Sivu 137 – Hidasta elämää

Vaikeista tunteista puhuminen auttaa rakentamaan aitoa yhteyttä – Jos et kerro tunteistasi, kukaan ei voi oppia tuntemaan sinua

Se, miten reagoimme eri tilanteissa, kertoo siitä, mitä olemme kokeneet elämässämme. Tunteet ovat meille viestejä. Ei huonoja, oikeita, vääriä, hyviä tai pahoja. Vain viestejä.

Usein kuitenkin koemme, että hankalampia tunteita ja viestejä on vaikea tuoda esiin. Ja onhan se vaikeaa: ensin esiin meille itsellemme ja sitten mahdollisesti myös muille. Ensin pitäisi uskaltaa myöntää itselleen, että tuntee pettymystä, epäreiluutta, häpeää, pelkoa, kateutta, syyllisyyttä tai jotain muuta, mikä ei tunteena ole kiva.

Sitten pitäisi vielä tuoda noita tunteita esiin, sanoittaa, toisille – eikä tämänhetkinen maailma ehkä ole aina valmis juttelemaan tunteista niiden oikeilla nimillä. Minulla on usein sellainen mielikuva, että kun tuo esiin jokin vaikean tunteen, koko ilmapiiri kiemurtelee ja yrittää pyristellä siitä eroon.

Mutta jos emme ala kommunikoimaan toisille omista kokemuksistamme tai tunteistamme, emme koskaan tule täysin kohdatuksi kokonaisina, sellaisina kuin syvimmiltään olemme. Silloin emme saa palautetta itsestämme täydellisinä – kokonaisina kaikkine säröinemme.

Viime aikoina olen huomannut, että kun rauhallisesti ja rehellisesti kerron, mitä olen kokenut ja miltä minusta tuntuu, yhteyksiä onkin syntynyt paljon – vaikka aluksi ilmapiiri kiemurtelee ja pyristelee. Koen kuitenkin, että maailmaa pitää totuttaa puhumaan kokemuksista ja tunteista. En voi loputtomiin piilottaa sitä, mitä olen. Nimittäin kun piilotamme osia itsestämme, yhteyttäkään ei synny: jos piilotan itseni, ei minua voi kukaan tunteakaan – en myöskään minä itse.

Mutta kun olemme rehellisiä itsellemme ja muille, yhteys alkaa syntyä. Ja tuossa yhteydessä on yksi ihmiselämän hienouksista.

PS. Hyviä ja oivalluttavia keskusteluja voi syntyä esimerkiksi Puhutaan tunteista -korttien avulla. Kurkkaa kortit TÄÄLTÄ.

Miten oppia sanomaan ei ja asettamaan rajat?

Ei – tuo kuumottelevainen sana, jonka ilmineeraamista niin moni meistä tuskailee työelämässä, ihmissuhteissa, jopa itsensä kanssa. Rajojensa tunnistaminen ja asettaminen on vaikeaa, jos ei ole saanut varhaisissa vaiheissaan tukea omien tunteiden ja tarpeiden tunnistamiselle ja kokemiselle (suurin osa meistä ei ole tällaista luksusta kokenut ja saa ja joutuu opetella hommaa aikuisena). Itseään ei kannata siis kritisoida siitä, että ein sanominen tai itsen suojaaminen tai omien ajatusten ilmaiseminen on vaikeaa.

Yhteys rajoihin syntyy, kun oppii tunnistamaan vihaansa. Viha on monelle pelottava sana – huomaan, että aina kun postaan somessani jotakin vihaan liittyvää, lukijoiden energia vähän supistuu tai vetäytyy (aistin tämän intuitiivisesti). Vihasta on kehkeytynyt aikamoinen tabu: luulemme sen tarkoittavan väkivaltaa, sotaa, räyhäämistä, toisten tallomista ja tuhoamista. Niissä on kyse pelosta, ei vihasta. Viha ja kiukku ovat neutraalia elämänvoimaa – nimen omaan elinvoimaa – ja kun niihin on itseltä lupa ja yhteys, ei tarvitse räyhätä tai tipahtaa kaksivuotiaan tasolle.

Kiukku, ärsytys tai turhautuminen kantaa aina psyykeltä viestiä siitä, kuinka omaa elinvoimaa tarvitsisi nyt suojata. Mille tarvitsisi sanoa ei, mille joo, mistä ottaa etäisyyttä. Voimattomuus, uupumus, toisten loputon kannattelu, ymmärtäminen ja ”rakentavuus” sekä jatkuva yritys riittää kertoo siitä, että viha on itseltä vähän hukassa. Eli: vastuullinen yhteys omaan elinvoimaan on vähän katkolla.

Kiukkua voi oppia tunnistamaan, tuntemaan, sietämään ja purkamaan. Kiukku tuntuu usein kuohahduksena kehossa, kuumenee, alkaa ottaa pattiin. Silloin voi opetella hengittämään muutaman kerran syvempään ja nimeämään tunteen itselleen: ”nyt mua ottaa pannuun”. Kiukkua ei tarvitse väistää tai selittää pois. Sen sijaan itselleen voi antaa pienen aikalisän, jos meinaa räjähtää (ei räjähtelykään haittaa, se on hyvinvointimme kannalta kenties parempi kuin kiukun ainainen nieleminen ja toisten ymmärtely). Kun kiukkunsa kanssa on hetken, sen piikki yleensä laantuu nopeasti. Kun tunteen saa tuntea kehossaan ja sitä oppii purkamaan esimerkiksi kirjoittamalla, luovalla puuhailulla, liikunnalla tai fyysisellä puuhailulla, sen alla olevaan rajan tarpeeseen saa yhteyden. Silloin pääsee intuitiivisemmin kuulolle sen kanssa, mikä itseä nyt rassaa ja mitä asialle tarvitsisi ITSE tehdä sen sijaan että odottelee toisten tajuavan, muuttuvan tai toimivan toisin. Pääsee siis vetämään rajoja.

Rajat eivät ole muuri sinun ja maailman välissä, jotta saisit edes vähän hengitystilaa ja rauhaa. Rajat ovat elinvoimaasi suojaava, joustava ja muuttuva tsydeemi, joka perustuu siihen miltä kulloinkin tuntuu ja mikä tukee hyvinvointiasi.
⁠Rajojen asettaminen on mahdollista siellä, missä antaa itselleen luvan luottaa omaan tunteeseen: tuntuuko tämä hyvältä vai pahalta? Kukaan toinen ei ole asiantuntija sinun rajoihisi – vain sinä voit tietää, missä ne kulloinkin kulkevat. Ja ne kulkevat siellä, mikä tuntuu hyvinvoinnillesi NYT oikealta. ⁠
⁠
Rajojen puolesta TOIMITAAN ja tehdään valintoja. Niitä ei puhuta ja selitetä – se ei ole rajan vetämistä (koska ei toinen välttämättä tajua tai ”kunnioita” selityksiäsi. Eikä kunniota välttämättä tekojasikaan, mutta ero on siinä että olossasi tulee tilaa jollekin paremmalle, kun et käytä elämänvoimaasi selittelyyn ja pyytelyyn vaan itsesi puolesta toimimiseen).⁠
⁠
Rajojen asettaminen on siis itsen kuulostelua ja sen mukaan toimimista, tyyliin: voisin ottaa vähän etäisyyttä tästä ihmissuhteesta ja soitella vähän vähemmän. Tai: nyt mä TARVITSEN sisäisyydelleni enemmän tilaa ja yksinoloa. TAI nyt tarvitsen enemmän yhteyttä ja yhdessäoloa, ja teen sille jotain.⁠ Rajat nousevat sisäisestä turvasta, jossa ANNAT ITSE ITSELLESI sitä mitä tarvitset, käymättä tarpeistasi kauppaa.⁠

