Aina silloin tällöin elämäntilanne tai ympäristö pakottavat pysähtymään, muuttamaan elämää tai ainakin tapaa, miten siitä ajatella. Toisinaan suunnitelmat menevät rytäkällä ja yllättäen uusiksi ja on sopeuduttava.
Ajattelen, että kaikesta muutoksesta seuraa jotain hyvää. Uusi elämäntilanne ja toisella tavalla toimiminen pakottavat minua kasvamaan ja näkemään asioita uudesta perspektiivistä. Toisinaan ajattelen, että olen elämässäni paitsi veneeni kapteeni, myös matkustaja. Olen airoissa, mutta joskus on vain heittäydyttävä aaltojen armoille ja luotettava siihen, että kyyti kantaa. Välillä veneillessä myrskyää ja toisinaan sataa kuin saavista. En voi hallita ympäristöä tai niin suuria asioita kuin luontoa, mutta voin koettaa nauttia tuulen vihmomisesta kasvoilla tai kaivaa esiin lämpimän sadetakin.
Olen miettinyt paljon sitä, mitä jos asioilla, jotka tapahtuvat onkin tarkoitus? Jos ei olisikaan huonoa tuuria tai sattumuksia. Mitä jos maailmantilanne pakottaakin meidät syystä hiljentymään, viettämään aikaa kaikista läheisimmässä seurassa? Voisiko siinä kaikessa nähdä hyvääkin? Voisinko juuri nyt elää itselleni ja tehdä asioita, joita oikeasti tahdon?
Englanninkielinen sanonta themore the merrier on minusta hieman ajan saatossa kulunut. Olen pitkään ollut sitä mieltä, että monessa asiassa vähemmän on enemmän ja usein parempikin. Saman ajatuksen voi tuoda myös siihen, miten vaikka lomiaan viettää. Jaettu juhlariemu ja perinteet ovat monesti ihania, mutta toisaalta aina ei tarvitse tehdä niin kuin on aina tehty. Minusta se on niin työelämässä kuin yksityiselämässäkin varsin virkistävä ajatus.
Tuskin aivan samanlaista vuotta tulee enää koskaan. Niin hyvässä kuin pahassakin. Elämässä kaikki on väliaikaista. Siksi yritän suhtautua juuri tähän hetkeen niin, että näen siinä hyvääkin ja nautin siitä. Kun maailmantilanne muuttuu, paineet palata takaisin vanhoihin perinteisiin todennäköisesti kasvavat.
Elämä muuttuu jatkuvasti ja me elämän mukana. Monesti muutosten edessä käy niin, että haikailemme vanhaa tai mietimme, että ensi kerralla tai ensi vuonna kaikki on paremmin. Silloin emme elä elämäämme.
Meillä on ainoastaan tämä hetki, ja todennäköisesti myöhemmin tätä hetkeä miettiessämme vaivumme nostalgiaan. Muistamme uusien haasteiden ilmaantuessa kaiken hyvän, joka meillä juuri tässä ajassa ja hetkessä oli.
Juuri nyt ajattelen, että…
…minulla on aikaa kuunnella kaikista lähimpimiä ihmisiä ja myös ymmärtää heitä.
…minun ei tarvitse säntäillä paikasta toiseen ja potea huonoa omaatuntoa siitä, ettei kaikkialle pysty venymään.
…voin keskittää kaiken huomioni heihin, joiden kanssa vietän aikaani.
…voin lopettaa ylisuorittamisen ja ajatella, että mitä jos tänä vuonna olisi lupa lakata hössöttämästä ja ottaa rennommin.
PS. Läheskään aina en voi vaikuttaa siihen, mitä ympärilläni tapahtuu, mutta voin sitä vastoin vaikuttaa siihen, miten tapahtumiin suhtaudun.
Naisen halu on valtava muutosvoima. Puhun nyt kaikenlaisista haluista: materiaalisista, eroottisista, tavoitteistasi, unelmistasi. Mutta, meille on uskoteltu, että haluaminen on itsekästä, väärin, haluamme liikaa tai halumme eivät ole oikeanlaisia. Olemme oppineet miellyttämään ja myötäilemään muita tai sitten puskemme raivokkaasti eteenpäin emmekä ole yhteydessä todellisiin haluihimme.
Voimaa muutokseen
Tuli on intohimoa ja lämpöä. Ei ole mitään mitä se ei pystyisi muuttamaan. Tuli on halua, elinvoimaa, lisääntymistä, seksuaalisuutta, kunnianhimoa, luomista, lujuutta, päättäväisyyttä ja erottelukykyä. Tuli on voimaa: epätasapainossa se tuhoaa, tasapainossa se antaa elämää.
Se on intohimoista elinvoimaa, joka kulkee lävitsesi kuin sähkö kunhan turhat esteet on poistettu. Se on rohkeutta tulla näkyväksi, astua esiin halujesi kanssa, jakaa maailmalle omat visiosi, tehdä muutosta ja tehdä elämästäsi sellainen kuin sinä haluat. Olet valmis kohtaamaan mitkä tahansa eteesi tulevat haasteet. Se on kesyttämätön osa sinussa, joka ei kuulu kenellekään muulle.
Löydä halusi
Siihen, että löydät halusi, on kolme askelta: olet utelias halusi suhteen, hyväksyt halusi ja uskallat haluta. Kuulostaa aika yksinkertaiselta, mutta niin ei aina ole.
Välillä on vaikea erottaa, mitkä ovat todellisia halujamme ja mitkä ovat opittuja tai ulkopuolelta annettuja. Kun työskentelen naisten kanssa ja kysyn heiltä mitä he haluavat, he osaavat hyvin luetella kaiken mitä he eivät halua mutta ovat epävarmoja siitä, mitä he oikeasti haluavat. Halujen tukahduttaminen johtaa itsemme pienentämiseen, voimattomaan ja epätyydyttävään oloon sekä uhriutumiseen.
Tarve rakastaa
Uskon, että jokaisen halun sisällä on elintärkeä tarve rakkauteen, yhteyteen ja turvaan, oli halu kuinka materialistinen tahansa. Kun lähdet tutkimaan uteliaasti halujasi ja tarpeita niiden alla, kun rakastat innostavia, mehukkaita, hauskoja, hekumallisia halujasi, usko tai älä, lopulta ne johtavat sinut aitoon itseesi, jossa olet kokonainen, rakastat pyyteettömästi ja vilpittömästi.
Rohkeus sydämessäsi
Vaikka haluaisimme muutosta, siihen että päästämme irti tutusta ja turvallisista vaaditaan rohkeutta. Halujen seuraaminen voi tuoda isojakin mullistuksia elämään ja ihmissuhteisiin.
Toivotan sinulle rohkeutta kun sytytät sisäisen tulesi ja teet elämästäsi sellaista, jonka koet sydämessäsi oikeaksi sinulle.
Keski-ikäisen naisen voimasta, aistillisuudesta ja kukoistuksesta voit lukea lisää kirjastani Hehkuvan naisen voimavuodet. Kirjassa on myös inspiroivia käytännön harjoituksia. Löydät sen täältä.
Yksipuolinen yhteyden katkaisu, tunteiden kohtaamattomuus, vain ”välttämättömistä” asioista puhuminen mielen tasolla, kykenemättömyys omistaa omaa osuutta, nähdä eri näkökulmia tai pyytää anteeksi… Kuulostaako tutulta? Kun katson just kirjoittamaani listaa, pääsen häpeäkseni toteemaan, miten paljon saan myös itse omistaa näitä kohtia elämäni varrelta. Uskon, että moni meistä on seilannu samanlaisessa eroveneessä. Pitkään luulin, ettei ole juuri muita tapoja erota…
Sitä saa mitä tilaa
Viimeisimmässä suhteessani oli ihanalla tavalla luottamusta, avoimuutta, rehellisyyttä ja turvaa. Vihdoin koin, että voin puhua mistä vaan ja luottaa että toinen kuulee, kohtaa, pitää tilaa sekä pysyy omassa voimassa ja sydän auki rakkaudessa. Puhuimme ihastuksista, fantasioista (joihin liittyi myös muita tuntemiamme ihmisiä), muiden tapailusta, erilaisista suhteessa olemisen muodoista, jne. Asioista, jotka tuntuivat edellisissä suhteissa turhan haavoittuvaisilta (toki omistaen myös oman osuuteni ja keskeneräisyyteni näissä suhteissa).
