Sivu 66 – Hidasta elämää

Voiko hankala ihminen muuttua? – Näin narsismi ja itsekeskeisyys vaikuttavat meihin

Kirjoittaja on seksuaaliväkivaltaan, lapsuudenaikaiseen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, narsismiin sekä rakkaus- ja seksiriippuvuuden hoitoon erikoistunut erityistason seksuaaliterapeutti ja seksuaaliväkivallan asiantuntija, kriisityöntekijä, sertifioitu Mind-Body Bridging -terapeutti,
MBB® (kognitiiviskehollinen lyhytterapia) sekä Valviran vahvistama laillistettu sote-alan ammattilainen, Sosionomi/diakoni (AMK). Tanjalla on
omakohtaisia kokemuksia narsismista. Tanja auttaa ihmisiä yrityksessään Kriisiapua Tanja Moring.

Onko työpaikallasi, sosiaalisen median tuttavapiirissäsi tai harrastuspiirissäsi joku erityisen hankala tyyppi? Tällaiset ihmiset leimataan joskus kevein perustein narsisteiksi, mutta useimmiten kyse onkin jostain muusta. Jatkuvat törmäilyt ihmissuhteissa sekä mielialan lasku ja itsetunnon mureneminen esimerkiksi sometykkäyksien ja huomion hupenemisen vuoksi voivat olla merkkejä siitä, että ihminen keskittyy itseensä liikaa, hän on itsekeskeinen.

Itsekeskeisyys on kyvyttömyyttä ymmärtää muita näkökulmia kuin omansa

Itsekeskeisyys erillisenä oireena ei ole kliininen häiriö, joka voitaisiin diagnosoida. Se on tapa ajatella ja tulkita todellisuutta pääasiassa itsestä käsin. Itsekeskeisillä ihmisillä on puutteellinen kyky ymmärtää muiden ihmisten näkökulmia. He keskittyvät vain omiin mielipiteisiinsä ja ajatuksiinsa.

Itsekeskeiset ihmiset uskovat, että muut ajattelevat samoin kuin he. Itsekeskeinen ihminen keskittyy itseensä, mutta ilman tarvetta olla parempia kuin muut. Itsekeskeisillä ihmisillä ei ole myöskään moraalin puutetta tai taipumusta rikolliseen käyttäytymiseen kuten narsistisilla ihmisillä.

Narsistilta puuttuu empatiakyky

Toisin kuin Itsekeskeisyys, narsismi voi ilmetä persoonallisuushäiriönä. Narsisti myös tarvitsee ihmisiä ympärilleen vahvistaakseen suuruuden tunteitaan. Itsekeskeiset eivät tarvitse muita ihmisiä vahvistaakseen omaa minuuttaan. Narsisteilta puuttuu kyky empatiaan. He ymmärtävät loukkaavansa muiden tunteita ja tekevät sen tarkoituksella.

Itsekeskeiset eivät ymmärrä loukkaavansa muita. Narsistit kokevat olevansa parempia kuin muut ihmiset. Itsekeskeinen henkilö ei etsi eikä tarvitse tunnetta, että hän on parempi kuin muut. Narsistit pelaavat itse keksimillään säännöillä ja muuttavat niitä mielivaltaisesti. He toimivat usein epäeettisesti.

Narsistinen ihminen saattaa antaa somessa ja työpaikalla väärää tietoa itsestään tai esimerkiksi koulutuksestaan ja työkokemuksestaan. He kokevat olevansa oikeutettuja toimimaan kuten haluavat säännöistä piittaamatta. Narsismin ja rikollisen käyttäytymisen välillä on merkittävä yhteys.

Itsekeskeinen ihminen saattaa kärsiä alemmuuden tunteista

Itsekeskeinen ihminen ei välttämättä vaikuta millään tavalla itseriittoiselta. Itsekeskeinen ihminen saattaa kärsiä jopa alemmuuskompleksista. Tällöin minäkeskeinen ajattelu voi pyöriä sellaisten ajatusten ympärillä kuin: ”En ole yhtä tärkeä tai hyvä kuin muut.” tai ”Minulla tai minun mielipiteilläni ei ole mitään väliä.”

Joskus omaan itseen, elämään ja tunteisiin keskittyvien ajatusten takaa voi löytyä masennus tai jokin muu mielenterveyden tai neurokirjon häiriö. Silloin ihminen juuri yleensä ajattelee olevansa muita huonompi eikä parempi.

Narsimin ja itsekeskeisyyden juuret ovat lapsuudessa

Pohja narsismille ja itsekeskeisyydelle luodaan varhaislapsuudessa, mutta sosiaalinen media saattaa vahvistaa itsekeskeisiä ja narsistisia piirteitä. Somekuvissa narsisti on usein muiden ympäröimänä, itsekeskeinen ottaa enemmän seflieitä. Tutkimuksissa on löydetty kaksi erilaista ryhmää, joihin kuuluvilla ihmisillä narsistiset piirteet voimistuvat sosiaalisen median käytön myötä. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat janosivat tykkäyksiä ja empatiaa muilta, mutta eivät antaneet niitä itse. Toinen ryhmä provosoi ja haastoi riitaa.

Sosiaalisen median perusteella ei kuitenkaan voi määritellä henkilöä sen enempää itsekeskeiseksi kuin narsistiseksikaan. On myös normaalia seurata oman päivityksen keräämiä tykkäyksiä.

Yhteiskunnalliset muutokset lisäävät itsekeskeisyyttä

Yhteiskunnalliset muutokset ovat osittain pakottaneet meidän itsekeskeisiksi. Sosiaalinen media on myös nimensä mukaan sosiaalinen, mutta se on yksilölähtöistä sosiaalisuutta. Yksityisyrittäjyyden, etätöiden ja itseohjautuvuuden lisääntyessä työelämässä, kilpailu ajaa ihmisiä someen jopa vastentahtoisesti. Tietynlaiset kasvuolosuhteet lapsuudessa saattavat yhdessä yhteiskunnallisten muutosten kanssa ajaa meitä kohti itsekeskeisyyttä tai narsismia.

Narsismin kaksi syntytapaa

Narsismin uskotaan syntyvän kahdella tavalla. Eräänä syntymekanismina pidetään epäjohdonmukaista, rajatonta ja vähättelevää kasvatusta, joka
aiheuttaa heikon itsetunnon ja sitä kautta tarpeen saada jatkuvasti muilta ihmisiltä vakuuttelua omasta erinomaisuudestaan.

