Tämä on se hetki vuodesta, kun kehotetaan unelmoimaan ja asettamaan tavoitteita uudelle vuodelle. Muuten ei ainakaan saa sitä, mitä haluaa!
Tavoitteissa piilee taikansa, mutta myös vaaransa. Tavoite voi olla hyvä renki, mutta huono isäntä. Itse olen niiden avulla saavuttanut myös uupumuksen…
Jos sinäkin olet joskus uuvuttanut itsesi ylisuorittamalla, on hyvä olla tarkkana, miten ja millä asenteella tavoitteita asetat (jos ollenkaan).
Muista silloin nämä neljä asiaa:
Ydintarpeet. Mistä tarpeesta tavoitteesi kumpuaa? Moni tavoittelee asioita siksi, ettei muuten usko riittävänsä. Pitäisi olla pidemmällä, parempi, enemmän kuin nyt, jotta kelpaisi. Mutta mikään ulkoinen tavoite ei voi paikata sisäistä riittämättömyyden tunnetta. Tärkeämpää on opetella riittämään itselleen tässä hetkessä. Riittämisen tunteesta on kevyempää suunnistaa kohti uutta – siksi että jokin kiehtoo tai tuntuu omalta suunnalta, ei siksi, että muuten et tunne riittäväsi.
Suhtautuminen. Millä energialla suhtaudut tavoitteeseesi? Takerrutko siihen tiukasti vai osaatko antaa sille (ja itsellesi) tilaa hengittää? Pakonomainen tarve päästä tavoitteeseen voi viedä elämästä ilon – ja voimat. Uskalla unelmoida, mutta uskalla myös päästää irti unelmasta. Ehkä se toteutuu eri tavalla kuin nyt osaat ajatella. Joustavuus vie sinua oikeaan suuntaan leppoisammin.
Voimavarat. Paljonko sinulla on voimavaroja juuri tälle tavoitteelle – ihan oikeasti? Tee sen verran kuin suosiolla jaksat. Älä suunnittele ylioptimistisia aikatauluja äläkä tunge elämääsi liian täyteen. Jos tila loppuu, loppuu myös joustonvara. Ei ole tilaa yllätyksille eikä vastoinäkymisille, eikä ole aikaa pitää huolta itsestään. Ja jos et pidä huolta itsestäsi, ei tavoitteen saavuttaminenkaan tuo iloa kovin pitkään.
Tasapaino tämän hetken ja tavoitteen välillä. Kumpi on tärkeämpää, matka vai päämäärä? Sinulla voi olla suunta elämässä, mutta jalat on hyvä pitää tukevasti tässä hetkessä. Älä tuijota pelkästään lopputulosta vaan tuo huomio usein tähän hetkeen. Kohtaa rehellisesti se tilanne, jossa olet nyt. Tiedosta voimavarasi ja tunnustele, onko juuri nyt hyvä edetä – ja jos niin miten. Tämän hetken totuus on ainoa piste, mistä voit lähteä minnekään.
Ja muista myös: joskus tilanne voi olla se, ettet juuri nyt tiedä yhtään, minne olet menossa tai mitä elämältäsi haluaisit. Ehkä elämä on uuvuttanut sinut niin, että ainoa tavoitteesi on selviytyä hetki hetkeltä. Silloin on tarpeen vain antautua. Pysähtyä lepäämään siinä hetkessä, kun vanha tarina on päättynyt, mutta uusi ei ole vielä alkanut. Ennemmin tai myöhemmin sumu hälvenee.
Lisää uupuneen toipilasmatkasta voit kuunnella Katri Syvärisen kirjasta Löydä elämän taika (löytyy äänikirjapalveluista).
Ymmärrän kirjoittavani arasta aiheesta ja siksi suosittelen tätä kirjoitusta ensisijaisesti heille, joilla narsistisen suhteen päättymisestä on kulunut jo hyvän aikaa ja vaikeista kokemuksista toipuminen on alkanut ja edennyt ja on saatu myös ulkopuolisten apua, sekä tukea.
En koskaan ohjaa keskustelua terapia-asiakkaidenikaan kanssa terapian alkuvaiheessa tai terapian jo hieman edettyäänkin siihen, että “No mitä sinä itse teit, jotta toinen osapuoli toimi niin kuin toimi? tai “Miten sinä itse olisit voinut toimia tuossa tilanteessa toisin, jotta lopputulos olisi ollut toinen?”
Narsistisisissa suhteissa ei ole olemassa oikeudenmukaista tasavertaisuutta, jonka kautta voisi terveellä ja luotettavalla tavalla tutkailla omaa osuutta tapahtuneisiin tai suhteen tilaan.
Narsistiset suhteet perustuvat narsistisen persoonan patologiselle valehtelulle, manipuloinnille, sekä erimuotoiselle kaltoinkohtelulle ja väkivallalle.
Valmius katsoa itseä ja omaa toimintaa mahdollistuu tavallisesti vasta sen jälkeen, kun narsistisessa ihmissuhteessa koettu kaltoinkohtelu ja hyväksikäyttö on saatu kerrottua ja purettua pala palalta ihmisen kanssa, joka hyväksyy ja ymmärtää ja ennen kaikkea uskoo tarinan sellaisenaan.
Aika on hyvä apu, mutta sen täytyy saada ensin kulua.
Suhteen jälkeen
Narsistisen suhteen kuormittavuutta ja väkivaltaa on vaikea, joskus jopa mahdotonta ymmärtää, ellei sitä ole itse kokenut.
Hyvin yleisiä seurauksia noista suhteista ovat mm. erilaiset traumadiagnoosit, pitkäaikainen stressi, ahdistus, uniongelmat, väsymys, uupumus, sekä fyysiset kivut ja kehon monimuotoinen oireilu pitkään jatkuneen varuillaan olon ja taistele/pakene -tilan jälkeen.
Edellä mainitsemieni narsistisen suhteen aiheuttaminen oireiden ja sairauksien jälkeen on pitkä matka siihen, että voisi sanoa ihan todella oppineensa suhteesta jotain tai jopa ihan oikeasti kasvaneensa ihmisenä.
Kuinka kasvaa jonkin sellaisen jälkeen joka ihan todella ja ihan oikeasti rikkoi ihmiskehoa ja mieltä, niin sisältä kuin ulkoa?
Kuinka löytää vielä joskus itsestä sellainen puoli joka kertoisi ihmisille tai koko maailmalle kuinka tämä kokemus opetti ja itse asiassa auttoi kasvamaan ihmisenä?
Kasvun merkit
Seuraavat listaamani kohdat eivät ole ainoita edellytyksiä toipumiselle, eivätkä ehdottomia tai ainoita merkkejä siitä, että olet kasvanut ihmisenä narsistisen suhteen jälkeen.
Jos mikään kohdista ei ole toteutunut tai edes tunnu omalla kohdallasi mahdolliselta, ei hätää. Anna itsellesi aikaa, armoa ja suuri määrä itsemyötätuntoa.
Pyydän sinua myös tallentamaan mieleesi lauseen:
On ihan todella ok olla rikki ja väsynyt narsistisen suhteen jälkeen. Mitä se kertoisikaan sinusta, jos kaikki tuo kaltoinkohtelu jota koit ei olisi tuntunut missään?
Näistä seuraavista merkeistä voit tunnistaa kasvaneesi ihmisenä narsistisen suhteen jälkeen:
1. Ymmärrät historiaasi
On melko yleistä ja hyvin ymmärrettävää, että saatamme nykyisissä suhteissa tiedostamattamme hakea parantavia kokemuksia menneisyyden vaikeisiin ihmissuhteisiin liittyen. Näin ollen kumppaneiksi voivat valikoitua sellaiset ihmiset, jotka saattavat muistuttaa esimerkiksi omaa vanhempaa tai entistä kumppania.
Mikä olisikaan parempi tapa korjata lapsuuden vaille jäämisen tunnetta, kuin aikuisuuden parisuhde ja siellä noiden tarpeiden täyttyminen vihdoin ja viimein? -ajattelee mieli, ymmärtämättä kuitenkaan, ettei esimerkiksi tunnekylmä ja narsistisesti käyttäytyvä persoona pysty muuhun kuin rikkomaan yhä enemmän ja enemmän.
Tiedostaessamme syitä sille, miksi viehätymme esimerkiksi erittäin ulospäin näyttävän varman oloisesta, tilan ja ihmisten haltuunottavasta persoonasta, joka tekee kaikki päätökset puolestamme ja kehuu meitä enemmän kuin kukaan muu, olemme jo askeleen pidemmällä.
Ymmärtämällä miksi valitsemme ennemminkin tunnekylmän ja överejä riskejä ottavan hoivattan persoonan, kuin vakaan ja rauhallisen oloisen ihmisen olemme jälleen pidemmällä itsemme ymmärtämisessä.
Ymmärtämällä itseä, omaa historiaa, ihmisiä menneisyydessämme, heidän käyttäytymistä meitä kohtaan voimme olla pidemmällä sen ymmärtämisessä miksi valitsee ehkä samaa tuttua ja kuitenkin niin turvatonta.