Sitäkin saa mitä ei tilaa
Suhteemme loppui n. 6 kk sitten, kun exäni halusi palata yhteen exänsä kanssa. Sitouduimme käymään entisen kumppanini kanssa eroprosessia tarvittavan pitkään ja pysymään radikaalin rehellisinä toisillemme. Muutos rakastajasta ystäväksi oli vaikea ja kipeä. Rakkaus ja yhteys jatkui, nyt vaan hahmoteltiin uutta tapaa olla toistemme elämissä – tai tapaa olla olematta!
Pitäis pitää yhteyttä vai yhteydenpitämisestä pitäminen?
Mulle on ollu supertärkeää ja eheyttävää, että on ollu ok olla paljon yhteydessä. Pääasiassa monta kertaa viikossa, vaikka luontaisia taukojakin on tullu. Jonkin verran, varsinkin vaikeissa paikoissa, kyseenalaistimme yhteydenpidon tarkoituksenmukaisuutta – näinä hetkinä opin näkemään myös aiempien suhteiden yhteyden katkaisut eri tavalla. Ei niin mustavalkoisen synkkinä kuten aiemmin. Nähden kummankin vaihtoehdon helppoudet ja vaikeudet lempeämmin.
Nyt kun katson eroprosessiamme, olen tosi onnellinen, että olemme olleet yhteydessä. Se on auttanu kumpaakin kasvamaan. Emme ole pakottaneet mitään, yrittäneet työntää rakkautta maton alle, vaan kohdanneet ihanuutta ja paskaa yhdessä yhä uudestaan ja uudestaan. Uskon, että kunnon läpikäynti on loppupeleissä helpottanu ja nopeuttanu irti päästämistä.
Rakkaudesta puhuminen ilman vanhoihin tarinoihin tai tulevaisuuden tulkintoihin jumiutumista oli yllättävän helppoa ja vapauttavaa – tämä lisäsi luottamusta antaa rakkauden muovautua meissä ja välillämme ilman parisuhdetta.
Saako yhä rakastaa?
On ollu ihanaa saada kertoa miten paljon kaipaa toista, arvostaa, rakastaa yhä sekä itkeä yhdessä tai erikseen. Myös se, että voi sanoa toista edelleen rakkaaksi, osaksi perhettä tai että rakastan sua, on ollu tärkeää ja eheyttävää – ilman pelkoa takertuvaksi tai läheisriippuvaiseksi tuomitsemisesta. Rakkaudesta puhuminen ilman vanhoihin tarinoihin tai tulevaisuuden tulkintoihin jumiutumista oli yllättävän helppoa ja vapauttavaa – tämä lisäsi luottamusta antaa rakkauden muovautua meissä ja välillämme ilman parisuhdetta. Se, että kummatkin on ollu edelleen valmiita auttamaan toisiaan, on vahvistanu sopivaa rakkaudellisen turvallista irtipäästämisen kokemusta – vaikka päädyttiin asumaan yli 5 tunnin ajomatkan etäisyydelle toisistamme.
Tuntui merkitykselliseltä tutustua ihmiseen, joka on rakkaalle ihmiselleni nyt läheisin.
Rehellisyyden rakastaminen
Radikaali rehellisyys on tarkoittanu myös sitä, että kerromme avoimesti missä menee muiden kohtaamisten ja yhteyksien kanssa. Ja, että toinen on valmis vain kuuntelemaan ja pitämään tilaa – tietyllä tavalla valmis kuulemaan kaiken – toki omia rajoja kunnioittaen. Kun exäni alkoi seurustella, halusin kuulla lähentymisen etenemisestä. Tiedän, että tää kuulostaa masokistisen hullun toiminnalta, mutta mulle oli tärkeää ettei välillemme muodostunu puhumattomia asioita tai jämähtänyttä energiaa. Asiat, jotka kummatkin vaistoaa, on mun mielestä hyvä puhua auki ja omistaa. Tapahtuuhan nää asiat (intiimiys toisen kanssa) joka tapauksessa, joten miksei niistä voisi puhua!? Tunsin itseni tärkeäksi, läheiseksi ja sopivalla tavalla rakastetuksi, kun tiesin missä exäni menee – halusin kuulla asioista mielummin ajoissa, kuin myöhemmin – vaikka helppoa se ei ollu. Puhuin myös exäni kumppanin kanssa muutamia kertoja. Tuntui merkitykselliseltä tutustua ihmiseen, joka on rakkaalle ihmiselleni nyt läheisin. Onneksi hän on hyvä tyyppi ja jollain uuden ihmeellisellä tavalla koin rakastavani myös häntä. Ihan läpällä ja pilke silmässä sain just ajatuksen, että olemme olleet erikoisessa poly-suhteessa kolmistaan, koska olin exäni elämässä oleellisena osana, vaikken enää romanttisessa mielessä.
Aluksi oli vaikeaa kertoa omista kohtaamisista naisten kanssa. Vaikka haluan kertoa niistä ja mulla on toisen lupa ja toive puhua, on se silti super vaikeaa ja pelottavaa. Pelkään loukkaavani turhaan ja pelkäsin eksäni tuomintaa: ”et oo vielä valmis deittailee”, ”pakenetko jotain”, ”sulla on liikaa vauhti päällä”… Aluksi triggeröitymistä tapahtui puolin toisin enemmän ja molemmat pääsi vierailemaan paikoissa, joissa sai todeta: ”nyt just en halua kuulla enempää, mulla tuli raja vastaan. Ehkä myöhemmin voidaan palata aiheeseen”. Lopuksi puhuimme yhteyksistä ja seksistä muiden ihmisten kanssa melkein kuin säästä – jos saa vähän liioitella!
Kun on muutaman kuukauden treenannu irtipäästämistä, on se ihmeellistä, kun se tapahtuukin vaivihkaa – kuin itsestään.
Rakkaus on kuin Barbapapa
Rakkaus on ihmeellistä – varsinkin, kun uskaltaa heittäytyä ”ei tietämisen positiosta” havainnoimaan sen muovautumista. Kuten Yeboyah Peili-biisissään sanoo: ”joka aamu sängystäni herää eri nainen” (ei siis perinteisessä macho-miesräppäri tarkoituksessa – naisräppääjä taitaa tarkoittaa itseään) – samalla tavalla on ollut upea ja mielenkiintoinen matka tiedostaa, että millainen suhteemme exän kanssa on just kunakin päivänä. Ex-termiäkin mietimme – mikä kuvaisi joustavaa suhdedynamiikkaa tätä karua ja negatiivissävytteistä sanaa paremmin. Rakkaudellinen ystäväkumppani – miten sen voisi jatkossa sanoittaa?
Muutama päivä sitten näimme livenä pitkän tauon jälkeen ja kummallakin oli oudon irtipäästänyt olo. Tällasta kokemusta ei ollu puheluissa, videopuheluissa ja viesteissä tullut aikasemmin. Kun on muutaman kuukauden treenannu irtipäästämistä, on se ihmeellistä, kun se tapahtuukin vaivihkaa – kuin itsestään. Huuli pyöreenä uuden äärellä! Kiitos rakkaudelliselle ystäväkumppanille sun suuruudesta sekä siitä, että meillä on tilaa kasvaa ja kehittyä omilla tavoillamme sekä tahoillamme toistemme sydämissä ja elämissä.
Disclaimer – vastuun vapautus
Teksti on julkaistu rakkaudellisen ystäväkumppanin luvalla. Tämä tarina on tässä kohtaa onnellisessa paikassa. En sano, että nää asiat toimii muiden elämissä. Voin vaan ihmetellä, että meille ne toimii riittävän hyvin – vaikka kyllähän asiat hulluilta paikoittain vaikuttaa! Teksti on julkaistu pari kuukautta kirjoittamisen jälkeen ja paljon on tapahtunut tässä välissä – ehkä aiheeseen voi palata myöhemmin…
Lopuksi heitän pallon sinulle: mitä hyvä ero tarkoittaa sulle?
