Ikuisuuskysymys mihin varmasti jokainen jollain tavoin törmäämme: Miten saisin toisen muuttumaan? Ja silti luultavasti kaikki ymmärrämme järjellä, että emme oikein mitenkään.
Mutta. Se mille voimme aika paljonkin, on oma osuutemme suhdedynamiikkaan. Tämä on joskus se kohta mille olemme kaikista sokeimpia ja ymmärrettävistä syistä, varsinkin kun osaamme usein naamioida oman roolimme paremmaksi, kypsemmäksi ja edistyneemmäksi.
Ja tietysti, meille olisi helpompaa jos toinen olisi se joka muuttuisi. Totta kai.
Ja tietysti, meitä kaikkia koskee, jos syvät tarpeemme kuulluksi ja nähdyksi tulolle, huomiolle ja rakkaudelle eivät täyty. Se tuo kipua ja on totta kai myös täysin validia pysähtyä miettimään, onko näiden tarpeiden täyttyminen tässä suhteessa mahdollista.
Kun haavoittuvaisiin kohtimme osuu, alamme usein reagoimaan joko vaatimalla tai vetäytymällä. Ja nämä mallit arvatenkin vievät toinen toistaan kauemmas.
Suhteissa aktivoituvat hyvin usein erilaiset vastapari roolit, kuten:
Pettynyt – Epäonnistunut
Syyllinen – Uhri
Vanhempi – Lapsi
Vahva – Heikko
Yli-itsenäinen – Riippuvainen
Vetäytyvä – Vaativa
Ja monia muita vastaavia, erilaisilla twisteillä ja voimakkuuksilla. Ja luonnollisesti meille olisi helpompaa, että toinen muuttaisi asetelmaa, mutta se mitä ei ole niin helppoa nähdä on se, mihin rooliin itse asetun. Se mihin olemme taipuvaisia tulee usein jostain lapsuuden selviytymismallista jota meidän on itsekin vaikea tunnistaa.
Jos kieltäydymme itse ottamasta sitä tuttua roolia, ja ihan vilpittömästi koitamme laskeutua sydämemme herkkyyteen, lähestyä toista jotenkin uudella tavalla, jollain uudella haavoittuvaisuudella – jokin suhdedynamiikassa muuttuu.
Se ei ole tae, että toinen muuttuu sellaiseksi kun haluamme. Mutta suurin lahja itsellemme on se, että me lakkaamme kantamasta sitä roolia, joka ei toimi. Ja todellakin tiedän miten haastavaa tämä on ja todellakin tiedän, että tämä ei ole yhdellä istumalla tehty vaan prosessi joka kysyy toistoja. Mutta se prosessi tuo minua omaan herkkään voimaani, ja se on loppupeleissä kaikista tärkeintä.
Luonnossa olemisella ja liikkumisella on paljon tutkittuja hyvinvointivaikutuksia.
“Tutkimusten mukaan erityisesti luonnon myönteiset vaikutukset psyykkiseen hyvinvointiin tuntuvat olevan vahvalla pohjalla. Metsässä oleminen parantaa mielialaa, auttaa palautumaan ja myös kognitiivisen tason kuormituksista. Metsä auttaa kokonaisvaltaisesti elpymään.”
Luonto ravitsee myös monilla muilla tavoilla, joita ei ole usein edes helppoa pukea sanoiksi.
Metsässä-kirjassa ja Metsä ja meditaatio -korteissa olen kuvaillut monia tapoja, joilla voi löytää syvempää yhteyttä luontoon ja kokea itsensä ravituksi. Tässä tekstissä jaan kolme pientä harjoitusta, joilla voi kokea tulevansa metsässä vielä syvemmin ravituksi. Nämä harjoitukset ovat saaneet inspiraationsa kirjasta ja korteista.
Harjoitukset ovat hyvin yksinkertaisia – seisomista ja erilaisia käsien asentoja. Voit kokeilla niitä heti seuraavalla metsäretkelläsi. Niitä voi kutsua myös chi kungin (kiinalainen voimistelu) seisomameditaatioksi. Parhaimmilta ne tuntuvat syvällä metsien keskellä. Jos et pääse metsään, voit tehdä ne missä vain. Tällöin voit halutessasi sulkea silmät ja kuvitella, että olisit metsän vehreyden keskellä.
Etsi ensin harjoituksille kaunis, ravitseva ja turvallinen paikka. Tee kaikki tai osa seuraavista harjoituksista. Varaa itsellesi myös aikaa arkiseen olotilaan palaamiseen.
1. Seiso kuin puu ja keinu tuulessa
Ota hartioiden levyinen asento, seiso silmät kiinni, jalat vähän koukussa ja kädet aavistuksen irti reisistä. Seuraa huomiollasi hengitystä tai vain ole. Vaikka silmäsi ovat kiinni, niin aisti, että ympärilläsi on luontoa.
Jatka minuutti, pari tai hetki.
Halutessasi ota vähän kapeampi asento. Päästä kätesi kokonaan rennoiksi. Keinu sitten silmät kiinni kuin puu tuulessa.
Ammenna tämän jälkeen lisää vielä vakautta ja juurevuutta tekemällä vielä tovi harjoituksen ensimmäistä osaa.
2. Syleile luontoa ja metsää
Valitse vehreä suunta metsässä. Ota hartioiden levyinen asento jalat vähän koukussa. Nosta kädet suoraan sivuillesi. Pidä kuitenkin hartiat rentoina (pudota myös kyynärpäitä reilusti alaspäin ja selkeästi ranteiden alapuolelle). Pidä käsivarsiasi aivan kuin ne lepäisivät valtavan kokoista palloa vasten.
Nauti metsän kauneudesta. Hengitä rennosti nenän kautta. Pidä silmät kiinni tai auki. Anna itsesi aivan kuin syleillä luontoa ja metsää vaikka et siihen koskekaan. Anna metsän ravita sinua.
Jatka minuutti, pari tai hetki.
Tuo tämän jälkeen kätesi rinnallesi ja lepää hetki käsillä hengitystä seuraten.
3. Puun juuret uppoutuvat maahan ja oksat tavoittelevat taivaita
Ota selkeästi hartioita leveämpi asento ja koukista hieman jalkojasi. Ota asento, jossa olosi on vakaa ja painopiste alhaalla. Nosta kätesi sivuille kohti taivasta aivan kuin ne muodostaisivat maljan. Anna kämmenien osoittaa toisiaan kohti ja sormien kohti taivasta.
