Kirjoitin kirjan ylivastuullisista naisista. Ja heti joku kysyy, mikset kirjoittanut miehistä. Siksi, että valitsin kirjoittaa kirjani naisista. Teokseni on kunnianosoitus naisille, jotka ovat sukupolvi sukupolvelta tehneet tosi paljon.
Ylivastuullisuuden ydin on omien tarpeiden sivuun laittaminen. Näin tapahtuu siksi, ettei ylivastuullisen naisen lapsuudessa ollut tilaa hänelle, hänen tunteilleen eikä tarpeilleen. Näkymättömiä Ninnejä on tämä maa pullollaan.
Miksi näin käy?
Keräsin kirjaani varten naisten tarinoita, joita lukiessani selvisi yksi yllättävä ylivastuullisuutta selittävä tekijä: isän ja miehen poissaolo perheessä. Miehen poissaolo tarkoitti esimerkiksi läsnäolottomuutta, päihteitä, sotatraumaa ja työn vuoksi kotoa pois olemista. Toki tarinoissa kerrottiin muunlaisestakin haavoittuneesta vanhemmuudesta, mutta isättömyys esiintyi lähes jokaisessa kertomuksessa.
Ylivastuullisuus omaksutaan mallioppimisen kautta: jos perheen äiti on ylivastuullinen, tytär ottaa helposti saman roolin. Moni tytär ryhtyy myös säästämään vanhempiaan omilta tarpeiltaan ja tunteiltaan, mikäli perheessä on vaikeita tilanteita. Usein perheen esikoistyttö ottaa pikkuapulaisen, sovittelijan, pikkuterapeutin ja auttajan roolin omia läheisiään suojellakseen ja kannatellakseen.
Näiden tyttöjen sisälle jää asustamaan vaille jäänyt saparopää – turvaton pieni tyttö. Tämä tyttö oppi tarjoilemaan muille suorituksia, ei niinkään itseään. Eli hän oppi sen, ettei hän riitä omana itsenään vaan hän oppii tarjoilemaan muille ulkoisia suorituksiaan.
Painavan eväsrepun kanssa maailmalle
Kirjassani Ylivastuullisten naisten valtakunta olen pohtinut edellä kuvaamaani ylivastuullisuuden oppimisprosessia paljon laajemmin, mutta tässä totean vain, että edellä kuvattu lapsuuden sopeutumiskäyttäytymisen tapa siirtyy aikuisuuteen.
Ylivastuullinen nainen on tyttärenä, vanhempana, ystävänä, työkaverina ja kumppanina se, joka huolehtii rajattomasti muiden tarpeista itsensä unohtaen. Tapa olla ja elää on niin syvällä, ettei sitä välttämättä edes tunnista.
Rooli on raskas, mutta siitä voi oppia pois
Tämän tekstin otsikossa mainitsin ylivastuullisuuden olevan raskas rooli ja onhan se sitä. Jos elää huomaamattaan niin, että antaa itsestään tosi kauan, tosi paljon, on hyvin todennäköistä, että uupumus yllättää jonain päivänä. Usein viimeistään siinä vaiheessa, kun vaihdevuodet vievät yöunet. Moni ylivastuullinen nainen on lopulta todella uupunut ja monesti masentunutkin. Masennus on usein seurausta pitkäkestoisesti uupumuksesta.
Kaikki mikä tulee näkyviin ja tietoisuuteen, on hyvä asia. Uupumusta voi hoivata ja ylivastuullisuudesta voi oppia hiirenaskel kerrallaan pois tai ainakin sitä voi kohtuullistaa. Ei ole itsekästä elää elämää, josta itsekin saa nauttia ilman, että antaa kaikki voimavaransa muiden käytettäväksi.
Jos se tuntuu enemmänkin pakonomaiselta ja ahdistavalta kuin rakkaudelta…
Lue tämä!
Kyseessä saattaa olla limerenssi.
Limerenssi sotkee tunteet intensiteetillään
Limerenssi on ilmiö, joka sotkee pääkopan ja tunteet. Se tuntuu hemmetin intensiiviseltä ja siltä, että ”tän ihmisen rakkaus mun on saatava”. Siihen liittyy usein valtava pelko siitä, että ei ole juuri tälle ihmiselle tärkeä ja silloin kun et saa tältä ”the ihmiseltä” huomiota – olo on kuin kiemurtelisi vieroitusoireissa.
Hyvin usein tämä ihminen on ns. hot & cold. Ikinä ei tiedä. Se on järkyttävän kivuliasta kun on se cold vaihe päällä. Ja se on huumaavaa jalat irti maasta kun on se hot vaihe. Ja tähän ailahtelu valitettavasti jää koukkuun.
Siinä ei ole kyse tästä toisesta ihmisestä. Tai siitä, että hän tekisi sinulle hyvää. Siinä on kyse enemmänkin fantasioista, joita sinulla on siihen liittyen, mitä olisit ja mitä tuntisit hänen kanssaan. Se stoori voi olla ihan eeppisen upea. Mutta se on sitä vain mielikuvissasi :/
Joskus limerenssi toimii defenssin tavoin, se tulee lupia kyselemättä elämään ja sotkee kuupan, ehkä jopa siksi että huomio menisi jostakin kivuliaammasta pois.
Ethän siis syytä itseäsi tästä?
Mitä toinen ihminen voi näyttää sinulle itsestäsi?