Moni meistä kokee pimeän ajan vaikutukset kehossa ja mielessään. Kun kehon sisäinen fysiologia muuttuu, kyse ei ole pelkästään asenteesta. Noin 1% suomalaisista kärsii talvisin toistuvista kaamosmasennusjaksoista. Lisäksi 10-30% meistä kärsii lievemmästä kaamosoireilusta, jota kutsutaan myös kaamosrasitukseksi.* Kirkasvalolampusta on monelle hyötyä, samoin kehoa virkistävästä liikkeestä ja luonnossa liikkumisesta. Ehkä vieläkin tärkeämmäksi olen itse kokenut tietoiset hyväksymisharjoitukset.
Tässä 7 lohtuajatusta Sinulle, jota kaamos juuri nyt painaa:
1. Sinulla on lupa olla väsynyt. Katso luontoa ympärilläsi, on ihan luonnollista, että energiasi ovat alhaalla.
2. Saat olla epäsosiaalisempi, jos siltä tuntuu. Mikäli yksin olo on sinulle tapa kerätä voimia, kunnioita sitä.
3. On ihan okei, että mielesi on matalalla. Sen sijaan, että soimaat itseäsi tai yrität väkisin nostaa sisäistä tunnelmaa, istu matalapaineesi kanssa. Sieltä voi nousta jotakin arvokasta.
4. Sinun ei ole pakko tykätä kylmästä ja pimeästä vuodenajasta. Keskity mieluummin siihen, miten tulet toimeen arjessa. Mikä auttaa sinua jaksamaan kaamoksen yli?
5. Sinun ei tarvitse jaksaa yhtä paljon kuin valoisaan vuodenaikaan. Missä asioissa voisit vaatia itseltäsi vähemmän?
6. Salli itsesi olla erilainen kuin kesällä. Moni metsän eläimistä nukkuu talven yli, osa vaihtaa turkkiaan. Mikset myös sinä voisi muokkaantua talven tullen?
7. Anna kaikille tunteillesi, niille synkimmillekin tilaa tulla kohdatuksi. Ehkä siten sinnittelyn ja selviytymisen tilalle voi kasvaa jotakin, mikä muistuttaa hyväksyntää.
Kaivoin sateisena iltapäivänä pitkästä aikaa laatikosta päiväkirjani. Tai pitäisikö sanoa hetkikirjani, sillä kirjoittamiseni ei ole päivittäistä tai edes viikoittaista. Vaikeita ja ihania hetkiä, oivalluksia ja ahdistuksia on ikuistettuna näiden vihkojen sivuilla.
Hetken harmittelin, miksi kirjoittaminen ei ole ollut säännöllistä ja johdonmukaista; olisi hienoa lukea tarinallista kerrontaa menneestä elämästäni. Nopeasti ymmärsin kuitenkin, että juuri nuo satunnaiset ajatukset ja pienet huomiot olivat niitä, jotka tarvitsivat tulla kirjoitetuksi.
Kirjoittaminen on ollut aina itselleni eräänlaista terapiaa. Liian suureksi kasvanut ajatusmöykky jäsentyy lauseiksi, sanoiksi ja sitä kautta murenee pieneksi ja mitättömäksi. Päivittäisiä havaintoja, tunnetiloja ja pohdintoja on antoisaa lukea jälkikäteen — aika kultaa muistot, muttei kirjoituksia. Jyrkimmät alamäet ja suurimmat onnistumiset ikään kuin laimenevat tunnetasolla ajan kanssa, kirjoitusten kautta voi päästä käsiksi menneen raadollisiin ahdistuksen purkauksiin ja pirskahteleviin onnistumisiin.
Kirjoittaminen sopii kaikille, kokeile! Haastankin sinut kirjoittamaan, kalenterin nurkkaan, puhelimen muistioon tai erilliseen päiväkirjaan. Alkuun kirjoittaminen voi tuntua kankealta, typerältäkin, mutta jatka vain rohkeasti. Voit ottaa tavoitteeksi kirjoittaa esimerkiksi joka aamu tai ilta kuukauden ajan, mikä vain sopii arkeesi parhaiten. Voit sopia, että kirjoittaa tarvitsee vain pari hassua lausetta. Ehkä voisit haastaa myös jonkun lähipiiristäsi mukaan?
Kun kirjoittamisesta tulee luonnollinen tapa, saattaa se jäädä arkeen pysyväksi elementiksi — vaikkei joka päivä, edes toisinaan. Kun sanaisen arkkunsa aukaisee, voi huomata, että sitä on vaikea sulkea. Eikä tarvitsekaan, sillä kirjoittaminen on turvallinen tapa sanoittaa ajatuksia ja tunteita ilman, että kukaan pääsee väheksymään tai keskeyttämään.
Onko kirjoittaminen sinulle luontainen tapa jäsentää ajatuksia? Jos et tiedä, olisitko valmis kokeilemaan?
Olen halunnut jo pitkään kirjoittaa aiheesta ”Kuinka vahvistaa omaa vastustuskykyään luonnollisesti”
Asia, josta ennen osasin kirjoittaa välittömästi, muuttui asiaksi, josta en voi enää kirjoittaa. Koska, jos keskityn erilliseen kehon mekanismiin, minulla tulisi ymmärtää sen vaikutus, toisiin erillisiin mekanismeihin kehossa. Ja silloin tajusin, että en enää ajattele ihmisyyttä sillä tavalla. Ne ketkä tutkivat erillisiä osia, ovat valtavan tärkeässä roolissa, koska silloin voi syventää yksittäistä kehon toimintaa, jota voi tutkia sitten osana kokonaisuutta. Ja heiltä pyrin ammentamaan jatkuvasti ajatuksia, myös omaan ajatteluuni kehon toiminnoista.
Tässä on siis minun näkemykseni, ”Kuinka vahvistaa ihmistä, osana koko kokonaisuutta” – teema, joka tuntuu minun alueeltani, tänä päivänä enemmän, kuin koskaan ennen.
Eli, tässä tulee. Oletko valmis? Varaa hetki lukuun ja tutki, mitä sinussa herää.
Perusteet terveyteen
1. Elinvoimaa kehostasi
Minun näkemykseni mukaan ihminen ei ole hauras ja jokaiselle pikku pöpölle altis, vaan ihmisen perus ja synnyinoikeus on terve, elinvoimainen ja rakkauteen kykeneväinen. Ihmistä ei siis tarvitse suojella ulkoiselta maailmalta, vaan varustaa ja antaa parhaat mahdolliset eväät siihen, että ihminen pystyy kohtaamaan ulkoisen ympäristön.
Jatkuva steriiliin ympäristöön pyrkiminen ei ole mielestäni mitenkään toivottavaa.
Voi miettiä lähestymiskulmaa, jossa elämää tuetaan, eikä taistella sitä vastaan jatkuvasti. Hyväksyä elämän lainalaisuuksia ja sitä, että eletään isommassa kokonaisuudessa, muiden eliöiden kanssa, ei niistä erillään. Pistää resursseja enemmän siihen, että kuinka saadaan elämää tuettua ja vahvistettua, eikä pelkästään pelastettua sairauksista. Me pystymme pelastamaan äärimmäisistä akuuteista onnettomuuksista ihmisiä, mutta pystymmekö ylläpitämään terveyttä tukevaa ilmapiiriä?
Harvoin vielä mietitään sitä, että ”mitä kokonaisuudessa on epätasapainossa ja miten voisin tukea elämää ja ekosysteemiä sisälläni kaikista parhaiten”.Kuinka paljon meillä olisi enemmän hyvinvointia, jos keskittyisimme myös yksilön, yhteisön ja luonnon hyvinvointiin ennalta, ei ehkäisevästi, vaan tukevasti?