Eläydy aivan kuin kehoasi kevyempi ja hienovarainen taivas laskeutuisi käsiesi ja koko olemuksesi läpi maahan ja mennessään ravitsisi sinua. Eläydy myös aivan kuin kehoasi raskaampi ja pysyvämpi maa nousisi jalkojesi ja koko olemuksesi läpi taivaaseen ja mennessään ravitsisi sinua. Anna näiden kahden virran, taivaasta maahan ja maasta taivaaseen, olla sinulle juuri oikeassa tasapainossa.
Jatka minuutti, pari tai hetki.
Tuo tämän jälkeen kätesi alavatsalle ja lepää hetki käsillä hengitystä seuraten.
Palaa arkiseen läsnäoloon venyttelemällä ja taputtelemalla kehoasi. Voit myös hypellä muutamia kertoja.
Suosittujen miesten viikonloppujen vetäjä, kirjailija ja valmentaja Teemu Syrjälä kirjoittaa kirjassaan Miehen vuoro tuntea, että moni suomalainen mies on kasvanut näiden oppien keskellä:
1. Tukahduta tunteesi, niitä ei saa näyttää. Miehisyyteen on rinnastettu kovuus, eikä tunteita saa näyttää itkemällä. Samalla kun itkuja on kitketty, on kitketty valtavasti myös elämäniloa.
2. Älä puhu kipeistä asioista. Tämäkin on oman pahan olon tukahduttamista – tähän kehotetaan siitä huolimatta, että usein olo helpottaisi, jos murheensa saisis jakaa jonkun luotettavan henkilön kanssa.
Kovuuden on ajateltu olevan sitä, että ei tunnu missään, vaikka olisi vaikeita asioita ympärillä. Kun ei puhuta, mikään ei ole vialla. Mutta kehomme ei koe asiaa niin, vaan monesti kannamme sisällämme patoutunutta energiaa, joka näkyy usein kroonisena ja alitajuntaisena stressinä.
3. Osoita olevasi pärjäävä mies. Pärjäävä mies ei tarvitse lääkäriä, apua tai mitään muutakaan tukea ulkoapäin. Sehän olisi heikkouden merkki, eikä miehisyydellä ole sellaiseen varaa, koska silloin menettäisi kasvonsa.
Mutta se mikä sodan aikana oli tarpeellista, ei välttämättä ole sitä enää. Sen takia olisi hyvä tarkkailla omia uskomuksiaan: mitä malleja haluaa viedä eteenpäin ja mistä on aika päästää irti?
4. Ole muita nokkelampi. Tämä korostuu varsinkin netissä ja sosiaalisessa mediassa. Enää ei ole tärkeää se, että kuuntelee, vaan se, että on oikeassa. Pitää olla aina nokkelampi kuin toiset ja osoittaa toisten olevan väärässä ja itsensä oikeassa. Tämä saa kokemaan erillisyyttä vielä voimakkaammin.
On helppo nähdä, miten nämä mallit ruokkivat pahaa oloa ja heikentävät hyvinvointia, mutta mitä voisi tulla tilalle? Mitä miehenä voi opetella tässä ajassa? Kuinka kasvaa paremmaksi mieheksi, aviopuolisoksi, isäksi, kumppaniksi, työntekijäksi – yleensäkin kokonaiseksi ihmiseksi?
…toivot vapautuvasi epämiellyttävästä sisäisestä väännöstä, kuten itsesi moittimisesta, riittämättömyyden ja vääränlaisuuden tunteista, vertailusta, ja toivot itsellesi onnellisuutta ja hyvää elämää.
…kysyt itseltäsi, mitä sinulle kuuluu – ja kuuntelet vastauksen. Jos vastaus ei ole ”hyvää”, et hylkää itseäsi. Et unohda itseäsi. Et jätä itseäsi.
…et koskaan ole itseäsi vastaan. Olet aina itsesi puolella, aina.
…olet itsellesi rehellinen, myös niissä asioissa, joita on vaikea hyväksyä. Ja rakastat itseäsi jokaista pimeää sopukkaasi myöten.
…teet elämässäsi tilaa sinulle itsellesi.
…opettelet sanomaan ei ja joo sinulle oikeissa kohdissa niin, että sanat tulevat suoraan sydämestäsi.
…kuuntelet omia syviä tarpeitasi: mitä minä todella tarvitsen juuri nyt?
…hellit v-mäisiä ajatuksia ja tunteita huomiollasi – katsot niitä uteliaasti ja hellästi, reagoimatta.
…kannustat itseäsi silloin, kun tarvitset kannustusta, ja lohdutat itseäsi silloin, kun tarvitset lohdutusta.
…annat kokemuksillesi tilaa kuiskata viestinsä eli oppisi sinusta itsestäsi.
…annat itsesi nauttia hyvästä, näet hyvän ja kasvatat hyvää.
…uskot siihen, että olet kaiken hyvän arvoinen.
Todellista lempeyttä muita kohtaan ei voi saavuttaa, mikäli ei ensin pysty kokemaan aitoa lempeyttä itseään kohtaan. Aito lempeys toisia kohtaan lähtee siitä, että astut tarvittaessa askeleen taaksepäin, jotta voit varmistaa, että tilanteessa on riittävästi tilaa ja lempeyttä ensin sinulle. Uskalluksesta ravita itseään hyvyydellä syntyy uskallus ja tarmo ravita muitakin ihmisiä samoin.
Et voi antaa muille sellaista, mitä sinulla ei ole. Ja toisinpäin, voit antaa muille vain sellaista, mitä sinulla on.
Teksti on Sanna Wikströmin ja Reija Könösen kirjoittamasta Lempeyden kirjasta.
Tunteet. Nuo elämän kamalan ihanaksi ja välillä ihanan kamalaksi tekevät. Nuo, joita tarvitsemme ja rakastamme, mutta myös pelkäämme ja peittelemme, tuomitsemme ja tukahdutamme. Nuo, jotka todellakin tuntuvat, epämiellyttäviltä ja miellyttäviltä. Nuo, joista paljon puhutaan ja yhtä paljon vaietaan. Edelleen. Ainakin tietyissä asiayhteyksissä, joihin niiden ei katsota sopivan.