Toiset ihmiset voivat olla isoja peilejä meille itsestämme. Myös siitä, mitä ehkä salaa kaipaamme, mitä olemme ehkä kieltäneet itseltämme ja niin edelleen.Voimakkaat kokemukset ovat mahdollisuus tuntea syvemmin itseään, myös niiltä alueilta, joita ei ole aina helppoa katsoa.
Mutta muistathan: sellainen rakkaus, joka tekee hyvää, on johdonmukaista, turvallista ja aidosti välittävää.
➡️ Tutustu Eevin kirjoihin, kortteihin ja webinaareihin, jotka auttavat ymmärtämään itseä, omia ihmissuhdemalleja ja tunne-elämän solmukohtia lempeästi mutta syvälle menevällä tavalla. Ne tarjoavat turvallisen tilan pysähtyä, tunnistaa omia kaavoja ja löytää konkreettisia oivalluksia läheisyyteen, rajoihin, kiintymykseen ja parisuhteisiin.
Kiintymyssuhde kuvaa elämämme alussa varhaista tunnesidettä hoivaajaan ja sitä, miten opimme kokemaan turvaa, läheisyyttä ja ihmissuhteita. Se rakentuu lapsuudessa, mutta näkyy meissä myös aikuisuudessa. Kiintymyssuhdemalleja on useita, ja aikuisena saatamme kokea omaavamme piirteitä useasta mallista.
Turvallisessa kiintymyssuhteessa lapsi saa riittävää ja johdonmukaista hoivaa ja kokee turvaa. Ristiriitaista kiintymyssuhdetta kuvaa ahdistus, koska turvan tunne on ollut ajoittaista, hoivaajan ollessa välillä turvallinen, välillä jopa pelkoa tuottava. Välttelevän kiintymyssuhteen omaava lapsi oppii pärjäämään ilman tukea. Jäsentymättömässä ja kaoottisessa kiintymyssuhteessa turvallista hoivaa ei ole juurikaan saanut, elämä on ollut pelottavaa tai ennakoimatonta.
Turvalliset kiintymyssuhteet ovat keskeisiä sekä sisäisen lapsen eheydelle että aikuisen hyvinvoinnille, koska ne vaikuttavat suoraan siihen, miten koemme itsemme, muut ihmiset ja maailman. Kiintymyssuhteen laatu näkyy myös siinä, miten säätelemme tunteita ja stressiä ja miten olemme suhteissa muihin ihmisiin läpi elämän.
Sisäisen lapsen näkökulma
Sisäinen lapsi on se osa meistä, joka kantaa mukanaan varhaisia kokemuksia, tunteita ja tarpeita. Turvalliset kiintymyssuhteet lapsuudessa, erityisesti hoivaajien tarjoama hyväksyntä, läsnäolo ja tunteiden säätelyn tuki, antavat sisäiselle lapselle kokemuksen siitä, että hän on rakastettu, arvokas ja turvassa. Näin sisäinen lapsi oppii luottamaan itseensä ja toisiin, ja hän saa kasvaa vapaasti, tuntea ja ilmaista tunteitaan ilman pelkoa hylkäämisestä tai rangaistuksesta. Myönteiset vuorovaikutustilanteet rakentavat terveen perustuksen itsetunnolle ja kehonkuvalle.
Jos kiintymyssuhteet ovat olleet turvattomia tai rikkonaisia, sisäinen lapsi jää emotionaalisesti yksin, mikä voi johtaa häpeän, riittämättömyyden ja pelon tunteisiin. Näitä tunteita kannetaan aikuisuuteen asti, usein tiedostamattomina selviytymiskeinoina, kuten ylivastuullisuutena, vetäytymisenä tai jatkuvana miellyttämisenä. Kiintymyssuhdemalli vaikuttaa myös kehoon: jos koemme turvaa, kehon on helpompi rentoutua ja palautua – jos koemme turvattomuutta, keho altistuu jatkuvalle ylivireydelle ja jännitykselle.
Aikuisuuden näkökulma
Aikuisuudessa turvallinen kiintymyssuhde vaikuttaa yhä esimerkiksi tunne-elämän säätelyyn. Aikuiset, joilla on lapsuudessa rakentunut turvallinen kiintymysmalli (tai jotka ovat myöhemmin saaneet kokea turvallisia suhteita), kykenevät paremmin säätelemään stressiä, tunteita ja vuorovaikutustilanteita.
Ihmissuhteissa turvallisesti kiintyneet aikuiset luottavat toisiin, voivat olla avoimia ja sietävät läheisyyttä ilman hallinnan tarvetta tai vetäytymistä. Itsetunnon ja itsesäätelyn osalta aikuiset kykenevät olemaan myötätuntoisia itseään kohtaan, ottamaan vastaan palautetta ja käsittelemään ristiriitoja ilman itsen hylkäämistä tai toisten syyttelyä.
Turvallisiksi kehittyneet kiintymyssuhteet aikuisuudessa voivatkin parantaa varhaisempien kiintymyssuhteiden haavoja. Riittävä turvankokemus antaa tilan kohdata ja hoitaa sisäistä lasta sekä luoda uudelleen yhteyden siihen, kuka oikeasti on.
Sisäinen lapsi meissä ei unohdu, vaan se etsii turvaa ja yhteyttä vielä aikuisenakin.
Turvallinen kiintymys on kuin sisäinen säätelyjärjestelmä, joka rakentuu vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Se antaa perustan, jonka varassa meissä edelleen asuva sisäinen lapsi voi levätä ja kasvaa, ja jossa aikuinen voi toimia vapaammin, joustavammin ja olla luonnollisemmin yhteydessä itseensä sekä muihin.