Toinen syntymekanismi on palvova ja ylistävä kasvatustyyli. Lapsi saa ylitsevuotavaa ihailua silloinkin, kun siihen ei ole aihetta. Vanhemmat viestittävät, että lapsi on joka osa-alueella paras. Lasta ei opeteta ottamaan huomioon muita ihmisiä. Hänelle kehittyy motivaatiojärjestelmä, joka saa hänet tavoittelemaan näitä ylitsevuotavia ja epätosiakin palautteita.

Itsekeskeinen ihminen on jäänyt lapsen tasolle

Myös itsekeskeisen persoonallisuuden syntyyn vaikuttavat varhaiset kokemukset lapsuudessa eli se, miten olemme tulleet läheisissä ihmissuhteissa kohdatuksi. Sveitsiläinen psykologi Jean Piaget määritteli itsekeskeisyyden alle 8-vuotiaiden lasten ajattelutavaksi.

Tämän ikäiset lapset näkevät ja tulkitsevat maailman vain omasta näkökulmastaan. Kun lapset vähitellen kehittyvät, he oppivat ymmärtämään ja hyväksymään myös muiden ihmisten näkemykset. Joillakin ihmisillä itsekeskeinen ajattelutapa säilyy kuitenkin aikuisikään saakka.

Itsekeskeinen ajattelutapa voi syntyä esimerkiksi siitä, että kokee olevansa muille tärkeä vain omien suoritustensa kautta. Silloin ihminen oppii tarkastelemaan omaa arvoaan vain suorittamisen kautta. Itsekeskeinen ajattelija voi kuitenkin toiminnallaan tähdätä myös yhteiseen hyvään.

Itsekeskeisyys tekee meistä onnettomia

Jos huomaat itsessäsi itsekeskeisiä tai narsistisia piirteitä ja ne huolettavat sinua, asialle kannattaa tehdä jotain. Sillä jos ajatukset pyörivät oman itsen ympärillä, ihminen muuttuu onnettomammaksi ja hänen on vaikeampi elää tässä hetkessä. Tutkimusten mukaan voimme paremmin, kun emme ole niin kiinni itsessämme. Silloin esimerkiksi koemme vähemmän stressiä ja meidän on helpompi olla myötätuntoisia itseämme kohtaan.

Miten muuttaa itsekeskeistä ajattelutapaa?

Valitse muutama henkilö, joihin voit luottaa, ja pyydä heitä kuvailemaan mitä he ajattelevat toimintatavoistasi.
Opettele aktiivisesti kuuntelemaan ja pyri olemaan kiinnostunut muiden ihmisten elämästä. Pyydä ystävältä palautetta kohtaamisestanne ja keskustelustanne: kokiko hän tulleensa kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi.
Lue ja kuuntele kirjallisuutta, katso elokuvia. Tee se uudestaan ja pyri asettumaan kirjan tai elokuvan eri hahmojen rooliin. Keskustele ystävien kanssa siitä, miten ajattelette eri hahmojen kokeneen eri tilanteet.
Luovu vaatimuksista muita ihmisiä ja maailmaa kohtaan. Ajattele, että sinulla saa olla luonnollinen toive, mutta varo toiveen muuttumista vaatimukseksi. Esimerkiksi: Toivoisin, että kumppanini olisi säästäväisempi (toive). Kumppanini pitää olla säästäväisempi (vaatimus).
Muistathan, että kaikilla ihmisillä on omat kiinnostuksen kohteensa ja uskomuksensa, eikä kenelläkään ei ole oikeutta loukata tätä vapautta. Ei myöskään sinulla.
Opettele tietoisesti ymmärtämään muiden ihmisten tapaa ajatella ja tuntea. Auttaa, jos teet sen ensiksi kirjallisesti.
Hakeudu vapaaehtoistyöhön, mutta älä kerro siitä sosiaalisessa mediassa. Vapaaehtoistyö auttaa sinua ajattelemaan asioita muiden ihmisten näkökulmasta.
Pohdi motiivejasi: mihin pyrit toiminnallasi? Mitä tunteita sinussa herättävät erilaiset näkemykset?
Muistathan, että jokainen ihminen on ainutlaatuinen. Täydennämme toisiamme. Meillä on oikeus ja vapaus kasvaa ja kehittyä omaa tahtiamme.

Lämmöllä

Tanja

Tee tänä jouluna vain se, mikä on sinulle ja läheisillesi oikeasti tärkeää

Olen kasvanut kodissa, jossa ennen joulua siivottiin kaapit, tuuletettiin ja pestiin vaatehuoneen tavarat, pyyhittiin paneelikatto ja seinät mäntysuovalla. Valmistettiin luumusose ja suolattiin kinkku kellarissa. Pikkuleipiä leivottiin lusikkaleivistä ja hevosenkengistä tavallisiin piparkakkuihin ja joulupöydässä oli tuhannen sorttia. Jokainen ruokalaji tehtiin itse alusta asti.

Olihan se jouluaattona oikeasti ihanaa, kodikasta ja lämmintä. Oli puhdasta, vaikka olisi kurkistanut lattiakaivoon tai liesituulettimen suodattimen taakse. Tavarat olivat paikoillaan. Joulun puhtaus ja kaikki ne perinteikkäät ruoat tuoksuivat hyvälle. Me olimme yhdessä saaneet aikaan sen kaiken. Äiti teki eniten.

Joulu oli myös väsynyt, ja joskus kiukkuinen. Ei sitä kaikkea olisi oikein jaksanut.

Jouluisin suorittajuus minussa kipuilee pahoin. Silloin letteihini sidotut perinteet tahtovat saada rätin käteen ja ajatuksen kiertymään kehälle: joulu ei tule, jos yläkaapit eivät ole järjestyksessä. Joulusta ei voi nauttia, jos perunalaatikko ei ole imeltynyt tai kirjahyllystä repsottaa tyttären englannin muistiinpanot.

Suorittajuus saa ärtyneeksi ja stressaantuneeksi, kun tuntuu että pitäisi, mutta en ehdi. Päivät ovat jo täynnä. Monessa työpaikassa kvartaaleittain pyörivä maailma on oltava valmis ennen pyhiä. Ja vaikka ottaisin lomaa, ehtisinkö sittenkään? Työlistan suorittaminen olisi pitänyt jo aloittaa, ja olen jo myöhässä.

Suorittaja minussa pettyy, etten taaskaan kyennyt, ja siitä tulee kamala olo. Sisäinen ääni sättii, mikset tätä tehnyt ja kyllä pitäisi. Muutkin tekee! Niinpä minä olen tehnyt, yrittänyt ja pyrkinyt. Lopulta olen ollut väsynyt, stressaantunut ja kiukkuinen.