Sydämeni sykähti ilosta, kun luin hiljattain Hesarissa filosofi Sara Heinämaan ajatuksia tunteista yhteiskunnallisesta näkökulmasta katsottuna.
”On hirveä virhe kuvitella, että tunteet ovat jotain yksityistä ja psykologista eivätkä kuulu yhteiskunnallisten ratkaisujen piiriin. Vielä vahingollisempaa, että ne ovat jotain järjenvastaista, toiminnalle vahingollista, luonnonvoiman kaltaista häiriötä.”
Artikkelin innoittamana päädyin jälleen pohtimaan tunteita, tällä kerralla sallivuuden ja sallimattomuuden sekä vastuun ja vastuuttomuuden näkökulmasta.
Viime vuosien lukuisat tutkimukset osoittavat, että tunteilla on vahva yhteys – syy ja seuraussuhde – ajatuksiimme ja uskomuksiimme.
Tunne saa alkunsa ja myös vahvistuu ajatustemme vaikutuksesta. Ajatukset lähettävät neuropeptidien välityksellä kemiallisia viestejä aivoista kehoon, mikä saa kehon erittämään “viestin sävyn” mukaisia hormoneja (stressi- tai mielihyvähormoneja). Tunne puolestaan vahvistaa ajatuksiamme, joten synnytämme kierteen, jossa ajatukset ja tunne vahvistavat toinen toistaan.
Kun toistamme samaa kierrettä, meistä tulee suorastaan riippuvaisia totutuista tunteistamme. Riippuvuuksista on vaikea päästä eroon, senhän me tiedämme. Niin myös tunneriippuvuuksista. Tätä vaikeuttaa se, että emme itse juuri tiedosta niitä.
Myös se, että kuulemme edelleen sanottavan ja näemme kirjoitettavan, ettei omille tunteilleen voi mitään.
Eipä varmaan voikaan, jos ei tiedä voivansa, ei halua tietää voivansa tai ei halua voida. Eikä halua ottaa uteliaasti selvää, mistä, miten ja miksi tunteet todella tulevat.
Ei hyvänlaatuisista tunneriippuvuuksista ole syytä päästäkään eroon, mutta jos kyse on tunnemalleista, jotka aiheuttavat itsellemme ja muille haitallisia toistuvia reaktioita, niin kierrettä voi kutsua noidankehäksi, josta on syytä etsiä ulospääsy.
Jos ajatukset ovat pelkistetysti aivojemme kieli, niin tunteet ovat kehomme kieli. Tunteet ovat erittäin kehollisia, siksi epämiellyttävät tunteet tuntuvat usein suorastaan sietämättömiltä. Tuon epämiellyttävyyden ja miellyttävyyden pohjalta luokittelemme tunteet usein kielteisiin ja myönteisiin, kiellettäviin ja sallittaviin, noloihin ja ei noloihin.
Kun ymmärtää, että tunteet ovat viestintuojia, ei niitä tarvitse luokitella. Kaikki ovat yhtä tärkeitä, terveitä ja hyväksyttäviä.
Tunteet tuovat meille tietoa siitä, millaisena me elämämme koemme. Tunteet ovat myös aina mukanamme kaikessa ajattelussamme, valinnoissamme, päätöksissämme ja tekemisissämme.
Tunteet ja niiden kokeminen sekä muille näyttäminen eivät ole missään nimessä sairaus, vaan nimenomaan merkki hyvästä terveydestä.
Voimme tulkita toisin
Luokitteluamme edesauttaa varmaan sekin, että emme oikein osaa olla ja elää epämukavilta tuntuvien tunteiden kanssa. Emme omiemme emmekä toisten. Siksi yritämme tukahduttaa ja vältellä niitä tai vierittää niistä vastuuta jonkun ulkopuolisen ihmisen, asian tai tapahtuman harteille.
Vaikka kaikki tunteet ovat tärkeitä ja sallittuja, niihin on syytä puuttua kuitenkin silloin, kun ne saavat meidät toimimaan impulsiivisesti tavalla, joka aiheuttaa haittaa itsellemme ja muille ihmisille. Etenkin, jos näin tapahtuu kerta toisensa jälkeen samankaltaisissa tilanteissa.
Kun tunnistaa ja tunnustaa oman toimintakaavansa, voi pysähtyä ja muistuttaa itseään siitä, että ajatukset ovat ikiomiamme, urautuneiden uskomustemme vahvasti värittämiä tulkintoja asioista, tapahtumista ja muiden sanomisista. Eivät lainkaan tosia.
Koska näin on, on meillä todellakin mahdollisuus vaikuttaa tunteisiimme. Tulkitsemalla toisin. Tulkitsemista voi oppia. Tulkinnan mahdollisuuksia on aina monia.
Omien oikealta tuntuvien ja sillä hetkellä ainoiden tulkintojen muuttaminen ei ole helppoa, onhan vaikkapa suutuspäissään helpompaa sortua syyttelemään toista ihmistä, ihmisryhmää tai tapahtumaa. Oikeuttaa näin oma kiukkunsa ja siirtää vastuu suuttumuksesta pois itseltä. Sitä paitsi ajattelumme kapenee vihan vallassa entisestään.
Tunne syntyy kuitenkin meissä itsessämme ja kertoo jotain tärkeää itsestämme, ei niinkään niistä toisista tai siitä toisesta. Tunne kertoo aina jotain, jota on syytä kuulla ja kuunnella, jos haluaa oppia tuntemaan itseään paremmin, kasvaa ja mennä eteenpäin. Syytteleminen ja vastuun vierittäminen muille jumittaa ja tukahduttaa oman kasvun.
Vastuun ottamista omista tunteista voi opetella esimerkiksi siten, että tutustuu tunteisiinsa uteliaasti ihmetellen ja myötätuntoisesti hyväksyen. Tutustumisen kohteeksi voi ottaa kerrallaan yhden säännöllisesti impulsiivisia ja haitallisia reaktioita aiheuttavan tunteensa.
Treeni, joka auttaa tiedostamaan omia haitallisia reaktioita aiheuttavia tunnemalleja
Älä tee treeniä alussa kyseisen tunteen tuntuessa hyvin voimakkaana, mutta tee se pian tunteen pahimman terän laantumisen jälkeen. Kun olet treenannut enemmän, voit myös pysähtyä kysymysten äärelle keskellä tunnemyrskyäkin.