2. Mielen vaikutus
Se, millä uskomuksilla katsomme omaa olemassaoloamme, vaikuttaa meidän mielemme kautta suoraan meidän kehoomme ja sitä kautta myös konkreettisiin asioihin, joita teemme, tai emme tee, arjessamme.
Jos uskon, että keho on hauras, tulen myös toimimaan sen mukaisesti. Mikäli uskon, että se on vahva, terve, elinvoimainen, teen yleensä myös toimia, jotka tukevat tätä ajatusta.Niinpä ihan ensimmäiseksi on hyvä miettiä sitä, miten näet oman kehosi tässä kosmisessa maailmankaikkeudessa? Tai jos se tuntuu liian isolta, niin miten näet oman kehosi lähikauppasi kulmalla?
3. Perusturva
Se, kuinka turvassa olemme, vaikuttaa siihen, kuinka maailman koemme. Tämä näkyy tänä vuonna hyvin eri tavoilla, eri ihmisillä. Osa pitää maskia jatkuvasti, osa ei koskaan. Osa hamstraa ruokaa, toinen ei ollenkaan. Yksi eristää itsensä ihmisistä, toinen etsiytyy heidän seuraan. Mitä näillä kaikilla on yhteistä, on perusturvan hakeminen. Sen takia en näe, että toimimme eri tavoilla.
Näen erillisyyden sijaan paljon samankaltaisuutta, yhtenäisyyttä ja samassa hetkessä elämistä. Tarvetta kokea turvaa, rakkautta ja nähdyksi tulemista.
Mutta mikä on erilaista, on se, kuinka hankimme ja mistä saamme perusturvan kokemista. Sen takia, en näe hirveästi järkeä siinä, että keskustellaan siitä, mikä on paras lähestymistapa, koska se vaihtelee yksilöllä. Mikäli ihminen viedään perusturvasta pois, hän kokee helposti turvattomuutta.
Ja kun koetaan pitkään turvattomuutta, niin se tuo kuormitusta keholle ja tätä kautta altistuu monille ulkoisille tekijöille suuremmin. Sen takia pelko vaikuttaa perusturvaan, niin suuresti. Mitä enemmän pelkoa, sitä vähemmän perusturvaa. Mitä vähemmän perusturvaa, sitä enemmän tarvetta korjausliikkeille, jotta kokisi taas turvaa. Silloin vahvan tunteen saattelemana saatamme turvautua nopeisiin ratkaisuihin, jotta kokisimme taas turvaa.
Tänä vuonna, ensi vuonna ja kymmenen vuoden päästä, olisi hyvä pysähtyä miettimään näitä kolmea ensimmäistä teemaa, terveyden linsseillä.
Kuinka vahvasti uskon siihen, että olen turvassa? Kuinka vahva on kehoni ja kuinka paljon pystyn siihen luottamaan? Mitkä asiat tuovat minulle turvan kokemista ja mitkä vievät sitä? Miten oma mieleni toimii arjen keskellä? Näkeekö mieleni siellä jatkuvia uhkia ja pelkoja, vai mahdollisuuksia ja tilanteita, joissa voi vahvistua? Missä tilassa kehoni on nyt ja mitkä tekijät ovat vaikuttaneet siihen, että se on kyseisessä tilassa? Voinko tehdä asialle jotain? Voinko vahvistua, tulla terveemmäksi, lähemmäs itseäni?
Nämä tulevat vaikuttamaan myös kehollisesti siihen, mitä hormoneita, välittäjäaineita ja tiloja keho luo. Keho ja mieli ovat yksi ja sama paketti. Ja lyhyt vastaus minun näkökulmasta – aina voit vaikuttaa ja tukea kehosi terveyttä – usein se vaatii tosin pientä hienosäätöä ja työskentelyä myös mielen, tunteiden ja uskomusten kanssa.
Terveyden tukipilarit
Oletpa sitten mitä ikäpolvea tahansa, edustatpa (tai et edusta) mitä sukupuolta hyvänsä tai tulitpa mistä tahansa maailmankolkasta, sinuun vaikuttavat tietyt lainalaisuudet. Paljon puhutaan nykyään siitä, kuinka jokainen ihminen on yksilö ja häneen on siis oltava yksilöllisiä lähestymistapoja terveyteen. Joo, osittain pienissä asioissa, mutta suurimmalta osin, isossa kuvassa, täysin samat asiat vaikuttavat meihin. Niin paljon, kuin me halutaankin yksilöllisyyttä, tässä yksilöä korostavassa ajassa – meihin vaikuttavat tasan samat lainalaisuudet.
Tässä mielestäni tärkeimmät:
Uni
Uni vaikuttaa meihin kaikkiin. Jos halutaan olla terveitä ja elinvoimaisia, jokainen tarvitsee palauttavaa, uudistavaa, korjaavaa ja puhdistavaa unta. On ollut itselle tosi selkeää huomata, että aina, kun on tullut jotain taudintynkää, niin siihen on liittynyt huonoa unta. Lapset pitää hereillä tai sairastavat tai jostain muusta syystä ei saa useampana yönä hyvää unta, niin silloin keho on alttiimpi monille epätasapainotiloille, joista voi mm. saada vaikka pienen flunssan.
Ulkoilma
Me olemme tulleet linjastosta, jossa olemme metsästäneet ja keräilleet kymmeniä ja taas kymmeniä vuosituhansia. Olemme eläneet luonnon kanssa huomattavasti syvemmin, koska se on ollut meidän elinehto. Olemme olleet suorassa yhteydessä luontoon, kasveihin, sieniin, eläimiin ja ulkoilmaan. Tässä kokonaisuudessa elää tolkuton määrä bakteereja, viruksia, sieniä ja erilaisia pieneliöitä. Samassa sopassa, jatkuvassa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Vuorovaikutus, josta seuraa väistämättä geneettisiä päivityksiä ja jatkuvaa mukautumista ihmiselle, ympäristön luomasta ärsykkeestä. Sen takia tai juuri siitä syystä, olen itse valinnut polun, jossa pyritään vahvistumaan siinä ympäristössä missä päättää elää.
Sen sijaan että yrittää eristää itseään siitä, altistaa ja mahdollistaa keholle mukautumisen erilaisiin ärsykkeisiin. Vahvista itseäsi siinä ympäristössä, missä haluat elää.
Nykyään tiedetään se, kuinka ympäristö vaikuttaa meidän terveyteemme. Ympäristö antaa signaaleja, merkkejä keholle, joihin se reagoi tai mikäli signaalit uupuvat, ei reagoi.
Ympäristön vaikutus meihin on valtava ja uskon, että seuraavat vuodet paljastavat enemmän sitä, kuinka ilman laatu, jatkuva ärsykkeiden määrä, muuttuvat sosiaaliset rakenteet, ulkoilman vähäinen saanti, auringonvalon vähäinen saanti ja vähäinen vuorovaikutus kasvien, eläinten, maaperän bakteerien, virusten ja sienten kanssa, vaikuttaa meihin.
On päivän selvää, että emme voi elää ilman luontoa, mutta luonto voi elää vallan hyvin ilman meitä. Me emme ole kaikkeuden keskipiste, vaikkakin se kokijalle itselleen voi siltä välillä tuntua. Maailma ei ole olemassa meitä varten, mutta me voimme elää maailmassa ja olla siinä hyvin mukana. Ulkoilma on osa tuota kokonaisuutta.
Ruuan ja veden laatu vaikuttavat suuresti meidän terveyteemme. Ruoka olkoon lääkkeesi ja lääke ruokasi, toteaa vanha sananlasku. Me koostumme vedestä isossa määrin, joten sen ja ruuan laatu on vaikuttamassa meidän hyvinvointiin joka päivä.
Jatkossa tullaan varmasti näkemään sitä entistä enemmän, kuinka maaperä ja bakteeristo, sekä käytetyt (tai ei käytetyt) myrkyt, vaikuttavat ruuan vaikuttavuuteen kehossamme. Mikäli maaperä on terve, eikä siellä käytetä turhia myrkkyjä, se antaa ruualle terveemmän kokonaisuuden, jota me sitten pääsemme nauttimaan. Laatu koostuu maaperän, veden, ilman laadun ja viljelyperiaatteiden yhteispelistä.