Suorittajuudesta, stressistä ja palautumisen tärkeydestä kertovaa Aina ei tarvitse jaksaa -kirjaa kirjoittaessani ymmärsin monta asiaa suorittajuuden syistä. Siihen voi ajaa lukuisat asiat, mutta yhteistä on sisäinen vaativa ääni, joka käskee tekemään. Ja sitten vielä vähän enemmän. Muuten ei voi nauttia, jos ei ensin tee. Sitä ääntä suorittaja pakenee yliviivattavien tehtävien ääreen. Hänelle tulee kamala olo, jos antaa löysää, tekeekin vähemmän tai vähän sinne päin.

Onko puhdas kenkäkaappi tärkeämpi kuin jaksava, hyväntuulinen ilmapiiri?

Suorittajalle todennäköisesti on. Mutta onko muille?

Suorittaja unohtaa sen, mikä on lopulta oikeasti tärkeää. Ja sen, mikä on muille tärkeää. Ei kukaan iloitse rättiväsyneestä puolisosta, vanhemmasta, ystävästä, sukulaisesta. Ei jouluna eikä vuoden 364 muunakaan päivänä.

Mieleeni juolahti, ehkä olenkin itsekäs, kun nostan oman suorittajapääni vaatimukset läheisteni toiveita korkeammalle. Ehkä ei olekaan ok tehdä niin paljon vain siksi, että vasta silloin MINÄ voin tai saan itseltäni luvan nauttia joulusta. Ehkä todo-listat vain kiristävät koko perheen tunnelmaa ja väsyttävät koko porukan. Ehkä se, että kaikki on tiptop onkin pois muiden hyvänmielen joulusta? Sillä väsyneenä ei jaksa olla kovin kiva.

Siispä minä päätin, että tämä joulu on erilainen. Teen vain sen, mikä on tärkeää. Aion miettiä, mikä minulle ja läheisilleni tekee joulun. Mitkä ovat ne ydinasiat, jotka tuovat meille aidon joulun tunnelman? Riittäisikö perussiisti? Riittäisivätkö kynttilöiden valo, valmiina ostetut ruoat, pähkinä-rusinasekoitus ja hymy?

Riittäisivät. Hyvin.

Lisää ajatuksia suorittajuuden syistä ja keinoista, joilla väsynyt suorittaja saisi lepoa itseltään, löytyy uutuuskirjastani Aina ei tarvitse jaksaa.

”Anna itsellesi lupa olla palasina. Sinä ihana kokonainen” – Lohdun sanoja hetkiin, jolloin arki tuntuu selviytymiseltä

Tarvitseeko elämässä aina olla onnellinen? Entä jos oma arki on lähinnä selviytymistä päivästä toiseen? Silloin puhe onnellisuudesta ja alituinen läsnäolon vaade saattavat lähinnä ahdistaa ja saada olon tuntumaan epäonnistuneelta.

Jokainen meistä kohtaa elämässään erilaisia vaiheita, toiset niistä synkempiä ja raskaampia. On hetkiä, jolloin toivomme olevamme jossakin muualla, aikoja, joiden ylitse haluaisimme hypätä. Ja se on ihan ok. Joskus se, että katsoo tämän hetken sijasta tulevaisuuteen, voi auttaa jatkamaan eteenpäin.

Seuraavat 3 lohturunoa ovat sinulle, jonka arki tuntuu juuri nyt selviytymiseltä:

Lisää lempeitä runoja löydät runokirjasta Sielun sopukoita – Voit olla säröillä ja silti säihkyä:

Ennen kuin jotain uutta voi alkaa, on päästettävä irti vanhasta – Näistä merkeistä huomaat, että on aika hellittää

Tekeminen jää helposti päälle. Hellittäminen ei ole itsestäänselvä taito. Moni on oppinut suorittamaan läpi elämänsä. Meitä on ohjattu olemaan ja tekemään koko ajan enemmän. Mutta se ei ole mahdollista.

Ennen kuin uusi voi alkaa, pitää päästää irti vanhasta. Pudota tyhjään tilaan – se voi olla kuin pieni kuolema.

On sisäisen talven aika.

Sisäinen talvi tulee, kun olet antanut kaikkesi. Luova kierto on tullut päätökseen. Olet jo jaksanut tarpeeksi pitkään, ehkä liikaakin.

Sisäinen talvi on se aika, jolloin ei tarvitse jaksaa kukoistaa.

On aika käpertyä sisäänpäin.

On ehkä aika luopua jostakin. Uusi antaa odottaa itseään – ja se voi turhauttaa.

Hellittäminen ei välttämättä ole helppoa. Tyhjyyden tilaan laskeutuminen tuntuu työläältä. Moni vastustaa sitä viimeiseen asti – minä ainakin.

Irtipäästäminen vaatii luottamusta ja kärsivällisyyttä. Ja jos on yhtään ylikierroksilla, silloin niitä yleensä on kaikkein vähiten… Tyhjyys tai tekemättömyys tekevät levottomaksi.

Ravistele kehoa, pura mielessä pyörivät ajatukset muistikirjaan, kävele luonnossa. Touhuile jotain rentoa, ilman tavoitteita. Tunnista, mitä turhautumisen takaa löytyy. Mitä oikeastaan toivoisit? Tai miksi pysähtyminen pelottaa?

Vaikeinta on usein kohdata se pelko, että mitä jos tämän jälkeen ei koskaan tule enää mitään.

Mutta luota siihen, että kyllä tulee.

Yön jälkeen tulee aina auringonnousu. Talven jälkeen luonto herää jälleen uuteen kevääseen. Kun pinnan alla on saanut muhia, on aika kukoistaa. Juuri oikealla hetkellä.

Sitä ennen täytyy levätä hetki tilassa tarinoiden välissä. Viipyä varjoissa. Ja luottaa.

Tämä ratkaisu sai minut ja kumppanini lopettamaan riitelyn kotitöistä – 3 avaavaa kysymystä

Mieheni on mahtava kaikenlaisten laitteiden, johtojen ja laskelmien kanssa, muttei kotitöissä.

Minulle taas kaikenlaiset kotityöt ovat mielekkäitä. Nautin siivoamisesta ja laitan mielelläni todella maukasta ruokaa. Tykkään viikata pyykit, ja olen siinä oikein tehokas.

Mikset sä voi pestä pyykkiä?

Suhteemme alussa riitelimme jonkin verran siitä, että mieheni ei juurikaan tehnyt kotitöitä. Oletuksemme oli, että kotityöt tulee jakaa puoliksi. Okei, ehkä toinen pesee enemmän pyykkiä ja toinen tekee enemmän keittiössä, mutta puoliksi ne yleensä jaetaan kuitenkin. Huokaisten mieheni tarttui sitten imuriin tai tiskiharjaan.