Ja kaiken tuon ymmärtäminen on ehto muutokselle, ehto sille, että voimme tehdä tulevaisuudessa täysin toisenlaisia päätöksiä.
2. Olet tietoinen elämänarvoistasi
Pidätkö rehellisyyttä ja toisten hyvää kohtelua tärkeänä asiana ja pyrit itse toimimaan niin?
Soimaako omatuntosi jos valehtelet tai olet kohdellut jotain huonosti?
Hyvä!
Elämänarvoihisi lukeutuvat siis ainakin rehellisyys ja toisten hyvä kohtelu.
Edellä mainitut eivät varmastikaan sisältyneet narsistiseen suhteeseen muuten kuin sinulta hänelle päin ja sait valitettavasti tuntea joka solullasi sen mitä tapahtuu, jos päätyy toteuttamaan ja palvelemaan vain toisen ihmisen arvoja.
Narsistinen ihmissuhde voi hyvinkin opettaa meitä olemaan tietoisia omista elämänarvoistamme ja vaalimaan, sekä vaatimaan niitä jatkossa kaikissa ihmissuhteissamme.
3.Olet tietoisempi rajoistasi
Rajat suojaavat arvoja ja ovat kuin turvamuuri, jonka läpi ei ole lupa mennä. Rajat suojaavat meitä myös kaltoinkohtelulta ja hyväksikäytöltä.
Narsistisessa suhteessa rajoja on valitettavasti turha yrittää saada toimimaan.
Narsismiin kuuluu olennaisena osana rajattomuus ja se mikä on hänen on vain ja ainoastaan hänen, mutta se mikä on sinun on aina narsistisen persoonan mielestä myös hänen.
Rajoista voidaan ja usein yritetäänkin taistella, mutta turhaan. Tärkein ja hyödyllisin oppi onkin se, että osaa asettaa rajat itselle.
Kuinka kauan minä yritän, jotta saisin tämän toimimaan?
Kuinka paljon minä joustan ja yritän keskustella ja sovitella, jotta kaikki palaisi ennalleen?
Missä kohtaa minä itse vedän rajan itselleni ja opettelen etsimään ratkaisua toisaalta?
4. Sinusta on tullut terveesti itsekäs
Narsistisessa suhteessa omat tarpeet ja toiveet eivät tule kuulluksi, eikä narsistinen persoona osaa/halua/välitä ottaa niitä millään tapaa huomioon, paitsi silloin, jos hän haluaa saada jotain itselle (siis manipuloi).
Ainoa keino saada itsensä näkyväksi on lopulta ymmärtää ja hyväksyä, ettei narsistinen suhde tule koskaan tarjoamaan vakaata ja turvallista tilaa ja vastuu itsestä on vain ja ainoastaan itsellä.
Terveesti itsekäs ihminen osaa olla jämäkkä sanoa “ei” ja hän osaa suojella ja puolustaa itseä.
Terveesti itsekäs ihminen uskaltaa tarttua uusiin haasteisiin ja hän välittää ja arvostaa itseään ja pitää itseä tärkeänä.
Terve itsekkyys suojelee omaa jaksamista ja auttaa asettamaan itsensä etusijalle vanhingoittamatta tai haluamatta kuitenkaan tietoisesti tehdä pahaa muille.
Tervettä itsekkyyttä ei pidä sekoittaaa ns.terveeseen narsismiin. Poistaisin tuon sanaparin olemassaolon mielelläni kokonaan. Narsismi on vakava ja jopa vaarallinen mielenterveyden häiriö, eikä narsismissa valitettavasti ole mitään sopivaa tai tervettä.
5. Arvostat itseä ja omaa aikaasi
Narsistisissa suhteissa ei-narsistinen osapuoli alkaa hiljalleen menettämään omaa itsearvostusta, itsetuntoa ja itseluottamusta kaiken narsistisen kaltoinkohtelun ja pahoinpitelyn seurauksena.
Omasta ajasta luovutaan usein siksi, että se on yksinkertaisesti helpompaa, kuin taistella oman ajan puolesta, jota narsistinen persoona pyrkii väkivalloin rajaamaan.
Omasta ajasta luopuminen voi pitää edes jollain tapaa rauhan maassa. Vaikkakaan sekään ei lopulta auta.
Itsearvostuksen palutuminen on yksi haastavimmista asioista narsistisen suhteen jälkeen.
Jotta itseä oppii ihan oikeasti arvostamaan vaatii se mm. runsaasti aikaa, itsemyötätuntoa, armollisuutta itseä kohtaan, turvallisuuden ja luottamuksen tunteen palautumista, sekä hyviä sosiaalisia suhteita, joissa omat elämänarvot ja rajat toteutuvat.
Ja lopuksi muistathan, ettei ole kiire.
Kirjoitan massiivisista sisäisistä muutoksista, joiden syntymisen tuleekin tapahtua hitaasti. Vain siten syntyvät ihan aidot oikeat sisäiset muutokset ja siihen sinulla on kaikki maailman aika.
Lisää ymmärrystä, lohtua, tukea ja tietoa satuttavista suhteista, sekä irtaantumisesta ja uuden elämän rakentamisesta ja myös terapeuttisia tehtäviä löydät uutuuskirjastani Toivu satuttavasta suhteesta!
Levollisuus nousee siellä, missä itseään auttaa lempeästi olemaan juuri sen kanssa mitä just nyt on. Mielenrauha ei saavu, kun tekee oikeat jooga-asanat, elämän vaikeat jutut ratkeavat tai kun vihdoin hommelit rauhoittuvat. Mielenrauha saapuu, kun itsensä puolella oppii olemaan ihan kaikessa. Kun kuulee, mitä milloinkin tarvitsee ja antaa (myös muilta pyytämällä) sitä itselleen.
Levollisuus on myös elämän prosessiin luottamista; ei aina ole levollinen ja hyvä olo. Elämä haastaa kasvuun, sydämen avautumiseen, uuden oppimiseen. Joskus ei näe yhtään selkeästi. Toisinaan on hirmu turvaton. Joskus asiat tuntuvat raskailta ja vaikeilta, ja selviytymiskeinot (suorittaminen, kontrolli, muiden kannattelu, itsen sivuuttaminen, miellyttäminen, turruttaminen jne.) jumahtavat päälle. Ei se mitään! Kaiken keskellä voi oppia luomaan itselleen turvaa ja hoivaa, pysähtymään, lepäämään, rauhoittumaan. Kun tämän oppii, vaikeissakaan kohdissa ei enää käänny itseään vastaan ja itseään voi auttaa selviytymiskeinoista lempeyteen ja lepoon.
Minulle tuottaa levollisuutta just nyt sen syvästi uudelleen muistaminen ihanan Havaijin-matkani myötä, että huomaan missä kaikessa olen lähtenyt taas kannattelemaan muita ja pienentämään tai sivuuttamaan itseäni. Muistan, että olen oman elämäni tärkein henkilö siinäkin mielessä että olen itse vastuussa hyvinvoinnistani ja ilostani. Olen antanut itselleni – ehkä syvemmin kuin koskaan – luvan toimia sen mukaan miltä itsestäni tuntuu.
Juuri nyt tuntuu siltä, että tarvitsen mahdollisimman paljon itseni kanssa olemista, joulufiilistelyä, lepoa, itseni hoivaamista – ja sosiaalista elämää vain juuri sen verran kuin spontaanisti tuntuu hyvältä. Muhistelen omia luovia juttujani, teen asioita jotka ravitsevat minua. Teatterilippuja on ostettu, taidekursseille ilmoittauduttu, suunta on kaikkeen sinne, mikä tukee uuden luomisessa ja siinä mikä tuo iloa ja kepeyttä.
Yksi ihana asiakkaani sanoi sessiossa kotva sitten, että vaikka hän tekee asioita joiden toivoisi tuovan rauhaa, kuten liikkuu luonnossa, ei se levollisuus siitä yhtään lisäänny, kun hän alkaa suorittaa sitä hommelia.
Tämä on niin yleistä Alamme suorittaa, kun haluamme ”päästä jonnekin” eli toisin sanoen poispäin jostakin. Mutta levollisuuden ydinhommeli on oppia olemaan sen kanssa mitä on. Asioiden, tunteiden ja sisäisten totuuksien kohtaamisesta nousee levollisuus, ei siitä että asioiden pitää muuttua jotta mä voin tsillata. Tämä on yleensä ihan alitajuinen kela mutta myös syy sille, miksi on vaikea löytää rauhaa. Me voimme löytää rauhaa, vaikka asiat olisivat miten. Joskus levollisuus on haastavampaa kuin joskus muulloin, mutta elämässä voi oppia työkaluja, jotka auttavat palaamaan asioiden kanssa olemiseen. Sama joogaharjoitus voi auttaa tuomaan rauhaa tai se voi lisätä levottomuutta – kyse on alla olevasta motiivista. Teenkö tämän, jotta pääsen pois jostakin tai kohti jotakin, vai tukeakseni itseäni pehmeästi tässä ja nyt?