Rajojen asettamista voi lähteä opettelemaan niin, että alkaa luoda itselleen sisäistä turvaa. Jos turvaa ja yhteyttä itseen ei ole tai se on vähän hapoilla, on vaikeaa suojata elinvoimaansa ja tarpeitaan. Turvaa voi alkaa luomaan niin, että opettelee ottamaan itselleen arjessa vähän enemmän tilaa, asettumaan kuulolle itsensä kanssa. Sen ei tarvitse olla mitään megalomaanista vaan vaikka pieni ilta- tai aamukävely, päiväkirjan kirjoittamista ja hiljaista aikaa itsen kanssa ilman puhelimen pläräämistä. Yleensä aina tunnistamme ilman sen suurempaa kiukkuakin mitä tarvitsisimme, missä haluaisimme sanoa enemmän ei. Kun turvaa ja tilaa tulee arkisesti itselle enemmän, on helpompaa ilmaista itseään rehellisesti ja tehdä valintoja hyvinvointinsa puolesta. Kun ei sivuuta itseään vaan alkaa järjestää itselleen pieniäkin hoivan hetkiä, on helpompi lähteä töistä jäämättä ylitöihin tai sanoa toiselle, että nyt en jaksa tai tarvitsen vähän omaa tilaa. Tai että en ole samaa mieltä tai halua olla mukana tällaisessa. Alkaa tunnistaa, mikä ei tee itselle hyvää, missä ei tule kuulluksi ja ymmärretyksi – ja voi ymmärtää itse itseään ja tehdä itselle hyvän tuntuisia valintoja.

Jos haluat oppia vahvistamaan rajojasi ja sisäistä turvaasi, lämpimästi tervetuloa huippusuositulle Olet parasta mitä sinulle on tapahtunut -lempetymis- ja voimautumisverkkokurssilleni tai vastaanotolleni. Allaolevasta linkistä löydät lisää.

Voimauttavat kurssini ja valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

10 lempeää ajatusta itsekriittisyyden keskelle

♥ Koskaan ei ole yksiselitteisesti oikeita tai vääriä tapoja toimia. Riittää, että yrität parhaasi ja tiedät sydämessäsi tehneesi oikein, muita kunnioittaen.

♥ Epäonnistumiset ovat osa jokaisen elämää. Voit myöntää virheen ja pudottaa sen matkalle, kun itse siirryt eteenpäin. Huomaat, että mitään pahaa ei tapahtunutkaan. Itse asiassa, jokaisen virheen edessä saat aina harjoitella armollisuutta itseäsi kohtaan. Ilman virheitä koko elämäsi voi mennä ohi peläten epäonnistumista, turhaan.

♥ Voit itse valita, syytätkö itseäsi vai nauratko itsellesi yhdessä muiden kanssa. Itsensä syyttely on helpompi valita, mutta vaikeampaa sietää. Itselleen nauraminen taas tuo iloa epäonnistumisen keskelle. Itselleen hymyileminen ja nauraminen on aina sallittua.

♥ Mokailu antaa muille voimaa. Seuraavan kerran, kun koet häpeää tehdystä virheestä, muista, että arvostelun sijaan suurin osa ihmisistä saa muistutuksen ja vahvistuksen sille, että mokia sattuu kaikille ja se on ok.

♥ Se, kuinka paljon saat aikaan ei ole merkittävää. Merkittävää on se, että kuuntelet itseäsi ja tarpeitasi. Itseäsi kuuntelemalla saat usein huomaamatta aikaiseksi aika paljon kaikenlaista.

♥ Olet sopiva ja hyvä juuri tuollaisena — persoonalliset piirteesi tekevät sinusta kiinnostavan sen sijaan, että olisit kopio jostakusta toisesta.

♥ Jos et tänään jaksa, sinun ei tarvitse. Päiviä tulee ja menee, jokaisen niistä ei tarvitse olla työntäyteisiä. Eteen tulee vielä lukuisia päiviä, jolloin saat antaa kaikkesi.

♥ Kukaan muu ei tiedä rajojasi. Sinun täytyy tunnistaa ja asettaa omat rajasi, jotta voit elää tyytyväisenä. Kaikkeen ei tarvitse eikä voi suostua. Omalla esimerkilläsi inspiroit myös muita avoimuuteen.

♥ Jos asiat eivät mene niin kuin olet suunnitellut, se ei haittaa. Improvisoitu uusi toimintatapa voi tuoda uusia oivalluksia ja onnistumisia.

♥ Jos et jaksa siivota, liikkua, laittaa ruokaa, keskustella ja tavata ystäviä yhtä usein kuin joku toinen, et ole huonompi ihminen. Sinun ei tarvitse verrata itseäsi muihin, sinun ei tarvitse jaksaa samoin kuin joku toinen. Meillä jokaisella on omat taustamme, arkemme ja tavoitteemme. Jos eläisit elämää jonkun muun sääntöjen ja standardien mukaan, olisitko onnellinen?

Mikä ajatus auttaa sinua itsekriittisyyden keskellä?

Tunne ja käytös ovat eri asioita: tunne ei ole valinta mutta käytös on

Tunteet ovat viestejä kokemuksistamme. Siitä, miten meitä on kohdeltu ja miten olemme oppineet olemaan tässä maailmassa. Et voi päättää millaisia tunteita sinussa syntyy – siksi mikään tunne ei ole koskaan väärä tai vääränlainen.

Jos omiin tunteisiin ei ole tutustunut eikä opettanut aivoja käsittelemään tunnereaktioita, voi käydä niin, että tunteen ja käytöksen väliin ei jää lainkaan harkinta-aikaa vaan ne ovat ikään kuin samaa pakettia. Siksi usein sanotaan, että tunteet eivät kuulu esim. työpaikalle.

Usein me ihmiset jaamme tunteet negatiivisiin ja positiivisiin sen mukaan, tuntuvatko ne ikäviltä vai mukavilta. Tunteet ovat kuitenkin vain tunteita. Aina oikeita ja oikeanlaisia kokemuksestamme kertovia viestintuojia.

Jokaisella meistä on sisuksissaan iso valikoima tunteita aina inhosta iloon ja kaikkea siitä väliltä. Joidenkin tunteiden kanssa olemme tutumpia ja tunnistamme ne helpommin. Toisiin emme ole vielä tutustuneet. Tunnistamattoman tunteen kanssa saatamme kokea olon vain epämääräisen kurjaksi – mieli ei tunnista, että kyse on vaikkapa pettymyksestä.