Kun riitoja oli jatkunut miltei puoli vuotta jatkuvasti ja säännöllisesti, aloin miettiä tilanteen järjettömyyttä. Näin, miten hankalina ja vastenmielisinä mieheni koki työt, jotka itselleni olivat joko helppoja, neutraaleja tai jopa miellyttäviä.

Mieleeni tuli kreisi idea. Ehdotin hänelle huippudiiliä:

Minä teen kaikki kotityöt. Mieheni puolestaan antaa minulle hierontaa.

Olin varma, että mieheni ei todellakaan suostuisi diiliin. Olinhan siinä selkeä voittaja. Teinhän siinä mukavia hommia, joista vastineeksi saisin vain makoilla ja ottaa vastaan ihanaa kosketusta.

Mieheni taas purskahti nauruun. Hänen ei siis tarvitsisi tehdä tylsiä kotitöitä, vaan riittäisi että hän koskettaisi rakasta vaimoaan mukavan keskustelun lomassa? Tämähän oli huippudiili, jossa hän oli selkeä voittaja!

Olemme hoitaneet kotityöt tämän diilin mukaan kohta 7 vuotta. Välillä saan enemmän hierontaa, kun järjestän esimerkiksi joulun – josta nautin todella paljon, mutta joka myös rasittaa. Välillä taas hieronta jää, kun mieheni rakentaa meille pihavajaa tai hoitaa enemmän lapsia.

Miksei me tehdä omalla tavalla?

Tapahtuma oli ihmeellisen silmiä avaava. Miten eri tavalla koimmekaan asiat! Ja miten tuo erilainen kokemuksemme pystyikään hyödyttämään meitä kumpaakin suhteessamme? Mitä muuta teimme vain oletuksesta?

Kumpikin meistä tykkää remontoida. Remontissa on ollut aina todella helppoa jakaa “sun ja mun työt” kiinnostuksien ja lahjakkuuksien mukaan. Jännää, että kotitöiden jakaminen ei sujunut näin neutraalisti. Oletuksemme oli, että molempien “pitää” tehdä kaikkea, vaikkei se palvele kokonaisuutta.

Nautin siitä, että saan laittaa ruokaa ja pitää kodin siistinä. En silti hanki kotiin esimerkiksi sisustustavaraa, josta myös mieheni ei pidä. Kotityöt ovat minulle ominaisia, mutta koti ei ole minun valtakuntani. Koti on koko perheen näköinen tila.

Tämä työnjako ja tapa ajatella sopii juuri meille. Joillekin toisille taas sopii jokin täysin toisenlainen diili.

TEHTÄVÄ:

Onko teillä hyvä tasapaino kotitöiden ja muiden hommien hoitamisessa?
Millainen olisi teidän huippudiilinne – kummankin omasta mielestä?
Mitkä hommat ovat kummankin mielestä

mieluisia
neutraaleja
vastenmielisiä?

Yllätyittekö? Voitteko vaihtaa joitain hommia keskenänne? Kokeilkaa toisenlaista työnjakoa vaikkapa viikon verran, uteliaasti ja paineettomasti. Jos homma ei toimi, tehkää muutoksia.

Meidän vuosi on ihana parisuhteen tehtäväkirja, joka vie vuoden mittaiselle matkalle kohti yhä syvempää ja antoisampaa parisuhdetta. Kirjan täyttämisen voi aloittaa yhdessä missä kohtaa vuotta tahansa. Tutustu tästä.

Nämä asiat eivät kuulu tasavertaiseen parisuhteeseen – Epäterveessä suhteessa todellisuus alkaa hämärtyä ja epänormaalista tulla normaalia

On selvää, että ihmissuhteet eivät ole aina helppoja. Ne nostavat meissä esiin myös vaikeita asioita, konflikteja ja taantumisiakin. Se on normaalia ja jopa vääjäämätöntä. Tasavertaisessa suhteessa ihmisen erehtyväisyyttä ja keskeneräisyyttä on kuitenkin tilaa käsitellä, oppia, kasvaa ja ottaa vastuu, aidosti. Ei vaan sanoissa vaan ihan vilpittömästi teoissa.

Epätasavertaisessa suhteessa tai suhteessa joka perustuu enemmänkin valta-asetelmiin, ei tätä kasvua tapahdu, kuin ehkä hetkittäin näennäisesti ja lähinnä hyvittely- vaiheessa, joita usein ilmenee traumakiintymyssuhteissa. Valitettavasti silloin kun on epäterveessä suhteessa sisällä, alkaa todellisuus hämärtyä ja epänormaalista tulla normaalia. Meidän voi olla äärimmäisen vaikea nähdä suhteen todellista tilaa. Suhde ei yleensä koskaan ala tällaisella käyttäytymisellä, vaan se hiipii osaksi suhteen todellisuutta usein millikerrallaan, siinä kohtaa kun olemme jo sitoutuneita toiseen.

Ihmisellä on syvä tarve kiintyä ja on psyykkisesti äärimmäisen vaativa sisäistää, että se oma kiintymyksen kohde onkin ihminen joka kohtelee väärin.

Nämä asiat eivät kuulu tasavertaiseen ihmissuhteeseen:

Valehtelu ja sumuttaminen
Sooloilu asioissa, jotka ovat yhteisiä ja kysyvät kummankin huomioimista
Mitätöinti ja vähättely
Uhkailu, kontrollointi ja alistaminen

Tiedäthän, että toisen käyttäytyminen ei kerro sinun rakastettavuudestasi.

Sinä et ole aiheuttanut toisen toimintaa.

Sinä et voi kontrolloida toisen valintoja.

Sinä et voi muuttaa tai parantaa toista.

Mutta voit vahvistaa itseäsi, tervettä itsearvostustasi ja asettaa rajoja.

Tästä artikkelista voit lukea lisää siitä, miksi irtaantuminen epäterveestä suhteesta on vaativaa, silloinkin kun järjellä tiedämme, että suhde ei ole hyväksi. Tunnistamalla irtaatumisen esteet, olet paljon vahvemmilla ja voit lähteä työstämään mm. häpeää ja väärää syyllisyyttä.

Herkkyys ei ole vain kuormittumista, vaan myös elämän kokemista syvästi – Nopeatempoisen maailman keskellä on rikkautta aistia ihmisyyden kaikki sävyt

Herkällä keholla varustettuna ihminen on tuntosarvet pystyssä kaikkialla.

Aistiärsykkeet vievät voimia, ja kun taustalla on uupumiskokemus, homma muuttuu vielä mielenkiintoisemmaksi.