Tee ensin muutama hengitysharjoitus, niin että saat yhteyden kehoosi ja vastaa sitten rehellisesti seuraaviin kysymyksiin.
Mitä tapahtui, että tunsin kyseisen tunteen?
Mitä ajattelin, kun tunsin sen?
Missä ja miltä se tuntui kehossani?
Mitä muita tunteita koin samaan aikaan?
Mitä tein, kun tunne nousi? Miten reagoin siihen?
Vahvistuiko tunne minussa ja miten?
Tuntuivatko tunne sekä tapahtumat (myös oma reaktioni) tutulta?
Miten kauan tunne viipyi?
Miten ja milloin se katosi?
Palasiko se vielä? Jos, niin milloin ja mitä ajattelin silloin?
Jäikö jokin vaivaamaan? Jotkin odotukseni ja tarpeeni, jotka eivät täyttyneet?
Ehkä saat kysymysten avulla johtolangan oman historiasi pohjalta muodostuneisiin ajatuksiisi ja uskomuksiisi. Ehkä huomaat, että synnytät sittenkin itse omat tunteesi. Ehkä huomaat myös, että sinun on halutessasi mahdollista murtaa vanhat ja haitalliset tunnekaavasi toistamalla vastaavanlaisia harjoituksia tunteidesi kanssa. Uudelleen ja uudelleen.
Treeni toisintulkitsemisen avuksi
Ota vastaustesi jälkeen vielä tarkasteltavaksesi asia, joka sai sinussa tunteen tuntumaan. Vaikka juuri jokin toisen ihmisen sanominen tai tekeminen.
Kiteytä ensin oma tulkintasi, joka tunteen nostatti.
Listaa sitten itsellesi 10 muuta näkökulmaa, miten sama asia on mahdollista tulkita eri tavoilla.
Tämä treeni lisää aivan varmasti oman ajattelun avartamista ja katkaisee parhaimmillaan ikävän ja omaa kasvua edistävän noidankehän.
Jälkipohdinta
Jos tukahdutamme ja välttelemme epämukavia tunteitamme, tukahdutamme samalla myös mielihyvää tuottavia tunteitamme. Kun leikkaamme terävintä kärkeä sietämättömiltä tunteilta, leikkaamme kärkeä kaikilta tunteilta. Ajan myötä mikään ei tunnu miltään. Ei edes rakkaus, tunteista kaikkein erityisin.
Rakkaus kertoo, mikä meille on kaikkein arvokkainta ja merkityksellisintä. Rakkaus on sitoutumista, joka puolestaan kestää kaikkien muiden tunteiden tuulahdukset ja tuiverrukset.
Mitä, jos olisimme rakkaudessa rohkeita ja ajattelisimme tunteiden tukahduttamisen ja vastuun muille siirtämisen sijaan, että tunteet ovat tärkein vahvuutemme sekä erityislaatuisin kykymme olla ja elää hyvää elämää? Ihmisinä.
Voit lukea lisää asenteesta ja tunteista uudesta kirjastani Muuta asenteesi, muuta elämäsi. Voit ostaa kirjan tästä.
Arjen kiireiden keskellä on helppo unohtaa pienten asioiden suuruus; Hymy tuntemattomalta, kaunis ele, rohkaiseva sana, pyyteetön kehu, apuun ojentuva käsi. Pienikin hyvä voi kantaa elämän muuttavaa voimaa, kun se löytää oikeaan paikkaan ja oikealla hetkellä.
”Pienikin hyvä ele voi kantaa kauas toisessa ihmisessä.“
Onko lasi vettä paljon vai vähän? Se riippuu, kysyykö siltä, joka voi kävellä keittiöön täyttämään kupin hanasta, vai siltä, joka on kävellyt kaksi päivää aavikolla.
Sille, jonka sydän kärsii kuivuudesta, voi pienikin pisara rakkautta, kaunis teko tuntemattomalta, antaa jotain mittaamattoman arvokasta.
Se, että tulee nähdyksi ja huomioiduksi heikoimmillaan, voi joskus vapauttaa jotain sellaista, mikä on pitkään kipuillut sisimmässä.
Kaikkein pimeimpinä aikoina, yksikin tähti taivaalla voi olla se toivon kipinä, joka muuttaa kaiken. Kipinä, joka kasvaa tahdonvoiman liekiksi. Silloin kun jostain on vajetta, vähäinenkin määrä voi olla suunnattoman paljon. Pienikin hyvä ele voi kantaa kauas toisessa ihmisessä.
”Joskus ne kaikkein pienimmät teot, ovat niitä kaikkein suurimpia.”
Me emme koskaan tiedä mitä vastaantuleva ihminen käy läpi tai kantaa sisällään. Joskus suurikin suru piiloutuu hymyn taakse ja kipu, sekä herkkyys, suojautuvat helposti kovan kuoren alle.
Muuttaakseen maailmaa, ei välttämättä tarvitse tehdä suuria urotekoja, sellaisia, joita elokuvien sankarit tekevät. Jonkun maailma saattaa muuttua pienestäkin hyvästä; sanasta tai eleestä, joka tulee oikeaan aikaan. Joskus ne kaikkein pienimmät teot, ovat niitä kaikkein suurimpia. Pieniä aurinkoja.
“Yksikään hyvä teko ei ole turha, eikä mene hukkaan.”
Yksikään hyvä teko ei ole turha, tai mene hukkaan. Joku saattaa epätoivonsa keskellä muistella jonain iltana sitä hyvää tekoa, josta unohti kiittää ja päättää sen rohkaisemana tehdä muutoksen asiassa, jota on pelännyt pitkään kohdata.
Hyvä jatkaa kulkuaan ja kasvuaan, kun sen laittaa liikkeelle ja siksi pienelläkin hyvällä voi olla valtava, ihmeitä tekevä voima.
Kun sanon, ettet ole menneisyytesi summa, se ei tarkoita, etteikö suuri osa meistä eläisi vahvasti elämää, joka muodostuu menneisyyden jatkumoksi. Kun jollain lailla on aina tehnyt tai ajatellut, sen toistaminen käy kuin itsestään. Suunnan muutos ja uuden omaksuminen voi sen sijaan tuntua vaikealta ja raskaalta.