Levollisuuden olennaisuuksia
1. Levollisuus on sisäistä turvaa
Levollisuus on sisäistä turvaa, joka nousee hermoston säätelystä. Tätä voi oppia. Levottomuus / ahdistus liittyvät hermoston yliviritykseen, “liika” levollisuus ja jumahtaneisuus liittyvät aliviritykseen. Olennaista on oppia työkaluja, joilla säädellä hermostoa.
2. Levollisuus on omista tunteista ja tarpeista kopin ottamista
Vain sisäisen turvan myötä voi kuulla tunteitaan ja tarpeitaan. Se auttaa hiivuttamaan selviytymiskeinot kuten suorittamisen, miellyttämisen ja itsen sivuuttamisen, jotka ovat alitajuisia ja epäsuoria tapoja pyrkiä turvaan eli levollisuuteen, ja jotka eivät IKINÄ toimi. Olennaista on oppia tunnistamaan selviytymiskeinojaan ja valitsemaan toisin.
3. Levollisuus on lepoa ja pysähtymistä, elämän balanseerausta
Lepääminen, pysähtyminen, rauhoittuminen. Olennaista on oppia tapoja palauttaa itsensä yhteyteen itsensä kanssa, ja tunnistaa mikä kaikki alkaa viedä pois yhteydestä itseen.
4. Levollisuus on myös levottomuuden hyväksymistä
Levollisuus ei tarkoita, ettei mikään paina, huoleta tai stressaa vaan sitä, että voi oppia olemaan lempeästi ja itselle hyvää valiten sen kanssa mitä nyt on. Olennaista siinä ovat tunne- ja tarvetaidot.
5. Levollisuus on tietoinen valinta keskittyä hyvään ja itsensä jeesaamiseen
Mihin huomiosi keskität? Siihen mitä kohti haluat kulkea ja mihin sydän kutsuu vai siihen mikä kaikki blokkaa? Levollisuus nousee siellä missä valitset luottaa itseesi ja siihen mikä sinulle tuntuu hyvältä. Se on tietoista, päättäväistä, vastuullista toimintaa oman hyvinvointinsa puolesta, ei sitä ettei koskaan pelota tai ole epävarma tai epäileväinen olo.
6. Levollisuus on omaan hyvinvointiin priorisoimista (joka ei tietenkään tarkoita itsekkyyttä)
Levollisuus ei tarkoita toisten tyytyväisenä pitämistä. Usein huomaamattamme pyrimme siihen: jos mä nyt huolehdin siitä että kaikilla on kaikki mahdollisimman hyvin, niin mä voin tsillata. Mutta kas kummaa, jotenkin sitä hetkeä ei ikinä tule. Levollisuus nousee aikuisesta vastuullisuudesta omaa hyvinvointia kohtaan, sen priorisoimisesta.
7. Levollisuus on sen tunnistamista, mikä nyt riittää missäkin
…eli on olennaista oppia tunnistamaan ja tomimaan sen mukaan, mikä nyt riittää. Usein sen tunnistaminen todellakin on prosessi! Ja silloin kun sykityttää, syki menemään.
8. Levollisuus on lupaa olla keskeneräinen reissulainen
Missään näistä ylläolevista asioista ei tarvitse onnistua, niitä ei tarvitse suorittaa, niissä ei tarvitse olla hyvä. Yhteyden syventäminen omaan sydämeen on kenties elämänmittainen reissu, sen äärelle saa palata, sitä saa opetella. Lempeyden kautta. Ja ilon!
Kun sallii itselleen rajansa, tunteensa, vastuunsa ja sydänvoimansa, itseään ja tunteitaan pystyy myös ilmineeraamaan yhteyttä luovasti ja jämäkästi. Mutta jotta tälleen aikuisesti pystyy olemaan lähellä, on pystyttävä olemaan myös erillinen, omilla jaloillaan. Ja sehän se justiin tuottaa syvää levollisuutta myös.
Levollista joulun aikaa <3
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
Vaikka elämässäsi on tapahtunut raskaitakin asioita, olet silti pyrkinyt eteenpäin, joskus sokkonakin. Etkä vain pyrkinyt, vaan kun katsot taaksesi, huomaat että myös liikkunut ja päässyt. Olet tullut kauas ja voit onnitella siitä itseäsi tänään, sinä vahva ja rohkea sielu!
Kaiken jälkeen sinulla on kokemus siitä, kuinka elämästä selvitään. Eikä vain juuri ja juuri tai miten sattuu, vaan sittenkin aikamoisen hyvin. En selviytymisellä tarkoita sitä tilaa, jossa loit itsellesi selvitymismallin ja pakenit menneitä kokemuksia laput silmillä. Vaan tätä uutta, jossa vähä vähältä opit kuuntelemaan itseäsi ja oikeasti, ihan oikeasti menemään eteenpäin, uudenlaiseen elämään. Iso hali ja aplodit sinulle!
2. Ainutlaatuinen sinä
Tapasi olla, elää ja liikkua autenttisena sinuna on kaunista. Lisää sitä!
Usko minua. Älä vertaa. Olet uniikki sekoitus kaikkeutta. Sinussa on jotain, mitä muissa ei. Huomaisit sen parhaiten, jos voisit katsoa itseäsi ulkopuolisen silmin. Et vain ehkä ole tottunut kutsumaan itseäsi kauniiksi, mutta sitä sinä todellakin olet. Kaunis ja ihana. Ja seksikäskin, jos tahdot! 😉
3. Hassu ja innostunut
Kun ihastut johonkin asiaan tai ihmiseen (tai vaikkapa koiranpentuun), se tunne on sinussa niin vilpitöntä, söpöä ja ihanaa! Kun pidät jostakin kovasti, on kuin lamppu syttyisi sisälläsi ja silmäsi alkaisivat loistaa. Rakkauden taajuus huokuu sinusta. Olet ihan rusetilla ja polvillasi (ainakin kuvainnollisesti) etkä tiedäkään olevasi silloin aivan yhtä ihastuttava kuin tuo kohde jota katsot tai mietit! Etsiydythän siis ihanien ja positiivisten asioiden pariin mahdollisimman usein, se tekee sinulle hyvää.
4. Uusiutumiskykysi
Kykysi uusiutua ja oppia uutta on ihailtavaa. Heittäydy vain rohkeasti, kaikki tulee menemään hyvin! Kykysi kuunnella aidosti eikä ajatellen, että joo joo, tiedän jo kaiken. Se on jotain hyvin kaunista ja arvokasta.
Tämän elämän aikana sinä olet elänyt niin monta eri elämää – ja tulet vielä elämään. Ja kuinka taitavasti sinä siirryt ja kasvat aina kun aika on. Kun sitä miettii, jää suu auki.
5. Intuitiosi, sisäinen viisaus
Olet hyvin todennäköisesti elänyt lapsuutesi aikana, jolloin missään ei puhuttu itsemyötätunnosta, voimaantumisesta tai oman sisäisen äänen kuuntelusta. Ja katso, minne sinä olet tullut! Sinussa on sisällä vahva intuitio, joka johdattaa oikeille urille, joskus vaikean kautta, mutta lopulta kumminkin.
Et ole aikasi tuotos, et edes sukupuusi. Olet jotain vielä paljon enemmän. Ja kun mietit tarkkaan, sinä tiedät kyllä sen. ❤️
Ihanin terveisin,
Riikka
Lisää minusta, taideterapiasta ja taiteestani löydät täältä.
Mainosyhteistyössä Kustannusosakeyhtiö Otavan ja Moreenin kanssa. Huivin ohje on kirjasta Siskoni mun ja muita neuleita (Moreeni, 2022)
Suklaisen ruskea pitkä Mestaripiirros-huivi on saanut inspiraationsa Niina Laitisen suositusta Mestaripiirros-sukkamallista. Huivissa yhdistyvät pörröinen mohair ja tencelmerinovilla. Nopeasti valmistuvan huivin kuvioraportti on helppo oppia ja mukava neuloa. Jos haluat huivistasi hiukan suurikokoisemman ja muhkeamman, voit valita langaksi ohjeen lankaa paksumman Novita 7 Veljestä Nature -langan.
Kohoneulekaavioissa kavennusten ja lisäysten vuoksi neulottavaa kerrosta ei voi suoraan verrata alla olevaan kerrokseen. Aina kannattaa neuloa kerros kerrallaan välittämättä alemmasta kerroksesta.
Luo kaksinkertaisella langalla 83 s ja neulo 1 krs oikein työn nurjalla puolella. Aloita kohoneule ruutupiirroksen 1. kerrokselta: neulo oikeasta reunasta 3 s, toista mallikerta 3 kertaa ja neulo vasemmasta reunasta 5 s. Neulo ruutupiirroksen kerrokset 2–16. Toista sitten ruutupiirroksen kerroksia 17–28, kunnes huivin pituus on noin 195 cm. Neulo vielä kerrokset 29–36. Päätä s:t neulomalla oikeat s:t oikein ja nurjat nurin.
