Olen saanut runsaasti reseptipyyntöjä koskien gluteenittomia joulupipareita. Nämä piparkakut ovatkin saaneet ystäväporukassani räjähtävän suosion.
Reseptiä kehitellessäni halusin valmistaa ne samalla myös siten, että piparkakut tarjoavat hieman parempia ravintoarvoja kehollemme. Niinpä käytin leivonnassa jauhoina tattarijauhoja sekä mantelijauhetta. Piparkakkujen makeudeksi puolestaan valitsin kookossokerin. Se tuo taikinaan ihanan kinuskisen makuvivahteen.
Näiden uunista tupruavien piparkakkujen tuoksu on huumaava ja makua on kerta kaikkiaan mahdotonta vastustaa.
GLUTEENITTOMAT JOULUPIPARKAKUT
(Ohjeesta tulee noin 2,5 peltiä piparkakkuja)
100 g luomu voita
2 dl kookossokeria
1,5 tl jauhettua neilikkaa
1,5 tl kanelia
1 tl inkivääriä
0,5 tl pomeranssinkuorta
1 vaniljatanko
1 luomu kananmuna
1,75 dl tattarijauhoja
1,5 dl mantelijauhetta
1 tl leivinjauhetta
pieni ripaus suolaa
VAIHE 1) Halkaise vaniljatanko pituussuunnassa ja raaputa sisällä olevat vaniljan siemenet talteen veitsen kärkeä apuna käyttäen.
VAIHE 2) Sulata voi kattilassa. Lisää joukkoon kaikki mausteet sekä kookossokeri. Kiehauta mausteet yhteen ja tarkista maku. Lisää makeutta tai mausteita tarvittaessa ja jäähdytä seos.
VAIHE 3) Vatkaa sähkövatkaimella jäähtyneen voi-mausteseoksen joukkoon luomu kananmuna, jauhot sekä leivinjauhe.
VAIHE 4) Paketoi paksu taikina tuorekelmuun ja anna tekeytyä seuraavaan päivään.
VAIHE 5) Seuraavana päivänä: Jauhota leivontataso tattarijauhoilla ja vaivaa jääkaappikylmä piparkakkutaikina huolellisesti kauttaaltaan jauhoihin. Huom. leivo taikina kylmän jähmeänä, näin saat sen parhaiten irtoamaan huolellisesti jauhotetusta leivontatasosta.
VAIHE 6) Paista piparkakut leivinpaperilla vuoratun pellin päällä, uunin keskiosassa 200 asteessa, noin 8 minuuttia.
Elämä on pohjimmiltaan yksinäinen polku kohti kuolemaa. Turha tuosta on kitistä, näillä mennään. Mutta se elämä kääntyy kuitenkin vähemmän yksinäiseksi, kun autat muita, silloin kun kykenet. Pieniä asioita, suuria asioita. Ja kun autat, muista että se toinen ihminen on aina päämäärä itsessään, ei mikään väline tai sijoitus.
Toisekseen kannattaa puhua. Nimittäin useimmat ahdistukset syntyvät, kun toivoo jotain, mutta salaa sen haaveen, koska pelkää tulevansa torjutuksi, ja sitten myöhemmin pettyy, kun nuo muut eivät osaa lukea sinun ajatuksia ja toteuttaa niitä sinun salaisia haaveita.
Kolmanneksi asenteella on väliä. Elämä on enemmän komedia kuin tragedia, enemmän seikkailu kuin kilpailu. Mitään et täältä mukaasi saa, mutta tekosi maan päällä, ne kaikuvat iäisyyteen. Ja hirveästi ei niitä tekoja aikaan saa, jos murehtii sitä miten epäreilua kaikki on.
Ja sitten on vielä tunteet. Niitä ei kannata ottaa liian vakavasti, koska ei noista ihmisten hormoonivetoisista heilahteluista lopulta kukaan ota selvää. Silti tunteista on hyvä nauttia. Jos tänään rakastuttaa, kylve siinä. Jos taas vituttaa, kohauta olkapäitäsi, elämä on joskus perseestä, joskus sitä nyt vaan vituttaa, mutta huomenna sitten taas ehkä ei, kunhan et jää vellomaan siihen vitutukseen.
Onpa muuten kalsean harmaa päivä tuolla ulkona, ja synkkä. Lähdenkin nyt sinne synkeyteen pomppimaan. Koskaan kun ei voi tietää, mitä mahtavaa tapahtuu, kun pomppii ❤️
– Mikael Jungner 25. marraskuuta 2019 Facebook-päivityksessään
Kuljen syksyn riisumalla rannalla. Räntäsade vihmoo tuulessa vasten kasvoja. Rannan pitkät heinät keräävät ylleen valkoisen hunnun ja maa on märkä.
Horisontti on harmaa ja meri synkkä. Joutsenet ovat lähteneet pois tulevan talven tieltä. Ruskan valloittavat värit ovat vain muisto eletystä kauniista syksystä. Kun pari kuukautta sitten katselin rannan tuntumassa kasvavia puita väriloistossaan, tunsin hienoista haikeutta.