Jotkut tunteet kiellämme, koska ajattelemme, että niitä ei saisi tuntea. Luulemme, että hyvä ihminen ei tunne kateutta eikä vihaa.

Tunteet ja niihin reagoiminen ovat kaksi eri asiaa. Suuttumisesta ei minkään luonnon lain mukaan seuraa aina räjähtämistä. Mielensä pahoittaminen ja loukkaantuminen ei johda automaattisesti sanan säilällä sivaltamiseen tai mykkäkouluun napsahtamiseen.

Tunteen ja reaktion väliin pääsee tekemään valintoja, kun ensin huomaa tunteensa. Tunteen tiedostaminen venyttää sen ja reaktion väliin pienen raon – hetken, jolloin voimme pysähtyä nanosekunniksi ja valita tavan, jolla tunteeseen reagoimme. Vaihtoehtoja on monia.

Usein meille tulee omat vakkaritavat reagoida tiettyihin tunteisiin. Jonkun viha saa kihahtamaan välittömästi, toinen kiristelee kiukun tullen hampaitaan, ettei vaan sanoisi mitään sopimatonta ja kolmas yrittää kieltää itseään tuntemasta sitä.

Jonkun automaattireaktio on syyttää toista omista tunteistaan. Selittää omaa huonoa käytöstään toisen käytöksellä. Onneksi variaatioita on enemmänkin ja kun tunteen huomaa voi valita kokeilla erilaisia, tilanteeseen sopivia tapoja käyttäytyä.

Tunne tulee aina jostain syystä ja kun se on tullut, se on siinä. Ja se on vain tunne. Ei käsky toimia tietyllä tavalla.

Voimme päättää sanottaa tunteemme – kertoa, että suututtaa tai sattuu. Tai voimme vain tutkailla sisäisesti mitä tunne meille oikein tahtoo sanoa – mitä tietoa tuo minusta minulle. Mitä kannattaisi huomata? Viha voi kertoa, että rajojani on ylitetty. Tai tunne voi olla vain kaiku jostain menneestä samantapaisesta tilanteesta, joka ei oikeasti liity tähän hetkeen.

Mm. aikuisten tunnetaitoja opetellaan Mindfulness ja lempeys itseä kohtaan -verkkokurssilla, joka on nyt -32% tarjouksessa eli hintaan 39,90€ (norm. 59€) – ILMOITTAUTUMINEN AUKI 7.6. LUE LISÄÄ!

Unessa toivuin sinusta – miten muistot sattuvat ja arpeutuvat

Näin sinusta unta.

Aamulla muistin sinut kokonaan. Sinut ja kaiken mitä silloin joskus teimme, keiden kanssa ja missä kuljimme, miltä tuntui nuoruuden avonainen maailma: ihana, ihmeellinen, kaunis, taianomainen. Muistan vanhempiesi kylmän auton, Leevi and the Leevingsin ja Supertrampin. Muistan vanhempiesi auton rekisterinumeron. Välimatka nykyhetken ja menneen välillä kutistuu olemattomaksi. Olet aivan lähelläni. Tuskin kahtakymmentä.

Muistot avautuvat kuin laatikoston laatikot, yleensä kiinni ja jonakin hetkenä auki. Kuin laatikon ollessa kiinni ne olisivat tallessa, laatikon avautuessa lepattavat karkuun kuin lintuparvi, pelmahtavat kuin kurittomat koirat nurmelle, täyttävät kaiken tilan ja värittävät nykyhetken vieraaksi. Kuin joku olisi taittanut aivojen poimut suoraksi, paljastanut pölyttyneet synapsit tietoiselle mielelle alleviivatakseen, että katso, muista, tämäkin oli joskus totta. Sinä rakastit tätä. Sinä rakastit häntä.

Taannun, ihan vain hetkeksi, osa minusta ajatteleekin kuin se joku, joka joskus olin. Ei kokonaan, mutta vähän. Sen verran, että suren asioita, joita en yleensä sure ja itken sinua, vaikken yleensä sinua itke.

Traumatutkija Peter Levine jakaa muistin eksplisiittiseen ja implisiittiseen. Eksplisiittisessä muistissa ovat kaikkein tietoisimmat asiat, vaikkapa kauppalistat ja sähköpiirrustukset, tarinat joilla on alku, loppu ja looginen sisältö alun ja lopun välissä. Se on selvärajaisen muistamisen aluetta: siellä todetaan, organisoidaan, luetteloidaan. Siellä on myös autobiografinen muisti, joka jäsentää tunteiden sävyttämän elämänlangan muistamista. Auttaa ymmärtämään onnen ja epäonnen vuorovesiä, muodostamaan omasta elämänkulusta tarinan, jonka voi muistaa oman elämänsä kertomuksena. Se myös yhdistää rationaalisen, viileän ja loogisen asiapitoisen muistin implisiittiseen “epärationaaliseen” muistiin.

Implisiittisen muistin aluetta ovat emotionaaliset ja proseduraaliset muistot, nippu tunteiden ja toimintojen ympärille ryhmittyneitä ja toisiinsa yhteensulautuneita kaavoja ja taitoja. Ne ovat “kuumia”: valuvat reaktioihin, toimintamalleihin ja mielikuviin ohi tietoisen mielen. Ne vyöryvät muistin syövereistä pakottavina tuntemuksina, aiheuttaen voimallista halua toimia tietyllä tavalla. Ne myös tuntuvat vastaansanomattoman tosilta. Niiden epämääräistä yksilöimätöntä, mutta ylivyöryvää vaatimusta on vaikea ohittaa.

Esimerkiksi traumaattiset kokemukset asuvat kehollisen muistin uumenissa. Niiden liiallisen raju kipu on lokeroitunut eristyksiin “autobiografisesta” muistista. Kipeä muisto ei tule osaksi tarinaa itsestä. Tuntemus ja narratiivi eivät kohtaa.

Näinkö sinusta unta siksi, että jotain on jäänyt mielessäni kesken? Ehkä. Unitutkija Matthew Walker esittää, että uni — ja etenkin REM-uni — tarvitaan, jotta toivumme saamistamme emotionaalisista kolhuista. Pystymme unessa käsittelemään traumaattista painetta hoitavalla tavalla. Näin nukuttu aika todellakin parantaa.

Ehkä parantelin vanhoja haavoja? Kävin tapaamassa sinua ja korjaamassa jotain, mitä piti hoivata?

Levine väittää, että kun paine kipeän muiston ympäriltä on purkautunut, sen polte hellittää. Se muuttuu lämpimäksi, haalistuu. Muistoja deletoidaan ja editoidaan vuosien varrella. Siksi muistojen sävyt voivat muuttua sen mukaan, miten ne muistetaan ja miten muisto asetetaan elämän narratiiviin.