”Vuorovaikutus toisten kanssa kuvastaa tanssia rakkauden ja pelon välillä.”
– Ram Dass (Menis Yousryn teoksessa Avaa muistisi kätköt ja löydä todellinen itsesi, suom. Missing Link)
Narsismista puhutaan tällä hetkellä paljon, mutta ymmärrys siitä, mistä narsismissa todellisuudessa on kyse, on edelleen osin puutteellista ja paikoin vääristynyttä.
Narsismin on väitetty lisääntyneen erityisesti nuorten keskuudessa, vaikka tutkimukset eivät tätä tue.
Kyse voi olla ennemminkin siitä, että eri sukupolvet tulkitsevat käyttäytymistä eri tavoin, mikä heijastaa arvo- ja näkökulmaeroja.
On oleellista tietää, että narsismi ei ole esimerkiksi tervettä itsekkyyttä tai huomionhakuisuutta, vaan vakava ja vaarallinen persoonallisuushäiriö, joka näyttäytyy erittäin haitallisin sekä sairaalloisin piirtein erityisesti läheisissä ihmissuhteissa ja voi aiheuttaa suurta tuhoa narsistin lähellä eläville.
Alla kymmenen myyttiä ja faktaa narsismista, jotka jokaisen olisi tärkeää tietää:
1. Myytti: Narsisti rakastaa itseään yli kaiken.
Fakta:Narsisti ei pysty rakastamaan itseään, vaan hän tarvitsee jatkuvaa muiden ihailua ja kannattelua minänsä tueksi.
2. Myytti: Narsisti on itsevarma ja vahva.
Fakta: Narsismin taustalla on hauras itsetunto, jota hän suojaa kontrolloimalla ja alistamalla muita.
3. Myytti: Narsistin käytös johtuu vain stressistä tai lapsuuden traumoista.
Fakta: Kyse on toistuvasta toimintamallista, joka on näkynyt läpi elämän erityisesti läheisissä ihmissuhteissa.
4. Myytti: Jos yrittää tarpeeksi, voi saada narsistin muuttumaan.
Fakta: Muutos on mahdollista vain, jos ihminen itse tunnistaa toimintansa ja haluaa aidosti muuttua. Narsismi yleensä estää tämän.
5. Fakta: Narsisti kohtelee kaikkia yhtä vahingollisesti.
Myytti: Narsisti kohtelee huonoiten kaikista läheisimpiä ihmisiä ja muita valikoiden, yleensä niin, että hyötyisi heistä mahdollisimman paljon.
6. Myytti: Narsistin pystyy tunnistamaan helposti, kun on vaan tarkkana.
Fakta:Tunnistaminen on vaikeaa, jopa mahdotonta, koska narsistiset piirteet eivät tule yleensä näkyvästi esiin tutustumisen alkuvaiheessa.
7. Myytti: Narsistinen suhde on koko ajan huono.
Fakta: Suhde on usein vuoristorataa, joka sisältää myös hyviä ja ns. normaaleja aikoja.
8. Myytti: Jos suhteessa on myös hyviä hetkiä, suhde ei voi olla vahingollinen.
Fakta: Hyvät hetket eivät poista toksista dynamiikkaa, joka nousee esiin aika ajoin/säännöllisesti.
9. Myytti: Narsistinen kaltoinkohtelu on aina näkyvää.
Fakta: Kaltoinkohtelu on usein hienovaraista kontrollointia, syyllistämistä ja toisen todellisuuden vääristämistä.
10. Myytti: Irtaantuminen on helppoa, jos suhde on huono.
Fakta:Kiintymys ja rakkaus, traumakemia sekä toivo paremmasta tekevät irtaantumisesta usein hyvin vaikeaa.
”Minulla oli työkaveri, joka teki töitä joka toinen viikko. Hän syytti, ettei saa tarpeeksi tietoa, kun oli ollut viikon poissa.
Itseäni harmitti, kun en ehtinyt viikon asioita kertoa joka maanantai, enkä muistanut heti edes kertoa kaikkea. Toki tärkeimmät hän sai varmasti tietoonsa.”
Tämä on yksi sadoista tarinoista, joita on kerrottu Piilokiusaajat ympärilläsi -kirjaani (Bazar 2026) varten. Osa kertojista on saanut syytöksiä kiusaavasta käytöksestä, vaikka he eivät ole tehneet omasta mielestään mitään tahallisesti ja tarkoittaen.
Kirjassani jaottelen vaikeasti tunnistettavan mutta kuormittavan käytöksen kahteen ilmiöön: piilokiusaamiseen ja piiloväkivaltaan. Piilokiusaamisella tarkoitan hiljaista väkivaltaa, jonka tekijä ymmärtää ja tarkoittaa vahingoittavaksi.
Piiloväkivalta puolestaan on kuormittavaa tai satuttavaa, hienovaraista mutta tahatonta käytöstä. Se ei siis välttämättä ole tietoista tai tarkoituksellista. Se voi ilmetä esimerkiksi:
mielipiteiden ja puheenvuorojen ohittamisena
tiedon ulkopuolelle jättämisenä
töykeytenä tai ajattelemattomina sanoina
välttelynä
vähättelevänä asenteena tai käytöksenä
työyhteisöjen käytäntöinä, jotka asettavat huomaamatta ihmisiä eriarvoiseen asemaan.
Minulta on kysytty, kumpi on yleisempää – piilokiusaaminen vai piiloväkivalta. Varsinaista tutkimustietoa en tunne, mutta oma tuntumani on, että piiloväkivalta on yleisempää kuin tarkoituksellinen vahingoittaminen.