Tunne, joka valtaa minut aina syksyisin, kun kesä on auttamattomasti ohi ja seuraavaan kevääseen tuntuu olevan niin pitkä aika. Siinä välissä paljon harmautta ja pimeää, jonka yli on jaksettava.
Tänä syksynä minulla on ollut aikaa enemmän kuin vuosiin ja olen nauttinut siitä. Elämäni ruuhkavuodet ovat riepotelleet minua viimeiset kymmenen vuotta niin rajusti, että olen höyryveturin lailla puskenut eteenpäin.
Lastina on ollut huolta ja surua, riittämättömyyden tunnetta ja olo, että mikään ei riitä. Jatkuvassa ”hälytysvalmiudessa” olemista ja apuun rientämistä silloin, kun sitä on tarvittu. Huono omatunto siitä, että tekeepä miten päin tahansa, on aina väärässä paikassa väärään aikaan ja siitä, että oma perhe jää vaille aikaani ja huomiotani. Yöunista tinkimistä, että saa opinnot etenemään ja päätökseen. Työ, jossa kuuntelee muiden ihmisten huolia ja murheita (toisaalta ne antoivat myös näkökulmaa, josta katsoen omat huolet pienentyivät).
Jaksamista söi myös se, että huoli kulki mukana, meninpä mihin tahansa. Joissakin tilanteissa sen saattoi hetkeksi tunkea taka-alalle, mutta pian se jo palasi, tarttui ajatuksiin ja kuljetti pois hetkestä tai tilanteesta. Vapauden tunne jäi puuttumaan, vaikka välimatkaa maantieteellisesti katsoen olisikin ollut.
Näin jälkeenpäin myönnän, etten ole edes ymmärtänyt, kuinka uupunut olen ollut. Kehoni yritti viisaudessaan antaa selkeitä merkkejä siitä, että vauhti on liian kova, mutta en kuunnellut niitä.
Muistan joskus maanneeni raatona sängyn pohjalla päivän tai pari, koska kuume nousi ilman mitään muita oireita. Silloinkin ajattelin, että kehoni pakotti minut rauhoittumaan ja lepäämään. Kuumeen mentyä jatkoin kuitenkin samaa rataa.
Voimien palaaminen ei tapahdu hetkessä, jos on vuosien ajan puurtanut niiden yli ja aika lailla unohtanut itsensä. Turtumuksesta toipuminen vaatii aikaa. Nyt olen vihdoin voinut rauhoittua olemaan läsnä omassa elämässäni. Miten ihanaa!
Kun tajuntaani selkeni ajatus siitä, että minun ei enää tarvitse tehdä kaikkia niitä asioita, joista vuosikaudet huolehdin ja joita suoritin, tunsin enimmäkseen pelkkää väsymystä. Oli käsittämättömän ihana tunne, että sain levätä. Otin päiväunet tai vain olin. En suunnitellut mitään enkä ajatellut, että minun pitää, vaan annoin itselleni luvan olla.
Ihminen ei tosiaankaan voi valita, mitä elämä eteen heittää. Joskus tapahtumat lähtevät vain vyörymään niin, ettei niistä pääse irtautumaan. Tilanteen pitkittyessä kasvaa tunne siitä, että kaikki tämä kuuluu minun elämääni ja on jaksettava. Ei ole vaihtoehtoja.
Vielä tähän päivään mennessä en ole löytänyt tarkoitusta ruuhkavuosieni aikana tapahtuneille asioille. Tuskin tulen koskaan löytämäänkään. Pystyn kuitenkin jo ajattelemaan, että jos nuo vuodet vaativat paljon, kyllä ne myös antoivat. Ehkä juuri niiden ansiosta osaan nyt entistä enemmän nauttia elämän pienistä iloista, tarttua hetkiin. Elää vahvemmin kaikilla aisteilla.
Voimaantuminen ruuhkavuosista näyttää tuovan mukanaan kasvavaa hyvää oloa. Omien tunteiden tunnistamiselle ja kohtaamiselle oppii taas antamaan tilaa. Liian pitkään olenkin ne tukahduttanut päivästä ja viikosta toiseen selvitessäni, matkatessani tasapaksulla kiireen ja suorittamisen tiellä.
Myös läsnäolon taito kehittyy hyvinvoinnin parantuessa ja elämä tuntuu oikeasti hyvältä. Sillä on paljon annettavaa ja oma pieni arki on mukavaa. Läsnäolon taito on merkityksellinen myös siksi, että elämä ei livahda ohitse odottaessa jatkuvasti jotain muuta kuin mitä juuri nyt on.Niin käy helposti, jos ei huomaa ympärillä olevia hyviä asioita, vaan haikailee paremman perään ja odottaa sopivaa hetkeä elämän alkamiselle.
Harmainkaan sadepäivä ei himmennä hyvän olon tunnetta, joka syntyy ulkona luonnossa kulkiessa tai sohvan nurkassa viltin alla hyvän kirjan seurassa. Pimeinkään syksy ei vie nautintoa hyvästä elokuvasta, takkatulesta, kynttilän valosta tai sukankutimen puikkojen kilahtelusta.