Silti totuus on, että jokaikinen päivä, kun heräämme, menneisyys pyyhkiytyy meistä pois ja olemme uusia. Vain mieli kahlitsee meitä vanhaan. Vain ajatus.
Kun heräämme uuteen päivään, emme tietenkään ole kuin vastakuoriutuneita linnunpoikasia ilman tietoa asioista ja tapahtumista. Ei, olemme fenix-lintuja. Kokeneita, kärsineitäkin, mutta parhaimmillaan menneet hyväksyviä, sen mukaan eläviä, ja siten mieleltämme kevyitä ja tyhjiä. Ilman tarvetta syyttää tai syyllistyä. Ilman loputonta vaihtokauppaa ja uhrausta vain siksi, että ensimmäinen uhraus tapahtui joskus kauan sitten, ja sieltä ketju alkoi punoutua näihin päiviin.
Fenix-lintuina ymmärrämme vapautemme ja elämän ainutlaatuisuuden. Emme hukkaa enää aikaa siihen, miltä vaikutamme jonkun muun silmissä.
Vaikka muutos tapahtuu hitaasti, on silti väistämätön totuus, että jokaikinen aamu olemme hieman enemmän fenix ja hieman vähemmän kärsimyx.
Prosessin tuska
Kun tuomme tietoisuuden mukaan prosessiin, voi muutos tosin olla nopeaakin. Kun haluamme vapautua menneisyydestä, meidän on kohdattava se kivulias tosiasia, että usein vain meidän omat pelkomme, mukavuudenhalumme tai riippuvaisuutemme pitävät meitä kiinni vanhassa toimimattomassa. Ilman tämän hyväksymistä asiat etenevät hyvin hitaasti, silti kohti samaa lopputulosta.
Muita vaihtoehtoja ei ole, sillä vaikka toiset ihmiset odottaisivat tai ajattelisivat mitä tahansa, on vapaus jatkuvasti saatavilla. Vapauden vastakohdan, vankeuden, voi todellisuudessa määrätä vain ihminen itselleen.
Sama pätee haitallisiin uskomuksiin. Vaikka haitallinen uskomus olisi maailmanlaajuinen, on siitä vapautuminen sekä mahdollista että vain itsestämme kiinni. Maailman tai ympäristön muutosta se ei (onneksi) vaadi. Riittää, kun itse uskomme itseemme ja totuuteemme. Kaikkien ei tarvitse olla samaa mieltä tai ymmärtää.
Tarinat ja tabut
Et ole menneisyytesi summa, mutta saatat silti vahingossa kantaa mukanasi voimakasta tarinaa siitä, kuka olet ja millainen olet. Kaikki siitä ei välttämättä ole totta, mutta jälleen kerran vanhan vavisuttaminen saattaa aiheuttaa tuskaa.
Kulttuurisidonnaiset tabut elävät voimakkaina ja määrittelevät sitä, millainen “hyvän ihmisen” tulee olla, ja mitä hän ei ainakaan saa tuntea, ajatella, saati tehdä.
On selvää, ettei “hyvää ihmistä” ole olemassakaan.
Ensinnäkin tunteet ovat spontaaneja reaktioita asioihin, ja niihin on aina syy. Toiseksi, kukaan ei säteile pelkkää valoa, vaan meissä kaikissa syntyy myös pimeää, kuten vihaa, jonka tehtävä on mm. suojella oikeudenmukaisuutta. Kolmanneksi, ajatus on energiaa, teon esiaskel. Hyvyys ei ole sitä, että ihminen toimii tuntemuksiensa vastaisesti ja esim. pitää yhteyttä johonkuhun, johon ei todellisuudessa haluaisi.
Toki joskus tunteiden vieminen teoiksi on väärin: on parempi ettei lyö toista, vaikka siltä tuntuisi. Se ei kuitenkaan poista aggressiota sisältämme, joka on aito asia. Emme ole ajatuksiamme tai tunteitamme “parempia”, vaikka joku keksi joskus esittää niin. Olemme totuus, eikä tuo totuus ole hyvä saati huono. Se vain on.
Kun ymmärrämme tabut vain jonkun luomiksi ajatuksiksi, jotka eivät ole totta, vapaudumme menneestä ja meitä ohjanneista näkymättömistä raja-aidoista. Tabuja löytyy aivan joka puolelta. Ystävyyssuhteista, lapsi-vanhempisuhteista, parisuhteesta, seksuaalisuudesta, vastuullisuudesta, hyvän ihmisen määritelmistä jne.
Joitain niistä menneisyyden asioista ja uskomuksista, joista olen vapautunut tai vapautumassa:
Että minä olisin kärsijä, en voittaja.
Etten yksin olisi kokonainen.
Että tarvitsen rakkautta ulkopuolelta. (Se tulee sisältä!)
Että olen pieni ja heikko. Suorastaan toimintakyvytön.
Ettei minulla ole yhtäläistä oikeutta määrätä tai ilmaista mielipiteitäni.
Että minun täytyy uhrautua.
Että olen erinomaisen “hyvä ihminen”.
Etten tunne vihaa.
Ettei minun tarpeillani ole väliä.
Että tehtäväni on kannatella ja tukea vaikeita ihmisiä.
Että toisten ihmisten tunteet ovat vaarallisia ja kertovat minusta (vihaisuustrauma).
Etten olisi kaikin puolin itsenäinen, menestyvä ja onnellinen.
Että minun kannattaa tyytyä puolivillaiseen.
Että minun pitäisi toimia, kuten aina ennenkin, eikä muutos olisi aivan yhtä OK.
Traumat
Et ole menneisyytesi etkä edes traumasi. Toki traumat voivat olla voimakkaita ja tuntua siksi kuin osalta itseä, mutta se ei ole totta. Usein kyse on voimakkaista tunnereaktioista, jotka ovat jumittuneet kehoon. Kehoon, joka odottaa palautumista normaalitilaansa. Turvaan ja rauhaan. Iloon, onneen ja omaan voimaan. Traumojen kohtaaminen ja uuden rauhan integroiminen ovat askelia kohti vapaata tulevaisuutta.
Vaikka sota olisi päättynyt jo kauan sitten, meidän on päätettävä se myös sisällämme. Muuten elämme todeksi menneisyyttä.