Miten erotat tahallisen ja tahattoman piiloväkivallan?
Kiusaamisen tahallisuutta on vaikea todistaa. Se edellyttäisi, että tekijä myöntää toimineensa tarkoituksellisesti – ja näin tapahtuu harvoin. Usein henkilö joko kiistää teot tai kokee, ettei hänen käytöksensä ollut tahallista. Tahallisuuden osoittaminen on siis yhtä vaikeaa kuin muunkin piilokiusaamisen todistaminen.
Tahallisuus voi kuitenkin paljastua tilanteissa, joissa annat rakentavaa palautetta, mutta mikään ei muutu – tai tilanne jopa pahenee, ikään kuin kostoksi. Samalla on tärkeää huomioida alun tarinan kaltaiset tilanteet, jossa tiedon ulkopuolelle jättämiselle olivat inhimilliset syyt, joita oli vaikea korjata vain muistamalla. Tahatonkaan tilanne ei siis välttämättä korjaudu vain esille nostamalla.
Tällöin katse kannattaa kääntää työyhteisön toimintatapoihin: miten työyhteisössä varmistetaan tiedonkulku esimerkiksi silloin, kun joku työskentelee osa-aikaisesti? Ratkaisuja siihen tulisi etsiä yhdessä esihenkilön kanssa.
Ole siis varovainen huomauttaessasi vahingollisesta käytöksestä. Sopua voi tukea olettamalla alkuun, että toiminta on tahatonta – ja antaa toiselle mahdollisuus korjata omaa käytöstään sekä vaatia työyhteisön kehittämistä.
Luin hiljattain Liisa Keltikangas-Järvisen kirjan Itsekkyyden aika, joka on herättänyt paljon keskustelua viime viikkoina. Nähtyäni aiheesta lyhyitä klippejä ja haastatteluja, halusin tietää mistä tämä kaikki keskustelu kumpuaa. Teema kiinnosti, koska kohtaan työssäni paljon ihmisiä, jotka ovat uupuneet joustaessaan aivan liikaa. Heille terveen itsekkyyden opettelu on tärkeää. Halusin selvittää, miten psykologian emeritaprofessori määrittelee liiallisen itsekkyyden.
Yltiöyksilöllisyyden kulttuuri
Liisa Keltikangas-Järvinen kirjoittaa minäkeskeisyydestä ja siitä, kuinka jatkuva itsen kuuntelu, aidon itsen määrittely ja itsestä huolehtiminen ovat nykykulttuurissa suorastaan ihmisen velvollisuuksia. Yksi asia, jota kirjassa käsitellään paljon on sosiaalisen median rooli yltiöyksilöllisen kulttuurin vahvistajana. ”Minä itse” -asenne aiheuttaa hankaluuksia mm. yhteisiin sääntöihin sopeutumisessa.
Onni ja tyytyväisyys omaan elämään löytyy harvoin tutkimalla itseä loputtomiin.
Olen samaa mieltä siitä, että omaan napaan tuijottaminen voi mennä liiallisuuksiin. Ihminen voi tehdä vaikkapa itsensä kehittämisestä niin massiivisen projektin, että se vie jo liikaakin aikaa ja energiaa. Onni ja tyytyväisyys omaan elämään löytyy harvoin tutkimalla itseä loputtomiin, vaan ihminen voi kokea suurta tyydytystä tekemällä jotain hyödyllistä itseä suuremman yhteisen tavoitteen eteen.
Rajojen väärinkäyttöä?
Kirja oli täynnä viisaita ajatuksia, jotka nojaavat vahvasti tutkimustietoon. Olin kyllä hieman järkyttynyt siitä, millaisen kuvan se jätti nykymaailmasta. Onko kulttuurimme todella sellainen, että se sallii käytösmalleja, jotka ennen olisivat edustaneet narsistista itsekeskeisyyttä? Onko esimerkiksi rajojen käsite enää terve, vai käytetäänkö rajoja nykyään näppäränä selityksenä sille, että voidaan tehdä mitä huvittaa? Missä kulkee itsekeskeisyyden ja terveen itsekunnioituksen rajapinta? Seuraavassa ajatuksiani siitä.
Terveet rajat
Tiivistetysti voisi sanoa että terveet rajat tarkoittavat kykyä tunnistaa ja suojella omaa
aikaa
energiaa
tunteita
arvoja
ajatuksia
fyysistä ja psyykkistä tilaa
Ne ovat käytännössä vastaus kysymykseen: “Missä minä lopun ja toinen alkaa?”
Terveissä rajoissa yhdistyvät itsekunnioitus ja toisten huomioiminen. Ne eivät siis ole omien mielihalujen palvelemiseksi tarkoitettu joustamaton systeemi, vaan enemmänkin joustava säätelyjärjestelmä. Voisi myös muotoilla niin, että terve raja on selkeä, mutta ei hyökkäävä. Se suojaa, mutta ei sivuuta täysin muita tai pyri katkaisemaan yhteyttä muihin (ellei esimerkiksi turvallisuuden tähden ole aivan pakko).
Milloin rajat muuttuvat itsekkyydeksi?
Kaikki rajanveto ei ole hyvästä. Rajat alkavat kallistua itsekkyyden puolelle, kun:
1. Toisten tarpeet mitätöidään täysin
“Minä teen vain mitä haluan, muut saavat pärjätä.”
Ei haluta joustaa missään tilanteessa.
2. Vastuu omista teoista pyritään välttämään
Omia rajoja käytetään perusteluna sille, ettei tarvitse huomioida seurauksia muille.