Kaikki päivät ovat elämää, myös ne pimeät, sateiset ja harmaat. Nautitaan vuodenajoista – ja elämästä!
Halu hakeutua yhteyteen ja ymmärrykseen tilanteissa joissa olemme erimieltä, tilanteissa joissa haavamme törmäävät ja käsityksemme poikkeavat on yksi haastavimmista taidoista mitä ihmisyyteen kuuluu.
Aina se ei ole mahdollista ja joskus onkin hyväksyttävä, että ihmissuhteet saattavat myös kaikista hyvistä yrityksistä huolimatta jäädä konfliktiin. Sitäkin elämä joskus on.
Mutta miten sitten voisi harjoitella kohtaamaan toisen ihmisen aikuismaisesti ja rakentavasti konfliktien äärellä?
Aloita asenteesta:
“Vaikka olisimme eri mieltä, välitän siitä, miltä sinusta tuntuu”
“Vaikka olisimme eri mieltä, ansaitsemme kumpikin kunnioittavaa kohtelua”.
Uskalla viestiä omasta kokemuksestasi käsin. Jos yritämme hinnalla millä hyvänsä välttää konfliktia, olemmekin pian konfliktissa itsemme kanssa.
Tutustu Eevin itsetuntemusohjauksiin Tampereella tai skypessä täältä
Artikkeli on toteutettu yhteistyössä Otavan kanssa.
Yhdysvaltojen entinen ensimmäinen nainen Michelle Obama kirjoitti 2018 elämänkertansa Minun tarinani, josta tuli maailmanmenestys. Nyt hän haluaa innostaa meitä pohtimaan omaa menneisyyttämme, tavoitteitamme ja tulevaisuuden unelmiamme tehtäväkirjaan. Artikkelin 10 kohtaa on poimittu Michelle Obaman kirjasta Minun tarinani – täytettävä kirja oman äänen löytämiseen (Otava, 2019).
Jokaisella meistä on oma tarina, joka selittää meille, miksi olemme sellaisia kuin olemme. Emme ehkä edes tiedosta tarinaamme, mutta uskomme siihen ja kerromme sitä hiljaa mielessämme.
Parhaimmillaan oma tarina voi olla upea voimanlähde, joka auttaa ymmärtämään menneisyyttä, suhtautumaan itseensä leppoisammin, selviytymään elämän vaikeuksista ja katsomaan tulevaisuuteen toiveikkaana.
Joskus tarinamme kuluttaa voimiamme ja painaa alas. Saatamme jäädä tarinamme vangiksi, ja silloin siitä on meille jopa haittaa. Mutta tarinan voi myös kirjoittaa uudelleen uudesta näkökulmasta ja kasvaa entistä vahvemmaksi.
Tässä Michelle Obaman 10 syytä siihen, miksi meidän jokaisen kannattaa kirjoittaa oma tarinamme – selvittää, keitä oikeasti olemme:
“Sinun tarinasi on se, mitä sinulla on ja se, mitä sinulla tulee aina olemaan. Se on sinun omasi.”
“Jos tarinallasi ei ole mielestäsi merkitystä, sillä ei ole merkitystä muidenkaan mielestä. Siksi sinun on löydettävä voimaa kertoa oma totuutesi, vaikkei se aina ole helppoa. Koska maailman on syytä kuulla se.”
“Niin moni meistä kulkee elämänsä läpi pitäen tarinansa piilossa, häveten tai peläten, koska koko totuutemme ei täytä jonkin vakiintuneen ihanteen vaatimuksia… Mutta sitten joku uskaltaa alkaa kertoa tuota tarinaa toisella tavalla.”
“Minulla ei ollut mitään tai minulla oli kaikki. Sen tarinan voi kertoa kahdella tavalla.”
“On voimaannuttavaa tuoda itsensä näkyviin ja äänensä kuuluviin, kertoa ainutlaatuinen oma tarinamme omalla aidolla äänellämme. Ja on kaunista, kun haluamme tutustua muihin ja kuunnella heitä. Sillä tavalla me minun nähdäkseni kasvamme.”
“Minulle alkoi valjeta, että tarinani tärkeät osat eivät niinkään koskeneet saavutusteni ulkoista arvoa vaan pikemminkin niiden perustuksia ja niitä monia pieniä asioita, joissa minua oli vuosien varrella tuettu, ja ihmisiä, jotka olivat ajan myötä pönkittäneet itsetuntoani.”
“Sinun tarinasi on vahvin osa sinua – hankaluudet, epäonnistumiset ja kaikki siltä väliltä. Muista aina pysyä avoimena uusille kokemuksille äläkä koskaan annan epäilijöiden kampittaa sinua.”
“Pidä mielessä, että kaikella on merkitystä – äänillä ja hajuilla, naurulla ja itkulla – sillä loppujen lopuksi kaikki kuuluu sinun tarinaasi.”
“Ei ole tarkoitus, että alkaisit kaunistella kokemuksiasi tai kirjoittaa jotain muuta kuin miltä sinusta sisimmässäsi tuntuu, tai pakottaa itsesi tavoittelemaan täydellisyyttä. Sillä elämän kauneus piilee siinä, että tänään kokemasi asia saattaa tuntua aivan erilaiselta muutamana kuukauden kuluttua tai muutaman vuoden tai vuosikymmenen.”