Itselläni pienikin intensiivisempi rupeama elämässä saattaa heittää unet miten sattuu, ja arkiset hommat uuvuttavat herkemmin kuin aikaisemmin. On oltava erityisen tarkkana siitä, mitä lupaa ja kenelle, paljonko päivässä tekee tai viikolle merkkaa kalenteriin.

Toisinaan kypsyn siihen, ettei kehoni tässä kohtaa kestä intensiivistä mutta ihanaa kuormitusta paria viikkoa kauempaa ilman unettomuutta tai flunssaa, tai että joudun kehon voinnin mukaan säätämään suhteellisen paljon jo sovittuja menoja, perumaan tai siirtämään.

Uupumuksen läpikäymisen ja herkkyyden yhdistelmä saattaa tuntua joskus siltä, että keho ei jaksa mitään.

Että aiemman elämän kokemukset ovat tehneet siitä heikon – mutta minusta se ei ole totta.

Se, että kykenee nopeatempoisen maailman keskellä edelleen kulkemaan aistit totaalisen auki, on rikkautta. Rikkautta kokea ihmisyyttä koko sen syvyydellä.

Ja aiemman elämän kokemusten jälkeen oma keho vain viisaudessaan piirtää entistä tiukemmat rajat sille, mikä on oleellista ja oikeasti tärkeää.

Siksi palaan ajoittaisten ärtymisten hetkien jälkeen aina siihen, että kiitän kehoani sen rajallisuudesta — sillä en halua enää koskaan ajaa sen ylitse. On helppo keskittyä siihen, mikä ei ole uupumisen jälkeen mahdollista tai mikä tuntuu herkkyydessä pahalta, mutta mitä jos omissa ominaisuuksissa onkin yhtä paljon kaunista ja järjettömän arvokasta?

Mitä, jos juuri sen vuoksi keho värisee niin läsnäolon taajuudella, että musiikki liikuttaa kyyneliin ja elämä koskettaa kylmiin väreisiin? Mitä jos juuri siksi kauneus ympäriltä pääsee aaltoilemaan verkkokalvoilta luihin ja ytimiin, tai katse tärkeän ihmisen silmiin saa uppoamaan toisiin sfääreihin? Mitä, jos juuri sen vuoksi ymmärtää läheistäänkin paremmin?

Riippumatta siitä, että toisinaan maailma tuntuu liian nopealta ja kovalta, päätän seistä omalla puolella selkä suorana, nikamat toistensa yllä, jalat tiiviisti maassa. Kulkea edelleen aistit auki keskellä kaikkea. Omat ominaisuudet voivat tuoda arkeen erityistä intensiteettiä, mutta minulla on myös kyky rajata sitä, mitä otan vastaan,

sekä nauttia siitä mikä on aistimisessa arvokasta, ja mistä en vaihtaisi pois ainuttakaan osaa.

Jannika B: “Täydellisyyden tavoittelu on oire – ei määrätietoisuutta”

Riippumatta titteleistä tai median luomista rooleista kaiken takana on ihminen. Tällä Kaiken takana on ihminen -palstalla tunnetut ihmiset kertovat yksittäisten sanojen kautta, mitä ajattelevat ihmisyyden eri teemoista.

Teksti on tuotettu mainosyhteistyössä Kustannusosakeyhtiö Otavan kanssa.

Seuraavat ajatukset on poimittu Jannika B – Ihminen muotoinen -kirjasta (kirjoittajat: Sanna Wikström & Jannika Wirtanen), jossa artisti Jannika B jäsentelee omia kokemuksiaan ihmisenä olemisesta sekä ihmisyyden kipeydestä ja kauneudesta.

UNELMA – “Yksi asia yhdistää sekä pieniä että isoja unelmia. Unelmat tuovat sinut aina tunteiden äärelle. Ja unelmat, kuten rakkauskin, sisältävät kaikki tunnetilat: pelon, vihan, epävarmuuden, innostuksen, onnen, surun, ilon, rauhan. Esimerkiksi epävarmuuden ja pelon äärellä kannattaa muistaa, että eniten ihminen pelkää menettävänsä asioita, joista välittää. Ja jos ei välittäisi, asiat olisivat samantekeviä. Siinä vaiheessa, kun unelma ei aiheuta mitään tunteita, on syytä kysyä itseltään: Mistä asioista oikeasti välitän? Mikä on todellinen unelmani?”

ROHKEUS – “Ei kai sellaista rohkeutta olekaan, johon ei liittyisi ensin epävarmuutta. Vai onko sellainen rohkeutta, kun ei yhtään pelota? En usko. Rohkeus ei tarkoita, että ei olisi pelkoja. Rohkeus on sitä, että tekee asioita peloista huolimatta. Näin ollen rohkeus on myös aina subjektiivinen kokemus, sillä me ihmiset pidämme eri asioita pelottavina. Epävarmuuden näyttäminen, jos jokin, on rohkeaa.”

TÄYDELLISYYDEN TAVOITTELU – “Täydellisyyden tavoittelu on oire – ei määrätietoisuutta. Minut se sairastutti uupumukseen ja masennukseen. En kokenut olevani itselleni riittävä, ellen ollut muiden silmissä täydellinen. Vain se oli riittävää. Sellaista täydellisyyttä ei kuitenkaan ole. Se on illuusio. Sinne ei koskaan pääse. Mitä enemmän näin itseni muiden silmin epätäydellisenä, sitä pienemmäksi itseni tunsin – ja sitä enemmän muiden mielipiteillä oli merkitystä.”

HANKALAT TUNTEET – “Yksi suurimmista opeista viime vuosilta on ollut se, että vaikka jotkut tunteet ovat vaikeita käsitellä ja niistä on hankala puhua, ei se tarkoita, että ne olisivat negatiivisia ja vääriä. Hienous hankalien tunteiden kanssa on siinä, että kun oppii käsittelemään niitä, ne eivät ota enää valtaa. Ne muuttuvat osaksi kokonaisuutta. Tunteet tulevat ja menevät, eikä niihin tarvitse takertua.”

VIHA – “Välillä pettymystä ja vihaa on vaikea erottaa toisistaan, koska minulle ne tulevat usein käsi kädessä. Jotta saan tilanteen hallintaan, minun on ensin tunnistettava ja erotettava tunteet toisistaan. Olenko tosiaan pettynyt ja vihainen? Vai olenko vihainen itselleni tai muille, että petyin – tai olenko pettynyt, että olen vihainen? Kaikkialla annetaan ymmärtää, että viha olisi hankalan ja katkeranihmisen tunne: on ”väärin” tuntea vihaa, koska rakkaus ja kiitollisuus ovat ”oikein”.”