Vapaudu kokonaan
Moni kokee menneisyydestä vapautumisen olevan helpompaa asteittain. Suostun enää joka toinen kerta, sitten vielä harvemmin. / Sanon tästä yhdestä asiasta, mutta kaikesta en.
Osittainenkin vapautuminen vanhasta on hienoa, mutta joskus on hyvä huomata, että pelot ovat sitä itseään eivätkä muuksi muutu. Pelkojen ei tarvitse poistua ensin. Joskus on vain hypättävä se benji.
Oma kokemukseni on, että pelot poistuvat vasta kokemusten myötä. Monikossa. Vapautuminen vaatii siis sopivaa riskinottoa. Harkittua, mutta silti rohkeaa.
Jos loikattuasi tunnet itsesi maailman paskimmaksi ihmiseksi, ei aikaa ole todennäköisesti kulunut vielä riittävästi ja vanhat tabut jylläävät.
Muista silloin: Sinä olet totuus, kaunis ja arvokas olento. Älä koskaan usko mitään muuta. Koska minä sanon niin.
❤️:lla Riikka
Lisää minusta ja palveluistani löydät alta tai täältä.
”Lähdin lapsuuden kodista selässäni reppu ja repussani mitta. Sillä mittasin itseäni. Ja aina oli tulos: Ei riitä, ei riitä. Kauan uskoin mittaani. Sitten löysin uuden. Se sanoi: Riittää, riittää hyvinkin. Silloin tajusin, mittani oli virheellinen. Sen ainoa lukema oli: ei riitä. Vein sen takaisin, ja äitini hämmästyi: Ei se virheellinen ole, se on perintömitta ja kulkenut suvussa kauan.”
Anja Laurila
Äitini lähetti minulle tuon runon. Sanoi, että tulin jotenkin mieleen. Laittoi punaisen sydämen viestin perään. Ja siinä kesken työpäivän aloin vähän itkeä.
Kympin tytöt, hymypojat, kiltit lettipäät, jotka eivät kapinoi. Superäidit, positiiviset kasvattajat, porkkanasoseiden pakastajat, jotka eivät väsy. Uraohjukset, työmyyrät, jakkupukukansalaiset, joille kahdeksasta neljään ei riitä.
Niin ei riitä. Koska mikään koskaan ei ole tarpeeksi.
Uskotko, että sen äänen voi vaimentaa? Vaikka se olisi sukupolvien itselleen armottomien tekijänaisten ja -miesten kaiku kaukaa menneisyydestä. Vaikka se olisi letitetty lapsena hiuksiin, puhallettu reippaasti pipeihin ja allekirjoitettu todistuksiin, sen ketjun voi katkaista.
Sillä sinä riität.
Sinun ei tarvitse juosta enää ”vielä sitä yhtä kilometriä”, sinun ei tarvitse lukea ”vielä sitä yhtä hyödyllistä kirjaa” tai tehdä ”vielä sitä yhtä työjuttua”, eikä pyyhkiä joka ilta keittiön tasoja säihkyviksi. Sinä riität, vaikka kotisi tai tukkasi olisivat joskus sotkussa.
Sinullakin on oikeus levätä – kaiken tekemättömänkin keskellä. Sillä sinä olet tärkeä silti.
Minä aloin kapinoida mittaa vastaan vasta kolmikymppisenä. Kuin pahainen teini kyseenalaistin kaiken: lapsuudenkotini perinteet, avioliiton, työn, johon olin koulutettu sekä sen, millaiset asiat elämässä ovat tärkeitä ja mitkä eivät. Mietin, kuinka täydellinen kuuluu olla. Kuka minua piiskaa entistä parempiin suorituksiin? Ketä se lopulta edes kiinnostaa?
Tempoilin pitkään sen keskellä, miten olin tottunut elämään. Mitä jos voisi elää toisinkin? Voisiko elämän tarkoitus olla suorittamisen sijaan ilo ja myötätunto?
Ihan hyvä on erinomainen mittari moneen. Joka osa-alueella ei tarvitse pingottaa, sillä ei se tee onnelliseksi. Paradoksi onkin, että kun hellittää, elämä alkaa rullata itsekseen.
Salliva iloinen äiti kasvattaa onnellisempia lapsia. Rennompi työntekijä on luova ja tekee työympäristön hyvinvoivaksi. Keittiön sijaan puolisoaan puunaava puoliso saa itsekin rakkautta enemmän.
Itselleen lempeä ihminen on kevyt kantaa ja ilo voi löytää elämään sisään. On viisautta valita ne elämänsä asiat, jotka tekee tosi hyvin. Suurimpaan osaan asioista riittää seiska plus.
Vaikka joku juoksisi maratonin, tekisi äitiyslomalla väitöskirjan, kasvattaisi putipuhtaat kaksospojat ja rikkoisi työelämän lasikattoja, sinun ei tarvitse. Ei ainakaan noita kaikkia. Jotkut ovat supersankareita, jotka pystyvät siihen, mutta useimmat meistä eivät ole. Ja se on ihan Ok.
Sillä sinä riität.
Sellainen mitta, joka sanoo, ettei niin ole, on väärässä. Sellaisen mitan voi asettaa elämästään hellästi sivuun ja hymyillä sille lempeästi.
Etenkin silloin, jos se mitta on kulkenut suvussa kauan.
Näin vuoden tullessa päätökseen pysähdyn sen äärelle, olenko elänyt omien arvojeni mukaista elämää tänä vuonna ja millaisia asioita haluan arvojeni pohjalta vaalia ensi vuonna.
Arvoja ja arvojen mukaista elämää pohdimme myös terapia-asiakkaitteni kanssa yhdessä. Suomen mindfulness-instituutin ohjaajakoulutuksessa saan elää mukana jokaisen koulutettavan oman tietoisen arvotyöskentelyprosessin rinnalla.
Monesti päädymme toteuttamaan muiden tarpeita ja toiveita, ja saatamme purjehtia läpi elämän toteuttaen suvun tai vanhempien arvojen mukaista elämää. Valitettavasti tällä on usein kova hinta. Hintana on elämä, joka tuntuu tyhjältä ja pinnalliselta. Arvojen mukainen elämä on oman näköistä elämää. Arvojen mukainen elämä vaikuttaa myös merkittävästi elämän laatuun.
Mikä on minulle tärkeää? Millainen ihminen haluan olla?