Kun muistojen laatikko on mennyt taas kiinni, kun aivojen poimu on taittunut kallon hämärään suojaan, kun etäisyys menneen ja nykyhetken välillä tuntuu taas pitkältä — olen taas tässä hetkessä, kaukana sinusta. Melankolia on poissa. Kuvien virrassa tulet minua vastaan. Olet isäsi näköinen. Hymyilyttää. Muistan isäsi 50-vuotisjuhlissaan lahjakeinutuolissaan ruusujen ja marmorijalkaisten viirien keskellä.

Rullaan eteenpäin, kuin ajaisin autolla ohitsesi. Vilkutan. Lähes kaiken sinusta jo melkein unohdin.

Haluaisitko lukea lisää tältä kirjoittajalta? Voit kuunnella äänikirjana Keiju Vihreäsalon kirjan Jotta voisin rakastaa.

4 syytä luopua ylimiellyttämisestä

Ylimiellyttäminen on hyvin usein alitajuinen selviytymiskeino, joka on pyrkinyt suojaamaan hylätyksitulolta ja yksi jäämiseltä. Ylimiellyttäminen kääntyy kuitenkin helposti itseämme vastaan varsinkin parisuhteissa – saatamme miellyttämisen ja ylisopeutumisen ”turvin” pitää yllä toimimatonta suhdedynamiikkaa, joka ei lopulta ole meille itselle edes tyydyttävä.

Ylimiellyttämisen vastakohta ei ole ilkeys, vaan emotionaalinen rehellisyys, jonka voi tehdä sekä itseä että toista kunnioittaen.

Emotionaalinen rehellisyys on avain autenttiseen yhteyteen ja vain sitä kautta voi saada kokemuksen aidosta hyväksynnästä – tai vastaavasti emotionaalinen rehellisyys saattaa tehdä näkyväksi suhteen todellisen tilan. Miten suhteessa on tilaa käydä kenties vaikeitakin keskusteluja, koskien vaikka rajoja tai tarpeita? Jos suhteessa ei ole tällaista tilaa ja se pysyy yllä vain niin kauan kun toinen miellyttää… ei se taida olla kenellekään kovin hyvä ratkaisu.

4 syytä miksi luopua ylimiellyttämisestä

On vaikea luoda autenttisia ihmissuhteita – jossa on tilaa myös vaativille tunteille, rajoille ja erimieltä olemiselle.

Et voi tulla syvästi kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi.

Pidät yllä uskomusta että kelpaat ja saat rakkautta vaan kunhan olet ”helppo”

Alat herkästi kantamaan sisälläsi pettymystä jonka seurauksena on alttius uhriutua

Ylimiellyttämisen takana on usein jokin pelko, tunnistatko mikä se on kohdallasi? Mitä rohkaisevia sanoja tarvitsisit itseltäsi uskaltaaksesi olla kuuntelematta pelkoa?

Sinä olet arvokas ja ansaitset tulla hyväksytyksi, ihan kokonaisena. Ystävällisyys ja toisten huomiointi ovat valtavan kauniita taitoja, mutta koskettavathan ne myös sinua itseäsi?

Katso lisää aiheesta videolta

Tunnetko helposti syyllisyyttä rajojen asettamisesta tai hallitseeko pelko toisen reaktiosta liikaa sinua?

Kaipaatko tukea rajojen vahvistamiseen?

Tervetuloa mukaan 19.10. alkavalle kurssille tarjoushintaan 79 € (norm. 119 €). Tarjous voimassa 26.10.2023 saakka. Voit käydä kurssin omaan tahtiisi helmikuun 2024 loppuun asti.

Verkkokurssi tunnelukoista sopii sinulle, joka…

💚 Olet taipuvainen ylisuorittamaan ja tiedät jo, että hellittäminen ei onnistu vaan tahdonvoimalla

💚 Et oikein tiedä, miten vaativien tunteiden kanssa ollaan, joten tunteiden välttäminen tai niistä käsin reagoiminen on sinulle tutumpaa

💚 Olet taipuvainen ylimiellyttämään, ja tiedät että sinun olisi hyvä opetella parempia raja taitoja

💚 Jos pelkäät että sinulle suututaan tai että sinut hylätään, valitset mielummin ylisopeutua itsesi terveen puolustamisen sijaan

💚 Huomaat että elämässäsi toistuu samankaltaiset kaavat etkä oikein tiedä miten toimia toisin

💚 Haluat oppia ymmärtämään ja hyväksymään itseäsi syvemmin

💚 Haluat löytää keinoja vaativien tunteiden kohtaamiseen itseäsi hylkäämättä

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan täältä

Verkkokurssi tunnelukoista – Näin voit tunnistaa ja työstää tunnelukkoja

Surun, ilon, kiukun ja pelonkin kokemiseen tarvitaan sisäistä turvaa – Silloin elämässä voi voida syvästi hyvin

Olen aikoinaan ollut aivan superkujalla tunteideni kanssa ja turvaton. Olen varhaisissa vaiheissani jäänyt yksin tunteideni kanssa ja oppinut selviytymis- ja puolustuskeinoja, joiden avulla olen voinut sutia omia autenttisia tunteitani sivuun. Elämässä ei voi voida kovin hyvin, jos omiin tunteisiin ole lupaa ja jos niitä ei tunnista. Silloin ei kerta kaikkiaan voi elää syvän voimautuneesti ja terveen riippumattomasti, koska jokainen tunne on tärkeä viesti psyykeltä siitä, mikä suojaisi hyvinvointiamme ja mitä tarvitsemme.

Jos ei ole yhteyttä tunteisiin, ei voi ottaa koppia tarpeistaan. Silloin odottelee ja toivoo läheisriippuvaisesti, että jokin ulkopuolelta tulisi ja täyttäisi omat tarpeet. Se näkyy juuri selviytymismekanismiemme kautta elämisenä: suorittamisena, miellyttämisenä, kontrolloimisena, älyllistämisenä, paahtamisena, väistelemisenä, pakenemisena (itsensä kiireisenä pitämisenä, addiktioina, toisten terapoimisena, loputtomana jeesaamisena ja kannatteluna), tarpeistaan kauppaa käymisenä.

Tunneyhteyden puutteella ei ole sen kanssa tekemistä, kuinka ”tunteellisia” temperamentiltamme olemme. Olen itse tosi voimakkaasti kokeva ja tunneyhteyden löytäminen ja sisäisen turvan vahvistuminen ovat olleet olennaisia asioita, joiden myötä voin elää sydämeni kautta rakastaa itseäni ja toisia, läheisriippvuudesta eheytyen.

Sisäinen turva ja perustunteiden ja niiden alla olevien tarpeiden ymmärtäminen ovat todella olennaisia itsearvostuksen ja syvästi hyvinvoimisen skilssejä. ⁠Tunneyhteyden opettelussa ensimmäinen asia on sisäinen turva. Jos olet ihan, että ai mikä turva (niin kuin itse olen ollut), voit katsoa esimerkiksi sosiaalisen median kanaviltani aiheesta tekemiäni videoita: @annataipale (instagram) ja Anna Taipale (Youtube).