EPÄVARMUUS – “Epävarmuuden tunnetta on tosi vaikea selittää toisille. Jos toinen ihminen ei itse koe epävarmuutta ja pelkoa samasta asiasta kuin minä tai näe syytä epävarmuuteeni, hänen on vaikea ymmärtää täysin kokemustani. Ja kun toisen kokemusta on vaikea ymmärtää, sitä voi olla vaikea sympata.”

RAKKAUS – “Koen, että rakkaus on ennen kaikkea sielunkumppanuutta, ja että kumppanuus on pohja rakkaudelle. Rakkaus on toisen kunnioittamista ja huomioimista. Eikä rakkauden tarvitse olla jännitteistä ja vaikeaa – päinvastoin. Miksi kukaan haluaisi haasteita rakkaudessa, kun elämä tarjoilee niitä muutenkin? On ihanampaa selättää yhdessä haasteita kuin synnyttää niitä.”

YKSINÄISYYS – “Yksinäisyyden kokemukseni kiteytyy tunteeseen, että kukaan ei ymmärrä miltä minusta tuntuu: kukaan ei näe minua sellaisena kuin oikeasti olen, kokonaisena. Lapsuuden koulukiusaaminen sai minut kokemaan, että olen vääränlainen, mikä taas johti siihen, että pyrin miellyttämään muita. Halusin kuulua joukkoon – vaikka se vaati itsensä muuttamista, muovautumista ja muokkaamista sellaiseksi, mitä en ehkä oikeasti ollut. Koska jos ei kuulunut joukkoon, oli yksin. Olen oppinut, että yksinolo ja yksinäisyys ovat kaksi eri asiaa. Kun olen yksin, palaudun. Ennen yksin oleminen tuntui ”säälittävältä”, nykyään se tarkoittaa minulle ”aikaa hengähtää”.”

Kurkkaa Jannika B – Ihmisen muotoinen -kirja:

Se mitä pelkäät, ei ole aina totta – Pelko on subjektiivinen kokemus, johon voit vaikuttaa

Tiesitkö, että samat ihmiskehon ja mielen mekanismit, jotka tuottavat pelkoa, mahdollistavat myös uteliaisuuden ja innostuksen? Lähes mikä tahansa kiehtova asia tai tilanne on mahdollista kääntää pelottavaksi – tai päinvastoin.

Pelkäämiseen riittää usein se, että salpaa hengityksen ja jännittää kehon lihaksia. Pitää vimmatusti kiinni. Uteliaisuus puolestaan lähtee irti päästämisestä. Siitä, että ensi alkuun vapauttaa hengityksen ja antaa sen virrata vapaasti.

Sillä pohjimmiltaan pelko on uteliaisuutta, joka unohtaa hengittää. Se on jännitystä, jolta puuttuu happi. Pelko ei uskalla päästää irti.

Hapen loppuminen on käypä esimerkki monien pelkojen kuvaamiseen. Suurin osa ihmisistä tietää, miltä hapen loppuminen tuntuu – tai ainakin luulee tietävänsä. Todellisuudessa hapen loppuminen ei tunnu yhtään miltään. Kun henkeään pidättävälle ihmiselle tulee tarve hengittää, on hänellä yleensä vielä rutkasti happea käytössään. Epämiellyttävä tunne ei kerro hapen loppumisesta vaan keuhkojen hiilidioksiditason nousemisesta. Se tuntuu useimmista tukahduttavalta, mutta ei ole itsessään välittömän vaarallista.

Tämän kaltaiseen ajatteluun perustuu esimerkiksi vapaasukeltajien ajattelumaailma, jossa kehon toimintoja opetellaan ymmärtämään siten, että niiden välittämiin signaaleihin voi luottaa. Kuten esimerkiksi siihen, koska sukeltamista voi jatkaa ja koska taas on aika nousta pintaan.

Useimmat pelot toimivat loppupeleissä samoin. Pelko ilmenee tunteena kehossa, ja sitä voi oppia ymmärtämään.

Tilastot tekevät peloista järjettömiä

Monet peloistamme eivät kestä tilastollisesti tarkempaa syyniä. Esimerkiksi lukemattomat ihmiset pelkäävät ahtaita paikkoa, kuten luolia. Aniharva kammoksuu kuitenkaan auton kyydissä istumista. Samalla tiedetään, että vuonna 2021 Suomessa liikenneonnettomuuksissa kuoli yli kaksisataa ihmistä ja loukkaantui lähes neljätuhatta. Tuona samaisena aikana luolia ei tiedetä romahtaneen yhtään, eikä luolaonnettomuuksistakaan raportoitu. Näitä lukuja vasten tarkasteltuna, ei luola vaikuta olevan lainkaan vaarallinen paikka. Se on ahdas tila, ei muuta.

Yhtä lailla, useat meistä mieltävät valkohain vaaralliseksi, mutta koiran sympaattiseksi. Siitäkin huolimatta, että vuonna 2017 teetetyn Floridan luonnontieteellisen arvion mukaan ihmisen mahdollisuus kuolla hain hyökkäyksessä on yhden suhde kolmeenkymmeneenviiteen miljoonaan. Pelkästään Suomessa raportoitiin tuon samaisen vuoden aikana yli 800 koirien ihmisiin kohdistamaa (tahallista tai tahatonta) puremaa.

Pelot käyttäytyvät aniharvoin loogisesti. Siksi ne pyrkivät pitämään tiukasti kiinni uskomuksista, etteivät paljastuisi. Kun katsot ympärillesi, voit havaita tämän niin poliittisessa puheessa, iltapäivälehtien otsikoissa kuin myös messiaanisten somevouhkaajien feedeissä. Läsnä on aina uhka, joka vaatii valveilla olemista – sekä yleensä sen ohella äänestämistä, kuluttamista tai sometilin seuraamista.

Ja kas kummaa, pian pelkäämme omissa heimoissamme laput silmillä.

Pelon ymmärtämistä tärkeämpää on reagoida siihen

Kuten edellä mainituista esimerkeistä käy selväksi, pelkoja voi oppia ymmärtämään. Tieto ei silti lohduta sillä hetkellä kun pelko vyöryy kehon ja mielen yli. Siksi pelon kohtaamisessa ymmärtämistä tärkeämpää on reagoida. Pelko on jumiuttavaa energiaa, joka on saatava liikkeelle. Pelon edessä reagoiminen luo pohjaa sille, että niin voi tehdä myös tulevaisuudessa.