Kuormituksen tasapainottaminen
Kun elimistö on jatkuvassa kuormituksessa, se ei pääse palautumaan, uudistumaan ja puhdistautumaan optimaalisella tavalla. Kun elimistö saa säännöllisesti palauttavia hetkiä, kaikki edellämainitut pääsevät toteutumaan.
Yksinäisyys, yhdessä kokeminen ja yhteys yhteisöön
Mikäli valitsen eristäytyä ympäristöstäni, missä elän, se tarkoittaa eristäytymistä myös muista ihmisistä.
”Lukuisissa, satoja tutkimuksia yhdistelevässä meta-analyyseissa on toistuvasti osoitettu, että sosiaaliset suhteet ja niiden laajuus ovat tärkeimpiä ennenaikaiselta kuolemalta suojaavia tekijöitä. Niiden painoarvo on jopa suurempi, kuin esimerkiksi normaalin painoindeksin, tupakoimattomuuden, kohonneen verenpaineen lääkehoidon tai raittiuden, jotka myös suojaavat ennenaikaiselta menehtymiseltä merkittävästi. Ihmisen mieli ja ruumis tarvitsevat läheisiä ihmissuhteita voidakseen hyvin.”
Lauri Nummenmaa kirjassa Tunnekartasto – kuinka tunteet tekevät meistä ihmisiä
Henkilökohtaisesti koen, että paras tapa valmistaa itseään maailmalle, missä elää, on luoda merkityksellisiä ihmiskontakteja ja pyrkiä saamaan vähintään seitsemän halausta päivässä läheisiltä ihmisiltä, esimerkiksi oman perheen kanssa.
Tämä vuosi on osoittanut sen, että me emme ole tasapainossa ympäristön kanssa tai ympäristö, jota muokkaamme, ei ole tasapainossa ja luonnollisessa tilassa enää. Mikään yksittäinen lääke, lisäravinne, yrtti tai synteettinen aine, ei tule muuttamaan sitä tosiasiaa, että me emme ole tasapainossa itsemme, toisten ihmisten ja luonnon kesken. Ja se on myös osoittanut sen, että me voimme olla ja mennä kohti tasapainoisempaa olemisen tilaa kohti.
Kysyn itseltäni kysymyksen, luotanko elämään, luotanko kehooni ja sen kykyyn mukautua? Ellen, niin miksen, mitä voin korjata ja tehdä toisin, että luotan. Mikäli jo nyt luotan, niin kuinka vahvistan ja tasapainotan olemistani entisestään? Tehdään valintoja, jotka kasaavat ihmisen ja luonnon välistä yhteyttä ja tasapainoisempaa olemista, mikäli haluamme täällä pallolla elää toistemme kanssa. Itse ajattelin sen valinnan tehdä, elää, kokea ja nauttia ihmisistä, luonnosta ja yhteydestä suurempaan viisauteen.
Voimia jokaiselle matkalle, riippumatta uskomuksista, valinnoista tai tämän hetken tilasta.
Yksi iso ja lohdullinen oppi elämässäni on löytynyt skeematerapian tausta-ajatuksesta:Ihmisen käyttäytymiselle on tunnetasolla aina looginen syy, sillonkin kun se ei ole itselle hyväksi taikka se jollain tavoin tuo lähisuhteeseen kitkaa.
Käyttäytymisemme ja reagoimisemme on kuin jäävuoren huippu joka näkyy pinnalle – mutta syvällä veden alla on valtava määrä syvempiä ja haavoittuvaisempia tunteita, tarpeita, haavoittuvaisia alueita, elämän historian vaillejäämisiä ja kipukohtia. Näin ollen se mitä ulospäin näemme itsestämme ja toisista, on vain jäävuoren huippu.
Erilaisia itselle ja muille satuttavia käyttäytymismalleja voi olla esimerkiksi:
Ylisuorittaminen
Itsensä hylkääminen
Alistuminen
Rajattomuus
Vaativuus
Hyväksynnän haku itsensä kustannuksella
Tunteiden mitätöinti ja vähättely
Uhrautuminen
Impulsiivisuus
Vastuuttomuus
Addiktiot
Kun käyttäytymistä ohjaa alitajuinen suojautuminen, ajaudumme usein sekä suhteissa toisiin että itseemme satuttaviin oravanpyöriin. Tuomitseminen tai häpeä ei kuitenkaan auta, päinvastoin. Ne usein vain lisäävät oireilua. Vastuunotto on omistamista ja vilpitöntä sitoutumista itseensä.
Kun et ymmärrä jotain omassa (tai toisen reagoinnissa) voit kysyä:
✅ Mitä mahdollisesti pyrin välttämään? Toimiiko se?
✅ Mihin pyrin, mikä on aikeeni? Toimiiko se?
✅ Mistä olen omaksunut tällaisen tavan reagoida? Millaisia muita vaihtoehtoisia tapoja on olemassa?
✅ Mikä olisi minulle ja tälle tilanteelle tarpeen – vaikkei ehkä helppoa tai mukavaa?
Kun tunnistamme todelliset syyt käyttäytymisen takana, voimme harjoitella uusia taitoja kohdata taustalla olevia vaativia tunteita sekä löytää uusia keinoja täyttää syvempiä tarpeitamme.
Syvempiä tarpeita, joita taustalla saattaa esimerkiksi olla
💙 Yhteys ja kuuluminen
💙Hyväksytyksi ja arvostetuksi tulo
💙Tila tulla kuulluksi ja nähdyksi
💙Syvempien ja haavoittuvaisten tunteiden validointi
💙Turvallisuus ja selkeys
Pysähdy miettimään jotain järjettömältä tuntuvaa käyttäytymismallia. Mitä tarpeita sen taustalla mahtaa olla?
Onko elämässäsi toistunut samanlaiset kaavatja olet jo huomannut että niiden lopettaminen pelkällä tahdonvoimalla ei tunnu toimivan?
Verkkokurssi tunnelukoista käsittelee helposti ymmärrettävästi kaikki 18 tunnelukkoa, sekä mm. ihmissuhteissa usein aktivoituvia defenssejä sekä syvempiä tarpeita niiden takana ja ennen kaikkea sitä, miten löytää uusia keinoja tunnelukkojen kautta ohjautumisen sijaan.
Tervetuloa mukaan 19.10. alkavalle kurssille tarjoushintaan 79 € (norm. 119 €). Tarjous voimassa 26.10.2023 saakka. Voit käydä kurssin omaan tahtiisi helmikuun 2024 loppuun asti.
Verkkokurssi tunnelukoista sopii sinulle, joka…
💚 Olet taipuvainen ylisuorittamaan ja tiedät jo, että hellittäminen ei onnistu vaan tahdonvoimalla
💚 Et oikein tiedä, miten vaativien tunteiden kanssa ollaan, joten tunteiden välttäminen tai niistä käsin reagoiminen on sinulle tutumpaa
💚 Olet taipuvainen ylimiellyttämään, ja tiedät että sinun olisi hyvä opetella parempia raja taitoja
💚 Jos pelkäät että sinulle suututaan tai että sinut hylätään, valitset mielummin ylisopeutua itsesi terveen puolustamisen sijaan
💚 Huomaat että elämässäsi toistuu samankaltaiset kaavat etkä oikein tiedä miten toimia toisin
💚 Haluat oppia ymmärtämään ja hyväksymään itseäsi syvemmin
💚 Haluat löytää keinoja vaativien tunteiden kohtaamiseen itseäsi hylkäämättä
Kirjoittaja Riikka Seppälä on äiti, valmentaja, tunnekouluttaja sekä Erityisvoimia.fi -verkkoyhteisön toinen perustaja.
Sinä olet turvapaikka lapsellesi. Sinä olet se kallio, joka ottaa maailman tyrskyt vastaan. Sinä olet aallot, joiden syliin voi heittäytyä surun hetkellä. Sinä olet se valo, jonka hehku voittaa pimeän. Se olet sinä, eikä kukaan muu.