VIIMEISTELY
Höyrytä valmis huivi kevyesti. Pese valmis huivi käsin.
Siskoni mun -kirjasta löydät Niina Laitisen rakastettuihin neulemalleihin perustuvia neulepuseroita ja -takkeja, torkkupeiton sekä pienempiä neuleita kämmekkäistä baskeriin. Innostavaa neulottavaa löytyy niin aloitteleville kuin edistyneille neulojille.
Yksi yleinen teema, johon törmään psykologin asiakastyössäni on, että sosiaalisten tilanteiden kohtaamisesta huolimatta sosiaalinen jännittäminen ei helpota. Yleinen logiikka sosiaalisen jännittämisen helpottamiseen on seuraava; Kun kohtaat jännittäviä tilanteita riittävästi, jännittäminen helpottaa. Kun hyppäämme uimatornista kymmenen kertaa, niin kymmenennellä hypyllä pelkoreaktio ei ole enää niin suuri, koska olemme oppineet aiemmista hypyistä, että hyppy on lopulta vaaraton.
Täysin sama periaate pätee suurimmaksi osaksi sosiaalisten tilanteiden kohtaamiseen, mutta ei aina. On valtava määrä yksilöitä, jotka työssään tai vapaa-ajallaan kohtaavat sosiaalisia tilanteita säännöllisesti ja silti jännittävät niitä. Tässä on usein taustalla pyrkimys sosiaalisen jännittämisen piilottamiseen, joka kumpuaa herkkyydestä muiden ihmisten negatiivisille arvioille.
Piilottamisen taustalla on usein uskomus, että muut ihmiset arvioivat meitä jännittämisemme vuoksi negatiivisemmin. Usein ihmiset kuvaavatkin esimerkiksi esiintymistilanteissa, että eivät jännitä niinkään itse tilannetta, vaan juuri oman esiintymisjännityksensä näkymistä muille ihmisille. Monella ydinpelkona ei siis ole varsinaisesti itse sosiaalinen tilanne, vaan oman jännittämisen näkyminen muille kyseisessä sosiaalisessa tilanteessa.
Kun yksilöt pelkäävät tulevansa negatiivisesti arvioiduksi oman jännittämisensä vuoksi, he kokevat usein pakottavaa tarvetta piilottaa oma jännittämisensä. Jännittämisen piilottaminen puolestaan käynnistää itsetarkkailun kokemusmallin, jossa suuri osa energiasta menee piilottamisen onnistumisen tarkkailuun. Kun keskitymme sosiaalisen tilanteen ja muiden ihmisten sijaan siihen, kuinka hyvin onnistumme jännittämisemme piilottamisessa, korjaavat positiiviset kokemukset menevät meiltä ohitse. Tämän vuoksi aivomme eivät koskaan opi, että hyppy sosiaaliseen tilanteeseen oli pohjimmiltaan vaaraton. Voimme kuitenkin pyrkiä korjaamaan asiaa seuraavien ohjeiden avulla:
1.Anna jännittämisen elää omaa elämäänsä pyrkimättä siitä eroon. Kun et pyri jännittämisestä eroon, se menee nopeammin ohi, etkä jää siihen samalla tavalla lukkoon.
2.Anna jännittämisesi näkyä muille ihmisille. Kun annat jännittämisesi näkyä muille ihmisille, opit huomaamaan, että muut eivät suhtaudu siihen yhtä negatiivisesti kuin kuvittelet.
3.Kerro jännittämisestäsi avoimesti muille ihmisille. Kun puhut jännittämisestäsi avoimesti muille, huomaat, että muut suhtautuvat sinuun kannustavammin kuin kuvittelet.
Jännittäjät usein kertovat minulle, että haluaisivat oppia suhtautumaan sosiaalisiin tilanteisiin rennommin. Avain ei kuitenkaan ole siinä, että oppii suhtautumaan sosiaalisiin tilanteisiin rennommin, vaan siinä, että oppii suhtautumaan omaan jännittämiseensä rennommin.
Kun näytämme jännittämisemme muille avoimesti, kohtaat ydinpelkoamme, että jännittämisen paljastuminen muille olisi vaarallista. Toki joku saattaa ajoittain huomauttaa jännittämisestämme jotain ikävää. Tätäkään ei pidä kuitenkaan pelätä, vaan tämä on kuin hierontaa juuri oikeaan kipupisteeseen. Tämän seurauksena opimme sietämään paremmin negatiivisia arvioita ja opimme, että vaikka ne saattavat tuntua hetken ikävältä, niihin ei kuole.
Kirjoittaja Joni Martikainen on psykologi, tietokirjailija ja Ujonrohkaisija-palvelun päätuotekehittäjä. Ujonrohkaisija on kehitetty sosiaalisesti herkille jännittäjillle. Palvelu tarjoaa tutkittua tietoa, yksilöllisen tilannekartoituksen, sosiaalisen harjoitteluohjelman sekä psykologi-asiantuntijan henkilökohtaista ohjausta. Lisätietoja Ujonrohkaisija-palvelusta löydät TÄÄLTÄ.
Joulu on maagista aikaa. Eikä vain siksi, että kultaiset köynnökset koristavat kuusta ja on loma, ja perheet mahdollisesti kokoontuvat yhteen – vaan ihan oi-ke-as-ti.
Yule eli joulu oli olemassa jo kauan ennen kuin limutehtaan joulupukki punaisessa nutussaan alkoi vierailla kodeissamme. Siis se naapurin setä. Yulea on vietetty yleensä 21.12. eli talvipäivänseisauksen kohdalla. Se on valon juhla, ja valoa on syytäkin juhlia kun syksyn ja talven pimeyden pisin aika on voitettu, ja valon määrä alkaa jälleen lisääntyä. Valoa houkutellaan esiin kynttilöin ja tuoden tuiketta talven pimeyteen – tai jos pakkasherra on meitä suosinut, hohtamaan kilpaa valkoisten hankien kanssa. Keskitalven tunnelma on toiveikas, kun uusi sykli kohti valoa ja kasvua taas käynnistyy. Me teimme sen! Nyt päivät kirkastuvat ja mielet niiden mukana.
Vaihtoehto joulukuuselle
Kuuselle on Yulen juhlinnassa olemassa vaihtoehto: puuhalon rituaalinen polttaminen. Puu kaadetaan tätä varten jo keskellä kesää. Se kuivuu koko syksyn ja talven keskellä se sitten yhteisöllisesti poltetaan. Tuhka kerätään talteen seuraavaksi vuodeksi suojaamaan vahingoilta. Minä ehkä levittäisin sen kodin ympärille suojaavaksi piiriksi ja ripottelisin kukkapenkkeihin. Rituaali on alkujaan germaaninen, kuten moni meille omaksuttu juhlapyhien tapa toimia. Skandinaviassa halko esiintyy edelleen – kynttilänjalkana! Muistan jopa askarrelleeni puukäsitöissä alakoulussa vastaavan: pölli laitettiin halki
ja porattiin tuikuille reiät. Puiseen halkoon voi myös kirjoittaa toiveita ja kiinnittää paperinauhaa ja sitä solmiessa tehdä toiveita tulevalle vuodelle.
Perinteiset esineet ja käsityöt elävät kanssamme ilman, että välttämättä tiedostamme niiden alkuperäistä merkitystä. Lapsuuteni kodissa tehtiin suuresta kelomännystä jätkänkynttilä. Se roihusi usein joulun aikaan etupihan syvässä hangessa. Sen ympärillä ei 80-luvulla kuiskittu tietoisesti toiveita hangessa, mutta rutikuiva puu paloi suurella liekillä valaisten jopa lähimetsän reunan ja oli vaikuttava näky keskellä talven kylmyyttä.
Pukilla pelottelua ja muita perinteitä
Suomalaisen perinteen pukki oli kaikkea muuta kuin se punaiseen nuttuun pukeutunut, hou-houta hohottava limsafirman edustaja. Meillä sarvipäinen ukko viskasi säkillisen perunoita tupaan – siis jos oltiin oltu kiltisti. Kun oma lapseni kasvaa, olisikin hauskaa korvata mukava valkopartainen pukki sarvipäisellä kolistelijalla. Se huutelisi rappukäytävässä “Onko täällä kilttejä lapsia?” niin uskottavasti, että tuhmat aikuisetkin pakenisivat piiloon sängyn alle. Vähän säpinää joulupyhiin!
Lapsuuden kotini traditioihin on kuulunut joulusaunan jättäminen lämpimäksi myös tontuille: viimeiset löylyt heitetään aina saunatontun saunottavaksi. Teen yhä näin, vuodenajasta riippumatta. Saunatonttu on syytä pitää tyytyväisenä, jotta säilyy saunarauha (eikä sauna pala). Jouluna tontuille jätetään kuusen alle tai tonttuoven eteen pipareita ja pientä purtavaa.