Kun sisäinen turva alkaa vahvistua, selviytymiskeinoiltaan saa tilaa kuulostella itseään. Syntyy lempeämpää yhteyttä, jossa tunteitaan voi alkaa kuulla, tunnistaa ja nimetä tunteitaan. Onko tämä iloa, surua, vihaa, pelkoa? Kun lisäksi tietää, mistä tarpeista perustunteet viestivät, tarpeistaan voi opetella huolehtimaan itse. Se ei tarkoita, että pitää pärjätä yksin (joka on läheisriippuvainen selviytymiskeino) vaan niin että tunnistaa: tarvitsen apua, tukea, turvaa ja hoivaa – ja voin itse myös pyytää niitä toisilta.

Tunnetaitoja ovat: tunteen tunnistaminen ja nimeäminen, tunteen kehossaan tunteminen ja vastaanottaminen eli tunteen sietäminen ja kannattelu, tunteen säätely ja sen purkaminen. Tämän prosessin myötä alkaa kuulla, mitä tarvitsee ja kaipaa. Kun tunneyhteys itseen syvenee, löytyvät myös rajat: oman tilan ja ajan tarve, tarve sanoa ei ja tarve ottaa etäisyyttä. Tunteiden kautta löytyy yhteys myös hoivan, kuulluksi ja nähdyksi tulemisen tarpeeseen, sekä tarve tunneyhteyteen toisten kanssa. Muita tarpeita ovat mm. tarve kuulua johonkin, tarve kokea sisäistä turvaa ja tarve toteuttaa itseään merkityksellisesti.

Tunteita ei tarvitse ”työstää” – se on pikemminkin niiden ohittamista ja sivuuttamista tuntemisen sijaan. Tunteet ovat kehossamme, ne tuntuvat ja tallentuvat sinne. Ei siis tarvitse alkaa kaivelemaan ”menneisyyden haudattuja tunteita”, vaan alkaa tulla yhteyteen sen kanssa, mitä TÄNÄÄN tunnen. Sen myötä myös alapainetut ja kohtaamattomat asiat alkavat omassa tahdissaan nousta esille. Tunnetaitojen opetteluun kannattaa ottaa ulkopuolista apua vastaan (niitä oppii oman sisäisen turvansa ja tunneyhteytensä löytäneen auttajan – esimerkiksi minun, tai jonkun toisen tunneyhteydessä olevan terapeutin, avulla).

Omien tunteiden ja tarpeiden tunnistamisessa ja sisäisen turvan vahvistamisessa pääset alkuun myös verkkokurssillani Olet parasta mitä sinulle on tapahtunut. Sitä saa käydä omaan tahtiin kesän ajan kesäkuun ensimmäisestä päivästä (aloittaa voit myöhemminkin) elokuun loppuun. Rakkaasti tervetuloa mukaan, kurssin esittely- ja ilmoittautumissivun löydät allaolevasta linkistä).

Kuva: Unsplash Anriyoko Podilnyk

Näin pääset käsiksi unelmiisi – 5 askelta, joiden avulla ylität itsesi!

Houkutteleeko muutos – mutta sinun pitäisi ensin rohkaistua, jotta ylität itsesi? Haluaisit rohkaistua soittamaan sen puhelun? Tai hakemaan sitä työpaikkaa? Tai tekemään mitä tahansa uutta, joka houkuttelee, mutta samalla jännittää?

Minulle on luontaista kokeilla kaikenlaista uutta. Teen monenlaisia luovia projekteja, ja niihin hyppääminen vaatii toisinaan aika paljonkin kanttia. Mutta jos en ylitä itseäni ja epäilyksiäni, en tule näkemään, miltä tuon uuden asian kokeileminen ja saavuttaminen tuntuu.

Olen jännittänyt monta kertaa oman elämäni suuria harppauksia.

Halusin käyttää muusikon kykyjäni, ja innostuin rap-artisti Signmarkin tarinasta. Lähetin siis yksinkertaisen Messenger-viestin suoraan Signmarkille ja kysyin, tarvitsisiko hän taustalaulajaa. Vastaus kuului: ”En, mutta tarvitsen kirjoittajan rap-lyriikoille.” Vastasin takaisin: ”Onnistuu.” En ollut aikaisemmin kirjoittanut rap-lyriikoita kenellekään muulle kuin itselleni, omaksi ilokseni. Minusta tuli yksi Silent Shout -levyn sanoittajista ja säveltäjistä – ja laulankin tuolla levyllä.
Halusin julkaisijan kirjalleni Seksi ja läsnäolo. Lähetin käsikirjoitukseni ja esittelytekstin itsestäni Basam Booksille. En ollut aikaisemmin tehnyt käsikirjoitusta, enkä tiennyt oliko se oikeastaan sellainen kuin pitäisi. Minulle vastattiin seuraavana päivänä: ”Voitko tulla käymään?” Kirja julkaistiin 2014, ja siitä otettiin 2020 toinen, uudistettu painos.
Halusin alkaa bloggaajaksi Hidasta elämää -sivustolle. Lähetin sähköpostia Pequlle ja Sannalle. Se jännitti, ja kannatti. Tapasimme ja aloitimme yhteistyön.
Halusin esiintyä Täysii-seminaarissa Tampere-talolla. Kirjoitin seminaarin vetäjälle Andy Hopille viestin, jossa kerroin haluavani esittää säveltämäni & sanoittamani laulun seminaarin avausnumerona. Pääsin mukaan.

Mitra Vasara muusikko — TÄYSII-seminaari 2020, kuva Ansku S.

Paras neuvoni itsesi ylittämiseen on:

Ota yhteyttä, niin avaat mahdollisuuksia.

Ahaa, eli ylität itsesi aina kun toimit näin?

Ei, jos tekemäsi asiat eivät ole aitoja. Minusta olisi ihanaa olla eteerinen, taitava ballerina. Se ei kuitenkaan tunnu olevan korteissani. Osaan tanssia, mutta minusta ei olisi ballerinaksi.

Kun tutkin tarkemmin tuota tunnetta, löydän enemmänkin ihailua taitavia tanssijoita kohtaan kuin aitoa halua toteuttaa tanssijan ura itse. Minulle riittäisi, kun saisin aikuisbaletissa pukea ylleni ballerinan hepeneitä, sulkia ja liehuvia harsoja!

En olisi ikinä saanut mitään näistä itselleni todella merkittävistä kokemuksista elämääni, jos en olisi itse avannut suutani!