3. Rajaa käytetään vallankäyttöön
Rajalla kontrolloidaan muita (esim. uhkailu).
Rajalla asetetaan ehtoja, jotka ovat kohtuuttomia.
4. Empatia katoaa
Ei haluta tai kyetä näkemään toisen näkökulmaa.
Vuorovaikutus muuttuu yksisuuntaiseksi.
Terveissä rajoissa yhdistyvät itsekunnioitus ja toisten huomioiminen.
Tervettä rajanvetoa ei myöskään ole se, että suljetaan toinen ihminen pois omasta elämästä, koska hänellä on eri mielipiteitä kuin itsellä tai hänellä on meneillään rankempi ajanjakso omassa elämässä, eikä hän jaksa olla sellainen kuin haluaisit hänen olevan. Tällaista ghostaamista tuntuu tapahtuvan valitettavan usein nykyään. Terveissä ja aikuisissa ihmissuhteissa siedetään erilaisuutta, hankalia elämänvaiheita ja epämukaviakin tunteita toista hylkäämättä.
Jos mietit mihin vetää omat rajasi, kurkkaa kirjani Nyt riittää – rajat kiltteydelle. Se käsittelee selkeästi ja esimerkkien avulla, miten terveillä rajoilla voi tukea omaa hyvinvointia ja luoda ihmissuhteisiin parempaa selkeyttä ja toimivuutta.
Olen loistava rakentamaan pääni sisällä toinen toistaan uhkaavampia skenaarioita. Pelkään epäonnistumista enemmän kuin uskon onnistumiseen. Olen hyvä keksimään erilaisia vaihtoehtoja sille, mikä kaikki voisi mennä pieleen.
Kuulostaako tutulta?
Sisälläni asuu erityisesti kolme sisäistä ”ääntä”, jotka kilpailevat ilmatilasta ja pyrkivät lietsomaan paniikkia ja epäonnistumisen kokemuksia. Suorittaja, sisäinen kriitikko ja pieni lapsi. Suorittajalle mikään ei ole riittävästi. Sisäiselle kriitikolle mikään ei ole riittävän hyvää. Pieni lapsi taas kuuntelee kahta edellä mainittua, pelkää ja kokee olonsa turvattomaksi.
Näiden kolmen kaverin kanssa kamppaileminen ei ole kivaa, mutta se on meille ihmisille luonnollista ja valitettavasti myös hyvin lajityypillistä käyttäytymistä. Esi-isiemme ja -äitiemme ottaessa ensimmäisiä horjuvia askeleitaan, he opettelivat skannaamaan jatkuvasti uhkia ympäristöstään. Silloin jokainen risahdus saattoi merkitä konkreettista kuolemanvaaraa. Tämä sama uhkajärjestelmä aktivoituu meissä edelleen, tekee rentoutumisen hankalaksi ja sabotoi luottamusta tulevaan.
Voin kuitenkin itse valita kuinka tosissani suhtaudun näihin sisäisiin puheenvuoroihin. Niiden lietsomiin mielialoihin on helppo sukeltaa mukaan, mutta niiden välissä on myös tilaa. Usein jo se, että tiedostaa itselleen tyypilliset negatiiviset sisäiset äänet ja nimeää ne, auttaa vähän. Seuraava haaste on kuunnella nuo iänikuiset jorinat ilman, että ottaa niitä itseensä ja oman identiteetin rakennuspalikoiksi. Helppoa? Ei. Kannattaako kuitenkin kokeilla? Kyllä.
Myös se, että uskaltaa jakaa lähipiirilleen omat negatiiviset ajatuskehänsä vähentää niiden valtaa. Kun sinä luet tätä tekstiä, ymmärrät, ettet ole ajatustesi kanssa yksin. Me kaikki kamppailemme. Ne sanat ja uhkakuvat, joita sisäiset häirikkömme tajuntaamme suoltavat ovat usein sellaisia, joita emme ikinä sanoisi toisillemme.
Siksi meidän ei tarvitse myöskään kuunnella niitä itse.
Pojat tarvitsevat hyviä miehen malleja ja esikuvia. Niiden merkitys on ratkaiseva.
Joskus miehen malli löytyy kotoa käsin omasta isästä, toisinaan sen ulkopuolelta. Ajat ovat muuttuneet. Esimerkiksi viimeisen puolen vuosisadan aikana pojat ovat nähneet yhä vähemmän omaa isäänsä tekemässä töitä. Isä lähtee jonnekin ja palaa sieltä monesti väsyneenä ja ärtyneenä.
Verrattain nuori asetelma on korostaa poissaolevuutta, josta syntyvän tyhjiön pojat yrittävät täyttää sillä mitä heille muualla tarjotaan.
Ongelmana on, että yhteiskunnan pojille tarjoamat esikuvat ovat silmämääräisesti kehnoja. Edustettuna ovat mm. uhmakkuus, ylimielisyys, häikäilemättömyys ja vallan hamuaminen väkivalloin. Näihin nojaavaa epistolaa saarnaavat, niin monet miesasiamiehet, kuin myös suurvaltioiden johtajat.
Pojan on kasvettava kovaksi ja kykeneväksi – kasvettava mieheksi.
Poika oppii miehen mallin
Kasvaminen pojasta mieheksi tapahtuu toisten miesten silmien alla.
Jos siellä on lähinnä miesten omasta kivusta ja häpeästä kumpuavaa vihaa, syyttelyä ja uhmakkuutta, oppii poika pukeutumaan haarniskaan ja rakentamaan muureja. Toisaalta poika voi löytää myös poissaolevia ja osaansa alistuneita miehiä, joiden esimerkin opastamana pyrkii pysymään piilossa ja pois muiden tieltä.