“Jos ihminen ei korota ääntään eikä itse määrittele itseään, muut tekevät sen ylimalkaisesti hänen puolestaan.”
Michelle Obaman täytettävänMinun tarinani -kirjan löydät Suomalainen.comista. Kirjoita oma ainutlaatuinen tarinasi – pohdi menneisyyttä, löydä uusia ratkaisuja ja mieti miltä tulevaisuutesi voisi näyttää. Michelle haastaa sinut pohtimaan kirjassa mm.: Kuvaile yksityiskohtaisesti hetkeä, jolloin olit jostain oikein ylpeä. / Jos voisit keskustella edesmenneen läheisen kanssa, mitä kysyisit häneltä? / Millaiseksi ihmiseksi haluaisit tulla?
Luet mielenkiintoisen, juuri osaamisesi osuvan työilmoituksen ja hetkeä myöhemmin olet jo hakenut kyseistä paikkaa. Kuulet tuttavalta kehuja kivasta uudesta harrastuksesta ja hetkeä myöhemmin löydät myös itsesi tältä tunnilta into pinkeänä. Kaveri kysyy, lähdetkö kahville työpäivän päätteeksi ja vastaat: “Joo!”, ennen kuin olet ehtinyt asiaa edes ajatella. Kuulostaako tutulta?
Taidat olla innostuja. Uudet projektit, taidot ja tiedot herättävät sinut henkiin. Tietynlainen uteliaisuus ja itsensä kehittämisen sekä haastamisen halu saavat sinut tekemään asioiden eteen jotain — usein siis huomaat tekeväsi paljon kaikenlaista. Innostuminen on aitoa, ja motivaatio kaikkia tehtäviä kohtaan tulee sisältä.
Innostuja kokee asiat merkityksellisinä. Kriittinen ajattelu saattaa kuitenkin unohtua innostuksen keskellä. ’’Kyllä minä jaksan, tämähän on kivaa’’, saattaa moni ajatella.
Innostuja ajattelee usein, että “pitäisikö” -ajattelu on ajanhukkaa — kokeillaan ja katsotaan mieluummin. Tämä on sekä voimavara että jonkinlainen taakka, sen voi varmasti jokainen innostuja allekirjoittaa.
Innostujankin innostus saattaa hiipua, kun elämässä on sekä työn, harrastusten että ihmissuhteiden saralla useita pyöriä pyörimässä. Innostuneen ihmisen keho on jatkuvasti stressitilassa, sympaattinen hermosto aktiivisena ja mieli täynnä ajatuksia.
Innostujakin tarvitsee lepoa tasapainottamaan arkeansa
Loputon uteliaisuus saa innokkaan ihmisen tarttumaan asioihin entäjossien sijaan. Innostuja kokee ja näkee monenlaista, mistä on hyötyä tulevaisuuden mahdollisuuksia ajatellen. Innostujan kanssa voi olla helppoa keskustella lähes asiasta kuin asiasta, onhan hänellä omakohtaista kokemusta lukuisista aiheista.
Joitain innostujia pidetään erityisen rohkeina ja avoimina ihmisinä — nämä kehut saavat innostujan kuitenkin haalimaan yhä enemmän uusia kokemuksia. Innostujankin innostus saattaa hiipua, kun elämässä on sekä työn, harrastusten että ihmissuhteiden saralla useita pyöriä pyörimässä.
Innostuneen ihmisen keho on jatkuvasti stressitilassa, sympaattinen hermosto aktiivisena ja mieli täynnä ajatuksia. Ajatukset usein seuraavat mukanaan sänkyyn ja innostuja pyörittelee ajatuksia päässään, kun toisenlainen vierustoveri on jo nukkunut hyvän tovin. Pitkittyessään tällainenkin stressi saa kantajansa uupumaan.
Sinä kanssainnostuja, joka luet tätä: muistathan huolehtia kaiken tekemisen vilskeessä myös itsestäsi. Muistathan huilata ja hengähtää, viettää aikataulutontakin elämää, ilman tavoitteita. Pystyt omalla innokkuudellasi varmasti motivoimaan myös ympärilläsi olevia, ehkä voit kanavoida osan omasta tekemisestäsi muiden tsemppaamiseen.
Sinä, jonka lähipiirissä on innostuja, jos toinenkin: muistutathan tätä sormet syyhyten uusiin juttuihin syöksyvää toveriasi siitä, että hän on hyvä, arvokas ja ihana sellaisenaan — vaikka hän ei jatkuvasti jaksaisikaan.
Innostutko sinä helposti? Tunnetko, että jatkuva innostuminen saa sinut toisinaan myös uupumaan?
Epäreilu, käsittämätön, ennalta arvaamaton, liian varhainen, äkillinen, kivulias. Jäljelle jääneille liian vähän valmistautumisaikaa jättänyt. Turha.