Käsitöihin uppoutuminen tuo läsnäoloa
Käsitöitä tehdessäni ja askarrellessani olen luomisen kautta yhteydessä joulunajan magiaan. Tämä taika liittyy vahvasti kotiin, kiitollisuuteen, lepoon, perheeseen ja kestävään rakkauteen.
Joulunajan runsaita ja luonnollisia koristeita voivat olla sarvet ja olkipukit, kävyt ja kuivatut sitrushedelmäviipaleet, havut ja rusetit. Appelsiineihin voi upottaa mausteisen tuoksuisia neilikoita (näitä vien lahjaksi kauniiseen silkkinauhaan solmittuna). Talven ja valon juhlan maagiset värit ovat punainen, joka edustaa menestystä, intohimoa, juurevuutta ja hyvää onnea. Ikivihreät ikuista elämää ja runsautta. Valkoinen kirkkautta ja talven valoa, sekä kultainen aurinkoa, voimaa ja energiaa.
Tärkeintä on, että voimme tehdä joulusta omamme näköisen! Jouluun pätee mielestäni sama kuin häihin; jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua ja jotain…maagista!
Artikkelikuva: Photosplash | Anita Austvika. Artikkeli on julkaistu aiemmin Minä olen -lehdessä.
<<<<<<<< >>>>>>>>
Lumoava tyttö -tehtäväkirja kannustaa itsensä tutustumiseen ja oman äänen löytämiseen. Kirjan monipuoliset tehtävät luotsaavat tyttöjä ja tytöiksi itsensä kokevia kasvamaan villiksi ja vapaiksi ihmisiksi, jotka nauttivat kehoistaan, kuuntelevat sydämensä ääntä ja antavat tarinoidensa kaikua kauas. Lumoava tyttö kannustaa itsetutkiskeluun ja auttaa näkemään tavallisessa elämässä ripauksen taikaa. Tilaa omasi puodista täältä:
Erityisherkkänä tarvitsen omaa aikaa ja rauhaa ympärilleni – myös juhlapyhinä. Etenkin joulu on monissa kodeissa, perheissä ja ystäväpiireissä yhdessä olon aikaa. Aikaa, jolloin kokoonnutaan kaikki saman pöydän ääreen ja vietetään tiivisti aikaa saman katon alla.
Joulun suuret tunteet
Jouluun liittyy usein vahvasti myös tunteet – oli ne sitten myönteisiä tai kielteisiä, mukavalta tai ikävältä tuntuvia tunteita. Joillekin joulu voi olla suuren ilon tai surun aikaa, toisille siihen liittyy suorituspaineita ja toiset haluavat unohtaa koko juhlan. Erityisherkkä kokee nämä kaiken kirjavat tunteet normaalia voimakkaampina.
Kun tuntee suuria tunteita ja aistii herkästi, ympäröivä joulutunnelma voi tuntua helposti yllättävänkin stressaavalta ja raskaalta, vaikka kaikki olisi hyvin. Myös intensiivinen aika läheisten kanssa on usein ihanaa, mutta samalla se voi olla voimia vievää. Kivatkin asiat ja tunteet voivat uuvuttaa – etenkin erityisherkkää.
Tästä syystä tarvitsen herkkänä paljon omaa aikaa palautuakseni – tämä pätee erityisesti joulun alla. Palautumisen tarve tarkoittaa, että koen halua vetäytyä omiin oloihini ja hiljaisuuteen. Usein myös fyysinen lepo on tarpeen. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö viihtyisi läheisteni seurassa tai koe tarvetta viettää heidän kanssaan aikaan.
Tarvitsen vain kaiken yhdessäolon vastapainoksi tavallista enemmän rauhallista omaa tilaa ja mahdollisuuden ladata akkujani, jotta normaali toimintakykyni palautuisi ja voin nauttia yhteisestä ajasta kunnolla.
Tarvitsen herkkänä paljon omaa aikaa palautuakseni – tämä pätee erityisesti joulun alla.
Ylivirittymisen riski
Erityisherkkänä ihmisenä hermostoni on normaalia herkempi, minkä vuoksi kehoni ja mieleni myös ylivirittyvät tavallista herkemmin. Etenkin, jos palautumista on liian vähän, meno äityy liian vauhdikkaaksi tai ärsykkeitä poukkoilee joka suunnalta.
Ylivirittyminen tarkoittaa kehon hetkellistä stressitilaa, jossa tyypillisiä oireita ovat muun muassa sykkeen kohoaminen, ärsyyntyminen, keskittymiskyvyn heikentyminen, ahdistuneisuus ja aivojen käyminen ylikierroksilla. Ylivireystila ei tarkoita pelkästään yliaktiivisuutta, vaan itselläni se oireilee myös väsymyksenä, aivosumuna, sisäisenä levottomuutena ja haluna olla yksin.
Arjen rutiinit ovat yksi asia, jotka suojelevat usein ylikuormitukselta, mutta pitkien juhlapyhien aikana ne saattavat jäädä taka-alalle ja sekin saattaa aiheuttaa omia haasteita herkän kehossa sekä mielessä. Kiireen tuntu, kovat äänet ja kirkkaat valot ajavat elimistöni hälytystilaan hyvin herkästi. Tämän takia koen tärkeäksi minimoida ympäröivät ärsykkeet ja kaikenlaiset joulun ohjelmanumerot niin hyvin kuin mahdollista.
Tuntosarvet eivät lomaile
Erityisherkkyyteen kuuluu vahvasti myös aistien herkkyys, intuitiivisuus ja empaattisuus. Havaitsen herkästi ympäristön pienimmätkin vivahteet ja yksityiskohdat sekä ihmisten mielialat, tunnetilat ja tarpeet – kuten myös niiden muutokset. Usein ne ovat asioita, joita normiherkkä ihminen ei välttämättä havaitsisi – ainakaan niin nopeasti.
Huomaan hetkessä, jos jollain perheenjäsenellä on huono mieli. Kun istun perheen kanssa joulupöytään, aistin yleisen tunnetilan ja sen eri nyanssit saman tien. Jos ilmapiiri tuntuu jotenkin kireältä, koen sen erilaisina tuntemuksina kehossani. Mieleni analysoi tahtomattanikin joulun eri tunnelmia ympärilläni – tulkitsen ja luen rivien välistä havaitsemiani viestejä, niin sanallisia kuin sanattomia. Eikä tätäkään ominaisuutta voi kytkeä halutessaan pois päältä. Herkän tuntosarvet eivät lomaile joulunakaan.
Tärkeintä on oppia pitämään huolta tästä ihanasta herkkyydestä, jotta sen lahjasta voi nauttia parhaimmalla mahdollisella tavalla – etenkin itse, mutta myös ympärillä olevat ihmiset.
Kiireen tuntu, kovat äänet ja kirkkaat valot ajavat elimistöni hälytystilaan hyvin herkästi. Tämän takia koen tärkeäksi minimoida ympäröivät ärsykkeet ja kaikenlaiset joulun ohjelmanumerot niin hyvin kuin mahdollista.
Vinkit, miten jaksaa paremmin jouluna:
Tutustu omaan herkkyyteesi ja opi tunnistamaan oma mukavuusalueesi.
Kerro herkkyydestäsi läheisillesi. Kerro, miten se näkyy sinussa.
Muista, että herkkyys on voimavara, ei heikkous.
Tee juhlasta rohkeasti omannäköisesi huomioimalla herkkyytesi.
Kiinnitä huomiota ympäröivien ärsykkeiden minimoimiseen.
Muista omat rajat. Kaikkeen ei tarvitse venyä. Ei edes jouluna.
Ota aikaa palautumiselle ja huolehdi omasta ajastasi, vaikka se tuntuisi ensin väärältä.
Rauhoita juhlapyhien ohjelmaa. Mieti, milloin vireystilasi on parhaimmillaan ja mitä kaikkea jaksat?
Suhtaudu itseesi ja muihin lempeydellä – vähempikin riittää.
Kuuntele itseäsi ja kehoasi – älä pakota itseäsi superyksilön rooliin.
Lunasta Annukan tekemä maksuton Herkkyys voimavaraksi -työkirja täältä.
Kaamosajan pimeys, ruuhkaiset kauppakeskukset, paljon tapahtumia, konsertteja, juhlia, joulutoreja… kaikkea tiivistettynä muutamaan hassuun viikkoon vuodessa. Joulunalusaika on monella täynnä menoa ja meininkiä. Kivaakin tekemistä voi olla liikaa, jolloin kaikkeen alkaa turtua ja ilo katoaa suoritusten jalkoihin.