Esimerkin voima on valtava ja isän rooli pojalle merkittävä. Etenkin tässä ajassa isä voidaan määritellä biologiaa laajemmin.
Samalla myös meillä yhteiskunnan muilla miehillä on valtava vastuu ja merkitys siinä, minkälaisia miehiä pojistamme kasvaa. Millaisen alustan heille parhaamme mukaan mahdollistamme.
Ratkaisevaa on yksityisen muuttaminen yhteiseksi
Miehen haitallisen käytöksen alla on usein arkku, jonka päällä mies itse jääräpäisesti istuu.
Siihen arkkuun on piilotettu häpeä.
Kun arkku aukeaa ja häpeä saa tulla nähdyksi, se voi muuttua yksityisomaisuudesta yhteisesti jaetuksi ja tunnistetuksi. Tämä on mahdollista vain jos mies suostuu ensin nousemaan arkun päältä pois. Eli toisin sanoen uskoo ympärillään olevien muiden miesten aidosti haluavan nähdä hänet ja hänen kipunsa.
Minkälainen lahja se onkaan pojille (sekä muille aikuisille miehille), että he saavat tulla nähdyksi kokonaisina muiden miesten toimesta.
Keskinäinen riippuvuus on pysyvä tila
Vasta siinä vaiheessa kun me miehet tunnistamme ja tunnustamme keskinäisen riippuvuutemme pysyväksi olotilaksi, voimme murtumatta itse tunnistaa tunteiden koko kirjon.
Sellaisesta käsin mahdollistuu myös niin vastakkaisen sukupuolen kuin myös luonnon, ympäristön ja elämän kokeminen sellaisesta yhteydestä ja ykseydestä käsin, jota emme pelosta johtuen halua yrittää hallita ja alistaa.
Tämän kaltaisen ekopyramidin pohjalla ei ole yksinomaan manosfäärin tai misogynienian kitkeminen, vaan ennen kaikkea turvattoman poissaolevuuden korvaaminen turvallisella läsnäololla. Sanoin ja teoin toteutuvalla viestillä miehiltä pojille, että “me välitämme teistä.”
Meidän miesten etuoikeutettu tehtävä on seisoa poikien vierellä tukena.
Eikä pelkästään poikien vaan myös muiden miesten. Se on ainoa kestävä tie.
5 vinkkiä miehille poikien tukemiseen
1. Osoita kiinnostusta: Poikien on saatava kokea toistuvasti, että heistä välitetään ja että heidän jutuista ollaan kiinnostuneita. Jos tätä ei tapahdu, murenee pohja myös kaikelta muulta. Ollessasi kotona, pidä taukoa töistä, laita kännykkä sivuun, unohda lätkäpelin seuraaminen hetkeksi ja anna 100% huomiosi sinne missä sitä ihan oikeasti kaivataan. Myös entuudestaan vieraita poikia voi lähestyä ihan vaan kysymällä uteliaasti mitä he touhuavat ja osoittamalla siten kiinnostusta heidän tekemisiään kohtaan. Ei opettaen, vaan ihan vaan kuunnellen ja ollen läsnä.
2. Muista, että olet esikuva: Et voi koskaan tietää kuka katsoo sinua ja tekemisiäsi ylöspäin. Pojat seuraavat herkeämättä meitä ja imevät itseensä siitä miehen mallia. Jos esimerkiksi lauot toistuvasti sovinistisia ja naisia väheksyviä vitsejä tai naurat niille, pojat oppivat pitämään niitä hauskoina. Tapasi olla mies heijastuu ympäristöön.
3. Totu reaktiivisuuteen: Poikien tukeminen ei ole ydinfysiikkaa vaan arjen konkreettisia tekoja. Totuta itsesi reagoimaan niissä ohikiitävissä hetkissä, joissa voit osoittaa läsnäoloa ja tukea pojille. Heitä läppää bussipysäkillä, kysy harrastuksista ja mielenkiinnon kohteista tai tarjoa apua tilanteessa jossa huomaat sille olevan käyttöä.
4. Hanki elämää suurempi harrastus: Maailma on täynnä poikia, jotka kaipaavat ihan konkreettista aikuisen miehen seuraa. Monet eri järjestöt pyrkivät yhdistämään miehiä ja poikia tavalla joka synnyttää hedelmällistä maaperää kasvun tukemiselle. Ota rohkeasti selvää näiden järjestöjen toiminnasta ja hanki itsellesi elämää suurempi harrastus, jolla voi olla ratkaiseva merkitys jonkun pojan elämässä.
5. Älä katso niin kauas, että sokeudut lähipiirillesi: Vaikka maailma tarvitsee pelastajia, muista katsoa myös ja ennen kaikkea lähellesi. Omassa arjessasi on päivittäin tilanteita ja henkilöitä, jotka kaipaavat huomiotasi ja läsnäoloasi. Miehen supersankaruus rakentuu ennemmin omaan lähipiiriin keskittymisestä kuin niinkään universumin kokoisten haasteiden taklaamisesta.
Etäinen, passiivinen, vaativa tai turvaton isä saa aikaan suojattomia, ylireippaita ja ylivastuullisia naisia, jotka haluaisivat vihdoin vain levätä ja nauttia, mutta jotka vetävät puoleensa voimakkaita, alaspainavia miehiä tai pehmeitä mukavuusalue-miehiä. Kumpikaan ei tunnu täyttymykselliseltä. Toinen repii ja kuluttaa, toisen kanssa on suojaa mutta puuttuu intohimoa ja kasvun kipinää.