Läheisen kuolema ei tule aina yllättäen. Paitsi että aina se tulee. Ei siihen koskaan osaa tarpeeksi ennalta valmistautua. On mahdotonta olla valmis hetkeen, kun joku soittaa ja kertoo, että toinen on nyt mennyt. Harvoin on valmis puristamaan rakkaan kättä viimeistä kertaa tai katsomaan tyynenä silmien sulkeutumista.
Kuolema yllättää, järkyttää, lamaannuttaa, vaikka se olisi ollut miten odotettavissa. Kipu ja suru sisällä ovat ihan yhtä oikeutettuja ja suuria, tunteina todellisia, vaikka miten olisi ehditty jutella ja puhua siitä, mitä tapahtuu hänen jälkeensä.
Etukäteen sureminen ei ole sama asia. Sitä paitsi monesti kuoleman ollessa edessä väistämättömänä ja läpinäkyvänä, se velvoittaa jäljelle jäävän olemaan ennen kuolemaa vahva, voimakas, läsnä, rohkaiseva, positiivinen ja aina tukena. Silloin surulle ei jää tilaa. Ei jää aikaa miettiä itseään tai valmistautua vääjäämättömään. Suru kuoleman jälkeen on aina syvä eikä sitä tule koskaan vähätellä.
Jos kuolema tulee yllättäen, menetystään ei pysty kenties alkuun käsittämään eikä suruaan hahmottamaan. Silloin surija saa onnettomuuden tai äkillisen kuoleman seurauksena suojakseen usein ymmärtämättömyyden tunteen.
Sen seurauksena menetyksen sisäistää kokonaan vasta vähitellen. Surukin saapuu pala palalta. Siksi surijoiden suruaikoja ei voi verrata keskenään. Toisen suruaika alkaa kuoleman kanssa samana päivänä, toisen vasta seuraavan vuoden puolella, kun kuoleman kunnolla käsittää.
Ei ole olemassa sopivan pituista suruaikaa, jonka jälkeen olisi varmuudella valmis. Saattaa tuntua, että vuosi on pitkä aika surra. Mutta jos miettii vuotta suuressa kuvassa, vuosi on pelkkä silmänräpäys.
Jokaisella on oma tapansa ja aikansa surra. Jokainen niistä on oikea. Joku tahtoo istua yksin sohvannurkassa rakastaan muistellen. Toinen saattaa kaivata kättä käteensä. Kolmas ei sure lainkaan, vaan porskuttaa positiivisena eteenpäin. Hän suree sitten vuoden, kahden tai kymmenen vuoden päästä.
Surun saavuttua joku ystävistäsi on saattanut avuttomuuttaan kadota. Älä hänestä välitä. Välitä itsestäsi ja niistä, jotka ovat menettäneet sinun kanssasi. Ota lohtu vastaan. Surua voi jakaa toisen kanssa, vaikkei kukaan pystykään teoillaan tai sanoillaan nopeuttamaan toisen suruaikaa. Joskus suru tuntuu silti helpommalta kestää, jos on käsi jota voi puristaa käteensä silloin, kun tuntuu erityisen pahalta.
Vähitellen, ihan pikkuhiljaa, voit menetyksen sijaan keskittyä siihen, mitä kaikkea menetetyltä ehdit saada. Siihen, miten paljon ehditte yhdessä kokea. Muista surusi rinnalla jotain ajasta, jolloin surua ei vielä ollut. Kuolema poistaa rakkaan fyysisen kuoren, mutta rakkaus säilyy niin kauan kuin muistat. Eikä koettua rakkautta voi koskaan unohtaa.
Hymyile hänen valokuvalleen ohi kulkiessasi. Pyydä unettomana yönä, että hän tulisi viereesi ja tuudittaisi sinut uneen. Uskon, että niin hän saattaa tehdäkin. Mutta päivisin, kun valo on kirkkaimmillaan, päästä hänestä vähitellen irti. Muista, että vaikkei toinen enää, sinä elät yhä.
P.S. Hän joka on mennyt ei tahtoisi Sinun tuntevan syyllisyyttä, katuvan tekojasi tai tekemättömiäsi. Hän tahtoisi, että sinä joka jäit, muistelisit häntä toisinaan, mutta jatkaisit lopulta omaa matkaasi.
Meillä suomalaisilla on keskimäärin kaikkea ja vielä vähän päälle.
On turvalliset ja vakaat elinolosuhteet. On puhdasta vettä. On koulutus. On katto pään päällä. On matkoja. On tilaa ja mahdollisuuksia. On koti ja siellä muutama design-esine. On hienoja vaatteita ja brunsseja.
Silti olo saattaa tuntua tyhjältä. Miten tässä näin kävi?
Pienestä pitäen meitä on kasvatettu tietyn reseptin mukaan. Meille on uskoteltu, että voidaksemme olla onnellisia tarvitsemme tietyt asiat. Tarvitsemme tietyn aseman. Koulutuksen, työpaikan, oman kodin, omat lapset, säännölliset ulkomaanmatkat. Tietyt tavarat, iittalat ja marimekot.
Olemme noudattaneet reseptiä tunnollisesti. Mutta kun elämä on valmis nautittavaksi, emme ehkä kuitenkaan osaa nauttia siitä.
Kaiken suorittamisen ja hankkimisen keskellä olemme saattaneet eksyä. Eikä se ole ihme. Materialistinen yhteiskunta syytää tajuntaamme jatkuvalla syötöllä suoria viestejä siitä millaisia meidän pitäisi olla ja mitä meidän pitäisi hankkia. Olisi suoranainen ihme, jos pystyisimme meitä ympäröivässä älämölössä kuulemaan kirkkaasti sisimpämme äänen.
Mutta mitä tapahtuisi, jos ottaisimme vallan takaisin itsellemme?
Niin kauan kuin olemassaolomme perustuu materialismiin, elämyshakuisuuteen ja muiden odotuksiin, emme voi olla todella vapaita. Niin kauan kuin juoksemme viimeisimpien tavaroiden ja trendien perässä, annamme jonkun muun käsikirjoittaa elämäämme. Niin kauan kuin elämme niin kuin kuuluu, sen sijaan miltä meistä tuntuu, ajaudumme vain kauemmas itsestämme.
Meidän täytyy opetella uudestaan kyky kokea. Kyky nauttia niistä kuuluisista, pienistä asioista. Kyky iloita hengittämisestä ja askelista. Kyky löytää onni pelkästä olemisesta. On nimittäin hyvin todennäköistä, ettemme koskaan löydä onnea tavarapaljouden keskeltä, ympäripyöreistä työpäivistä tai vastaamalla muiden odotuksiin.
Onni osaa kätkeytyä ja sen löytäminen vaatii tilaa ja hiljaisuutta. Se piilottelee arjen pienissä ohikiitävissä hetkissä ja kauniissa kohtauksissa. Kun alamme löytää näitä hetkiä, tiedämme olevamme oikealla polulla.
Silloin kykymme kokea ylittää kaikenlaiset kokemukset ja silloin meillä on oikeasti kaikkea.
Onko elämässäsi takana ajanjakso, joka laittoi elämäsi uusiksi? Ehkä erosit. Ehkä menetit jonkun sinulle merkityksellisen. Olet ehkä joutunut luopumaan terveydestäsi hetkellisesti sairauden vuoksi. Ehkä jotakin muuta merkityksellistä tapahtui elämässäsi, joka sai sinut pysähtymään ja pohtimaan elämääsi uusiksi.
Nyt mietit mitä minä haluan elämältäni. Kuka minä oikeasti olen kaiken tämän kokemani jälkeen? Ymmärrät, ettei elämä jatku loputtomasti. Ymmärrät, että jokainen päivä on lahja. Olet huomannut, että elämässäsi on asioita, joita et enää halua ja asioita, joihin haluat muutosta.
Olet uuden elämäsi kynnyksellä. Ymmärrät menneisyytesi merkityksen, muttet anna sen määrittää täysin sinua. Olet enemmän kuin tarina siitä mitä sinulle tapahtui. Olet myös osa sitä mitä tänään ja tulevaisuudessa sinulle tapahtuu. Olet niin paljon enemmän kuin pelkät menneisyytesi tarinat.
Mietit nyt ympärilläsi olevia ihmisiä. Onko jotain minkä haluaisit olevan toisin? Haluatko jonkun ihmisen olevan lähempänä? Ymmärrät, että sinun on myös päästettävä jostakin henkilöstä irti. Näet sinulle merkitykselliset ihmiset selvemmin. Haluat antaa heille aikaasi, rakkauttasi. Valitset olla läsnä ihmisillesi, läheisillesi, rakkaimmillesi.
Mietit mitä rakkaus tarkoittaa elämässäsi. Mietit miten rakastat ja miten sinua rakastetaan. Haluat vaalia rakkautta. Syventää nykyisiä suhteita tai päästää irti, koska ymmärrät ettei rakkaus ole sitä, että täytyy pitää kiinni.
Uuden elämäsi alussa mietit mihin haluat käyttää kallisarvoisen aikasi. Mitä merkitsee luonto, kulttuurielämykset, joutilaisuus, työ. Mikä on unen, levon ja palautumisen merkitys. Ovatko nämä elämässäsi tasapainossa?
Ymmärrät, että aika joka sinulla on, on nyt merkityksellisintä. Ennen aika lipui ja kului ilman, että kiinnitit siihen huomiota. Nyt tunnet kiitollisuutta hetkistä. Elämällä on alku ja loppu, nyt ymmärrät sen. Elämä on enemmän nyt kun kuin sitten kun.
Uusi elämä pelottaa ja samalla se on kutkuttavan mielenkiintoista. Sinulla on valinnanvapaus. Se tarkoittaa mahdollisuutta valita elämään ihmiset, asiat, tapahtumat, jotka ovat arvojesi mukaiset. Tiedäthän mitkä ovat merkityksellisimmät arvosi?
Silti ymmärrät, että elämä yllättää. Elämä tuo mukanaan edelleen myös haasteita, uusia luopumisia ja irtipäästämisiä. Uuden elämäsi äärellä nekin tuntuvat siihen kuuluvalta. Olet valmiimpi ottamaan vastaan koko elämäsi uudella tavalla. Antautumalla ja silti samalla vahvasti läsnäollen omassa tahdossasi sekä valinnoissasi, jotka voit tehdä.
Moni on jo tutustunut Hidasta elämää -korttiperheen toiminnallisiin kortteihin. Puodista löytyy tällä hetkellä 22 erilaista korttipakkaa eri teemoista.
Mihin kaikkeen kortteja voikaan käyttää? Tässä muutama vinkki.
1. Pyydä korteilta näkökulma, joka auttaa löytämään ratkaisuja ja vahvistamaan sisäistä viisauttasi.
Hankalassa tilanteessa istu hetkeksi korttien ääreen. Pyydä, että kortit antavat sinulle sitä ohjausta, jota tällä hetkellä tarvitset. Nosta kortti ja tunnustele sen antamaa viestiä. Millainen ratkaisu kortin viestistä voisi avautua? Onko tämä minulle nyt juuri totta vai ei?
2. Valitse pakasta harjoitus, joka toimii työvälineenä arjen hyvinvoinnissa.
Korttipakoista löytyy yksinkertaisia, helppoja ja inspiroivia harjoituksia, joita voit tehdä lähestulkoon milloin tahansa.
Pidä laukussa esimerkiksi Stressinhallintakortteja ja valitse sieltä yksi oloa rauhoittava harjoitus, kun istut bussissa, junassa tai vaikka työpöydän ääressä. Perheen nuoremmille voit hankkia lasten ja nuorten käyttöön tarkoitetut Rauhoittumiskortit.
Makuuhuoneeseen sopivat Seksuaalisen nautinnon kortit, joista löytyy sekä avaavia keskustelun aiheita että käytännön harjoituksia sinulle ja kumppanillesi. Jos vielä niiden jälkeen ei nukuta, voi valita rentoutusharjoituksen Unikorteista.
3. Ilahduta itseäsi, ystävää tai rakasta voimauttavalla viestillä.
Korteista löytyy lohduttavia, kannustavia ja voimauttavia sanoja moniin tilanteisiin. Nosta kortti kun kaipaat tukea, tai valitse kortti ystävällesi, joka on juuri nyt taikasanojen tarpeessa. Ota kortista kuva ja lähetä se läheisellesi – saatat pelastaa hänen päivänsä! Jos jaat kuvan vielä somessakin, saatat pelastaa monen muunkin päivän.
Kirjoittaja: Johanna Olli on väitöskirjatutkija, joka arvostaa entistä enemmän hidasta elämää.
Vauhtisokeus voi yllättää paitsi autoa ajaessa, myös oman elämän vauhtia säädellessä. On niin helppoa menettää käsityksensä sopivasta nopeudesta ja siksi kaahata olosuhteisiin nähden liian suurta vauhtia.
Varsinkin, kun niin kaikki muutkin siinä ympärillä tekevät.
Sitähän voi pitkäänkin kaahata suurella vauhdilla, kunnes tulee vastaan kurvi, jossa ei vain enää pystykään hallitsemaan ajoneuvoaan. Joskus ehtii käydä useamman kerran pientareen puolella, ennen kuin tulee riittävän pelottava pysähdys.
Siihen asti pystyy vielä selittämään, että tuo nyt vain johtui siitä ja siitä juuri tämänhetkisestä tilanteesta, että kyllähän minä olen ennenkin tällä vauhdilla pystynyt kaikenlaisia teitä ajamaan ja pystyn jatkossakin.
Vasta kun joutuu metsään niin että rysähtää, joutuu pakon edessä miettimään, pitäisikö jatkuvan ylinopeudella ajamisen suhteen tehdä jotain.
Vaikealtahan se tuntuu, kun aluksi pelkkä nopeusrajoitusten mukaan ajaminen tuntuu ihan etanan vauhdilta – saati hidastaminen vielä siitä. Viimeistään siinä kohtaa tulee myös valtavia sosiaalisia paineita:
Hidastanko minä nyt muidenkin matkaa, kun tällä tavalla matelen? Näkevätkö kaikki, etten hallitse tätä hommaa? Pääsenkö ikinä minnekään, jos liikun ihan etanan vauhtia?
Jos käy tuuri, se suuri rysähdys ei vammauta loppuiäksi. Ei tule sydänkohtausta tai aivoinfarktia, vaikka vuosi toisensa perään pakottaa kehonsa ja mielensä ylinopeuteen. Tulee vain uupumus, masennus tai ahdistus, tai jokin muu, joka pakottaa ryömintäkaistalle.
Ehkä vielä silloinkin yrittää ensin tapella vastaan, mutta jos hyvin käy, ympäriltä löytyy ihmisiä, jotka sanovat: ”Me nähdään, että et voi hyvin. Hae apua – olet sen arvoinen.” Ja sitten jäävät vielä siihen vierelle varmistamaan, että apua tulee. Ja kysyvät aina uudelleen ja uudelleen: ”Miten voit nyt? Oletko muistanut edetä tarpeeksi hitaasti?”
Ja sitten, jossain vaiheessa voikin käydä niin, että ylinopeuden ajaminen alkaa tuntua aivan käsittämättömältä tavalta edetä.
Vaikka ehkä vieläkin joskus oma vauhti alkaa kiihtyä, niin tajuaa kuitenkin aika pian: siinä ei ole mitään järkeä. Ei mitään järkeä riskeerata omaa terveyttään ja henkeään, koska seuraava rysähdys voi olla se kohtalokas. Mutta ei ole mitään järkeä myöskään siinä, että ajaa koko ajan niin vauhdilla, ettei näe edes maisemia.
Vauhtisokeuden vallassahan ei tajua, että olisi jotain maisemia, joita voisi katsella, koska kaikki keskittyminen menee tiellä pysymiseen. Silloin ei tule mieleen, että jos sillä pikatiellä ei olekaan katsomisen arvoisia maisemia, niin kannattaisiko vaihtaa kärrypolulle, jonka maisemat ovat huikaisevan kauniita ja jossa kukaan ei hermostu, jos hidastaa tai jopa pysähtyy niitä katsomaan.
Siellä voi astua autosta ulos, istua solisevan puron rannalle, hengittää raitista ilmaa ja olla läsnä hetkessä. Siellä voi huomata, miten paljon järkevämpää on nauttia matkanteosta koko matkan ajan eikä vasta sitten, kun on seuraavassa määränpäässä.
Siellä seuraavassa määränpäässä kun ei kuitenkaan ehdi viipyä kauan, ennen kuin on jo kaasuttamassa seuraavaan. Joten oikeastaan ei ehdi kunnolla nauttia juuri koskaan juuri mistään.
Vai nautitko ehkä kovasta vauhdista? Niin moni ajattelee ennen sitä rysähdystä. Sen jälkeen saattaa ilmetä, että he eivät vain olleet tienneet paremmasta. Että niistä samoista asioista voi nauttia hitaammallakin vauhdilla – ja vielä monista uusistakin. Koska ehkä se ei olekaan vauhti, josta nautit, vaan intensiivisyys, päämäärätietoisuus ja kyvykkyyden tunne.
Niitä kaikkia voit saada elämääsi paljon enemmän, jos hidastat vauhtia. Ja lisäksi vielä hyvinvointia.
Oletko joskus huomannut, ettet ole oikeasti täysin välitön vaan sinun ja ympäristösi välillä on ikäänkuin suodatin?
Jos olet seuraillut asiaa, olet varmasti tunnistanut myös sen, että tuo sama suodatin on myös sinun ja itsesi välillä. Esimerkiksi sinun ja jonkin tunteesi. Toisille tunteille on tilaa ja toisille ei. Jotkut ajatukset ovat ok ja jotkut ei.
Uskon, että jokaisella meistä on tällainen suodatin. Jokin, joka erottaa meidät muista sekä suojaa ja säätelee. Voinet allekirjoittaa tämän helposti.
Mutta oletko koskaan kuullut siitä, miten tämä suodatin on syntynyt ja mistä se kaikki sai alkunsa? Yksi merkittävä tekijä on oman ymmärrykseni mukaan se, että tiettyjen kokemusten myötä perusluottamuksemme elämään järkkyi, ja tämä suodatin on se, jolla alamme säädellä sitä miten paljon olemme kosketuksissa mihinkin.
Entä oletko kuullut siitä, että monelle meistä tämä luottamuksen järkkymisen hetkellä syntynsä saava minuus voi olla merkittävästi erilainen kuin se lapsenomainen ja viaton minämme, jota olimme ennen sitä?
Kertomassani on varmasti jotain tuttua. Halusin kuitenkin tehdä sinulle videon, jolla jaan muutamia ajatuksiani asiasta. Uskon, että videon katsominen voi antaa sinulle:
mahdollisuuden muistaa paremmin kuka olit silloin kun olit vielä utelias, spontaani, elinvoimainen ja viisas sillä luontaisella tavalla, jolla vain lapsi tai lapsenomaisuuteensa kosketuksissa oleva ihminen voi olla
uutta ymmärrystä siihen, että elämässämme voi olla yksi tai useampi sellainen kokemus, jonka myötä perusluottamuksemme elämään järkkyy syvällä ja merkittävällä tavalla
olennaisen uuden näkökulman siihen, että perusluottamuksen menetyksen myötä monelle meistä kehittyy selkeästi lapsenomaisesta olemuksestamme poikkeava minuus ja kadotamme yhteyden lapsenomaisuuteemme
omakohtaisen tarinani kautta mahdollisuuden tunnustella eroa meissä alunperin vallitsevan välittömyyden ja sen suojautuneisuuden välillä, joka värittää elämäämme monin tavoin
Lapsenomaisuutemme on avain moniin kaipaamiimme asioihin itsessämme. Sellaisiin kuten luovuus, yhteys, elämänilo ja elinvoima. Videolla tarjoamani näkökulma ja mainitsemani toimenpiteet ovat auttaneet minua merkittävästi asian kanssa. Toivon, että ammennat tästä tunnusteltavaa, laitat postin jakoon jos se puhuttelee sinua ja otat asian kenties puheeksi ihmisen kanssa, jonka kanssa on miellyttävää pohdiskella.