Vielä muutama vuosi sitten muistan jo marraskuun alussa vetäneeni aina syvään henkeä ennen kuin sukelsin loppuvuoden sakeaan suorituspilveen. Juhlakausi alkoi kahden lapsen syntymäpäivillä marraskuussa ja jatkui iloisesti jouluun asti koulun ja harrastusten joulunäytösten ja konserttien merkeissä. Jossakin välissä sitten lahjaostoksia, pikkujouluja, joulukorttiaskarteluita, kodin koristelua ja ties mitä muistamisia mummeille, kummeille, naapureille, työkavereille, opettajille, päiväkodin hoitajille jne. Muistettavien asioiden ja metatyön määrä triplaantui aina joulun alla ja sisäinen stressitaso sujuvasti siinä mukana. Pahimmillaan vietin monet joulupyhät vielä vuorotöissä, koska olivathan ne rahakkaita pyhiä. Seuraavan kerran happea sain yleensä vasta tammikuussa.
Nykyään osaan jo ottaa rennommin. Olen jättänyt paljon taakse sellaisia “velvollisuuksia”, joita kuvittelin olevani velvollinen tekemään tai joiden tekemättä jättäminen nosti aiemmin huonon omatunnon pintaan. Olen opetellut irtipäästämään myös monesta jouluperinteestä, joita en aiemmin osannut edes kyseenalaistaa. Tein asioita vanhasta tottumuksesta, enkä suinkaan omasta todellisesta halusta.
Sanotaan, että joulussa tärkeintä on tunnelma ja sen oivaltaminen on minulle ollut ratkaiseva tekijä. Olen kysynyt itseltäni monta kertaa “kummasta jää lapsilleni paremmat muistot: siitä, että suoritan pakolla ja pinna kireällä muka-jouluun-kuuluvat-velvoitteet vai rentoutumalla ja tekemällä asioita sydämestäni?” Valitsin kääntyä jälkimmäiseen tapaan sekä keskittyä niihin asioihin ja ihmisiin, jotka oikeasti merkitsevät.
Pimeä vuodenaika kutsuu luontaisesti hiljentymään, hellittämään ja pysähtymään. Luonto on vetäytynyt lepoon ja niin olisi meidän ihmistenkin hyvä tehdä. Olemme osa luontoa ja sen kiertokulkua ja meissäkin on syvään koodattuna levon tarve. On suorastaan hulluutta lisätä kierroksia ja säntäillä kovalevy punaisena paikasta toiseen, jos oikeasti keho ja mieli kaipaa hiljaista tilaa. Oletko koskaan pysähtynyt kyseenalaistamaan omia odotuksia ja asenteita joulusta? Jos jokin vaatii sisälläsi suorittamaan ja juoksemaan paikasta toiseen, niin kenen ääni tai mikä tunne se todellisuudessa on? Mitä oikeasti kaipaat juuri nyt? Mistä kumpuavat uskomukset ja perinteet? Olisiko aika jättää joitakin perinteitä pois?
Minkälainen olisi sinun unelmien joulu tunnelmaltaan? Voisitko mennä sitä kohti sisäisesti jo nyt?
Mistä syntyy sinun joulutunnelma? Tunnelma tarkoittaa sinun sisäistä tunnetilaa. Minkälaisessa tunnetilassa vietät loppuvuoden viimeiset viikot ja päivät? Jääkö sinulla aikaa pysähtyä ja peilata taaksepäin myös kulunutta vuotta ja sen tuomia kokemuksia sekä oppeja? Loppuvuosi ja erityisesti joulukuu olisi hyvä varata aidosti aikaa kääntyä sisäänpäin ja tehdä itsensä kanssa tilinpäätös kuluneen vuoden tapahtumista. Elämä ei ole mikään suoritusputki, jonka läpi vain juostaan kieli vyön alla. Omasta oravanpyörästä on hyvä hypätä välillä sivuun ja tarkastella kaikkea eri näkökulmista. Mikä on sinulle tärkeää eli mistä et halua luopua ja toisaalta mikä on tullut tiensä päähän? Mistä olet henkisesti valmis päästämään irti?
Omia valintoja ja päätöksiäni helpotti huomattavasti, kun aloin punnita asioita enemmän sydämellä kuin mielellä. Pystyin helposti luopumaan mm. joulusiivouksesta, joulukorttien tekemisestä, itsetehdystä jouluruuasta sekä suurimmasta osasta lahjojen ostoa. Oikeasti haluan tarjota lapsilleni kiireettömän joulun, iloa pienistä asioista, enemmän läsnäoloa ja rennon tunnelman. Huomasin joulun nimittäin herättävän omankin sisäisen lapseni eloon! Sisäinen lapseni rakastaa joulua, joulukoristeita, yhteistä oleilua ja sitä hiukan maagista joulun tunnelmaa. Sekä suklaata ;).
Mikään lahjavuori tai viimeisen päälle suunniteltu joulumenu ei korvaa poissaolevaa, kiukkuista, päihtynyttä tai väsynyttä vanhempaa. Huomasin, että sisäinen lapseni myös suri edelleen niitä menneisyyden jouluja, kun kuningas alkoholi vei vanhempien huomion ja läsnäolon pois. Otin nekin sisäisen lapsen kokemat surun ja turvattomuuden tunteet syliini ja mielikuvissani kannattelin itseäni läpi vaikeiden muistojen. Sitä suuremmalla syyllä annan nyt sisäisen lapseni nauttia turvallisesta perhejoulusta, sillä oivalsin, että siinä on kaikki mitä joululta todella haluan.
Mikäli sinä haluat punnita omia valintojasi ja sitä teetkö asioista sydämen vai järjen autopilotilla niin tässä sinulle vinkki: sydämestä annetut lahjat, toivotukset ja kortit eivät vie antajaltaan voimia, vaan saavat aikaan molemminpuolisen ilon! Pelkät järkiratkaisut eivät yleensä jätä lämmön ja ilon tunnetta jälkeensä, vaan tuntuvat pikemminkin raskailta. Se mistä käsin asioita teet tai toimit merkitsee enemmän kuin se, paljonko saat aikaan.
Sydän olkoon siis joulun ajan kompassi tästä eteenpäin! Rauhallista joulunaikaa sinulle ja läheisillesi.
Haastavien asioiden puheeksi ottaminen on erityisen tärkeää, jotta asiat tulisi käsiteltyä, voisimme kehittyä yksilöinä sekä ryhminä ja samalla parantaa kunnioitusta itseä ja muita kohtaan. Kyse on oppimiskokemuksista, jolloin parannetaan vallitsevia olosuhteita. Ilman asioiden kohtaamista se ei ole mahdollista. Vaikeiden asioiden puheeksi ottaminen voi kuitenkin tuntua haastavalta ja siksi haluankin heti kärkeen lohduttaa: Et ole yksin asian kanssa. Suurelle osalle vaikean asian puheeksi ottaminen on haastavaa.
Ikävä kyllä asioiden esille nostaminen tapahtuu usein väärien henkilöiden kanssa
Asioiden vältteleminen on yksi tyypillinen tapa reagoida konflikteissa. Tämän lisäksi on ainakin kolme muuta tapaa reagoida riitatilanteissa. Toinen tapa on itsensä syyllistäminen, mikä johtaa helposti tarpeettomaan anteeksipyytelemiseen. Kolmantena toisen tai olosuhteiden syyttäminen, jolloin vastuun ottaminen ja itsereflektointi jää vähäiseksi. Viimeisenä se kaikista suotavin tapa eli halu ratkaista asia, mikä tosin pahimmillaan saattaa johtaa epäterveeseen joustamiseen.
”Mähän pelkään riitoja. Välttelen viimeiseen asti, ettei asiaa tarvitse käsitellä.”
Miksi asioita on sitten niin vaikea nostaa esille? Usein tilanteeseen saattaa liittyä uskomuksia, joiden mukaan on pelko siitä, että asiat vain pahenevat, jos niistä puhuu. Tai ihmiset eivät kuitenkaan muuta käytöstään. Ilmassa voi olla pelko siitä, että asioista puhuminen voi leimata hankalaksi ja tämän jälkeen jää yksin. Jotakin saattaa taas pelottaa, että toinen suuttuu ja siitä seuraa huutamista. Jos huutamiseen ei ole tottunut, niin kyse voi olla erityisen pelottavasta asiasta. Näihin pelkoihin liittyy helposti se, että asioiden esille nostaminen tapahtuu usein väärien henkilöiden kanssa. Me kaikki tiedämme mitä se käytännössä tarkoittaa.
Erään pitämäni luennon jälkeen eräs henkilö tuli juttelemaan ja sanoi, ettei hän osaa ollenkaan riidellä: ”Mähän pelkään riitoja. Välttelen viimeiseen asti, ettei asiaa tarvitse käsitellä”. Jokainen meistä voi kuitenkin oppia riitelemään mitään lisää rikkomatta, se tosin vaatii usein treenaamista.
Et ole yksin asian kanssa. Suurelle osalle vaikean asian puheeksi ottaminen on haastavaa.