Kun nainen ei ole oppinut, miltä suojaava maskuliinienergia tuntuu hermostoa myöten, hän ei ole voinut oppia:
rajaamaan hyvin
olemaan suora ja jämäkkä
suojaamaan itseään
pitämään puoliaan levollisesti ja hyökkäämättä
kulkemaan omia sydänpolkujaan muita kateleimatta, dissaamatta tai kilpailijaksi asettamatta
kannattelemaan pelkojaan ja
ottamaan niistä vastuuta
Alla on kohtaamatonta pelkoa eli turvattomuutta. Silloin nainen on usein oppinut:
sivuuttamaan itseään
olemaan epäsuora / pasiivis-aggressiivinen
piiloutumaan / pistämään pään pusikkoon
kontrolloimaan
potemaan syyllisyyttä omista rajoista ja tarpeista
luulemaan, että turva on sama asia kuin mukavuusalue tai se, ettei kukaan lyö, dokaa tai raivoa
ottamaan ihmissuhteissa uhriposition silloin, kun pitäisi ottaa vastuu omasta toiminnasta ja tunteista
kannattelemaan kaikkia ja kaikkea
sivuuttamaan itseään ja miellyttämään
kokemaan riittämättömyyttä ja sitä, että on joko liikaa tai liian vähän
tätä voi kutsua myös turvattomaksi kiintymykseksi – ahdistumme tai vetäydymme suhteissa ja elämässä
Näin voi olla, vaikka olisi miten henkinen ja itseään eheyttelevä sydänihminen.
Jotta voi sydänvoimautua ja vetää puoleensa turvallisen, rakkaudellisen miehen ja luoda tasavertaisia, totuudellisia suhteita toisten naisten kanssa, oman sisäisen turvan ja maskuliinienergian tarvitsee vahvistua. Sen suojassa naisen feminiinienergia vahvistuu ja tasapainottuu, vaikka usein yritämme ulkoistaa tämän homman miehille tai voimansa löytäneille naisille. Pienennämme vuoroin itseämme tai toisia, alistumme, uhriudumme tai torjumme toisen.
Itselleen voi kuitenkin vielä nyt aikuisena oppia suojaavaksi. Rajojaan voi oppia vahvistamaan. Sisäinen turva voi alkaa löytyä, kun saa oikeita työkaluja. Ylireippaudesta, yksinpärjäämisestä ja kannattelusta voi oppia pois. Voi oppia tunnistamaan, miltä turva ja turvattomuus toisten kanssa tuntuvat, eikä itseään tarvitse enää selittää pois oloistaan tai syyllistyä, kun jokin tuntuu pahalta. Voi oppia toimimaan hyvinvointinsa puolesta hyvillä mielin. Ei tarvitse enää tehdä kompromisseja, suorittaa hulluna, yrittää miellyttää kaikkia tai paahtaa riittämättömyyspäissään.
Kun oma, suojaava sydänvoima alkaa löytyä ja vahvistua, myös lupa ja tila nautinnolle, olemiselle, luovuudelle ja sydänihanuudelle löytyy ja vahvistuu. Vapautuu olemaan oma itsensä ja elämään sydämensä kautta. Silloin myös ihmissuhteet tasapainottuvat. Voi levätä ja iloita.
Kuva: Unsplash
Voimauttavat kurssini, terapeuttisen valmennukseni ja parityöskentelyn löydät TÄÄLTÄ.
Varaudu vieroitusoireisiin kun toivut epäterveestä suhteesta
Valitettavasti silloin kunlähtee irtaantumaan epäterveestä suhdedynamiikasta, edessä ei ole heti helpotus. Se tulee usein vasta hieman myöhemmin – kun suhteeseen on oikeasti saanut jo etäisyyttä. Ja kun on saanut katkottua epäterveen riippuvuuden, mitä tällaisissa suhteissa usein lähtee tapahtumaan.Siksi epäterveestä suhteesta irtaantuessa on viisasta varautua vieroitusoireisiin.Sillä jos niihin ei ole varautunut, ne ovat usein niitä hetkiä, kun olemme kaikista alttiimpia palaamaan tai laittamaan sen yhden viestin vielä… ja sama kivulias kehä jatkuu.
Ja jos näin on käynyt sinulle, älä syytä itseäsi! Et ole tyhmä! On vain tärkeä ymmärtää, että kyse on enemmänkin vieroitusoireista kuin siitä, että tämä ihminen olisi sun ”the one and only”.Vieroitusoireet ovat usein voimakasta ahdistusta. Pakottavia ajatuksia. Kipua sydämessä, palaa kurkussa.Mieli risteilee täynnä ristivetoisia ajatuksia. Sitä usein myös syyttää itseään ja epäilee, että pilasiko itse kuitenkin kaiken, olisiko siihen kuitenkin voinut tottua? Tai ehkä sitä vaan vaati liikaa?
Epäterveessä suhteessa ei ole valitettavasti useinkaan kyse siitä, että te olisitte aidosti sopineet toisillenne ja tuoneet toistenne elämään lisää hyvää, vakautta ja turvaa.
