Tiedätkö tämän syklin: pakko saada suklaata (tai mikä se oma lääke nyt onkaan)? Sitten antaa sitä itselleen. Sitten on paska fiilis, niittaa itseään. Silloin kehissä on tunteidensa kanssa yksin jäänyt lapsi meissä.
Ei se haittaa – suuri osa meistä, väitän näin, ei ole kasvanut emotionaalisesti aikuiseksi tai suheloi jossain siellä välimaastossa. Potee toksista syyllisyyttä ja häpeää, kokee olevansa lapsi verrattuna muihin tai joissain asioissa elämässään ihan sivussa, tai ei siellä missä noi muut, tai jotenkin huono. Jos näistä sanoistani tulee huono fiilis, silloinkin kehissä on häpeää poteva lapsi joka tuntee, että hänelle heristellään sormea ja neuvotaan miten pitää elää.
Jos kokee, että toiset puhuvat sinulle kuin lapselle ja sinussa herää kaamistuttava huonouden olo tai tuntuu, että sinussa on jotakin väärää, tai että noilla toisilla on elämä hallussa, mutta minulla ei – häpeän mekaniikka se siellä sisäisyyden rattaissa pyörii. Vaikka sen hyvin todentuntuinen tunne on että olen huono ja vääränlainen, kyse ei oikeasti ole siitä vaan tunteidensa kanssa yksin jäämisestä. Silloin emme opi tuntemaan, kuulemaan ja kannattelemaan tunteitamme ja toimimaan viisaasti niiden mukaan, vaan koemme yhteydettömyyttä tunteisiin, turruttamista, piiloutumista, pakenemista, mentalisoimista, räjähtelyä ja jumittamista.
Suuri osa meistä kulkee koko elämänsä läpi luullen olevansa viallinen ja huono, vaikka oikeasti on jäänyt vaille tunnepeilausta, turvaa tai hoivaa. Suurin osa meistä ei ole oppinut olemaan pelkojensa, surujensa tai kiukkujensa kanssa kannattelevasti, eikä tiedä noiden tunteiden elintärkeitä, elämää ja hyvinvointia edistäviä viestejä.
Kun oppii tunnetaitoja lempeässä, turvallisessa ilmapiirissä alkaa oivaltaa, ettei mussa koskaan mitään vikaa ollutkaan. Oppii antamaan itselleen sitä mikä tekee hyvää ja mitä tarvitsee. Eikä koskaan ole liian myöhäistä. (Meissä ei ole vikaa eikä ole kenenkään syytä ettemme ole oppineet tunnetaitoja aiemmin; meillä on selviytymisen lähihistoria ja syvät, kollektiiviset tunnetraumat. Nyt hyvinvointia, turvaa ja tilaa alkaa kuitenkin olla riittävästi saada näitä olennaisimpia hyvinvointitaitoja, tunnetaitoja, haltuunsa).
Emotionaalisesti aikuinen ei niittaa itseään, vaan reflektoi lempeästi: mikä nyt olisi hyväksi? Miksi mä turrutan, mitä mä turrutan? Usein meillä voi olla kokonainen turruttamisen / pakenemisen / uupumuksen / lääkitsemisen historia taustallamme, kun olemme varhaisissa vaiheissamme jääneet yksin tunteidemme kanssa. Suhteessa ruokaan tai materiaan “oireileminen” on usein syvää äidin hoivan kaipuuta – ja siksi äidiksi voi itselleen oppia (tällä ei ole tekemistä sukupuolen kanssa).
Kun oppii tunnetaitoja ja alkaa ymmärtää tunteidensa todelliset viestit, koko elämä alkaa virrata. Ei tarvitse turruttaa ja lääkitä eikä pelätä tunteitaan. Ja jos joskus turruttaa ja lääkitseekin, senkin keskellä itselleen voi oppia olemaan myötmielinen eikä rankaiseva aikuinen.
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