Joskus se on väistämistä, joskus esiin nousemista, toisinaan puolelle asettumista, toisinaan vastaan sanomista.

Pelkoa ei tarvitse voittaa (ellei ole Marvelin supersankari). Oleellisempaa on reagoida sen synnyttämään lamaantumiseen. Sitä on pelon kohtaaminen. Käyttäytymistieteen professori Markku Niemivirta toteaa tyhjentävästi, että “sietämisen kautta subjektiivinen kokemus voi muuttua”.

Kuten vapaasukeltaja oppii ymmärtämään omaa kehoa ja mieltä, myös sinun on mahdollista sisäistää se, mistä omat pelkosi todella kumpuavat. Sen myötä rakennat eväitä, joiden avulla rohkenet reagoida pelkoihin ja siedät niitä kerta toisensa jälkeen. Opit luottamaan ympärillä olevaan hetkeen ja siihen, että se kantaa myös silloin kun pelottaa.

Artikkeli pohjautuu Harri-Pekka Pietikäiseen puheeseen Täysii 2022 -seminaarissa, jonka otsikko oli Toivoa pelosta selviytymiseen.

Nämä 3 tunnelukkoa löytyvät usein masennuksen taustalta – Niiden ymmärtäminen voi olla merkittävä askel toipumisessa

Masennuksesta toipunut tunnelukkoteterapeutti ja pappi Miia Moisio auttaa masentunutta purkamaan tunnelukkojaan uutuuskirjassaan Masennus ja tunnelukot .

Kaikilla ihmisillä on tunnelukkoja, mutta masentuneen mielenmaisemaa leimaavat lähes poikkeuksetta useat vahvat tunnelukot. Miian kannustava kirja kuvailee ensimmäistä kertaa 18 tunnettua tunnelukkoa masennuksen näkökulmasta.

Kirja kuvaa, miten tunnelukkoihin yleensä reagoidaan ja miten ne näkyvät masentuneen ajattelussa ja toiminnassa. Tunnelukkoihin voi onneksi vaikuttaa ja niitä voi lieventää, kun niistä ensin tulee tietoiseksi.

Tunnelukkojen ymmärtäminen voi olla merkittävä askel toipumisen polulla. Kun masentuneessa itsessään herää halu toipua, pystyvät läheiset ja auttajatkin paremmin tukemaan masennuksesta kärsivää.

Masennus on kokonaisvaltainen sairaus. Sen hoitamisessa olisi hyvä huomioida fyysinen ja psyykkinen puoli. Myös sosiaalinen ja henkis-hengellinen ulottuvuus kuuluvat tähän kokonaisuuteen.

Tunnelukot aiheuttavat ihmiselle tunnekuormaa, jota tunnelukkojen työstämisen avulla voidaan keventää ja sitä kautta osaltaan kasvattaa elinvoimaisuutta, joka masennuksesta kärsivällä on usein kadoksissa.

Nämä kolme tunnelukkoa ovat tyypillisiä monille masentuneille ihmisillä

1. Vaativuuden tunnelukko kuiskii ihmisen sisällä kovia vaatimuksia. Vaativuus on lapsuudessa ja nuoruudessa olleen auktoriteetin vaativa ääni. Tuo ääni laittaa kantajansa suorittamaan ja vaatimaan itseltään usein kohtuuttomia ja tuntemaan jatkuvaa riittämättömyyttä. Vaativa puhe on sisäinen ääni, jonka toipuja joutuu hiljentämään, jotta omista vaatimuksista voisi tulla kohtuullisia ja vähemmän uuvuttavia.

2. Vajavuuden tunnelukko on usein vaativuuden tunnelukon ”kaveri”. Vajavuuden kokemuksen voi nimittää myös kokemukseksi vääränlaisuudesta, kelpaamattomuudesta ja arvottomuudesta eli häpeäksi. Masennusta voi myös ajatella häpeäsairautena, kuten Miia Moisio sitä kuvailee. Häpeän vastalääke on itsensä rakastaminen. Se on myötätuntoa, hyväksymistä ja omien tunteiden, tarpeiden ja rajojen tärkeänä pitämistä.

3. Hylkäämisen tunnelukko löytyy monen masentuneen taustalta. Silloin ihmisellä on ollut elämässään paljon hylkäämisen kokemuksia. Aina kysymys ei ole konkreettisista hylkäämisistä vaan tunnetason torjumisesta, tunteiden väheksymisestä ja lapsen jättämisestä selviytymään yksin vaikeiden tunteiden kanssa. Masennuksesta toipuja joutuu opettelemaan sitä, ettei hylkää itseään vaan pysyy itsensä rinnalla.

Kaikista tunnelukoista toipumisen isoin juttu on se, että ihminen alkaa tarjota itselleen sitä, mitä on joskus jäänyt vaille, eli aktivoi oman sisäisen, lempeän ja hyväksyvän aikuisuuden itsensä avuksi ja vahvistajaksi. Ihanaa tietysti on, jos sisäisen aikuisuuden lisäksi ympärillä on ihmisiä, oma heimo, joiden joukossa saa olla se, kuka on.

Tunnelukkojen ymmärtäminen voi olla merkittävä askel masennuksesta toipumisen polulla. Tutustu kirjaan TÄSTÄ:

Kohtaamattomat tunteet painavat sisintä ja pitävät sinut kiinni menneessä – 4 harjoitusta tunnetaakasta vapautumiseen

Tunteet saavat alkunsa sisäisestä kokemuksestamme. Tunne-energia on aaltojen kaltaista ja se on tarkoitettu virtaamaan lävitsemme. Toisinaan elämässä kuitenkin tapahtuu jotain sellaista, joka saa sisäiset mannerlaattamme järisemään ja aallokon kasvamaan kohtuuttoman suureksi. Silloin ainut keino selviytyä on paeta uhkaavaa tunnemyrskyä keinolla millä hyvänsä. Tämä tapahtuu usein tiedostamatta.

Saatamme turruttaa kaikki tunteemme tai keskittyä pitämään itsemme mahdollisimman kiireisenä ja siten turvallisen etäisyyden päässä tunnetsunamista. Jossain syvällä sisimmässämme tunnemme kuitenkin sen painon. Kun ympärillä on hiljaista, meri kohisee rauhattomasti sisällämme.

On vaikea löytää tyyntä omasta sisimmästä, jos vanhat myrskyt riehuvat yhä ulapalla. Siksi ainut keino vapautua sisäisen tunneaallokon paineesta on kohdata se pikkuhiljaa, kastaa varpaansa veteen yksi kerrallaan ja tulla välissä rannalle kuivattelemaan.