Näiden kysymysten äärelle pysähtyminen saa elämän tuntumaan merkitykselliseltä. Niiden eläminen teoiksi vaatii kuitenkin sitoutumista siihen, mikä on tärkeää ja kykyä toteuttaa nämä arvot teoiksi. Matkalla kohti arvojemme mukaista elämää kohtaamme usein epämiellyttäviä
itsekriittisiä ajatuksia kuten ”et selviä siitä” tai ”tulet vielä pettymään” tai ”mitä kuvittelet itsestäsi” sekä vaikeita tunteita kuten häpeää, syyllisyyttä, itseinhoa, pelkoa ja epävarmuutta.
Kyky kohdata hyväksyen nämä ongelmalliset ajatukset tietoisesti vain ajatuksina, ei faktoina, auttaa meitä valitsemaan arvojemme mukaisen toiminnan ja valjastamaan arvot teoiksi. Kyky pidellä vaikeita tunteita sallien ne lempeydellä, muuntaa ne mahdollisuudeksi vastaanottaa
myötätuntoa ja kohdella itseä lempeydellä, kannustaen kohti oman näköistä merkityksellistä elämää.
Mindfulness ymmärretään monesti vain hengittelynä eikä ymmärretä sitä valtavaa voimaa, joka tietoisuustaidoissa piilee. Me voimme todella oppia luomaan uudenlaisen suhteen ajatuksiimme ja tunteisiimme ja näin kehittää kykyämme elää omien arvojemme mukaista, merkityksellistä ja täyttä elämää.
Lämpimästi tervetuloa tutustumaan Suomen mindfulness-instituutin kursseille ja ohjaajakoulutuksiin tästä
Vuodenajat voivat auttaa havaitsemaan elämän pieniä ja isoja ihmeitä.
Nyt talvella luonto on levossa. Keväinen elämän virtaus esiin ja näkyville ja kesän kukoistus ovat takana. Kaikki on hiljentynyt ja elämä on kääntynyt sisäänpäin. Voitko itse kuunnella luonnon rytmiä ja hiljentyä ja kääntyä sisimpäsi äärelle? Voitko ottaa vuodenajan lahjat vastaan? Anna talven hiljaisuuden ja tyyneyden ravita sinua.
Kontrasti auttaa havaitsemaan
Kun otat vihreää maalia ja maalaat valkoiselle paperille, niin voit hyvin erottaa pensselinvedot. Toisin on, jos maalaat valkoisella maalilla valkoiselle paperille. Kontrasti auttaa havaitsemaan.
Talviaikoina hiljaisuus ja lepo auttavat havaitsemaan. Mene siis metsään ehkä lähimetsään tai puistokin voi hyvin toimia. Toki, jos mahdollista mene kunnolla ison metsän uumeniin. Kävele, ole ja nauti metsän ja elämän levosta ympäriltäsi.
Sitten hyvällä paikalla pysähdy ja löydä toisenlainen vuodenajan taika. Silmät auki tai silmät kiinni koe kuinka ympärilläsi on syvä lepo, rauhoittuminen ja sisäänpäin kääntyminen. Metsä on ympärilläsi kuin syvässä meditaatiossa.
Sitten tätä hiljaisuuden taustaa vasten tyyneyden pinnalla on jotakin hyvin elävää. Se on kehosi. Huomaa kuinka kehosi hengittää itse. Huomaa kuinka kehosi tuntuu lämpimältä ja elävältä. Koe tämä kaikki metsän tyyneyden pintaa vasten.
Koe elävyys
Anna itsesi todella kokea metsän tyyneydessä jatkuvassa liikkeessä oleva hengitys, sydämen lyönnit ja elävyys. Vaikka ympärilläsi on hämäryys ehkä harmaus tai valkeuskin, niin tässä kaiken keskellä on elävä kehosi. Sinä olet juuri nyt elossa ja kuinka riemastuttavaa se onkaan.
Olitpa onnellinen, surullinen, inspiroitunut tai allapäin, niin juuri nyt olet elossa. Olitpa ihmissuhteessa, yksin, rikas tai köyhä, niin juuri nyt olet elossa. Jos todella aistit elämän herkästi, niin siitä voi nousta kaikkia nopeasti tulevia ja meneviä tunnetiloja syvempi täyttymys ja ilo.
Anna talvisen luonnon auttaa sinua kokemaan elävyys!
Oma voima on sinulle omalta tuntuvaa luontaista energiaa. Se virtaa jo sinussa, ja se on sinun käytettävissäsi. Sinä voit päättää, miten ja mihin sitä ohjaat.
Oma voima on itsensä tuntemista: juurtumista itseen, toimimista omasta ydinenergiasta ja arvoista käsin. Vaalit ja hyödynnät sisäisiä voimavarojasi. Oma voima on rehellisyyttä omista vahvuuksista ja heikkouksista. Tiedät, kuka olet.
Oma voima on kokonaisena olemista: kaikkien puoliensa tunnistamista ja hyväksymistä osaksi itseään. Olet sinut varjojesi, haavojesi ja menneisyytesi kanssa. Historiasi ei kuormita sinua kohtuuttomasti, tulevaisuus ei vie yöuniasi. Et reagoi tilanteisiin automaattisilla reaktioilla, jotka saavat alkunsa hoitamattomista kipukohdista. Varjot saavat tulla esiin ilman, että niitä tarvitsee jatkuvasti piilottaa. Sinun on helppo olla sinä.
Oma voima on vastuun ottamista itsestään ja elämästään. Se on uhrin roolista luopumista ja elämän tapahtumien näkemistä voiman lähteenä. Kun olet omassa voimassasi, sinulla on aina vaihtoehto. Uhri on se, jolla ei ole vaihtoehtoja. Jo ajatus siitä, että sinulla on vaihtoehtoja, on askel kohti omaa voimaa.
Oma voima vahvistuu, kun luot itsesi ja ulkomaailman välille lempeän mutta selvän energeettisen rajan etkä anna toisten ylittää sitä. Rajat auttavat sinua tekemään tilaa itsellesi: tunteille, tarpeille ja toiveille. Muiden tunteet ja odotukset eivät jatkuvasti jyrää sinua. Vastaat niihin omasta voimastasi käsin, siksi että haluat ja jaksat – et siksi, ettet voi muutakaan. Rajojen avulla näytät, mikä sinulle on ok ja mikä ei.