5 askelta, joiden avulla ylität itsesi

Mieti ensin lyhyesti, mikä on pahinta, mitä voi tapahtua. Ehkä sinulle sanotaan ei. Tai jopa nauretaan. Mutta jos joku nauraisi sinulle, et varmasti haluaisikaan tehdä yhteistyötä hänen kanssaan. Jos joku sanoisi ei, voisit etsiä toisen tien, tai tutkia oliko halusi sittenkään aito – vai pelkkä heitto. Kun olet käynyt läpi pahimman mahdollisen reaktion jo mielessäsi, et enää jännitä tai pelkää läheskään yhtä paljon! Varaudu toki parhaaseen reaktioon – käy negatiivinen reaktio vain nopeasti läpi mielessäsi, mutta älä jää miettimään sitä, sillä silloinhan se vain vahvistuu.
Pohdi, keneen oikeasti haluat ottaa yhteyttä. Ehket ilmiselvimpään ihmiseen lähipiirissäni, vaan johonkuhun muuhun. Etsi tämän ihmisen yhteystiedot. Silloin olet jo ottanut askeleen, ja seuraava tuntuu paljon helpommalta!
Omaksu leikkisä asenne. Toteuta askeleet itsessään ammattimaisesti, mutta pidä asenteesi freesinä ja lapsenomaisen iloisena: ”Miten jännittävää, että aion tehdä näin! Mitäköhän mukavaa tästä seuraa? Tuntuupa ihanalta voittaa itsensä!”
Ota yhteyttä. Jätä yhteydenotosta pois tarinasi ja sen jännittämisestä – kerro mahdollisimman yksinkertaisesti vain se, mitä haluat sanoa.
Ole ylpeä itsestäsi. Tämä on tärkeä askel! Viestitä itsellesi, että olet toiminut oikein – ja juhlista sitä!

Katsasta Mitran ihanat kirjat Sydämen seksi ja Meidän vuosi TÄSTÄ!

Kun alat puhua itsellesi ystävällisemmin, jotain olennaista sisälläsi muuttuu

Sanotaan, että sisäinen äänemme koostuu pitkälti siitä, miten meille on lapsena puhuttu. Siitä, mitä aikuiset ympärillämme ovat meille sanoneet ja miten he ovat sen sanoneet. Emme voi enää vaikuttaa siihen, miten meitä on kohdeltu, mutta voimme vaikuttaa siihen, miten puhumme itse itsellemme. Jos sisäinen puhe on julmaa, olokin on sen mukainen.

Muuttamalla tapaamme puhua itsellemme ja muuttamalla suhtautumistamme epäonnistumisiin tai vaikeisiin hetkiin, jotain olennaista sisällämme alkaa muuttua.

Omien korvien välissä alituisesti papattavaa puhetta ei aina huomaa. Silti tuon sisäisen puheen sisällöllä, sanoilla ja sävyllä on valtaisa vaikutus oloomme. Varsinkin jos emme ole tietoisia siitä.

Jo sisäisestä puhujasta tietoiseksi tuleminen avaa muutoksen mahdollisuuden. On aikamoinen ero sillä, kulkeeko päivänsä epäinhimillisiä vaativan ankaran kriitikkolauman kanssa vaiko lempeän kannustusjoukon kera.

Omaan sisäiseen – ja ulkoiseen puheeseemme voimme onneksi vaikuttaa. Kunhan ensin pysähdymme kuuntelemaan ja kuulemaan mitä itsellemme oikein juttelemme.

Sisäinen puhe toistelee usein samoja juttuja. Ja mitä enemmän samoja juttuja pyörittää, sitä helpommin voi harhautua luulemaan niitä totuuksiksi. Sitähän ne eivät ole. Ne ovat vain sisäistä puhetta. Samanlaisissa tilanteissa usein samanlaista ja saman sävyistä. Ei aina kovin kannustavaa. Joskus jopa lytistävää ja latistavaa.

Huippusuorituksia vaativa ankara puhe ei saa meitä antamaan parastamme vaan se tekee meidät epävarmoiksi ja pelokkaiksi. Virheistä ja epäonnistumisista muistutteleva puhe estää kokeilemasta uutta. Sillä voi olla hyvä tarkoitus kun se yrittää suojella meitä, mutta samalla se rajoittaa rajusti.

Sisäisen puheen myötä voi muuttaa suhtautumistaan epäonnistumisiin ja vaikeisiin hetkiin.

Kannustava puhe availee rohkeuden ovia. Se kertoo luottavansa sinuun ja mahdollisuuksiisi. Rohkaisee ja lohduttaa jos epäonnistut. Kiittelee siitä, että uskalsit yrittää. Kannustaa. Kertoo, mitä kokemuksestasi voi oppia. Sanoo vahvistavia sanoja siitä sisäisestä kohdasta, joka haluaa sinulle vain hyvää.

Voit valita miten itsellesi puhut. Millaisin sanoin haluat elämääsi siivittää?

Sinä tunnollinen: Älä tee parastasi – se on aivan liikaa!

”Tee parhaasi, se riittää” on hyvää tarkoittava sanonta, mutta perfektionismiin taipuvaisille ja tunnollisille tuo lause on kompastuskivi. Tunnollinen nimittäin tekee usein yli omien resurssiensa parhaansa. Laittaa itseään likoon enemmän kuin pitäisi. ”Riittävällä” ei ole rajoja, koska ainahan pystyy pikkaisen parempaan, kun oikein yrittää! Ja kun oikein tekee ja tekee, yrittää ja yrittää, on tullut tehtyä liikaa suhteessa omiin voimavaroihin. Väsyy. Uupuu.

Jos tunnistat itsesi tunnolliseksi, ei ehkä kannata tehdä parastaan, koska optimismi johtaa liialliseen tekemiseen ja sitä myötä oman hyvinvoinnin unohtamiseen. Silloin ”paras” on jotain, mitä ei koskaan voi saavuttaa. Kuulin tutulta, että hän ei anna koskaan viittä tähteä millekään suoritukselle tai palvelulle, koska aina on olemassa mahdollisuus siihen, että on jotain parempaa. Aina. Paras ei koskaan ole olemassa, se on aina vasta tulossa. Se, että pyrkii tekemään parhaansa, saattaakin tarkoittaa sitä, että sitä ei voi koskaan saavuttaa – mutta sen perässä voi aina juosta, uupumiseen asti.

Jotta tuo helpottavaksi ja lohdulliseksi tarkoitettu sanonta ”tee parhaasi, se riittää” voi toimia, täytyy määritellä:

Mikä on tässä hetkessä paras? (Se ei voi aina kaikissa tilanteissa tarkoittaa samaa!)
Mikä on riittävä? (Mitkä ovat todelliset resurssit suhteessa oman hyvionvoinnin ja elämän tasapainon säilyttämiseen?)

Olen itse kulkenut (pitkän) matkan tunnollisesta omien rajojen ymmärtäjäksi. Minulle ”riittävä” on päätös. Päätän etukäteen, mikä tässä kohtaa näillä resursseilla riittää. Ja sen puitteissa pyrin tekemään parhaani. Nykyään tiedän, että teen parhaani vain oman hyvinvointini säilyttämisen puitteissa – ja sen pitää riittää!

Jos olet jo oppinut, missä rajasi kulkevat eli mikä on ”riittävä” ja ”paras”, voit hyvin tehdä parhaasi ja luottaa, että se riittää.

Mutta jos olet turhan tunnollinen, kirjaa itsellesi ylös parempi sanonta: ”Älä tee parastasi, se on aivan liikaa!”

Jos kaipaat lisää lempeyttä itseäsi kohtaan tai koet tunnollisuusuupumusta, lue lisää Mindfulness ja lempeys itseä kohtaan -verkkokurssista, joka nyt 7.6. saakka -32%-alessa (NYT 39,90€, norm. 59€)

Ulkokuori ei kerro siitä, minkälaisia kipuja ihminen kantaa sisällään

Kuka tahansa ulkoisesta olemuksesta riippumatta voi kärsiä sisäistä säröistä, kehoon elämän jättämistä jäljistä ja syvällä soluissa piilevästä häpeästä. Myös se, joka ulkoisesti näyttää mahtuvan kauneusihanteiden ja tiukkojen kehonormien sisään.

