Kunnianhimon kanssa kaveriksi

mindfulness, mindfulness-kurssi, mindfulness-verkkokurssi

Juureni ovat huippu-urheilussa – siis mikäli lumilautailua voi sanoa huippu-urheiluksi – ja tämän lisäksi olen perheessäni porissut pienestä pitäen ratkaisu- ja voimavarakeskeisyyden padassa. Tavoitteiden asettaminen, ihanteellisessa tulevaisuudessa vierailu mielikuvaharjoittelun avulla, hyvän fiiliksen tunneankkurointi ja erilaiset työkalut osaamisen sekä onnistumisten kasvattamiseksi ovat olleet elämässäni peruskauraa – gluteenitonta!

Viime vuosina olen kuitenkin enemmän ja enemmän pohtinut kunnianhimon rajoja ja näkökulmia. Kaksi pääteemaa on noussut voimakkaimmin esiin. Nimitän näitä sisäiseksi ja ulkoiseksi vahvistumiseksi.

Ulkoisella vahvistumisella tarkoitan muille ihmisille konkreettisesti näkyviä ”saavutuksia”: firman kasvattaminen, tuloksen tekeminen, taloudellinen vapaus, palkinnot, esillä olo, kisojen voittaminen, uraputki, name dropping (tunnettujen ihmisten tunteminen), jne. Asioita, jotka vaikuttavat päällisin puolin, somesta ja mediasta seurattuina hyvinkin tärkeiltä asioilta. Ja niinhän ne ovatkin – ainakin egolle! Ei nää mitään pahisjuttuja olekaan. Paracelsuksen sanoin:  ”All things are poison and nothing is without poison, only the dosage makes a thing not poison.” No okei, mä sanoisin ton vähän keveemmin ja positiivisemmin 🙂

Sisäisellä vahvistumisella tarkoitan tiettyä ”mielenrauhaa”, joka seuraa sisäisestä harjoittamisesta (mindfulness-meditointi, jne.) ja tämä ei välttämättä näy muille. Toki uskon, että se jollain tavalla säteilee ihmisestä, tämä ei kuitenkaan näy suoraan CV:ssä tai numeroina muille ihmisille – ainakaan yhtä konkreettisesti kuin ulkoisen vahvistumisen asiat. Ego loistaa tässä vireystilassa poissaolollaan ja sehän sitä harmittaakin! Huomaan meneväni pikkuhiljaa enemmän sisäiselle puolelle ja samalla ego tai jokin (pelko) minussa muistuttaa, miten pidän ulkoiset asiat tarkoituksenmukaisesti käynnissä? Olisi hienoa sanoa tällä hetkellä, etteivät ne juurikaan kiinnosta, mutta totuus on, että kyllä kiinnostaa. Ja siksihän tässä kirjoittelenkin!

Nolottaa myöntää, mutta ajatukset seikkailevat mahdolliseen tulevaisuuden tilanteeseen, missä isoissa juhlissa tuttavat juttelevat uristaan. Miten kohdata tilanne, missä ulkoisen vahvistumisen asiat kisaavat keskenään siitä, kenellä on kirkkain fasadi? Mikä on tässä tilanteessa oman sisäisen vahvistumisen (tai ulkoisen surkastumisen!) ja kunnianhimon suhde? Millä tavalla kunnianhimo voi vaikuttaa sisäisessä vahvistumisessa, vai onko sillä edes paikkaa siellä? Voiko kunnianhimosta poimia vain parhaat palat sekä ulkoiseen että sisäiseen vahvistumiseen? Onko kunnianhimo edes tarpeellinen, kun haluaa toteuttaa suuria tavoitteita?

“By breaking down our sense of self-importance, all we lose is a parasite that has long infected our minds. What we gain in return is freedom, openness of mind, spontaneity, simplicity, altruism: all qualities inherent in happiness.” ~Matthieu Ricard

Toisaalta tuntuu, että olen riittävän hyvässä vaiheessa sisäisen ja ulkoisen vahvistumisen yhteistyön kanssa – toki matkaa riittää 🙂 Koen tekeväni merkityksellistä työtä, jossa on ainakin ajoittain yllä mainitsemiani ulkoisia asioita – vaikka kokisin työni varmasti merkitykselliseksi ilman niitäkin. Tämän vuoden alussa teimme ihanuusperheen (tyttöystävä, hänen poikansa, tyttäreni ja mä) kanssa tavoitteita tälle vuodelle. Olin niistä innoissani ja kunnianhimo oli myös mukana, kunnes huomasin edellisen elämänvaiheen varjon pidentyvän ylleni. Voimavarani olivat jonkin aikaa pohjamudissa ja huomasin tarvitsevani muutosta. Itsemyötätuntoisin teko, minkä keksin hankaluuksien äärellä, oli unohtaa osa asettamistani tavoitteista. Oli yllättävän luontaista päästää irti tavoitteista ja asioista, jotka olisivat olleet entisille urheilija-, TV-tuottaja- tai urheilumanageri-Alekseille äärimmäisen vaikeita.

Ehkä juuri se onkin hämmentävää, että enenevässä määrin en koe kaipaavani ulkoisia asioita, koska sisäisestä tilasta tuntuu virtaavan tällä hetkellä tarpeeksi. Huomaan kuitenkin ajattelevani, että miten käy muiden ihmisten antamalle arvostukselle, hyväksynnälle ja kunnioitukselle? On varmaan vain uskottava siihen, että kun ihminen kohtaa ihmisen aidosti, tulevat nämä asiat luonnostaan siinä mukana ja jos niin ei tapahdu, onko silloin edes tarvetta haikailla näiden perään?

Tässä onkin sopivasti opittavaa ja pohdittavaa tälle vuodelle!

Mindfulness-verkkokurssi – 8 viikkoa hyvinvointia ja palautumista

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: