Opettele sanomaan EI ilman tarvetta selitellä – Sinä olet täällä elämässä omaa elämääsi ja tekemässä niitä asioita, jotka ovat sinulle tärkeitä

Kiire johtuu useimmiten siitä, että emme ole sanoneet riittävästi EI. Elämässä tuntuu tulevan toinen toistaan ”tärkeämpiä” asioita hoidettavaksi. Jossain kohtaa elämä saattaa olla yhtä hullunmyllyä, jossa juoksemme toteuttamassa muiden toiveita.

Mutta muiden toiveet eivät koskaan lopu. Tavoitteet, päämäärät ja toivomukset eivät koskaan lopu. Jos et tule ajatelleeksi sitä, mihin oikeastaan – lopulta – sinulla onkaan kiire, juokset elämän läpi hoitelemassa asioita. Asioita, jotka ovat ehkä jollekin muulle tosi tärkeitä, mutta eivät välttämättä sinulle.

Hei: et sinä ole täällä elämässä hoitelemassa vain asioita! Sinä olet täällä elämässä omaa elämääsi ja tekemässä niitä asioita, jotka ovat sinulle tärkeitä.

Usein kuitenkin saatamme unohtaa, mitä oikeastaan olimme tänne elämään tulleetkaan tekemään. Jotta voisi taas alkaa muistaa, kuka on, mistä tulee ja mihin on menossa, on opeteltava aivan aluksi sanomaan EI.

Jos et ole varma, jaksatko, pystytkö tai onko jokin asia sinulle hyvä, sano varmuudeksi EI. EI:n sanominen antaa tilaa sinulle. Se antaa aikaa miettiä ja tutkailla tilannetta.

Kun alat sanoa riittävästi muiden pyyntöihin EI, alat sanoa samalla itsellesi enemmän KYLLÄ. Ja alat sanoa KYLLÄ myös sinulle oikeasti tärkeille asioille ja itsesi näköiselle elämälle.

Kukaan muu ei tiedä, kuka sinä olet ja mitä sinä olet tullut tänne elämään tekemään. Sinun tehtäväsi on tietää – tai ainakin yrittää ottaa selvää. Mitä enemmän saat aikaa ja tilaa itsellesi, sitä suurempi sisäinen voima sinussa alkaa kasvaa. Voima nimeltä SINÄ.

Ilman rajaamista ja priorisointia olet vähän siellä, täällä ja tuolla. Et ole itsessäsi, omassa voimassasi. Silloin olet myös heikko houkutukselle sanoa KYLLÄ. Samalla saattaa tuntua, että sinun pitää ja ”on pakko” palvella muita, auttaa muita ja tehdä muiden puolesta enemmän. Ehkä pelkäät, että EI:n sanomisen myötä sinut hylätään, et ole arvokas tai olet huonompi kuin muut.

Mutta arvaapa mitä: Kun osaat sanoa EI, olet parempi kuin muut! Olet parempi sinä, sillä tiedät, missä sinun rajasi menee, ja tiedät, mikä ei tee sinulle hyvää.

Olet myös arvokas, koska se ihminen, jonka kanssa elät yhdessä koko elämäsi, arvostaa sinua enemmän kuin mitään muuta. Sinä arvostat sitä, mitä olet ja sitä, mitä haluat olla.

Seuraavan kerran kun tiedät sisimmässäsi, että pitää sanoa EI, priorisoida ja rajata omaa elämää, mutta sinusta tuntuu, ettei niin ole soveliasta tehdä, hengitä kymmenen kertaa sisään ja ulos keskittyneesti. Sitten sano taikasana EI, ja hengitä taas kymmenen kertaa sisään ja ulos keskittyneesti.

Ja onneksi olkoon – näin palvelet koko tätä maailmaa, itseäsi ja elämääsi parhaiten! Eikä sinun tarvitse selitellä, miksi kieltäydyt. Muiden ei tarvitse aina ymmärtää.

Kun sanot rohkeasti riittävästi EI, huomaat, ettei sinua hylätäkään. Saatat huomata, että sinua aletaan arvostaa enemmän. Näin tapahtuu siksi, että osoitat ensin arvostusta itse itsellesi. Muut aistivat sen.

Voi olla, että aluksi rajojen laittaminen hämmentää muita ihmisiä – varsinkin, jos olet aina tehnyt kiltisti kaiken. Jossain kohtaa voi kuitenkin olla, että muut alkavat ihailla sinua – kuinka sinä teet tuon!

Rajaaminen saa aikaan sen, että sisäinen tilasi ja voimasi kasvaa. Elämä alkaa tuntua paremmalta, omanlaiselta. Ja mitä olimmekaan tulleet tänne elämään tekemään? Flipperipalloiksi vai oman elämämme luojiksi?

Kun osaat sanoa riittävästi EI, tiedät myös, mille haluat – todella – sanoa KYLLÄ. Ja muista: älä koskaan sano EHKÄ, jos haluat sanoa EI – äläkä varsinkaan sano KYLLÄ!

Suositun Unelmakarttakirjan juhlapainos on täällä 💜 Tämä kirja on Sinulle, joka kaipaat uskoa itseesi, omiin mahdollisuuksiisi ja kipinää unelmiesi toteuttamiseen. Katso kirja tästä.

8 voimavarojen lähdettä sinulle, jonka elämässä stressi ei helpota

Puhun paljon omannäköisen elämän luomisesta. Usein se tarkoittaa kuormittavista asioista ja olosuhteista luopumista. On asioita, jotka eivät enää kuulu elämääsi ja jotka voit jättää taakse niin, että olosi kevenee.

Mutta aina luopuminen ei ole vaihtoehto. Joskus stressi jatkuu vuodesta toiseen. Mitä tehdä, jos elämässä on pysyvää kuormitusta ja jaksaminen on koko ajan koetuksella?

Ihmiset selviytyvät mitä monimuotoisimmissa tilanteissa, isojenkin haasteiden alla. Jokaiselle toivoisi silti tukea ja helpotusta silloin tällöin. Liian moni sinnittelee, koska vaihtoehtoja ei tunnu olevan. Mutta jos ei ikinä anna itselleen lupaa levätä, todennäköisesti tulevaisuudessa odottaa paljon syvempi väsymys.

Pysyvän stressin alla tarvitset tilaa levolle, palautumiselle ja stressikuorman purkamiselle. Vaikka tuntuisi, että siihen ei ole mahdollisuutta, ota oma tilasi silti. Olet ansainnut sen jo muutenkin – ja lisäksi silloin voit myös antaa muille enemmän. Anna maailman pyöriä hetken aikaa itsekseen, ilman sinua.

Vertailun vuoksi: jos jalkasi olisi poikki, et pystyisi juoksemaan paikasta toiseen auttamassa muita. Asiat järjestyisivät silti jotenkin. Väsymys ja stressi eivät ehkä ole yhtä helposti hahmotettavia esteitä kuin katkennut jalka, mutta jos omaa jaksamistaan ei huomioi, vähitellen uupumus voi kaataa sinut yhtä lailla petikuntoon kuin katkennut jalkakin.

Lisäksi tarvitset voimavaroja, jotka ravitsevat stressin uuvuttamaa kehoa ja mieltä. Tässä on joitakin voimavarojen lähteitä, joiden avulla voit huolehtia itsestäsi ja jaksamisestasi.

1. Uni. Unen laatu ja määrä auttavat ratkaisevasti palautumisessa ja jaksamisessa.

2. Ravinto. Stressi kuluttaa mineraaleja ja vitamiineja. Kuormittava elämäntilanne ei välttämättä ole se hetki, jolloin kannattaa tehdä massiivinen ruokaremontti, mutta pyri ravitsemaan kehoa ravinteikkaalla ruualla tai luovu siitä, mikä ruokavaliossasi on turhaan kehoa kuormittava epäkohta. Pieni suuri teko voi olla vaikka se, että lisäät päivään laadukkaan monivitamiinipillerin tai viherjuoman, tai sitten jätät pois jokailtaisen oluen, viinilasillisen tai suklaalevyn – niiden tuoma helpotus on vain hetkellinen.

3. Oma tila. Se auttaa purkamaan stressikuormaa. Sinun on uskallettava hetkittäin laittaa itsesi etusijalle. Muutama minuuttikin päivässä on jo parempi kuin ei mitään. Pääasia, että saat ajoittain olla rauhassa odotuksilta, ilman ylimääräisiä ärsykkeitä. Mene vaikka luontoon tai saunaan. Istu hissukseen ja hengitä, älä suorita mitään. Jokainen tarvitsee itselleen ainakin viisiminuuttisia silloin tällöin tai vaikka tunnin kerran viikossa.

4. Kirjoittaminen. Aamulla ensimmäisenä tai illalla viimeiseksi ota 5–10 minuuttia muistikirjan äärellä. Pura muistikirjan sivuille se, mikä mieltäsi kuormittaa.

5. Puhuminen. Jaa kokemuksesi luotetulle ystävälle. Opettele kuitenkin tunnistamaan, mikä on totta, mikä taas on mielesi keksimää tarinaa. Voit kertoa, että olet väsynyt ja elämä tuntuu raskaalta, mutta tee tilaa myös voimauttaville kysymyksille ja ratkaisuille. Mikä helpottaisi elämääni?

6. Voiman lähteet. Tee tilaa sille, mistä saat voimaa ja lohtua. Mistä sinulle tulee hyvä mieli? Annostele arkeesi ainakin pieniä annoksia sitä, mikä sinua ravitsee. Kuuntele kappale tai pari suosikkimusiikkiasi, lue pätkä hyvää kirjaa tai kuuntele äänikirjaa, nosta kortti, tuoksuttele eteerisiä öljyjä. Kuormittuneessa elämäntilanteessa raskas treeni usein kuormittaa lisää. Kokeile vaihteeksi jotain vähemmän muodollista: liiku vapaasti lempeän musiikin tahdissa, anna kehon ilmaista itseään ja purkaa kuormaa omalla tavallaan.

7. Hoidot. Jos mahdollista, anna itsellesi jokin ihana hoito hyvän ja turvallisen hoitajan käsissä. Valitse sellainen, johon todella luotat.

8. Asenne. Miten voisit keventää kuormitusta omalla asenteellasi? Miten voisit hyväksyä sen tilanteen, jota elät, antautuen sille, vaatimatta jotain muuta? Muista, että voit tehdä elämässäsi sen mitä voit tehdä, mutta et yhtään enempää. Toisen ihmisen tilanteeseen ja asenteeseen et määrääsi enempää voi vaikuttaa.

Kukaan ei voi antaa loputtomiin ilman, että välillä pysähtyy ottamaan vastaan. Jos tilanteesi uuvuttaa, vie elämän voimasi miinukselle ja saattaa sinut uhrin asemaan, silloin on aika muuttaa jotain. Jos elämän isoja palasia ei voi muuttaa, muuta edes pieniä. Kun teet sen, minkä voit, otat samalla oman voimasi omiin käsiisi.

Olennaisinta on, että sallit itsellesi jotain, mikä sinua palauttaa, hoitaa ja ravitsee. Uskalla täyttää elinvoiman kaivosi – ilman sitä ei ole sinuakaan.

Kuuntele lisää aiheesta lohduttavasta ja voimauttavasta Taikaelämää-podcastin jaksosta alta. Lisää yksinkertaisia välineitä elämän pyörteisiin löydät kirjasta Vuoden paras päivä.

 

Läheisen kuolema johdattaa katseen elämään – Miten haluan käyttää jäljellä olevan ajan?

Hiljattain sukuani kohtasi suru, kun vanhaksi elänyt isoäiti jätti maallisen vaelluksensa. Kuolema nostatti esiin luonnollisesti ajatuksia kuolemasta, mutta ennen kaikkea elämästä, jota elämme tänä päivänä. Sen paradoksisuudesta ja rajallisuudesta. Ja siitä suuresta vapaudesta, joka elämän aikana kuitenkin vallitsee.

Mitä toivon elämältä?

Elämän ollessa rajallinen ja juuri tällaisenaan ainutkertainen kysyn itseltäni, mitä siltä toivoisin. Minkälaisia rooleja kannan harteillani? Minkälaisia rooleja haluaisin kantaa jatkossa? Mitkä asiat ovat minulle tärkeitä, millaiset kokemukset ja tunteet?

Vastaukset eivät tule kuin apteekin hyllyltä.

Vastaukset eivät tule kuin apteekin hyllyltä. Toivon ainakin, että saisin tuntea olevani turvassa ja terveenä. Ettei minun tarvitsisi stressata raha-asioista tai muistakaan käytännön asioista, ja kapasiteettini olisi vapaa iloitsemiselle, uuden kokemiselle ja elämän ihmettelylle: elämiselle itsessään.

Tavoitteena huolettomuus

Elämässä tulee aina olemaan huolensa ja murheensa. Siitä huolimatta koen, että tietynlainen huolettomuus on saavutettavissa. Sisäinen rauha, luottamus. Juuri sellainen on toivomuslistallani numero 1. Sen saavuttaminen vaatii kuitenkin töitä. Koen, että huolettomuus on saavutettavissa sen kautta, että toimimme parhaamme mukaan ja opettelemme päästämään lopusta irti. Kuunnelleen sisäistä johdatustamme. Usein se voi vaatia myös kaukaa kantautuvan huolikertymän ja huolehtivan toimintamallin purkamista esim. terapian tai tietoisuusharjoitteiden avulla.

Toivon näkeväni paljon vaivaa tarjotakseni itselleni parhaan mahdollisen elämän. Että pitäisin itsestäni sopivasti huolta. Että eläisin ilman jossittelua ja itsesyytöksiä. Että uskaltaisin. Ja että jaksaisin mennä eteenpäin ja kehittyä sen sijaan, että luulisin tietäväni jo kaiken. (Lukittuja ajatuksiaan on vaikea huomata.)

Onnellisuuden kapea kaistale

En pysty määrittelemään tarkasti unelmaelämääni, sillä koen, ettei se muodostu niinkään asioista kuin kenties mahdollisuudesta uusiutua. Olen yksi niistä ihmisistä, joiden ei kannata ottaa tatuointia, sillä kymmenen vuoden kuluessa mieleni muuttuu. Kokemukset johdattavat, enkä tiedä vielä, mitä kaikkea ehdin kokemaan.

Tietenkin toiveet ovat sallittuja, mutta joskus ripustaudumme niihin liiaksikin ja määrittelemme onnellisuuden kapeaksi kaistaleksi, joka harvoin toteutuu sellaisenaan. Olen kärsinyt tästä ilmiöstä riittävästi. Nyt pyrinkin nauttimaan siitä, mikä on. Se on taito, jonka voi oppia.

Minulla on tunne, ettei minun tarvitse huolehtia tulevasta. Kaikessa epäonnessanikin olen syntynyt onnellisten tähtien alla. Aivan kuten sinäkin. Ja mitä enemmän tiedostamme onnemme, sitä nopeammin se monistuu.

Asiat tekevät persoonan

Minun tekisi mieli kirjoittaa, ettei asioilla ole väliä. Ei siinä mittakaavassa, kun tarkastellaan ihmisen elämää sen päätyttyä. Asui hän sitten Helsingissä tai Utsjoella, harrastipa sitä tai tätä, olipa siististi pukeutunut tai omituinen boheemi, sillä ei ole mitään väliä. Vain itsensä toteuttamisella ja aidolla läsnäololla on. Vain rakkaudella ja onnellisuudella.

Mutta sitten taas, kun mietin isoäitiä, yhdistän hänet moniin asioihin, joista pidän. Joista hänet muistan. Jotka olivat minulle kotoisia tai tärkeitä. Ja hänelle. Totta kai asioilla on väliä ja merkitystä. Ne ovat meitä itseämme. Asiat, aivan kuten fyysinen kehommekin, ilmentävät erilaisia tunteita ja energoita. Niistä tunnistamme toisemme. Niiden kautta löydämme kaltaistemme joukkoon.

Jotkin asiat elämässä ovat vain huvin vuoksi, kun taas toisten kautta etsimme suurempaa täyttymystä ja merkitystä. Mutta kuka sen on sanomaan, mikä elämässä on tärkeämpää. Kaikki on, yhtä lailla. Silti vain kokemukset jäävät. Kaikki muu katoaa.

Loppuelämän suunnitelma

Kun kysyn itseltäni, miten haluan käyttää jäljellä olevan ajan elämässäni, vastauksena ei kuitenkaan tule asioita. Sen sijaan tulee vapautta. Kaikilla tasoilla. Minulla voi olla rooleja, mutta toivon olevani niissä vapaa. Sillä se energia, josta ihminen muodostuu, on vapaa. Sen kahlitseminen masentaa kenet vain.

Myös toimiessani asiakastyössä minun on osattava vapauttaa mieleni. Me emme ole oppikirjan sivuilta. Kuullakseni enemmän kuin kuulen, nähdäkseni enemmän kuin näen, mieleni on oltava avoin.

Toivon elämääni myös riittävästi melua ja hiljaisuutta. Sillä kumpikin voi olla vankila, jos sitä ei itse valitse.

Isoäitikin tykkäsi kuunnella hiljaisuutta. Se oli merkki siitä, että hän oli saanut myös kokea melua. Ja kuinka iloiseksi tuo ajatus minut tekeekään. ❤️

❤️:lla Riikka


Lisää minusta ja palveluistani löydät alta tai täältä.

Onko rakkaasi erityisherkkä? – 10 aisteja hivelevää joululahjavinkkiä erityisherkälle

Ilahduta jouluna erityisherkkää hänelle mieluisalla lahjalla. Tässä 10 lahjavinkkiä erityisherkälle:

1. Vastamelukuulokkeet

Erityisherkät nauttivat hiljaisuudesta. Vastamelukuulokkeilla erityisherkkä saa suljettua ympäröivän hälyn pois. Nämä ovat erityisherkän joululahjalistan ehdoton ykkönen!

2. Itse valmistettu lahja

Maailmassa, joka on täynnä tavaraa, itseneulotut hyvän mielen sukat, muhkea torkkupeitto tai vaikkapa itsevalmistetuttu granola on parasta, mitä toiselle voi antaa. 

Villasukkien neulomiseen saat apua Hyvän mielen villasukat -kirjasta. Kirjasta saat inspiraatiota hyvän mielen neulomiseen, värien valintaan ja hyvien tunteiden ja ajatusten välittämiseen. Kirjasta voit valita 12 ihanasta ohjeesta juuri lahjansaajalle sopivat villasukat. Kirja sisältää myös viestejä, jotka voit liittää mukaan sukkien saajalle. 

3. Ihana herkkyys -kirja

Ihana herkkyys -kirja valottaa erityisherkän ihmisen ominaispiirteitä, haasteita ja osoittaa  kasvun mahdollisuudet. Se osoittaa erityisherkälle, kuinka piirteen voi valjastaa parhaalla mahdollisella tavalla käyttöönsä, jotta elämä on rikasta ja tasapainoista. 

4. Maailman mukavin oloasu

Erityisherkällä ihmisellä myös iho saattaa olla todella herkkä. Niinpä vaatteiden istuvuus ja materiaalit ovat tärkeitä. Puristavat, kiristävät ja kutittavat vaatteet ovat erityisherkän painajainen. Maailman mukavin oloasu on sellainen, jota erityisherkkä tuskin tuntee päällään: pehmeä ja väljä.

5. Osteopaattinen hoito

Erityisherkälle sopiva kehon hoitomuoto voi löytyä osteopatiasta. Ostepatiassa käytetään hyödyksi anatomian ja fysiologian tuntemusta sekä käsillä tunnustelun taitoa, näin ollen osteopatia on hyvin lempeä ja helläotteinen kehon hoitomuoto. Kovakourainen hieronta voi olla erityisherkälle epämiellyttävä kokemus

6. Erityisherkän päiväkirja

Erityisherkän päiväkirja toimii itsetutkiskelun apuvälineenä, kannustajana ja tarvittaessa lohduttajanakin. Kannustavien tekstien ja omaa voimaa lisäävien harjoitusten avulla erityisherkkä voi muistaa joka päivä, että hänellä on supervoima käytössään. 

7. Yhteinen elämys

Erityisherkän aistit voivat parhaimmillaan tuottaa huumaavan ihania elämyksiä. Herkkä voi kokea visuaalisen kokemuksen kehollisesti: taiteen katsominen voi tuottaa fyysisesti vahvan hyvän olon tunteen ja musiikki tuntuu luissa ja ytimissä. Yhteisestä elämyksestä erityisherkkä voi nauttia vielä monta päivää sen jälkeenkin. Vie erityisherkkä museoon, taidegalleriaan tai konserttiin. Viettäkää aikaa yhdessä ja keskittykää yhdessäoloon. 

8. Sarastevalaisin

Sarastevalaisimen avulla erityisherkkä saa lempeän herätyksen. Sarastevalaisimen idea on siinä, että se alkaa hiljalleen sarastamaan ja noin puolessa tunnissa se valaisee kirkkaasti näin ollen käyttäjä saa herätä hiljalleen lisääntyvään valon määrään. Herätyksestä tulee paljon lempeämpi, eikä erityisherkän tarvitse enää herätä herätyskellon äkkinäiseen pirinään.

9. Hotelliyö kivassa hotellissa hyvän aamupalan kera

Anna erityisherkälle omaa aikaa ja mahdollisuus ladata akkuja. Erityisherkkä tarvitsee omaa aikaa palautuakseen arjen ärsykkeistä. Kunnon yöunet ovat tärkeää aivojen palautumiseen kuormitukselta. 

Hotellin ei tarvitse sijaita kaukana. Ihan jo lähellä oleva kiva hotelli riittää. Tärkeintä on se, että lahjan saaja pääsee viettämään omaa aikaa.

10. Aineeton lahja

Mitäpä jos antaisitkin erityisherkälle lahjaksi omaa aikaa tai tilaa. Anna esimerkiksi ruuhkavuosissa elävälle ystävällesi lahjaksi lastenhoitoapua tai puolisollesi 15 minuuttia omaa aikaa päivässä. Ystäväsi/kumppanisi arvostaa elettä enemmän kuin mitään aineellista lahjaa ❤️. Erityisherkät nauttivat siitä, että saavat olla ihan itsekseen. Se auttaa erityisherkkää palautumaan kuormitukselta.

Lähde: Ihana herkkyys

 

Kivaakin voi olla liikaa, jos olet erityisherkkä – Mistä apu kun keho käy ylikierroksilla?

Käyt illalla nukkumaan, mutta vaikka olet rättiväsynyt ei uni tahdo tulla. Keho käy ylikierroksilla ja tuntuu siltä, kuin sen läpi virtaisi liikaa sähköä. Sydän tykyttää ja rauhoittuminen on vaikeaa. Onko tämä sinulle tuttua?

Herkkä kuormittuu helpommin

Herkän ihmisen hermosto menee tavallista helpommin ylikierroksille. Kiire, monet velvoitteet ja elämänmuutokset, vaikka ne olisivat kuinka mukavia, saavat kehon ylilatautuneeseen tilaan.

Muistan, kuinka aikanaan kävin työterveyslääkärillä lievien paniikkioireiden takia ja hän kysyi ensimmäiseksi, mitä elämässäni on meneillään. Kerroin saaneeni juuri lopputyöni valmiiksi, ostaneeni asunnon, suunnittelevani häitäni ja hankkineeni koiranpennun. Lääkäri katsoi minua hymyillen ja kysyi olenko kuullut stressipisteistä. 

Mitkä ihmeen stressipisteet?

Psykiatrit Thomas Holmes ja Richard Rahe kehittivät vuonna 1967 pisteytyksen, jossa eri elämäntapahtumat on pisteytetty niiden aiheuttaman stressin mukaan. Esimerkiksi puolison kuolema tuottaa 100 stressipistettä ja avioero 75. Listassa luetellaan yli 40 stressin aiheuttajaa.

Iloisetkin elämänmuutokset aiheuttavat stressiä: avioliiton solmiminen 50 pistettä, ylennys työpaikalla 29 pistettä, uuden työn aloittaminen 36 pistettä, eläkkeelle jääminen 45 pistettä. Holmesin ja Rahen mukaan ihminen on vaarassa sairastua, jos stressipisteitä kasautuu nopeasti yli 300.

Naiset ovat miehiä herkempiä stressin vaikutuksille. Yhdeksi syyksi on uumoiltu naisten estrogeenihormonia, joka hidastaa stressihormoni kortisolin haihtumista. Sukupuolesta riippumatta jotkut ovat synnynnäisesti muita herkempiä. Erityisherkät kuuluvat tähän joukkoon.

Miten ylikierroksia voisi sitten helpottaa?

Tunnen lukuisia erityisherkkiä ihmisiä ja myös itse siihen joukkoon kuuluvana olen joutunut kokeilemaan yhtä sun toista konstia kierroksilla käyvän kehon rauhoittamiseksi. 

Rauhoittumiseen liittyvää parasympaattista hermostoa voi aktivoida rauhallisella hengityksellä ja pidentämällä uloshengitystä. Voit myös hengittää päästäen uloshengityksellä vuu- tai huu -äänteen. Jos joogaat, pranayama-hengitysharjoitukset saattavat olla sinulle tuttuja. 

Aromateriapiasta on myös apua. Muun muassa laventelin ja bergamotin on todettu vahvistavan parasympaattista hermostoa. 

Lempeä hieronta laskee myös kehon kierroksia. Hieronnan voi tehdä myös itselleen. Jalkapohjien painelu tai omien pohkeiden lempeä hierominen rauhoittaa. 

Meditaatio on hyvä keino rentoutua ja rauhoittaa mieli, lievittää stressiä ja ahdistusta. Tutkimusten mukaan se saa tietyt aivoalueet aktivoitumaan ja toisten toiminnan vähenemään. Meditoinnilla aivot saadaan vaihtamaan pako- tai taisteluvalmiudesta rennompaan olotilaan.

Teknisiä apukeinoja

Jos mennään teknisten ratkaisujen puolelle, niin moni tuttuni on kertonut saaneensa avun painopeitosta ja/tai Neurosonic-patjasta. 

Painopeitto on tavallista painavampi peitto, jonka alla makaaminen saa kehon rauhoittumaan ja hermoston rentoutumaan. Onnellisuushormoni serotoniinin sekä unihormoni melatoniinin erittyminen aktivoituu ja nukahtaminen helpottuu. 

Neurosonic-patja (joita voi vuokrata kotiin), lähettää kehoon erittäin matalataajuista värähtelyä. Se auttaa mekaanisesti pääsemään meditaation kaltaiseen tilaan ja stressiperäiset oireet, kuten ahdistus, unihäiriöt ja kipu lievittyvät.

Muista säännöllinen palautuminen

Edellä mainitut ovat hyviä keinoja akuutin tilanteen lievittämiseen. Säännöllisellä palautumisella esimerkiksi luonnossa liikkumalla, musiikista nauttimalla ja lempeän liikunnan harrastamisella autat hermostoasi pysymään paremmin tasapainossa.

Kurkkaa tästä Suvin kirja herkille:

 

Jokainen meistä haluaa tulla nähdyksi – Joskus suurinta myötätuntoa on auttaa toista loistamaan


”Näen sussa niin paljon taitoa ja loistetta – se saa näkyä! Luota itseesi.” Eräs tärkeä ihminen sanoi minulle nämä sanat jokin aika sitten.

Rohkea kannustus sai minut hämmentymään liikutuksesta. Vasta myöhemmin kotona purskahdin itkuun. Tajusin, miten merkityksellisiä nuo sanat olivat itselleni olleet.

Kuinka monta kertaa elämässäni olenkaan laittanut sisäistä valoa pienemmälle, koska olen pelännyt sen olevan joltakin toiselta pois. Kuinka monta kertaa olenkaan kokenut, että se mitä minä olen, on jollekin liikaa. Liian paljon kaikkea. Ääntä, hymyä, intensiteettiä, innostusta…

Ja aika monta kertaa olen saanut tuntea sen myös nahoissani. Kuullut olevani turhan ”tilaa vievä”, tuntenut kateuden hiljaisen seinän kahden ihmisen välillä.

Kuin huomaamattani olen alkanut valikoida, mitä kerron ja kenelle, laittanut vaimentimen päälle ihan vain varmuuden vuoksi. Pienentänyt itseäni. Pienentänyt iloani. Samalla kauhalla olen leikannut myös toisesta päästä. Kipuillut yksikseni. Säästänyt jopa läheisiä ihmisiä asioilta, joiden tiedän olevan heille vaikeita vastaanottaa. Pitänyt kaikista raskaimmat taakat itselläni, etten vain aiheuttaisi ikävää kenellekään toiselle.

Pohjimmiltaan jokainen ihminen kaipaa nähdyksi tulemista. Siksi rohkea kannustus on aivan yhtä tärkeää kuin lempeä lohdutus. Molemmat ovat osoitus myötätunnosta.

On tärkeää saada tuntea, että toinen ihminen jakaa myös onnen tunteesi, villeimmät unelmasi ja suurimmat hetkesi. Toisen ihmisen kannustavat sanat auttavat sinua tulemaan näkyväksi ja kasvamaan omaan potentiaaliisi.

Kun sain osakseni rohkeaa kannustusta, tajusin, että olen lopen kyllästynyt itseni pienentämiseen. Minä saan näkyä, kuulua, loistaa ja tarvittaessa vaikka rypeä ilman, että se on keneltäkään pois tai liikaa jollekin. Ja niin saat sinäkin.

Älä suotta himmaa sitä, mikä sisälläsi odottaa. Tai jos vielä himmaat, niin mitä jos uskaltaisit katsoa itseäsi vielä vähän syvemmin. Mitä jos se, mitä kaikkein eniten pelkäät, onkin oma loisteesi? Mitä tapahtuisi, jos antaisitkin sen lepattaa täysin vapaasti, roihahtaa liekkeihin?

Lisää Sielun sopukoita -runoja löydät Sielun sopukoita -päiväkirjasta:

Jäätkö jumiin asioiden puimiseen? – Tarina siitä, mitä voi tulla jauhamisen tilalle

Muistan pienenä, kun aikuisten keskusteluissa tuli esiin eräs tyyppi. Tarinoiden mukaan hän puhui paljon – yleensä itsestään ja huolistaan. Keskustelijat suhtautuivat tyypin toimintaan sarkasmin sekaisella hymähtelyllä ja säälillä. Sivusta kuunnelleena hiljaisena introverttina ajattelin, että mistä nää tyypit oikeen tulee ja toivottavasti näitä ei ilmesty mun elämään!

Kun aikuistuttuani aloin kohtaamaan näitä tyyppejä, ajattelin että huh huh! Egoni paistatteli tyytyväisenä; mä en valita, olen vain aurinkoinen ja iloinen.

Nyt nelikymppisenä kriisistä toiseen seilanneena voin vain huvittuneena todeta, että tällainen tyyppi katsoo mua peilistä. Miten ihmeessä tähän on tultu? Mistä mun loputon asioiden puimisen ja keskustelun tarve kumpuaa? Mun on tosi vaikea olla ristiriitatilanteissa, missä asioita ei ole puhuttu selviksi. (Tästä aiheesta lisää toisessa blogissani.)

Koska ”ratkaisemattomuuden olotilan” taitoni tarvitsee treenausta – elämähän sellaista tarjoaa…

Tarina kohtaamisen taidosta

Olin tantra-viikonlopussa (jep, neo-tantra – niin kuin kuuluu täsmentää), jossa viimeisenä iltana tehtiin ryhmäharjoitus. Ryhmämme kokoonpano oli jo kasassa, kun yksi kaveri tuli vielä kysymään, että pääseekö hän mukaan. Vastasin aidon rehellisesti omasta totuudestani, että ei (yllätyin hieman itsekin rohkeudestani!).

Mulle tantrassa yksi oleellisimpia asioita yhteenkuuluvuuden ja hyväksynnän kokemuksen lisäksi on tällä hetkellä omien rajojen kommunikointi. En tehnyt ei:n sanomista ilkeyttäni, vaan puin sanoiksi oman totuuteni ja sydämeni äänen. Sen sanominen oli pelottavaa ja tämän lisäksi kaveri ei pitänyt vastauksestani. Tästä seurasi vivahteikas ja hämmennystä aiheuttanut keskustelu sekä kompromissi, joka ei oikein toiminut.

Opettelen itse sanomaan kiitos, kun kuulen ei. On kaunista saada kommunikoida rajansa.

Vaikka juttelimme myös harjoituksen jälkeen, mulle jäi nihkeä fiilis siitä, ettei mun näkökulmaa loppupeleissä arvostettu ja voitu rakentaa keskustelua yhtä lailla tämän toiveen pohjalta. Jonkin aikaa viikonlopun jälkeen ajattelin soittavani kaverille, mutta asia jäi.

Uusintakierros

Muutamia kuukausia tapauksen jälkeen näin kaverin jälleen tantran merkeissä. Koin yllättävän suurta epämukavuutta hänen läheisyydessä ja välttelin kohtaamistamme – mikä tietenkin on koomista, kun olimme läheisyyden ja kohtaamisten äärellä! Tunsin suurta tarvetta päästä puhumaan asiat selväksi väliltämme.

Keskityin kuitenkin illan harjoituksiin, emmekä tällä kertaa sattuneet pari tai ryhmäharjoituksiin yhdessä. Illan aikana koin hyväksyvää asennetta, läsnäoloa, lempeän ystävällistä kosketusta niin henkisesti kuin fyysisestikin sekä yhteenkuuluvuutta. Koin myös kuulluksi, ihailluksi ja arvostetuksi tulemista, ystävän rakkautta – vastaanottamista ja antamista kohtaamisissa. Toisin sanoen aikamoinen hyvänolon hormonien kolmetuntinen ilotulitus.

Illan lopussa oli hengailuaikaa ja mieleen juolahti mennä nyt jutskaamaan. Huomasin yllätyksekseni, että jutskaamisen tarve oli hävinnyt ja koin välillämme riittävää yhteenkuuluvuutta. Woooow! Ehkä tämä on sulle peruskauraa, mutta mulle se oli tärkeä ja ensimmäistä kertaa näin vahvana tuntunut kokemus siitä, että aina puhuminen ei ole paras vaihtoehto tai edes tarpeen.

Huomasin yllätyksekseni, että jutskaamisen tarve oli hävinnyt ja koin välillämme riittävää yhteenkuuluvuutta. Woooow!

Räpätädin työkalupakki

Kenties loukkaantunut egoni koki rakkauden ihmeen: mielen tarinoista irti päästämisen ihanuus, joka tuo rauhan ja auttaa ymmärtämään ettei loppupeleissä ole mitään fiksattavaa.

Mennyt tilanne meni jo ja parasta mitä voi itselle sekä toiselle tarjota, on avautua tälle hetkelle ja elämän tarjoamalle rakkaudelle uusin silmin.

Toivottavasti oma evoluutioni hiljaisesta introvertista omien asioiden puhumista rakastavaksi räpätädiksi on ottanut uuden askeleen kohti entistä vahvempaa sisäistä rauhaa sekä asioiden turhasta jauhamisesta irti päästämistä. Ainakin sain työkalupakkiin vaihtoehtoisen toimintatavan!

P.S. Mietin, että mikä tai kuka voisi symboloida evoluutiota introvertin ja räpätädin jatkeeksi – ekana mieleen tuli Thich Nhat Hanh! No, sillä mennään 🙂

P.P.S. Olen huomannut, että kokemuksen tuoma oivallus / näkökulmat ovat alkaneet toteutumaan elämässäni vahvemmin, jeee! Myös ilman tantran dopamiini- ja oksitosiinihöyryjä, hihiii 🙂

Kipeiden kokemusten rutistamat sielut pystyvät suureen kiitollisuuteen – Ihan tavallinen arki on kaikkein arvokkainta

Olen kerran ollut tilanteessa, jossa kalleimmallani oli vakava hätä. Se oli kurkistus helvettiin, jota jokainen painajaisissaan pelkää ja rukouksissaan toivoo, ettei koskaan kohtaa.

Minä ja kalleimpani selvisimme lopulta säikähdyksellä, mutta se mitä helvetinkuilussa näimme ei koskaan meistä häviä. Pahimmat maisemat tatuoituvat verkkokalvojen sijaan sieluun.

Maailman suurin klisee on sanonta, että se mikä ei tapa, vahvistaa. Olen osin eri mieltä, sillä rikkovat kokemukset usein todella rikkovat. Ne raapivat viiltoja paperinohueen sieluun, eikä niitä hoivaa mikään laastari tai liima korjaa. Tuskalliset kokemukset voi unohtaa, antaa elämälle anteeksi ja jatkaa, mutta silti uskon, ettei meitä montaakaan haittaisi tiettyjen tapahtumien kumitus oman historiamme sivustoilta.

Uskon kyllä, että kaikki kokemamme muovaavat meistä sen, mitä olemme nyt. Joskus tuskalliset, vaikeat ja pahat kokemukset tekevät meistä parempia ihmisiä kuin mitä olemme olleet. Helvetinkuilukokemusten rutistamat sielut pystyvät niin suureen ja laajaan kiitollisuuteen, ettei se enää ikinä mahdu mihinkään.

En minä sano, että pikkuasiat eivät joskus harmittaisi. En sano, että rutut sukissa eivät ärsyttäisi, unohtuneet eväät joskus ketuttaisi tai kaatunut maito luikauttaisi pienen perkeleen.

Yli-ihmistä ei mikään kokemus kenestäkään tee, eikä pyhimystä, mutta asioiden tärkeysjärjestyksen se rojauttaa paikoilleen kerralla ja pysyvästi. Joskus stressi, kiire, nälkä, väsymys tai siivoton koti hetkellisesti sotkevat palikoita, mutta eivät ne ole kauaa sekaisin. Helvetinkuilu muistuttaa pian, että murut lattialla ovat merkityksettömiä, kun murut sohvalla, omissa huoneissaan tai harrastuksissaan ovat tallessa.

Niissä hetkissä palleassa pollahtaa. Pitää hengittää syvään ja nieleskellä kyyneleitä. Niissä hetkissä lapset kysyvät, onko joku hätänä. Niissä hetkissä he myös tuhahtavat ja pyöräyttävät silmiään, kun sanon, ettei yhtään mikään ole hätänä. Kaikki on vaan niin hyvin. Sitten lapset naksauttavat kieltään ja jatkavat siitä, mihin olivat jääneet. Mutta hymyilevät salaa vähän kuitenkin.

Nämä kiitollisuuden hetket ovat lempeitä puuskia, jotka työntävät ikäviin tunteisiin järjen ja vetävät esiin kärsivällisyyden pyyhkiä sadannen kerran pyyhkimättä jääneet pölyt. Kiitollisuus elämästä ja terveydestä on hahmoton konkretia, josta saa aina kiinni. Se on naru, jonka punainen pää on aina näkyvillä ja joka johdattaa perusasioiden äärelle.

Helvetinkuilusukelluksen kokeneena tiedän, että kaurapuuroarki on se, mitä kaipaa jos sen menettää. Kaipaa räkäisiä neniä, kurahousuja ja kiviä kenkiin.

Kaipaa tavallisia työpäiviä, tylsiä kokouksia, väärän merkkisiä muroja ja merkityksetöntä kinastelua. Kaipaa jopa olemattomien vatsamakkaroiden rutistelua peilin edessä – sillä sitä miettii, miten ihanan pieniä ongelmia sitä olikaan.

Kiitollisuus ihan tavallisesta arjesta rauhoittaa iltapäiväruuhkassa, tyynnyttää typerissä riidoissa ja tyrehdyttää turhan valituksen. Kiitollisuus tuo armollisuutta omaan jaksamiseen ja iltapusuun aidon lämmön.

Mutta silti. Silti minä toivon, ettei sieluani olisi tarvinnut tatuoida, jotta ymmärtäisin kaiken tämän.

Synkkä marraskuu pyytää meitä olemaan lempeitä itsellemme ja toisille

Marraskuun pimeys vaikuttaa varmasti mielialoihin. Elämä keskittyy olohuoneen sohvalle. Kesällä kylvettiin valossa pitkälle iltaan asti, innostuen kaikesta uudesta, mutta nyt käännytään sisäänpäin, syvennetään kaikkea koettua ja opittua, kohdataan itseämme ja elämäämme pimeydessä.

Ja silloinhan ne ”ongelmat” alkavat, jos ovat alkaakseen. Kirkkaimmat peilit ja ärsyttävimmät opettajat kun löytyvät sieltä omasta kodista. Heitä ei pääse pakoon, kun ei oikein minnekään jaksa pimeässä ja märässä mennä.

Parisuhde joutuu suurennuslasin alle, lapsista löytyy jos minkälaista huolen aihetta ja itse voi olla hieman hukassa elämänsuuntansa kanssa.

Tapahtuu yllättäviä eroja, räjähtelyjä ja purkauksia. Monella tuntuu keho joko hajoavan tai uudistuvan, riippuen miten sen kokee.

Omana ohjenuorana tälläisinä aikoina on reagoimisen välttäminen.

Pidän kaiken fokukseni siinä, että pysyn rauhallisena ja hiljaisena.

Annan olla.

Hengitän.

Päästän irti.

En takerru.

Muutos luonnollisesti vähän pelottaa, mutta se on välttämätöntä, se on edellytys uudelle kasvulle. Ei ole elämää ilman kuolemaa, luonto sen näyttää.

Nyt on kuoleman aika. Se tarkoittaa, että sinussa kuolee jotain, mitä et enää tarvitse, mikä ei sinua enää palvele ja sama tapahtuu myös muissa.

Meillä on taipumus ulkoistaa asiat. Muutos sinussa ei tarkoita, että muut ihmiset pitäisi jotenkin korjata tai että heistä pitäisi päästä eroon. Jos tämä on ajatuksesi, ehdotan että harkitset vielä.

Valitse sisäinen kokeminen ja itseesi keskittyminen. Kuuntele kehoasi. Mieti mikä sinussa muuttuu, mikä sinussa kuolee. Kaikkea ei voi mielellä ymmärtää, mutta sen voi antaa silti tapahtua ja luottaa, että se on tarkoituksenmukaista.

Älä vastustele irtipäästöä, kuten luontokaan ei vastustele sitä, että viimeistään marraskuussa puut pudottavat lehtensä.

Kun elämä rajoittuu oman kodin suojiin, muistutan itseäni, että tämä on silti se sama maailma ja ympärilläni ovat ne samat ihmiset. Koen kaiken vain eri tavalla, en enää valon vaan pimeyden kautta. Voin silti olla yhtä vastaanottavainen kaikelle hyvälle, aivan kuten kesälläkin. Sopeudun ja mukaudun, kuten luontokin.

Myös karu on kaunista.

Juontaja ja kirjailija Vappu Pimiä: “Onnellisuus syntyy kiitollisuudesta”

Riippumatta titteleistä tai median luomista rooleista kaiken takana on ihminen. Seuraavassa juontaja ja kirjailija Vappu Pimiä kertoo, mitä eri sanoista tulee hänelle mieleen.

KIITOLLISUUS – Kiitollisuus on asia, joka on läsnä jokaisessa päivässäni. Kiitollisuudesta kumpuaa tyytyväisyys ja onnellisuus elämään.

ONNELLISUUS – Onnellisuus syntyy kiitollisuudesta. Minulle onnellisuus tarkoittaa pieniä asioita arjessa. Halausta lapselta, hyvästä keskustelusta ystävän kanssa lenkillä, avantouinti mökillä, onnistunut suora lähetys tai rauhallinen aamiainen perheen kanssa.

Onnellisuutta ei kannata korreloida suuriin haaveisiin, koska jos esimerkiksi lottovoitto tekisi onnelliseksi, tuhlaisi ihminen elämästään aika ison pätkän onnettomana, odottaen lottovoittoa, jonka aika harva kuitenkin voittaa.

ROHKEUS – Asia, joka ohjaa ja pelottaa. Rohkeutta on tavoitella omia unelmia.

MIELI – Levollinen. Välillä on huonoja päiviä, kuten jokaisella ja ihmisyyteen kuuluu erilaiset mielen fiilikset. Yritän kuitenkin tähdätä siihen, että jokainen päivä alkaa hyvällä mielellä ja nähdä jokaisessa asiassa jotain hyvää.

USKOMUKSET – Kaikkea ei tarvitse selittää järjellä. Jokainen saa uskoa mihin haluaa, mutta en pidä siitä, että jotkut ihmiset tuputtaa omia uskomuksiaan ylästatuksesta. Yksi toimii yhdelle, toinen toiselle ja se on hyvä muistaa.

LÄSNÄOLO – Läsnäolo on tänä tuhansien ärsykkeiden aikana on välillä haastavaa, mutta äärimmäisen tärkeää. Parhaiten saavutan läsnäolon lasten kanssa tai metsän keskellä.

TULEVAISUUS – Loistava!

RAKKAUS – Maailman tärkein asia.

UNELMAT – Tehty toteutettaviksi!

Miksi minun lapseni kiukuttelee ja muut lapset ovat niin kiltisti? (Minua hävettää)


Lapsi valahtaa ravintolan pöydän alle ja alkaa kiukutella. Ensimmäinen ajatus on, että olen epäonnistunut äitinä. Muut katsovat, vilkuilevat. Hävettää.

Miksi muiden lapset istuvat kiltisti? Miksi minun lapseni kiukuttelee? Mitä olen tehnyt väärin, kun kaikki maailman häpeä lankeaa minun niskaani?

Yritän selitellä itselleni ja muulle pöytäseurueelle, että lapsi on varmaan tosi nälkäinen. Ehkä väsynyt. Sisälläni meuhkaa: Etkö tosiaan ole saanut kasvatettua lastasi niin, että lapsi osaisi käyttäytyä? – Samat sanat, jotka kaikuivat huoneessa, kun olin 5-vuotias ja hammaslääkäri huusi äidilleni, kun en suostunut avaamaan suutani. Kun lapsi näyttää spontaanisti tunteensa, aikuinen on laiminlyönyt kasvattajan roolinsa ja saattanut lapsen hunningolle, niinkö?

Yhtä aikaa häpeässäni kiemurrellessani ymmärrän, että oikeastaan häpeän lapsen tunteen näkyvää osaa. Sitä, että kiukuttaa, harmittaa tai suututtaa niin isosti, ettei se mahdu sisään. Sitä, että lapsi ilmaisee spontaanisti tunteen, jota kokee parhaillaan.

Me aikuiset olemme oppineet olemaan korrekteja, painamaan tunteen sisäämme, odottamaan sen purkamiseksi oikeaa hetkeä. Toisinaan käy niinkin, että nielaisemme tunteen sisään, sitten toisen ja kolmannen – ja sinne ne kertyvät (kunnes jossain kohtaa räjähtävät kuin tulivuori).

Tai me emme päästä kiukkua suoraan valloilleen, vaan se naamioituu valitukseksi tarjoilijalle jostain mitättömästä asiasta. (Tätä tapahtui valtavan paljon, kun toimin tarjoilijana. Tarjoilija on helppo henkilö kaataa omaa pahaa oloaan. Milloin ruoka tulee liian hitaasti, milloin ruoka on vääränlaista. Milloin tarjoilija ei ohjaa riittävän nopeasti pöytään.)

Tai me osaamme parhaimmillamme tunnistaa kiukun itsessämme ja sanoittaa sen toiselle, vaikkapa tarjoilijalle: Minua harmittaa nyt se, että minulle ehti tulla kamala nälkä ja en saa ruokaa heti, vaikka on jo huono olo.

Me aikuiset tunnemme siis usein samaa harmitusta kuin lapsi, mutta olemme oppineet monia tapoja olla tuomatta tunnetta spontaanisti ilmoille. Mutta se, ettei tuo tunnetta esiin, ei tarkoita, etteikö tunnetta olisi olemassa. Etteikö tunteita olisi koko ajan meissä kaikissa.

Mikä minua sitten hävettää? Ei tunne. Vaan sen suora näyttäminen. Sellaisena kuin se on. Tunteen, jota ei tarvitse tulkita, vaan se kertoo selvää kieltä sisäisen maailman kokemuksesta. Se kertoo tunteen hyväksymisestä. Miksi sellainen aiheuttaa häpeää?

Varmaankin siksi, ettei tunteita näytetä suorasti paljonkaan aikuisten maailmassa. Ja liian harvoin tunteita muunnetaan sanoiksi, jolla tuodaan omaa kokemusta toiselle ymmärrettäväksi. Tunteita ei näytetä eikä niistä puhuta – varsinkaan niistä ikävämmistä. Mutta silti ne näkyvät ja tuntuvat.

Kun lapseni istuu metrossa tuntemattoman viereen, hän laittaa käden kanssamatkustajan reidelle ja alkaa silittää sitä. Tuntematon katsoo vaivautuneena ikkunasta ulos, kuin mitään ei tapahtuisi.

Aikuisen on joskus vaikea olla läsnä lapsen rehellisessä tunneilmaisussa, koska se aiheuttaa myös aikuisessa tunteen, jota hän on pyrkinyt välttelemään. Ja tunteita ei aina ole helppo tuntea. Saattaa olla vaikea kokea yhtäkkiä jotain, jonka on itseltään kieltänyt. Ja kun lapsi tuntee vahvasti julkisella paikalla, läsnäolevat aikuiset joutuvat kohtaamaan tunteen itsessään. Siksi jotkut suuttuvat, toiset tulevat puhuttelemaan lasta rauhoittavasti, jotkut kaivavat kännykän esiin, toiset katselevat metron ikkunasta.

Sitten on niitä aikuisia, joille tunteet ovat tuttuja, kohdattuja ja käsiteltyjä. He hymyilevät ja kuiskaavat: ”Tiedän, miltä tuo vanhemmista tuntuu.”

Lasten spontaanit tunneilmaukset ovat kuin keppi, jolla sohaistaan aikuisen tunteiden muurahaiskekoon. Ja hyvä niin. On hyvä järjestäytyä omien tunteiden kanssa uudelleen eikä vain rakentaa kasaa kuten ennenkin.

Teksti on kirjasta Lasten oppeja äideille, joka jokaisen äidin voima- ja lohtukirja. “Tämä pitäisi saada luettavaksi jo synnäreillä”, sanoi joku. Tunnetko jonkun äidin, joka kaipaisi lohduttavia sanoja? Lue lisää kirjasta TÄÄLTÄ.

Sisäinen rauha ei ole salaisuus – koe se yksinkertaisen harjoituksen avulla!

Sisäinen rauha kuulostaa käsitteenä ehkäpä eteeriseltä tai epämääräiseltä. Se johtuu siitä, että kuulemme sen mielen kautta. Mieli asettaa omia tulkintojaan, ja ne ovat aina kovin rajallisia – sekä rauhan suhteen negatiivisia. Mieli kaipaa toimintaa, elämyksiä, ja jopa hankaluuksia!

KOKEILE

Katso johonkin ympärillesi, joko tiettyyn yksityiskohtaan tai laajalti ympärilläsi avautuvaa maisemaa. Rauhoitu havaitsemaan, älä tulkitse tai nimeä sitä, mitä näet. Anna kaiken vaan olla ja katso.

Havaitse ilman ennakko-odotuksia, missä kohtaa näkeminen tapahtuu. 

Yllättäen vastaus ei ole silmät, aivot tai mikään muukaan fyysinen olemuksesi. Näkeminen tapahtuu tässä. Tämä suora kokemus on ällistyttävä. Olet varmasti lukenut tuhat kertaa siitä, miten “kaikki on tässä”. Nyt voit todeta asian paikkansapitävyyden itse. Kaikki kokemuksesi ovat “tässä”.

Mikä tuo “tässä” sitten on?

Se on sisäinen rauha, läsnäolo, tietoisuus, rakkaus sanan syvimmässä merkityksessä. Se on aina ollut ja tulee aina olemaan sinussa. Vaikka monet meistä kuulevatkin tämän useita kertoja elämässään, asian sisäistäminen on toinen asia. Samastumme mieleen ja ohikiitäviin tunteisiin miltei automaattisesti, ja unohdamme että ne ovat tosiaankin ohikiitäviä.

Todellinen itse on jotakin aivan muuta: ikuinen rauha, joka on aina läsnä olemuksessasi. Tunnistat tuon läsnäolon, joka on aina “tässä” ja ohjaa sinut siihen eräänlaisena tarkkailijana, joka tuntuu tarkkailevan elämän tapahtumia kuin ulkopuolelta, ottamatta kantaa. Tuo kantaa ottamattomuus voi pelottaa mieltä, joka hahmottaa sen helposti samaksi kuin “ei välitä”. Elämä ON, ja sen yksittäiset tapahtumat ovat vain erilaisuuden kirjoa suuressa värien leikissä.

Tämä ei lohduta mieltä, joka haluaa, että asiat ovat juuri näin ja sitten noin. Mutta sydäntämme se lohduttaa. Sisimmässämme haluamme vain hyväksyä sen, mitä on. Haluamme loistaa omaa valoamme, maalata omanlaisiamme sävyjä elämän alati uudistuvaan tauluun. Jos haluat löytää sisäisen rauhan, kuuntele sydäntäsi, sillä se puhuu rauhan kieltä.

Anna ajatusten tulla ja mennä. Et tule koskaan löytämään rauhaa niiden kautta.

Etsi sydämen ilon läikähdystä, kuuntele hiljaisuutta joka täyttää sinut rauhallaan.

Hengitä syvään ja täytä itsesi kiitollisena uudistuvalla elämän energialla, antaen kehosi samalla päästää irti jännityksistä.

Sisäinen rauha on rakkautta, kaiken läpäisevää läsnäoloa. Se on elämän tärkein asia – sehän on elämä itse.


Lisää tätä? Löydät Mitran suositut kirjat Sydämen seksi ja Meidän vuosi tästä.

Kalenterit OSTA 3 MAKSA 2
PUOTIIN
close-image