Kehosuhteeseen vaikuttavat hämmästyttävän monet asiat – sellaisetkin, joita emme aina tule ajatelleeksi. Ulkoisten paineiden, kehoihanteiden ja suoranaisen kehosyrjinnän lisäksi kannamme mukanamme koko elämän kokemuskirjoa.

Se, miten koemme itsemme ja oman kehomme ei kuitenkaan ole pääteltävissä siitä, miltä näytämme ulospäin. Muun muassa lapsuusajan kiintymyssuhteet, lähisuhteissa koettu turvattomuus, henkinen ja fyysinen kaltoinkohtelu, kiusaamisen tai väkivallan kohteeksi joutuminen ovat esimerkkejä kokemuksista, jotka voivat jättää pysyvän jäljen keholliseen minäkuvaamme.

Aina kaltoinkohtelun ei tarvitse kohdistua itseen, myös esimerkiksi lähisuhdeväkivallan tai muun järkyttävän tapahtuman todistaminen saattaa jättää kipeän haavan sisällemme. Sellaisen, joka ennen pitkää katkaisee yhteyden itseemme ja omaan ytimeemme, heittää häpeän ja syyllisyyden varjon sisäisen valomme päälle. Toisinaan elämä taas kiepsauttaa sisäisen maailmamme ympäri vakavan sairastumisen, onnettomuuden tai muun arjen perustuksia vavisuttelevan tapahtuman myötä.

On totta, että kulttuurimme nostaa tietynnäköiset, -väriset, -kokoiset ja -ikäiset kehot keskiöön jättäen muut ulkopuolelle. Myös yhteiskunta rakenteineen altistaa toiset meistä herkemmin erillisyyden, turvattomuuden ja häpeän kokemuksille. Silti elämä ei säästä ketään meistä haavoilta, päinvastoin. Suurin osa taakoistamme on tavalla tai toisella jaettuja ja toisiinsa kietoutuneita.

Haavojen syntysyitä tärkeämpää on kuitenkin toivo toipumisesta. Vaikka olisi ajautunut kauaksi omasta kehokodistaan, sinne on mahdollista löytää takaisin – ajan ja avun kanssa.

Kun sisintä koetelleet kokemukset löytävät paikkansa oman elämäntarinamme varrelta, ne lakkaavat painamasta jokaista askeltamme. Silloin myös keho saa kokea rauhan. Tuossa sisäisen rauhan tunteessa on turvallisen kodin perustukset. Sen aivan ainutlaatuisen paikan, jossa voit olla juuri sellainen kuin olet. Jossa se, mitä olet joutunut kokemaan, lakkaa olemasta sinun syysi. Et ole enää vääränlainen, vaikka ulkomaailma sanoisi mitä tahansa.

Jokaisella meistä on oma tarinansa ja omat haavansa. Tuomalla esiin kokemuksemme hälvennämme samalla häpeän voimaa – ja löydämme usein eroavaisuuksistamme huolimatta paljon yhteistä.

Emme ole yksin kipuilumme kanssa.

Lisää traumoista ja niiden vaikutuksesta kehosuhteeseen voit kuunnella kirjasta Kotona kehossa. Kirja on saatavilla äänikirjana.

Mindfulness -workshop-sarja suorittajille, ahdistuneille, tunnollisille ja muille vaatimusten uuvuttamille

Mindfulness on paljon tutkittu menetelmä, joka auttaa parantamaan mielentaitoja.

Kenelle Mindfulness -workshop-sarja: Lempeys itseä kohtaan sopii?

Tuntuuko sinusta siltä, että vaadit itseltäsi liikaa? Tai muut vaativat liikaa, mutta sinun on vaikea sanoa EI? Onko olosi usein väsynyt ja vetämätön? Surraavatko ajatuksesi niin, että on vaikea saada niitä pysäytettyä? Ovatko ajatuksesi vaativia, tuomitsevia tai arvostelevia – sellaisia, jotka eivät tsemppaa ja kannusta? Onko sinulla stressistä aiheutuvia oireita: ylivirittyneisyyttä, ahdistuneisuutta, jatkuvaa paineen tai huonommuuden tunnetta tai yleistä harmauden tunnetta?

Jos vastasit johonkin kysymykseen KYLLÄ, Mindfulness-workshop-sarja: Lempeys itseä kohtaan on sinua varten!

Löydät workshop-sarjan Hidasta elämää -sovelluksen Hetki itselle -osiosta. Hetki itselle -palvelun kaikki sisällöt (workshopit, meditaatiot ja muut rauhoittavat sisällöt) saat käyttöösi hintaan 8,90€/kk tai 79€/vuosi. Tilauksen voi tehdä sovelluksen sisässä.

Lataa maksuton Hidasta elämää -sovellus TÄÄLTÄ.

Mindfulness -workshop-sarja: Lempeys itseä kohtaan opettaa sinut vahvistamaan itseäsi sisäisesti niin, että sinun on helpompi…

…oppia tuntemaan itsesi ja myös tunnistamaan omat henkiset ja fyysiset rajasi
…näyttää rajasi ilman sisäistä vääntöä
…toimia omana itsenäsi hankalien ihmisten kanssa menettämättä omaa voimaasi
…käsitellä tunteita – myös niitä, jotka vievät voimia
…erotella ja annostella ajatuksia ja ajatusvirtaa
…toimia arvojesi mukaisesti
…keskittyä siihen, mihin haluat
…ottaa aikaa lepäämiselle ja palautumiselle
…lisätä pitkäaikaista henkistä hyvinvointia
…laskeutua mahdolliselle lomalle tai kesäfiilikseen

Workshop-sarjan tekijät:

Workshop-sarjan pohjana on mindfulness ja itsemyötätunto, joiden vaikutusta on tutkittu paljon. Workshop-sarjan toinen tekijä Reija Könönen on ”mindfulnessin maisteri” eli saanut yliopistotasoisen koulutuksen mindfulnessiin (Master of science) Aberdeenin yliopistossa. Toinen tekijä Sanna Wikström on mindfulness-ohjaaja (CMIF). ”Mindfulness on siitä hienoa, että se sopii sekä aloittelijoille että kokeneemmille. Harjoitus ei vaadi ennakko-osaamista – eikä kokemus estä erilaisten harjoitusten hyötyä ja tehoa. Jokainen tehty harjoitus on panostus omaan hyvinvointiin ja itsetuntemuksen lisäämiseen”, Reija ja Sanna sanovat.