Siellä enemmänkin usein ailahdeltiin ”olen niin erityinen hänelle” ja ”en ole pätkääkään erityinen hänelle” kokemuksien välillä. Ja niin hullua kuin se onkin, tämä koukuttaa.Ne hetket kun saat hänen huomion, olet taivaissa. Dopamiinia eli ns. palkkiohormonia tykittyy, ja ai että se hittaa ja kovaa. Ja sitten ne hetket (jotka usein vaan pitenevät) kun jäät toistuvasti yksin, et tule kuulluksi, et tule valituksi yms…
Huh, mihinkä tyhjiöön se pudottaa. Ne tunteet ovat usein niin kivuliaita, että mielummin lähdemme jahtaamaan sitä kokemusta, että ”saisin takaisin ne perhoset”.
Tämä on hemmetin uuvuttavaa.
Suru voi olla parasta lääkettä
Kun sitten viimein olet valmis irroittamaan, on sinun viisasta varautua siihen, että ensin edessä on ikäänkuin ”vajarit” ja tyhjyys – varsin ahdistava sellainen. Tässä kohtaa ajattelen, että suru on parasta lääkettä.
Uskalla tuntea pettymys, suru ja ehkä vihakin. Ja keskity itseesi, keskity vaikka hengitys kerrallaan tekemään pieniä rakastavia tekoja itsellesi. Ensimmäiset viikot ovat usein kriittisimpiä, sillä sitä on vielä aika sekaisin jatkuvasta tunnerallista.
Luota että olot ihan oikeasti tulee tasaantumaan. Joka kerta, kun et lähde vanhaan kehään mukaan, olet ottanut erävoiton.Luota myös siihen, että mitä etäämmäs pääset tuosta dynamiikasta, sen selkeämmin myös alat sen itse näkemään. Ja tulet olemaan ihan hemmetin helpottunut, ettei sinun tarvitse olla enää siinä mukana.
Mieti itsellesi valmiiksi muutama turvarutiini, jotain mitä sinä voit tehdä silloin kun vieroitusoireet iskevät.
Tee vaikka hengitysharjoitus, kirjoita, laula, tanssi, mitä vain.
Ja ei, se ei oikeasti kestä ikuisesti. Tulevaisuuden sinä tulee olemaan ihan hemmetin kiitollinen, että uskalsit elää tämän läpi.
Laulaja-lauluntekijä Anni Snellmanin iloisen olemuksen rinnalla hänellä kulkee melankolia, jota hän avaa Hidasta elämää -podcastissa. Snellman puhuu podcastissa mm. irtipäästämisestä, surusta, oppimisvaikeuksista ja masennuksesta. Kaikki kokemukset – toivo ja melankolia – ovat kuitenkin olleet pohjana hänen musiikilleen.
Irtipäästäminen on ollut Snellmanille yksi elämän kipeimmistä teemoista. Mukana on ollut vanhempien ero, läheisten kuolemaa ja hetkiä, joissa jostakin tärkeästä on ollut pakko luopua. Hän kuvaa, että irtipäästäminen voi tuntua siltä kuin joutuisi rakentamaan myös käsityksen itsestään uudelleen. Irtipäästämistä Snellman käsittelee biisissään Alusta loppuun kauniita, jonka hän on levyttänyt Niilon kanssa.
Musiikki on ollut mukana aivan pienestä asti. Snellman muistaa lapsuudesta hetket, jolloin muu maailma katosi ympäriltä koskettimien ääressä. Hän järjesti perheelleen konsertteja, lauloi, esiintyi ja rakensi omassa huoneessaan maailmaa, jossa sai olla täysin omassa elementissään. Sama tunne on säilynyt aikuisuuteen.
– Lava on mulle semmoinen turvapaikka ja koti.
Koulumaailmassa vastassa olivat toisenlaiset kokemukset. Lukivaikeus ja dyskalkulia tekivät opiskelusta raskasta, ja tehtävänantojen ymmärtäminen oli vaikeaa. Viulua hän oppi soittamaan korvakuulolta, koska nuoteista seuraaminen ei tuntunut omalta tavalta. Samalla tekstin tuottaminen oli luontevaa: tarinoita, kirjoja ja pitkiä esseitä syntyi helposti.
Silti vuosiksi jäi tunne, ettei osaa kirjoittaa. Koulukokemukset jättivät jäljen minäkuvaan, etenkin silloin, kun omaa vaikeutta ei ymmärretty.
– Tuntui silloin, että oli tosi yksin sen asian kanssa.
Melankolia ja synkkyys tulivat elämään jo varhaisteininä. Öisin valvominen, kuoleman pohtiminen, itku ja tunne siitä, että jo sängystä nouseminen on vaikeaa, tulivat tutuiksi varhain. Masennusdiagnoosin Snellman sai vasta aikuisiällä.
Nuorempana musiikki auttoi selviämään eteenpäin, kun omaa oloa oli vaikea sanoittaa toisille. Laulaminen, viulun soittaminen ja musiikin kuunteleminen olivat tapoja päästä seuraavaan päivään.
– Musa on aina ollut se tyyppi, joka ymmärtää mua.
Snellman puhuu jaksossa myös läheisistään, erityisesti mummostaan ja äidiltään saamistaan elämänohjeista. Mummolta jäi mukaan lempeys ja sisu, äidiltä lauseet, jotka kantavat edelleen: “peruna kerrallaan” ja “kaikki järjestyy”.
Samaa lohtua Snellman haluaa välittää omassa musiikissaan. Hän puhuu musiikillisesta hoivasta ja siitä, miten tärkeää on, että laulut voivat antaa toiselle toivon kipinän.
– Jos mä kellekään voin olla edes yhdelle ihmiselle se lähde siihen, että se voi saada mun musasta jonkun toivon kipinän tai lohdutuksen, niin se on mulle tässä tärkeintä.