Useimmiten konflikteihin pätee tietyt lainalaisuudet eli vaiheet, miten riidat etenevät. Jos opimme nostamaan asiat riittävän ajoissa esille käsiteltäväksi, vähentää tämä juuri asioiden tulehtuneisuutta ja räjähdysherkkyyttä. Voimme toimia samalla ennalta ehkäisevästi, kun asiat tulevat käsiteltyä. On olemassa nyrkkisääntö, jonka mukaan ongelmaan olisi hyvä tarttua 24 tunnin sisällä sen ilmenemisestä, mutta tämä ei päde aina. Usein asiaan ei ole järkevää tarttua aivan välittömästi ja mielestäni ehkä jopa keskeisin asia puheeksi ottamisessa onkin juuri ajoitus: oikea aika ja paikka sekä riittävästi aikaa keskustelulle.
Tässä listattuna muutamia tärkeimpiä asioita, mitä kannattaa huomioida haastavan asian puheeksi ottamisessa:
Ajoitus ja paikka: ei ohimennen käytäväpuheena, riittävästi aikaa keskustelulle
Kerro havainnoista minä-muodossa ja pysy asiassa
Puhu suoraan ja selkeästi: nyt voi viimeistään unohtaa hampurilaismallin ja muut kikat
Oman motiivin esille tuominen: haluan hyvää tällä keskustelulla
Ole valmis kuuntelemaan aidosti henkilön näkökulma asiaan
Pyrkimys saavuttaa yhdessä ratkaisu asialle
Tämän tyylisissä keskusteluissa avoimet kysymykset toimivat yleensä parhaiten. Kaksi erityisen toimivaa, mitkä kannattaa yleisesti ottaen painaa mieleen tulevia vuorovaikutustilanteita varten ovat ”kerro lisää” ja ”mitä muuta”.
On jäätävä silloin kuin tekisi mieli paeta tai oltava reagoimatta silloin kuin tekisi mieli hyökätä.
Jos puheeksi ottaminen on sinulle haastavaa, niin en voi liika korostaa sitä, että muista olla armollinen itselle ja toiselle. Ei ole olemassa mitään yhtä tiettyä oppikirjamallia tässäkään asiassa. Ihmisiä liikenteessä, reitillä on myös mutkia ja matkalle mahtuu varmasti kompastelua. Aikaisemmin mainitsemani riitelyä pelkäävän henkilön sanoin: ”vitsi mä haluan nyt päästä treenaamaan hyvin riitelemistä”. Treeniä treeniä, toistot ratkaisee siinä missä kuntosalilla. Kyse on aluksi paljolti siitä, että on jäätävä silloin kuin tekisi mieli paeta tai oltava reagoimatta silloin kuin tekisi mieli hyökätä.
Olemme laatineet yhdessä sovittelija ja vankilapastori Jukka Vänskän kanssa Riidan ratkaisu -kortit. Korttien avulla voi ratkaista joko sellaisen riidan, missä itse olet osallisena tai auttaa toisia riidan ratkaisemisessa. Tutustu kortteihin täällä.
Kirjoittaja on seksuaaliväkivaltaan, lapsuudenaikaiseen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, narsismiin sekä rakkaus- ja seksiriippuvuuden hoitoon erikoistunut erityistason seksuaaliterapeutti ja seksuaaliväkivallan asiantuntija, kriisityöntekijä, sertifioitu Mind-Body Bridging -terapeutti, MBB® (kognitiiviskehollinen lyhytterapia) sekä Valviran vahvistama laillistettu sote-alan ammattilainen, Sosionomi/diakoni (AMK). Tanjalla on omakohtaisia kokemuksia narsismista. Tanja auttaa ihmisiä yrityksessään Kriisiapua Tanja Moring.
Onko työpaikallasi, sosiaalisen median tuttavapiirissäsi tai harrastuspiirissäsi joku erityisen hankala tyyppi? Tällaiset ihmiset leimataan joskus kevein perustein narsisteiksi, mutta useimmiten kyse onkin jostain muusta. Jatkuvat törmäilyt ihmissuhteissa sekä mielialan lasku ja itsetunnon mureneminen esimerkiksi sometykkäyksien ja huomion hupenemisen vuoksi voivat olla merkkejä siitä, että ihminen keskittyy itseensä liikaa, hän on itsekeskeinen.
Itsekeskeisyys on kyvyttömyyttä ymmärtää muita näkökulmia kuin omansa
Itsekeskeisyys erillisenä oireena ei ole kliininen häiriö, joka voitaisiin diagnosoida. Se on tapa ajatella ja tulkita todellisuutta pääasiassa itsestä käsin. Itsekeskeisillä ihmisillä on puutteellinen kyky ymmärtää muiden ihmisten näkökulmia. He keskittyvät vain omiin mielipiteisiinsä ja ajatuksiinsa.
Itsekeskeiset ihmiset uskovat, että muut ajattelevat samoin kuin he. Itsekeskeinen ihminen keskittyy itseensä, mutta ilman tarvetta olla parempia kuin muut. Itsekeskeisillä ihmisillä ei ole myöskään moraalin puutetta tai taipumusta rikolliseen käyttäytymiseen kuten narsistisilla ihmisillä.
Narsistilta puuttuu empatiakyky
Toisin kuin Itsekeskeisyys, narsismi voi ilmetä persoonallisuushäiriönä. Narsisti myös tarvitsee ihmisiä ympärilleen vahvistaakseen suuruuden tunteitaan. Itsekeskeiset eivät tarvitse muita ihmisiä vahvistaakseen omaa minuuttaan. Narsisteilta puuttuu kyky empatiaan. He ymmärtävät loukkaavansa muiden tunteita ja tekevät sen tarkoituksella.
Itsekeskeiset eivät ymmärrä loukkaavansa muita. Narsistit kokevat olevansa parempia kuin muut ihmiset. Itsekeskeinen henkilö ei etsi eikä tarvitse tunnetta, että hän on parempi kuin muut. Narsistit pelaavat itse keksimillään säännöillä ja muuttavat niitä mielivaltaisesti. He toimivat usein epäeettisesti.
Narsistinen ihminen saattaa antaa somessa ja työpaikalla väärää tietoa itsestään tai esimerkiksi koulutuksestaan ja työkokemuksestaan. He kokevat olevansa oikeutettuja toimimaan kuten haluavat säännöistä piittaamatta. Narsismin ja rikollisen käyttäytymisen välillä on merkittävä yhteys.
Itsekeskeinen ihminen saattaa kärsiä alemmuuden tunteista
Itsekeskeinen ihminen ei välttämättä vaikuta millään tavalla itseriittoiselta. Itsekeskeinen ihminen saattaa kärsiä jopa alemmuuskompleksista. Tällöin minäkeskeinen ajattelu voi pyöriä sellaisten ajatusten ympärillä kuin: ”En ole yhtä tärkeä tai hyvä kuin muut.” tai ”Minulla tai minun mielipiteilläni ei ole mitään väliä.”
Joskus omaan itseen, elämään ja tunteisiin keskittyvien ajatusten takaa voi löytyä masennus tai jokin muu mielenterveyden tai neurokirjon häiriö. Silloin ihminen juuri yleensä ajattelee olevansa muita huonompi eikä parempi.
Narsimin ja itsekeskeisyyden juuret ovat lapsuudessa
Pohja narsismille ja itsekeskeisyydelle luodaan varhaislapsuudessa, mutta sosiaalinen media saattaa vahvistaa itsekeskeisiä ja narsistisia piirteitä. Somekuvissa narsisti on usein muiden ympäröimänä, itsekeskeinen ottaa enemmän seflieitä. Tutkimuksissa on löydetty kaksi erilaista ryhmää, joihin kuuluvilla ihmisillä narsistiset piirteet voimistuvat sosiaalisen median käytön myötä. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat janosivat tykkäyksiä ja empatiaa muilta, mutta eivät antaneet niitä itse. Toinen ryhmä provosoi ja haastoi riitaa.
Sosiaalisen median perusteella ei kuitenkaan voi määritellä henkilöä sen enempää itsekeskeiseksi kuin narsistiseksikaan. On myös normaalia seurata oman päivityksen keräämiä tykkäyksiä.
Yhteiskunnalliset muutokset lisäävät itsekeskeisyyttä
Yhteiskunnalliset muutokset ovat osittain pakottaneet meidän itsekeskeisiksi. Sosiaalinen media on myös nimensä mukaan sosiaalinen, mutta se on yksilölähtöistä sosiaalisuutta. Yksityisyrittäjyyden, etätöiden ja itseohjautuvuuden lisääntyessä työelämässä, kilpailu ajaa ihmisiä someen jopa vastentahtoisesti. Tietynlaiset kasvuolosuhteet lapsuudessa saattavat yhdessä yhteiskunnallisten muutosten kanssa ajaa meitä kohti itsekeskeisyyttä tai narsismia.
Narsismin kaksi syntytapaa
Narsismin uskotaan syntyvän kahdella tavalla. Eräänä syntymekanismina pidetään epäjohdonmukaista, rajatonta ja vähättelevää kasvatusta, joka
aiheuttaa heikon itsetunnon ja sitä kautta tarpeen saada jatkuvasti muilta ihmisiltä vakuuttelua omasta erinomaisuudestaan.