Workshop-sarjasta saat:

Oppeja ja harjoituksia, jotka auttavat jäsentämään arkeasi, aikataulujasi, tarpeitasi ja luomaan tilaa omalle hyvinvoinnille.
Välineitä tutkailla omia vahvuuksia juuri sinuna – ja uskallusta käyttää niitä.
Välineitä tutkailla niitä tunteita, joille ei aiemmin ole ollut tilaa tai joita on ollut hankala käsitellä. Tutkimalla eri kerroksissa olevia tunteita, et enää käytä energiaa niiden välttelyyn.
Oppeja annostella ja jäsennellä ajatusten vyöryä, jotka valvottavat, virittävät, väsyttävät ja raastavat.
Vahvuutta ihmissuhteisiin – erityisesti niihin, joissa koet, että et tule kuulluksi tai jotka raastavat sinua.
Vakautta itselle tärkeiden asioiden ilmaisemiseen ja oman näköisen elämän toteuttamiseen vähän kerrallaan.
Harjoituksia, jotka vahvistavat sisäistä tyyneyttä elämäntilanteissa, joissa myrsky keikuttaa venettä enemmän kuin olisi tarpeen.

Lataa maksuton Hidasta elämää -sovellus TÄÄLTÄ.

Workshop-sarjan sisältö:

workshop 1: Lempeyden käyttöaloja ja itsetutkiskelua
workshop 2: Lempeys itseä kohtaan
workshop 3: Tunteet ja keho
workshop 4: Sisäinen puhe
workshop 5: Lempeys muita kohtaan ja rajojen vahvistaminen
workshop 6: Omien arvojen arvostamiene ja itselle merkityksellisten asioiden lisääminen

Huom! Workshop-sarja ei ole terapiaa eikä korvaa terapiaa. Se lisää mielen hyvinvointitaitoja ja sen kautta hyvinvointia.

Workshop-sarjassa harjoitettavan itsemyötätunnin eli minälempeyden vaikutuksia:

Fysiologisia vaikutuksia

• Stressihormoni kortisolin eritys vähenee. Kun stressihormoni vähenee kehostamme, saatamme huomata erilaisia muutoksia: verenpaine laskee, lihasjännitys ja hartioiden ja pään alueen jännitystilat vähenevät, sydämensyke laskee ja sen myötä jopa paniikkioireet saattavat vähentyä, erilaiset hengityksen oireet kuten pintahengitys ja liikahengitys tasoittuvat, vatsan/pallean jännittyneisyys vähenee, ruoansulatus paranee, iho-oireet saattavat vähentyä, immuunipuolustus paranee, painonhallinta helpottuu, päänsärky- ja migreenioireet saattavat helpottua, nukkuminen paranee ja nukahtaminen helpottuu.

• Hyvän olon hormoni oksitosiinin eritys lisääntyy, mikä saa olomme turvallisemmaksi, rauhallisemmaksi, jopa onnellisemmaksi, ja tunnemme suurempaa yhteyttä muihin. Näin ollen myös kontakti toisiin on parempi, mikä lisää entisestään oksitosiinin eritystä. Lisäksi oksitosiini vähentää stressihormonin vaikutuksia kehossa.

Mentaalisia vaikutuksia

• Minälempeä stressaa itsekriittistä vähemmän. Hän ei vaadi itseltään kohtuuttomia ja tietää, että kukaan ei ole täydellinen eikä kenestäkään koskaan tule täydellistä. Minälempeys on parasta vastalääkettä itsekritiikille. Kun stressihormonin vaikutus vähenee minälempeyden myötä, mielentilassa tapahtuu merkittäviä muutoksia, esimerkiksi seuraavat stressioireet saattavat vähentyä: hermostuneisuus, ylivirittyneisyys, alakulo, ahdistuneisuus, masentuneisuus, saamattomuus, toivottomuus, ärtyneisyys, vihan tunteet, mielialan nopeat vaihtelut, yleinen väsymystila, huono keskittymiskyky, lyhyt pinna, passiivisuus ja levottomuus.

• Minälempeä on rohkeampi ja uskaltaa elämässä enemmän. Hän tietää, ettei epäonnistumisesta seuraa itsensä solvaamista ja itsesyytöksiä.

• Minälempeä osaa vetää rajansa – hän tietää, mikä on hänelle hyväksi ja toimii sen mukaan. Hän ei uhraudu eikä uhriudu, vaan elää tasavertaisena muiden kanssa.

• Minälempeä osaa asettaa asiat mittasuhteisiin ja suhtautuu niihin sen mukaisesti. Hän tietää, että ajatukset ovat vain ajatuksia eivätkä totuuksia.

• Minälempeä uskaltaa kohdata kaikki tunteensa. Näin esimerkiksi masennus ja ahdistus eivät jää niin helposti asumaan. Vapautuu rutkasti energiaa, kun ei ole jatkuvalla karkumatkalla omista tunteistaan.

• Minälempeä on luova, sillä hän rohkenee tehdä asioita, joita häpeä voisi rajoittaa. Minälempeä nimittäin tietää, että häpeä eristää ja estää luovan ajattelun vapaata virtausta.

Sosiaalisia vaikutuksia

• Minälempeydestä seuraava stressihormonin väheneminen ja oireiden hälveneminen vaikuttaa positiivisesti sosiaalisiin suhteisiin: törmäyskursseja tulee vähemmän, eivätkä yllättävätkään tilanteet tai keskustelut saa meitä reagoimaan liian nopeasti, suurella tunteenpalolla.

• Minälempeyden lisäämä oksitosiini saa meidät kokemaan turvaa ja läheisyyttä toisten ihmisten kanssa, jolloin vastakkainasettelu itsen ja muiden välillä vähenee.

• Kun suhtaudumme itseemme lempeästi ja ymmärtäen, voimme suhtautua samalla tavalla muihinkin. Kun hyväksymme omat riittämättömyyden, turhautuneisuuden ja epäonnistumisen tunteemme läpikotaisin, koemme, että kaikki tunteet ja kokemukset ovat sallittuja muillekin. Oman ja toisten vaillinaisuuden ja keskeneräisyyden aidosta hyväksymisestä alkaa aito ja syvä vuorovaikutussuhde ja yhteys muihin ihmisiin.

• Minälempeä on sosiaalisesti rohkea. Emme enää pelkää niin paljon muiden arvostelua ja mahdollista hylkäämistä, kun tiedämme, ettemme itse hylkää itseämme ja olemme omana tukenamme. Näin uskallamme kertoa rohkeammin omat mielipiteemme ja ajatuksemme sekä vetää rajamme.

• Minälempeän seurassa on helppoa ja mukavaa olla: Vuorovaikutus minälempeän ihmisen kanssa on helppoa, koska hän kertoo selkeästi, mutta muita arvostaen, mitä haluaa ja mitä ajattelee. Muiden ei tarvitse arvailla, mitä hän oikeasti toivoo, tai miettiä mahdollisia taka-ajatuksia sanojen takana. Siksi minälempeän parisuhdekin toimii paremmin.

Löydät wrokshop-sarjan Hidasta elämää -sovelluksen Hetki itselle -osiosta. Hetki itselle -palvelun kaikki sisällöt (workshopit, meditaatiot ja muut rauhoittavat sisällöt) saat käyttöösi hintaan 8,90€/kk tai 79€/vuosi. Tilauksen voi tehdä sovelluksen sisässä.