. ”Kaikilla on oma prosessinsa. Kun ihminen itse kysyy aiheesta, silloin hän on valmis myös kuulemaan ja ottamaan apua vastaan.”

”Kuka tahansa voi järjellä ymmärtää, että ihminen voi uupua ja että tekemisessä pitää olla joku järki”, Katri jatkaa, ”mutta monien pitää juosta pää edellä kallioon, että sen oikeasti sisäistää. Niin moni sanoo, että ei tämä koske minua – niinhän minäkin sanoin, että ei tulisi mieleenkään uupua. Siksi juuri se tapahtuu, kun sitä mahdollisuutta ei näe.”

Valoisa hymy välähtää Katrin kasvoilla, kun hän kuvailee tilannettaan nyt. ”Minun ei tarvitse elämässäni niin paljon väkisin rakentaa uutta, vaan kaikki uusi tapahtuu itsestään, kun vanhat turhat uskomukset ja esteet on raivattu tieltä pois.” Tätä vapautuneen oloista naista katsoessa on helppo uskoa, että vaikka prosessi parempien tapojen vakiinnuttamiseksi onkin kestänyt monta vuotta, paniikkikohtauksen uusimisesta ei liene pelkoa. Sen hätämerkin Katri otti tosissaan.

Kuvat Katri Syvärisen kirjasta Löydä elämän taika, kuvaajana Paula Ojansuu.

Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image