Toinen syntymekanismi on palvova ja ylistävä kasvatustyyli. Lapsi saa ylitsevuotavaa ihailua silloinkin, kun siihen ei ole aihetta. Vanhemmat viestittävät, että lapsi on joka osa-alueella paras. Lasta ei opeteta ottamaan huomioon muita ihmisiä. Hänelle kehittyy motivaatiojärjestelmä, joka saa hänet tavoittelemaan näitä ylitsevuotavia ja epätosiakin palautteita.
Itsekeskeinen ihminen on jäänyt lapsen tasolle
Myös itsekeskeisen persoonallisuuden syntyyn vaikuttavat varhaiset kokemukset lapsuudessa eli se, miten olemme tulleet läheisissä ihmissuhteissa kohdatuksi. Sveitsiläinen psykologi Jean Piaget määritteli itsekeskeisyyden alle 8-vuotiaiden lasten ajattelutavaksi.
Tämän ikäiset lapset näkevät ja tulkitsevat maailman vain omasta näkökulmastaan. Kun lapset vähitellen kehittyvät, he oppivat ymmärtämään ja hyväksymään myös muiden ihmisten näkemykset. Joillakin ihmisillä itsekeskeinen ajattelutapa säilyy kuitenkin aikuisikään saakka.
Itsekeskeinen ajattelutapa voi syntyä esimerkiksi siitä, että kokee olevansa muille tärkeä vain omien suoritustensa kautta. Silloin ihminen oppii tarkastelemaan omaa arvoaan vain suorittamisen kautta. Itsekeskeinen ajattelija voi kuitenkin toiminnallaan tähdätä myös yhteiseen hyvään.
Itsekeskeisyys tekee meistä onnettomia
Jos huomaat itsessäsi itsekeskeisiä tai narsistisia piirteitä ja ne huolettavat sinua, asialle kannattaa tehdä jotain. Sillä jos ajatukset pyörivät oman itsen ympärillä, ihminen muuttuu onnettomammaksi ja hänen on vaikeampi elää tässä hetkessä. Tutkimusten mukaan voimme paremmin, kun emme ole niin kiinni itsessämme. Silloin esimerkiksi koemme vähemmän stressiä ja meidän on helpompi olla myötätuntoisia itseämme kohtaan.
Miten muuttaa itsekeskeistä ajattelutapaa?
Valitse muutama henkilö, joihin voit luottaa, ja pyydä heitä kuvailemaan mitä he ajattelevat toimintatavoistasi.
Opettele aktiivisesti kuuntelemaan ja pyri olemaan kiinnostunut muiden ihmisten elämästä. Pyydä ystävältä palautetta kohtaamisestanne ja keskustelustanne: kokiko hän tulleensa kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi.
Lue ja kuuntele kirjallisuutta, katso elokuvia. Tee se uudestaan ja pyri asettumaan kirjan tai elokuvan eri hahmojen rooliin. Keskustele ystävien kanssa siitä, miten ajattelette eri hahmojen kokeneen eri tilanteet.
Luovu vaatimuksista muita ihmisiä ja maailmaa kohtaan. Ajattele, että sinulla saa olla luonnollinen toive, mutta varo toiveen muuttumista vaatimukseksi. Esimerkiksi: Toivoisin, että kumppanini olisi säästäväisempi (toive). Kumppanini pitää olla säästäväisempi (vaatimus).
Muistathan, että kaikilla ihmisillä on omat kiinnostuksen kohteensa ja uskomuksensa, eikä kenelläkään ei ole oikeutta loukata tätä vapautta. Ei myöskään sinulla.
Opettele tietoisesti ymmärtämään muiden ihmisten tapaa ajatella ja tuntea. Auttaa, jos teet sen ensiksi kirjallisesti.
Hakeudu vapaaehtoistyöhön, mutta älä kerro siitä sosiaalisessa mediassa. Vapaaehtoistyö auttaa sinua ajattelemaan asioita muiden ihmisten näkökulmasta.
Pohdi motiivejasi: mihin pyrit toiminnallasi? Mitä tunteita sinussa herättävät erilaiset näkemykset?
Muistathan, että jokainen ihminen on ainutlaatuinen. Täydennämme toisiamme. Meillä on oikeus ja vapaus kasvaa ja kehittyä omaa tahtiamme.
Olen kasvanut kodissa, jossa ennen joulua siivottiin kaapit, tuuletettiin ja pestiin vaatehuoneen tavarat, pyyhittiin paneelikatto ja seinät mäntysuovalla. Valmistettiin luumusose ja suolattiin kinkku kellarissa. Pikkuleipiä leivottiin lusikkaleivistä ja hevosenkengistä tavallisiin piparkakkuihin ja joulupöydässä oli tuhannen sorttia. Jokainen ruokalaji tehtiin itse alusta asti.
Olihan se jouluaattona oikeasti ihanaa, kodikasta ja lämmintä. Oli puhdasta, vaikka olisi kurkistanut lattiakaivoon tai liesituulettimen suodattimen taakse. Tavarat olivat paikoillaan. Joulun puhtaus ja kaikki ne perinteikkäät ruoat tuoksuivat hyvälle. Me olimme yhdessä saaneet aikaan sen kaiken. Äiti teki eniten.
Joulu oli myös väsynyt, ja joskus kiukkuinen. Ei sitä kaikkea olisi oikein jaksanut.
Jouluisin suorittajuus minussa kipuilee pahoin. Silloin letteihini sidotut perinteet tahtovat saada rätin käteen ja ajatuksen kiertymään kehälle: joulu ei tule, jos yläkaapit eivät ole järjestyksessä. Joulusta ei voi nauttia, jos perunalaatikko ei ole imeltynyt tai kirjahyllystä repsottaa tyttären englannin muistiinpanot.
Suorittajuus saa ärtyneeksi ja stressaantuneeksi, kun tuntuu että pitäisi, mutta en ehdi. Päivät ovat jo täynnä. Monessa työpaikassa kvartaaleittain pyörivä maailma on oltava valmis ennen pyhiä. Ja vaikka ottaisin lomaa, ehtisinkö sittenkään? Työlistan suorittaminen olisi pitänyt jo aloittaa, ja olen jo myöhässä.
Suorittaja minussa pettyy, etten taaskaan kyennyt, ja siitä tulee kamala olo. Sisäinen ääni sättii, mikset tätä tehnyt ja kyllä pitäisi. Muutkin tekee! Niinpä minä olen tehnyt, yrittänyt ja pyrkinyt. Lopulta olen ollut väsynyt, stressaantunut ja kiukkuinen.
Suorittajuudesta, stressistä ja palautumisen tärkeydestä kertovaa Aina ei tarvitse jaksaa -kirjaa kirjoittaessani ymmärsin monta asiaa suorittajuuden syistä. Siihen voi ajaa lukuisat asiat, mutta yhteistä on sisäinen vaativa ääni, joka käskee tekemään. Ja sitten vielä vähän enemmän. Muuten ei voi nauttia, jos ei ensin tee. Sitä ääntä suorittaja pakenee yliviivattavien tehtävien ääreen. Hänelle tulee kamala olo, jos antaa löysää, tekeekin vähemmän tai vähän sinne päin.
Onko puhdas kenkäkaappi tärkeämpi kuin jaksava, hyväntuulinen ilmapiiri?
Suorittajalle todennäköisesti on. Mutta onko muille?
Suorittaja unohtaa sen, mikä on lopulta oikeasti tärkeää. Ja sen, mikä on muille tärkeää. Ei kukaan iloitse rättiväsyneestä puolisosta, vanhemmasta, ystävästä, sukulaisesta. Ei jouluna eikä vuoden 364 muunakaan päivänä.
Mieleeni juolahti, ehkä olenkin itsekäs, kun nostan oman suorittajapääni vaatimukset läheisteni toiveita korkeammalle. Ehkä ei olekaan ok tehdä niin paljon vain siksi, että vasta silloin MINÄ voin tai saan itseltäni luvan nauttia joulusta. Ehkä todo-listat vain kiristävät koko perheen tunnelmaa ja väsyttävät koko porukan. Ehkä se, että kaikki on tiptop onkin pois muiden hyvänmielen joulusta? Sillä väsyneenä ei jaksa olla kovin kiva.
Siispä minä päätin, että tämä joulu on erilainen. Teen vain sen, mikä on tärkeää. Aion miettiä, mikä minulle ja läheisilleni tekee joulun. Mitkä ovat ne ydinasiat, jotka tuovat meille aidon joulun tunnelman? Riittäisikö perussiisti? Riittäisivätkö kynttilöiden valo, valmiina ostetut ruoat, pähkinä-rusinasekoitus ja hymy?
Riittäisivät. Hyvin.
Lisää ajatuksia suorittajuuden syistä ja keinoista, joilla väsynyt suorittaja saisi lepoa itseltään, löytyy uutuuskirjastani Aina ei tarvitse jaksaa.