Joskus tuolle merimatkalle tarvitaan myös sisäiset myrskyt tuntevaa opasta, osaavaa terapeuttia, joka johdattaa sinut vanhojen tunnevirtausten äärelle turvallisesti. On myös paljon keinoja, joita voit itse kokeilla tunnetyöskentelyn tukena. Yksi niistä on kirjoittaminen, jonka avulla on mahdollista päästä käsiksi kipeisiin tunnekokemuksiin ja purkaa sisälle kertynyttä vanhaa painolastia.

Seuraavien harjoitusten avulla voit pysähtyä tutkailemaan omien tunneaallokojesi virtaa. Muistathan olla armollinen itsellesi. Jos jokin harjoitus ei tunnu hyvältä tai nostaa liian voimakkaita asioita pintaan, jätä se suosiolla kesken. Sen hetki voi tulla myöhemmin.

1. Kysy itseltäsi mitä kuuluu
Ota mukava asento. Sulje hetkeksi silmäsi ja hengitä 10 kertaa hitaasti sisään ja ulos. Sen jälkeen kysy itseltäsi: Mitä minulle kuuluu? Miten mieleni, kehoni, sydämeni ja sieluni voivat? Mitä minulle todella kuuluu? Kirjoita vastauksesi rehellisesti.

2. Anna valoa varjoillesi
Mitä toivoisit, että toiset ihmiset tietäisivät sinusta? Mitä asiaa, tunnetta tai kokemusta et haluaisi kantaa enää yksin? Kirjoita taakkasi paperille ja pysähdy hetkeksi tarkastelemaan sitä. Onko jokin osa siitä tullut tiensä päähän?

3. Kevennä taakkaasi
Oletko sinä kantanut elämässäsi jonkun toisen taakkaa? Tunnetko kantavasi sitä edelleen? Miltä se tuntuu? Kirjoita kirje ihmiselle, jonka taakkaa kannat, ja kerro tunteistasi. Sinun ei koskaan tarvitse lähettää kirjettä. Jo pelkästään kirjoittaminen voi saada olosi kevenemään.

4. Tunnista selviytyjä sinussa
Mene ulos – oikeasti tai mielikuvissa – ja etsi suuri puu. Tarkastele puuta. Kuvittele, millaisia myrskyjä se on kohdannut. Mistä kaikesta puu on selviytynyt? Mistä kaikesta sinä olet selviytynyt? Mikä yhdistää sinua ja puuta? Kirjoita ajatuksiasi ylös runona tai virtaavana tekstinä.

Nämä ja lisää lempeitä kirjoitusharjoituksia löydät Sielun sopukoita -kirjoituskorteista.

Uskallatko pyytää seksissä sitä, mitä aidosti kaipaat? – Omat toiveet ja tarpeet saattavat yllättävän usein jäädä sivurooliin

Kirjoittaja on Susanna Syld, erityistason seksuaaliterapeutti ja elämyshakuinen nautinnon tutkimusmatkailija. Hän kohtaa ihmisiä niin terapeuttina, kirjoittajana kuin kouluttajanakin. Susanna on herkkä kapinallinen ja ihmissuhteet ovat hänen intohimonsa.

Halujen eriparisuudesta on tullut suhteissa suuri kysymys. Kun pääsemme määristä eteenpäin, tulee vastaan seksin laatu. Seksin sisältö on joko molemmille toimivaa tai sitten kumppani nauttii seksissä ihan jostain muusta, kuin mistä sinä haluaisit. Valtaosa varmasti tekee väistämättä kompromissia suhdeseksissä, toinen osaansa tyytyen ja toinen vimmatusti kiukutellen.

Jokainen varmasti ymmärtää, ettei seksissä ole tarkoituskaan tehdä mitään vastentahtoisesti. Silti usein tyydymme seksiin, joka ei ole omannäköistä tai millään tavoin itseä kiihottavaa. Usein sen kautta myös määrittelemme itsemme. Jos emme halua tarjolla olevaa seksiä, koemme viallisuutta tai haluttomuutta.

Tutkimusretkellä

Kun seksuaalisuuttaan on tutkinut pidemmälle ja herätellyt oman nautintonsa syövereitä, ei seksi olekaan enää ”ihan sama”. Nälkä todellakin kasvaa syödessä, ja sen taltuttaminen saattaa turhauttaa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Joskus kumppani ei ole alkuunkaan samalla tasolla tai hän ei ole tehnyt vielä omaa tutkimusretkeään. Mihin silloin pitäisikään tyytyä, jos on suurempaa nautintoa päässyt maistamaan?

Eikö seksissä mikään riitä?

Kulttuurisesti meillä ei pidetä seksiä osana, joka määrittäisi suhteen tyytyväisyyden. Ihanissakin suhteissa voi seksi olla lähinnä suoritus tai jotain, mitä tehdään pakosta. Seksin tärkeyttä oman elämän tai suhteen onnellisuuden mittarina ei juurikaan tunnisteta, vaikka se kuinka nakertaisi sieluamme. Seksi täydentää vahvasti emotionaalista yhteyttä kumppaniimme. Se on hyväksyntää, hoivaa, itseilmaisua, rakkautta ja kohtaamista. Miksi siinä pitäisi vähään tyytyäkään?

Hyvin moni on löytänyt seksistä henkisiä, aistillisia ja yhteydellisiä tasoja. Kun sellaisia hetkiä saa maistaa, niin on mahdotonta kokea suuren suurta paloa seksissä, joka on kaavamaista, lyhyttä ja epätyydyttävää. Kun on avannut Pandoran lippaan ja löytänyt ytimiä ravistavaa nautintoa, miksi tyytyisimme kädenlämpöiseen perushyvään? Siksikö, että meille on vahvasti opetettu, että ihan hyvän arkiseksin pitää riittää, vaikkei se juuri miltään tuntuisikaan?

Seksi on vahvaa vuorovaikutusta

Kun tuomme esille avoimesti tarpeemme ja pyydämme rehellisesti sitä, mitä kaipaamme, pääsemme alkuun. Kun revimme riekaleiksi sen, mitä seksin kuuluu olla ja teemme siitä monella tasolla sykkivää vuorovaikutusta, ei tarvitse vähempään tyytyäkään. Nautinnollinen seksi asuu läsnäolossa, aistikokemuksissa, uskalluksessa olla ydintään myöten auki ja rohkeudessa antaa lupa kaikkeen, mikä ikinä kutkuttaakaan. Tärkeintä on, että uskomme, ettei seksissäkään tarvitse tyytyä kuin siihen, mikä oikeasti riittää ja ymmärrämme, että se on löydettävissä yhdessä kokeillen.