Omassa voimassa löydät ratkaisuja itsestäsi, et ongelmia ja syyllisiä ulkopuoleltasi. Et kuitenkaan puske tahtoasi läpi väkisin, vaan toimit levollisesti, rakkaudesta ja itsekunnioituksesta käsin.
Oma voima on tasapainoa itsensä ja ympäristön huomioimisen välillä. Et ryntäile päättömästi toisten vaatimusten perässä, mutta osaat katsoa oman napasi ulkopuolelle. Oma voima ei tarkoita itsekkyyttä. Välillä on tärkeää laittaa itsensä etusijalle – välillä muut.
Oma voima on sitä, ettet mieti koko ajan, mitä pitäisi tehdä vaan keskityt siihen, mitä teet juuri nyt, ja omistat sen täysillä – vaikket tekisi mitään. Puhdas olemisen tila on runsas oman voiman lähde.
Oma voima ei ole sitä, ettet olisi koskaan heikko ja voimaton. Mutta omassa voimassa olet itsesi puolella silloinkin, kun olo tuntuu pieneltä ja mitättömältä. Hyväksyt sen, missä olet nyt, ja käännät katseesi kohti tulevaa.
Oma voima ei ole sitä, että et pelkäisi, vaan sitä, että et väistele pelkoasi.
Pyysimme teitä mainosyhteistyössä Tammen kanssa jakamaan Facebookissa ja Instagramissa rakkaimman muiston isovanhemmasta.
Laita taustalle soimaan Lotan ja papan koskettava laulu, ja lue, miten isovanhempiemme elämä koskettaa elämäämme vielä tänäkin päivänä <3
Tällaisia lämmittäviä ja koskettavia muistoja kulkee sydämissänne isovanhemmista:
Ukin polvella kiikkustuolissa pienenä tyttönä ja suolakalakeksejä herkutellen.
Muistan aina, kuinka mummuni kanssa hänen ohjeistuksellaan keräilimme luonnosta kasveja ja liotimme niitä vadissa ja lopuksi liottelimme jalkojamme tuossa vedessä, sen aikainen jalkojen spa-hoito maaseudulla.
Papan kasvimaa ja kehotus: “sieltä vaan herneitä syömään” 💚 Mummojen ruoan laiton seuraaminen ja rakkaus luontoon seuraa mukana jatkuvasti “metsä on minun kirkkoni” 🙏
Poltin kerran silitysraudalla kalliin juhlahameen pilalle ja mummi sanoi, että ei rättien perään kannata itkeä.
Mummoni ❤️ Hän ei koskaan kieltäytynyt viettämästä aikaa kanssamme❤️
Toinen mummuistani aina käytti jokaista lastenlasta “humputtelemassa”. Ollaan mm. Käyty kattomassa teatteriesityksiä, potnapekka-ajeluilla, elokuvissa, erilaisissa lasten tapahtumissa, maalailtiin sormiväreillä, mökillä oli erilaista tekemistä jne. Se yhdessä tekeminen oli aivan parasta ja ne muistot on niin lämpimiä ja rakkaita. 💕
Yleensäkin kaikki mummulassa vietetyt hetket, kaikki ukin kanssa tehdyt kalareissut järvelle. Yksi on jäänyt mieleen; kauniina kesäpäivänä istuimme veneessä ja historiasta kiinnostuneena kysyin ukilta, kuka voitti sodan. Ukki oli hetken hiljaa ja vastasi, “sodassa ei ole voittajia“. Olin tapahtumahetkellä ehkä n. 7-8-vuotias ja silti hetki on kirkkaana mielessä. Tottahan ukki puhui: sodassa ei ole voittajaa.
Näitä olisi loputtomiin: kaiken kaikkiaan he tarjosivat minulle lapsuuden kasvuympäristön, jossa omenapuut kukkivat ja ruoho oli vihreää. Mummulla oli mun Vihervaara ❤️
Isovanhemmat ovat kaikki olleet minulle tosi tärkeitä. Osan heistä menetin jo lapsena. Ukkini, joka eli 92 vuotiaaksi, oli teräsmies. Eräänkin kerran lukiossa ollessani hän tuli flunssaan ja kuumeeseen. Menin hänen luokseen yöksi “vahtimaan” hänen vointiaan. Joka aamu oli potilas tehnyt koululaiselle luksusaamiaisen. Oli vaniljaletuista lähtien kokannut minulle kaikkea. Siinä ei auttanut mitkään puheet, kun yritin käskeä häntä lepäämään eikä passaamaan minua. 😍
Mummu vei mustikkametsään, ihan siihen mummulan viereen. Siinä keräillessä hän kysyi: ” Sanna, kerropa nyt mitä ihan oikeasti sinulle kuuluu.” Ikää myöten tunnen yhä enemmän samankaltaisuutta mummun ja mun välillä, se maailma jonka hän rakensi, on edelleen paikka, johon vertaan monia asioita ja arvoja tänä päivänä. 💛
Mummin kanssa vanhasta laulukirjasta laulaminen (johon itse oli kirjoittanut laulujen sanoja). Mummi lohdutti aina: “Kerro mulle kullanmuru, kertoen aina haihtuu suru.” Tuo lause tulee usein mieleen.
Pappan kanssa vietetyt hetket mökillä, kaloja savustaen ja häneltä saadut ohjeet elämäntaipaleelle, tärkeimmän näytti esimerkillään, kuinka näyttää tunteet ja lämpö rakkaita kohtaan ❤️
Äidin isä, pappa, oli lapsena mulle tosi rakas. Minusta ihaninta oli mammalassa kiivetä syliin, kun pappa kiikkui keinutuolissa. Istuin siinä korva papan rintaa vasten ja kuuntelin, kun papan sydän pompotti. Siinä oli turvallista olla.
Kun jo muistisairas pappa ja minun pikkukeskosena syntynyt poika ovat kuin kaksi marjaa, ja heidän välillään on joku aivan omanlaisensa yhteys ❤️ Minimies säästeli ensi askeleensakin papan nähtäväksi ❤️😍
Mummin tärkein neuvo oli, että elämästä pitää nauttia. Monet kerrat nautin hänen kanssa elämästä erään ihanan kaupungin torilla. Söimme jäätelöä ja seurasimme torielämää.❤️