Kirjoitan sinulle, jolta jokainen uusi päivä edellyttää erityistä vanhemmuutta. Toivon, että ajatukseni tavoittavat sinut, joka surumielin mietit, miksi väsyt, miksi hermostut ja miksi kaipaamasi apu ei löydä perille luoksesi. Haluan kirjoittaa sinulle, jotta et hukkuisi varjoihin ja joutuisi piiloon itseltäsi. Koska silloin pysyt piilossa myös lapseltasi.
Vanhemmuus häpeän varjoissa
Näkyväksi tuleminen itsellesi on tärkeä askel kohti turvallista yhteyttä lapseesi. Rakkauden ja hyväksynnän tarjoaminen, se mitä lapsesi sinulta sydämessään janoaa, on mahdollista vasta, kun opit antamaan niitä ensin itsellesi. Kun hellität itsesi syyllistämisestä ja opit päästämään irti kohtuuttomasta häpeästä.
Jos olet yhtään kuin minä, toimit päivittäin pumpulina lapsesi ja häntä ympäröivän maailman välillä. Tulkkaat, opastat, tiedotat ja koulutat lapsesi elämässä olevia ihmisiä hänen tarpeistaan. Kohtaat erityisessä vanhemmuudessasi kyseenalaistamista ja ymmärtämättömyydestä kumpuavaa arvostelua ja ohjaamista.
Saatat jo tietää syvällä sisimmässäsi, että perinteiset kasvatuskeinot eivät päde teillä. Silti sovellat niitä arkeenne ulkopuolelta tulevan paineen alaisena. Ehkä pitkään luotitkin ammattilaisten, opettajien, isovanhempien ja ystävien vinkkeihin. Samalla ohitit oman sisäisen äänesi, joka aneli sinua toimimaan eri tavalla.
Tämä on inhimillistä, sillä ajattelithan heidän luonnollisesti olevan kokeneempia ja tietävän sinua paremmin. Miten olisit voinut tietää, että teillä on toisin, että ulkopuolisten hyvää tarkoittavat ohjeet enemmän rikkovat kuin rakentavat yhteyttä lapsesi kanssa. Anna anteeksi itselle ja toisille, että ette tienneet sitä mitä tiedätte nyt.
Ulkopuolelta tulevan häpeän lisäksi se nostaa päätään myös sisäisen maailmasi kautta, itsellesi asettamien ja usein kovin kohtuuttomien odotusten kautta. Häpeilet ehkä osaamattomuuttasi haastavissa tilanteissa, suret sitä, että et voi aina auttaa lastasi ja koet jatkuvaa riittämättömyyttä vanhempana. Niin kauan, kun suljet silmäsi häpeältä, se syö voimavarojasi ja verottaa jaksamistasi vanhempana. Häpeän varjoissa ja ollessasi maailmalta piilossa, et usko olevasi rakkauden arvoinen. Sinun kauttasi myös lapsesi kokee samoin.
Armollisuudesta voimia erityiseen arkeen
Häpeä poistuu puhumalla. Sitä päin katsominen, sen rehellinen tarkastelu ja sen näkyväksi tekeminen, nujertavat häpeän myrkyllisen voiman. Näin opit päästämään siitä irti.
Häpeän sukupolvien yli rakentaman jatkumon katkaiseminen omat jyrkiltä tuntuvat tunteet kohtaamalla, on parasta, mitä voit vanhempana tehdä itsellesi ja lapsellesi. Siksi kutsunkin sinut opettelemaan häpeän vastalääkettä, myötätuntoa itsellesi. Sen merkitys erityisvoimia vaativassa arjessa on korvaamaton.
Ilman myötätuntoa voi kuormittava arki ja vanhemmuus jatkuvassa hälytystilassa kääntyä itsekritiikiksi, pakeneminen muuttua eristäytymiseksi ja jähmettyminen sammuttaa toivon paremmasta huomisesta. Silloin turvallinen yhteys sinuun ja lapsesi välille ei pääse syntymään.
Toivon siis sydämeni pohjasta, että näet sen, miten tänäänkin olet tehnyt kaiken voitavasi ja vielä enemmän. Siksi haluan sanoa, että riität, sinulle, joka tänään tunnet syyllisyyden pistoksen ohikiitävästä hetkestä, jolloin sanoit lapsellesi, että nyt et enää jaksa, että voimasi eivät tänään riitä. Että katsotaan huomenna uudelleen.
Ja sinulle, joka pelkäät, ettet ole ollut riittävästi läsnä. Puhunut, halannut ja pussannut, kertonut kuinka paljon rakastat lastasi. Silloinkin kun lapsesi ilkeät sanat ovat viiltäneet syvälle sydämeen. Ja sinulle, joka kannat huolta siitä, olisitko voinut tehdä jotakin toisin, vaatia vielä tiukemmin saadaksesi tarvitsemanne avun. Ja sinulle, jonka käteen pieni pehmoinen käsi päivän päätteeksi tarttuu, puristaen lujaa. Se kertoo ilman sanoja ja riippumatta päivän tapahtumista, että sinä riität juuri sellaisena kuin olet.
Sinun inhimillinen rakkautesi arjen säröineen on parasta lapsellesi. Se on turvapaikka, paras mahdollinen suojasatama lapsellesi. Se olet sinä.
Kun tunteet ovat pinnassa, voi toisen ihmisen kehotus rauhoittua ja hengittää syvään olla kaikkea muuta kuin rauhoittava. “Hengitä” -lausahdus voi tuntua osittain kuluneelta toteamukselta silloin, kun ei muuta osaa sanoa, mutta sen merkitys ei silti koskaan vähene.
Niinä aikoina, kun olin toipumassa uupumuksesta ja tutustumassa itseeni uudelleen ilman jatkuvaa suorittamisen ja selviytymisen viittaa harteillani, löysin meditaation ja joogan pariin. Kehoni oli niin sanotusti tiltissä, olin ahdistunut ja huolestunut, vatsani oli jatkuvasti sekaisin ja yöt kuluivat kattoa tuijotellen. Ihmiselle, joka ei ollut (tai siltä minusta ainakin tuntui) hengittänyt syvään ja kehoa huomioiden ainakaan viiteentoista vuoteen, oman hengityksen äärelle pysähtyminen tuntui lähinnä oudolta. Minusta tuntui, että en osaa hengittää. Tai että jos en nyt tietoisesti saa hengitystäni itse aikaiseksi, se pysähtyy. Oli kiinnostava huomata, miten niin automaattisen asian äärellä olikin yhtäkkiä vierasta olla.
Jokin hengitysharjoituksissa, oman sisään- ja uloshengityksen aallon seuraamisessa kuitenkin kutsui minua palaamaan harjoitteluun uudelleen ja uudelleen. Muistan istuneeni lattialla Kallion kahdessakymmenessä neliössäni patteriin nojaten ja sydän takoen, ainoana ankkurina oman hengitykseni virta. Kun maltoin rauhoittua pienen hetken ajaksi seuraamaan elämän aaltoa kehossani, rauhoituin.
Kun hengitykseen pysähtyminen ja sen kanssa hetken aikaa istuminen tai pötköttely saikin aikaan kirjaimellisen hengähdystauon omista huolestuneista olotiloistani, tuntui, kuin olisin löytänyt jotain hyvin arvokasta.
Sitä se olikin.
Rakas ystäväni Susanna Jussila on kirjoittanut: “Hengitys on lyhin reitti kotiin” (Sielun sopukoita), pukien niin kauniisti sanoiksi sen, mistä on oikeastaan kyse.
Rauhallinen hengitys aktivoi parasympaattista hermostoamme, autonomisen hermoston sitä haaraa, joka viestittää meille, että on aika hellittää. En tiedä, kuinka pitkään toipuminen olisi minulta vienyt, jos en olisi löytänyt työkaluja siihen, miten oppia rauhoittamaan itseään.
Välttämättä omalla taustalla ei tarvitse olla mitään isoa. Tavallinen arki, kiire, riita rakkaan kanssa, huoli jostakin – tai mikä tahansa muu elämän käänne voi saada hartiat nousemaan korviin, sydämen tykyttämään ja hengityksen pinnalliseksi. Kun ressaa tai vetelee ylikierroksilla, ei relaaminen oikein tahdo onnistua. Vaikka tarvitsemme usein avuksemme muitakin keinoja, joskus ammattilaisen apua, voi ensimmäinen iso askel olla se, että palaa takaisin omaan hengitykseensä.
Siksi niiden ärsyttävienkin muistutusten sisältä löytyy arvokas ydin.
Hengityksesi on portti siihen, mikä on nyt, tässä, elossa – sinun kehosi. Riippumatta siitä, miltä siinä juuri tällä hetkellä tuntuu olla, olet siinä, itsesi kanssa.
Kun huomaa itsensä tai sen toisen lähellään hartiat korvissa, kierrokset kovilla, kutsu hengähtämään. Se voi olla paras ja tärkein lahja, jonka antaa.
Lyhyt hengitysharjoitus arjen hetkiin:
Asetu mukavaan asentoon, joko istumaan tai makaamaan pehmeälle alustalle. Jos istut pehmeällä alustalla, voit viedä lantion alle jotakin koroketta – vaikkapa tyynyn tai viltin. Näin selkäsi ei lähde pyöristymään ja hengitys pääsee kulkemaan helpommin.
Sulje hetkeksi silmäsi ja aseta kätesi vatsan päälle, pitäen hartiat rentona. Halutessasi voit asettaa toisen käden rintakehäsi päälle.
Tunnustele hetki, miten oma hengityksesi kulkee. Missä se kulkee? Mihin saakka se virtaa? Liikuttaako se käsiäsi? Mitä muita kohtia se liikuttaa? Tuntuvatko jotkin kehosi osat jännittyneiltä, entä toiset pehmeiltä? Tunnetko jotain muuta?
Kun olet löytänyt hengityksesi ja keholliset tuntemuksesi, voit alkaa laskea hengityskierroksiasi niin, että sisään- ja uloshengitys muodostuvat saman pituisiksi. Esim. Jos sisäänhengityksellä ehdit laskea rauhallisesti neljään, pidennä uloshengitys saman pituiseksi.
Ethän pakota tai puserra hengitystäsi. Seuraa ja laske niin luonnollisia kierroksia, kuin pystyt. Jatka rauhassa muutamien minuuttien ajan.
Minulle kovin kokemus parisuhteessa on ollut olla yhdessä, mutta yksinäinen – kun tarvitsee toiselta jotain mitä ei saa, eikä itsekään osaa kunnolla nimetä sitä mitä kaipaa.
Muutin puolisoni työn perässä ulkomaille. Itselläni ei ollut siellä mitään; ei töitä tai sosiaalisia piirejä. Vaikka yritin parhaani, yksinäisyys ja merkityksen etsiminen toisesta alkoivat värittää elämää mustaksi. Yritin olla paras puoliso, mutta en kokenut onnistuvani siinä.
En halunnut mitään muuta kuin olla rakastettu ja rakastaa. Kaikista eniten tarvitsin toisen huomiota. Toivoin, että hän näkisi minut ja ymmärtäisi, mutta sen sijaan oli kuin välissämme olisi ollut seinä. Se, ettei toinen tunnu ymmärtävän tai näkevän, on sietämätön tilanne. Hain merkitystä ja täyttymystä itseni ulkopuolelta. Odotin, että puolisoni olisi poistanut yksinäisyyteni, mutta koin, että hän vain lisäsi sitä. Tuossa tilanteessa olisi kuitenkin ollut olennaisempaa kysyä itseltäni: Kuka on vastuussa yksinäisyydestäni?
Yksinäisyys parisuhteessa tarkoittaa, että tarpeemme eivät kohdanneet, emme saaneet suhteesta sitä, mitä siltä toivoimme emmekä osanneet kommunikoida tarpeistamme toisillemme avoimesti.
Yksinäisyyden kierteessä irtaantuu helposti omista tarpeistaan eikä niitä edes osaa nähdä kunnolla. Tarpeista keskusteleminen toisen kanssa tuntuu mahdottomalta. Koska itse pelkäsin niin paljon toisen reaktiota, valitsin olla hiljaa. En uskaltanut tai osannut sanoa ääneen, että minua pelottaa ja olen yksinäinen. Pelkäsin, että puolisoni olisi jättänyt minut, jos olisin sanonut jotain ääneen. Tilanne lukkiutui ja olin vain yksinäisempi sekä oloni muuttui vain turvattomammaksi.
Yksinäisyys tuntuu umpikujalta, josta yrittää räpiköidä ulos koettaen löytää tyhjyydelleen täytteen ja itselleen oikean paikan esimerkiksi työstä, parisuhteesta, perheestä tai vaikka uskonnosta. Räpiköinti kuitenkin loppuu vasta sitten, kun ymmärtää, ettei tuota paikkaa välttämättä ole. Kunkin on luotava oma paikkansa ja merkityksen tunne itse. Ne voi rakentaa vasta sitten, jos uskaltaa hylätä pelon siitä, ettei kukaan hyväksy tai kuule ja ottaa itse vastuun paikastaan.
Yksinäisyyttä voi tehdä ymmärrettäväksi itselleen ja muille vain, jos kokee voivansa nousta esiin sallivassa ilmapiirissä ja turvallisessa vuorovaikutuksessa: luottamuksen kulttuurissa, jossa tunteista kyetään puhumaan.
Turvallisen vuorovaikutuksen tilassa järjestetään aitoa aikaa yhdessä, jossa peloista tai kyvyttömyyden kokemuksesta viis kohdataan ja koetetaan puhua vaikeistakin asioista. Silloin ei tarvitse pelätä torjutuksi tulemista, sillä kaikki osapuolet ymmärtävät turvallisen vuorovaikutuksen ytimen ja ovat sitoutuneet rakentavaan keskusteluun.
Turvallinen vuorovaikutus on kuin pallopeli, jossa palloa heitetään ihmiseltä toiselle, ja ainoa tavoite on pitää pallo ilmassa sekä kauniissa liikkeessä kohti toista. Tuossa pelissä vastuu otetaan itsestä ja kaikki tuovat oman panoksensa kommunikaatioon.
Turvallista vuorovaikutusta voi kehittää. Seuraava työkalu on suora lainaus kirjastani Yksinäinen, jossa tarjoan koko joukon erilaisia työkaluja eri elämäntilanteissa koettuun yksinäisyyteen.
Kirjan voit hankkia Hidasta elämää -puodista täältä!
Työkalu: Turvallisen vuorovaikutuksen rakentaminen
Turvallinen vuorovaikutus koskee kaikkia erilaisia ympäristöjä, jossa olemme yhteydessä toisiin ihmisiin. Sallivan ilmapiirin rakentamista voi harjoitella esimerkiksi kiinnittämällä huomiota asioihin, jotka itse olen kokenut merkityksellisiksi:
Valitse asenteesi: Mieti tietoisesti, millä asenteella vuorovaikutustilanteisiin lähdet ja kuinka se palvelee niiden tavoitteita. Voit valita esimerkiksi keskittyväsi tietoisesti siihen, miten huomioit toista keskustelussa, kuinka viet keskustelua eteenpäin tai kuinka päätät torpata toisen jokaisen ajatuksen – sillä keskustelun vaikeuttaminen on myös valinta.
Ota vastuu teoistasi: Toimiakseen ongelmatilanteissa turvallinen vuorovaikutuskulttuuri rakennetaan silloin, kun kaikki on hyvin. Se rakentuu pienissä teoissa. Mieti, miten ja milloin voit tehdä arjessasi turvallista vuorovaikutusta lisääviä tekoja. Ne ovat esim. myönteisiä huomionosoituksia tai rakentavaa ja kunnioittavaa palautetta toiselle.
Pysähdy: Pysähdy jokaisen pienen teon jälkeen ja mieti, mihin suuntaan ne ovat kommunikaatiota vieneet. Edellisessä kappaleessa mainittu SEIS-tekniikka toimii tässäkin.
Asetu toisen asemaan: Mieti vuorovaikutustilanteissa millaiselta ne näyttävät toisen näkökulmasta. Kuinka itse reagoisit, jos toinen kommunikoisi sinulle esimerkiksi kiittämällä tai valittamalla?
Kuuntele: Anna läsnäolosi toiselle ja keskity välittämiseen. Kuullaksesi toisen, voit kysyä, mitä hän tarvitsee.
Sano ”joo, ja sitten…”: Älä torppaa toisen sanomaa sanomalla heti ”ei” tai ”mutta”, vaan reagoi siihen myöntävästi ja vie tuota ajatusta eteenpäin omalla rakentavalla ehdotuksellasi.
Puutu: Ongelmatilanteissa puutu niihin heti niiden ilmetessä. Jos muu ei auta, osta vaikka pehmolelukissa ja heitä se aina pöydälle, kun tunnistat tarpeen pysäyttää tilanne.
Kokeile mallia, jota kutsun ”10 minuutin peliksi”. Toinen puhuu 10 minuuttia ja toinen kuuntele keskeyttämättä. Tämän jälkeen 30 minuuttiin ei saa puhua mitään tästä aiheesta, jotta kuulija saa ajatella ja käsitellä sitä. Koska ihminen helposti reagoi heti puolustautumalla tunteesta käsin, tämä vähintään puolen tunnin ”turva-aika” on tarpeellinen. 10 minuutin peliä voi pyytää toiselta milloin tahansa, kun tuntuu, että on otettava iso asia käsittelyyn, mutta toisella on veto-oikeus pyytää sille lisäaikaa, jos on tilanteessa (esimerkiksi liian väsynyt) ja ehdottaa milloin hän pelin voisi tehdä.
Mokaa: Takapakkeja ja epäonnistumisia tapahtuu väistämättä, mutta niihin ei tarvitse luovuttaa. Suhtaudu omiin ja toisten tekemiin virheisiin myötätunnolla ja lämmöllä. Aina voi muuttaa suuntaa, mutta tämä vaatii kykyä pysähtyä aina pienen askeleen perään. Ja muista, että mokaa on hyvä pyytää aina anteeksi.
Sitoudu: Turvallista vuorovaikutusta ei synny, ellei jokainen siihen itse sitoudu tietoisesti ja sitä halua.
Uskallatko ottaa vastaan hyvää silloin, kun elämä sitä tarjoaa? Usein pyydämme hyvää, mutta sitten kun sitä on oikeasti tarjolla, ihminen ei uskallakaan ottaa vastaan vaan kieltäytyy runsaudesta: “En minä mitään tarvitse”.
Arvottomuuden tunne saa aikaan sen, että ihminen ei koe olevansa hyvien asioiden arvoinen. Usein meillä on tiedostamattomia uskomuksia, millaisin ehdoin voimme ansaita ja ottaa vastaan.
Uskomukset voivat määritellä esimerkiksi
– kuinka paljon pitää tehdä töitä, jotta on ansainnut lomansa
– kuinka paljon pitää tehdä töitä, jotta voi ansaita tietyn summan
– kuinka paljon pitää antaa muille, jotta voi antaa itselleen, ja
– kuinka paljon pitää kärsiä, jotta saa nauttia.
Usein ehdot ovat tiukkoja: ihmisellä on käsitys, minkä pitää riittää ja kuinka ankaraa elämän kuuluu olla. ”Johan minä yhden illan lepäsin, kyllä nyt pitäisi taas jaksaa.” ”Ei se elämä pelkkää juhlaa voi olla.” Nämä uskomukset heijastelevat siinä, millaisena elämä sitten käytännössä näyttäytyy.
Joillakin taas omat tarpeet menevät aina etusijalle: “Pääasia että minä saan mitä haluan.”
Tarkastele, millaisia ehtoja olet asettanut niin antamiselle kuin vastaanottamisellekin. Voisiko hyvän ansaitseminen olla helpompaa kuin olet kuvitellut? Millainen on mielessäsi energian virta, joka sinun pitää antaa, jotta voi ottaa vastaan sen, mitä tarvitset? Uskaltaisitko antaa luottaen, että saat takaisin sen mitä tarvitsetkin? Mitä vapaammin uskallat ottaa vastaan ja antaa, sitä luontevammin runsauden virta elämässäsi kiertää.
Aiheesta lisää Katri Syvärisen uutuuskirjassa Sinun tarinasi voima, joka on juuri ilmestynyt!
Läheisriippuvaisuuteen taipuvainen elää usein avuttomuuden tunteiden suossa, sitä itsekään tunnistamatta. Fokus on usein vahvasti toisessa: Siinä mitä hän tekee tai ei tee ja siinä miten saisi toisesta eheämmän ja turvallisemman version itselleen.
Ollessani itse läheisriippuvuuden suossa tiesin mielestäni vimmatun selkeästi, miten toisen vain pitäisi muuttua, mikä hänen elämäänsä parantaisi ja mikä tekisi hänestä tasapainoisemman. Naamioin nämä kaikki itsellenikin syväksi haluksi auttaa. Ja varmasti siinä oli kyse siitäkin, mutta sitten on se iso MUTTA. Haluni auttaa oli myös naamio sille, ihan täysin itsekkäälle (ja täysin inhimilliselle) motiiville, että saisin itse turvaa.
Ei ole kertakaikkiaan mitään väärää kaivata turvaa ja tasapainoa. Äärimmäisen normaalia ja tervettä. Mutta silloin laitamme itsemme hemmetin haastavaan kohtaan, jos odotamme, että toisen eheytyminen toisi meille sen turvan mitä kaipaamme. Katsotaanpas… Onko se asia käsissämme?
Odottamalla toisen muutosta jäämme helposti itse avuttomaan asemaan, kuin kyvyttömäksi. Toisen voimaantumiseen me voimme vaikuttaa varsin vähän, omaamme taas huomattavasti enemmän.
Läheisriippuvaisuuteen taipuvainen tietää usein liiankin hyvin, mitä toisen vaan pitäisi tehdä toipuakseen, mutta sille on täysin sokea mikä olisi omalla toipumiselle oleellista.
On iso ero tuntea empatiaa ja vetää silti rajat, kuin ylisopeutua ja sallia toistuvasti satuttavaa suhdedynamiikkaa. Et voi pelastaa toista ihmistä rikkomalla itseäsi.
Ylimenevään miellyttämiseen kuuluu usein se, että emme ilmaise rajojamme tai katsomme läpi sormien toistuvasti niiden ylittämistä, sillä ymmärrämme.
Ymmärrämme, että toinen ei tarkoittanut sitä niin. Ymmärrämme, että hänellä on omat kipunsa. Ymmärrämme ymmärtämisen jälkeen.
Mutta auttaako se lopulta ketään? Sinua tai toista tai tilannetta?
Voi välittää ja tuntea empatiaa SEKÄ ilmaista rajansa. Nämä asiat eivät ole toisiaan poissulkevia. Todellisuudessa, itse asiassa he, keillä on terveet rajat, kykenevät syvään myötätuntoon usein parhaiten.
Se, mihin voit vaikuttaa, olet sinä. Mitä kasvua haluat nähdä ja elää todeksi omalla aikajanallasi?
Saat kaivata turvaa. Saat kaivata kuulluksi ja nähdyksi tulemista. Saat kaivata lohtua. Saat kaivata aikuisuutta. Mutta otathan itse vastuun siitä, että jos toinen ei vilpittömistä pyynnöistäsi huolimatta pysty niitä tarjoamaan, miten voisit tarjota näitä asioita itsellesi ja ketkä läheiset ja ystävät ovat heitä, jotka voivat olla myös sinua varten?
_________________________________
Tuntuuko siltä että kannattelet suhdetta yksin? Pyöriikö suhde jatkuvasti ajatuksissa, aiheuttaen ahdistusta?
Läheisriippuvassa suhteessa kulkee jatkuvasti enemmän tai vähemmän mukana pelko, ahdistus ja turvattomuus. Läheisriippuvuus on sitä, että on suhteessa omien rajojen, tarpeiden ja tunteiden kustannuksella.
